Lännen rankaisuhenkisyys

 Suomen ulokoministeri Pekka Haavisto on lähdössä 15.2. 2021 Venäjälle tapaamaan mm. ulkoministeri Lavrovia tilanteessa jossa Euroopan Unionin ja Venäjän suhteet ovat aallonpohjassa. Läntinen arvoyhteisö EU on pitänyt tarpeellisena sanktioilla osoittaa moraalista erinomaisuuttaan paitsi Venäjän, myös Valko-Venäjän toimia kohtaan. Seurauksena tästä on myös Venäjä koventanut kielenkäyttöään ja toimiaan karkoittamalla EU:n toimien vastapainona Euroopan Unionin jäsenmaiden lähetystöjen diplomaatteja. Tämä on tapahtunut samaan aikaan kun Euroopan Unionin  ulkopolitiikan korkea edustaja oli vierailemassa Moskovassa.

Herää kysymys, millä tavalla ulkoministeri Pekka Haavisto tulee puolustamaan EU:n sanktiopolitiikkaa? Onko odotettavissa myönnytyksiä vai lisää kylmää kyytiä Venäjän ja Euroopan Unionin suhteille, mahdollisesti jopa vastasanktioita Suomenkin suuntaan?

Saksalainen viikottainen poliittinen aikakauslehti der Spiegel kirjoittaa Christiane Hoffmannin kynällä läntisten rankaisutoimien tarkoituksenmukaisuudesta ja tehosta lehdennumeross 45 lokakuun lopulla (30.10. 2020) viime vuonna eli 2020. 

Juuri läntiset demokratian ovat ottaneet tavakseen käyttää näitä 'sanktioita' - sana sanktio tulee uskonnollisesta perinteestä  ja sana sanctus (lat.) tarkoittaa jotakin pyhitettyä ja sen suojelua. Sanktiointi on muodostunut niin tavanomaiseksi että sitä voi pitää yhtenä oman mielenilmaisun muotona. Näyttäisi siltä että tarkoitus ei ole kuitenkaan sotkea suuria kansallisia hankkeita kuten esim. Nordstream 2:n valmistumista osaksi sanktiopolitiikkaa. Sanktioita kohdistetaan yksittäisiin henkilöihin, jotka ovat keskeisessä asemassa. Selvää tietenkin on että ne myrkyttävät maiden välisiä suhteita ja luovat painetta yhä voimakkaampiin mielenilmaisuihin. Yksittäisiin ihmisiin kohdistettuna ne liippaavat läheltä ihmisoikeus§loukkauksia. Saksan talousministeri Peter Altmaierin mukaan hän ei tunne yhtään tapausta, jossa sanktiot olisivat vaikuttaneet  suurvallan poliittiseen asennoitumiseen. Pikemminkin ne ovat nostaneet sanktioiden kohteeksi joutuneen maan kansallista ylpeyttä.  Venäjän koventunut kielenkäyttö ulkoministeri Sergei Lavrovin suulla on tästä esimerkkinä.

Suurvaltojen kohdalla sanktiot eivät näytä juuri vaikuttaneen poliittisiin asenteisiin ja valintoihin. Pienemmät maat ovat kärsineet näistä kovastikin, ajatellaan vain Irakiin, Iraniin, Venezueelaan tai pohjois-koreaan suuntautuneita pakotteita.

USA laajensi sanktioiden käyttöä moraalisen pyhityksen alueelta myös taloudelliseen kilpailuun; näyttöä Huawein tai kiinalaisyritysten digitaalisesta vakoiluelementtien sijoitamisesta puhelimiin tai TikTokin kaltaisiin internet-alustoihin ei ole, mutta taloudellIsia yhteyksien sulkutoimia on tullut lähes nauhalta, erityisesti presidentti Donald Trumpin aikakaudella. Kiinaan ei näillä näytä oleen suurempaa vaikutusta. Kiina aloitti kyllä nämä sulkutimet ensimmäisenä sulkien mm. Googlen ja Facebookin kiinalaisilta vihamielisiksi miellettyjen sivustojen ylläpitämisen johdosta.

Kiina on edelleen jatkanut lihan ja soijan osto-ohjelmia amerikkalaisilta yrityksiltä ja on korvannut Amerikan markkinoilla menetettyjä ohjelmia yhteistyöllä Etelä-Aasian ja Afrikan maiden kanssa. Sanktiot ovat siis laajentuneet välineeksi taloudellisessa kilpailusssa maailmanherruudesta ja ovat taipuvaisdia jakamaan maailmaa globaalin internetin aiakaudella toisiansa poissulkeviin ryhmiin. 

Cristiane Hoffmannin mukaan sanktioilla on suurvaltojen ulkopuolella ollut myös vaikutusta tavallisten kansalaisten elämisen ehtoihin. ne ovat aiheuttaneet suoranaista kurjuutta ja jopa nälänhätää sellaisissa maissa kuin Iran, Pohjois-Korea tai Venezuela.

Kirjoittaja päättelee että sanktiopolitiikka on heikentänyt niiden kohteeksi joutuneiden maiden kansalaisten uskoa läntisen demokratian houkuttelevuuten taloudellisesti suorituskykyisenä vapauden ja ihmisarvon kunnioittajana. Hän uskoo että sanktioiden sijasta myös Euroopan täytyy osoittaa myös muulla tavoin olevansa yhteiskunnallinen esikuva muulle maailmalle.

Länsi siis käyttää sanktioiden muodossa jo nyt niitä keinoja, joita se pelkää sanktioiden kohteeksi joutuneiden maiden mahdollisesti käyttävän itseään vastaan. 

Ulkonministeri Haavistolla on epäkiitollinen tehtävä taiteilla vierailunsa aikana luottamuksellisten naapurisuhteiden ja Euroopan Unionin sanktiopolitiikan välimaastossa. 

Valtio, markkinat ja hyvinvointivaltio

 Tässä FM Seppo Tuovisen mainio artikkeli kuuluisan talousvaikuttajan Mariana Mazzucaton edustamasta vahvan valtion merkityksestä yhteiselle hyvinvoinnille. Mazzucaton mielstä juuri julkinen zsektori on innovatiivinen, "globaalin älyn" keskittymä, joka kykenee pitkäjännitteisyydellään tukemaan tärkeää perustutkimusta ja mahdollistamaan uusia innovaatioita, joista Seppo Tuovinenkin mainitsee kirjoituksessaan muutamia. juuri äskettäin Mariana Mazzucato puhui Euroopan Ammattiyhdistysinstituutin ETUI:n järjestämässä avoimessa nettikonferenssissa valtion merkityksestä. Hän korosti, että jos 'markkina' mielletään - kuten Europan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa on tehty -   olennaisesti yritysten toteuttamaksi toiminnaksi, unohdetaan kansanvaltaisen valtion ja suuren yleisön sekä kansalaisjärjestöjen  merkitys markkinan kokonaisuudessa. Tämä kapea näkemys on johtanut Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin yksipuoliseen yritykseen ratkaista tuotannon, kysynnän ja hyvinvoinnin tärkeimmät kysymykset pelkällä yritysten tarjonnan lisäämisellä. Tämä puolestaan on johtanut aneemisen Euroopan syndroomaan, josta on todella vaikeaa päästä ulos peruskirjojen ehdottoman autoriteetin ja niiden edellyttämän yksimielisyyden vuoksi.

Mazzucaton kirja, johon Seppo Tuovinen kirjoituksessaan viittaa, The Enterpreneurial State - Debunking Private vs. Public Sector Myths" löytyy pääosiltaaan myös Youtubesta Mazzucaton puolentoistatunnin mittaisena luonto- ja keskusteluversiona. 

Miksi valtion rooli on myös euroopan unionissa niin tärkeä? Ennenkaikkea siksi että se kykenee rahoituksen saatuaan vastaamaan investouinneilla ja palvelutarjonnalla kansalaisten tarpeisiin ja luomaan tätä kautta aitja, oikeita, toimeentulon tarjoavia työpaikkoja. Yritykset investoivat vain, jos on riittävästyi maksukykyistä kysyntää - ei muutoin. Kun Euroopan Unioni asettuu sääntömääräisesti vahvaa valtiota vastaan kieltäytymällä tukemasta jäsenvaltioitaan mutta suorastaan syytää rahaa yritysmaailman tueksi, ollaan tekemisissä yksiulotteisen, autoritaarisen järjestelmän kanssa. Tähän 'kantoon kaskessa' törmää tietenkin myös Mazzucaton vahvan valtion peräänkuuluttaminen- Ja tähän samaan seikkaan törmää myös euroopalaisen vasemmiston, so. ennenkaikea sosialidemokratian yritys toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ideaa Euroopan tasolla. Yhdessä työnantajien pyrkim,yksen kanssa lopettaa neuvpttelu- ja sopimistoiminta ammattiyhdistysliikkeen kanssa muodostaa tämä uusliberaali lähestymistapa myrkyllisen yhdistelmän, jota vastaan demokratian ja parlamentarismin keinot suljetaan pois yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinovalikoimasta. Mitä siitä seuraa?