Lainaan tähän tekstiä kahdesta saksalaisesta arvostetusta julkaisusta, die Zeit-päivälehdestä, joka kirjoittaa "likaisesta salaisuudesta" ja viikottain ilmestyvästä der Spiegelistä, jota molemmat vaativat Saksaa luopumaan tässä uudessa ja koko Europan Unionille suureksi vaaraksi osoittautuvassa kriisissä eurooppalaisen, ainakin Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaihin suuntautuneesta yhteisen eurooppalaisen finanssipolitiikan, siis yhteisen vastuunoton jarruttamisesta. Juuri nyt on aika luopua "likaisesta salaisuudesta" (Die Zeit) ja lopettaa jarruttaminen. "Mitä me odotamme", kysyy der Spiegelin toimittaja. Tämä sama sopii osviitaksi myös meillä juuri perustetulle makrotalouspoliittiselle "asiantuntijatyöryhmälle".
Likainen salaisuus
1.4. 2020
Mark Schieritz, saksalaisen die Zeit-lehden kolumnisti kirjoittaa Euroopan taloudelliseen pelastamiseen liittyvästä teemasta; Saksa on perinteisesti vastustanut yhteistä taloudellista vastuunottoa, mutta on olemassa likainen salaisuus, joka edellyttää saksalaisen linjan muuttamista.
"Muistaako joku syksyä 2008? Tuolloin investointipankki Lehman Brothers romahti New Yorkissa, ja koska talous myös pysähtyi Saksaan, vaadittiin talouden elvytysohjelmaa. Silloisen valtiovarainministerin nimi oli Peer Steinbrück, eikä useimpien hallituksen poliitikkojen tavoin halunnut tietää siitä.Talouden piristyspaketti? Se kuulosti Keynesilta, kuten maailmanlaajuiselta talouden hallinnalta, vuoden 1970 jälkeen. Kaikki asiat, joiden kanssa et halunnut olla tekemisissä. Tai kuten Steinbrück sanoi tuolloin: "Siinä vain rahaa poltetaan".
Loppujen lopuksi hallitus tietenkin käynnisti kuitenkin talouden elvytysohjelman talouden romahtamisen estämiseksi. Sitä ei vain voitu kutsua siksi. Sen sijaan sitä kutsuttiin kasvun vahvistamisohjelmaksi.
Ja tänään? Tuntuuko sinusta mielestäsi samanlaiselta tilanteelta, kun seuraat keskustelua Korona-kriisin eurooppalaisesta ulottuvuudesta?
Muistutuksena on yksimielisyys siitä, että kriisin taloudellisia vaikutuksia voidaan lieventää vain, jos valtio pitää talouden liikkeessä julkisen elämän rajoitusten ajan. Se maksaa rahaa - niin paljon rahaa, että se voidaan ottaa käyttöön vain lisälainoilla. Tämä on ongelma valtioille, joilla on jo runsaasti velkaa, kuten Italialle.
Siksi jotkin maat ovat ehdottaneet kerätä tarvittavat varat koronalainoilla. Nämä ovat joukkovelkakirjalainoja, jotka laskevat liikkeeseen euroalueen maat, jolloin taloudellisesti heikommat maat hyötyvät taloudellisesti vahvempien maiden luottokelpoisuudesta.
Vastuu ja valvonta hajoavat aina
Idea on herättänyt puolustavia refleksejä, kuten viimeksi kuultiin eurokriisin aikana. Talousministeri Peter Altmaier puhuu "haamukeskustelusta". CDU: n talousneuvosto pelkää, että Saksa menettää "suvereniteettinsa budjettipolitiikkaansa kohtaan" ja talousasiantuntijaneuvosto pelkää, että "tällainen vastuu ja valvonta" hajoavat tällaisen yhteisörahaston vuoksi .
Se voi olla niin, mutta kerron tässä vaiheessa likaisen salaisuuden: vastuu ja valvonta hajoavat aina riippumatta siitä, minkä rahoitusmallin valitset.
Ei pidä paikkaansa, että italialaiset pitää jättää oman onnensa nojaan. Päinvastoin: melkein kaikkien liittopäivien edustamien puolueiden huippupoliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että maata on autettava. Vaihtoehtona koronalainoille otetaan käyttöön Euroopan keskuspankin (EKP) tukiohjelmat tai erityinen luottolimiitti Luxemburgissa sijaitsevalta pelastusrahastolta ESM, jota, toisin kuin tavallisesti, ei pitäisi yhdistää tiukkoihin talouspoliittisiin vaatimuksiin.
Taitavasti pakatut eurobondit
Mutta mitä tapahtuu, jos EKP ostaa Italian valtion joukkovelkakirjalainoja antaakseen italialaisille lisää verotuksellista liikkumavaraa? Vastaus: EKP vie nämä joukkovelkakirjat taseeseensa, josta kaikki euromaat ovat vastuussa hätätilanteessa. Ja kaikki jäsenvaltiot jakavat myös ESM: n. Hän jälleenrahoittaa lainansa joukkovelkakirjoilla, jotka on turvattu näiden maiden luottokelpoisuudella. Toisin sanoen ESM-laina tai keskuspankin likviditeettilinja on vain fiksuisti pakattu joukkovelkakirjalaina.
Vastuuväite on siis harhaanjohtava. Tämä ei tarkoita, että koronalainat ovat parempia kuin kaikki muut rahoitusvaihtoehdot. Jokaiselle tukivaihtoehdolle on hyviä taloudellisia ja poliittisia perusteita. EKP voi reagoida nopeasti eikä ole riippuvainen parlamenttien suostumuksesta, mutta keskuspankki, joka rahoittaa jatkuvasti yksittäisiä maita jatkuvasti kasvavilla velkasuhteilla, ei oikeastaan ole Eurooppa-sopimusten mukaista toimintaa. ESM voidaan aktivoida suhteellisen helposti, mutta luottolimiitti, joka todella auttaa italialaisia, olisi suunniteltava niin anteliaasti, että on kyseenalaista, pystyykö rahasto saavuttamaan sen. Coronan joukkovelkakirjat sallivat rahoituksen varautumisen puitteisa, mutta niitä on vaikea välittää poliittisesti monissa pohjoisissa maissa olevan vastustuksen vuoksi. Päätelmäksi jää, että yhteisövastuunotto toimii parhaiten edessäolevien vaatimusten suhteen.
Sinun ei tarvitse jakaa tätä arviota, mutta tämä on se taso, jolla sinun tulisi keskustella. Tilanne on liian vakava ideologisiin perustavanlaatuisiin keskusteluihin."
________
Mitä me odotamme?
29.3. 2020
Henrik Müller, Der Spiegel-lehden kolumnisti kirjoittaa Korona-kriisin aiheuttamasta vakavasta kriisistä kokonaisuudessaankin, mutta myös aiheuttamsta vakavasta uhasta erityisesti julkiselle hallinnolle ja jäsenvaltioiden vakaudelle. On aika heittää vanhentuneet, yhteistä vastuuta ja yhteisiä ratkaisutapoja estävät ideologiset päähänpinttymät sivuun ja ottaa yhteisvastuuta Euroopasta.
Kriisi kriisin jälkeen on jo syntymässä. Euroopan maat ovat vaarassa mennä konkurssiin koronaepidemian seurauksena . Jos Italia , Espanja ja mahdollisesti Ranska eivät voi enää lainata rahaa hyväksyttävin ehdoin, taloudellinen tilanteemme romahtaa. Mikään ei olisi sama kuin ennen: sisämarkkinat, valuutta, vaurautemme. Sosiaalisia ja poliittisia seurauksia ei voida enää odottaa.
Tämä skenaario ei ole mitenkään järjetön. Epidemia on lisännyt velkaantumista harppauksin. Kuukausia kestäväkoko maanosan sulkeminen pienentää taloudellista tuotantoa kaksinumeroisin prosenttimäärin. Valtion tulot ovat vapaassa pudotuksessa, kun taas menot kasvavat voimakkaasti (katso uusia työttömyyslukuja tiistaina ja keskiviikkona). Rauhan aikana ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta. Jo 1930-luvun suuren talousromahduksen aikana talousluvut eivät laskeneet näin jyrkästi.
Hermostuneisuus ja rahoitusmarkkinoiden hämmennys oli jo nähtävissä viime viikkoina. Italian, Espanjan ja Ranskan julkisen velan korot nousivat, koska sijoittajat pelkäsivät näissä maissa suurempaa konkurssiriskiä. Riskipreemiot ovat laskeneet uudelleen vasta sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti ostavansa arvopapereita 750 miljardin euron arvosta . Toistaiseksi on ollut hiljaista. Mutta ottaen huomioon synkät näkymät, tämä hiljaisuus ei voi kestää pitkää aikaa.
Eurokriisi palaa takaisin
Vuosina 2010–2015 valtioiden konkurssiuhka on pitänyt Eurooppaa ja muuta maailmaa varpaillaan. Euroopassa on paljon muuttunut näiden vuosien aikana. Mutta yksi asia on edelleen kuten aikaisemminkin: euroalue ei voi reagoida vakaviin, akuutteihin kriiseihin kuten muut valuutta-alueet, koska se merkitsisi yhteistä taloudellista vastuunottoa. Tämä on perustavanlaatuinen ongelma.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa se toimii näin: parlamentti, Yhdysvaltain kongressi, päättää ottaa uuden velan, jonka hallitus sitten lainaa valtion joukkovelkakirjojen muodossa. Jos näiden joukkovelkakirjalainojen myynnissä rahoitusmarkkinoilla on ongelmia, liittovaltion keskuspankki ostaa arvopapereita, tarvittaessa laajassa mittakaavassa. Keskuspankit voivat estää valtion konkursseja. Tämän hinta voi olla inflaation nousu myöhemmin, mutta nykyisen kaltaisessa akuutissa kriisissä tämä ei ole pääongelma. Järjestelmän kaatumisen välttäminen on ehdottoman tärkeää.
Yhteisvastuun ongelma
Euroalueella velka syntyy kuitenkin yksittäisten jäsenvaltioiden kautta. Kansalliset parlamentit päättävät julkisesta lainanotosta. Jos ne romahtavat lainojen kanssa myöhemmin, ei ole mitään kansallista keskuspankkia, joka voisi astua määräämättömäksi ajaksi ja rauhoittaa markkinoita. Jos EKP ostaisi kansallisen velan, tämä johtaisi riskien uudelleenjakamiseen, josta mikään parlamentti ei ollut aiemmin päättänyt. Jos europankki ostaisi massiivisen Italian valtion velan, lopulta kaikkien Eurostatojen olisi vastattava siitä ilman, että heillä olisi mahdollisuus olla etukäteen sanottavaa. (Juuri tämän uudelleenjakamisvaikutuksen välttämiseksi EKP ostaa osana obligaatioiden osto-ohjelmaa kaikkien euromaiden arvopapereita vastaavien pääomaosuuksiensa mukaisesti.)
Akuutissa kriisissä vain keskuspankki pystyy toimimaan rajattomilla resursseilla, koska vain se voi luoda rajatonta rahaa - vain se voi lopulta ja tehokkaasti torjua kokonaisten luottomarkkinoiden romahtamisen. Jotta keskuspankki toimisi tällä tavalla, se tarvitsee arvopapereita, joita se voi ja voi ostaa teoriassa määräämättömästi. Mutta euroalueella sellaista ei ole toteutettu.
Koronakriisin vuoksi tämä valuuttaliiton rakennusvirhe on nyt tulossa selväksi. Koska Euroopassa ei ole laillista liittovaltiotasoa, yhteiselle lainanotolle - ts. yhteisvastuulle - on asetettu rajoja.
Mitä tehdä akuutissa vaiheessa olevan korona-onnettomuuden edessä, joka on saattanut talouden vapaan pudotuksen tilaan? Viime viikolla järjestetyssä EU: n huippukokouksessa valtion- ja hallitusten päämiehet lykkäsivät tätä ehdotettua ratkaisua toistaiseksi .
Toistaiseksi vanhat refleksit ovat edelleen päällä. Ranska, Italia, Espanja ja muut eteläiset valtiot vaativat yhteisöltä jäsenvaltioiden rahoittamista. Saksa, Alankomaat ja muut pohjoiset valtiot kuitenkin ovat sanoneet kieltäytyvänsä.
Videokokous oli ilmeisesti jotain tällaista. Etelät vaativat eurolainoja (nykyisin nimeltään "koronalainat"): velkakirjat, joista euromaat ovat yhteisvastuussa. Pohjoinen ei halunnut tietää niistä mitään - saa nähdä mitä tapahtuu.
Tämä kuulostaa uudelta esitykseltä eurokriisiin kiusallisen pitkässä draamassa. Tuolloin Saksan ja muiden Pohjois-Euroopan maiden kova asenne voitiin ehkä vielä perustella: velkakriisi aiheutti tuskaa maille, joiden niidenkin julkinen talous on epävakaa, ja erityiseti talouksille, jotka eivät olleet kovin vahvoja. Nykyisen kriisin pitäisi opettaa heille kurinalaisuutta. Tämä voi olla kyyninen kanta, mutta siinä oli ainakin tietty logiikka: kriisin varoittavan vaikutuksen pitäisi varmistaa euroalueen pitkäaikainen vakaus.
Paniissa tarvitaan päättäväisyyttä
Kaikki on tällä kertaa erilaista. Se on nyt luonnonkatastrofi, jota valtio ei voi hallita, kuten Liittopäivät päättivät viime viikolla, samalla kun 'velkajarrun' toiminta keskeytettiin . Siksi on väärin viivyttää välineiden käyttöä tai sulkea niitä kokonaan pois. Nyt tehtävänä on oltava auttaa maita, joihin pandemia on vaikuttanut erityisen kovasti. Näin asia on.
Kyse on ihmisen elämästä - ja myös Euroopan sisäisen solidaarisuuden symboleista. Niitä, jotka nyt seuraavat kumppanimaiden menoa konkurssiin, on syytä syyttää myöhemmin vastuusta euroalueen hajoamisesta. Sitten hyvää yötä: vihamielisyyden täyttämästä maailmasta yksittäisistä Euroopan maista tulee koko maapallon pelipalloja.
On aihetta hillitä valtavaa epävarmuutta
Paras tapa hallituksille tehdä tämä on paljastaa työkalupakkinsa ja vakauttaa siten kansalaisten, yritysten ja sijoittajien odotukset niin pitkälle kuin mahdollista. Menetelmä pienten askelten ottamiseen, odottamiseen ja epäröintiin on tietyissä olosuhteissa väärä . Poliitikot eivät saa nyt luoda ylimääräistä epävarmuutta lykkäämispäätöksillään. Paniikissa tarvitaan päättäväisyyttä.
Ja kyse on lopullisesta uskottavuudesta. Ainoa tapa, jolla euroalue voi saavuttaa tämän, on antaa EKP: lle mahdollisuus ostaa rajoittamattomia määriä valtioiden velkaa. Sovellettavien sääntöjen mukaan EKP voi vaikuttaa vain maihin, joilla on avustusohjelma ESR: n kanssa.
Vasta sitten EKP voi hypätä yksittäisten maiden tueksi - toistaiseksi. Kunn "taseenvahvistusohjelmien" (OMT) suuntaviivat on vahvistettu, ilmoitus entisen EKP johtajan Mario Draghi ehdotus tukea yksittäisiä euromaita voi tulla voimaan. Mitä siitä seuraa, on silloin virallistettu ja laillisesti turvattu.
Entisen Saksan korkeimman virkamiehen Klaus Reglingin johtamalla ESM-euron pelastusvarjolla olisi keskeinen merkitys korona-onnettomuudesta selviytymisessä. Rahasto ja sen edeltäjä EFSF voivat lainata yhteensä enintään 700 miljardia euroa. Tätä rajaa voidaan nostaa useita kertoja, jos kaikki euromaat ovat yhtä mieltä. Rahasto lainaa suurimman osan tästä rahasta pääomamarkkinoilta laskemalla liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja. Tämän takaavat 19 euron jäsenvaltiota, jotka ovat rahaston osakkeenomistajia pääomaosuuksiensa perusteella, minkä puolestaan kansalliset parlamentit oikeuttavat.
Mitä me odotamme?
Jos kaikki euroalueen jäsenvaltiot sopisivat ennalta varautumiseen tarkoitetuista lainaohjelmista tulevaa kriisiä varten ESM: n kanssa, Euroopan keskuspankki voisi ostaa yksittäisten konkurssivaarassa olevien maiden joukkovelkakirjalainat sekä ESM: n joukkovelkakirjalainat, joista tulisi sitten todellisia eurolainoja. Se olisi samalla vakuutus kansallisia konkursseja vastaan. Koronakriisin seuraukset olisivat edelleen tarpeeksi vakavat mutta ainakaan osa Euroopasta ei menisi konkurssiin ilman että ei oltu tehty mitään. Ja se olisi myös vakuutus sellaisille populistisille johtajille, kuten Italian Matteo Salvinille, joka torjuu ehdottomasti ESM-ohjelmat, koska he näkevät sen puuttumisena kansalliseen suvereniteettiin.
Nämä eivät ole aikoja strategisille peleille, jolloin lähestytään ongelmia varovaisesti pienin askelin. Tämän luonnonkatastrofin vuoksi se, mikä oli euro-kriisin aikana perusteltua, on nyt täysin väärin.
Tämä voisi olla Euroopan hetki. Hetki, jolloin "yhä tiiviimpi Euroopan kansojen liitto", kuten EU: n sopimuksessa todetaan, muuttuu todelliseksi liittovaltioksi. Ja tämä muutosta edistävä väline voisi olla yhteinen raha.
Julkisella hallinnolla ja taloudella on edelleen suuri merkitys Euroopassa. Reaktiot koronaviruksen aiheuttamaan vaaraan ovat saattaneet aluksi olla kansallisia. Mutta se ei riitä keskipitkällä aikavälillä. Mitä me odotamme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti