Koronaviruskriisi – euroalueen kohtalon hetki?

SOSTE ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas:
"Kirjoitin keväällä siitä, millaisen haasteen #koronakriisi asettaa EU:lle ja ennen kaikkea euroalueelle. Pidin jonkinlaisen yhteisvastuullisen paketin aikaansaamista välttämättömänä. Nyt sellainen saatiin. Erityisesti Saksan liikkuminen tämän mahdollisti.

"Käsillämme olevassa kriisissä vastuu tästä siunaantuu kahdelle julkiselle instituutiolle – valtiolle ja keskuspankille. Lopulta vain näiltä löytyy annetussa aikaikkunassa kykyä vastata niihin taloudellisiin tarpeisiin, joita suunniteltu taantuma aiheuttaa."

___
ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju:

”Ei tämä sillä tavalla ohitse vielä ole.”

EU:n elpymispaketin varaan Kangasharju ei kauheasti laske. ”Todennäköisesti raha menee suurimmaksi osaksi turhuuteen”, hän arvelee.

Kangasharjun mielestä parhaimmillaan elvytysvaroilla voitaisiin ostaa yleistä hyväksyntää vaikeille ja välttämättömille rakenneuudistuksille esimerkiksi Italiassa. Hän ei kuitenkaan usko, että näin tapahtuu.
---
Onkohan tämä ensimmäinen tai toinen kerta, kun olen Aki Kangasharjun kanssa lähes samaa mieltä...

___

30.7. 2020
Ilpo Rossi kommentoi tätä teemaa


Korona-elyvytyspaketin ja Euroopan Komission 7-vuotisbudjetin käsittelyssa saavutettu neuvottelutulos on erityisen merkittävä siksi, koska se merkitsee käännettä Euroopan yhden merkittävimmän maan, nimittäin Saksan lähestymistavassa velkaan ja sen avulla tapahtuvaan elvytykseen. Saksan vuodelta 1949 peräisin olevassa perustuslaissa (art. 109) todetaan , että 
"(1) Liittovaltion ja osavaltioiden hallitukset ovat taloudenpidossaan  riippumattomia.

(2) Liittohallitus ja liittovaltiot täyttävät yhdessä Saksan liittotasavallan velvoitteet, jotka johtuvat Euroopan yhteisön säädöksistä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 104 artiklan nojalla noudattaa budjettikuria ja ottaa huomioon yleisen taloudellisen tasapainon vaatimukset.

(3) Liittovaltion ja osavaltion talousarvioiden on oltava pohjimmiltaan tasapainossa ilman tuloja lainoista. Liittovaltion ja osavaltioiden hallitukset voivat säätää säännöistä, joissa otetaan huomioon tavanomaisesta tilanteesta poikkeavan taloudellisen kehityksen vaikutukset, sekä poikkeuksen luonnonkatastrofeihin tai poikkeuksellisiin hätätilanteisiin, jotka eivät ole valtion valvonnassa ja vaikuttavat merkittävästi valtion taloudelliseen tilanteeseen. Poikkeusasetukselle on annettava vastaava takaisinmaksuasetus. Yksityiskohtaisempi järjestely säätelee liittovaltion talousarvion 115 artiklaa sillä edellytyksellä, että 1 lause täytetään, jos lainatulot eivät ylitä 0,35 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen." 

Tämä perustuslain linjaus perustelee Saksan vuosikausia harjoittaman  "mustan nollan" talouspolitiikkaan. Täältä tulee myös erityisolosuhteissa kuten luonnonkatastrofien ja  poikkeuksellisten hätätilanteiden poikkeuksiin liittyvä "takaisinmaksuasetus" jossa määritellään miten ja millä aikavälillä tapahtuneet ylitykset saatetaan takaisin tasapainoon. 

Voidaan tietenkin kysyä, kuinka viisasta on sisällyttää tällainen strateginen ja samalla myös moniarvoisuutta rajaava, ideologinen tavoite niinkin demokratian kannalta keskeiseen asiakirjaan kuin mitä perustuslaki on. Sama koskee Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa ja siitä johdettua Maastrichtin sopimusta, joka samalla tavoin puristaa kaikki jäsenmaat vastaavansisältöiseen pakopaitaan Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksessa.

Saksalla on ollut hyvistä vientituloksista johtuen varaa tukevaan sisäiseen elvytyksen ilman velanottoakin. Nyt Euroopan Komission nimissä tehtävä velka on herättänyt Saksassa myös perustuslakituomioistuimen arvioimaan, voiko Saksa osallistua sellaisiin Euroopan Unionin lanseeraamiin elvytyspaketteihin, joita toteutetaan velkapäätöksillä ja joista myös Saksalla on omalta osaltaan viimekäden vastuu. Eurooppaoikeus on näyttänyt omasta puolestaan vihreää valoa Komission 750:n miljardin tuki- ja lainapaketille siitäkin huolimatta, että Saksan perustuslain mukainen kieltäytyminen jäsenmaiden velkavastuisiin osallistumisesta on kirjattu myös Euroopan Unionin konsolidoituun perussopimukseen. 

EKP:n määrällisessä elvytyksessä ja nyt Komission finanssipoliittisessa, tosin luonnonkatastrofiin verrattavissa olevasta Korona-Pandemiakriisistä johtuvasta tilanteesta kertaluonteiseksi rajoitetussa elvytyspaketissa on jo selvää  irtautumista etukäteissäästämiseen velvoittavasta budjettipolitiikasta ja suuntautumista  endogeeniseen, itsesäätöiseen makrotalouspolitiikkaan. Sen keskeinen tunnus on, että itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö kuten Euroopan Unioni ei voi ajautua konkurssiin. Se voi aina omilla finanssipoliittisilla päätöksillään lisäksi rahoittaa kaikkia tarvittavat hankkeensa. Tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan Komissio voi poliittisilla päätöksillään ja kaksinkertaisella kirjanpidolla aina luoda rahaa "tyhjästä". Mitään setelipainoja tai rahankuljetusrekkoja ei täsä tarvita. Päätökset kirjataan ja merkitään kirjanpitoon tietokoneen enteriä painamalla. 

Kun Euroopan Unioni on valuuttaunionia luodessaan samalla poistanut jäsenmailta itsenäiset keskuspankit, joista on tullut valuuttaunionin kautta Euroopan Keskuspankin alaisia. Jäsenmaat  ovat siten mitä suurimmassa määrin  riippuvaisia EKP:n toimista itsesäätöisen finanssi- ja rahapolitiikan toteuttamisessa. Juuri tästä syystä on tärkeää että Euroopan Unioni laajentaa fiskaalista ulottuvuuttaan sekä raha- että finanssipolitiikan suuntaan.

Mistä sitten johtuu, että ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju pitää elvytyspakettia kutenkin kaikenkaikkiaan melko tehottomana keinona korna-elvytyksen hoidossa? Syitä voidaan vain arvailla, mutta on olemassa ainakin yksi syy mikä tekee Euroopan Komission elvytystoimista suhteellisen tehottomia: se on Euroopan Unionin periaatteellinen sitoutuminen peruskirjoissaan - mm. Lissabonin sopimuksessa - erittäin kilpailukykyisen markkinan tukemiseen (Lissabonin sopimuksen artikla 2, kohta 3); yhdessä jäsenvaltioiden taloudellisista vastuista kiueltäytymisne kanssa tämä merkitsdee sitä, että niin Euroopan Unionin kuin monien jäsenvaltioidenkin toiminjnassa korostuu juuri markkinoihin suuntautuvat talouselliset ratkaisut, kuten tuki nykyisenkaltaisen kriisin voittamisessa. Valtioidenkin toimia voitaneen tukea, mutta siinä tapauksessa edellytetään määräenemmistöpäätöksiä. Esimerkiksi Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi nykyisillä poliitttisilla voimasuhteilla vähintäänkin Kokoomuksen tulemista hallituksen politiikan tueksi. Sitä ei näillä näkymin ole odotettavissa.

Saksassa tarvitaan punasiirtymä mustasta nollasta...

Vuosikymmenien ajan Saksassa on ollut puolueiden yhteinen tuki tasapainoisen budjetin noudattamiselle. Ensimmäisenä sarjassa Social Europe -verkkolehden kolumneihin keskustelusta Saksan talouteen, Peter Bofinger selittää miksi Saksan sosialidemokraattien pitäisi luopua 'mustasta nollasta'.

Kun lapsemme ja lapsenlapsemme katsovat taaksepäin nykypäivään 30 vuoden kuluttua, he ihmettelevät, kuinka  sellainen sivistynyt maa kuten Yhdistynyt Kuningaskunta voi todella kokea mielekkääksi poistua Euroopan Unionista ja repäistä itsensä irti yhteisistä taloudellisista ja poliittisista suhteista.  Saksassa he voisivat kysyä, miksi runoilijoiden ja ajattelijoiden maa tuli ajattelussaan sokeaksi ja päätti uhrata itsensä taloudelliselle "mustan nollan" ideologialle. Miten voi olla mahdollista, että Saksa luopui tietoisesti investoinneista tulevaisuuteen - ja jopa uskoi, että näin tehdessään se teki palveluksia tuleville sukupolville?

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) korjaa parhaillaan menneisyyden virheitä. Tämä koskee erityisesti vuoden 2005 Hartz IV -työmarkkinoita koskevaa uudistusta, jota ehdotti Volkswagenin henkilöstöjohtajan johtama nimettömän toimikunnan puheenjohtaja, kun Gerard Schröder oli SPD: n edustajana kanslerina. Sitä on pidetty suurena menestyksenä monta vuotta. Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin käy ilmi, että on kysymys sadusta keisarin uusista vaatteista.

Saksan talouden menestyksellä maailmanmarkkinoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitkäaikaistyöttömät ovat saaneet alhaisempia etuja Hartz IV: n seurauksena. Jos tällainen uudistus olisi käänteentekevä, Italian ja Kreikan taloudet kukoistaisivat, koska pitkäaikaistyöttömät eivät saa siellä mitään valtiontukea. On hyvä, että SPD on nyt alkanut ajatella uudelleen Hartz IV: tä. Tämä on vaikuttanut suoraan myönteisesti sen asemaan mielipidemittauksissa.

"Musta nolla"
Siksi SPD: n pitäisi nyt olla rohkea ja myös irtautua mustan nollan ideologiasta ( schwarze Null ), budjettisäännöstä joka otettiin käyttöön  maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen. Ei ole mitään taloudellisia argumentteja , jotka tukisivat " velkajarrutusta " ( Schuldenbremse ) ja joka olisi johdettavissa  Saksan perustuslaista.


Saksassa  julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on tällä hetkellä 56 prosenttia, mikä on jo alle Maastrichtin sopimuksessa asetetun 60 prosentin kynnyksen. Se on huomattavasti muiden G7-maiden tasoa alhaisempi: Japanin velka on korkein, 237 prosenttia suhteessa BKT: hen, jota seuraa Italia (129 prosenttia), Yhdysvallat (108), Ranska (96), Yhdistynyt kuningaskunta (87). ) ja Kanada (85).

Taloustiede ei ole toistaiseksi onnistunut perustelemaan vakuuttavasti velan suhdetta BKT: hen. Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin pyrkimys tunnistaa 90 prosentin kynnysarvo Yhdysvaltain talouskatsauksessa vuonna 2010 julkaistussa paperissa oli täynnä yksinkertaisia ​​tietovirheitä. Japani, jolla on ennätysvelka, ei ole koskaan kohdannut vaikeuksia velkansa rahoittamisessa. Se ei ole myöskään koskaan kohdannut suurta luottamuskriisiä suhteessa jeniin - päinvastoin, sillä suurimman osan ajasta Japanin valuutta on ollut liian vahva suhteessa taloudellisiin tarpeisiinsa.

Mutta vaikka oletettaisiin, että 60 prosentin velka suhteessa BKT: hen olisi tarkoituksenmukainen Saksalle, se ei oikeuta mustaa nollaa. Kun bruttokansantuote kasvaa kotimaassa noin 3 prosenttia lähitulevaisuudessakin, tämä suhde voidaan pitää vakiona keskimäärin 1,8 prosentin vuotuisella budjettivajeella suhteessa BKT: hen. Tämä johtuu yksinkertaisesta kaavasta: velka suhteessa BKT: hen pysyy vakaana, mikä johtuu bruttokansantuotteen kasvuvauhdista ja velan suhteesta BKT: hen (3 x 0,6 = 1,8). Tämä merkitsisi sitä, että Saksa voisi käyttää vuosittain noin 60 miljardia euroa enemmän kaikkiin julkisiin investointeihin.

Tämän suuruisella alijäämällä Saksa olisi vakaampi kuin G7: n muut edustajat. Tällä hetkellä Yhdysvaltain alijäämä on 5,0 prosenttia, Japani 2,8, Yhdistynyt Kuningaskunta ja Italia 1,7 ja Kanada 1,1 prosenttia.

'Kultainen sääntö'
Vaikka velan suhteelle BKT:een  hen ei ole olemassa yhteistä teoreettista perustaa, valtion lainanotto voi olla hyvinkin perusteltua, jos varoja käytetään tulevien investointien rahoittamiseen. Tämä on julkisen talouden "kultainen sääntö", joka voidaajan ohtaa resurssien optimaalisesta jakautumisesta eri aikoina. Tämän säännön logiikka on yhtä yksinkertainen kuin se on intuitiivinen: jos valtio rakentaa uuden sillan, jota voidaan käyttää seuraavien 50 vuoden aijan, ei ole mitään syytä maksaa sitä menossa olevan vuoden tuotoista.

Jopa hyvin konservatiivinen Saksan talousasiantuntijaneuvosto on nimenomaisesti tukenut kultaisen säännön periaatetta vuonna 2007 julkaistussa erityiskertomuksessa "Staatsverschuldung wirksam begrenzen" (valtion velkaantumisen tehokas jarruttaminen). Neuvosto väitti, että "yleisen velkakielon vaatimus olisi taloudellisesti yhtä järjetöntä kuin yksityishenkilöiden tai yritysten velkaantumisen kieltäminen".

Jos Saksa hylkäsi mustan nollan finanssipolitiikan johtoajatuksena ja keskittyisi sen sijaan kultaiseen sääntöön, Saksa voisi tehdä paljon parantaakseen tulevien sukupolvien vaurautta ja elämänlaatua. Se edistäisi myös suurempaa poliittista vakautta. Parempi kunnallinen infrastruktuuri ja enemmän resursseja koulutukseen voisivat auttaa torjumaan laajaa tyytymättömyyttä poliittiseen järjestelmään. Lisäksi se tukisi voimakkaasti julkisten varoin toteutettua tutkimusta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa - maan mahdollisuutta suunniteltuun  siirtymiseen päästöttömään energiatuotantoon      ( Energiewende )  voitaisiin lisätä huomattavasti.

Samaan aikaan  julkisten investointien lisääminen Saksassa auttaisi vähentämään liiallista Saksan kauppataseen ylijäämää ja myötävaikuttamaan tasapainoisempaan sopeutumiseen euroalueella. Tämä voisi vähentää Yhdysvaltain hallituken protektionistisia pyrkimyksiä, joiden osalta Saksa on erityisessä asemassa, koska sen kauppataseen ylijäämä on erittäin korkea.

Vaikka tällaisen finanssipoliittisen paradigman muutoksen taloudelliset ja poliittiset edut ovat ymmärrettäviä, on vaikeaa nähdä, mitä mustan nollan säilyttäminen voisi tuoda Saksaan. Teknisesti velkasuhde laskisi nykyisestä 56 prosentista 31 prosenttiin 20 vuoden aikana. Mikään vakavasti otettava ekonomisti ei voi päätyä tulokseen, jonka mukaan tällainen velkasuhteen arvo on edullisempi.



Syvällä istuva vastenmielisyys velkaa kohtaan
Tärkein poliittinen haaste on voittaa saksalaiset syvä vastenmielisyys velkaa kohtaan. Saksan kielellä sana " Schuld " ei merkitse pelkästään "velkaa" vaan myös "syyllisyyttä". Ja on hyvin vaikea selittää kansalaiselle mekanismia , jonka mukaan julkisen velan suhteellinen kasvu nimelliseen BKT: hen suhteutettuna pitää velan ja BKT: n välisen suhteen kaikesta huolimatta vakaana.

Mutta tämä ei ole mikään tekosyy mustaan  nollaan takertumiselle ja luopumiselle Saksan valtavasta taloudellisesta ja poliittisesta potentiaalista tällaisen paradigman muutoksen suhteen. Keisarin uusien vaatteiden tarinassa poika ilmoitti, että keisari oli alasti. SPD: llä pitäisi olla rohkeutta tehdä sama mustan nollan myytin suhteen.

Kuten puolueen käänne suhteessa Hartz-uudistukseen on osoittanut, että se voi lisätä muutakin rohkeutta. Itse asiassa on jo tänään eräät merkittävät saksalaiset ​​ekonomistit ovat kyseenalaistaneet velkajarrutuksen. Ja meidän kaikkien ei siis tarvitse vastata lasten ja lastenlapsemme kysymykseen 20 tai 30 vuoden jälkeen: Miten olemme voineet hukata tämän suuren mahdollisuuden parantaa taloudellista ja poliittista hyvinvointia ja samalla suojella ekosysteemiä?

Tietoa henkilöstä Peter Bofinger:
Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston jäsen.
(Käännös: Ilpo Rossi)