Näytetään tekstit, joissa on tunniste Demokratia EU:ssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Demokratia EU:ssa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Euroopan tulevaisuuden hallintotapa

Hajauttaminen ja demokratisointi samalla kun uudistetaan Euroopan taloushallintoa; 

(käännös Social Europe verkkolehden artikkelista 9.5. 2021)

Vivien Schmidt 9. toukokuuta 2021 @vivienaschmidt


Euroopan tulevaisuuskonferenssissa on käsiteltävä sitä, miten EU: n hallinto voidaan sovittaa legitimiteettikriisin lopettamiseksi.


Konferenssi Euroopan tulevaisuudesta, eurooppalaisesta hallintotavasta

Vivien A Schmidt:

Covid-19-pandemia on ollut eräänlainen herätyssoitto Euroopan unionille. EU tunnusti lopulta, että euroalueen talouspolitiikka, jota se oli harjoittanut 1990-luvulta lähtien - vahvistettu euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 -, oli vahingollinen kansalaistensa ja planeetan hyvinvoinnille.


Vakaus- ja kasvusopimuksen ('Sääntely sääntöjen mukaan ja numeroiden mukaan') pakkomielle keskittyä matalaan alijäämään ja velkoihin tarkoitti sitä, että EU ei ollut onnistunut investoimaan tulevaisuuteensa. Tällaiset säännöt ja numerot varmistivat, että ne, joilla ei ole "finanssipoliittista tilaa" (lue Etelä-Eurooppa), eivät pysty investoimaan, kun taas finanssipolitiikkaa käyttämättömät (Pohjois-Eurooppa) eivät halua. EU:n euroalueen hallinto aiheutti      "legitimiteettikriisin", jossa menettelysääntöjen kaksinkertaistaminen johti huonoon taloudelliseen suorituskykyyn ja yhä myrkyllisempään politiikkaan.


Uusi alku

Pandemian aiheuttama siirtyminen seuraavan sukupolven EU:hun lupaa investoida vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen samalla kun puututaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Sopeutumiskyky ja elvytysrahasto (RRF) eniten apua tarvitseville maille on uusi alku euroalueen talouspolitiikassa ja hallinnossa. Politiikkoja on kuitenkin vahvistettava uusilla välineillä EU:n laajuisen kestävän kehityksen edistämiseksi, kun taas hallinto on hajautettava ja demokratisoitava.


Näitä välineitä varten EU:n on rakennettava seuraavan sukupolven EU:ta - tehden siitä pysyvä ja paljon suurempi - samalla kun Euroopan keskuspankille (EKP) annetaan valtuudet tehdä enemmän työllisyyttä ja vihreämpää taloutta koskevien toissijaisten tavoitteidensa merkeissä. Hallinnointia varten euroalueen on kehitettävä demokraattisempi prosessi, jossa on joustavat suuntaviivat sekä makrotalous- ja teollisuuspolitiikkaa koskeva vuoropuhelu, jotka mahdollistavat työmarkkinaosapuolten ja kansalaisten osallistumisen parlamenttiensa edustajien kanssa. Jotta tällainen hajautettu ja demokratisoitu euroalueen hallinto voidaan toteuttaa, meidän on kuitenkin harkittava myös institutionaalisia järjestelyjä.


On monia uusia ideoita siitä, mitä EKP voisi tehdä EU: n taloudellisten näkymien parantamiseksi sen roolin avulla rahapolitiikassa ja makrotaloudellisessa koordinoinnissa. Pandemian aikana se on jo mennyt hyvin pitkälle pandemian hätäostohankkeensa kautta, mutta monet muut aloitteet ovat mahdollisia - useimmat niistä n keskustelussa, mutta joista yhtään ei ole vielä otettu käyttöön. Ennen kaikkea EKP: n olisi siirryttävä lähes yksinomaisesta keskittymisestä peruskirjassaan asetettuihin ensisijaisiin tavoitteisiin toissijaisiin tavoitteisiin.


Tämä voi tarkoittaa sitä, että pankki asettaa itselleen tavoitteen täystyöllisyydestä samalla tasolla kuin inflaation torjunnassa;  "neutraalin" joukkovelkakirjojen oston lopettaminen (tarkoittaen saastuttavan teollisuuden joukkovelkakirjojen ostamisen lopettamista); luomalla ympäristöystävällisiä joukkovelkakirjoja tai jopa tarjoamalla "helikopterirahoja" suoran tuen tarpeessa oleville kotitalouksille. Lopuksi, olisi erittäin hyödyllistä luoda EU: n turvallinen omaisuuspohja ja ratkaista samalla valtionvelan ylitysongelma (koska velkojen uudelleenjärjestely maittain ei ole mahdollista) siten, että Euroopan vakausmekanismi ostaa osan EKP: n hallussa olevista valtion joukkovelkakirjoista. .


Vastuullisuus ja avoimuus

Tärkeää on, että tällaisia ​​toimia tehdessään EKP hyötyisi vastuunsa ja avoimuutensa parantamisesta samalla kun prosessia demokratisoidaan. Vastuu Euroopan parlamentille voisi olla suurempi esimerkiksi toimielinten välisen vuoropuhelun muodollisten vaatimusten avulla.


EU:n makrotalouden hallinnosta voisi olla myös tilaa demokraattisemmalle mielipiteenvaihdolle ja keskustelulle. Kutsutaan sitä "suureksi makrotaloudelliseksi vuoropuheluksi", jossa järjestetään vuosittainen konferenssi, jossa hahmotellaan tulevan vuoden suuret talousstrategiat ja luodaan tilaa vuoropuhelulle EKP: n ja muiden toimijoiden - sekä Euroopan Parlamentin että myös Euroopan komission ja neuvoston - välillä sekä pääoman, työvoiman ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa kaikkialta Euroopasta.


Luonnollisesti EKP säilyttäisi peruskirjaan perustuvan itsenäisyytensä sopivimpana pitämänsä politiikkojen harjoittamiseksi, mutta ainakin pystyy laillistamaan kaikki rohkeammat toimet viittaamalla Suuren makrotaloudellisen vuoropuhelun kautta tarjottuihin "poliittisiin ohjeisiin". Tällainen prosessi antaisi epäilemättä oikeutuksen kansallisille keskuspankeille, jotka toimisivat kansallisen politiikan puitteissa ja vapauttamallaa EKP EU: n tason toimintoihin


Sijoitusrahastot

Seuraavan sukupolven EU: ta ja RRF: ää on vahvistettava pysyvän, EU: n tason järjestelyn avulla, joka voisi tarjota sijoitusrahastoja kaikille jäsenvaltioille säännöllisesti. Ajattele sitä EU:n sijoitusrahastona, joka muistuttaa kansallisia valtion varoja.


Se antaisi velkaa globaaleilla markkinoilla sijoittamaan jäsenvaltioille myönnettävillä avustuksilla - koulutukseen, tulotukeen, talouden vihreyttämiseen ja ihmisten digitaaliseen yhdistämiseen sekä suuriin fyysisiin infrastruktuurihankkeisiin. Se voisi myös investoida EU: n tason rajat ylittäviin pyrkimyksiin sekä uudelleenjakelutarkoituksiin useiden innovatiivisten EU-rahastojen kautta, mukaan lukien työttömyys- ja jälleenvakuutusrahasto , pakolaisten kotouttamisrahasto (maille, jotka ottavat vastaan ​​enemmän turvapaikanhakijoita) , EU: n rahasto oikeudenmukaiselle liikkuvuudelle (joka keskittyy "aivovuotoon") tai jopa köyhyyden lievittämiseen tarkoitettu rahasto - vaikka tällaisiin aloitteisiin voitaisiin sen sijaan tarjota muita EU: n talousarvion "omia varoja".


Seuraava kysymys olisi, kuinka varmistaa jälkimmäisen onnistuminen. Eurooppalainen ohjausjakso on ihanteellinen väline valvontaa ja apua varten, mutta vain jos ajattelemme uudelleen sen tarkoitusta ja sääntöjä. Euroalueen rajoittavat alijäämä- ja velkasäännöt, joita vahvistettiin euroalueen kriisin aikana, eivät selvästikään toimineet, ja niitä on joka tapauksessa muutettava vastaamaan uusia olosuhteita ja tavoitteita.


Sääntöjen ja lukujen yksinkertaisen mukauttamisen sijaan ne olisi pysyvästi keskeytettävä - ja korvattava esimerkiksi  "finanssiperiaatteilla" kestävyyden arvioimiseksi asiayhteydessä. Jos tämä ei olisi mahdollista, olisi kehitettävä paljon joustavampi sääntöjen joukko, joka keskittyy vastasykliseen talouspolitiikkaan ja jossa on tarkemmat arviot siitä, mihin yksittäiset jäsenvaltiot sijoittuvat suhdannevaiheessa suhteessa alijäämiin ja velkoihin, sekä arviot kasvunäkymistä ja näkymät sijoitustavoitteiden saavuttamiseksi.


Avainsanana joustavuus

Joustavuuden on oltava avainsana - ja kestävän, oikeudenmukaisen kasvun on oltava tavoite. Ajattele Italiaa, jolla on ollut ensisijainen ylijäämä kaikki nämä vuodet, mutta koska se on joutunut rahoittamaan 1980-luvulta peräisin olevan velkansa, se ei ole kyennyt investoimaan kasvua edistäville alueille. Sen on todellakin pitänyt sen sijaan jatkaa leikkauspolitiikkaa - suureksi vahingoksi velan maksamisen ja pandemiaan vastaamisen kannalta.


Julkisia (teollisia ja sosiaalisia) investointeja, joiden katsotaan hyötyvän seuraavalle sukupolvelle, ei pidä laskea alijäämiin tai velkoihin ("kultainen sääntö"). Itse asiassa tässä erittäin alhaisen korkotason ympäristössä, jossa EKP harjoittaa laajaa "määrällistä keventämistä", julkinen velka voidaan jättää huomioimatta, jos se on kestävää (kuten silloin, kun hallitus voi lainata korkoja alhaisemmalla korolla kuin kotimaisen bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvu). Muussa tapauksessa veroja voidaan nostaa .


Yksi viime vuosikymmenen opetuksista on se, että säästöillä ei voi päästä eroon julkisesta velasta - ainoa tapa on kasvu. Tässä mielessä toisen aloitteen pitäisi olla velkajarrun poistaminen kansallisesta perustuslaista tai toimintaohjelmista (Suomessa tästä käytetään nimitystä kehysbudjetointi). Tämä oli merkittävä este investoinneille jopa maissa, joissa julkisen talouden liikkumavaraa olisi olemassa.


Otetaan esimerkiksi Saksan Liittotasavalta, jossa osavaltiot vastaavat yliopistokoulutuksesta ja paikalliset viranomaiset paikallisista infrastruktuureista. Lainsäädäntö (perustuslaki) rajoittaa uusia investointeja köyhemmille (ja siten jo enemmän velkaantuneille) osavaltioille ja paikkakunnille, mikä lisäsi eriarvoisuutta liittovaltion yksiköiden välillä ja samalla hidasti kasvupotentiaalia.


Upea arkkitehtuuri

Myös eurooppalaisen ohjausjakson (European Semester) menettelyt on kuviteltava uudelleen. Ohjausjakso tarjoaa hämmästyttävän arkkitehtuurin koordinoinnille, mutta mitä tarkoitusta varten? Euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 se muutettiin pehmeän lain mukaisesta koordinointimekanismista (joka muistuttaa 'avointa koordinointimenetelmää') ylhäältä alaspäin rangaistavaksi valvontajärjestelmäksi - vaikkakin vuodesta 2013 lähtien sovellettiin yhä joustavammin paremman suorituskyvyn varmistamiseksi.


Tänään, pandemian antamien haasteiden valossa, komission tehtävä on muuttunut, jättäen suurelta osin taakanvalvojan ja sitten euroalueen kriisinvalvojan roolin tullakseen uusien teollisuuspoliittisten aloitteiden edistäjiksi kansallisten sietokyky- ja elvytyssuunnitelmien (NRRP) kautta. Nämä ovat paljon enemmän jäsenvaltioiden hallitusten  harjoituksia alhaalta ylöspäin, kun taas komissio valvoo edelleen ja antaa suosituksia uudistuksiksi. Talouskomissaari Paolo Gentiloni ja kabinettipäällikkö Marco Buti kuvasivat tätä Harvardin yleisölle viime kuussa siirtymänä "erotuomarista" investointien mahdollistajaksi.


Kysymys on sitten mikä on paras tapa harjoittaa koordinoivaa valvontaa samalla kun hajautetaan ja demokratisoidaan prosessia? Yleisen suuren strategian saavuttamiseksi - todellakin, Euroopan  "strategisen autonomian rakentamiseksi " - olisi ihanteellinen uusi teollisuuspoliittinen vuoropuhelu kaikkien sidosryhmien kanssa (vaikka se voisi olla myös osa suurta makrotaloudellista vuoropuhelua) asettaa yleiset tehtävät ja tavoitteet, esimerkiksi vihreämmille investoinneille ja sosiaalisen eriarvoisuuden torjumiselle.



Yhtä tärkeää olisi kuitenkin hajauttaa kansallisten uudistusohjelmien suunnitteluprosessi alueelliselle ja paikalliselle tasolle samalla kun se demokratisoidaan menettelyllisesti ottamalla mukaan työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat sekä poliittisesti ottamalla mukaan parlamenttien edustajat. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden finanssipolitiikasta vastaavat hallitukset ja kilpailukykyneuvostot olisi muutettava teollisuuspoliittisen neuvonnan lähteiksi.


Vaikka kansallisten hallitusten tulisi viedä suunnitelmansa kansallisten parlamenttiensa hyväksyttäväksi, EU:n tulisi ottaa parlamentti mukaan paljon enemmän talouspolitiikan EU-ohjausjakson eri vaiheisiin (erityisesti RRF: n uudelleenjaon vuoksi). Ohjausjakso itsessään on liitettävä täysin sosiaaliseen vuoropuheluun Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin yhteydessä.


Kaiken tämän uuden EU-tason investointikyvyn lisäksi - paitsi RRF: n lisäksi myös SURE: n, pandemian aikaan käyttöön otetun työllisyyden tukivälineen ja muiden mahdollisten rahastojen kanssa - EU tarvitsee epäilemättä keskitetympää laitosta hallinnoida varoja. Tätä varten korkea finanssivalvonta olisi toinen idea - jonka Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti muutama vuosi sitten.


Kompastuskivet

EU: lla on kuitenkin monia mahdollisia esteitä ja kompastuskiviä tällaisten ideoiden toteuttamisessa. Poliittiset erimielisyydet pysyvät Eurooppa-neuvostossa - muistakaa kuinka "säästäväiset neljä plus" vaativat RRF: n olevan väliaikaisia ​​ja vastustivat avustuksia ylipäätään. Jos korkosijoitusrahasto ei tuota kasvua tai jos ylimääräisiä investointeja ei käytetä viisaasti tärkeimmissä kohdemaissa (Italia ja Espanja), innostus heikkenee ja pysyvän rahaston todennäköisyys vähenee. Lisäksi, jos Keski- ja Itä-Euroopassa ilmenee siihen liittyviä oikeusvaltiokysymyksiä ja rahat menevät laittomien hallitusten johtajien huijauksiin (erityisesti Unkarissa ja Puolassa), huoli varojen käytöstä kasvaa.


Lisäksi säästöhaukat ovat todennäköisesti palanneet - varsinkin kun pandemia on ohi ja asiat palaavat jonkinlaisiin (uusiin) normaaleihin. Jos finanssipoliittisia sääntöjä ei muuteta tai ainakin lievennetä, vakaus- ja kasvusopimuksen pakolausekkeesta poistumisella on vahingollisia seurauksia niille maille, jotka tarvitsevat vielä aikaa kasvattaakseen alijäämänsä ja velkansa. Austeristeilla on muodolliset oikeudelliset perusteet viedä komissio oikeuteen ilman peruskirjojen  muutoksia - ja juuri tästä syystä. Ja voimme olla varmoja siitä, että konservatiiviset saksalaiset taloustieteilijät ja muut menevät jälleen suoraan Saksan perustuslakituomioistuimeen ja vaativat tiukempaa täytäntöönpanoa.


Tämä on yhä suuri ongelma, koska rajoittavat säännöt ja numerot on kirjattu perussopimuksiin ja lainsäädäntöön niin monissa eri paikoissa: finanssipoliittisessa sopimuksessa velkajarru otettiin käyttöön kansallisissa perustuslaeissa, kun taas ”sic-pack” ja ”two-pack” koottiin yhdeksi kokoelmaksi, koskien paitsi alijäämää ja velkaa koskevia lukuja myös sovellettavia seuraamuksia. Ja miten sopimuksia voidaan muuttaa, jos edes yksi jäsenvaltio vastustaa yksimielisyyttä? Tämä voi asettaa melkein ylittämättömiä esteitä, ellei passerelle- lauseketta (komentokeskus) voida käyttää - mutta asiasta riippuen myös tämä vaatii yksimielisyyttä neuvoston tapauksessa ja ehdottoman enemmistön parlamentissa.


Tarkistaminen vaaditaan

Jotta EU: n hallintotapa olisi todella toimiva, hallitustenvälisen päätöksenteon yksimielisyyttä koskeva sääntö on hylättävä, ja se on korvattava "perustuslakisopimuksilla", joita voidaan muuttaa kahden kolmasosan tai kolmen neljäsosan enemmistöllä. Samaan aikaan monista perussopimuksiin perustuvista laeista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä, jota voidaan muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä yhteispäätösmenettelyllä.


Esimerkiksi, vaikka Lissabonin sopimus pysyisi epäilemättä perustuslaillisena sopimuksena, jota voidaan kuitenkin muuttaa kahden kolmasosan tai neljän viidesosan enemmistöllä, euroalueen eri sopimuksista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä. Tällöin ne olisivat avoimia muutoksille poliittisten keskustelujen ja kompromissien avulla ja yhteispäätösmenettelyn alaisena - mikä kaikki lisäisi EU: n demokraattista legitiimiyttä.


Lisäksi EU:n poliittisissa yhteisöissä on sallittava suurempi erilaistuminen. Euroalueelle tämä merkitsisi esimerkiksi sitä, että jos jotkut jäsenet pidättävät omat äänensä EU: n talousarviosta äänestettäessä, tarkoittaa se sitä että edustajansa äänestävät ainoana talousarviosta ja sen käytöstä - vaikka kaikki voisivat keskustella siitä. Joten ei olisi erillistä euroalueen parlamenttia, vaan erillinen äänestys syvemmän budjettiliiton jäsenille.


EU: n keskeisissä sitoumuksissa oikeusvaltioon ja demokraattisiin periaatteisiin, jotka takaavat vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja lehdistönvapauden, ei kuitenkaan voida tehdä eroa. Ja edustavia instituutioita on vahvistettava. Tällä hetkellä EU palvelee populistien tarkoitusta tyhjentämällä tällaiset kansalliset instituutiot, mikä antaa populisteille mahdollisuuden väittää olevansa "kansan" todellisia edustajia vastaten heidän ilmaisemaansa huoleen.


Tämän muuttamiseksi EU: n on tehtävä enemmän kansalaisten edustuksen ja osallistumisen vahvistamiseksi. Erityisesti euroalueelle tämä vaatii ainakin Euroopan parlamentin suurempaa osallistumista päätöksentekoon palaamalla yhteisömenetelmään sekä lisäämällä eurooppalaisen ohjausjakson hallinnon hajauttamista ja demokratisointia. Lisäksi euroalueen sopimusten muuttaminen tavalliseksi lainsäädännöksi auttaisi pääsemään umpikujasta lainsäädännön muuttamisessa ja saisi niistä aikaan poliittista keskustelua.


Mutta Euroopan Parlamentin olisi myös löydettävä lisää tapoja tuoda kansalliset parlamentit EU:n tason päätöksentekoon. Ja koko EU:n on suunniteltava uudet keinot kannustaa kansalaisten osallistumista.


___

Tietoja Vivien Schmidtistä

Vivien A Schmidt on Jean Monnet'n Euroopan integraation professori Bostonin yliopiston Pardee-koulussa ja kunniaprofessori Rooman LUISS Guido Carli -yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Euroopan legitiimiyden kriisi: sääntöjen hallinta ja numeroiden hallitseminen euroalueella (Oxford University Press).

perjantai 12. helmikuuta 2021

Lännen rankaisuhenkisyys

 Suomen ulokoministeri Pekka Haavisto on lähdössä 15.2. 2021 Venäjälle tapaamaan mm. ulkoministeri Lavrovia tilanteessa jossa Euroopan Unionin ja Venäjän suhteet ovat aallonpohjassa. Läntinen arvoyhteisö EU on pitänyt tarpeellisena sanktioilla osoittaa moraalista erinomaisuuttaan paitsi Venäjän, myös Valko-Venäjän toimia kohtaan. Seurauksena tästä on myös Venäjä koventanut kielenkäyttöään ja toimiaan karkoittamalla EU:n toimien vastapainona Euroopan Unionin jäsenmaiden lähetystöjen diplomaatteja. Tämä on tapahtunut samaan aikaan kun Euroopan Unionin  ulkopolitiikan korkea edustaja oli vierailemassa Moskovassa.

Herää kysymys, millä tavalla ulkoministeri Pekka Haavisto tulee puolustamaan EU:n sanktiopolitiikkaa? Onko odotettavissa myönnytyksiä vai lisää kylmää kyytiä Venäjän ja Euroopan Unionin suhteille, mahdollisesti jopa vastasanktioita Suomenkin suuntaan?

Saksalainen viikottainen poliittinen aikakauslehti der Spiegel kirjoittaa Christiane Hoffmannin kynällä läntisten rankaisutoimien tarkoituksenmukaisuudesta ja tehosta lehdennumeross 45 lokakuun lopulla (30.10. 2020) viime vuonna eli 2020. 

Juuri läntiset demokratian ovat ottaneet tavakseen käyttää näitä 'sanktioita' - sana sanktio tulee uskonnollisesta perinteestä  ja sana sanctus (lat.) tarkoittaa jotakin pyhitettyä ja sen suojelua. Sanktiointi on muodostunut niin tavanomaiseksi että sitä voi pitää yhtenä oman mielenilmaisun muotona. Näyttäisi siltä että tarkoitus ei ole kuitenkaan sotkea suuria kansallisia hankkeita kuten esim. Nordstream 2:n valmistumista osaksi sanktiopolitiikkaa. Sanktioita kohdistetaan yksittäisiin henkilöihin, jotka ovat keskeisessä asemassa. Selvää tietenkin on että ne myrkyttävät maiden välisiä suhteita ja luovat painetta yhä voimakkaampiin mielenilmaisuihin. Yksittäisiin ihmisiin kohdistettuna ne liippaavat läheltä ihmisoikeus§loukkauksia. Saksan talousministeri Peter Altmaierin mukaan hän ei tunne yhtään tapausta, jossa sanktiot olisivat vaikuttaneet  suurvallan poliittiseen asennoitumiseen. Pikemminkin ne ovat nostaneet sanktioiden kohteeksi joutuneen maan kansallista ylpeyttä.  Venäjän koventunut kielenkäyttö ulkoministeri Sergei Lavrovin suulla on tästä esimerkkinä.

Suurvaltojen kohdalla sanktiot eivät näytä juuri vaikuttaneen poliittisiin asenteisiin ja valintoihin. Pienemmät maat ovat kärsineet näistä kovastikin, ajatellaan vain Irakiin, Iraniin, Venezueelaan tai pohjois-koreaan suuntautuneita pakotteita.

USA laajensi sanktioiden käyttöä moraalisen pyhityksen alueelta myös taloudelliseen kilpailuun; näyttöä Huawein tai kiinalaisyritysten digitaalisesta vakoiluelementtien sijoitamisesta puhelimiin tai TikTokin kaltaisiin internet-alustoihin ei ole, mutta taloudellIsia yhteyksien sulkutoimia on tullut lähes nauhalta, erityisesti presidentti Donald Trumpin aikakaudella. Kiinaan ei näillä näytä oleen suurempaa vaikutusta. Kiina aloitti kyllä nämä sulkutimet ensimmäisenä sulkien mm. Googlen ja Facebookin kiinalaisilta vihamielisiksi miellettyjen sivustojen ylläpitämisen johdosta.

Kiina on edelleen jatkanut lihan ja soijan osto-ohjelmia amerikkalaisilta yrityksiltä ja on korvannut Amerikan markkinoilla menetettyjä ohjelmia yhteistyöllä Etelä-Aasian ja Afrikan maiden kanssa. Sanktiot ovat siis laajentuneet välineeksi taloudellisessa kilpailusssa maailmanherruudesta ja ovat taipuvaisdia jakamaan maailmaa globaalin internetin aiakaudella toisiansa poissulkeviin ryhmiin. 

Cristiane Hoffmannin mukaan sanktioilla on suurvaltojen ulkopuolella ollut myös vaikutusta tavallisten kansalaisten elämisen ehtoihin. ne ovat aiheuttaneet suoranaista kurjuutta ja jopa nälänhätää sellaisissa maissa kuin Iran, Pohjois-Korea tai Venezuela.

Kirjoittaja päättelee että sanktiopolitiikka on heikentänyt niiden kohteeksi joutuneiden maiden kansalaisten uskoa läntisen demokratian houkuttelevuuten taloudellisesti suorituskykyisenä vapauden ja ihmisarvon kunnioittajana. Hän uskoo että sanktioiden sijasta myös Euroopan täytyy osoittaa myös muulla tavoin olevansa yhteiskunnallinen esikuva muulle maailmalle.

Länsi siis käyttää sanktioiden muodossa jo nyt niitä keinoja, joita se pelkää sanktioiden kohteeksi joutuneiden maiden mahdollisesti käyttävän itseään vastaan. 

Ulkonministeri Haavistolla on epäkiitollinen tehtävä taiteilla vierailunsa aikana luottamuksellisten naapurisuhteiden ja Euroopan Unionin sanktiopolitiikan välimaastossa. 

perjantai 17. tammikuuta 2020

Kahden tason taloutta

Kuten tiedetään on Euroopan Keskuspankki harjoittanut määrällistä elvytystä vuoden 2014 marraskuusta vuoden 2018 loppuun useammallakin eri tavalla, kuitenkin pääasiassa ostamalla Valuuttaunionin jäsenvaltioiden velkakirjoja. EKP:n tapa ilmaista luvut nettomääräisinä ei kerro koko totuutta; määrät ovat todellisuudessa bruttomääräisinä kerrottua suurempia, yrittäväthän jäsenvaltiot pienentää alijäämiään.

Kuinka tehokasta määrällinen elvytys on ollut? EKP:n keskeisten asiakirjojen mukaan tavoitteena on 'erittäin kilpailukykyinen markkina' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3), mikä tarkoittaa sitä että määrällistä elvytystä suunnataan yritysten likviditeetin vahvistamiseen ja investointien lisäämiseen. Tämä on muodollinen perusta määrälliselle elvytykselle - likviditeetti on sellaisenaan yksi tärkeimpiä markkinoiden toimimisen ehtoja. Yritykset tekevät säännöllisesti investointianalyyseja ja ostovoima on kysynnän ohella toinen tärkeä tekijä sille, lähdetäänkö investoimaan vai ei. Koko määrällisen elvytyksen ajan investointien vähäisyys on ollut suuri ongelma eikä määrällinen elvytys ole sitä kyennyt ratkaisemaan.

Määrällisen elvytyksen suuntautuminen markkinoille herättää kysymyksen: kuinka jäsenvaltiot selviytyvät likviditeettiongelmistaan ja onko markkinaelvytyksestä aidosti hyötyä myös kansalaisyhteiskunnalle, kotitalouksille ja reaalitaloudelle?

Kyllä pääomaa ilmeisesti valuu jossakin määrin myös niin valtionhallintoon kuin reaalitalouteenkin; pääoman määrä on sielläkin on tasaisesti elvytyksen aikana kasvanut. Der Spiegelin (nro 52, 23-24/12 2019) julkaisema  allaoleva kuva kuvaa pankeille ja yrityksille suunnatun määrällisen elvytyksen suhdetta reaalitalouteen.

Tässän kuvassa keskuspankkirahan määrää kuvaa MO-käyrä ja M3 pankkien, yritysten ja kotitalouksien käytössä olevaa rahamäärää. Prosentuaalisesti EKP:n liikkeellelaskema "raharuuvi" rahamäärä on kolminkertainen verrattuna realitalouteen.

Kun EKP jäsenpankkeineen (mm. Suomen Pankki) ostaa valtion velkakirjoja taseisiinsa, se tarkoittaa vastaavansuuruisen likviditeetin syntymistä valtion rahaliikenteeseen. Tuota rahaa voidaan käyttää kirjanpidollisesti korvaamaan valtion muutoinkin harjoittamaan yritystoiminnan tukemista eri muodoissa, jolloin käyttöpääomaa vapautuu muihin  tarkoituksiin. Oletukseni on, että kaikkea tätä rahaa ei ole välittömästi käytetty yritystukiin, vaan luotu odotusarvoisia mahdollisuuuksia valtion tätä toimintaa harjoittaviin rakenteisiin paisuttamalla niiden taseita sen lisäksi että mahdollisuus anteliaaseen yritystukeen on kasvanut.
Tietenkin osalla markkinaa on ollut mahdollisuus kasvattaa investointejaan tätä kautta ja myös sillä on pidetty yllä rakentamista ja työllisyyttä. Kun katsoo kuvaa ja valtavia käytössä olevia pääomamääriä, voi todeta että paljon on jäänyt yritysten taseisiin, vararahastoihin ja ties minne käyttämättömiä resursseja.

Spiegelin 52/2019 kuvan yhteydessä käyty väittely kahden ekonomistin välillä koskikin sitä, aiheuttaako määrällinen elvytys perinteisen, tietyin aikavälein toistuvan talousromahduksen vai onko taloushistoria kokemassa määrällisen elvytyksen myötä siirtymisen kokonaan uuteen aikaan, jossa inflaatio ei pääse enää uhkaamaan entiseen tapaan keskeistä taloudellista perustaa. Keskustelijat Marc Friedrich ja Peter Bofinger edustivat kahta jokseenkin vastakkaista käsityskantaa. Friedrich odottaa suurinta romahdusta kautta aikojen ja Bofinger näkee mahdollisuuksia kehittää EKP:n strategiaa kohden 'endogeenista sekataloutta' jossa markkinoiden ohella valtiolla ja julkisella sektorilla on nykyistä suurempi merkitys.

Ylläoleva kuva antaa suuntaa osoittavan vertailumahdollisuuden  siitä, miten määrällinen elvytys toimii ja mitkä ovat sen suurimpia heikkouksia. Yksi niistä on pääomiin nähden odottamattoman heikko suorituskyky, pääomien pakeneminen taseisiin, osakkeisiin ja 'ties minne'; ainakin osalla markkinoita on suuri halu kätkeä rahaa verottajan ja suuren yleisön ulottumattomiin. Se lisää pääoman polarisoitumista ja kansalaisten jakautumista valtavaan austeristisesta politiikasta kärsivään enemmistöön ja pieneen miljoonapalkkoja ja -palkkioita saavaan , ulottumattomissaolevaan ja eristäytyvään oligarkiaan. On mielestäni oikeutettua puhua tämän tyyppisen määrällisen elvytyksen skitsofreniasta, jossa odotukset ja tulokset ovat lähestymistavasta johtuen pahassa ristiriidassa.

Joka tapauksessa eurooppalaisessa - ja ilmeisesti myös globaalissa - taloudessa on kaksi tasoa, reaalinen ja virtuaalinen. Virallinen, valtavirtainen talousajattelu puhuu pääasiassa korkojen kasvun ja velaksi elämisen pohjalle rakentuvasta eksogeenisesta taloudesta. Virtuaalinen, keskuspankkien fiskaalisiin ja monetaarisiin päätöksiin perustuva endogeeninen talous elää omaa, demokraattista valtiota aliarvioivaa ja markkinoiden valtaa kasvattavaa - todellisuutta mullistavaa elämäänsä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Onko "Euroopan vihreä sopimus" todella sopimus?




Estrella Dura Ferrandis ja Irina de Sancho Alonso kirjoittavat  14. tammikuuta 2020 Social Europe verkkolehdessä


New Deal oli sosiaalinen sopimus amerikkalaisten kanssa. Euroopan vihreän New Deal'in on niin ikään vaalittava sosiaalisia kysymyksiä ekologisten pyrkimysten rinnalla.

Idea ”New Dealista” sai alkunsa Yhdysvalloissa 1930-luvulla vastauksena laajalti levinneelle mielipiteelle, ejonka mukaan hallitus oli epäonnistunut velvollisuuksissaan ja että talous ei tuonut vaurautta laajoille joukoille. Siksi oli päätettävä uudesta sopimuksesta ihmisten, hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä edistyksen, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon perimmäisten tavoitteiden saavuttamiseksi.


Vuonna 1933 Franklin D Roosevelt kertoi virkaanastujaispuheessaan tästä uudesta sopimuksesta amerikkalaisten kanssa: joukko ohjelmia, julkisia hankkeita, rahoitusuudistuksia ja -säännöksiä tarjoaisi helpotusta köyhille ja työttömille. Se sisälsi finanssijärjestelmän uudistuksen ja suunnitelman taloudellisesta pelastuksesta suuresta lamasta. Uusi sopimus laajensi liittohallituksen kokoa ja laajuutta - etenkin sen roolia taloudessa.

Kansalaisten sopimuksen vahvistamiseksi sitä täydennettiin vuonna 1935 toisella uudistuspaketilla (toinen uusi sopimus), joka keskittyi sosiaaliseen toiminta-alueeseen: työttömien julkiset työllisyysohjelmat, kansallinen työsuhdelaki ammattiliittojen toimintaoikeuksien suojelemiseksi , sosiaaliturvalaki, työttömyysvakuutus ja julkinen valtiontuki huollettaville lapsille ja vammaisille. Lyhyesti sanottuna, Rooseveltin Uusi sopimus loi perustan hyvinvointivaltiolle sellaisena kuin me sen tunnemme.

Euroopan vihreä uusi sopimus


Poliittinen tyytymättömyys
Nyt, ottaen huomioon yleisen  tyytymättömyyden nykyisiin yhteiskuntataloudellisiin järjestelmiin ja poliittisen tyytymättömyyden ylipäätään, Euroopan komissio tarjoaa "Euroopan vihreää sopimusta". Tärkeitä kysymyksiä tulee väistämättä esiin. Onko tämä ehdotus myös uusi ratkaisu eurooppalaisille? Tarjoaako se helpotusta köyhille ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta monille?

Komission tiedonanto sisältää sarjan ehdotuksia ja välineitä, jotka kulkevat oikeaan suuntaan: ilmastoneutraalisuus, nollasaasteet, kestävä liikkuvuus, puhdas energia, puhdas ilma ja vesi kaikille, ”maatilalta haarukkaan” -ruokastrategia, oikeudenmukainen siirtyminen uuteen, kestävän kehityksen Eurooppaan liittyvä investointisuunnitelma, Euroopan ilmastopankki ja eurooppalainen ilmastosopimus. Tiedonanto on epäilemättä laaja-alainen ja kunnianhimoinen suunnitelma, etenkin verrattuna äskettäiseen epäonnistumiseen Yhdistyneiden Kansakuntien COP25-konferenssissa Madridissa, jolla pyritään tehostamaan kansallisia sitoumuksia vuoden 2015 Pariisin sopimuksen tavoitteisiin.

Positiivisista asioista huolimatta se on kuitenkin yksisuuntainen suunnitelma, ellei sitä täydennetä sosiaalisilla tavoitteilla. Se ei riitä torjumaan niitä ahdistuksen, epäonnistumisen ja hylkäämisen tunteita, jotka ovat vallitsevia Euroopan ryhmissä ja alueilla ns. "Globalisaation häviäjien" ja "jälkeenjääneiden" joukossa.

Köyhyyden aukko
Eurooppalaisen polun luomiseksi kohti kestävää tulevaisuutta tarvitaan enemmän kuin vihreää sopimusta. Otsoniaukon täyttö on hätätapaus, mutta myös kansallisten hallitusten ja Euroopan unionin on toimittava samalla kiireellisyydellä kaventaakseen kasvavaa eriarvoisuuskuilua ja köyhyysaukkoa, johon miljoonat ihmiset ovat joutuneet. Tarvitsemme 'uuden vihreän sopimuksen' sanan laajimmassa merkityksessä.

Ilmastomuutos, ympäristön pilaantuminen  ja  tuhoaminen ovat lisänneet eriarvoisuutta, ja ne vaikuttavat suhteettomasti köyhiin ja haavoittuvimpiin ryhmiin, alueisiin ja yhteisöihin. Eurooppalaisen vihreän uuden sopimuksen on oltava paljon kunnianhimoisempi ja sen on sisällettävä pitkän aikavälin visio muutoksesta, jossa yhdistyvät ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset toimenpiteet. Vihreä sopimus keskittyy investointeihin, joilla siirrytään hiilihapottomaan, ilmastoneutraaliin talouteen, mikä ei ole hyvä asia ihmisille, jos samalla ei investoida haavoittuvimpiin varmistaaksemme kestävän tulevaisuuden kaikille .

Uuden vihreän eurooppalaisen sopimuksen tulisi olla väline kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen lisäksi myös Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3.3 artiklassa vahvistettujen globaalien tavoitteiden saavuttamiseksi: ihmisten hyvinvointi, kestävä kehitys, erittäin kilpailukykyiset sosiaalinen markkinatalous, täystyöllisyys, sosiaalinen kehitys, korkeatasoinen ilmastonsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen, sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjunta, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja suojelun edistäminen, naisten ja miesten tasa-arvo, sukupolvien välinen solidaarisuus ja lapsen oikeudet.

Uuden, Euroopalle sopivan, ihmisille suunnatun sopimuksen pitäisi tarkoittaa uutta ja oikeudenmukaisempaa resurssien jakamista, köyhien suojelemista ja ihmisten voimaannuttamista, talouksien uudistamista yhteisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja saavutusten  jakamiseksi sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Sen tulisi olla pohjimmiltaan sopimus, joka perustuu kestävään kehitykseen, yhteisvastuuseen ja yhteiseen vaurauteen.


Uusi sosiaalinen sopimus
Komissio on esittänyt sopimuksen ensimmäisen osan - vihreän osan. Meidän on nyt aloitettava taistelut toisesta uudistuspaketista, jotta saadaan päätökseen sopimus ihmisille - sosiaalinen osa, tekemällä siitä vihreä uusi sopimus. Vasta sitten voimme puhua uudesta Euroopan sosiaalisesta sopimuksesta, jolla taataan hyvinvointi ja sosioekologinen edistyminen kaikille, jättämättä ketään henkilöä tai  aluetta ulos vihreästä ja digitaalisesta siirtymiseen.

Tämän sopimuksen toisen osan tulisi sisältää seuraavat toimenpiteet:

Kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sopimisen , mikä asettaa sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita samalla tasolla kuin mitä se tekee budjettikurin ja eurooppalaisen poliittisen arkkitehtuurin suhteen. Sopimuksen pitäisi taata, että taloudelliset edut eivät ole etusijalla kansalaisten sosiaalis-ekologisiin oikeuksiin nähden. Sen pitäisi täydentää vakaus- ja kasvusopimusta ja ratkaista olemassaolevat perustavanlaatuiset ristiriidat sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuuden suhteen.

Eurooppalaisen ohjausjakson prosessien uudistus, jotta siitä tulisi eurooppalaisen kestävän kehityksen prosessi, koordinoiden talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän uudistuksen on tehtävä ympäristö- ja sosiaalisista indikaattoreista yhtä pakollisia kuin taloudellisista on jo tehty.

Kokonaisvaltainen, kattava ja tehokas toimintasuunnitelma sosiaalisten oikeuksien eurooppalaisen pilarin toteuttamiseksi, joka koostuu lainsäädäntöehdotuksista ja tukitoimenpiteistä, mukaan lukien rahoitus- ja hallintotavat, ja lopullisena tavoitteena on integroida sosiaalinen pilari perussopimuksiin. Toimintasuunnitelmaan on sisällyttävä muun muassa ihmisarvoisen toimeentulon takaaminen Euroopassa lailla tai työehtosopimusneuvotteluilla, direktiivi, jolla taataan kunnolliset työolot kaikentyyppisille työpaikoille, työehtosopimusjärjestelmien vahvistaminen, lainsäädäntövälineet kieroutumien suhteen, kuten sukupuolten palkkaerot ja pakotettu itsenäinen ammatinharjoittaminen, sekä digitaalisten työntekijöiden oikeuksien oikeudellisetpuitteet, kuten oikeus irtisanoutumiseen, työntekijöiden yksityisyyden suojaaminen ja suojaaminen digitaaliselta seurannalta. Pitää saada aikaan myös välitön lasten oikeuksien turvaaminen kuten Euroopan parlamentti ehdottaa ja jolla on erityinen budjetti ja eurooppalainen, kohtuuhintaisten asuntojen investointisuunnitelma.

Sen on oltava siirtymä kaikille ja se asettaa ihmiset etusijalle yli yritysten ahneuden. On siirryttävä kestävään Eurooppaan, jossa yritysten yhteiskuntavastuu on pakollista, työpaikkademokratia on normi, rakenneuudistusprosesseista sovitaan työntekijöiden ja alueiden kanssa, ja laadukkaita työpaikkoja luodaan pysyvien elinolosuhteiden aloille jotka tarjoavat lisäarvoa yhteisöille . Sen on oltava sellainen, jossa työntekijät voivat elää arvokkaasti ja kokea menestymisen mahdollisuuksia. Heillä on oltava visio elämää varten, elämää jossa nuoret voivat tulla itsenäisiksi, perustaa perheen halutessaan ja saada kohtuuhintaisia ​​asuntoja, eikä kenenkään tarvitse pelätä ikääntymistä tai tulemista sairaaksi tai vammaiseksi, koska koko yhteiskunta tukee häntä solidaarisesti. Eurooppa, jossa vallitsee yleinen vauraus, jossa luonnonalueet ja luonnonvarat ovat suojassa, jossa ilma, vesi ja energia ovat puhtaita.

Emme halua pelkästään vihreää Eurooppaa, vaan myös 'sateenkaari'-Eurooppaa - täysin osallistavaa hanketta, jossa kaikkien tulevaisuus hehkuu rauhan, toivon ja ilon kirkkaissa väreissä.
_________________

Tietoja henkilöistä Estrella Durá Ferrandis ja Irina de Sancho Alonso:
Estrella Durá Ferrandis on Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien poliittisen ryhmän ja työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan jäsen. Irina de Sancho Alonso on parlamentissa toimivan Espanjan sosialistien valtuuskunnan työllisyys- ja sosiaalipolitiikan vanhempi neuvonantaja.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Eurooppaoikeus ja Suomen perustuslaki

Suomessa käydyssä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksessa - ns. Sote-hankkeessa - on nyt edetty niin pitkälle, että vastakohdiksi ovat nousemassa Suomen peruslain kansalaisen oikeuksia kunnioittavat arvot ja ns. vaatimus Sote-lainsäädännäön eu-oikeudellisesta vahvistamisesta ns. notifikaation muodossa, mikä tarkoittaa perustuslakimme vaatimusten sisältävän lakipaketin hyväksyttämistä myös Eurooppaoikeuessa. Tästä oikeusoppineet keskustelevat parastaikaa. Täytynee ryhtyä kokoamaan oikeusasiantuntijoiden ja kansalaisten kommentteja tästä todennäköisen shokeeraavasta vastakkainasettelusta.
Tälle aikajanalle olen ottanut mukaan myös tietotoimisto Sputnikin ja Venäjän television aiheesta julkaisemia uutisia. Venäjä ja Kiina tukevat johdoinbmukaisesti Venezuelan laillista presidenttiä Nicolas Maduroa ja syyttävät USA:ta  poliittisesta, taloudellisesta ja sotilaallisesta painostuksesta Venezuelaa kohtaan. 

Saku Timonen 28.2. 2019
Hallitus on koko toimikautensa ajan kokeillut perustuslain rajoja, ja nyt se viimeiseksi työkseen aikoo ylittää ne piittaamatta vastalauseista. Se siitä oikeusvaltiosta.


Seppo Tuovinen 2.3. 2019: MURTUUKO OIKEUSVALTIO?

Tämän päivän politiikka on näyttänyt, ettei Suomi ole enää mielestäni oikeusvaltio. Olen uskonut tähän asti pitkähkön elämäni aikana laillisuuteen oikeudenmukaisuuteen ja ihmisoikeuksiin. Nyt ensimmäistä kertaa uskoni yhteiskuntaan horjuu pahasti.Ja laillisen menon ylinvalvoja oikeuskanselerikin on aivan hiljaa aivan kuin nykymenon luonnollinen takuumies.

Sanon oman mielipiteeni suoraan ja kaunistelematta: Oikeuskansleri Tuomas Pöystihän oli nykyisen hallituksen ehdokas oikeuskansleriksi. Hänen aiempi tehtävänsä liittyi sote valmisteluun. Tästä on pakko tehdä johtopäätös hänen vaitiolostaan.

Mielestäni valtion tulee perustua kansan enemmistön hyväksymälle perustuslaille. Perustuslaki ei ainoastaan luo oikeuksia kansalaisille, vaan myös rajoittaa julkisen vallan toimintaa eli estää diktatuurin. Hallitsijan vallan rajoittaminen on ollut länsimaista valtiokäytäntöä Magna Cartasta lähtien ja on perustuslain kantava idea. Odottaako meitä Unkarin kohtalo? Vai vielä pahempaa?

Olemmeko kadottamassa sivistyksen, identiteettimme ja myös suuntamme kansakuntana, kun rahasta, materiasta ja ahneudesta on tullut ihmisarvon korkein hyve ja mitta? Ihminen on pelkkä markkina-arvo. Heikoimmat eivät sitäkään.
---

Ilpo Rossi 2.3. 2019:
Näyttää tosiaan siltä, että perustuslaistamme on tullut se viimekätinen suoja johon Sote-valmistelun kamppailussa vedotaan. Varmuutta haetaan Euroopan Unionille tehtävästä notifikaatiosta tai sitten sen kevytvaihtoehdosta, oikeusvarmuusilmoituksesta. Kysymys kuuluu: kummalla on etusija, meidän perustuslaillamme vai EU-oikeudella?
"EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden ristiriitatilanteessa sovellettavaksi voi tulla etusijaperiaate, jollei muutoin voida varmistaa EU-oikeuden toteutumista. Periaatteen mukaan sellainen EU:n perussopimuksen määräys tai EU-säädöksen säännös, jolla on välitön oikeusvaikutus, syrjäyttää sen kanssa ristiriidassa olevan kansallisen säännöksen riippumatta tämän asemasta kansallisessa säädöshierarkiassa."

http://eu-opas.finlex.fi/1-eu-oikeus-osana-suomen-oikeusjarjestysta/1-2/?fbclid=IwAR3djitrX59gp7ri79uCG61iDClf6JdVOiEuUfCVtoMLhEOmDe3QoBemuNY

16.2. 2019 Ilpo Rossi:
Perustuslakivaliokunta on pantu paljon vartijaksi; katso paperipinoja ja kuvittele niissä olevaa kirjoitetun tekstin määrää. Jokaisen yksityiskohdan tulee toimia perustuslain hengessä. Tuodut esitykset ovat tällä vaalikaudella olleet tavan takaa ristiriidassa kansalaista suojelevan perustuslakimme kanssa. Perustuslakivaliokunta ei tee muutoksia, vaan se osoittaa tekstissä olevat puutteet ja myönteisessä tapauksessa näyttää lakiestitykselle vihreää valoa. Korjausten osalta lakiesitys palaa takaisin ao. valiokuntaan, jossa varsinaista vääntöä sisällöstä käydään. Perustuslakivaliokunnan edellytetään olevan päätöksissään täysin riippumaton hallituksesta ja eduskunnasta, siis omistautuvan vain perustuslain hengen ja sisällön tulkinnalle.
Notifikaatio? Se tarkoittaa sitä, että EU:n viranomaisilla on oikeus tarkistaa, onko perustuslakivaliokunnan jo hyväksymä lakiluonnos yhteneväinen eu-oikeuden kanssa. Tätä seikkaa ei ole haluttu ryhtyä tarkistamaan. Miksi? Pelätäänkö, että paljastuu ikävä tosiasia EU-oikeuden ja perustuslakimme ristiriidasta?


-----------
24.2. 2019

Se mitä minä pelkään ja aavistelen notifikaation yhteydessä, on mahdollinen ristiriita perustuslakimme ja Euroopan Unionin keskeisten toimintaperiaatteiden kanssa. Ne nimittäin edustavat kahta, hengeltään täysin erilaista arvolähtökohtaa. Nergin kevyemmän oikeusvarmuusilmoituksen tarkoituksena on paitsi mahdollistaa Sote-lakien läpimeno, välttää joutumasta siihen shokeeraavaan tilanteeseen, jossa EU-lainsäädäntö ja perusarvot saattavat perustuslakimme todellisuudessa viralta. http://ilporossi.blogspot.com/2019/02/sote-eurooppalaisittain.html


6.3. 2019
 Tässä kaksi kommenttia Helsingin Sanomien mielipidepalstalta asiaan liittyen:

Miten välttää ristiriita EU-oikeuden ja perustuslain välillä?
EU-tuomioistuin on todennut jo 1970-luvulla, että jäsenvaltion velvollisuutena on poistaa EU:n lainsäädännön kanssa ristiriitaisen kansallisen lainsäädännön aiheuttama oikeudellinen epävarmuus muuttamalla tarvittaessa kansallista lakia.

---------------------
Perustuslakivaliokunta astui oikeudellisen arvioinnin ulkopuolelle
EU-oikeudella on aina etusija suhteessa kansalliseen lakiin, myös perustuslakiin.

7.3. 2019
Helsingin Sanomien mielipidepalstalta:
"Jos perustuslakivaliokunta on todennut lakiehdotuksen perustuslain vastaiseksi, ehdotusta on muutettava siten, että se täyttää sekä perustuslain että EU-oikeuden vaatimukset. Jos perustuslakivaliokunta esimerkiksi toteaa, että hallituksen ehdottama valinnanvapausmalli on joiltakin osin ristiriidassa perustuslain kanssa, ristiriita on korjattava tavalla, joka on sopusoinnussa myös EU-oikeuden kanssa. Jos mallia ei voida saattaa sopusointuun sekä perustuslain että EU-oikeuden kanssa, mallia on muutettava."

h

tiistai 8. tammikuuta 2019

Kysymys on syvemmästä kuin olemisesta Euroopan puolella tai sitä vastaan

Käydäänkö väärää taistelua:  Euroopan parlamentin vaalit
Peter Scherrer ja Wolfgang Kowalksy:

Tällä hetkellä keskustelu Euroopasta on hyvin yksipuolista - ”poliittisesti korrektia”. Euroopan kritiikki näyttää olevan kiellettyä tai ainakin siitä seuraa  paljon negatiivista palautetta. Kriittisyys mielletään  "nationalistiseksi" tai jopa "kansallissosialistiseksi", jotta se voidaan sulke pois poliittisesti korrektin ja hyväksyttävän keskustelun alueelta. Erityisesti nyt, neljä kuukautta ennen Euroopan parlamentin vaaleja, ”Sosiaalisesta Euroopasta” on tullut rituaalin tuntuinen loitsu, kuten pimeässä viheltäminen, jolla suojellaan jotakin epämiellyttävää - ”epäsosiaalista Eurooppaa” tai ”uusliberaalia Eurooppaa”.

Onko sosiaalinen Eurooppa pelkästään illuusio, saavuttamaton unelma, rakastettu myytti? Tähän kysymykseen ei voida vastata ennen kuin selvitetään muutakin. Mitä voimme odottaa sosiaaliselta Euroopalta? Jokainen näyttää tarkoittavan termiä käytettäessä jotain erilaista. Voiko kansakunta tai ylikansallinen toimielin olla ”sosiaalinen”? Ja jos se on mahdollista, mitkä ovat sosiaalisen Euroopan kriteerit? Entä jos emme vstaa tähän kysymykseen? Tässä tapauksessa meidän on myönnettävä, että käsitettä voidaan täyttää melko mielivaltaisesti sisällyttäen siihen kaikenlaisia illa mahdollisia merkityksiä.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen ammattiliitot ovat jääneet kiinni seuraavasta ongelmasta: sosiaalista Eurooppaa koskevat vaatimukset eivät vastaa EU: n uusliberaalista todellisuutta. On totta, että "sosiaalinen ulottuvuus" on epämääräinen. Se vain täydentää EU: n sisämarkkinoiden rakentamista, eikä sitä pidetä itse tavoitteena. Tavoitteena sosiaalinen Eurooppa on niin epäselvä, että monet poliittiset toimijat voivat helposti yhtyä siihen.

Sosialistiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet heräävät usein ennen Euroopan parlamentin vaaleja usein julistamaan  "sosiaalisen Euroopan" tavoitteeksi tai yksinkertaisesti vaalikampanjan haaleaksi iskulauseeksi. Se sallii heidän esiintyä eurooppalaisena ja sosiaalisena määrittelemättä sille erityisiä vaatimuksia tai poliittista sisältöä. Sosiaalisen Euroopan lupaus on säännöllisesti toistettu, mutta tähän mennessä sitä tuskin on  saavutettu.

Taisteluun työntekijöiden oikeuksien puolesta
Sosiaalinen Eurooppa” ei ole myytti: se on päämäärää edustava keino. Myös poliittisten johtajien valinnalla on tärkeä rooli. On esimerkiksi epäselvää, miten Frans Timmermans, yksi kärkiehdokas EU: n  Euroopan komission puheenjohtajaksi, joka on usein ollut enemmän oikealla kuin Jean-Claude Juncker sosiaalipolitiikassa ja joka on estänyt aktiivisesti sosiaalilainsäädäntöä, voisi auttaa luomaan  sosiaalinen Eurooppaa. Hän voisi esimerkiksi ehdottaa EU: n vähimmäiskokoa standardiksi pääsylle ministerineuvostoihin. Voiko puheenjohtajakandidaatti, joka herättää vain  vähän innostusta ammattiliittojen keskuudessa, odottaa näiltä arvokasta tukea? Voiko hän voittaa äänestyksiä tällaisella profiililla?

Tai kansallisella tasolla: saksalaisten sosiaalidemokraatittien pääehdokas Katarina Barley, joka haluaa nostaa sosiaalista Eurooppaa eteenpäin, pitää edelleen säilyttävät alhaista profiilia EU: n yhtiöoikeuspaketissa, josta neuvotellaan. Näin ollen hän näyttää hyväksyvän sen, että työntekijöiden osallistumisoikeudet vaarantuvat.

EU: n komission yhtiöoikeutta koskevissa ehdotusehdotuksissa työntekijöiden osallistumista koskevat säännöt ovat vakavassa vaarassa eri maissa. Myös hänen edeltäjänsä olisi pitänyt painottaa voimakkaasti komission ehdotusta sen sijaan, että se jäi toimettomaksi - ehdotettu yhden jäsenen yritys olisi varmasti ollut lopullinen naula Saksan työntekijöiden osallistumista oikeuksien romuttumiseen.

Siksi ei ole yllättävää, että jotkut ammattiliitot ovat taipuvaisia puolustamaan kansallisia instituutioita ja säännöksiä ennen kaikkea esimerkiksi suosimalla kotimaisten yritysten työntekijöiden osallistumista sen sijaan, että he kyseenalaistaisivat uusliberalistisia  hankkeia EU: n sisämarkkinoiden toteuttamiseksi. He eivät halua minkäänlaista uutta vapautettua yhtiöoikeutta, joka muodollisesti tarjoaa joustavia palveluja liike-elämälle, mutta vaarantaa samalla työntekijöiden osallistumisen.

Sosiaalisen Euroopan puolestapuhujien on kysyttävä itseltään keskeinen kysymys - voivatko ne saavuttaa todellista edistystä vai ovatko he jo pitkään olleet osa järjestelmää, joka mahdollistaa sosiaalisen ulottuvuuden pelkästään "kakun koristeena"? Ovatko ne edelleen osa ratkaisua vaiko jo  osa ongelmaa?

Hämärä iskulause "Sosiaalinen Eurooppa" pyrkii enemmän  kiillottamaan asioita kuin viemään niitä eteenpäin, vielä vuosikymmen finanssikriisin jälkeen. Saksan liittovaltion hallitus kantaa tästä suurelta osalta vastuuta. Se ei näytä antavan vastausta Macronin EU:n / euroalueen poliittisiin ehdotuksiin.

Jopa saksalaisen hallituksen sosiaalidemokraattiset koalitio-kumppanit eivät näytä tuntevan tarvetta kiirehtiä. Ranskan hallitus otti käyttöön digitaaliveron 1. tammikuuta tänä vuonna, joten miksi Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz ei nosta esiin tätä ajatusta? Hän väittää edelleen, että meidän on ensin edettävä kansainvälisellä tasolla, ja ehkä edistystä voidaan saada aikaan vuonna 2020. Verotus on ratkaisevan tärkeää, koska verojen maksaminen on oikeudenmukaisuuskysymys. Toisin sanoen Euroopan jatkuva demokratisointi kulkee käsi kädessä verotuksen kanssa.

Eurooppalainen vaali - ei pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan 
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onko "Sosiaalinen Eurooppa" vain jotakin synkkää ja kalvavaa, onko se asiaa syvemmin ajattelemattomien opportunistista väärinkäyttöä vai onko se valmiutta uuteen alkuun? Monet ihmiset ovat pettyneitä. Sosiaalisia lupauksia ei ole pidetty, ja tämä ei ole pelkästään väärinkäsitystä. Austeristinen, kurjistava politiikka, sosiaalinen polkumyynti ja sääntelyn purkaminen estävät vaihtoehtoisen kertomuksen. Macron halusi mobilisoida ihmisiä Euroopan parlamentin vaaleihin esittämällä yksinkertaisen kertomuksen: nodtsmslls eurooppamyönteisen taistelun euroskeptismiä vastaan. Parastaikaa Macron on kuitenkin polkee pedaleita taaksepäin.

Aikana, jolloin populistit ovat selvästi nousemassa,  Euroopan parlamenttivaali ei ole sopiva foorumi vastakkainasettelulle joko Euroopan puolesta tai sitä vastaan.  Nykyinen Eurooppa ei todellakaan anna tarpeeksi näyttöä sellaisesta sosiaalisesta kehityksestä / sosiaalisen säännöstön kehittämisestä, joka vakuuttaisi populistit tai euroskeptikot. Euroopan unioni varmistaa tietenkin rauhaa, mutta se samalla myös ylläpitää alikehittyttä sosiaalista ulottuvuutta ja pitkittää kriisiä, joka näkyy korkeana työttömyytenä syrjäisillä alueilla, ja aiheuttaa lähentymisen sijasta poikkeamisen U-käännökseen  (taloudelliset ja sosiaaliset pohjois-etelä-erot) ja paljon, paljon muuta.

Meidän on oltava kiitollisia Martin Höpnerille kannustavasta panoksesta keskusteluun sosiaalisesta Euroopasta! (Tässä linkki suomennokseen) Tyhjänä kuorena sosiaalisen Euroopan tyhjä kuori on täytettävä sisällöllä! Mitä ehdotuksia kannattaa erityisesti harkita? On muutamia asioita: ammattiliitot ovat toimittaneet osapuolille tarpeeksi ehdotuksia. Suuri askel eteenpäin olisi yrityksen työntekijöiden osallistuminen tai oikeudellisesti taattu pääsy sosiaaliturvajärjestelmiin, siis toimeentuloon, terveyteen ja työttömyystukeen. Siten ”sosiaalinen Eurooppa” olisi hyvin konkreettinen.

Nyt ja erityisesti Euroopan parlamentin vaalien jälkeen poliittisten puolueiden tehtävänä on luoda tämä sosiaalinen Eurooppa! Demokratia on yhtä tärkeää. Voidaanko demokratisoida Eurooppaa ja samalla vahvistaa demokratiaa työpaikalla? Uskalla saada enemmän demokratiaa! Kaikkialla Euroopassa! Vai onko Saksan filosofi Jürgen Habermas oikeassa, kun hän sanoo, että EU on muuttumassa kilpailuperiaateeseen perustuvaksi ”jälkidemokraattiseksi toimeenpanojärjestelmäksi”? Nämä molemmat kysymykset - sosiaalisuus ja demokraattisuus eurooppalaisina erityispiirteinä  - mikä voisi olla keskeisempää Euroopan parlamentin vaaleissa. Kysymys ei ole pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan.

Peter Scherrer on Euroopan Ammatillisen Keskusjärjestön EAY:n apulaispääsihteeri vuodesta 2015. Hän oli aiemmin Euroopan metalliteollisuuden liiton (EMF) pääsihteeri. Wolfgang Kowalsky on poliittinen neuvonantaja, joka työskentelee ammattiyhdistysliikkeessä Brysselissä.


Tämä artikkeli on lyhennetty / muokattu versio kirjoituksesta, joka alun perin ilmestyi IPS -International Politics and Society-julkaisussa

maanantai 12. marraskuuta 2018

Rationaalisen ajattelun loppu?


Javier López, Espanjan Sosialistipuoluetta edustava europarlamentaarikko kirjoittaa Social Europe -verkkolehden 12.11. 2018 numerossa tekijöistä, jotka näyttävät muodostavan vuosisadan uhkan perinteiselle demokratialle. Hän kirjoittaa "vaaliautoritaarisuudesta" (electoral authoritarianism), siitä kuinka ennenkaikkea keskiluokka näyttää vaalitilanteissa kääntyvän jopa äärimmäisen autoritaaristen ja taantumuksellisten ehdokkaiden kannattajaksi - kuten kävi äskettäin Brasiliassa; kansa antoi tukensa kovan linjan ratkaisuille pohjautuen uskontoon, järjestäytyneen työväestön vihaamiseen, poliisin ja sotilasvoimien kasvattamiseen ja valtavirtaiselle taloudelliselle ortodoksialle. Näitä arvoja uusi presidentti Bolsonaro edustaa.

Tällaisia autoritaarisia vaalituloksia näkyy toteutuvan eri puolilla maailmaa. Javier López mainitsee Trumpin valtaanpääsyn USA:ssa, hindulaisen Narenda Mondin voiton Intiassa ja Rodrigo Duterten menestyksen Filippiineillä. Näyttää siltä, että ne jotka ovat vapaita valitsemaan mutta sopivien välineiden puuttuessa voimattomia, ovat valmiita uhraamaan demokratian sensaatiohakuiselle kontrollille. Voimaton vapaus hakee ratkaisua voimakkailta tuntuvista, autoritaarisista johtajista.

Kirjoittaja kiinnittää huomiota myös sosiaalisen mediaan ja sen olemukseen muodostaa samanmielisten "heimokammareita", joissa koetaan yksilötasolla oltavan voimakkaita, mutta jotka murtavat perinteisiä tiedottamisen rakenteita. Ne ovat kirjoittajan mukaan voimakkaita välineitä vakuuttamaan omissa yhteisöissään, ruokkimaan vastakkainasettelua ja ohittamaan tiedotukseen tähän saakka liittyneen toimittamisen, sisällöllisen kontrollin. Niistä muodostuu koneita joista voi väärinkäytettynä muodostua massaharhautuksen välineitä.

Tähän liittyy myös digitaalisen, audiovisuaalisen informaation massakulutus, viestittäminen kyllästymiseen saakka ja vahingon aiheutaminen lyhytjännitteisyyden muodossa: mikään ei ole totta mutta kaikki on mahdollista. Lyhytjännitteinen viihde yhtyneenä autoritaarisuuteen, siinä uuden radikaalin oikeiston kaksi piirrettä. Tämä aave vaeltaa nyt Roomassa, Budapestissa, Varsovassa, Britanniassakin.

Kirjoittajan mukaan Euroopalla, demokratian viimeisellä linnakkeella on edessään vuosisadan taistelu.

13.11. 2018
Jan Hurri, Taloussanomien kolumnisti näkee tilanteen samalla tavalla kuin Javier López:

"VYÖNKIRISTYKSET ovat varsin yleisesti rasittaneet eniten pieni- ja keskituloisia kansalaisia. Heille julkisen talouden vyönkiristykset ovat merkinneet joko tulojen supistumista tai verorasituksen kasvamista ja joka tapauksessa käytettävissä olevien tulojen heikkenemistä ja elintason laskua.

Keskuspankkien viime vuosina toteen panemat erittäin suurisuuntaiset rahapolitiikan elvytysohjelmat ovat epäsuorasti voimistaneet eriarvoisuuden ja ärtymyksenkin tunteita.

Rahaelvytys on kasvattanut ennestäänkin vauraimman kansanosan hallussa olevan finanssi- ja kiinteistövarallisuuden arvoa ja pääomatuloja radikaalisti. Suurin osa kansasta ei kuitenkaan omista finanssi- tai kiinteistövarallisuutta, joten enemmistölle rahaelvytyksestä on koitunut entistä kalliimman asumisen ja yhä raskaamman velkaantumisen kaltaisia haittoja."

tiistai 6. marraskuuta 2018

Aikuinen poika ja kaapin paikka

Italian kriisi
6.11. 2018
Nyt on ryhdyttävä seuraamaan Italian talouskriisiä. Euroopan Unionin valtionvarainministereiden ministerineuvosto on käsitellyt 5.11. 2018 Italian vuoden 2019 budjettia, jossa velan lisäämisellä yritetään saada uutta kasvua aikaan. Velanoton määrä  on 2,4 % ja se ylittää  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen kriteerit; EU:n ministerineuvosto on kokouksessaan tehnyt yksimielisen päätöksen vaatien Italiaa korjaamaan budjettiaan vaadittujen kriteereiden mukaiseksi. Kokouksessa Italia vaati ymmärrystä hankkeelleen, jonka se uskoo lopulta piristävän ostovoimaa ja työllisyyttä niin paljon, että tulos kääntyy lopulta positiiviseksi. Italian hallitus on ns. viiden tähden koalitio täydennettynä Berlusconin liberaalilla "Forza Italia" puolueella. Osa hallituspuolueista on oikeistopopulistisia, jyrkästi maahanmuuttovastaisia ja tavoitteiltaan keskenään ristiritaisia.

Ministerineuvoston yksimielinen kanta perustuu eksogeeniseen, määrällisesti rajatun rahan politiikkaan jäsenvaltioiden suuntaan. EKP:n endogeenisiin rahatoimiin kuuluva, yritysmaailmalle ja markkinoille suunnattu "määrällinen elvytys"(QE) on juuri päättymässä. Sen kautta on valtion velkakirjoja ostamalla luotu kansallisiin budjetteijhin tilaa yrityksille ja markkinaratkaisuja kehittäville toimille  lisää vuosina 2014-2018  yhteensä noin  4,6 biljoonan euron, eli 4600 miljardin euron eli 4 600 000 miljoonan euron verran. Osa tästä pankkien kautta toteutetusta ostosopimuksesta on valunut välittäviern pankkien palkkioihin ja osa suoraan EKP:n toimiin yritysmaailmassa.

Tämä EU:n ja EKP:n erikoinen toimintatapa noudattaa enemmän tai vähemmän tiukasti Euroopan Unionista tehtyä konsolidoitua peruskirjaa, jonka mukaan Euroopan Unioni tai EKP ei saa ottaa vastuuta yksityisen jäsenmaan velanotosta, so. yrityksestä toteuttaa sopimuksiin perustuvaa endogeenista talous- ja rahapolitiikkaa. Euroopan komission tehtävänä on valvoa tätä ja seurata itse asiassa keinotekoisesti luotuja raja-arvoja jäsenmaiden budjettien kasvun ja velanoton suhteen. Samalla tämä muodostaa sen "valuvian" joka erottaa Euroopan Unionin talouspolitiikan itsenäisen maan ja sen itsenäisen keskuspankin rahapoliittisesta asemasta. Itsenäinen maa voi tarvittaessa harjoittaa myös endogeenista, sopimuksiin perustuvaa ja oman keskuspankkinsa periaatteessa määrättömästi rahoittamaa finanssi- ja rahapolitiikkaa. Sama seikka erottaa Euroopan Unionin myös maailman muista suurista taloudellisista toimijoista, kuten Kiinasta, Venäjästä, USA:sta ja Intiasta.

Joudumme siis seuraamaan näytelmää, joka EU:n pienemmän jäsenmaan, Kreikan kohdalla johti lopulta antautumiseen ja vasemmistolaishenkisen Syriza-puolueen taipumiseen EU:n eksogeenisen talouspolitiikan seuraajaksi. Austeristiset seuraukset ovat kaikesta huolimatta ajaneet Kreikan suurin piirtein sata vuotta sitten vallinneeseen taloudellisen tilanteeseen, jossa toivon pilkahduksiakaan ei juuri ole näkyviissä. Vähäinenkin hyvinvointivaltion pohja on tyystin romutettu.

Vaakakupissa ei nyt ole ainoastaan Italian kuriin saattaminen ja romahdus muodossa tai toisessa, vaan myös Euroopan Unionin kohtalo sellaisenaan. Italia on Euroopan Unionin keskeisiä perustajamaita. Euroopan Unioni perustettiin Rooman sopimuksella vuonna 25.maaliskuuta 1957..

Kaappi ja kaapin paikka? Jos talous- ja rahapolitiikan ymmärretään olevan kokonaisuudessaan osa valtion, kunnan tai muun julkisen pakkoyhyteisön kuten Euroopan Unionin politiikkaa, siihen kuuluu luonnollisena osana myös valtioiden ja julkisten yhteisöjen oikeus endogeeniseen, sopimuspohjaiseen, kirjanpidolla toteutettuun rahapolitiikkaan.

Tämä sosialismin luuranko vaanii edelleen eurooppalaisen logiikan kaapissa.



keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Tarvitseeko kapitalismi kuluttajia?



Sergio Focardi, Pariisin Léonard De Vinci Yliopiston taloustieteen pprofessori analysoi tässä nykykapitalismin olemusta, globaalia tekniikan kehitystä, automatisoitumista ja kansalaisen mahdollisuuksia saada toimeentulonsa ja osallistua mielekkäästi oman aikansa yhteiskuntaan. 

Yksi hänen tärkeimmistä huomioistaan on se, että jos kansalainen ei lainaisi rahaa kulutukseensa, kustannuksiaan vähentävä ja samalla palkkoja pienentävä kapitalismi ei olisi toimintakykyinen ilman velanottoa.  Näin on ollut jo 1800-luvulta lähtien ja mm. Karl Marx näki tämän tilanteen selvästi ja Focardin mielestä oikein.

Mikä olisi ratkaisu kansalaisen toimeentulo-ongelmaan globalisoituvan maailman oloissa? Antakaamme Focardin vastata itse kirjoituksensa loppukappaleessa:

"In a well-functioning democratic society, it is the duty of the Government to look after the welfare of its citizens. There are a number of prerequisites for a well-functioning democratic society. Free state education of the highest quality is one prerequisite. The balance of power between firms and workers and firms and consumers is another: workers and consumers should have the power necessary to defend their interests in a world of increasing industrial consolidation. We need a shared notion of what a good society is: profit cannot be the only social value."


tiistai 11. syyskuuta 2018

Laman aineksia


Pamahtaako finanssikriisi pian uudelleen?
Asiasta kirjoittaa die Zeit -lehti 9.9. 2018 pääartikkelissaan. Lehti luettelee suuren joukon isoja kansainvälsiä yrityksiä, joilla on kymmenien miljardien velkataakka. Lisäksi on luotu uusia sijoitusinstrumentteja näiden velkojen ympärille, mm. riskin suuruuteen liittyvät muuttuvat korot. Tämä houkuttelee lainaamaan näille velkaislle yrityksille lisää suurten korkotuottojen odotuksessa. Roskalainojen määrä on yli kaksinkertainen vuoteen 2007 verrattuna, jolloin Lehman&Brothersin syöksykierre alkoi. Lisäksi koko ajan puheet korkotason nousemisesta lisääntyvät.

Lanka taitaa palaa jo?

Lehti viittaa mm. amerikkalaisen Tesla-sähköauton yhtäkkiä suuriksi - voittamattomiksi? - kasvaneisiin velkaongelmiin ja ilmeiseen luottamuksen romahtamiseen. Die Zeit -lehti viittaa muihinkin suuriin kansainvälisiin yrityksiin, kuten logistiikkajätti Hapag Lloydiin, digitaaliseen palvelualustaan Netflixiin, valmisruokaketju Campbell Soup'iin, muutamia merentakaisia miljardiveloissa olevia yrityksiä mainitakseen.

Ongelmia löytyy Saksastakin. Deutsche Bank, Suomen Pankin sisarpankki Saksassa on suurissa, lähes ylipääsemättömissä vaikeuksissa. Ilmeisesti pääjohtaja Ackermannin kaudella syyllistyttiin liian vahvan uskoon tarjontapolitiikan voimaan. Tätä seuraten DB kasvatti investointiohjelmaansa, josta on muodostunut hirvittvä, ylipääsemätön taakka. Velkaa on niin paljon että minkäänlainen kysyntä ei nykyisen valtavirtaisen talouspolitiikan oloissa pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa. Vastuujohtajia vaihdetaan ja etsitään ja tilanteen havaittuaan nämä heittävät pyyhkeen kehään: yritys pelastaa Saksan Pankki tuntuu toivottomalta. Takana on kuitenkin suuria sijoittajia (mm. Kiina ja julkisen alan ammaliitto Ver.di), jotka hallinnossa vaativat edelleen etsimään ratkaisuja omien sijoitustensa tueksi.

Autovalmista Volkswagen on rämpinyt taloudellisessa suossa jo muutaman vuoden, syynä amerikkalaisten testaajien havainto vilpillisten ohjelmien sijoittamisesta volkkarien moottoreihin; nämä antoivat todellisuutta parempia tietoja autojen päästöistä ja ympäristöystävällisyydestä. Amerikkalaisten suut tukittiin maksamalla autojen ostajille vaadittuja korvauksia kymmeniä miljardeja jos ei enemmänkin. Saksalaiset Volkswagen -merkkisen auton omistajat heräsivät kysymään: Miksi ei meillekin? Nyt Volkswagenin osakkeenomistajat ovat heränneet vaatimaan firman johtoa tilille itse asiassa heille kuuluvien miljardien käyttämisestä amerikkalaisten ja ehkä pian saksalaistenkin autonomistajien suun tukkimiseen. Ongelmat saksalaisten ja eräiden muidenkin eurooppalaisten automerkkien kohdalla eivät lopu tähän. Petollisia ohjelmoijia - ylimmän johdon tietäessä ja ilmeisesti myös tukiessa - löytyy muistakin kuin saksalaisista autoista; ilmeisesti  italialaisista ja myös ranskalaisista autoista.

Autoteollisuus on Saksan insinööritaidon ja osaamisen ydintä. Siitä maksetaan ja se näkyy eliittimerkkien Mercedes Benzin, Audin, BMV:n ja Volkswagenin hinnassa. Näistä autoista maksetaan ehkä yhtä kolmasosaa korkeampaa hintaa kuin muista vastaavantasoisista autoista. Tutkimukset paljastavat, että laatuerot verrattuna japanilaisiin tai korealaisiin autoihin eivät ole ollenkaan tätä luokkaa. Kysymys on todella pienistä eroista materiaalien ja valmistustekniikan suhteen. Hintaerot ovat ylimitoitettuja ja se luo painetta pudottaa hintoja. Se on puolestaan pahinta mahdollista myrkkyä saksalaisille autonvalmistajille nykyoloissa.

Saksalaiset perinteiset tavarataloketjut ovat joutuneetvaikeuksiin, kirjoittaa saksalainen Der Spiegel numerossaan 14/31.3. 2018. Tuli kanadalainen liikemies ja osti pari suomalaisillekin mm. Hampurista tuttua keskeistä ketjua (Galeria Kaufhof, Karstadt)  ja yhdisti ne kanadalaiseen tavarataloketjuunsa. Vaihdettiin markkinointikonseptia suuren rahan toivossa ja ryhdyttiin tuomaan Saksaan amerikkalaisia luxustuotteita. Nuukat saksalaiset eivät tähän vastanneet ryntäämällä uudelleen tavarataloihin amerikkalaisen unelman perään, vaan laittoivat kukkaronsa nyörit entistä tiukemmalle. On seurannut hirvittäviä saneerausohjelmia, kun lähes puolet entisestä henkilökunnasta aiotaan heittää pihalle. Ammattiliitot ja ketjujen vaikutusvaltaiset yhteistoimintaelimet ovat heränneet ja kauppasodan ainekset tavaratalomarkkinoilla ovat valmiina.

Tilannetta ei helpota suuren skaalan kauppasota liityen kansainvälisen vapaakauppaan. Sen lähtölaukaus on USA:n presidentin Trumpin "Oma suu ensiksi" (minun muotoiluni) tullirajoitusten muodossa jo annettu. Se vaikeuttaa kysynnän ylläitämistä entisestään. Amerikkalainen unelma saattaa piankin muuttua entistä pahemmaksi painajaiseksi.

Saksankaan  talous ei ole niin hyvissä kantimissa kuin annetaan ymmärtää. Vuosien säätökuurit ovat ajaneet julkiset palvelut pahaan kierteeseen. Palkat näyttäisivät nousevan Saksassa hyvinkin, mutta yksityistetyt palveluntarjoajat siirtävät korotukset nopeasti palvelun hintaan, jolloin yhä useampi sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsija putoaa palvelujen ulkopuolelle. Euroopan Unionin määrällinen elvytys yhtyneenä Saksan keskeiseen ja ja teknistä osaamista hyödyntävään asemaan näkyy edelleen mm. vientiteollisuuden tuomina voittoina ja liittovaltion ylijäämäisenä budjettina. Samaan aikaan muualla ERU:n jäsenvaltioissa kamppaillaan alijäämien kanssa eivätkä näkymät siksikään vaikuta yhteismarkkinoiden osalta valoisilta. Eksogeeninen talousajattelu - Saksan vahvan konsrvatiivirintaman austerismia aiheuttava ajatusfiksaatio - tuottaa pitkällä tähtäimellä lisää ongelmia. EKP:n määrällinen, eksogeenisen talousajattelun vastainen mutta vain yritysmaailmalle suunnattu elvytys on tulossa päätökseen ja se aiheuttaa epävarmuutta. Korkopolitiikka on ilmeisesti myös muuttumassa ja lainat ovat tulevina vuosina siksi kallimpia kuin nyt. EKP:n valtioilta pankkien kautta ostamat velkakirjalainat ovat olleet ilmeisen hyvä business myös välikäsinä toimineille - sekin tulolähde on kuivumassa. Velkakirjoilola on kuitenkin määräaikansa, jolloin ne on lunastettava takaisin - jos ei uudelleen potkaista lakien muodostaman aisan yli.

Euroopan Unioni ja EKP ei ole onnistunut ratkaisemaan maanosaa vaivaavia suuria ongelmia. Yhä ilmeisemmältä näyttää, että Saksa ei suostu kasvattamaan EU:n budjettia Ranskan presidentti Macronin edellyttämällä tavalla. Ranskan velkataakka on raskas ja ilmeisesti Macron toivoo EU:n budjettia kasvattamalla voivansa hoitaa myös keskeistä osaa Ranskan ja samalla koko Etelä-Euroopan julkisen sektorin velkataakasta. Taustalla mököttää kuitenkin Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, jonka mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa mitään vastuuta jäsenmaidensa taloudellisista sitoumuksista. Tämä muotoilu tarkoittaa todellisuudessa jälkikeynesiläisen, liberaalin, antisyklisen ja endogeenisen rahapolitiikan kieltämistä. Berliinin muurin murtuessa liittokansleri Kohl ja Saksan kristillisdemokraatit pelkäsivät DDR-tyyppisen sosialismin kaappaavan koko Euroopan Unionin vahvan valtion ja julkisen sektorin kautta tapahtuvan autorisoidun toiminnan muodossa. Koko Unionin talous- ja rahapolitiikkaa muurattiin tältä osin yksipuolisesti kiinni. Syntyi ehdottoman autoritaarinen, uusliberaaleja markkina-arvoja korostava ja niille alisteinen eurooppalainen talousjärjestelmä. Tämän muurin yli ei ole lupa yhdelläkään jäsenmaalla astua, ei edes ajatella tätä mahdollisuutta. Paradoksi on, että se rakenteeltaan ja suhteessa moniarvoiseen poliittiseen demokratiaan muodostaa DDR:ssä käytössä olleen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen tyyppisen rakenteen, jossa kaikki poliittiset voimat ovat alisteisia yhdelle suurelle idealle. Proletariaatin diktatuurin ja uusliberalismin väliin mahtuu pohjoismaisittain ajatellen kuitenkin vielä yksi vaihtoehto...

Markkinat eivät ole tie tasaisen kysynnän ja ostovoiman lisäämiseen - ne tarvitsevat sitä voidakseen toimia. Yksisilmäinen valtavirtainen talousajattelu on luonut yksisilmäisen kreikkalaisen mytologian mukaisen taloushirviön, joka vaatii vuosittain ja yhä voimakkaammin ihmisuhreja läpipääsemättömään talouslabyrinttiinsa. Ihmisuhreja? Kyllä, köyhyyden, osattomuuden, hoidotta jäämisen ja kaiken elämän polarisoitumisen muodossa. Ei noustu uuteen historialliseen vaiheeseen, vaan ollaan vaarassa luisua takaisin keskiaikaan ellei sitten peräti syvemmälle esihistoriaan.

Kysymys kuuluu: onko prinsessa Eurooppa tuhoutumassa vai löytyykö vielä voima joka sen voisi pelastaa? Monipuoluejärjestelmässä ja edellytetyn samasuuntaisuuden kollektiivisessa sokeudessa sen löytäminen voi olla äärimmäisen vaikeaa. Kuten toisen maailmansodan loppuhetket osoittavat, vasta todellisen tuhoutumisen kynnyksellä yhtäkkiä herätään: me emme tietäneet... Tuo tietoisuus voisi olla se yhteinen voima joka palauttaisi maanosan uuteen ajattelutapaan, aluksi toipilaaksi ja jatkossa dynaamiseksi, demokraattiseksi ja maailmalle esimerkkiä näyttäväksi voimaksi.




keskiviikko 22. elokuuta 2018

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME - tulevaisuuden sosialidemokratia

23.8. 2018
Tampeereella toimivan, laajempiakin yhteyksiä omaavan "Tampere-ryhmän" puitteissa tehdään vakavaa työtä sosialidemokratian edessäolevien haasteiden ja tehtävien kartoittamiseksi. Tekstejä tehdään itse ja käännetään erilaisista sosialidemokraattisista lähteistä eri puolilta Eurooppaa. Tässä on ryhmän jäsenen Pentti Hämäläisen käännös  tanskalaisen Poul Nyrup Rasmussenin ja saksalaisen Udo Bullmannin arvottavasta tekstistä:

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME


TRANSFORMATIONAL PROGRESSIVE POLITICS IN A TRANSFORMATIONAL WORLD

Nichts kommt von selbst. Und nur wenig ist von Dauer. Darum - besinnt Euch auf Eure
Kraft und darauf, dass jede Zeit eigene Antworten will und man auf ihrer Höhe zu sein hat,
wenn Gutes bewirkt werden soll.

Mikään ei tule itsestään, tyhjästä. Ja kovin vähän on pysyvää. Siksi – keskity vahvuuksiisi ja tosiasiaan, että jokainen aika vaatii omat vastauksensa, ja yhden on oltava ensimmäinen, jos jotain hyvää on tarkoitus saada aikaan.
Willy Brandt, Congress of the Socialist International, Berlin, 15 September 1992

INTRODUCTION
Willy Brant lausui yllä olevat inspiroivat sanat vajaa kuukautta ennen kuolemaansa. Hänellä oli poikkeuksellinen kokemus taistelusta edistyksen puolesta Saksassa, Euroopassa ja koko maailmassa.

Hän muistuttaa meitä jostakin olennaisesta, mikä meidän pitäisi säilyttää mielessämme ja sydämessämme. Paras vastaus tämän päivän haasteisiin ei ehkä löydy tänään, ehkä ei vielä huomennakaan. Hän samoin kertoo meille, kuten teki niin läpi elämänsä ja toimintansa, että parhaat vastaukset mitä meille tarjotaan, kuten edistyksellisyys, ovat vaikeita: ne ovat niitä, mitkä ovat taistelemisen arvoisia.

Se, mitä tavoittelemme, on parempi, oikeudenmukaisempi ja rauhanomaisempi maailma. Olemme nyt saapuneet risteyskohtaan vanhan sodanjälkeinen maailman ja uuden maailman välissä.

Peruskysymykset, mistä meidän täytyy taistella, ovat pysyviä - sosiaalinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja tasa-arvo, kestävä kehitys sekä vapaus, demokratia ja rauha. Mutta säälimätön ja kiihtyvä on muutos, sen moninaiset ja radikaalit muodot, usein ennalta arvaamaton esiintyminen, ja pelkästään useiden kriisien laajuus, on hämmentävää. Ja yhä suurempi on paine niitä ennennäkemättömiä saavutuksia kohtaan, mitä me edistykselliset olemme rakentaneet ja saavuttaneet useiden vuosikymmenien aikana.

Kolmen viime vuosikymmenen aikana ihmiskunta on saanut aikaan yhteiskunnassa voimakkaita ja kauaskantoisia dynaamisia muutoksia talouden, sosiaaliasioiden, kulttuurin ja politiikan alueilla. Näiden alojen dynamiikka, niiden välinen vuorovaikutus ja vaikutukset yhteiskuntaan ja planeetallamme, tempaavat meidät yhä nopeammin muuttuvaan maailmanmenoon, jossa muutos on itseään vahvistava. Näihin prosesseihin sisältyy vahvoja uusia riskejä samoin kuin paljon kiehtovia uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Poliittisesta näkökulmasta tämän muutoksen hallitseminen siten, että rakennamme maailmaa paremmaksi arvo-pohjaiseen järjestelmään perustuen, ja sellaiseksi, että tasa-arvo, sosiaalinen  oikeudenmukaisuus, vapaus ja rauha ovat ytimessä, on tulossa uskomattoman monimutkaiseksi ​​- ja tavoitteet yhä vaikeammaksi saavuttaa. Se on mahdollista vain löytämällä uusi edistyksellisen politiikan johtamisen muoto, mikä mahdollistaa sen, että sosiaalidemokraatit ovat tulevaisuudessa kykeneviä turvaamaan tämän arvo-pohjaisen järjestelmän jatkuvasti muuttuvassa ja monimutkaistuvassa maailmassa. Muutoin, jos epäonnistumme jatkuvasti tässä tehtävässä, sosialidemokratia on vaarassa jatkaa rakenteellista taantumista ja on riski sen muuttumisesta poliittiseksi vähemmistöliikkeeksi ja lopulta ajautumisesta poliittiseen marginaaliin.

Surullinen ja erittäin huolestuttava tosiasia on, että suurimmassa osassa maistamme yhä harvempi nuori on kiinnostunut liittymään liikkeeseemme ja näkemään sosialidemokratian olennaisena osana tulevaisuutta rakentavaa politiikkaa. Tämän pitäisi olla meille kaikille ankara herätys.


UUDISTUVA MAAILMA
Maailma, missä elämme, on kokemassa syvän muodonmuutoksen. Tämä prosessi, mikä on käynnissä ja käsittää muutakin kuin globalisoituvan kaupan ja investointitoiminnan, on todellakin tuottanut huomattavia hyötyjä, kun sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet pois äärimmäisestä köyhyydestä. Ei voi olla epäilystäkään siitä valtavasta edistymisestä, mihin globalisaatio maailmanlaajuisesti koko ajan vaikuttaa.
Kuitenkin, riittävien ja edistyksellisten sääntöjen puuttuessa, globalisaatio myös pahentaa joitakin kapitalismin kaikkein tuhoisimpia vaikutuksia.

Itse asiassa usein näyttää siltä, ​​poliittinen järjestelmä ja käytäntö - kansallisvaltiot, nykyinen alueellinen ja maailmanlaajuinen integraatio ja järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta - ovat osoittautumassa kykenemättömiksi hallitsemaan maailmanlaajuista muutosta kansalaisten hyväksi. Vaikka tämä kyvyttömyys hallita nykyistä muutosta on huono uutinen kaikille poliittisille voimille - progressiivisille, konservatiivisille, ja keskustalaisille yhtälailla ​​- se on erityisen haastavaa nykypäivän sosiaalidemokratialle.

Sosialidemokratia poliittisena liikkeenä kiittää olemassaolostaan ​​sitä, että historia harvoin, jos koskaan, toimii tavallisten ihmisten hyväksi, ellei sitä ohjata ja muokata määrätietoisella ja arvopohjaisella poliittisella väliintulolla. Teollisen vallankumouksen alkuaikana, jolloin talouden uudistamisen hedelmät jäivät vain muutamille, kun taas monet kokivat vaikeuksia ja riistoa, on varmasti antanut meille hyvän oppitunnin.

Silti sosialidemokratia onnistui vastaamaan haasteeseen. Menestyksemme - ilmentymän sellaiset saavutukset kuten hyvinvointivaltio - muutti historian kulkua ja todellakin mahdollisti teollisen ajan kehittymisen sosiaalisesti kestävällä tavalla. Tämä lupaus, mikä vahvistaa kansalaisten ja yhteisöjen asemaa suhteessa historiaan, on aivan perustava meidän poliittiselle identiteetille. Visiomme onkin aina ollut kunnianhimoisempi ja kaukonäköisempi kuin meidän kilpailijoidemme on ollut.

Sosialidemokraatit eivät kauan halua sopeutua yhteiskunnan dogmaattisiin vaateisiin, vaan pyrkivät muovaamaan historiaa itse siten, että yhteiskunnasta tulee oman kohtalonsa mestari. Silti, kun epäonnistumme tässä tavoitteessa, identiteettimme on menetetty. Vielä pahempaa, ellei sosialidemokratia onnistuu tuottamaan lupauksensa mukaisesti muotoiltua historiaa, yhteiskunta altistuu arvaamattomalle inhimilliselle kehitykselle ilman suojelua ja siten uhkaa sen olemassaololle. Valitettavasti tämä näyttää olevan juuri sitä, mitä tapahtuu tänään osana jatkuvaa yhteiskunnan muodonmuutosta.

Nykypäivän maailmantaloudessa esimerkiksi rahoituksen ja talouden dynamiikka ovat yhä ennakoimattomampia, ja kapitalistismin kriisit ovat yhä tuhoisempia ja useammin toistuvia. Talouden  muutokset näyttävät tulevan häiriöille alttiiksi jopa tunneissa. Usein näemme jopa hyvin toimivien ja tuottavien yritysten teollisuustyöpaikkoja suljettavan. Tuhannet työntekijät menettävät laadukkaat työpaikkansa ja heidät työnnetään työttömyyteen tai epävarman silpputyön alueelle.

Koska kansallisten järjestelmien tulonsiirrot ovat osoittautumassa yhä riittämättömämmiksi - ei vähiten kasvavan maailmanlaajuisen veronkierron ja veropetosten vuoksi - yhteiskunta on yhä enemmän jakautumassa voittajiin ja häviäjiin.

Vaikka konservatiivit saattavat päästä pälkähästä vetoamalla siihen, että markkinat ovat väistämättä alttiita satunnaisille prosesseille ja rakennemuutoksille, sosiaalidemokraatit nähdään uskottavina vain, jos he onnistuvat tehokkaasti torjumaan markkinoiden epäonnistumisen seurauksia.

Digitaalinen vallankumous on toinen esimerkki. Samanaikainen mullistavien uusien tekniikoiden syntyminen ja leviäminen kuten mobiililaajakaista, suuridata ja tekoäly, muokkaavat yhteiskuntia ja talouksia perusteita myöten. Paitsi, että ne tuottavat valtavia voittoja taloudellisessa tehokkuudessa ja tuottavuudessa, tällaiset teknologiset edistysaskeleet ovat jo alkaneet purkaa vakiintuneita taloudellisia ja työmarkkinamalleja. Liian usein kivuliaat siirtymät ovat "vanhoja" ja "uusia" työpaikkoja, ja seurauksena ovat menetykset yhteiskunnan sosiaalisessa turvallisuudessa.

Vaikka neo-liberaalit saattavat väittää, että tällainen häiriö on välttämätön ja toivottava, ”jaettaessa kortit uudelleen”, sosiaalidemokraatit ovat luotettavia vain, jos he onnistuvat varmistamaan, ettei ketään jätetä näissä tilanteissa vaille huolenpitoa.

Hämmennys, mitä sivilisaatiomme parhaillaan kohtaa, liittyy maailman uuteen (epä) järjestykseen. Vaikka maailma on vapautunut lopullisesti kolonialismin kahleista ja vastakkainasettelu idän ja lännen välillä avaa tietä globaalille oikeudenmukaisuudelle ja yhteiselle hyvinvoinnille, maailman nykytila kuvataan sisäisesti ​​epävakaaksi ja turvattomaksi. Jatkuvat pakolaisten ja maahanmuuttajien liikkeet, islamilainen terrorismi ja mahdollisuus uusiin laajamittaisiin aseellisiin konflikteihin kuvaavat tilannetta valitettavan hyvin.

Maailman kyvyttömyydestä kitkeä syyt yhä suurempien massiivisten muutto- ja pakolaisvirtojen syntymiselle ympäri planeettaa, ja epätoivoinen kyvyttömyys hallita näitä kriisejä siellä, missä niitä esiintyy, ei tuota vain valtavia inhimillisiä kärsimyksiä, vaan tarjoaa erityisen synkän kuvan kollektiivisen järjestelmän poliittisesta epäonnistumisesta.

Vaikka kansallismieliset vähättelevät tätä ja korostavat kansallisvaltiota viimeisenä ”turvarajana”, sosialidemokraatit voivat säilyttää kunnioituksensa vain siten, että taistellaan kollektiivisesti ja rajat ylittävästi ihmisoikeuksien puolesta säädyllisesti ja maailmanlaajuisesti.

Mitä kauemmin nämä muutokset voivat jatkua tarkistamatta/arvostelematta, sitä enemmän lopullinen katastrofi on konkreettisesti mahdollista. Vuosikymmenten jälkeen laajamittainen ekosysteemien saastuminen sekä rajaton luonnonvarojen hyödyntäminen, erityisesti kehitysmaissa, alkavat iskeä takaisin ekosysteemin muutoksena.

Myrskyt tuhoavat koteja ja elinkeinoja, kuivuus tuhoaa karjan ja viljelykasvit, ja makean veden puute on johtamassa konflikteihin, mitkä eivät kuulu tieteen, vaan reaalielämän piiriin. Vaikka jotkut saattavat vain sulkea silmänsä ilmastonmuutokselle, sosiaalidemokraatit tietävät, että on aika toimia kun yhteiskunnat,  joiden hyvinvointi on se, mikä antaa meille merkityksen, ovat vaarassa joutua tuhotuksi.

EDISTYKSELLISEN POLITIIKAN KRIISI

Tarkkailemalla kuinka ”järjellinen” olemassaolo - vauras ja rauhanomaisesti tasavertainen yhteiskunta - on uhattuna, olemassaolo, sosiaalinen demokratia voi selvitä vain ottamalla hyökkäävän asenteen ja alkamalla taistelun. Uskomme, että on korkea aika ryhtyä tähän.

Länsimainen demokratia on puolustuskannalla ja ”näennäis”-demokratiat valtaavat alaa kaikkialla maailmassa. Pelkäämme, että monet kansalaiset ympäri maailma ovat menettäneet uskonsa ideaan avointen yhteiskuntien ja demokraattisen politiikan kykyyn tuottaa perusteet kunnon elämälle ja paremmalle tulevaisuudelle. Sen sijaan populismi ja nationalismi valtaavat alaa, tämä huipentui äskettäin historiallisesti suuressa tapahtumassa Brexit.

Suurimmat EU-maat ovat yhä itsevaltaisempia ja autokraattisempia ja epädemokraattisia. Yhdysvalloissa avoimesti muukalaisvihamielinen ja protektionistinen puhe ja populismi, kuten Donald Trump toimii, omivat  julkisen tilan. Mielestäni on väistämättömiä merkkejä siitä, että populistien nousu on rakenteellisesti periytynyt useista globalisaation hallitsemiseen liittyvistä politiikan epäonnistumisista.

Elleivät sosialidemokraatit lunasta lupausta muotoilla historiaa tarpeiden mukaan, ja kuinka  on yhteiskuntia ennen elvytetty, pelkäämme, että historia saattaa taantua ja maailma laskeutua takaisin pimeällä keskiajalle. Olkaamme siis uudistavia sosialidemokraatteja, suojelkaamme ja puolustakaamme inhimillisen yhteiskunnan ihanteita, ja taloutta, mikä kannattelee meitä ja lastenlapsiamme.

Mitä tällainen uudistaminen tarkoittaa yksityiskohtaisesti, ei ole helposti eriteltävissä. Erityisesti liike, mikä on on hidasliikkeinen – ja laaja sekä myös heterogeeninen, kuten meidän on, erikoislinjausten määrittely voi olla pelastajana. Tämä vaatii tilaa ja analyysia enemmän kuin artikkeli aikakauslehdissä; innovatiivista, avointa yhteistyötä, osallistavaa ja jatkuvaa prosessia - nämä asianmukaisesti suunniteltuina ja käyttöön otettuina. Se, mitä me olemme tässä esittämässä, on yksinkertaisesti ehdotuksia. Käsillä oleva tehtävä on epäilemättä tarkasti vaarin otettava.

Ennen kaikkea, koska se pakottaa meidät ymmärtämään omat virheemme ja halumme oppia niistä. Lähimenneisyydessä olemme epäonnistuneet liian usein tuottamaan sitä, millä edistetään luottamusta niihin yhteiskunnallisiin ihanteisiin, joita puolustamme, kuten tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ja  tekemällä vähäisiä uudistuksia, jotka eivät olleet vakaumukseen perustuvia tai välttämättömiä, ja joita tavoiteltiin yhteistyössä oikeiston kanssa. Ja ne, mitkä vesittyivät osana epäkelpoa liittoutumaa.

Joskus, kolmannen tien kokeilu ja Neue Mitte politiikka, on jopa otettu merkkinä, että olemme menettäneet poliittisen kunnianhimomme, halumme muuttaa historian kulkua ja sen sijaan muuttumassa sellaiseksi, kuin mikä tahansa poliittinen toimija, joka yrittää myydä asiaansa puuhastelemalla historiallisella menestyksellä. Ja vielä pahempaa, menestyksemme on kompuroinut usein, vaikka pyrimme oikeisiin tavoitteisiin hyvinkin  päättäväisesti. Toistan: meidän on tunnustettava, että emme pysty saamaan tuloksia samaan aikaan, kun päätöksenteko on tulossa painajaismaisen moniulotteiseksi, kun siihen sisältyy samalla useita hallinnon tasoja - jotka usein ovat osoittautuneet tehottomiksi.

Meidän taistelumme maailmanlaajuisen oikeudenmukaisen verotuksen saamiseksi, jossa edistyminen on todella hidasta, on tästä hyvä esimerkki. Tätä taustaa vasten on selvää, että sosialidemokratia vaatii ajattelutavan muutosta selviytyäkseen poliittisena liikkeenä, ja voi näin säilyttää mallin avoimen, oikeudenmukaisen ja demokraattisen yhteiskunnan.

Alla olevassa tekstissä pyrimme tarjoamaan joitakin alustavia opasteita siihen, miltä menestyksekäs tulevaisuuden sosialidemokratia voisi näyttää.

5
RENEWING PROGRESSIVE POLITICS IN THE AGE OF GLOBALISATION

Helpottaaksemme sosiaalidemokratian uudistumista pidämme kahta tavoitetta ensiarvoisina merkitykseltään.  Ensinnäkin, sosialidemokratian on elvytettävä pyrkimys muuttaa historiaa. Sen sijasta, että pyrkisimme säilyttämään ”sen” - vaikka muutospaineet, joiden parissa elämme nykyään, ovat todennäköisesti voimakkaampia, kattavampia ja vaarallisempia kuin me mahdollisesti toivomme niiden olevan.

Tämä edellyttää käsitteellisiä työkaluja, joiden avulla voimme hallita maailman monimutkaisuutta ja ohjata  oikeaan suuntaan. Tällöin tavoitteenamme ei saa olla pysähtyä tai peruuttaa kehityksen suuntaa, minkä näemme tänään. Pikemminkin tavoitteenamme täytyy olla muuttaa globalisaation logiikkaa, jotta sen eduista voidaan hyötyä ja minimoida sen kielteiset vaikutukset.

Meille kestävän kehityksen käsite on, mitä sen tuleekin olla, kulmakivi pyrkimyksessä hahmoteltaessa kokonaisvaltaista ja normatiivista asialistaa yhteiskunnalliseen uudistamiseen, talouden uudistamiseen ja ympäristönsuojeluun. Tämän kaikenkattavan tavoitteen takana on enemmän kuin viimeaikojen muotoilu sen koko laajuudessaan: "Kestävä kehitys edellyttää maailmaa, jossa taloudellinen kehitys leviää laajalle; (...) sosiaalista luottamuspääomaa vahvistetaan politiikalla, mikä vahvistaa yhteisöä; ja ympäristö on suojattu ihmisen aiheuttamalta turmelemiselta [... ja sitten muotoillaan visio ...] sosiaalisesti osallistava ja ympäristön kannalta kestävä kasvu "1).

Tässä kirjoituksessa ajatus kestävästä kehityksestä edellyttää, että kolme toisiinsa liittyvää ulottuvuutta on oltava tasapainossa kehitettäessä ihmisyhteisöjä, ja se tarjoaa ohjeita siitä, mitä periaatteita tämä tarkoittaa:

• sosiaalinen kestävyys: yhtenäisyyttä korostava yhteiskunta, joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja hyvinvointiin kaikille, ja jossa sosiaaliset siteet uudistetaan jatkuvasti harjoittamalla politiikkaa, joka yhdistää tulokkaita, edistää sosiaalista liikkuvuutta ja parantaa kansalaisten demokraattista osallistumista.

• taloudellinen kestävyys: siirtyminen edistykselliseen talouteen, jota hallinnoidaan vakauden periaatteella ja siten, että pitkän aikavälin hyvinvointi on etusijalla suhteessa lyhytaikaisen voiton tavoitteluun, ja missä riiston muodot on rajattu kunnioittamalla demokratian periaatteita taloudellisissa prosesseissa.

• ympäristön kestävyys: taloudellisten ja sosiaalisten rakenteiden organisointi tavoilla, jotka tekevät niistä luonnontalouden kannalta kestäviä, ja yhdistettynä ympäristön ”hallintaan” siten, että pyritään minimoimaan haitallisia häiriöitä ekosysteemiin ja siten mahdollistetaan niiden jatkuva uudistuminen.

Yhdymme siihen ajatukseen, että seuraamalla kestävän kehityksen logiikkaa se sallii uudistavalle poliittiselle  päättäjälle mahdollisuuden nostaa globalisaatio tasolle, mikä on paljon nykyistä miellyttävämpi unohtamatta
sen potentiaalisia positiivisia vaikutuksia.

Toisistaan riippuvien tavoitteiden synerginen vaikutus, mitä menettely rohkaisee, eli sosiaalinen,
taloudellinen ja ympäristön kestävyys, ei suinkaan ole poliittinen innovaatio itsessään.

Kuitenkin, tekemällä tällainen tasapainotus - hallitsemalla monimutkaisuutta sen sijasta, että jättää sen huomiotta - lähtökohtana päätöksenteko, sen etuna on, että samanaikaisesti luonnon monimutkaisuus ja globalisaation ristiriitainen dynamiikka tunnistetaan ja hallitaan tehokkaasti.

1) Jeffrey Sachs (2015): The Age of Sustainable Development, Columbia University Press, New York, p. 3

Tämä tekee taloudellisesta kasvusta, ympäristönsuojelusta ja sosiaalisesta kehityksestä erottamattomia osia samassa taistelussa, sen sijaan, että ne esitettäisiin vaihtoehtoina tai ongelmina.

Toiseksi, meidän täytyy rakentaa uudelleen kyky taistella tehokkaasti meidän ihanteidemme puolesta. Ottaessamme muutoksen käyttöön kestävän kehityksen logiikan globalisaation aikana, edistyksellisten toimijoiden kollektiivinen liike on ensiarvoisen tärkeää.

Aikana, jolloin kansallinen politiikka menettää kykynsä tuottaa tuloksia, meidän täytyy ymmärtää tämä  harjoitus välttämättä kansainvälisenä hankkeena. Ja uskomme edelleen, että tällainen kollektiivinen liike on mahdollista - huolimatta sosialidemokratian äskettäisestä ”poismenonuhkasta”, mikä liittyy saamaamme tukeen ja jäsenyyteen.

Ilmeisesti kansalaiset maailmanlaajuisesti - riippumatta sijainnista, yhteiskuntaluokasta tai etnisestä taustasta –  ja käsin kosketeltavasti, kokevat enemmän konkreettisia yhteisiä asioita kuin koskaan ennen, koska niihin vaikuttavat samat globalisaation voimat. Sosialidemokraattien tarvitsee aktivoida tällainen kollektiivinen tietoisuus ja rakentaa ylikansallinen yhteisö, joka on yhtenäinen ja tarpeeksi tehokas noustakseen kestävän kehityksen veturiksi.

Tämän yhteisön rakentaminen edellyttää uutta tasapainoa, toisaalta sen varmistamista, että
progressiiviset poliittiset puoluejärjestöt rakentavat vahvemman kapasiteetin ja oikeutuksen määritellä poliittisia ohjelmia, suunnitelmia tai kannanottoja, ja toisaalta, jotka takaavat, että nämä ovat seurausta jatkuvasta, kattavista ja osallistavista prosesseista.

Toisin sanoen, vaikka puoluejärjestöjen on säilytettävä perinteinen rooli liittäessään sosiaaliset kamppailut yhtenäisiksi poliittisiksi ohjelmiksi, niiden tulee myös verkottua ja pysyvästi tarjota useita ja avoimia, helposti käytettäviä kanavia kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan käyttöön ja niille, jotka haluavat kiinnittyä liikkeeseen, myötävaikuttaa puolueessa, vaihtaa ideoita ja mobilisoida kansalaisia.

Nämä kanavat voidaan rakentaa ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen sekä ajatushautomoiden ja korkeakoulujen tai erilaisten aihekohtaisten foorumien ympärille. Niitä voidaan luoda puoluerakenteen ulkopuolelle – vaikkakin linkitettynä - muodolliseen puoluerakenteeseen.

Tämä synnyttää uuden, jatkuvan yhteyden edistyksellisten poliittisten järjestöjen, progressiivisen  kansalaisyhteiskunnan ja tavallisten ihmisten välille. Ja on jatkuvasti varmistettava, että edellinen ei menetä rooliaan jälkimmäiselle. Puolueet, mitkä eivät kykene vastaamaan näihin odotuksiin tulevaisuudessa, jäävät yhä enemmän sivuun ja vaille huomiotta erityisesti nuorempien sukupolvien joukossa. Tällaisten prosessien pitäisi tulla normiksi kaikilla poliittisen elämän tasoilla paikallisesta globaaliin. Euroopan tasolla se edellyttää myös Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) valmiuksien ja roolin vahvistamista määriteltäessä poliittista näkemystä ja ideoita tiiviissä yhteistyössä kansallisten osapuolten ja sen eurooppalaisen parlamenttiryhmän kanssa.

Tämän ei pitäisi koskea vain eurooppalaisen ulottuvuuden politiikkaa. PES:n tulisi myös tarjota uusia ja tehokkaita alustoja, joiden varassa kansalliset puolueet voivat työskennellä aktiivisesti yhdessä koskien kansallisen politiikan kokemuksia ja ratkaisuja, jotta voidaan koota ja jakaa tietoa ja parhaita käytäntöjä kentälle. EU:n  parlamenttiryhmä voi osaltaan edistää tällaista lähestymistapaa vahvistamalla yhteydenpitoa ja perustamalla rakenteita ja suhteita ja lisäämällä vuorovaikutusta kansallisten parlamenttien jäsenien kanssa. Lopulta tämä pitäisi tuottaa paljon parempi politiikan johdonmukaisuus kansallisten ja
Euroopan tasojen välillä, mikä on ratkaisevan tärkeää, jotta progressiivinen politiikkaa voi onnistua.

Edistyksellisten voimien tulee myös uudelleen rakentaa maailmanlaajuisia valmiuksia työskennellä yhdessä. Sosialidemokraattien on alettava ottaa edistyksellisen politiikan maailmanlaajuisessa vuoropuhelussa paljon aktiivisempi rooli ja rakentaa tehokkaampia alustoja harjoittaa maailmanlaajuista yhteistyötä muiden edistyksellisten voimien kanssa ympäri maailmaa. Tämä ei tule lähitulevaisuudessa johtamaan yhteisiin ohjelmiin, mutta kaikki samaan suuntaan vievä poliittinen toiminta on enemmän kuin tervetullut. Ei ole epäilystäkään siitä, että pitkällä tähtäimellä tämä tulee olemaan välttämätöntä.

TRANSFORMATIONAL PROGRESSIVE POLITICS

Globalisaation aiheuttaman edistyksellisen asialistan sisältö lyhyesti: muutos on edessämme.

Emme väitä, tässä vaiheessa ja tällä kirjoituksella, tarjoavamme suunnitelmaa muutosohjelmaksi. Voimme kuitenkin ehdottaa useita tasoja koskevaa uudistavaa politiikkaa, jolla meidän mielestämme on merkitystä ja mikä on välttämättömiä tulevaisuuden sosialidemokratialle.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 1

* Reiluun ja hallittuun globalisaatioon
Yleisenä periaatteena: edistyksellisten voimien on varmistettava, että taloudelliset järjestelmät tulevat tiukasti uudelleen kiinnitetyiksi yhteiskuntaan, jotta voidaan parantaa kaikkien ihmisten elämänlaatua, ja että tämä koskee kaikkia tasoja paikallisesta globaaliin. Tämä koskee erityisesti tiettyjä talouden aloja, ennen kaikkea globaalia finanssialaa. Se vaatii merkittäviä vaiheittaisia muutoksia, millä vahvistetaan maailmanlaajuista rahatalouden hallintoa, rakenteita ja sääntöjä.

Edistyksellisten politiikkatoimijoiden on vaadittava oikeaa globaalia tasapainoa pääoman ja työvoiman välille, kuten teimme kauan sitten kansallisvaltioissamme. Globalisaation on lakattava olemasta monikansallisten yritysten leikkipaikka, kun poliitikot ja kansalaiset vaatimuksen valjastamisesta asettavat.

Voidaan edetä perustana olemassa olevat instituutiot ja määräykset, kuten kauppasopimukset, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ja Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteet (UNSDGs). Myös luomalla uusia maailmanlaajuisia välineitä kuten World Financial Register, millä voi nujertaa globaalia veronkiertoa, ja muut toimet, joilla oikeudenmukaista ja poliittisesti hallittua globalisaatiota voidaan viedä eteenpäin tulevaisuuteen, on huomattavasti uudelleen määriteltävä.

Minkälaista muutosta tämä tarkoittaisi?:
Finanssitalous irrotetaan reaalitaloudellisesta toiminnasta ja tulee tiukan sääntelyn kohteeksi, ja spekulatiivista, talouteen epävakautta aiheuttavaa finanssiliiketoimintaa asianmukaisesti verotetaan.

Ulkomaille sijoitetut verokeskukset pitää vähitellen tyhjentää ja palauttaa lähes seitsemän
biljoona euroa osaksi normaalia taloutta palvelemaan todellista taloudellista toimintaa ja varmistamaan oikeudenmukainen verotus näille liiketoimille. Kansainvälinen kauppa - keskeisten kansainvälisten työnormien kanssa - ei enää kukoista vilpillisestä sosiaalisesta kilpailusta nousevilla eduilla, vaan reilun kaupan periaatteesta tulee normi.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 2
- Kestävä kehitys
Edistyksellinen arvopohjainen näkemys yhteiskunnasta täytyy perustua yhteisesti (universaalisti) jaettavalle ja sitovalle konseptille. Tähän sopii parhaiten nykyaikainen versio kestävästä kehityksestä. Siinä hyödynnetään olemassa olevaa ja erittäin relevanttia YK:n asialistaa Kestävän Kehityksen Tavoitteet 2030, mikä sisältää kunnianhimoisen tavoitteen "maailman muuttamisesta".

Määrittelemällä ankarat tavoitteet, mitkä käsittävät taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset näkökohdat kehittämiselle, jotka ovat yhtälailla ajanmukaisia kehittyneiden ja vähemmän kehittyneiden maiden kannalta.  UNSDG:n asialista tarjoaa historiallisen mahdollisuuden ankkuroida todella edistyksellinen näkemys inhimillisestä kehityksestä kansallisen politiikan tekemiseen maailmanlaajuisesti.

Kuitenkin sen täytäntöönpano on parhaimmillaankin epätasaista, ellei sitä voida vahvistaa
ainakin kolmella tavalla: suurimpien talousmahtien täytyy ottaa sen toteuttaminen vakavasti ja osoittaa etenemistapa. Eikä vähiten EU:n, missä vahva kestävän kehityksen strategia on pahasti myöhässä.

UNSDG:n asialista pitäisi olla säännöllinen osa G20 huippukokouksia: mittaaminen ja keskustelu täytäntöönpanon edistymisestä; kansallisvaltioita kaikkialla pitäisi rohkaista asettamaan määrällisiä ja
mitattavissa olevia kansallisia tavoitteita kunkin tavoitteen ja osatavoitteen osalta.

Tämä pitäisi yhdistää kannustimiin, jotta saadaan tarvittavat taloudelliset resurssit tavoitteiden toteuttamiseen, erityisesti YK:n Kehitysohjelman toteutukseen ja Maailmanpankin otto- ja antolainaukseen kehitysmaissa. Ja asianmukaisiin investointistrategioihin ja toimeenpanovälineisiin kehittyneissä maissa - kuten pitäisi olla tilanne myös EU:n European Fund for Strategic Investment (EFSI) -rahaston sijoituksissa.

Mitä tämä muuttaisi?: 193 YK:n jäsenmaata pyrkii noudattamaan yhteistä kehityksen muutosohjelmaa ja sen tavoitteita laajalla skaalalla käsittäen tavoitteita kuten täystyöllisyys, köyhyyden ja nälän poistaminen, tai kestävän periaatteen mukainen tuotanto- ja kulutus, jotka on saavutettava vuoteen 2030 mennessä.

EU on oltava johtava ja inspiroiva voima tällä tiellä maailman muuttamisessa. Tulee parantaa omien kansalaisten elämänlaatua ja osoittaa, että pyrkimys aidon kestävän kehityksen aikaansaamiseen johtaa samalla parempaan taloudelliseen suorituskykyyn, sosiaaliseen koheesioon ja oikeudenmukaisuuteen, ja tuloksena on ympäristön säästyminen.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 3
- Talouden rakennemuutos
Emme voi jatkaa nykyisellä mallilla uuteen kestävän kehityksen vaiheeseen. Meidän täytyy uudistaa ja käynnistää taloudellinen moottori, mitä uhkaa pysähtyminen, eikä vähiten Euroopassa. Kahdeksan vuotta talouskriisin alkamisen jälkeen Euroopan talouspolitiikka on epäonnistunut saamaan aikaan täysimittaista elpymistä. 

Euroalue ei ole vielä päässyt ulos metsästä, koska useat taloudet pysyvät heikkoina monien kuristusvuosien (austerity) jälkeen, ja Euroalueen kehittäminen todelliseksi talous- ja rahaliitoksi on pysähdyksissä. Tuotannolliset julkiset investoinnit, eivät vain investoinnit infrastruktuuriin, vaan myös sosiaaliset  investoinnit, on tarpeen perustella uudelleen ja käynnistettävä osana kunnianhimoista Euroopan  investointistrategiaa, mikä on elintärkeää kestävälle kasvulle.

Euroopassa tämä edellyttää, että edistykselliset toimijat avoimesti ja aktiivisesti haastavat vallitsevan talouspolitiikan paradigman toimivuuden. Jopa vahvempi EFSI, kuten nyt Euroopan komissio on ehdottanut, on vain osa ratkaisua, kun kansallisia julkisia investointeja olisi myös vahvistettava.

Havaittakoon, että vallitsevat talousperiaatteet ovat jo kauan sitten irrottaneet kapean budjettipolitiikan  laajempien taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden huolenaiheista, ja ne on siis uudistettava kasvun ja työllisyyden työkaluksi. Tämä on muuten ajamassa Euroalueen hautaan ja sen myötä viemässä EU:n samaan poliittisena hankkeena.

Mitä uutta tästä seuraisi?: paljon korkeampi investointimäärä ja vahvempi talouskasvu luo
miljoonia uusia työpaikkoja ja nostaa kymmeniä miljoonia eurooppalaisia pois köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen tilanteesta ensi vuosikymmenellä.

Kohdennetut investoinnit muuttavat Euroopan maailman johtavaksi uusiutuvien energialähteiden
ja energiatehokkuuden toteuttajaksi, ja samalla nostetaan merkittävästi julkisen koulutuksen laatua.


TRANSFORMATIONAL LEVEL 4
- Enemmän kuin BKT

Taloudellisen suorituskyvyn ja sosiaalisen edistyksen mittaaminen ”yli” BKT:n, mikä on yleisin mittari päätöksenteon perusteena, on arvioitava suhteessa kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tehtävä uusi näitä tarpeita palveleva mittaristo. Vaikka ei ole tarkoitus viedä tätä UNSDG asialistalle, uskomme, että tällainen
lähestymistapa edellyttää radikaalisti erilaista tapaa mitata vaurautta ja hyvinvointia.

Stiglitz-Sen-Fitoussi raportin 2009 (2)  suositukset tässä asiassa ovat edelleen voimassa ja niitä
tulisi käyttää pohjana uudistettaessa Euroopan unionin käyttämiä mittareita, ja minkä
seurauksena niistä pitäisi tulla erottamaton osa kestävän kehityksen strategiaa. Muu maailma
olisi kannustettava seuraamaan perässä.

Mitä uutta tästä seuraisi?: Painopiste tulee siirtymään taloudellisen suorituskyvyn mittaamisesta ihmisten hyvinvoinnin mittaamiseen, mukaan lukien koulutus, terveys- tai sosiaaliset kysymykset.

Julkinen politiikka ja kauppasopimukset tulee käsitellä osana näiden kriteerien joukkoa tässä mittauksessa. Siten torjutaan nykyinen ongelma, että julkiset säädökset voivat kannustaa taloudellisen kasvun muotoja ja vaurauden luomista, mikä tuottaa epätasa-arvoa, ei vähennä sitä, ja johtaa suurempaan ympäristön pilaantumiseen, eikä vähennä sitä, tai alentaa hyvinvointia, ei lisää sitä.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 5
- Elämän laatu
Elämän laatu -  minkä määrittely käsittää koko joukon tekijöitä, kuten mahdollisuus kunnolliseen lastenhoitoon, koulutukseen,  tasapainoiseen työ-elämään, laadukkaisiin työpaikkoihin koko elinkaaren aikana ja siitä saatavaan kunnon palkkaan, ja sosiaalisiin oikeuksiin, yhtäläisiin oikeuksiin riippumatta sukupuoli-identiteetistä, rodusta tai sukupuolisesta suuntautumisesta, mahdollisuus laadukkaisiin terveys- ja sosiaalipalveluihin ja kulttuuritoimintaan; mutta myös turvaan fyysisesti, tai hyvään hallintoon ja terveeseen  demokratiaan – täytyy olla standardi kaikille.

Edistyksellisten on hylättävä maailma, missä todellinen elämänlaatu pysyy parhaimmillaan kaukaisena toivona valtaosalle maailman ihmisistä, ja jopa yli puolelle eurooppalaisista. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy antaa uudistettu merkitys ja relevanssi käsitteelle tasa-arvo, mikä ylittää materiaalisen varallisuuden jakautumisen ja sen tason - vaikka tämä tietysti edelleen on olennainen osa tätä yhtälöä. Meidän täytyy muuttaa vallitseva paradigma.

Elämän laadun ei pitäisi riippua talouskasvusta, tai sitä käsitellä vain kustannustekijänä, vaan
pitää tärkeänä varantona yhteiskunnan hyvinvoinnille. Maat, joissa on korkea ja laajasti jaettuja elämän laadun tekijöitä niiden asukkaille, ovat yleensä parhaiten suoriutuvia kansoja myös taloudellisesti.


Mutta miten siirtyä sanoista poliittiseen toimintaan? Elämän laadun käsite tulee muuttaa vahvaksi  poliittiseksi käsitteeksi, se on kohdistettava ja mitattava. Joissakin yhteisöissä tämä on jo tehty ja on siis helppo muidenkin ottaa käyttöön.

Mutta paljon on vielä  muuta tehtävää. Laatu on tehtävä mitattavaksi kaikissa eri ulottuvuuksissa, koulutuksen kautta työllisyyteen ja terveyteen:  se on toiminnallinen poliittinen tavoite, mitä edistykselliset voivat sitten käyttää sekä sitoutua siihen.

Mitä uutta tämä merkitsisi: ajan mittaan julkinen keskustelu ja poliittinen diskurssi muuttuu, ja niiden kanssa muuttuu yleinen asenne ja arviointi, mitä kuuluu hyvään julkiseen politiikkaan, mikä palvelee tavallista ihmistä. Monimutkaisuus päätöksenteossa on tuotava olennaiseen - ymmärrettävä, helposti mitattava ja konkreettinen - ne ovat merkityksellisiä ihmisille yleensä jokapäiväisessä elämässä.

Tämä suosii edistyksellistä politiikkaa verrattuna siihen, kuten tiedämme, mikä todella vähentää
elämän laatua, sen sijaan, että parantaisi sitä, riippumatta siitä, onko tämä politiikka perinteisen
oikeiston tai populistien tuottamaa. Kiinnittämällä laadun ulottuvuus monenlaisiin politiikan ulottuvuuksiin
odotukset muuttuvat ja tällainen politiikka on huomattavasti tehokkaampi saavuttamaan lopullisen tavoitteen  käsittäen kokonaiskonseptin: tasa-arvoa kaikille.

2)Report by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress, 2009 (www.stiglitzsen-fitoussi.fr)

TRANSFORMATIONAL LEVEL 6
- Reilua vaurautta ja tuloksen jakautuminen
Yksi silmiinpistävä ja sietämätön seuraus talous- ja finanssialan globalisaatiosta on ollut selvä räjähdys varallisuuden keskittymisessä ja eriarvoisuuden kasvu kaikkialla maailmassa, ja taloudellisten voima-alueiden välillä.

Tämä kehitys on laajentunut viime vuosina merkittävästi. Johtavat asiantuntijat kuten Joseph Stiglitz tai Thomas Piketty, osoittavat, että eriarvoisuus on ”imeytynyt” meidän sosiaalisiin rakenteisiimme. Sen merkittävä väheneminen vaatii meitä tutkimaan kaikkia tekijöitä yhteiskunnassamme, kuten on esitetty tasolla 5.

Konkreettisemmin: oikeudenmukainen tuloksen jakaminen ja entistä eettisempi, kohtuullinen osuus varallisuudesta täytyy olla olennaisesti saavutettavissa, muun muassa muuttamalla veropolitiikan lähestymistapoja kansallisella ja  eurooppalaisella ja globaalilla tasolla tasa-arvon ja hyvinvoinnin hyväksi.

Tätä olisi tuettava pysäyttämällä kokonaan veropetosten ja veronkierron erittäin haitalliset käytännöt, ja siten myös samalla nostaa verotuloja ja julkisten toimijoiden tarvittavia resursseja muuttamaan taloudellisia ja sosiaalisia järjestelmiä edellä esitetyllä tavalla.

Mitä uutta tämä merkitsisi?: yhdistetty poliittinen toiminta veropolitiikan muuttamiseksi tasa-arvon hyväksi tulojen ja varallisuuden jakautumisessa. Ja laittoman veronkierron ja veronvälttelyn lopettaminen, millä on useita vaikutuksia sosiaaliseen tasa-arvoon. Mikä tärkeintä, se tulee tarjoamaan tärkeitä uusia resursseja rahoittaa siirtymistä nykypäivän kestämättömästä tulevaan kestävän globaalin yhteiskunnan malliin.

TRANSFORMATIONAL LEVEL 7
- Euroopan unionin uudistaminen
On yleisesti tunnustettu nyt, että Euroopan unioni poliittisena hankkeena on sen kaikkein hankalimmassa vaiheessa sitten perustamisen. On silmiinpistävää samankaltaisuutta, mitä uhkia on vastassa sosialidemokratialla, ja mitkä kummittelevat EU:n edessä, eikä tämä ei ole sattumaa. Siten molempien kohtalo näyttää olevan paljon enemmän toisiinsa sidottu, kuin ehkä olemme ajatelleet aikaisemmin.

Maahanmuuttajien aiheuttamien haasteiden ei pitäisi peittää alleen sitä tosiasiaa, että EU:n integraatio on vaarassa epäonnistua, koska se on lakannut toimimasta paremman elämänlaadun lähteenä ihmisten elämässä yleensä.

Sen sijaan, se voi myös helposti näyttäytyä ei-eurooppalaisille kaikenlaisina keskeisinä ongelmina, mitkä vallitsevat EU:ssa nykyisin. Monet meistä, jotka olemme mukana eurooppalaisessa politiikassa, tietävät pitkälti, miten EU:n on muututtava, jopa useissa vaiheissa, saadakseen takaisin luottamuksen poliittiseen toimintaan, sen poliittisen toiminnan suuntiin ja valintoihin.

Kuitenkin, emme pysty heijastamaan aidosti muutoksen yhteistä visiota ja poliittisia tavoitteita sosialidemokraattiseen perheeseen lähinnä siksi, että emme pysty kokoamaan yhteen kaikkia voimavarojamme - kansallisia ja eurooppalaisia - yhteiseen, selkeään ja perusteltuun muutosstrategiaan.

Tämä on vanha ongelma, joka aiheutuu eri syistä, mutta nyt aika voi todellakin olla loppumassa meiltä  ja EU:lta. Meidän täytyy nopeasti yhdessä käydä käsiksi tähän ja ohittaa meitä erottavat tekijämme, jotta voidaan toimia yhdessä kaikkien Euroopan unionin toimielinten kanssa, mukaan lukien ministerineuvosto. Vain siten voimme uudistua riittävän houkuttelevana ja vakuuttavana vaihtoehtona.

Mitä uuttä tämä tarjoaa?:
Yksinkertaisimmillaan: EU nähdään jälleen laajalla pohjalla; suurimmalle osalle ihmisistä EU on osa ratkaisua, ei ongelmaa. Sen sijaan, että EU:lla on edessä vaikeuksia sosiaalisessa tasauksessa, massatyöttömyydessä, etäisissä ja epädemokraattisissa päätöksentekotavoissa, EU:sta tulee luonnollinen osa hallintoa tavoiteltaessa suurempaa hyvinvointia ja turvallisuutta kaikille.

Omaksumalla uusi näkemys kestävästä kehityksestä sekä elämänlaadusta, EU voi löytää uuden hyväksynnän ja merkityksen. Asettumalla moottoriksi investoinneissa, uuden ja reilun, yhteisesti jaetun hyvinvoinnin ja työpaikkojen laadussa, taloudellisessa ja sosiaalisessa tasauksessa maiden välillä, alueiden ja ihmisten välillä. Silloin kysymys Euroopan yhdentymisestä poistuu puhelistalta. Ja kyseenalaistettu ja nationalistinen populismi taantuu.

THE SOCIAL DEMOCRACY TO COME
Jos sosiaalidemokraatit ovat johtavassa asemassa tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana, on edessä paljon tekemistä. Ei ole vähempää vaakalaudalla kuin ihmiskunnan tulevaisuus. Sadan vuoden päästä useimmat ihmiset voivat elää varsin kurjaa ristiriitojen riivaamaa elämäänsä, köyhdytetyllä ja saastuneella planeetalla hallitsee kaikkivoipa ja super-rikkaiden eliitti eri puolilla maailmaa.

Viimeaikaisten globaalien muutosten valossa tämä ei ole enää pelottelua, vaan todellinen mahdollisuus. Jos emme onnistu osoittamaan riittävän nopeasti, että toinen tulevaisuus on mahdollinen ja tekeillä, ihmiset voivat menettää toivonsa ja ihanteensa, ja jos liian moni sen tekee, progressiivinen vaihtoehto jää fantasiaksi.

Tämän estämiseksi meidän täytyy vetää kaikki voimat yhteen nyt ja taistella ihanteidemme puolesta enemmän kuin koskaan olemme ennen tehneet. Tämä ei ole puolustustaistelu, vaan hyökkäävä ja vakuuttava sellainen. Tätä varten tarvitsemme vahvan ja riittävän yhteisesti etenevän kerronnan ja vision, ei pelkästään hajanaisia poliittisia toimia sieltä ja täältä.

Vahva kerronta ja näkemys auttavat ihmisiä  ymmärtämään, että tarjoamme reitin tulevaisuuteen, jonka he haluavat toteuttaa, ja tämä antaa täyden merkityksen ja suunnan jokapäiväisiin poliittisiin kamppailuihin.

Koska aloitimme tämän tekstin Willy Brandtin kanssa, haluaisimme lopettaa sen hänen kanssaan ja tällä ajattomalla totuudella, minkä hän antoi meille: "Me tarvitsemme synteesiä kriittisen ajattelun ja idealististen pyrkimysten välille".

Voimme vain toivoa, että tätä kommentoidaan ja se rikastaa muiden pohdintoja läpi meidän
poliittisen yhteisömme, ja että poliittisten järjestöjen kansallisella ja Euroopan tasolla jaetaan käsityksemme, että on edettävä kiireellisesti eteenpäin.




About Poul Nyrup Rasmussen and Udo Bullmann

Poul Nyrup Rasmussen was Prime Minister of Denmark from 1993 to 2001 and President of the
Party of European Socialists (PES) from 2004 to 2011. He was the leader of the Danish Social Democrats from 1992 to 2002 as well as a Member of the European Parliament from 2004 to 2009.

Udo Bullmann was elected as a Member of the European Parliament in 1999, where he is serving
on the Economic and Monetary Affairs Committee in which he acted as the coordinator of the Group of the Progressive Alliance of Socialists and Democrats (S&D) from 2009 to 2012. Since 2012, he has been leading the German SPD delegation in the European Parliament. He has been a member of the SPD executive committee since 2015.