Vuosikymmenien ajan Saksassa on ollut puolueiden yhteinen tuki tasapainoisen budjetin noudattamiselle. Ensimmäisenä sarjassa Social Europe -verkkolehden kolumneihin keskustelusta Saksan talouteen, Peter Bofinger selittää miksi Saksan sosialidemokraattien pitäisi luopua 'mustasta nollasta'.
Kun lapsemme ja lapsenlapsemme katsovat taaksepäin nykypäivään 30 vuoden kuluttua, he ihmettelevät, kuinka sellainen sivistynyt maa kuten Yhdistynyt Kuningaskunta voi todella kokea mielekkääksi poistua Euroopan Unionista ja repäistä itsensä irti yhteisistä taloudellisista ja poliittisista suhteista. Saksassa he voisivat kysyä, miksi runoilijoiden ja ajattelijoiden maa tuli ajattelussaan sokeaksi ja päätti uhrata itsensä taloudelliselle "mustan nollan" ideologialle. Miten voi olla mahdollista, että Saksa luopui tietoisesti investoinneista tulevaisuuteen - ja jopa uskoi, että näin tehdessään se teki palveluksia tuleville sukupolville?
Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) korjaa parhaillaan menneisyyden virheitä. Tämä koskee erityisesti vuoden 2005 Hartz IV -työmarkkinoita koskevaa uudistusta, jota ehdotti Volkswagenin henkilöstöjohtajan johtama nimettömän toimikunnan puheenjohtaja, kun Gerard Schröder oli SPD: n edustajana kanslerina. Sitä on pidetty suurena menestyksenä monta vuotta. Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin käy ilmi, että on kysymys sadusta keisarin uusista vaatteista.
Saksan talouden menestyksellä maailmanmarkkinoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitkäaikaistyöttömät ovat saaneet alhaisempia etuja Hartz IV: n seurauksena. Jos tällainen uudistus olisi käänteentekevä, Italian ja Kreikan taloudet kukoistaisivat, koska pitkäaikaistyöttömät eivät saa siellä mitään valtiontukea. On hyvä, että SPD on nyt alkanut ajatella uudelleen Hartz IV: tä. Tämä on vaikuttanut suoraan myönteisesti sen asemaan mielipidemittauksissa.
"Musta nolla"
Siksi SPD: n pitäisi nyt olla rohkea ja myös irtautua mustan nollan ideologiasta ( schwarze Null ), budjettisäännöstä joka otettiin käyttöön maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen. Ei ole mitään taloudellisia argumentteja , jotka tukisivat " velkajarrutusta " ( Schuldenbremse ) ja joka olisi johdettavissa Saksan perustuslaista.
Saksassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen on tällä hetkellä 56 prosenttia, mikä on jo alle Maastrichtin sopimuksessa asetetun 60 prosentin kynnyksen. Se on huomattavasti muiden G7-maiden tasoa alhaisempi: Japanin velka on korkein, 237 prosenttia suhteessa BKT: hen, jota seuraa Italia (129 prosenttia), Yhdysvallat (108), Ranska (96), Yhdistynyt kuningaskunta (87). ) ja Kanada (85).
Taloustiede ei ole toistaiseksi onnistunut perustelemaan vakuuttavasti velan suhdetta BKT: hen. Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin pyrkimys tunnistaa 90 prosentin kynnysarvo Yhdysvaltain talouskatsauksessa vuonna 2010 julkaistussa paperissa oli täynnä yksinkertaisia tietovirheitä. Japani, jolla on ennätysvelka, ei ole koskaan kohdannut vaikeuksia velkansa rahoittamisessa. Se ei ole myöskään koskaan kohdannut suurta luottamuskriisiä suhteessa jeniin - päinvastoin, sillä suurimman osan ajasta Japanin valuutta on ollut liian vahva suhteessa taloudellisiin tarpeisiinsa.
Mutta vaikka oletettaisiin, että 60 prosentin velka suhteessa BKT: hen olisi tarkoituksenmukainen Saksalle, se ei oikeuta mustaa nollaa. Kun bruttokansantuote kasvaa kotimaassa noin 3 prosenttia lähitulevaisuudessakin, tämä suhde voidaan pitää vakiona keskimäärin 1,8 prosentin vuotuisella budjettivajeella suhteessa BKT: hen. Tämä johtuu yksinkertaisesta kaavasta: velka suhteessa BKT: hen pysyy vakaana, mikä johtuu bruttokansantuotteen kasvuvauhdista ja velan suhteesta BKT: hen (3 x 0,6 = 1,8). Tämä merkitsisi sitä, että Saksa voisi käyttää vuosittain noin 60 miljardia euroa enemmän kaikkiin julkisiin investointeihin.
Tämän suuruisella alijäämällä Saksa olisi vakaampi kuin G7: n muut edustajat. Tällä hetkellä Yhdysvaltain alijäämä on 5,0 prosenttia, Japani 2,8, Yhdistynyt Kuningaskunta ja Italia 1,7 ja Kanada 1,1 prosenttia.
'Kultainen sääntö'
Vaikka velan suhteelle BKT:een hen ei ole olemassa yhteistä teoreettista perustaa, valtion lainanotto voi olla hyvinkin perusteltua, jos varoja käytetään tulevien investointien rahoittamiseen. Tämä on julkisen talouden "kultainen sääntö", joka voidaajan ohtaa resurssien optimaalisesta jakautumisesta eri aikoina. Tämän säännön logiikka on yhtä yksinkertainen kuin se on intuitiivinen: jos valtio rakentaa uuden sillan, jota voidaan käyttää seuraavien 50 vuoden aijan, ei ole mitään syytä maksaa sitä menossa olevan vuoden tuotoista.
Jopa hyvin konservatiivinen Saksan talousasiantuntijaneuvosto on nimenomaisesti tukenut kultaisen säännön periaatetta vuonna 2007 julkaistussa erityiskertomuksessa "Staatsverschuldung wirksam begrenzen" (valtion velkaantumisen tehokas jarruttaminen). Neuvosto väitti, että "yleisen velkakielon vaatimus olisi taloudellisesti yhtä järjetöntä kuin yksityishenkilöiden tai yritysten velkaantumisen kieltäminen".
Jos Saksa hylkäsi mustan nollan finanssipolitiikan johtoajatuksena ja keskittyisi sen sijaan kultaiseen sääntöön, Saksa voisi tehdä paljon parantaakseen tulevien sukupolvien vaurautta ja elämänlaatua. Se edistäisi myös suurempaa poliittista vakautta. Parempi kunnallinen infrastruktuuri ja enemmän resursseja koulutukseen voisivat auttaa torjumaan laajaa tyytymättömyyttä poliittiseen järjestelmään. Lisäksi se tukisi voimakkaasti julkisten varoin toteutettua tutkimusta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa - maan mahdollisuutta suunniteltuun siirtymiseen päästöttömään energiatuotantoon ( Energiewende ) voitaisiin lisätä huomattavasti.
Samaan aikaan julkisten investointien lisääminen Saksassa auttaisi vähentämään liiallista Saksan kauppataseen ylijäämää ja myötävaikuttamaan tasapainoisempaan sopeutumiseen euroalueella. Tämä voisi vähentää Yhdysvaltain hallituken protektionistisia pyrkimyksiä, joiden osalta Saksa on erityisessä asemassa, koska sen kauppataseen ylijäämä on erittäin korkea.
Vaikka tällaisen finanssipoliittisen paradigman muutoksen taloudelliset ja poliittiset edut ovat ymmärrettäviä, on vaikeaa nähdä, mitä mustan nollan säilyttäminen voisi tuoda Saksaan. Teknisesti velkasuhde laskisi nykyisestä 56 prosentista 31 prosenttiin 20 vuoden aikana. Mikään vakavasti otettava ekonomisti ei voi päätyä tulokseen, jonka mukaan tällainen velkasuhteen arvo on edullisempi.
Syvällä istuva vastenmielisyys velkaa kohtaan
Tärkein poliittinen haaste on voittaa saksalaiset syvä vastenmielisyys velkaa kohtaan. Saksan kielellä sana " Schuld " ei merkitse pelkästään "velkaa" vaan myös "syyllisyyttä". Ja on hyvin vaikea selittää kansalaiselle mekanismia , jonka mukaan julkisen velan suhteellinen kasvu nimelliseen BKT: hen suhteutettuna pitää velan ja BKT: n välisen suhteen kaikesta huolimatta vakaana.
Mutta tämä ei ole mikään tekosyy mustaan nollaan takertumiselle ja luopumiselle Saksan valtavasta taloudellisesta ja poliittisesta potentiaalista tällaisen paradigman muutoksen suhteen. Keisarin uusien vaatteiden tarinassa poika ilmoitti, että keisari oli alasti. SPD: llä pitäisi olla rohkeutta tehdä sama mustan nollan myytin suhteen.
Kuten puolueen käänne suhteessa Hartz-uudistukseen on osoittanut, että se voi lisätä muutakin rohkeutta. Itse asiassa on jo tänään eräät merkittävät saksalaiset ekonomistit ovat kyseenalaistaneet velkajarrutuksen. Ja meidän kaikkien ei siis tarvitse vastata lasten ja lastenlapsemme kysymykseen 20 tai 30 vuoden jälkeen: Miten olemme voineet hukata tämän suuren mahdollisuuden parantaa taloudellista ja poliittista hyvinvointia ja samalla suojella ekosysteemiä?
Tietoa henkilöstä Peter Bofinger:
Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja Saksan talousasiantuntijoiden neuvoston jäsen.
(Käännös: Ilpo Rossi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti