Miten sosiaalidemokraattiset puolueet rakentavat lankun ja sitten tasapainoilevat sillä?
- Osa 1 torstaina 6. kesäkuuta 2019
- Osa 2 maanantaina 9.6. 2019 Labourin tasapainoilusta
Olen poikkeuksellisesti referoinut Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjän
Bill Mitchellin blogikirjoitusta sosialidemokrattien tasapainoilusta ohjelmissa ilmaistun sosiaalisemman ja oikeudenmukaisemman politiikan puolesta.
Se mikä tekee vaaleissa jatkuvasti tappioita kokevan sosialidemokratian haavoittuvatksi, näyttää olevan kykenemättömyys irroittautua valtavirtaisen talouspolitiikan indoktrinaatiosta.
Antti Rinteen hallituksen lähtökuopissa tämä näkyy pitäytymisenä Euroopan Unionin sanelemissa taloudellisisa raameissa ja erityisesti kriittisessä suhtautumisessa velanottoon. Kaikkein selvimmin tämän on ilmaissut uusi valtionvarainministeri Mika Lintilä.
Bill Mittchellin mukaan jokainen investoitu euro tuottaa jatkossa 1,7 euroa takaisin valtiontaloudessa ja jokainen menoista säästetty euro aiheuttaa astaavasti tappiota 1,70 euroa. Lyhyesti ilmaistuna: matalien korkojen aikana on edullista investoida ja luoda työpaikkoja myös velkarahalla. Bill Mittchell kritisoi sosialidemokratiaa uusliberaalin talouspolitiikan jäljittelystä ja tarpeettomasta ideologisen vankilan rakentamisesta itselleen.
"Nyt on menossa Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) -kritiikki, joka tulee ulos kaikista tuuteista; Niissä viitataan Larry Summersin, Paul Krugmanin ja Kenneth Rogoffin arvosteluihin. Tällöin viitataan säännöllisesti " maailman johtaviin taloudellisiin ajattelijoihin ”tai” Nobel-palkituttuihin taloustieteilijöihin ”, ikään kuin mihin tahansa vakiintunseeeen viranomaiseen. Nämä Nobel-palkinnon saajat eivät ole lainkaan Nobelin palkinnon saajia - taloudellinen palkinto ei kuulu alkuperäiseen Nobelin lahjaan, vaan sen keksi pankki, koska taloustieteilijät tunsivat jääneensä sivuun.Viime päivinä kahdessa maassa, joissa on ns. työntekijöiden puolue - Yhdistyneen kuningaskunnan työväenpuolue (Labour) ja Australian työväenpuolue - nämä kamppailevat voittaakseen vaalit. Australian tapauksessa he juuri hävisivät vaalit yhtä kaikkein pahinta hallitusta vastaan joita meillä on koskaan ollut. Olemme nähneet kaksi virheellistä hyökkäystä MMT:tä vastaan ja nämä todella tiivistävät sosiaalidemokraattisten puolueiden kohtaaman eksistentiaalisen kriisin - identiteetin menettämisen ja vallankumouksellisen innostuksen. Tämä on osa kaksiosaisesta sarjasta, jossa selvitetään, miten ”kävelet lankulla, jonka itse asetat” - eli strategiat, jotka ovat niin sanottujen progressiivisten sosiaalidemokraattisten puolueiden sisällä ja tuottavat hämmentäviä tuloksia.
Yksi toistuvasta kritiikeistä, jonka mukaan valtavirran makroekonomistit asettavat vaatimukseksi työllemme, on se, että MMT: n ytimessä ei ole muodollista matemaattista mallia, joka vastaa tapaa, jolla valtavirta esittää talouden teoreettisen lähestymistavan.
Elokuussa 2008, jolloin maailma oli taloudellisesti romahtamaisillaan, kukaan uuskeynesiläisistä makroekonomisteista ei nähnyt tulossaolevaa - eikä voinut nähdä -, koska heillä ei ollut taloutta koskevaa rahoitusalaa edes koko teoreettisessa kehyksessään. Olivier Blanchard kirjoitti itsenäisen artikkelinsa - Makron tila - jossa hän yritti tiivistää kokonaisnäkemyksen siitä, että valtavirran makroekonomistit olivat saavuttaneet lähestymistavan kuinka hoitaa taloutta.
Jos artikkeli olisi kirjoitettu ennen kuin GFC: n (suuri finanssikriisi) oli pahimmillaan ja paljasti juuri itseään, se olisi kertonut, kuinka kauaksi todellisuudesta valtavirta talouden ammattilaset olivat ajautuneet.
Valtavirta on kehittänyt vakiintuneen tavan mukaisen kurinalaisen lähestymistavan . Kaikkien, jotka halusivat julkaista taloudellisia ajatuksia, oli noudatettava tätä lähestymistapaa, jotta he voisivat osallistua ja jotta heitä voitaisiin pitää onnistuneina. Muunlainen ajatteluta lannistettiin.
Blanchard kirjoitti hehkuvasti, että makrotaloudellinen analyysi oli tullut käytäntöön seuraavasti:… Tiukat, haiku-kaltaiset, säännöt… [taloustieteen artikkelit]… näyttävät rakenteeltaan hyvin samankaltaisilta ja hyvin erilaisilta kuin 30 vuotta sitten…
Jatko-opiskelijat on koulutettu noudattamaan näitä ”haiku-kaltaisia” sääntöjä, jotka ohjaavat taloudellisen kirjoitusten mahdollisuuksia tulla menestyksellisesti julkaistuksi ja parantaa heidän asemaansa akateemisiin työpaikkoihin nimittämisessä ja edetessä akateemisella uralla. Se on se tapa, jolla valtavirran makrotaloutta tehdään ja miten taloustieteen sosiologia toimii.
On kehyssääntöjä, kielisääntöjä ja eisaalähestyä-alueita. Standardoituun kehykseen on muotoiltu joukko virheellisiä ehdotuksia, ensinnäkin ihmisen käyttäytymisestä, jota mikään psykologi tai sosiologi ei tunnistaisi olennaiseksi päätöksentekoon ollenkaan; ja toiseksi siitä, miten rahapolitiikan järjestelmä toimii.
Se on luostarimainen (klaustrofobinen) lähestymistapa, jossa käydään kauppaa sarjoista operaatioihin liittyviä myyttejä. Todellisuuden ja tästä rakenteesta tulevien ennusteiden välinen epäjohdonmukaisuus sivuutetaan ryhmäajattelun avulla, mikä on halvaannuttanut ammattialani.
Joten kun MMT-kirjallisuus ilmenee uhkana tässä status quoon akatemiassa, välitön vastaus on arvioida sitä ja yrittää sisällyttää se se valtavirtaisen talousajattelun piiriin. Eräänlainen "me kirjoitamme yhtälöt kaikkeen, vaikka ne eivät tarkoita mitään, joten sinun pitäisi "lähestyä" asiaa tästä näkökulmasta". Tai ”jos haluat kommunikoida kanssamme, Sinun tulee tehdä se meidän ehdoillamme”, ”käytä kieltämme”, ”käytä kehystämme” ja niin edelleen. Kysymyksessä on eräänlainen - "Meidän tie tai maantie"- (My way or highway) ultimaatumi.
MMT-taloustieteilijät valitsivat "maantien" lähestymistavan.
Päätimme olla menemättä siihen loukkuun, jolla hallitseva valtavirran uuskeynesiläinen taloustieteilijä puhuu, ajattelee tai kirjoittaa.
Loppujen lopuksi teeskennellen, että heidän tapansa ajatella taloudesta on kieltää taloudellisen ajattelun pitkä historia, joka on käyttänyt täysin toisenlaista diskurssimenetelmää - Marx, Marshall, Smith, Riccardo, Say, Malthus, Mill, Kalecki, Keynes , Veblen, Lerner, Myrdal, Ostrom, JK Galbraith, Commons, ja joukko muita.
Valtavirtaisella Mainstream-lähestymistavalla on todella lyhyt historia ja se on saavuttanut nykyisen muotonsa, koska neoliberalismin poliittisesta agendasta on tullut hallitseva. Nämä kaksi kehityslinjaa liittyvät luonnollisesti toisiinsa.
Mainstream-taloustieteen myytit on suunniteltu vahvistamaan pääasiassa markkinapohjaista, yksilöllistä ajattelutapaa, joka sitten vastustaa hallituksen (yhteisöllisiä) toimia.
Ne rakentavat ”markkinat” jonkinlaiseksi luonnolliseksi suuntaukseksi kehitystä haittaavaa ja turmelevaa hallitusta vastaan, hallitusta joka heikentää ”luonnollista” kehityskulkua.
Mutta institutionaalisessa kirjallisuudessa on hyvin selvää, että ”markkinat” ovat oikeudellisia rakenteita, joille valtio antaa lainsäädännöllään merkityksen ja operatiivisen rakenteen.
Valitsemalla "maantien" olemme luoneet merkittävän epäsoinnun valtavirtaiseen taloudelliseen ammattiajatteluun. MMT vihdoin ymmärtää, että jotain on meneillään, kun he - valtavirta-ajattelijat -kieltävät sujuvasti taloudellisten syklien olemassaolon, väittäen että finanssipolitiikka olisi keinona tehotonta, eivät edistä rahapolitiikkaa väittäen päinvastoin, että julkisen talouden alijäämän käyttöä seuraisi kaikenlaisia katastrofeja, ylistää globaalin pääoman voimaa, vaatii rahoitus- ja työmarkkinoiden sääntelyn purkamista, jotta ne toimisivat meidän kaikkien hyväksi ja ennustavat, että ne hallitusten toimet, jotka eivät seuranneet heidän oletuksiaan johtavat korkojen nousuun, inflaation kiihtymiseen ja maksukyvyttömyyteen joukkovelkakirjamarkkinoiden hylätessä heidät.
Ei ole paljon sellaista koskaan tapahtunut, mitä valtavirtatalous väittää.
Sääntelyn purkaminen on vahingoittanut kansalaisia ja siirtänyt valtavia määriä todellisia tuloja pois työntekijöiltä pääoman hyväksi.
Rahapolitiikka on epäselvää ja on osoittautunut täysin tehottomaksi. Keskushallinnot ovat lisännneet (säästämällä) voimavarojaan voimakkaasti, jotta inflaatio olisi vähäistä. Tämä ei ole hetkellinen vika. Se on ollut käynnissä vuosikymmeniä (Japanissa) ja muualla pitkiä aikoja (esimerkiksi EKP: n käyttäytymisessä).
Finanssipolitiikka pelasti maailman taloudelliselta romahtamiselta finanssikriisin (GFC: n) aikana ja kun kurjistaminen on pantu käyntiin näemme välittömästi kielteisiä seurauksia.
Julkisen talouden alijäämä on ollut suhteellisen korkea viime vuosikymmenen aikana ja korkotaso on edelleen alhainen.
Joukkovelkakirjasijoittajat maksavat hallituksille etuoikeudesta saada ostaa joukkovelkakirjoja - joissakin tapauksissa jopa yli 10 vuoden maturiteetilla.
Valtavirtainen makrotalouspolitiikka on epäonnistunut - sitä voidaan pitää kategorisesti selvänä. Ja näin on huolimatta useista suurista yrityksistä, joilla yritetään selittää mennyttä ("me tiesimme sen koko ajan") tai lisäämällä uusia väitteitä joista aikaisemmin ei ole puhuttu mitään tai mitä tahansa.
Kuningas on kuollut! Le roi est mort!
Vain MMT-ymmärryksen avulla voidaan ymmärtää, mitä maailman talouksissa on tapahtunut.
Se on vain ajan kysymys, ennen kuin tämä uusi kehys otetaan käyttöön, kun ammattimainen taloustiede kehittyy.
Olen kuitenkin aina pitänyt mielessä saksalaisen fyysikon Max Planckin - joka sanoi vuonna 1948 kirjassaan "Wissenschaftliche Selbstbiographie" (Tieteellinen omakuva) - Max von Lauen kuvauksena hänen muistotilaisuudessaan: ”Uusi tieteellinen totuus ei saa voimaa vakuuttamalla vastustajansa ja saattamalla heidät näkemään asian uudessa valossa, vaan pikemminkin se, että heidän vastustajansa lopulta kuolevat, ja uusi sukupolvi samaistuu totuuteen alusta alkaen.”
Vaihtoehtoisesti ilmaistuna: ”Tiede etenee yksi hautajainen kerrallaan”.
Voisin lisätä, että emme ole yksiselitteisesti valinneet ”maantietä" alusta alkaen.Yritimme herättää huomiota jo muutamia vuosia ennen kuin MMT tuli suosituksi akateemisten kollegojemme keskuudessa. Osallistuminen tapahtui konferensseissa, työpajoissa, seminaaripapereissa ja monissa muissakin yhteyksissä. Mutta valtavirran ryhmäajattelu jäi hallitsevaksi.
Heidän tiensä tai maantie!
Olen itse oppinut tämän läksyn jo aikaisin, kun jatko-opetuksessa vanhempi professori kertoi minulle luokan edessä, että minun pitäisi poistua ohjelmasta ja siirtyä sosiologiaan. Hän ajatteli, että se loukkaisi minua. Se antoi minulle kuitenkin voimaa.
Joka tapauksessa jonkin ajan kuluttua saimme tietää, mitä Max Planck jo tiesi. Thomas Kuhn kirjoitti hänen "Tieteellisen vallankumouksen rakenteestaan".
Ja mitä Irving Janus kirjoitti, kun hän paljasti ryhmajattelun toimintaperiaatteen.
Ja mitä Keynes tajusi, kun hän aluksi yritti keskustella hallitsevan uusklassisen koulun kanssa (yleisen teorian 2 luku), vain nähdäkseen että hänen oivalluksensa kaapattiin takaisin ortodoksiseen kehykseen, jossa suuri osa hänen lahjakkuudestaan jäi näkymättömäksi.
Ja mitä George Lakoff tietää, kun hän puhuu ”totuuden voileivistä” kognitiivisen kielitieteen kirjallisuudessa.
Kaikki tämä kirjallisuus ja muukin kertoo meille, että meidän pitäisi asettaa säännöt, joiden mukaisesti työmme esitellään. Ja jotta välttäisimme tulla kaapatuksi takaisin perinteiseen ilmaisutapaan, kieleen, kehyksiin ja käsitteisiin.
Se häiritsee valtavirtaa, mutta muista Max Planckia.
Lopulta voitto tulee olemaan niillä, jotka auttavat ihmisiä ymmärtämään, mikä on heille tärkeää.
Medän alallamme valtavirta on työskennellyt jo vuosia vakuuttaakseen meidät siitä, että meidän on välitettävä taloudelliset suhteet heidän ehdoillaan. Olemme sisäistäneet tämän näkemyksen massiivisen indoktrinaation avulla.
Mutta tietysti savuverho voi toimia vain, jos kaikki hallitukset noudattavat rangaistuksiaan eikä mitään odottamatonta tapahdu.
Ensinnäkin Japanissa sattui suuri kiinteistömarkkinoiden romahtaminen, joka muutti politiisen historian suuntaa kyseisessä maassa. 1990-luvulta lähtien taloustieteilijät ennustivat säännöllisesti, että kasvavat alijäämät ja julkinen velka saattaisivat romahduttaa kansakunnan.
Korruptoituneet luottoluokituslaitokset alensivat näiden valtioiden sijoitusta luokituksessa. Jälkimmäiset eivät ottaneet niitä huomioon.
Ja niin se meni.
Mikään heidän ennustuksistaan ei toteutunut. Kun valtavirran konservatiivisuus sai poliittista tukea (esimerkiksi vuonna 1997 myyntiveron nousun myötä), talous kääntyi taaksepäin.
Taloustieteilijät olivat koko ajan ”ulvovia susia”.
Ja sitten pamahti päälle suuri finanssikriisi (GFC) ja sen todellisuus tuli maailmanlaajuiseksi. Jälleen sudet ulvoivat. Ei mitään!
Monet ovat yrittäneet haastaa tätä, ja oli erityistä (esimerkiksi nollarajat, maksuvalmiusloukut).
Mutta he ovat olleet ulvovia susia liian kauan, ja yleisö näkee lopulta tulokset - heikentynyt julkinen infrastruktuuri, vähentyneet julkiset palvelut, lisääntyvä eriarvoisuus hävyttömien palkkojen muodossa, kun taas todellinen palkka muille on jäänyt pysähdyksiin, ja kaikki muu sen mukana.
Ja kun leväperäinen sääntely ja onnettomat tuotantotavat aiheuttavat ilmasto-tuhon, monet alkavat nähdä, miten sinä maksat tästä valtavirtaisesta kertomuksesta ja huomaat, että MMT-ymmärrys avaa uuden näkökulman.
Me todella välitämme hyvinvoinnistamme, ja "taloudellisen järjen" savuverho alkaa näyttäytyä uhkana eikä ratkaisuna.
Kansalaisten voima on jälleen kerran asettua eliitin etuilua ja etuja vastaan - kuten se on tehnyt useita kertoja tiedossa olevan historian aikana.
Luin äskettäin kirjaa "Fuite à Varennes" - kun kuningas Louis XVI ja Marie Antoinette sekä perhe, palvelijat sekä heidän ja hyvinvoinnin kannalta tärkeät tavaransa vauraudet yrittivät paeta Pariisista. He matkustivat vain noin 250 kilometriä ennen kuin heidät pidätettiin, lähetettiin takaisin Tulieresiin, jossa ”vallankumous” tavoitti heidät heidät ja lopulta teloitettiin.
Kuningas viivästeli ja heidän kuljetuksensa oli ylikuormitettu henkilökohtaisella vauraudella (hopea-astiat jne.), Joten matkan edistyminen oli hidasta. Yhdessä vaiheessa kärryjen akselit murtuivat kuorman painosta ja ne oli korjattava.
Mutta heidän virheensä näyttäisi siltä, että he ajattelivat, että monarkiaa vastaan nousevat protestit koskivat vain muutamia radikaaleja Pariisissa ja että loput ranskalaiset - ne maaseudun tavalliset ihmiset - kannattivat voimakkaasti kuningasta. He olivat kuitenkin väärässä.
Ihmisten valtaoli lopulta voimakkaampi.
Ja se tuo minut takaisin alkuun - sosiaalidemokraattisten puolueiden edessä olevaan eksistentiaaliseen kriisiin.
Ongelmana on, että ihmisten valtaa ilmaistaan äänestyskopeissa ympäri maailmaa, ja pelko että ihmiset viestivät mitä he tuntevat, ilmaistaan usein muiden kuin perinteisten sosiaalidemokraattisten puolueiden kautta, usein poliittisen spektrin oikean puolen hyväksi.
Sosiaalidemokraattiset puolueet luopuvat perinteisestä poliittisesta maaperästään ja joutuvat kokemaan vaalitappion osittain siksi, että he ovat ottaneet käyttöönsä valtavirtaisen makrotalouden kehyksen, kielen ja puitteet.
Ja kun nämä puolueet kulkevat epäonnistumisesta toiseen tavalla tai toisella eri puolilla maailmaa, jotkin kiihkeimmistä Moderniin Monetaariseen Teoriaan (MMT) kohdistuvista rahapoliittisista hyökkäyksistä tulevat heidän riveistään ja palvelevat valtavirran kehyksiä.
Se on alaspäin suuntautuva kierre, joka herättää pelkoa ja huolta ja viestii siitä, mitä globaalit rahoitusmarkkinat saattavat tehdä Se ohjaa kaikki edistykselliset vuoropuhelut kapeaan "miten joudumme maksamaan siitä" käytävään.
Juuri siellä missä konservatiivit haluavat tällaista osapuolten välistä pelaamista, he voivat voivat helposti noukkia kriitikot pois tältä tavalla.
Thomas Fazi ja minä vastasimme yhteene brittiläiseen, entisen työvoimatoimiston virkamiehen hyökkäykseen eilen tässä Tribune-artikkelissa - MMT: lle (5. kesäkuuta 2019).
Australiassa työväenpuolueen oppositio kärsi vaalitappion juuri liittovaltion vaaleissa yhtä kaikkien aikojen pahimmista hallituksista vastaan.
Se ei ollut mikään yllätys. He ovat viettäneet viimeiset kolme vuotta oppositiotoimissa väitellen siitä, kuinka paljon suurempia ylijäämiä he saavuttaisivat (suurempia kuin konservatiivit) jonkinlaisena rohkeuden ja kunnian osoituksena.
Tämä toimintatapa lukitsi heidät joutumaan mukaan erilaisiin menolupauksiin (jotta ne näyttäytyisivät progressiivisina), ja niiden mukana runsaisiin veronkorotuksiin, jotka eivät vaikuttaneet pelkästään kaupungin huippuluokkaan, vaan myös muihin, jotka eivät ole yhtä hyvin toimeentulevia.
He epäonnistuivat dramaattisesti.
Silti päivien kuluessa vaaleista julkaistiin artikkeli (4. kesäkuuta 2019) - Kun hyvä taloustiede menettää tiensä - Canberran akateeminen ja entinen varjoministeriön neuvonantaja Andrew Leigh hyökkää siinä MMT: tä vastaan.
Muuten Leigh ajattelee, että Krugmanin ja Summersin kaltaiset edustavat "järkevää sosiaalidemokraattista valtavirtaa" ja ajattelee, että MMT on hullu.
Joka tapauksessa tämä hyökkäys (yhdeltä Adam Triggsiltä) ylistää Olivier Blanchardin, Larry Summersin ja muiden työtä esittämällä "pakottavia, teoreettisesti vankkoja, empiirisesti luotettavia ja monien maailman johtavien taloudellisten ajattelijoiden hyväksymiä teesejä".
Tavanomaista roskaa:
1. ”Julkisten menojen kasvulla on seurauksia, jos korot ovat missä tahansa nollan yläpuolella… se aiheuttaa inflaation nousua.”
2. Jos hallituksen budjetti on alijäämäinen, sen on myytävä joukkovelkakirjoja ja korotettava korkoja samalla, kun keskuspankki nostaa korkoa kysyntäinflaation inflaation hidastumiseksi.
3. Rahan painaminen!
4. Australia on jo lähellä täystyöllisyyttä, joten on "vaikeaa väittää, että tällainen radikaali lähestymistapa on perusteltua, jotta 0,2 prosentin pudotusprosentti". Niinpä NAIRU: n ostaminen vastaa 5 prosentin väitettä, jota ei edes Australian varapankki usko enää. Ja miten hän selittää, että ennen kriisiä työttömyysaste oli noin 4 prosenttia ja oli laskenut ilman inflaation kiihtymistä.
Ja miten hän oikeuttaa sanomaan, että olemme täystyöllisyydessä, kun laaja alikäyttöaste on noin 13,6 prosenttia (kun otetaan huomioon vajaatyöllisyys) ja inflaatio on huomattavasti alhaisempi kuin RBA: n matalampi tarjonta-alue?
5. Hallitus ei voi saada työttömyyttä alas, ja tarvitaan mikrotaloudellista politiikkaa (sääntely jne.).
6. "Ajatus siitä, että tämä menojen kasvu olisi rahoitettava rahan painamisella, on erityisen ongelmallista", ei ole luettu muuta perustelua kuin Krugmanin ja Summersin, luultavasti.
7. Väitteet Yhdysvaltain keskuspankin tarkoituksesta nostaa QE: n avulla inflaatiota ja "Kun inflaatio ja korot nousisivat jälleen, se lakkaisi ostamasta joukkovelkakirjoja." QE3 lopetettiin 29.10.2014, jolloin Yhdysvaltain vuotuinen inflaatio laski ja laski edelleen kahden vuoden ajan.
8. Miten hän selittää EKP: n ja Japanin pankin toimet? Ei voi!
9. Ainoa puolustautuminen inflaatiota vastaan on veronkorotusten perustelu.
10. "Avoin talous" -grafiikka - ilmeisesti MMT ajaa "inflaatiota, korkoja, valuuttakurssimutoksia" ja niin keinottelijat kaatavat valuuttamme. Miksi yli 50 vuoden jatkuvien ulkoisten alijäämien ja samana ajanjaksona pysyvien julkisen talouden alijäämien vuoksi mikään näistä ennusteista ei ole toteutunut?
Kun lukee nämä tyhjät oppihokemat, perusopiskelijoiden oppikirjasta kopioidut, väitän, että hän ei ole lukenut mitään MMT: n keskeisimmistä akateemisista kirjoista, tai ehkä hän ei ole ymmärtänyt niiden monimutkaisuutta. Tuntuu, että hän höyryää hieman , vaahdoten asialla saadakseen siitä isot pisteet.
Ja hän ei voinut juurikaan ilmaista itseään, ennen kuin hän lopulta, juuri ennen artikkelinsa loppumista, nostaa esiin isäntänsä, hänen kuolemansuudelmansa modernia rahataloutta (MMT) vastaan - ja yllätys, yllätys, tappava duo (Weimar ja Zimbabwe) on nyt lähes tuhatkertainen esimerkki:
Nykyaikainen rahateoria on Venezuelassa voimissaan ja samoin kuten Zimbabwessa vuonna 2008, Jugoslaviassa vuonna 1994, Italiassa 1970-luvulla, Unkarissa vuonna 1946, Kreikassa 1944, Weimarin Saksassa vuonna 1923 ja niin edelleen.
Hyvin tehty, Adam. Olet läpäissyt tutkinnon. Vanhemmat kollegasi osoittavat sinulle suosiota. Mutta kuten he, tiedät hyvin vähän.
Hänen Summersin käyttönsä autoriteettina asettaa hänet selvästi epäonnistuneiden joukkoon. Viittaan sinuun tähän blogikirjoitukseen - häväistyksi ja alaarvoiseksi asettaminen ei riitä (18. joulukuuta 2009) - hänen vilpittömästi.
Ja Krugman - muistakaa hänen panoksestaan Japanin keskusteluun 1990-luvulla? Viittaan sinuun tähän blogipostiin - taseen taantumiin ja demokratiaan (3. heinäkuuta 2009) - hänen vilpittömästi.
Ja sitten Blanchard - hän ei ole peittänyt kunniaa. Hän oli IMF: n pääekonomisti 1. syyskuuta 2008 ja 8. syyskuuta 2015 välisenä aikana.Muistavielä lokakuuta 2010, kun IMF julkaisi World Economic Outlook -päivityksen ja - Luku 3 Will It Hurt? Verotuksellisen konsolidoinnin makrotaloudelliset vaikutukset - käytettiin arvioita, jotka on tehty IMF: n globaalin integroidun rahatalouden ja verotuksen mallin (GIMF) simulaatioista, joissa kerrotaan, että julkisen talouden vakauttaminen aiheuttaisi lyhyen aikavälin vahinkoa suhteellisen vaatimattomassa muodossa.
Ennustetun nettoviennin arvioitu nousu "pehmentäisi supistavaa vaikutusta" ja julkisen talouden vakauttamisen olisi perustuttava pikemminkin menojen leikkauksiin kuin verojen nousuun, koska jos viimeksi mainittu käytettäisiin, IMF:n mukaan konsolidointi olisi "tuskallista".
Kansainvälinen valuuttarahasto totesi myös, että "ekspansiivisessa finanssipoliittisessa supistumisoletuksessa" oli "totuus", koska julkisen talouden alijäämien leikkaukset stimuloivat yksityisen sektorin yritysten ja kotitalouksien luottamusta.Pahimmassa tapauksessa IMF ennusti, että:
"Julkisen talouden vakauttaminen, joka on 1 prosentti suhteessa BKT: hen, vähentää tyypillisesti BKT: tä noin 0,5 prosentilla kahden vuoden kuluessa ja nostaa työttömyysastetta noin 0,3 prosenttiyksikköä."
Konservatiivit ja talouspolitiikan vastuuhenkilöt pyörittivät tätä tavaramerkkiä perustellakseen vandalisminsa. Se oli pääekonomistin Olivier Blanchardin valvonnassa.
Historia kertoo meille, että nämä ennusteet eivät olleet edes läheskään oikeita. Tuolloin ennustin, että MMT-ymmärrystä katastrofi seuraisi suuntauduttaessa säästöihin. Ja katastrofi myös tapahtui.
Koko tämän ajanjakson ajan MMT-taloustieteilijät ovat olleet johdonmukaisia ja antaneet erittäin tarkkoja tietoja siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja mitä sitten tapahtui.
IMF: n epävarmuus paljastui lokakuussa 2012, jolloin heidät pakotettiin antamaan selvitys siitä, että he olivat tehneet suuren virheen.He kertoivat maailmalle, että he olivat ”huomanneet”, että heidän poliittiset neuvonsa, jotka ovat aiheuttaneet miljoonia työttömiksi ja johtaneet kansakuntia tuhoamaan tuloja ja varallisuutta suuressa mittakaavassa. Kaikki muut säästöpyrkimykset perustuivat virheisiin arvioitaessa arvoa menojen kerroin.
1 prosentti laskee BKT:tä 0,5 prosenttia, ja se julistettiin mitättömäksi.
He myönsivät, että menojen kertoimet saattavat olla jopa noin 1,7, mikä tarkoittaa, että jokaisen valtion menojen dollarin osalta talous tuottaa 1,70 dollaria ylimääräisiä kansallisia tuloja. Ja jokainen dollarin leikkaukset johtaisivat 1,70 dollarin (tai minkä tahansa valuutan) menettämiseen kansallisista tuloista. Aikaisempien arvioidensa mukaan kerrannaisvaikutteisesti leikkautunut hallituksen dollari muuttuisi vain 50 sentin kansallisen tulonmenetykseksi (huono tulos).
Arkki-riistäjien uusi tietoisuus siitä, että he olivat väärässä ja että finanssipolitiikka oli itse asiassa erittäin tehokas keino, merkitsee sitä, että kansakuntien kiusaamista uhkaava "julkisen talouden vakauttaminen" on aina ollut erittäin vahingollista.
Se merkitsi sitä, että hallitseva pakkomielle paitsi säästämisellä verotuksellisesta ja siten myös rahapolitiikalla talouden vakauttamiseksi perustui vääriin oletuksiin.
Ja nyt meillä on Blanchard ja ryömimme ulos tästä sotkusta ja pidämme itseämme tietämättömänä tietäen, että pysyvä alijäämäinen finanssipolitiikka on kunnossa ja aina ollut kunnossa.
MMT-taloustieteilijät eivät koskaan epäilleet.
Mutta Adam Triggsin kaltaiset jäljittelijät ajattelevat, että heidän johtopäätöksensä ovat
"… Pakottavia, teoreettisesti vankkoja, empiirisesti luotettavia, ja jotka monet maailman johtavista talouden ajattelijoista ovat hyväksyneet."
Tiedot eivät viittaa mihinkään tällaiseen.
Näiden naurettavien, kaikille sopivan yksiulotteisin kritiikin kulkuun ei todellakaan kannata vastata joka kohdassa erikseen.
Se seikka, jota tämä kaksiosainen kirjoitussarja tutkii, on se, kuinka pahasti niin sanottu progressiivinen suuntaus on politiikassa jäänyt kiinni uusliberalistiseen perinteeseen.
Kaikki tässä arvostelussa johdetaan samoista perusteista, joita olemme käsitelleet 25 vuoden ajan.
Mutta kun ne tulevat ulos sosiaalidemokraattisista tai työvoimapoliittisista koneistoista, ymmärretään, että nämä taloudelliset tiedottajat uskovat tosiasiallisesti valtavirran makrotalouden kehyksen väitteisiin.
Syyt, joilla ei koskaan näytä olevan empiiristä vetoa tai ilmaisua.
He käyttävät näitä perinteisiä kehyksiä ja käsitteitä: luonnolliset työttömyysasteet, rahamäärän teoria, luottokelpoisten rahastojen oppi ja paljon muuta.
Ne kaikki on perusteellisesti hylätty kirjallisuudessa.
He saarnaavat (eräänlaista) progressiivista politiikkaa ja väittävät, että ne ovat riiston vastaisia, mutta rakentavat kuitenkin itselleen tällaisen uusliberaalin vankilan - jossa juokseva finanssipoliittinen ylijäämä on ainoa "uskottava" pyrkimys - mutta he eivät koskaan pysty toteuttamaan näitä poliittisia tavoitteita.
He puhuvat globaalista pääkaupungista hätkähdyttävästi ja suhtautuvat myönteisesti siihen, miten strategisesti älykkäitä ne ovat tuuppien pääomamarkkinoita menemään eteenpäin yhdessä progressiivisten politiikkojen kanssa tämän talousajattelun mukaisesti ikäänkuin tämä nerous muka toimisi!
Jos pääomamarkkinat ovat niin vaarallisia, niitä tuskin hämmentää jokin yksinkertainen väite finanssipolitiikan kurinalaisuudesta!
Ja sitten he ihmettelevät, miksi he häviävät valeissa.
Johtopäätös
Osassa 2 maanantaina tarkastelen, miten tällainen ”lankulla tasapainoilun” strategia vaikuttaa Britannian työväenpuolueen sisällä.
Se riittää tänään!
----------------------------------------------------------------------
Moderni rahatalouden teoria avoimessa taloudessa
Tiistaina 13. lokakuuta 2009
Useat lukijat kirjoittavat minulle, kysyen, miten nykyaikainen rahateoria (MMT) soveltuu vähemmän kehittyneille talouksille ja avoimille talouksille yleensä. Kysymykset eivät ole täysin samat molemmissa tapauksissa, mutta on olemassa yhteinen vahvuus. Tämän blogin tavoitteena on edistää ymmärrystä siitä, miten MMT käsittelee avoimen talouden kysymyksiä. Ne ovat edelleen salaperäisiä useimmille ihmisille, ja ne, jotka väittävät ymmärtävänsä, ovat vielä vakavammin väärässä.
Olen viime aikoina suorittanut tehtäviä Aasian kehityspankille Pakistanista. Harkitse tätä julkilausumaa Pakistanista, joka ilmestyi The Economistissa 23. lokakuuta 2008 julkaistussa painoksessa The Last Resort (viimekätinen lainaaja):
"… Pakistanilla on romahtamassa taloudellisesti... Talous on lähellä vapaata pudotusta. Inflaatio on noin 30%. Rupia on alentanut noin 25% vain kolmen kuukauden aikana. Julkisen talouden alijäämä on 10 prosenttia BKT: stä. Valuuttavaranto kattaa vain kuusi viikkoa tuontia. 500 miljoonan dollarin joukkovelkakirjalaina erääntyy ensi helmikuussa, mutta markkinat ovat jo päättäneet, että se on roskapostia. Maa tarvitsee vähintään 3 miljardia dollaria lyhyessä ajassa ja 10 miljardia dollaria seuraavien kahden vuoden aikana maksutaseongelmien poistamiseksi. Ilman sitä ulkomaille tapahtuva maksukyvyttömyys saattaa yhdistyä kotona vallitsevan poliittisen anarkian kanssa."
Viikon verran myöhemmin myöhemmin The Economist (29. lokakuuta 2008) korosti Pakistanin haavoittutta suvereniteettia toteamalla että:
"Ilman ulkomaalaista apua Pakistan ei voi maksaa tuontiaan eikä velkojaan tai tukahduttaa kapinallisia, jotka leiriytyivät sen rajojen sisäpuolelle. Pitkittyneiden sähkökatkosten ansiosta se ei voida valaista kaupunkeja eikä kyliä. Toisin sanoen se ei ole täysin omaa aluettaan hallitseva valtio… Pakistanista on loppumassa kova valuutta…
Pakistanin talouden heikkeneminen on kiihtynyt nopeasti viime kuukausina, ja Pakistanin hallitus on nyt virallisesti pyytänyt 15 miljardia dollaria taloudellisesta tukea Kansainväliseltä valuuttarahastolta…
Hallitus tarvitsee selkeästi aikaa hoitaa kasvavaa maksutasevajausta ja valuuttavarantojen kestämättömäksi käyvää menetystä. Hallituksen tavoitteena IMF: n varojen hakemisessa on sen näkemyksen mukaan vakauttaa makrotalouden epätasapaino, saada aikaan valuuttavarantoon puskuri ja aktivoida investointeihin liittyviä odotuksia, kuten se näkee."
Joten tästä saat kuvan - elää yli varojen -> valuuttakurssin putoaminen-> valuuttavarantojen heikkeneminen… jne.
Taloustieteilijöiden tärkein näkemys on, että näissä tilanteissa kokonaistarjonnan ja kokonaiskysynnän välillä on suurta epätasapainoa, joka on aiheuttanut inflaatiota ja kasvavaa tuontia. Nämä ongelmat puolestaan johtavat valuuttavarantojen nopeaan supistumiseen ja nopeisiin valuuttakurssimuutoksiin.
MMT:n tämä ei koskaan johda siihen, että kansakunta "elää yli varojensa", minkä vuoksi sen olisi vähennettävä julkisia menoja ja yksityistä kulutusta, kun käytössä on huomattavaa käyttämätöntä kapasiteettia ja hyödyntämättömiä resursseja (erityisesti työvoimaa). Näissä olosuhteissa kansakunta ei voi elää yli varojensa.Väärien johtopäätösten seurauksena yleiset poliittiset suositukset ovat aina todennäköisempiä omiaan pahentamaan tilannetta kuin parantamaan sitä.
Lisäksi MMT ei kannusta lisäämään julkisia nettokustannuksia sinänsä. Jotkut kasvustrategiat ovat kestämättömiä. Kaiken kaikkiaan pitkän aikavälin kasvun ja kestävän kehityksen malli edellyttää sisäisten ja ulkoisten voimien huolellista tasapainottamista.
On selvää, että kun valuuttavarantojen heikkenemistä kokevassa taloudessa on tehtävä tiettyjä päätöksiä suhteessa ulkoisiin toimijoihin, varsinkin jos se on riippuvainen tuoduista polttoaineista ja elintarvikkeista. Näissä tilanteissa kasvava valtionvelka CAD aiheuttaa uhka kansainvälisten valuuttavarantojen vähenetämisestä.
Joissakin tapauksissa, kun otetaan huomioon viennin ja tuonnin erityinen koostumus, valuuttakurssien heikentämiset eivät todennäköisesti ratkaise valtionvarantoa ilman lisätoimenpiteitä.
Heikennykset nostavat puolestaan tuonnin suhteellisia kustannuksia ja aiheuttavat taloudelle inflaatioriskejä. Lisäksi heikennykset johtavat odotuksiin siitä, että valuuttakurssit edelleen heikkenevät ja että valuuttanmenettää arvonsa kokonaan. Korkoa ei ehkä voi nousta niin korkeaksi, jotta se voi poiustaisi pelot mahdollisesta maksukyvyttömyydestä ja siitä aiheutuvista tappioista.
Lyhyellä aikavälillä ei luultavasti ole muuta vaihtoehtoa kuin kiireellisesti palauttaa valuuttavaranto neuvotellen uudelleen ulkomaiset velkasitoumukset, kansainvälistä avunantajien apu vaihtoehtona täydelliselle maksukyvyttömyydelle.
Ortodoksinen tulkinta väittää, että kansakunta "elää yli varojensa" - ja että on liiallista kotimaista kysyntää, joka lisää tuontia; liiallinen kysyntä lisää myös vientiä rajoittavaa inflaatiota. Oletuksena on, että tämä vajaus on "rahoitettava" valuuttavarannoista, jotka suurelta osin on saatava houkuttelemalla korkeilla tuotoilla ja vakaalla poliittisella, taloudellisella ja sosiaalisella ympäristöllä.
Niinpä kaupankäynnin heikkeneminenviitta siihen, että paikallinen kulutus tulee riippuvaiseksi ulkomaisten lainanantajien huijauksesta. Lisäksi, jos valtiolla on suuri budjettivaje, sen hallituksen sanotaan olevan yhä riippuvaisempi ulkomaisesta velasta täydentääkseen kotimaisten säästäjien ostovoimaa valtionvelalla.
Jos kansakunta ei voi saada näitä tarvittavia varantoja, sen on hidastettava kasvua tuonnin vähentämiseksi; alhaisemmat hinnat ja palkat voisivat myös edistää vientiä. Ulkomaisten velkasitoumusten maksukyvyttömyyden ilmeisiä seurauksia käytetään sitten valtion menojen rajoittamisen perusteena. Näin ollen sekä rahapolitiikkaa että finanssipolitiikkaa olisi tiukennettava tällaisten pääomavirtojen edistämiseksi, vaikka tämä vähentäisi niiden tarvetta.
Lisäksi julkisen talouden alijäämien ortodoksinen tulkinta on se, että ne nostavat korkoja (kilpailulla rajoitetuista lainoista) ja samalla synnyttävät inflaatiota (ylimääräinen kysyntä). Korkeiden korkojen puolestaan väitetään vähentävän tuottavia investointeja, mikä tekee kansasta vähemmän kilpailukykyisen kansainvälisesti. Tämä vaikeuttaa kaupan tasapainon saavuttamista inflaation heikentäessä lisäksi kilpailukykyä.
Näin ollen on olemassa melko suora yhteys, jonka väitetään johtavan budjettivajeista kaupan alijäämiin - niin sanottuun "tuplatappio" -hypoteesiin. Tämän vuoksi taloudellinen valtavirta on sitä mieltä, että on välttämätöntä rajoittaa budjettivajetta. Logiikan mukaan korkojen laskeminen, vähentäisi inflaatiota ja mahdollistaisi ulkoisen tasapainon saavuttamisen ja sekä vähentäisi painetta valuuttakurssia kohtaan.
Nettokustannusten ja korkojen välinen oletettu yhteys perustuu siihen, että suvereenien hallitusten on "rahoitettava" kaikki alijäämäkulut samalla tavalla kuin kotitalouden on rahoitettava tulot ylittävät menot (jättämällä huomiotta varojen loppumisen kokonaan).Tällainen yhteys on pelkästään vapaaehtoistaeikä siihen ole tarvetta sellaisella suvereenilla (oman kansallisen pankin omaavalla) hallituksella, joka haluaa ylläpitää alijäämiin perustuvaa kestävää finanssipoliittista strategiaa.
”Tuplatappio” -hypoteesi perustuu edelleen ratkaiseviin oletuksiin yksityisestä kotimaan tasapainosta (säästämisen ja investointien välinen suhde), joka harvoin toteutuu käytännössä.
Lopuksi väitteet, jotka koskevat "ylivelkaantumista" ja "tuplavajeita", perustuvat kriittiseen arvioon hallituksen "lainanotosta" ja korkotasoihin, joissa alijäämät nostavat korkoja. Kuten jäljempänä esitän, MMT näyttää, että tämä uskomus on täysin perusteeton ja heijastaa perustavanlaatuista väärinkäsitystä siitä, miten korkotaso määritetään.
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=5402
