Seppo Tuovinen Teiskon Työväentalolla v. 2013
(Kuva: Riitta Lyytikäinen)
Seppo Tuovinen:
Vaikka itse en olekaan enää ehdolla puoluekokoukseen, niin monet asiat painavat mieltä. Yksi sellainen on periaatejulistus eli millaisia painotuksia siinä pitäisi olla? Puoluekokouksen lähestyessä tulee mieleeni Rafael Paasion esittämä kysymys sosialidemokratian ideasta: "Miksi ja keitä varten sosialidemokraattinen puolue on perustettu?" Kysymys on nyt valittaville puoluekokousedustajille erityisen tärkeä, koska Tampereen puoluekokouksessa hyväksyttäneen SDP:lle uusi periaatejulistus ja suuri joukko poliittisia ohjelmia.
Olen joskus ihmetellyt miten ohutta suomalaisessa politiikassa on ollut viime aikoina aatehistorian ymmärrys. Hyvin usein törmää siihen kummallisuuteen, että vasemmistolaiset sotkevat liberalismin ja vasemmiston keskenään yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi. Heidän olisi syytä selvittää syy sille, miksi aikanaan sosialistit muodostivat nimenomaan oman vaihtoehtonsa liberaalien ja konservatiivien lisäksi. Kyllä ne vastaukset löytyvät, jos vaivautuu tutustumaan edes hiukan aatteiden historiaan. Minulle SDP on edelleen työväenpuolue, pohjoismainen demokraattisen sosialismin puolue.
Viime vuoden lopulla edesmennyt puolueen pitkäaikainen suuri vaikuttaja Matti Ahde jätti meille aatteellisen ja henkisen testamenttinsa. Näin Matti Ahde puhui ja kirjoitti: "Meidän ei kannata tätä omaa hienoa liikettämme alkaa muuttaa sellaiseksi jonkalaisia tässä maassa on jo runsaasti. Tämä sosialidemokraattinen työväenliike on uniikki. Ja sen takia sille nämä periaatteet ovat kaikkein tärkeimpiä. Jos periaateohjelmaa ei saa synnytettyä ja aidosti ankkuroida sitä tähän vanhaan ideologiseen perustaan niin sitten liike on tuuliajolla. Siksi uskon, että puolue ankkuroi itsensä tähän vanhaan juurevaan perustaan."
"Jos sos. dem. puolueen periaateohjelmia ei olisi hyväksytty Forssassa 1903 ja Helsingissä 1952, niin väitän, että Suomi olisi hyvin eri näköinen. 1970-luvulla me siis rakensimme hyvinvointivaltion nimeltä Suomi: peruskoulu, kansanterveyslaki ja päivähoitolaki. Ne ovat Suomen perustuslain tärkeimmät lait Suomessa. Kaikille ilmaiset peruskoulut, julkinen terveydenhoito ja lasten päivähoito."
"Tämän liikkeen moraalinen ja eettinen perusta täytyy rakentua tälle tärkeälle periaatteelle, että olemme heikompien puolella ja ymmärrämme heidän asemansa ja pyrimme parantamaan tasavertaisuutta. Se on iso päätös, eikä kaikille sosialidemokraateille näytä olevan ihan helppo jatkaa sitä. Mutta jos lähdetään ideologiasta ja periaatteista, niin niistä ei voi tinkiä. Ja minä ainakin olen aikoinaan liittynyt siihen liikkeeseen, joka halusi tehdä työtä heikompien puolesta, unohtamatta tietenkään niitä tavallisia suomalaisia. Mutta se lähtökohta oli aina heikompien puolustaminen."
Panin merkille merkille myös, että ikätoverini Matti painotti aatteellisessa testamentissaan, että markkinoita pitää säädellä. "Hulvattomat, vallattomat markkinat on pahinta maailmassa mitä voi tapahtua. Markkinatalouden säätelyn pitää olla sosialidemokratian yksi kaikkein keskeisimpiä kulmakiviä ja periaatteita. Tällä hetkellä markkinataloutta ei säädellä riittävästi. Se tuottaa tällä hetkellä paljon pahaa."
Financial Times kirjoitti jokin aika sitten, että kapitalismia on muutettava. Siis yksi maailman merkittävimmistä amerikkalaisista talousjulkaisuista ilmoitti, että kapitalismia on muutettava. Se ei voi enää perustua vain omistajien ahneuteen ja ahnaisiin pyrkimyksiin. Se tappaa kapitalismin. Tarvitaan ymmärrystä työntekijöiden asemasta ja oikeuksista sekä kapitalismin tuloista ja saavutuksista. Tarvitaan ympäristön ja luonnon uudenlainen arviointi ja huomioon ottaminen.
Taistelu oikeudenmukaisemmasta maailmasta on yhä käynnissä ja jatkuu kiivaana. Siinä sosialidemokraattien pitää olla täysillä mukana. Mieluiten etujoukossa suunnannäyttäjänä. Nyt se on ollut enemmänkin altavastaajana ja puolustuskannalla. Meidän historiallinen tehtävämme on vasta alkamassa. Olemmeko valmiit?
Kuva: Riitta Lyytikäinen Teiskon Työväentalolla v. 2013)
29.2. 2020 Vastavallankumous uhkaa valtavirtapuolueita
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo kirjoittaa Helsingin Sanomien 29.2. 2020 vieraskynäkolumnissaan siitä, kuinka sosialidemokraattiset puolueet ovat yhdesssä oikeistopuolueiden kanssa hyväksyneet liberaalin kansainvälisen talouden liberaalin "regiimin", johtavan ja ohjaavan roolin.
Tämä on tietenkin vahvassa ristiriidassa sosialidemokraattisten puolueiden perinteisen ajattelun ja hyväksyttyjen periaateohjelmien kanssa. Poliittisella mandaatilla valituille sosialidemokratian edustajille ei ole missään vaiheessa annettu tällaista oikeutta hypätä uusliberaalien toimintaperiaateiden tukijoiksi ja puoluestelijoiksi.
Jos ajaudumme tilanteeseen, jossa yhtenä päivänä hyväksymme retooristen puheiden saattamina tärkeitä periaatteellsia arvoja ja hetken päästä olemme liikkeemme edustajina ajamassa täysin päinvastaista politiikkaa ilman minkäänlaisia vastaväitteitä, ajaudumme poliittisen demokratian kannalta mitä vakavimpaan kriisiin.
1.3. 2020
Seppo Tuovinen:
"Tätä olen halunnut itsekin viestittää viime aikoina pitkin matkaa. Eurooppalaiset sosialidemokraattiset puolueet ovat lähteneet laajasti uusliberalistisen politiikan tukijoiksi jo 2000-luvun alusta lähtien. Siksi niiden kannatus on romahtunut, kun uskottavuus äänestäjien edessä on mennyt. Heikki Paloheimo on muuten valtio-opin opettajani Turun Yliopiston ajoiltani. Paloheimon kirjoitusta voi jatkaa mm. kommentoimalla globaalin talouden tutkijaa Lauri Holappaa. Taloustutkija Lauri Holappan kirjoitus globalisaatiosta:"Globalisaatiokritiikki kuoli, mutta sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan" on yksi tärkeimmistä globalisaatiota koskevista kirjoituksista pitkään aikaan. Lauri Holappa kirjoittaa: "Globalisaatiokriittinen liike puhui solidaarisuudesta ja ylevistä arvoista, kun sen olisi pitänyt esittää ratkaisua työttömyyteen, köyhyyteen tai leikkauspolitiikkaan.
Myös SDP on julkaissut globalisaatiohjelmaluonnoksen. Keskustelu on puolueessa aiheesta erittäin tarpeellinen. SDP:n ohjelmassa on paljon hyviä elementtejä, mutta finassikapitalismin ja rahapolitiikan analyysi siitä konkreettisilta osiltaan puuttuu.
Me Ajatuspaja Tampere ryhmässä olemme viime vuosina todenneet, että nykynäkymillä Euroopan Unionista on tullut globalisaation kiihdyttäjä ja kilpailija muiden mantereiden kanssa. Nykyisen yksisiipisen finanssi- ja rahapolitiikan hyväksyminen Euroopan Unionin tasolla estää hyvän vaihtoehtoisen analyysin myös globalisaation tasolla.
Vapaakauppasota enteilee rauhattomia aikoja. Tarvitsemme sosiaalisemman Euroopan, jossa myös ay-liikkeen oikeudet tunnustetaan täysimääräisesti. Nyt on käymässä niin, että globaalin kilpailun ja valtasuhteiden muutoksen myötä pääoma vaatii lisää palkkojen ja työehtojen joustoa. Ay-liike halutaan ajaa alas monissa EU:n jäsenmaissa myös Suomessa. Samoilla ajatuksilla perustellaan ideologisesti uusliberalismin vaatimuksia paremmasta hintakilpailukyvystä, - jonka esteenä ay-liike nähdään - ja sen tarkoittamista alemmista palkoista sekä työehtojen yleissitovuuden poistosta.
Pyrkiessään jatkuvasti lisäämään tuotantoa ja samaan aikaan pienentämään kuluja, mm. palkkoja, pääoma aiheuttaa tarjontaylijäämän ja sitä kautta varastojen täyttymisen ja käyttöasteiden alentumisen. Seurauksena on tuotannon supistaminen ja se johtaa suhdannekriiseihin säännöllisin väliajoin.
Nämä taas aiheuttavat suurta sosiaalista ja taloudellista kurjuutta ja yhteiskunnallista epävakautta sekä muuttavat yhteiskunnallisia voimasuhteita entisestään pääoman hyväksi. Uusliberalismi ei halua valtion pelastavan näitä kurjuuteen ajettuja. Se pitää heitä "oman onnensa seppinä"."
3.3.2020
Seppo Tuovinen:
Reijo Leppänen nostaa hyvin esiin maamme kulttuurin ja historian niihin yhdistettynä SDP:n ideologisen perustan yhteisöllisyyden "ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ei ole ihmisyyttä!" Parempi pysyä uskollisena omille arvoilleen ja aatteelleen. "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Tuskin uusliberalistisia elitistisiä arvoja ja uusliberalistista talouspolitiikkaa suojelemaan. Tämän seikan pitäisi nousta mielestäni periaateohjelmajulistusta laadittaessa yhdeksi tärkeimmäksi kysymykseksi. Tähän viittasi myös Matti Ahde ja tähän ottaa kantaa myös valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo: "JO 1980-LUVULLA käynnistynyt ja yhä jatkuva talouden kansainvälinen liberalisointi oli taloudellisten ja poliittisten eliittien projekti, vallankumousta ylhäältäpäin. Nyt vasemmisto- ja oikeistopopulististen puolueiden nousu edustaa vastavallankumousta alhaaltapäin. Monet ovat tyytymättömiä etujen ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakaantumiseen."
Poliitikkojen tehtävänä on pyrkiä poistamaan tai ainakin vähentämään tämän tyytymättömyyden aineellisia perusteita. Sitähän Sanna Marinin hallitus nyt tekee. Se näkyy hallituksen poikkeuksellisen korkeassa suosiossa.Ollakseen työväenliike, niin sillä pitää olla teoria.Pelkät arvot eivät riitä. Pekka Kuusen kirjoittamassa kirjassa 60-luvun sosiaalipolitiikka tämä teoria on arkinen, ymmärrettävä ja valaiseva: "Yhteiskunnan tukitoimenpiteet, jotka parantavat ihmisten taloudellista ja sosiaalista elämäntilannetta aktivoivat häntä eivätkä laiskista ja ainoastaan lisää yhteiskunnan taakkaa. Sosialisteille tämä lainalaisuus on aina ollut päivänselvä, mutta porvarit jaksavat ihmeen sitkeästi tapella sitä vastaan.” "Anna köyhälle kengät, niin hän menee töihin", sanoi Pekka Kuusi. Vielä Jacob Södermanin sanoja lainaten: "Uusi maailmaa vaatisi perinteiselle uudistajapuolueelle uusia tavoitteita, lyhtyjä jotka valaisisivat puolueen tietä eteenpäin ja ylospäin."Siinä on eväitä puoluekokoukseen.
___
Seppo Tuovinen:
Anu Kantola nostaa työväenluokan esiin kolumnissaan. Bernie Sandershan käy USA:ssa parhaillaan taistelua työväenluokkaa puolustavilla teemoilla. Luulisi tämän herättävän keskustelua SDP:ssä, kun puoluekokous lähestyy. Erinomaisen herättävä kirjoitus Kantolalta. "NYKYISIN on myös vaikea uskoa, että ihmiset alistuisivat vapaaehtoisesti kurjuuteen. Jos yhteiskunnissa alkaa olla suuria joukkoja, jotka putoavat talouden kelkasta ja ovat samalla poliittisesti kodittomia, politiikka menee levottomaksi. Niin näyttää ehkä jälleen käyneenkin."
Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?"
___________
Seppo Tuovinen:
Tämä Joonas Honkimaan blogi kuuluu saamaan teeman, jonka avasin kirjoituksellani: "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Joonas esittää olennaisia kysymyksiä, joihin odotaan tulevalta SDP:n Tampereen puoluekokoukselta vastauksia. "Politiikka onkin vaikea laji, jos suhtaudut siihen uskonnollisesti. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että suhtautuisi asiaan ilman kritiikkiä, vaan sitä, että ymmärtää, mitä totuus tarkoittaa politiikassa. Pystyykö poliittinen ajatus toteuttamaan itsensä? Tämä tarkoittaa myös uskollisuutta aatteelle ja asialle. Olenkin seurannut nyt vuosia (oikeastaan koko puolueessa oloni ajan) surullisena sitä, miten vähän tätä kiihkoa oikein löytyy. Samalla kun työväenliike on kenties mennyt eteenpäin (kelataan sata vuotta taaksepäin ja eivät toverit istuneet sellaisilla penkeillä kuin nyt), on se myös menettänyt hiljakseen jotain olennaista. Se on antanut integroida itsensä järjestelmään aina siihen mittaan asti, että se on jo monella tapaa riippuvainen siitä. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan päästä päämäärään? Tätä sopisi miettiä ihan rehellisesti, että onko aatteelle pitkässä juoksussa ollut miten hyväksi puolueen integroiminen täydellisesti valtiokoneistoon, joka rahoitetaan pääomalta kerätyillä veroilla jne. Kuka siis oikeasti pitelee koko yhteiskunnan elämänlankaa käsissään? Aivan. Jos pääoma tarvitsee vallankumouksen ylhäältä, se voi sen toteuttaa. Ja eikö se ole sen toteuttanutkin? Jos sosialidemokratialla on siis yhä päämääränsä, tulee sen suhtautua valtioon kriittisesti eikä niin ylistävästi kuin se monesti tuppaa tekemään."
4.3. 2020
Seppo Tuovinen:
Anu Kantola kirjoittaa (HS 3.3.2020) eri luokkien kohtalonyhteydestä kolumnissaan: "Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys."
Korkeakoulutetuilla voi olla ihan järkeviä syitä äänestyspäätöstensä takana, sillä duunarien etu voi olla myös heidän etunsa. Yritykset tarvitsevat maksavia asiakkaita ja yhteiskunnat maksukykyisistä veronmaksajia. Jos työstä saatu palkka ei elätä duunaria, kyseessä on koko kansantalouden ongelma. Silloin myös koulutettujen ja yritysten pitäisi huolestua."
"ERI luokkien kohtalonyhteys näkyi erityisen kirkkaasti Pohjoismaissa sotien jälkeen. Teollinen työväestö ajoi asiaansa ja duunarien ääni kuului politiikassa, jossa sorvattiin yhteiskunnan eri ryhmien välisiä kompromisseja ja konsensusta: palkat olivat kohtuullisia, ihmiset koulutettiin töihin ja sosiaalinen liikkuvuus oli maailman huippua. Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?" Heikki Paloheimo viittasi Saksan SPD:n "uusi keskusta"-politiikkaan ja Labourin "third way" kolmannen tien- politiikkaan, joita alettiin kokeilla 1990- ja 2000-luvuilla, kun molemmat puolueet nousivat hallitusvastuuseen omissa maissaan.SPD:n ja Labourin politiikka johti Euroopassa kehitykseen, jossa eurooppalaisten sosialidemokraattien ja valtavirtaoikeiston välinen ero suhteessa kansainvälisen talouden liberalisoinnin periaatteisiin todellakin hämärtyi kuten Paloheimo kommentissaan toteaa. Saksan malli on tullut hiipien ja vaivihkaa Suomeenkin. Tosin eri kuosissa kuin kuuluisa työreformi Saksan malli Hartz IV. Saksassa otettiin 2000-luvun alussa työmarkkinauudistusten osana käyttöön matalapalkkatyöt minijobit, joista palkkaa maksettiin korkeintaan 450 euroa kuukaudessa. Lisäksi saattoi tehdä toista työtä tai anoa sosiaaliturvaa. Samalla työttömyysturvaa leikattiin rajusti. Saksassa se on ajanut hieman yli kymmenessä vuodessa 8-10 milj. ihmistä pysyvään köyhyyteen, joka tuntuu ja näkyy mm. eläkeläisköyhyyden lisääntymisinä. Erityisesti eläkeläisnaisten köyhyys on kasvanut. Suomessa Saksan mallin innokkaimmat kannattajat löytyvät kokoomuksesta, mutta pieni yllätys on se, että myös vihreissä Saksan malli saa kannattajia.
Häpeällistäkö? Ei se on jo maan tapa ainakin työnantajien mielestä! Päinvastoin Saksassa ns. minityöstä on tullut työnantajien suosima hitti, sillä se pitää palkkakustannukset alhaisina ja mahdollistaa työvoiman maksimoinnin esimerkiksi ruuhka-aikoina.
Saksan Hartz IV:n tarkoitus oli alun perin toimia ponnahduslautana pysyvään työsuhteeseen. Näin ei ole kuitenkin käynyt. Vain harva nousee sieltä normaaliin palkkatyöhön.
Ay-liike taistelee nyt Suomesssa sellaisen palkkatason puolesta, jolla tulee toimeen, ja sen puolesta, että Saksan malliset orjasopimukset torjutaan.
Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan 60 000 palkansaajaa ja yrittäjää, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Todellinen luku on suurempi. Tilastokeskuksen mukaan pienituloiseksi lasketaan henkilö, jonka nettotulot ovat noin 1200 euroa kuukaudessa. Jos palkan päälle on maksettu sosiaaliturvaa, se yleensä nostaa ihmisen köyhyysrajan yläpuolelle eikä tätä näy Tilastokeskuksen köyhyystilastossa.
Arvioidaan, että Suomessa on lisäksi 200 000-400 000 ihmistä, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Tässä on ay-liikkeelle toiminnan sarkaa riittämiin. "Palkallaan pitää tulla toimeen!" Se on mielestäni ihmisarvon mitta, jos mikä.
Oikeistopopulismin taustalla on harjoitettu työllisyys- ja talouspolitiikka. Viittaan tässä Harvardin ex-professorin ja Bill Clintonin entisen työministeri Robert Reichin tutkimuksiin USA:n tilanteesta. Kysymys on siis syvällisestä ja maailmanlaajuisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, josta Harvardin yliopiston suuresti arvostamani ex-professori Robert Reich avaa asiaa mm. näin: ”Rikkaat hyötyvät enemmän saadessaan pienemmän osuuden nopeasti kasvavasta taloudesta kuin suuren osan vaatimattomasti kasvavasta taloudesta”.
Mitä hän tarkoittaa? Olisiko sopeutuksen tapahduttava palkkasopeutuksena taloutta näivettämällä vai keskiluokan asemaa pönkittämällä? Reich viittaa siihen, että keskiluokkaisten työpaikkojen säilyttäminen piristää ja luo dynamiikkaa talouteen. Suomessakin eliitin taholta on kuultu viestejä, joissa palkka-ale on ratkaisu ongelmiimme. En usko, että näin on. Tätähän mm. Juhana Vartiainen ja Osmo Soininvaara jo v. 2013, jolloin Saksan malli Hartz IV nousi keskusteluun meilläkin ja viimeksi Sipilän hallitus kikyineen ovat meille tolkuttaneet.
Robert Reichin mukaan tarvitaan ohjeistusta, jossa luodaan uusia ”keskiluokkaisia” työpaikkoja ja niistä maksetaan sellaista palkkaa, että niillä työtätekevä ihminen tulee toimeen. Robert Reich haluaa vahvan ay-liikkeen paluuta USA:han puolustamaan keskiluokan ja vähemmän ansaitsevien oikeuksia. USA:ssa keskiluokka on jäänyt rikkaan eliitin jalkoihin tulonjaossa, sillä keskiluokan reaalipalkat eivät ole nousseet siellä lähes 40 vuoteen. Kaikki hyöty on valunnut n. 1 %:n eliitille. Näin on Suomessakin käymässä. Täälläkin on aika herätä.
Herättelijöitä tarvitaan. Nykymaailmassa ilmenevät kapitalismin kyvyttömyys ja uusliberalismin myötä sen haluttomuus työvoiman täysimittaiseen käyttöön ja sitä kautta täystyöllisyyteen. Uusliberalismin oppien mukaan on alettu puhua luonnollisesta työttömyydestä. Kapitalismille on siis luonnollista pitää merkittävä osa ihmisistä työttöminä.
Muistan hyvin Rafael Paasion poliittisen toiminnan ohjeen, josta hän puolueensa kaadereita usein muistutti: "Yhteiskunta on rakennettava sellaiseksi, että puute ja köyhyys ovat poissa, ja että ihminen voi rauhassa ja pelotta toteuttaa itseään sekä toimia yhdessä muiden kanssa." Tämä ohje on mielestäni syytä pitää mielessä tänäänkin. Edellä mainittuja kysymyksiä olisi syytä nyt SDP:ssä puntaroida ja käydä keskustelua. Puoluekokous on jo lähellä.
___
Ilpo Rossi:
Kysymys on siitä ilmeisestä tosiasiasta, että vain yhteiskunnallinen sokeus tai täydellinen välinpitämättömyys voivat jättää reagoimatta tähän suureen ja juuri omaan aikaamme liittyvään muutokseen. Vaatii tietenkin poliittista rohkeutta nähdä vallitseva asioiden tila ja lausua ääneen vaihtoehtoja vastaukseksi tähän kanssaihmisen kurjuuden ja voimavarojen tuhlauksen hyväksyvään tilanteeseen. Sokeutta edustaa mielestäni se, että olemme hyväksyneet sosialidemokraatteina mukisematta sellaisen eurooppalaisen finanssi- ja rahapolitiikan, joka sivuuttaa valtion ja yhteiset demokraattiset rakenteet - myös EU:n itsensä - keskeisenä poliittisena ja resursseja generoivana yhteiskunnallisena voimana. Välinpitämättömyyttä ja sosiaalista kylmyyttä edustaa markkinoiden ylivalta ja niiden avoin pyrkimys irroittautua yhteiskuntavastuusta. Jos eurooppalaisen ihmisen sosiaalipsykoploginen tila olisi ihmiskeskeinen ja produktiivinen, aikamme tarjoaisi jo nyt tehokkaita keinoja ja välineitä dynaamiseen toimintaan. Kun olemme sen sijaan hyväksyneet autoritaarisuuden alistumista edellyttävän ja hyväksymistä vaativan konformismin, emme näytä olevan sellaisessa henkisessä tilassa että kykenisimme vastaamaan ajan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joista toimeentulo ja arvokas osallistuminen oman ajan yhteiskunnan kehittämisen olisi ylivertainen ja jokaiseen ulottuva maksimi, yleisperiaate. Edessä oleva pakolaistulva tulee nostamaan nämä vaikeudet potenssissa. Historia ei välttämättä toista itseään samanlaisena kuin mitä oli tilanne 1930-luvun Euroopassa, mutta sanan sosiaalipsykologisessa mielessä olemme asenteinemme ja arvostuksinemme edelleen noissa samoissa lähtökuopissa. Juuri nyt elämme aikoja jolloin heräämisen olisi tapahduttava.
1.3. 2020
Seppo Tuovinen:
"Tätä olen halunnut itsekin viestittää viime aikoina pitkin matkaa. Eurooppalaiset sosialidemokraattiset puolueet ovat lähteneet laajasti uusliberalistisen politiikan tukijoiksi jo 2000-luvun alusta lähtien. Siksi niiden kannatus on romahtunut, kun uskottavuus äänestäjien edessä on mennyt. Heikki Paloheimo on muuten valtio-opin opettajani Turun Yliopiston ajoiltani. Paloheimon kirjoitusta voi jatkaa mm. kommentoimalla globaalin talouden tutkijaa Lauri Holappaa. Taloustutkija Lauri Holappan kirjoitus globalisaatiosta:"Globalisaatiokritiikki kuoli, mutta sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan" on yksi tärkeimmistä globalisaatiota koskevista kirjoituksista pitkään aikaan. Lauri Holappa kirjoittaa: "Globalisaatiokriittinen liike puhui solidaarisuudesta ja ylevistä arvoista, kun sen olisi pitänyt esittää ratkaisua työttömyyteen, köyhyyteen tai leikkauspolitiikkaan.
Myös SDP on julkaissut globalisaatiohjelmaluonnoksen. Keskustelu on puolueessa aiheesta erittäin tarpeellinen. SDP:n ohjelmassa on paljon hyviä elementtejä, mutta finassikapitalismin ja rahapolitiikan analyysi siitä konkreettisilta osiltaan puuttuu.
Me Ajatuspaja Tampere ryhmässä olemme viime vuosina todenneet, että nykynäkymillä Euroopan Unionista on tullut globalisaation kiihdyttäjä ja kilpailija muiden mantereiden kanssa. Nykyisen yksisiipisen finanssi- ja rahapolitiikan hyväksyminen Euroopan Unionin tasolla estää hyvän vaihtoehtoisen analyysin myös globalisaation tasolla.
Vapaakauppasota enteilee rauhattomia aikoja. Tarvitsemme sosiaalisemman Euroopan, jossa myös ay-liikkeen oikeudet tunnustetaan täysimääräisesti. Nyt on käymässä niin, että globaalin kilpailun ja valtasuhteiden muutoksen myötä pääoma vaatii lisää palkkojen ja työehtojen joustoa. Ay-liike halutaan ajaa alas monissa EU:n jäsenmaissa myös Suomessa. Samoilla ajatuksilla perustellaan ideologisesti uusliberalismin vaatimuksia paremmasta hintakilpailukyvystä, - jonka esteenä ay-liike nähdään - ja sen tarkoittamista alemmista palkoista sekä työehtojen yleissitovuuden poistosta.
Pyrkiessään jatkuvasti lisäämään tuotantoa ja samaan aikaan pienentämään kuluja, mm. palkkoja, pääoma aiheuttaa tarjontaylijäämän ja sitä kautta varastojen täyttymisen ja käyttöasteiden alentumisen. Seurauksena on tuotannon supistaminen ja se johtaa suhdannekriiseihin säännöllisin väliajoin.
Nämä taas aiheuttavat suurta sosiaalista ja taloudellista kurjuutta ja yhteiskunnallista epävakautta sekä muuttavat yhteiskunnallisia voimasuhteita entisestään pääoman hyväksi. Uusliberalismi ei halua valtion pelastavan näitä kurjuuteen ajettuja. Se pitää heitä "oman onnensa seppinä"."
3.3.2020
Seppo Tuovinen:
Reijo Leppänen nostaa hyvin esiin maamme kulttuurin ja historian niihin yhdistettynä SDP:n ideologisen perustan yhteisöllisyyden "ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ei ole ihmisyyttä!" Parempi pysyä uskollisena omille arvoilleen ja aatteelleen. "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Tuskin uusliberalistisia elitistisiä arvoja ja uusliberalistista talouspolitiikkaa suojelemaan. Tämän seikan pitäisi nousta mielestäni periaateohjelmajulistusta laadittaessa yhdeksi tärkeimmäksi kysymykseksi. Tähän viittasi myös Matti Ahde ja tähän ottaa kantaa myös valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo: "JO 1980-LUVULLA käynnistynyt ja yhä jatkuva talouden kansainvälinen liberalisointi oli taloudellisten ja poliittisten eliittien projekti, vallankumousta ylhäältäpäin. Nyt vasemmisto- ja oikeistopopulististen puolueiden nousu edustaa vastavallankumousta alhaaltapäin. Monet ovat tyytymättömiä etujen ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakaantumiseen."
Poliitikkojen tehtävänä on pyrkiä poistamaan tai ainakin vähentämään tämän tyytymättömyyden aineellisia perusteita. Sitähän Sanna Marinin hallitus nyt tekee. Se näkyy hallituksen poikkeuksellisen korkeassa suosiossa.Ollakseen työväenliike, niin sillä pitää olla teoria.Pelkät arvot eivät riitä. Pekka Kuusen kirjoittamassa kirjassa 60-luvun sosiaalipolitiikka tämä teoria on arkinen, ymmärrettävä ja valaiseva: "Yhteiskunnan tukitoimenpiteet, jotka parantavat ihmisten taloudellista ja sosiaalista elämäntilannetta aktivoivat häntä eivätkä laiskista ja ainoastaan lisää yhteiskunnan taakkaa. Sosialisteille tämä lainalaisuus on aina ollut päivänselvä, mutta porvarit jaksavat ihmeen sitkeästi tapella sitä vastaan.” "Anna köyhälle kengät, niin hän menee töihin", sanoi Pekka Kuusi. Vielä Jacob Södermanin sanoja lainaten: "Uusi maailmaa vaatisi perinteiselle uudistajapuolueelle uusia tavoitteita, lyhtyjä jotka valaisisivat puolueen tietä eteenpäin ja ylospäin."Siinä on eväitä puoluekokoukseen.
___
Seppo Tuovinen:
Anu Kantola nostaa työväenluokan esiin kolumnissaan. Bernie Sandershan käy USA:ssa parhaillaan taistelua työväenluokkaa puolustavilla teemoilla. Luulisi tämän herättävän keskustelua SDP:ssä, kun puoluekokous lähestyy. Erinomaisen herättävä kirjoitus Kantolalta. "NYKYISIN on myös vaikea uskoa, että ihmiset alistuisivat vapaaehtoisesti kurjuuteen. Jos yhteiskunnissa alkaa olla suuria joukkoja, jotka putoavat talouden kelkasta ja ovat samalla poliittisesti kodittomia, politiikka menee levottomaksi. Niin näyttää ehkä jälleen käyneenkin."
Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?"
___________
Seppo Tuovinen:
Tämä Joonas Honkimaan blogi kuuluu saamaan teeman, jonka avasin kirjoituksellani: "Miksi ja keitä varten SDP on perustettu?" Joonas esittää olennaisia kysymyksiä, joihin odotaan tulevalta SDP:n Tampereen puoluekokoukselta vastauksia. "Politiikka onkin vaikea laji, jos suhtaudut siihen uskonnollisesti. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että suhtautuisi asiaan ilman kritiikkiä, vaan sitä, että ymmärtää, mitä totuus tarkoittaa politiikassa. Pystyykö poliittinen ajatus toteuttamaan itsensä? Tämä tarkoittaa myös uskollisuutta aatteelle ja asialle. Olenkin seurannut nyt vuosia (oikeastaan koko puolueessa oloni ajan) surullisena sitä, miten vähän tätä kiihkoa oikein löytyy. Samalla kun työväenliike on kenties mennyt eteenpäin (kelataan sata vuotta taaksepäin ja eivät toverit istuneet sellaisilla penkeillä kuin nyt), on se myös menettänyt hiljakseen jotain olennaista. Se on antanut integroida itsensä järjestelmään aina siihen mittaan asti, että se on jo monella tapaa riippuvainen siitä. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan päästä päämäärään? Tätä sopisi miettiä ihan rehellisesti, että onko aatteelle pitkässä juoksussa ollut miten hyväksi puolueen integroiminen täydellisesti valtiokoneistoon, joka rahoitetaan pääomalta kerätyillä veroilla jne. Kuka siis oikeasti pitelee koko yhteiskunnan elämänlankaa käsissään? Aivan. Jos pääoma tarvitsee vallankumouksen ylhäältä, se voi sen toteuttaa. Ja eikö se ole sen toteuttanutkin? Jos sosialidemokratialla on siis yhä päämääränsä, tulee sen suhtautua valtioon kriittisesti eikä niin ylistävästi kuin se monesti tuppaa tekemään."
4.3. 2020
Seppo Tuovinen:
Anu Kantola kirjoittaa (HS 3.3.2020) eri luokkien kohtalonyhteydestä kolumnissaan: "Kysymys työväenluokasta on nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys."
Korkeakoulutetuilla voi olla ihan järkeviä syitä äänestyspäätöstensä takana, sillä duunarien etu voi olla myös heidän etunsa. Yritykset tarvitsevat maksavia asiakkaita ja yhteiskunnat maksukykyisistä veronmaksajia. Jos työstä saatu palkka ei elätä duunaria, kyseessä on koko kansantalouden ongelma. Silloin myös koulutettujen ja yritysten pitäisi huolestua."
"ERI luokkien kohtalonyhteys näkyi erityisen kirkkaasti Pohjoismaissa sotien jälkeen. Teollinen työväestö ajoi asiaansa ja duunarien ääni kuului politiikassa, jossa sorvattiin yhteiskunnan eri ryhmien välisiä kompromisseja ja konsensusta: palkat olivat kohtuullisia, ihmiset koulutettiin töihin ja sosiaalinen liikkuvuus oli maailman huippua. Siksi kysymys työväenluokasta on kaikkien yhteinen huoli ja myös nykykapitalismin tulevaisuuden ydinkysymys. Päämurhe ei ole, saadaanko duunarit kyykkyyn. Paljon isompi huoli on, kyetäänkö luomaan työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa myös duunari voi omilla tuloillaan elää järkevästi hyvää ja kunniakasta elämää?" Heikki Paloheimo viittasi Saksan SPD:n "uusi keskusta"-politiikkaan ja Labourin "third way" kolmannen tien- politiikkaan, joita alettiin kokeilla 1990- ja 2000-luvuilla, kun molemmat puolueet nousivat hallitusvastuuseen omissa maissaan.SPD:n ja Labourin politiikka johti Euroopassa kehitykseen, jossa eurooppalaisten sosialidemokraattien ja valtavirtaoikeiston välinen ero suhteessa kansainvälisen talouden liberalisoinnin periaatteisiin todellakin hämärtyi kuten Paloheimo kommentissaan toteaa. Saksan malli on tullut hiipien ja vaivihkaa Suomeenkin. Tosin eri kuosissa kuin kuuluisa työreformi Saksan malli Hartz IV. Saksassa otettiin 2000-luvun alussa työmarkkinauudistusten osana käyttöön matalapalkkatyöt minijobit, joista palkkaa maksettiin korkeintaan 450 euroa kuukaudessa. Lisäksi saattoi tehdä toista työtä tai anoa sosiaaliturvaa. Samalla työttömyysturvaa leikattiin rajusti. Saksassa se on ajanut hieman yli kymmenessä vuodessa 8-10 milj. ihmistä pysyvään köyhyyteen, joka tuntuu ja näkyy mm. eläkeläisköyhyyden lisääntymisinä. Erityisesti eläkeläisnaisten köyhyys on kasvanut. Suomessa Saksan mallin innokkaimmat kannattajat löytyvät kokoomuksesta, mutta pieni yllätys on se, että myös vihreissä Saksan malli saa kannattajia.
Häpeällistäkö? Ei se on jo maan tapa ainakin työnantajien mielestä! Päinvastoin Saksassa ns. minityöstä on tullut työnantajien suosima hitti, sillä se pitää palkkakustannukset alhaisina ja mahdollistaa työvoiman maksimoinnin esimerkiksi ruuhka-aikoina.
Saksan Hartz IV:n tarkoitus oli alun perin toimia ponnahduslautana pysyvään työsuhteeseen. Näin ei ole kuitenkin käynyt. Vain harva nousee sieltä normaaliin palkkatyöhön.
Ay-liike taistelee nyt Suomesssa sellaisen palkkatason puolesta, jolla tulee toimeen, ja sen puolesta, että Saksan malliset orjasopimukset torjutaan.
Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan 60 000 palkansaajaa ja yrittäjää, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Todellinen luku on suurempi. Tilastokeskuksen mukaan pienituloiseksi lasketaan henkilö, jonka nettotulot ovat noin 1200 euroa kuukaudessa. Jos palkan päälle on maksettu sosiaaliturvaa, se yleensä nostaa ihmisen köyhyysrajan yläpuolelle eikä tätä näy Tilastokeskuksen köyhyystilastossa.
Arvioidaan, että Suomessa on lisäksi 200 000-400 000 ihmistä, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Tässä on ay-liikkeelle toiminnan sarkaa riittämiin. "Palkallaan pitää tulla toimeen!" Se on mielestäni ihmisarvon mitta, jos mikä.
Oikeistopopulismin taustalla on harjoitettu työllisyys- ja talouspolitiikka. Viittaan tässä Harvardin ex-professorin ja Bill Clintonin entisen työministeri Robert Reichin tutkimuksiin USA:n tilanteesta. Kysymys on siis syvällisestä ja maailmanlaajuisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, josta Harvardin yliopiston suuresti arvostamani ex-professori Robert Reich avaa asiaa mm. näin: ”Rikkaat hyötyvät enemmän saadessaan pienemmän osuuden nopeasti kasvavasta taloudesta kuin suuren osan vaatimattomasti kasvavasta taloudesta”.
Mitä hän tarkoittaa? Olisiko sopeutuksen tapahduttava palkkasopeutuksena taloutta näivettämällä vai keskiluokan asemaa pönkittämällä? Reich viittaa siihen, että keskiluokkaisten työpaikkojen säilyttäminen piristää ja luo dynamiikkaa talouteen. Suomessakin eliitin taholta on kuultu viestejä, joissa palkka-ale on ratkaisu ongelmiimme. En usko, että näin on. Tätähän mm. Juhana Vartiainen ja Osmo Soininvaara jo v. 2013, jolloin Saksan malli Hartz IV nousi keskusteluun meilläkin ja viimeksi Sipilän hallitus kikyineen ovat meille tolkuttaneet.
Robert Reichin mukaan tarvitaan ohjeistusta, jossa luodaan uusia ”keskiluokkaisia” työpaikkoja ja niistä maksetaan sellaista palkkaa, että niillä työtätekevä ihminen tulee toimeen. Robert Reich haluaa vahvan ay-liikkeen paluuta USA:han puolustamaan keskiluokan ja vähemmän ansaitsevien oikeuksia. USA:ssa keskiluokka on jäänyt rikkaan eliitin jalkoihin tulonjaossa, sillä keskiluokan reaalipalkat eivät ole nousseet siellä lähes 40 vuoteen. Kaikki hyöty on valunnut n. 1 %:n eliitille. Näin on Suomessakin käymässä. Täälläkin on aika herätä.
Herättelijöitä tarvitaan. Nykymaailmassa ilmenevät kapitalismin kyvyttömyys ja uusliberalismin myötä sen haluttomuus työvoiman täysimittaiseen käyttöön ja sitä kautta täystyöllisyyteen. Uusliberalismin oppien mukaan on alettu puhua luonnollisesta työttömyydestä. Kapitalismille on siis luonnollista pitää merkittävä osa ihmisistä työttöminä.
Muistan hyvin Rafael Paasion poliittisen toiminnan ohjeen, josta hän puolueensa kaadereita usein muistutti: "Yhteiskunta on rakennettava sellaiseksi, että puute ja köyhyys ovat poissa, ja että ihminen voi rauhassa ja pelotta toteuttaa itseään sekä toimia yhdessä muiden kanssa." Tämä ohje on mielestäni syytä pitää mielessä tänäänkin. Edellä mainittuja kysymyksiä olisi syytä nyt SDP:ssä puntaroida ja käydä keskustelua. Puoluekokous on jo lähellä.
___
Ilpo Rossi:
Kysymys on siitä ilmeisestä tosiasiasta, että vain yhteiskunnallinen sokeus tai täydellinen välinpitämättömyys voivat jättää reagoimatta tähän suureen ja juuri omaan aikaamme liittyvään muutokseen. Vaatii tietenkin poliittista rohkeutta nähdä vallitseva asioiden tila ja lausua ääneen vaihtoehtoja vastaukseksi tähän kanssaihmisen kurjuuden ja voimavarojen tuhlauksen hyväksyvään tilanteeseen. Sokeutta edustaa mielestäni se, että olemme hyväksyneet sosialidemokraatteina mukisematta sellaisen eurooppalaisen finanssi- ja rahapolitiikan, joka sivuuttaa valtion ja yhteiset demokraattiset rakenteet - myös EU:n itsensä - keskeisenä poliittisena ja resursseja generoivana yhteiskunnallisena voimana. Välinpitämättömyyttä ja sosiaalista kylmyyttä edustaa markkinoiden ylivalta ja niiden avoin pyrkimys irroittautua yhteiskuntavastuusta. Jos eurooppalaisen ihmisen sosiaalipsykoploginen tila olisi ihmiskeskeinen ja produktiivinen, aikamme tarjoaisi jo nyt tehokkaita keinoja ja välineitä dynaamiseen toimintaan. Kun olemme sen sijaan hyväksyneet autoritaarisuuden alistumista edellyttävän ja hyväksymistä vaativan konformismin, emme näytä olevan sellaisessa henkisessä tilassa että kykenisimme vastaamaan ajan suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin, joista toimeentulo ja arvokas osallistuminen oman ajan yhteiskunnan kehittämisen olisi ylivertainen ja jokaiseen ulottuva maksimi, yleisperiaate. Edessä oleva pakolaistulva tulee nostamaan nämä vaikeudet potenssissa. Historia ei välttämättä toista itseään samanlaisena kuin mitä oli tilanne 1930-luvun Euroopassa, mutta sanan sosiaalipsykologisessa mielessä olemme asenteinemme ja arvostuksinemme edelleen noissa samoissa lähtökuopissa. Juuri nyt elämme aikoja jolloin heräämisen olisi tapahduttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti