Tuottavuus on erilaista yksityisellä ja julkisella sektorilla

 

MMT-professori William Mitchell on juuri julkaissut Podcast-puheenvuoron (nro 13 sarjassa), jossa hän nostaa esiin japanilaisen, uusliberalistisesta näkökulmasta poikkeavan   tehokkuskjäsityksen käyttäen esimerkkinä japanilaisia markettien sinipukuisia ohjaajia ja liikenteen valvojia vilkkaiden suojateiden läheisyydessä. Hän osoittaa, että julkisen sektorin tuottavuuskäsite on kokonaan toisenlainen kuin uusliberaalin, valtavirtaisen - ja vallassa olevan - markkinanäkemyksen taloudelle asettamat ehdot. Tässä oleva teksti on osin suoraa käännöstä kyseisen Podcastin transkriptistä.

"Luin viime viikolla australialaisesta sanomalehdestä matka-asiantuntijan kirjoittaman jutun, jonka otsikkona oli "10 asiaa, joita emme koskaan ymmärrä Japanista".

Se kiinnitti huomioni, koska yritän aina saada syvempää ymmärrystä Japanin asioista.

Kaksi Japanin salaperäistä "asiaa", jotka matkakirjoittaja mainitsi, olivat: (1) ylihuolto ja (2) turhat liikenteenohjaajat.

Ensimmäinen väitti, että japanilaiset olivat "yllättävän tehottomia", koska kun astut sisään suureen myymälään Japanissa, siellä on aina useita univormupukuisia ihmisiä valmiina tervehtimään ja toivottamaan sinut tervetulleeksi. Lehti ihmetteli "miten heillä on siihen varaa".

Toinen mysteeri liittyy ihmisiin, joita näet enimmäkseen sinisissä univormuissa, joissa on välkkyvä sauva ja jotka ilmestyvät tieristeyksissä ja ostoskeskusten ulkopuolella.

Niiden tehtävänä on ohjata liikennettä tai jalankulkijoita turvallisesti.

Toimittaja sanoi melko ylimielisesti, että he ovat siellä "vain jos ihmettelet, mitä varten seepraraitat ovat".

Uusliberalistisesta englanninkielisestä näkökulmasta katsottuna ymmärrän, miksi tämä toimittaja on hämmentynyt ja ankarasti tuomitseva, vaikka "matkakirjailijana" pitäisi odottaa heidän näkevän asiat kulttuurisesti sopivammalla tavalla.

Australiassa olemme valmiita ajattelemaan tuottavuutta - joka on tuotetun tuotannon määrä panosyksikköä kohti - hyvin kapealla tavalla.

Uskomme, että "tuottava" toiminta minimoi panokset halutun tuotoksen saamiseksi, mikä tarkoittaa, että se minimoi "yksityiset" kustannukset.

Huomaa yksityinen tässä yhteydessä.

Tuottava työntekijä on tässä näkökulmassa sellainen, joka maksimoi kapitalistisen yrityksen yksityiset voitot.

Tässä lasketaan vain "yksityiset" kustannukset ja hyödyt.

Ja tämä rajoittunut näkemys läpäisee sen, miten määrittelemme "tehokkuutta".

Minkä tarkpoituksena on puolestaan vastustaa monia toimintoja, joita pidämme tuottamattomina tai tuhlaavina.

Tästä syystä olemme puolueellisia ja  hylkäämme julkisen sektorin työpaikkojen luomisohjelmat "tee mitä hyvänsä työtä", "maalaa kiviä" ja muita kielteisiä kuvauksia.

Puhun lisää näistä ohjelmista toisessa jaksossa.

Mutta jos todella haluamme nähdä asioiden todellisen olemuksen edessämme, meidän on otettava laajempi näkökulma siihen, mikä on tuottavaa.

Tehdas, jota pidetään erittäin tuottavana suppeassa valtavirran merkityksessä, saattaa vuotaa pohjaveteen vaarallisia jätevesiä, jotka eivät ole hinnoiteltuja.

On merkittävä ero yksityisten ja sosiaalisten asioiden välillä.

Ja yksityiselle kapitalistiselle yritykselle, joka harkitsee vain omaa tulostaan, Japanin liikenteenohjaajat, jotka ohjaavat ihmisiä suojaristeyksien yli tai heiluttavat pyöräilijöitä kauppakeskusten pysäköintialueiden edustalla, nämä työntekijät ovat tuhlausta ja tarpeettomia.

Mutta yhteiskunnan näkökulmasta meidän ei pitäisi tehdä  sellaista johtopäätöstä.

Nämä työntekijät ovat töissä.

He tienaavat tuloja.

He voivat ottaa riskejä ja  hallita perheensä elämää.

He ovat edelleen yhteydessä yhteisöön.

He tuntevat omanarvontuntoa - edistävät naapurustojensa yhteydenpitoa.

He "heittävät toisinaan huulta" ja kertovat vitsejä, jotka keventävät päivää ja lisäävät lämpöä henkilökohtaiseen kokemukseen.

He ovat arvokkaita yhteiskunnan tekijöitä.

Nämä elementit ovat mielestäni tärkeitä osia tuottavuuden mittaamisessa - sen sosiaalisessa merkityksessä

Viime vuonna puhuin erään Kiotossa toimivan yrityksen "pomon" kanssa, ja hän kertoi minulle, että japanilaiset työnantajat vihaavat ihmisten irtisanomista ja tekevät kaikkensa välttääkseen tähän joutumista.

Vaikka Japani on omaksunut monia länsimaisia käytäntöjä, erityisesti amerikkalaisia piirteitä, se on edelleen hyvin osallistava ja solidaarinen yhteiskunta.

Se arvostaa ihmisten työllisyyttä ja pitää työttömyyden erittäin alhaisena.

Sen valmistussektori on erittäin tuottava siinä kapeassa mielessä, kuin meillä on tapana ajatella sitä - ja japanilaiset insinöörit jopa määrittävät parhaita käytänntöjä monilla teollisuuden aloilla.

Sen palvelusektori on erittäin "tuottamaton" tässä suppeassa mielessä, mutta sillä on ratkaiseva rooli yhteiskunnan yhdistämisessä ja sen varmistamisessa, että työntekijöillä on työpaikka ja tulot ja että he voivat välttää köyhyyden.

Tämä rooli tekee näistä työntekijöistä, jotka tervehtivät ostajia ovella tai heiluttavat sauvaa parkkipaikalla, erittäin tuottavia yhteiskunnallisesta näkökulmasta."

Yksityistä voitontavoittelua priorisoiva järjestelmä ei tarjoa eloonjäämismahdollisuutta

MMT-professori William Mitchell on Helsingin  Yliopiston vieraileva professori ja hän on juuri pitänyt tässä ominaisuudessa avoimen yleisöluennon menneen vuoden kansainvälisestä kehityksestä makrotalouden näkökulmasta. Hänen toinen luentonsa on tarkoitettu vain alan opiskelijoille. Luento on nauhoitettu professorin kotona Australiassa - hän toivoo pääsevänsä "kylmään pohjolaan" vierailevan professuurinsa merkeissä vuonna 2024.  Tässä esitetty perustuu hänen australianenglannilla pitämänsä luennon pohjalta tehtyihin muistiinpanoihin, joten se sisältää paitsi Mitchellin ajatuksia, myös kirjoittajan tulkintaa professorin näkemyksistä.  

Keskuspankit vastanneet inflatioon korkojen nostolla - kaikkialla muualla paitsi Japanissa. 

Keskuspankkien valtavirtatalouden tavoite - kasvun tappaminen, tulotason laskeminen ja toisaalta pankkien ja energianvälittäjien tulojen  valtava kasvattaminen. Keskuspankkipolitiikka on siis tuhonnut matalan tulotason kansalaisten elämisen mahdollisuuksia ja mahdollistanut pankkisektorin ja sen keskeisten toimihenkilöiden nousevat voitot.

Toinen keskeinen piirre menneenä vuonna on sotilasmenojen huomattava kasvu. Mitchell kiinnittää huomiota sotilasmenojen massiiviseen kasvuun samalla kun kritisoidaan julkisen kulutuksen ja velanoton kasvua. Tämä on suuri ongelma progressiiviselle politiikalle, koska ulkomailta tehtävät sotilaalliset hankinnat syövät mahdollisuuksia työllisyyttä, koulutusta ja palveluja parantavalta julkisen sektorin toiminnalta.

Julkisen sektorin ja yhteisen hyvinvoinnin 1970-luvulla tapahtunutta kehitystä seurasi uusliberalismin pääomaa ja markkinaa korostava pitkä kausi, joka katkesi vasta covid19-pandemian nostamaan julkisen sektorin merkityksen uuteen nousuun. Ilman julkisen sektorin tukea oleellinen määrä markkinaa olisi romahtanut.

Mitchell on juuri palannut muutaman kuukauden kestäneeltä vierailultaan Kioton yliopistossa ja hänellä on ollut tilaisuus seurata läheltä Japanin Keskuspankin omaperäistä rahapolitiikkaa. Korkoja ei ole nostettu, inflaatio ei ole noussut länsimaita vastaaviin lukemiin, valtion obligaatioita (bondeja) ostetaan edelleen ja finanssipolitiikalla tuetaan  tulotason säilymistä - tulotaso Japanissa on ylipäätään korkea. Terveydenhoito ja koulutus ovat tärkeitä julkisen sektorin toimintoja. Mikä tekee Japaninin hyvinvoinnista poikkeavan esimerkiksi pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon? Se on juuri keskuspankkipolitiikka, joka tukee vahvaa yleistä ja yhteistä hyvinvointia. Mitchell kutsuu Japanin politiikkaa "solidaristiseksi politiikaksi".

 Toisessa osassa Mitchell puhuu taloudellisesta tietoisuudesta ja kasvatuksesta parempaan taloudelliseen ymmärrykseen. Hän puhuu erityisesti Europan Unionista ja sen  toteuttamasta makrotalouspolitiikasta. Korona-pandemia johti hetkellisesti tietynlaiseen relaksaatioon, helpottamiseen fiskaalipolitiikassa. Määrällisen elvytyksen loppuminen yhdessä inflaation ja EKP:n korkojen noston kanssa on saattamassa Etelä-Euroopan maita erityisen hankalaan asemaan.

Ilmastomuutos aiheuttaa monia eksistentiaalsia uhkia koko planeetalla. Kysymykseen mitä voidaan tehdä "suuren vihreän sopimuksen" aikaansaamiseksi pitää myös kysymyä, onko uusliberaali ideologinen lähestymistapa paras mahdollinen tai edes sopiva tapa tämän ongelman rationaaliseen ratkaisemiseen. Progressiiviset konservatiivit roikkuvat edelleen taloudellisen valtavirta-ajattelun kahleissa ja ovat suureen ääneen vaatimassa säästötoimia julkisella sektorilla eivätkä kiinnitä huomiota makrotaloudellisiin vääristyneisiin rakenteisiin jotka muodostavat pysyvän esteen uuden vihreän sopimuksen aikaansaamiselle. 

Myös edistykselliset poliitikot näyttävät uskovan markkinapohjaisiin ratkaisuihin. Ilmastomuutos vaatii suuria rakennemuutoksia tuotannossa, kulutuksessa, liikenteessä, kommunikaatiossa ja elämäntavassa ylipäätään. Onko tämä mahdollista? Mitchell päätyy oletukseen, jonka mukaan kapitalismi ei ole kykenevä kestävään  ja pysyvään muutokseen ilmaston ja luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Voittoa tavoitteleva järjestelmä ei ole oikea vastaus niihin haasteisiin joita ympäristö ilmastomuutos mukaanluettuna aiheuttaa. "Minulla ei ole kuitenkaan kristallipalloa, jonka avulla kykenisin vastaamaan mitä tulee tapahtumaan."

Lopuksi prof. Mitchell vastaa chatissa esiinnostettuihin kysymyksiin.

Olisiko "degrowth"(talouslasku tai nollakasvu),  kulutuksen, rahankäytön ja talouden supistaminen  mahdollinen tienä tasapainoon? Mitchell katselee aluksi tätä kysymystä hiilijalanjäljen pienentämisen näkökulmasta ja toteaa, että hallitusten ja julkisen sektorin panostukset kulttuuriinja ja palveluihin kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ovat samalla osa "degrowth" -lähestymistapaa. Kulutuksen on jokatapauksessa suuntauduttava eim ateriaaliseen,  vähähiilisempään elämäntapaan, ehdottomasti.

Inflation torjunnassa hän on jo viitannut Japanista saamiinsa kokemuksiin. Edistyksellisen makrotalouspolitiikan tehtävänä on estää erityisesti alempien tuloluokkien väestöä vajoamasta kurjuuteen, minkä vuoksi solidaristinen talouspolitiikka juuri inflaation oloissa on tärkeää.

Miten Japani suhtautuu maahanmuuttoon ja vierastyövoimaan. Japanin pääministeri on juuri pitänyt parlamerntissa puheen, jossa on kiinnitetty huomiota väestön ikääntymiseen ja syntyvyyden vähenemiseen. Japani on kuitenkin geografialtaan saarivaltio, jossa tilan valtaaminen lisäasutukselle on vaikeaa, joten ainakin jossakin määrin siellä halutaan sopeutua vähenevän väestön ja siihen sopeutettavan tuotannon suuntaan, mikä on tarpeellista ympäristö- ja myös ilmastosyistä. 

Onko Euroopalla tulevaisuutta? Mitchell sanoo kannattavansa federalistista liittovaltiota, mutta ei pidä sen syntymistä nykyisissä olosuhteissa Euroopassa mahdollisena. Hän ei usko, että Saksa keskeisenä eurooppalaisena valtiona tulee hyväksymään sellaisia fiskaalisia muutoksia, jotka mahdollistaisivat bondeihin perustuvat varojensiirrot (Transfers) niitä tarvitseville EU-jäsenmaille. 

Voiko Euroopan Komissio luopua Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksesta? Mitchellin mukaan Euroopan Keskuspankki voi palata velkakirjojen osto-ohjelmaan, mutta se ei tarkoita luopumista austeristisesta, riistävästä makrotalouspoliittisesta asennoitumisesta.Näissä kysymyksissä sekä Komissio että EKP ovat  masiivisen konservatiivisen painostuksen kohteena, joten ilmeisestikään keskustasolla ei olla taipumassa jäsenvaltioiden suoraan tukemiseen inflaatiosta ja sodasta huolimatta.

Mitä tulee kapitalismin tilalle, kysytään. Mitchell toistaa että hänellä ei ole kristallipalloa eikä sen vuoiksi kykene vastaamaan siihen,  mitä tulee uusliberaalin rakenteen tilalle. Ongelmat tulevat olemaan suuria yhteiskunnallisen toiminnan eri lohkoilla ja tulevaisuus näyttää siis tässä suhteessa hämärältä. Elämme hyvin lyhyen tähtäimen tavoitteita asettavissa yhteiskunnallisissa oloissa eikä tilanne näytä kovinkaan kestävältä. Tulevaisuudesta ei voi sanoa mitään varmaa.

Miten korkojen nostaminen vaikuttaa inflaatioon?

Seuraan kohtalaisen aktiivisesti australialaisen Modernin Monetaarisen Teorian  löytäjän ja kehittäjän, australialaisen Newcastlen yliopiston professorin ja Helsingin Yliopiston vierailevan professorin  Bill Mitchellin ajatuksenkulkua hänen Youtube-luentojensa ja erinomaisen ja hyvin organisoidun bloginsa avulla. Nyt kun Australian työväenpuolue on voittanut vaaleissa ja on päässyt muodostamaan hallituksen, hänen analyysiaan ja perusteluitaan on aivan erityisen mielenkiintoista seurata. Jo työväenpuolueen valitseman valtionvarainministerin nimittämisen jälkeen professori Mitchell totesi, että valittu ministeri mitä ilmeisimmin tulee jatkamaan maassa 9 vuotta hallinneen ja paljon tuhoa aikaansaaneen uusliberaalisti orientoituneen hallituksen politiikkaa. Tämänkertainen postaus on suoraa käännöstä Mitchellin blogista, jossa hän arvioi hallituksen ja Australian keskuspankin RBA:n vaalienjälkeisiä ensimmäisiä päätöksiä edessä olevan inflaation hillitsemiseksi nostamalla korkojoa 0,5 prosenttiyksikköä. Prof. Mitchellin perustelut pätevät melko hyvin yleisemminkin makrotaloudelliseen tilanteeseen maailmassa. Tapansa mukaan hän heittää keskusteluun mukaan muutamia musiikkivihjeitä sinänsä raskaanpuoleista makrotalousanalyysia keventääkseen. Tämä Mitchellin kirjoitus antaa myös hyvän kuvan hänen ajatusvirrastaan koskien tällä kertaa erityisesti koron nostamisen merkitystä nykyiseen taloustilanteeseen.

RBA pyrkii vähentämään politiikan stimulointia lisäämällä sitä

Keskiviikkona 8.6.2022 

On keskiviikko, ja meillä on analyysiä ja uutisia ja sitten musiikkisegmenttini viikolle. Eilen Australian keskuspankki (RBA) hämmästytti kansakuntaa nostamalla korkoja 0,5 prosenttiyksikköä väittäen, että se oli vastuullinen teko, koska inflaatio oli odotettua korkeampi. Sitten he hahmottelivat kaikki inflaatioon vaikuttavat tekijät – joista mikään ei tule reagoimaan korkojen nousuun. Lisäksi, kun tarkastellaan tapaa, jolla koronnousut toimivat jakautumisvaikutusten ja liiketoimintakustannuksiin kohdistuvien vaikutusten kautta, ei ole selvää, että korotetut korot eivät vain lisää stimulaatiota eikä vähennä sitä, kuten RBA väittää. Seuraavaksi tarkistamme Faktantarkastajien työtä  ja kaiken sen jälkeen meillä on Tupelo Bluesia, jotta voimme palauttaa jonkinlaisen tyylin.

RBA:n päätös

RBA:n hallitus nosti 7.6.2022 käteiskorkotavoitteensa 50 peruspisteellä 0,85 pisteeseen.

Se nosti myös valuuttasuoritustilien (pankkivarantotilit) tukikoron 50 peruspisteestä 75 peruspisteeseen – palkkiona pankeille.

Pääjohtajan Philip Lowen lausunnossa: rahapolitiikan päätös - saimme tietää, että RBA katsoo:

"Inflaatio … on korkeampi kuin aiemmin odotettiin. Globaalit tekijät, mukaan lukien COVIDiin liittyvät toimitusketjujen häiriöt ja Ukrainan sota, aiheuttavat suuren osan tästä inflaation kasvusta. Mutta myös kotimaiset tekijät vaikuttavat hintojen nousupaineisiin, sillä joillakin aloilla on kapasiteettirajoituksia ja kireät työmarkkinat. Myös aiemman tämän vuoden tulvat ovat vaikuttaneet joihinkin hintoihin."

Okei.

Tarjontatekijät.

Covid.

Sota.

Tulvat.

Miten korkojen nousu vaimentaa näitä liikkeellepanevia voimia?

Ne eivät sitä tee!

Huomaa, että RBA vihjaa, että "tiukat työmarkkinat" vaikuttavat hintojen nousuun.

Miten?

Sen pitäisi johtua pääasiassa palkkapaineista.

Palkkapaineita ei ole – katso äskettäinen blogikirjoitukseni – Australian palkkojen kasvu pysyy tasaisena huolimatta RBA:n väitteistä, että murros on tulossa (18. toukokuuta 2022).

RBA väittää, että:

"Pankin liike-elämän yhteistyöohjelma osoittaa edelleen palkkojen nousun kiihtymisen viime vuosien alhaisista luvuista yritysten kilpaillessa henkilöstöstä kireillä työmarkkinoilla."

Epäilen ohjelman vastausten todenperäisyyttä.

Olen työskennellyt pitkään ammattiliittojen palveluksessa palkkatuomioistuimissa, ja olen harvoin nähnyt yritysten esittämiä kannanottoja  jotka tukevat palkankorotuksia, ja olen aina nähnyt heidän valittavan palkkapaineista ja tarpeesta pitää työntekijät kurissa.

He valehtelevat!

RBA:n lausunnossa sanottiin myös, että:

"Inflaation odotetaan kiihtyvän edelleen, mutta laskevan sitten takaisin kohti 2–3 prosentin vaihteluväliä ensi vuonna. Sähkön ja kaasun kallistuminen sekä viimeaikainen bensiinin hinnannousu tarkoittavat, että lähitulevaisuudessa inflaatio on todennäköisesti korkeampi kuin kuukausi sitten odotettiin. Kun globaalit tarjontapuolen ongelmat ratkeavat ja hyödykehinnat vakiintuvat, vaikkakin korkealla tasolla, inflaation odotetaan hidastuvan."

Joten he ennustavat jo ongelman häviävän, kun väliaikaiset tekijät häviävät.

Miksi sitten aiheuttaa lisää ongelmia, kuten kasvavaa työttömyyttä, kasvavaa asuntolainojen laiminlyöntiä ja muita konkursseja?

Koronnousuilla ei kuitenkaan ole selkeää merkitystä niiden jakautumisvaikutusten vuoksi.

Ensinnäkin ne lisäävät korkoherkkien omaisuuserien (ns. kiinteätuottokohortti) omaavien tuloja.

Tätä luokkaa on vaikea luonnehtia kamppailijoiksi, mutta ryhmässä saattaa olla joitakin, jotka ovat kokeneet vaikeuksia alhaisten korkojen vuoksi.

Heille koronnousut ovat stimuloivia – ja voivat hyvinkin lisätä heidän kulutustaan ​​– päinvastoin kuin RBA väittää tekevänsä (kysynnän tukahduttaminen).

Toiseksi ne palkitsevat "markkinoita", jotka ovat "hinnoitelleet" koronnousun. Kuten olen aiemmin sanonut, "hinnoiteltu" tarkoittaa, että he ovat lyöneet vetoa nousevista koroista. Joten RBA vain antaa näille tuottamattomille pelaajille valtavia voittoja vahvistamalla heidän vetonsa oikeaksi.

Siitä ei seuraa mitään tuottavaa. Vain rikkaiden eliitin korkeammat luksuskulut.

Kolmanneksi koronnousut koskettavat asuntolainojen maksajia, mikä heikentää heidän ostovoimaansa ja pahentaa inflaation aiheuttamia reaalitulojen menetyksiä.

He vähentävät kulutustaan ​​tavaroihin ja palveluihin ja muutokset siirtävät pankkien voittoihin.

Kun otetaan huomioon kotitalouksien ennätysvelka, jotkut menettävät kotinsa, etenkin ne, jotka houkuteltiin asuntomarkkinoille, kun RBA lupasi, että korot nousevat vasta 2024.

Jotkut näistä asuntolainanhaltijoista sitoutuivat maksamaan paljon enemmän kuin mitä normaalisti pidettäisiin kestävänä tulojen perusteella. He kärsivät ja monet menevät konkurssiin.

Neljänneksi korkojen nousu lisää kustannuksia kaikille yrityksille, jotka ovat lainanneet rahaa käyttöpääomansa ja investointisuunnitelmiensa rahoittamiseen. Kun otetaan huomioon, kuinka menestyksekkäästi yritykset ovat käyttäneet markkinavoimaansa siirtääkseen kaikki kustannukset kuluttajille, koronnousut ovat itse asiassa osa  inflaatiota.

Joten meille jää joitain inflaatiovaikutuksia ja joitain deflaatiovaikutuksia.

Jäljelle jää myös erittäin regressiivinen lopputulos – palkkiot omaisuudenhaltijoille, kustannukset vähiten varakkaille.

RBA:lla ei ole aavistustakaan nettotuloksesta. Yksikään keskuspankkiiri ei ole koskaan selvittänyt näitä jakautumistekijöitä.

Mutta joka tapauksessa, vaikka jakautumistekijät olisivatkin haitallisia kokonaismenoille, tällainen tulos ei auta riittävästi torjumaan nykyistä inflaatiojaksoa edistäviä voimia.

Se merkitsee vain sitä, että RBA palaa taloudellisen valtavirran talousmoodiin.

Säälittävää.

Mutta luulen, että "markkinat", jotka väittävät meidän olevan 2,5 tai 3 prosentissa joskus myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alussa, painottavat erityistesti vetoomustaan, että RBA palkitsee heidän uhkapelinsä liian pitkälle.

Jopa RBA:n lausunnossa todettiin, että he aikovat seurata, haittaavatko tähänastiset koronnostot liikaa kotitalouksien kulutusmenoja – "hallitus kiinnittää erityistä huomiota näihin erilaisiin kulutukseen suuntautuviin vaikutuksiin "arvioidessaan asianmukaista rahapolitiikan tilannetta" ja se oli merkki, että he eivät ehkä nosta korkoja paljon enempää.

Faktantarkistus Faktantarkistajat

Kyllä, olen lisännyt uuden kerroksen Fact Checking -palveluun, jonka Australian Broadcasting Commission (ABC) perusti pitääkseen poliitikot rehellisinä.

Minun lisäykseni on "Fact Checking the Fact Checkers" -palvelu (Faktantarkastajien faktojen tarkastus), jossa paljastan tosiasian tarkistamisen epäonnistumisen.

Tässä on esimerkki ABC Fact Checkistä ('gotcha'), joka on tarkistettava – Fact Check: Katy Gallagher sanoo, että hallitus on perinyt historian huonoimman budjettiasetelman. Pitääkö tämä paikkansa? .

Katy Gallagher on Australian uuden työväenhallituksen uusi valtiovarainministeri ja näyttää ajattelevan, että on hyvä idea toistaa useita kertoja jokaisessa haastattelussa, että Australian hallituksella on biljoona dollarin julkinen velka, mutta unohtaa mainita osia siitä. Hallitus itse omistaa Australian keskuspankin joukkovelkakirjojen osto-ohjelman ansiosta entistä enemmän.

Valtio lainaa itseään $As ja käy läpi monimutkaisen harrastuksen maksaakseen itselleen korkoa (oikeasta taskusta vasempaan taskuun), maksaakseen itse maksaessaan velan erääntyessä (oikeasta taskusta vasemmalle), maksaakseen sitten itselleen osinkoja (vasemmasta taskusta oikealle) ja osoittaen, että olemme kaikki huijattuja.

No, meitä enimmäkseen huijataan, mikä on osoitus julkisen väärinkoulutuksen laajuudesta, joka vallitsee tässä kansakunnassa.

Mutta takaisin tehtävään.

ABC Fact Check julisti, että uusi valtiovarainministeri ei puhunut totta, kun hän väitti, että uusi työväenpuolueen hallitus oli perinyt historian huonoimmat verokirjat.

He päättelivät analyysin jälkeen:

"Kahden keskeisen talouden indikaattorin, velan ja alijäämän, osalta aiemmat tulevat hallitukset ovat perineet huonommat "budjettikirjat". Ainoa oikeudenmukainen tapa tehdä historiallisia vertailuja on ottaa huomioon talouden koko ja mitata indikaattoreita suhteessa BKT:hen."

Tällä perusteella bruttovelka oli historiallisesti paljon korkeampi aikaisempien tulevien hallintojen osalta kuin uuden työväenpuolueen hallituksen.

Vastaavasti alijäämä suhteessa BKT:hen ei ole ennätysten pahin.

ABC Fact Check lainasi myös henkilöä Australian instituutista, joka väittää olevansa progressiivinen ääni Australian poliittisessa keskustelussa, vihjaten, että jos julkinen velka suhteessa BKT:hen on korkea, se on "huonoa".

He julkistivat kyselyjen labyrintin siitä, pitäisikö meidän verrata "bruttovelkaa" tai "nettovelkaa" ajan mittaan arvioidaksemme uuden ministerin vaatimuksia ja oliko vertailukelpoisia tietoja vuodesta 1901 joka tapauksessa.

He väittivät myös, että he "eivät pystyneet löytämään virallisia tietoja budjetin saldoista ajalta liittovaltiosta 1970-1971", ja minulla on vertailukelpoisia tietoja 1950-luvun alusta, mutta siitä ei kuitenkaan ole kysymys.

Asia on tässä – väite, että suuri julkisen talouden alijäämä on pahempi kuin pieni alijäämä, vaikka 2 prosenttia BKT:sta on parempi kuin 4 tai että 1 prosentin ylijäämä on parempi kuin 2 prosentin alijäämä suhteessa BKT:hen, on pohjimmiltaan puutteellinen ja kuvastaa väärinymmärrystä finanssipolitiikan tarkoituksesta.

Emme voi sanoa mitään julkisen talouden aseman hyvyydestä tai huonoudesta pelkästään vertailemalla taloudellisia tunnuslukuja tai lukuja.

10 prosentin julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen saattaa olla jossain vaiheessa vastuullinen ja ylivoimainen julkisen talouden rahoitusasema, kun taas jos hallitus olisi tuolloin 1 prosentin ylijäämäinen, sitä voisi pitää täysin vastuuttomana.

Tarvitsemme toiminnallisen kontekstin ennen kuin voimme tehdä arvioita.

Ei ole olemassa hyviä tai huonoja julkisen talouden asemaa sinänsä .

Kontekstin antaa se, mitä muut sektorit – yksityiset kotimaiset ja ulkoiset – tekevät ja kuinka hyvin hallitus saavuttaa toiminnallisia tavoitteita, kuten täystyöllisyyttä, laadukkaita julkisia palveluita jne.

Finanssipolitiikan tarkoituksena ei ole kirjata tiettyjä alijäämiä tai ylijäämiä, vaan käyttää valuuttaa liikkeeseen laskevan hallituksen kykyä edistää toivottuja sosioekonomisia tavoitteita.

Jos hallitus saavuttaa nämä tavoitteet, niin mikä tahansa julkisen talouden tasapaino on "asianmukainen" tasapaino.

Olen aiemmin sanonut, että alijäämää voisi kutsua "huonoksi", jos se johtuu siitä, että hallitus ei alun perin rahoittanut riittävästi nettomenoja suhteessa julkisen sektorin menoihin, ja siitä johtuva työttömyys ja taantuma aiheuttivat veron laskun. tulot ja sosiaaliturvamaksujen nousu.

Siinä tapauksessa kasvava alijäämä olisi "huono", mutta ei siksi, että alijäämä suhteessa BKT:hen olisi kasvanut, vaan pikemminkin siksi, että hallitus ei edistä hyvinvointia.

Vaihtoehtoisessa skenaariossa, jos alijäämä alkaisi kasvaa ja työllisyys kasvaa ja palveluita parannetaan, julkisen talouden rahoitusasema merkitsisi paranemista.

Mutta voimme liittää ne laadulliset tunnisteet tai arvioinnit vain soveltamalla kontekstin ymmärtämistä.

Vastaavasti julkisen velan tason tarkastelu ja suuremman määrän päättäminen on huonompi kuvastaa sitä, että ei ymmärretä, mitä julkinen velka on ja miten se syntyy.

Julkinen velka on vain osoitus menneistä julkisen talouden alijäämistä, joita ei ole vielä verotettu.

Sellaisenaan se heijastaa valtiosta riippumattomien varojen omistajien tekemiä salkkupäätöksiä siirtää osa näiden alijäämien synnyttämästä nettorahoitusomaisuudesta riskittömiksi valtion joukkolainoiksi.

Saatamme olla huolissamme siitä, että tietyllä julkisen sektorin segmentillä - kuten rahoitusmarkkinoiden keinottelijoilla - on suurin panos, mikä viittaisi siihen, että velka todellakin vain naamioitui yritysten hyvinvoinniksi.

Mutta se on erillinen keskustelu.

Joten ABC Fact Check on väärä.

Suurempi julkisen talouden alijäämä ja korkeampi julkinen velkasuhde eivät ole nykyisellään huonompia tai parempia.

Ja tämän olisi pitänyt olla yleisölle esitetty johtopäätös, joka ei ole ikuista valtavirran taloustieteen fiktiota.

Poliittisen talouden ajattelu ja käytäntö Pandemian jälkeen

 Professori William (Bill) Mitchell , tunnettu Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjänä ja julkistajana, piti 26.1. 2021 julkisen luennon Helsingin Aalto-yliopiston vierailevana professorina aiheesta "Poliittisen talouden ajatukset ja käytäntö Pandemian jälkeen". Tämän luennon hän piti Youtubessa Australiasta, jossa vallitsee parastaikaa 31 asteen helle. Netti-isäntänä toimi professori Heikki Patomäki. Tämä luento on osa laajempaa taloutta opiskeleville suunnattua sarjaa.

Velkapelko ja etukäteissäästäminen

Valtavirtainen makrotalous on kohdannut Korona-pandemian muodossa yhden kriisin lisää  ja prof. Bill Mitchell tarkastelee tätä tilannetta Modernin Monetaarisen Teorian näkökulmasta. makrotaloustilannetta on viime vuosikymmeninä lähestytty lähinnä peläten alijäämäisiä budjetteja, mikä on aiheuttanut huomattavaa taloudellista vahinkoa. Pandemia on paljastanut valtavirtaisen makrotalouden harhaluuloja, minkä seurauksena poliittinen tilanne on muuttunut dramaattisesti. 

Keskuspankkien valtavirtainen  alijäämien rahoitus on suuri muutos, jossa vanhoja tabuja murretaan perusteellisesti. Kansalliset valtionvarainministerit ovat ajaneet vuosikymmeniä politiikkaa, jossa vältetään mitä suurimmassa määrin valtion velkaantumista. Taloudellisen itsenäisyyden sijasta keskuspankki on nyt  ryhtynyt harjoittamaan määrällistä elvytystä ohi kansallisen taloudenpidon ja lisäksi Euroopan Komissio on tehnyt yhteisvastuullisen Korona-elvytyspaketin suorien tukien ja lainojen muodossa, kooltaan yhteensä 750 miljardia euroa.

Tabuja murretaan

Aikaisempi pidättäytyminen johtui ennenkaikkea inflaation pelosta, jonka juuret ovat Saksan 1920-luvun kokemuksissa ja joka on välittynyt myös Saksan perustuslakiin (1949) velkarajoitusten muodossa. Japani mursi 1990-luvulla tämän myytin aloittaen näihin päiviin saakka jatkuneen velkaelvytyksen - eikä inflaatiota ole tullut. Nyt on tapahtunut muutos ja keskuspankin antavat hallituksille resursseja niin paljon kuin ne haluavat. Samalla kova kurinpitopolitiikka, josta eritysesti Kreikka joutui kärsimään, on hellittänyt. Tämä on valtava muutos valtavirtaisten ekonomistien ideologisessa 'ryhmäajattelussa'. Muutosta pidetään heidän keskuudessaan pragmaattisena sopeutumisena valtavan pandemian aiheuttamiin häiriöihin. Tämä paradoksi edustaa valtavirtaisen talousajattelun 'uutta löytöä', todellista muutosta itse lähestymistavassa suhteessa velkaan ei ole tapahtunut.

Uusliberalismin puoli vuosisataa

Progressiivisen ajattelun lähtökohdista katseltuna valtavirtaisen talousajattelun uusliberalismi alkoi jo 1970-luvulla.  Valtio nähtiin taloudessa pikemmikin taakkana kuin dynaamisena toimijana. Uusliberalismin koko välineistö otettiin käyttöön. Progressiivisessa ajattelussa lainsäädäntöön perustuvalla valtiolla on keskeinen rooli dynaamisen uudistuspolitiikan välineenä. Bill Mitchellin ja Thomas Fazin kirjassa "Reclaiming the State"  kuvaavat juuri  valtion merkitystä vahvassa talouspolitiikassa. 

Ongelmana on että uusliberalismi on rampauttanut progressiivista politiikkaa. Siksi tarvitaan perusteellista lähestymistavan muutosta (paradigm shift). Keskeisten taloustoimijoiden ajattelussa tarvitaan muutosta vahvemman valtion suuntaan. Moderni Monetaarinen Teoria tarjoaa  tulevaisuutta ajatellen tähän ainoan toimivan pohjan.

Valtavirtaisen talouden heikkouksia

Miksi siis tätä muutosta tarvitaan? Valtavirtainen rahapolitiikka on osoittautunut tehottomaksi. Lisäksi siihen on liittynyt vahva riistävä, austeristinen ulottuvuus. keskuspankit ovat epäonnistuneet tavoittelemansa inflaatioasteen ylläpitämisessä. Keskuspankkien toiminta on ollut suoraviivaista ja määrällisesti ennustettavaa puuttumista jäsenvaltioiden toimintaan. Makrotalouspolitiikka on kansallisten hallitusten toimivallan ulkopuolella. Valitsemamme poliitikot ovat vallankäytön ulkopuolella - valta on jäänyt keskuspankkien virkamiesten hoidettavaksi. Tämä alistuva ja keskuspankkia palveleva politiikka on toteutettu ideologisista syistä. Olemme astumassa fiskaalisen ylivallan kauteen. Kaikki aikaisemmat tabut on uuskeynesiläisen talousajattelun myötä tässä suhteessa murrettu. Kun velkaa tehdään valtioiden velkakirjoja myymällä ja markkinoita näillä resurseilla ruokkimalla, tilanne ei ole kestävällä pohjalla.

Ainoan toimivan ja tehokkaan vaihtoehdon muodostaa Moderni Monetaarinen Teoria, jota vastassa on massiivinen valtavirtaisen talousajattelun rintama.

Japani uuden ajattelun käynnistäjänä

Prof. Mitchell kuvaa Japanin vuodesta 1991 tähän päivään jatkunutta n. 10 prosentin alijäämien kasvattamista ilman että inflaatio olisi lähenyt liikkeelle. Valtavirtaisen lähestymistavan mukaan tämän olisi tullut aiheuttaa vastaava inflaatioaalto ja korkojen pysyvä nousu. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Japanissa korot ovat edelleen alhaalla ja työttömyys suhteellisen alhaisella tasolla. Japanin BKT on kasvanut voimakkaasti, keskuspankki pitää hallussaan 45 % Japanin velkakirjoista, joita myös markkinat ostavat. Japani suorastaan taistelee deflaatiota vastaan ja korot ovat pitkään olleet nollassa tai lähellä sitä. Japani sovittaa politiikkaansa tähän makrotaloudelliseen tilanteeseen. Valtavirtainen talousajattelu on tässä yhteydessä puhunut setelien painamisesta ja keskuspankin arvovallan tuhoutumisesta.  Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Inflaation sijasta on jouduttu taistelemaan deflaatiota vastaan.

Useimmat maat seuraavat nyt makrotalouspolitiikassaan Japanin esimerkkiä. Sen kautta saadut kokemukset lisäävät ristiriitaa ja vastakkainasettelua. Valtavirtainen ryhmäajattelu yrittää täysillä torjua muutosmahdollisuutta. Mutta myös lähestymistavan 'kaappaaminen' on hyvässä vauhdissa. Vaikuttaa siltä että rotat yrittävät paeta hukkuvasta laivasta. Lyhyesti: uusliberaali talouslaiva on täynnä tuhoa ennustavia reikiä.

Uusliberaalin talouspolitikan seuraukset

Uusliberaalin makrotalouspolitiikan seuraukset ovat myös merkittäviä. Tavallisen kansan (antiestablishment) vastarinta (Ranskan keltaliivit, Brexit, Trumpin aika USA:ssa) on merkittävää; sosialidemokraattisia puolueita ei enää yleensä valita vastuunkantajiksi; poliittiset riitasoinnut ovat lisääntyneet vallanpitäjien fiskaalisen vallankäytön myötä; ja, finanssimarkkinat ovat edelleen myrskynsilmässä. uusliberaali aika ei ole lunastanut lupauksiaan. Sosiaalinen epävakaus, viha  ja raivo on ajalle tunnusomaista.

Kysymyksiä vasemmistolle

• Miksi vasemmisto on epäonnistunut uskottavan vaihtoehdon tarjoamisessa perinteisille kannattajilleen ja proletarisoituneelle keskiluokalle?
• Miksi vasemmisto on muuttunut talouspolitiikassaan konservatiiviseksi ja olennaisilta osin neutralisoinut talouspolitiikkaa irroittamalla sen poliittisesta kilpailusta?
• Miksi vasemmisto ei ole kehittänyt myönteistä näköalaa kansallisen suvereniteetin suuntaan? Mikä merkitys omalla valuutalla olisi globaalien ongelmien voittamisessa?

Uusliberalismi valtion kautta toteutettuna

• Valtio ei ole kuihtumassa pois kuten vasemmistossa uskotaan
• Uusliberalismi muokkaa valtiota omiin tarkoituksiinsa
• Pääoma on edelleen yhtä riippuvaista valtiosta kuin se oli 'keynesiläisyyden' aikana
• Jos valtio olisi niin heikko kuin uskotellaan, miksi suuret korporaatiot uhraavat miljoonia lobbaamiseen kaikkialla maailmassa?

Uusliberalismi ei ole valtionvastainen - vaan valtion kautta toteutettu projekti

• Sosialidemokraatit ovat epäonnistuneet tämän realiteetin havaitsemisessa
• Se jatkaa ylikansallisen yhteisön ylistämistä hyväksymällä  fiskaalisten rajoitteiden ylläpitämisen 
• Se on yös ajautunut post-moderniin identiteettipolitiikkaan määrittelemällä marginaaliin joutuneet joksikin muuksi kuin 'luokaksi'

Paradigman muutoksen seuraukset haasteena

• Ryhmäajattelun vastustaminen; liikkumavaraa on ajateltua enemmän (esimerkkinä Islanti)
• Valtavirran talouskaappaus ja siihen vastaaminen
• Haasteena on vapautua valtavirran talousajattelusta, sen sisällöstä, kehyksestä ja kielestä 
• Kuinka murtaa alas kognitiiviset ristiriidat
• Kaksinkertainen haaste: koulutus, viitekehys  ja kieli

Makrotalouden keskeiset myytit

• Hallitus on kuin kotitalous - taloudellisesti rajoitettu
• Hallituksen kulutus rahoitetaan veroilla
• Kun talouden alijäämä rahoitetaan velalla, joka nostaa korkoja ja heikentää taloutta
• Velkakirjojen myynti ehdollistaa hallitusta - vaarana maksukyvyttömyys
• Jatkuvat alijäämät inflatorisia - paitsi jos keskuspankki rahoittaa ne
• Hallituksen velanotto luo taakan tuleville sukupolville
• Julkisen talouden supistuminen edellyttää tiukkaa säästötoimintaa

Modernin Monetaarisen teorian perusta

• Hallitus ei voi koskaan ajautua rahoitusvaikeuksiin
• Veroilla ei kateta julkista kulutusta
• Julkisella velalla ei rahoiteta kulutusta
• Ei ole hyvää tai huonoa alijäämää - sisältö on tärkeintä
• Hallitus ja keskuspankki voivat kontrolloida kaikkia korkovaikutuksia ja tuottoja
• Alijäämät eivät nosta korkoja
• Taloudelliset ylijäämät tuhoavat ei-valtiollista hyvinvointia
• Kaikkeen kuluttamiseen liittyy inflaatioriski

Professori William Mitchellin luentosarjan - josta tämä osuus on ns. julkinen luento - tarkoituksena on kehittää yhtenäinen ja pätevä, Moderniin Monetaariseen Teoriaan perustuva  rakenne taloudellisen suvereniteetin pohjalta. Tarkoitus on myös tutkia tämän politiikan ymmärtämisen seurauksia ja pitkän tähtäimen vaikutuksia. Olennaista on ymmärtää että fiskaalinen toimintatila on suurempi ja rikkaampi kuin mitä aikaisemmin on kuviteltu. Lopuksi hän esittelee lyhyesti kirjallista tuotantoaan makroekonomian alueelta.

Professori Mitchellin Youtube-luentoon pääset tästä! Lisäksi hän esittää jatkossa kirjallisen lyhennelmän alustuksestaan blogissaan.

---

Referaatti. Ilpo Rossi

___

27.1. 2021

UUSLIBERALISMI SAAPUU LIEKSAAN

Tänään yksikään polittinen puolue ei halua tunnustautua uusliberalistiseksi, mutta teoreettinen oleminen näkyy päätöksistä. Tuoreimpana, yksityistää Lieksan SOTE-kiinteistöt. Yksityistämisillä on pitkä historia, jossa on käytelty sanoja, ”tehokkuus”, ”vapaus” tai on haluttu rajata yhteiskunnan ”toimiala” klassisen liberalismin tavoin puollustukseen, sisäiseen- ja ulkoiseen turvallisuuteen. Nämä ”rajat” on ylitetty, turvallisuudenkin yksityistyessä.

Uusliberalismin voi tulkita laajaksi ”salaliittoteoriaksi”, jonka tarkoitus on luoda yksityisille pääomille tuottoedellytyksiä (vrt. Caruna). Tämä on tarkoittanut pitkällä aikavälillä työtulosiivun kapenemista pääomatuloihin nähden (mm. Milanovic 2016). Suomen kehityksessä ei ole arvioitu piensijoittamisen merkitystä, joka on tehnyt työväenliikkeenkin useimmista päättäjistä pääoman omistajia, joka on epäilemättä vaikuttanut pääomatulojen nopeaan kasvuun (OECD) ja sen kevyeen verottamiseen.

Uusliberalismin syntyi 1939 professori Hayekin aivoituksista keynesiläisyyden valtavirtaistamaan, hyvinvointia rakentavaan maailmaan, vastavoimaksi yhteiskunnan toimien laajenemiselle (mm. Löppönen 2017). Sodan jälkeen – liberan nimissä – synnytettiin ensimmäiset ”ajatushautomot”, joiden määrä luetaan tänään tuhansissa eri puolilla maailmaa. Professori M. Friedman synnytti 60-luvulla ns. ”Chicagon koulukunnan”, joka vei vapaiden markkinoiden teemaa läpi maailman monetarismina, vakaina valuuttoina.

Kehityksessä on tärkeää huomata se, että yhteisöllisen hyvinvoinnin rakentaminen sai länsimaissa yleisen hyväksynnän, joka näyttäytyi uusliberalistien silmissä ”sosialismina, tehottomuutena”. Lähtökohta oli selkeästi taloudessa ei ihmisten hyvinvoinnissa.

Media on omaksunut meilläkin talouden ensisijaisuuden, yhteiskunnan tilaa kommentoidaan pörssikurssien kehityksen kautta ekonomistien suilla, ei hyvinvoinnin sosiaallisin mittarein sosiologien aivoituksin. Tässä näkyy ”ajatushautomoiden” voima ja ulottuvuus päätöksentekijöiden kenttään, johon kenttään oppinsa ja koulutuksensa ulottavat hautomot. Koulutuksessa, niin oppilaat kuin opettajatkin, ovat usein tietämättömiä niistä teoreettisista tai pääoman sanelemista lähtökohdista, jotka johtavat yksityistämisiin, toimien liikelaitostamisiin, kansalaisyhteiskunnan toimien rajauksiin.

Tätä taustaa vasten on helppo havaita syitä, jotka johtavat yhteiskunnallisen osallistumisen alenemiseen, äänestysaktiivisuuden laskuun. ”Uurnilla” vaikutetaan jatkuvasti pienenevään yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen.

Maailman johtavat taloustutkijat ovat jo vuosia varoittaneet siitä, että yliopistojen koulutus on urautunut uusliberalismin, monetarismin yksipuoliseen oppiin, mikä näkyy epätasa-arvon kasvuna niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kriisien jälkeinen kehitys, olipa kysymys sodista, epidemioista tai luonnon mullistuksista, on luonut tasa-arvoisemman syklin talouteen. Meneillä oleva ”koronakausi” ja ilmaston muutos saattavat luoda uudenlaisia merkityksiä yhteiskunnalliseen ajatteluun, yhteisöllisyyteen.

Hannu Ikonen

Lieksa

Makrotalouden paradigman muutos - valtavirrasta moderniin rahateoriaan

 Makrotalouden paradigman muutos - moderni rahateoria

Bill Mitchell, australialainen MMT-professori, joka on myös Helsingin aalto-yliopiston vieraileva professori, on kirjoittanut japanilaiseen "Nikkei" -talouslehteen artikkelin makrotaloudesta ja sen edellyttämästä muutoksesta uusliberaalista "valtavirtaparadigmasta" moderniin rahateoriaan. Hän osoittaa Japanin talouskehityksessä säästämisen johtaneen 1980-luvulla bruttokansantuotteen putoamiseen ja toisaalta pelkojen korkeasta velkaantumisasteesta 2000-luvulla jääneen toteutumatta: ei inflaatiota, korkotaso alhaalla, keskuspankkirahoituksella myönteinen vaikutus maan talouteen. Professori Mitchell on saanut Japanin hallitukselta apurahan kahden kuukauden tutkimustyöhön Japanin makrotalouspolitiikasta vuonna 2021. 

MMT-professori kirjoittaa tässä maista joilla on oma itsenäinen keskuspankki, joten hänen esittämänsä näkemykset eivät ole suoraan sovellettavissa Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaiden talouteen. Euroopan Komissio ja Euroopan Keskuspankki voisivat toteuttaa tätä jo ounasteltavissa olevaa makrotalouspolitiikkaa myös Euroopan Unionin talouteen prof. Mitchellin esittämällä tavalla, ellei uusliberaalisti painottunut ja "Treatyyn" perustuva lähestymistapa asettaisi sille ehkä  kohtalokkaaksi muodostuvaa estettä. Allaoleva teksti on suoraa käännöstä Mitchellin 23.12. 2020 julkaisemasta blogikirjoituksesta. 

"Sarja kriisejä - vuoden 1991 taantuma, maailmanlaajuinen finanssikriisi (GFC) ja nyt pandemia - on paljastanut makrotalouden valtavirran puutteet ja kiinnittänyt huomiota moderniin rahateoriaan (MMT), joka on kilpaileva paradigma.

Olemme siirtyneet uuteen finanssipoliittisen hallinnan aikakauteen, kun päättäjät hylkäävät riippuvuutensa rahapolitiikasta talouden vakauttamiseksi.

Jopa IMF myöntää, että "keskuspankit… ovat helpottaneet finanssipolitiikkaa ... rahoittamalla suuria osia maansa velkakehityksestä", mikä on auttanut "pitämään korkoja historiallisella alhaisella tasolla".

Tämä politiikan muutos on vastakkainen sille, mitä makrotalouden valtavirrat ovat kannattaneet vuosikymmenien ajan, kun he toistuvasti varoittivat, että korkeat alijäämät ja julkisen velan tasot sekä laajamittaiset keskuspankkien joukkovelkakirjojen ostot johtavat katastrofiin.

Heidän ennustuksensa ovat kuitenkin olleet dramaattisesti vääriä, eivätkä ne anna mitään tarkoituksenmukaista opastusta käytettävissä olevalle finanssipolitiikalle eikä näiden poliittisten ääripäiden seurauksille korkotasoon ja inflaatioon.

Japanin kokemus on havainnollistava.

Se otti käyttöön uusliberaalit yksityiset luottolimiitit 1980-luvulla, mikä aiheutti vuoden 1991 omaisuusarvojen romahduksen.

Hallituksen vastaus työnsi talouspolitiikan tavanomaisten rajojen äärirajoille - jatkuvasti suuret alijäämät, suuri julkinen velka; Japanin keskuspankki osti suurimman osan siitä.

Tärkeimmät taloustieteilijät ennustivat korkojen ja joukkolainojen tuottojen nousua, kiihtyvää inflaatiota ja väistämättä valtion maksukyvyttömyyttä.

Kaikki ennustukset epäonnistuivat.

Japanissa on edelleen matala työttömyys, matala inflaatio, nollakorko ja voimakas julkisen velan kysyntä (ks. Kuva Mitchellin ko. blogissa).

Toimitin tämän kaavion The Nikkei -lehdelle, joka esittää yhteenvedon makrotaloudellisesta finanssi- ja rahatiedosta.

Samanlaisia ​​ennusteita tehtiin suuren finanssikriisin (GFC: n) aikana, jolloin monet hallitukset seurasivat Japanin esimerkkiä.

Ne epäonnistuivat jälleen, koska taustalla oleva talousteoria on väärä.

Austeristisiin säästöihin suuntautuneet pakkomielteiset hallitukset sovelsivat tätä virheellistä teoriaa pakottaen kansakuntansa kestämään hitaampaa tuotannon ja tuottavuuden kasvua, korkeaa ja jatkuvaa työttömyyttä ja alityöllisyyttä, alhaista palkkojen kasvua ja kasvavaa eriarvoisuutta.

MMT on jatkuvasti kannattanut paluuta finanssipolitiikan määräävään asemaan ja varoittaa meitä väitteistä, joiden mukaan julkisen talouden alijäämiä on vältettävä.

MMT määrittelee finanssipolitiikan toiminnallisessa mielessä suhteessa käytettävissä oleviin todellisiin tuotantoresursseihin sen sijaan, että keskityttäisiin valtion epäolennaisiin vakavaraisuusvaatimuksiin.

Suurin osa siitä, mitä mediasta on kirjoitettu MMT: stä, on harhaanjohtavaa, ja näyttää siltä, ​​että se hylätään "seteleiden painamisena", mikä kriitikkojen mielestä johtaa inflaatioon.

Sen sijaan, että MMT olisi jonkinlainen poliittinen järjestelmä, MMT on itse asiassa suurennuslasi joka antaa paremman käsityksen Fiat-rahajärjestelmistämme, erityisesti valuuttaa liikkeeseenlaskevien hallitusten valmiuksista.

MMT-ymmärryksen operatiiviseksi toteuttamiseksi on hylättävä joukko arvoja. Suurin osa poliittisista valinnoista, jotka perustuvat "taloudellisiin välttämättömyyksiin", ovat itse asiassa vain poliittisia tai ideologisia valintoja.

Fiat-rahakausi alkoi, kun Yhdysvaltain dollarin sidos kultaan päättyi vuonna 1971.

Tämä avasi finanssipolitiikan valuuttaa liikkeeseen laskevalle hallitukselle, koska Bretton Woodsin vaatimukset kulujen tasoittamiseksi verotuksella ja / tai lainalla eivät enää olleet sitovia kelluvien valuuttojen vallitessa.

Hallituksen kulutukselle ei siis ole taloudellisia rajoituksia. Toisin kuin kotitaloudet, jotka käyttävät valuuttaa ja ovat taloudellisesti rajoitettuja, valuuttaa liikkeeseen laskevalla hallituksella ei voi olla puutetta rahasta.

Se voi ostaa mitä tahansa tavaroita ja palveluja, jotka ovat myynnissä sen valuutassa, mukaan lukien kaikki käyttämättön työvoima. Tästä seuraa, että joukkotyöttömyydestä tulee poliittinen valinta.

MMT antaa meille mahdollisuuden siirtyä pakkomielteisistä taloudellisista rajoituksista ja kaikista kielteisistä varoituksista, jotka koskevat tarvetta "rahoittaa" julkisia menoja, keskittymiseen todellisiin resurssirajoitteisiin.

Siinä keskitytään siihen, miten politiikka edistää haluttuja toiminnallisia tuloksia, eikä alijäämän suuruutta.

Tehokkuuden maksimoimiseksi hallituksen olisi käytettävä näitä toimenpiteitä  täystyöllisyyteen saakka.

Julkisen talouden tulos määräytyy tällöin pitkälti valtiosta riippumattomien säästöpäätösten kautta (automaattisten vakauttajien muodossa).

Ainoa merkityksellinen rajoitus on "inflaatiokatto", joka saavutetaan, kun kaikki tuotantoresurssit ovat täysin käytössä. 

Tavanomaiset taloustieteilijät väittävät tietävänsä tämän koko ajan, koska heidän sanoinsa hallitukset voivat aina "painaa rahaa", mutta ei pidä, koska se nostaa inflaatiota.

MMT osoittaa kuinka tämä päättely ja terminologia ovat virheellisiä.

Ensinnäkin kaikkia valtion menoja helpotetaan siten, että keskuspankit kirjoittavat finanssipoliittisten päätösten numerot pankkitileille.

Verotuksen ulkopuolista kulutusta, joukkovelkakirjojen myyntiä tai "seteleiden painamista" ei tässä yhteydessä käytetä.

Kehittyneet kirjanpito- ja institutionaaliset prosessit, jotka näyttävät siltä ne olisivat kuin veronpalautusta ja / tai velkaan perustuvaa kulutusta, ovat vapaaehtoisia järjestelyjä, jotka toimivat asettamalla hallituksille vaatimuksen poliittistesta kurinalaisuudesta.

Toiseksi kaikilla menoilla on inflaatioriski.

Jos nimellinen menojen kasvu ylittää tuotantokapasiteetin, inflaatiopaineet nousevat esiin. Hallituksen menojen lisäykseen perustuva toimintapolitiikka  voi aina tuoda käyttämättömät resurssit takaisin käyttöön aiheuttamatta inflaatiota.

Täystyöllisyydessä hallituksen, joka haluaa lisätä resurssien käyttöä, on vähennettävä muiden toimijoiden  kuin hallitusten resurssien käyttöä.

Rajoittamalla yksityistä ostovoimaa verotuksella hallitus voi vähentää inflaatiopaineita, koska ylimääräisiä resursseja  ei tarvita menojen rahoittamiseen.

Monet kommentaattorit väittävät sitten, että MMT-ekonomistit ovat naiiveja, koska inflaation torjumiseksi on poliittisesti vaikeaa asettaa korkeampia veroja (tai toteuttaa leikkauksia).

Hallitukset käyttävät kuitenkin säännöllisesti harkinnanvaraisia ​​julkisen talouden leikkauksia julkisen talouden vakauttamisen varjolla. Japanin myyntiveron korotukset ovat esimerkki tästä.

Toinen esimerkki on austerismi ,  ankarat säästätoimet joita monet hallitukset ottivat käyttöön suuren finanssikriisin (GFC) aikana.

Lisäksi monet inflaation laukaisevat tekijät eivät vaadi supistuvaa kysyntäpolitiikkaa: esimerkiksi muutokset hallinnollisiin hintoihin (indeksointijärjestelyt) ja sääntelyyn liittyvät muutokset, kun markkinavoimaa käytetään väärin.

Hallitusten tulisi aina ennakoida alakohtaisia ​​pullonkauloja ja toteuttaa taiten kehittämispolitiikkaa työvoimavaatimusten ylläpitämiseksi.

Hyödyllistä infrastruktuuria lisäävät laajamittaiset julkiset työt voidaan myös skaalata vastaamaan muuttuvia taloudellisia olosuhteita.

Kaiken kaikkiaan kriisin laajuuden vuoksi inflaatiota kiihdyttävällä liiallisella kysynnällä ei ole juurikaan mahdollisuuksia tulevina vuosina.

Myös 1970-luvun tyyppiseen stagflaatioon on vähän mahdollisuuksia.

Hallitukset reagoivat väärin poliittisesti motivoituun tarjonta-sokkiin (öljyn hinnankorotukset) supistuvalla kysyntäpolitiikalla, kun niillä olisi oltava nopeasti tilanteeeseen vastaavaa energian korvaustekniikkaa.

Äärimmäiset tarjonnan häiriöt selittävät 1920-luvun Saksan ja nykypäivän Zimbabwen hyperinflaation, joiden molempien väitetään säännöllisesti, mutta virheellisesti, osoittavan julkisen talouden alijäämän vaaralliseksi.

Zimbabwen hallituksen takavarikoi erittäin tuottavia valkoisten maatilojen palkkioiksi  sotilaille, joilla ei ollut kokemusta maataloudesta, mikä aiheutti maatilojen tuotannon romahtamisen ja vahingoitti siten tuotantoa.

Jopa julkisen talouden ylijäämien kanssa hyperinflaatio olisi toteutunut niin, että tarjonnan supistuminen olisi ollut syvää.

Entä määrällinen keventäminen?

Kun keskuspankit aloittivat laajamittaiset valtion joukkolainojen osto-ohjelmat, valtavirran ekonomistit ennustivat inflaation kiihtyvän.

Keskuspankkiirit perustelivat QE: tä keinona lisätä inflaatiota, joka on ollut järjestelmällisesti heidän hintavakauden tavoitteidensa alapuolella.

Vaikka nämä joukkovelkakirjojen osto-ohjelmat rahoittivat tosiasiallisesti julkisen talouden alijäämiä, inflaatiota ei tapahtunut, koska menojen kasvu ei työntänyt taloutta resurssirajoitusten ulkopuolelle.

Makrotalouden valtavirta väittää myös, että pankkien luotonanto on rajoitettua ja  kilpailu julkisten alijäämien kanssa niukkojen säästöjen vuoksi nostaa korkoja ja "syrjäyttää" tuottavammat yksityiset kulut.

Todellisessa maailmassa pankkilainojen määrää rajoittavat vain lainaa hakevat luotonsaajat. Lisäksi keskuspankkiirit voivat pitää tuotot ja korot erittäin alhaisina loputtomiin poliittisten tarkoitustensa mukaisesti.

Joukkovelkakirjamarkkinat voivat määrittää tuotot vain, jos keskuspankin omaavat  hallitukset sallivat sen.

MMT-taloustieteilijät ovat aina katsoneet, että pakkomielteet  julkisen talouden ylijäämistä olivat perusteettomia ja tukivat tuhoisia poliittisia toimia. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, sosioekonomisten ja ekologisten haasteiden laajuus edellyttää, että nämä taloudellisen valtavirran pakkomielteet hylätään.

Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii huomattavaa fiskaalista tukea pitkällä aikavälillä. Tuen ennenaikainen lopettaminen pahentaa tilannetta.

MMT osoittaa, että tulevaisuuden ongelma ei ole liiallinen alijäämä ja / tai julkinen velka tai inflaatio.

Haasteena on pikemminkin saada aikaan  tuottavuusinnovaatioita, jotka perustuvat investointeihina julkiseen infrastruktuuriin, koulutukseen ja työpaikkojen luomiseen ikääntyvissä  yhteiskunnissamme.

Valtavirtainen yleinen  talousteoria on osoittanut yhä uudelleen, ettei se pysty vastaamaan tehokkaasti nykypäivän haasteisiin."

Vahva valtio köyhyyden poistajana

Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjä, puolestapuhuja ja edelläkävijä, australialainen professori Bill Mitchell kiinnittää torstain 9.7. 2020 blogissaan huomiota erityistarkkailija Philip Alstonin raporttiin  YK: lle "Äärimmäisestä köyhyydestä ja ihmisoikeuksista" - joka  julkaistiin 7. heinäkuuta 2020. Raportti paljastaa, että maailmanpankin asettama köyhyysraja on asetettu tasolle, jolla ei voi todellisuudessa tulla toimeen. 

 Lainaan aluksi lyhyen pätkän suoraan Mitchellin blogista: 
"Se oli Philip Alstonin viimeinen raportti tässä roolissa. Se on järkyttävä syytös siitä, miten uusliberalismi on vääristänyt yhteiskuntamme ja miten hallitukset, joilla on kyky "siirtää vuoria, jos he haluavat", on valittu pääoman edustajista ja jotka jatkavat tätä vääristynyttä toimintatapaa. Raportti on  yksinkertaisesti 19 sivua kauhukertomusta. Se vastaa myös viimeisintä tietoa Australian vastaavasta  Closing the Gap -kampanjasta, jonka tavoitteena oli saattaa alkuperäiskansojen australialaiset muiden kuin alkuperäiskansojen australialaisten aineelliseen tasoon. Kampanjan ensimmäiset kymmenen vuotta ovat olleet törkeitä epäonnistumisia. Ja viimeisimmät tavoitteet eivät herätä luottamusta siihen, että tulokset olisivat erilaisia. Paljon puhetta. Paljon konsultteja. Mutta vähän tehokasta toimintaa - esimerkiksi kuten vain työpaikkojen luominen työttömyyden vähentämiseksi, tuloturvan ja köyhyyden vähentämisen mahdollistamiseksi. Kuinka vaikeaa hallituksen on luoda  työpaikkoja?"

Yhteenveto köyhyysraportista
Tämän raportin on toimittanut Philip Alston. Maailma on olemassaolon tienhaarassa mukaanlukien pandemia, syvä taloudellinen taantuma, tuhoisa ilmastomuutos, äärimmäinen epätasa-arvo ja rasistisen politiikan vastainen kapina. Selviytyminen kaikista näistä haasteista   on monien hallitusten, taloustieteilijöiden ja ihmisoikeuksien puolustajien tavoitteena. Keskittymällä yksiselitteisesti Maailmanpankin puutteelliseen kansainväliseen köyhyysrajaan (ILP), kansainvälinen yhteisö mittaa virheellisesti köyhyyden poistamisessa tapahtuvaa kehitystä - ja pikemminkin estää kehitystä kuin kuin tarjoaisi minimitason kohtuulliseen elämään. Tämä puolestaan helpottaa huomattavasti liioiteltuja väitteitä äärimmäisen köyhyyden lähestyvästä hävittämisestä  ja torjumisesta ja jopa heikentää köyhyyden aiheuttamaa vaikeaa tilannetta, jossa miljardit ihmiset yhä edelleen joutuvat elämään. Vaikka kestävän kehityksen tavoitteilla on saavutettu paljon, ne yleensä epäonnistuvat suhteessa keskeisiin tavoitteisiinsa, kuten köyhyyden poistamisessa, taloudellinen tasa - arvon ja sukupuolten tasa - arvon toteuttamisessa - ilmastonmuutoksesta puhumatakaan. Ne on kalibroitava uudelleen vastauksina COVID-19:lle, vakavalle kansainväliselle taantumalle ja kiihtyvälle ilmaston lämpenemiselle. 

YK: n raportti tuo esiin useita epäonnistumisia tavassa, jolla kansainvälinen yhteisö käsittelee köyhyyttä:

1. "COVID-19: n ennustetaan ajavan yli 70 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen ja satoja miljoonia yhä pahenevaan työttömyyteen ja köyhyyteen".

2. "Yli 250 miljoonalla ihmisellä on akuutin nälän vaara."

3. "Köyhät ihmiset ja syrjäytyneet yhteisöt ovat kärsineet eniten kaikissa maissa sekä virukselle altistumisessa että sen taloudellista seuraamuksista."

4. "Ilmastomuutoksella, joka on väliaikaisesti poistunut  uutisotsikoista, on myös taipumus pahentaa" ilmasto-apartheidin ilmiötä "varmistamalla, että matalan tulotason ihmiset kantavat vastuuta ilmastopolitiikasta jonka tarkoituksena on suojata elämän jatkuminen entisellään."

5. "Ja hallitukset jatkavat rahan syytämistä taannuttaviin toimintatapoihin ja kärjistymistä lisääviin järjestelmiin, sen sijasta että ne antaisivat köyhille yhteisöille perusoikeudet, kuten kunnollisen terveydenhuollon, asumisen ja koulutuksen."
Köyhyys on poliittinen valinta, ja sen poistaminen vaatii: 
(i) suhteen arvioimista uudelleen kasvun ja köyhyyden poistamisen välillä; 
(ii) epätasa-arvon poistamista ja uudelleenjaon periaatteen omaksumista; 
iii) verotusta koskevan oikeudenmukaisuuden edistämistä; 
(iv) yleisen sosiaalisen suojelun toteuttamista; 
(v)hallitusten roolin vahvistamista; 
(vi) osallistavan hallinnon omaksumista; ja 
(vii)kansainvälisen köyhyyden mittauksen uudistamista.

Bill Mitchellin blogissa käydään tätä raporttia läpi yksityiskohtaisesti ja suhteuttaen sitä mm. kotimaansa Australian tilanteeseen. Syynä siihen, että maailmassa ei kyetä voittamaan köyhyyttä, hän näkee valtavirtaisen, uusliberalistisen talousajattelun, joka lopulta vain kärjistää ja polarisoi harvojen rikkaiden ja köyhien suurten massojen välistä ristiriitaa. 


YK: n erityisedustaja Ahlston raportoi, että kun hallitukset olivat hyväksyneet säästötoimenpiteet: "… monikansalliset yritykset ja sijoittajat saavat taattuja voittoja julkisista kassavaroista, kun taas köyhiä yhteisöjä laiminlyödään eikä heillä edelleenkään ei ole riittävästi palveluita…

MMT-design heksametri

Tallennan tänne professori Bill Mitchellin vappuna 2020 Australiassa pitämän Youtube-esitelmän ja erityisesti siinä esitellyn Modernin Monetaarisen Teorian design-mallin. Tämä design-malli esittelee sen 'arkkitehtuurin', millä tavalla endogeeninen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuva  makrotalouspolitiikka vaikuttaa niihin keskeisiin ongelmiin, jotka vaivaavat valtavirtaista talousajattelua ja sen toteutumista. 

Nimitys "heksametri" tulee kahdeksankulmiosta, joka tässä yhteydessä tarkoittaa toteutetun politiikan maksimaalista onnistumista. Epäonnistuminen merkitsee huonoja ja heikentyviä toteutumisia kaikissa kysymyksissä. Heksametriä voidaan käyttää pohjana erilaisten talousversioiden onnistumisen kuvaamisessa. MMT-design tarkoittaa täydellistä 'sinistä' kahdeksankulmiota, valtavirtainen talous pahimmillaan merkitsee kuvion supistumista 'punaiseen pisteeseen'.

Tässä esitelmässä professori William Mitchell kehittää joukon kriteerejä veropolitiikka-aloitteen todennäköisen tehokkuuden arvioimiseksi. Tämä kriisi on epätavallinen siinä mielessä, että siinä yhdistyvät tarjonta- ja kysyntäelementit ja hallituksen määräämät sulkemiset. Tässä mielessä finanssipolitiikan interventioiden suunnittelu on erityisen vaikeaa.

Esityksessä käydään läpi useita toivottuja verovaihtoehtoja, jotka vastaavat tätä tilannetta käyttävää tilannetta.

Keskusteluosiossa puhutaan myös siitä, miksi meidän ei pitäisi olla huolissamme koronaviruskriisin aiheuttamien lääketieteellisten ja sosioekonomisten ongelmien ratkaisemiseksi tarvittavista julkisen talouden alijäämistä.

Olisiko tällainen vaihtoehto mahdollinen Euroopassa ja erityisesti Euroopan Unionissa? Johtuen peruskirjoihin lukitusta yksipuolisesta sitoutumisesta eksogeeniseen, korkojen nousua ja inflaatiota pelkäävään politiikkaan (ts. talous itse kehittyy eksogeenisesti, mutta korot saattavat nousta endogeenisesti). Endogeenista talouspolitiikkaa voi toteuttaa vain itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö. Euroopan Valuuttaunioni voisi sitä teoriassa toteuttaa ja kehittää myös valtioiden yhteistyötä vahvistavaan suuntaan. Esteen muodostaa uusliberaalisti muotoillut konsolidoidut peruskirjat ja niiden hyväksyminen uuden 'tuhatvuotisen valtakunnnan' pysyväksi ja muuttumattomaksi pohjaksi. Bill Mitchell ei pidä mahdollisena muutosta Euroopan Unionin makrotalouspolitiikassa endogeeniseen suuntaan, vaan on jo pidemmän aikaa pitänyt parempana vaihtoehtona eroamista tästä toimintastrategialtaan yksipuolisesta, tuhosuuntaisia piirteitä omaavasta yhteisöstä. Mitchellin heksametri kuvaa juuri tätä näivettymisilmiötä.   

Koko video on katsottavissa täältä.

(Tämä tapahtuma toteutettiin yhdessä Modern Money Australia -ryhmän seminaarisarjan kanssa.)

Lisää tietoa:
1. http://bilbo.economicoutlook.net/blog

2. http://www.billmitchell.org

3. http://www.mmted.org

4. http://www.fullemployment.net

5. https://modernmoneyaustralia.org/

Onko se pahasta, kun valtio tulostaa rahaa?

Saksalainen der Spiegel -lehti käsitteli 12.12. 2019 oikeastaan ensimmäistä kertaa Modernia Monetaarista Teoriaa, haastateltavanaan saksalainen talousvaikuttaja Cyrus de la Rubian. on pääekonomisti Hampurissa sijaitsevassa Hamburg Commercial Bankissa, jossa hän analysoi valuutta- ja korkomarkkinoiden globaalia kehitystä. Hän työskentelee myös nousevien talouksien talouspoliittisessa neuvonnassa ja oli monien vuosien ajan luennoitsija Frankfurtin talous- ja hallintokoulussa. Hän on myös kirjan "Rahamme kriisissä" -kirjoittaja . Teksti on der Spiegelin toimittajan käsialaa, sisältö tulee Cyrus de la Rubianilta.



Oletko myös MMT:n kannattaja? 
No? Voi, et edes tiedä mikä on MMT? Sitten on syytä lukea tämä lyhyt selitys, koska MMT - lyhenne sanoista Modern Monetary Theory - on taloustieteilijöiden keskuudessa melko 'hepetetty'  teema. Sillä on tällä hetkellä tärkeä rooli etenkin Yhdysvaltojen vaalikampanjassa, jota edustaa pääosin yksi demokraattisista presidenttiehdokkaista Bernie Sanders. Hänen tutkielmansa: Valtion mahdollisuudet käyttää enemmän rahaa on paljon suurempi kuin yleisesti oletetaan. Siksi hallituksella ei olisi mitään ongelmaa luoda työpaikkoja kaikille tai rahoittaa "vihreää sopimusta" ympäristönsuojelun lisäämiseksi.

Kuinka sen pitäisi toimia? 
Aloitetaan ajatusleikillä.

Valtiovarainministeriö ja keskuspankki fuusioituvat yhteen

Valtiovarainministeriö ja keskuspankki ovat riippumattomia valtion yksiköitä. Kuvittele nyt, että molemmat sulautuvat yhteen instituutioon. Valtiolla olisi tällöin kolme vaihtoehtoa rahoittaa kulut:   1. nostaa veroja, 2. ottaa velkaa tai 3. tulostaa rahaa.

Klassiset taloustieteilijät, etenkin Saksassa, antavat nopeasti sellaisen kuvan, että hallitus painaa hätätilassa rahaa, saadakseen lisää hengitystilaa. Veropolitiikkaa olisi tässä tapauksessa ajateltava hyvin eri tavalla: Jos valtio haluaisi kasvattaa menojaan, se voisi luopua korkeammista veroista ja veloista ja sen sijaan yksinkertaisesti hyvittää valtiota luomaa uutta rahaa. Väite, jonka mukaan valtio ei voi rakentaa uusia teitä tai tietoverkkoja ja kunnostaa rappeutuneita kouluja varojen puutteen vuoksi, vanhenee. Tällaisen institutionaalisen järjestelyn avulla valtiolla olisi aina tarpeeksi rahaa. Tavallaan tämä on perusidea, johon MMT perustuu.

Rahoituspolitiikkaa rajoittamattomilla resursseilla

Tosiasia on, että nykyaikaiset modernit valtiot pitävät valtiovarainministeriön ja keskuspankin tiukasti erillään ja keskuspankilla on korkea poliittinen riippumattomuus. Saksalle Euroopan keskuspankin (EKP) riippumattomuus oli Saksan ehdoton edellytys euron käyttöönotolle. Miksi oikeasti?

Riippumaton keskuspankki on lakiin ja instituutioihin sidottu kokonaisuus, joka keventää keinotekoisesti verorasitusta ja pitää inflaation kurissa. Yhteiskuntamallimme toimii erinomaisesti sellaisissa yhteyksissä  kuten siviililainsäädäntö, joka antaa meille mahdollisuuden elää rauhallisesti yhdessäsovittujen sääntöjen puitteissa, elämällä niiden mukaan ja toteuttamalla niitä.

Valtiovarainministeriön ja keskuspankin erottamisen perusajatuksena on rajoittaa valtion mielivaltaista pääsyä talouteen. Seteleitä painamalla valtio voisi teoriassa ostaa kaikki yritykset ja hallita kaikkia maan resursseja. Ilman budjettirajoituksia valtion tukitoimia koskeva vaatimus ulottuisi  kaikkialle , lähtien pankkien pelastamisesta, talouden vauhdittamisesta tai rappeutuneen teollisuuden hengissä pitämisestä. Omien seteleiden tulostamatta jättäminen tarkoittaa kuitenkin budjetin rajoittamista. Verotulot ovat rajalliset, koska liian korkeat verot luovat negatiivisia tuloskannustimia ja heikentävät siten taloudellista suorituskykyä - myös veropohjaa. Jopa lainaaminen on mahdollista vain tiettyyn määrään saakka, koska muuten yhä korkeampien korkovaatimusten takia on riski suistua alaspäin vievään kierteeseen  - kuten Kreikassa tapahtui. Tämän vuoksi taloudellisia keinoja on käytettävä maltillisesti. Näin paljon tässä teoriasta.

Poliitikkoilla on viimeinen sana. Aina.

Mutta rehellinen katsaus viime vuosikymmenten kehitykseen osoittaa, että keskuspankin ja valtiovarainministeriön välillä ei ole koskaan ollut selvää eroa sen puhtaimmassa muodossa. Ja ehkä ei ole syytä siihen pyrkiäkään. Vaikka keskuspankki on paperilla poliittisesti riippumaton, poliitikot ja markkinat tietävät, että se voidaan hätätilanteessa alistaa valtion toimintalogiikalle ja sen on toimittava viime käden rahoituksen lähteenä. Esimerkiksi sodan sattuessa kukaan ei rajoita tätä rahoituslähdettä. Eikä selvästi myöskään pankkikriiseissä: Tuskin kukaan epäili vuonna 2009 vakavasti, että Yhdysvaltain hallituksella olisi varaa pelastaa ja rekapitalisoida - siis rahoittaa -  suuret pankit uudelleen. USA vain teki sen.

Vain vähemmistö asiantuntijoita uskoo, että Japani voisi jonakin päivänä mennä konkurssiin, vaikka maan valtionvelka on kasvanut yli 250 prosenttia yli bruttokansantuotteen. (Vertailun vuoksi: euromaiden vakaussopimuksessa määrätään 60 prosentin enimmäismäärä.) Japanin velasta hieman alle 50 prosenttia on kuitenkin keskuspankilla. Valtiovarainministeriön keskuspankille maksamat korot virtaavat takaisin valtiovarainministeriölle keskuspankin voitonjaon kautta. Kuinka valtion konkurssi voisi siis tapahtua?

Toisin sanoen: MMT on ollut olemassa jo pitkään. Japanissa, Yhdysvalloissa ja osittain myös euroalueella, vaikka institutionaalinen erityispiirre on se, että keskuspankki ja valtio ovat siellä vielä enemmän erillään toisistaan, koska kansallisia rahoitusministeriöitä on 19 erilaista. Kuitenkin EKP: n sitoutuminen eurokriisin aikana vuonna 2012 ostamaan valtion joukkovelkakirjalainoja tietyissä olosuhteissa oli jo merkittävä askel kohti MMT: tä.

Hallitus hallitsee inflaatiota

MMT-vastustajien suurin pelko on kuitenkin liiallinen inflaatio. Ja aivan oikein, koska setelipainon väärinkäyttö rahoituksen lähteenä on historiallisesti  johtanut toistuvasti rahan tuhoon ja katastrofaaliseen taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. MMT-kannattajien kannalta tämä  kehitys ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Tämän näkökulman ymmärtämiseksi rahapolitiikkaa on myös harkittava uudelleen valtiovarainministeriön ja keskuspankin välisen yhtenäisyyden lähtökohdista. Tällöin valtio pystyisi myös vähentämään jälleen jakamiaan rahamääriä,  lisätä veroja ja ottaa siten pois rahaa järjestelmästä. Se hidastaisi inflaatiota. Toisaalta, jos inflaatiota halutaan lisätä, siirtomaksut tai helikopterirahat saattavat olla tehokkain tapa saavuttaa tämä. Teoreettiselta kannalta valtio pystyy hallitsemaan aktiivisesti inflaatiota MMT-maailmassa.

Keinotekoisesti luotu pelko

Joten MMT: n tavoitteena ei ole yksinkertaisesti käynnistää setelipainokonetta jokaisessa poliittisesti vaikeassa tilanteessa. Kyse on pikemminkin tiedostamisesta, että yhteiskunnalle tärkeiksi tunnustettujen tehtävien ei tarvitse epäonnistua rahoituksen takia. Pelko siitä, että valtio voi mennä konkurssiin, on keinotekoisesti luotu pelko, joka ylittää järkevän logiikan. Lisäksi on syytä mainita, että MMT: n kannattajilla, kuten yhdysvaltalaisella professorilla Stephanie Keltonilla, australialaisella taloustieteilijällä Bill Mitchellillä tai saksalaisella taloustieteilijällä Dirk Ehntsillä, on hyvin erilaisia ​​ideoita siitä, mitä MMT:llän on ymmärrettävä.

Lopuksi toinen ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos seuraavissa liittovaltion vaaleissa saadaan enemmistö puolueelle, joka vaihtaisi sähköiseen liikenteeseen kymmenessä vuodessa, rakentaisi täydellisesti kattavan  5G-verkon viiden vuoden aikana ja toteuttaisi koulutusmenojen lisäämisen kolmanneksella per oppilas heti? Se vaatisi valtavia julkisia menoja.

Mahdollisuus ajatella uudelleen

Oletetaan vielä, että uusi hallitus tarkistaa velkajarrua, neuvottelee vapautuksista EU: n kanssa (esimerkiksi vähentämällä julkiset investoinnit budjettialijäämiä laskettaessa) ja rahoittaa sitten päätetyt menot uudella velalla - tietäen, että sijoittajat ovat   kaikkialla maailmassa 'hengessä mukana'? Olisiko MMT:tä sovellettaessa Saksan valtion konkurssi epätodennäköinen? Voisiko se toimia? Kyllä, se olisi mahdollista.

Siksi meidän ei pitäisi hylätä MMT: tä alusta alkaen uutena  kehruukoneena, vaan pikemminkin tilaisuutena. Joten kaikkia julkisia keskusteluja valtion investointihankkeista ei upoteta heti budjetin varjolla rahoituksen puutteen vuoksi. Toisaalta kuka tahansa, joka vaatii setelipainon  esteetöntä käyttöä MMT: n puolesta, tekee karhunpalveluksen tämän uuden opin suhteen. Ja myös yhteiskunta.

(Cyrus de la Rubialta on jäsen vaikuttajia ja manager-magazin.de.verkkolehdessä.  Siitä huolimatta, tämä sarake ei välttämättä heijasta manager-lehden toimituksen mielipidettä.) Linkki der Spiegelin kirjoitukseen.

______________

9.4. 2010


Tässä "Positive Money" -lehden artikkeli koskien Englannin keskuspankin aloittamaa finanssipoliittista monetaristista elvytystä, siis suoraa palveluiden ja rakenteiden rahoittamista. Näin tehtään siitäkin huolimatatta että sitä pidetään kiistanalaisena toimena kilpailuun pohjautuvilla markkinoilla. Samalla artikkelissa arvostellaan markkinoille, ts. pankkeihin ja yritystoimintaan suuntautuvaa määrällistä elvytystä tehottomuudesta, koska sen kautta tullut tuki ei ole aikaisemminkaan ulottunut reaalitalouteen saakka. "Englannin keskuspankki rahoittaa epäsuorasti valtiovarainministeriön menoja Covid-19-vastaukselle. Olemme tyytyväisiä tähän kehitykseen, mutta avoimuutta on lisättävä. Pankin on nyt aika sitoutua suoraan monetääriseeen rahoitukseen.

Sen 19 : nnen maaliskuuta pankki ilmoitti £ 200 miljardia laajennusvaiheen sen määrällisen keventämisen (QE) -ohjelma. Suurin osa näistä uusien omaisuuserien ostosta tulee valtion joukkovelkakirjalainoista, vaikka pankki ostaa myös enemmän yrityslainoja. Positiivisella rahalla olemme aina korostaneet QE: n tehottomuutta ja kielteisiä sivuvaikutuksia ja seuraamme edelleen tarkkaan yrityslainaostoksia, kun lisätietoja tulee saataville.

Näissä olosuhteissa pankin pyrkimyksessä ostaa valtion joukkovelkakirjalainoja on kuitenkin jonkin verran myönteistä, koska tällä kertaa ostojen tarkoituksena ei ole taloudellisen toiminnan edistäminen. Tiedämme, että aiemmissa QE-kierroksissa ei onnistuttu saavuttamaan tätä tavoitetta , sillä suuri osa vastikään luodusta rahasta juuttui rahoitusmarkkinoille, nosti omaisuushintoja eikä auttanut reaalitaloutta. Nyt joukkovelkakirjalainojen oston tarkoituksena on puuttua Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoiden heikkenemiseen. Toisin sanoen niiden alentamalla Yhdistyneen kuningaskunnan valtion joukkovelkakirjojen tuottoja on tarkoitus helpottaa valtiovarainministeriön rahoitusolosuhteita sen sijaan, että edistettäisiin yksityisten lainanottoa ja kuluttamista.

Koska markkinat etsivät epätoivoisesti likviditeettiä, valtion joukkovelkakirjojen ostaminen lisää niiden kysyntää, koska sijoittajat ovat vakuuttuneita siitä, että he voivat aina myydä ne edelleen pankille käteisvarojen vastineeksi. Tämä tarkoittaa, että Englannin keskuspankki rahoittaa välillisesti valtion alijäämämenoja, joita on valtavasti koristeltu Covid-19-toimenpiteiden vuoksi. Tämä on sellaista koordinoitua toimintaa pankin ja valtiovarainministeriön välillä, jota Positiivinen raha on vaatinut muiden kriisien, kuten ilmasto- ja ekologisten hajoamisten, ratkaisemiseksi.

Edelleen on vielä paljon tehtävää. Ensinnäkin pankin on oltava avoimempi toimiensa tarkoituksista ja vaikutuksista. Vaikka pankin ilmoituksessa mainittiin markkinoiden heikkeneminen perusteena omaisuuserien oston laajentamiselle, pankin verkkosivusto käyttää edelleen QE: n klassista päättelyä toimiensa tueksi - mainitsematta kuitenkaan mitään verotuksellisista vaikutuksista. Sen markkina ilmoitusta , pankki sanoi ”MPC tarkkailee tapauksessa osallistua ensimarkkinoilla.” Monet tulkitsi tämän siten, että pankki harkitsee ostamista valtionlainat suoraan, harjoittaa suoraa Valtiovarainministeriön rahallista rahoitusta. Tarkemman lukemisen perusteella uskomme kuitenkin, että pankki viittaa yrityslainoihin. Joka tapauksessa tämä lausunto on erittäin epäselvä.

Kuvernööri Andrew Bailey on myös ollut epäselvä asiasta. Hän sanoi, että hän tekee "kaiken tarvittavan talouden ja ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi", mutta hän väitti, että he eivät aio luopua raharahoituksen vastaisesta filosofiasta, mutta ehdottivat samalla, että harkitaan jotain sen kaltaista. Tämä sekava viestintä ei ole tietenkään vaatimukset täyttävää, varsinkin kun kriisin aikana kansalaiset ansaitsevat pankilta täydellisen selkeyden ja avoimuuden.

Positiivisen rahan kohdalla meidän mielestämme pankin tulisi sitoutua suoraan mnetaariseen rahoitukseen. Elleimarkkinat osoita lisää epävakautta, toiminnallinen vaikutus valtionkassan menoihin olisi sama kuin mitä pankki tekee nyt, toisin sanoen joukkovelkakirjalainojen ostot jälkimarkkinoilla. Mutta institutionaalisesti siirtyminen suoriin raharahoituksiin olisi iso askel.

Jos pankki ostaa joukkovelkakirjalainoja suoraan valtiovarainministeriöltä (tai yksinkertaisesti hyvittää valtiovarainministeriön tiliä), se hämärtää lopullisesti sen harhakuvan, että hallitus on riippuvainen markkinoista rahoittaakseen menojaan. Ajatusta siitä, että säästötoimet olivat ”taloudellista välttämättömyyttä ”,joutaa romukoppaan, ja ketään, joka ehdottaa, että hallituksen on tasapainotettava kirjansa seurauksena koronaviruksen vastaisista menoista, ei varmasti oteta vakavasti. Raharahoitus merkitsee myös sitä, että taloudelliset perusteet, jotka viivästyttävät vastaustamme muihin kriiseihin, kuten ilmasto- ja ekologiset häiriöt, menettävät lopulta kaiken uskottavuuden. Tämä mahdollistaa sitten laajemman julkisen keskustelun ja ymmärryksen valtion menojen todellisista rajoituksista, nimittäin inflaatiosta.

Lisäksi, jos pankki sitoutuu ohjaamaan raharahoitusta nyt, vältetään QE: n jatkuva käyttö tulevaisuuden välineenä talouden stimuloimiseksi, joka on riippumaton julkisista menoista. Tiedämme, että QE ei yksinkertaisesti toimi talouden elpymisen kannustimena, ja se on aikaisemmin edistänyt eriarvoisuutta. Jos pankki osoittaa nyt pystyvänsä tekemään "ihmisiin kohdistuvaa elvytystä" sitoutumalla suoraan valtiovarainministeriön Covid-19-vastauksen rahoitukseen, ei ole syytä soveltaa minkäänlaista muuta varmistusta taloudellisena elvytyksenä, kun olemme poistuneet tästä terveyskriisistä.

Kansallinen hätätilanne ei välttämättä ole ihanteellinen aika keskuspankin itsenäisyyden käsitteen riitauttamiseen, minkä vuoksi pankin tulisi ennalta ilmoittaa olevansa valmis suorittamaan suoraa monetaarista rahoitusta, varsinkin jos kilpailluilla markkinoilla on enemmän ongelmia. Toisin sanoen sen olisi nimenomaisesti ilmaistava, että se ei salli sijoittajien puuttua valtionkassan suunnitelmiin reagoida tähän kriisiin. Tämä merkitsisi pankin työkalupakin laajentamista sen äkillisen yhteistyön sijasta.

On hienoa nähdä, että valtiovarainministeriö ottaa johtoaseman vastatessa koronaviruskriisiin. Vaikka jäljellä onkin kysymyksiä, kuten viivästyksiä taloudellisen tuen myöntämisessä , suosittelemme suurta osaa tähän mennessä toteutetuista toimista. Mutta Englannin keskuspankilla on myös ratkaiseva rooli, joka vaatii jatkuvaa valvontaa. Sen on nyt sitouduttava täydelliseen avoimuuteen ja suoraan raharahoitukseen, jotta voidaan tukea ihmisten pelastamista, ei rahoitusmarkkinoita."

Bill Mitchell makrotaloudesta ja Korona-kriisistä

Professori Bill Mitchell, Aalto-yliopiston vieraileva luennoitsija päivitti blogiaan Koronapandemian ja Euroalueen kriisin merkeissä 27.3. 2020. Hän tekee viiltävän terävää ja ajankohtaan sopivaa analyysia euroalueen valtavirtaisesta talouspolitiikasta, sen finanssi- ja rahapoliittisesta ulottuvuudesta. Tähän kääntämäni teksti on ymmärrettävä enemmän referaattina kuin käännöksenä ja julkaisen sen sen vuoksi, koska asia on hyvin ajankohtainen ja suurta käännettä ennakoiva.

Kirjassamme - "Valtion palauttaminen" (Reclaiming the State): progressiivinen visio itsemääräämisoikeudesta postneoliberaalisessa maailmassa (Reclaiming the State, Pluto Books, syyskuu 2017) - jäljitimme tapaa, jolla konservatiivit pettivät progressiivisia poliittisia voimia uskoen, että maailmanlaajuisen taloudellisen pääoman voima oli tehnyt kansallisvaltiosta käytännössä voimattoman.

Usean vuosikymmenen ajan vasemmistolla on  ollut 'narratiivi', että kansallisvaltion on suunniteltava poliittisia interventioita, joilla varmistetaan rahoitusmarkkinoiden houkuttelevuus pelätessään, että viimeksi mainitut lopettavat hallituksen rahoituksen ja valuutan lisäämisen.

Osana tätä antautumista vasemmisto hyväksyi pikkuhiljaa valtavirran makrotalousstrategian ja  hallituksissa sekin on suorittanut ankaria säästötavoitteita, jotka aiheuttavat suunnatonta kurjuutta.

Tällä hetkellä terveydenhuoltojärjestelmiemme romuttuminen yksityistämisen, kustannusten leikkaamisen, vajaaresurssien, käyttämaksujen jne muodossa alkaa tulla meille kaikille kalliiksi melko räikeällä tavalla.

Vasemmistopoliitikot ovat peesanneet tuttuja valtavirran makro-myyttejä:

1. Julkisen talouden alijäämät nostavat korkoja ja syrjäyttävät yksityiset sijoitukset.

2. Alijäämät johtavat kestämättömään julkiseen velkaan, joka jää lastemme maksettavaksi.

3. Valtion alijäämä (velkaantuminen) aiheuttaa inflaatiota.

4. Keskuspankit eivät voi rahoittaa julkisen talouden alijäämiä tai muita hyperinflaation seurauksia.

5. Hallitukset eivät voi edistää kasvua ja luoda työpaikkoja.

6. Hallituksen tarjoama tulotuki (esim. työttömyyskorvaukset) heikentävät yksityisiä kannustimia ja tukevat työttömyyttä.

7. Yksityisen sektorin olisi tarjottava välttämätöntä infrastruktuuria.

8. Pankkijärjestelmä olisi vapautettava sääntelystä, koska rahoitusmarkkinat ovat tehokkaita (sijoita rahastoihin aina parhaaseen arvoon).

9. Yksityiset markkinat (hintajärjestelmä) tuottavat aina tuloksia, jotka synnyttävät kaikille eniten vaurautta.

10. Kasvava epätasa-arvo ei heikennä kasvua ja vaurautta.

Voisin jatkaa.

Oikeistolaiset ovat aktiivisesti edistäneet näitä myyttejä ajatuspajojen  avulla, laatimalla säännöllisiä "raportteja", joissa ennustetaan kaikenlaista tuhoa, miljoonien sijoitetaan lobbausyrityksiin, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliittisiin valintoihin, tiedotusvälineiden manipulointiin jne.

Päivittäinen kakofonia, joka edistää tällaista narratiivia,  tulee ulos kanavilta kuten Fox News ja vastaavat, luoden epävarmuutta.

Kirjoitin tämän strategian juurista tässä blogiviestissä (muun muassa) - Oikeistolainen hyökkäys - 1971 (24. maaliskuuta 2016).

Ja matkan varrella oikeisto on muuttanut iloisesti  kansallisvaltiota mieleisekseen  omilla näkemyksillään - käyttämällä lainsäädäntö- ja sääntelyvalmiuksia, jotka vain kansallisella valtiolla on ja joita vain kansallisvaltio voivat toteuttaa.

Kuten teoksessa osoitamme, kaikki uusliberalismiin liittyvät suuret muutokset on suunniteltu valtion kautta - valtion välineellistämisen avulla - siitä hyötyville ja siihen uskoville.

Uusliberalistinen kokonaiskuva on varsinainen kauhutarina. Esitin tämän arvioinnin tammikuun alussa 2020 pidetyissä esityksissä:

Tulojen ja varallisuuden eriarvoisuus kasvaa.
Epävarma työ tasaisen palkan kasvun sijasta.
Lisääntynyt työttömyys ja vajaatyöllisyys.
Yksityisen velan taso ei ole kestävä.
Koulutusjärjestelmät ovat heikentyneet.
Julkiset palvelut ja infrastruktuuri ovat heikentyneet.
Alueet ja yhteisöt ovat jääneet jälkeen.
Alkuperäiskansojen köyhyys ja oikeudet on ratkaisematta.
Hallitukset, joilla on "ylimääräisiä" pakkomielteitä.
Sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät epäonnistumiset.

Ja nyt voimme lisätä massiivisen maailmanlaajuisen terveyskriisin, joka on vuorovaikutuksessa huonosti varusteltujen terveysjärjestelmien kanssa. Ne edustavat sabotointia, koska poliittiset päättäjät ovat jo vuosien ajan käyttäneet ammattineuvojia ja siirtäneet miljardeja julkisia varoja terveydenhuollosta  yksityisille terveydenhuollon tarjoajille, jotka kuuluvat kannattavimpiin yrityksiin kaikkialla.

On heräämisaika.

Tänä aamuna kuunnellessani uutisia (ja venyttelyharjoituksen jälkeen) ja amerikkalainen kommentaattori, joka oli aiemmin työskennellyt johtavan republikaanien presidenttiehdokkaan kanssa, sanoi:

Tarvitsemme valtion pelastamaan koko kansakunnan ...

Voitteko kuvitella kukaan henkilöä, joka tunnetaan ei enempää eikä vähempää kuin konservatiivisena haukkana, sanovan tällaista kaksi kuukautta sitten?

Yön yli Financial Times julkaisi EKP: n entisen päällikön Mario Draghin op Ed: n (25. maaliskuuta 2020) - Meillä on sota koronavirusta vastaan ​​ja meidän on mobilisoitava vastaavasti - missä hän sanoi:

"Haasteenamme on, kuinka toimia riittävän voimakkaasti ja nopeasti estääksemme taantuman muuttumista pitkittyneeksi lamaksi, jota syventää lukuinen joukko epäonnistumisia, mikä jättää peruuttamattomia vahinkoja. On jo selvää, että vastaukseen on sisällytettävä julkisen velan huomattava kasvu. Yksityiselle sektorille aiheutuneet tulonmenetykset - ja aukon täyttämiseksi tehdyt velat - on lopulta otettava kokonaan tai osittain julkisen talouden taseisiin. Paljon korkeammasta julkisesta velasta tulee pysyvä piirre talouksissamme, ja siihen liittyy yksityisen velan peruuttaminen.

Ja myös yön yli, EKP: n nykyinen johto sai laillisen päätöksen (päivätty 24. maaliskuuta 2020) - EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2020/440 -, jossa sanottiin:

1. Pandemian hätäosto-ohjelma (PEPP) on erillinen APP: n nojalla suoritetuista hankinnoista ja niiden lisäksi ...

2. ”Keskus-, alue- tai paikallishallinnon ja tunnustettujen virastojen liikkeeseen laskemien hyväksyttävien jälkimarkkinakelpoisten velkapapereiden ostoissa PEPP: n mukaisesti vertailuindeksien jakamisessa euroalueen lainkäyttöalueiden välillä noudatetaan EKP: n pääoman merkitsemistä koskevaa avainta, kuten EKPJ: n perussäännön 29 artikla. "

3. "EKP: n neuvosto päätti myös, että siltä osin kuin jotkut itse asettamat rajoitukset saattavat estää toimia, jotka eurojärjestelmän on toteutettava" ja "Euroopan keskuspankin päätöksen (EU) 2020/188 (5) mukaiset konsolidoidut omistusosuudet ( EKP / 2020/9) (1) ei saisi koskea PEPP: n omistuksia. ”

Tämä on laillista puhetta 33 prosentin liikkeeseenlaskijarajasäännöstä luopumisesta. Sitä ei enää sovelleta. Jäsenvaltioiden velkainstrumenteille, joita EKP voi ostaa, ei enää ole taloudellisia rajoituksia.

4. "Julkisen sektorin jälkimarkkinakelpoiset velkapaperit, joiden maturiteetti on lyhyempi kuin PSPP: n perusteella ostetut, hankitaan myös PEPP: n perusteella."

Joten EKP voi nyt asettaa lyhyempiä laina-aikoja kuin aikaisemmin.

5. "EKP: n neuvosto päätti, että Helleenien tasavallan keskushallinnon liikkeeseen laskemia jälkimarkkinakelpoisia arvopapereita voidaan ostaa PEPP: n nojalla."

Edellisissä joukkovelkakirjalainan ostamisjärjestelmissä EKP ei ostanut Kreikan valtion velkaa.

Se voi nyt ostaa siitä rajoittamattomia määriä. Nyt Kreikan hallituksen tehtävänä on laskea liikkeelle alhaisen tuoton velkakirjoja (jotka EKP: n päätös takaa nyt) ja auttaa  vaikeuksissa olevaa kansakuntaa, jonka uhrautui vuosikymmenen ajan komission laatimien säästövaatimusten vuoksi.

Joten vaikka Mario Draghi sanoo, että julkisen velan on oltava ”huomattavasti kasvava”, mitä EKP: n päätös tarkoittaa, että velka on EKP: llä (sen jälkeen kun se on ostettu jälkimarkkinoilta ensisijaisen liikkeeseenlaskun jälkeen).

Ja olenko huomauttanut finanssimarkkinoiden kommentaattoreille ja toimittajille, jotka pelkäävät, että keskuspankit vain (heidän sanojensa mukaan) antavat rahaa julkisen velalliselle (tai kuten heidän sanojensa mukaan "tulostavat rahaa"), todellisuus on, että GFC: n jälkeen ja Japanin osalta 1990-luvulta lähtien keskuspankit ovat rahoittaneet julkisen talouden alijäämiä ilman, että olisi mitään niistä seurauksista, joita valtavirran makroekonomian opettajat ovat väittäneet.

Useiden keskuspankkien taseet heijastavat tätä.

Ja rahoitusmarkkinat eivät voi saada tarpeeksi julkista velkaa,  eivätkä aio tappaa kultamunia munivaa ”hanhea” .
Sanoin eilen haastattelussa, että  tehdään  mielestäni mieluummin tätä prosessia avoimemmaksi eliminoimalla joukkovelkakirjamarkkinoiden ”välikäsiä”  jotka saavat voittoja QE-ohjelmista saatavien pääomavoittojen kautta.

Toisin sanoen keskuspankkien olisi luovuttava joukkovelkakirjamarkkinoiden ostoista ja luovutettava valuuttaa hallituksille suoraan, jos sitä pyydetään.

Jos haluat tähän jonkin verran kirjanpitokäytäntöä, keskuspankki voisi kirjata ”velkakirjauksen” taseeseensa. Ja sitten he voisivat käydä läpi asiaa rutiininomaisesti ja  siirtää varoja hallinnon vastaavista sen vastattaviin  ja teeskennellä olevansa riippumattomia.

Mielenkiintoinen asia Euroopassa on nyt se, miten se käsittelee ilmeiset verotukselliset seuraukset.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 121 artiklassa (monenvälinen valvonta) ja 126 artiklassa (liiallisia alijäämiä koskeva menettely) vahvistetaan vakaus- ja kasvupaketin oikeusperusta.

Euroopan unionin sopimuksen pöytäkirja nro 12 kattaa vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt.

Yksityiskohtaisempi kuvaus on 136 artiklassa - siinä ”säädetään erityisistä säännöksistä, jotka on annettava euroaluetta varten. Se on perusta euroalueen maille määrättäviä seuraamuksia koskevalle asetukselle (sisältyy ns. Six-packiin) ja ns. Kahden paketin asetukseen, joka sisältää tehostetun seurannan ja valvonnan euroalueella. "

Kuitenkin - päätöslauselma Eurooppa-neuvoston vakaus- ja kasvusopimuksesta - hyväksyi 17. kesäkuuta 1997 pitämässään kokouksessa Amsterdamissa kannanoton, joka sallii poikkeamat säännöistä, joissa:

... on erityisiä olosuhteita ...

Eurooppa neuvoston asetus (EY) N: o 1466/97 (julkaistu 7. heinäkuuta 1997) - esitteli ” valvonnan sekä talouspolitiikan vahvistamista  ja talouspolitiikan koordinointia”.

Kohdassa 3 (b) sanotaan:

"Vastaavasti poikkeama voidaan jättää huomioimatta, kun se johtuu epätavallisesta tapahtumasta, jota kyseinen jäsenvaltio ei voi valvoa, ja jolla on huomattava vaikutus julkisyhteisöjen taloudelliseen tilanteeseen tai jos euroalueella tai koko unio nissa on vakava talouden laskusuhdanne, jos tämä ei vaaranna julkisen talouden kestävyyttä keskipitkällä aikavälillä.

Joten Euroopan komission olisi välittömästi noudatettava EKP: n esimerkkiä ja kehotettava jäsenvaltioita tekemään "kaikki tarvittava" finanssipolitiikan suhteen ja jättämään huomiotta kaikki säännöt, jotka ovat vaurioittaneet vaurautta euroalueen perustamisen jälkeen.

Ne voivat turvallisesti antaa jäsenvaltioiden alijäämien kasvaa huomattavasti tietäen, että EKP pystyy ostamaan kaikki joukkovelkakirjamarkkinoille vapautetut velat.

Jotkut maat tarvitsevat yli 20 prosentin alijäämän bruttokansantuotteesta, kun otetaan huomioon, että niiden kriisiin liittyy merkittäviä GFC: n (suuri finanssikriisi) jäännösvaikutuksia ja sitä seuranneita säästötoimenpiteitä ja että ne kärsivät nyt tuhoisasta terveysonnettomuudesta - Espanja, Italia ja muut maat.

Mitä tämä tarkoittaa keskipitkällä aikavälillä, on mielenkiintoista.

Euroopan komission mentaliteettiin kuuluu, että se alkaa tehdä liialliseen alijäämämekanismiin liittyviä painotuksia minkä tahansa elpymisjakson varhaisessa vaiheessa.

Tämän kriisin laajuus on historiallisen mielikuvituksemme ulkopuolella. Alijäämät pysyvät suurina tulevina vuosina, ja hallitusten on parannettava terveysjärjestelmiä, jotka ovat jääneet tekemättä vuosien säästötoimenpiteiden vuoksi.

Monet yritykset eivät toivu koskaan, ja uusien työnantajien tulo vie aikaa.

Kuten Mario Draghi kirjoitti FT-artikkelissa:

"Ensisijaisena tavoitteena ei saa olla vain perustulojen tarjoaminen niille, jotka menettävät työpaikkansa. Meidän on ensisijaisesti suojattava ihmisiä työpaikkojen menettämiseltä. Jos emme tee niin, tulemme ulos tästä kriisistä pysyvästi alhaisemmalla työllisyydellä ja toimintakapasiteettilla, samalla kun perheet ja yritykset kamppailevat korjatakseen taseensa ja rakentaakseen nettovarallisuutta.

Tämä vaatii enemmän kuin joitain halpoja lainoja tai verovelvoitteiden lykkäämistä, mihin Euroopan hallitukset ovat tähän mennessä menneet.

Se tarvitsee valtavan ja välittömän likviditeetti-ruiskeen.

Se tarvitsee vuokran ja asuntolainan suojauksen.

Halvat lainat eivät tule olemaan tehokas tapa, koska yritykset eivät todennäköisesti voi ottaa niitä vastaan, kun niiden myyntimäärät laskevat huomattavasti.

On selvää, että hallitusten tulisi kuitenkin vakuuttaa kaikki tällä hetkellä maksamatta olevat velat.

Upottaako tämä kriisi EMU:n, nähdään lähiaikoina. Jos muutosta ei tapahdu, sen pitäisi se tehdä.