Poliittisen talouden ajattelu ja käytäntö Pandemian jälkeen

 Professori William (Bill) Mitchell , tunnettu Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjänä ja julkistajana, piti 26.1. 2021 julkisen luennon Helsingin Aalto-yliopiston vierailevana professorina aiheesta "Poliittisen talouden ajatukset ja käytäntö Pandemian jälkeen". Tämän luennon hän piti Youtubessa Australiasta, jossa vallitsee parastaikaa 31 asteen helle. Netti-isäntänä toimi professori Heikki Patomäki. Tämä luento on osa laajempaa taloutta opiskeleville suunnattua sarjaa.

Velkapelko ja etukäteissäästäminen

Valtavirtainen makrotalous on kohdannut Korona-pandemian muodossa yhden kriisin lisää  ja prof. Bill Mitchell tarkastelee tätä tilannetta Modernin Monetaarisen Teorian näkökulmasta. makrotaloustilannetta on viime vuosikymmeninä lähestytty lähinnä peläten alijäämäisiä budjetteja, mikä on aiheuttanut huomattavaa taloudellista vahinkoa. Pandemia on paljastanut valtavirtaisen makrotalouden harhaluuloja, minkä seurauksena poliittinen tilanne on muuttunut dramaattisesti. 

Keskuspankkien valtavirtainen  alijäämien rahoitus on suuri muutos, jossa vanhoja tabuja murretaan perusteellisesti. Kansalliset valtionvarainministerit ovat ajaneet vuosikymmeniä politiikkaa, jossa vältetään mitä suurimmassa määrin valtion velkaantumista. Taloudellisen itsenäisyyden sijasta keskuspankki on nyt  ryhtynyt harjoittamaan määrällistä elvytystä ohi kansallisen taloudenpidon ja lisäksi Euroopan Komissio on tehnyt yhteisvastuullisen Korona-elvytyspaketin suorien tukien ja lainojen muodossa, kooltaan yhteensä 750 miljardia euroa.

Tabuja murretaan

Aikaisempi pidättäytyminen johtui ennenkaikkea inflaation pelosta, jonka juuret ovat Saksan 1920-luvun kokemuksissa ja joka on välittynyt myös Saksan perustuslakiin (1949) velkarajoitusten muodossa. Japani mursi 1990-luvulla tämän myytin aloittaen näihin päiviin saakka jatkuneen velkaelvytyksen - eikä inflaatiota ole tullut. Nyt on tapahtunut muutos ja keskuspankin antavat hallituksille resursseja niin paljon kuin ne haluavat. Samalla kova kurinpitopolitiikka, josta eritysesti Kreikka joutui kärsimään, on hellittänyt. Tämä on valtava muutos valtavirtaisten ekonomistien ideologisessa 'ryhmäajattelussa'. Muutosta pidetään heidän keskuudessaan pragmaattisena sopeutumisena valtavan pandemian aiheuttamiin häiriöihin. Tämä paradoksi edustaa valtavirtaisen talousajattelun 'uutta löytöä', todellista muutosta itse lähestymistavassa suhteessa velkaan ei ole tapahtunut.

Uusliberalismin puoli vuosisataa

Progressiivisen ajattelun lähtökohdista katseltuna valtavirtaisen talousajattelun uusliberalismi alkoi jo 1970-luvulla.  Valtio nähtiin taloudessa pikemmikin taakkana kuin dynaamisena toimijana. Uusliberalismin koko välineistö otettiin käyttöön. Progressiivisessa ajattelussa lainsäädäntöön perustuvalla valtiolla on keskeinen rooli dynaamisen uudistuspolitiikan välineenä. Bill Mitchellin ja Thomas Fazin kirjassa "Reclaiming the State"  kuvaavat juuri  valtion merkitystä vahvassa talouspolitiikassa. 

Ongelmana on että uusliberalismi on rampauttanut progressiivista politiikkaa. Siksi tarvitaan perusteellista lähestymistavan muutosta (paradigm shift). Keskeisten taloustoimijoiden ajattelussa tarvitaan muutosta vahvemman valtion suuntaan. Moderni Monetaarinen Teoria tarjoaa  tulevaisuutta ajatellen tähän ainoan toimivan pohjan.

Valtavirtaisen talouden heikkouksia

Miksi siis tätä muutosta tarvitaan? Valtavirtainen rahapolitiikka on osoittautunut tehottomaksi. Lisäksi siihen on liittynyt vahva riistävä, austeristinen ulottuvuus. keskuspankit ovat epäonnistuneet tavoittelemansa inflaatioasteen ylläpitämisessä. Keskuspankkien toiminta on ollut suoraviivaista ja määrällisesti ennustettavaa puuttumista jäsenvaltioiden toimintaan. Makrotalouspolitiikka on kansallisten hallitusten toimivallan ulkopuolella. Valitsemamme poliitikot ovat vallankäytön ulkopuolella - valta on jäänyt keskuspankkien virkamiesten hoidettavaksi. Tämä alistuva ja keskuspankkia palveleva politiikka on toteutettu ideologisista syistä. Olemme astumassa fiskaalisen ylivallan kauteen. Kaikki aikaisemmat tabut on uuskeynesiläisen talousajattelun myötä tässä suhteessa murrettu. Kun velkaa tehdään valtioiden velkakirjoja myymällä ja markkinoita näillä resurseilla ruokkimalla, tilanne ei ole kestävällä pohjalla.

Ainoan toimivan ja tehokkaan vaihtoehdon muodostaa Moderni Monetaarinen Teoria, jota vastassa on massiivinen valtavirtaisen talousajattelun rintama.

Japani uuden ajattelun käynnistäjänä

Prof. Mitchell kuvaa Japanin vuodesta 1991 tähän päivään jatkunutta n. 10 prosentin alijäämien kasvattamista ilman että inflaatio olisi lähenyt liikkeelle. Valtavirtaisen lähestymistavan mukaan tämän olisi tullut aiheuttaa vastaava inflaatioaalto ja korkojen pysyvä nousu. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Japanissa korot ovat edelleen alhaalla ja työttömyys suhteellisen alhaisella tasolla. Japanin BKT on kasvanut voimakkaasti, keskuspankki pitää hallussaan 45 % Japanin velkakirjoista, joita myös markkinat ostavat. Japani suorastaan taistelee deflaatiota vastaan ja korot ovat pitkään olleet nollassa tai lähellä sitä. Japani sovittaa politiikkaansa tähän makrotaloudelliseen tilanteeseen. Valtavirtainen talousajattelu on tässä yhteydessä puhunut setelien painamisesta ja keskuspankin arvovallan tuhoutumisesta.  Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Inflaation sijasta on jouduttu taistelemaan deflaatiota vastaan.

Useimmat maat seuraavat nyt makrotalouspolitiikassaan Japanin esimerkkiä. Sen kautta saadut kokemukset lisäävät ristiriitaa ja vastakkainasettelua. Valtavirtainen ryhmäajattelu yrittää täysillä torjua muutosmahdollisuutta. Mutta myös lähestymistavan 'kaappaaminen' on hyvässä vauhdissa. Vaikuttaa siltä että rotat yrittävät paeta hukkuvasta laivasta. Lyhyesti: uusliberaali talouslaiva on täynnä tuhoa ennustavia reikiä.

Uusliberaalin talouspolitikan seuraukset

Uusliberaalin makrotalouspolitiikan seuraukset ovat myös merkittäviä. Tavallisen kansan (antiestablishment) vastarinta (Ranskan keltaliivit, Brexit, Trumpin aika USA:ssa) on merkittävää; sosialidemokraattisia puolueita ei enää yleensä valita vastuunkantajiksi; poliittiset riitasoinnut ovat lisääntyneet vallanpitäjien fiskaalisen vallankäytön myötä; ja, finanssimarkkinat ovat edelleen myrskynsilmässä. uusliberaali aika ei ole lunastanut lupauksiaan. Sosiaalinen epävakaus, viha  ja raivo on ajalle tunnusomaista.

Kysymyksiä vasemmistolle

• Miksi vasemmisto on epäonnistunut uskottavan vaihtoehdon tarjoamisessa perinteisille kannattajilleen ja proletarisoituneelle keskiluokalle?
• Miksi vasemmisto on muuttunut talouspolitiikassaan konservatiiviseksi ja olennaisilta osin neutralisoinut talouspolitiikkaa irroittamalla sen poliittisesta kilpailusta?
• Miksi vasemmisto ei ole kehittänyt myönteistä näköalaa kansallisen suvereniteetin suuntaan? Mikä merkitys omalla valuutalla olisi globaalien ongelmien voittamisessa?

Uusliberalismi valtion kautta toteutettuna

• Valtio ei ole kuihtumassa pois kuten vasemmistossa uskotaan
• Uusliberalismi muokkaa valtiota omiin tarkoituksiinsa
• Pääoma on edelleen yhtä riippuvaista valtiosta kuin se oli 'keynesiläisyyden' aikana
• Jos valtio olisi niin heikko kuin uskotellaan, miksi suuret korporaatiot uhraavat miljoonia lobbaamiseen kaikkialla maailmassa?

Uusliberalismi ei ole valtionvastainen - vaan valtion kautta toteutettu projekti

• Sosialidemokraatit ovat epäonnistuneet tämän realiteetin havaitsemisessa
• Se jatkaa ylikansallisen yhteisön ylistämistä hyväksymällä  fiskaalisten rajoitteiden ylläpitämisen 
• Se on yös ajautunut post-moderniin identiteettipolitiikkaan määrittelemällä marginaaliin joutuneet joksikin muuksi kuin 'luokaksi'

Paradigman muutoksen seuraukset haasteena

• Ryhmäajattelun vastustaminen; liikkumavaraa on ajateltua enemmän (esimerkkinä Islanti)
• Valtavirran talouskaappaus ja siihen vastaaminen
• Haasteena on vapautua valtavirran talousajattelusta, sen sisällöstä, kehyksestä ja kielestä 
• Kuinka murtaa alas kognitiiviset ristiriidat
• Kaksinkertainen haaste: koulutus, viitekehys  ja kieli

Makrotalouden keskeiset myytit

• Hallitus on kuin kotitalous - taloudellisesti rajoitettu
• Hallituksen kulutus rahoitetaan veroilla
• Kun talouden alijäämä rahoitetaan velalla, joka nostaa korkoja ja heikentää taloutta
• Velkakirjojen myynti ehdollistaa hallitusta - vaarana maksukyvyttömyys
• Jatkuvat alijäämät inflatorisia - paitsi jos keskuspankki rahoittaa ne
• Hallituksen velanotto luo taakan tuleville sukupolville
• Julkisen talouden supistuminen edellyttää tiukkaa säästötoimintaa

Modernin Monetaarisen teorian perusta

• Hallitus ei voi koskaan ajautua rahoitusvaikeuksiin
• Veroilla ei kateta julkista kulutusta
• Julkisella velalla ei rahoiteta kulutusta
• Ei ole hyvää tai huonoa alijäämää - sisältö on tärkeintä
• Hallitus ja keskuspankki voivat kontrolloida kaikkia korkovaikutuksia ja tuottoja
• Alijäämät eivät nosta korkoja
• Taloudelliset ylijäämät tuhoavat ei-valtiollista hyvinvointia
• Kaikkeen kuluttamiseen liittyy inflaatioriski

Professori William Mitchellin luentosarjan - josta tämä osuus on ns. julkinen luento - tarkoituksena on kehittää yhtenäinen ja pätevä, Moderniin Monetaariseen Teoriaan perustuva  rakenne taloudellisen suvereniteetin pohjalta. Tarkoitus on myös tutkia tämän politiikan ymmärtämisen seurauksia ja pitkän tähtäimen vaikutuksia. Olennaista on ymmärtää että fiskaalinen toimintatila on suurempi ja rikkaampi kuin mitä aikaisemmin on kuviteltu. Lopuksi hän esittelee lyhyesti kirjallista tuotantoaan makroekonomian alueelta.

Professori Mitchellin Youtube-luentoon pääset tästä! Lisäksi hän esittää jatkossa kirjallisen lyhennelmän alustuksestaan blogissaan.

---

Referaatti. Ilpo Rossi

___

27.1. 2021

UUSLIBERALISMI SAAPUU LIEKSAAN

Tänään yksikään polittinen puolue ei halua tunnustautua uusliberalistiseksi, mutta teoreettinen oleminen näkyy päätöksistä. Tuoreimpana, yksityistää Lieksan SOTE-kiinteistöt. Yksityistämisillä on pitkä historia, jossa on käytelty sanoja, ”tehokkuus”, ”vapaus” tai on haluttu rajata yhteiskunnan ”toimiala” klassisen liberalismin tavoin puollustukseen, sisäiseen- ja ulkoiseen turvallisuuteen. Nämä ”rajat” on ylitetty, turvallisuudenkin yksityistyessä.

Uusliberalismin voi tulkita laajaksi ”salaliittoteoriaksi”, jonka tarkoitus on luoda yksityisille pääomille tuottoedellytyksiä (vrt. Caruna). Tämä on tarkoittanut pitkällä aikavälillä työtulosiivun kapenemista pääomatuloihin nähden (mm. Milanovic 2016). Suomen kehityksessä ei ole arvioitu piensijoittamisen merkitystä, joka on tehnyt työväenliikkeenkin useimmista päättäjistä pääoman omistajia, joka on epäilemättä vaikuttanut pääomatulojen nopeaan kasvuun (OECD) ja sen kevyeen verottamiseen.

Uusliberalismin syntyi 1939 professori Hayekin aivoituksista keynesiläisyyden valtavirtaistamaan, hyvinvointia rakentavaan maailmaan, vastavoimaksi yhteiskunnan toimien laajenemiselle (mm. Löppönen 2017). Sodan jälkeen – liberan nimissä – synnytettiin ensimmäiset ”ajatushautomot”, joiden määrä luetaan tänään tuhansissa eri puolilla maailmaa. Professori M. Friedman synnytti 60-luvulla ns. ”Chicagon koulukunnan”, joka vei vapaiden markkinoiden teemaa läpi maailman monetarismina, vakaina valuuttoina.

Kehityksessä on tärkeää huomata se, että yhteisöllisen hyvinvoinnin rakentaminen sai länsimaissa yleisen hyväksynnän, joka näyttäytyi uusliberalistien silmissä ”sosialismina, tehottomuutena”. Lähtökohta oli selkeästi taloudessa ei ihmisten hyvinvoinnissa.

Media on omaksunut meilläkin talouden ensisijaisuuden, yhteiskunnan tilaa kommentoidaan pörssikurssien kehityksen kautta ekonomistien suilla, ei hyvinvoinnin sosiaallisin mittarein sosiologien aivoituksin. Tässä näkyy ”ajatushautomoiden” voima ja ulottuvuus päätöksentekijöiden kenttään, johon kenttään oppinsa ja koulutuksensa ulottavat hautomot. Koulutuksessa, niin oppilaat kuin opettajatkin, ovat usein tietämättömiä niistä teoreettisista tai pääoman sanelemista lähtökohdista, jotka johtavat yksityistämisiin, toimien liikelaitostamisiin, kansalaisyhteiskunnan toimien rajauksiin.

Tätä taustaa vasten on helppo havaita syitä, jotka johtavat yhteiskunnallisen osallistumisen alenemiseen, äänestysaktiivisuuden laskuun. ”Uurnilla” vaikutetaan jatkuvasti pienenevään yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen.

Maailman johtavat taloustutkijat ovat jo vuosia varoittaneet siitä, että yliopistojen koulutus on urautunut uusliberalismin, monetarismin yksipuoliseen oppiin, mikä näkyy epätasa-arvon kasvuna niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kriisien jälkeinen kehitys, olipa kysymys sodista, epidemioista tai luonnon mullistuksista, on luonut tasa-arvoisemman syklin talouteen. Meneillä oleva ”koronakausi” ja ilmaston muutos saattavat luoda uudenlaisia merkityksiä yhteiskunnalliseen ajatteluun, yhteisöllisyyteen.

Hannu Ikonen

Lieksa

Miten ulkoistan yhteiskuntavastuun ?

Veikko Räntilä:

Veroja kerätään julkisen vallan käyttöön yhteisten instituutioiden ja rakenteiden luontiin ja ylläpitoon. Oikeus- ja hyvinvointivaltioissa kansa yleensä kokee saavansa vastinetta veroilleen. 

Verotuksen oikeudenmukaisuuteen on luettu aina viime aikoihin asti progressiivisuus, jonka mukaan suurituloinen maksaa prosentuaalisesti enemmän veroja tuloistaan. USA:sta ja Englannista levitettiin uusi talousoppi 1990-luvulla, uusliberalismi. Tämän opin mukaan valtio tuli pienentää minimiinsä, julkiset palvelut yksityistää, omistajan voitonmaksimointi tehdä kaiken kattavaksi ja yksinomaiseksi periaatteeksi, jokainen ihminen panna vastuuseen itsestään ilman yhteiskunnan turvaverkkoja ja verotus nähtiin ryöstönä, joka piti lopettaa. 

Samassa hengessä verotuksessa eriytettiin ansio- ja pääomatulojen verotus. Pääomatulojen verokantoja laskettiin ja linjaksi tuli luoda verojen alennuksen kautta liiketoiminta-kiihokkeita. Luotiin oppi dynaamisista vaikutuksista.

Veronmaksajien keskusliittokin eräänä vuonna esitti huimia veronalennuksia väittäen, että näiden luoma lisääntynyt taloudellisen toimeliaisuus korvaa täysimääräisesti verotulovähennykset uusilla lisääntyvän taloudellisen toiminnan luomilla verotuloilla. Yhteisöveron alentamisen yhteydessä jopa silloinen ministeri Jutta Urpilainen käytti samaa perustelua.

Pitkässä rikkaiden ja pääomatulojen saajien verojen alennuskehityksessä kun ei vaan ole vuosien mittaan ollut mitään korvaavia verotuloja havaittavissa.  Perustelut eivät ole kuolleet omaan pätemättömyyteensä. EVA perustelee tuoreessa yhteisöveron alennusesityksessään asiaa edelleen dynaamisten vaikutusten valtion tulon menetyksiä korvaavalla roolilla. 

Näin väitetään siitä huolimatta, että ollaan syvässä taloudellisessa kriisissä, josta ulospääsy kestää hyvälläkin talouspolitiikalla ja onnella vuosia. Nykyisen taloudellisen toimeliaisuuden saavuttamiseen menee luultavasti lähemmäs kymmenen vuotta. Alennetut yritysverot eivät ole johtaneet toivottuihin reaalitalouden investointeihin. Vain näillä voitaisiin kuroa kiinni kriisin synnyttämää tuotantovajetta. Nyt pitäisi EVA:n mukaan yhteisöveroa laskea 15 prosenttiin. Pitkässä juoksussa se puolittaa ko. tulojen verokannan. 

Samaan aikaan yhteisöveromäärät ovat laskeneet vastaavasti. Verotuksen rakenteessa on tapahtunut selvä muutos rikkaiden ja erityisesti pääomatuloja saavien osuudessa julkisten palvelujen rahoituksessa. Hyvinvointivaltion rahoitus lepää entistä vahvemmin keskiluokkaisen väestön verotulojen ja veronmaksuhalun varassa.

Monikansalliset ja suuryritykset kilpailuttavat valtioita niiden tarjoamien etujen suhteen.  Näistä keskeisiksi ovat muodostuneet verotasot siksi, että kasvanut joukko erilaisia omaisuuden ja tulojen vapaasatamia tarjoaa vaihtoehtoja valtioiden kilpailuttamiseen. Veroparatiiseiksi luokiteltavien valtioiden ja ja niiden osien määrä ylittää nykyään jo sadan. Puolet tällä tavoin menetetyistä verotuloista on OECD-maiden varassa ja tapahtuu niiden suostumuksella. Kilpailu veroeduilla on kilpailua kohti nollaa. Sen jälkeen ei ole mitä tarjota.

Paitsi voidaanhan yritystukia laajentaa. Koronakriisin aikana on tapahtunut yleinen, jopa IMF:n politiikkaa koskeva kurssin tarkistus. Kun Kreikkaa vielä kohdeltiin vanhatestamentillisen rankaisu- ja kostonhaluisesti, tarjotaan nyt kepin sijaan porkkanaa. Valtavat yritystukien määrät ovat tarjolla kaikkialla läntisessä maailmassa. Kapitalismin opin mukaan voittojen oikeutus tulee riskin kannosta. Nyt riskin kantaa valtio ja veronmaksajat. 

Oikeutusta voittoon ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Valtiovarainministeri Matti Vanhanenkinperusteli pääomatulojen alempaa verokantaa nimenomaan näiden tulojen saajien kantamalla riskillä. Yritystukien käytön vaikuttavuutta ei selvitetä asianmukaisesti. Niille ei ole asetetttu voitonmaksimointia rajoittavia yhteiskunnallisia ehtoja. Niiden takaisin maksusta ei puhuta. Pankkikriisin aikaan 1990-luvulla myönnettyihin pankkitukiin sentään kytkettiin jonkin asteinen takaisinmaksuvelvoite.

Nyt puhutaan ikäänkuin talouspolitiikassa olisi tapahtunut syväkin paradigmallinen muutos. Puhutaan jopa paluusta Keynesin oppeihin. Keynesin ajatus oli korjata laman synkentämiä näkymiä julkisin investoinnein. Näitä taas uusliberalismi vierastaa eikä näille näy varatun osaa koronan kukistamisessa. Yritystuet voivat toimia samansuuntaisesti, mutta ne rikkovat talousjärjestelmän perusperiaatetta niin perusteellisesti, että nyt voi puhua tappioiden sosialisoinnista, kun taas voitot jätetään yksityisiksi.

Tämäkään ei näytä horjuttavan eliitin ja laajemmin ihmisten skoa markkinafundamentalismiin. Talousjärjestelmän korjaamisen tarpeista ei puhuta hallituksessa eikä julkisilla foorumeilla.

Yritykset saavat kehittyneissä yhteiskunnissa olennaisesti paremmat edellytykset toiminnalleen. Tästä jo pitäisi syntyä velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Nämä velvollisuudet lunastetaan asian- ja oikeudenmukaisella verojen maksulla. Vallitseva vero-oppi ei puhu tästä puolesta verojen oikeutusta. Verotus nähdään taakkana ja sen helpotukset incentiiveinä yrityksille ja ihmisille. Talouspolitiikan jatkuvasti esiin nousevina kysymyksinä ovat yritysten ja rikkaiden verotuksen löysentäminen ja uskottelut siitä, että tällä tavoin saadaan aikaan korjaus koko kansantalouden alakierteeseen. 

Ongelmana on puolittunut investointiaste, pitkään laskussa ollut yritysten oma tutkimus-, kehittämis- ja innovointirahoitus, pitkään pysähtyneenä ollut tuottavuuden kehitys, täysin olematon valtion teollisten investointien käyttötapa strategisten alojen perustan vahvistamiseen sekä vanha alistussuhteeseen perustuva tuotannon järjestämistapa, jossa työntekijöiden oikeus osallisuuteen ja päätöksentekoon jää tunnustamatta, vaikka heidän tuotantoon sijoittamansa työn pitäisi olla oikeutus tähän.

Näiden ongelmien ratkaisuilla voidaan luoda talouteen uutta dynaamisuutta. Tämä ei ole spekulatiivista vaan reaalisesti suoraan tuotantoon suuntautuvaa toimintaa.

26.11.2020 Veikko Räntilä

Virhe Euroopan Unionin DNA:ssa

Brittiläinen ryhmä "The Full Brexit" järjesti videoseminaarin 29.10. 2020. Tässä seminaarissa olivat professorit Costas Lapavitsas ja Bill Mitchell keskustelemassa Koronasta, Britanniasta ja Modernista Monetaarisesta Teoriasta.

Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) australialainen puolestapuhuja “MMT-professori” Bill Mitchell avaa videolla ajankohtaista makrotaloustilannetta ja siihen liittyviä keskeisiä ilmiöitä.

Ensimmäinen on - tietenkin - maailmanlaajuinen Korona-pandemia ja maailman valtioiden ja keskuspankkien käännös velanoton ja sitä kautta tapahtuvan elvytyksen suuntaan. Se on jo sellaisenaan suuri ja merkillepantava käänne ja samalla irrottautumisyritys valtavirtaisesta, uusliberaalista talouspolitiikasta, jolle velanotto on tulevien sukupolvien rankaisemista.

Toinen aikaamme liittyvä ilmiö on huoli yhä lämpenevästi ilmastosta, johon professori Bill Mitchell kiinnittää myös huomiota. Arktisten jäämassojen sulaminen ja kohoavat lämpötilat, kuten meidän marraskuun ennätyskorkeat lämpötilat, kuuluvat yhtenä osana tähän muutokseen. Talouselämä joutuu todella vakavasti etsimään keinoja ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi.

Kolmas seikka, jonka professori mainitsee, on valtavirtaisen talousajattelun vähittäinen murtuminen kaikkine niine seurauksineen, joita se on aiheuttanut taloudessa ja yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenien aikana. Pelastusrenkaana on nyt tartuttu keskuspankkitalouteen ja sen mahdollisuuksiin pelastaa markkina ja valtioiden taloudet uusliberaalin talousanemian ja nyt Korona-pandemian aiheuttamilta shokeilta.

Professori Mitchell kysyy voidaanko ‘valuuttaa painamalla’ eli uusia velkasitoumuksia tekemällä pelastaa eurooppalainen talous. Samalla hän kysyy, miten Britannia selviää Brexit-tavoitteidensa kanssa tästä tilanteesta.

Mitchell mainitsee, että hän itse on kannattanut Britannian eroa Euroopan Unionista siksi, koska valtavirtainen, uusliberaali talousdoktriini on taitavasti rakennettu Euroopan Unionissa kaikenkattavaksi toimintalinjaksi, josta - Euroopan komission velanotosta huolimatta - ei ole luovuttu. Euroopan Keskuspankki on jo vuodesta 2014 harjoittanut määrällistä elvytystä savuverhonaan likvidideetin ylläpitäminen. Tosiasiassa EKP on monetaarisilla toimillaan ottanut talouspoliittista valtaa kansallisilta hallituksilta, mikä sekin on ristiriidassa kansallisen talouspoliittisen suvereniteetin kanssa. 

Totta on myös se, että Britannia itse on nykyisen talouspolitiikkansa osalta valtavirtaisen talousajattelun läpitunkema, mutta taloudellisesti itsenäisenä ja oman keskuspankin omaavana valtiona. Vallan vaihtuessa ja vapaana Euroopan Unionin talouskahleista sillä on mahdollisuus toteuttaa myös toisenlaista talous- ja rahapolitiikkaa. Mikään ei estä brittihallitusta tarttumasta modernin Monetaarisen Teorian mahdollisuuksiin rahoittaa kaikki tarvittavat hankkeensa keskuspankkirahalla. Euroopan Unionissa peruskirjaan sisäänrakennettu, muuttumattomaksi tarkoitettu uusliberaali talousdoktriini estää tämän linjan eteenpäinviemisen tehokkaasti ilman että rikottaisiin peruskirjan strategista, syvälle kaiken ohjelmoinnin yksityiskohtiin menevää linjausta. Kykeneekö konservatiivinen brittihallitus tällaisiin muutoksiin? 

Entä voisiko mahdollinen työväenpuolueen hallitus nähdä tässä mahdollisuuden sosiaalisemman ja oikeudenmukaisemman talous- ja rahapolitiikan toteuttamiseen?

Labourin sisällä on urbaani ja koulutettu keskiluokka yhtäällä ja  vanhan teollisuusvaltion raunioilla elävä, yhä vaikeampaan tilanteeseen ajautuva teollisuustyöväestö. Professori Mitchell toivoo  että näiden kahden ulottuvuuden välille voitaisiin rakentaa yhdistävä silta. Entisen puheenjohtajan Jeremy Corbynin erottaminen kaiketi tekaistuilla juutalaisvastaisuuteen perustuvilla syytöksillä kertoo jotakin tämän ristiriidan syvyydestä. Professori Mitchell uskoo, että paradigmanmuutos talous- ja rahapolitiikassa voisi olla se yhdistävä tekijä, joka samalla pelastaisi työväenpuolueen ajautumiselta yhä paheneviin tulevaisuusvisioita koskeviin kriiseihin. 

Työväenpuolueen periaatteellinen myönteinen suhtautuminen Euroopan Unioniin on taustaltaan työväenliikkeen kansainvälistä, kosmopoliittista yhteydenhakua, johon ei nykyisellä Euroopan Unionilla ole Mitchellin mielestä edellytyksiä sääntöjään rikkomatta vastata.  Valtavirtaisen talouseliitin kieli on tunkeutunut myös syvälle työväenliikkeeseen kaikkialla maailmassa, niin Britanniassa kuin Australiassakin. Brexit-suhtautuminen työväenpuolueen piirissä kielii kyvyttömyydestä hallita menossa olevia eurooppalaisia ja kansainvälisiä prosesseja.

Professori Bill Mitchell on sitä mieltä, että Euroopan Unioni ei voi enää palata takaisin kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoihin. Euroopan Keskuspankki aloitti jo vuonna 2012 kansallisten hallitusten ajamisen sivurooliin määrällisen elvytyksen muodossa. IMF:n entinen johtaja Olivia Blanchaard on äskettäin vieraillut Brysselissä  ja tiedossa on että siellä etsitään vaihtoehtoa Euroopan Unionin DNA:ssa olevalle virheelle. Puhutaan huuruisesta peilistä (smoked mirror), joka tarkoittaa sekä epäselvää kuvaa itsestä että tulevaisuudesta.

Myös videokeskustelun toinen alustaja Costas Lapavitsas näkee makrotaloudellisen tilanteen muuttuneen ratkaisevasti. Aika on osoittanut että vahva valtio voi vastata sekä valtion että yritysten taloudellisiin ongelmiin oman itsenäisen keskuspankkinsa avulla. Kriisiavun lisäksi valtiolta edellytetään myös interventionistista politiikkaa, siis omaa tavoitteenasettelua ja yhteiskunnallisen tilanteen tasapainottamista. Hän lausuu kuitenkin varoituksen sanan: valtio ja suuryritykset ovat äärimmäisen vahvoja toimijoita, joiden on tietoisesti varjeltavaa demokratiaa autoritaarisilta, yksinvaltaisilta toimijoilta. Bill Mitchell on Costas Lapavitsasin kanssa samaa mieltä siitä, että oman keskuspankin omaava valtio on vahva toimija. Hän on  pari  vuotta sitten julkaissut Thomas Fazin kanssa kirjan  “Reclaimin the State”  vahvan valtion kunnianpalautuksesta.

Koronakriisin suhteen on “lockdown” eli kurinalainen toiminta ainoa mahdollisuus ja nyt näyttää siltä että Australia olisi onnistumassa pysäyttää viruksen leviäminen. Selvää on että Korona-kriisin aktiivisessa ja laajenemisvaiheessa ei suuriin uudistuksiin voida ryhtyä vaan on yritettävä pelastaa se mikä pelastettavissa on. Professori Mitchell ilmoittautuu  keskustelussa myös Lapavitsasin mainitseman perustulon vastustajaksi, koska sen avulla yksillöllisiä luovia ulottuvuuksia ei todellisuudessa pystytä ottamaan käyttöön. Se on myös huono yhdistelmä erityisesti paikallisen sopimisen oloissa.Hän pitää mahdollisena suojata työväestön sopimuspohjainen toimeentulo uudenlaisilla monetaarisilla ratkaisuilla.

Velanoton lisääminen ei tarkoita sitä, että verotuksesta olisi luovuttava. Polarisaation myötä kasvavaa rikasta yläluokkaa on nimenomaan verotettava kovemmin ja vaadittava niiden suurempaa osallistumista hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen tuottamisen. Väitteet siitä että tuotantoprosessien kautta rikkaat osallistuvat riittävästi suhteellisella tulo-osuudellaan  hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen ei todellisuudessa pidä paikkaansa

n

Chilen ja Bolivian kokemuksia uusliberalismista

 BOLIVIAN vaaliviranomaiset ovat vahvistaneet viime viikonlopun presidentinvaaleissa alustavasti eniten ääniä saaneen Luis Arcen voiton, kertoo uutistoimisto AFP.

Arce kuuluu Movimiento al Socialismo -puolueeseen (MAS).

Perjantaina julkaistujen virallisten tulosten mukaan Arce sai yhteensä 55 prosenttia äänistä. Boliviassa vaalien voittoon ensimmäisellä kierroksella tarvitaan vähintään 40 prosenttia äänistä.

”Hyväksyn tämän mandaatin suurella nöyryydellä. Nyt haasteenamme on rakentaa maa uudelleen, palauttaa tasapaino ja toivo”, Arce kirjoitti Twitter-tilillään.

___

Bolivialaiset haluavat sosialisminsa takaisin – Vallasta kammetun presidentin Evo Moralesin puolue palaa maan johtoon

Evo Morales on vetänyt sosialistipuolue MAS:n vaalikampanjaa Argentiinasta ahkerilla mediaesiintymisillä. Erityisesti alkuperäiskansojen edustajat ja ammattiliitot kannattavat häntä yhä laajasti.

Sara Vainio HS

19.10. 16:29

BOLIVIAN pitkäaikaisen presidentin Evo Moralesin putoaminen vallasta maanpakoon oli viime vuonna iso uutinen. Näytti siltä, että yksi Latinalaisen Amerikan viimeisistä ja pitkäikäisimmistä sosialistijohtajista oli tullut poliittisesti tiensä päähän.

Alkujaan supersuosittu Morales oli ensimmäinen Boliviassa presidentiksi noussut alkuperäiskansan edustaja. Kokanviljelijöiden yhdistyksen perustaja ajoi läpi useita luonnonvarojen kansallistamishankkeita.

Aikaa uudistuksiin oli runsaasti, sillä Morales jatkoi lain salliman yhden presidenttikautensa jälkeen maan johdossa ajamalla muutoksia perustuslakiin vahvan kannatuksen ja syömälakon avulla.

Viimeisen vilpillisenä pidetyn vaalivoiton jälkeen maassa puhkesivat laajat protestit ja armeija näytti Moralesille ovea. Presidentti irtisanoutui ja lähti maanpakoon.

NYT kansa näyttää kutsuneen Moralesin takaisin.

____

Julkaistu: 24.10. 14:19

CHILEN kansannousussa on pohjimmiltaan kyse juuri luokkataistelusta, sanoo myös Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja ja Etelä-Amerikkaan erikoistunut tutkija Mikael Wigell. Tulilinjalla näyttää olevan koko Chilen valtiojohto ja uusliberaali talousjärjestelmä.

”Kysymyshän on kapinasta eliittivaltaa vastaan”, Wigell toteaa.

Vaikka Santiagon keskustan paremman väen alueet näyttävät ostoskeskuksineen ja pilvenpiirtäjineen Euroopan kaupungeilta, todellisuus niiden taustalla on jakautunut jyrkästi kahtia.

Eliitti on satumaisen rikasta, he voivat tehdä rahoillaan melkein mitä vain, Wigell kuvaa. Köyhillä ei ole varaa edes kunnolliseen terveydenhuoltoon.

Ääripäillä on hyvin vähän tekemistä keskenään.

___

Paradigmanmuutos toipumisen suuntaan

Klaus Schwaab, Maailman taloudellisen Foorumin perustajajäsen ja sen toiminnanjohtaja on käyttänyt merkittävän puheenvuoron suuren toipumisen merkeissä. Hän arvostelee puheessaan kovin sanoin uusliberaalia talouden valtavirtaa ja vaatii vahvoja painotuksia sekatalouden suuntaan, jotta aikaisempioen vuosikymmenten hyviä tuloksia hyvinvointivaltion rakentamiseksi ei kokonaan menetettäisi. Käännös on bloginpitäjän, vinkin tähän artikkeliin sain kansanedustaja Matias Mäkysen twiitistä. 

Klaus Schwaab:

Meidän on siirryttävä uusliberalismista COVIDin jälkeiseen aikaan

* COVID-19 on ravistanut maailmaa tavoilla, joita ei ole nähty maailmansotien jälkeen, vaikuttamalla ihmiselämän kaikkiin osa-alueisiin.

* Maapallon kestävän kehityksen kannalta on elintärkeää, että elpyminen priorisoi uusia, vihreämpiä tapoja harjoittaa liiketoimintaa.

* Suuri elvytys tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhiä lehmiä, mutta myös puolustaa pysyvämpiä ​​arvoja.

Yhdelläkään tapahtumalla toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut yhtä syvällistä maailmanlaajuista vaikutusta kuin COVID-19: llä. Pandemia on aiheuttanut kansanterveys- ja talouskriisin sukupolvelta näkymättömässä mittakaavassa ja pahentanut systeemisiä ongelmia, kuten eriarvoisuutta ja suurvaltojen valta-asemaa.

Ainoa hyväksyttävä vastaus tällaiseen kriisiin on talouden, politiikan ja yhteiskuntien "suuri toipuminen". Tämä on todellakin hetki arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhiä lehmiä, mutta myös puolustaa tiettyjä pitkäaikaisia ​​arvoja. Tehtävämme on säilyttää viimeisten 75 vuoden saavutukset kestävämmässä muodossa.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä maailma teki ennennäkemättömiä edistysaskeleita köyhyyden poistamiseksi, lapsikuolleisuuden vähentämiseksi, elinajanodotteen kasvattamiseksi ja lukutaidon lisäämiseksi. Nykyään kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa, joka on edistänyt sodanjälkeistä edistymistä näillä ja monilla muilla inhimillisen kehityksen mittareilla, on pidettävä yllä ja puolustettava näitä saavutuksia kaikesta epäiölystä huolimatta.

COVID-19: Suuren toipumisen 4 rakennuspalikkaa

Kuinka COVID-19 voi olla suuri toipuminen  kohti maailmanlaajuista kestävyyttä? 

Samanaikaisesti maailman on edelleen keskityttävä pandemiaa edeltänyttä aikaa määrittäneesen kysymykseen: "neljänteen teolliseen vallankumoukseen" ja lukemattomien taloudellisten toimintojen digitalisointiin. Viimeaikainen tekninen kehitys on antanut meille työkalut, joita tarvitsemme selviytymään nykyisestä kriisistä - muun muassa rokotteiden, uusien hoitojen ja henkilökohtaisten suojavarusteiden nopean kehittämisen avulla. Meidän on jatkettava investointeja tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen ja innovaatioihin rakentamalla samalla suojaa niitä vastaan, jotka käyttävät väärin tätä tekniikkaa.

Mutta muut globaalin talousjärjestelmämme shibbolethit (vanhentuneet päähänpinttymät) on arvioitava uudelleen avoimella mielellä. Tärkein näistä on uusliberaali ideologia. Vapaamarkkinoiden fundamentalismi on heikentänyt työntekijöiden oikeuksia ja taloudellista turvallisuutta, ajanut  sääntelystä vapautumisen pohjalukemiin,  tuhonnut verokilpailun ja mahdollistanut massiivisten uusien globaalien monopolien syntymisen.

Kaupan, verotuksen ja kilpailun sääntöjä, jotka heijastavat vuosikymmenien uusliberalistista vaikutusta, on nyt tarkistettava. Muuten ideologinen heiluri - joka on jo liikkeessä - voi kääntyä takaisin kohti täysimittaista protektionismia ja muita molemminpuolisen häviämisen (loose-loose) strategioita.

Erityisesti meidän on tarkasteltava uudelleen kollektiivista sitoutumistamme kapitalismiin sellaisena kuin olemme sen tunteneet. Meidän ei tietenkään pitäisi luopua kasvun peruskoneista. Olemme suurimman osan menneisyyden sosiaalisesta kehityksestä velkaa yrittäjyydelle ja kyvylle luoda vaurautta ottamalla riskejä ja etsimällä uusia innovatiivisia liiketoimintamalleja. Tarvitsemme markkinoita resurssien ja tavaroiden ja palvelujen jakamiseksi tehokkaasti, erityisesti ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien kohdalla.

COVID-19 on ravistanut maailmaa tavoilla, joita ei ole nähty maailmansotien jälkeen, vaikuttamalla ihmiselämän kaikkiin osa-alueisiin.

Maapallon kestävän kehityksen kannalta on elintärkeää, että elpyminen priorisoi uusia, vihreämpiä tapoja harjoittaa liiketoimintaa.

Suuri elvytys tarjoaa mahdollisuuden arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhät lehmät, mutta myös puolustaa pitkäaikaisia ​​arvoja.

Yhdelläkään tapahtumalla toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut yhtä syvällistä maailmanlaajuista vaikutusta kuin COVID-19: llä. Pandemia on aiheuttanut kansanterveys- ja talouskriisin nykysukupolvelle tuntemattomassa mittakaavassa ja pahentanut systeemisiä ongelmia, kuten eriarvoisuutta ja suurvaltojen valta-asemaa.

Ainoa hyväksyttävä vastaus tällaiseen kriisiin on talouden, politiikan ja yhteiskuntien "suuri toipuminen". Tämä on todellakin hetki arvioida uudelleen pandemiaa edeltävän järjestelmän pyhät lehmät, mutta myös puolustaa tiettyjä pitkäaikaisia ​​arvoja. Tehtävämme on säilyttää viimeisten 75 vuoden saavutukset kestävämmässä muodossa.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä maailma teki ennennäkemättömiä edistysaskeleita köyhyyden poistamiseksi, lapsikuolleisuuden vähentämiseksi, elinajanodotteen kasvattamiseksi ja lukutaidon lisäämiseksi. Nyt on ylläpidettävä kansainvälistä yhteistyötä ja kauppaa, joka on edistänyt sodanjälkeistä elpymistä näillä ja monilla muilla inhimillisen kehityksen mittareilla, ja puhdistettava sen ansiot uudelleen yleisestä epäilystä.

Samanaikaisesti maailman on edelleen keskityttävä pandemiaa edeltäneen ajan määrittelevään kysymykseen: "neljänteen teolliseen vallankumoukseen" ja lukemattomien taloudellisten toimintojen digitalisointiin. Viimeaikainen tekninen kehitys on antanut meille työkalut, joita tarvitsemme selviytymään nykyisestä kriisistä - muun muassa rokotteiden, uusien hoitojen ja henkilökohtaisten suojavarusteiden nopean kehittämisen avulla. Meidän on jatkettava investointeja tutkimukseen ja kehitykseen, koulutukseen ja innovaatioihin rakentamalla samalla suojaa niitä vastaan, jotka käyttävät  tekniikkaa vääriin tarkoituksiin.

Mutta meidän on mietittävä uudelleen, mitä tarkoitamme "pääomalla" sen monissa esiintymismuodoissa, olivatpa ne taloudellisia, ympäristöllisiä, sosiaalisia tai inhimillisiä. Nykypäivän kuluttajat eivät halua enemmän ja parempia tuotteita ja palveluita kohtuulliseen hintaan. Sen sijaan he odottavat yhä enemmän yritysten osallistuvan sosiaaliseen hyvinvointiin ja yleiseen hyvään. Uudentyyppiselle "kapitalismille" on sekä perustarve että kasvava kysyntä.

Kapitalismin tarkastelemiseksi uudelleen meidän on harkittava uudesta näkökulmasta myös yritysten roolia. Uusliberalismin varhainen edustaja , Nobelin palkinnon saanut ekonomisti Milton Friedman uskoi (lainaten Yhdysvaltain entistä presidenttiä Calvin Coolidgea), että "liikeyritys on liiketoimintaa". Mutta kun Friedman oli edelläkävijä osakkeenomistajien ensisijaisuuden korostamisessa, hän ei ajatellut, että julkisesti noteerattu yritys ei voisi olla vain kaupallinen yksikkö, vaan myös sosiaalinen organismi.

Lisäksi COVID-kriisi on osoittanut, että yritykset, jotka ovat investoineet pitkäaikaisen elinvoimansa vahvistamiseen, ovat paremmin varustautuneet myrskystä selviämiseen. Itse asiassa pandemia on nopeuttanut siirtymistä kohti sidosryhmämallia yrityskapitalismissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain liike-elämän pyöreän pöydän ryhmä omaksui tämän käsitteen viime vuonna.

Yritykset tarvitsevat kuitenkin selkeämmät ohjeet, jotta sosiaalisesti ja ympäristötietoisemmat liiketoimintatavat tulisivat voimaan. Tähän tarpeeseen vastaamiseksi Maailman talousfoorumin kansainvälinen liiketoimintaneuvosto on kehittänyt joukon "osakkeenomistajien pääomamittareita ", jotta yritykset pääsevät yhdenvertaiseen asemaan mitatessaan arvonmuodostusta ja sen riskejä.

Jos COVID-kriisi on osoittanut meille ylipäätään mitään, on se näyttänyt että hallitukset, yritykset tai yksin toimivat kansalaisyhteiskunnan ryhmät eivät voi vastata systeemisiin globaaleihin haasteisiin. Meidän on hajotettava nämä alueet erillään pitävät siilot ja aloitettava institutionaalisten alustojen rakentaminen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyölle. Yhtä tärkeää on, että nuoremmat sukupolvet on otettava mukaan tähän prosessiin, koska kyseessä on luonnostaan ​​pitkän aikavälin tulevaisuuden näkymät.

Lopuksi meidän on laajennettava pyrkimyksiämme tunnistaa taustojen, mielipiteiden ja arvojen pluralismi, monimuotoisuus kansalaisten keskuudessa kaikilla tasoilla. Meillä kaikilla on yksilöllinen identiteettimme, mutta me kaikki kuulumme myös paikallisiin, ammatillisiin, kansallisiin ja jopa globaaleihin yhteisöihin, joilla on yhteiset edut ja toisiinsa sidottu kohtalo.

Suuren toipumisen tulisi pyrkiä antamaan ääni niille jotka ovat jääneet sivuun, jotta kaikki jotka ovat halukkaita muokkaamaan tulevaisuutta, voivat tehdä niin. Tarvittava nollaus, resetointi ei ole vallankumous tai siirtyminen johonkin uuteen ideologiaan. Sen pitäisi pikemminkin nähdä käytännön askeleena kohti joustavampaa, yhtenäisempää ja kestävämpää maailmaa. Jotkut maailmanlaajuisen järjestelmän pilareista on vaihdettava ja toiset korjattava tai vahvistettava. Yhteisen edistymisen, vaurauden ja terveyden saavuttaminen ei vaadi mitään enempää - eikä vähempää.

Vahva valtio köyhyyden poistajana

Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjä, puolestapuhuja ja edelläkävijä, australialainen professori Bill Mitchell kiinnittää torstain 9.7. 2020 blogissaan huomiota erityistarkkailija Philip Alstonin raporttiin  YK: lle "Äärimmäisestä köyhyydestä ja ihmisoikeuksista" - joka  julkaistiin 7. heinäkuuta 2020. Raportti paljastaa, että maailmanpankin asettama köyhyysraja on asetettu tasolle, jolla ei voi todellisuudessa tulla toimeen. 

 Lainaan aluksi lyhyen pätkän suoraan Mitchellin blogista: 
"Se oli Philip Alstonin viimeinen raportti tässä roolissa. Se on järkyttävä syytös siitä, miten uusliberalismi on vääristänyt yhteiskuntamme ja miten hallitukset, joilla on kyky "siirtää vuoria, jos he haluavat", on valittu pääoman edustajista ja jotka jatkavat tätä vääristynyttä toimintatapaa. Raportti on  yksinkertaisesti 19 sivua kauhukertomusta. Se vastaa myös viimeisintä tietoa Australian vastaavasta  Closing the Gap -kampanjasta, jonka tavoitteena oli saattaa alkuperäiskansojen australialaiset muiden kuin alkuperäiskansojen australialaisten aineelliseen tasoon. Kampanjan ensimmäiset kymmenen vuotta ovat olleet törkeitä epäonnistumisia. Ja viimeisimmät tavoitteet eivät herätä luottamusta siihen, että tulokset olisivat erilaisia. Paljon puhetta. Paljon konsultteja. Mutta vähän tehokasta toimintaa - esimerkiksi kuten vain työpaikkojen luominen työttömyyden vähentämiseksi, tuloturvan ja köyhyyden vähentämisen mahdollistamiseksi. Kuinka vaikeaa hallituksen on luoda  työpaikkoja?"

Yhteenveto köyhyysraportista
Tämän raportin on toimittanut Philip Alston. Maailma on olemassaolon tienhaarassa mukaanlukien pandemia, syvä taloudellinen taantuma, tuhoisa ilmastomuutos, äärimmäinen epätasa-arvo ja rasistisen politiikan vastainen kapina. Selviytyminen kaikista näistä haasteista   on monien hallitusten, taloustieteilijöiden ja ihmisoikeuksien puolustajien tavoitteena. Keskittymällä yksiselitteisesti Maailmanpankin puutteelliseen kansainväliseen köyhyysrajaan (ILP), kansainvälinen yhteisö mittaa virheellisesti köyhyyden poistamisessa tapahtuvaa kehitystä - ja pikemminkin estää kehitystä kuin kuin tarjoaisi minimitason kohtuulliseen elämään. Tämä puolestaan helpottaa huomattavasti liioiteltuja väitteitä äärimmäisen köyhyyden lähestyvästä hävittämisestä  ja torjumisesta ja jopa heikentää köyhyyden aiheuttamaa vaikeaa tilannetta, jossa miljardit ihmiset yhä edelleen joutuvat elämään. Vaikka kestävän kehityksen tavoitteilla on saavutettu paljon, ne yleensä epäonnistuvat suhteessa keskeisiin tavoitteisiinsa, kuten köyhyyden poistamisessa, taloudellinen tasa - arvon ja sukupuolten tasa - arvon toteuttamisessa - ilmastonmuutoksesta puhumatakaan. Ne on kalibroitava uudelleen vastauksina COVID-19:lle, vakavalle kansainväliselle taantumalle ja kiihtyvälle ilmaston lämpenemiselle. 

YK: n raportti tuo esiin useita epäonnistumisia tavassa, jolla kansainvälinen yhteisö käsittelee köyhyyttä:

1. "COVID-19: n ennustetaan ajavan yli 70 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen ja satoja miljoonia yhä pahenevaan työttömyyteen ja köyhyyteen".

2. "Yli 250 miljoonalla ihmisellä on akuutin nälän vaara."

3. "Köyhät ihmiset ja syrjäytyneet yhteisöt ovat kärsineet eniten kaikissa maissa sekä virukselle altistumisessa että sen taloudellista seuraamuksista."

4. "Ilmastomuutoksella, joka on väliaikaisesti poistunut  uutisotsikoista, on myös taipumus pahentaa" ilmasto-apartheidin ilmiötä "varmistamalla, että matalan tulotason ihmiset kantavat vastuuta ilmastopolitiikasta jonka tarkoituksena on suojata elämän jatkuminen entisellään."

5. "Ja hallitukset jatkavat rahan syytämistä taannuttaviin toimintatapoihin ja kärjistymistä lisääviin järjestelmiin, sen sijasta että ne antaisivat köyhille yhteisöille perusoikeudet, kuten kunnollisen terveydenhuollon, asumisen ja koulutuksen."
Köyhyys on poliittinen valinta, ja sen poistaminen vaatii: 
(i) suhteen arvioimista uudelleen kasvun ja köyhyyden poistamisen välillä; 
(ii) epätasa-arvon poistamista ja uudelleenjaon periaatteen omaksumista; 
iii) verotusta koskevan oikeudenmukaisuuden edistämistä; 
(iv) yleisen sosiaalisen suojelun toteuttamista; 
(v)hallitusten roolin vahvistamista; 
(vi) osallistavan hallinnon omaksumista; ja 
(vii)kansainvälisen köyhyyden mittauksen uudistamista.

Bill Mitchellin blogissa käydään tätä raporttia läpi yksityiskohtaisesti ja suhteuttaen sitä mm. kotimaansa Australian tilanteeseen. Syynä siihen, että maailmassa ei kyetä voittamaan köyhyyttä, hän näkee valtavirtaisen, uusliberalistisen talousajattelun, joka lopulta vain kärjistää ja polarisoi harvojen rikkaiden ja köyhien suurten massojen välistä ristiriitaa. 


YK: n erityisedustaja Ahlston raportoi, että kun hallitukset olivat hyväksyneet säästötoimenpiteet: "… monikansalliset yritykset ja sijoittajat saavat taattuja voittoja julkisista kassavaroista, kun taas köyhiä yhteisöjä laiminlyödään eikä heillä edelleenkään ei ole riittävästi palveluita…

Vaatimus paikallisesta sopimisesta - nykypäivän troijalainen?

Harri Järvinen, SAK:n yhteysjohtaja:
"Kun kevään aikana on seurannut niin työmarkkinapoliittista kuin poliittista koronakeskustelua, paikallinen sopiminen on ollut lähes kaikkien puhujien huulilla. Sitä on tarjottu tietysti työnantaja- ja yrittäjäjärjestöjen suunnasta, mutta myös poliitikot ovat ottaneet asian agendalleen. Paikallisen sopimisen perään on huudettu niin opposition kuin hallituksen riveistä.

Mutta mihin tätä huutokuoroa tarvitaan, kun jo tällä hetkellä työehtosopimukset tarjoavat satoja mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen. Lisäksi monissa sopimuksissa on jo sisällä niin sanottuja kriisilausekkeita, joita voidaan tarvittaessa ja yhdessä sopien käyttää.

Mahdollisuudet ovat siis lähes rajoittamattomat jo nyt, mutta sekään ei tunnu riittävän. Mistä siis oikeasti on kysymys?"

_____
26.6.2020
Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja:

Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari vaativat Lännen Median perjantaina julkaisemassa haastattelussa hallitukselta paikallisen sopimisen edistämistä kolmivuotisella kokeilulla.

Yrittäjäjärjestöjen ehdotuksen mukaan työehtosopimuksen määräyksistä voisi poiketa työnantajan ja henkilöstön keskinäisellä sopimuksella. Vapaus sopia koskisi esimerkiksi palkkausta, työaikoja, lomautuskäytäntöjä tai takaisinottovelvoitetta. Kokeilu toteutettaisiin työsopimus- ja työehtosopimuslakiin tehtävillä muutoksilla.

SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan kanta on selvä: liitto ei tällaista ehdotusta kannata.

– Hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että paikallista sopimista edistetään työehtosopimusten kautta. Tämä esitys menee siitä ohitse.


https://www.kaleva.fi/sak-ja-sttk-tyrmaavat-yrittajajarjestojen-esitykse/2644593

Finanssitalouden rikkaruohoja

Tässä Veikko Räntilän kirjoitus pääoma-, sijoitus- ja omistusrahastoista ja muista johdannaisiin perustuvista  "finanssitalouden rikkaruohoista". 

Yritysvoittojen runsaus on  luonut maailmaan niin paljon rahaa, että sen turvin on syntynyt  mitä erilaisempia varallisuuskohteiden  hallinnointia ja  sijoittamista harjoittavia liiketoimintoja. Suoranaista rahaa sijoitetaan erilaisiin pääoma-, sijoitus- ja omistusrahastoihin tai johdannaisten  hallintaan kiinteistövarallisuudesta puhumattakaan.  Suurimmissa saattaa olla kymmenien miljardien eurojen pääomat. Sen lisäksi  toimialaan kuuluvat ns. investointipankit.   Pimco, Blackrock ja Aramco edustavat kärkeä, näistä muutamia mainitakseni.  Viimemainittu on Saudi-Arabian hallitsijasuvun  omistama ja sen pääomat ovat useita satoja miljardeja  euroja. USA:ssa ja  Englannissa syntyi  1980-luvulla  riskipääoman sijoitusyhtiöitä. Samanlaisia syntyi  lähes samanaikaisesti Ruotsissa.  Ruotsissa on asiasta Carolina Neurathin ja  Jan Almgrenin  julkaisu muutaman vuoden takaa. Suomesta ei tiettävästi ole alaa koskevaa yhtenäistä kuvausta.

Suurimmat riskipääomasijoitusyhtiöt tai riskkapitalistbolagen kuten  niitä ruotsiksi nimitetään -  ovat EQT, Nordic Kapital, Altor ja IK. Niiden yhteinen sijoituspääoma oli  vuonna  2014 yli 3 mrd euroa, koostuen  30 rahastosta ja vastaten  noin kolmannesta  Ruotsin  valtion budjetista. Niihin  sijoittavat rikkaat yksityishenkilöt ja instituutiot kuten  eläkerahastot ja amerikkalaiset yliopistojen ylläpitosäätiöt. Niiden liiketoimintamalli on houkutella sijoittajia panemaan rahansa  näiden  yhtiöiden rahastoihin, joita sitten yhtiön omistajat ja johto sijoittavat yritysten ostoon. Ostetut yritykset järjestellään uusiksi, ne pilkotaan ja fuusioidaan, niiden  varallisuus imetään uusille omistajille. Ne kuormataan velalla, jolle pannaan korkea korko, jota maksetaan uusille omistajille. Nämä uudet omistajat ovat veroparatiiseissa Englannin kanaalin saarilla kuten Jerseyllä tai Guernseyllä tai  Caribialla  Neitsytsaarilla. Kun yritykset on imetty kuiviin, ne myydään muutaman vuoden päästä elleivät ne sitä ennen ole ajautuneet konkurssiin. Yrityksiin ei juurikaan sijoiteta varoja, sen kehitystä pidemmällä aikavälillä ei turvata. Vanha konekanta käytetään loppuun, henkilöstöä irtisanotaan ja työtahtia kiristetään.  Toinen tulonlähde  omistajille ovat sijoittajien kiinteät  palkkiomaksut sijoittamistaan sijoituspääomistaan vaihdellen 1,5 -2 %:n välillä.  Kolmesta miljardista se on  jo 60 miljoonaa euroa. Rahastojen säännöt sanova,t että kun  tuotot ylittävät tietyn tason,  voitot jaetaan enemmistöisesti  rahastojen omistajille, ei sijoittajille. Tästä on tullut parhaimmillaan toinen mokoma tuottoa omistajille. Omistajat eivät riskeeraa mitään. Riski otetaan sijoittajien rahoilla.  On myös tapauksia, joissa  ostetun yrityksen konkurssiin menon aikana johto ja omistajat ottavat 80 miljoonan euron bonukset.

Riskipääomasijoitusyhtiöt yhtiöt eroavat ”venture capital”- yhtiöistä, jotka sijoittavat alkaviin yrityksiin turvatakseen niiden toiminnan. Niistä etsitään kultamunia, jotka voisivat jatkossa tuottaa korkoa sijoitetulle pääomalle. Näidenkään toimintamalliin ei kuulu sitoutunut omistajuus. Kun herkut on nautittu, omistukset myydään. Ruotsalaisten   pääomasijoittajien omien lausumien mukaan1990-luvulla  ei tarvinnut olla Einstein tehdäkseen rahaa, sijoittajat saattoivat saada rahansa takaisin  4-5 kertaisina muutamassa vuodessa. Samaan aikaan rahastojen pääomat kasvoivat puolesta miljardista kruunusta  30 mrd:iin kruunuun. Se oli todellista kasinokapitalismia.

Tällainen  liiketoiminta ei luo mitään arvoa. Sen voitot perustuvat yritysten osto- ja myyntihintojen eroon ja kysymys on  spekulaatiosta. Myytävän yrityksen  varat ja taloudellinen tila voivat olla jopa huonompia kuin ostetun. Toiminta  alkoi  Ruotsista mutta nyt se on Euroopan laajuista.  Omistetut yritykset ovat  teollisuusyrityksistä  hotelleihin  ja viimevuosina julkisten palvelusten yksityistäminen on tarjonnut  uuden toimialan  näiden käyttöön. Hoito, hoiva ja koulut ovat olleet keskeisiä. Ruotsissa on laaja  ns. vapaakoulujen ryhmä, joiden ostoja riskipääomayhtiöt ovat tehneet. Neljä suurinta vapaakouluyhtiötä ovat  näiden  sijoittajatahojen  omistuksessa. Pekästään suurimmassa kouluyhtiö  Akademediassa on  50 000 oppilasta.  Hoivan puolella  Attendo on  samaan ryhmään kuuluva samoin kuin aiemmin skandaaleissa ryvettynyt  Carema.  Päivähoidon firma  Touhula kuului  EQT:n omistukseen kuulunut. EQT taas on Wallenbergin suvun hallitsema. Touhulan päivikodeista lakkautettiin viranomaisarvioin  lähes 50. Touhula kuvaa toisaalta myös itse riskipääomasijoittamista. Se on  nopeaa touhumista tuloksen repimiseksi milloin  huonojen toimitilojen, epäpätevien hoitajien, liian vähäisen henkilökunnan, puuttellisten tarvikkeiden ja ja kaikein kaikkiaan  lapsen selkänahasta.

Ruotsin  EK:n mukaan  suurehkon  konsernin  toimitusjohtaja  ansaitsi 2014 noin 200 000 euroa vuodessa. Ruotsin  riskipääomasijoittajayhtiöiden toimitusjohtajat/omistajat ovat ansainneet vuosina 2010-2012  4-30 milj. euroa vuodessa. Nämä ovat virallisia tietoja. Toiminta on veroparatiiseissa juuri sen takia, että se voi toimia salaisesti. Nämä omistusjärjerjestelyt mahdollistavat salaiset liiketoimet ja rahansiirrot sekä kätkemiset. On syytä olettaa todellisten lukujen olevan huomattavastikin  poikkeavia. Toimitusjohtajat maksavat tuloistaan  pääomaveroa 25 % ansiotuloveron ollessa  58 %. Tästä käytiin  kiistaa verohallituksen kanssa ja  verohallitus hävisi jutun.   Juridiset argumentit  päätöksessä vaikuttivat  tarkoitushakuisilta.  Riita oli nimenomaan pääomasijoittajayhtiöiden johdon saamista lisäpalkkioista, kun rahaston tuotot ylittivät sovitun tason.  Toisaalta  tulojen pääomatuloksi määrittely tarkoitti sitä, että omilla ansioilla  näihin tuottoihin ei ollut mitään osuutta. Ne olivat tuulen tuomia rahoja.

Riskipääomasijoittajyhtiöiden perustajien tarinat ovat sinäsä mielenkiintoisia ja nimienkin  tunteminen on joskus paikallaan. Todetaan tässä  suurimpien omistajien nimet: Conni Jonsson, Harald Mix,  Bjorn Saven ja Robert Andreen.
On paikallaan kysyä, mitä nyt ajattelevat ne poliitikot, jotka  ovat olleet päästämässä  näitä yhtiöitä  hyvinvointipalvelujen alueelle. Ovatko he edes ymmärtäneet näiden  ansaintalogiikkaa.  Onko  ihmisen hoivan, hoidon ja koulutuksen  alueella liiketoiminta perusteltua. Kun hoivaa ja hoitoa vaadittiin yksityistettäväksi, perusteltiin sitä yksityisten yritysten tehokkuudella, millä taas nähtiin yhteys kilpailuun ja siinä jopa joskus syntyviin konkursseihin. Sijoitustoiminan riskiä pidettiin luonnollisena asiana, Kuitenkin yhteiskunnassa  hoivan, hoidon ja koulutuksen tarve on jatkuva eikä  näitä toimintoja voi altistaa kannattavuusriskille, synyipä se mistä tahansa. Eihän  nämä toiminnot voi katketa ja päättyä. Ruotsi sosialidemokraattien pitkään hallitsemana   valtiona on avannut ovet  tälle toiminnalle.  Sosialidemokraattien entinen puheenjohtaja Göran Persson ja yksi hänen ministereistäänkin ovat siirtyneet pääomasijoittajien palvelukseen. Pyydettäessä  he eivät olleet halukkaita antamaan haastattelua aiheesta. Kukaan ei ole uskottavasti osoittanut, että yksityisen liiketoiminnan tulo olisi tuonut kustannussäästöjä, kuten tämän alalle pääsyä perusteltiin. Aihetta ei edes tutkita. Kaikki toimii  poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella. Tulos on saavutettu . Hyvinvointipalveluita on yksityistetty eikä näitä firmoja sieltä pois ajeta. Poliittinen ongelma  on,  miten niitä voidaan säädellä paremmin. Miten varmistetaan laatu?  Niin kauan kuin riskipääomayhtiöiden liiketoimintamalli on se, mikä se on, ongelmat jatkuvat.

Yhtiöt ovat herkkiä haistamaan rahaa. Ne hakeutuvat nykyään kauneudenhoidon, hammashoidon, eläinlääkinnän ja  eläinten hoidon ja ruokinnan alueiden  yritysten ostoihin. Ne ostavat vammaisten ja kehitysvammaisten ja yksin maahan muuttaneiden lasten ja nuorten  hoivakotitoiminnan yrityksiä lisääntyvästi.

Suomessa  samat virtaukset  jatkuvat. Yhtenäisen kuvan saaminen on vaikeaa. Asiaa  ei näytetä pitävän  ongelmana.  Julkista rahaa pumpataan  spekulatiivisiin   liiketoimintoihin ja vaarannetaan hoivan ja  hoidon  kohtalo.  Suomessa sentään koulut on vielä pystytty pitämään julkisina. Yliopistot sitä vastoin ovat jo yksityisiä säätiöyliopistoja, joissa elinkeinoelämän edustajilla on hallinnossa enemmistö. Yhä useampi profesuuri on ostettu, eri elinkeinoelämän toimialajärjestöt ja suuret säätiöt rahoittavat ns työelämäprofessorien oppituolien perustamisen. Jatkossa ne hoidetaan julkisin varoin.


Tampereella 22.6.2020

 Veikko Räntilä

Koskeeko vapaus vain voimakkaita?

Seppo Tuovinen:

Arkistostani löytyi vanha puhe, jonka pidin SDP:n Seinäjoen puoluekokouksessa tasan 6 vuotta sitten 8.5.2014.

Näin puheeni teksti meni:

Seppo Tuovinen Pirkanmaa – SDP:n Puoluekokous 8.5. 2014



Missä ovat ne rohkeat vasemmistolaiset poliitikot, jotka vielä puhuvat vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta?
Jacob Söderman, Jukka Gustafsson ja Valto Koski kuuluvat tähän joukkoon.

Södermanin mielestä elämme sydämetöntä politiikan aikaa. Hän on huolissaan itsekkyyden filosofiasta, jonka hän pelkää syrjäyttävän hyvinvointiyhteiskunnan.


90-luvulla ei tarkkailtu sitä, mitä tuloeroille tapahtuu leikkauspolitiikan seurauksena. Ajateltiin, että ihmisten tulot lisääntyvät yleisesti. Ei huomattu, että köyhimpien tulot eivät lisääntyneetkään, vaan päinvastoin ne vähenivät.



Liian harva poliitikko kyselee vaalikentillä, mitä ihmisille oikeasti kuuluu? Jos kyselee ja poliitikko ehdottaa oman puolueensa yhteiseen politiikkaan tarkistusta, hänet torpataan ja häntä syytetään ankeuttajaksi.



Me sosialidemokraatitkin puhumme mieluummin järjestelmistä, rakenteista, kilpailukyvyn esteistä, kannustusloukuista ja tahtotiloista, joilla ihmiset saadaan uskomaan milloin mihinkin.

Sitähän tämä politiikan retoriikka viime vuosikymmeninä on ollut. Rakennepolitiikkaa ja hyvää taloudenpitoa tarvitaan, mutta miten se ihmisille selitetään ymmärrettävästi ilman kapulakieltä.



Monet uusliberalismiin retkahtaneet uskovat, että se mitä pääoma puhuu, niin sen käskytykseen on kiltisti sopeuduttava. Vastaan hangoittelijoita nimitellään jarruporukaksi, joka ei ymmärrä yhteistä etua.



Itsekkyyden filosofia korostaa sitä, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat moraalisesti oikein ja epäitsekkyys ja myötätunto ovat kaikkein pahinta moraalittomuutta.

Itsekkyyden filosofian mukaan yksilön pitää saada vapaasti toteuttaa omia taloudellisia intressejään. Ei valtion, eikä muunkaan yhteisön pidä millään tavalla rajoittaa sitä.



Kuuluuko vapauteen myös moraali?

Laillinen verosuunnittelu (vaikka se kansalaisista näyttäisi veronkierrolta), listaamattomien yhtiöiden osinkojärjestelmä ovat tätä laillista vapautta. Samoin nykyajan kapitalismiin kuuluva yritysjohtoa usein ruhtinaallisesti palkitseva optiosysteemi, runsaine eläke- ja muine etuineen.



Entä veroparatiisit?

Niitäkin lait suojelevat kuten olemme viime aikoina nähneet, kun suomalaisten raharikkaiden veronkiertoa ja verojen piilottelua ei ole voitu enää tutkia.



Elämmekö yhä selkeämmin epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa vapaus koskee vain voimakkaita?



Hyvät ystävät, toverit!

SDP tarvitsee nyt suunnanmuutosta!

Meidän on tehtävä selkeä analyysi uusliberalismista ja globalisaatiosta. Meidän on yhdessä selvitettävä millaisen yhteiskunnan haluamme tulevaisuudessa rakentaa.
Vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus kuuluvat yhä siihen aateperustaan, jolle tulevaisuuteen suuntaava ja eheytyvä SDP nojaa.

Meidän on asetettava yhteinen menestys ja yhteisvastuu toiminnassamme ensisijalle ja uskottava itseemme.
Uusoikeistolaisuus ja pidäkkeettömän kapitalismin rynnistys tarvitsevat vastavoiman. Se löytyy sosialidemokratiasta - niin meillä omassa isänmaassamme - mutta myös laajemmin maailmalla.

18.5. 2020
Seppo Tuovinen:
 Elämme aikakautta, jota leimaa sivistyksen ja ihmisarvon kunnioittamisen puute.. Paavo Laakkonen kysyy edellä aivan oikein: "Mistä saataisiin se sivistyksen koulu, joka opettaisi kunnioittamaan ihmisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa?" Monta kertaa olen palannut elämäni varrella Väinö Voionmaan sivistysajatteluun, hänen filosofiaansa ja siihen miten hän vei puoluettaan eteenpäin myös ideologian kautta. Hänen metodissaan opettaa nuorisoa oli jotain ainutlaatuista. Hän rakasti historian ja aatteiden tutkimista. Hänellä oli tapana sanoa innostuksestaan tutkimustyöhön: "OPIN, VALISTUKSEN JA AATTEIDEN MAAILMASSA ON IKUINEN NUORUUS JA KEVÄT." Voidaan sanoa, että Väinö Voionmaa oli ikuisesti nuori ja innokas, aina väsymätön, helposti syttyvä ja sytyttävä, alati aatteellinen ja toiveikas, milloin tahansa altis palvelukseen. Kiinnostukseni Väinö Voionmaahan alkoi opiskeluaikanani Turun yliopistossa Suomen historian opinnoissa 1960-70-lukujen taitteessa. Väinö Voionmaan diplomaattipoika Tapio Voionmaa kirjoitti isänsä kirjeiden pohjalta kirjan "Kuriiripostia" (1971). Kirja teki minuun syvän vaikutuksen, sillä se avasi jatkosodan aikaisia kulissitapahtumia aivan uudesta näkökulmasta.

Olen kirjoittanut Väinö Voionmaasta lukuisia kirjoituksia ja pitänyt myös esitelmiä. Pidin mm. 26.9.2015 Itsenäinen kansa - Yhteistyön maailma-seminaarissa alustuksen professori Maria Lähteenmäen kirjasta Väinö Voionmaa puolue- ja geopoliitikko. Paikkana oli Itä-Karjalan kansanopisto Punkaharju. Mikään yllätys ei liene sekään, että Väinö Voionmaa kiinnostaa myös ay-väkeä. Tampereella alustin v. 2016 syksyllä Lentokonetehtaan emeritus-kerholaisille Väinö Voionmaasta. Käsittelin talvisodan taustaa edellä mainitun professori Maria Lähteenmäen Voionmaa-kirjan pohjalta . Suomen poliittisen johdon valinnat talvisodan alla herättivät vilkkaan keskustelun metalliduunareidenkin piirissä. Historiantutkijalla, kansan sivistäjällä ja valtiomiehellä Väinö Voionmaalla on oma tärkeä paikkansa Suomen poliittisessa historiassa, tiede-elämässä ja tietenkin SDP:n nuorison ja järjestöväen sivistäjänä vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Väinö Voionmaa on voimakkaasti vaikuttanut minun omaan ajatteluuni sosialidemokratiasta ja sivistyksen merkityksestä ja lukemisen sekä elinikäisen oppimisen tarpeellisuudesta.

Voitetaan koronapandemia yhteisvastuullisesti!

Itävallan Attack kommentoi 22.3. 2020 menossa oleva Koronapandemiaa:


"Koronapandemia muuttaa dramaattisesti yksityistä, ammatillista ja taloudellista yhteiseloa. Tapahtumien valtava laajuus ja nopea peräkkäisyys vaikeuttavat lyhyen ja keskipitkän aikavälin ennusteita ja kokonaiskuvaa. Attac kirjoittaa:

Jo on käymässä selväksi, että koronapandemiasta voi tulla pahimman terveyskriisin lisäksi myös viime vuosikymmenien pahin talouskriisi. Suuret talouden alueet ovat pysähdyksissä, ja monien ihmisten tulot ovat laskussa. Kaikki tämä koskee erityisesti paisutettua ja kriisialttiita finanssisektoria.

Koronapandemia osoittaa meille, kuinka epävakaa uusliberalistinen kapitalismi on. Globaalin talouden, kuten maailmankaupan, rahoitusmarkkinoiden, maatalouden, palkka- ja hoitotyön nykyinen organisointitapa muuttaa Koronapandemian vakavaksi taloudelliseksi ja sosiaaliseksi kriisiksi.


Koronapandemia muuttaa dramaattisesti yksityistä, ammatillista ja taloudellista rinnakkaiseloa. Tapahtumien valtava laajuus ja nopea peräkkäisyys vaikeuttavat lyhyen ja keskipitkän aikavälin ennusteita ja kokonaiskuvaa.

Jo on käymässä selväksi, että koronapandemiasta  voi tulla pahimman terveyskriisin lisäksi myös viime vuosikymmenien pahin talouskriisi. Suuret talouden alueet ovat pysähdyksissä, kun taas monien ihmisten tulot ovat laskussa. Kaikki tämä koskee erittäin paisutettua ja kriisialttiita finanssisektoria.

Koronapandemia osoittaa meille, kuinka epävakaa uusliberalistinen kapitalismi on. Globaalin talouden, kuten maailmankaupan, rahoitusmarkkinoiden, maatalouden, palkka- ja hoitotyön, nykyinen organisointitapa muuttaa Coronan pandemian vakavaksi taloudelliseksi ja sosiaaliseksi kriisiksi.



Uusi finanssikriisi on syntymässä
Laskevat hinnat, panikoituneet sijoittajat - uusi finanssikriisi on syntymässä. Mutta pandemia on vain laukaiseva sokki, ei syy. Attac on aina kritisoinut hallituksia siitä, etteivät ne ole oppineet vuoden 2008/09 talouskriisistä. Rahoituskasinontoiminnan sulkemisen sijasta yhä suuremmille talouden alueille kohdistettiin finanssijärjestelmän logiikkaa - juuri se on nyt  meidän niskassamme.

Hallitukset eivät ole pystyneet hajottamaan "systeemisesti tärkeitä" pankkeja ja säätelemään niitä tiukemmin,eikä kieltämään spekulatiivisia rahoitustuotteita. Myös rahoitustransaktiovero torpedoitiin onnistuneesti. Samaan aikaan sääntelemätön varjopankkisektori, kuten hedge-rahastot ja digitaaliset rahoitusyritykset, kasvoivat. Halpa raha, jonka keskuspankit ovat saattaneet pankkien saataville finanssikriisin jälkeen, kasvattavat osakemarkkinoita ja muita varoja ja tukevat fossiilista teollisuutta. Kuten aiemmissakin kriiseissä, täysin sääntelemättömät pääomavirrat ja niiden ulosvirtaaminen uhkaavat nyt koko taloutta.

Uusliberalistinen maailmankaupan järjestelmä - ei ole kriisinkestävä malli
Korona-pandemia vahvistaa nykyisen maailmankauppajärjestelmän Attac-kritiikin. Tämä järjestelmä pahentaa eriarvoisuutta ja ilmastokriisiä ja rajoittaa hallitusten toimintamahdollisuuksia. Tavaroiden, maatalouden ja rahoitusmarkkinoiden maailmanlaajuinen vapauttaminen on johtanut välttämättömien tavaroiden tuotannon siirtämiseen tietyille maailman alueille ja yhä harvemmalle yritykselle. Globaalit toimitusketjut johtavat nyt pullonkauloihin välttämättömien tuotteiden, kuten hengityslaitteiden, suojavaatetusten ja lääkkeiden valmistuksessa ja toimittamisessa.

Massaturismi ja globaalin keskiluokan ja ylemmän luokan hypermobiliteetti on kyseenalaistettava aiempaa kriittisemmin. Nämä ilmiöt ovat yhdessä vastuussa pandemian nopeasta leviämisestä ja ovat sosiaalisesti ja ekologisesti kestämättömiä.

Solidaarisuuteen perustuvan kriisinhallinnan on oltava kaikkien tietoisuudessa
Koronapandemian vastaiset toimenpiteet uhkaavat nyt monien ihmisten toimeentuloa ja osoittavat, kuinka epävarmoissa olöissa  suuri osa väestöstä elää ja työskentelee. Kriisi osoittaa myös meille, kuinka huonosti tärkeimpiä toimia yhteiskunnassamme suojellaan. Hoitajat, hyllytyöntekijät ja kassat, päiväkodin opettajat, siivoushenkilöstö, sadonkorjuun avustajat ja monet muut ovat nyt tärkeitä. Tätä työtä tekevät pääasiassa naiset ja maahanmuuttajat väliaikaisesti tai itsenäisinä ammatinharjoittajina, se on usein heikosti palkattua ja vähän arvostettua.

Tilanne on erityisen dramaattinen, kun kyse on ylikuormitetusta ja taloudellisesti ylirasitetusta hoidosta. Hoitohenkilöstöä puuttuu sairaaloista. Raja-alueiden sulkeminen osoittaa, kuinka epävarmalla pohjalla hoito on järjestetty - niin hoidon tarpeessa olevien, sukulaisten kuin hoitajienkin kannalta.

Koronapandemia osoittaa myös, kuinka haavoittuvainen koko terveydenhuoltojärjestelmämme on nykyään uusliberalistisen politiikan seurauksena. Viime vuosikymmeninä terveysmenoja on leikattu kaikkialla Euroopassa, yksityistä sairausvakuutusta on edistetty ja sairaaloita suljettu. Kustannustehokkuus on  monissa paikoissa mennyt toimitusvarmuuden, laadun ja inhimillisyyden edelle. Tilanne on erityisen dramaattinen Etelä-Euroopassa, jossa terveydenhuoltojärjestelmät ovat erityisen kuihtuneet  EU: n painostuksesta.

Mitä tehdä nyt
Nykyiset toimenpiteet osoittavat, että poliittinen suunnittelu on mahdollista laajassa mittakaavassa. Itävallan hallituksen tähän mennessä toteuttamissa toimenpiteissä näyttää olevan otettu huomioon syvän kriisin vaarat. Mutta kuka pelastuu, kuka maksaa siitä? Ja mitä tulee sen jälkeen? Paheneeko rikkaiden ja köyhien välinen epätasainen tulonjako vai onko mahdollista siirtyä kohti sosioekologista taloutta?"

Koronakriisi määrittää aikakautemme

Karin Pettersson 16. maaliskuuta 2020 Social Europe verkkolehdessä:

Karin Pettersson kirjoittaa, että pandemia on nostanut näkyviin lyhytnäköisen ja hyper-individualistisen sosiaalisen järjestelmän haurauden.

Epidemiatiede ja uskonto

Mike Pence painoi päänsä rukoukseen. Hänen ympärilleen Valkoisessa talossa kokoontui joukko maailman merkittävimmistä tutkijoista. Oli 26. helmikuuta, jolloin Yhdysvaltojen varapuheenjohtaja ja tutkijat rukoilivat koronavirusepidemian puolesta tai pikemminkin sitä vastaan. Indianan kuvernöörinä Pence oli nimennyt itsensä ajamaan dramaattisia leikkauksia julkisen terveydenhuollon rahoitukseen ja HIV-testien saatavuuteen. Tämä myötävaikutti epidemian nousemista yhdeksi suurimmista tartuntatapauksista kotijäsenvallassaan.

Vuoden 2016 vaalien jälkeen Donald Trumpin hallinto on vähentänyt liittovaltion rahoitusta pandemian ehkäisyyn. Presidentti on kieltänyt maan johtavilta asiantuntijoilta julkiset kommentit. Kaikki viestintä tapahtuu Pencen kautta.

Pari (Trump ja Pence) pitävät tieteen uskonnon kautta lunastettavana . Se on syvästi halventava ja masentava näky.

Kysymys kuuluu, kuinka Trumpin propagandakone reagoi tilanteeseen, jos tai milloin 200 000 amerikkalaista kuolee virukseen? Voivatko Fox News väittää, että maahanmuuttajat levittivät tartuntaa?

Iso kriisi
Tämä on iso, tämä on suuri kriisi, Financial Times kirjoittaa. Olen vakuuttunut siitä, että 2020 on vuosi, joka määrittä aikakautemme. Tätä voidaan verrata vuoden 2008 talouskriisiin. Se johti lamaan ja joukkotyöttömyyteen, mutta ei satojen tuhansien kuolemaan.

Kansanterveysviraston mukaan Ruotsissa tilanne on entistä vakavampi päivä päivältä. Mutta se herättää luottamusta siihen, että vastausta hallinnoivat asiantuntijat, eivät uskonnolliset fanaatikot tai poliitikot, jotka lyhyennäköisesti kaipaavat mahdollisimman suurta yleisön huomioa. Ja että johtoa tarkastellaan julkisesti, kyseenalaistetaan ja keskustellaan niin kuin pitääkin.

Tämä on kuitenkin vain alkua. Ensinnäkin kriisi saapuu. Sitten tulee suru. Sitten tulee aika pohdintaa.

Vahva tilanne
Tiedämme jo jo tämän: tämän tyyppisiä tauteja ei voida torjua tehokkaasti yksilötasolla, vaan vain yhteiskunnana. Se vaatii valmistelua, koordinointia, suunnittelua ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä ja laajentaa ponnisteluja. Vahva valtio.

Mutta myöskään hallitus ei riitä. Tilanne vaatii henkilökohtaista vastuuta, velvollisuuden tunnetta, huolenpitoa naapuristaan. Jos et kuulu riskiryhmään, sinun vastuullasi ei ole niinkään suojella itseäsi kuin huolehtia muiden suojelemisesta, vaikka se ajaa sinut henkilökohtaisten haittojen eteen.

Mitä teet, jos sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa pysyä kotona? Jos olet laittomasti Ruotsissa (esimerkiksi), piiloutumassa viranomaisten takia, tai "keikkatyöntekijä", jolla ei ole normaalia palkkaa Yhdysvalloissa, elät kädestä suuhun? Terveyden ylläpitäminen yleisenä hyödynä tulee mahdottomaksi tietyllä eriarvoisuuden ja epävarmuuden tasolla.

Oudot ajat
Tätä ongelmaa ei voida pelkistää eettisiin hyveisiin tai investointitarpeisiin. Vidaan kuitenkin sanoa, että kriisi asettaa lyhytnäköisen, hyväksikäyttöisen, hyper-individualistisen aikamme puutteet silmiinpistävästi  näkyvillemme. Meidän outo aikakausi, jossa teeskentelemme, että emme kaikki kuulu yhteen, ja että se, mitä minä teen ei oikeastaan vaikuta teidän muiden tulevaisuuteen. Globaalilla tasolla olemme investoineet vuosikymmenien ajan tartuntatautien ja pandemioiden tutkimukseen. Tällainen sijoitus ei tuota nopeita voittoja ja nousevia osakekursseja lääketieteellisille yrityksille, jotka sijoittavat mieluummin sydänsairauksien tutkimukseen, ahdistuksen ja erektiohäiriöiden epoistamiseen. Kansanterveysinvestoinnit eivät ole kaupallisesti kannattavia myöhäiskapitalismissa.

Tämä on vain yksi esimerkki haavoittuvuuksista, joista paljastamme itsemme. Taloustieteilijät kutsuvat sitä ”markkinahäiriöksi”. Tämä ilmaus kertoo  todella kaiken.

Vuoden 2008 finanssikriisi ei johtanut uudelleenarviointiin. Päinvastoin. Kukaan ei tiedä, mitä johtopäätöksiä teemme tällä kertaa, henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla. Mietin, voisivatko nuoret ajatella, että autoritaarinen Kiina käsittelee tätä kriisiä paremmin kuin Yhdysvallat - vapauden maa.

Muutosvoimat
Makaa hereillä yöllä ja erilaisia ​​skenaarioita pelataan päässäni. Ihmiset ovat täynnä sairaalakäytäviä ja kaatuvia osakemarkkinoita. Mutta enimmäkseen ajattelen riskiryhmäänuuluvia vanhempani ja ystäviäni - ihmisiä, joista välitän heti.

Yksi ei voi suojautua uusilta sairauksilta. Mitä voidaan tehdä, on lievittää ja hallita todennäköisiä ja mahdollisia tapahtumia. Pandemioiden uhka - ja se, että siirrymme nopeasti kohti ilmastokriisin ns. Kärkipisteitä - on hyvin tiedossa. Mutta taloudellisen ja poliittisen järjestelmämme lyhytnäköisyyden takana olevat voimat ovat niin voimakkaita, että jopa tunnettuja riskejä ei voida hallita.

Rahan on jatkuvasti virrattava neljännesvuosittain. Kunnes se kaatuu.

Tämä artikkeli on Social Europe: n  ja  IPS-lehden yhteisjulkaisu  . Ruotsinkielinen versio ilmestyi Aftonbladetissa