Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) esitaistelija Bill Mitchell esittää raastavan arvion EU:n valtionvarainministerien ("Euroryhmän") 13.6. 2018 kokouksen tuloksista. Hän palautaa mieleen aluksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin 5.7. 2017 virkanastujaispuheessaan esittämän toiveen Euroopan Unionin peruskirjojen muuttamisesta niin, että vahva ja dynaaminen, eurooppalaisiin ongelmiin vastaava politiikka kävisi mahdolliseksi. Saksa on kuitenkin pitänyt kiinni pelkästään inflaatiotavoitteeseen liitttyvästä ja jäsenvaltioiden sekä EU:n itseensä kohdistuvasta rajoituksesta, joka estää euroaluetta nousemasta vahvaksi taloudelliseksi vaikuttajaksi. Bill Mitchel muistuttaa, että jo 1970 ns. "aka the Werner" raportissa hahmotettiin Euroopan yhteisön talous- ja rahapolitiikka sellaiseksi että se tarjoaa jäsenvaltioille ja itse yhteisölle federaationa mahdollisuuden dynaamiseen talous- ja rahapolitiikkaan silloin kun epätasapainoa suuntaan tai toiseen esiintyy. Vähitellen 1970-luvun lopulta lähtien tämä demokraattista valtiota vahvistava lähestymistapa painettiin alas ja ajauduttiin nyt vallitsevaan "kuolleeseeen kulmaan", joka ei tarjoa Euroalueella sen tarvitsemia talous- ja rahapoliittisia välineitä ehkä piankin edessäolevien kaaosmaisten tilanteiden varalta.
Blogikirjpotus sisältää lukuisia linkkejä sekä em. tärkeisiin asiakirjoihin että Bill Mitchellin aikaisempiin tätä teemaa käsitteleviin kirjoituksiin. Tässä pari-kolme lainausta hänen (MMT) blogistaan:
"Viime viikolla EU: n valtiovarainministerit (”euroryhmä”) kokoontuivat (13. kesäkuuta 2019) Luxemburgissa osana säännöllistä aikataulua. Kokouksessa käytiin paljon keskustelua siitä, voiko Emmanuel Macronin pyrkimys yhtenäisempään EU: n finanssipolitiikkaan toimia vakauttamisvalmiutena valitulle talous- ja rahaliitolle. Kuten on normaalia, edistystä ei tapahtunut, ja lehdistötiedotteissa sanottiin, että valtiovarainministerit "jatkoivat yhteenottoa uuden verotusvälineen lähes kaikista piirteistä, myös rahoituksen lähteistä". Ei yllätyksiä. Niinpä ohjelma "korjaa katto auringonpaisteen aikana" - jota monet Eurooppamyönteiset -vasemistokommentaattorit ovat toivoneet, hylättiin. Katossa on vielä aukkoja, ja EMU näyttää epäonnistuvan jälleen pahasti, kun seuraava talouden suhdannekierros tulee. Lisäksi johtajuuden puute finanssipolitiikassa näyttää luovan valtavan dilemman EKP: lle ja sen rahapolitiikan toteuttamiselle. Itse asiassa aukko osoittaa, että sen rahapolitiikka ei kykene saavuttamaan tavoitteita, vaikka EKP on tarkoituksellisesti rikkonut sille perustamissopimuksissa vahvistettua oikeudellista kehystä. Euroalueen toimintahäiriö etenee uudelle tasolle - ja on kasvun aika."
"Niinpä todellisen euroalueen inflaatiovauhdin ja EKP: n hintavakauden tavoitteen välisen vastaavuuden puuttuminen antaa meille todisteita siitä, että euroalue on taantunut matalan kasvun ympäristöksi, toisin kuin eurovirkamiehet väittävät että euro on ollut "historiallinen menestys ”edistämällä voimakasta todellista kasvua."
"Sen valtava joukkovelkakirjojen hankintaohjelma on rahoittanut tehokkaasti jäsenvaltioiden julkisen talouden alijäämiä, vaikka kertomuksen on todettu edustavan sitä likviditeetinhallintatoimenpiteenä.
On selvää, että ne ovat rikkoneet EU: n perustamissopimuksen 103 artiklaa (ei pelastamislauseketta)."
19.5. 2019 tätä blogikirjoitusta koskevaa keskustelua:
Ilkka Kajaste
En ole ihan varma, kuinka viisaita Mitchellin kirjoitukset ovat. En puutu rahapolitiikkaan, koska se ei kuulu asiantumukseni piiriin. Sen sijaan eräät muut hänen teorioistaan nousevat päätelmät tuntuvat oudoilta. Ja itse asiassa kovin tutuilta. Ei uutta. Monet euroalueen ulkopuoliset ekonomistit ovat aikojen kuluessa tarjonneet keskitettyä talous- ja finanssipolitiikkaa keskuspankkipolitiikan täydennykseksi ja vastapainoksi. Itse asiassa riittäisi, että neljä suurinta maata (DE,FR,ES,IT) sopisivat yhteisestä linjasta, koska ne kattavat valtaosan euroalueesta. Tällaisia linjauksia on komission toimesta tehtykin, mutta ilman tulosta. Ei ole lainkaan selvää, että näiden linjausten seurauksena euroalueen kehitys olisi ollut suotuisampaa, koska myös komissio on tehnyt huomattavia virhearvioita. Pienempien maiden kuten Suomen kannalta keskitetty politiikka olisi ongelmallista, koska kuten tunnettua euroalue ei ole optimaalinen. Näin on parempi, että jäsenvaltioilla on talouspolitiikassaan liikkumavaraa (automaattisia vakauttajia varten). Tähän on pyritty sillä, että monenkeskinen valvonta perustuu yhteisesti hyväksyttyihin sääntöihin ja kriteereihin. Niiden oikeudellinen velvoittavuus on avoin, mutta säännöt ovat ennen muuta jäsenvaltioiden intressissä. Ne ovat perusta terveelle talouspolitiikalle. Ehkä tärkein näkökohta, jonka Mitchell ja muut täysin unohtavat on se, että budjettipolitiikka liittyy kansalliseen suvereniteettiin. Olisi melkoinen mullistus, jos päätöksenteko siirrettäisiin Brysseliin. En suosittelisi tätä, kun argumentit ovat kovin heikolla pohjalla, etäällä todellisuudesta. Vaikka nykyisessä järjestelmässä on ongelmia, on kevytmielistä esittää jotakin, joka olisi selkeästi demokraattisen päätöksenteon vastaista. Kompromissit ovat vaikeita, mutta ulkopuoliset eivät osaa tässä neuvoa.
Ilpo Rossi
Keskittäminen sellaisenaan ei liene MMT:n ytimessä oleva asia, vaan liberaalin, keynesiläishenkisen talous- ja rahapolitiikan mahdollistaminen Euroopan Unionissa. Yksiulotteinen markkinaulottuvuus johtaa sekä toiminnallisiin että sääntöpohjaisiin ongelmiin. Pidän suurena ongelmana sitä, että talous- ja rahapolitiikasta puhutaan yksinomaan nykyisen, valtavirtaisen logiikan hengessä.
Ilkka Kajaste
Tässä on jokin väärinkäsitys. Ymmärtääkseni uusliberaali lähestymistapa painottaa markkinoiden vapaan toiminnan merkitystä. Tätähän sääntöihin perustuva mekanismi (vakaus- ja kasvusopimus) ei ole. Päinvastoin. Ne jotka haluavat päästä eroon EMUsta antaisivat markkinoiden määrätä valuuttojen arvon. Kuten pelimarkat rulettipöydällä pienten maiden/talouksien kohdalla. Ne jotka propagoivat keynesiläisyyttä edustavat itse asiassa vulgaarikeynesiläisyyttä. Kun on ollit vuosia mukana ja kokenut talouden ja markkinoiden toimintaan liittyvät suuret epävarmuudet, on vaikea asettua kannattamaan jotakin mekaanista lähestymistapaa. Sääntö, joka edellyttää jäsenvaltioita pyrkimään rakenteelliseen tasapainoon, on järkevä lähtökohta talouspolitiikalle. Ne jotka pyrkivät ymmärtämään euroalueen kehitystä ulkopuolelta paneutumatta sen sääntöihin ja käytäntöihin puhuvat valtavirtaisesta logiikasta. Totuus on paljon monivivahteisempi ja tulee näkyviin huomattavissa maakohtaisissa eroissa.
Ilpo Rossi IlkkaKajasteelle
Olennaista on että pohdit asiaa ja kommentoit; talous- ja rahapolitiikasta on tärkeää käydä keskustelua juuri nyt kun uusia toimijoita keskeisiin EU-elimiin valitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti