Asia radikaalille, liberaalille vasemmistolle

Kirjailija Robert Misik julkaisee Social Europe -verkkolehdessä artikkelin "Asiaa radikaalille, liberaalille vasemmistolle". Hän haastaa vasemmistoa luopumaan autoritaarisesta konservatiivisen narratiivin myötäilemisestä. Tässä autorisoimaton käännökseni erityisesti päivän sosialidemokratialle pohdittaessa eurooppalaista tulevaisuuden linjaa...

ROBERT MISIK 1. huhtikuuta 2024

Meidän pitäisi vastustaa radikaalia oikeistoa, Robert Misik kirjoittaa, ei vasemmistopopulismilla vaan järjen voimalla.

Nykyään demokratiaa uhkaa lähes kaikkialla illiberalismin, moniarvoisuuden vastaisuuden ja autoritaarisen äärioikeiston henki . Tällä on useita lähteitä. Niihin kuuluvat kasvava pessimismin ilmapiiri ja taantuman pelko – joka syrjäyttää sodanjälkeisiin vuosikymmeniin liittyvän edistyksen tunteen Länsi-Euroopassa – sekä vastareaktiot progressiivisille kulttuurisille muutoksille ajan myötä, kuten suvaitsevaisuuteen ja syrjinnänvastaisuuteen.

Myös mukaan on tullut  keskustelun tylsistämistä. Lainatakseni lauseen Jürgen Habermasilta, "julkisen sfäärin rakenteellisessa muutoksessa" suoraviivaista propagandaa on välitetty "sosiaalisen median" ja internetin kautta yleensä, iltapäivälehtien otsikkokulttuurin ja mediasensaatiohakuisuuden kautta.

Äärioikeisto toimii käyttäen liioittelua, yksinkertaistamista ja kuviteltujen vihollisten esiinloihtimista. Vaikka se on rikkaiden suojelijoidensa omistuksessa, se tyylittelee itsensä tavallisten miesten puolestapuhujaksi "ylhäällä olevia", "eliittiä" ja poliitikkoja vastaan: kaikkia kuvataan ostetuiksi, korruptoituneiksi, epäpäteviksi, syrjäisiksi, "kansan vastustajiksi", todellakin "järjestelmän" agenteiksi.

Perverssi kapina

Tässä on kuitenkin hyvyyden ydin – kaipuu johonkin täysin erilaiseen, politiikkaan, joka ei tyydy pelkkään olemassa olevan hallintoon ja yksityiskohtien hallintaan. Se on eräänlainen kapina perverssissä muodoissa, halu todelliseen muutokseen järjestelmässä.

Tästä johtuu väite, että maltillisen vasemmiston laajat osat ovat jättäneet nämä kapinalliset energiat äärioikeistolle. Tähän kritiikkiin liittyy toisinaan vetoomus "vasemmiston" populismista. Se, mitä tämän pitäisi olla, ei kuitenkaan usein ole niin selvää.

Muutama vuosi sitten kuollut brittiläis-argentiinalainen filosofi Ernesto Laclau'ta pidettiin yhtenä vasemmistopopulismin älykkäimmistä puolustajista. Laclaun mukaan vasemmiston täytyi vedota vähäosaisiin – vastustuskykyisenä "meinä", "heitä", vakiintuneita, rikkaita, voittajia vastaan, niitä, jotka loivat järjestelmän pelkästään omaksi edukseen.

Toiset yhdistävät vasemmiston populismin yksinkertaisesti radikalismiin tai helposti ymmärrettäviin vaatimuksiin. Tässä mielessä tällaiset vaatimukset tulisi muotoilla voimakkaalla, kaikuvalla kielellä, joka ei katoa elottomaan  "toisaalta" ... "toisaalta" -pohdiskeluun hallinnossa paikkansa löytäneiden kesken.

Masentavia yksinkertaistuksia

Monet tällaiset väitteet eivät ainoastaan kuulosta uskottavilta, vaan niillä on paljon kannatusta. Silti vasemmistopopulismi johtaa hyvin usein umpikujaan, jossa regressiivinen vasemmisto esittelee argumenttinsa vasaroimalla ajatuksensa mustaan ​​ja valkoiseen, hyvään ja pahaan jakautuneeseen maailmaan.

Tällainen manikealaisuus jättää huomiotta todellisuuden moniselitteisyyden ja jokaisen kysymyksen monimutkaisuuden. Eivätkä nämä masentavat yksinkertaistukset, jotka liittyvät pseudo-leninistiseen tulkintaan, edes johda menestykseen. Vasemmistopuolueiden varsin heterogeenisen potentiaalisen äänestäjäkunnan joukossa järjetön voimakasäänisyys pelottaa vähintään yhtä monta kuin se saattaisi houkutella – erityisesti niitä, jotka eivät ideologisesti ole sitoutuneet poliittisen kirjon vasemmalle puolelle, mutta jotka ovat vakuuttuneita kritiikin ja muutoksen tarpeellisuudesta.

Se, mitä Manner-Euroopassa joskus kutsutaan vasemmistoliberalismiksi, on aina ollut vastareaktio vasemmistolle, joka luuli voivansa johtaa konflikteja modernissa maailmassa kadonneen menneisyyden hengessä. Mutta kuten vasemmistopopulismissa, myös siinä on sudenkuoppansa.

Vasemmistoliberalismi löystyy helposti sellaiseksi maltillisuudeksi, joka ei se enää saavuta yhtään mitään. Mikä pahempaa, se usein yksinkertaisesti antautuu "todellisuuksille", nykyisen kapitalismin hyväksymiselle. Ja hyvin usein se on järkevää tylsyyteen asti. Jos se ei voi herättää intohimoja reaalipolitiikkansa vuoksi, kova vasemmisto voi esittää tietyn "epärealismin" välttämättömäksi taistelussa väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta sekä sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta vastaan (kuten menossa olevat poliittiset lakot Suomessa, IR).

Mutta vasemmistoliberalismilla on edelleen yksi suuri etu verrattuna (verbaalisesti) radikaaliin vasemmistopopulismiin. Diskurssin typistäminen – röyhkeys, kuluneet lauseet, kaikkialla läsnä oleva propaganda –, joka kulkee käsi kädessä äärioikeiston kanssa, käy todella monen hermoille. Yrittäessään kilpailla äärioikeistopopulistien kanssa tässä maastossa, tämä taktiikka on käytännössä tie tyhjään.

Sanan voima

Demokraattisen vasemmiston tulisi luottaa sanan voimaan – hiljaisen pohdiskelun ja pohdiskelun voimaan, mutta myös vuoropuhelun voimaan, joka sisältää väittelyn ja vastustamisen sekä kuuntelemisen. "Älyn ääni on pehmeä, mutta se ei lepää ennen kuin se on saanut kuulonsa", Sigmund Freud ehdotti kerran legendaarisessa kaavassa.

Jotkut saattavat vastustaa sitä, että on romanttista, jopa naiivia, luottaa järjen hiljaiseen vastarintaan, siihen, mitä Habermas kutsui "paremman argumentin pakottomaksi voimaksi". Sen mukaan meidän kaikkien pitäisi olla romanttisempia. Koska ei ole muuta hyvää tapaa parantaa yhteiskuntiamme kuin - Immanuel Kantin mukaan - käyttää omaa järkeämme julkisesti ja tuoda sanan voima kantavaksi ääneksi.

Ihanteellinen tie olisi luultavasti jotain "radikaalivasemmistoliberalismia". Tällä vältettäisiin paitsi taaksepäin katsovan vasemmiston autoritaariset kiusaukset, myös niihin sisältyvä maltillisuuden ansa, joka ei enää kykene määrittelemään kunnianhimoisia tavoitteita.

"Vallankumouksellinen reformismi", voisi sanoa. Radikaali sisällöltään, mutta hengeltään ja sävyltään kohtuullinen."

Robert Misik

Robert Misik on kirjailija ja esseisti Wienissä. Hänen viimeisin kirjansa on  Politik von unten: Gelingt das Comeback der Sozialdemokratie? (Politriikkaa alhaalta:Onnistuuko sosialidemokratian takaisinpaluu?) (Picus Verlag). Hän julkaisee  monissa j

Pohjoismainen hyvinvointivaltio turvaa mahdollisuuden hyvään elämään

SDP:n puheenjohtajan ja nykyisen hallituksemme pääministerin Sanna Marinin puhe SDP:n puoluevaltuustossa Lappeenrannassa taitaa pitää sisällään suomalaisen sosialidemokratian keskeiset kotimaiset tavoitteet lähivuosille. Olen koonnut tähän hänen puheensa mielestäni mekittävimmät arvotavoitteet seuraavalle vaalikaudelle. Teen tämän pitkähkön päivityksen siksikin, että näitä asioita ei media tule nostamaan esille vaikka kysymys on johtavasta hallituspuolueesta. Painetaan siis mieleen, mitä sosialidemokratia tavoittelee vuosina 2023-2027:

"Pohjoismainen hyvinvointivaltio on maailman onnistuneimpia tapoja turvata tavallisten ihmisten vapaus, hyvinvointi, työ ja toimeentulo sekä mahdollisuus elää hyvää elämää."

"Seuraavissa vaaleissa on kysymys ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon turvaamisesta välillä arvaamattomassakin maailmassa. Kyse on kansakuntien, mutta myös arjen perusturvallisuudesta."

"Hallituskauden suurimpiin rakenteellisiin uudistuksiin lukeutuu pitkään tavoiteltu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, jonka myötä palveluiden painopiste siirtyy perus- ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tämä parantaa hoitoon pääsyä ja vähentää pidemmällä aikavälillä erityistason palvelujen kuluja, kun ongelmat eivät pääse vaikeutumaan ja pitkittymään."

"Siksi SDP haluaa turvata hyvinvointialueiden sujuvan aloituksen ja purkaa pandemian myötä kasvaneita hoitojonoja. Hoitovelan purkamiseen onkin välttämätöntä osoittaa merkittävää uutta lisärahoitusta."

"On järkevämpää inhimillisesti ja taloudellisesti antaa aika perusterveydenhuoltoon nopeasti kuin ajaa ihmiset kalliiseen päivystykseen. Rahan käyttäminen ennaltaehkäiseviin ja perustason palveluihin säästää rahaa kalliista erikoistason palveluista."

"SDP haluaa jatkaa koulutuksen vahvistamista toteuttamalla vaalien jälkeen peruskoulu-uudistuksen. Tavoitteenamme on vahvistaa peruskoulun alkuperäistä tavoitetta: kaikissa kouluissa ympäri Suomen tulee olla yhtäläinen mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen ja perustaitojen oppimiseen."

"Peruskoulussa pitää pystyä hankkimaan sellaiset tiedot ja taidot, joilla nuori pärjää toisen asteen koulutuksessa. Luku- kirjoitus- ja laskutaito, mutta myös kielitaito, digitaidot, medialukutaito, demokratiataidot ja tunnetaidot ovat keskeisiä kansalaistaitoja, joita on vahvistettava. Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava peruskoulusta riittävä osaaminen ja taidot pärjätäkseen."

"Energiakriisin juurisyyn poistamiseksi Suomen ja Euroopan tulee nopeasti kasvattaa omavaraisuuttaan ja puhtaan energian tuotantoa. Tämän teemme investoimalla uusiin teknologioihin ja vihreään siirtymään."

"SDP:n talouspoliittinen linja lähtee oikeudenmukaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Kuljemme kohti julkisen talouden tasapainoa useamman vaalikauden aikana. Samalla on selvää, että myös tulo- ja menosopeutukselle on tulevalla hallituskaudella paikkansa."

"SDP:n talouslinjan voi tiivistä neljäksi numeroksi: 2, 4, 60 ja 80.

Ensinnäkin SDP tavoittelee vähintään kahden prosentin kestävää vuotuista talouskasvua. Se saavutetaan tuottavuutta ja yhteiskunnallista luottamusta vahvistavilla päätöksillä sekä aktiivisella työllisyyspolitiikalla.

Toinen tavoitteemme liittyy investointeihin. Haluamme pitää tiukasti kiinni yhdessä sovituista neljän prosentin TKI-panostuksista. Tutkimuksella, kehitystyöllä ja innovaatioilla luodaan tulevaisuuden työtä, vaurautta ja uuden kasvun edellytyksiä.

Suomi kilpailee maailmassa osaamisella, korkealla teknologialla ja fiksuilla tavoilla tehdä asioita. Laadukas, tasa-arvoinen ja maksuton korkeakoulutus yhä useammalle tukee tässä onnistumista. Siksi SDP asettaa kolmanneksi tavoitteekseen sen, että 2030-luvulle tultaessa vähintään 60 % alle 35-vuotiaista on korkeasti koulutettuja.

Nämä tavoitteet saavutetaan varmimmin yhteistyön ja luottamuksen ilmapiirissä, jota sopiminen osaltaan tukee. SDP katsookin, että Suomessa tulisi yhdessä sopia kunnianhimoisesta elinkeino- ja teollisuuspolitiikasta. Kasvun vauhdittaminen rakenneuudistuksin ja viisaasti investoiden voi tuottaa meille merkittävästi lisää liikkumavaraa taloudenpidossa.

Suomessa on nyt 100 000 työllistä enemmän kuin hallituskauden alussa. Voimme olla tyytyväisiä siihen, että työllisyysasteemme on ennätystasolla ja kokoaikatyöllisten määrässä olemme pohjoismaiden ykkönen. Korkea työllisyysaste luo ihmisille osallisuutta, hyvinvointia ja mahdollisuuksia. Samalla se on keskeinen valtiontaloutta kannatteleva elementti.

Neljänneksi taloudelliseksi tavoitteekseen seuraavalle vaalikaudelle SDP onkin asettanut 80 prosentin työllisyystavoitteen."

"Tavoitteenamme on samalla luoda uskottavat askelmerkit kohti täystyöllisyyttä. Täystyöllisyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa työttömyys on pysyvästi alle 5 %.

Keskeistä ei ole pelkkä työllisyysaste, vaan työtunnit ja lopulta palkkasumman kehitys – kaikki mittarit, jotka kuvaavat tehtyä työpanosta kansantaloudessa. Näiden kaikkien tulee kasvaa.

Työn määrän ohella merkitystä on myös sen laadulla. Meidän vahvuutemme on vahva sopimisen kulttuuri, josta tulee pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Sopiminen luo vakautta, joka luo kilpailukykyä ja houkuttelevampaa toimintaympäristöä. Reilussa työelämässä jaksetaan paremmin ja aikaa jää myös muulle elämälle."

"Tavoitteenamme on tiivistää veropohjaa korjaten aukkoja, joita siihen on vuosien saatossa nakerrettu. Muun muassa verovälttelyä on tulevalla hallituskaudella kitkettävä. Näin tarvittavat tulot voidaan kerätä oikeudenmukaisesti eikä pieni- ja keskituloisten ihmisten palkkojen tai eläkkeiden verotusta nostamalla. Sopeutukset voidaan myös toteuttaa ilman leikkauksia sosiaaliturvaan, koulutukseen tai muihin hyvinvointivaltion ytimessä oleviin palveluihin."

"SDP:n tavoitteena on valtion taloudenpidon rakenteiden korjaaminen siten, että menot ja tulot huomioidaan valtion budjetissa samanarvoisesti. Valtiontalouden kehysmenettelyä tuleekin uudistaa niin, että myös verotukseen tehtävät muutokset huomioidaan. Muutoksella vähennettäisiin julkista taloutta heikentävien uusien verotukien luomista.

Myös EU-tasolla on tunnistettu, että talouden ohjausjärjestelmiä pitää päivittää."

"Resepti, jonka mukaan julkisista palveluista sekä pienituloisilta leikkaamalla ja veropohjaa kaventamalla voitaisiin saavuttaa kasvua, on monet kerrat osoittautunut toimimattomaksi.

Siitä huolimatta olemme taas kuulleet esimerkiksi kokoomuksen suunnalta esityksiä siitä, miten leikkaukset työttömyysturvaan ja asumistukeen ovat välttämättömiä. Kuitenkin samaan aikaan varakkaiden veronalennuksia ollaan valmiita rahoittamaan velkarahalla.

Miljardiluokan veronalennusten ja sosiaaliturvaleikkausten toteuttaminen kohoavan inflaation ja heikentyvän ostovoiman aikakaudella on vastuuton ja epäoikeudenmukainen yhdistelmä."

Osallistamisen valtaväylän rakentaminen - suuri tulevaisuuden haaste

Helsingin Sanomat puuttuu vieraskynäkirjoituksessaan yhteen tärkeimmistä tämänpäivän ja tulevaisuuden haasteista, nimittäin osallistumisen ja osallistamiseen. Kehotan lukemaan tämän kirjoituksen ja jatkamaan sitten tämän blogikirjoituksen lukemista.

"Hyvinvointialueiden demokratiaa ei pidä valaa vanhaan muottiin.Tämä avaus saattaisi avata mahdollisuuden demokratian aidon välikappaleen, kansalaisjärjestötoiminnan aivan uudenlaiseen aktivointiin, vaikka sitä ei artikkelissa mainitakaan...

Olen kirjoitellut bogissani "Kuuta osoittava sormi" vuosikausia osallistamisen suuresta merkityksestä kasvamiselle demokratiaan elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona. Kun katselen Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoitusta Sanomien vieraskynäkirjoitusta, joka on Sitran yliasiamiehen Jyrki Kataisen ja  "Demokratia ja osallisuus" teema-alueen johtajan Veera Heinosen käsialaa. Juuri tämä kansalaisjärjestöulottuvuus näyttää puuttuvan esimerkkiluettelosta. Se näkyy kuitenkin olevan linkin takana olevassa liitteessä deliberatiivisen osallistamisen nimellä. Kirjoituksen mukaan 

"Maailmalla on innostavia esimerkkejä siitä, miten kansalaisosallistaminen voidaan kytkeä uudella tavalla osaksi edustuksellista päätöksentekoa. Uusiin osallistumismuotohin kuuluvat kansalaisaloitteet, kansanäänestykset ja erilaiset puntaroivat kansalaiskeskustelut, kuten kansalaisraadit ja -paneelit. Kansalaisaloitteet ja osallistava budjetointi ovat käytössä Suomessakin. Meillä on kokeiltu myös puntaroivia kansalaiskeskusteluja, mutta toistaiseksi niitä ei ole institutionalisoitu osaksi päätöksentekoa

Kirjoituksen mukaan myös OECD:n luottamusraportti osoitti että suomalaisten usko vaikutusmahdollisuuksiinsa on pohjoismaiden heikoin. Jo 1960-luvulla luin ruotsalaisista tutkimuksista, joita teki kasvatustieteen professori Torsten Husén, pienryhmätoiminnan ja ylipäätään yhdessä tapahtuvan toiminnan suuresta merkityksestä kasvamiselle osaavaksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi. Ryhmässä - kuten järjestöelämässä niin luonnollisesti tapahtuu - opitaan yhteisöllisyyden taitoja. Siellä kasvetaan yhteistoimintaan, aktivoidutaan  mieleisiin harrastuksiin ja opitaan vähitellen ottamaan myös vastuuta sekä järjestön sisäisistä tapahtumista että myös yleisimmistä yhteiskunnallisista asioista. Meillä järjestöelämä on rapautunut lähes tyystiin kilpailuhenkistä, yksilön ja ryhmän erinomaisuutta korostavaa kilpaurheilua lukuunottamatta. 

Kun Sitra kirjoituksessa tunnistaa tämän tehtäväalueen omakseen, olisi nyt loistava mahdollisuus esimerkiksi seuraavan hallituskauden ohjelmassa avata todellinen osallistamisen valtatie, josta olen blogissani eri sisällöin paljon kirjoittanut. Osallistamisen valtatie viittaa siihen, kuinka voimakkaasti meillä on satsattu tieverkoston ja moottoriteiden rakentamiseen fyysisen kommunikaation ja logistiikan  ylläpitämiseksi. Kansalaistoiminnan aktivointi vertautuu taloudellisesti niihin kustannuksiin, joita laitetaan tienpitoon ja nopeisiin kulkuyhteyksiin. Mitä arvoa nopeilla liikkumismahdollisuuksilla on, jos kansalainen ei hallitse tärkeitä sosiaalisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen taitoja?

Osallistamisella on paljon merkitystä juuri demokratian kannalta, kuten kirjoittajat aivan oikein oivaltavat. Osallistavan kansalaistoiminnan rakentaminen tarjoaisi runsaasti myös työtä, ovathan kansalaisjärjestöjen hallinto, arkistointi, tilinpito, ja sisältöjen ohjelmallinen tuotanto pahasti rempallaan. Kysymys on myös onnellisuudesta, mielenterveydestä ja monien sairauksien - ajattelen erityisesti yhä kasvavia mielen terveyden ongelmia - ennaltaehkäisystä.

Kun puhun järjestötoiminnasta ja sen suuresta merkityksestä, teen sen sillä kokemuksella jonka olen saanut lähes koko työurani aikana nuorisojärjestöissä, kasvatusalan toiminnassa paikalliselta aina kansainvälisiin tehtäviin ja ammatilliseen edunvalvontaan ulottuvana kokonaisuutena. 

Lehden kirjoitus on sijoitettu hyvinvointialueiden kehittämistä koskevien näköalojen yhteyteen. Kysymys on uudesta ulottuvuudesta suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Nyt tarvittaisiin uusissa hallintoelimissä syvää ymmärrystä demokratiasta elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona. Hyvinvointialue viittaa sekä sosiaalisuuteen että demokratiaan. Näiden ulottuvuuksien yhdistämälle sosialidemokratialle tämän pitäisi olla toimintaohjeena 'selvää kauraa'. Yhtä helppoa kuin heinänteko se kuitenkaan ei ole - sen voin myös oman elämän- ja työkokemukseni kautta varmuudella todeta...

Viekö Angela Merkel Saksaa kohden sosialismia?

Euroopan Unionin Korona-elvytyspaketin lisäksi Saksa oli jo sitä ennen päättänyt 600 miljardin euron tukipaketista talouden pystyssäpitämiseksi Korona-pandemian aiheuttaman kriisin johdosta. Miten tukia jaettaisiin? Käytännössä - EU:n kilpailusäännöistäkin johtuen - on tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa: joko suorat lainat pulassa oleville yrityksille tai sitten valtion osallistuminen omistajana yrityksiin ostamalla niiden osakkeita ja rahoittamalla tätä kautta niiden toimintaa. Edelläkävijäesimerkin muodostaa Saksan suurin lentoyhtiö Lufthansa, jonka liittohallitus pelasti uhkaavalta alasajolta ostamalla 20% osakekannasta liittovaltion nimiin.

Tämä on Saksassa jotakin ennenkullumatonta. Saksassa vilautellaan jo sosialismikorttia, koska suurehko joukko yrityksiä - 14 suuryritystä  -on jo ilmoittanut tuentarpeestaan. Kysymys on kuitenkin  vasta alkuvaiheessa olevasta yritysten taloudellisen tilanteen tutkimisesta. Onko suuri talouspolitiikkakäännös velanoton suuntaan ja yritysten osakkeiden ostaminen merkki jo kääntymisestä pelätyn, vihatun, vitsaillun ja nolatun kansanomistamien yritysten (DDR:n kuuluisa käsite Volkseigene Betrieb eli VEB) suuntaan? Samaan suuntaan näyttäisi vievän myös liikevaihtoveron laskeminen ja tätä kautta suora ostovoiman tukeminen. Kun tähän lisätään valtion voimakas tuki maataloudelle ja Korona-kriisin aiheuttama pudotus bruttokansantuotteessa, alkavat pelkokuvat näyttää todellisilta. Kaiken lisäksi on tulossa vaalit ja valtionvarainministeri sosialidemokraatti Olof Scholze uusine talouspoliittisine avauksineen alkaa näyttää jo johtavasta poliittisesta voimasta, CDU/CSU:sta uhkaavalta ajatellen tulevaa liittokanslerin vaalia. Lehden mukaan onneksi liittovaltion talousministerinä toimii  Peter Altmaier (CDU), jonka odotetaan pidättelevän valtion osallisuutta yritysosuuksien ostamiseen.  


Onko kaupallisuuden geeni katoamassa?
Euroopan Unionin makrotalouspolitiikan käänne näyttää johtavan maanosan talousveturia Saksaa kokonaan uuteen tilanteeseen. Tästä uhkaavaksi koetusta muutoksesta kirjoittaa der Spiegel Onlinen päätoimittaja, vuonna 1972 syntynyt Janko Tietz, joka kuitenkin vakuuttaa, että der Spiegel tulee pysyttelemään vahvasti markkinatalousvetoisen talousajattelun kannalla. Hänkin kyllä myöntää, että talouspolitiikan käännös saattaa olla viemässä "kaupallisuuden geeniä" markkinataloudelta; markkinat eivät kykene sellaiseen yhteiskunnalliseen vastuunottoon, joka mahdollistaisi yhteisen hyvinvoinnin sellaisissa maailmanlaajuisissa kriiseissä, jota mm. Korona-pandemia edustaa.

Koskeeko vapaus vain voimakkaita?

Seppo Tuovinen:

Arkistostani löytyi vanha puhe, jonka pidin SDP:n Seinäjoen puoluekokouksessa tasan 6 vuotta sitten 8.5.2014.

Näin puheeni teksti meni:

Seppo Tuovinen Pirkanmaa – SDP:n Puoluekokous 8.5. 2014



Missä ovat ne rohkeat vasemmistolaiset poliitikot, jotka vielä puhuvat vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta?
Jacob Söderman, Jukka Gustafsson ja Valto Koski kuuluvat tähän joukkoon.

Södermanin mielestä elämme sydämetöntä politiikan aikaa. Hän on huolissaan itsekkyyden filosofiasta, jonka hän pelkää syrjäyttävän hyvinvointiyhteiskunnan.


90-luvulla ei tarkkailtu sitä, mitä tuloeroille tapahtuu leikkauspolitiikan seurauksena. Ajateltiin, että ihmisten tulot lisääntyvät yleisesti. Ei huomattu, että köyhimpien tulot eivät lisääntyneetkään, vaan päinvastoin ne vähenivät.



Liian harva poliitikko kyselee vaalikentillä, mitä ihmisille oikeasti kuuluu? Jos kyselee ja poliitikko ehdottaa oman puolueensa yhteiseen politiikkaan tarkistusta, hänet torpataan ja häntä syytetään ankeuttajaksi.



Me sosialidemokraatitkin puhumme mieluummin järjestelmistä, rakenteista, kilpailukyvyn esteistä, kannustusloukuista ja tahtotiloista, joilla ihmiset saadaan uskomaan milloin mihinkin.

Sitähän tämä politiikan retoriikka viime vuosikymmeninä on ollut. Rakennepolitiikkaa ja hyvää taloudenpitoa tarvitaan, mutta miten se ihmisille selitetään ymmärrettävästi ilman kapulakieltä.



Monet uusliberalismiin retkahtaneet uskovat, että se mitä pääoma puhuu, niin sen käskytykseen on kiltisti sopeuduttava. Vastaan hangoittelijoita nimitellään jarruporukaksi, joka ei ymmärrä yhteistä etua.



Itsekkyyden filosofia korostaa sitä, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat moraalisesti oikein ja epäitsekkyys ja myötätunto ovat kaikkein pahinta moraalittomuutta.

Itsekkyyden filosofian mukaan yksilön pitää saada vapaasti toteuttaa omia taloudellisia intressejään. Ei valtion, eikä muunkaan yhteisön pidä millään tavalla rajoittaa sitä.



Kuuluuko vapauteen myös moraali?

Laillinen verosuunnittelu (vaikka se kansalaisista näyttäisi veronkierrolta), listaamattomien yhtiöiden osinkojärjestelmä ovat tätä laillista vapautta. Samoin nykyajan kapitalismiin kuuluva yritysjohtoa usein ruhtinaallisesti palkitseva optiosysteemi, runsaine eläke- ja muine etuineen.



Entä veroparatiisit?

Niitäkin lait suojelevat kuten olemme viime aikoina nähneet, kun suomalaisten raharikkaiden veronkiertoa ja verojen piilottelua ei ole voitu enää tutkia.



Elämmekö yhä selkeämmin epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa vapaus koskee vain voimakkaita?



Hyvät ystävät, toverit!

SDP tarvitsee nyt suunnanmuutosta!

Meidän on tehtävä selkeä analyysi uusliberalismista ja globalisaatiosta. Meidän on yhdessä selvitettävä millaisen yhteiskunnan haluamme tulevaisuudessa rakentaa.
Vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus kuuluvat yhä siihen aateperustaan, jolle tulevaisuuteen suuntaava ja eheytyvä SDP nojaa.

Meidän on asetettava yhteinen menestys ja yhteisvastuu toiminnassamme ensisijalle ja uskottava itseemme.
Uusoikeistolaisuus ja pidäkkeettömän kapitalismin rynnistys tarvitsevat vastavoiman. Se löytyy sosialidemokratiasta - niin meillä omassa isänmaassamme - mutta myös laajemmin maailmalla.

18.5. 2020
Seppo Tuovinen:
 Elämme aikakautta, jota leimaa sivistyksen ja ihmisarvon kunnioittamisen puute.. Paavo Laakkonen kysyy edellä aivan oikein: "Mistä saataisiin se sivistyksen koulu, joka opettaisi kunnioittamaan ihmisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa?" Monta kertaa olen palannut elämäni varrella Väinö Voionmaan sivistysajatteluun, hänen filosofiaansa ja siihen miten hän vei puoluettaan eteenpäin myös ideologian kautta. Hänen metodissaan opettaa nuorisoa oli jotain ainutlaatuista. Hän rakasti historian ja aatteiden tutkimista. Hänellä oli tapana sanoa innostuksestaan tutkimustyöhön: "OPIN, VALISTUKSEN JA AATTEIDEN MAAILMASSA ON IKUINEN NUORUUS JA KEVÄT." Voidaan sanoa, että Väinö Voionmaa oli ikuisesti nuori ja innokas, aina väsymätön, helposti syttyvä ja sytyttävä, alati aatteellinen ja toiveikas, milloin tahansa altis palvelukseen. Kiinnostukseni Väinö Voionmaahan alkoi opiskeluaikanani Turun yliopistossa Suomen historian opinnoissa 1960-70-lukujen taitteessa. Väinö Voionmaan diplomaattipoika Tapio Voionmaa kirjoitti isänsä kirjeiden pohjalta kirjan "Kuriiripostia" (1971). Kirja teki minuun syvän vaikutuksen, sillä se avasi jatkosodan aikaisia kulissitapahtumia aivan uudesta näkökulmasta.

Olen kirjoittanut Väinö Voionmaasta lukuisia kirjoituksia ja pitänyt myös esitelmiä. Pidin mm. 26.9.2015 Itsenäinen kansa - Yhteistyön maailma-seminaarissa alustuksen professori Maria Lähteenmäen kirjasta Väinö Voionmaa puolue- ja geopoliitikko. Paikkana oli Itä-Karjalan kansanopisto Punkaharju. Mikään yllätys ei liene sekään, että Väinö Voionmaa kiinnostaa myös ay-väkeä. Tampereella alustin v. 2016 syksyllä Lentokonetehtaan emeritus-kerholaisille Väinö Voionmaasta. Käsittelin talvisodan taustaa edellä mainitun professori Maria Lähteenmäen Voionmaa-kirjan pohjalta . Suomen poliittisen johdon valinnat talvisodan alla herättivät vilkkaan keskustelun metalliduunareidenkin piirissä. Historiantutkijalla, kansan sivistäjällä ja valtiomiehellä Väinö Voionmaalla on oma tärkeä paikkansa Suomen poliittisessa historiassa, tiede-elämässä ja tietenkin SDP:n nuorison ja järjestöväen sivistäjänä vuoden 1918 sisällissodan jälkeen. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Väinö Voionmaa on voimakkaasti vaikuttanut minun omaan ajatteluuni sosialidemokratiasta ja sivistyksen merkityksestä ja lukemisen sekä elinikäisen oppimisen tarpeellisuudesta.

Mauno Koivisto visioi marxismia - entä nyky-SDP?

Seppo Tuovinen:

REFEROINTIA JA POHDISKELUA SEPPO LINDBLOMIN KANAVA-LEHDESSÄ JULKAISTUSTA KIRJOITUKSESTA: MAUNO KOIVISTO VISIOI MARXISMIA - ENTÄ NYKY- SDP?

Ministeri ja edesmenneen presidentti Mauno Koiviston läheinen ystävä Seppo Lindblom kirjoittaa Kanavassa 2/2020 otsakkeella "Mauno Koivisto visioi marxismia - entä nyky-sdp".
Seppo Lindblom kirjoittaa, että Mauno Koivisto muistetaan ennen muuta pragmaattisena ajattelijana ja toimijana sekä luottamusta herättäneenä valtiomiehenä.

Koivisto oli kuitenkin myös teoreettinen aatteellinen pohdiskelija. Hän oli omaksunut poliittisen uransa alkutaipaleella kriittisen marxilaisen maailmankatsomuksen. Lindblom toteaa, että "kyllähän maailmassa marxilaisia ajattelijoita piisaa, mutta nyt on kyse henkilöstä, joka jo yhteiskunnallisiin asemiin hakeutuessaan oli innokas ideologinen pohtija ja taitava väittelijä. Hän ajoi avoimin valoin valtaan pyrkiessään.” Koivisto teki Lindblomin mukaan tarkoin rajatuissa konteksteissaan lukijoille tai kuulijoille selväksi teoreettisen ja ideologisen suuntautumisensa.

Seppo Lindblom sanoo pari vuotta sitten kahlanneensa läpi laajan aineiston, joka käsitteli hyvinvointivaltion haasteita globalisoituneessa maailmassa. Hän mainitsee Thomas Pikettyn, Dani Rodrikin ja Juha Siltalan teokset, joissa on käsitelty eriarvoisuuden lisääntymistä, ylikansallisia vaikutuksia ja uskoaan tulevaisuuteen kadottavaa keskiluokkaa.

Edellä kuvattua taustaa vasten Lindblomin lukema SDP:n uuden periaateohjelman varhainen versio näytti "väljähtäneeltä ja suorastaan epähistorialliselta muistuttaen enemmän ympäripyöreää vaalipuhetta kuin ideologista julistusta. Siitä puuttui teoreettinen käsitteistö ja sen myötä historiallinen sidos siihen aateperustaan, josta sosialidemokraattinen liike on ponnistanut.”

Lindblom kysyy, pitäisikö sdp:n luoda etsivä katse marxismiin?
”Neuvostoliiton sorruttua on entistä enemmän tilaa avarammalle keskustelulle.” Jos sdp kirjoittaisi uutta periaatejulistusta ideologisella otteella, kyseessä olisi Lindblomin mielestä yritys virittää aatteellista keskustelua.

Se ei ole helppoa nykyisessä viestinnän kvartaalikulttuurissa, jossa pitkäjänteisiä teemoja vierastetaan. Jos sdp hakisi selkänojaa marxilaisesta reformistisesta aateperinnöstä, se kuitenkin Lindblomin mielestä erottaisi puolueen selkeästi oikeistopopulistisesta nationalismista, jota hän pitää uhkana demokratialle.

Eikä se ollut helppoa Mauno Koivistollekaan hänen aktiivipoliitikan aikana. Mauno Koiviston pyrkiessä ensimmäistä kertaa presidentiksi, jolloin marxismin ja sosialismin käsitteet olivat Lindblomin mukaan institutionalisoituneet itäisen naapurimme kourissa. "Kun kotoisessa vuoden 1982 vaalikeskustelussa kysyttiin oliko Koivisto sosialisti, niin varsinaisesti tarkoitettiin, hyväksyikö hän Stalinin julmat tuhoteot."

Mauno Koiviston pragmaattinen toiminta on yksi pieni osa sitä rauhanomaista vallankumousta, jonka tuloksena hyvinvointivaltio askel askeleelta Suomessa kehittyi. Hän seurasi jo nuoruusvuosina julkituotua periaatettaan, että reformistinen poliittinen liike tarvitsee kivijalakseen kriittisen yhteiskuntateorian. Seppo Lindblom toteaa: "Olihan siinä sanomaa, kun sitä vertaa nykyiseen aatteelliseen tyhjyyteen."

Seppo Lindblom miettii sitä, jos SDP kirjoittaisi uutta periaatejulistusta häpeättömällä ideologisella otteella, kyse olisi samalla virittää aatteellista keskustelua ylimalkaan. Lindblom myöntää, ettei aatteellisen keskustelun vilkastaminen ole helppoa. Sosiaalinen mediasta hän sanoo: ”Sen teemat tahtovat kuitenkin olla päiväperhoja, kun ne aamulla lähtevät kiihkeään lentoon, mutta ovat jo illalla tuonen tuvilla.” ”Aatteellisella diskurssilla on puolestaan pitkä jänne, kun se katsoo tähän päivään, historiaan ja tulevaan yhtä aikaa.”

Seppo Lindblom ei kuitenkaan aliarvioi sosiaalisen median merkitystä aatteellisessa keskustelussa, päinvastoin. Lindblom kirjoittaa: "On haastavaa ajatella, että sosiaaliseen mediaan yhä enemmän nojaava päivänpolitiikka ottaisi sen omakseen juuria myöten."

Seppo Lindblomin Kanava-lehden artikkeli on juuri nyt kiinnostava, kun SDP valmistautuu Tampereen puoluekokoukseensa. Siellä on paljon pelissä nimenomaan SDP:n perimmäisten periaatteiden punninnassa. Juuri nykypäivän elämää hallitsevan moniarvoisuuden vieraantumisen problematiikan soisi tunkeutuvan SDP:n uuden ohjelmajulistuksen ytimeen.

Seppo Lindblom päättää artikkelinsa Kanava-lehdessä pohtimalla tilannetta yhteiskunnassa SDP:n näkökulmasta. Periaatejulistukseen selkänojaa voisi hänen mielestään hakea marxilaisesta reformistisesta aateperinnöstä. ”Näin sanoma kaikin tavoin erottuisi kovaa vauhtia etenevästä nationalismista, joka tukeutuu paljolti köyhyyden kasvuun. Vastatoimet ovat osoittautuneet odotettua vaikeammiksi. Euroopan yllä leijuu nyt fasismin aave.” Kuva-aukeama kirjasta: Mauno Koivisto historiantekijät (Juva 1995)

_______

Joonas Honkimaa: Koivisto, Marx ja periaatteet


Olen täysin samaa mieltä, sillä jos periaatejulistusta rakennetaan hyödyntämättä tätä “kapitalismille kriittistä työkalupakkia”, niin se on läpeensä porvarillinen. Miten kehtaan sanoa näin? Kehtaan sanoa sen ihan siitä syystä, että aate on ainoa asia mikä minulle politiikassa merkitsee. Minulta voi ottaa kaikki luottamustoimet pois ja silti minä en poliittisesti kuole, koska en ole itseäni “peliin” hirttänyt. Mutta itse ongelma porvarillisuuden suhteen juontuu seuraavasta. Taloustiede, sen kaikissa keynesiläisissä tyyleissäkin, on lopulta vallitsevan järjestyksen tieteellistä perustelua. Se on hallinnan tiede, kuten taisi Debord asian ilmaista, jos en väärin muista. Jos sosialidemokraattinen ajattelu ei aio edetä ohi tavaramuotoisen tuotannon sekä ylittää pääomaa, ei se silloin määritelmällisesti ole sosialidemokratiaa. Ainakaan se ei vastaa alkuperäistä päämäärää. Siksi varmaan olisi jotain hyvä sanoa tästä asiasta periaatejulistuksessa eikä “jeesustella kierron tasolla”? Tai sitten olen ymmärtänyt koko liikkeen aivan väärin. Toinen hyväkäs on taas sosiologia ja sille tyypillinen jähmettyminen. Otetaan kuva yhteiskunnan hetkestä ja pilkotaan sitä. Liikkeestä tai muutoksesta ei ole tietoakaan. Lopputulos: vallitsevan järjestyksen perustelu, kuten taloustieteen kohdalla. Mitä sitten tulee taas humanistisempiin otteisiin, kyse on valitettavan usein porvarillisten käsitysten tukemista viimeiseen asti näennäisen kriittisyyden suojasta. Kärjistänkö? Ehkä, mutta en jaksa pallotella tällä kertaa “toisaalta, toisaalta, toisaalta…”
9.3. 2020 Ilpo Rossi:
Kun tapasimme Seppo Tuovisen ja Pentti Hämäläisen kanssa lähes kuukausi sitten Työväenliikkeen kirjastossa muissa merkeissä, otin sieltä lainaan Marxin ja Engelsin Koottujen teosten ensimmäisen osan, tarkoitus oli tutustua nuoren Marxin tohtorinväitöskirjaan - minkä teinkin. Olen jatkanut nuoren Marxin varhaisten kirjoitusten lukemista ja heti alkajaisiksi hän kirjoittaa 1800-luvun alun Saksan sensuurista, joka ei pysähdy pelkkiin kirjoituksiin, vaan pyrkii sulkemaan tiettyjä arvopohjaan liittyviä tendenssejä kokonaan julkisen sanan ulkopuolelle. Karl Marx piti tätä piirrettä sensuurissa mitä tuomittavimpana. Demokratia edellyttää ihmisen ja kansalaisen oikeutta vapaasen ja omaehtoiseen mielipiteenmuodostukseen. Karl Marxin kohdalla noiden tendenssien tuomitseminen kirjoitusten sensuroinnin lisäksi johti lopulta elinikäiseen maanpakolaisuuteen. Mainitsen tämän seikan sen vuoksi, että myös näinä päivinä tietyt ajattelu- ja lähestymistavat näyttävät edustavan torjuttua tendenssiä, johon liittyviä kannanottoja ja poliittisia johtopäätöksiä tendenssinomaisesti sensuroidaan ja torjutaan. Tähän nurjaan lähestymistapaan syyllistyy meidän puolueeton, porvarillinen ja markkinoiden ilmoitustuloilla elävä lehdistömme. Tämä taloudelliseen perusrakenteeseen nojaava ideologinen asenne näkyy vaikuttavan myös poliittiseen ilmapiiriin ja ajattelutapoihin myös sosialidemokratian puolella, kuten Lindblom kirjoituksessaan toteaa. Tendenssinomainen arvolähtökohtien jatkuva torjunta on paitsi ilmeistä sensuuria, myös pysyvä osoitus mielipitenvapauteen kohdistuvasta uhasta aikamme autoritaaristen asenteiden tunnusmerkkinä.

Seppo Tuovinen:
Ilpo Rossi. Olen samaa mieltä sinun ja Seppo Lindblomin kanssa. SDP:ssäkin pelätään leimautumista, jos käsittelee Karl Marxin ajattelua. Mauno Koivisto uskalsi. Myös Sanna Marin uskaltaa, kun hän esitti työajan lyhentämisteemaa. Siitä nousi poliittisissa ja talouden piireissä kauhea vastalausemyrsky, mutta monissa euroopalaisissa puheenvuoroissa siihen tartuttiin.. Sanna on siis ajan hermolla. On sanottu, että Thomas Piketty, jonka ajatuksiin Mauno Koivistokin ehti tutustua, jatkaa siitä mihin Karl Marx jäi. Monet suomalaiset taloustietelijät ovat viime aikoina kiinnostuneet Karl Marxista. Muun muassa Sixten Korkman on julkaissut kirjoituksen " Näkökohtia Marxin ajankohtaisuudesta". ( 2015)

Marx kirjoitti vapaasti tulkiten: "Se, joka hallitsee talouden tuotantovälineitä, hallitsee myös henkistä käsitemaailmaa, ja siten myös ymmärrystä, millä taloudellista todellisuutta tulkitaan." Tämä on mielestäni täysin totta nykyäänkin.

Pentti Hämäläinen:

Ilpo Rossi. Vielä sentään joissakuissa elää kriittinen asenne nykyistä uusliberalismin läpitunkemaa talouden, ja sitä kautta määräävästi muidenkin yhteiskunnan sektoreiden, mallia kohtaan. Vaihtoehto voi nousta vain ideologisesta perustasta lähtevillä argumenteilla, niiden sovittamisella tosiasioihin, joiden paljastamiseen antaa perustan tieteen käytäntö. Tämän ideologian terävöittämisestä on kyse, kun puoluekokouksessa julistusta ja ohjelmia käsitellään. Jos siinä ei ole riittävää perustaa aatteellisesti ja kiinnitystä tosiasioihin sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisuutta vaativaa asennetta, ollaan kaltevalla pinnalla, etten sanoisi heikolla jäällä, mikä sulaa nopeasti. Kaipaan myös mukaan työn arvon palauttamista kaiken edistyksen perimmäisenä realisaationa. Siitä lähtee kaikki, minkä päälle muu rakentuu. Tyhjän päälle rakentuu vain yltiöpäinen finanssikapitalismi, mikä elää omassa sfäärissään irti reaalitaloudesta. Mutta kaipaa reaalia, kun kupla puhkeaa. Eikö tälle haluta asettaa mitään rajaa?

Joonas Honkimaa: 
Seppo Tuovinen Karl Marxin ajattelun esiin tuomisessa vaikeinta on varmaan se, että saa kuulijan ymmärtämään, mitä Marx todella sanoi ja kirjoitti. Kasoittain kummallisia myyttejä yhä liikenteessä. Pahin on se, missä Marxille mukamas halutaan antaa tunnustusta, mutta sitten tulee merkittävä "mutta..." Usein tällaisella tapauksella on hyvinkin vääristynyt kuva Marxista. Marx nimenomaan taisteli utopisteja vastaan eikä luonut reseptejä tulevaisuuden keittiöön, mitä moni luulee hänen jopa ensisijaisesti tehneen.

Seppo Tuovinen:  Sixten Korkman: "On useita syitä ajatella, että Karl Marx on nyt ja ikuisesti ajankohtainen. Hän kehitti kokonaisvaltaisen, koko yhteiskuntaa ja sen historiaa kattavan tarkastelun ja vision. (Ruotsiksi sanottuna hän oli ”systembyggare”.) Tällaisia teorioita ei enää kehitetä, yhteiskuntatieteet ovat eriytyneet ja erikoistuneet. Marx oli filosofi, historioitsija, sosiologi, taloustieteilijä, lehtimies, poliittinen agitaattori ja suuri kirjallisuuden tuntija.

Materialismi ja idealismi
Materialistinen historiakäsitys on erityinen tulkinta historiallisen kehityksen kausaliteetista. Äärimmilleen pelkistettynä se sanoo, että teknologia ja tuotantorakenne määrittävät yhteiskunnalliset suhteet, joista tuotantovälineiden omistuksella on erityinen merkitys. Nämä suhteet heijastuvat vuorostaan yhteiskunnan ”ylärakenteeseen”, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään sekä viime kädessä ideologiaan, siihen miten maailma mielletään.
Klassisen taloustieteen edustajat ja heidän seuraajansa näkevät asian toisin. Valistusajan filosofian sisällään pitämä mullistus on heidän mukaansa siinä, että ihminen voi ajattelullaan muuttaa maailmaa. Ihmisen ei tarvitse elää jumalan tai luonnon armoilla. Hän voi teknologialla alistaa luonnon palvelemaan itseään. Hän voi kehittää instituutioita ja niiden myötä yhteiskuntaa paremmaksi. Tämä idealistinen näkemys oli myös John Maynard Keynesin lähtökohta.

Näkemykset ovat melkein vastakkaisia ja molemmat ovat tänäkin päivänä kiinnostavia. Voi viitata vaikkapa siihen, että kehittyvät taloudet ovat osin informaatioteknologian ja siihen liittyvän globalisaation ansiosta ottamassa uuden ja paljon merkittävämmän roolin maailmantaloudessa. Tämä mullistus johtaa kehittyvissä maissa tarpeeseen koko yhteiskunnan uudistamiseen, niin kuin jo kauan sitten tapahtui teollistumisen ja kaupungistumisen kautta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Samalla tämä kehitys johtaa globaalin työnjaon nopeaan muuttumiseen, mikä heijastuu myös Suomen talouden murroksena. Näitä prosesseja voi hedelmällisesti tarkastella Marxin materialistisen historiakäsityksen näkökulmasta." Näin siis Sixten Korkman. Joonas Honkimaa toteaa sivuillaan: "Marxin koko maailmankäsitys ei kuitenkaan ole dogmi vaan menetelmä. Se antaa lähtökohdat tulevalle tutkimukselle ja menetelmän tuota tutkimusta varten eikä valmiita dogmeja.” – Engels Werner Sombartille 11.3.1895. 

Ilpo  Rossi:
Mielenkiintoinen lisäys - erityisesti sen vuoksi että kirjoitus pitää sisällään oikeansuuntaisen - ja porvarillisesta materialismikäsityksestä täysin poikkeavan - sosiaalipsykologisen tulkinnan talouden perusrakenteen vaikutuksesta kaikkeen erityisrakenteeseen joka sen päällä lepää. Lyhyesti, tämä on se suuri syy, miksi rakentaessamme hyvinvointivaltiota jaksamme uskoa siihen, että sen myötä syntyy myös uusi tietoisuus, jos ei välittömästi niin aikojen saatossa ja ennen pitkää rakenteiden ja kansalaisen välisen vuorovaikutuksen kautta. Tämä materialismi, josta Korkman puhuu, on juuri sitä idealistisen hierarkian kyseenalaistamista ja kansan, kansanvallan nostamista etusijalle, yhteiskuntasuhteita määrääväksi tekijäksi. Tältä samalta perustalta kasvaa myös sosialidemokratian suhde materialistiseen historiankäsitykseen...Kuten Joonas Honkimaa näyttää edellä todenneen, kysymys on dialektisesta metodista, vuorovaikutuksesta menetelmänä, liikkeestä kohden vastakohtien tunnistamista ja vapauttavaa yhteiskunnallisten jännitteiden purkamista...

"MIKSI JA KEITÄ VARTEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE ON PERUSTETTU?"

Seppo Tuovinen Teiskon Työväentalolla v. 2013

 (Kuva: Riitta Lyytikäinen) 

Seppo Tuovinen:  

Vaikka itse en olekaan enää ehdolla puoluekokoukseen, niin monet asiat painavat mieltä. Yksi sellainen on periaatejulistus eli millaisia painotuksia siinä pitäisi olla? Puoluekokouksen lähestyessä tulee mieleeni Rafael Paasion esittämä kysymys sosialidemokratian ideasta: "Miksi ja keitä varten sosialidemokraattinen puolue on perustettu?" Kysymys on nyt valittaville puoluekokousedustajille erityisen tärkeä, koska Tampereen puoluekokouksessa hyväksyttäneen SDP:lle uusi periaatejulistus ja suuri joukko poliittisia ohjelmia.

Olen joskus ihmetellyt miten ohutta suomalaisessa politiikassa on ollut viime aikoina aatehistorian ymmärrys. Hyvin usein törmää siihen kummallisuuteen, että vasemmistolaiset sotkevat liberalismin ja vasemmiston keskenään yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi. Heidän olisi syytä selvittää syy sille, miksi aikanaan sosialistit muodostivat nimenomaan oman vaihtoehtonsa liberaalien ja konservatiivien lisäksi. Kyllä ne vastaukset löytyvät, jos vaivautuu tutustumaan edes hiukan aatteiden historiaan. Minulle SDP on edelleen työväenpuolue, pohjoismainen demokraattisen sosialismin puolue.

Viime vuoden lopulla edesmennyt puolueen pitkäaikainen suuri vaikuttaja Matti Ahde jätti meille aatteellisen ja henkisen testamenttinsa. Näin Matti Ahde puhui ja kirjoitti: "Meidän ei kannata tätä omaa hienoa liikettämme alkaa muuttaa sellaiseksi jonkalaisia tässä maassa on jo runsaasti. Tämä sosialidemokraattinen työväenliike on uniikki. Ja sen takia sille nämä periaatteet ovat kaikkein tärkeimpiä. Jos periaateohjelmaa ei saa synnytettyä ja aidosti ankkuroida sitä tähän vanhaan ideologiseen perustaan niin sitten liike on tuuliajolla. Siksi uskon, että puolue ankkuroi itsensä tähän vanhaan juurevaan perustaan."

"Jos sos. dem. puolueen periaateohjelmia ei olisi hyväksytty Forssassa 1903 ja Helsingissä 1952, niin väitän, että Suomi olisi hyvin eri näköinen. 1970-luvulla me siis rakensimme hyvinvointivaltion nimeltä Suomi: peruskoulu, kansanterveyslaki ja päivähoitolaki. Ne ovat Suomen perustuslain tärkeimmät lait Suomessa. Kaikille ilmaiset peruskoulut, julkinen terveydenhoito ja lasten päivähoito."

"Tämän liikkeen moraalinen ja eettinen perusta täytyy rakentua tälle tärkeälle periaatteelle, että olemme heikompien puolella ja ymmärrämme heidän asemansa ja pyrimme parantamaan tasavertaisuutta. Se on iso päätös, eikä kaikille sosialidemokraateille näytä olevan ihan helppo jatkaa sitä. Mutta jos lähdetään ideologiasta ja periaatteista, niin niistä ei voi tinkiä. Ja minä ainakin olen aikoinaan liittynyt siihen liikkeeseen, joka halusi tehdä työtä heikompien puolesta, unohtamatta tietenkään niitä tavallisia suomalaisia. Mutta se lähtökohta oli aina heikompien puolustaminen."

Panin merkille merkille myös, että ikätoverini Matti painotti aatteellisessa testamentissaan, että markkinoita pitää säädellä. "Hulvattomat, vallattomat markkinat on pahinta maailmassa mitä voi tapahtua. Markkinatalouden säätelyn pitää olla sosialidemokratian yksi kaikkein keskeisimpiä kulmakiviä ja periaatteita. Tällä hetkellä markkinataloutta ei säädellä riittävästi. Se tuottaa tällä hetkellä paljon pahaa."

Financial Times kirjoitti jokin aika sitten, että kapitalismia on muutettava. Siis yksi maailman merkittävimmistä amerikkalaisista talousjulkaisuista ilmoitti, että kapitalismia on muutettava. Se ei voi enää perustua vain omistajien ahneuteen ja ahnaisiin pyrkimyksiin. Se tappaa kapitalismin. Tarvitaan ymmärrystä työntekijöiden asemasta ja oikeuksista sekä kapitalismin tuloista ja saavutuksista. Tarvitaan ympäristön ja luonnon uudenlainen arviointi ja huomioon ottaminen.

Taistelu oikeudenmukaisemmasta maailmasta on yhä käynnissä ja jatkuu kiivaana. Siinä sosialidemokraattien pitää olla täysillä mukana. Mieluiten etujoukossa suunnannäyttäjänä. Nyt se on ollut enemmänkin altavastaajana ja puolustuskannalla. Meidän historiallinen tehtävämme on vasta alkamassa. Olemmeko valmiit?

Kuva: Riitta Lyytikäinen Teiskon Työväentalolla v. 2013)

29.2. 2020 Vastavallankumous uhkaa valtavirtapuolueita
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo kirjoittaa Helsingin Sanomien 29.2. 2020 vieraskynäkolumnissaan siitä, kuinka sosialidemokraattiset puolueet ovat yhdesssä oikeistopuolueiden kanssa hyväksyneet liberaalin kansainvälisen talouden liberaalin "regiimin", johtavan ja ohjaavan roolin. 

 

Tämä on tietenkin vahvassa ristiriidassa sosialidemokraattisten puolueiden perinteisen ajattelun ja hyväksyttyjen periaateohjelmien kanssa. Poliittisella mandaatilla valituille sosialidemokratian edustajille ei ole missään vaiheessa annettu tällaista oikeutta hypätä uusliberaalien toimintaperiaateiden tukijoiksi ja puoluestelijoiksi. 

Jos ajaudumme tilanteeseen, jossa yhtenä päivänä hyväksymme retooristen puheiden saattamina tärkeitä periaatteellsia arvoja ja hetken päästä olemme liikkeemme edustajina ajamassa täysin päinvastaista politiikkaa ilman minkäänlaisia vastaväitteitä, ajaudumme poliittisen demokratian kannalta mitä vakavimpaan kriisiin.

1.3. 2020
Seppo Tuovinen:
"Tätä olen halunnut itsekin viestittää viime aikoina pitkin matkaa. Eurooppalaiset sosialidemokraattiset puolueet ovat lähteneet laajasti uusliberalistisen politiikan tukijoiksi jo 2000-luvun alusta lähtien. Siksi niiden kannatus on romahtunut, kun uskottavuus äänestäjien edessä on mennyt. Heikki Paloheimo on muuten valtio-opin opettajani Turun Yliopiston ajoiltani. Paloheimon kirjoitusta voi jatkaa mm. kommentoimalla globaalin talouden tutkijaa Lauri Holappaa. Taloustutkija Lauri Holappan kirjoitus globalisaatiosta:"Globalisaatiokritiikki kuoli, mutta sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan" on yksi tärkeimmistä globalisaatiota koskevista kirjoituksista pitkään aikaan. Lauri Holappa kirjoittaa: "Globalisaatiokriittinen liike puhui solidaarisuudesta ja ylevistä arvoista, kun sen olisi pitänyt esittää ratkaisua työttömyyteen, köyhyyteen tai leikkauspolitiikkaan.
Myös SDP on julkaissut globalisaatiohjelmaluonnoksen. Keskustelu on puolueessa aiheesta erittäin tarpeellinen. SDP:n ohjelmassa on paljon hyviä elementtejä, mutta finassikapitalismin ja rahapolitiikan analyysi siitä konkreettisilta osiltaan puuttuu. 
Me Ajatuspaja Tampere ryhmässä olemme viime vuosina todenneet, että nykynäkymillä Euroopan Unionista on tullut globalisaation kiihdyttäjä ja kilpailija muiden mantereiden kanssa. Nykyisen yksisiipisen finanssi- ja rahapolitiikan hyväksyminen Euroopan Unionin tasolla estää hyvän vaihtoehtoisen analyysin myös globalisaation tasolla.
Vapaakauppasota enteilee rauhattomia aikoja. Tarvitsemme sosiaalisemman Euroopan, jossa myös ay-liikkeen oikeudet tunnustetaan täysimääräisesti. Nyt on käymässä niin, että globaalin kilpailun ja valtasuhteiden muutoksen myötä pääoma vaatii lisää palkkojen ja työehtojen joustoa. Ay-liike halutaan ajaa alas monissa EU:n jäsenmaissa myös Suomessa. Samoilla ajatuksilla perustellaan ideologisesti uusliberalismin vaatimuksia paremmasta hintakilpailukyvystä, - jonka esteenä ay-liike nähdään - ja sen tarkoittamista alemmista palkoista sekä työehtojen yleissitovuuden poistosta.
Pyrkiessään jatkuvasti lisäämään tuotantoa ja samaan aikaan pienentämään kuluja, mm. palkkoja, pääoma aiheuttaa tarjontaylijäämän ja sitä kautta varastojen täyttymisen ja käyttöasteiden alentumisen. Seurauksena on tuotannon supistaminen ja se johtaa suhdannekriiseihin säännöllisin väliajoin.
Nämä taas aiheuttavat suurta sosiaalista ja taloudellista kurjuutta ja yhteiskunnallista epävakautta sekä muuttavat yhteiskunnallisia voimasuhteita entisestään pääoman hyväksi. Uusliberalismi ei halua valtion pelastavan näitä kurjuuteen ajettuja. Se pitää heitä "oman onnensa seppinä"."

3.3.2020
Seppo Tuovinen:
 Reijo Leppänen nostaa hyvin esiin maamme kulttuurin ja historian niihin yhdistettynä SDP:n ideologisen perustan yhteisöllisyyden "ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ei ole ihmisyyttä!" Parempi pysyä uskollisena omille arvoilleen ja aatteelleen. "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Tuskin uusliberalistisia elitistisiä arvoja ja uusliberalistista talouspolitiikkaa suojelemaan. Tämän seikan pitäisi nousta mielestäni periaateohjelmajulistusta laadittaessa yhdeksi tärkeimmäksi kysymykseksi. Tähän viittasi myös Matti Ahde ja tähän ottaa kantaa myös valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo: "JO 1980-LUVULLA käynnistynyt ja yhä jatkuva talouden kansainvälinen liberalisointi oli taloudellisten ja poliittisten eliittien projekti, vallankumousta ylhäältäpäin. Nyt vasemmisto- ja oikeistopopulististen puolueiden nousu edustaa vastavallankumousta alhaaltapäin. Monet ovat tyytymättömiä etujen ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakaantumiseen."
Poliitikkojen tehtävänä on pyrkiä poistamaan tai ainakin vähentämään tämän tyytymättömyyden aineellisia perusteita. Sitähän Sanna Marinin hallitus nyt tekee. Se näkyy hallituksen poikkeuksellisen korkeassa suosiossa.Ollakseen työväenliike, niin sillä pitää olla teoria.Pelkät arvot eivät riitä. Pekka Kuusen kirjoittamassa kirjassa 60-luvun sosiaalipolitiikka tämä teoria on arkinen, ymmärrettävä ja valaiseva: "Yhteiskunnan tukitoimenpiteet, jotka parantavat ihmisten taloudellista ja sosiaalista elämäntilannetta aktivoivat häntä eivätkä laiskista ja ainoastaan lisää yhteiskunnan taakkaa. Sosialisteille tämä lainalaisuus on aina ollut päivänselvä, mutta porvarit jaksavat ihmeen sitkeästi tapella sitä vastaan.” "Anna köyhälle kengät, niin hän menee töihin", sanoi Pekka Kuusi. Vielä Jacob Södermanin sanoja lainaten: "Uusi maailmaa vaatisi perinteiselle uudistajapuolueelle uusia tavoitteita, lyhtyjä jotka valaisisivat puolueen tietä eteenpäin ja ylospäin."Siinä on eväitä puoluekokoukseen.



___

Seppo Tuovinen:
Anu Kantola nostaa työväenluokan esiin kolumnissaan. Bernie Sandershan käy USA:ssa parhaillaan taistelua työväenluokkaa puolustavilla teemoilla. Luulisi tämän herättävän keskustelua SDP:ssä, kun puoluekokous lähestyy. Erinomaisen herättävä kirjoitus Kantolalta. "NYKYISIN on myös vaikea uskoa, että ihmiset alistuisivat vapaaehtoisesti kurjuuteen. Jos yhteiskunnissa alkaa olla suuria joukkoja, jotka putoavat talouden kelkasta ja ovat samalla poliittisesti kodittomia, politiikka menee levottomaksi. Niin näyttää ehkä jälleen käyneenkin."
Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?"
___________

Seppo Tuovinen:
Tämä Joonas Honkimaan blogi kuuluu saamaan teeman, jonka avasin kirjoituksellani: "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Joonas esittää olennaisia kysymyksiä, joihin odotaan tulevalta SDP:n Tampereen puoluekokoukselta vastauksia. "Politiikka onkin vaikea laji, jos suhtaudut siihen uskonnollisesti. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että suhtautuisi asiaan ilman kritiikkiä, vaan sitä, että ymmärtää, mitä totuus tarkoittaa politiikassa. Pystyykö poliittinen ajatus toteuttamaan itsensä? Tämä tarkoittaa myös uskollisuutta aatteelle ja asialle. Olenkin seurannut nyt vuosia (oikeastaan koko puolueessa oloni ajan) surullisena sitä, miten vähän tätä kiihkoa oikein löytyy. Samalla kun työväenliike on kenties mennyt eteenpäin (kelataan sata vuotta taaksepäin ja eivät toverit istuneet sellaisilla penkeillä kuin nyt), on se myös menettänyt hiljakseen jotain olennaista. Se on antanut integroida itsensä järjestelmään aina siihen mittaan asti, että se on jo monella tapaa riippuvainen siitä. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan päästä päämäärään? Tätä sopisi miettiä ihan rehellisesti, että onko aatteelle pitkässä juoksussa ollut miten hyväksi puolueen integroiminen täydellisesti valtiokoneistoon, joka rahoitetaan pääomalta kerätyillä veroilla jne. Kuka siis oikeasti pitelee koko yhteiskunnan elämänlankaa käsissään? Aivan. Jos pääoma tarvitsee vallankumouksen ylhäältä, se voi sen toteuttaa. Ja eikö se ole sen toteuttanutkin? Jos sosialidemokratialla on siis yhä päämääränsä, tulee sen suhtautua valtioon kriittisesti eikä niin ylistävästi kuin se monesti tuppaa tekemään."

4.3. 2020
Seppo Tuovinen:
Anu Kantola kirjoittaa (HS 3.3.2020) eri luokkien kohtalonyhteydestä kolumnissaan: "Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys." 
Korkeakoulutetuilla voi olla ihan järkeviä syitä äänestyspäätöstensä takana, sillä duunarien etu voi olla myös heidän etunsa. Yritykset tarvitsevat maksavia asiakkaita ja yhteiskunnat maksukykyisistä veronmaksajia. Jos työstä saatu palkka ei elätä duunaria, kyseessä on koko kansantalouden ongelma. Silloin myös koulutettujen ja yritysten pitäisi huolestua."

"ERI luokkien kohtalonyhteys näkyi erityisen kirkkaasti Pohjoismaissa sotien jälkeen. Teollinen työväestö ajoi asiaansa ja duunarien ääni kuului politiikassa, jossa sorvattiin yhteiskunnan eri ryhmien välisiä kompromisseja ja konsensusta: palkat olivat kohtuullisia, ihmiset koulutettiin töihin ja sosiaalinen liikkuvuus oli maailman huippua. Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?" Heikki Paloheimo viittasi Saksan SPD:n "uusi keskusta"-politiikkaan ja Labourin "third way" kolmannen tien- politiikkaan, joita alettiin kokeilla 1990- ja 2000-luvuilla, kun molemmat puolueet nousivat hallitusvastuuseen omissa maissaan.SPD:n ja Labourin politiikka johti Euroopassa kehitykseen, jossa eurooppalaisten sosialidemokraattien ja valtavirtaoikeiston välinen ero suhteessa kansainvälisen talouden liberalisoinnin periaatteisiin todellakin hämärtyi kuten Paloheimo kommentissaan toteaa. Saksan malli on tullut hiipien ja vaivihkaa Suomeenkin. Tosin eri kuosissa kuin kuuluisa työreformi Saksan malli Hartz IV. Saksassa otettiin 2000-luvun alussa työmarkkinauudistusten osana käyttöön matalapalkkatyöt minijobit, joista palkkaa maksettiin korkeintaan 450 euroa kuukaudessa. Lisäksi saattoi tehdä toista työtä tai anoa sosiaaliturvaa. Samalla työttömyysturvaa leikattiin rajusti. Saksassa se on ajanut hieman yli kymmenessä vuodessa 8-10 milj. ihmistä pysyvään köyhyyteen, joka tuntuu ja näkyy mm. eläkeläisköyhyyden lisääntymisinä. Erityisesti eläkeläisnaisten köyhyys on kasvanut. Suomessa Saksan mallin innokkaimmat kannattajat löytyvät kokoomuksesta, mutta pieni yllätys on se, että myös vihreissä Saksan malli saa kannattajia.

Häpeällistäkö? Ei se on jo maan tapa ainakin työnantajien mielestä! Päinvastoin Saksassa ns. minityöstä on tullut työnantajien suosima hitti, sillä se pitää palkkakustannukset alhaisina ja mahdollistaa työvoiman maksimoinnin esimerkiksi ruuhka-aikoina.
Saksan Hartz IV:n tarkoitus oli alun perin toimia ponnahduslautana pysyvään työsuhteeseen. Näin ei ole kuitenkin käynyt. Vain harva nousee sieltä normaaliin palkkatyöhön.

 Ay-liike taistelee nyt Suomesssa sellaisen palkkatason puolesta, jolla tulee toimeen, ja sen puolesta, että Saksan malliset orjasopimukset torjutaan.

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan 60 000 palkansaajaa ja yrittäjää, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Todellinen luku on suurempi. Tilastokeskuksen mukaan pienituloiseksi lasketaan henkilö, jonka nettotulot ovat noin 1200 euroa kuukaudessa. Jos palkan päälle on maksettu sosiaaliturvaa, se yleensä nostaa ihmisen köyhyysrajan yläpuolelle eikä tätä näy Tilastokeskuksen köyhyystilastossa.

Arvioidaan, että Suomessa on lisäksi 200 000-400 000 ihmistä, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Tässä on ay-liikkeelle toiminnan sarkaa riittämiin. "Palkallaan pitää tulla toimeen!" Se on mielestäni ihmisarvon mitta, jos mikä.
Oikeistopopulismin taustalla on harjoitettu työllisyys- ja talouspolitiikka. Viittaan tässä Harvardin ex-professorin ja Bill Clintonin entisen työministeri Robert Reichin tutkimuksiin USA:n tilanteesta. Kysymys on siis syvällisestä ja maailmanlaajuisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, josta Harvardin yliopiston suuresti arvostamani ex-professori Robert Reich avaa asiaa mm. näin: ”Rikkaat hyötyvät enemmän saadessaan pienemmän osuuden nopeasti kasvavasta taloudesta kuin suuren osan vaatimattomasti kasvavasta taloudesta”.
Mitä hän tarkoittaa? Olisiko sopeutuksen tapahduttava palkkasopeutuksena taloutta näivettämällä vai keskiluokan asemaa pönkittämällä? Reich viittaa siihen, että keskiluokkaisten työpaikkojen säilyttäminen piristää ja luo dynamiikkaa talouteen. Suomessakin eliitin taholta on kuultu viestejä, joissa palkka-ale on ratkaisu ongelmiimme. En usko, että näin on. Tätähän mm. Juhana Vartiainen ja Osmo Soininvaara jo v. 2013, jolloin Saksan malli Hartz IV nousi keskusteluun meilläkin ja viimeksi Sipilän hallitus kikyineen ovat meille tolkuttaneet.

Robert Reichin mukaan tarvitaan ohjeistusta, jossa luodaan uusia ”keskiluokkaisia” työpaikkoja ja niistä maksetaan sellaista palkkaa, että niillä työtätekevä ihminen tulee toimeen. Robert Reich haluaa vahvan ay-liikkeen paluuta USA:han puolustamaan keskiluokan ja vähemmän ansaitsevien oikeuksia. USA:ssa keskiluokka on jäänyt rikkaan eliitin jalkoihin tulonjaossa, sillä keskiluokan reaalipalkat eivät ole nousseet siellä lähes 40 vuoteen. Kaikki hyöty on valunnut n. 1 %:n eliitille. Näin on Suomessakin käymässä. Täälläkin on aika herätä.

Herättelijöitä tarvitaan. Nykymaailmassa ilmenevät kapitalismin kyvyttömyys ja uusliberalismin myötä sen haluttomuus työvoiman täysimittaiseen käyttöön ja sitä kautta täystyöllisyyteen. Uusliberalismin oppien mukaan on alettu puhua luonnollisesta työttömyydestä. Kapitalismille on siis luonnollista pitää merkittävä osa ihmisistä työttöminä.

Muistan hyvin Rafael Paasion poliittisen toiminnan ohjeen, josta hän puolueensa kaadereita usein muistutti: "Yhteiskunta on rakennettava sellaiseksi, että puute ja köyhyys ovat poissa, ja että ihminen voi rauhassa ja pelotta toteuttaa itseään sekä toimia yhdessä muiden kanssa." Tämä ohje on mielestäni syytä pitää mielessä tänäänkin. Edellä mainittuja kysymyksiä olisi syytä nyt SDP:ssä puntaroida ja käydä keskustelua. Puoluekokous on jo lähellä.

___

Ilpo Rossi:
 Kysymys on siitä ilmeisestä tosiasiasta, että vain yhteiskunnallinen sokeus tai täydellinen välinpitämättömyys voivat jättää reagoimatta tähän suureen ja juuri omaan aikaamme liittyvään muutokseen. Vaatii tietenkin poliittista rohkeutta nähdä vallitseva asioiden tila ja lausua ääneen vaihtoehtoja vastaukseksi tähän kanssaihmisen kurjuuden ja voimavarojen tuhlauksen hyväksyvään tilanteeseen. Sokeutta edustaa mielestäni se, että olemme hyväksyneet sosialidemokraatteina mukisematta sellaisen eurooppalaisen finanssi- ja rahapolitiikan, joka sivuuttaa valtion ja yhteiset demokraattiset rakenteet - myös EU:n itsensä - keskeisenä poliittisena ja resursseja generoivana yhteiskunnallisena voimana. Välinpitämättömyyttä ja sosiaalista kylmyyttä edustaa markkinoiden ylivalta ja niiden avoin pyrkimys irroittautua yhteiskuntavastuusta. Jos eurooppalaisen ihmisen sosiaalipsykoploginen tila olisi ihmiskeskeinen ja produktiivinen, aikamme tarjoaisi jo nyt tehokkaita keinoja ja välineitä dynaamiseen toimintaan. Kun olemme sen sijaan hyväksyneet autoritaarisuuden alistumista edellyttävän ja hyväksymistä vaativan konformismin, emme näytä olevan sellaisessa henkisessä tilassa että kykenisimme vastaamaan ajan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joista toimeentulo ja arvokas osallistuminen oman ajan yhteiskunnan kehittämisen olisi ylivertainen ja jokaiseen ulottuva maksimi, yleisperiaate. Edessä oleva pakolaistulva tulee nostamaan nämä vaikeudet potenssissa. Historia ei välttämättä toista itseään samanlaisena kuin mitä oli tilanne 1930-luvun Euroopassa, mutta sanan sosiaalipsykologisessa mielessä olemme asenteinemme ja arvostuksinemme edelleen noissa samoissa lähtökuopissa. Juuri nyt elämme aikoja jolloin heräämisen olisi tapahduttava.

Amerikkalainen unelma - pohjoismainen hyvinvointimalli

Bernie Sanders, Sanna Marin ja pohjoismainen malli...

Tässä muutamia otteita 3.2. 2020 Washington Postissa julkaistusta 'pohjoismaista mallia' koskeneesta kirjoituksesta:

"Sanders on erityisen ihastunut ”pohjoismaiseen malliin” - Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Suomen kaltaisissa maissa olemassa oleviin sosiaalisiin suunnitelmiin, jotka asettavat korkeamman verotuksen tarjotakseen laadukkaita julkisia palveluita ja pitäen epätasa-arvoa Yhdysvaltoja alhaisemmalla tasolla. Se on analogia, johon Sanders vetoaa usein, etenkin torjumaan vastustajien oikealta suunnattua polemiikkia, jonka mukaan hän on samanlainen kuin Latinalaisen Amerikan demagogit ."

" Atlantin takaa ainakin yksi pohjoismaisen mallin kannattaja oli tyytyväinen Yhdysvaltojen poliitikkojen omaksumaan ajatukseen. "Mielestämme pohjoismainen malli on menestystarina", sanoi pääministeri Sanna Marin haastattelussa Washington Postille viime kuussa maailman talousfoorumin yhteydessä Davosissa, Sveitsissä.

Marin kertoi tunnustavansa, että "jokaisen maan tilanne on erilainen, jokaisen maan poliittinen ilmapiiri on erilainen", mutta että Suomen järjestelmä voisi silti olla esimerkki Yhdysvalloille."

"Mielestäni American Dream voidaan saavuttaa parhaiten Pohjoismaissa, joissa jokaisesta lapsesta riippumatta heidän taustastaan ​​tai perheensä taustasta voi tulla mikä tahansa, koska meillä on erittäin hyvä koulutusjärjestelmä", hän sanoi. ”Meillä on hyvä terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmä, joka antaa kenelle tahansa mahdollisuuden tulla. Tämä on luultavasti yksi syy siihen, miksi Suomi sijoittuu maailman onnellisimmaksi maaksi. ” Sanna Marin totesi.

"Juuri tämän väitteen amerikkalaiset vasemmistolaiset yrittävät nostaa esiin. Sanders on pitkään ylistänyt Suomen sosiaalipolitiikkaa. Vuonna 2008,näin tapahtui hänen tervehtiessään jo huoneeseen ahdettua seisovaa väkijoukkoa Vt. Burlingtonin kaupungintalossa, Sanders toivotti tervetulleeksi Suomen valtion suurlähettilään ja kehotti maanmiehiään tutkimaan ”yhtä maailman parhaista taloudellisista ja sosiaalisista malleista”.

"Suomessa on olemassa korkealaatuinen kansallinen terveydenhuolto-ohjelma, joka tarjoaa melkein ilmaisen terveydenhoidon kaikille - ja lopulta se maksaa vain noin puolet asukasta kohti kuin meidän järjestelmämme", Sanders sanoi tuolloin . ”Suomessa, kun opiskelijoista tulee lääkäreitä ja sairaanhoitajia, he jättävät koulun velattomana - koska kouluun menosta ei aiheudu kustannuksia. Voimmeko oppia tuosta mallista jotain? ”

"Marin, joka 34-vuotiaana on maailman nuorin naisjohtaja, odottaa tulevaisuutta. Hän sanoi, että hänen hallituksensa "uusi tehtävä on tehdä pohjoismainen malli osaksi kestävää ympäristöä ja tulevaisuutta", jossa ilmastomuutoksen torjunta tarjoaa "mahdollisuuden luoda uusia työpaikkoja, uutta tekniikkaa ja uusia mahdollisuuksia kaikille maassamme."

Ei ole yllättävää, että Marin ilmaisi pettymyksensä Trumpin näennäisestä välinpitämättömyydestä ilmastotoimien kiireellisyyden suhteen . ”Meillä ei ole ajan ylellisyyttä. Tarvitsemme kunnianhimoisia tavoitteita ja toimia, ja meidän on pantava politiikat täytäntöön nyt ”, hän sanoi.

Sosialidemokraattina hän on tietoinen oikeuksien kasvavasta haasteesta kaikissa Pohjoismaissa, joissa nativistiset, äärioikeistolaiset liikkeet ovat saaneet vetoa viime vuosina . "Populistiset liikkeet yrittävät tarjota yksinkertaisia ​​vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin ja monimutkaiseen maailmaan", Marin sanoi.

Tähän sisältyy hankala kysymys maahanmuutosta, johon Marin suhtautuu myönteisesti. "Meillä on ikääntyvä väestö, ja tarvitsemme ihmisiä tulemaan Suomeen, työskentelemään siellä ja kasvattamaan lapsiaan ja osallistumaan yhteiskunnan parantamiseen", hän sanoi.

Kutsu sitä ehkä suomalaiseksi unelmaksi.

"Lapsi meni pesuveden mukana..."

"Lapsi meni pesuveden mukana" 
"Emmanuel Macron teki vakavia virheitä eläkeuudistuksessa. Voidaanko hänen kuvansa uudistajana edelleen pelastaa? Martial Foucaultin haastattelu . Haastattelun toteutti Benjamin Schreiber. 
(Frankfurter Rundschau 1.2. 2020)

Kuinka tärkeä eläkeuudistushanke on Emmanuel Macronin poliittiselle visiolle?

Niin sanotun yleisen eläkejärjestelmän tavoitteena oleva uudistushanke oli mukana  jo vuoden 2017 vaalikampanjassa. Joten ei ole yllättävää, että Emmanuel Macron vie eteenpäin tätä uudistusta. Alun perin oli tarkoitus - muistamme - oikaista kymmenien etuoikeutettujen ammattiryhmien (valtion rautatieyhtiön, Pariisin kuljetusyhtiön, kaasuyhtiö Gaz de Francen työntekijöiden, lakimiesten, notaarien ...) työntekijöiden erityisoikeudet. Tavoitteena oli luoda yhtenäinen eläkejärjestelmä Ranskaan vuoteen 2025 mennessä.

Pääministeri päätti kuitenkin yhdistää tämän uudistuksen tavoitteeseen tasapainottaa tulevaisuuden eläkejärjestelmää taloudellisesti. Se huipentui 11. joulukuuta 2019 ilmoitukseen, jonka mukaan eläkeikää nostetaan 64 vuoteen. Ammattiliitot reagoivat yllättyneinä ja vastustuksella, työntekijät tyytymättömyydellä ja torjumalla. Päätös yhdistää nämä kaksi kohtaa oli epäilemättä vakava virhe. Ei ole yllättävää, että hallitus pyrkimys romahti 12. tammikuuta 2020 ja keskeytti suunnitelmat eläkkeelle siirtymisiän ottamisesta mukaan eläkeuudistukseen. Mutta lapsi oli jo pudonnut kaivoon. Tämä antoi vaikutelman, että hallitus yritti vastustaa tärkeimpiä ammattiliittoja ja sivuuttaa siten sosiaalisen vuoropuhelun.


Miten eläkeuudistuksesta käytävä keskustelu vaikuttaa Macronin imagoon ”uudistusten presidenttinä”?Emmanuel Macronin ja hänen hallituksensa jatkuva pyrkimys tavoitteeseensa huolimatta satojen tuhansien työntekijöiden mielenosoituksista joulukuun alun 2019 jälkeen, on täysin Ranskan presidentin reformistisen tyylin mukainen. "Uuden maailman" ruumiillistuma - käyttäen Emmanuel Macronin sanontaa - ei ollut antaa asialistan ja uudistusten vauhdin tulla sanelluksi kadulta. Kun hän on onnistunut uudistamaan työlainsäädäntöä, työttömyysvakuutusta ja valtion rautatieyhtiö SNCF: ää toimikautensa ensimmäisinä kuukausina, mielenosoituksista huolimatta, eläkeongelmiin on nyt puututtava.

Siirtyminen sellaisessa tahdissa aiheutti riskin kutsua kaikkia ranskalaisia, jotka olivat tyytymättömiä presidentin vastauksiin pukeutua keltaisiin liiveihin talvikauden 2018-19 raivokkaiden yhteiskunnallisten ja poliittisten mielenosoitusten muodossa. 

Todellinen Macronin poliittinen dilemma siis on: eläkkeiden uudistaminen riskillä, että jotkut ranskalaiset huijataan jäämään pysyvästi vaatimattomiin eläkkeisiin tai luopua kokonaan eläkeuudistuksesta ja menettää asemiaan“uudistusmielisenä presidenttinä” .

Mistä johtuu ammattiliittojen ja kansan epäluottamus tätä uudistusta kohtaan?
Epäluottamus uudistushankkeeseen johtuu pääasiassa useista poliittisista ja rakenteellisista virheistä. Uudistuksesta tehtiin yhteenveto yksinkertaisella kaavalla "Jokainen eläkerahastoon maksettu euro tuo samat oikeudet kaikille". Olisi otettava käyttöön yhteinen järjestelmä ja erityiset säännökset olisi poistettava. Tässä hallitus oli onnistunut tekemään kansalaisille uskottavaksi pisteytysjärjestelmän, joka perustuu "pay-as-you-go" (maksa siihen saakka kun jäät eläkkeelle)-järjestelmään. Presidentti ja hänen hallituksensa käynnistivat neuvottelut ammattiliittojen ja neuvotteluasiantuntija Jean-Paul Delevoye kanssa toivoen saavansa kansalaiset vakuuttuneiksi tämän uuden työmarkkinain ja eläkeläisten välisen sopimuksen parannuksista.

Sosiaalisen konfliktin takana hallitus ja osa ammattiliittoja kilpailevat siitä, kuka voi väittää edustavansa yleistä etua paremmin. Mikä on vaarassa tässä poliittisessa taistelussa?

Emmanuel Macronin yhteiskunnallisten uudistusten vastustaminen on enemmän kuin Ranskan mallin kyseenalaistavien uudistusten hylkäämistä. Se perustuu työntekijöiden ja ranskalaisten yleiseen epäilyyn politiikan suhteen.

Poliittinen kriisi kertoo meille edustuksellisen demokratian, tarkemmin sanoen, hallitusten ja hallittavien välisen suhteen kriisistä. 
Samalla  on kyse myös sosiaalidemokratian toimintamallista. Nykyään sosiaalidemokratia on korvattu sosiaalisen vuoropuhelun käsitteellä. Tavoitteena on yhdistää paremmin valtion, työnantajien ja työntekijöiden väliset sosiaaliset suhteet. Konflikteihin tai valtaryhmien ja luokkien välisiin suhteisiin perustuvan alkuperäisen näkemyksen sijaan sosiaalidemokratia on nyt omaksunut uuden tavan käsitellä sitä sosiaalisen vuoropuhelun muodossa. Kompromissien hyväksyminen "anna ja ota" -periaatteella ja siirtyminen tulopoliittisiin neuvotteluihin  ei kuitenkaan ole sujunut täysin  ilman kitkaa.

Tämä poliittinen kamppailu koskee tärkeitä asioita. Toisaalta kyse on siitä, että kun tehtävän saaneet neuvottelijat toimivat tiukan käytännöllisesti, vaarana on  että laiminlyödään ammattiliitot, joita ranskalaiset pitävät liian politisoituneina. Toisaalta käydään keskustelua siitä, että hallitsevatko puhtaasti liiketaloudelliset näkökohdat  aikaisempien päivien radikalismin ja utopioiden kustannuksella. Tämä rajoittaisi sosiaalidemokratian toimimaan  puhtaasti paikallisisa olosuhteissa tapahtuvaksi  ja merkitsisi luopumista laajemmista työelämään vaikuttavista yhteiskunnallisista lisätavoitteista.

Mitä ovat ne haasteet, joita hallitus  - ja uudistaja- mielenosoittajajärjestöt kohtaavat löytääkseen ratkaisun kriisistä ja pelastaakseen samalla kasvonsa?

Tämä tilanne herättää epäilemättä uusia kysymyksiä, ja on olemassa lukuisia kommentteja, joista osa on tehty puoluepoliittisista ja ideologisista näkökohdista. Tosiasia, että Macronin taloudellinen liberalismia ei ole niinkään kyseenalaisteta, mutta että monien silmissä se on  pikemminkin liian orkesterinjohtomainen hallintotapa. Tämä on johtanut huomattaviin muutosilmiöihin yleisessä mielipiteessä ja työelämässä. Ranskalaisten keskuudessa on jatkunut pitkään se, mitä ranskalaiset kutsuvat "valtiovaatimuksiksi" tai "kehotukseksi yhä tehokkaampaan ohjaukseen".

Nykyään tämä vaatimus näyttää menettäneen suuren osan voimastaan. Ja se saattaa selittää työntekijöiden ja Emmanuel Macronin välisen kuilun, jonka politiikassa noudatetaan liberaalia lähestymistapaa, mutta joka muistuttaa toimintatavaltaan hyvin aktiivisessa vaiheessa olevaa de Gaullen linjaa. Hallituksen johdolle yksi asia vaikuttaa selvältä: kun otetaan huomioon Ranskan epäonnistuminen tavoitteissaan Euroopan tasolla, on toteutettava sosiaalisia uudistuksia. Siksi hänen pyyntönsä: Jotta uudistukset voidaan toteuttaa tehokkaasti, hallituksen väliintulon on oltava sosiaalisen vuoropuhelun yläpuolella, joka ei määritelmän mukaan voi olla osa "hätäohjelmaa" tai kompromissien etsintää.

Tämän uudistuksen poliittiset hyödyt vaikuttavat vähäisiltä, kun otetaan huomioon se riski, minkä se aiheuttaa hallituksen suosiolle yleisessä mielipiteessä. Onko tässä tehty virhelaskelmia vuoden 2022 presidentinvaaleja silmällä pitäen?

Uskon, että Emmanuel Macron ei voi saada mitään lyhytaikaista poliittista hyötyä tästä sosiaalisesta tapahtumasta. Yleinen mielipide on kääntynyt häntä vastaan  - eläkeuudistusta pidettiin laillisena niin kauan kuin sen tavoitteena oli sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tuomalla mukaan ajatuksen  budjetin samanaikaisesta tasapainottamisesta muodosti se jälleen kuvan  Macronista presidenttinä joka ei välitä pienituloisten kansalaisten kohtalosta. Voidaan tietenkin väittää, että on poliittisesti viisasta jatkaa äänien kalastamista oikealta. Itse asiassa tämä äänestäjäryhmä suosii edelleen Emmanuel Macronia, joka arvostaa ja pitää kiinni vallitsevista taloudellisissa arvoista.

Vuonna 2022 pidettäviä presidentinvaaleja silmällä pitäen olisi tietenkin harkittava, onko Emmanuel Macronin aloittama vastakkainasettelu vasemmistolaisen valitsijakunnan kanssa uhkarohkeaa peliä: voisiko klassisen oikeiston (republikaanien) ja äärioikeiston (Rassemblement National) välinen kilpailu samalla valmistaa  tietä vasemmistolaisten ja edistyksellisten yhteenliittymiselle (kommunistisesta puolueesta sosialistiseen puolueeseen ja vihreihin)?

(Ranskasta saksaksi Claire Labigne ja Sabine Dörfler - ja edelleen suomeksi Ilpo Rossi)

Portugalin ihme

Eurooppa:
Portugali on löytänyt vastalääkkeen oikeistolaiselle populismille

Kirjoittaja:Matthias Punz itävaltalaisessa Kontrast -aikakauslehdessä


Kun otetaan huomioon kukoistava talous, työttömyyden lasku ja monien kerran muuttaneiden Portugalin kansalaisten paluu, näyttää siltä, ​​että Portugali on kasvussa. Oikeistotoimijoilla ei ole mahdollisuuksia haastaa sosialistisen pääministerin António Costan politiikkaa, johon kuuluu hyvinvointivaltion asianmukainen tukeminen ja julkiseen sektoriin sijoittaminen säästötoimenpiteiden sijasta.

Viime vuosina Portugali oli katastrofin partaalla: ankara säästöpolitiikka ja konservatiivisen hallituksen ajama työoikeuksien katoaminen johtivat huomattavaan köyhyyden ja työttömyyden kasvuun. Talous heikentyi kansan käyttövoiman puutteen vuoksi.

Nykyään kaikki on muuttunut:

"Nykyään Portugalia pidetään parhaana esimerkkinä Euroopan maiden keskuudessa: talous kukoistaa, työttömyys laskee ja investoinnit lisääntyvät."

Mitkä ovat syyt tähän käännökseen? Mikä tekee Portugalista erityisen verrattuna muihin maihin?

Käännekohta tapahtui vuonna 2015; kuuluisa Lissabonin pormestari Costa valittiin pääministeriksi.

Ensimmäinen suuri muutos tapahtui vuoden 2015 yleisten vaalien aikana. Se oli aikaa, jolloin oikeistolainen konservatiivinen hallitus sosiaaliturvaa pala palalta. Sen seurauksena raivoisa väestö ilmaisi tyytymättömyytensä äänestyskopeissa - aiheuttaen konservatiiveille 11 prosentin menetyksen verrattuna edellisiin vaaleihin.

Pormestari António Costa, sosialisti, voitti maanvyörymän  tavoin   ja toi 32 prosentilla Partido Socialistasta sen jälkeen, kun hänet valittiin puolueen johtoon vuotta aiemmin ja kun hän oli yhdistänyt  koko Lissabonin kaupungin pormestariaikanaan.

Aluksia Portugalin sanottiin tehneen vakavan virheen 
Costa onnistui yhdistämään voimakkaasti jakautuneen  Portugalin vasemmiston, joka tukee nyt hänen johtamaansa vähemmistöhallitusta. Aluksi tarkkailijat suhtautuivat pessimistisesti tämän yhdistelmän mahdollisuuksiin ja ennustivat romahtamista muutaman kuukauden kuluttua. Lisäksi sekä EU: n että Saksan valtiovarainministeri näkivät vakavan virheen karkaamisessa. ”Angela Merkel kuvaili radikaalin säästöjen vastaisen koalition mahdollisuutta Portugalissa” erittäin kielteiseksi ” . Portugalin presidentti meni pidemmälle, kutsuen epäkonservatiivista talouspolitiikkaa " vaaraksi kansalliselle turvallisuudelle " ja yrittäen pitää vanhaa hallitusta.

Ihmeellinen talouden elpyminen
On kulunut yli kolme vuotta siitä, kun sosialistinen puolue otti käsiinsä maan hallinnan. Siitä lähtien skeptisyys alkuajoista on käytännössä hävinnyt. António Costan menestystarina osoittaa onnistumista  koko Euroopalle :

Portugalin talous on kukoistanut neljä vuotta. Vuonna 2017 tapahtui vuosisadan suurin kansallinen taloudellinen kasvu.

Portugalilaiset eivät vain osoita sosiaalisesti tietoisen politiikan toteutettamisen mahdollisuutta, vaan myös osoittavat että sillä  on  merkittäviä menestymisen mahdollisuuksia.Tämä kuvaaja osoittaa, että talous kasvaa Portugalissa.  Oikeistohenkisillä  populisteilla ei ole mitään mahdollisuuksia.

"Budjettialijäämä on pudonnut alimmalle tasolle sitten  demokraattiseeen järjestelmään vaihtamisen jälkeen vuonna 1974 - yksinkertaisesti siksi, että hallitus palautti sosiaalisen hyvinvointivaltion ja vahvisti sitä, minkä seurauksena portugalilaisilla oli enemmän rahaa elämiseen."

Siksi sosialistit nostivat aiemmin leikattuja palkkoja ja eläkkeitä, ottivat uudelleen käyttöön palkalliset lomat ja vetivät pois monia veronkorotuksia nostaen samalla varallisuusveroja, jotka vaikuttavat vain rikkaimpaan väestönosaan. Lisäksi hallitus otti käyttöön kiinteistö- ja varallisuusveron, jonka tarkoituksena ei ollut hyökätä  keskivertokansalaisten koteihin. Costan sosialistit lopettivat myös katastrofaaliset yksityistämiset, jotka EU: n kerran ohjasivat ja johtivat valtion omaisuuden myyntiin kohtuuttoman alhaisilla hinnoilla.

"Oletus, että talouden pelastamiseksi voitaisiin aggressiivisesti leikata palkkaa ja puuttua agressiivisesti liiallisina pidettyihin  hyvinvointiohjelmiin, oli selvästi väärinkäsitys", Costa sanoi edeltäjistään.

Sosialistien suosio yli 40 prosenttia
Portugalin nopea nousu shambles-kansakunnasta parhaaksi esimerkiksi on huomattava. Costa antoi toivoa ja ylpeyttä takaisin ihmisille sen jälkeen, kun EU: n säästöohjelmat ja epäonnistunut edellinen hallitus ravistelivat maan perustaa.

Uusi löydetty optimismi heijastuu kannatustutkimuksiin :

Portugalin sosialistit ovat vakiinnuttaneet asemansa 40 prosenttiin suosituimmuusarvioissa. Tämä tekee heistä menestyneimmän sosialistisen puolueen Euroopassa.  Jotain yhteistä  heillä on Jeremy Corbynin ja hänen Yhdistyneen kuningaskunnan työväenpuolueen kanssa. (Joka kuitenkin onnistuttiin lannistamaan, IR)

Vähemmistöhallituksen odotetaan saavuttavan noin 60 prosentin tuloksen seuraavissa vaaleissa.

Costa voisi jopa saada suoran enemmistön, mikä tarkoittaa, että hän ei enää tarvitse edes poliittista liittoa - Portugalin vaalilaki sallii ehdottoman enemmistön jo alle 50 prosentin kannatuksella kaikista äänistä.

Kansakunta ilman populisteja
Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, joka on täynnä optimismia, oikeistolaiset eivät saa jalansijaa - isänmaallisuuden väärinkäyttämiseen.

"Jos nuoria eurooppalaisia ​​radikalisoidaan kaupunkialueilla, jotka ovat taloudellisesti jääneet jälkeen, meidän on vastattava sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä", Costa teki tiivistelmän esityslistastaan ​​saksalaisen Spiegel -lehden haastattelussa .

Nuoria Portugalin kansalaisia tuodaan maailmalta takaisin kotimaahan
Nykyään sosialistisen hallituksen poliittinen ja taloudellinen ilmapiiri on riittävän houkutteleva, jotta ulkomaiset kansalaiset harkitsevat palaamista Portugaliin. Kun konservatiivit olivat vallassa, kymmeniä tuhansia nuoria kansalaisia ​​- joista osa oli erittäin koulutettuja - lähti maasta työpaikkojen ja näkymien puutteen vuoksi.

"Edeltäjäni ovat aiheuttaneet suurimman muuttoaallon 1960-luvun jälkeen";  kuvaaja osoittaa Portugalin alhaisen työttömyysasteen.  Portugalin talous kasvaa, eikä oikeistopopulisteilla ole mitään mahdollisuuksia, Costa totesi .

Talous kaatui, lähes puolet nuorista portugalilaisista oli työttömiä - mikä on surullinen ennätys. Portugalissa oli vaara menettää kokonainen sukupolvi.

Tällä hetkellä 2,3 miljoonaa portugalilaista asuu ulkomailla, mutta Costan johtama hallitus aikoo tuoda heidät takaisin. "Tämä on ainoa tapa torjua väestörakenteen laskua, elvyttää talouttamme ja varmistaa sosiaaliturvaohjelmiemme jatkuva olemassaolo", vastaava valtiosihteeri sanoo. Tämän varmistamiseksi hallitus järjesti ohjelmia ja loi verkostoja ulkomaille. Lisäksi suunnitellaan väliaikaisia ​​verohelpotuksia palauttaville kansalaisille.

Konservatiivisissa olosuhteissa väestön korkea työttömyysaste, joka oli 17 prosenttia, laski huikealla 10 prosentilla ja laskee edelleen.

20 miljardin investointiohjelma
Viime vuosien merkittävän talouskasvun on oltava vasta alkua. Sosialistisen hallinnon aikana talous kasvoi niin merkittävästi, että ansaitsemansa rahat on nyt tarkoitus sijoittaa ja palauttaa väestölle. Portugalin hallitus aikoo käyttää kasvavia julkisen sektorin tuloja muuttaakseen kansakunnan oikeudenmukaisempaan ja nykyaikaisempaan, kun konservatiivit ovat horjuttaneet infrastruktuuria.

Costa esitti valtakunnallisen investointiehdotuksen ja yllättyi jälleen kerran: 20 miljardia euroa pidetään uskomaton määrä rahaa Portugalin kokoiselle maalle. 60 prosenttia varoista suunnataan julkiseen liikenteeseen. Jäljellä oleva raha sijoitetaan energia-alaan ja ympäristöhankkeisiin.

Uusi metro, uudet junat
Lissabonin ja Porton välistä rautatietä on nykyaikaistettava, kaupunkien metroverkkoja on laajennettava ja maaseudun julkiseen liikenteeseen on investoitava. Tämä luo uusia työpaikkoja, elvyttää taloutta ja nostaa julkisen liikenteen tasoa. Lisäksi Portugalista tulee ympäristötietoinen tässä prosessissa.

Seuraavat yleiset vaalit pidetään tällä hetkellä lokakuussa, oppositio yrittää estää uusia sijoitussuunnitelmia painokkaasti.

Costalle kyse on pysyvästä poliittisen ilmapiirin muutoksesta: ”Kyse ei ole uuden kampanjan käynnistämisestä. Kyse on julkisen investoinnin merkityksen osoittamisesta selvästi nyt, kun meillä on siihen varaa. ”

(Käännös englannista: Ilpo Rossi)