Seuraan kohtalaisen aktiivisesti australialaisen Modernin Monetaarisen Teorian löytäjän ja kehittäjän, australialaisen Newcastlen yliopiston professorin ja Helsingin Yliopiston vierailevan professorin Bill Mitchellin ajatuksenkulkua hänen Youtube-luentojensa ja erinomaisen ja hyvin organisoidun bloginsa avulla. Nyt kun Australian työväenpuolue on voittanut vaaleissa ja on päässyt muodostamaan hallituksen, hänen analyysiaan ja perusteluitaan on aivan erityisen mielenkiintoista seurata. Jo työväenpuolueen valitseman valtionvarainministerin nimittämisen jälkeen professori Mitchell totesi, että valittu ministeri mitä ilmeisimmin tulee jatkamaan maassa 9 vuotta hallinneen ja paljon tuhoa aikaansaaneen uusliberaalisti orientoituneen hallituksen politiikkaa. Tämänkertainen postaus on suoraa käännöstä Mitchellin blogista, jossa hän arvioi hallituksen ja Australian keskuspankin RBA:n vaalienjälkeisiä ensimmäisiä päätöksiä edessä olevan inflaation hillitsemiseksi nostamalla korkojoa 0,5 prosenttiyksikköä. Prof. Mitchellin perustelut pätevät melko hyvin yleisemminkin makrotaloudelliseen tilanteeseen maailmassa. Tapansa mukaan hän heittää keskusteluun mukaan muutamia musiikkivihjeitä sinänsä raskaanpuoleista makrotalousanalyysia keventääkseen. Tämä Mitchellin kirjoitus antaa myös hyvän kuvan hänen ajatusvirrastaan koskien tällä kertaa erityisesti koron nostamisen merkitystä nykyiseen taloustilanteeseen.
RBA pyrkii vähentämään politiikan stimulointia lisäämällä sitä
Keskiviikkona 8.6.2022
On keskiviikko, ja meillä on analyysiä ja uutisia ja sitten musiikkisegmenttini viikolle. Eilen Australian keskuspankki (RBA) hämmästytti kansakuntaa nostamalla korkoja 0,5 prosenttiyksikköä väittäen, että se oli vastuullinen teko, koska inflaatio oli odotettua korkeampi. Sitten he hahmottelivat kaikki inflaatioon vaikuttavat tekijät – joista mikään ei tule reagoimaan korkojen nousuun. Lisäksi, kun tarkastellaan tapaa, jolla koronnousut toimivat jakautumisvaikutusten ja liiketoimintakustannuksiin kohdistuvien vaikutusten kautta, ei ole selvää, että korotetut korot eivät vain lisää stimulaatiota eikä vähennä sitä, kuten RBA väittää. Seuraavaksi tarkistamme Faktantarkastajien työtä ja kaiken sen jälkeen meillä on Tupelo Bluesia, jotta voimme palauttaa jonkinlaisen tyylin.
RBA:n päätös
RBA:n hallitus nosti 7.6.2022 käteiskorkotavoitteensa 50 peruspisteellä 0,85 pisteeseen.
Se nosti myös valuuttasuoritustilien (pankkivarantotilit) tukikoron 50 peruspisteestä 75 peruspisteeseen – palkkiona pankeille.
Pääjohtajan Philip Lowen lausunnossa: rahapolitiikan päätös - saimme tietää, että RBA katsoo:
"Inflaatio … on korkeampi kuin aiemmin odotettiin. Globaalit tekijät, mukaan lukien COVIDiin liittyvät toimitusketjujen häiriöt ja Ukrainan sota, aiheuttavat suuren osan tästä inflaation kasvusta. Mutta myös kotimaiset tekijät vaikuttavat hintojen nousupaineisiin, sillä joillakin aloilla on kapasiteettirajoituksia ja kireät työmarkkinat. Myös aiemman tämän vuoden tulvat ovat vaikuttaneet joihinkin hintoihin."
Okei.
Tarjontatekijät.
Covid.
Sota.
Tulvat.
Miten korkojen nousu vaimentaa näitä liikkeellepanevia voimia?
Ne eivät sitä tee!
Huomaa, että RBA vihjaa, että "tiukat työmarkkinat" vaikuttavat hintojen nousuun.
Miten?
Sen pitäisi johtua pääasiassa palkkapaineista.
Palkkapaineita ei ole – katso äskettäinen blogikirjoitukseni – Australian palkkojen kasvu pysyy tasaisena huolimatta RBA:n väitteistä, että murros on tulossa (18. toukokuuta 2022).
RBA väittää, että:
"Pankin liike-elämän yhteistyöohjelma osoittaa edelleen palkkojen nousun kiihtymisen viime vuosien alhaisista luvuista yritysten kilpaillessa henkilöstöstä kireillä työmarkkinoilla."
Epäilen ohjelman vastausten todenperäisyyttä.
Olen työskennellyt pitkään ammattiliittojen palveluksessa palkkatuomioistuimissa, ja olen harvoin nähnyt yritysten esittämiä kannanottoja jotka tukevat palkankorotuksia, ja olen aina nähnyt heidän valittavan palkkapaineista ja tarpeesta pitää työntekijät kurissa.
He valehtelevat!
RBA:n lausunnossa sanottiin myös, että:
"Inflaation odotetaan kiihtyvän edelleen, mutta laskevan sitten takaisin kohti 2–3 prosentin vaihteluväliä ensi vuonna. Sähkön ja kaasun kallistuminen sekä viimeaikainen bensiinin hinnannousu tarkoittavat, että lähitulevaisuudessa inflaatio on todennäköisesti korkeampi kuin kuukausi sitten odotettiin. Kun globaalit tarjontapuolen ongelmat ratkeavat ja hyödykehinnat vakiintuvat, vaikkakin korkealla tasolla, inflaation odotetaan hidastuvan."
Joten he ennustavat jo ongelman häviävän, kun väliaikaiset tekijät häviävät.
Miksi sitten aiheuttaa lisää ongelmia, kuten kasvavaa työttömyyttä, kasvavaa asuntolainojen laiminlyöntiä ja muita konkursseja?
Koronnousuilla ei kuitenkaan ole selkeää merkitystä niiden jakautumisvaikutusten vuoksi.
Ensinnäkin ne lisäävät korkoherkkien omaisuuserien (ns. kiinteätuottokohortti) omaavien tuloja.
Tätä luokkaa on vaikea luonnehtia kamppailijoiksi, mutta ryhmässä saattaa olla joitakin, jotka ovat kokeneet vaikeuksia alhaisten korkojen vuoksi.
Heille koronnousut ovat stimuloivia – ja voivat hyvinkin lisätä heidän kulutustaan – päinvastoin kuin RBA väittää tekevänsä (kysynnän tukahduttaminen).
Toiseksi ne palkitsevat "markkinoita", jotka ovat "hinnoitelleet" koronnousun. Kuten olen aiemmin sanonut, "hinnoiteltu" tarkoittaa, että he ovat lyöneet vetoa nousevista koroista. Joten RBA vain antaa näille tuottamattomille pelaajille valtavia voittoja vahvistamalla heidän vetonsa oikeaksi.
Siitä ei seuraa mitään tuottavaa. Vain rikkaiden eliitin korkeammat luksuskulut.
Kolmanneksi koronnousut koskettavat asuntolainojen maksajia, mikä heikentää heidän ostovoimaansa ja pahentaa inflaation aiheuttamia reaalitulojen menetyksiä.
He vähentävät kulutustaan tavaroihin ja palveluihin ja muutokset siirtävät pankkien voittoihin.
Kun otetaan huomioon kotitalouksien ennätysvelka, jotkut menettävät kotinsa, etenkin ne, jotka houkuteltiin asuntomarkkinoille, kun RBA lupasi, että korot nousevat vasta 2024.
Jotkut näistä asuntolainanhaltijoista sitoutuivat maksamaan paljon enemmän kuin mitä normaalisti pidettäisiin kestävänä tulojen perusteella. He kärsivät ja monet menevät konkurssiin.
Neljänneksi korkojen nousu lisää kustannuksia kaikille yrityksille, jotka ovat lainanneet rahaa käyttöpääomansa ja investointisuunnitelmiensa rahoittamiseen. Kun otetaan huomioon, kuinka menestyksekkäästi yritykset ovat käyttäneet markkinavoimaansa siirtääkseen kaikki kustannukset kuluttajille, koronnousut ovat itse asiassa osa inflaatiota.
Joten meille jää joitain inflaatiovaikutuksia ja joitain deflaatiovaikutuksia.
Jäljelle jää myös erittäin regressiivinen lopputulos – palkkiot omaisuudenhaltijoille, kustannukset vähiten varakkaille.
RBA:lla ei ole aavistustakaan nettotuloksesta. Yksikään keskuspankkiiri ei ole koskaan selvittänyt näitä jakautumistekijöitä.
Mutta joka tapauksessa, vaikka jakautumistekijät olisivatkin haitallisia kokonaismenoille, tällainen tulos ei auta riittävästi torjumaan nykyistä inflaatiojaksoa edistäviä voimia.
Se merkitsee vain sitä, että RBA palaa taloudellisen valtavirran talousmoodiin.
Säälittävää.
Mutta luulen, että "markkinat", jotka väittävät meidän olevan 2,5 tai 3 prosentissa joskus myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alussa, painottavat erityistesti vetoomustaan, että RBA palkitsee heidän uhkapelinsä liian pitkälle.
Jopa RBA:n lausunnossa todettiin, että he aikovat seurata, haittaavatko tähänastiset koronnostot liikaa kotitalouksien kulutusmenoja – "hallitus kiinnittää erityistä huomiota näihin erilaisiin kulutukseen suuntautuviin vaikutuksiin "arvioidessaan asianmukaista rahapolitiikan tilannetta" ja se oli merkki, että he eivät ehkä nosta korkoja paljon enempää.
Faktantarkistus Faktantarkistajat
Kyllä, olen lisännyt uuden kerroksen Fact Checking -palveluun, jonka Australian Broadcasting Commission (ABC) perusti pitääkseen poliitikot rehellisinä.
Minun lisäykseni on "Fact Checking the Fact Checkers" -palvelu (Faktantarkastajien faktojen tarkastus), jossa paljastan tosiasian tarkistamisen epäonnistumisen.
Tässä on esimerkki ABC Fact Checkistä ('gotcha'), joka on tarkistettava – Fact Check: Katy Gallagher sanoo, että hallitus on perinyt historian huonoimman budjettiasetelman. Pitääkö tämä paikkansa? .
Katy Gallagher on Australian uuden työväenhallituksen uusi valtiovarainministeri ja näyttää ajattelevan, että on hyvä idea toistaa useita kertoja jokaisessa haastattelussa, että Australian hallituksella on biljoona dollarin julkinen velka, mutta unohtaa mainita osia siitä. Hallitus itse omistaa Australian keskuspankin joukkovelkakirjojen osto-ohjelman ansiosta entistä enemmän.
Valtio lainaa itseään $As ja käy läpi monimutkaisen harrastuksen maksaakseen itselleen korkoa (oikeasta taskusta vasempaan taskuun), maksaakseen itse maksaessaan velan erääntyessä (oikeasta taskusta vasemmalle), maksaakseen sitten itselleen osinkoja (vasemmasta taskusta oikealle) ja osoittaen, että olemme kaikki huijattuja.
No, meitä enimmäkseen huijataan, mikä on osoitus julkisen väärinkoulutuksen laajuudesta, joka vallitsee tässä kansakunnassa.
Mutta takaisin tehtävään.
ABC Fact Check julisti, että uusi valtiovarainministeri ei puhunut totta, kun hän väitti, että uusi työväenpuolueen hallitus oli perinyt historian huonoimmat verokirjat.
He päättelivät analyysin jälkeen:
"Kahden keskeisen talouden indikaattorin, velan ja alijäämän, osalta aiemmat tulevat hallitukset ovat perineet huonommat "budjettikirjat". Ainoa oikeudenmukainen tapa tehdä historiallisia vertailuja on ottaa huomioon talouden koko ja mitata indikaattoreita suhteessa BKT:hen."
Tällä perusteella bruttovelka oli historiallisesti paljon korkeampi aikaisempien tulevien hallintojen osalta kuin uuden työväenpuolueen hallituksen.
Vastaavasti alijäämä suhteessa BKT:hen ei ole ennätysten pahin.
ABC Fact Check lainasi myös henkilöä Australian instituutista, joka väittää olevansa progressiivinen ääni Australian poliittisessa keskustelussa, vihjaten, että jos julkinen velka suhteessa BKT:hen on korkea, se on "huonoa".
He julkistivat kyselyjen labyrintin siitä, pitäisikö meidän verrata "bruttovelkaa" tai "nettovelkaa" ajan mittaan arvioidaksemme uuden ministerin vaatimuksia ja oliko vertailukelpoisia tietoja vuodesta 1901 joka tapauksessa.
He väittivät myös, että he "eivät pystyneet löytämään virallisia tietoja budjetin saldoista ajalta liittovaltiosta 1970-1971", ja minulla on vertailukelpoisia tietoja 1950-luvun alusta, mutta siitä ei kuitenkaan ole kysymys.
Asia on tässä – väite, että suuri julkisen talouden alijäämä on pahempi kuin pieni alijäämä, vaikka 2 prosenttia BKT:sta on parempi kuin 4 tai että 1 prosentin ylijäämä on parempi kuin 2 prosentin alijäämä suhteessa BKT:hen, on pohjimmiltaan puutteellinen ja kuvastaa väärinymmärrystä finanssipolitiikan tarkoituksesta.
Emme voi sanoa mitään julkisen talouden aseman hyvyydestä tai huonoudesta pelkästään vertailemalla taloudellisia tunnuslukuja tai lukuja.
10 prosentin julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen saattaa olla jossain vaiheessa vastuullinen ja ylivoimainen julkisen talouden rahoitusasema, kun taas jos hallitus olisi tuolloin 1 prosentin ylijäämäinen, sitä voisi pitää täysin vastuuttomana.
Tarvitsemme toiminnallisen kontekstin ennen kuin voimme tehdä arvioita.
Ei ole olemassa hyviä tai huonoja julkisen talouden asemaa sinänsä .
Kontekstin antaa se, mitä muut sektorit – yksityiset kotimaiset ja ulkoiset – tekevät ja kuinka hyvin hallitus saavuttaa toiminnallisia tavoitteita, kuten täystyöllisyyttä, laadukkaita julkisia palveluita jne.
Finanssipolitiikan tarkoituksena ei ole kirjata tiettyjä alijäämiä tai ylijäämiä, vaan käyttää valuuttaa liikkeeseen laskevan hallituksen kykyä edistää toivottuja sosioekonomisia tavoitteita.
Jos hallitus saavuttaa nämä tavoitteet, niin mikä tahansa julkisen talouden tasapaino on "asianmukainen" tasapaino.
Olen aiemmin sanonut, että alijäämää voisi kutsua "huonoksi", jos se johtuu siitä, että hallitus ei alun perin rahoittanut riittävästi nettomenoja suhteessa julkisen sektorin menoihin, ja siitä johtuva työttömyys ja taantuma aiheuttivat veron laskun. tulot ja sosiaaliturvamaksujen nousu.
Siinä tapauksessa kasvava alijäämä olisi "huono", mutta ei siksi, että alijäämä suhteessa BKT:hen olisi kasvanut, vaan pikemminkin siksi, että hallitus ei edistä hyvinvointia.
Vaihtoehtoisessa skenaariossa, jos alijäämä alkaisi kasvaa ja työllisyys kasvaa ja palveluita parannetaan, julkisen talouden rahoitusasema merkitsisi paranemista.
Mutta voimme liittää ne laadulliset tunnisteet tai arvioinnit vain soveltamalla kontekstin ymmärtämistä.
Vastaavasti julkisen velan tason tarkastelu ja suuremman määrän päättäminen on huonompi kuvastaa sitä, että ei ymmärretä, mitä julkinen velka on ja miten se syntyy.
Julkinen velka on vain osoitus menneistä julkisen talouden alijäämistä, joita ei ole vielä verotettu.
Sellaisenaan se heijastaa valtiosta riippumattomien varojen omistajien tekemiä salkkupäätöksiä siirtää osa näiden alijäämien synnyttämästä nettorahoitusomaisuudesta riskittömiksi valtion joukkolainoiksi.
Saatamme olla huolissamme siitä, että tietyllä julkisen sektorin segmentillä - kuten rahoitusmarkkinoiden keinottelijoilla - on suurin panos, mikä viittaisi siihen, että velka todellakin vain naamioitui yritysten hyvinvoinniksi.
Mutta se on erillinen keskustelu.
Joten ABC Fact Check on väärä.
Suurempi julkisen talouden alijäämä ja korkeampi julkinen velkasuhde eivät ole nykyisellään huonompia tai parempia.
Ja tämän olisi pitänyt olla yleisölle esitetty johtopäätös, joka ei ole ikuista valtavirran taloustieteen fiktiota.
