Onko kansalaistottelemattomuus oikeutettua?

 

"Viimeisten vuosikymmenten aikana tätä maailman historiassa ainutlaatuisen hyvin toimivaa järjestelmää on alettu nakertaa erilaisin perustein – oikeastaan verukkein – jotka liittyvät vähemmän demokraattisen päätöksentekojärjestelmän väitettyihin tehokkuus- ja muihin hyötyihin. Niiden lisäksi toistuu ajatus siitä, kuinka keskitetymmät ja hierarkkisemmat päätöksentekomallit tuottavat kokonaisuuden ”yleisen edun” kannalta parempia lopputuloksia kuin kansalaisten (tai yhteisön jäsenten) laajaan osallistumiseen perustuvat mallit.

Olemme tulleet hyvin paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa aito ja perusteltu huoli maailman tilasta ja selviin ryhmäkohtaisiin intresseihin pohjautuva näkemys päätöksenteon tehokkuudesta johtavat samaan lopputulokseen: kritiikkiin edustuksellisesta demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan.

Jukka Kekkonen ja Karel Kekkonen"

Reino Seppänen:

"Reino Seppänen

Aivan. Voidaan ajatella myös, että kansalaistottelemattomuuskin on yksi on elementti demokratiassa. Edellytyksellä, että kannetaan myös lain sälyttämä vastuu. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä kuinka lain rikkominen kansalaistottelemattomuutena onkin nostettu uudessa poliittisessa tilanteessa hyveeksi."

Chilen ja Bolivian kokemuksia uusliberalismista

 BOLIVIAN vaaliviranomaiset ovat vahvistaneet viime viikonlopun presidentinvaaleissa alustavasti eniten ääniä saaneen Luis Arcen voiton, kertoo uutistoimisto AFP.

Arce kuuluu Movimiento al Socialismo -puolueeseen (MAS).

Perjantaina julkaistujen virallisten tulosten mukaan Arce sai yhteensä 55 prosenttia äänistä. Boliviassa vaalien voittoon ensimmäisellä kierroksella tarvitaan vähintään 40 prosenttia äänistä.

”Hyväksyn tämän mandaatin suurella nöyryydellä. Nyt haasteenamme on rakentaa maa uudelleen, palauttaa tasapaino ja toivo”, Arce kirjoitti Twitter-tilillään.

___

Bolivialaiset haluavat sosialisminsa takaisin – Vallasta kammetun presidentin Evo Moralesin puolue palaa maan johtoon

Evo Morales on vetänyt sosialistipuolue MAS:n vaalikampanjaa Argentiinasta ahkerilla mediaesiintymisillä. Erityisesti alkuperäiskansojen edustajat ja ammattiliitot kannattavat häntä yhä laajasti.

Sara Vainio HS

19.10. 16:29

BOLIVIAN pitkäaikaisen presidentin Evo Moralesin putoaminen vallasta maanpakoon oli viime vuonna iso uutinen. Näytti siltä, että yksi Latinalaisen Amerikan viimeisistä ja pitkäikäisimmistä sosialistijohtajista oli tullut poliittisesti tiensä päähän.

Alkujaan supersuosittu Morales oli ensimmäinen Boliviassa presidentiksi noussut alkuperäiskansan edustaja. Kokanviljelijöiden yhdistyksen perustaja ajoi läpi useita luonnonvarojen kansallistamishankkeita.

Aikaa uudistuksiin oli runsaasti, sillä Morales jatkoi lain salliman yhden presidenttikautensa jälkeen maan johdossa ajamalla muutoksia perustuslakiin vahvan kannatuksen ja syömälakon avulla.

Viimeisen vilpillisenä pidetyn vaalivoiton jälkeen maassa puhkesivat laajat protestit ja armeija näytti Moralesille ovea. Presidentti irtisanoutui ja lähti maanpakoon.

NYT kansa näyttää kutsuneen Moralesin takaisin.

____

Julkaistu: 24.10. 14:19

CHILEN kansannousussa on pohjimmiltaan kyse juuri luokkataistelusta, sanoo myös Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja ja Etelä-Amerikkaan erikoistunut tutkija Mikael Wigell. Tulilinjalla näyttää olevan koko Chilen valtiojohto ja uusliberaali talousjärjestelmä.

”Kysymyshän on kapinasta eliittivaltaa vastaan”, Wigell toteaa.

Vaikka Santiagon keskustan paremman väen alueet näyttävät ostoskeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen Euroopan kaupungeilta, todellisuus niiden taustalla on jakautunut jyrkästi kahtia.

Eliitti on satumaisen rikasta, he voivat tehdä rahoillaan melkein mitä vain, Wigell kuvaa. Köyhillä ei ole varaa edes kunnolliseen terveydenhuoltoon.

Ääripäillä on hyvin vähän tekemistä keskenään.

___

Politiikan - vai totuuden jälkeinen aika

Hannu Ikonen:

Kehittyvä media someineen on keskustelussa joutunut vastaajan asemaan ns. ”totuuden jälkeistä aikaa” ruodittaessa. Samaan tahtiin median kehittymisen kanssa ovat vaalien äänestysprosentit laskeneet pitkällä aikavälillä. ”Totuuden jälkeinen aika” on kannustanut osallistumattomuuteen, yhteisöllisyydestä vetäytymiseen. On riittänyt, että saa sanoa pahan sanan SOME:ssa tai näkyvämmin ”oikeassa mediassa”.

Äänestysprosentien laskevasta trendistä harvoin kuulee syytettävän kotia tai koululaitosta, jotka kuitenkin tarjoavat ne eväät, joilla yhteisöllisyyteen tai yksilöllisyyteen kasvetaan. Yksilöllisyyttä on viimeiset vuosikymmenet korostettu yhteisöllisyyden ja tasa-arvon oikeutuksia kaventaen. Media koko laajudellaan, SOME:sta sanomalehdistöön on rakentanut yksilökeskeisen ajattelun oikeutusta, hyväksyttävyyttä.

Kasvatuksen ja koulutuksen tuloksia tarkasteltaessa esiin nousee asteittain rapautunut PISA-menestys, joka ei kuitenkaan mittaa yhteisöllisiä taitoja vaan tuottaa ”yksilöllisiä kykyjä” talousjärjestelmän-, kapitalismin käyttövoimaksi. Yhteisöllisyyden- ja kansalaisyhteiskunnan rapautuessa saavutimme suurimmat PISA-menestykset, siirryimme ”totuuden jälkeiseen aikaan”. Onko menestyksistä syytä olla huolissaan, jos sen kääntöpuolella on oppiminen toisistamme välittämiseen, paluu yhteisöllisyyteen, paluu politiikkaan?

Nykyään ”lähdetään mukaan politiikkaan”, ymmärtämättä, että siinähän ollaan mukana subjektina – useimmin objektina – koko elämän ajan. ”Lähtemisellä” tarkoitetaan pyrkyä jonkinlaiseksi subjektiksi, päättäjäksi, julkisuuden henkilöksi. Kaikki ovat vaalikelpoisia. Ehdolle kunnallisvaaleihin voi ”ilmoittautua”, yhteisöt (puolueet) voivat tarpeen tai sääntöjensä mukaan suorittaa ”karsintaa”. Yhteisö ei valitse ehdolle vaan yksilö ”ilmoittautuu”, omine osaamisineen ja ansioineen.

Yhteiskunnan ”ylipolitisoituessa” 70-luvulla seurasi pysyvä vastaisku yksilöä ”ylikorostavalla” maailmankuvalla, politiikan- ja myöhemmin totuuden jälkeiseen aikaan. Suunta yksilöön on seurannut ”politiikan ja totuuden jälkeisestä ajasta”, ja se on syönyt taloudellisia edellytyksiä, kasvattaa ja kouluttaa yhteisöllisyyteen, niin kodeista, varhaiskasvatuksesta kuin koulultakin.  Yhteiskunta on syklinen, jatkuvassa ”heiluriliikkeessä”, jossa on lupa odottaa paluuta plitiikkaan ja totuuteen, niiden myötä yksilöstä yhteisöön.

Hannu Ikonen

Paradigmanmuutos toipumisen suuntaan

Klaus Schwaab, Maailman taloudellisen Foorumin perustajajäsen ja sen toiminnanjohtaja on käyttänyt merkittävän puheenvuoron suuren toipumisen merkeissä. Hän arvostelee puheessaan kovin sanoin uusliberaalia talouden valtavirtaa ja vaatii vahvoja painotuksia sekatalouden suuntaan, jotta aikaisempioen vuosikymmenten hyviä tuloksia hyvinvointivaltion rakentamiseksi ei kokonaan menetettäisi. Käännös on bloginpitäjän, vinkin tähän artikkeliin sain kansanedustaja Matias Mäkysen twiitistä. 

Klaus Schwaab:

Meidän on siirryttävä uusliberalismista COVIDin jälkeiseen aikaan

* COVID-19 on ravistanut maailmaa tavoilla, joita ei ole nähty maailmansotien jälkeen, vaikuttamalla ihmiselämän kaikkiin osa-alueisiin.

* Maapallon kestävän kehityksen kannalta on elintärkeää, että elpyminen priorisoi uusia, vihreämpiä tapoja harjoittaa liiketoimintaa.

* Suuri elvytys tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhiä lehmiä, mutta myös puolustaa pysyvämpiä ​​arvoja.

Yhdelläkään tapahtumalla toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut yhtä syvällistä maailmanlaajuista vaikutusta kuin COVID-19: llä. Pandemia on aiheuttanut kansanterveys- ja talouskriisin sukupolvelta näkymättömässä mittakaavassa ja pahentanut systeemisiä ongelmia, kuten eriarvoisuutta ja suurvaltojen valta-asemaa.

Ainoa hyväksyttävä vastaus tällaiseen kriisiin on talouden, politiikan ja yhteiskuntien "suuri toipuminen". Tämä on todellakin hetki arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhiä lehmiä, mutta myös puolustaa tiettyjä pitkäaikaisia ​​arvoja. Tehtävämme on säilyttää viimeisten 75 vuoden saavutukset kestävämmässä muodossa.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä maailma teki ennennäkemättömiä edistysaskeleita köyhyyden poistamiseksi, lapsikuolleisuuden vähentämiseksi, elinajanodotteen kasvattamiseksi ja lukutaidon lisäämiseksi. Nykyään kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa, joka on edistänyt sodanjälkeistä edistymistä näillä ja monilla muilla inhimillisen kehityksen mittareilla, on pidettävä yllä ja puolustettava näitä saavutuksia kaikesta epäiölystä huolimatta.

COVID-19: Suuren toipumisen 4 rakennuspalikkaa

Kuinka COVID-19 voi olla suuri toipuminen  kohti maailmanlaajuista kestävyyttä? 

Samanaikaisesti maailman on edelleen keskityttävä pandemiaa edeltänyttä aikaa määrittäneesen kysymykseen: "neljänteen teolliseen vallankumoukseen" ja lukemattomien taloudellisten toimintojen digitalisointiin. Viimeaikainen tekninen kehitys on antanut meille työkalut, joita tarvitsemme selviytymään nykyisestä kriisistä - muun muassa rokotteiden, uusien hoitojen ja henkilökohtaisten suojavarusteiden nopean kehittämisen avulla. Meidän on jatkettava investointeja tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen ja innovaatioihin rakentamalla samalla suojaa niitä vastaan, jotka käyttävät väärin tätä tekniikkaa.

Mutta muut globaalin talousjärjestelmämme shibbolethit (vanhentuneet päähänpinttymät) on arvioitava uudelleen avoimella mielellä. Tärkein näistä on uusliberaali ideologia. Vapaamarkkinoiden fundamentalismi on heikentänyt työntekijöiden oikeuksia ja taloudellista turvallisuutta, ajanut  sääntelystä vapautumisen pohjalukemiin,  tuhonnut verokilpailun ja mahdollistanut massiivisten uusien globaalien monopolien syntymisen.

Kaupan, verotuksen ja kilpailun sääntöjä, jotka heijastavat vuosikymmenien uusliberalistista vaikutusta, on nyt tarkistettava. Muuten ideologinen heiluri - joka on jo liikkeessä - voi kääntyä takaisin kohti täysimittaista protektionismia ja muita molemminpuolisen häviämisen (loose-loose) strategioita.

Erityisesti meidän on tarkasteltava uudelleen kollektiivista sitoutumistamme kapitalismiin sellaisena kuin olemme sen tunteneet. Meidän ei tietenkään pitäisi luopua kasvun peruskoneista. Olemme suurimman osan menneisyyden sosiaalisesta kehityksestä velkaa yrittäjyydelle ja kyvylle luoda vaurautta ottamalla riskejä ja etsimällä uusia innovatiivisia liiketoimintamalleja. Tarvitsemme markkinoita resurssien ja tavaroiden ja palvelujen jakamiseksi tehokkaasti, erityisesti ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien kohdalla.

COVID-19 on ravistanut maailmaa tavoilla, joita ei ole nähty maailmansotien jälkeen, vaikuttamalla ihmiselämän kaikkiin osa-alueisiin.

Maapallon kestävän kehityksen kannalta on elintärkeää, että elpyminen priorisoi uusia, vihreämpiä tapoja harjoittaa liiketoimintaa.

Suuri elvytys tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhät lehmät, mutta myös puolustaa pitkäaikaisia ​​arvoja.

Yhdelläkään tapahtumalla toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut yhtä syvällistä maailmanlaajuista vaikutusta kuin COVID-19: llä. Pandemia on aiheuttanut kansanterveys- ja talouskriisin nykysukupolvelle tuntemattomassa mittakaavassa ja pahentanut systeemisiä ongelmia, kuten eriarvoisuutta ja suurvaltojen valta-asemaa.

Ainoa hyväksyttävä vastaus tällaiseen kriisiin on talouden, politiikan ja yhteiskuntien "suuri toipuminen". Tämä on todellakin hetki arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhät lehmät, mutta myös puolustaa tiettyjä pitkäaikaisia ​​arvoja. Tehtävämme on säilyttää viimeisten 75 vuoden saavutukset kestävämmässä muodossa.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä maailma teki ennennäkemättömiä edistysaskeleita köyhyyden poistamiseksi, lapsikuolleisuuden vähentämiseksi, elinajanodotteen kasvattamiseksi ja lukutaidon lisäämiseksi. Nyt on ylläpidettävä kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa, joka on edistänyt sodanjälkeistä elpymistä näillä ja monilla muilla inhimillisen kehityksen mittareilla, ja puhdistettava sen ansiot uudelleen yleisestä epäilystä.

Samanaikaisesti maailman on edelleen keskityttävä pandemiaa edeltäneen ajan määrittelevään kysymykseen: "neljänteen teolliseen vallankumoukseen" ja lukemattomien taloudellisten toimintojen digitalisointiin. Viimeaikainen tekninen kehitys on antanut meille työkalut, joita tarvitsemme selviytymään nykyisestä kriisistä - muun muassa rokotteiden, uusien hoitojen ja henkilökohtaisten suojavarusteiden nopean kehittämisen avulla. Meidän on jatkettava investointeja tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen ja innovaatioihin rakentamalla samalla suojaa niitä vastaan, jotka käyttävät  tekniikkaa vääriin tarkoituksiin.

Mutta meidän on mietittävä uudelleen, mitä tarkoitamme "pääomalla" sen monissa esiintymismuodoissa, olivatpa ne taloudellisia, ympäristöllisiä, sosiaalisia tai inhimillisiä. Nykypäivän kuluttajat eivät halua enemmän ja parempia tuotteita ja palveluita kohtuulliseen hintaan. Sen sijaan he odottavat yhä enemmän yritysten osallistuvan sosiaaliseen hyvinvointiin ja yleiseen hyvään. Uudentyyppiselle "kapitalismille" on sekä perustarve että kasvava kysyntä.

Kapitalismin tarkastelemiseksi uudelleen meidän on harkittava uudesta näkökulmasta myös yritysten roolia. Uusliberalismin varhainen edustaja , Nobelin palkinnon saanut ekonomisti Milton Friedman uskoi (lainaten Yhdysvaltain entistä presidenttiä Calvin Coolidgea), että "liikeyritys on liiketoimintaa". Mutta kun Friedman oli edelläkävijä osakkeenomistajien ensisijaisuuden korostamisessa, hän ei ajatellut, että julkisesti noteerattu yritys ei voisi olla vain kaupallinen yksikkö, vaan myös sosiaalinen organismi.

Lisäksi COVID-kriisi on osoittanut, että yritykset, jotka ovat investoineet pitkäaikaisen elinvoimansa vahvistamiseen, ovat paremmin varustautuneet myrskystä selviämiseen. Itse asiassa pandemia on nopeuttanut siirtymistä kohti sidosryhmämallia yrityskapitalismissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain liike-elämän pyöreän pöydän ryhmä omaksui tämän käsitteen viime vuonna.

Yritykset tarvitsevat kuitenkin selkeämmät ohjeet, jotta sosiaalisesti ja ympäristötietoisemmat liiketoimintatavat tulisivat voimaan. Tähän tarpeeseen vastaamiseksi Maailman talousfoorumin kansainvälinen liiketoimintaneuvosto on kehittänyt joukon "osakkeenomistajien pääomamittareita ", jotta yritykset pääsevät yhdenvertaiseen asemaan mitatessaan arvonmuodostusta ja sen riskejä.

Jos COVID-kriisi on osoittanut meille ylipäätään mitään, on se näyttänyt että hallitukset, yritykset tai yksin toimivat kansalaisyhteiskunnan ryhmät eivät voi vastata systeemisiin globaaleihin haasteisiin. Meidän on hajotettava nämä alueet erillään pitävät siilot ja aloitettava institutionaalisten alustojen rakentaminen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyölle. Yhtä tärkeää on, että nuoremmat sukupolvet on otettava mukaan tähän prosessiin, koska kyseessä on luonnostaan ​​pitkän aikavälin tulevaisuuden näkymät.

Lopuksi meidän on laajennettava pyrkimyksiämme tunnistaa taustojen, mielipiteiden ja arvojen pluralismi, monimuotoisuus kansalaisten keskuudessa kaikilla tasoilla. Meillä kaikilla on yksilöllinen identiteettimme, mutta me kaikki kuulumme myös paikallisiin, ammatillisiin, kansallisiin ja jopa globaaleihin yhteisöihin, joilla on yhteiset edut ja toisiinsa sidottu kohtalo.

Suuren toipumisen tulisi pyrkiä antamaan ääni niille jotka ovat jääneet sivuun, jotta kaikki jotka ovat halukkaita muokkaamaan tulevaisuutta, voivat tehdä niin. Tarvittava nollaus, resetointi ei ole vallankumous tai siirtyminen johonkin uuteen ideologiaan. Sen pitäisi pikemminkin nähdä käytännön askeleena kohti joustavampaa, yhtenäisempää ja kestävämpää maailmaa. Jotkut maailmanlaajuisen järjestelmän pilareista on vaihdettava ja toiset korjattava tai vahvistettava. Yhteisen edistymisen, vaurauden ja terveyden saavuttaminen ei vaadi mitään enempää - eikä vähempää.

Uusi eurooppalainen Bauhaus

 JACQUES DELORS INSTITUUTTI UUTISKIRJE LOKAKUU 2020

PÄÄKIRJOITUS

Uusi eurooppalainen Bauhaus

Kysymys on ulottuvuudesta, joka jäi huomaamatta Ursula von der Leyenin merkittävässä unionin tilaa koskevassa puheessa. Komission puheenjohtaja ilmoitti perustavansa "uuden eurooppalaisen Bauhausin": "luonteeltaan yhteistila, jossa arkkitehdit, taiteilijat, opiskelijat, insinöörit, suunnittelijat työskentelevät yhdessä". EU: n vihreään sopimukseen, joka hänen puheensa oli tarkoitus asettaa uudelleen EU: n asialistan kärkeen. Siihen tulisi liittyä tämä kaupunkisuunnittelun kulttuurinen ulottuvuus. 

Bauhaus-liikkeen tunnistamiseksi on luultavasti välttämätöntä tuntea saksalaista kulttuuria; loistava ja lyhytaikainen arkkitehtuuri- ja muotoilukoulu, joka hallitsi Weimarin tasavaltaa ennen kuin natsit pitivät sen taidetta "rappeutuneena". Komission konkreettinen hanke on edelleen hyvin epäselvä, mutta viittaus on merkityksellinen Euroopalle ainakin viidestä syystä.

Ensinnäkin Bauhausin henki on synonyymi tieteidenvälisyydelle . Myyttinä tullut koulu sai taiteilijat ja käsityöläiset toimimaan yhdessä ilman hierarkiaa taiteen ja tekniikan välillä. Euroopan talouden elpyminen vaatii laajaa yhteistyötä viranomaisten kaikilla tasoilla ja eri hankkeiden välillä saman projektin ympärillä. Tavoitteena ei ole ripotella asioita erilaisiin siiloihin, vaan työskennellä yhdessä, kukin osallistumalla tuomalla oman kivensä yhteiseen rakennukseen.

Bauhaus viittaa myös tiettyyn säästäväisyyteen. Ei niissä valtioissa, jotka ovat suunnitelleet Euroopan unionin budjettikehystä, joka on vielä viimeistelyvaiheessa, vaan alkuperäisessä mielessä. Bauhaus on minimalistinen. Siinä on raitista eleganssia, riisuttu tyyli. Se perustuu materiaalien kierrätykseen. Sen käytännöt voivat epäilemättä innostaa ja edesauttaa eurooppalaisen vihreän sopimuksen toteuttamista.      

Bauhausilla on myös sosiaalinen tarkoitus. Sen suunnittelun oli tarkoitus olla mahdollisimman monien ihmisten saatavilla, lähestymistapa, joka myöhemmin vaikutti  Terence Conraniin. Euroopan elpymisen kiireellisestä haasteesta on nopeasti  hyötyä kaikille, kun kasvava työttömyys pyyhkäisee kaikkialle Eurooppaan.

Saksalainen koulu tunnettiin myös luovuudestaan. Sellainen luovuus, jonka unionin on osoitettava yhtä kiireisenä ja arvaamattomana aikana kuin pandemia, ilmastonmuutos tai jokin kansainvälinen häiriö. Tavat työskennellä, olla liikkuvia ja pitää asiaa lämpimänä ovat muuttumassa radikaalisti ja edellyttävät innovatiivisia ratkaisuja ja tukea tutkimuselle.    

Samalla Bauhaus on identiteetin kantaja. Sen rakennukset ja esineet ovat tunnistettavissa ensi silmäyksellä. Sen suunnittelijat piirsivät uusia muotoja vanhoista, uudestaan ​​esivanhempien käytännöistä. Aikana, jolloin kulttuurinen epävarmuus huolestuttaa kokonaisia ​​väestöryhmiä Euroopassa, Euroopan väestö voi hyödyntää omaa tapaansa elvyttää talouttaan ja luoda uusia yrityksiä itsensä puolustamiseksi maailmassa ja tulla tunnistettavammaksi.

Emme tiedä, onko Bauhausin henki tarttunut Berlaymontin 13. kerrokseen (komission päämajan presidentin toimisto), mutta se voi olla inspiraatio aikamme Euroopalle.

Sébastien Maillard,

Jacques Delors -instituutin johtaja

Yksityistäminen - demokraattista lukutaidottomuutta

Saksalaisen 3Sat television ohjelmassa "Tele-Akademie" luennoi Frankfurtin yliopiston professori  Prof. Dr. Tim Engartner aiheesta "Valtio loppuunmyynnissä - yksityistäminen Saksassa". Tämä on lyhyt referaatti tästä alunperin vuonna 2018 Bonnissa pidetystä ja 20.5. 2020 julkaistusta luennosta.

Muutamia historiallisia esimerkkejä yksityistämisestä

Jo antiikin Roomassa perustettiin  yksityinen palokunta - vaatimalla uhkaillen talojen vakuuttamista ja polttamalla kieltäytyjien taloja-

Britannian rautateiden yksityistäminen Margaret Thatcherin aikana ja John Majorin toimeenpanemana johti valtaviin myöhästymislukuihin; kymmenen vuoden aikana yli 8000 tuntia myöhästymisiä.

Taustalla uusliberaali valtioskeptismi, "shareholdervalue" eli osinkojen kautta saatava pääomatuotto. Tämän uuden oppisuunnan keskeisenä hahmona pidetään "Chigagon poikia", monetaristi Milton Friedman suunnan keulahahmona.

Usein perusteluina julkisten toimintojen ostamiselle on budjetin tasapainottamisen mahdollistaminen. Ostot johtavat usein salaisiin sopimuksiin, jossa julkinen sektori, valtio tai kunta vangitaan vuosikymmeniä kestäviin kalliisiin sopimuksiin. Tämä johtaa useissa tapauksissa moninkertaisiin, vuosikymmeniä jatkuviin kustannuksiin.

Lontoon metrosta tuli yksityisen osaomistuksen kautta "miljardien puntien  hauta" kustannuksina Lontoon kaupungin hallinnolle. 

Tavoitteena on sektorikohtainen, mitä monipuolisin tunkeutuminen ansaitsemistarkoituksessa julkisiin rakenteisiin.

Saksan autobaanojen, lepopaikkojen ja sakotuksen  yksityistämisellä  on ollut laajakantoiset seuraukset; kokonaisuudessaan miljardiluokan menetyksiä  liikennehallinnolle . Saksalaiset sosialidemokraattiset poliitikot kuten Peer Steinbrück, Sigmar Gabriel ja Franz Münterfering ovat olleet ministereinä näitä päätöksiä tekemässä. Myös rautatieliikenteen alueellinen yksityistämisellä on ollut laajoja sosiaalisia seurauksia, käytetäänhän alueliikennettä paljon juuri työmatka-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen yhteydessä. Myös ratapihat ja asemarakennukset ovat olleet kaupallistamisen kohteena. Julkinen salaisuus on, että koko logistinen järjestelmä on joutunut tätä kautta yksityisen rahastamisen kohteeksi. Tehdyt sopimukset ovat ylisukupolvisia ja ohjaavat jo vahvasti kaikkea liikenteeseen yhteydessä olevaa investointitoimintaa.

Erityisen dramaattisia seurauksia on ollut sosiaaliturvajärjestelmän yksityistämisellä ja kaupallistamisella. Gerhard Schröderin punavihreä hallitus aloitti mittavan sosiaalisten rakenteiden uudelleenorganisoinnin. Jo Bismarkin ajoista tunnetun sosiaalivaltion alasajo alkoi  eläkeiän nostamisella ja työttömyyskorvausjärjestelmän muuttamisella riippuvaiseksi avuntarvitsijan kaikesta omaisuudesta (Harz IV).

Sosiaaliturvan yksityistämisprosessissa rakennettiin pakkoihin perustuvaa järjestelmää, joka oli myös helposti yksityistettävissä. Mahdollistettiin lobbaukseen perustuva etenemistapa, jonka toimintatapaa on parlamentarisin periaattein mahdoton selvittää.  Kysymyksessä oli erittäin taitava, jo vuonna 1997 aloitettu manööveri, jonka tarkoituksena oli popularisoida yksityistä eläkerahastojärjestelmää ja ajaa alas yleistä julkista eläkejärjestelmää. Huomattava määrä liittopäiväedustajista sidottiin hallitusjäsenyyksillä yksityisiin eläkerahastoihin. Suurilla palkkioilla varmistettiin lojaalisuus yksityiselle eläkerahastojärjestelmälle. 

Postin yksityistäminen 1980-luvulta lähtien on malliesimerkki siitä, miten kannattava valtion laitos 'fileoidaan¨osiin ja yksityistetään. Keltaisesta jättiläisestä tuli laitos, joka ei kanna postia laatikoihin, joka sulkee postitoimipaikkojaan ja siirtää ne toimimaan tavaratalojen nurkissa ja joka paloittelee kaikki toimintansa yksityisille yrityksille niin että kokonaisuutta on mahdoton hallita julkisena toimintana. 

Oman alueensa muodostaa terveydenhoito, jolla markkinaperiaate julkisten palvelujen tuottajana on tunnetusti pettänyt. Terveydenhoito eroaa muusta palvelutoiminnasta siinä että siihen ei osallistuta vapaaehtoisesti, vaan joudutaan terveydellisten ongelmien hoitamiseksi ja tervehtymisen tarpeessa. Hoidon tarpeessa olevat joutuvat hakeutumaan yksityistettyyn, erikoistuneeseen, osapalveluja tuottavaan järjestelmään, jossa jokaisesta hoitotoimenpiteestä laskutetaan erikseen. Hoidon saamisen lähtökohtana ei ole potilaan sairauden paraneminen, vaan hänen sairausvakuutuksensa 'status', siis palveluiden laajuus joita vakuutus sisältää.

Onko yksityistettyä ja kaupallistettua palvelujärjestelmää mahdollisuus palauttaa julkiseen, kokonaisvaltaiseen kontrolliin? Alustaja kertoo esimerkin Brandenburgin osavaltiosta, jossa pääministeri Mathias Platechek joutui aloittamaan uudelleenkunnallistamisen palvelujen hintojen kaksinkertaistuttua. Keskiluokka nousi kapinaan vaatien palvelujen palauttamista kunnallisiksi. Toisen esimerkin luennoitsija kertoo jätehuollon yksityistämisestä ja sen seurauksista. Tavoitteena on ollut saattaa jätteiden käsittely takaisin 'yhteisen katon' alle, koska käsittelyhinnat ovat enemmän kuin kaksinkertaistuneet.  Tavoitteena on ollut myös pirstoutuneiden palvelusuhteen ehtojen eheyttäminen ja yhtenäistäminen. Freiburgissa ja Dortmundissa on koulujen, päiväkotien ja muiden julkisten tilojen siivous palautettu takaisin kunnalliseksi tehtäväksi. Myös henkilöstö on otettu mukaan suunnittelemaan siivoustoimintaa uudelleen ja tämän avulla on saavutettu huomattavia säästöjä. Siivoustoimen uudelleen kunnallistamista voidaan pitää onnistuneena toimenpiteenä.

Näiden esimerkkien pohjalta voitaisiin vetää uusia, myönteisiä johtopäätöksiä uudelleenkunnallistamisesta. Vapaan markkinan kaikkivoipaisuus on pala palalta murtunut, yhä useampi kansalainen ymmärtää että yksityistäminen, privatisointi tarkoittaa ryöstämistä. Mm. Saksan SPD uskoo että julkinen liikenne kuten rautatiet, posti ja kaasulaitos toimivat paremmin julkisen hallinnon alaisuudessa. 

Uudelleen kunnallistaminen

Kokonaisuudessaan markkinafundamentalismia voidaan pitää demokraatisena lukutaidottomuutena, koska se estää osallisuuden ja vaikuttamisen. Päätöksenteko yksityistetyistä julkisista palveluista ei enää tapahdu niiden henkilöiden, edustajien kautta jotka joutuvat julkisuudessa kantamaan toiminnoista vastuuta. 

Luennoitsija esittää viisi argumenttia uudelleen kunnallistamisen, julkisen toiminnan puolesta:

1) Julkisen yhteisön, valtion ja kuntien tehtävä on toimia yhteiskunnan heikoimpien tukena ja turvana, niiden joiden ostovoima ei riitä kustantamaan yhä kallistuvia yksityistettyjä palveluja;

2) Kaikkien julkisten palvelujen tulee olla sillä tavalla saatavissa että ne eivät ole riippuvaisia palveluja tarvitsevan ostovoimasta. Yksityiset palvelut merkitsevät kroonista taloudellista alisuoriutumista, koska verotulot eivät riitä kattamaan yhä nopeammin kasvavia kustannuksia;

3) Hyvinvointiyhteiskunta tarkoittaa kaikkien saatavilla olevia, yhä parempia palveluja niitä tarvitseville; 

4) Toivottavaa on että demokraattinen valtio hahmottaa itse dynaamisesti tehtävänsä - muuten se luo koko ajan edellytyksiä omalle itsetuholleen 

5) Yhteiskunta joka ei tunnista tehtäväänsä eikä osaa hahmottaa tehtävänsä oikeaa hintaa, on lakannut olemasta... 

  

Monarkistisen talouden kritiikki

Epätasa-arvo tuhoaa demokratian

Ekonomisti ja kirjailija Thomas Piketty oli 4.10. 2020 haastateltavana saksankielisen 3Sat tv-kanavan "Kulturzeit" ohjelman teemassa "Filosofian tähtihetki" . Haastattelussa hän kuvaa valtavaa ja nopeaa tuloerojen kasvamista. Kysymys kuuluu, kuinka tällainen lisääntyvä epätasaarvo on ylipäätään hyväksyttävissä aikamme maailmassa. Toimittaja Yves Bossart osoittaa tämän eron videolla pienillä ihmisnukeilla ja liituviivalla pöydässä köyhimmän kymmenen prosentin  varallisuuden suhteen rikkaimpaan 10 prosenttiin.

Hänen kirjansa "Pääoma ja ideologia" teema on se, miten eliitti legitimoi, perustelee tämä epätasa-arvon ja sen aiheuttaman tasapainottomuuden maailmassa.

Mikä on epätasa-arvon posiivinen puoli, kysyy toimittaja. Piketty vastaa että ihmisten erilaisuus on ehkä tärkein peruste, koska ihmiset eivät ole samanlaisia eikä sellaiseen pidä pyrkiäkään. Mutta yhtä tärkeää on kysyä, missä on raja epätasa-arvon kasvattamisessa.

Thomas Piketty kokee mahdolliseksi vähentää vähitellen tätä valtavaa tulojen eroa ja sen nopeaa kasvua.

Kirjassaan Pääoma ja ideologia hän palaa historiaan ja on kerännyt tietoa tästä aiheesta alkaen jo 1700-luvun lopulta. Koko aikana ei ole ollut poliittista liikettä, joka olisi avoimesti ja tietoisesti ajanut tällaista epätasa-arvoa. Vasta vuonna 1915 hyväksyttiin Ranskassa verojärjestelmä, jolla oli tarkoitus koota veroja ensimmäisen mailmansodan ponnistusten rahoittamiseen. Tällöin nousi esiin myös kysymys epätasa-arvosta ja rikkaampien korkeammasta verottamisesta. Tällöin ryhtyivät  parlamentin oikeistoryhmät vastustamaan kansalaisia eritavalla kohtelevaa verotusta.

Köyhin 75% kansasta omistaa esimerkiksi Sveitsissä  vain viidenneksen verrattuna rikkaimpaan neljännekseen, mutta verotuksessa tältä suurelta massalta edellytetään sen omistusosuutta suurempaa osallistumista.

Omistusosuuksia käsitellään talousjärjestelmässämme korkealla kansainvälisellä tasolla mm, maailmankaupassa, jossa derivaatit ja odotusarvot merkitsevät huikean paljon, mutta josta ei valu juurikaan informaatiota tavallisen kengänkuluttajan tietoisuuteen.

Progressiivinen verotuskaan ei ole ulottunut tämän huikean epätasa-arvon poistamiseen. Erityisen voimakkaasti eriarvoisuus on kasvanut  mm. USA:ssa vuosina 1990- 2020 vaikka talous kokonaisuudessaan on kasvanut vain hyvin hitaasti, runsaan prosentin vuodessa. USA:ssa ja Britanniassa tämä polariteetti on kasvanut erittäin huomattavasti. Kansainvälisellä tasolla ei ole nähty mitään erityisohjelmaa jolla tätä yhä kasvavaa eriarvoisuutta vastaan olisi toimittu  suuremman tasa-arvon aikaansaamiseksi taloudellisessa kehityksessä. Tästä seuraa kansainvälisesä kilpailussa kansallisten etujen puolustaminen ja suuntautuminen nationalismiin.

Sosiaalinen federatiivisuus ja erityisesti sosialidemokraattien edustamat tietyt sosialistiset elementit ovat myös Pikettyn mukaan mahdollistavat väylän sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan. USA:ssa on otettava kiinni Bernie Sandersin ja Elisabeth Warrenien demokraattien vaalikamppailussa esittämistä konkreettisista keinoista.

Pikettyn suhde Karl Marxiin? Hänen kirjoissaan on monia tietellisiä eroja suhteessa Marl Marxin analyysiin. Suurin ero on se että hän on voinut tehdä pitkiä historiallisia vertailuja taloudellisten erojen kasvamiseen. Myös kokemukset Neuvostososialimin romahtamisesta ovat olleet Pikettyn käytettävissä. Luokkaerot sellaisenaan on tärkeä ilmiö, mutta ne eivät ole sellaisenaan mikään yhteiskunnallinen ohjelma. Marx erehtyi ehkä siinä, että yhteiskunnallinen epätasa-arvo on välittömästi muutettavissa poliittiseksi käytännöksi,  toimintatavaksi. Thomas Piketty kannattaa edustuksellista, kansanvaltaista sosialismia,  mukaanpääsyä päättämään keskeisiin instituutioihin ja päätöksentekoelimiin.

Meidän on otettava myös uusi lähestymistapa omistamiseen. Osallistava sosialismi on yksi yksi ulottuvuus.  Myötämäärääminen  tulisi ulottaa 50 prosenttiin työpaikkademokratiaelimissä, esimerkkeinä hän mainitsee Saksan ja Ruotsin. Meidän on muistettava sosiaalinen osallistuminen ja sosiaalinen osallisuus  toisiaan täydentävinä elementteinä.

Toinen tärkeä ulottuvuus on aikaulottuvuus. Kymmenien miljardien omistaminen ei pitäisi kohdistua yksiin tai muutamiin ihmisiin. Näiden resurssien käytöstä päättäminen pitäisi olla kymmenien tuhansien ihmisten asia edustuksellisissa elimissä.Nykyinen monarkistinen suhtautuminen omistamiseen ei tarkoita rohkaisua taloudelliseen kannustamiseen. Oma kysymyksensä on miten tämä mahdollistetaan. Elisebath Warren ja Bernie Sanders olisivat Euroopassa tunnistettavissa maltillisina sosialidemokraatteina. He ovat ehdottaneet kansallista omaisuusveroa ja perintöveroa, jolla tähän suureen ja kasvavaan polarisaatioon puututaisiin.

Pääoman vapaa liikkuminen sitten 1980-luvun on johtanut seurauksiin, johon on vielä tulevaisuudessa puututtava. Pääaman vapaa liikkuminen on rikkonut kansallista päästösvaltaa ja aiheuttanut uusia kierroksia polarisaation vahvistumiseen.

Toimittaja kysyy, mikä on hyväksyttävä epätasa-arvon taso John Rawlsia seuraten? Piketty kertoo yrittävänsä  osoittaa  kirjassaan, mikä muodostaa oikeudenmukaisen, sosialidemokraattisen yhteiskunnan perustan. Hän kertoo yrittävänsä osoittaa kirjassaan, miten historiallisesti tasa-arvon ja epätasa-arvon raja ymmärretty. Absoluuttinen tasa-arvo sellaisenaan ei ole mikään tavoiteltava arvo. 

Mikä on kantanne kansalaisen suorituskykyyn ja sen palkitsemiseen? Todellinen rikkaus ei ole missään suhteessa osaamisen ja suorituskykyyn. Edes Bill Gates ei ole yksin keksinyt tietokonetta ja sen monia toimintamahdollisuuksia. Henkilökohtaiset ideat, osaaminen ja kykyjen osoittaminen on mahdollistettava. 

Maltillinen kasvu ekologian rajoissa - miten se mahdollistetaan. Piketty väittää että ilmastomuutos ja epätasa-arvo taloudellisten voimavarojen jakautumisessa ovat suorassa suhteessa. Tässä suhteessa talouden indikaattoreita on muutettava totaalisesti, koska kansalliset BKT-arvot eivät kykene mittaamaan sitä mitä ympäristössä ja ilmastossa todella tapahtuu.

Korona-kriisi osoittaaa että voimme muuttaa totaalisesti taloudellista käyttäytymistämme, jos elämän säilyttäminen todella sitä vaatii. Sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo puolestaan vaikuttaa pitkällä tähtäimellä  monin tavoin terveydelliseen elämäntilanteeseemme maapallolla.