tiistai 7. huhtikuuta 2020

Rehutiedotusta


Kirjoitin tänään 7.4. 2020 muistiin omaan toimintalokiin Helsingin Sanomien, maan päälehden tavasta käsitellä brittipolitikkaa ja erityisesti sitä, miten sekavasti ja vailla todellista sisältöä mm. Labourin politiikkaa on avattu ja esitelty. Näyttää siltä että sitten viime kesän - lähes vuoden ajan - on vatvottu brexitiä puoleen jos toiseenkin; Boris Johnson on otsikoissa jatkuvasti, mutta työväenpuolueen poliittista linjaa lehti ei ole onnistunut avaaman nimeksikään. Kun nyt sitten tänään tuli lehden tyly arvio Jeremy Corbynin politiikasta, niin voi vain todeta ettei Helsingin Sanomat ainakaan omalla panoksellaan ole onnistunut avaamaan tippakaan sitä todellista yhteiskunnallista vastakkaina settelua joka Britanniassa silminnähden vallitsee. Keräsin Helsingin Sanomien linkkejä viimeisen kymmenen kuukauden ajalta osoittaakseni,. miten tyhjänpäiväistä "ajatusrehua" lehti lukijoilleen tarjoilee.  
-
Tässä siis lehden sisältöä koskien Britanniaa, brexitiä ja Jeremy Corbynia:
-
"Helsingin Sanomat antaa mielestäni täysin virheellisen kuvan Jeremy Corbynin ajasta, hänen poliittisista tavoitteistaan ja jopa Corbynin Eurooppa-näkemyksestä. Euroopan Unionin valuvioista huolimatta hän kannatti yhteistä eurooppalaista politiikkaa - tosin erilaista kuin minä se nyt toteutuu - edessä olevien valtavien ongelmien hoitamiseksi. Sisäpolitiikassa hänen ehdotuksensa hyvinvointipalvelujen vahvistamisesta, sosiaalisesta asuntotuotannosta, ylipäätään kansaan eikä pieneen vähemmistöön suuntautuvan politiikan muuttamisesta ovat aivan tyypillsiä sosialidemokraattisen politiikkaan ja periaatteisiin nojaavia ohjelmallisia tavoitteita. Lehdistö sai väännetyksi joissakin sivujuonteissa hänestä reaktionäärisen yksinajattelijan, mikä on aina ollut yksi konservatiivisen median epämiellyttäviä, vapaan lehdistön periaatteita sumentavan lähestymistavan piirteitä. Juuri media onnistui luomaan öykkärimäisestä konservatiivisesta politiikasta kasvaneen 'vallankumouksellisen tilanteen' jossa sitten laajat joukot turvautuivat tavanomaisiin poliittisiin valintoihinsa. Britannian ongelmat ovat edelleen ratkaisematta ja Labour joutuu etsimään tietä eteenpäin uuden puheenjohtajansa Keir Starmerin johdolla. Vielä tämän kerran oikeistovoimat onnistuivat pyrkimyksissään pitää kiinni vallasta ja irrationaalisesta politiikastaan. Jeremy Corbyn ansaitsee täyden kunnioituksen rohkeana ja vahvana sosialidemokraattisena johtajana. With love and respect!


JOS se yhtään kannatuspulasta kärsiviä ja rooliaan hakevia Suomen sosiaali­demokraatteja lohduttaa, niin he eivät ole yksin. Sosiaali­demokratialla tai yleisemmin maltilliseen vasemmistoon kuuluvilla puolueilla on muuallakin vaikeaa pitää kiinni vanhasta kannatus­pohjastaan populismin puristuksessa.

-

PÄÄMINISTERI Boris Johnsonia tervehdittiin varhain perjantaiaamuna sankarina omiensa joukossa. Muissa joukoissa vallitsi ällistys ja jopa tyrmistys. Työväenpuoluelaiset kuvailivat omaa vaalitulosta hirvittäväksi.

Miten on mahdollista, että Johnson kykeni viemään konservatiivit selvään vaalivoittoon? Hallitus on ollut epäsuosittu, Britanniassa vallitsee brexit-kaaos ja Johnsonin oma maine jättää sekin toivomisen varaa.

-
Vaikka ulkomaisten, lähinnä Venäjän, toimijoiden puuttumista keskustelun kulkuun esimerkiksi tietovuotoja tehtailemalla on havaittu, hämmästyttävä määrä disinformaatiosta on brittien itsensä tekemää. Kun konstit ovat tulleet julkisuudesta tutuiksi, poliittiset toimijat ja kampanjaväki ovat omaksuneet ne itse. Asiasta kertoo esimerkiksi The New York Times.

ENSIN muutama esimerkki.

Kun Britannian televisiossa esitettiin työväenpuolueen ja konservatiivien välinen vaaliväittely, konservatiivien virallinen tili viestipalvelu Twitterissä muutettiin näyttämään puolueettomalta faktantarkastusryhmältä. Myöhemmin Google poisti konservatiivien ostamaa mainontaa, jota oli kohdennettu siten, että työväenpuolueen vaaliohjelmaa googlettavat saivat hakutulokseksi sivuston, joka kritisoi työväenpuolueen ohjelmaa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006340937.html
KESKUSTELU siitä, kuinka vasemmalle demokraattipuolueen pitäisi Yhdysvalloissa mennä, kiihtyi entisestään Britannian parlamenttivaalien tuloksen selvittyä. Polttoainetta keskusteluun sai ennen kaikkea demokraattien maltillisempi siipi, jonka mukaan yhdysvaltalaisdemokraattien on otettava oppia Boris Johnsonin voitosta.

-
Workington, Cumbria

NE ajat ovat menneet, kun englantilainen työläinen äänesti työväenpuoluetta ja keskiluokka ja rikkaat konservatiiveja.

Nykyään moni työmies löytää poliittisen kotinsa pääministeri Boris Johnsonin konservatiivipuolueesta. Yksi syy tähän on brexit. Johnson lupaa, että EU-erosta tulee viimeinkin totta.

JOHNSONIIN luottaa nyt myös pohjoisenglantilainen Ben Nicholson, 25, joka tekee keikkatöitä postille. Nicholson on brexiteeri eli EU-eron kannattaja.

”On häpeällistä, että brexit ei ole vieläkään toteutunut. Parlamentti on tukkinut kansan demokraattisen tahdon.”

-
PÄÄMINISTERI Boris Johnsonin ja oppositiojohtaja Jeremy Corbynin vaaliväittely BBC:n televisiokanavalla perjantai-iltana ei tuonut uusia ratkaisevia eroja tai yllätyksiä. Kumpikaan ei pystynyt loistamaan, eikä kumpikaan epäonnistunut.

Epätietoinen brittiäänestäjä voikin olla nyt pulassa, jos hän on toivonut vaaliväittelyn auttavan äänestyspäätöksen tekemisessä.

Britannian parlamenttivaalit järjestetään ensi viikon torstaina.

JOHNSON otti perjantaisen väittelyn korostetun varovaisesti ja toisteli kerta toisensa jälkeen tuttua iskulausettaan, että ”hoidetaan brexit valmiiksi”. Konservatiivipääministerin mukaan Britanniassa alkaa uusi energinen vaihe, kunhan EU-ero vain toteutuu.

Corbyn puolestaan esiintyi tuttuun asialliseen tyyliinsä. Hän lupasi, että työväenpuoluelainen hallitus loisi Britanniaan uutta toivoa, eikä ketään jätettäisi kelkasta.

__________________
RUTTO, kolera vai ehkäpä sittenkin lavantauti?

Britannian parlamenttivaalit koittavat ensi viikon torstaina. Monelle äänestäjälle etenkin Englannissa äänestyspäätös on vaikea.

Ketä kannattaa nyt kannattaa? Tyhjistä lupauksistaan ja totuuden vääntämisestä tunnettua konservatiivipääministeriä Boris Johnsonia? Vai työväenpuolueen vasemman laidan Jeremy Corbynia, johon eivät ole aina luottaneet edes hänen omat kansanedustajansa?

Puoluejohtajien nettosuosioluvut ovat miinuksella, eli heistä jokaisella on enemmän inhoajia kuin kannattajia. Kellään ei ole laajojen kansanjoukkojen tukea. Poliittinen ilmapiiri on myrkyllinen. Loka lentää.

JOULUKUUN vaalit ovat kuitenkin poikkeuksellisen tärkeät. Vaalitulos määrää, miten käy Britannian EU-eron eli brexitin. Puolueiden brexit-kannoissa on nyt kunnon eroja, toisin kuin vielä kaksi vuotta sitten.

-
BRITANNIAN parlamenttivaaleihin on aikaa enää pari viikkoa. Vaalien alla pääministeri Boris Johnsonin johtamat konservatiivit kasvattavat mielipidetiedusteluissa etu­matkaansa työ­väen­puolueeseen. Eroa on tuoreissa kyselyissä jo toista­kymmentä prosentti­yksikköä.

Mutta kyselyt ovat vain kyselyjä. Esimerkiksi vuoden 2017 vaalien lopputuloksen ne ennustivat huonosti: tiedustelujen mukaan konservatiivit olivat matkalla selvään voittoon, mikä olisi tarjonnut heidän puoluejohtajalleen ja pääministerilleen Theresa Maylle hänen kaipaamansa tuen EU-eroprosessissa. Voitto suli äänestyspäivänä, ja May joutui paikkaamaan hallitustaan Pohjois-Irlannin unionisteilla, jotka ottivat vaa’ankieliasemassaan hallituksen panttivangikseen. Brexit jäi polkemaan paikoilleen.

Tälläkin kertaa kyselyihin on syytä suhtautua varauksellisesti. Enemmistövaalitavan mukaisissa vaaleissa hyväkin valtakunnallinen kannatus saattaa sulaa vaalipiirien pirstomana. Erityisvaikeus ennustamisessa on tällä kertaa se, millaisen oletuksen tekee nuorten äänestysaktiivisuudesta. Nykyisissä ennusteissa pohjalla näyttäisi olevan oletus, että nuoret käyvät uurnilla yhtä nihkeästi kuin aiemmissa vaaleissa.

-
HAAVEILLUT olen myös siitä, että oven takaa ilmestyisi työväenpuolueen kampanjaryhmä. Kuuntelisin hetken palo­puheita naama peruslukemilla. Vetäisin sitten henkeä, ja antaisin palaa (”Saatanan tunarit, ettekö te. . . !”).

Haluaisin tehdä selväksi, mitä mieltä olen labourin johtajavalinnoista ja niiden kohtalokkaista seuraamuksista. Ja nyt ei puhuta edes Jeremy Corbynista vuonna 2015, vaan Ed Milibandista vuonna 2010. Jos Britannialla vain olisi ollut toisenlainen oppositiojohtaja, ei konservatiivipuolue olisi päässyt jylläämään EU-kansanäänestyksineen ja brexiteineen.

-
BREXIT nousi odotetusti suurimmaksi kiistakapulaksi, kun Britannian kahden suurimman puolueen johtajat Boris Johnson ja Jeremy Corbyn kohtasivat kahdenkeskisessä television vaaliväittelyssä.

Pääministeri Johnson puolusti brexit-suunnitelmaansa ja lupasi Britannian lähtevän EU:sta tammikuun lopussa. Työväenpuolueen puheenjohtaja Corbyn puolestaan sanoi Johnsonin aikataulua epärealistiseksi.

Britanniassa pidetään vaalit 12. joulukuuta, ja brexit-asetelma hallitsee vaaleja lähes täysin. Johnsonin konservatiiveilla on gallupeissa selkeä, yli 10 prosenttiyksikön johto työväenpuolueeseen.

JOHNSON yritti jatkuvasti viedä huomiota siihen, kuinka hän aikoo viedä brexitin maaliin.

”Me lähdemme ehdottomasti tammikuun 31. päivä, koska meillä on uunituore sopimus”, Johnson vakuutti ja lupasi, että tulevat kauppasuhteet EU:n kanssa neuvotellaan vuoteen 2021 mennessä.

Corbyn varoitti, että brexitin vieminen läpi Johnsonin ehdoilla tietää Britannian julkisen sote-järjestelmän eli NHS:n avaamista yhdysvaltalaisyrityksille. Oppositiojohtaja veti esiin asiakirjoja, joiden hän sanoi paljastavan yksityiskohtia alustavista kauppaneuvotteluista Yhdysvaltain ja Britannian välillä.

”Hän on pitänyt salaisia tapaamisia Yhdysvaltojen kanssa ja he ovat ehdottaneet NHS:n markkinoiden avaamista amerikkalaisyrityksille”, Corbyn sanoi.

-
BRITANNIAN vaaleissa 12. joulukuuta Jeremy Corbyn ei pääse pää­ministeriksi, mikäli ulkonäkö ratkaisee.

Corbynilla on parta, ja se on todella huono enne.

Britannian edellinen parrakas pääministeri oli lordi Robert Salisbury, jonka valtakausi päättyi vuonna 1902. Hän oli kuningatar Viktorian aikalainen, ja viktoriaaninen oli myös hänen muhkea partansa.

JO 1900-luvun alkupuolella parran merkitys politiikassa muuttui.

Muutosta johti Yhdysvallat, jolla ei enää 1900-luvulla ollut yhtään parrakasta presidenttiä. Ensimmäiseen maailmansotaan lähteneet amerikkalaissotilaatkin saivat mukaansa Eurooppaan vasta keksityn, kätevän Gilletten partahöylän.

Parta sai äärivasemmistolaisen sivumerkityksen. Karl Marxilla ja Friedrich Engelsillä oli suuret parrat, Vladimir Leninillä oli parta. Fidel Castro säilytti Kuuban johtajanakin sissipäällikön partansa, vaikka kielsi sellaisen kuubalaisilta korkeakouluopiskelijoilta.

-
Brighton

BRITANNIAN työväenpuolueelta on kestänyt yli kolme vuotta kirkastaa oma brexit-kantansa, mutta nyt ollaan lähellä: brexitiä ei kannatakaan puskea läpi hinnalla millä hyvänsä.

Labour ei kuitenkaan uskalla lähteä – ainakaan vielä – kampanjoimaan brexitiä vastaan ja EU-jäsenyyden jatkon puolesta. Puoluekokous Brightonissa päätti maanantaina pitää varovaisemman linjan.

Maanantai-illan äänestystulos oli samalla voitto puolueen johtajalle Jeremy Corbynille, joka kannattaa ”neutraalia” linjaa.

LABOUR on ehtinut myötäillä brexitissä pitkään konservatiivihallitusta, jotta äänestäjät eivät suuttuisi. Kesän 2016 kansanäänestyksen brexit-päätöstä pidettiin pitkään pyhänä.

Viime vuonna mieli alkoi muuttua. Labourin rivijäsenten suuri enemmistö kääntyi uuden EU-kansanäänestyksen kannalle.

-
BRITANNIAN oppositiojohtaja Jeremy Corbyn aikoo estää pääministeri Boris Johnsonin päätöksen jäädyttää Britannian parlamentti. Työväenpuolueen johtaja Corbyn sanoi torstaina, että poliitikot valmistautuvat toimimaan Johnsonia vastaan heti kun kansanedustajat palaavat kesätauolta ensi tiistaina.

Corbynin mukaan kansanedustajat pyrkivät lainsäädännöllisin keinoin estämään Britannian EU-eron ilman sopimusta. Hän lupasi järjestää epäluottamuslauseen hallitusta vastaan ”sopivalla hetkellä”.

”Ja yritämme myös estää häntä sulkemasta parlamenttia tällä kertakaikkisen käänteentekevällä ajanjaksolla”, Corbyn sanoi toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan.'-
Lontoo

YLIVOIMAISEN ennakkosuosikin Boris Johnsonin valinta konservatiivipuolueen johtajaksi ja sitä myöten Britannian pääministeriksi vahvistui tiistaina. Se tietää hänen pitkäaikaisen tavoitteensa toteutumista.

Johnsonista on puhuttu konservatiivien ”mahdollisena tulevana johtajana” jo lähes 20 vuotta – tässäkin lehdessä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2004.

MUTTA miksi juuri Johnson? Mikä häntä ajaa, ja minne hän ajaa Britanniaa? Mihin hänen suosionsa perustuu? Nämä kysymykset eivät ole tärkeitä vain brittien kannalta.

Pääministerinä Johnson on vastuussa Britannian EU-erosta eli brexitistä. Brexit puolestaan vaikuttaa jokaiseen EU-maahan, myös Suomeen. Siksi Johnsonin persoonalla on väliä.


-
TYÖVÄENPUOLUEEN puheenjohtaja Jeremy Corbyn ilmoitti tiistaina haastavansa pääministeri Theresa Mayn seuraajan järjestämään uuden kansanäänestyksen Britannian euroerosta brexitistä.

Asiasta uutisoineen Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan työväenpuolue kampanjoisi tällöin Euroopan unioniin jäämisen puolesta.

Corbynin mukaan taustalla on tarve pysäyttää kehitys, jonka seurauksena Britannia päätyy eroamaan EU:sta ilman sopimusta.

”Seuraavan pääministerin tulisi olla tarpeeksi itsevarma laittaakseen sopimuksensa, tai sopimuksettoman esityksensä, [brexitistä] takaisin kansan päätettäväksi kansan­äänestyksessä”, Corbyn kirjoitti kirjeessä ryhmälleen BBC:n mukaan.

Corbyn ei kuitenkaan kertonut, mitä hän tekisi, jos voittaisi vaalit ja nousisi uutena pääministerinä vetämään brexit-prosessia. Hänet on tunnettu brexitin kannattajana.

Corbynin kannasta uuteen kansanäänestykseen liikkui vihjeitä jo toukokuussa.









perjantai 3. huhtikuuta 2020

Koronaviruskriisi - Euroalueen kohtalonhetki?

Soste ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas on laatinut mielestäni mainion blogikirjoituksen Koronakriisistä ja sen vaikutuksista - niin kielteisistä kuin uskalletuista myönteisistäkin - Sorsa-Säätiön sivuille. Kysymys on äärimmäisen tärkeä Suomen hallitukselle, suomalaiselle sosialidemokratialle ja eurooppaosallistumisen kautta koko Euroopan Unionille ja sen koossapysymiselle. Lainaan tähän pienen osan kirjoituksesta - käy lukemassa se linkin kautta kokonaisuudessaan!

"Koronavirusepidemia on valtava yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen haaste. Se tulee mittaamaan erityisesti sellaisten taloudellisten ja poliittisten järjestelmien kestävyyden, jotka lähtökohtaisesti ovat valuvikaisia – toisin sanoen liian jäykkiä ja säännöiltään joustamattomia suurten shokkien vastaanottamiseen. On perusteltua pitää Euroopan talous- ja rahaliittoa tällaisena järjestelmänä.

Kun koronakriisi on pakottanut pysäyttämään talouden terveydenhuollon kestävyyden turvaamiseksi, keskuspankit ja valtiot ovat joutuneet ottamaan talouden kannateltavakseen. Juuri EMU-järjestelmälle tämänkaltainen tilanne on painajainen, sillä valuuttaunionia luotaessa ajateltiin poliittisesti neutraalin keskuspankin ja tiukan kansallisesti toteutetun finanssipolitiikan olevan järjestelmän peruskivet. Jo globaalin finanssikriisin ja eurokriisin aikana näistä periaatteista jouduttiin toki perääntymään, mutta koronakriisi asettaa talouspolitiikalle ehkä vieläkin suurempia vaatimuksia kuin viime vuosikymmenen kriisit.

Euroopan keskuspankki on ottanut tilanteessa johtajuuden ja ostanut aikaa valtioille löytää poliittinen ratkaisu tilanteeseen. Euromaat ovat kuitenkin jakautuneet talouspoliittista yhteisvastuuta vastustavaan pohjoiseen ja sitä kannattavaan etelään. Toisin kuin vielä eurokriisissä, nyt eteläisten euromaiden syyllistämiselle on vaikea löytää perusteita. On mahdollista, että pohjoiset jäsenmaat ovat aliarvioineet sen, kuinka tulenarka tilanne onkaan. Jos nimittäin eteläiset jäsenmaat pettyvät pohjoisen olemattomaan solidaarisuuteen, niiden syyt pysytellä valuuttaunionissa voivat vähentyä oleellisesti. Voidaan esittää kysymys, onko eurojärjestelmällä ja yhteisvaluutalla sen jälkeen tulevaisuutta?"

_____________________

Ilkka Kaukoranta, SAK:n pääekonomisti:
"Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on tehdä vaikeita ratkaisuja, joissa on kyse ihmisten työpaikoista, yrittäjien elämäntyöstä ja myös julkisen talouden kestävyydestä. Ratkaisuja pitää tehdä nopeasti ja hyvin puutteellisin tiedoin. Nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen, että vaikutuksia selvitetään perusteellisesti kuukausikaupalla. Sen takia on peräti todennäköistä, että kriisin hoidossa tullaan tekemään satojen miljoonien tai jopa miljardien eurojen virheitä. Tukia tullaan todennäköisesti maksamaan liian vähän, liikaa tai väärille yrityksille.

Epäonnistumisen pelko ei saa kuitenkaan johtaa toimettomuuteen, koska toimettomuus olisi todennäköisesti kaikkien kannalta se huonoin ja kallein vaihtoehto. Silti samaan aikaan toimet pitäisi suunnitella niin hyvin kuin mahdollista, jotta niillä edistetään nimenomaan yleistä etua, työllisyyttä ja julkisen talouden kestävyyttä. 

En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat näitä päätöksiä nyt tekemään. Toivotan päätöksenteossa viisautta ja työrauhaa—ajattelin pyrkiä omalta osaltani välttämään tarpeettoman jälkiviisastelun, koska tiedän, että tukitoimista optimaalinen suunnittelu on mahdoton tehtävä."
_______________
Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja 3.4. 2020
ehdottaa Korona-bondeja yhtenä vaihtoehtona suuren Korona-kriisin ratkaisemiseksi. Korona-bondi olisi ilmeisesti määräsuuruinen mutta ajaltaan rajoittamaton velkakirja, jota joko tarjotaan EKP:n toimesta ostettavaksi tai sitten BKT:n suhteutettuna määrällisenä tukena euromaille. Tätä finanssipoliittista vaihtoehtoa Rehn pitänee välttämättömänä, koska rahapolitiikalla pelkästään ei asiaa ratkaista. Siis varovaista avaamista endogeenisen, poliittisella päätöksellä ja kirjanpidolla toteutettavan ratkaisun suuntaan. 

"Euroalueen yhteiset lainat koronapandemian seurausten lieventämiseksi eli niin sanotut koronabondit voisivat Rehnin mukaan olla yksi vaihtoehto.

Euroalueen pohjoiset maat kuten Saksa, Hollanti ja Suomi ovat vastustaneet ajatusta yhteisistä koronabondeista. Saksa pitää parempana vaihtoehtona, että esimerkiksi kriisistä pahasti kärsinyt Italia hakee lainaa pelastusrahastoksi luodulta Euroopan vakausmekanismilta.
________________

Mikael Kallavuo 2.4. 2020  Osallisuusmediassa:

"Maailmantalous on historiansa pahimman romahduksen partaalla, varoittaa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki blogi-kirjoituksissaan Maailmantalouden kaikkien kriisien äiti (osat 1–4).

Osakemarkkinoille on syntynyt valtava superkupla, kun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talouskasvua tuettiin ”pumppaamalla helppoa velkarahaa sijoittajien käyttöön”, Patomäki kirjoittaa. Finanssimarkkinoissa oli vakavia häiriöitä jo syyskuussa 2019, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed alkoi tarjota 75 miljardia dollaria päivässä tukeakseen elintärkeää takaisinostositoumus repo-markkinoita (repurchase agreement), kirjoittaa Patomäki."

_____________________

S-Pankin pääekonomisti Lippo Suominen:
Ikuiset nollakorot ja velka taivaasta läpi?
"Koronakriisissä on alusta alkaen ollut selvää, että valtioiden ja keskuspankkien on tehtävä kaikkensa talouden pelastamiseksi. Ja se on hyvä asia. Pulma on siinä, että samat tahot ovat joutuneet pelastustalkoisiin kerta toisensa jälkeen pienemmissä ja suuremmissa taloushaasteissa. Talous ei enää tulekaan toimeen ilman jatkuvaa viranomaisten tekohengitystä, sillä sitä ei onnistuttu poistamaan edes taloussuhdanteen huipulla.

Keskuspankit voivat luoda rahaa tyhjästä, joten niillä eivät elvytysrajat tule vastaan. Ja jos keskuspankit ovat valmiita rahoittamaan valtioita, rajat eivät tule vastaan myöskään valtioilla. Jo ennen koronaa, mutta varsinkin sen jälkeen, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa valtioiden rooli taloudessa on isompi kuin mihin niiden rahat riittäisivät. Tämän turvaamiseksi keskuspankkien on pakko toimia rahoituksen lähteinä tulevaisuudessakin. Korot ovat painuneet nolliin, eivätkä ne voi nousta sieltä, sillä talous ja velkaantuneet valtiot eivät kestä merkittävästi korkeampia korkoja. Nollakorot ja velkaantuvat valtiot ovat tulleet jäädäkseen, kunnes jokin tulevaisuuden kriisi lopulta kaataa tämän paketin. Johtaako se jonain päivänä hyperinflaatioon vai yleiseen "japanifikaatioon", jää nähtäväksi."










torstai 2. huhtikuuta 2020

Koronan vuoksi

Veikko Räntilä:


Koronaepidemia on synnyttänyt monenlaisia seuraamuksia ja ajatuksia. Itse taudin ärhäkkyys ja vaarallisuus on päällimmäinen huoli. Toinen on taloudelliset seuraamukset. Sosiaalisista ja kulttuurisista seuraamuksista ei vielä edes keskustella.

Tilanteen karkaaminen käsistä Euroopassa kertoo, että missään maassa ei ollut asianmukaista varautumista eikä Kiinan tilannetta otettu reaaliaikaisesti täydellä vakavuudella puhumattakaan että olisi ollut yhteinen eurooppalainen epidemiaviranomainen, jolla olisi ollut omat asiantuntijat Kiinassa tilannetta seuraamassa ja arvioimassa ja hälyttämässä eurooppalaiset toimimaan.

Se mihin mittakaavaan epidemia kehittyy, nähdään. Yksi oppi kriisistä voi olla, että varautuminen riskeihin tullee lähemmäksi arkea ja synnyttänee myös yhteiskuntaan tarvittavat institutionaaliset järjestelyt tulevan varalle. Monta murhetta koetaan sitä ennen.

Talousopillista kiistelyä ei käydä elvytyksen tarpeesta. Kaikkialla varaudutaan suurimittaiseen elvytykseen. Sitä ennen tarjotaan yrityksille rahoitusjärjestelyjä. Nyt puhutaan jo suorasta tuesta. Ammattiyhdistysliikettä kiitetään sopeutumisesta nopeisiin lomautuksiin, se nähdään jossain puheenvuoroissa tarvittavana myönnytyksensä yhteisen edun toteutukseen. Samat puhujat eivät nosta esiin rahapiireiltä vaadittavaa solidaarisuutta yhteiselle asialle.

Sijoitusten tuotto on ollut poikkeuksellinen koko finanssikriisin jälkeisen ajan ja Harvardin yliopiston selvityksen mukaan Suomen kiinteistö- ja osinkotuotot ovat olleet kehittyneiden maiden ryhmän parhaita jopa 150 viimeistä vuotta. Koronan alttarille uhrataan palvelualan yritysten, pienyritysten
tulevaisuus. Toki kärsijöitä ovat kaikki yritykset kassan ja taseen vahvuudesta riippuen.

Yritystuissa, tässä tilanteessa tappioiden kattamistuissa on ilmeinen vaara, että ne jäävät jossain määrin pysyviksi, vaikka ne nyt säädetään määräaikaiseksi. Näin on monesti käynyt aiemminkin. Näihin tukiin tulee kytkeä ehdoton kytkentä tuleviin voittoihin ja tuottoihin, joista niitä tulee takaisin maksaa useampana tulevana vuonna.

Verohelpotuksia ja myöhentämisiä sovelletaan tuen muotoina. Näissä järjestelyissä piilee veropohjan rapautumisen uhka.Verot valtion maksettavaksi- oppi ei kestä todellisuutta.

Naomi Klein on kirjassaan ”Tuhokapitalismin nousu ” dokumentoinut seikkaperäisesti, miten Chigacon koulukunnan ajatuspajat ja verkostot toimivat kriisejä hyödyttäen voimasuhteita ja resurssien jakoa muuttaakseen pääoman eduksi. Tämän ne tekivät Milton Friedman johdolla Chilessä, Venäjällä, Puolassa ja monessa muussa kriisin joutuneessa maassa. Suomessa EK on jo luonut painetta lisääntyvän suoran tuen antamiseksi. Ministeri Kulmuni totesi suoraan tuen tarpeen kasvaneen. Konkurssiaallon uhkaamiseksi tukea tarvitaan harkitun kohteellisesti. Mihin se tuki pitää käyttää,
palkkamenoihin vai jätetäänkö osoite auki. Tällöin kärsijöinä ovat enenevästi työntekijät. Valtio ottaa velkaa 10-15 mrd euroa lisää, ketkä tämän tulevat maksamaan. Nykyisellä verorakenteella valtion tulot kerätään 90 %:sesti palkoista ja palkansaajilta. Jollei rikkaat osallistu veronmaksuun nykyistä enempää tarkoittaa se sitä, että tavalliset veronmaksajat maksavat tappiot ilman että omistusrakenteisiin puututaan. Sosialisoidaan kustannukset ja jätetään tulevat voitot yksityisille, vaikka niistä pitäisi maksaa kriisin kustannuksia.

Keskustelu uusliberalismin haaksirikosta ja kapitalismin kyvyttömyydestä olla aiheuttamatta ja kestää ilman veronmaksajien tukea kriisejä on sisältänyt olettamuksen näiden valtakauden päättymisestä. Oletan kuitenkin pääomapiireissä tunnettavan hyvin Friedmanin kriisiopin ja valmistauduttavan nykyisen kriisin hyväksikäyttämiseen valta- ja resurssisuhteiden muuttamisella omaksi edukseen. Vastaavaa toimijuutta tai valmistautuneisuutta ei löydy vastapuolelta. 
Työväenliikettä ei ole olemassa sellaisena yhteiskunnallisena tiedostavana ja vaikuttavana liikkeenä, joka pyrkisi omalta osaltaan määrätietoisiin tavoitteisiin kriisin hyväksikäytössä.

EMU-puskurit luotiin yhteisvaluutan tuomien tasapaino-ongelmien korjaamiseen tilanteissa, joissa palkkoja yritetään laskea kilpailukyvyn palauttamiseksi. Eläkevaroihin kerättiin arviolta 4-7 mrd euroa tällaista tukirahaa. Kenelle ja millä tavoin niitä jaetaan on jäänyt avoimeksi. Nyt niitä käytetään melkein miljardi työnanajamaksujen tilapäiseen alentamiseen. Tarkoitus on poikkeava siitä keille oletettiin kärsimysten aiheutuvan kun palkkoja sopeutetaan
kilpailukyvyn nimissä. Poliittista joustoa näkyy löytyvän ei osapuolilta. Samalla logiikalla niitä pitäisi käyttää lomautuskorvauksiin ja työttömyysajan palkkoihin.

Tuotantohäiriöt tulivat ensimmaisenä kiinalaisten osatoimitusten katkettua. Koronan vastatoimet lopettivat monen yrityksen toiminnan. Kapitalismin tuottavuusoppi on korostanut hoikkaa tuotantomallia ja sidotun pääoman vapauttamista omistajien käyttöön. Nopea ja välitön voitto on ollut tavoitteena. Toiminnan pysyvyyteen, epävarmuuden kohtaamiseen tai kriiseistä selviytymiseen ei ole pyritty varautumaan. Sehän syö pääomaa. Tämän kokemuksen jälkeen ei ole ajateltavissa entisenkaltaista hoikkaa tuotantoa. Riskejä on laskettava sisään liikekirjanpitoon. Lain on edellytettävä pääoman varaamista
varastointiin, samoin kuin riskien puskurointiin on varattava pääomaa. 

Nämä ovat kapitalismin toimintalogiikan vastaisia vaatimuksia ja toteutuakseen ne vaativat puoltajat. Missä ne ovat? Kun tuotanto on yksityisessä omistuksessa, mutta kriisin tullen tappiot ja menetykset korvataan veronmaksajien varoilla, on periaatteellisempi kysymys tuotannon omistuksesta oltava esillä kaiken aikaa. Sijoittajien omaisuus on toistaiseksi suojassa.

Arvopaperikuplien puhkeaminen ei ole omistajien osallistumista yhteisen kriisin rahoitukseen. Sen on tarkoitettava todellisten tulojen käyttöä siihen ja veroparatiisisuojauksen purkamista rikkaiden tulojen ja omaisuuden osalta ja niiden verolle panoa. Kriiseissä työntekijöiden tappiot ovat suuremmat sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Tuloista merkittävämpi osa katoaa ja köyhyys tulee työntekijöitä lähemmäksi. Henkilökohtainen talous pettää tuhansilta
ihmisiltä. Pienyrittäjien tappioita ja velkoja voi hyvinkin verrata työntekijöiden kohtaloon. 

Pankkikriisissä Suomeen luotiin 40000-50000 velkavankeuteen tuomitun ihmisen joukko. Näitä ei autettu, pankit pelastettiin. Silloin koettiin useamman sadan ihmisen itsemurhat. Tämän toisintoa ei pidä luoda.

Maailma on velkaisempi kuin koskaan. Yksityishenkilöt, yritykset, kunnat ja valtiot ovat ennätysvelkaisia. Vielä muutama kuukausi sitten pankit eivät nähneet tuloihin nähden 3,5-4.5 kertaisia velkoja ongelmana. Rahaa syydettiin velkoihin. Velkojen jälkimarkkinat ovat laajentuneet ja keskittyneet. Nyt niitä, yrityspapereita ja valtionlainoja ostavat rajoituksetta EKP ja muut keskuspankit. Rahan syytäminen pankeille tällä tavalla on viimeisen kahdeksan vuoden aikana todettu varsin tuloksettomaksi keinoksi saada aikaan jotain reaalitaloudessa. Siitä huolimatta uusia keinoja ei keksitä. Säännöt eivät enää ole
rajoitteena kun Saksakin sanoi irti kasvu- ja vakaussopimuksen.

Pääomien tarkempaa ohjailua tarvitaan. Pitää varmistaa mihin raha menee. Sen on mentävä tuotannon luomiseen. Tuskin on ajateltavissa että 10-20 %:n velkojen kasvu globaalisti voisi olla tilanne, jossa velalliset maksavat takaisin velkansa. Valtiot eivät ole pystyneet lyhentämään finanssikriisin jälkeen velkojaan. Aki Kangasharju vaati jo Etlan nimissä yritysten rahoituksen helpottamiseksi annettavien lainojen anteeksiantoa jälkikäteen. Velkojen aneeksianto läpäisee näin poliittisen hyväksynnän. Kun Saksa sai anteeksi sotavelkansa, on vastaavasti luonnollista, että yleisesti velkoja tullaan antamaan anteeksi.

Kun valtio voi omalla keskuspankillaan luoda vapaasti rahaa, ilman velkaantumisen peikkoa, on varmaa että nykytilanteen epäedullisuus valkenee useammalle. Oman rahan edullisuus on ilmeinen. Sen toteutus on osin mahdollista luomalla rinnakkaisvaluutta kryptorahan muodossa. Suuri osa kansallisista transaktioista voisi tapahtua sen puitteissa. Kun hädän hetkellä ei EU:ssa esiinny keskinäisapua tai solidaarisuutta, tuskin on ajateltavissa, että kriisin jälkeen EU:n tulevaisuuden takaamiseksi tarvittavaa liittovaltiokehitystäkään tapahtuu. Todennäköisempää on Unionin hajoamiskehitys. 

Suoraviivaista sekään ei ole. Unionin laajenemista edelleen kaavaillaan Balkanin valtioiden jäseneksiottamisella. Unionin syventäminen yhteiseen finanssipolitikkaan, sosiaaliseen Eurooppaan tai välttämättömiin yhteisiin ilmastotoimiin eivät ole menettäneet merkitystään. Ei toimivaa yhteistä elvytystäkää ole ajateltavissa ilman EU:n koordinaatiota. 

Voi hyvinkin olla että kriisin jälkeen unohdetaan jäsenvaltioiden kansallinen itsekkyys kriisin aikana. Toisen maailmansodan jälkeen kriisikokemusta hyödynnettiin keskinäisriippuvuuden tunteen lisääntymisen avulla, synnytettiin Yhdistyneet kansakunnat, IMF, Maailmanpankki ja Bretton Woods-
järjestelmä. YK:n pääsihteeri on vedonnut sotiviin osapuoliin kaikenlaisten sotatoimien lopettamisen puolesta. Hän kehotti keskittymään yhteisen vihollisen, koronaviruksen, kukistamiseen.

Tämäkin poliittinen vaihtoehto on mahdollinen. Se tarjoasi maailmanlaajuiselle rauhanomaiselle yhteistoiminnalle uudet mahdollisuudet.
Voiko yhteiskunta mennä kokonaan kiinni? Näinhän näyttää tapahtuvan monessa maassa. Ainakin useamman viikon joutuvat eri maiden kansalaiset oleilemaan sisätiloissa. Intiakin julisti ulkonaliikkumiskiellon. Näissä väkirikkaissa maissa kontaktien rajoittamista ei voitane muuten varmistaakaan. 
Muutaman kuukauden lähes täydellistä tuotantoseisokkia pidettiin eripuolilla mahdollisena, jos sen jälkeen nopeasti toivutaan ja tuotanto ja tulot elpyvät. Jos ihmiset joutuvat vaille toimeentuloa, seuraukset voivat olla mitä tahansa. Tulemme varmaan näkemään jonkinlaista yhteiskuntajärjestyksen sortumista, jos terveys- ja toimeentulotilanne karkaavat joissakin maissa hallitsemattomaksi. Joudutaanko rinnastuskohtia hakemaan historian ruttoepidemioista?

USA:ssa on arvioitu työttömyysasteen putoamisen voivan olla jopa 30 %. Jos työttömyysturvaa ei ole, jos epidemia leviää nykyisellä vauhdilla siellä, voi USA olla maa, josta saadaan hurjia tietoja. Trump lupaili rajoitustoimien päättymistä pääsiäiseen mennessä. Hän toivoi näkevänsä silloin kirkot täynnä väkeä. Hän ei varmaan tarkoittanut hautajaissaattoja. Asiantuntijat kyseenalaistivat Trumpin arviot rajoitustoimien kestosta.

Tampereella 24.3. 2020
Veikko Räntilä

________
Joonas Honkimaa blogissaan 3.4. 2020:

"Ei työn kapitalistinen kaksoisluonne ole jokin alkuräjähdyksen tuottama vääjäämätön pakko, jota ei käy ohittaminen. Tästä syystä erinäisten kriisien keskellä ei voi olla niin, että taistelu käsitteistä unohdetaan, että päätämme jatkaa “kuten ennenkin” ja kuuntelemme pääoman papiston puheita sekä otamme heidän lääkkeitä, jotka omalta osaltaan tuottivat koko sairauden. Jos me emme edes tässä kohtaa pysty venyttämään omaa poliittista ajatteluamme yli annetun, niin en tiedä milloin sen teemme."



keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Saksa sallimassa finanssipoliittisen yhteisvastuun Euroopassa?

Lainaan tähän tekstiä kahdesta saksalaisesta arvostetusta julkaisusta, die Zeit-päivälehdestä, joka kirjoittaa "likaisesta salaisuudesta" ja viikottain ilmestyvästä der Spiegelistä, jota molemmat vaativat Saksaa luopumaan tässä uudessa ja koko Europan Unionille suureksi vaaraksi osoittautuvassa kriisissä eurooppalaisen, ainakin Euroopan Valuuttaunionin  jäsenmaihin suuntautuneesta yhteisen eurooppalaisen finanssipolitiikan, siis yhteisen vastuunoton  jarruttamisesta. Juuri nyt on aika luopua "likaisesta salaisuudesta" (Die Zeit) ja lopettaa jarruttaminen. "Mitä me odotamme", kysyy der Spiegelin toimittaja. Tämä sama sopii osviitaksi myös meillä juuri perustetulle  makrotalouspoliittiselle "asiantuntijatyöryhmälle". 

Likainen salaisuus
1.4. 2020
Mark Schieritz, saksalaisen die Zeit-lehden kolumnisti kirjoittaa Euroopan taloudelliseen pelastamiseen liittyvästä teemasta; Saksa on perinteisesti vastustanut yhteistä taloudellista vastuunottoa, mutta on olemassa likainen salaisuus, joka edellyttää saksalaisen linjan muuttamista.

"Muistaako joku syksyä 2008? Tuolloin investointipankki Lehman Brothers romahti New Yorkissa, ja koska talous myös pysähtyi Saksaan, vaadittiin talouden elvytysohjelmaa. Silloisen valtiovarainministerin nimi oli Peer Steinbrück, eikä useimpien hallituksen poliitikkojen tavoin halunnut tietää siitä.Talouden piristyspaketti? Se kuulosti Keynesilta, kuten maailmanlaajuiselta talouden hallinnalta, vuoden 1970 jälkeen. Kaikki asiat, joiden kanssa et halunnut olla tekemisissä. Tai kuten Steinbrück sanoi tuolloin: "Siinä vain rahaa poltetaan".  

Loppujen lopuksi hallitus tietenkin käynnisti kuitenkin talouden elvytysohjelman talouden romahtamisen estämiseksi. Sitä ei vain voitu kutsua siksi. Sen sijaan sitä kutsuttiin kasvun vahvistamisohjelmaksi.

Ja tänään? Tuntuuko sinusta mielestäsi samanlaiselta tilanteelta, kun seuraat keskustelua Korona-kriisin eurooppalaisesta ulottuvuudesta?  

Muistutuksena on yksimielisyys siitä, että kriisin taloudellisia vaikutuksia voidaan lieventää vain, jos valtio pitää talouden liikkeessä julkisen elämän rajoitusten ajan. Se maksaa rahaa - niin paljon rahaa, että se voidaan ottaa käyttöön vain lisälainoilla. Tämä on ongelma valtioille, joilla on jo runsaasti velkaa, kuten Italialle. 

Siksi jotkin maat ovat ehdottaneet kerätä tarvittavat varat koronalainoilla. Nämä ovat joukkovelkakirjalainoja, jotka laskevat liikkeeseen euroalueen maat, jolloin taloudellisesti heikommat maat hyötyvät taloudellisesti vahvempien maiden luottokelpoisuudesta.   

Vastuu ja valvonta hajoavat aina
Idea on herättänyt puolustavia refleksejä, kuten viimeksi kuultiin eurokriisin aikana. Talousministeri Peter Altmaier puhuu "haamukeskustelusta".  CDU: n talousneuvosto pelkää, että Saksa menettää "suvereniteettinsa budjettipolitiikkaansa kohtaan" ja talousasiantuntijaneuvosto pelkää, että "tällainen vastuu ja valvonta" hajoavat tällaisen yhteisörahaston vuoksi . 

Se voi olla niin, mutta kerron tässä vaiheessa likaisen salaisuuden: vastuu ja valvonta hajoavat aina riippumatta siitä, minkä rahoitusmallin valitset. 

Ei pidä paikkaansa, että italialaiset pitää jättää oman onnensa nojaan. Päinvastoin: melkein kaikkien liittopäivien edustamien puolueiden huippupoliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että maata on autettava. Vaihtoehtona koronalainoille otetaan käyttöön Euroopan keskuspankin (EKP) tukiohjelmat tai erityinen luottolimiitti Luxemburgissa sijaitsevalta pelastusrahastolta ESM, jota, toisin kuin tavallisesti, ei pitäisi yhdistää tiukkoihin talouspoliittisiin vaatimuksiin.  

Taitavasti pakatut eurobondit
Mutta mitä tapahtuu, jos EKP ostaa Italian valtion joukkovelkakirjalainoja antaakseen italialaisille lisää verotuksellista liikkumavaraa? Vastaus: EKP vie nämä joukkovelkakirjat taseeseensa, josta kaikki euromaat ovat vastuussa hätätilanteessa. Ja kaikki jäsenvaltiot jakavat myös ESM: n. Hän jälleenrahoittaa lainansa joukkovelkakirjoilla, jotka on turvattu näiden maiden luottokelpoisuudella. Toisin sanoen ESM-laina tai keskuspankin likviditeettilinja on vain fiksuisti pakattu joukkovelkakirjalaina.  

Vastuuväite on siis harhaanjohtava. Tämä ei tarkoita, että koronalainat ovat parempia kuin kaikki muut rahoitusvaihtoehdot. Jokaiselle tukivaihtoehdolle on hyviä taloudellisia ja poliittisia perusteita. EKP voi reagoida nopeasti eikä ole riippuvainen parlamenttien suostumuksesta, mutta keskuspankki, joka rahoittaa jatkuvasti yksittäisiä maita jatkuvasti kasvavilla velkasuhteilla, ei oikeastaan ​​ole Eurooppa-sopimusten mukaista toimintaa. ESM voidaan aktivoida suhteellisen helposti, mutta luottolimiitti, joka todella auttaa italialaisia, olisi suunniteltava niin anteliaasti, että on kyseenalaista, pystyykö rahasto saavuttamaan sen. Coronan joukkovelkakirjat sallivat rahoituksen varautumisen puitteisa, mutta niitä on vaikea välittää poliittisesti monissa pohjoisissa maissa olevan vastustuksen vuoksi. Päätelmäksi jää, että yhteisövastuunotto  toimii parhaiten edessäolevien vaatimusten suhteen. 

Sinun ei tarvitse jakaa tätä arviota, mutta tämä on  se taso, jolla sinun tulisi keskustella. Tilanne on liian vakava ideologisiin perustavanlaatuisiin keskusteluihin." 



________
Mitä me odotamme?

29.3. 2020
Henrik Müller, Der Spiegel-lehden kolumnisti kirjoittaa Korona-kriisin aiheuttamasta vakavasta kriisistä kokonaisuudessaankin, mutta myös aiheuttamsta vakavasta uhasta erityisesti julkiselle hallinnolle ja jäsenvaltioiden vakaudelle. On aika heittää vanhentuneet, yhteistä vastuuta ja yhteisiä ratkaisutapoja estävät  ideologiset päähänpinttymät sivuun ja ottaa yhteisvastuuta Euroopasta.

Kriisi kriisin jälkeen on jo syntymässä. Euroopan maat ovat vaarassa mennä konkurssiin koronaepidemian seurauksena . Jos Italia , Espanja ja mahdollisesti Ranska eivät voi enää lainata rahaa hyväksyttävin ehdoin, taloudellinen tilanteemme romahtaa. Mikään ei olisi sama kuin ennen: sisämarkkinat, valuutta, vaurautemme. Sosiaalisia ja poliittisia seurauksia ei voida enää odottaa.

Tämä skenaario ei ole mitenkään järjetön. Epidemia on lisännyt velkaantumista harppauksin. Kuukausia kestäväkoko maanosan sulkeminen pienentää taloudellista tuotantoa kaksinumeroisin prosenttimäärin. Valtion tulot ovat vapaassa pudotuksessa, kun taas menot kasvavat voimakkaasti (katso uusia työttömyyslukuja tiistaina ja keskiviikkona). Rauhan aikana ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta. Jo 1930-luvun suuren talousromahduksen aikana talousluvut  eivät laskeneet näin jyrkästi.

Hermostuneisuus ja rahoitusmarkkinoiden hämmennys oli jo nähtävissä viime viikkoina. Italian, Espanjan ja Ranskan julkisen velan korot nousivat, koska sijoittajat pelkäsivät näissä maissa suurempaa konkurssiriskiä. Riskipreemiot ovat laskeneet uudelleen vasta sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti ostavansa arvopapereita 750 miljardin euron arvosta . Toistaiseksi on ollut hiljaista. Mutta ottaen huomioon synkät näkymät, tämä hiljaisuus ei voi kestää pitkää aikaa.

Eurokriisi palaa takaisin 
Vuosina 2010–2015 valtioiden  konkurssiuhka on pitänyt Eurooppaa ja muuta maailmaa varpaillaan. Euroopassa on paljon muuttunut näiden vuosien aikana. Mutta yksi asia on edelleen kuten aikaisemminkin: euroalue ei voi reagoida vakaviin, akuutteihin kriiseihin kuten muut valuutta-alueet, koska se merkitsisi yhteistä taloudellista vastuunottoa. Tämä on perustavanlaatuinen ongelma.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa se toimii näin: parlamentti, Yhdysvaltain kongressi, päättää ottaa uuden velan, jonka hallitus sitten lainaa valtion joukkovelkakirjojen muodossa. Jos näiden joukkovelkakirjalainojen myynnissä rahoitusmarkkinoilla on ongelmia, liittovaltion keskuspankki ostaa arvopapereita, tarvittaessa laajassa mittakaavassa. Keskuspankit voivat estää valtion konkursseja. Tämän hinta voi olla inflaation nousu myöhemmin, mutta nykyisen kaltaisessa akuutissa kriisissä tämä ei ole pääongelma. Järjestelmän kaatumisen välttäminen on ehdottoman tärkeää.

Yhteisvastuun ongelma
Euroalueella velka syntyy kuitenkin yksittäisten  jäsenvaltioiden kautta. Kansalliset parlamentit päättävät julkisesta lainanotosta. Jos ne romahtavat lainojen kanssa myöhemmin, ei ole mitään kansallista keskuspankkia, joka voisi astua määräämättömäksi ajaksi ja rauhoittaa markkinoita. Jos EKP ostaisi kansallisen velan, tämä johtaisi riskien uudelleenjakamiseen, josta mikään parlamentti ei ollut aiemmin päättänyt. Jos europankki ostaisi massiivisen Italian valtion velan, lopulta kaikkien Eurostatojen olisi vastattava siitä ilman, että heillä olisi mahdollisuus olla etukäteen sanottavaa. (Juuri tämän uudelleenjakamisvaikutuksen välttämiseksi EKP ostaa osana obligaatioiden osto-ohjelmaa kaikkien euromaiden arvopapereita vastaavien pääomaosuuksiensa mukaisesti.)

Akuutissa kriisissä vain keskuspankki pystyy toimimaan rajattomilla resursseilla, koska vain se voi luoda rajatonta rahaa - vain se voi lopulta ja tehokkaasti torjua kokonaisten luottomarkkinoiden romahtamisen. Jotta keskuspankki toimisi tällä tavalla, se tarvitsee arvopapereita, joita se voi ja voi ostaa teoriassa määräämättömästi. Mutta euroalueella sellaista ei ole toteutettu.

Koronakriisin vuoksi tämä valuuttaliiton rakennusvirhe on nyt tulossa selväksi. Koska Euroopassa ei ole laillista liittovaltiotasoa, yhteiselle lainanotolle -  ts. yhteisvastuulle - on asetettu rajoja.

Mitä tehdä akuutissa vaiheessa olevan korona-onnettomuuden edessä, joka on saattanut talouden vapaan pudotuksen tilaan? Viime viikolla järjestetyssä EU: n huippukokouksessa valtion- ja hallitusten päämiehet lykkäsivät tätä ehdotettua ratkaisua toistaiseksi .

Toistaiseksi vanhat refleksit ovat edelleen päällä. Ranska, Italia, Espanja ja muut eteläiset valtiot vaativat yhteisöltä jäsenvaltioiden rahoittamista.  Saksa, Alankomaat ja muut pohjoiset valtiot kuitenkin ovat sanoneet kieltäytyvänsä.

Videokokous oli ilmeisesti jotain tällaista. Etelät vaativat eurolainoja (nykyisin nimeltään "koronalainat"): velkakirjat, joista euromaat ovat yhteisvastuussa. Pohjoinen ei halunnut tietää niistä mitään - saa nähdä mitä tapahtuu.

Tämä kuulostaa uudelta esitykseltä eurokriisiin kiusallisen pitkässä draamassa. Tuolloin Saksan ja muiden Pohjois-Euroopan maiden kova asenne voitiin ehkä vielä perustella: velkakriisi aiheutti tuskaa maille, joiden niidenkin julkinen talous on epävakaa, ja erityiseti  talouksille, jotka eivät olleet kovin vahvoja. Nykyisen kriisin pitäisi opettaa heille kurinalaisuutta. Tämä voi olla kyyninen kanta, mutta siinä oli ainakin tietty logiikka: kriisin varoittavan vaikutuksen pitäisi varmistaa euroalueen pitkäaikainen vakaus.

Paniissa tarvitaan päättäväisyyttä
Kaikki on tällä kertaa erilaista. Se on nyt luonnonkatastrofi, jota valtio ei voi hallita, kuten Liittopäivät  päättivät viime viikolla, samalla kun 'velkajarrun' toiminta keskeytettiin . Siksi on väärin viivyttää välineiden käyttöä tai sulkea niitä kokonaan pois. Nyt tehtävänä on oltava auttaa maita, joihin pandemia on vaikuttanut erityisen kovasti. Näin asia on.

Kyse on ihmisen elämästä - ja myös Euroopan sisäisen solidaarisuuden symboleista. Niitä, jotka nyt seuraavat kumppanimaiden menoa konkurssiin, on syytä syyttää myöhemmin vastuusta euroalueen hajoamisesta. Sitten hyvää yötä: vihamielisyyden täyttämästä maailmasta yksittäisistä Euroopan maista tulee koko maapallon  pelipalloja.

On aihetta hillitä valtavaa epävarmuutta
 Paras tapa hallituksille tehdä tämä on paljastaa työkalupakkinsa ja vakauttaa siten kansalaisten, yritysten ja sijoittajien odotukset niin pitkälle kuin mahdollista. Menetelmä pienten askelten ottamiseen, odottamiseen ja epäröintiin on tietyissä olosuhteissa väärä . Poliitikot eivät saa nyt luoda ylimääräistä epävarmuutta lykkäämispäätöksillään. Paniikissa tarvitaan päättäväisyyttä. 

Ja kyse on lopullisesta uskottavuudesta. Ainoa tapa, jolla euroalue voi saavuttaa tämän, on antaa EKP: lle mahdollisuus ostaa rajoittamattomia määriä valtioiden velkaa. Sovellettavien sääntöjen mukaan EKP voi vaikuttaa vain maihin, joilla on avustusohjelma ESR: n kanssa

Vasta sitten EKP voi hypätä yksittäisten maiden tueksi -  toistaiseksi. Kunn  "taseenvahvistusohjelmien" (OMT) suuntaviivat on vahvistettu, ilmoitus entisen EKP johtajan  Mario Draghi ehdotus  tukea yksittäisiä euromaita voi tulla voimaan. Mitä siitä seuraa, on silloin virallistettu ja laillisesti turvattu.

Entisen Saksan korkeimman virkamiehen Klaus Reglingin johtamalla ESM-euron pelastusvarjolla olisi keskeinen merkitys korona-onnettomuudesta selviytymisessä. Rahasto ja sen edeltäjä EFSF voivat lainata yhteensä enintään 700 miljardia euroa. Tätä rajaa voidaan nostaa useita kertoja, jos kaikki euromaat ovat yhtä mieltä. Rahasto lainaa suurimman osan tästä rahasta pääomamarkkinoilta laskemalla liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja. Tämän takaavat 19 euron jäsenvaltiota, jotka ovat rahaston osakkeenomistajia pääomaosuuksiensa perusteella, minkä puolestaan ​​kansalliset parlamentit oikeuttavat.

Mitä me odotamme?
Jos kaikki euroalueen jäsenvaltiot sopisivat ennalta varautumiseen tarkoitetuista lainaohjelmista tulevaa kriisiä varten ESM: n kanssa, Euroopan keskuspankki voisi ostaa yksittäisten konkurssivaarassa olevien maiden joukkovelkakirjalainat sekä ESM: n joukkovelkakirjalainat, joista tulisi sitten todellisia eurolainoja. Se olisi samalla vakuutus kansallisia konkursseja vastaan. Koronakriisin seuraukset olisivat edelleen tarpeeksi vakavat mutta ainakaan osa Euroopasta ei menisi konkurssiin ilman että ei oltu tehty mitään. Ja se olisi myös vakuutus sellaisille populistisille johtajille, kuten Italian Matteo Salvinille, joka torjuu ehdottomasti ESM-ohjelmat, koska he näkevät sen puuttumisena kansalliseen suvereniteettiin.

Nämä eivät ole aikoja strategisille peleille, jolloin lähestytään ongelmia varovaisesti pienin askelin. Tämän luonnonkatastrofin vuoksi se, mikä oli euro-kriisin aikana perusteltua, on nyt täysin väärin.

Tämä voisi olla Euroopan hetki. Hetki, jolloin "yhä tiiviimpi Euroopan kansojen liitto", kuten EU: n sopimuksessa todetaan, muuttuu todelliseksi liittovaltioksi. Ja tämä muutosta edistävä väline voisi olla yhteinen raha.

Julkisella hallinnolla ja taloudella on edelleen suuri merkitys  Euroopassa. Reaktiot koronaviruksen aiheuttamaan vaaraan ovat saattaneet aluksi olla kansallisia. Mutta se ei riitä keskipitkällä aikavälillä. Mitä me odotamme?