Sosialidemokratia - poissuljettu vaihtoehto?

14.9. 2016
Vastauksena Petri Jussilalle Facebook-keskusteluissa liittyen Suomen Kuvalehden artikkeliin:
Olipa hieno New Statesmannin artikkeli, kiitokset siitä. Ensimmäisellä lukemalla ei voi oikein varmuudella sanoa, onko todellakin kysymys uudesta iestä vaiko ihan normaaliin yhteiskunnallisen keskusteluun liittyvästä vaihtoehtoisten tai olosuhteita parantavien ratkaisujen hakemisesta. Patri kolme kommenttia artikkelista antoi kuitenkin heti aihetta kommentointiin.
" Sosiaalidemokraatit ovat vanhastaan suhtautuneet epäluuloisesti kansalaisyhteiskuntaan." Oma toimintani on tapahtunut kansalaisjärjestöissä ja olen sosialidemokraattina puhunut jo vuisia "osallistamisen valtatien" rakentamisesta.
"Sosiaalidemokraatit eivät yleensä ole olleet järin kiinnostuneita kansakunnan käsitteestä. He ovat suhtautuneet siihen epäluuloisesti ja katsoneet sen uhkaavan kansainvälistä solidaarisuutta." Itsenäinen kansa - yhteistyön maailma.
"Osa uusoikeiston hyvinvointivaltioon kohdistamasta arvostelusta on aiheellista. Sosiaaliturvan instituutiot ovat usein vieraannuttavia ja byrokraattisia;" Hyvinvointvaltio on vielä kovin nuori ja se kantaa rakenteissaan aikaisempien aikojen sosiaalista maitohappoa. Sosialidemokratian kannattaa edelleen uskoa siihen, että hyvinvointivaltio on kuntoutettavissa ja että ihminen kuntoutuu, aktivoituu ja syntyy uudelleen tässä prosessissa.

Kiitokset Petri Jussilalle siitä, että vaivauduit hakemaan sisältöä kannanottosi ympärille!

”Sosialidemokratia on tehnyt tehtävänsä. Forssan 1903 kokouksen keskeiset tavoitteet on jo toteutettu. Hyvinvointiyhteiskunta on tässä suhteessa valmis. Sosialidemokratialla ei ole visiota tästä eteenpäin”.

Suuria kysymyksiä, sanoisin.
Voiko suuri, satoja vuosia vanha liike kuolla tai menettää merkityksensä? Voiko se kadottaa yhteytensä juuriinsa ja lähtökohtiinsa niin että paluuta yhteiskunnallisessa tai aatteellisessa mielessä juurille ei enää ole?

Ihmiskunnan historiasta tästä löytyy kyllä esimerkkejä. Mihin katosivat ne voimat jotka rakensivat Kambodshaan tai Etelä-Amerikkaan suuret temppelinsä? Eikö hindulaisuuden suuri sanoma jota kuvataan Patanjali-joogassa tai Upanishadeissa kadonnut lähes tyystin säilyen vain suullisena, havahtuneelta mestarilta oppilaalle välittyneenä traditiona? Miten on käynyt juutalaisuudessa? Mooses sai vuorella pilvenä ilmestyneeltä nimettömältä jumalalta kymmenen käskyä, joiden keskeinen perusta oli toiminta harmonian hyväksi ja ihmisen tekemien epäjumalien, abstraktien tai konkreettisten idolien palvonnasta luopuminen. Maimonides-suuntauksen mukaan juutalaisuus irtosi tästä periaatteesta ja kadotti perinteensä siinä vaiheessa kun Saul voideltiin kuninkaaksi. Idolien palvonnan kieltäminen ja harmonian tavoittelu on niin tärkeää, että tästä arvoperiaatteesta luopuminen estää pääsyn takaisin käskyjen syvimpään sanomaan.

Palaan nyt takaisin sosialidemokratiaan. Yksi tärkeimmistä oppimetareistani, Frankfurtin koulukunnan suuri – mutta harvoin heidän joukossaan mainittu – mestari Erich Fromm – on työväenliikkestä ja sen arvoperinnöstä sanonut että ”Marxin kommunismi on juutalaisen harmoniakäsityksen ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä”. Kun siis sosialidemokratia tavoittelee yhteiskunnallista tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja kansojen välistä solidaarisuutta, kyseessä on sama sanoma joka juutalaisuudessa ja kristinuskossa - islam mukaanluettuna - ilmaistaan pyhäpäivän kunnioittamisena ja nimien, kuvien, esineiden tai idolien palvonnan kieltämisenä . Tavoitteena on harmonia, joka on niin tärkeää, että kerran viikossa on vietettävä vuorokausi tämän suuren tavoitteen hengessä.

Jumalan nimen kieltäminen toisessa käskyssä viittaa siis toiseen tärkeään periaatteeseen, luopumiseen ihmisen itsensä luomien idolien palvonnasta. Kysymys ei ole ainoastaan jumala-nimestä ja sen erilaisista vastikkeista kirjoitettuina tai piirrettyinä, vaan ylipäätään niistä seitsemästä periaatteesta, jotka tulivat käskyinä Nooan pojille: lakiin perustuva sosiaalinen oikeudenmukaisuus, jumalanpilkasta kieltäytyminen ja epäjumalanpalvonta; näiden lisäksi noihin tärkeisiin kieltoihin kuuluvat aviorikos, verenvuodatus, ryöstäminen tai lihan syöminen elävästä eläimestä. Haluan siis sanoa tällä lyhyellä kuvauksella, että nuo tärkeät vanhatestamentilliset kristilliset periaatteet ovat sovellettavissa myös yhteiskunnalliseen, ”historian sisäiseen” toimintaan.

Elämme juuri näinä vuosina arvojen suhteen ehkä samantapaistaa aikaa kuin juutalaisuuden historiassa oli Saulin voiteleminen kuninkaaksi. Irtautuminen työväenliikkeen arvoperinteestä näyttää ilmeiseltä. Ei tunnu aikaan sopivalta nimittää itseään työläiseksi eikä kaiketi edes palkansaajaksi, puhumattakaan työväenliikkeen arvoperinteestä ja senmukaisesta toiminnasta. Samaan aikaan ”epäjumalan palvomisen” muodot sanan vanhatestamentillisessa muodossa jatkavat voittokulkuaan. Markkinoista, kaupallisuudesta, omistamisesta ja voiton tekemisestä ja voiton saavuttamisesta kokonaisedusta piittaamatta on tullut tämän päivän epäjumalanpalvontaa. Idoleita rakennetaan milloin mistäkin ja niiden ympärille rakennetaan suuria spektaakkeleita. Harmonian tavoittelu, pyhäpäivän kunnioittaminen suurena tulevaisuuden symbolina on menettämässä sananmukaisesti merkitystään. Juuri nytkin kiitsellään pyhäpäivien luonteesta ja voitonhimossa väitetään niiden olevan samanlaisia kuin muutkin päivät. Toivoisi työväenliikkeen ymärtävän tässä asiassa antaa tukeaan uskonnollisille yhteisöille, vaikka ne eivät muutoin toisen käskyn suurta sanomaa näytä ymmärtävänkään.

Kaupallisuus, yksityistäminen, markkinat ja niiden globaali kilpailu näyttävät ottavan historiallisen niskalenkin muista aatteeista ja arvoista. Euroopan Unionin myötä olemme siirtymässä näiden periaatteiden varaan rakentuvaan monokulttuuriin, jossa Nooan pojille annetuilla käskyillä ei näytä olevan sijaa. Yhteinen intressi on joutumassa lopullisesti alistetuksi markkinahengelle ja ”ahneiden sodalle”, loputtomalle kilpailulle. Sosialidemokratia ei näissä olosuhteissa voi enää toteuttaa suurta yhteiskunnalliusta tehtäväänsä, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamista. Siitä on tullut poissuljettu vaihtoehto. Paradoksaalista on että liittyessään Euroopan Unioniin sosialdemokratia ja vasemmisto kokonaisuudessaan olivat hyväksymässä sellaisen eurooppalaisen rakenteen, joka sulkee työväenliikkeen arvoperinnön mukaisen yhteiskunnallisen toimintatavan rakenteidensa ulkopuolelle. Tosin tuo markkinahenki oli saneltu Unionin perusteisin periaatteena jo ennen sinne menoamme – hyppäsimme jo liikkeellä olevaan junaan.

Onko siis sosialidemokratia tehnyt jo tehtävänsä? Onko kristillinen harmonia enää ollenkaan mahdollinen historian sisäisenä, siis konkreettisena yhteiskunnallisena tavoitteena? Onko sen aika lopullisesti ohi. Jos ei, niin missä muodossa noita periaatteita voi edelleen toteuttaa?