Keynes tunnisti finanssijärjestelmän avainroolin nykyaikaisissa kapitalistisissa talouksissa ja Peter Bofinger väittää, että vuoden 2008 kriisi on tuominnut uusklassisen taloustieteen kuolemaan - jota ei vieläkään ole havaittu.
Keynes tunnisti finanssijärjestelmän avainroolin nykyaikaisissa kapitalistisissa talouksissa ja Peter Bofinger väittää, että vuoden 2008 kriisin on saatettava uusklassisen taloustiede hautaan - jota ei kuitenkaan vieläkään ole tehty. Makrotalous on sairas tiede. Se kärsii siitä, että se on suurelta osin tukahduttanut suuren tieteellisen vallankumouksen tähän päivään asti.
Kopernicus huomasi, että auringon ja maan liikkuvuuslait olivat aivan erilaiset kuin mitä Ptolemaioksen maailmankuvassa oli esitetty. Kuvittele, jos tähtitiede olisi tehnyt johtopäätöksen, että lyhyellä aikavälillä maa kiertää auringon ympäri, mutta pitkällä tähtäimellä maa olisi edelleen maailmankaikkeuden keskus. Juuri niin on tapahtunut taloustieteessä Keynesin vallankumouksen jälkeen.
John Maynard Keynes tekemä löytö on yhtä perustavanlaatuinen kuin Kopernicuksen havainnot aurinkokunnasta. Hän havaitsi, että klassisen taloustieteen suunnittelemat liikelakit olivat vääriä. Hän kirjoitti Yleisen työllisyys-, korko- ja rahateorian ensimmäisessä kappaleessa:
"Väitän, että klassisen teorian postulaatteja voidaan soveltaa vain erityistapauksiin eikä yleiseen ongelmien ratkaisuun. Klassisen teorian olettaman erityistapauksen ominaispiirteet eivät ole välttämättä samat kuin niissä taloudellisessa oloissa, joissa tosiasiallisesti elämme. Seurauksena on , että sen opit ovat harhaanjohtavia ja tuhoisia, jos yritämme soveltaa niitä kokemiimme tosiasioihin."
Itse asiassa klassisen ja keynesiläisen maailmankatsomuksen liikelait eroavat toisistaan, kuten alla olevassa kuvassa esitetään. Klassisessa mallissa säästöt tuottavat investointeja. Keynesiläisessä mallissa investoinnit tuottavat säästöjä. Klassisessa mallissa säästö ja investoinnit määrittävät koron. Keynesian mallissa säästöt ja investoinnit määräävät kokonaistuoton.
Mutta toisin kuin tähtitiede, klassinen lähestymistapa voitti tämän tieteellisen vallankumouksen onnistuneesti. Vanhan hallinnon edustajat jatkoivat tätä loistavin kääntein. He kehittivät ”uusklassisen synteesin” kääntämällä taulukoita esittämään Keynesin maailmankatsomuksen klassisen talousteorian erikoistapauksena.
Kun Keynes väitti yleisessä teoriassa, että klassisen teorian "postulaatit" toimivat vain täyden työllisyyden poikkeuksellisissa oloissa, uusklassikot väittivät, että Keynesin talousliikettä koskevat lait olivat päteviä vain tiukkojen hintojen tilanteessa - siis lyhyinä ajanjaksoina. Pitkällä aikavälillä, joustavilla hinnoilla, klassisen mallin liikelakia voitaisiin edelleen soveltaa.
Pysyi kuitenkin suurelta osin avoimena, miksi taloudellisen heilahtelun saattoivat erota niin perusteellisesti jäykkien ja joustavien hintajärjestelmien välillä. Erityisesti ajatellen säästöjä ja niiden vaikutusta korkoihin ja investointeihin.
Klassisessa mallissa kotitalouden säästäminen on sijoittamisen ratkaiseva edellytys. Suurempi säästöhalukkuus lisää tarjontaa pääomamarkkinoilla, jolloin korko laskee ja sijoitusten määrä nousee.
Keynesian mallissa kotitalouksien lisääntynyt säästö johtaa kuitenkin alhaisempaan tavaroiden kysyntään. Rahoitusalalla kotitalouksien alhaisemmat menot johtavat kotitalouksien rahavarojen lisääntymiseen ja yritysten rahavarojen pienenemiseen. Rahan tarjonta taloudessa on jatkuvaa, joten korkovaikutusta ei ole.
Johtuuko tämä kahden mallin välinen perustavanlaatuinen ero hintojen joustavuudesta vaiko niiden jäykkyydestä? Selitys on pikemminkin rahoitusjärjestelmän erilaisessa mallinnuksessa.
Klassisessa mallissa ei ole rahaa. On vain yksi yleiskäyttöön tarkoitettu hyödyke, jota voidaan käyttää yhtä hyvin kuluttamisen välineenä', sijoitushyödykkeenä tai rahoitusvälineenä (rahastoina). Tässä mallissa säästäminen - et kuluta kaikkea varallisuuttasi - on investointien edellytys. Periaatteessa klassinen malli on viljatalouteen sopiva malli: kotitaloudet päättävät kuluttavatko ne viljaa vai säästävätkö sen. Jos se säästyy, se voidaan toimittaa sijoittajille, jotka voivat kylvää jyvät, maksamalla kotitalouksille luoton määrän korkojen kanssa myöhemmin sovitun ajanjakson kuluttua.
Keynesilaisen mallin mukaan pääomamarkkinoilla vaihdetut 'rahastot' koostuvat rahasta, 'rahastot' ovat pankkitalletuksia. Rahoitusta ei luoda täällä kulutuksesta luopumisella, vaan pankkien kautta jotka myöntävät luottoa.
Klassinen malli ei siis edusta taloudellisen liikkeen pitkäaikaisia lakeja. Se on kuvaus fantasiamaailmasta, jonka liikelaeilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Näiden vastakkaisten liikelakien kanssa klassisen ja Keynesin mallin synteesi on yhtä puutteellinen kuin yritys yhdistää Ptolemaioksen ja Kopernikuksen aurinkokuntaa koskevat mallit. Itse asiassa Tycho Brahe (1546-1601) yritti samanlaista synteesiä (Tychonian järjestelmä), mutta tietystikin epäonnistui.
Vahinkoa taloustieteen maineelle
Niin taloudenpidon kuin tieteenkin kannalta uusklassinen synteesi on johtanut suuriin mainevaurioihin. Sen kyvyttömyys tunnistaa suurta finanssikriisiä (kuten suuri finanssikriisi GFC) johtuu siitä, että klassisessa mallissa pankkien rooli pelkistetään pelkkään säästäjien ja sijoittajien väliseen tehtävään. Pankit eivät pysty luomaan yleishyödyllistä tavaraa, joka on tämän mallin olennainen laatuominaisuus.
Keynesian mallissa sitä vastoin pankit eivät tarvitse talletuksia lainaamiseen. He voivat luoda rahaa yksin, mikä voi johtaa liialliseen luotonantoon, jos sitä ei kontrolloida riittävästi pankkivalvonnan toimesta. Juuri näin tapahtui vuosia ennen GFC: tä, vuoden 2008 suurta finanssikriisiä. Kun kuningatar Elizabeth kysyi LSE: n (London School of Economics) taloustieteilijöiltä kriisin jälkeen: ”Jos nämä asiat olivat niin merkittäviä, miksi kukaan ei kiinnittänyt niihin huomiota?”, Oikea vastaus olisi ollut: ”Koska rahoitusjärjestelmää koskevissa analyyseissamme käytämme malleja ilman rahaa. '
Tämän tuskallisen kokemuksen jälkeen on melkein käsittämätöntä, että klassista paradigmaa ei esitetä kriittikittömästi vain johtavissa oppikirjoissa, vaan sen pohjalta myös muotoillaan tähän aikaan tarkoitettuja makrotaloudellisia malleja: pankit, mikäli niitä on olemassa, pelkistetään edelleen pelkän välittäjän rooliin. Äskettäisessä tutkimuksessa kuvataan tekniikan tasoa seuraavasti:
… Jopa kun pankit lasketaan mukaan, niiden käsittely on erittäin stilisoitua. Esimerkiksi, monet mallit vain olettavat pankkien läsnäolon, mutta eivät yritä perustella niiden olemassaoloa…
Tällä epäonnistuneella vallankumouksella on myös kauaskantoisia talouspoliittisia vaikutuksia. Klassisessa mallissa yksityiset sijoittajat syrjäytetään pääomamarkkinoilta, perusteena tiukasti julkisen talouden alijäämät. Sellaista yleishyödykettä, joka toimii yhtä lailla 'rahastoina' ja sijoitushyödykkeenä, voidaan käyttää vain kerran.
Keynesian mallissa sitä vastoin 'rahastot' (raha) ja sijoitustuotteet ovat toisistaan riippumattomia. Siksi sijoittajia ei syrjäytetä pääomamarkkinoilta, jos alijäämiä rahoittavat pankit tai keskuspankki. Tämä on Modernin Monetaarisen Teorian peruslähtökohta.
Kuinka Keynesin vallankumous saadaan päätökseen? Mahdollisuudet saavuttaa tämä tänään eivät ole kovin hyvät, koska sen tekeminen heikentäisi useimpien makrotaloustieteilijöiden inhimillistä pääomaa. Siksi nuorten opiskelijoiden on herättävä ja ymmärrettävä, että heille opetetaan malleja, joiden liikelakit ovat yhtä ristiriidassa todellisuuden kanssa samalla tavalla kuin kuin Ptolemaioksen maailmankuva. Tarvitsemme 'perjantaita keynesiläisyydelle' -liikkeen.
(Tämä artikkeli on Social Europe: n ja IPS-lehden yhteisjulkaisu)
Tietoja Peter Bofingeristä:
Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston jäsen.
18.3. 2020
Ilpo Rossi:
Nyt kun Korona-epidemian vuoksi on koko maailma varpaillaan, on syytä palata pienellä kommentilla tämän taloudellisen 'ptolemaiolaisen maailmankuvan' puutteeellisuuteen ja vaarallisuuteen: Peter Bofinger on varteenotettava vastavirtaan uiva talousoppinut Saksassa ja hän kiinnittää huomiota täsmälleen samaan asiaan kuin mistä 'maallikkona' olen jo muutaman vuoden kirjoittanut. Dagens Industri näyttää haluavan EU:n avaavan lompakkoaan suuremman budjetin muodossa, mutta kysymys ei ole perinteisestä 'eksogeenisesta' talouspolitiikasta. Euroopan Unioni voi poliittisella päätöksellä ja kirjanpidolla vastata endogeenisesti mihin hyvänsä talouskriisiin - edellyttäen että peruskirjat sen sallivat. Ne eivät nyt salli jäsenvaltioiden rahoittamista, jota kuitenkin itsenäisen keskuspankin omaava maa - kuten esim. Ruotsi - voi joka hetki tarvittaessa tehdä. EU voisi kyllä jakaa Milton Friedmannin 'helikopterirahaa' Valuuttaunionin kansalaisille perustamalla jokaiselle 'EKP'-tilin ja tekemällä päätetyt siirrot vaikka automaattisesti ja nopealla aikataululla; ainoa keino peruskirjan määräysten muuttamiseen on jäsenvaltioiden yhteinen konsensuspäätös peruskirjojen muuttamisesta, mutta se on äärimmäisen pitkä ja vaikea, todennäköisesti mahdoton prosessi. Nykyisten sääntöjen rikkominen esimerkiksi mahdollistamalla suuremman velan jäsenvaltioille on näissä oloissa ainoa ratkaisu ellei ruveta jakamaan rahaa suoraan eu-kansalaisille. Pahalta siis näyttää ja toivon että jotakin ihmeellistä EU-tasolla keksittäisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti