Sain paripäivää sitten lähes kuusikymmentä sivua käsittävän Veikko Räntilän raportin, kapitalismin kritiikkiä" ajankohtaisella ja syväälisellä tavalla käsittelevän pohditus asiakirjan. Minulla ei ole toistaiseksi lupaa julkaista itse raporttia, mutta rohkenen siitä huolimatta julkaista laatimani vastineen raportin minulle lähettäneelle Seppo Tuoviselle.
Seppo moi!
Käytin hetken aikaa Veikko Räntilän raportin lukemiseen ihan "ajatuksen kanssa" ja sitä se toki vaatiikin. Veikon kapitalismikritiikki on terävää, laaja-alaista ja osuvaa - uskon meidän itsekunkin pohtineen useimpia noista kysymyksistä. Raportti osoittaa selvästi tarpeen taloudellisen vallan suitsimiseen, taloudellisen demokratian tarpeen ja edessä olevan suuren sivistystehtävän. Tältä osin analyysi on samanlaista kuin mitä itsekin olen tehnyt ja miltä pohjalta on sitten ponnisteltava eteenpäin. Veikko puutuu kapitalistisen talouden aiheuttamiin muutoksiin kuten jopa kielen ehdollistumiseen.
Kuten raportin alkupuolella Veikko toteaa, "Kapitalismin ongelmia ja puutteita ei haluta ja ei ymmärretä järjestelmällisesti tunnistaa ja arvioida. Suurin ongelma on finanssikapitalismin kehityksen, sisällön ja vaikutusten puutteellinen esilläpito ja ymmärrys." Veikko tunnustaakin, että " Vaikka käyn kriittisesti läpi kapitalismia, esitys ei tunnista kaikkia seuraamuksia enkä pysty hahmottamaan kaikkea tarvittavaa toimintaa." Vaikutukset ovat laajamittaisia ja vaikuttavat syvästi tietoisuuteen. Tässä mielessä läntinen arvoyhteisö vaikuttaa yksiulotteiselta, kapitalistiselle taloudelle lähes täysin alistetulta ja perinpohjin vieraantuneelta "arvoyhteisöltä".
Finanssitalouden osalta voitaisiin raportin pohjalta ja osin sitä korjaten edetä selkeästi keynesiläiseen suuntaan. Raha- ja finanssitalouden suurin ongelma on sen rajaaminen lähes pelkästään pankkien ja yritysmaailman käyttöön. Kuten Veikko raportin alkupuolella toteaa, "Raha ei ole, toisin kuin yleisesti ajatellaan, lähtökohtaisesti vaihdon väline, vaan velkasuhteen luomus. Pankit luovat rahaa antamalla luottoa." Sama koskee demokraattisessa valtiossa tietysti ennenkaikkea valtiota ja siihen verrattavaa julkista yhteisöä kuten Euroopan Unionia. Euroopan Unionin konsolidoidusa peruskirjassa tämä oikeus on otettu pois sekä Unionilta itseltään että sen jäsenvaltioilta. EKP:n määrällinen elvytys tarkkaan rajatulla alueella (kilpailusääntöjen vuoksi) on kuitenkin osoitus siitä, että rahapolitiikkaa tarvitaan ja sitä tarvitaan ennenkaikkea suurten yhteiskunnallisyen kysymysten, sosiaalisen eriarvosuuden poistamiseksi, hyvinvoinnin takaamiseksi sekä kantaväestölle että maanosaan muuttajille, suurten investointien tekemiseksi ja kansalaisille tarkoitettujen palvelutehtävien rahoittamiseksi. Kaikki tämä on raha- ja finanssipolitiikassa mahdollista ja sen tulisi olla sosialidemokratian suuri uudistusvaatimus finanssi- ja rahapolitiikalle. Yli puolen miljardin väestöpohjaisessa Unionissa lähes irrationaali pelko inflaatiosta ei voi olla se syy, jolla finanssi- ja rahapolitiikan demokratisointi estetään.
Raportissa esitetty vaatimus, jonka mukaan "Finanssitalous voidaan pitää joissakin rajoissa, kun estetään pääoman tuoton kasvu kansantuotteen kasvua nopeammin" ei ole keynesiläisen antisyklisen rahapolitiikan mukainen ajatus enkä oikein tiedä, miten tällainen estäminen voisi pakkoa käyttämättä onnistua. Oikea ratkaisu olisi EU:n konsolidoidin peruskirjan avaaminen ja rahapolitiikan demokratisointi siten että sitä voivat rauhan, demokratian ja ympäristöuhkien uhan nimissä käyttää myös EU ja sen jäsenvaltiot ja että keskeisiä toimijoita olisivat juuri parlamentaariset instituutiot, joille alisteisena yritystoiminta palvelee kansalaisia ja globaalissa maailmassa koko ihmiskuntaa. Minusta näyttää, että esim. Kiina käyttää jo nyt thokkaasti tätä rahapoliittista instrumenttia maailmanlaajuisesti. Miksi ei Eurooppakin? Se että tämä visio ei nouse keskusteluun sosialidemokraattisessa politiikassa eikä ylipäätään talouspoliittisessa keskustelussa, osoittaa demokratian kamaran ohuutta myös vanhalla mantereella.
Veikon oikeutetussa kapitalismikritiikissä ei puututa siihen, miksi enemmistö ihmiskunnasta ylipäätään tukee tätä ahneuteen ja omanvoitonpyyntiin perustuvaa järjestelmää? Sosialidemokratia tarvitsee tuekseen psykologisen, sosiaalipsykologisen ja itse asiassa myös humanistisen psykoanalyyttisen lähestymistavan, jossa osoitetaan kapitalismin taustalla ja toiminnassa olevan asennoitumisen ja suuntautumisen perustekijät ja osoitetaan niiden epäproduktiivisuus suhteessa ihmiskeiseen, yhteisöllistä lähestymistapaa korostavaan ja toteuttavaan tietoisuuteen ja toimintaan. Työväenliikkeen arvoperinnön mukainen yhteiskunta-analyysi, ja materiaalisen todellisuuden - kuten talouden - vaikutus ihmisen suuntautumiseen on ollut mm. Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologin Erich Frommin elämäntyön ja kirjallisen tuotannon keskeinen lähtökohta. Lyhyesti sanottuna marxilainen ja freudilainen lähestymistapa on yhdistettävissä, kun ymmärretään ihmisen tiedostamartomat motiivit ja vallisevan rakenteen suuri vaikutus kaikkeen ihmisen toimintaan.
Miksi ihmiskäsityksestä on puhuttava? Vetoan vain Karl Marxin lausumaan radikaalisuudesta:"Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Asoiden juuri on kuitenkin ihminen itse." Sosialidemokratiassa asian lähtökohdat ilmaistiin hyvin vuoden 1952 periaateohjelmassa, kun siinä korostettiin demokratiaa elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä. Tämä muodostaa kaiken sivistystyömme pohjan ja siitä kasvaa käsityksemme osallistamisesta, työn arvosta, toveruudesta, solidaarisuudesta ja yhteisöllisestä tietoisuudesta.
Oman lukunsa ansaitsisi myös se, mitkä ovat niitä keskeisiä tehtäviä sitten kun demokraattista valtaa ja vastuuta on riittävästi käytettävissä. Kerättävien verojen lisäksi tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja ja silloin keskeistä on demokratisoitu ja yhteiskunnallistettu talous, raha- ja finanssipolitiikka - ainakin sekatalouden mittaan saakka. On luotava osallistamisen valtatie elvyttämällä kansalaisjärjestöt uuden omaehtoisen työn muotona ja keskeisenä demokratian, aktivoitumisen ja vastuunottoon oppimisenkanavana. On jatkettava "työn vapauttamista" omaehtoisuuden suuntaan, yhdessä sivistysliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen, osuuskauppaliikkeen ja kulttuuri- ja kasvatusjärjestöjemme kanssa. On opittava pelkistävä, keskittynyt elämäntapa joka on sopusoinnussa ympäristön ja luonnon asettamien vaatimusten kanssa.
En osaa sanoa, koska historiallinen ikkuna murrokselle ja uudistavalle, yhteisölliseen motiiviin suuntautuvalle politiikalle avautuu. Voi olla että se ei tapahdu meidän elinaikanamme. Mutta "ei koskaan" voi olla jo tänään - kuten Bertold Brecht asian ilmaisee.
Optimismiin on aihetta siinä mielessä, että lähestymme yhä selkeämmin konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia hyvän pohjatyön avulla, jota Veikko Räntilän kapitalismikritiikki todellakin on. Tällainen ajan ilmiöiden kuvaus on todellakin tarpeen.
Saa jakaa!
Terveisin Ilpo
Seppo moi!
Käytin hetken aikaa Veikko Räntilän raportin lukemiseen ihan "ajatuksen kanssa" ja sitä se toki vaatiikin. Veikon kapitalismikritiikki on terävää, laaja-alaista ja osuvaa - uskon meidän itsekunkin pohtineen useimpia noista kysymyksistä. Raportti osoittaa selvästi tarpeen taloudellisen vallan suitsimiseen, taloudellisen demokratian tarpeen ja edessä olevan suuren sivistystehtävän. Tältä osin analyysi on samanlaista kuin mitä itsekin olen tehnyt ja miltä pohjalta on sitten ponnisteltava eteenpäin. Veikko puutuu kapitalistisen talouden aiheuttamiin muutoksiin kuten jopa kielen ehdollistumiseen.
Kuten raportin alkupuolella Veikko toteaa, "Kapitalismin ongelmia ja puutteita ei haluta ja ei ymmärretä järjestelmällisesti tunnistaa ja arvioida. Suurin ongelma on finanssikapitalismin kehityksen, sisällön ja vaikutusten puutteellinen esilläpito ja ymmärrys." Veikko tunnustaakin, että " Vaikka käyn kriittisesti läpi kapitalismia, esitys ei tunnista kaikkia seuraamuksia enkä pysty hahmottamaan kaikkea tarvittavaa toimintaa." Vaikutukset ovat laajamittaisia ja vaikuttavat syvästi tietoisuuteen. Tässä mielessä läntinen arvoyhteisö vaikuttaa yksiulotteiselta, kapitalistiselle taloudelle lähes täysin alistetulta ja perinpohjin vieraantuneelta "arvoyhteisöltä".
Finanssitalouden osalta voitaisiin raportin pohjalta ja osin sitä korjaten edetä selkeästi keynesiläiseen suuntaan. Raha- ja finanssitalouden suurin ongelma on sen rajaaminen lähes pelkästään pankkien ja yritysmaailman käyttöön. Kuten Veikko raportin alkupuolella toteaa, "Raha ei ole, toisin kuin yleisesti ajatellaan, lähtökohtaisesti vaihdon väline, vaan velkasuhteen luomus. Pankit luovat rahaa antamalla luottoa." Sama koskee demokraattisessa valtiossa tietysti ennenkaikkea valtiota ja siihen verrattavaa julkista yhteisöä kuten Euroopan Unionia. Euroopan Unionin konsolidoidusa peruskirjassa tämä oikeus on otettu pois sekä Unionilta itseltään että sen jäsenvaltioilta. EKP:n määrällinen elvytys tarkkaan rajatulla alueella (kilpailusääntöjen vuoksi) on kuitenkin osoitus siitä, että rahapolitiikkaa tarvitaan ja sitä tarvitaan ennenkaikkea suurten yhteiskunnallisyen kysymysten, sosiaalisen eriarvosuuden poistamiseksi, hyvinvoinnin takaamiseksi sekä kantaväestölle että maanosaan muuttajille, suurten investointien tekemiseksi ja kansalaisille tarkoitettujen palvelutehtävien rahoittamiseksi. Kaikki tämä on raha- ja finanssipolitiikassa mahdollista ja sen tulisi olla sosialidemokratian suuri uudistusvaatimus finanssi- ja rahapolitiikalle. Yli puolen miljardin väestöpohjaisessa Unionissa lähes irrationaali pelko inflaatiosta ei voi olla se syy, jolla finanssi- ja rahapolitiikan demokratisointi estetään.
Raportissa esitetty vaatimus, jonka mukaan "Finanssitalous voidaan pitää joissakin rajoissa, kun estetään pääoman tuoton kasvu kansantuotteen kasvua nopeammin" ei ole keynesiläisen antisyklisen rahapolitiikan mukainen ajatus enkä oikein tiedä, miten tällainen estäminen voisi pakkoa käyttämättä onnistua. Oikea ratkaisu olisi EU:n konsolidoidin peruskirjan avaaminen ja rahapolitiikan demokratisointi siten että sitä voivat rauhan, demokratian ja ympäristöuhkien uhan nimissä käyttää myös EU ja sen jäsenvaltiot ja että keskeisiä toimijoita olisivat juuri parlamentaariset instituutiot, joille alisteisena yritystoiminta palvelee kansalaisia ja globaalissa maailmassa koko ihmiskuntaa. Minusta näyttää, että esim. Kiina käyttää jo nyt thokkaasti tätä rahapoliittista instrumenttia maailmanlaajuisesti. Miksi ei Eurooppakin? Se että tämä visio ei nouse keskusteluun sosialidemokraattisessa politiikassa eikä ylipäätään talouspoliittisessa keskustelussa, osoittaa demokratian kamaran ohuutta myös vanhalla mantereella.
Veikon oikeutetussa kapitalismikritiikissä ei puututa siihen, miksi enemmistö ihmiskunnasta ylipäätään tukee tätä ahneuteen ja omanvoitonpyyntiin perustuvaa järjestelmää? Sosialidemokratia tarvitsee tuekseen psykologisen, sosiaalipsykologisen ja itse asiassa myös humanistisen psykoanalyyttisen lähestymistavan, jossa osoitetaan kapitalismin taustalla ja toiminnassa olevan asennoitumisen ja suuntautumisen perustekijät ja osoitetaan niiden epäproduktiivisuus suhteessa ihmiskeiseen, yhteisöllistä lähestymistapaa korostavaan ja toteuttavaan tietoisuuteen ja toimintaan. Työväenliikkeen arvoperinnön mukainen yhteiskunta-analyysi, ja materiaalisen todellisuuden - kuten talouden - vaikutus ihmisen suuntautumiseen on ollut mm. Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologin Erich Frommin elämäntyön ja kirjallisen tuotannon keskeinen lähtökohta. Lyhyesti sanottuna marxilainen ja freudilainen lähestymistapa on yhdistettävissä, kun ymmärretään ihmisen tiedostamartomat motiivit ja vallisevan rakenteen suuri vaikutus kaikkeen ihmisen toimintaan.
Miksi ihmiskäsityksestä on puhuttava? Vetoan vain Karl Marxin lausumaan radikaalisuudesta:"Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Asoiden juuri on kuitenkin ihminen itse." Sosialidemokratiassa asian lähtökohdat ilmaistiin hyvin vuoden 1952 periaateohjelmassa, kun siinä korostettiin demokratiaa elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä. Tämä muodostaa kaiken sivistystyömme pohjan ja siitä kasvaa käsityksemme osallistamisesta, työn arvosta, toveruudesta, solidaarisuudesta ja yhteisöllisestä tietoisuudesta.
Oman lukunsa ansaitsisi myös se, mitkä ovat niitä keskeisiä tehtäviä sitten kun demokraattista valtaa ja vastuuta on riittävästi käytettävissä. Kerättävien verojen lisäksi tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja ja silloin keskeistä on demokratisoitu ja yhteiskunnallistettu talous, raha- ja finanssipolitiikka - ainakin sekatalouden mittaan saakka. On luotava osallistamisen valtatie elvyttämällä kansalaisjärjestöt uuden omaehtoisen työn muotona ja keskeisenä demokratian, aktivoitumisen ja vastuunottoon oppimisenkanavana. On jatkettava "työn vapauttamista" omaehtoisuuden suuntaan, yhdessä sivistysliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen, osuuskauppaliikkeen ja kulttuuri- ja kasvatusjärjestöjemme kanssa. On opittava pelkistävä, keskittynyt elämäntapa joka on sopusoinnussa ympäristön ja luonnon asettamien vaatimusten kanssa.
En osaa sanoa, koska historiallinen ikkuna murrokselle ja uudistavalle, yhteisölliseen motiiviin suuntautuvalle politiikalle avautuu. Voi olla että se ei tapahdu meidän elinaikanamme. Mutta "ei koskaan" voi olla jo tänään - kuten Bertold Brecht asian ilmaisee.
Optimismiin on aihetta siinä mielessä, että lähestymme yhä selkeämmin konkreettisia ajatuksia ja ehdotuksia hyvän pohjatyön avulla, jota Veikko Räntilän kapitalismikritiikki todellakin on. Tällainen ajan ilmiöiden kuvaus on todellakin tarpeen.
Saa jakaa!
Terveisin Ilpo
