maanantai 27. elokuuta 2018

Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys


Euroopan Keskuspankin sivuilta löytyy tietoja EKP:n määrällisestä elvytyksestä. 

Kokonaiselvytyksen määrä kuukausitasolla Valuuttaunioniin kuuluville maille on 30 mrd:n luokkaa; Suomen kuukausittainen osuus on 555 miljoonaa euroa, mikä tekee vuoden 2018 alusta 12 x 555 = 6,66 mrd euroa; tästä osa menee suoraan yrityksille.

Koko elvytyskaudella vuoden 2014 lopulta vuoden 2018 loppuun määrällistä elvytystä Suomelle on kertynyt 47 267 0005 euroa eli 47,267 mrd euroa; Suomen kerroin koko potista on ollut 1,85 vaikka Suomen väkiluku koko Euroopan Unionin väestöstä on n. 1%; ero johtuu siitä että kaikki EU-maat eivät kuulu Valuuttaunioniin ja lisäksi esimerkiksi Kreikka ei ole saanut määrällistä elvytystä kuin aivan loppuvaiheessa vuoden 2017 lopulta. Osa tästä elvytyksestä on mennyt suoraan pankeille ja yritysmaailmalle, pieni osa bondeina tuntemattomiin kohteisiin.

Luvut ovat arvioita, koska esimerkiksi Suomen Pankin sivuilta ei löydy yksiselitteistä kuvausta Suomen saamasta määrällisestä elvytyksestä. Luvut ovat suuntaa antavia. Ne tarjoavat joka tapauksessa pohjaa EKP:n Suomeen kohdistuneen määrällisen elvytyksen kokonaismäärästä ja siihen, mitä tällä elvytyksellä on saatu aikaan - ja mitä sillä olisi voitu saada aikaan toisella tavalla suunnattuna.

Kysymys kuuluu, miten tämä valtava summa on näkynyt Suomen valtion budjetissa? Se on näkynyt velanoton vähenemisenä, joskaan ei loppumisena. Se on näkynyt suurena kasvuna Tekesin, Finveran ja Sitran budjeteissa, joista tuetaan yritystoimintaa.

Millä kaikilla tavoilla se on näkynyt,  siitä ei ole julkista selvitystä. Määrällinen elvytys on ymmärtääkseni  'virrannut' budjetin läpi velkakirjojen myyntinä pankkilaitosten kautta EKP:n taseisiin ja toisaalta lisävelkakirjojen liikkeellelaskuna. Taloudellinen nousukausi on perustunut tähän suureen impulssiin - hallituksen tai valtionvarainministerin toimista määrällisen elvytyksen alueella on vaiettu mitä huolellisimmin.

Todellinen työttömyys lienee edelleen n. 400 000 laskien mukaan mös ne työsuhteet, joissa ei tule toimeen, työttömyyteen liittyvässä koulutuksessa ja työharjoittelussa olevat sekä piilotyöttömät jotka eivät ole missään kirjoissa. Nyt teen seuraavassa laskelman siitä, paljonko tämän joukon oikea työllistäminen esimerkiksi julkisen sektorin tehtäviin, kansalaisjärjestöihin, omatoimiseen yrittämiseen ja vastaaviin tulisi maksamaan. Otan tähän laskelmaan mukaan pääoman kierron, joka tavallisesti unohdetaan laskuista kokonaan. Sen mukaan yksi kuukausipalkka kiertää vuodessa noin kymmenen kukkaron kautta edellyttäen että n. 80 % palkkatulosta käytetään välittömästi seuraavan kuukauden aikana kulutukseen. Työttömien kohdalla tarve kuluttaa ja käyttää uutta ostovoimaa on erityisen suuri ymmärrettävistä syistä.

Yhden ihmisen palkkakulut lienevät sivukuluineen n. 50 000 euroa ja se raha muodostuu siis vuoden aikana laskennallisesrti 10 henkilön palkoiksi joko julkisella tai yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla verotus liaää omalta osaltaan kierron tehokkuutta.
100 henkilön palkkakulut olisivat siten n. 500 000 euroa
1000 henkilön palkkakulut olisivat 5 miljoonaa euroa
10 000 henkilön palkkakulut olisivat 50 miljoonaa euroa
100 000 henkilön palkkakulut olisivat 500 miljoonaa  eli 0,5 mrd euroa
400 000 henkilön palkkakulut olisivat olettamallani kiertovauhdilla 2 mrd euroa vuodessa.
Neljän vuoden palkkakulut olisivat siten työttömien koko joukolle 8 mrd euroa. Oletukseni mukaan tämän suuruinen määrällinen elvytys työpaikkoihin olisi poistanut työttömyyden kokonaan. Mukaan olisi todennäköisesti mahtunut helposti myös pakolaisina maahantulleiden joukko. Työtä olisi ollut helposti kehitettävissä, tarvitsevathan nämä ihmiset myös infrasruktuuria joka olisi asuntojen, teiden, infrastruktuurin, palvelusten ja muiden toimintaulottuvuuksien muodossa myös rakennettava. Suomi olisi saanut valtavan kehitysimpulssin. Nyt kurjuudessa elävät olisivat päässeet uuden elämän alkuun. Me olisimme voineet antaa maailmalle myönteisen ja mitä rohkaisevimman viestin: ongelmat voidaan poistaa, resursseista ei ole pulaa. Kun hyvän kierre saadaan aikaan, se myös itse puskuroi pitkäksi aikaa taantumia vastaan.

Siis noin yhdellä neljäsosalla Suomelle tulleesta määrällisestä elvytyksestä olisi voitu poistaa työttömyys ja pakolaisuuteen liittyvä taloudellinen ongelma kokonaan. Jos toinen mokoma olisi käytetty infrastruktuuriin, olisi senkin jälkeen vielä ollut 30 mrd käytettävissä muihin tarkoituksiin. Tämä olisi toteutunut yhdellä tärkeällä ehdolla. Määrällisen elvytyksen olisi tullut kohdistua kokonaan demokraattisille valtioille markkinoiden sijasta. Yritykset olisivat saaneet odotusarvoisesti ja vamuudella oman luonnollisen roolinsa niille tyypillisten palvelusten tuottajana, kaupassa, teollisuudessa ja palveluissa.

Mitä haluan sanoa tällä laskelmalla? Mielestäni se osoittaa, miten tehotonta määrällinen elvyttäminen markkionarakenteiden kautta on. Mitään muuta estettä julkisen sektorin kautta tapahtuvalle elvyttämiselle ei ole kuin ideologisesti tehty rajaus Euroopan Unionin peruskirjoissa markkinarakenteiden kautta tapahtuvan toiminnan suuntaan.

Työttömien massa on edelleen joukossamme. Pakolaiskysymystå ei ole hoidettu. Julkinen sektori kärvistelee supistusten ja toteuttamista odottavien hankkeiden epämääräisessä maailmassa.

Väärä ideologinen valinta - usko markkinoiden kaikkivoipaisuuteen  sekatalouden sijasta - jättää jälkeensä mittaamattoman määrn sekasortoa ja kurjuutta. Väärällä tavalla käytetty pääoma on muodostumassa koko sukupolven tragediaksi.

28.8. 2018
Kuinka paljon dataa julkaistaan? EKP:n sivuilta löytyi tällainenkin, määrällisestä elvytyksestä julkaistuun dataan liityvä dokumentti. Huomiota kiinnittää Suomen selvästi muita niukempi tiedotuslinja:
"The majority of euro area countries (Belgium, Germany, Estonia, Greece, France,
Italy, Latvia, Lithuania, Luxembourg, the Netherlands, Austria, Slovenia and
Slovakia) are releasing to the general public the full detail of the “main items”, while
the remaining countries (Ireland, Spain, Cyprus, Malta and Portugal) release more
than 90% of that data set. Only Finland releases less than 70% of the observations
related to Table 2A and 4A of Annex II of the ECB Guideline. It is important to note
that some of these observations cannot be released to the general public due to
statistical confidentiality constraints."




lauantai 25. elokuuta 2018

Erkki Tuomioja ja turvallisuus Itämeren piirissä


Erkki Tuomioja:
Olin tänään Paraisilla Geopoliittisen seuran Louhisaari seminaarissa puhumassa turvallisuudesta Itämeren piirissä:

Itämeren yhteistyönäkymät
Suomen Geopoliittisen seuran Louhisaari seminaari 25.8. 2018 Parainen

Kiitän kutsusta seminaariinne puhujaksi. Tämä on juuri oikea foorumi ja yleisö käsitellä
turvallisuuspolitiikan peruskysymyksiä ja Suomen asemaa Venäjän ja lännen saumakohdassa,
johon myös koko Itämeren alue kuuluu.

Kolmesta käsitteestä Suomi, Venäjä ja länsi, on viimemainittu hyvin epämääräinen ja tulkinnanvarainen. Se kattaa sekä Naton että Euroopan Unionin, mutta ei ole kumpaankaan suoraan samastettavissa. Joidenkin mielestä se tarkoittaa transatlanttista arvoyhteisöä, johon Suomikin katsoo kuuluvansa.
Nykypäivän maailmassa käsite länsi on yhtä tulkinnanvarainen maantieteellinen määrite kuin pohjoinen, etelä tai itä. Useimmiten sillä tarkoitetaan sitä piiriä, joka soveltaa ja puolustaa ns. läntisiksi määriteltyjä liberaalin demokratian arvoja, kuten demokratiaa, sananvapautta, tasa-arvoa, ihmisoikeuksien kunnioittamista ja oikeusvaltioperiaatetta, joita myös Suomi haluaa kunnioittaa ja puolustaa. Huomattakoon että en lue markkinataloutta näihin arvoihin, sillä vaikka se voi olla oikein hallittuna näiden toteutumista tukeva väline, niin mikään arvo se itsessään ei kuitenkaan ole.
Minusta on selvää että me haluamme kuulua ja kuulumme siihen joukkoon, joka näitä Suomenkin jo itsenäisyytensä alusta alkaen – ehkä eri aikoina ja eri syistä vähän haparoiden, mutta kuitenkin – tunnustamia arvoja edustaa. Näin oli myös kylmän sodan ja YYA-kauden vuosina, joskin lännestä puhuminen oli silloin ulkopoliittisista syistä säästeliästä.

Itse kuulun niihin, jotka eivät pidä näiden arvojen hehkuttamisesta juuri ”läntisinä” arvoina. Ensimmäinen syy on se, että nämä ovat mielestäni universaaleja arvoja eikä ole viisasta omia niitä tällaisen leiman alle. Toinen syy on se, että ”länsi” yleiskäsitteenä ei sen enempää historiassa kuin tämän päivän maailmassa ole suinkaan näitä arvoja kovin johdonmukaisesti ja uskottavasti edustanut.

Tänä päivänä esim. Yhdysvaltain poliittinen johto on joutunut Donald Trumpin ja häntä tukevien, aiemmat periaatteensa nielleiden republikaanien käsiin, ja sen arvot suhteessa kansainvälisen oikeuden, oikeusvaltion, naisten oikeuksien, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tai yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatteisiin ovat kaukana siitä mitä me Suomessa ja laajemmin Euroopassa haluamme pitää ohjenuoranamme.
Yhdysvallat tänään on syvästi kahtia jaettu maa, jossa demokraattinen oppositio kuitenkin edelleen pääsääntöisesti jakaa samat arvot kanssamme. Siksi vaikeneminen Trumpin ja republikaanien näiden arvojen loukkaamisen edessä tarkoittaa myös näiden arvojen amerikkalaisten puolustajien pettämistä.
Euroopan Unioni on selvemmin näihin arvoihin sitoutunut, mutta senkin piirissä ovat nousussa sitä haastavat liberaalin demokratian periaatteita rikkovat nationalistiset ja populistiset voimat ”rajat kiinni” vaatimuksineen.
Jos siten arvot eivät riitä määrittelemään länttä niin riittävätkö yhteiset intressit?

Yhteiset intressit on usein ymmärretty negatiivisesti siten, että ne syntyvät silloin kun osapuolet uskovat voivansa yhdessä edistää omia etujaan kolmansien osapuolten kustannuksella. Tämä on kuitenkin dramaattisesti kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa enää harvinaista, tai oikeammin mahdotonta.

Suurin yhteinen intressi, eikä vain kaikilla tähän ”läntiseen” arvoyhteisöön kuuluvilla mailla vaan laajemmin koko maailmalla, on vaivoin toisen maailmansodan jälkeen rakennetun monenkeskisen sääntöpohjaisen, kansainvälistä kauppaa ja taloudellista yhteistyötä sekä laajemminkin maitten välistä vuorovaikutusta säätelevän järjestelmän kehittäminen ja syventäminen.

Joka kuvittelee ajavansa omaa etuaan ”America First” tai muun vastaavan nationalistisen iskulauseensa mukaisesti muiden maiden kustannuksella, voi toki aiheuttaa muille suuria vahinkoja, mutta ampuu samalla myös itseään jalkaan.

Jos arvot ja intressit eivät enää yksiselitteisesti käy ”lännen” liimaksi, niin jäljelle näyttäisi silloin jäävän pelko.
Täsmällisemmin siis aggressiiviseksi ja laajentumishaluiseksi ”lännen” haastajaksi mielletyn Venäjän pelko, jonka vuoksi Nato jo kylmän sodan alkaessa perustettiin, mutta myös kasvavassa määrin taloutensa dynaamisuuden ja siihen perustuvan suorituskyvyn vuoksi pelottavaksi mielletyn Kiinan pelko. Jälkimmäistä en kuitenkaan tässä enempää käsittele.
Tällaisen Venäjään liitetyn pelkomotiivin olemassaolo on realiteetti täysin riippumatta siitä, onko
siihen ja kuinka paljon todellista aihetta vai ei. Kiistämätön tosiasia on, että Venäjä on käyttänyt
voimapolitiikkaa Ukrainassa ja Krimillä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja harjoittanut
vaarallista ydinaseuhoilua. Jännittyneeseen kansainvälisen vastakkainasetteluun kuuluu sekin, että
myös Venäjällä on aitoa pelkoa Naton mahdollisten hyökkäysaikeiden suhteen, vaikka se
olisi pitkälti sen oman propagandan synnyttämää ja vaikka me emme tällaista uhkaa realiteettina
näekään.

Tällaisessa tilanteessa ei sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta voi kokonaan sulkea pois. Silloin sellaiseen ei ole ainoastaan varauduttava vaan vielä enemmän koetettava vaikuttaa niin, että konfliktin mahdollisuutta pienennetään.

Tämä on merkittävin kysymys ottaessamme kantaa siihen, tuleeko meidän jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana vai hakeutua Naton jäseneksi.

Tähän liittyy myös kysymys, onko ylipäätään mahdollista jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana vai onko syvenevä kumppanuusyhteistyömme Nato kanssa ja/tai EU:n puolustusulottuvuuden kehittäminen tehnyt tämän jo mahdottomaksi.

Ensimmäiseen kysymykseen on kenties helpompi vastata. Liittoutuminen voisi olla perusteltua jos tietäisimme varmuudella sen olevan tapa – ja vielä ainoa sellainen – jolla voimme estää joutumisen sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi tai muulla tavoin joutumisen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi ja maaperäksi.

Liittoutuminen on tietenkin sataprosenttisen varma tapa päästä sotilaalliseen konfliktiin mukaan, jos sellainen täysin meistä riippumattomista syistä alkaisi. Voi toki olla, kuten Suomessa useimmiten on myönnetty, että kylmän sodan aikana Naton olemassaolo konfliktia ennaltaehkäisevä ja tasapainottava tekijä. Jos näin on, se kuitenkin toimi niin ilman Suomen jäsenyyttä. Kysyä siis tulee, miksi Suomen jäsenyys nytkään olisi tarpeen yleisen konfliktin tai juuri Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen torjumiseksi.

Suomen omaa puolustusta on myös merkittävästi kehitetty tavalla, joka liittoutumisesta riippumatta nostaa mahdollisen hyökkäyksen kynnystä. Jos hyökkäys kuitenkin tapahtuu, on se Suomelle ja suomalaisille aivan yhtä tuhoisa asia liittoutumisesta riippumatta – mahdollisesti paljon tuhoisampi liittoutumisen seurauksena – varsinkin, jos se johtaa ydinaseiden käyttöön.

Suomen liittoutumista tai liittoutumattomuutta koskeva keskustelu on viime vuosina saanut uusia piirteitä, kun yhä useammin liittoutumista perustellaan sillä, että nykyiset kumppanuussuhteemme Natoon, yhteistyö USA:n kanssa sekä laajentunut kansainvälinen harjoitustoiminta ovat jo käytännössä tehneet meistä Naton de facto jäsenen joka kantaa kaikki siitä koituvat seuraamukset kuitenkin ilman muodollista turvatakuuta, jota Naton 5. artiklan ulottaminen myös Suomea koskevaksi merkitsisi.

Jos näin olisi, antaisi se aiheen kysyä miten tällainen tilanne on ilman eduskunnan, hallituksen ja ulkopoliittisen johdon myötävaikutusta ja tahtoa päässyt syntymään. Ainakaan se ei ole sopusoinnussa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan yksimielisesti muotoileman ja koko eduskunnan hyväksymän ulko- ja turvallisuuspoliittisesta sekä puolustusselonteosta annetun vastauksen kanssa, jossa todetaan:

”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selkeänä päämääränä on ehkäistä Suomen joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi. Muuttuvassa toimintaympäristössä Suomi pyrkii tavoitteeseen ylläpitämällä yhteiskunnan kriisinsietokykyä ja puolustuksen uskottavuutta. Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ennalta ehkäisemiseksi.

Suomen puolustus perustuu kansalliseen puolustusratkaisuun ja sotilasliittoon kuulumattomuuteen. Sille tärkeä tuki on jäsenyys Euroopan unionissa, kehittyvä pohjoismainen yhteistyö ja hyvin toimiva kumppanuus Naton kanssa. Uskottava puolustus sekä mahdollisuus kriisitilanteessa ottaa vastaan ja antaa muille apua ovat sotilaallisen turvallisuutemme perusta. Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.”

Näiden avainkappaleiden viimeinen lause ei sisältynyt hallituksen selontekoihin. Ulko- ja puolustusministereille ja heidän ministeriöittensä virkamiehille näyttää edelleenkin olevan vaikeata ottaa tätä eduskunnan eli siis Suomen kantaa edustavaa määritystä mukaan kuvatessaan maamme turvallisuuspolitiikan linjaa. Ja vaikka eduskunta lopulta yksimielisesti hyväksyi tämän, ei se näyttänyt olevan helppoa kaikille kansanedustajillekaan – nimenomaan niille, jotka muissa yhteyksissä ovat haikailleet sotilaallisen liittoutumisen perään.

Lisätekijänä tähän haluttomuuteen voi myös olla vaikuttamassa sekin, että joillekin alueemme käytön estäminen muille vihamielisiin tarkoituksiin saattaa assosioitua tätä nimenomaisesti meiltä vaatineeseen YYA-sopimukseen.

YYA-sopimus oli aikanaan toimiva ja myös Suomelle silloisessa tilanteessa hyvä ratkaisu, mutta sen ongelmana oli Neuvostoliiton toistuva pyrkimys tulkita sitä laajentavasti niin, että se olisi tarkoittanut Suomen puolueettomuuspyrkimyksen kanssa ristiriidassa olevaa tosiasiallista sotilaallista liittosuhdetta.

Oma ironiansa on siinä, että Suomi irtaantui YYA-sopimuksesta juuri kun olimme lopulta saaneet kohta sen jälkeen katoavan Neuvostoliiton varauksettoman tunnustuksen puolueettomuusstatuksellemme, vain voidaksemme luopua siitä EU-jäsenyyden jo häämöttäessä.

Puolueettomuus on toki aina ja myös kylmän sodan aikana ollut tulkinnanvarainen käsite, ja Ruotsissahan se määriteltiin niin, että maa harjoittaa liittoutumatonta politiikkaa tavoitteenaan sodanaikainen puolueettomuus (alliansfrihet i fred syftande till neutralitet i krig).

Sitä että Suomi ei enää esiinny eikä EU:n jäsenmaana voisikaan esiintyä samalla tavoin puolueettomana kuin kylmän sodan aikana, ei tarvitse pahoitella. Olemme myös olleet valmiita kehittämään ja vahvistamaan EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, joka siihen toisinaan liitetystä ”Euroopan armeijaa” hehkuttavasta retoriikasta huolimatta edelleen tarkoittaa kriisinhallintayhteistyön valmiuksien kehittämistä, ei Naton artikla viiden tarkoittamaa sitoumusta korvaavaa yhteistä puolustusvelvollisuutta.

Vaikka niin sekä tietämättömyydestä että myös tarkoitushakuisesta liittoutumattomuuden ohentamispyrkimyksestä lähtien väitetään, ei tämän yhteistyön syventäminen ole edelleenkään johtamassa siihen, että sotilaallinen liittoutumattomuus olisi käynyt merkityksettömäksi.

Tulevaisuudessa saattaa toki tulla eteen EU:ssakin sellaisia ratkaisuja, jotka muuttavat tähänastisia sotilaallisen liittoutumattomuutemme premissejä. Näitä tosin on ennakoitu ainakin sen 23 vuoden ajan jonka olemme Unionin jäseninä olleet, ja tämä ennakointipuhe tulee varmasti myös jatkumaan myös seuraavan 23 vuoden ajan.

Tähän tietysti vaikuttaa se, mitä Natossa tapahtuu. On nyt jo selvää, että Naton päätöksentekoon liittyvät epävarmuudet ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että EU:ssa halutaan kehittää omaa riippumatonta kriisinhallintakapasiteettia myös sellaisia tilanteita varten, joissa Naton resurssit eivät olekaan EU:n käytössä esim. siksi että yksikin Nato-maa (Yhdysvallat, Turkki) sen estää.

Avoin kysymys on, millaiseksi ja kuinka vahvaksi Naton keskinäisen puolustuksen sitoumus tulevaisuudessa mielletään. Saattaa jopa olla, että Yhdysvaltain voimakas painostus eurooppalaisten puolustussatsausten lisäämiseksi johtaakin transatlanttisen linkin ja Natoon nojautumisen heikkenemiseen. Silloin toteutuu vanhan sanonnan ennakoima tilanne: The Americans want Europeans to do more – but not too much. Vaikka halusta vahvistaa EU:ta ja sen puolustuspoliittista ulottuvuutta Naton korvikkeena on vielä hyvin vähän merkkejä, saattaa se kuitenkin jatkossa nousta vahvemmaksi vaikuttimeksi.

Suomen linjauksen mukainen sotilaallinen liittoutumattomuus, lainsäädännössä toteutettu mahdollisuus ottaa vastaan ja antaa sotilaallista apua sekä osallistuminen Naton ja Nato-maiden kansainväliseen harjoitustoimintaan, on eduskunnassa yksimielisesti hyväksytty linjaus.

Otsikkotason jälkeen on kuitenkin erikseen arvioitava ja määriteltävä kunkin osalta mitä se on. Sotilaallinen liittoutumattomuus on nykyisin enemmän tilannekuvaus kuin ohjelmajulistus. Se tarkoittaa myös sitä, että Suomella on jokaiselle suvereenille valtioille kuuluva oikeus harkita myös siitä luopumista jos se Suomen turvallisuudelle katsotaan perustelluksi. Se ei ole mikään optio, joka velvoittaisi toista osapuolta, eikä sitä sellaisena tule hehkuttaa.

Avun vastaanottamis- ja antamismahdollisuus ei sisällä suuntaan eikä toiseen mitään automatiikkaa ja on tärkeätä että harkinta- ja päätösvalta kaikissa tilanteissa on Suomen hallituksen ja eduskunnan käsissä.

Harjoitusten osalta on pakko niiden käsittelyyn – tai ainakin seurantaan – niin hallituksessa kuin eduskunnassa osallistuneena todeta, että Suomen kv. harjoitustoimintaan osallistumista valmistelleet sotilaat ja muut virkamiehet ovat vedättäneet Suomea mukaan myös sellaiseen harjoitustoimintaan, jonka ensi sijaisena ellei ainoana tarkoituksena on liittokunnan voimannäyttö ja poliittisen viestin lähettäminen Venäjälle.

Kapeasta sotilaallisesta näkökulmasta katsoen on vaikea löytää sellaista kv. harjoitusta, joka ei antaisi jotain lisäarvoa kokemuksen, tiedon ja osaamisen kartuttamisen kannalta Suomen oman puolustuksen vahvistamiselle. Tämä on varmasti ollut riittävä peruste useille sotilaille ja muille valmistelijoille esittää osallistumista. Tällöin poliittinen harkinta harjoitusten muiden asiayhteyksien ja tarkoitusperien suhteen on joko kokonaan sivuutettu tai tehty virkamiesten toimesta tarkoittamatta tai tahallisesti poliittisten päättäjien ohitse. Tarkoittamaton tiedon salaaminen ja päättäjien harhaanjohtaminen on huolestuttavaa ja anteeksiantamatonta, tahallinen suorastaan rikollista.

Osallistuminen kansainväliseen sotilaallisen harjoitteluun on edelleen perusteltua sekä Suomen oman puolustusvalmiuden osaamisen kehittämiseksi että siksi, että voimme myös olla omaehtoisesti valmiita antamaan ja vastaanottamaan sotilaallistakin apua kriisitilanteissa. Se mikä ei ole perusteltua on osallistuminen sellaiseen harjoitustoimintaan, joka sisältää Naton artikla 5:n soveltamista, on jännittyneeseen kansainväliseen tilanteeseen liittyvää sotilaallista voimannäyttöä ja/tai antaa sekä kotimaassa että ulkomailla väärän kuvan Suomen puolustuksen luonteesta ja siihen liittyvistä sitoumuksista.

Viime vuosina harjoituksia on selvästi käytetty vähintään yhtä paljon valmiuksien näyttämiseen kuin niiden kehittämiseen, eli niillä on, puolin ja toisin selvä poliittinen viesti. Jos ja kun niiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole sotilaallisen hyökkäyksen valmistelu – millaisesta ei alarmistisesta kirjoittelusta huolimatta ole näyttöä - olisi myös mahdollista käyttää harjoitusten säätelyä jännitteiden ja vastakkaisuuksien vähentämiseen. Tämä on kysymys jossa Suomi voisi myös ottaa aktiivisen roolin.

Kun lopuksi palaan otsikkoon Itämeren yhteistyönäkymistä on todettava, että tarve todelliseen yhteistyöhön vastakkaisuuksien ja varautumisen korostamisen asemesta on huutava, ei vähiten itse Itämeren tämän koetun hellekesän esiin nostaman surkean ekologisen tilan vuoksi. Itämeren mailla on monia arvokasta työtä tekeviä yhteistyöfoorumeita, kuten Helcom, Itämeren maiden neuvosto CBSS sekä EU:n Itämeri-strategian puitteissa toteutettavat “kansalaisturvallisuuden” (civil security, civil protection) yhteistyöohjelmat, joita ei täysimääräisesti nyt pyritäkään käyttämään hyväksi.

On mielenkiintoista verrata tätä tilanteeseen arktisilla alueilla. Myös arktisilla alueilla on riittämiin haasteita, joihin ei ole suinkaan riittävästi vastattu, mutta oleellista on, että yhdelläkään arktisen neuvoston jäsenmaalla ei ole ollut tarvetta eikä halua antaa muualla vaivaavien vastakkaisuuksien vaikuttaa arktisen neuvoston työskentelyyn. Samaa rakentavuutta kaivattaisiin myös Itämeren piirissä.

---
26.8. 2018
Iltalehti näkee Tuomiojan Tuomiojan syyttävän sotilaita ja virkamiehiä  salaliittohankkeista eduskuntaa ja perustuslakia vastaan. Lehden mukaan Tuomioja näkee salaliittolaisia. Hän vihjasi, että sotilaiden ja virkamiesten toiminta on jopa voinut olla rikollista. Juttu on Iltalehden toimittajan Olli Ainolan laatima.Jutussa on kuvia myös itse tilaisuudesta.

perjantai 24. elokuuta 2018

Italian kantapääjarrutus...

Yrjö Kokkonen YLE-uutisissa 24.8. 2018:

Italiassa on puhjennut riita siirtolaisia kuljettavasta rannikkovartioston laivasta. Riita on leviämässä koko EU:n laajuiseksi.

Italian rannikkovartioston alus "Diciotti" pelasti 15. elokuuta Välimereltä noin 200 Eurooppaan pyrkinyttä siirtolaista. Kiista koskee sitä, päästetäänkö heidät maihin.

Siirtolaisten kerrotaan olevan hyvin huonokuntoisia. Heistä 13 on päästetty terveydellisistä syistä Lampedusan saarelle ja toissapäivänä keskiviikkona 27 yksin matkalla ollutta alaikäistä sai poistua aluksesta Sisiliassa.

Oikeistopopulistista Pohjoinen liitto -puoluetta edustava sisäministeri Matteo Salvini vaatii, että muiden EU-maiden on luvattava ottaa siirtolaiset vastaan. Muuten siirtolaisia ei päästetä Italiaan, vaan heidät palautetaan Libyaan.

Italian presidentti Sergio Mattarella on vaatinut, että laivalla olevien olisi saatava päästä maihin humanitaarisista syistä. Laivalla käyneet avustustyöntekijät ovat kertoneet siirtolaisten olleen erittäin ankarissa oloissa Libyassa ja tarvitsevan hoitoa.

Sisäministeri Salvini sanoo, ettei laivalla ole pakolaisia, vaan laittomia siirtolaisia, jotka eivät ole oikeutettuja humanitaariseen suojeluun.

– Kukaan ei nouse maihin Italiassa ilman minun lupaani, hän jyrisi radiohaastattelussa.

Tänään perjantaina kiista on syventynyt. Salvini uhkaa erota, jos siirtolaiset päästetään maihin.

Tänään osa EU-maista kokoontuu hätäkokoukseen puimaan asiaa. Toista hallituspuoluetta, Viiden tähden liikettä edustava varapääministeri Luigi Di Maio uhkaa, että Italia lopettaa maksatuksensa EU:n kanssaan, jos sopuun ei päästä.

---

Ilpo Rossi:
Eurooppaan pyrkivien pakolaisten, "laittomien siirtolaisten" lähtö kotimaistaan kohden Eurooppaa saattaa olla yksi seuraus ilmastomuutoksesta, kuivuudesta Saharan eteläosissa ja muuallakin samalla vyöhykkeellä. Kurjistuvissa olosuhteissa väkivalta ja diktatuuri saavat yliotteen aikaisemmin rauhassa eläneissä yhteisöissä.

Se että Euroopan Unioni ei kykene etenemään tässäkään asiassa kohden humanitääristä, myös Eurooppaa itseään hyödyttävää ratkaisua, on mielestäni seurausta Euroopan Unionin yksisiipisestä talous- ja rahapolitiikasta. Jos Eurooppa toimisi myös rahapolitiikassaan itsenäisen valtion ja sen aidosti itsenäisen valtionpankin tavoin, tämäkin ongelma olisi hoidettavissa rahapoliittisin toimenpitein. Tämä yksiulotteisuus saattaa kaataa koko Euroopan Unionin nopeassa tahdissa, sillä EU ei kestä keskeisten ja suurten perustajajäsentensä kuten Italian "kantapääjarrutusta".

Euroopan Unionin nykyisestä hegemoniasta vastaavat porvarilliset voimat eivät näytä pistävän rikkaa ristiin Euroopan Unionissa olevan valuvian korjaamiseksi. Unionin suurimmalle oppositioryhmälle tämän pitäisi olla konkreettisen toiminnan paikka: EU:n keskeisiä peruskirjoja on muutettava suuntaan, joka mahdollistaa  talous- ja rahapolitiikassa sekä EU:n itsensä että jäsenvaltioiden rahoittamisen suurten ongelmien kohdatessa. Tälle ei ole olemassa mitään estettä, jos asiasta suuren konsensuksen muodossa päätetään. Siitä  seuraa tietenkin valtava työ ohjelmien lähestymistavan korjaamisessa, mutta se työ on aloitettava, jotta maanosa ei taannu sukupolviseen kaaokseen.

Kysymys EU:hun pyrkivistä pakolaisista on yksi, tällä kertaa näkyvä jäävuoren huippu. Porvarillisesta, uusliberaalin käänteeen saaneesta EU-politiikasta on selvästi muodostumassa koko eurooppalaisen yhteistyön kohtalonkysymys. Ongelma on tiedossa, mutta jääräpäisesti vältetään sen esiinnostamista.

Jos eurooppalainen sosialidemokratia ei sitä tee, sitä voidaan tulevien sukupolvien toimesta syyttää väärästä lojaalisuudesta Euroopan Unionia kohtaan samaan tapaan kuin sosialidemokratia teki kansallisten kommunististen liikkeiden kohdalla niiden tukiessa naivisti ja perusteettomasti neuvostokommuninismia - joka ei oikeastaan kommunismia ollutkaan. Tämä oli se peruste, johon "demokraattisen sosialismin" käsite syntyessään nojautui.

Olen kirjoittanut jo huhtikuussa 2015 tästä Euroopan Unionin lähestymistavan ongelmasta blogissani "Kuuta osoittava sormi" puhuen EU:n taistelusta "seitsenpäistä lohikäärmettä vastaan...


Sosialidemokratia on nuorison visio - Yhdysvalloissa?

Seppo Tuovinen:
Mielenkiintoinen kolumni globaaliin poliittiseen talouteen erikoistunut tutkija Lauri Holapalta. Yhdysvaltojen uudessa vasemmistoliikehdinnässä on kyse sosialidemokratian tulosta Amerikkaan. Miten sitten menee Euroopassa? Onko täällä vielä demokraattisia sosialisteja? Tiedän, että Englannin Labour-puolueessa on. Onko esimerkiksi SDP:ssä?

Lauri Holappa kirjoittaa: "Eurooppalaiset demarit sen sijaan ovat yleensä kyvyttömiä kanavoimaan yhteiskunnallista pettymystä ja turhautumista, koska eliittivastainen retoriikka on valtaan tottuneille eurodemareille niin vierasta."

"Finanssi- ja eurokriisien jälkeisessä todellisuudessa vasemmiston on kuitenkin enää vaikea menestyä tarjoamalla vain turvallista ja tavanomaista vaihtoehtoa. Luottamus status quo -politiikkaan on rapautunut kenties peruuttamattomasti." Mielestäni podiskelun arvoista tekstiä Laurilta!

torstai 23. elokuuta 2018

Hallitus tekemässä kuntakuprua

23.8. 2018
Puheessaan Sos.-dem. Eduskuntaryhmän syyskauden aavauskokouksessa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman myös nosti esiin huolensa kuntatalouden tilanteesta. Hallitus on pettämässä lupauksensa siitä, ettei se omilla toimillaan heikennä kuntien asemaa. Lindtmanin mukaan Orpon budjettiesitykseen on piilotettu tuntuva kuntakupru.

- Hallitus aikoo ensi vuoden budjetissa leikata roimasti kuntien valtionosuuksia ja toteuttaa tukun muita kuntiin kohdistuvia leikkauksia. Kokonaisuudessaan hallitus heikentää toimillaan kuntataloutta ensi vuonna noin 400 miljoonalla eurolla.

Lindtmanin mukaan hallitus vaikeuttaa kuntien asemaa tilanteessa, jossa kuntien menopaineet kasvavat jatkuvasti. Vanhuspalvelut vaativat lisää resursseja ja korjausvelka luo paineita kuntatalouteen. Hallitus myös käy kuntien kukkarolla tilanteessa, jossa kuntien verokertymä ei tule tänä vuonna juuri kasvamaan viime vuodesta.

- Hallitus on viime töikseen jättämässä perinnöksi kuntatalouteen aukon, joka saattaa tarkoittaa monissa kunnissa uusia leikkauksia ja veronkorotuksia. Ne näkyvät meidän jokaisen arjessa. Ne näkyvät suomalaisten hyvinvoinnissa ja tulevaisuuden kilpailukyvyssä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman puolusti voimakkaasti presidentti Niinistöä puheessaan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vaasassa ja piti hyvänä asiana sitä, että Niinistö jatkaa Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen tavoin aktiivisena toimijana. Hänen mukaansa presidentti on hoitanut ulkopolitiikkaa menestyksellisesti ja Suomen etujen mukaisesti.

14.11. 2018

Kansanedustaja Kristiina Salonen sanoo, että "moni kunta tekee ensi vuoden budjettia nyt hyvin kummallisessa tilanteessa. Toisaalta kuntatalous on vahvistunut ja monilla alueilla saadaan hyviä uutisia elinkeino- ja työllisyysrintamalla. Kuitenkin kuntien talouden ennustamisessa on vaikeuksia.

– Ensi vuonna valtionavut alenevat 3 %, ja peruspalvelujen valtionosuudet 2 % tämänvuotisesta. Samaan aikaan lähes jokaisessa keskikokoisessa kunnassa väestö ikääntyy ja siitä johtuen myös palveluntarve kasvaa. Sen vuoksi nyt ollaan kovalla hädällä suunnittelemassa lisää palveluiden leikkauksia, kuten poliklinikkatoimintaa Raumalla. Tämä kuntatalouden vaikea yhtälö tulee ratkaista suunnitelmallisesti, eikä tehdä hätiköityjä leikkauksia oikaistakseen yhden vuoden taloutta, Salonen sanoo.

Salonen peräänkuuluttaa maan hallitukselta toimenpiteitä tällaisten etukäteissäästöjen peruuttamiseksi.




keskiviikko 22. elokuuta 2018

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME - tulevaisuuden sosialidemokratia

23.8. 2018
Tampeereella toimivan, laajempiakin yhteyksiä omaavan "Tampere-ryhmän" puitteissa tehdään vakavaa työtä sosialidemokratian edessäolevien haasteiden ja tehtävien kartoittamiseksi. Tekstejä tehdään itse ja käännetään erilaisista sosialidemokraattisista lähteistä eri puolilta Eurooppaa. Tässä on ryhmän jäsenen Pentti Hämäläisen käännös  tanskalaisen Poul Nyrup Rasmussenin ja saksalaisen Udo Bullmannin arvottavasta tekstistä:

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME


TRANSFORMATIONAL PROGRESSIVE POLITICS IN A TRANSFORMATIONAL WORLD

Nichts kommt von selbst. Und nur wenig ist von Dauer. Darum - besinnt Euch auf Eure
Kraft und darauf, dass jede Zeit eigene Antworten will und man auf ihrer Höhe zu sein hat,
wenn Gutes bewirkt werden soll.

Mikään ei tule itsestään, tyhjästä. Ja kovin vähän on pysyvää. Siksi – keskity vahvuuksiisi ja tosiasiaan, että jokainen aika vaatii omat vastauksensa, ja yhden on oltava ensimmäinen, jos jotain hyvää on tarkoitus saada aikaan.
Willy Brandt, Congress of the Socialist International, Berlin, 15 September 1992

INTRODUCTION
Willy Brant lausui yllä olevat inspiroivat sanat vajaa kuukautta ennen kuolemaansa. Hänellä oli poikkeuksellinen kokemus taistelusta edistyksen puolesta Saksassa, Euroopassa ja koko maailmassa.

Hän muistuttaa meitä jostakin olennaisesta, mikä meidän pitäisi säilyttää mielessämme ja sydämessämme. Paras vastaus tämän päivän haasteisiin ei ehkä löydy tänään, ehkä ei vielä huomennakaan. Hän samoin kertoo meille, kuten teki niin läpi elämänsä ja toimintansa, että parhaat vastaukset mitä meille tarjotaan, kuten edistyksellisyys, ovat vaikeita: ne ovat niitä, mitkä ovat taistelemisen arvoisia.

Se, mitä tavoittelemme, on parempi, oikeudenmukaisempi ja rauhanomaisempi maailma. Olemme nyt saapuneet risteyskohtaan vanhan sodanjälkeinen maailman ja uuden maailman välissä.

Peruskysymykset, mistä meidän täytyy taistella, ovat pysyviä - sosiaalinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja tasa-arvo, kestävä kehitys sekä vapaus, demokratia ja rauha. Mutta säälimätön ja kiihtyvä on muutos, sen moninaiset ja radikaalit muodot, usein ennalta arvaamaton esiintyminen, ja pelkästään useiden kriisien laajuus, on hämmentävää. Ja yhä suurempi on paine niitä ennennäkemättömiä saavutuksia kohtaan, mitä me edistykselliset olemme rakentaneet ja saavuttaneet useiden vuosikymmenien aikana.

Kolmen viime vuosikymmenen aikana ihmiskunta on saanut aikaan yhteiskunnassa voimakkaita ja kauaskantoisia dynaamisia muutoksia talouden, sosiaaliasioiden, kulttuurin ja politiikan alueilla. Näiden alojen dynamiikka, niiden välinen vuorovaikutus ja vaikutukset yhteiskuntaan ja planeetallamme, tempaavat meidät yhä nopeammin muuttuvaan maailmanmenoon, jossa muutos on itseään vahvistava. Näihin prosesseihin sisältyy vahvoja uusia riskejä samoin kuin paljon kiehtovia uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Poliittisesta näkökulmasta tämän muutoksen hallitseminen siten, että rakennamme maailmaa paremmaksi arvo-pohjaiseen järjestelmään perustuen, ja sellaiseksi, että tasa-arvo, sosiaalinen  oikeudenmukaisuus, vapaus ja rauha ovat ytimessä, on tulossa uskomattoman monimutkaiseksi ​​- ja tavoitteet yhä vaikeammaksi saavuttaa. Se on mahdollista vain löytämällä uusi edistyksellisen politiikan johtamisen muoto, mikä mahdollistaa sen, että sosiaalidemokraatit ovat tulevaisuudessa kykeneviä turvaamaan tämän arvo-pohjaisen järjestelmän jatkuvasti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa. Muutoin, jos epäonnistumme jatkuvasti tässä tehtävässä, sosialidemokratia on vaarassa jatkaa rakenteellista taantumista ja on riski sen muuttumisesta poliittiseksi vähemmistöliikkeeksi ja lopulta ajautumisesta poliittiseen marginaaliin.

Surullinen ja erittäin huolestuttava tosiasia on, että suurimmassa osassa maistamme yhä harvempi nuori on kiinnostunut liittymään liikkeeseemme ja näkemään sosialidemokratian olennaisena osana tulevaisuutta rakentavaa politiikkaa. Tämän pitäisi olla meille kaikille ankara herätys.


UUDISTUVA MAAILMA
Maailma, missä elämme, on kokemassa syvän muodonmuutoksen. Tämä prosessi, mikä on käynnissä ja käsittää muutakin kuin globalisoituvan kaupan ja investointitoiminnan, on todellakin tuottanut huomattavia hyötyjä, kun sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet pois äärimmäisestä köyhyydestä. Ei voi olla epäilystäkään siitä valtavasta edistymisestä, mihin globalisaatio maailmanlaajuisesti koko ajan vaikuttaa.
Kuitenkin, riittävien ja edistyksellisten sääntöjen puuttuessa, globalisaatio myös pahentaa joitakin kapitalismin kaikkein tuhoisimpia vaikutuksia.

Itse asiassa usein näyttää siltä, ​​poliittinen järjestelmä ja käytäntö - kansallisvaltiot, nykyinen alueellinen ja maailmanlaajuinen integraatio ja järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta - ovat osoittautumassa kykenemättömiksi hallitsemaan maailmanlaajuista muutosta kansalaisten hyväksi. Vaikka tämä kyvyttömyys hallita nykyistä muutosta on huono uutinen kaikille poliittisille voimille - progressiivisille, konservatiivisille, ja keskustalaisille yhtälailla ​​- se on erityisen haastavaa nykypäivän sosiaalidemokratialle.

Sosialidemokratia poliittisena liikkeenä kiittää olemassaolostaan ​​sitä, että historia harvoin, jos koskaan, toimii tavallisten ihmisten hyväksi, ellei sitä ohjata ja muokata määrätietoisella ja arvopohjaisella poliittisella väliintulolla. Teollisen vallankumouksen alkuaikana, jolloin talouden uudistamisen hedelmät jäivät vain muutamille, kun taas monet kokivat vaikeuksia ja riistoa, on varmasti antanut meille hyvän oppitunnin.

Silti sosialidemokratia onnistui vastaamaan haasteeseen. Menestyksemme - ilmentymän sellaiset saavutukset kuten hyvinvointivaltio - muutti historian kulkua ja todellakin mahdollisti teollisen ajan kehittymisen sosiaalisesti kestävällä tavalla. Tämä lupaus, mikä vahvistaa kansalaisten ja yhteisöjen asemaa suhteessa historiaan, on aivan perustava meidän poliittiselle identiteetille. Visiomme onkin aina ollut kunnianhimoisempi ja kaukonäköisempi kuin meidän kilpailijoidemme on ollut.

Sosialidemokraatit eivät kauan halua sopeutua yhteiskunnan dogmaattisiin vaateisiin, vaan pyrkivät muovaamaan historiaa itse siten, että yhteiskunnasta tulee oman kohtalonsa mestari. Silti, kun epäonnistumme tässä tavoitteessa, identiteettimme on menetetty. Vielä pahempaa, ellei sosialidemokratia onnistuu tuottamaan lupauksensa mukaisesti muotoiltua historiaa, yhteiskunta altistuu arvaamattomalle inhimilliselle kehitykselle ilman suojelua ja siten uhkaa sen olemassaololle. Valitettavasti tämä näyttää olevan juuri sitä, mitä tapahtuu tänään osana jatkuvaa yhteiskunnan muodonmuutosta.

Nykypäivän maailmantaloudessa esimerkiksi rahoituksen ja talouden dynamiikka ovat yhä ennakoimattomampia, ja kapitalistismin kriisit ovat yhä tuhoisempia ja useammin toistuvia. Talouden  muutokset näyttävät tulevan häiriöille alttiiksi jopa tunneissa. Usein näemme jopa hyvin toimivien ja tuottavien yritysten teollisuustyöpaikkoja suljettavan. Tuhannet työntekijät menettävät laadukkaat työpaikkansa ja heidät työnnetään työttömyyteen tai epävarman silpputyön alueelle.

Koska kansallisten järjestelmien tulonsiirrot ovat osoittautumassa yhä riittämättömämmiksi - ei vähiten kasvavan maailmanlaajuisen veronkierron ja veropetosten vuoksi - yhteiskunta on yhä enemmän jakautumassa voittajiin ja häviäjiin.

Vaikka konservatiivit saattavat päästä pälkähästä vetoamalla siihen, että markkinat ovat väistämättä alttiita satunnaisille prosesseille ja rakennemuutoksille, sosiaalidemokraatit nähdään uskottavina vain, jos he onnistuvat tehokkaasti torjumaan markkinoiden epäonnistumisen seurauksia.

Digitaalinen vallankumous on toinen esimerkki. Samanaikainen mullistavien uusien tekniikoiden syntyminen ja leviäminen kuten mobiililaajakaista, suuridata ja tekoäly, muokkaavat yhteiskuntia ja talouksia perusteita myöten. Paitsi, että ne tuottavat valtavia voittoja taloudellisessa tehokkuudessa ja tuottavuudessa, tällaiset teknologiset edistysaskeleet ovat jo alkaneet purkaa vakiintuneita taloudellisia ja työmarkkinamalleja. Liian usein kivuliaat siirtymät ovat "vanhoja" ja "uusia" työpaikkoja, ja seurauksena ovat menetykset yhteiskunnan sosiaalisessa turvallisuudessa.

Vaikka neo-liberaalit saattavat väittää, että tällainen häiriö on välttämätön ja toivottava, ”jaettaessa kortit uudelleen”, sosiaalidemokraatit ovat luotettavia vain, jos he onnistuvat varmistamaan, ettei ketään jätetä näissä tilanteissa vaille huolenpitoa.

Hämmennys, mitä sivilisaatiomme parhaillaan kohtaa, liittyy maailman uuteen (epä) järjestykseen. Vaikka maailma on vapautunut lopullisesti kolonialismin kahleista ja vastakkainasettelu idän ja lännen välillä avaa tietä globaalille oikeudenmukaisuudelle ja yhteiselle hyvinvoinnille, maailman nykytila kuvataan sisäisesti ​​epävakaaksi ja turvattomaksi. Jatkuvat pakolaisten ja maahanmuuttajien liikkeet, islamilainen terrorismi ja mahdollisuus uusiin laajamittaisiin aseellisiin konflikteihin kuvaavat tilannetta valitettavan hyvin.

Maailman kyvyttömyydestä kitkeä syyt yhä suurempien massiivisten muutto- ja pakolaisvirtojen syntymiselle ympäri planeettaa, ja epätoivoinen kyvyttömyys hallita näitä kriisejä siellä, missä niitä esiintyy, ei tuota vain valtavia inhimillisiä kärsimyksiä, vaan tarjoaa erityisen synkän kuvan kollektiivisen järjestelmän poliittisesta epäonnistumisesta.

Vaikka kansallismieliset vähättelevät tätä ja korostavat kansallisvaltiota viimeisenä ”turvarajana”, sosialidemokraatit voivat säilyttää kunnioituksensa vain siten, että taistellaan kollektiivisesti ja rajat ylittävästi ihmisoikeuksien puolesta säädyllisesti ja maailmanlaajuisesti.

Mitä kauemmin nämä muutokset voivat jatkua tarkistamatta/arvostelematta, sitä enemmän lopullinen katastrofi on konkreettisesti mahdollista. Vuosikymmenten jälkeen laajamittainen ekosysteemien saastuminen sekä rajaton luonnonvarojen hyödyntäminen, erityisesti kehitysmaissa, alkavat iskeä takaisin ekosysteemin muutoksena.

Myrskyt tuhoavat koteja ja elinkeinoja, kuivuus tuhoaa karjan ja viljelykasvit, ja makean veden puute on johtamassa konflikteihin, mitkä eivät kuulu tieteen, vaan reaalielämän piiriin. Vaikka jotkut saattavat vain sulkea silmänsä ilmastonmuutokselle, sosiaalidemokraatit tietävät, että on aika toimia kun yhteiskunnat,  joiden hyvinvointi on se, mikä antaa meille merkityksen, ovat vaarassa joutua tuhotuksi.

EDISTYKSELLISEN POLITIIKAN KRIISI

Tarkkailemalla kuinka ”järjellinen” olemassaolo - vauras ja rauhanomaisesti tasavertainen yhteiskunta - on uhattuna, olemassaolo, sosiaalinen demokratia voi selvitä vain ottamalla hyökkäävän asenteen ja alkamalla taistelun. Uskomme, että on korkea aika ryhtyä tähän.

Länsimainen demokratia on puolustuskannalla ja ”näennäis”-demokratiat valtaavat alaa kaikkialla maailmassa. Pelkäämme, että monet kansalaiset ympäri maailma ovat menettäneet uskonsa ideaan avointen yhteiskuntien ja demokraattisen politiikan kykyyn tuottaa perusteet kunnon elämälle ja paremmalle tulevaisuudelle. Sen sijaan populismi ja nationalismi valtaavat alaa, tämä huipentui äskettäin historiallisesti suuressa tapahtumassa Brexit.

Suurimmat EU-maat ovat yhä itsevaltaisempia ja autokraattisempia ja epädemokraattisia. Yhdysvalloissa avoimesti muukalaisvihamielinen ja protektionistinen puhe ja populismi, kuten Donald Trump toimii, omivat  julkisen tilan. Mielestäni on väistämättömiä merkkejä siitä, että populistien nousu on rakenteellisesti periytynyt useista globalisaation hallitsemiseen liittyvistä politiikan epäonnistumisista.

Elleivät sosialidemokraatit lunasta lupausta muotoilla historiaa tarpeiden mukaan, ja kuinka  on yhteiskuntia ennen elvytetty, pelkäämme, että historia saattaa taantua ja maailma laskeutua takaisin pimeällä keskiajalle. Olkaamme siis uudistavia sosialidemokraatteja, suojelkaamme ja puolustakaamme inhimillisen yhteiskunnan ihanteita, ja taloutta, mikä kannattelee meitä ja lastenlapsiamme.

Mitä tällainen uudistaminen tarkoittaa yksityiskohtaisesti, ei ole helposti eriteltävissä. Erityisesti liike, mikä on on hidasliikkeinen – ja laaja sekä myös heterogeeninen, kuten meidän on, erikoislinjausten määrittely voi olla pelastajana. Tämä vaatii tilaa ja analyysia enemmän kuin artikkeli aikakauslehdissä; innovatiivista, avointa yhteistyötä, osallistavaa ja jatkuvaa prosessia - nämä asianmukaisesti suunniteltuina ja käyttöön otettuina. Se, mitä me olemme tässä esittämässä, on yksinkertaisesti ehdotuksia. Käsillä oleva tehtävä on epäilemättä tarkasti vaarin otettava.

Ennen kaikkea, koska se pakottaa meidät ymmärtämään omat virheemme ja halumme oppia niistä. Lähimenneisyydessä olemme epäonnistuneet liian usein tuottamaan sitä, millä edistetään luottamusta niihin yhteiskunnallisiin ihanteisiin, joita puolustamme, kuten tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ja  tekemällä vähäisiä uudistuksia, jotka eivät olleet vakaumukseen perustuvia tai välttämättömiä, ja joita tavoiteltiin yhteistyössä oikeiston kanssa. Ja ne, mitkä vesittyivät osana epäkelpoa liittoutumaa.

Joskus, kolmannen tien kokeilu ja Neue Mitte politiikka, on jopa otettu merkkinä, että olemme menettäneet poliittisen kunnianhimomme, halumme muuttaa historian kulkua ja sen sijaan muuttumassa sellaiseksi, kuin mikä tahansa poliittinen toimija, joka yrittää myydä asiaansa puuhastelemalla historiallisella menestyksellä. Ja vielä pahempaa, menestyksemme on kompuroinut usein, vaikka pyrimme oikeisiin tavoitteisiin hyvinkin  päättäväisesti. Toistan: meidän on tunnustettava, että emme pysty saamaan tuloksia samaan aikaan, kun päätöksenteko on tulossa painajaismaisen moniulotteiseksi, kun siihen sisältyy samalla useita hallinnon tasoja - jotka usein ovat osoittautuneet tehottomiksi.

Meidän taistelumme maailmanlaajuisen oikeudenmukaisen verotuksen saamiseksi, jossa edistyminen on todella hidasta, on tästä hyvä esimerkki. Tätä taustaa vasten on selvää, että sosialidemokratia vaatii ajattelutavan muutosta selviytyäkseen poliittisena liikkeenä, ja voi näin säilyttää mallin avoimen, oikeudenmukaisen ja demokraattisen yhteiskunnan.

Alla olevassa tekstissä pyrimme tarjoamaan joitakin alustavia opasteita siihen, miltä menestyksekäs tulevaisuuden sosialidemokratia voisi näyttää.

5
RENEWING PROGRESSIVE POLITICS IN THE AGE OF GLOBALISATION

Helpottaaksemme sosiaalidemokratian uudistumista pidämme kahta tavoitetta ensiarvoisina merkitykseltään.  Ensinnäkin, sosialidemokratian on elvytettävä pyrkimys muuttaa historiaa. Sen sijasta, että pyrkisimme säilyttämään ”sen” - vaikka muutospaineet, joiden parissa elämme nykyään, ovat todennäköisesti voimakkaampia, kattavampia ja vaarallisempia kuin me mahdollisesti toivomme niiden olevan.

Tämä edellyttää käsitteellisiä työkaluja, joiden avulla voimme hallita maailman monimutkaisuutta ja ohjata  oikeaan suuntaan. Tällöin tavoitteenamme ei saa olla pysähtyä tai peruuttaa kehityksen suuntaa, minkä näemme tänään. Pikemminkin tavoitteenamme täytyy olla muuttaa globalisaation logiikkaa, jotta sen eduista voidaan hyötyä ja minimoida sen kielteiset vaikutukset.

Meille kestävän kehityksen käsite on, mitä sen tuleekin olla, kulmakivi pyrkimyksessä hahmoteltaessa kokonaisvaltaista ja normatiivista asialistaa yhteiskunnalliseen uudistamiseen, talouden uudistamiseen ja ympäristönsuojeluun. Tämän kaikenkattavan tavoitteen takana on enemmän kuin viimeaikojen muotoilu sen koko laajuudessaan: "Kestävä kehitys edellyttää maailmaa, jossa taloudellinen kehitys leviää laajalle; (...) sosiaalista luottamuspääomaa vahvistetaan politiikalla, mikä vahvistaa yhteisöä; ja ympäristö on suojattu ihmisen aiheuttamalta turmelemiselta [... ja sitten muotoillaan visio ...] sosiaalisesti osallistava ja ympäristön kannalta kestävä kasvu "1).

Tässä kirjoituksessa ajatus kestävästä kehityksestä edellyttää, että kolme toisiinsa liittyvää ulottuvuutta on oltava tasapainossa kehitettäessä ihmisyhteisöjä, ja se tarjoaa ohjeita siitä, mitä periaatteita tämä tarkoittaa:

• sosiaalinen kestävyys: yhtenäisyyttä korostava yhteiskunta, joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja hyvinvointiin kaikille, ja jossa sosiaaliset siteet uudistetaan jatkuvasti harjoittamalla politiikkaa, joka yhdistää tulokkaita, edistää sosiaalista liikkuvuutta ja parantaa kansalaisten demokraattista osallistumista.

• taloudellinen kestävyys: siirtyminen edistykselliseen talouteen, jota hallinnoidaan vakauden periaatteella ja siten, että pitkän aikavälin hyvinvointi on etusijalla suhteessa lyhytaikaisen voiton tavoitteluun, ja missä riiston muodot on rajattu kunnioittamalla demokratian periaatteita taloudellisissa prosesseissa.

• ympäristön kestävyys: taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden organisointi tavoilla, jotka tekevät niistä luonnontalouden kannalta kestäviä, ja yhdistettynä ympäristön ”hallintaan” siten, että pyritään minimoimaan haitallisia häiriöitä ekosysteemiin ja siten mahdollistetaan niiden jatkuva uudistuminen.

Yhdymme siihen ajatukseen, että seuraamalla kestävän kehityksen logiikkaa se sallii uudistavalle poliittiselle  päättäjälle mahdollisuuden nostaa globalisaatio tasolle, mikä on paljon nykyistä miellyttävämpi unohtamatta
sen potentiaalisia positiivisia vaikutuksia.

Toisistaan riippuvien tavoitteiden synerginen vaikutus, mitä menettely rohkaisee, eli sosiaalinen,
taloudellinen ja ympäristön kestävyys, ei suinkaan ole poliittinen innovaatio itsessään.

Kuitenkin, tekemällä tällainen tasapainotus - hallitsemalla monimutkaisuutta sen sijasta, että jättää sen huomiotta - lähtökohtana päätöksenteko, sen etuna on, että samanaikaisesti luonnon monimutkaisuus ja globalisaation ristiriitainen dynamiikka tunnistetaan ja hallitaan tehokkaasti.

1) Jeffrey Sachs (2015): The Age of Sustainable Development, Columbia University Press, New York, p. 3

Tämä tekee taloudellisesta kasvusta, ympäristönsuojelusta ja sosiaalisesta kehityksestä erottamattomia osia samassa taistelussa, sen sijaan, että ne esitettäisiin vaihtoehtoina tai ongelmina.

Toiseksi, meidän täytyy rakentaa uudelleen kyky taistella tehokkaasti meidän ihanteidemme puolesta. Ottaessamme muutoksen käyttöön kestävän kehityksen logiikan globalisaation aikana, edistyksellisten toimijoiden kollektiivinen liike on ensiarvoisen tärkeää.

Aikana, jolloin kansallinen politiikka menettää kykynsä tuottaa tuloksia, meidän täytyy ymmärtää tämä  harjoitus välttämättä kansainvälisenä hankkeena. Ja uskomme edelleen, että tällainen kollektiivinen liike on mahdollista - huolimatta sosialidemokratian äskettäisestä ”poismenonuhkasta”, mikä liittyy saamaamme tukeen ja jäsenyyteen.

Ilmeisesti kansalaiset maailmanlaajuisesti - riippumatta sijainnista, yhteiskuntaluokasta tai etnisestä taustasta –  ja käsin kosketeltavasti, kokevat enemmän konkreettisia yhteisiä asioita kuin koskaan ennen, koska niihin vaikuttavat samat globalisaation voimat. Sosialidemokraattien tarvitsee aktivoida tällainen kollektiivinen tietoisuus ja rakentaa ylikansallinen yhteisö, joka on yhtenäinen ja tarpeeksi tehokas noustakseen kestävän kehityksen veturiksi.

Tämän yhteisön rakentaminen edellyttää uutta tasapainoa, toisaalta sen varmistamista, että
progressiiviset poliittiset puoluejärjestöt rakentavat vahvemman kapasiteetin ja oikeutuksen määritellä poliittisia ohjelmia, suunnitelmia tai kannanottoja, ja toisaalta, jotka takaavat, että nämä ovat seurausta jatkuvasta, kattavista ja osallistavista prosesseista.

Toisin sanoen, vaikka puoluejärjestöjen on säilytettävä perinteinen rooli liittäessään sosiaaliset kamppailut yhtenäisiksi poliittisiksi ohjelmiksi, niiden tulee myös verkottua ja pysyvästi tarjota useita ja avoimia, helposti käytettäviä kanavia kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan käyttöön ja niille, jotka haluavat kiinnittyä liikkeeseen, myötävaikuttaa puolueessa, vaihtaa ideoita ja mobilisoida kansalaisia.

Nämä kanavat voidaan rakentaa ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen sekä ajatushautomoiden ja korkeakoulujen tai erilaisten aihekohtaisten foorumien ympärille. Niitä voidaan luoda puoluerakenteen ulkopuolelle – vaikkakin linkitettynä - muodolliseen puoluerakenteeseen.

Tämä synnyttää uuden, jatkuvan yhteyden edistyksellisten poliittisten järjestöjen, progressiivisen  kansalaisyhteiskunnan ja tavallisten ihmisten välille. Ja on jatkuvasti varmistettava, että edellinen ei menetä rooliaan jälkimmäiselle. Puolueet, mitkä eivät kykene vastaamaan näihin odotuksiin tulevaisuudessa, jäävät yhä enemmän sivuun ja vaille huomiotta erityisesti nuorempien sukupolvien joukossa. Tällaisten prosessien pitäisi tulla normiksi kaikilla poliittisen elämän tasoilla paikallisesta globaaliin. Euroopan tasolla se edellyttää myös Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) valmiuksien ja roolin vahvistamista määriteltäessä poliittista näkemystä ja ideoita tiiviissä yhteistyössä kansallisten osapuolten ja sen eurooppalaisen parlamenttiryhmän kanssa.

Tämän ei pitäisi koskea vain eurooppalaisen ulottuvuuden politiikkaa. PES:n tulisi myös tarjota uusia ja tehokkaita alustoja, joiden varassa kansalliset puolueet voivat työskennellä aktiivisesti yhdessä koskien kansallisen politiikan kokemuksia ja ratkaisuja, jotta voidaan koota ja jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä kentälle. EU:n  parlamenttiryhmä voi osaltaan edistää tällaista lähestymistapaa vahvistamalla yhteydenpitoa ja perustamalla rakenteita ja suhteita ja lisäämällä vuorovaikutusta kansallisten parlamenttien jäsenien kanssa. Lopulta tämä pitäisi tuottaa paljon parempi politiikan johdonmukaisuus kansallisten ja
Euroopan tasojen välillä, mikä on ratkaisevan tärkeää, jotta progressiivinen politiikkaa voi onnistua.

Edistyksellisten voimien tulee myös uudelleen rakentaa maailmanlaajuisia valmiuksia työskennellä yhdessä. Sosialidemokraattien on alettava ottaa edistyksellisen politiikan maailmanlaajuisessa vuoropuhelussa paljon aktiivisempi rooli ja rakentaa tehokkaampia alustoja harjoittaa maailmanlaajuista yhteistyötä muiden edistyksellisten voimien kanssa ympäri maailmaa. Tämä ei tule lähitulevaisuudessa johtamaan yhteisiin ohjelmiin, mutta kaikki samaan suuntaan vievä poliittinen toiminta on enemmän kuin tervetullut. Ei ole epäilystäkään siitä, että pitkällä tähtäimellä tämä tulee olemaan välttämätöntä.

TRANSFORMATIONAL PROGRESSIVE POLITICS

Globalisaation aiheuttaman edistyksellisen asialistan sisältö lyhyesti: muutos on edessämme.

Emme väitä, tässä vaiheessa ja tällä kirjoituksella, tarjoavamme suunnitelmaa muutosohjelmaksi. Voimme kuitenkin ehdottaa useita tasoja koskevaa uudistavaa politiikkaa, jolla meidän mielestämme on merkitystä ja mikä on välttämättömiä tulevaisuuden sosialidemokratialle.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 1

* Reiluun ja hallittuun globalisaatioon
Yleisenä periaatteena: edistyksellisten voimien on varmistettava, että taloudelliset järjestelmät tulevat tiukasti uudelleen kiinnitetyiksi yhteiskuntaan, jotta voidaan parantaa kaikkien ihmisten elämänlaatua, ja että tämä koskee kaikkia tasoja paikallisesta globaaliin. Tämä koskee erityisesti tiettyjä talouden aloja, ennen kaikkea globaalia finanssialaa. Se vaatii merkittäviä vaiheittaisia muutoksia, millä vahvistetaan maailmanlaajuista rahatalouden hallintoa, rakenteita ja sääntöjä.

Edistyksellisten politiikkatoimijoiden on vaadittava oikeaa globaalia tasapainoa pääoman ja työvoiman välille, kuten teimme kauan sitten kansallisvaltioissamme. Globalisaation on lakattava olemasta monikansallisten yritysten leikkipaikka, kun poliitikot ja kansalaiset vaatimuksen valjastamisesta asettavat.

Voidaan edetä perustana olemassa olevat instituutiot ja määräykset, kuten kauppasopimukset, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ja Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteet (UNSDGs). Myös luomalla uusia maailmanlaajuisia välineitä kuten World Financial Register, millä voi nujertaa globaalia veronkiertoa, ja muut toimet, joilla oikeudenmukaista ja poliittisesti hallittua globalisaatiota voidaan viedä eteenpäin tulevaisuuteen, on huomattavasti uudelleen määriteltävä.

Minkälaista muutosta tämä tarkoittaisi?:
Finanssitalous irrotetaan reaalitaloudellisesta toiminnasta ja tulee tiukan sääntelyn kohteeksi, ja spekulatiivista, talouteen epävakautta aiheuttavaa finanssiliiketoimintaa asianmukaisesti verotetaan.

Ulkomaille sijoitetut verokeskukset pitää vähitellen tyhjentää ja palauttaa lähes seitsemän
biljoona euroa osaksi normaalia taloutta palvelemaan todellista taloudellista toimintaa ja varmistamaan oikeudenmukainen verotus näille liiketoimille. Kansainvälinen kauppa - keskeisten kansainvälisten työnormien kanssa - ei enää kukoista vilpillisestä sosiaalisesta kilpailusta nousevilla eduilla, vaan reilun kaupan periaatteesta tulee normi.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 2
- Kestävä kehitys
Edistyksellinen arvopohjainen näkemys yhteiskunnasta täytyy perustua yhteisesti (universaalisti) jaettavalle ja sitovalle konseptille. Tähän sopii parhaiten nykyaikainen versio kestävästä kehityksestä. Siinä hyödynnetään olemassa olevaa ja erittäin relevanttia YK:n asialistaa Kestävän Kehityksen Tavoitteet 2030, mikä sisältää kunnianhimoisen tavoitteen "maailman muuttamisesta".

Määrittelemällä ankarat tavoitteet, mitkä käsittävät taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset näkökohdat kehittämiselle, jotka ovat yhtälailla ajanmukaisia kehittyneiden ja vähemmän kehittyneiden maiden kannalta.  UNSDG:n asialista tarjoaa historiallisen mahdollisuuden ankkuroida todella edistyksellinen näkemys inhimillisestä kehityksestä kansallisen politiikan tekemiseen maailmanlaajuisesti.

Kuitenkin sen täytäntöönpano on parhaimmillaankin epätasaista, ellei sitä voida vahvistaa
ainakin kolmella tavalla: suurimpien talousmahtien täytyy ottaa sen toteuttaminen vakavasti ja osoittaa etenemistapa. Eikä vähiten EU:n, missä vahva kestävän kehityksen strategia on pahasti myöhässä.

UNSDG:n asialista pitäisi olla säännöllinen osa G20 huippukokouksia: mittaaminen ja keskustelu täytäntöönpanon edistymisestä; kansallisvaltioita kaikkialla pitäisi rohkaista asettamaan määrällisiä ja
mitattavissa olevia kansallisia tavoitteita kunkin tavoitteen ja osatavoitteen osalta.

Tämä pitäisi yhdistää kannustimiin, jotta saadaan tarvittavat taloudelliset resurssit tavoitteiden toteuttamiseen, erityisesti YK:n Kehitysohjelman toteutukseen ja Maailmanpankin otto- ja antolainaukseen kehitysmaissa. Ja asianmukaisiin investointistrategioihin ja toimeenpanovälineisiin kehittyneissä maissa - kuten pitäisi olla tilanne myös EU:n European Fund for Strategic Investment (EFSI) -rahaston sijoituksissa.

Mitä tämä muuttaisi?: 193 YK:n jäsenmaata pyrkii noudattamaan yhteistä kehityksen muutosohjelmaa ja sen tavoitteita laajalla skaalalla käsittäen tavoitteita kuten täystyöllisyys, köyhyyden ja nälän poistaminen, tai kestävän periaatteen mukainen tuotanto- ja kulutus, jotka on saavutettava vuoteen 2030 mennessä.

EU on oltava johtava ja inspiroiva voima tällä tiellä maailman muuttamisessa. Tulee parantaa omien kansalaisten elämänlaatua ja osoittaa, että pyrkimys aidon kestävän kehityksen aikaansaamiseen johtaa samalla parempaan taloudelliseen suorituskykyyn, sosiaaliseen koheesioon ja oikeudenmukaisuuteen, ja tuloksena on ympäristön säästyminen.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 3
- Talouden rakennemuutos
Emme voi jatkaa nykyisellä mallilla uuteen kestävän kehityksen vaiheeseen. Meidän täytyy uudistaa ja käynnistää taloudellinen moottori, mitä uhkaa pysähtyminen, eikä vähiten Euroopassa. Kahdeksan vuotta talouskriisin alkamisen jälkeen Euroopan talouspolitiikka on epäonnistunut saamaan aikaan täysimittaista elpymistä. 

Euroalue ei ole vielä päässyt ulos metsästä, koska useat taloudet pysyvät heikkoina monien kuristusvuosien (austerity) jälkeen, ja Euroalueen kehittäminen todelliseksi talous- ja rahaliitoksi on pysähdyksissä. Tuotannolliset julkiset investoinnit, eivät vain investoinnit infrastruktuuriin, vaan myös sosiaaliset  investoinnit, on tarpeen perustella uudelleen ja käynnistettävä osana kunnianhimoista Euroopan  investointistrategiaa, mikä on elintärkeää kestävälle kasvulle.

Euroopassa tämä edellyttää, että edistykselliset toimijat avoimesti ja aktiivisesti haastavat vallitsevan talouspolitiikan paradigman toimivuuden. Jopa vahvempi EFSI, kuten nyt Euroopan komissio on ehdottanut, on vain osa ratkaisua, kun kansallisia julkisia investointeja olisi myös vahvistettava.

Havaittakoon, että vallitsevat talousperiaatteet ovat jo kauan sitten irrottaneet kapean budjettipolitiikan  laajempien taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden huolenaiheista, ja ne on siis uudistettava kasvun ja työllisyyden työkaluksi. Tämä on muuten ajamassa Euroalueen hautaan ja sen myötä viemässä EU:n samaan poliittisena hankkeena.

Mitä uutta tästä seuraisi?: paljon korkeampi investointimäärä ja vahvempi talouskasvu luo
miljoonia uusia työpaikkoja ja nostaa kymmeniä miljoonia eurooppalaisia pois köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen tilanteesta ensi vuosikymmenellä.

Kohdennetut investoinnit muuttavat Euroopan maailman johtavaksi uusiutuvien energialähteiden
ja energiatehokkuuden toteuttajaksi, ja samalla nostetaan merkittävästi julkisen koulutuksen laatua.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 4
- Enemmän kuin BKT

Taloudellisen suorituskyvyn ja sosiaalisen edistyksen mittaaminen ”yli” BKT:n, mikä on yleisin mittari päätöksenteon perusteena, on arvioitava suhteessa kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tehtävä uusi näitä tarpeita palveleva mittaristo. Vaikka ei ole tarkoitus viedä tätä UNSDG asialistalle, uskomme, että tällainen
lähestymistapa edellyttää radikaalisti erilaista tapaa mitata vaurautta ja hyvinvointia.

Stiglitz-Sen-Fitoussi raportin 2009 (2)  suositukset tässä asiassa ovat edelleen voimassa ja niitä
tulisi käyttää pohjana uudistettaessa Euroopan unionin käyttämiä mittareita, ja minkä
seurauksena niistä pitäisi tulla erottamaton osa kestävän kehityksen strategiaa. Muu maailma
olisi kannustettava seuraamaan perässä.

Mitä uutta tästä seuraisi?: Painopiste tulee siirtymään taloudellisen suorituskyvyn mittaamisesta ihmisten hyvinvoinnin mittaamiseen, mukaan lukien koulutus, terveys- tai sosiaaliset kysymykset.

Julkinen politiikka ja kauppasopimukset tulee käsitellä osana näiden kriteerien joukkoa tässä mittauksessa. Siten torjutaan nykyinen ongelma, että julkiset säädökset voivat kannustaa taloudellisen kasvun muotoja ja vaurauden luomista, mikä tuottaa epätasa-arvoa, ei vähennä sitä, ja johtaa suurempaan ympäristön pilaantumiseen, eikä vähennä sitä, tai alentaa hyvinvointia, ei lisää sitä.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 5
- Elämän laatu
Elämän laatu -  minkä määrittely käsittää koko joukon tekijöitä, kuten mahdollisuus kunnolliseen lastenhoitoon, koulutukseen,  tasapainoiseen työ-elämään, laadukkaisiin työpaikkoihin koko elinkaaren aikana ja siitä saatavaan kunnon palkkaan, ja sosiaalisiin oikeuksiin, yhtäläisiin oikeuksiin riippumatta sukupuoli-identiteetistä, rodusta tai sukupuolisesta suuntautumisesta, mahdollisuus laadukkaisiin terveys- ja sosiaalipalveluihin ja kulttuuritoimintaan; mutta myös turvaan fyysisesti, tai hyvään hallintoon ja terveeseen  demokratiaan – täytyy olla standardi kaikille.

Edistyksellisten on hylättävä maailma, missä todellinen elämänlaatu pysyy parhaimmillaan kaukaisena toivona valtaosalle maailman ihmisistä, ja jopa yli puolelle eurooppalaisista. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy antaa uudistettu merkitys ja relevanssi käsitteelle tasa-arvo, mikä ylittää materiaalisen varallisuuden jakautumisen ja sen tason - vaikka tämä tietysti edelleen on olennainen osa tätä yhtälöä. Meidän täytyy muuttaa vallitseva paradigma.

Elämän laadun ei pitäisi riippua talouskasvusta, tai sitä käsitellä vain kustannustekijänä, vaan
pitää tärkeänä varantona yhteiskunnan hyvinvoinnille. Maat, joissa on korkea ja laajasti jaettuja elämän laadun tekijöitä niiden asukkaille, ovat yleensä parhaiten suoriutuvia kansoja myös taloudellisesti.


Mutta miten siirtyä sanoista poliittiseen toimintaan? Elämän laadun käsite tulee muuttaa vahvaksi  poliittiseksi käsitteeksi, se on kohdistettava ja mitattava. Joissakin yhteisöissä tämä on jo tehty ja on siis helppo muidenkin ottaa käyttöön.

Mutta paljon on vielä  muuta tehtävää. Laatu on tehtävä mitattavaksi kaikissa eri ulottuvuuksissa, koulutuksen kautta työllisyyteen ja terveyteen:  se on toiminnallinen poliittinen tavoite, mitä edistykselliset voivat sitten käyttää sekä sitoutua siihen.

Mitä uutta tämä merkitsisi: ajan mittaan julkinen keskustelu ja poliittinen diskurssi muuttuu, ja niiden kanssa muuttuu yleinen asenne ja arviointi, mitä kuuluu hyvään julkiseen politiikkaan, mikä palvelee tavallista ihmistä. Monimutkaisuus päätöksenteossa on tuotava olennaiseen - ymmärrettävä, helposti mitattava ja konkreettinen - ne ovat merkityksellisiä ihmisille yleensä jokapäiväisessä elämässä.

Tämä suosii edistyksellistä politiikkaa verrattuna siihen, kuten tiedämme, mikä todella vähentää
elämän laatua, sen sijaan, että parantaisi sitä, riippumatta siitä, onko tämä politiikka perinteisen
oikeiston tai populistien tuottamaa. Kiinnittämällä laadun ulottuvuus monenlaisiin politiikan ulottuvuuksiin
odotukset muuttuvat ja tällainen politiikka on huomattavasti tehokkaampi saavuttamaan lopullisen tavoitteen  käsittäen kokonaiskonseptin: tasa-arvoa kaikille.

2)Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress, 2009 (www.stiglitzsen-fitoussi.fr)

TRANSFORMATIONAL LEVEL 6
- Reilua vaurautta ja tuloksen jakautuminen
Yksi silmiinpistävä ja sietämätön seuraus talous- ja finanssialan globalisaatiosta on ollut selvä räjähdys varallisuuden keskittymisessä ja eriarvoisuuden kasvu kaikkialla maailmassa, ja taloudellisten voima-alueiden välillä.

Tämä kehitys on laajentunut viime vuosina merkittävästi. Johtavat asiantuntijat kuten Joseph Stiglitz tai Thomas Piketty, osoittavat, että eriarvoisuus on ”imeytynyt” meidän sosiaalisiin rakenteisiimme. Sen merkittävä väheneminen vaatii meitä tutkimaan kaikkia tekijöitä yhteiskunnassamme, kuten on esitetty tasolla 5.

Konkreettisemmin: oikeudenmukainen tuloksen jakaminen ja entistä eettisempi, kohtuullinen osuus varallisuudesta täytyy olla olennaisesti saavutettavissa, muun muassa muuttamalla veropolitiikan lähestymistapoja kansallisella ja  eurooppalaisella ja globaalilla tasolla tasa-arvon ja hyvinvoinnin hyväksi.

Tätä olisi tuettava pysäyttämällä kokonaan veropetosten ja veronkierron erittäin haitalliset käytännöt, ja siten myös samalla nostaa verotuloja ja julkisten toimijoiden tarvittavia resursseja muuttamaan taloudellisia ja sosiaalisia järjestelmiä edellä esitetyllä tavalla.

Mitä uutta tämä merkitsisi?: yhdistetty poliittinen toiminta veropolitiikan muuttamiseksi tasa-arvon hyväksi tulojen ja varallisuuden jakautumisessa. Ja laittoman veronkierron ja veronvälttelyn lopettaminen, millä on useita vaikutuksia sosiaaliseen tasa-arvoon. Mikä tärkeintä, se tulee tarjoamaan tärkeitä uusia resursseja rahoittaa siirtymistä nykypäivän kestämättömästä tulevaan kestävän globaalin yhteiskunnan malliin.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 7
- Euroopan unionin uudistaminen
On yleisesti tunnustettu nyt, että Euroopan unioni poliittisena hankkeena on sen kaikkein hankalimmassa vaiheessa sitten perustamisen. On silmiinpistävää samankaltaisuutta, mitä uhkia on vastassa sosialidemokratialla, ja mitkä kummittelevat EU:n edessä, eikä tämä ei ole sattumaa. Siten molempien kohtalo näyttää olevan paljon enemmän toisiinsa sidottu, kuin ehkä olemme ajatelleet aikaisemmin.

Maahanmuuttajien aiheuttamien haasteiden ei pitäisi peittää alleen sitä tosiasiaa, että EU:n integraatio on vaarassa epäonnistua, koska se on lakannut toimimasta paremman elämänlaadun lähteenä ihmisten elämässä yleensä.

Sen sijaan, se voi myös helposti näyttäytyä ei-eurooppalaisille kaikenlaisina keskeisinä ongelmina, mitkä vallitsevat EU:ssa nykyisin. Monet meistä, jotka olemme mukana eurooppalaisessa politiikassa, tietävät pitkälti, miten EU:n on muututtava, jopa useissa vaiheissa, saadakseen takaisin luottamuksen poliittiseen toimintaan, sen poliittisen toiminnan suuntiin ja valintoihin.

Kuitenkin, emme pysty heijastamaan aidosti muutoksen yhteistä visiota ja poliittisia tavoitteita sosialidemokraattiseen perheeseen lähinnä siksi, että emme pysty kokoamaan yhteen kaikkia voimavarojamme - kansallisia ja eurooppalaisia - yhteiseen, selkeään ja perusteltuun muutosstrategiaan.

Tämä on vanha ongelma, joka aiheutuu eri syistä, mutta nyt aika voi todellakin olla loppumassa meiltä  ja EU:lta. Meidän täytyy nopeasti yhdessä käydä käsiksi tähän ja ohittaa meitä erottavat tekijämme, jotta voidaan toimia yhdessä kaikkien Euroopan unionin toimielinten kanssa, mukaan lukien ministerineuvosto. Vain siten voimme uudistua riittävän houkuttelevana ja vakuuttavana vaihtoehtona.

Mitä uuttä tämä tarjoaa?:
Yksinkertaisimmillaan: EU nähdään jälleen laajalla pohjalla; suurimmalle osalle ihmisistä EU on osa ratkaisua, ei ongelmaa. Sen sijaan, että EU:lla on edessä vaikeuksia sosiaalisessa tasauksessa, massatyöttömyydessä, etäisissä ja epädemokraattisissa päätöksentekotavoissa, EU:sta tulee luonnollinen osa hallintoa tavoiteltaessa suurempaa hyvinvointia ja turvallisuutta kaikille.

Omaksumalla uusi näkemys kestävästä kehityksestä sekä elämänlaadusta, EU voi löytää uuden hyväksynnän ja merkityksen. Asettumalla moottoriksi investoinneissa, uuden ja reilun, yhteisesti jaetun hyvinvoinnin ja työpaikkojen laadussa, taloudellisessa ja sosiaalisessa tasauksessa maiden välillä, alueiden ja ihmisten välillä. Silloin kysymys Euroopan yhdentymisestä poistuu puhelistalta. Ja kyseenalaistettu ja nationalistinen populismi taantuu.

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME
Jos sosiaalidemokraatit ovat johtavassa asemassa tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana, on edessä paljon tekemistä. Ei ole vähempää vaakalaudalla kuin ihmiskunnan tulevaisuus. Sadan vuoden päästä useimmat ihmiset voivat elää varsin kurjaa ristiriitojen riivaamaa elämäänsä, köyhdytetyllä ja saastuneella planeetalla hallitsee kaikkivoipa ja super-rikkaiden eliitti eri puolilla maailmaa.

Viimeaikaisten globaalien muutosten valossa tämä ei ole enää pelottelua, vaan todellinen mahdollisuus. Jos emme onnistu osoittamaan riittävän nopeasti, että toinen tulevaisuus on mahdollinen ja tekeillä, ihmiset voivat menettää toivonsa ja ihanteensa, ja jos liian moni sen tekee, progressiivinen vaihtoehto jää fantasiaksi.

Tämän estämiseksi meidän täytyy vetää kaikki voimat yhteen nyt ja taistella ihanteidemme puolesta enemmän kuin koskaan olemme ennen tehneet. Tämä ei ole puolustustaistelu, vaan hyökkäävä ja vakuuttava sellainen. Tätä varten tarvitsemme vahvan ja riittävän yhteisesti etenevän kerronnan ja vision, ei pelkästään hajanaisia poliittisia toimia sieltä ja täältä.

Vahva kerronta ja näkemys auttavat ihmisiä  ymmärtämään, että tarjoamme reitin tulevaisuuteen, jonka he haluavat toteuttaa, ja tämä antaa täyden merkityksen ja suunnan jokapäiväisiin poliittisiin kamppailuihin.

Koska aloitimme tämän tekstin Willy Brandtin kanssa, haluaisimme lopettaa sen hänen kanssaan ja tällä ajattomalla totuudella, minkä hän antoi meille: "Me tarvitsemme synteesiä kriittisen ajattelun ja idealististen pyrkimysten välille".

Voimme vain toivoa, että tätä kommentoidaan ja se rikastaa muiden pohdintoja läpi meidän
poliittisen yhteisömme, ja että poliittisten järjestöjen kansallisella ja Euroopan tasolla jaetaan käsityksemme, että on edettävä kiireellisesti eteenpäin.




About Poul Nyrup Rasmussen and Udo Bullmann

Poul Nyrup Rasmussen was Prime Minister of Denmark from 1993 to 2001 and President of the
Party of European Socialists (PES) from 2004 to 2011. He was the leader of the Danish Social Democrats from 1992 to 2002 as well as a Member of the European Parliament from 2004 to 2009.

Udo Bullmann was elected as a Member of the European Parliament in 1999, where he is serving
on the Economic and Monetary Affairs Committee in which he acted as the coordinator of the Group of the Progressive Alliance of Socialists and Democrats (S&D) from 2009 to 2012. Since 2012, he has been leading the German SPD delegation in the European Parliament. He has been a member of the SPD executive committee since 2015.

Puna-puna-vihreä koalitiosopimus Berliinissä

Löysin Seppo Tuovisen vihjeen perusteella 23.8. 2018  merkittävän linkin puna-puna-vihreä yhteistyöstä - kysymys on 250-sivuisesta sopimusluonnoksesta Berliinissä, Saksan pääkaupungissa, mikä tekee siitä merkittävän. Tästä sopimuksesta näyttää olevan kirjoitus myös die Welt-lehdessä, mutta se on rajoitettu vain tilaajille.

Berliinissä sosialidemokraatit ovat hallinneet yhdessä porvarillisen CDU:n kanssa itseasiassa uusliberaalin politiikan merkeissä jo pitkään; julkista sektoria on supistettu merkittävästi, Berliinin palveluita on yksityistetty ja lisäksi on päätetty "velkajarrusta", mikä tarkoittaa velanoton tiukkaa rajaamista, vaikka rahaa saavat myös julkisen sektorin hankkeet edullisesti. Tämä koalitio-ohjelma sisältää vahvoja toimia julkisen sektorin elvyttämiseksi, uusien toimien perustamista palveluihin, sanalla sanoen täyskäännöstä Berliinin politiikkaan.

Tätä koalitio-ohjelmaa ei ole vielä ryhdytty panemaan täytäntöön, välissä taitavat olla vaalit Berliinissä. Kysymys on siis Saksan pääkaupungin ratkaisuista. SPD:n sivuilta en löytänyt mitään mainintaa tästä koalitiosopimuksesta. SPD:llähän on voimassa periaatepäätös, jonka mukaan DDR:n perillisen "die Linken" kanssa yhteistyötä ei liittovaltion tasolla tehdä. Berliini edustaa siis tässä suhteessa uutta avausta.

Mainittava on myös, että sopimus koskee berliiniläistä paikallispolitiikkaa ja siinä ei taida olla periaateosuutta Eurooppa-politiikkaan. Visio tässä suhteessa odottaa vielä avautumistaan...

Tämän blogin perustamissanat

Keskiviikkona 12.8. 2015
On tehty hurjasti töitä videoiden tallentamisen kanssa Kesäkoti Kallioniemessä. Verkkoyhteys pätkii, Youtubekin antaa vapaaehtoista lisäystä katseloon. Olemme keskustelleet Riston ja Topin kanssa lähes kaikilla tauoilla yhteiskunnallisista asioista, kirjoittamisesta, julkaisemisesta ja myös kirjoitustyylistä. Minun pitäisi pyrkiä lyhyempiin lauseisiin ja sitä kautta ymmärrettävämpään tekstiin. Pitäisi myös puhua hitaammin ja selkeämmin.

Sarita luki Reijo Paanasen päivän sanan.hevosenlanta ja EU:n tuki Kreikalle ovat eri kategorian asioita.

Hurjasti töitä? Tässä tulosta päivän ponnistelusta:
Kallioniemi unelmissani

Keskusteltiin mahdollisuudessta, että perustaisin Google keskusteluryhmän "Strategiasolmu" Googleen. Syntyi blogi nimeltä "Aikaan on saatava muutos." On rakennettava alusta, jossa kaikki se kritiikki ja odotukset, jota tähän yhä selvemmin oikeistolaiseen, uusliberalistiseen ilmapiiriin liittyy, tulee ilmaistua ja koottua selattavaksi, yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Strategiasolmuksi tämän tekee se, että olemme Euroopan Unioniin liittyessämme tulleet hyväksyneeksi sellaiset reuinaehdot, jotka näyttävät sulkevan sosialidemokratian ja erityisesti sen tukeutumisen kansanvaltaisen valtioonja julkkisiin rakenteisiin pois valinnassa olevien mahdollisuuksien joukosta. Erityisesti Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan talous- ja rahapoliittiset ehdot ovat tässä suhteessa varsin yksiselitteiset (osasto VIII sivulta 326/96).  Edes ehdotukset muutoksiksi eivät ole sallittuja!

Sosialidemokratia - poissuljettu vaihtoehto?


14.9. 2016
Vastauksena Petri Jussilalle Facebook-keskusteluissa liittyen Suomen Kuvalehden artikkeliin:
Olipa hieno New Statesmannin artikkeli, kiitokset siitä. Ensimmäisellä lukemalla ei voi oikein varmuudella sanoa, onko todellakin kysymys uudesta iestä vaiko ihan normaaliin yhteiskunnallisen keskusteluun liittyvästä vaihtoehtoisten tai olosuhteita parantavien ratkaisujen hakemisesta. Patri kolme kommenttia artikkelista antoi kuitenkin heti aihetta kommentointiin.
" Sosiaalidemokraatit ovat vanhastaan suhtautuneet epäluuloisesti kansalaisyhteiskuntaan." Oma toimintani on tapahtunut kansalaisjärjestöissä ja olen sosialidemokraattina puhunut jo vuisia "osallistamisen valtatien" rakentamisesta.
"Sosiaalidemokraatit eivät yleensä ole olleet järin kiinnostuneita kansakunnan käsitteestä. He ovat suhtautuneet siihen epäluuloisesti ja katsoneet sen uhkaavan kansainvälistä solidaarisuutta." Itsenäinen kansa - yhteistyön maailma.
"Osa uusoikeiston hyvinvointivaltioon kohdistamasta arvostelusta on aiheellista. Sosiaaliturvan instituutiot ovat usein vieraannuttavia ja byrokraattisia;" Hyvinvointvaltio on vielä kovin nuori ja se kantaa rakenteissaan aikaisempien aikojen sosiaalista maitohappoa. Sosialidemokratian kannattaa edelleen uskoa siihen, että hyvinvointivaltio on kuntoutettavissa ja että ihminen kuntoutuu, aktivoituu ja syntyy uudelleen tässä prosessissa.

Kiitokset Petri Jussilalle siitä, että vaivauduit hakemaan sisältöä kannanottosi ympärille!

”Sosialidemokratia on tehnyt tehtävänsä. Forssan 1903 kokouksen keskeiset tavoitteet on jo toteutettu. Hyvinvointiyhteiskunta on tässä suhteessa valmis. Sosialidemokratialla ei ole visiota tästä eteenpäin”.

Suuria kysymyksiä, sanoisin.
Voiko suuri, satoja vuosia vanha liike kuolla tai menettää merkityksensä? Voiko se kadottaa yhteytensä juuriinsa ja lähtökohtiinsa niin että paluuta yhteiskunnallisessa tai aatteellisessa mielessä juurille ei enää ole?

Ihmiskunnan historiasta tästä löytyy kyllä esimerkkejä. Mihin katosivat ne voimat jotka rakensivat Kambodshaan tai Etelä-Amerikkaan suuret temppelinsä? Eikö hindulaisuuden suuri sanoma jota kuvataan Patanjali-joogassa tai Upanishadeissa kadonnut lähes tyystin säilyen vain suullisena, havahtuneelta mestarilta oppilaalle välittyneenä traditiona? Miten on käynyt juutalaisuudessa? Mooses sai vuorella pilvenä ilmestyneeltä nimettömältä jumalalta kymmenen käskyä, joiden keskeinen perusta oli toiminta harmonian hyväksi ja ihmisen tekemien epäjumalien, abstraktien tai konkreettisten idolien palvonnasta luopuminen. Maimonides-suuntauksen mukaan juutalaisuus irtosi tästä periaatteesta ja kadotti perinteensä siinä vaiheessa kun Saul voideltiin kuninkaaksi. Idolien palvonnan kieltäminen ja harmonian tavoittelu on niin tärkeää, että tästä arvoperiaatteesta luopuminen estää pääsyn takaisin käskyjen syvimpään sanomaan.

Palaan nyt takaisin sosialidemokratiaan. Yksi tärkeimmistä oppimetareistani, Frankfurtin koulukunnan suuri – mutta harvoin heidän joukossaan mainittu – mestari Erich Fromm – on työväenliikkestä ja sen arvoperinnöstä sanonut että ”Marxin kommunismi on juutalaisen harmoniakäsityksen ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä”. Kun siis sosialidemokratia tavoittelee yhteiskunnallista tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja kansojen välistä solidaarisuutta, kyseessä on sama sanoma joka juutalaisuudessa ja kristinuskossa - islam mukaanluettuna - ilmaistaan pyhäpäivän kunnioittamisena ja nimien, kuvien, esineiden tai idolien palvonnan kieltämisenä . Tavoitteena on harmonia, joka on niin tärkeää, että kerran viikossa on vietettävä vuorokausi tämän suuren tavoitteen hengessä.

Jumalan nimen kieltäminen toisessa käskyssä viittaa siis toiseen tärkeään periaatteeseen, luopumiseen ihmisen itsensä luomien idolien palvonnasta. Kysymys ei ole ainoastaan jumala-nimestä ja sen erilaisista vastikkeista kirjoitettuina tai piirrettyinä, vaan ylipäätään niistä seitsemästä periaatteesta, jotka tulivat käskyinä Nooan pojille: lakiin perustuva sosiaalinen oikeudenmukaisuus, jumalanpilkasta kieltäytyminen ja epäjumalanpalvonta; näiden lisäksi noihin tärkeisiin kieltoihin kuuluvat aviorikos, verenvuodatus, ryöstäminen tai lihan syöminen elävästä eläimestä. Haluan siis sanoa tällä lyhyellä kuvauksella, että nuo tärkeät vanhatestamentilliset kristilliset periaatteet ovat sovellettavissa myös yhteiskunnalliseen, ”historian sisäiseen” toimintaan.

Elämme juuri näinä vuosina arvojen suhteen ehkä samantapaistaa aikaa kuin juutalaisuuden historiassa oli Saulin voiteleminen kuninkaaksi. Irtautuminen työväenliikkeen arvoperinteestä näyttää ilmeiseltä. Ei tunnu aikaan sopivalta nimittää itseään työläiseksi eikä kaiketi edes palkansaajaksi, puhumattakaan työväenliikkeen arvoperinteestä ja senmukaisesta toiminnasta. Samaan aikaan ”epäjumalan palvomisen” muodot sanan vanhatestamentillisessa muodossa jatkavat voittokulkuaan. Markkinoista, kaupallisuudesta, omistamisesta ja voiton tekemisestä ja voiton saavuttamisesta kokonaisedusta piittaamatta on tullut tämän päivän epäjumalanpalvontaa. Idoleita rakennetaan milloin mistäkin ja niiden ympärille rakennetaan suuria spektaakkeleita. Harmonian tavoittelu, pyhäpäivän kunnioittaminen suurena tulevaisuuden symbolina on menettämässä sananmukaisesti merkitystään. Juuri nytkin kiitsellään pyhäpäivien luonteesta ja voitonhimossa väitetään niiden olevan samanlaisia kuin muutkin päivät. Toivoisi työväenliikkeen ymärtävän tässä asiassa antaa tukeaan uskonnollisille yhteisöille, vaikka ne eivät muutoin toisen käskyn suurta sanomaa näytä ymmärtävänkään.

Kaupallisuus, yksityistäminen, markkinat ja niiden globaali kilpailu näyttävät ottavan historiallisen niskalenkin muista aatteeista ja arvoista. Euroopan Unionin myötä olemme siirtymässä näiden periaatteiden varaan rakentuvaan monokulttuuriin, jossa Nooan pojille annetuilla käskyillä ei näytä olevan sijaa. Yhteinen intressi on joutumassa lopullisesti alistetuksi markkinahengelle ja ”ahneiden sodalle”, loputtomalle kilpailulle. Sosialidemokratia ei näissä olosuhteissa voi enää toteuttaa suurta yhteiskunnalliusta tehtäväänsä, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamista. Siitä on tullut poissuljettu vaihtoehto. Paradoksaalista on että liittyessään Euroopan Unioniin sosialdemokratia ja vasemmisto kokonaisuudessaan olivat hyväksymässä sellaisen eurooppalaisen rakenteen, joka sulkee työväenliikkeen arvoperinnön mukaisen yhteiskunnallisen toimintatavan rakenteidensa ulkopuolelle. Tosin tuo markkinahenki oli saneltu Unionin perusteisin periaatteena jo ennen sinne menoamme – hyppäsimme jo liikkeellä olevaan junaan.


Onko siis sosialidemokratia tehnyt jo tehtävänsä? Onko kristillinen harmonia enää ollenkaan mahdollinen historian sisäisenä, siis konkreettisena yhteiskunnallisena tavoitteena? Onko sen aika lopullisesti ohi. Jos ei, niin missä muodossa noita periaatteita voi edelleen toteuttaa?

Onko eurooppalainen silta romahtamassa?

11.9. 2016 - viisitoista vuotta World Trade Centerin romahtamisen jälkeen - taitaa muodostua taitekohdaksi myös minun julkisessa bloggailussani. Huomaan analyysini käyneen vuosien varrella yhä pessimistisemmäksi suhteessa demokratian mahdollisuuksiin.

Viimeisin negatiivinen kommenttini koskee äänekoskelaisen nuoren sosialidemokraatin kirjoitusta Demokraatissa, jossa hän kirjoittaa äänekoskelaisen kunnallisdemokratian toteutumisesta - varovasti samaan sävyyn kuin minäkin. Vastasin Facebookissa seuraavasti:"Tämä on se synkkä näkymä mitä tulee kunnallisvaaleihin. Kun vaaleista toiseen nuoret valtuutetut joutuvat omien toiveidensa toteuttamisen sijasta virkamieskunnan leikkauslistojen ja porvarillisen, todelliseen kunnan vahvistamiseen vastentahtoisesti suhtautuvan enemmistön painostukseen, menee siinä nuorelta uudistuksia tavoittelevalta valtuutetusta konseptit sekaisin. Kun taustalla on kuntia köyhdyttävä hallituspolitiikka, jonka takana puolestaan Euroopan Unionin yhä suurempaan markkina-alisteisuuteen painostava valtavirta, niin kysyttäväksi jää: Miksi vaivautua?"



15.9. 2016

Europan Keskuspankki tukee kansallisten jäsenpankkiensa kautta valtoita - salaa - siten, että on antanut näille luvan ostaa massiivisessa mittakaavassa jäsenvaltioidn velkakirjoja, kuukausittain, kymmeniin miljardeihin nousevan määrän. Suomen kohdalla se merkitsee sitä, että Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaantumisraja ei ylity vaikka valtio ottaa 5,5 mrd lisävelkaa. Toimi on ristiriidassa EKP:n peruskirjan ja Maastrichtin sopimuksen kanssa - EKP:n ei pitäisi sääntöjensä mukaan ottaa mitään vastuuta jäsenvaltioidensa - siis valuuttaunioniin kuuluvien maiden - tekemistä veloista. Toimi on yksipuolinen ja sellaisenaan autoritaarinen, koska EKP voi yksin määrätä milloin ja missä olosuhteissa se tälalista tukea antaa - eikä siihen ole olemassa vaikutus-, puuttumis- tai valitusoikeutta.



Tällainen käytäytyminen muodostaa tietynlaisen ideologisen pommin koko Euroopan Unionin rakenteeseen. Oletukseni on, että tämä on nyt mahdollista, kun Valuuttaunionin jäsenmaissa on porvarillinen enemmsitö Italiaa ja Ranskaa lukuunottamatta. Vai onko sittenkin niin että juuri nämä perustajamaat olisivat saaneet ahdinkoonsa tällaisen myönnytyksen, jotta koko Unioni ei alkaisi romahtaa? Kas siinäpä kysymys.


Kaksi peruskirjaa ristiriidassa?

SOTE-hankkeessa näyttävät perusasiat olevan edelleen pahemman kerran ristissä. Iltasanomissa julkaistun - sinän perustuslakivaliokunnan työn suojattua asemaa rikkovan - uutisen mukaan maakuntauudistus ei voi toteutua, koska hallitus varaa budjettikehyksessään terveyden- ja sosiaalihuoltoon riittämättömän määrän resursseja. Hallintoelintä - tässä tapauksessa tulevaa maakuntahallintoa - ei voi asettaa tilanteeseen, jossa se ei pysty toteuttamaan perustuslain sille asettamaa tehtävää: Valiokunta viittaa tässä etenkin perustuslakiin kirjattuun julkisen vallan velvollisuuteen turvata kaikille kansalaisille riittävät sote-palvelut (19 §) sekä perusoikeudet ja ihmisoikeudet (22 §). Näiden lisäksi maakuntien rahoituksen riittämättömyys voisi valiokunnan lausuntoluonnoksen mukaan muodostua perustuslailliseksi ongelmaksi myös kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta (6 §). Luonnoksen perusteella hallituksen esitys ei valiokunnan mukaan turvaa maakuntien edellytyksiä suoriutua velvoitteistaan.





Ministerivalassaan tai juhlallisessa vakuutuksessaan jokainen hallituksen ministeri lupautuu noudattamaan perustuslakia ja palvelemaan ainoastaan ja vain kansalaisten etua ja oikeuksia:""Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."





Tuomarinvalassa - jonka minäkin olen työtuomioistuimen jäsenenä vannonut - on säilynyt muuttamattomana vuodesta 1734. sanotaan:



"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

Vuonna 2017 nämä vannomiset ovat muuttuneet vakuutuksiksi, mutta sormet pidetään edelleen joko raamatun tai lakikirjan päällä, joten laadullisesti on edelleen samasta moraalisesta velvoitteesta.


Mitenkähän tässä kävisi tai käy, jos SOTE-lait vietäisiin myös EU:n oikeusistuinten käsiteltäväksi? Muodollisestihan Euroopan Unioni perustuu rauhan ja demokratian tavoitteluun. Tosiasiassa kuitenkin konsolidoidussa peruskirjassa - tässä linkki sen toisintoon - markkinoille annetaan määräävä aema suhteessa demokraattisesti valittuihin instituutioihin, parlamentttiin, ministerineuvostoihin ja erikseen vielä näistä erilleen rakennettuun Euroopan Keskuspankkiin ja Investointipankkiin. Niilläkin on muodollinen demokraattinen rakenne mutta konsolidoitu peruskirja määrittelee EU-keskeiseksi ja toiminnan sisällöllisesti valtion ja julkisen omaa toimintaa rajaavaksi ja antaa - kuten mm. EKP:n määrällisestä elvytyksestä on havaittavissa - etusijan vastuunotolle markkinamekanismien joustavasta toiminnasta ja "hyvinvoinnista".


Kansalaisten hyvinvointi perustuu EU:ssa odotusarvoiseeen ajatteluun, jonka ehtona on onnistuminen markkinoilla. Tällaista ehtoa ei Suomen perustuslaissa ole. Viime kädessä valtio joutuu vastaamaan kansalaisten hyvinvoinnista. Ennen Euroopan Unioniin liittymistä takaajana ja edellytysten luojana eduskunnan lisäksi oli oma ja itsenäinen Suomen Pankki, joka yhdessä valtioneuvoston kanssa kykeni rahapoliittisesti vastaamaan kaikkiin perustuslaillisiin vaatimuksiin.


Euroopan Unionin Konsolidoidun perussopimuksen tulkinta kohdistuu perussopimuksen toimivallasta kysymykseen siitä, onko sosiaali- ja terveyspolitiikka yksinomaan jäsenvaltion päätettävissä. Kysymys on EU:n yksinomaisesta tai jaetusta päätöksentekovallasta. Kuitenkin talous- ja kauppapolitiikka kuuluvat  yksinomaan Euroopan Unionin hallitsemaan toimivaltaan. Juuri talouden osalta hallitus on kehysbudjetoinnin muodossa määritellyt jo etukäteen maakunnille tulevan rahoituksen periaatteellisen kehyksen - taustalla on ajatus pysttelemisestä EU:n jäsenvaltioiden taloutta rajaavien ja ohjaavien päätösten toteuttamisesta.


Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikasta määrätään konsolidoidun perussopimuksen artikloissa 120-133: Artikalassa 125 todetaan seuraavasti:"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."


Euroopan Komissiolla on laajat oikeudet valvoa ja tarvittaessa puuttua asetettujen budjettirajoitusten ylityksiin juuri tämän konsolidoidun perussopimuksen nojalla. Tässä siis lainsäätäjät, juristit ja muut EU-oikeuden aiantuntijat joutuvat pohtimaan, onko SOTE-uudistus pelkästään kansallinen hanke vai onko sillä kosketuspintaa sellaisiin EU-toiminnan alueisiin jotka kuuluvat nimenomaan Euroopan komission ja sen elinten päätösvaltaan. Talouspolitiikka, vapaakauppapolitiikka ja rahapolitiikka ovat ainakin EU:n yksiselitteisesti johtamia. Muunkin hallinnon osalta hallituksella on velvollisuus pyrkiä politiikkansa yhteensovittamiseen Euroopan Unionin säädösten kanssa.


Mieslestäni ei ole liioiteltua todeta, että perustuslakimme ja Euroopan Unionin peruskirjojen välillä vallitsee selvä - etten sanoisi huutava - ristiriita. Paljasjalkatuomarina minusta näyttää siltä että tässä oikeudellinen logiikka on menossa pahemman kerran umpisolmuun. Kun vielä totean että kaiken taustalla on 1900-luvun lopun voimakas ideoliginen vääntö "reaalisosialismin" romahtaessa omaan irrationaalisuuteensa ja läntisen arvoyhteisön pyrkimys sementoida markkinayhteisö toimijana ainoaksi ja ensisijaiseksi, onnistuttiin luomaan pysyvä ristiriita yhteisen ja yksityisen, valtion ja "markkinan" välille. Tämä ristiriita ja sen aiheuttama stagnaatio uhkaa heikolla hetkellä koko Euroopan Unionin tulevaisuutta.


Meillä tämä periaatteellinen ristiriita on nyt joutumassa todelliseen testiin perustuslakimme tulkitsemisen ja Euroopan Unionin peruskirjojen yhteensovittamisen muodossa. 

Neljä uutta ehdotusta työllistämiseen...

Lauri Ihalainen:
SDP on tarjonnut rakentavia, käyttökelpoisia ja realistisia toimia juuri vaikeammin työllistettävien työmarkkinoille pääsemiseksi. Olemme ymmärtäneet hyvin, että yhteiskunta voi tukea – kilpailua vääristämättä – pk-yrityksiä työllistämisessä ja kansainvälistymisessä. Näistä kerroimme mm. viime toukokuussa Paremman työllisyyden kymppilistan muodossa.

SDP on kantanut erityistä huolta pidemmän aikavälin talouskasvun rakennuspuista ja siitä, että koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin suunnattavaa rahoitusta pitää leikkausten sijaan nostaa. Korkeatasoinen osaaminen ja toimivat liikenneyhteydet ovat elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta tärkeitä.

Jotta SDP:ta ei syytetä aloitteiden ja esitysten puutteesta, vaikeammin työllistettävien tueksi esitetyn 10-listan lisäksi tarjoamme neljä ideaa budjettiriiheen:


maanantai 20. elokuuta 2018

Kaupallistamisen karut seuraukset

Helsingin Sanomat Britanniasta 20.8. 2018: 

Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä antaa karun kuvauksen Britannian vuosikymmeniä jatkuneesta yksityistämisestä ja julkisen sektorin alasajosta:

"Yksityistäminen on jatkunut jo vuosikymmenet, mutta kansan tukea tuloksille ei ole.

YouGov-mielipidemittaus­yhtiön toukokuussa vuonna 2017 tekemän kyselyn mukaan yli puolet briteistä haluaa energia- ja vesiyhtiöt takaisin valtion johdettaviksi.

Vankimmin valtion hallussa halutaan pitää poliisilaitos, terveydenhuoltojärjestelmä, armeija ja koulut. Jo yksityistettyä postia toivotaan sitäkin takaisin julkiselle puolelle."
---
Ilpo Rossi Facebookissa JHL:n jäsenten keskusteluryhmässä:
Yksityistämistä vastaan on JHL:ssä ja sen edeltäjissä taisteltu jo toistasataa vuotta; Sosialidemokraattien Forssan ohjelmassa vaadittiin, että kunnallisia tehtäviä ei anneta "välikäsille". Friedmanilainen monetaristinen yksityistäminen ja kaupallistaminen pääsi alkuun viimeistään 1970-luvun alussa ja siitä saakka julkisen sektorin työntekijät, toimenhaltijat ja virkamiehetkin ovat varoittamasta päästyään varoittaneet yksityistämisen ja kaupallistamisen vaaroista. Nyt hallitus jopa perustuslakia uhmaten aikoo ajaa kaupallisuuden periaatteet voimalla suomalaiseen terveydenhoitoon ja sosiaalipalveluihin. Helsingin Sanomien raportti Lontoosta on kuvaus vuosikymmeniä "privatisointia" harrastaneen Britannian surkeasta tilasta...

Emupuskurit - onko niillä vielä käyttöä?

Seppo Tuovinen
kiinniti huomiotamme siihen, mitä Eero Heinäluoma kirjoittaa Emu-puskureista Maaseudun tulevaisuudessa 20.8. 2018
"Työttömyysvakuutusjärjestelmän Emu-puskuri on toiminut juuri niin kuin tarkoitettiinkin. Se on hillinnyt työttömyysvakuutusmaksujen kasvupaineita ja toiminut fiksuna automaattisena vakaajana.
Eläkejärjestelmän Emu-puskureihin sen sijaan ei ole koskettu. Hyvinä aikoina puskuria olisi pitänyt kasvattaa enemmän ja vastaavasti finanssikriisin oloissa puskuria olisi pitänyt purkaa."

Ilpo Rossi:
Kun ajattelemme muutoksen aikaansaamista, erimuotoiset yhteisen säästämisen, siis voimavarojen kartuttamisen muodot ovat paikallaan. Aika-ajoin tätä ehdotetaan mm. eurobondien, eurooppalaisten velkakirjojen muodossa. Tämä strategia rajallisten kansallisten voimavarojen muodossa on ehkä yksi niitä harvoja, jota voidaan vielä käyttää yhteisen säästämisen ja voimavarojen kartuttamisen lisäämiseksi.

Toinen suuri visio olisi EU:n rahapolitiikan laajentaminen sekataloustyyppisen järjestelmän suuntaan mahdollistamalla suuria eurooppalaisia hankkeita infrastruktuurin, uusien palvelurakenteiden, sosiaalisuuden, terveydenhoidon, koulutuksen, kansansivistyksen ja kansalaisjärjestötoiminnan alueilla - esimerkiksi.

Tällä hetkellä nämä tiukasti uusliberaaleiksi viritetyt rahapolitiikan raamit estävät valtioiden ja julkisten rakenteiden kautta tapahtuvan "määrällisen elvytyksen". Vuosina 2014-2018 pankkien ja investointiulaitosten kautta toteutettu valtioiden velkakirjojen osto Euroopan Keskuspankin taseisiin helpotti valtavasti tilannetta ja taisi olla suurin yksittäinen tekijä, joka johti nyt menossaolevaan kasvuun. Hallituksen toimenpiteet - nehän seuraavat Euroopan Komission politiikkaa sen tiukassa ohjauksessa - ovat tainneet olla pääosin kontraproduktiivisia, vaikka hallituspuolueet koettavat ottaa talousnousun omien toimiensa piikkiin. Rekyyli on odotettavissa osto-ohjelman päättyessä ja viimeistään siinä vaiheessa kun velkakirjojen takaisinosto tulee niiden kestoajan rajallisuuden vuoksi eteen. Tämä saattaisi hysinkin sattua sosialidemokraattien johtaman hallituksen kaudelle.

Pentti Hämäläinen: Seppo,
Vastaan kysymykseesi näin: ei suurempia ongelmia niillä mailla, joiden talous on rakenteellisesti sellainen, että ei ole välittömiä suuria rakennepaineita eikä velkaantuminen ulkomaiden valuutoissa korkea. Siis Saksan kaltaisia. Suomella menee kohtuullisesti, vaikka sisäistä devalvaatiota on KIKY-menettelyllä tehty.

Mutta koko €uroalue on kärsinyt Maastrichtin jäykkyyksistä. Useat maat ovat tasolla, missä talous oli 2007, ja kaikki eivät vielä silläkään tasolla. On siis koettu 'menetetty vuosikymmen'. Talousoppineet ovat osoittaneet keskeiseksi syypääksi €uron (systeemijäykkyydet). Tämä pelkistää asetelman ongelmallisuuden: Pohjoiset - vientiorientoituneet, Eteläiset - sisämarkkinavetoiset. Mutta molempia pitää kurissa sama säännöstö. Joustavuutta on haettu rahan kylvämisellä. Lopputulos ei vielä ole näkyvissä.

Mutta koettelemus on edessä, kun EKP:n rahaelvytys loppuu ja korot alkavat nousta. Silloin rahaliiton kestävyys on koetuksella. Siihen pitäisi varautua, eikä yksioikoisesti sitoutua Saksan linjaan. Ehkä Italia ensimmäisenä ottaa asian tosissaan. Ottaako käyttöön 'sisäisen rinnakkaisvaluutan', vai kuinka aikoo sujutella eteenpäin kohti Maastrichtin konvergenssivaateita, on kiinnostavaa nähdä.

Ilpo Rossi 21.8. 2018:
Emupuskureista on erinomainen analyysi Telan sivuilla. Sieltä käy selville mm. seuraavaa:

Työttömyysvakuutusrahaston EMU-puskurissa ei ole ollut enää varoja vuoden 2014 lopussa. Tämä on aiheutunut työttömyysvakuutusmaksujen riittämättömyydestä suhteessa kasvaneeseen työttömyyteen ja työttömyysetuuksiin.

Työeläkejärjestelmässä rahat on varastoitu yksityisalan työeläkevakuuttajien eli työeläkeyhtiöiden, -kassojen ja -säätiöiden taseessa olevaan rahapuskuriin, jota kutsutaan tasausvastuuksi.

Eero Heinäluoman kolumnissa puhutaan EU:n valuuttaunionin tiukoista ehdoista:  "Sitoutuminen rahaliittoon tarkoitti rahapolitiikan ulkoistamista Euroopan keskuspankille (EKP), laitokselle, joka tulisi ajamaan Saksan-tyylistä kurinalaista rahapolitiikkaa."
Tämä on se keskeinen uusliberaali lähtökohta, joka toteutui Valuuttaunioniin liityttäessä. Se pätee siis ainoastaan jäsenvaltioiden, julkisen sektorin ja sen erilaisten yhteistyöelinten suuntaan. Kuten EKP:n määrällinen elvytys on osoittanut, keskuspanki voi omilla toimenpiteillään valtioiden velkakirjoja yksityisten rahoituslaitosten kautta ostamalla rahoittaa markkinasektoria ja pankkeja niin paljon kuin se katsoo tarpeelliseksi. Suomen väkiluku on n. 1% Euroopan Unionin väestöstä ja jonkin verran suurempi euroalueen väestöstä. Kun määrällisen elvytyksen kokonaismäärä pyörii jossakin 3000 ja 4700 mrd:n euron välillä, Suomen osuus tästä on kaikkiaan vähintäänkin 30 mrd euroa vuosina 2014-2018. Kovasti olen yrittänyt täsmällistä lukua löytää mutta en ole onnistunut.