Eurooppa antautuu...

Taas kerran joudun lainaamaan Brysselissä toimivaa lehtimiestä Eric Bonsea, joka on muutamassa vuodessa ja omastakin mielestään aivan sattumalta kohonnut blogillaan LOST IN EUROPE merkittäväksi Eurooppa-analyytikoksi. Vastoin nykyisen median yleiseurooppalaista tapaa hän ei suostu pelkkään eurooppapolitiikan hymistelyyn eikä varsinkaan menossa olevaan sotahenkiseen, vihanpitoa ja sotilaallista uhkaa ratkaisumallina korostavaan ilmapiiriin. Hän esittää yksityiskohtaista ja dokumentteihin perustuvaa kritiikkiä tavalla, jota Suomessa ei juurikaan kuule mutta joka muhii meilläkin nyt esillä pidettyjen patologisten ja sodanuhkaa enteilevien asenteiden takana. "Rauhan erakkona" (vrt. Juhani Ahon samanniminen novelli) kauhistelen  totaalisesti muuttunutta yleistä ilmapiiriä, joka on nostanut aikaisemmin peiteltynä ja alitajunnassa piilossa olleen patologisen eurooppalaisen luonteenpiirteen  aikaisemman rauhaa ja luottamuksen rakentamista korostaneen ilmapiirin tilalle. Boncen kooste on erinomainen; se sisältää runsaasti linkkejä tausta-aineistoihin ja on siksi tärkeä dokumentti täälläkin tallennettavaksi tulevaisuuden tapahtumia ajatellen.

Viimeinen mahdollisuus talouspolitiikassa: Von der Leyen antautuu

Eric Bonse blogissaan LOSTINEUROPE, kesäsarjassaan

22. elokuuta 2025

"Miten Saksa ja EU käyttävät "viimeistä tilaisuuttaan"? – Talouspolitiikassa EU:n puheenjohtaja von der Leyen on antautunut Yhdysvaltain presidentille Trumpille. Asiat eivät näytä hyvältä muuallakaan. Kesäsarjan osa 9/10

Aloitetaan yhteenvedolla tärkeimmistä trendeistä viime lainsäädäntökaudelta:

Yhteys katkennut ja teollistuminen alas: Saksan ja Euroopan taloudet ovat menettäneet yhteyden Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Eurooppaa uhkaavat teollistumisen alasajo ja "hidas tuska", varoittaa EKP:n entinen pääjohtaja Draghi.

Draghin "Marshall-suunnitelma": Draghi varoittaa, että ilman uutta "Marshall-suunnitelmaa" Eurooppa ei enää pysty kilpailemaan Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. Hän vaatii 750–800 miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa .

Venäjän vastainen pakotepolitiikka: Uusien pakotteiden  jatkuvasta asettamisesta huolimatta ei ole näyttöä siitä, että rankaisevilla toimenpiteillä olisi ollut toivottu vaikutus . Ne ovat kuitenkin johtaneet korkeampiin energian hintoihin, mikä on vakauttanut Venäjän tuloja, kun taas Saksa ja EU kärsivät energian hintakriisistä.

"Strategisen autonomian" puute: EU on menettänyt itsenäisyytensä Ukrainan sodan jälkeen . "Strategisen autonomian" diskurssista huolimatta EU:n strategiat ovat epäselviä, erityisesti sen suhteissa Yhdysvaltoihin. EU ei ole valmistautunut mahdolliseen kauppasotaan Yhdysvaltojen kanssa.

Taloudelliset rajoitteet: Saksalla ja EU:lla ei ole tarvittavia resursseja selvitäkseen kauppasodasta Yhdysvaltojen kanssa tai tukeakseen Ukrainaa. EU:n uudet velkasäännöt ja Saksan velkajarru estävät ratkaisun löytämisen talousongelmiin.

Tämä on löydös tammikuussa 2025 julkaistusta e-kirjasta "The Commission of Last Chance". Kuusi kuukautta myöhemmin analyysi on pysynyt muuttumattomana. Mutta tilanne on muuttunut entistä vakavammaksi.

Uusi EU-komissio on esitellyt "kilpailukykykompassin" , jolla se aikoo toteuttaa Draghin suositukset. Painopiste on byrokratian vähentämisessä, mikä on tarkoitus saavuttaa niin sanotuilla "omnibus"-paketeilla.

Mutta eurooppalainen "Marshall-suunnitelma" puuttuu, ja investoinnit ovat edelleen huomattavasti kysyntää alhaisemmat. Siksi tie "hitaaseen tuskaan" todennäköisesti jatkuu. Vain Saksa antaa uutta vauhtia (lisää tästä seuraavassa jaksossa).

Uusi, odottamaton ongelma kuitenkin ilmenee: Von der Leyen on antautunut kauppasodassa Yhdysvaltain presidentti Trumpia vastaan. Hän ei ainoastaan ​​hyväksynyt korkeampia Yhdysvaltojen tulleja eurooppalaisille viennille, vaan myös lupasi investointeja Yhdysvaltoihin!

EU-komissio epäonnistuu

Tämä on talouspoliittinen tappio ensiluokkaisesti. EU, ylpeä ja oletettavasti maailman suurin kauppamahti, taipuu Yhdysvaltojen painostukseen – mikä tarkoittaa, että EU-komissio epäonnistuu tärkeimmällä vastuualueellaan – ulkomaankaupassa.

Paljon ylistetty "strateginen autonomia" on typistetty absurdiuteen. Von der Leyen on tehnyt merkittäviä myönnytyksiä Trumpille strategisesti tärkeillä energian ja asevarustelun aloilla, joilla EU:sta tulee tulevaisuudessa entistä riippuvaisempi.

Tämä koskee myös niin kutsuttua "tekoälyä". Yhdysvallat on jopa ottanut sen käytön hallintaansa. Lisäksi joitakin EU-säännöksiä, kuten eurooppalaista toimitusketjulakia (European Supply Chain Act), on tarkoitus mukauttaa Trumpin hallinnon toiveiden mukaisiksi.

Saksan EU-johtaja vastasi lopulta "viimeiseen mahdollisuuteensa" talouspolitiikassa julistamalla riippuvuuden . Lyhyellä aikavälillä tämä voi auttaa lieventämään Trumpin luomaa epävarmuutta – mutta pitkällä aikavälillä se on kohtalokasta.

Koska tätä huonoa "sopimusta" (jota ei ole vieläkään täysin neuvoteltu) seuraavat todennäköisesti Yhdysvaltojen lisävaatimukset. Tämä on ilmeistä Ukrainan politiikassa, ja se on jo käymässä ilmeiseksi Kiinan politiikassa...

Kesäsarjan seuraava jakso esitetään maanantaina 25.8. -25. Kaikki jaksot  ovat katsottavissa täältä . Katso myös Kolme (kehnoa) perustelua antautua Trumpille.

PS: EU-komissio esitteli 21. elokuuta puitesopimuksen, jossa on uusia yksityiskohtia kauppasopimuksesta. Se osoittaa, että EU alistuu Yhdysvalloille entistä voimakkaammin kuin aiemmin tiedettiin. Katso raporttini "taz"-lehdessä!

Maanpuolustuksellinen päiväkäsky

Ilpo Rossi: 

Millä tavalla maanpuolustuksen rahoitus olisi nostettavissa tasolle, jota NATO ja Euroopan Unioni ovat nyt edellyttämässä? Veroilla, säästöillä vai talouskasvulla? Uskon jokaisen ymmärtävän, että tässä ollaan uusien, vakavien ratkaisujen edessä. Uutta näkemystä ja uusia ratkaisuja tarvitaan sekä maanpuolustukseen että siihen millä tavalla se toteutetaan. 

Kun maanpuolustus on nousemassa äärimmäisen tärkeäksi ykkösluokan prioriteetiksi, sillä on aivan erityinen merkitys maan työvoiman - siis palkansaajien - elämäntilanteeseen ja heidän aktiviteettinsa käyttöön. Perinteisen työn tilalle ja rinnalle nousee  maanpuolustuksen nouseminen niin keskeiseksi, että työvoimaa on irroitettava sotilaallisen voimaan, asevelvollisten kertausharjoituksiin, uuden tekniikan ja sotilaallisen teknologia edellyttämään jatkuvaan koulutukseen ja työtehtäviin kasvavan sotilaallisen strategiakokonaisuuden toiminnallisissa tehtävissä.

Ajatus, että työikäistä väestöä makuutettaisiin vähänevien työttömyyskorvausten varassa kotisohvilla tai lomautettuina, ei voi näissä oloissa enää tulla kysymykseen. Työvoimaa on voitava vapauttaa myös tarpeettomaksi tai toisarvoiseksi katsotusta tuotannosta tärkeämpiin maanpuolustuskoneiston tehtäviin. 

Maksetaanko maanpuolustustehtävissäoloajalta päivärahaa tai palkkaa, on yksi ratkaistavia asioita. Sotamoodiin valmistautuminen tarkoittaa koko kansan osalta paluuta toisenmaailmansodan aikaiseen kokonaisvaltaiseen kansanhuoltoon. Tältä osin nykyinen ja vaivoin pystyynsaatu SOTE-rakenne muodostaa oivallisen pohjan siihen sosiaaliseen vastuun ottoon, jota sodanaikainen yhteiskuntarakenne edellyttää. Sirä ei voida jättää markkinoiden ratkaistavaksi, koska koko aktiiviväestön tulee olla pysyvässä valmiustilassa sotatilan edellyttämiin kutsuntoihin.

Väestönsuojelu, yhteiskuntasuunnittelussa suhteellisen hyvin huomioitu valmiustila edellyttää myös aivan uudenlaista valmiustilaa koko kansan  osalta, josta mm. emerituspresidentti Niinistö kävi pitämässä erityisalustuksen Euroopan Komissipon puheenjohtajan Ursula von der Layenin kutsumana. Tämä edellyttää laajaa, koko kansaan ulottuvaa peruskoulutusta, säännöllisiä harjoituksia sekä tilojen ja logistiikan koeponnistuksia sotatilan edellyttämässä laajuuessa ja oletetuissa olosuhteissa. Näihin tehtäviin tarvitaan nyt lomautetuina, työttöminä ja prioriteettien ulkopuolista työvoimaa.

Kuinka kaikki tämä resurssoidaan ja rahoitetaan? Ajatus taloudellisen kasvun varaan rakentamisesta on täysin epärealistinen, koska koko työvoima on priorisoitava sotilaalliseen moodiin. Näissä oloissa kasvusta puhuminen tai sen aikaansaaminen on alisteista sotaolosuhteiden suurille epävarmuuksille. Kasvua voi syntyä vain sotaolosuhteita vahvistavan teollisuuden ja palveluiden piirissä, jonka toimintaa rajoittaa sotatilan edellyttämä keskitetty ja hierarkinen toimintajärjestrelmä, josta päätöksiä ei tehdä markkinoilla vaan maanpuolustuskoneiston  lineaarisissa järjestelmissä.

On myös varauduttava laajamittaiseen säännöstelytalouteen toisen maailmansodan korttiannosten ja kulutusta muutenkin rajoittavien päätösten muodossa, koska kaikki olennainen voima on suunnattava maanpuolustukseen satunnaistan mielihalujen tyydyttämisen sijasta. Varautuminen sotaan tarkoittaa talousratkaisujen, sosiaalitoimen ja sota-aikaisen koneiston osalta paluuta kansalliseen, nationalistiseen toimintatapaan. Ajatus siitä että Euroopan Komissio voisi Maastrichtin sopimuksen tapaan asettaa rajoituksia kulutukselle tai kasvulle tunnettujen prosenttirajoitusten mukaan, on myös täysin epärealistista ja naivia, sodanaikaisiin olosuhteisiin täysin sopimatonta puuhastelua. Resursseja on oltava silloin kun niitä tarvitaan. 

Se että Euroopan Unioni ei ole makrotalouspolitiikassaan varautunut sotatilan mahdollisuuteen, on johtanut sen sulkemaan fiskaalisesta toiminnastaan pois kaikki suurelle, päätöksentekotavaltaan yhtenäiselle hallintoalueelle mahdolliset  modernit monetaariset, ns. endogeeniset rakenneratkaisut. Yksistään jo tämä puute voi pohjimmiltaan johtaa siihen, että Euroopan Unioni ei kykene puolustamaan itseään tai jäsenmaitaan. Voimistunut taipumus yrittää ratkoa suuria asioita kansallisin keinoin johtaa puolestaan pirstaleisuuteen ja toimimattomaan koneistoon koko yhteisön tasolla. Tällaisella koneistolla ei johdeta sotaa käyvää yhteisöä tai sen maanpuolustusta, sotatilasta puhumattakaan. Vaatimus nykyaikaisesta resurssistrategiasta on tähän saakka kaikunut kuuroille korville markkinaunessa elävässä yhteisössä. Jopa oppositiota edustava vasemmistolainen parlamenttisiipi on taipunut kasvavan oikeistopaineen alla sen edellyttämään nationalistiseen lähestymistapaan. Ylpeyteen ja rankaisumentaliteettiin  taipunut ja huonosti perusteltuja  tulevaisuuskuvia rakentava Euroopan Yhteisö on alueen maanpuolustukselle enemmän taakka kuin se tuki ja turva, jota aikanaan Euroopan Unioniin liittyessämme haaveilimme. 

Kun maanpuolusruksessa on suurelta osin kysymys myös omaisuuden suojelemisesta, NATOn vaatima viiden prosentin taso voitaisiin rahoittaa pääomaverolla ja erityisesti myös saattamalla  listaamattomien yritysten verotusta samalle tasolle muun pääomaverotuksen kanssa. Työvoiman verotuksen varaan rakentaminen ei ole realistista, koska työvoima on viimeistä miestä ja naista myöten sotatilan edellyttämissä tehtävissä.  Mikä olisi työntekijöiden ja palkansaajien osuus? He maksavat osuutensa hengellään ja verellään - sataprosenttisesti.

Onko Euroopan Unionilla NATOlla ja yksittäisillä valtioilla todellista halua ja voimaa vastata modernin teknologian mukanaan tuomaan hirvittävään, yli rintamalinjojen, siviiliasutukseen ja kaikkeen infrastruktuuriin jinhimilliseen elämänmenoon yltävään  sodankäyntiin?

Jos vastaus edellä esittämääni kykymykseen on vähänkään epäröivä ja kansan yhteistä vastaustahtoa ehdollistava, viimeistään silloin on myös kansalliseen maanpuolustukseen sisällytettävä aktiivinen ponnistelu rauhan ja edes tyydyttävän väkivallattoman yhteiskunnallisen tilanteen  saavuttamiseen. Euroopassa on jo olemassa valmis institutionaalinen rakenne ETYJ:n muodossa. Suomalaisia velvoittaa edelleenkin vuoden 1975 ETYK-kokouksen "Helsingin henki", jonka suuri saavutus oli luottamusta, yhteistä turvallisuutta ja rauhanomaisen konfliktien ratkaisun   näkeminen ainoana realistisena ratkaisuna korkean teknologian ja keinoaälyn maailmassa.   Pragmaattisen neuvottelun ja diplomatian kokeminen ainoana mahdollisuutena johtuu ihmisen suuresta sosiaalisesta ja psykologisesta riippuvuus omasta esihistoriastaan ja kyvyttömyystä irtautua keinotekoisen moraalisen kompanssinsa väärää suuntaan osoittavista olettamuksista.

Eli joka leikkiin ryhtyy - se leikin kestäköön. Jos on pakko taistella, niin taistellaan, mutta koneistpon pitää myös olla sitä edellyttävässä kunnossa.

Lisäys 27.6. 2025:

Näihin puolustukseen liittyviin menoihin on erityisesti Saksa kehittänyt ison paketin erilaisia liepeillä olevia menoja. Saksan sotilastehtäviin kuuluvien sosiaali- ja eläkemenot. Saksan sotilashautausmaiden hoito eri puolilla toisen maailmansodan rintamia, ym- Tällä tavalla Saksa ylsi lopulta 1,5, %:n menoihin. Oletukseni on, että sama meno jatkuu tulevaisuudessakin. Meillä ei haluttaisi ottaa mukaan varusmieskoulutustakaan, mutta toisaalta työnantajat vaativat varusmiesajan menetettyjen palkka,ustanniusten huomioimista puolustiuskuluissa. Mielikuvitus ei näytä asetttavan rajoja näiden kulujen määrittämiselle. Kirjoitukseni yritti osoittaa, että todellinen isänmaan puolustustahto työllistää työttömät, lomautetut ja varmistaa koko kansan huollon samaan tapaan kuin toisen maailmansodan aikaan, laadukkaasti ja määrällisesti päivitettynä nykyisen SOTE-järjestelmän osana ja että niitä voidaan arhoittaa osana puolustukseen varattavia määrärahoja. Puolustus on paitisi aseita ja sotilastekniikkaa, myös sosiaalista vastuunotoa kansasta ja kaikkien käytettävissä olevien inhimillisten resurssien aktivointia. Markkinapohjainen lähestymistapa vaarantaa sekä Suomessa että koko Euroopassa maanpuolutustehtävässä onnistumisen niin sisältöjen kuin arvojenkin osalta.

Uudelleen yhteys Jacques Delorsin sosiaaliseen kunnianhimoon

 Fernandes, S. kirjoittaa Jacques Delors Instituutin "Meidän Eurooppamme"  uutiskirjeessä Jacques Delorsin sosiaalisesta kunnianhimosta. Delorsin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. 

Institute, tammikuu 2025

Vuoden 2025 alussa Euroopan unionille alkaa vuosi täynnä symboleja ja haasteita. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Jacques Delorsin syntymästä. Hänen perintönsä on edelleen arvokas inspiraation lähde syvällisten muutosten ja kasvavan epävarmuuden aikakaudella.

40 vuotta sitten Jacques Delors aloitti Euroopan komission puheenjohtajana. Yksi sen ensimmäisistä suurista aloitteista oli Val Duchessen huippukokous, joka kokosi työmarkkinaosapuolet yhteen 31. tammikuuta 1985 tavoitteenaan luoda perusta Euroopan laajuiselle jäsennellylle työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle. Tämän 40-vuotispäivän on oltava tilaisuus uudistaa EU:n sosiaalinen kunnianhimo Jacques Delorsin hengessä. Tämän kuun lopussa odotettavissa olevan uuden eurooppalaisen sosiaalisen vuoropuhelun sopimuksen on ilmennettävä tätä kunnianhimoa ja käynnistettävä uudelleen eurooppalainen työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu vastaamaan nykyisiin sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin haasteisiin.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteenkuuluvuuden vahvistasinen tarve EU:ssa ei ole koskaan ollut suurempaa. Vaikka poliittiset kriisit kaikkialla Euroopassa tekevät jo ennestään vahvoja sosiaalisia jännitteitä käsinkosketeltavaksi, ekologiset, digitaaliset ja demografiset muutokset muuttavat yhteiskuntiamme perusteellisesti ja luovat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, mutta myös riskin lisääntyvästä eriarvoisuudesta. 

Nämä muutokset häiritsevät olemassa olevia työpaikkoja, luovat uusia ja pidentävät ammattiuria, jotka ovat nyt hajanaisempia. Tämä tuo mukanaan uusia riskejä ja uusia tarpeita, mukaan lukien elinikäisen oppimisen tarve. Jacques Delors puolusti jo 1990-luvulla "aitoa oikeutta jatkokoulutukseen" kaikille. Koska komissio suunnittelee ehdotusta "taitojen unioniksi", EU:n ja sen jäsenvaltioiden on ehdottomasti otettava käyttöön tarvittavat resurssit tämän delorialaisen tavoitteen toteuttamiseksi.

Lähikuukausina komissio esittää uuden toimintasuunnitelman sosiaalisten oikeuksien eurooppalaisen pilarin toteuttamiseksi. Tämä suunnitelma sisältää aloitteita, kuten eurooppalaisen strategian köyhyyden torjumiseksi, suunnitelman kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi, toimenpiteitä laadukkaiden työpaikkojen luomiseksi, naisten oikeuksia koskevan etenemissuunnitelman ja koheesiopolitiikan vahvistamisen todellisen "oikeuden jäämiseen" takaamiseksi, Enrico Lettan sanoin sisämarkkinoiden tulevaisuutta koskevassa mietinnössään. 

Nämä ehdotetut aloitteet ovat osa Delorin visiota sosiaalisesta Euroopasta. Tämän kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin välttämätöntä paitsi toteuttaa nämä hankkeet, myös sisällyttää sosiaaliset näkökohdat kaikkiin Euroopan unionin politiikkoihin, olipa kyse sitten kaupallisesta, teollisesta tai maataloudesta.

Tänä vuonna alkavat neuvottelut EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosille 2028–2034 ovat ratkaisevan tärkeitä tämän tavoitteen muuttamisessa konkreettisiksi keinoiksi. Rohkea sosiaalipolitiikka ei ole vain moraalinen vaatimus, vaan myös keino vahvistaa kansalaisten tukea Eurooppa-hankkeelle tilanteessa, jota leimaa populismi. Vuoden 2024 Eurobarometri-tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä eurooppalaisesta uskoo, että sosiaalinen Eurooppa on heille henkilökohtaisesti tärkeä. EU:n kansalaiset odottavat EU:n myötävaikuttavan heidän elin- ja työolojensa parantamiseen konkreettisella tavalla. EU:n on täytettävä nämä odotukset.

https://institutdelors.eu/publications/2025-renouer-avec-lambition-sociale-de-jacques-delors/

Euroopan Komissio haastaa Unkarin oikeuteen

 Bryssel haastaa Unkarin oikeuteen sen kiistanalaisen "kansallisen suvereniteettilain" vuoksi, kirjoittaa Euronews perjantaina 4.10. 2024. 

Bryssel on tehostanut oikeustoimiaan Unkarin "kansallista suvereniteettilakia vastaan" väittäen, että se loukkaavan monia perusoikeuksia.

Euroopan komissio on haastanut Unkarin oikeuteen erittäin kiistanalaisen lain takia, jonka Budapest sanoo olevan välttämätön "kansallisen suvereniteetin" suojelemiseksi. Kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin tuominneet sen olevan vaarallinen väline opposition äänien torjumiseksi ja lopulta hiljentämiseksi.

Torstai-iltapäivällä 3.10. 2024 julkistettu oikeusjuttu on seuraava askel komission helmikuussa käynnistämässä oikeustoimessa , ja se on vastaus Budapestin "epätyydyttäviin" vastauksiin.

Päätös siirtää asian käytännössä Brysselistä Luxemburgiin, jossa EU:n korkein oikeus sijaitsee. Erityisesti toimeenpanoviranomaiset eivät vaadi tuomareita määräämään välitoimia, kuten lain väliaikaista keskeyttämistä, jota jotkut kansalaisjärjestöt olivat pyytäneet. Tuomiota odotetaan lähivuosina.

"Arvioituaan huolellisesti Unkarin viranomaisten vastauksen komissio pitää voimassa suurimman osan havaituista epäkohdista, joita ei ole vieläkään käsitelty", komissio sanoi torstaina.

Kiistanalainen laki, joka hyväksyttiin joulukuussa Viktor Orbánin hallitsevan puolueen tuen ansiosta, perustaa niin sanotun Suvereniteetin suojeluviraston (SPO) tutkimaan ihmisiä ja organisaatioita, joiden epäillään heikentävän maan "kansallista suvereniteettia" ja "perustuslaillista identiteettiä".

SPO voi kerätä tietoja henkilöistä tai ryhmistä, jotka saavat rahoitusta ulkomailta ja joiden uskotaan vaikuttavan demokraattiseen keskusteluun ja vaaliprosesseihin "toisen valtion" tai "vieraan elimen edun mukaisesti". Unkarin salaiset palvelut ovat pakotettuja auttamaan toimistoa, jolla on oikeus tutustua turvaluokiteltuihin asiakirjoihin.

Kun tutkimus on saatu päätökseen, SPO julkaisee päätelmänsä. Laissa ei säädetä korjaustoimenpiteistä havaintojen kiistämiseksi.

Orbán, joka usein moittii vastustajiaan länsimaisina palkattuina agentteina, sanoo, että teko on välttämätön Unkarin suojelemiseksi tarpeettomalta poliittiselta puuttumiselta.

Mutta lain laaja mandaatti, epämääräiset määritelmät ja oikeudellisen valvonnan puute ovat herättäneet vakavaa huolta kansalaisyhteiskunnan ja riippumattomien toimittajien keskuudessa, jotka pelkäävät joutuvansa epäoikeudenmukaisesti häpeälliseen maineeseen, koska he kieltäytyivät noudattamasta Orbánin poliittista dogmaa ja ovat jääneet voimattomaksi haastaa SPO:n julkisia johtopäätöksiä.

Transparency International Unkari ja kansainvälisten lahjoitusten tukema voittoa tavoittelematon Átlátszó ovat jo olleet toimiston kohteena.

Komissio toisti nämä näkökohdat käynnistäessään oikeustoimen helmikuussa ja sanoi, että laki rikkoo monia perusarvoja ja laillisia takeita, kuten demokratian periaatetta sekä oikeutta yksityiselämään, henkilötietojen suojaan ja sananvapauteen. , tiedottamiseen ja yhdistymisvapauteen sekä syyttömyysolettamaan, kaiken muun ohessa.

Yhdysvallat on myös arvostellut "drakonista" lakia sanomalla, että "Unkarin hallituksen yritys ahdistella, pelotella ja rangaista riippumattomia järjestöjä on vastoin demokraattisen hallinnon periaatteita, jotka juurtuvat oikeusvaltioperiaatteeseen."

Lisäkritiikkiä ovat esittäneet Euroopan parlamentti , Venetsian komissio , Amnesty International ja Unkarin Helsinki-komitea sekä kymmenet kansalaisjärjestöt ja riippumattomat tiedotusvälineet.

Viimeisin kehitys tapahtuu keskellä erittäin raskasta lukua vuosikymmenen kestäneessä Brysselin ja Budapestin välisessä taistelussa. Viime viikkoina Unkaria on arvosteltu, koska se kieltäytyi maksamasta 200 miljoonan euron sakkoa, uhkasi bussilla Belgiaan suuntautuvia siirtolaisia ​​ja helpottaa Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisten työlupia .

Orbánin on määrä puhua Euroopan parlamentille ensi viikolla osana Unkarin puolivuotista EU-neuvoston puheenjohtajuutta, jota boikotoidaan vastauksena pääministerin tapaamiseen Vladimir Putinin kanssa heinäkuussa.

Euroopan asunnottomuuden ja köyhyyden torjunta - EU:n poliittisten suuntaviivojen "suuri kompromissi"

 Kaikkia koskeva sosiaalinen Eurooppa – mutta riittääkö se?

- HENRI HAAPANALA ja PIETRO VALETTO 23 heinäkuuta 2024 "Social Europe" verkkolehdessä

Ursula von der Leyen, vahvisti ja lupasi aloitteita kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi ja köyhyyden torjumiseksi. Köyhyyden lopettamisen vuoteen 2040 mennessä pitäisi olla tavoitteena.

On olennaisen tärkeää, että Euroopan demokraattinen henki säilyy. Mutta jos tämän hengen halutaan säilyvän, sen on vastattava ihmisten elämässään kohtaamien huolenaiheiden ja haasteiden koko laajuutta.

Ursula von der Leyenin poliittiset suuntaviivat , jotka hän asetetti 18.7. 2024 toiselle viisivuotiskaudelle Euroopan komission puheenjohtajana, ehdottavat Eurooppaa, joka vastaa suoremmin kansalaistensa tarpeisiin. Von der Leyen vahvistettiin tuona päivänä Euroopan Komission puheenjohtajaksi parlamentin huomattavalla enemmistöllä 401-284 , mikä luultavasti tarjoaa kaikista stereotypioista eniten "brysseliä" – suuren kompromissin muodossa.

Komission suuntaviivat lepyttelevät vihreitä tuplaamalla tavoitteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Kasvua, kilpailukykyä ja kunnianhimoisia investointeja – Von der Leyenin Euroopan kansanpuolueen keskeisiä lupauksia – esitetään kuitenkin samaan hengenvetoon maanosan liikkeellepanevana voimana. "Laista ja järjestyksestä", siirtolaisuudesta ja turvapaikoista sekä Euroopan konservatiivien ja reformistien "eurooppalaisesta elämäntavasta" puhutaan painokkaasti (vaikka se ei riittänyt houkuttelemaan mukaan italialaista äärioikeistolaista johtajaa Giorgia Mellonia). Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, sosiaalista markkinataloutta ja vuoden 2017 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria (EPSR) koskevat sitoumukset on osoitettu sosialisteille ja demokraateille.

Euroopan on oltava tarpeeksi rohkea panostaakseen sosiaalipolitiikkaan – jossa sitä tällä hetkellä rajoittaa Euroopan unionin rajallinen toimivalta sosiaalialalla – edistääkseen osallistavaa kasvua ja poistaakseen köyhyyden. Rohkean askeleen eteenpäin visiossa sosiaalisesta Euroopasta on tultava käsi kädessä eurooppalaisten perussopimusten viivästyneen tarkistuksen kanssa, sillä ne ovat tällä hetkellä tärkeimpiä syitä, jotka estävät "Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteen toteuttamista kaikkialla unionin maissa”, kuten suuntaviivat ilmaisivat.

Edullinen asunto

Suuntaviivat lupaavat kaikkien aikojen ensimmäisen eurooppalaisen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman. Von der Leyen myöntää, että eurooppalaiset kotitaloudet käyttävät jatkuvasti kasvavan osan tuloistaan ​​asumismenoihin. Vuosina 2010–2022 keskimääräiset asuntojen hinnat nousivat 47 prosenttia ja vuokrat 18 prosenttia, kun taas EU27:n mediaanitulot nousivat 31 prosenttia. Pandemian ja energiakriisin jälkeiset koronnostot ovat lisänneet entisestään perinteisen rahoituksen kautta hankitun asunnon kustannuksia, mikä voi syventää sukupolvien välistä kuilua asunnon omistamisessa.

Nykyiset omistajat, joilla on kiinteäkorkoisia asuntolainoja, ovat turvassa näiltä koronnostoilta eivätkä he halua myydä kotiaan. Tämä vähentää entisestään asuntokantaa varsinkin perheasuntojen osalta, sillä vanhemmat eurooppalaiset asuvat yleensä suuremmissa kodeissa kuin  mitä he tarvitsevat, kun taas nuoremmilla perheillä on vaikeuksia löytää sopivan kokoisia ja hinnoiteltuja asuntoja kasvaviin tarpeisiinsa.

Yksi mahdollinen ratkaisu on se, että hallitukset alkavat ottaa sosiaalisen asumisen vakavasti lisäämällä asuntokantaa nimenomaan näitä erityisen tarjontarajoitteisia luokkia varten. Ranska on ainoa Taloudellisen Yhteistyön ja Kehityksen järjestön jäsenvaltio, joka käyttää yli 0,2 prosenttia bruttokansantuotteesta sosiaalisen asumisen tukemiseen, ja menot ovat reaalisesti laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana.

Suuntaviivojen mukaan kohtuuhintaisiin asuntoihin suunnitellut koheesiopoliittiset investoinnit kaksinkertaistetaan ja valtiontukisääntöjä tarkistetaan, jotta lisäasumisen tukitoimenpiteitä voidaan toteuttaa. Ne osoittaisivat sitoutumista sen varmistamiseen, että "kansalaisilla on oikeus oleskella paikassa, jota he kutsuvat kodikseen ", kuten von der Leyen sanoi parlamentille.

Köyhyyden vastainen strategia

Toinen tärkeä sitoumus suuntaviivoissa on myös ennennäkemätön eurooppalainen köyhyyden vastainen strategia. Lupauksena on "puuttua köyhyyden perimmäisiin syihin" ja "auttaa ihmisiä saamaan tarvitsemansa välttämättömän turvan ja palvelut". Köyhyys liittyy syvästi (työttömyyteen), sukupuoleen ja kotitalouksien kokoon, sosiaaliseen ja etniseen taustaan ​​ja asuinpaikkaan – ja hyvinvointivaltioilla on huomattava vaikutus näihin piirteisiin liittyviin elinoloihin.

Uuden komission tehtävänä on muuttaa tämä sitoumus toteuttamiskelpoiseksi politiikaksi, jossa kauan kaivattua vähimmäistuloa koskevaa direktiiviä pitäisi käyttää ensimmäisenä menestyksekkään, riittäviä vähimmäispalkkoja koskevan direktiivin jälkeen. Strategia onnistuu vain, jos se sisältää kaikkien köyhyydestä kärsivien ja epävarmoista työsuhteista huolissaan olevien  pienituloisten kotitaloudet; kansalaisyhteiskunnan järjestöjen, työmarkkinaosapuolten ja akateemisen maailman on saatava sanoa mielipiteensä.

Ihmisarvoinen työ ja riittävä palkka on ratkaisevan tärkeää köyhyyden vähentämiseksi. Se on Euroopan sosiaalisen markkinatalouden ydinlupaus . Mutta työn sokea edistäminen ei riitä - työssäkäyvien köyhyys on valitettava tosiasia. Meidän on varmistettava, että jokaisella työmarkkinoilla tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevalla on riittävästi resursseja elääkseen ihmisarvoista elämää ja osallisuus eurooppalaiseen vaurauteen.

Lainsäädäntötoimet

On vaikea liioitella EPSR:n merkitystä , jonka Jean-Claude Junckerin johtama edellinen komissio esitteli, tämän EU:n sosiaalisen toimintaohjelman tiukan täytäntöönpanon kannalta. Monet ovat kutsuneet kehystä, joka on syntynyt valtiovelkakriisin jälkeisenä euroskeptisenä vastareaktiona, sosiaalisen ulottuvuuden "pelin muuttajaksi ".

Muutos tulee kuitenkin hitaasti ja asteittain. Asiantuntijat katsovat, että pilarin kolmesta pääluvusta kolmannen – sosiaalisen suojelun, osallisuuden ja köyhyyden vähentämisen – sisällyttäminen EU:n lainsäädäntöön on ollut riittämätöntä. Euroopan köyhyyden vastaista strategiaa olisi kehitettävä kiireellisesti, ja siinä olisi keskityttävä selkeästi lainsäädäntötoimiin.

EPSR tarvitsee myös muutakin kuin toistuvaa poliittista tukea. Se ilmoitettiin Göteborgissa vuonna 2017, se vahvistettiin Portossa vuonna 2021 ja aiemmin tänä vuonna La Hulpessa (Belgia). (Unkari ja Ruotsi kuitenkin pidättyivät tuoreimmasta julkilausumasta.) Sosiaalisen lähentymisen edistäminen 27 kansallisen yhteiskuntamallin välillä on vaikea tehtävä, mutta se on välttämätöntä, jotta nykyisen yhteiskuntamallin arvostelijat pysyisivät mukana.

Rohkeampi visio

Vuosien 2024–29 poliittiset suuntaviivat ja korkean tason EPSR-tavoitteet vuodelle 2030 antavat varovaisen optimistisen kuvan Euroopan sosiaalipolitiikasta. Uudet asumisen ja köyhyyden tavoitteet ovat tervetulleita. Mutta jo nyt voidaan kysyä: mitä tulee vuoden 2030 jälkeen?

Von der Leyenin toisen toimintakauden aikana tarvitaan uutta ja rohkeampaa sosiaalista visiota, jota kehitetään vuoropuhelussa kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten kanssa. Vuoden 2030 tavoitteena on vähentää köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevien määrää 15 miljoonalla. Vuoden 2040 tavoitteena pitäisi olla kaikkien köyhyyden poistaminen .

---

Henri Haapanala

Tri Henri Haapanala on FWO:n (Flanderin tutkimusneuvosto) nuorempi tutkija Antwerpenin yliopiston Herman Deleeck Center for Social Policy -keskuksessa. Hänen tutkimuksensa keskittyy työmarkkinoiden eriarvoisuuteen ja Euroopan sosiaalipolitiikkaan.

Pietro Valetto

Pietro Valetto on tohtoritutkija Antwerpenin yliopiston Herman Deleeckin sosiaalipolitiikan keskuksessa. Hän tutkii omaisuusköyhyyttä ja varallisuuden eriarvoisuutta Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa.

Taloudellisen sodankäynnin suunnitelma

 Taloudellisen sodankäynnin suunnitelma

1. helmikuuta 2022

- Käännös verkkolehti Brysselissä ilmestyvästä  "lost in Europe" julkaisusta

Pikkuhiljaa vuotaa yksityiskohtia Yhdysvaltain suunnittelemista Venäjän vastaisista pakotteista  julkisuuteen. Ne kuulostavat taloudelliselta sotasuunnitelmalta – ja herättävät kysymyksen, onko pelote todellakin tulossa käyttöön.

Mitään ei ole vielä virallisesti päätetty. Brysselin ja Washingtonin mukaan vuoropuhelua Moskovan kanssa etsitään edelleen. Pakotteiden valmistelu toimii vain sodan estämisessä.

Mutta jos katsoo yhdysvaltalaisen Bloombergin julkaisemaa rangaistusluetteloa, mieleen hiipii erilainen tunne. Toimenpiteet eivät kuulosta pelotteelta, vaan taloudelliselta sodalta.

Niihin kuuluvat kaikki Venäjälle elintärkeät sektorit energiasta pankkeihin ja strategisesti tärkeisiin teknologioihin. Ja ne pyrkivät lukitsemaan maan tärkeimmältä markkina-alueeltaan - Euroopalta.

Se on yleiskatsaus kidutusvälineisiin, joita Yhdysvallat - EU:n komission aktiivisella osallistumisella - on keksinyt. Se on massiivisin pakotepaketti, jonka Washington ja Bryssel ovat koskaan keksineet:

Pankit ja rahoitusmarkkinat

Venäjä leikataan pois rahoitusmarkkinoilta - joko SWIFTin kautta tai kohdistetuilla toimenpiteillä suuria pankkeja vastaan. Tavoitteena on ilmeisesti ajaa maa perikatoon - koska velan jälleenrahoitusta halutaan vaikeuttaa. Venäjä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä riippuvainen uudesta velasta, sillä on jopa suuria varoja.

Energiaa ja raaka-aineita

Nord Stream 2:n lopettamisen lisäksi Yhdysvallat suunnittelee myös maakaasun tuotannon ja kuljetuksen estämistä esimerkiksi tärkeiden teknologioiden vientikiellolla. Myös terästä, rautaa ja keskeisiä kemikaaleja koskevia rajoituksia harkitaan. Venäjä voi kuitenkin kiertää nämä pakotteet suhteellisen helposti – tiiviimmällä yhteistyöllä Kiinan kanssa.

Huipputeknologiaa ja luksustuotteita

Washington suunnittelee laajaa kauppasaartoa, joka voisi kattaa kaiken puolijohteista ja kvanttitietokoneista ilmailutuotteisiin ja tekoälyyn. Myös venäläisten luksustavaroiden vientirajoituksista keskustellaan. Ilmeisesti kyse on Venäjän heittämisestä vuosia taaksepäin - jopa hyväksi todettu yhteistyö avaruudessa uhrattaisiin

On epäselvää, ovatko nämä maksimivaatimuksia, joilla USA haluaa saada EU:n myönnytyksiin - vai ovatko ne kokonaispaketti, jota ei  enää muuteta.

Yhdysvaltain presidentti Biden ehdottaa jälkimmäistä. Valkoisen talon mukaan pakotteita ei oteta käyttöön asteittain, vaan yhdellä iskulla – tavoitteena heikentää merkittävästi Venäjän taloutta.

Vaikka toimintamme ja EU:n toimet eivät ehkä ole identtisiä, olemme yhtenäisiä aikeissamme saada aikaan massiivisia seurauksia, jotka antaisivat vakavan ja välittömän iskun Venäjälle ja tekisivät ajan myötä sen talouden entistä hauraammaksi ja heikentäisivät Putinin pyrkimyksiä vaikuttaa Venäjään maailman näyttämöllä.

Valkoinen talon hallintovirkamiesten taustatiedote   Venäjän Ukrainan taloudellisista pelotetoimista

Ilmeisesti Washington ei ole enää "vain" huolissaan siitä, että Moskova  joutuisi sotaan Ukrainassa. Se kertoo kattavasta taloussodasta, jonka kaltaista ei ole koskaan käyty.

Tämä taloussota ei ole suunnattu vain Venäjää vastaan ​​– vaan kaikkia, jotka (vielä) käyvät kauppaa maan kanssa. Tämän osoittavat kokemukset Iranin ennakkotapauksesta.

Pohjimmiltaan kyse on EU:sta ja Saksasta. USA näyttää rangaistusluettelollaan eurooppalaisille, että heidän olisi parempi irtautua Venäjästä – mitä nopeammin, sen parempi.

Kohokohta on, että EU:n komissio on mukana irrottamisen valmisteluissa. Se saarnaa "suvereenia Eurooppaa" – ja tulee yhä enemmän riippuvaiseksi Yhdysvalloista…

Katso myös "Von der Leyenin kuuma kaasusopimus Bidenin kanssa"

PS. Muuten, pakoteluettelossa ei mainita venäläistä öljyä. Ehkä tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että USA tuo paljon öljyä Venäjältä!?

Taksonomia - kriteerit ilmastoystävällisille investoinneille

EU on asettanut erityiset kriteerit ilmastoystävällisille investoinneille. Torstai-iltana hyväksyttiin laki niin sanotun taksonomian yksityiskohdista. Linkin välittivät Berliinin Luonnonystävät.

EU-maat antoivat keskiyön määräajan hylätä se. Siinä määritellään kriteerit esimerkiksi ympäristöystävälliselle bioenergialle, vesivoimalle ja metsätaloudelle. Vielä ei kuitenkaan ole selvitetty, voivatko kaasu- ja ydinvoimat sekä tietyt maataloustoiminnot olla ilmastoystävällisiä. Tätä varten EU-komissio haluaa antaa uuden säädöksen vuoden loppuun mennessä.

Taksonomia on kiistanalainen, koska se luo pohjan suurille rahavirroille. Se määrittelee, mitkä talouden osa-alueet ovat ilmastoystävällisiä. Kansalaisten ja sijoittajien tulisi saada selkeää tietoa kestävistä rahoitustuotteista – tämän pitäisi auttaa saamaan liikkeelle ilmastonmuutokseen tarvittavat miljardit.

Ensimmäinen askel

Säädöksen myötä on nyt otettu ensimmäinen askel kohti erityisiä kriteerejä. Energiainfrastruktuuriinvestoinneille asetetaan muun muassa hiilidioksidipäästöjen raja-arvo 100 grammaa kilowattitunnilta. Sähköntuotanto aurinkopaneeleilla, vesivoimalla tai tuulivoimalla on luokiteltu ilmastoystävälliseksi. Myös rautatiekuljetukset ovat listalla. Säännöt astuvat voimaan 1. tammikuuta.

Ympäristönsuojelujärjestö WWF kritisoi, että bioenergian ja metsätalouden vaatimukset eivät olleet riittävän tiukkoja. Erityisen kiistanalaista on, voidaanko ydinvoimaa ja kaasua pitää kestävinä. EU-maat ovat kiistelleet tästä kuukausien ajan. Ranska haluaa yhdessä Puolan ja Tšekin kaltaisten maiden kanssa merkitä ydinvoiman "vihreäksi" hinnalla millä hyvänsä. Sellaiset maat kuin Saksa, Luxemburg ja Itävalta vastustavat sitä jyrkästi.

Saksassa on kuitenkin vahva lobbaus kaasun sisällyttämiseksi taksonomiaan. Tämä voitaisiin tehdä poikkeamalla uusien kaasuvoimaloiden hiilidioksidin raja-arvoon. Nyt pidetään todennäköisenä, että tietyt kaasu- ja ydinvoimalaitokset sisällytetään taksonomiaan ainakin väliaikaisesti. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi äskettäin, että EU tarvitsee uusiutuvien energialähteiden lisäksi myös ydinvoimaa vakaana energialähteenä ja kaasua siirtymäkauden lähteenä.

Ydinvoima ja kaasu eivät ole kestäviä

Euroopan parlamentin jäsen ja tuleva vihreiden valtiosihteeri Sven Giegold sanoi, että ydinvoima ja kaasu eivät ole kestäviä. On löydettävä kompromissi, joka kunnioittaa jäsenvaltioiden suvereniteettia niiden energialähteiden yhdistelmän suhteen eikä samalla vahingoita taksonomian uskottavuutta.

Ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace ja WWF, varoittavat esittämästä kaasua ja ydinvoimaa ympäristöystävällisenä - kaasuna CO2-päästöjen vuoksi ja ydinvoimaa radioaktiivisen jätteen vuoksi. Se olisi ristiriidassa EU:n komission jo asettamien tieteellisten kriteerien kanssa, sanoi Mathilde Crêpy Ecos-järjestöstä, joka auttoi kehittämään taksonomiaa.

WWF:n Sebastien Godinot sanoi, että se tuhoaisi taksonomian uskottavuuden, koska ilmastoystävällisiä joukkovelkakirjoja koskevat nykyiset säännöt ovat jo tiukemmat rahoitusmarkkinoilla. "Se tuhoaisi EU:n vaatimuksen kestävän rahoituksen johtajuudesta." Autoteollisuusliitto vaati taksonomian epäbyrokraattista toteuttamista. "Pääasiassa siksi, että toistaiseksi ei ole olemassa tarkkoja ohjeita taksonomian tulkinnalle, mikä on olennaista yritysten suunnitteluvarmuuden kannalta", tiedottaja sanoi.

Euroopan tulevaisuuden hallintotapa

Hajauttaminen ja demokratisointi samalla kun uudistetaan Euroopan taloushallintoa; 

(käännös Social Europe verkkolehden artikkelista 9.5. 2021)

Vivien Schmidt 9. toukokuuta 2021 @vivienaschmidt

Euroopan tulevaisuuskonferenssissa on käsiteltävä sitä, miten EU: n hallinto voidaan sovittaa legitimiteettikriisin lopettamiseksi.

Konferenssi Euroopan tulevaisuudesta, eurooppalaisesta hallintotavasta

Vivien A Schmidt:

Covid-19-pandemia on ollut eräänlainen herätyssoitto Euroopan unionille. EU tunnusti lopulta, että euroalueen talouspolitiikka, jota se oli harjoittanut 1990-luvulta lähtien - vahvistettu euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 -, oli vahingollinen kansalaistensa ja planeetan hyvinvoinnille.

Vakaus- ja kasvusopimuksen ('Sääntely sääntöjen mukaan ja numeroiden mukaan') pakkomielle keskittyä matalaan alijäämään ja velkoihin tarkoitti sitä, että EU ei ollut onnistunut investoimaan tulevaisuuteensa. Tällaiset säännöt ja numerot varmistivat, että ne, joilla ei ole "finanssipoliittista tilaa" (lue Etelä-Eurooppa), eivät pysty investoimaan, kun taas finanssipolitiikkaa käyttämättömät (Pohjois-Eurooppa) eivät halua. EU:n euroalueen hallinto aiheutti      "legitimiteettikriisin", jossa menettelysääntöjen kaksinkertaistaminen johti huonoon taloudelliseen suorituskykyyn ja yhä myrkyllisempään politiikkaan.

Uusi alku

Pandemian aiheuttama siirtyminen seuraavan sukupolven EU:hun lupaa investoida vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen samalla kun puututaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Sopeutumiskyky ja elvytysrahasto (RRF) eniten apua tarvitseville maille on uusi alku euroalueen talouspolitiikassa ja hallinnossa. Politiikkoja on kuitenkin vahvistettava uusilla välineillä EU:n laajuisen kestävän kehityksen edistämiseksi, kun taas hallinto on hajautettava ja demokratisoitava.

Näitä välineitä varten EU:n on rakennettava seuraavan sukupolven EU:ta - tehden siitä pysyvä ja paljon suurempi - samalla kun Euroopan keskuspankille (EKP) annetaan valtuudet tehdä enemmän työllisyyttä ja vihreämpää taloutta koskevien toissijaisten tavoitteidensa merkeissä. Hallinnointia varten euroalueen on kehitettävä demokraattisempi prosessi, jossa on joustavat suuntaviivat sekä makrotalous- ja teollisuuspolitiikkaa koskeva vuoropuhelu, jotka mahdollistavat työmarkkinaosapuolten ja kansalaisten osallistumisen parlamenttiensa edustajien kanssa. Jotta tällainen hajautettu ja demokratisoitu euroalueen hallinto voidaan toteuttaa, meidän on kuitenkin harkittava myös institutionaalisia järjestelyjä.

On monia uusia ideoita siitä, mitä EKP voisi tehdä EU: n taloudellisten näkymien parantamiseksi sen roolin avulla rahapolitiikassa ja makrotaloudellisessa koordinoinnissa. Pandemian aikana se on jo mennyt hyvin pitkälle pandemian hätäostohankkeensa kautta, mutta monet muut aloitteet ovat mahdollisia - useimmat niistä n keskustelussa, mutta joista yhtään ei ole vielä otettu käyttöön. Ennen kaikkea EKP: n olisi siirryttävä lähes yksinomaisesta keskittymisestä peruskirjassaan asetettuihin ensisijaisiin tavoitteisiin toissijaisiin tavoitteisiin.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että pankki asettaa itselleen tavoitteen täystyöllisyydestä samalla tasolla kuin inflaation torjunnassa;  "neutraalin" joukkovelkakirjojen oston lopettaminen (tarkoittaen saastuttavan teollisuuden joukkovelkakirjojen ostamisen lopettamista); luomalla ympäristöystävällisiä joukkovelkakirjoja tai jopa tarjoamalla "helikopterirahoja" suoran tuen tarpeessa oleville kotitalouksille. Lopuksi, olisi erittäin hyödyllistä luoda EU: n turvallinen omaisuuspohja ja ratkaista samalla valtionvelan ylitysongelma (koska velkojen uudelleenjärjestely maittain ei ole mahdollista) siten, että Euroopan vakausmekanismi ostaa osan EKP: n hallussa olevista valtion joukkovelkakirjoista. .

Vastuullisuus ja avoimuus

Tärkeää on, että tällaisia ​​toimia tehdessään EKP hyötyisi vastuunsa ja avoimuutensa parantamisesta samalla kun prosessia demokratisoidaan. Vastuu Euroopan parlamentille voisi olla suurempi esimerkiksi toimielinten välisen vuoropuhelun muodollisten vaatimusten avulla.

EU:n makrotalouden hallinnosta voisi olla myös tilaa demokraattisemmalle mielipiteenvaihdolle ja keskustelulle. Kutsutaan sitä "suureksi makrotaloudelliseksi vuoropuheluksi", jossa järjestetään vuosittainen konferenssi, jossa hahmotellaan tulevan vuoden suuret talousstrategiat ja luodaan tilaa vuoropuhelulle EKP: n ja muiden toimijoiden - sekä Euroopan Parlamentin että myös Euroopan komission ja neuvoston - välillä sekä pääoman, työvoiman ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa kaikkialta Euroopasta.

Luonnollisesti EKP säilyttäisi peruskirjaan perustuvan itsenäisyytensä sopivimpana pitämänsä politiikkojen harjoittamiseksi, mutta ainakin pystyy laillistamaan kaikki rohkeammat toimet viittaamalla Suuren makrotaloudellisen vuoropuhelun kautta tarjottuihin "poliittisiin ohjeisiin". Tällainen prosessi antaisi epäilemättä oikeutuksen kansallisille keskuspankeille, jotka toimisivat kansallisen politiikan puitteissa ja vapauttamallaa EKP EU: n tason toimintoihin

Sijoitusrahastot

Seuraavan sukupolven EU: ta ja RRF: ää on vahvistettava pysyvän, EU: n tason järjestelyn avulla, joka voisi tarjota sijoitusrahastoja kaikille jäsenvaltioille säännöllisesti. Ajattele sitä EU:n sijoitusrahastona, joka muistuttaa kansallisia valtion varoja.

Se antaisi velkaa globaaleilla markkinoilla sijoittamaan jäsenvaltioille myönnettävillä avustuksilla - koulutukseen, tulotukeen, talouden vihreyttämiseen ja ihmisten digitaaliseen yhdistämiseen sekä suuriin fyysisiin infrastruktuurihankkeisiin. Se voisi myös investoida EU: n tason rajat ylittäviin pyrkimyksiin sekä uudelleenjakelutarkoituksiin useiden innovatiivisten EU-rahastojen kautta, mukaan lukien työttömyys- ja jälleenvakuutusrahasto , pakolaisten kotouttamisrahasto (maille, jotka ottavat vastaan ​​enemmän turvapaikanhakijoita) , EU: n rahasto oikeudenmukaiselle liikkuvuudelle (joka keskittyy "aivovuotoon") tai jopa köyhyyden lievittämiseen tarkoitettu rahasto - vaikka tällaisiin aloitteisiin voitaisiin sen sijaan tarjota muita EU: n talousarvion "omia varoja".

Seuraava kysymys olisi, kuinka varmistaa jälkimmäisen onnistuminen. Eurooppalainen ohjausjakso on ihanteellinen väline valvontaa ja apua varten, mutta vain jos ajattelemme uudelleen sen tarkoitusta ja sääntöjä. Euroalueen rajoittavat alijäämä- ja velkasäännöt, joita vahvistettiin euroalueen kriisin aikana, eivät selvästikään toimineet, ja niitä on joka tapauksessa muutettava vastaamaan uusia olosuhteita ja tavoitteita.

Sääntöjen ja lukujen yksinkertaisen mukauttamisen sijaan ne olisi pysyvästi keskeytettävä - ja korvattava esimerkiksi  "finanssiperiaatteilla" kestävyyden arvioimiseksi asiayhteydessä. Jos tämä ei olisi mahdollista, olisi kehitettävä paljon joustavampi sääntöjen joukko, joka keskittyy vastasykliseen talouspolitiikkaan ja jossa on tarkemmat arviot siitä, mihin yksittäiset jäsenvaltiot sijoittuvat suhdannevaiheessa suhteessa alijäämiin ja velkoihin, sekä arviot kasvunäkymistä ja näkymät sijoitustavoitteiden saavuttamiseksi.

Avainsanana joustavuus

Joustavuuden on oltava avainsana - ja kestävän, oikeudenmukaisen kasvun on oltava tavoite. Ajattele Italiaa, jolla on ollut ensisijainen ylijäämä kaikki nämä vuodet, mutta koska se on joutunut rahoittamaan 1980-luvulta peräisin olevan velkansa, se ei ole kyennyt investoimaan kasvua edistäville alueille. Sen on todellakin pitänyt sen sijaan jatkaa leikkauspolitiikkaa - suureksi vahingoksi velan maksamisen ja pandemiaan vastaamisen kannalta.

Julkisia (teollisia ja sosiaalisia) investointeja, joiden katsotaan hyötyvän seuraavalle sukupolvelle, ei pidä laskea alijäämiin tai velkoihin ("kultainen sääntö"). Itse asiassa tässä erittäin alhaisen korkotason ympäristössä, jossa EKP harjoittaa laajaa "määrällistä keventämistä", julkinen velka voidaan jättää huomioimatta, jos se on kestävää (kuten silloin, kun hallitus voi lainata korkoja alhaisemmalla korolla kuin kotimaisen bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvu). Muussa tapauksessa veroja voidaan nostaa .

Yksi viime vuosikymmenen opetuksista on se, että säästöillä ei voi päästä eroon julkisesta velasta - ainoa tapa on kasvu. Tässä mielessä toisen aloitteen pitäisi olla velkajarrun poistaminen kansallisesta perustuslaista tai toimintaohjelmista (Suomessa tästä käytetään nimitystä kehysbudjetointi). Tämä oli merkittävä este investoinneille jopa maissa, joissa julkisen talouden liikkumavaraa olisi olemassa.

Otetaan esimerkiksi Saksan Liittotasavalta, jossa osavaltiot vastaavat yliopistokoulutuksesta ja paikalliset viranomaiset paikallisista infrastruktuureista. Lainsäädäntö (perustuslaki) rajoittaa uusia investointeja köyhemmille (ja siten jo enemmän velkaantuneille) osavaltioille ja paikkakunnille, mikä lisäsi eriarvoisuutta liittovaltion yksiköiden välillä ja samalla hidasti kasvupotentiaalia.

Upea arkkitehtuuri

Myös eurooppalaisen ohjausjakson (European Semester) menettelyt on kuviteltava uudelleen. Ohjausjakso tarjoaa hämmästyttävän arkkitehtuurin koordinoinnille, mutta mitä tarkoitusta varten? Euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 se muutettiin pehmeän lain mukaisesta koordinointimekanismista (joka muistuttaa 'avointa koordinointimenetelmää') ylhäältä alaspäin rangaistavaksi valvontajärjestelmäksi - vaikkakin vuodesta 2013 lähtien sovellettiin yhä joustavammin paremman suorituskyvyn varmistamiseksi.

Tänään, pandemian antamien haasteiden valossa, komission tehtävä on muuttunut, jättäen suurelta osin taakanvalvojan ja sitten euroalueen kriisinvalvojan roolin tullakseen uusien teollisuuspoliittisten aloitteiden edistäjiksi kansallisten sietokyky- ja elvytyssuunnitelmien (NRRP) kautta. Nämä ovat paljon enemmän jäsenvaltioiden hallitusten  harjoituksia alhaalta ylöspäin, kun taas komissio valvoo edelleen ja antaa suosituksia uudistuksiksi. Talouskomissaari Paolo Gentiloni ja kabinettipäällikkö Marco Buti kuvasivat tätä Harvardin yleisölle viime kuussa siirtymänä "erotuomarista" investointien mahdollistajaksi.

Kysymys on sitten mikä on paras tapa harjoittaa koordinoivaa valvontaa samalla kun hajautetaan ja demokratisoidaan prosessia? Yleisen suuren strategian saavuttamiseksi - todellakin, Euroopan  "strategisen autonomian rakentamiseksi " - olisi ihanteellinen uusi teollisuuspoliittinen vuoropuhelu kaikkien sidosryhmien kanssa (vaikka se voisi olla myös osa suurta makrotaloudellista vuoropuhelua) asettaa yleiset tehtävät ja tavoitteet, esimerkiksi vihreämmille investoinneille ja sosiaalisen eriarvoisuuden torjumiselle.

Yhtä tärkeää olisi kuitenkin hajauttaa kansallisten uudistusohjelmien suunnitteluprosessi alueelliselle ja paikalliselle tasolle samalla kun se demokratisoidaan menettelyllisesti ottamalla mukaan työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat sekä poliittisesti ottamalla mukaan parlamenttien edustajat. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden finanssipolitiikasta vastaavat hallitukset ja kilpailukykyneuvostot olisi muutettava teollisuuspoliittisen neuvonnan lähteiksi.

Vaikka kansallisten hallitusten tulisi viedä suunnitelmansa kansallisten parlamenttiensa hyväksyttäväksi, EU:n tulisi ottaa parlamentti mukaan paljon enemmän talouspolitiikan EU-ohjausjakson eri vaiheisiin (erityisesti RRF: n uudelleenjaon vuoksi). Ohjausjakso itsessään on liitettävä täysin sosiaaliseen vuoropuheluun Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin yhteydessä.

Kaiken tämän uuden EU-tason investointikyvyn lisäksi - paitsi RRF: n lisäksi myös SURE: n, pandemian aikaan käyttöön otetun työllisyyden tukivälineen ja muiden mahdollisten rahastojen kanssa - EU tarvitsee epäilemättä keskitetympää laitosta hallinnoida varoja. Tätä varten korkea finanssivalvonta olisi toinen idea - jonka Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti muutama vuosi sitten.

Kompastuskivet

EU: lla on kuitenkin monia mahdollisia esteitä ja kompastuskiviä tällaisten ideoiden toteuttamisessa. Poliittiset erimielisyydet pysyvät Eurooppa-neuvostossa - muistakaa kuinka "säästäväiset neljä plus" vaativat RRF: n olevan väliaikaisia ​​ja vastustivat avustuksia ylipäätään. Jos korkosijoitusrahasto ei tuota kasvua tai jos ylimääräisiä investointeja ei käytetä viisaasti tärkeimmissä kohdemaissa (Italia ja Espanja), innostus heikkenee ja pysyvän rahaston todennäköisyys vähenee. Lisäksi, jos Keski- ja Itä-Euroopassa ilmenee siihen liittyviä oikeusvaltiokysymyksiä ja rahat menevät laittomien hallitusten johtajien huijauksiin (erityisesti Unkarissa ja Puolassa), huoli varojen käytöstä kasvaa.

Lisäksi säästöhaukat ovat todennäköisesti palanneet - varsinkin kun pandemia on ohi ja asiat palaavat jonkinlaisiin (uusiin) normaaleihin. Jos finanssipoliittisia sääntöjä ei muuteta tai ainakin lievennetä, vakaus- ja kasvusopimuksen pakolausekkeesta poistumisella on vahingollisia seurauksia niille maille, jotka tarvitsevat vielä aikaa kasvattaakseen alijäämänsä ja velkansa. Austeristeilla on muodolliset oikeudelliset perusteet viedä komissio oikeuteen ilman peruskirjojen  muutoksia - ja juuri tästä syystä. Ja voimme olla varmoja siitä, että konservatiiviset saksalaiset taloustieteilijät ja muut menevät jälleen suoraan Saksan perustuslakituomioistuimeen ja vaativat tiukempaa täytäntöönpanoa.

Tämä on yhä suuri ongelma, koska rajoittavat säännöt ja numerot on kirjattu perussopimuksiin ja lainsäädäntöön niin monissa eri paikoissa: finanssipoliittisessa sopimuksessa velkajarru otettiin käyttöön kansallisissa perustuslaeissa, kun taas ”sic-pack” ja ”two-pack” koottiin yhdeksi kokoelmaksi, koskien paitsi alijäämää ja velkaa koskevia lukuja myös sovellettavia seuraamuksia. Ja miten sopimuksia voidaan muuttaa, jos edes yksi jäsenvaltio vastustaa yksimielisyyttä? Tämä voi asettaa melkein ylittämättömiä esteitä, ellei passerelle- lauseketta (komentokeskus) voida käyttää - mutta asiasta riippuen myös tämä vaatii yksimielisyyttä neuvoston tapauksessa ja ehdottoman enemmistön parlamentissa.

Tarkistaminen vaaditaan

Jotta EU: n hallintotapa olisi todella toimiva, hallitustenvälisen päätöksenteon yksimielisyyttä koskeva sääntö on hylättävä, ja se on korvattava "perustuslakisopimuksilla", joita voidaan muuttaa kahden kolmasosan tai kolmen neljäsosan enemmistöllä. Samaan aikaan monista perussopimuksiin perustuvista laeista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä, jota voidaan muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä yhteispäätösmenettelyllä.

Esimerkiksi, vaikka Lissabonin sopimus pysyisi epäilemättä perustuslaillisena sopimuksena, jota voidaan kuitenkin muuttaa kahden kolmasosan tai neljän viidesosan enemmistöllä, euroalueen eri sopimuksista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä. Tällöin ne olisivat avoimia muutoksille poliittisten keskustelujen ja kompromissien avulla ja yhteispäätösmenettelyn alaisena - mikä kaikki lisäisi EU: n demokraattista legitiimiyttä.

Lisäksi EU:n poliittisissa yhteisöissä on sallittava suurempi erilaistuminen. Euroalueelle tämä merkitsisi esimerkiksi sitä, että jos jotkut jäsenet pidättävät omat äänensä EU: n talousarviosta äänestettäessä, tarkoittaa se sitä että edustajansa äänestävät ainoana talousarviosta ja sen käytöstä - vaikka kaikki voisivat keskustella siitä. Joten ei olisi erillistä euroalueen parlamenttia, vaan erillinen äänestys syvemmän budjettiliiton jäsenille.

EU: n keskeisissä sitoumuksissa oikeusvaltioon ja demokraattisiin periaatteisiin, jotka takaavat vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja lehdistönvapauden, ei kuitenkaan voida tehdä eroa. Ja edustavia instituutioita on vahvistettava. Tällä hetkellä EU palvelee populistien tarkoitusta tyhjentämällä tällaiset kansalliset instituutiot, mikä antaa populisteille mahdollisuuden väittää olevansa "kansan" todellisia edustajia vastaten heidän ilmaisemaansa huoleen.

Tämän muuttamiseksi EU: n on tehtävä enemmän kansalaisten edustuksen ja osallistumisen vahvistamiseksi. Erityisesti euroalueelle tämä vaatii ainakin Euroopan parlamentin suurempaa osallistumista päätöksentekoon palaamalla yhteisömenetelmään sekä lisäämällä eurooppalaisen ohjausjakson hallinnon hajauttamista ja demokratisointia. Lisäksi euroalueen sopimusten muuttaminen tavalliseksi lainsäädännöksi auttaisi pääsemään umpikujasta lainsäädännön muuttamisessa ja saisi niistä aikaan poliittista keskustelua.

Mutta Euroopan Parlamentin olisi myös löydettävä lisää tapoja tuoda kansalliset parlamentit EU:n tason päätöksentekoon. Ja koko EU:n on suunniteltava uudet keinot kannustaa kansalaisten osallistumista.

___

Tietoja Vivien Schmidtistä

Vivien A Schmidt on Jean Monnet'n Euroopan integraation professori Bostonin yliopiston Pardee-koulussa ja kunniaprofessori Rooman LUISS Guido Carli -yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Euroopan legitiimiyden kriisi: sääntöjen hallinta ja numeroiden hallitseminen euroalueella (Oxford University Press).

Kultainen sääntö ja europpalaisen pakkopaidan helpottaminen

 

Tämä kirjoitus on suoraa käännöstä Social Europe -lehden kirjoituksesta, jonka laatija on lehden vakituinen avustaja Peter Bofinger. Hän on erittäin keskeinen talousvaikuttaja Saksassa ja hänen kannanottojaan on julkaistu mm. arvostetussa viikkolehdessä Spiegelissä. Tässä kirjoituksessa hän kiinnittää huomiota julkisten investointien alhaiseen tasoon euroalueella ja siihen, että talous- ja vakaussopimuksessa jäsenvaltioita ei edes mainita, vaan rajat asetetaan bruttokansantuotteen ja kansalaisten määrän välisenä suhteena. Euroopan Unionin suurista haasteista, kuten Korona-pandemiasta, ilmastokriisistä,  digitalisaatiosta, sosiaalisesta polarisaatiosta  tai pakolaiskysymyksen hallinnasta ei selvitä ilman valtavia julkisia investointeja. Nämä seikat pakottavat katselemaan Vakaus- ja kasvusopimuksen rajoja uudesta näkökulmasta.

Peter Bofinger nostaa keskusteluun "Kultaisen säännön" jossa jäsenvaltioiden investoinnit irroitettaisiin velkasuhdekytkennästä, mikä mahdollistaisi kokoaan uudenlaisen lähestymistavan. Kun nyt on rohkaistuttu uusien makrotalouteen liittyvien monetarististen  (EKP) ja finanssipoliittisten (Euroopan Komissio)  välineiden käyttöön, tämä "kultainen sääntö" vapauttaisi Valuuttaunionin jäsenvaltiot auttamatta vanhentuneeksi käyneestä säästöpolitiikasta ja "mustan nollan" tavoittelusta talouspolitiikassaan. Tämä liittyy myös olennaisena kysymyksenä paljon puhuttuun vakauden tavoitteluun, joka ei onnistu ilman julkisen talouden, investointien ja palvelujen samanaikaista nostamista.  

Peter Bofinger:

"Pandemian aikana julkisen talouden tila on heikentynyt merkittävästi kaikissa maissa. Kansainvälisen valuuttarahaston ennusteiden mukaan useissa euroalueen jäsenvaltioissa vuonna 2021 velan suhde bruttokansantuotteeseen on noin kaksinkertainen (Belgia, Ranska, Espanja ja Portugali) tai jopa kolminkertainen (Italia, Kreikka) verrattuna Maastrichtin sopimuksessa asetettuun   60 sentin enimmäismäärä /henkilö. (Kuvio 1)

Nämä suuret velat aiheuttavat valtavia haasteita finanssipolitiikalle jäsenvaltioissa. Joulukuussa 2011 voimaan tullut ns. '' Six pack '' velvoittaa heidät vähentämään nykyisen velkansa ja 60 prosentin vertailuarvonsa eroa 20: llä vuodessa. Kuten Euroopan finanssilautakunnan laskelmat osoittavat , vaatimus tuoda velka tämän rajan alle kahden vuosikymmenen aikana merkitsee suurta budjettijäämää.

Verrattaessa näitä lukuja keskimääräisiin ensisijaisiin ylijäämiin, joita erittäin velkaantuneet euroalueen jäsenvaltiot pystyivät saavuttamaan vuosina 2014--2019, on selvää, että vaadittu velan vähentäminen voidaan toteuttaa vain julmilla säästöillä (taulukko 1).

Viime vuosikymmenen kokemus osoittaa, että julkisen talouden vakauttamisella on kielteinen vaikutus julkisiin investointeihin, koska tällaisia ​​menoja on helpompi leikata kuin sosiaalimenoja tai julkisen sektorin palkkoja (kuvio 2).

Tulos ei ole yllättävä, koska julkisilla investoinneilla ei ole merkitystä vakaus- ja kasvusopimuksen puitteissa. Sääntökirjan ankkuri on julkisen bruttovelan suhde bruttokansantuotteeseen - julkisen taseen velkojen ottaminen huomioon ilman viittausta julkiseen pääomakantaan varojen puolella. Kolmen prosentin budjettivaje ei myöskään rajoita julkisia investointeja. Kuten EFB huomauttaa , niin sanottuun investointilausekkeeseen, joka antaa jonkin verran liikkumavaraa velkarahoitteisille julkisille investoinneille ja johon on harvoin vedottu lähinnä siksi, että se vaatii negatiivisen kasvuennusteen tai 'tuotantokuilun' alle 1,5 prosenttia potentiaalisesta BKT: sta .

Tämän seurauksena julkiset nettoinvestoinnit euroalueella ovat vuodesta 2012 lähtien olleet lähellä nollaa tai jopa sen alapuolella (kuvio 3). Se on ollut paljon pienempi kuin euroalueen ulkopuolisissa EU: n jäsenvaltioissa ja Yhdysvalloissa.

Tämän finanssipolitiikan palauttaminen Covid-19-kriisin poikkeuksellisen järjestelmän jälkeen tekisi mahdottomaksi rahoittaa valtavia julkisia investointeja, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen, pandemian seurausten ja digitaalisen muutoksen samanaikaisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Uudistuksen lähtökohta

Vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisen ilmeinen lähtökohta on julkisen velan 60 prosentin ankkuri. Se laskettiin EU: n jäsenvaltioiden keskimääräisenä velkasuhteena suhteessa BKT: hen vuonna 1990. Samalla menettelyllä voidaan laskea 70 prosentin viitearvo vuodelle 2000, 86 prosenttia vuonna 2010 ja 101 prosenttia vuodelle 2020. .

Akateemiset taloustieteilijät eivät ole kyenneet saamaan tieteellisesti vertailuarvoa, jonka näyttöön perustuvan talouspolitiikan olisi noudatettava. Merkittävä esimerkki oli Reinhartin ja Rogoffin vuoden 2010 paperi, jossa yritettiin vahvistaa 90 prosentin viitearvo, mutta sen havaittiin kärsivän "vakavista virhelaskelmista". Vuoden 2014 IMF: n valmisteluasiakirjassa todettiin:

Tuloksemme eivät tunnista selkeää velkakynnystä, jonka ylittyessä keskipitkän aikavälin kasvunäkymät ovat dramaattisesti vaarantuneet. Päinvastoin, velan ja keskipitkän aikavälin kasvun välinen yhteys heikkenee melko heikosti korkealla velkaantumisasteella, etenkin kun verrataan maan ikätovereiden keskimääräistä kasvutasoa.

Tämän epäselvyyden seurauksena entinen IMF: n pääekonomisti ja kollegat ovat äskettäin ehdottaneet finanssisääntöjen korvaamista "finanssiperiaatteilla": 

Se, onko velalla vaarana tulla kestämättömäksi, ei riipu pelkästään velan ja alijäämän tasosta, vaan useista epävarmoista taloudellisista ja poliittisista tekijöistä. Jopa monimutkaisilla finanssipolitiikkasäännöillä ei voida ottaa huomioon tätä epävarmuutta, koska on mahdotonta ennustaa ja määritellä asiaankuuluvia ennakoimattomia ennakkoon. Säännöt johtavat varmasti virheisiin, jotka rajoittavat finanssipolitiikkaa joko liikaa tai liian vähän.

Keskeinen päätös euroalueen jäsenille on, ovatko he halukkaita luopumaan "Six-Packin" velan vähentämistä koskevasta säännöstä tai heikentämään  sitä merkittävästi. Uusi sääntö saattaa lyhentää sopeutumisaikaa 50 vuoteen tai sama tavoite voidaan saavuttaa harkinnan mukaan siten, että Euroopan komissio ja EU: n neuvosto päättävät maakohtaisista keskipitkän aikavälin velkatavoitteista.

Kultainen sääntö

Korkotasosta ja arvioidusta nimellisestä kasvuvauhdista riippuen tällaiset velkatavoitteet voivat jättää tilaa ensisijaisille alijäämille. Sen varmistamiseksi, että tätä finanssipolitiikkaa käytettiin investointeihin, lähestymistapaa olisi täydennettävä kultaisella säännöllä. Tällaisella säännöllä - käsityksellä, että julkisella lainalla tulisi rahoittaa investointeja, ei pelkästään päivittäisiä menoja - on etuna velkasääntöihin nähden, että se on yleisesti hyväksytty taloustieteilijöiden keskuudessa. Jopa konservatiivinen Saksan talousasiantuntijaneuvosto, kehittäessään maan velkajarrua ( Schuldenbremse ) vuonna 2007, sisälsi nimenomaisesti kultaisen säännön.

Kultaiseen sääntöön liittyvistä eduista ja ongelmista on keskusteltu intensiivisesti . Suurin ongelma on sijoituksen asianmukainen määritelmä. Pitäisikö se määritellä bruttoksi vai nettoksi? Pitäisikö se rajoittaa "tiiliin ja laastiin" vai määritelläkö se kattavammin "tulevaisuuteen suuntautuvina" investointeina - mukaan lukien julkiset menot koulutukseen ja perheisiin, parempiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan?

Käytännössä julkiset investoinnit voitaisiin määritellä nettoinvestoinneina, joihin lisätään kaikki koulutukseen, ilmastonmuutokseen, digitalisaatioon sekä tutkimukseen ja kehitykseen liittyvät menot, jotka ylittävät vuosien 2014--2019 keskiarvon. Menojen luokitteleminen kultaisen säännön alaiseksi edellyttää erillisen kansallisen finanssipolitiikan hyväksyntää.

Tällaisissa puitteissa menosäännöllä voi olla tärkeä rooli - itse asiassa monet finanssipolitiikan uudistusehdotukset suosivat sitä . Konkreettisen menopolun muodostamiseksi on kuitenkin ensin määriteltävä oikea tavoite velkatasolle. Silloin kultainen sääntö voi varmistaa, että mahdollista alijäämätilaa käytetään laajasti määriteltyihin julkisiin investointeihin."

Tietoja Peter Bofingeristä

Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen.

Koronaviruskriisi – euroalueen kohtalon hetki?

SOSTE ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas:
"Kirjoitin keväällä siitä, millaisen haasteen #koronakriisi asettaa EU:lle ja ennen kaikkea euroalueelle. Pidin jonkinlaisen yhteisvastuullisen paketin aikaansaamista välttämättömänä. Nyt sellainen saatiin. Erityisesti Saksan liikkuminen tämän mahdollisti.

"Käsillämme olevassa kriisissä vastuu tästä siunaantuu kahdelle julkiselle instituutiolle – valtiolle ja keskuspankille. Lopulta vain näiltä löytyy annetussa aikaikkunassa kykyä vastata niihin taloudellisiin tarpeisiin, joita suunniteltu taantuma aiheuttaa."

___
ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju:

”Ei tämä sillä tavalla ohitse vielä ole.”

EU:n elpymispaketin varaan Kangasharju ei kauheasti laske. ”Todennäköisesti raha menee suurimmaksi osaksi turhuuteen”, hän arvelee.

Kangasharjun mielestä parhaimmillaan elvytysvaroilla voitaisiin ostaa yleistä hyväksyntää vaikeille ja välttämättömille rakenneuudistuksille esimerkiksi Italiassa. Hän ei kuitenkaan usko, että näin tapahtuu.
---
Onkohan tämä ensimmäinen tai toinen kerta, kun olen Aki Kangasharjun kanssa lähes samaa mieltä...

___

30.7. 2020
Ilpo Rossi kommentoi tätä teemaa


Korona-elyvytyspaketin ja Euroopan Komission 7-vuotisbudjetin käsittelyssa saavutettu neuvottelutulos on erityisen merkittävä siksi, koska se merkitsee käännettä Euroopan yhden merkittävimmän maan, nimittäin Saksan lähestymistavassa velkaan ja sen avulla tapahtuvaan elvytykseen. Saksan vuodelta 1949 peräisin olevassa perustuslaissa (art. 109) todetaan , että 
"(1) Liittovaltion ja osavaltioiden hallitukset ovat taloudenpidossaan  riippumattomia.

(2) Liittohallitus ja liittovaltiot täyttävät yhdessä Saksan liittotasavallan velvoitteet, jotka johtuvat Euroopan yhteisön säädöksistä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan nojalla noudattaa budjettikuria ja ottaa huomioon yleisen taloudellisen tasapainon vaatimukset.

(3) Liittovaltion ja osavaltion talousarvioiden on oltava pohjimmiltaan tasapainossa ilman tuloja lainoista. Liittovaltion ja osavaltioiden hallitukset voivat säätää säännöistä, joissa otetaan huomioon tavanomaisesta tilanteesta poikkeavan taloudellisen kehityksen vaikutukset, sekä poikkeuksen luonnonkatastrofeihin tai poikkeuksellisiin hätätilanteisiin, jotka eivät ole valtion valvonnassa ja vaikuttavat merkittävästi valtion taloudelliseen tilanteeseen. Poikkeusasetukselle on annettava vastaava takaisinmaksuasetus. Yksityiskohtaisempi järjestely säätelee liittovaltion talousarvion 115 artiklaa sillä edellytyksellä, että 1 lause täytetään, jos lainatulot eivät ylitä 0,35 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen." 

Tämä perustuslain linjaus perustelee Saksan vuosikausia harjoittaman  "mustan nollan" talouspolitiikkaan. Täältä tulee myös erityisolosuhteissa kuten luonnonkatastrofien ja  poikkeuksellisten hätätilanteiden poikkeuksiin liittyvä "takaisinmaksuasetus" jossa määritellään miten ja millä aikavälillä tapahtuneet ylitykset saatetaan takaisin tasapainoon. 

Voidaan tietenkin kysyä, kuinka viisasta on sisällyttää tällainen strateginen ja samalla myös moniarvoisuutta rajaava, ideologinen tavoite niinkin demokratian kannalta keskeiseen asiakirjaan kuin mitä perustuslaki on. Sama koskee Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa ja siitä johdettua Maastrichtin sopimusta, joka samalla tavoin puristaa kaikki jäsenmaat vastaavansisältöiseen pakopaitaan Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksessa.

Saksalla on ollut hyvistä vientituloksista johtuen varaa tukevaan sisäiseen elvytyksen ilman velanottoakin. Nyt Euroopan Komission nimissä tehtävä velka on herättänyt Saksassa myös perustuslakituomioistuimen arvioimaan, voiko Saksa osallistua sellaisiin Euroopan Unionin lanseeraamiin elvytyspaketteihin, joita toteutetaan velkapäätöksillä ja joista myös Saksalla on omalta osaltaan viimekäden vastuu. Eurooppaoikeus on näyttänyt omasta puolestaan vihreää valoa Komission 750:n miljardin tuki- ja lainapaketille siitäkin huolimatta, että Saksan perustuslain mukainen kieltäytyminen jäsenmaiden velkavastuisiin osallistumisesta on kirjattu myös Euroopan Unionin konsolidoituun perussopimukseen. 

EKP:n määrällisessä elvytyksessä ja nyt Komission finanssipoliittisessa, tosin luonnonkatastrofiin verrattavissa olevasta Korona-Pandemiakriisistä johtuvasta tilanteesta kertaluonteiseksi rajoitetussa elvytyspaketissa on jo selvää  irtautumista etukäteissäästämiseen velvoittavasta budjettipolitiikasta ja suuntautumista  endogeeniseen, itsesäätöiseen makrotalouspolitiikkaan. Sen keskeinen tunnus on, että itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö kuten Euroopan Unioni ei voi ajautua konkurssiin. Se voi aina omilla finanssipoliittisilla päätöksillään lisäksi rahoittaa kaikkia tarvittavat hankkeensa. Tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan Komissio voi poliittisilla päätöksillään ja kaksinkertaisella kirjanpidolla aina luoda rahaa "tyhjästä". Mitään setelipainoja tai rahankuljetusrekkoja ei täsä tarvita. Päätökset kirjataan ja merkitään kirjanpitoon tietokoneen enteriä painamalla. 

Kun Euroopan Unioni on valuuttaunionia luodessaan samalla poistanut jäsenmailta itsenäiset keskuspankit, joista on tullut valuuttaunionin kautta Euroopan Keskuspankin alaisia. Jäsenmaat  ovat siten mitä suurimmassa määrin  riippuvaisia EKP:n toimista itsesäätöisen finanssi- ja rahapolitiikan toteuttamisessa. Juuri tästä syystä on tärkeää että Euroopan Unioni laajentaa fiskaalista ulottuvuuttaan sekä raha- että finanssipolitiikan suuntaan.

Mistä sitten johtuu, että ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju pitää elvytyspakettia kutenkin kaikenkaikkiaan melko tehottomana keinona korna-elvytyksen hoidossa? Syitä voidaan vain arvailla, mutta on olemassa ainakin yksi syy mikä tekee Euroopan Komission elvytystoimista suhteellisen tehottomia: se on Euroopan Unionin periaatteellinen sitoutuminen peruskirjoissaan - mm. Lissabonin sopimuksessa - erittäin kilpailukykyisen markkinan tukemiseen (Lissabonin sopimuksen artikla 2, kohta 3); yhdessä jäsenvaltioiden taloudellisista vastuista kiueltäytymisne kanssa tämä merkitsdee sitä, että niin Euroopan Unionin kuin monien jäsenvaltioidenkin toiminjnassa korostuu juuri markkinoihin suuntautuvat talouselliset ratkaisut, kuten tuki nykyisenkaltaisen kriisin voittamisessa. Valtioidenkin toimia voitaneen tukea, mutta siinä tapauksessa edellytetään määräenemmistöpäätöksiä. Esimerkiksi Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi nykyisillä poliitttisilla voimasuhteilla vähintäänkin Kokoomuksen tulemista hallituksen politiikan tueksi. Sitä ei näillä näkymin ole odotettavissa.

Sääntöjen mukaan vai niitä pragmaattisesti soveltaen?

Tällä kertaa tämän Fb-sivun nimi osuu naulan kantaan; onko uusjako mahdollista - siitä tässä on kysymys. Erityisen tärkeää Euroopan kehittämisen katseleminen uudesta näkökulmasta on sosialidemokratalle; tarvitaan vahvaa, toimintakykyistä valtiota joka vastaa kansalaisten tarpeisiin ja kykenee investoimaan infraan ja palveluihin. Vahva valtio on samalla rauhan ja demokratian tae. Jatkossa nähdään, mennäänkö tässä 'koronaelvytyksesäkin' markkinakylki edellä vai suodaanko tilaa pohjoismaistyyppiselle hyvinvointivaltiolle. Sellaisen vaihtoehdon peruskirjat sallivat vain poikkeusoloissa.

Tässä Euroopan Unionin perussopimuksiin liittyvä ristiriita pähkinänkuoressa. Eurooppaoikeuden professorin Juha Raition mukaan 
"Euroopan unionin perussopimuksen mukaan apua voidaan ”tietyin edellytyksin” antaa jäsenvaltiolle, jos sellaiset luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia."

TURUN yliopiston eurooppaoikeuden professorin Jukka Snellin mielestä komission ehdotuksessa keskeinen oikeudellinen kysymys liittyy perussopimuksen artiklaan 125. Sen mukaan EU tai yksittäinen jäsenvaltio ei saa ottaa vastakseen toisen valtion taloudellisia sitoumuksia. ”Ehdotuksessa ei ole kysymys siitä, että EU vastaisi yhdenkään jäsenvaltion taloudellisista sitoumuksista. Kysymys on siitä, että koronaviruspandemian erittäin poikkeuksellisissa oloissa jäsenvaltioille annetaan tilapäisesti taloudellista avustusta ja mahdollisesti lainaa. Se on eri asia kuin taloudellisista sitoumuksista vastaaminen.”

Snell korostaa yhteisvastuun olevan EU:n keskeisiä arvoja, joka on myös kirjattu perussopimukseen.

Omana kommenttinani totean vain että Euroopan Komission puheenjohtaja Ursula von der Layen ja EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde ovat nyt ottaneet sen roolin, jota heiltä valittaessa odotettiinkin. EKP on tuonut määrällisen elvytyksen jatkamisen muodossa uusia, endogeenisia (sisäsyntyisiä) elementtejä keskuspankkirahoitukseen. Lainakorkojen matala taso, inflaation pysyminen toivotuissa rajoissa, valtioiden velkakirjojen osto ja niiden sterilisointi eli pitäminen EKP:n taseissa niiden määräajan päättyessä ovat tällaisia toimia. Euroopan Komissio on myös hyväksynyt joustamisen Maastrichtin sopimuksen velkarajoista ja lukuisia rahoitustoimia on pantu käyntiin. 

On siis irtauduttu jo aika pitkälle mm. Saksan edellyttämästä eksogeenisesta (ulkosyntyisestä) talouspolitiikan ehdollistamisesta. Suomenkin valtio voi alijäämän lisäämisen (velanoton) muodossa tavoitella koko hallitusohjelman toteuttamista edelleen vaikeutuneista olosuhteista huolimatta. Se on sosialidemokratian suosiman pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannalta toimivin vaihtoehto, koska se mahdollistaa investoinnit ja palvelujen kehittämsen julkisella sektorilla. 

Entä voidaanko kuitenkin jäsenvaltioita tukea vai suuntautuuko tukimiljardit edelleen 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus) luomiseen? Ehkä tässäkin voidaan joustaa kun huomataan, että saadakseen investoinnit käyntiin yritystoiminta tarvitsee ostovoimaa - ja sen luomisessa julkinen sektori, valtio, alueet (osavaltiot) ja kunnat ovat ratkaisevassa asemassa. Valittu tie taitaa olla ainoa mahdollinen uuden sukupolven Eurooppa-sopimuksen aikaansaamiseksi, koska peruskirjoja ei saada uudistettua - sellaista yksimielisyyttä, konsensusta ei Euroopasta löydy.

Tämän 'semesterin' (Komission toimikausi) ylivoimaisesti tärkein aloite on siis nyt tehty. Tällaista ei olisi voinut odottaa edellisiltä, Barroson ja Junckerin johtamilta komissioilta. Nyt ei pidä siis katkaista johtavan kaksikon käsiä vaan tukea heitä vaivalloisessa pyrkimyksessä uudistaa Euroopan Unionia modernimpaan suuntaan.
____________

Timo Miettinen YLEn uutissivuilla 28.5. 2020:
Koronakriisin talouteen tuoma isku on niin kova, että pitää joko sallia elvytys kansallisella tasolla tai elvyttää EU-tasolla. EU:n tasolla voidaan Miettisen mukaan elvyttää järkevämmin

– Jos elvytystoimet jätettäisiin vain valtioille, ne todennäköisesti pelastasivat vain omia yhtiöitään, jolloin EU-tason mukaan tuloon liittyy selkeä eurooppalainen lisäarvo.

EU:n tasolla elvytystä voidaan ohjata muun muassa kestävään kehityksen hankkeisiin.

Pentti Hämäläinen 28.5. 2020:

Unioni ja pelastus-/elvytyspaketti
Kommentaaria Ilpon keskeiset elementit sisältävään erinomaiseen tilanne-arvioon.
Rohkea ja ajankohdan huomioon ottaen oikea askel von der Layenilta luoda edellytykset unioni koheesion vahvistamiselle pitkään jatkuneen liudentumisen, ja eräissä yhteyksissä jopa repivänoloisten asenteiden esiintymisen tilalle. Saako tuki- ja lainarahoitusehdotus hyväksynnän, ja jos saa, minkälaisen väännön ja ehkä tinkimisen jälkeen, on tärkeää. Nouseeko tässä korona-ajassa solidaarisuus ja yhteisen (talous)unionin säilyttäminen tärkeäksi, vai jatkuuko otattelu kurin ja solidaarisuuden välillä. Media viestittää, että osa ankaruutta edustavasta nelikosta Hollanti, Tanska, Ruotsi, Itävalta, olisi liudentamassa kantaansa. Jos komission esitys toteutuu, on se eittämättä askel federaatiokehityksen polulla. 
Kun katselee hiukankin avarammin globaalissa ulottuvuudessa tapahtuvaa kehitystä ja suhteuttaa EU:n tilannetta ja sen hajautumisilmiöiden täplittämää kyvykkyyttä suoriutua niistä tavoitteista, mitkä on välttämättömiksi ehdoiksi tunnistettu säilyttääksemme pallon elinkelpoisena, ei pitäisi olla epäselvää, mistä ratkaisua on lähdettävä hakemaan. Tämänhetkisen poikkeustilanteen yli voitaneen komission ehdottamilla tuki- ja lainoitustoimilla edetä. Mutta nekään eivät ole vailla ehtoja, vaan suunnattuja niihin rakenteita uudistaviin kohteisiin, mitkä ohjelmajulistuksessa komissio on esittänyt. Siis samalla tulevaisuusorientoituneita. Mutta välittömän pelastustehtävän lisäksi, ja samanaikaisesti globaalin agendan kanssa, on päättäväisesti haettava ratkaisua perustavampaan ongelmaan: unionin jäsenmaiden talouksien suuren eriparisuuden tasoittamiseen. Tämän ’haasteen’, siis ongelman erityisesti euromaille, hanskaaminen ja eriparisuuden tasoittaminen on vaativampaa kuin ehkä uskalletaankaan uloskirjoittaa. Kohtuullinen tasoitus talouden rakenteiden muutoksena ja siihen liittyvinä yhteiskuntien suorituskykyjen välttämättömyyksinä on ylisukupolvinen. Eikä se voi tapahtua pelkästään ”yhä kilpailukykyisemmän unionin” ideologian alla. Jos sillä tiellä jatketaan, ilman yhteishyvän tavoitteen ehtona tarvittavaa solidaarisuutta, eivät tulevat työelämän kohortit suostu edessä olevaan ’korpivaellukseen’. Tässä katsannossa komission nyt tekemä ehdotus, tultuaan hyväksytyksi vaikkapa hiukan liudentuneena, voi olla riittävä koheesion vahvistamiseksi ja tulevien välttämättömyyttä hyveenä pidettävien yhteispäätösratkaisujen varmistamiseksi myös jatkossa.

Tämän päivän Kauppalehden aihetta käsittelevässä jutussa Varman Risto Murto käyttää edelleen ilmaisua Suomesta ”nettomaksajana”. En ole koskaan ymmärtänyt tämän asettamuksen mukaista perustelua sille, että unionin jäseneksi halunneet valtiot haluavat jäsenyyttä saadakseen unionilta euroja laskelmissa enemmän kuin antavat jäsenmaksuna. Tämä asenne vertautuu siihen, että hakeudutaan ’yhteishyvän yhdistykseen’, mutta ollaan valmiit olemaan jäsenenä vain sillä edellytyksellä, että saanto on euroissa suurempaa kuin jäsenmaksu. Muita yhteisön jäsenyyden tuomia etuja ei siis kalkyyliin oteta mukaan. Populistista sanailua, älyllistä naivismia, mutta aihe on vakava. Jos tämänlaisten vertailujen todellinen merkitys on niin suuri, että siitä pitää tehdä aina unionin budjettiasioita käsiteltäessä ’numero, niin nyt kannattaa ottaa mallia Britannian etenemisestä pois unionin kiristysliinoista. Siinä ovat ensimmäiset askelmerkit vapautumiseen tulossa. Seuraavalle askeltaminen on jo asteen verran helpompaa. 

30.6. 2020
Seppo Tuovinen kiinnitti huomiota myös Li Anderssonin elpymisrahastoa koskevaan analyysiin:
Li Andersson:
Kirjoitin pidemmän analyysin komission esittämästä uudesta elpymisrahastosta, tässä keskeisimmät huomiot:

- Ratkaisuille on suuri tarve: on koko Euroopan ja myös Suomen intressissä välttää euroopanlaajuista ja syvää talouskriisiä.

- Elpymisrahasto ei ole ongelmaton, ja parempia vaihtoehtojakin olisi. On myös ymmärrettävää kysyä, miksi veronmaksajien pitäisi maksaa yksityiseltä pankkisektorilta otettua lainaa sen sijaan että unioni hyödyntäisi Euroopan keskuspankkia elvytysvaran luomisessa. Elpymisrahastoa parempia ja tehokkaampia ratkaisuja Euroopalle olisivat esimerkiksi EKP:n suora rahoitus jäsenmaille ja velkojen yhteinen leikkaaminen tasapuolisesti kaikilta mailta.

- Koska näitä esityksiä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä pöydällä tai näköpiirissä, on arvioitava komission esitystä elpymisrahastosta sekä sen hyötyjä ja haittoja nykyisessä tilanteessa.

- Eurokriisissä jäsenmaat maksoivat tukipaketeista, joilla todellisuudessa pelastettiin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Vasemmistoliitolle elpymisrahaston hyväksymisen ehto on, että tämä virhe ei toistu, vaan elvytysvaroilla on pankkituen sijaan tuettava esimerkiksi kunnianhimoista vihreän kehityksen ohjelmaa sekä panostettava digitalisaatioon, osaamiseen, terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. Näin tehdyillä taloudellisilla panostuksilla voi syntyä eurooppalaista lisäarvoa yksittäisten jäsenmaiden toimiin verrattuna.

- Avaukset EU:n omien varojen keräämiseen ympäristön saralla (muovivero, päästökauppa, hiilitullit) ovat lupaavia ja kannatettavia.


- On kuitenkin todella tärkeää, että elpymisrahaston ehdoilla ei kavenneta jäsenmaiden omaa talouspoliittista päätösvaltaa. Rahaston ehdoista ei saa muodostua komission kiristysruuvia, jolla vaaditaan vahingollisia rakenteellisia uudistuksia tai finanssikriisin aikaan pahaa jälkeä tehnyttä talouskuria, eli kovaa yksityistämis- ja leikkauspolitiikkaa. On nurinkurista, että tahot, jotka kritisoivat liittovaltiokehitystä samaan aikaan vaativat kovaa ehdollisuutta elpymisrahaston varoihin. Käytännössä se tarkoittaisi komission talouspoliittisen päätäntävallan kasvattamista kansallisten parlamenttien kustannuksella.
___

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén 30.5. 2020:
”Leimallien piirre on silloin yhteisvastuu, ja jos nykyistä rahoitusehdotusta käytetään mallina, implisiittinen lupaus siitä, että vaikeuksiin joutuneet (ylivelkaantuneet) maat pelastetaan ’whatever it takes’ -periaatteella.”

"Liittovaltiokehitys tarkoittaisi yhteisvastuun ja samalla tulonjaon lisääntymistä EU:n jäsenmaiden välillä. Komission esittämän paketin 750 miljardista eurosta valtaosa, 500 miljardia, olisi lainan sijaan suoraa avustusta.

”Sinänsä ei ole mitään ihmeellistä siinä, että EU:sta on tulossa entistä selvemmin tulojakomekanismi. Kaikki liittovaltiot jakavat tuloja uudelleen. Yhdysvallatkin. Kyse on vain siitä, miten läpinäkyvää toiminta on ja mikä kannatus tässä toiminnalla on kansalaisten keskuudessa. Olennaista on toki myös, kannustaako omaksuttu tulonjakomekanismi parannuksiin instituutiossa ja politiikkasäännöissä ja sitä kautta pienentyneeseen tarpeeseen jakaa tuloja uudelleen. Kannustaako se välttämään ylivelkaantumista? Kannustaako se muihin rakenteellisiin uudistuksiin? Näistä asioista komission ehdotus on pahaenteisen hiljaa”, Virén kirjoittaa.


Ilpo Rossi: Matti Virénin blogikirjoituksen peruslähtökohta näkyy edustavan ns. valtavirtaista lähestymistapaa; monet Euroopan Komission esitykset poikkeavat endogeeniseen suuntaan noudatetusta uusliberalistisesta lähtökohdasta... ___

YLEn Areenan "politiikkaradiossa"  kävivät Satu Hassi ja Elina Lepomäki keskustelua elvytyspoaketin hyvistä ja huonoista puolista.
___
1.6. 2020
Poliittisen talouden Podcast, haastateltavana SAK:n ekomonisti Anni Marttinen. Euroopan makrotalouden infrastruktuurin uudistamisen välttämättömyys. Kun valtioilla on oikeus painaa itselleen kolikkoja, miten olisi miljardin euron kolikon lyöminen?