tiistai 29. tammikuuta 2019

Taistelu Euroopan sielusta







Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen EU-vaalien kärkiehdokkaan Frans Timmermanin puhe kongressissa Lissabonissa  tammikuussa 2019


Kuten tiedän jo teini-iästä lähtien, portugalilaisessa perheessä, usein ankeista olosuhteista huolimatta voit aina löytää paikan heidän ruokapöydässään, jossa jaetaan sitä mitä perheellä on. Se on Portugalin henki. Tämä on Antonio Costan henki.


Olen kuunnellut tänään monia ihania puheita, ja se on pelottava haaste, jonka olette asettaneet harteilleni. Mutta katso ketä on minua tukemassa? Miten se voi mennä pieleen? Se ei voi. Kun kuuntelin tänä aamuna pidettyjä puheenvuoroja, palasi taas mieleeni se pikkupoika, joka istui isoisän polkupyörän tarakalla hänen viemänään pelaamaan jalkapalloa - josta tuli suuri intohimoni. Isoisäni syntyi vuonna 1910, hän oli kivihiilikaivosmies. Hänen täytyi lähteä koulusta 12-vuotiaana, koska he olivat köyhiä. Hän työskenteli hiilikaivoksissa yli 40 vuott, 40 vuotta maan alla.

Kun hän jäi eläkkeelle, hänellä oli kivikeuhko, mutta hänen sydämensä oli vielä suuri. Ja kaikki, mitä hän halusi vielä elämältään, oli se että hänen tyttärensä ja pojanpoikansa saisivat enemmän mahdollisuuksia kuin mitä hänellä koskaan oli. Hän käytti ylpeänä kaivostyöläisten ammattiliiton kultaista pinssiä. En ole koskaan nähnyt häntä ilman tuota pinssiä.  40 vuoden jäsenyyden jälkeen hän sai sen. Ja se oli yksi hänen arvokkaimmista omaisuuksistaan. Hän tiukkasi aina, että sosialistien ja sosiaalidemokraattien osalta - ja muuten hän oli sosialisti siinä osassa Alankomaita, joissa tämä puolue ei ollut kovin suosittu, mutta hän oli sitä siitä huolimatta - ja hän sanoi aina: "Me sosialistit emme ole koskaan tarpeeksi tyytyväisiä siihen missä olemme. Meidän on pyrittävä parempaan maailmaan, yhteiskunnallemme, parempaan maailmaan itsellemme ja parempaan maailmaan lapsillemme ja lapsenlapsillemme. ”Ja minä sanon, että olemme saavuttaneet tämän, ja sanon sen teille, koska tämä oli minun ajatuksissani tänä aamuna.



Mutta en ole mies, joka elelee nostalgiassa. Nostalgia on mukava asia. Nostalgia on kuin viini. Jos otat yhden lasin, ehkä kaksi, se on kohottavaa ja saa sinut tuntemaan olosi paremmaksi. Mutta jos otat koko pullon, sinä menet sekaisin eikä sinulla  ole suuntaa. Liian monet Euroopan nationalistit elävät nostalgian pullon parissa, eikä heillä ole aavistustakaan, minne he haluavat mennä. Tulin miettineeksi mitä Winston Churchill sanoi tästä, kun hänestä tuli pääministeri 10. toukokuuta 1940, päivänä jolloin natsi-Saksa hyökkäsi Alankomaihin, ja päivänä jolloin isoisäni - hänestä puhuin jo puhuin aikaisemmin - oli siellä suorittamassa sotilaspalvelustaan. Hevonen  jonka selässä hän istui sai osuman saksalaisen lentokoneen ammuksesta. Churchill sanoi: "Jos ryhdymme riitelemään nykyisen ja menneisyyden välillä, olemme vaarassa menettää tulevaisuuden." Tämä sanottiin vuonna 1940, mutta se on yhtä hyvin sovellettavissa vielä tänäänkin. Menneisyys voi olla opettajamme, mutta menneisyyden ei pidä olla tulevaisuutemme, siten olemme hukassa. Niinpä meidän pitäisi ajatella tulevaisuutta, koska maailma muuttuu nykyään salamannopeasti. Ei ole mitään tavanomaista. Ei ole tilaa "eloon niinkuin ennenkin" tai "menköön niinkuin menee". Meistä tulee joko oman kohtalomme mestareita, tai meistä tulee tapahtumien orjia , tapahtumien joita emme kykene hallitsemaan. Tämä meidän on ymmärrettävä eurooppalaisina. Nämä EU-vaalit ovat  toukokuussa, ja ystäväni, ne eivät ole tavalliset vaalet. Näissä vaaleissa on ensimmäistä kertaa vaakalaudalla suuria asioita ensimmäistä kertaa sen jälkeen , kun Eurooppa meni Euroopan parlamentin suoriin vaaleihin vuonna 1979.

Nämä vaalit koskevat Euroopan sielua. Koska meidän eteemme on asetettu valinta, perustuvatko toimemme edelleen demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen, vai palaammeko takaisin vallan kautta voiman käyttöön.

Joissakin jäsenmaissamme jo nyt ihmiset ovat kokeneet olevansa kahlittuja heidän johtajiensa pelotteluun ja kokevat tulevansa ketjutetuiksi johtajiensa sanelupolitiikkaan, joka perustuu heidän saavuttamaansa valtaan. He voivat sanoa, että "demokraattinen äänestys on antanut heille oikeuden rajoittaa sananvapautta mediassa, tehdä kansalaisjärjestöjen toiminnasta mahdotonta, ja ahdistaa maidemme yliopistoja." Voisitteko kuvitella, että tänä päivänä ja tänä aikana yhdessä jäsenvaltiossamme yliopisto on lakkautettu, koska kyseisen yliopiston näkemykset eivät sopineet kyseisen maan johtajalle? Euroopan unionissa. Näissä vaaleissa on siis paljon vaakalaudalla. Ja meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä on demokratia? Onko demokratia vain enemmistön valtaa? Se on demokratuuria , se ei ole demokratiaa.

Demokratian kuuluu  myös vähemmistöjen kunnioittaminen. Olemme vähemmistöjen maanosa. Jopa Euroopan suurin väestö, saksalaiset, on
europanlaajuisesti katsottaessa vähemmistö. Kaikki eivät näytä ymmärtävän tätä.  Mutta me selitämme sen heille.

Ei ole sattumaa, että Saksa on kansakuntana niin sitoutunut Euroopan unioniin ja eurooppalaiseen ideaan. Koska Saksa kansakuntana tietää, että jos alistat voimankäytöllä, sinut pitää jatkaa hallitsemista voimankäytöllä. Ja ”ei koskaan enää” on se, mitä Saksa on sanonut.

Haluan sanoa ystävillemme Puolasta, haluan antaa teille tänään juhlallisen lupauksen: en koskaan, koskaan hylkää Puolan kansaa sen taistelussa  demokratian, vapauden ja oikeusvaltioperiaatteen puolesta. Ja tiedätte miksi olen varma, että tulemme voittamaan? Ei sen vuoksi, että minä olisin niin päättänyt, ei sen vuoksi, että sain tukea Espanjan hallitukselta, Portugalin hallitukselta, Saksan hallitukselta, Ranskan hallitukselta ja muilta hallituksilta. Ei. Se on Puolan kansan takia. Koska puolalaiset haluavat olla eurooppalaisia. Kyynikot sanovat aina että  "kyllä, näen sinisiä lippuja, jossa on keltaiset tähdet , heilutettavan Warsovan kaduilla, koska he saavat rahaa rakennerahastoista." Mitään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Nuoret puolalaiset, jotka kulkevat kaduilla, joissa on kaunis sininen lippu ja keltaiset tähdet, tekevät sitä sen vuoksi, koska se lippu edustaa arvoja, joihin he uskovat. Koska lippu on sitä mitä he ovat.
Ja sanon myös unkarilaisille ystävillemme: Nämä ovat kovia aikoja Unkarissa. Herra Orban käyttää paljon aikaa kertoakseen  kansalaisilleen kaikenlaisia hirvittäviä tarinoita Euroopasta. Ja tästä kaikesta huolimatta, valtaosa unkarilaisista sanoo selvästi, että ”me kuulumme Eurooppaan, me kuulumme siihen arvoyhteisöön”. Niinpä myös Unkarissa me tulemme menestymään.

Ja on melko yllättävää nähdä pääministeri, joka näyttää käyttävän diplomaattitaksia tuomituttujen rikollisten kuljettamiseen,  mutta ... Zoran voi kertoa meille jotakin tästä.

Näen tänään kolme näkökulmaa tulevaisuuden Euroopasta. Yksi on se, jota ehdottavat autokraatit, kansallismieliset. Ja se on tapa tuhota. Tuhotaan Eurooppa, hajotetaan se. Ja he uskovat, että tämä tuhoaminen palauttaisi kansakuntien Euroopan, joka on jälleen vahva. Tämä on ensimmäinen visio. Mielestäni se on itsetuhoinen. Kuten  tiedätte, suuri ero patriootin ja nationalistin välillä on se, että patriootti intohimoisesti rakastaa maata, on ylpeä maastaan ja on myös utelias muista maista, ja hän haluaa jakaa maansa kokemuksen, koska hän uskoo että hänellä on jotakin mistä kertoa. Mutta hän on myös utelias tietämään muista maista.
Sen sijaan kansallismielinen tarvitsee vihollisia. Nationalisti vihaa muita maita. Koska viha se on polttoaine, joka ajaa heitä. Ja he etsivät aina vihollisia, ei ainoastaan  rajojen ulkopuolella, mutta myös sisällä. Ei ole sattumaa, että antisemitismi nousee jälleen voimakkaasti Euroopassa. Ei ole sattumaa, että romaaneilla on niin kauheita kokemuksia monissa jäsenvaltioissamme. Ei ole sattumaa, että kansallista identiteettiä korostava politiikka on tulossa hallitsevaksi joissakin maissa.


Sosialisteina ja sosiaalidemokraateina on meillä vain yksi asia sanottavana , että  ihmiset ovat vain yksi rotu.
Joten meillä on niitä, jotka haluavat tuhota Euroopan. Sitten meillä on niitä, jotka haluavat pysäyttää, jäädyttää Euroopan, pysymään  sellaisena kuin se on. Ja joskus he jopa teeskentelevät, että he haluavat olla antamassa sen takaisin. Ja sitten ihmettelen aina, kenelle?

Heillä on Euroopan komission puheenjohtaja, neuvoston puheenjohtaja, Euroopan parlamentin puhemies, tilintarkastustuomioistuimen puheenjohtaja, komission pääsihteeri, Euroopan parlamentin pääsihteeri. Kenellä on valta? Onko heillä se? Siten Manfred Weberillä on erittäin helppoa. Hän voisi vain kysyä heiltä ja hän saa samalla vastauksen.

Mutta se ei ole Eurooppa, johon uskon. Eurooppa, joka on jäädytetty sen nykyiseen tilaan. Se ei tule toimimaan. Koska, kuten sanoin neljännen teollisen vallankumouksen paineessa maailma muuttuu niin nopeasti, että jos emme muutu maailman kanssa, meistä tulee tarpeettomia kansalaisillemme. Me joko vetäydymme ja kuolemme, kuten on käynyt monille instituutioille teollisessa vallankumouksessa. Voit joko mukautua tai tulla tarpeettomaksi. Ja meidän on mukauduttava. Ja me olemme poliittinen voima, jolla on valmiudet sopeutua, sopeutumiskykyä.


Ja nyt haluan korostaa  mielelläni sitä, mitä Pedro Sanchez juuri sanoi viidestä toimintalinjasta, joiden eteen  meidän on tehtävä työtä, kirjoittaaksemme uuden sosiaalisen sopimuksen kaikille Euroopan kansalaisille. Siinä paljon järkeä ja, Pedro, lupaan Sinulle, jos olen komission puheenjohtaja, tämä on se toimintalinja, jonka eteen tulemme toimimaan.Tiedätte, että kaikki nämä epävarmuustekijät, joita näette eurooppalaisina, kaikkialla, kaikissa jäsenvaltioissa, neljäs teollinen vallankumous muuttaa kaiken maailmassa; tapa, jolla elämme, miten työskentelemme, miten me suhtaudumme muihin. Ja tietenkin se on suuri epävarmuuden lähde, jos et tiedä, onko tämä uusi maailma myös sinua varten.

Niinpä eräs lause jota on käytetty Yhdistyneessä kuningaskunnassa Brexit-kansanäänestyksessä , ei mielestäni vain kuvasta Yhdistyneessä kuningaskunnassa vallitsevia tunteita, vaan laajasti Euroopan unionissa tai jopa Länsi-maailmassa, on "valvonta omiin käsiin". Nyt kun tarkastellaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa, voisi ihmetellä, miten se toimii kansalaisen kohdalla. Mutta älkäämme menkö siihen. Mutta haluan sanoa muutamia asioita Brexitista, koska poliittisessa elämässäni kaikkein ihanin asia, jonka sain kokea, samana vuonna, valitettavasti, kun isoisäni kuoli, mutta poikani Mark syntyi, vuonna 1989, muuri murtui  ja Eurooppa parantui. Tämä on kaikkein upein kokemus poliittisessa elämässäni, ja meidän on vaalittava sitä. Euroopan on pysyttävä yhtenäisenä. Ja autoritaaristen voimien  ei pitäisi sallia erottaa meitä toisistaan.

Joten tämä oli minun kohokohtani. Mutta absoluuttinen matala kohta minulle oli Brexit-äänestys. Mielestäni se on Yhdistyneen kuningaskunnan kannalta käsittämätöntä. Mutta lisään heti, että kunnioitamme brittiläisiä. Se on heidän suvereeni valintansa ja mahdollisuutensa.

Mutta haluan myös sanoa pari muuta asiaa. Äänestyksen jälkeen on  paljon muuttunut. Katso millaiseksi maailma on tuon äänestyksen jälkeen muuttunut. Emme tiedä, miten toteuttaa elämäntapamme, elämäntapamme, elämäntapamme.  

Meillä on nyt niin paljon todisteita siitä uhasta, jonka Vladimir Putin asettaa elintapamme, tapaamme, meidän tapa järjestää demokratiaamme.

Sen lisäksi meillä on nyt Yhdysvaltain presidentti, joka uskoo ensimmäistä kertaa sodanjälkeisessä historiassa syistä, joita en yksinkertaisesti voi ymmärtää, että jaettu Eurooppa on amerikkalaisten etu. Ja niin väärässä kuin hän on, hän muuttaa sen politiikaksi. Niinpä Euroopan on puolustettava enemmän itseään.En ole varma, että Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliset erityissuhteet tarjoavat Yhdistyneelle kuningaskunnalle tarpeeksi vaihtoehtoja, jotta se kykenee puolustamaan arvojaan.



Mutta myös Euroopan unioni on muuttunut viime vuosina. Maros Sefcovic puhui tästä. Emme enää halua hyväksyä sitä, että samassa työsuhteessa olevien henkilöiden palkoissa on tällaisia ​​eroja vain siksi, että he asuvat toisessa valtiossa. Emme voi enää hyväksyä samoja autotehtaita koskevien palkkojen suuria eroja juuri sen mukaan, mihin  maahan autotehdas on sijoitettu. Ihmiset tekevät samaa työtä, työn laatu on sama, joten miksi siitä ei pitäisi maksaa samaa palkkaa? Tämä on kysymys, joka meidän on asetettava.

Siitä lähtien olemme myös mukauttaneet työntekijöiden lähettämistä koskevaa direktiiviä, joka on kivulias prosessi, koska monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa sitä pidettiin toimenpiteenä heitä vastaan ​​sisämarkkinoilta hintana saamastaan ​​asemasta. Olemme kuitenkin oppineet, että tämä tarkistus oli erittäin välttämätön, koska työntekijöiden hyväksikäyttö joka suunnassa oli niin kamalaa. Ja olemme ottaneet vasta ensimmäisen askeleen. Toivon, että tuette minua pitämällä kaikki hallitukset vastuullisina tämän direktiivin sääntöjen noudattamisesta, jotta lopettaisimme palkkakilpailukäytännnön, siis lopetamme sellaisen käytännön, joka johtaa ihmisten orjuuttamiseen.

Muutaman vuoden kuluttua pakolaiskriisin huipun jälkeen olemme myös oppineet, että meillä on kaikissa jäsenvaltioissa suuri tehtävä integroida yhteiskunnassamme nämä uudet ihmiset, jos mielimme, että heidät hyväksytään laajemmin yhteiskunnassa. Luotan teihin siinä, että seuraavan komission rakennerahastoista merkittävä osa suunnataan auttamaan auttamaan kaupunkeja ja alueita integroimaan uusia tulokkaita, jotta he voisivat kotoutua elämäntapaamme.

Ymmärrämme myös, että maahanmuuttajien hyväksyntä on suurempaa, jos heille on kouluja, jos heille on tarjolla terveydenhuoltopalveluita, jos on olemassa muita palveluita, jotta he voivat integroitua, oppia kieltä ja olla osa yhteiskuntaa.
Joten osa Brexitin viestistä on hyvin ymmärretty kaikkialla Euroopassa ja me toimimme sen mukaisesti.

Joten minulla, kun tarkastellaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja kuunnellessanin eilen Jeremy Corbynia, on kysymys. Kaikkien suunnitelmien mukaan Jeremy ajaa sosiaalista Yhdistynyttä kuningaskuntaa, joka pitää huolta enemmän työntekijöiden oikeuksista, palkkaerojen ratkaisemisesta ja kaikista muistakin kysymyksistä, miten luulet tämän onnistuvan parhaiten? Yhdessä kanssamme Euroopan unionissa? Kyllä vai ei? Ajattele sitä.

Olen huolissani, ja toivon, että puhun teidän kaikkien puolesta, Yhdistynyt kuningaskunta on aina enemmän kuin tervetullut pysymään osana tätä perhettä.

Joten nyt toivon todella, että joku lähettää sinulle kuvan suosionosoituksista ja reaktioistamme Yhdistyneeseen kuningaskuntaan niin, että kaikki ne ihmiset, jotka ajattelevat että ”eivät pidä meistä Euroopassa, eivät halua meitä Euroopassa, he haluavat päästä meistä Euroopassa eroon, tietävät, että Euroopassa on ainakin yksi poliittinen perhe, joka haluaa teidän pysyvän.

Jos me kaikkialla maanosassa haluamme antaa vastauksen kysymykseen "valta omiin käsiin", mielestäni me yhdistyneenä onnistumme Euroopassa paljon paremmin kuin yksittäisinä jäsenvaltioina.

Aloitetaan siis asioista, joita kansalaiset pitävät oikeutetusti erittäin epäoikeudenmukaisina.

Mitä meidän on tehtävä? Meidän on pienennettävä palkkaeroja. Meidän on vaadittava voimakkaammin työntekijöiden osallistumista. Mielestäni meidän on laadittava yhdessä ammattiliittojen kanssa suunnitelma pakottaa jäsenvaltiot, ja myös yksityinen sektori, ottamaan ammattiliitot vakavasti huomioon kumppaninaan työehtosopimusneuvotteluissa, koska tämä on ainoa tapa, jolla me voimme varmistaa, että työntekijöiden oikeudet on suojattu riittävällä tavalla.

Meidän on kiellettävä näennäistyöt ja varmistettava, että työpaikat ovat asianmukaisesti suojattuja. 16-vuotias poika liikkeellä polkupyörällä,   selässään Deliveroo-laukku pyöräillen Amsterdamin läpi? Anteeksi, hän ei ole yrittäjä. Ajaessaan kiireessä ja osuu raitiovaunuun, kaatuu ja katkaisee kätensä, yrittäjänä hän on yksin vastuussa. Tätä ei voida hyväksyä.

Kannatan uutta taloutta ja kannatan kaikkia näitä palveluja, jotka helpottavat elämäämme. Mutta kysykää itseltänne rehellisesti, ettekö olisi valmiita maksamaan ylimääräisen 10 senttiä, joten nämä ihmiset, jotka tekevät näitä palveluita meille, olisivat asianmukaisesti suojattuja, kun he sairastuvat tai loukkaantuvat tai heillä on jokin muu ongelma? Kysykää itseltänne tätä, kun seuraavan kerran tilaat kotiintuotavan aterian.

Mielestäni on myös korkea aika, ja kuten muutkin ovat sanoneet, että yritysten on alettava maksaa veroja, jos he saavat voittoa. Kuulen kaikuna Jeffrey Sachsin sanovan, että ei saa asettaa vähimmäispalkkaa, sillä he eivät pysty maksamaan veroja kilpailutilanteen vuoksi. Se on hölynpölyä. Olemme odottaneet kyseistä vähimmäispalkkaa jo liian kauan - ei enää. Miksi pyydämme sitä myös pieniltä yrityksiltä? Niiltä, jotka työskentelevät kaupoissaan, päivittäistavarakaupoissa, polkupyörien korjaamoissa tai muualla, maksavat veroja mutta emme pyydä Googlea, Facebookia ja kaikkia muita suuria teknologiayrityksiä tekemään samoin? On kysymys niin suuresta epäoikeudenmukaisuudesta, että sitä on käsiteltävä. Ja sitten reaktio on "woah, mutta sinä vihaat amerikkalaista hallintoa!". No, Washingtonissa on tarpeeksi hulluutta, mitäpä tuosta. Varmistetaan vain, että ihmiset maksavat veroja.

Mutta ystävät, pyritään olemaan myös selkeitä. Kyse ei ole pelkästään suurista teknologioista tai suurista yrityksistä. On myös suuria eurooppalaisia yrityksiä, jotka ovat löytäneet kaikenlaisia rakenteita verojen välttämiseksi, neuvotellen yksittäisten jäsenvaltioiden kanssa. Olen samaa mieltä kuin Mette (Frederiksen) - verokilpailu on menneisyyden asia. Se saattoi toimia, kun valtiot olivat vahvoja ja yritykset  heikkoja. Mutta meillä on nyt yrityksiä, jotka ovat voimakkaampia kuin yksittäiset jäsenvaltiot, joten ne pakottavat valtioita ratkaisuihin, jotka ovat huonoja näille yhteiskunnille. Tämä ei ole enää hyväksyttävää. Emme kannata sitä.

Ja vaikka olemme tätä mieltä,on olemassa uusi superrikas luokka, joka ei maksa myöskään veroja. He ovat löytäneet kaikenlaisia rakenteita, joissa heidän rahansa liikkuvat ympäri maailmaa, eivätkä he maksa veroa missään. Nämä ovat yksittäisiä ihmisiä. Niin kauan kuin 10% ihmisistä joutuu tekemään työtä köyhänä, niin kauan kuin 10% kansalaisista ei pysty maksamaan lämmityskustannuksiaan,  niin kauan kuin 10%: lla ei ole tarpeeksi ruokaa pöydässään, kun lähes neljäsosa lapsistamme uhkaa joutua köyhyyteen. Niin kauan kuin näin on, on korkea aika, että erittäin rikkaat alkavat maksaa veroja.


Näit Clement Attleen aikaisemmin (videolla) ja löysin siitä lainauksen verotuksesta, jonka haluan jakaa kanssanne: ”Hyväntekeväisyys on kylmä, harmaa, rakkautta vailla oleva lähestymistapa. Jos rikas mies haluaa auttaa köyhää, hänen pitäisi maksaa veronsa mielellään. Älä ryhdy samaan leikkiin tämän kaverin kanssa. ”Seuraavan kerran, kun näet maailman miljardöörit, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä, ajattele tätä asiaa ja kerro heille,”Kaveri, maksa vain verosi!” Se auttaa yhteiskuntaa paljon enemmän.

Suuri osa oikeudenmukaisimmista yhteiskunnista on tasa-arvoisia yhteiskuntia. Suuri ystäväni ja uskomaton inspiraationi lähde Gloria Steinem sanoi, että "kaikki haluamme on tasa-arvoa". Ainoa mitä me pyydämme, on tasa-arvo. Toistetaan: Ainoa mitä me pyydämme, on tasa-arvo. Keskimääräinen palkkaero on edelleen keskimäärin 14%, miesten ja naisten eläkkeiden välinen ero on 40%, lasikatto on edelleen olemassa, ja tiedäthän mikä uusin ilmiö on – se on lasimäki. Naiset pannaan epäonnistumaan ja heidät työnnetään alas jyrkänteeltä. Tämä on uusi ilmiö, ja se meidän on torjuttava.

Meillä ei ole varaa tasa-arvoon? Sen lisäksi, että väite on erittäin epäoikeudenmukainen ja sen lisäksi että emme halua sellaista yhteiskuntaa, emme voi sallia laittaa puolta ihmiskunnasta takapihan polttouuniin; Ajatus että  puolet lahjakkuuksistamme laitettaisiin tarpeetomana sivuun, emme voi sallia sitä.
Tarvitsemme siis työelämän tasapainon. Tarvitsemme isiä ja äitejä viettämään yhdessä aikaa lasten kanssa kun he ovat syntyneet. Se olisi suuri lahja isille ja nuorille isille. Kun nostimme ehdotuksen esille, he olivat innokkaimpia reagoimaan siihen. Olen nelinkertainen isä, ja joka kerta, kun minusta tuli isä, sain kaksi vapaapäivää - yhden olla läsnä syntymässä ja yhden syntymän rekisteröimiseksi kunnantoimistossa. Se on kaikki mitä meillä oli. Tämä ei ole enää hyväksyttävää. Ja luulen, että isä haluaa olla osa lastensa kasvatuksessa yhtä paljon kuin äiti sitä tekee, ja äiti haluaa saada kehitttyä urallaan yhtä paljon kuin isä. Tähän meidän on luotava parempi tasapaino.

Haluan siirtyä kysymykseen, jonka merkeissä Zita (Gurmai) ja monet muut ovat taistelleet – se on naisiin kohdistuva väkivalta. Voinko pyytää teitä toimimaan tässä asiassa mielikseni? Auttakaa minua vakuuttamaan puolueemme ihmiset, jotka eivät vielä ole vakuuttuneita, että Istanbulin yleissopimuksen ratifiointi on hyvä asia.

Niin kauan kuin yli puolella eurooppalaisista naisista, joilla on työpaikka, on kokemusta jonkinlaisesta seksuaalisesta häirinnästä, meillä on edessä vielä pitkä matka.
Seksuaalisesta häirinnästä ei ole kyse sukupuolesta, vaan kyse on vallasta, lähinnä siitä, että valta haluaa käyttää fyysistä voimaa ja muita keinoja naisten tilanteeseen.

Tiedän, että monet teistä olisivat halunneet nähdä naisen seisovan täällä, missä seison nyt. Valitettavasti en voi tarjota sitä. Ainoa asia, jonka voin tehdä, on tarjota itseäni miesfeministinä. Ja se on minä olen.

Äiti-maa on saavuttanut äärirajansa pitää meistä kaikista huolta. Jos jatkamme kuluttamista ja elämää tällä tavalla, äiti maan voimavarat heikkenevät hyvin nopeasti, ja maailmassa syttyy sota resursseista ja silloin kaikki menettävät. Vesi tulee yhdeksi maailman kalleimmista hyödykkeistä, jos emme ole todella varovaisia. Katson Pedroa ja hän tietää, mitä tämä tekee Espanjalle aavikoitumisen muodossa. Ja se on pelottavaa.
Hyvä puoli asiassa on, että me voimme korjata tämän ongelman. Se on äärimmäisen monimutkaista, mutta voimme päästä eroon riippuvuudestamme fossiilisista polttoaineista, voimme vähentää globaalin lämpötilan nousun nopeutta, voimme siirtyä liikkuvuuteen, joka ei tukahduta meitä, voimme saada muovia pois valtameristämme, voimme tehdä työtä sen varmistamiseksi, että taloutemme on kiertotaloutta. Se voidaan tehdä, ja vain
me tahdomme tehdä sen.

Minun on lisättävä yksi asia, joka muistuttaa myös sitä, mitä Maros (Sefcovic) on aiemmin sanonut. Tähän mennessä sanotut sanani ovat myös täysin samansuuntaisia muiden poliittisten liikkeiden - erityisesti vihreiden ja ehkä liberaalien eräiden osien - kanssa. Tämä ei ole keskeistä. Meillä on laajempi vastuu. Meidän velvollisuutemme on että kukaan ei jää jalkoihin siirtymävaiheessa. Tämä on meidän vastuullamme.

Ja tiedän myös, että jos menette ihmisten  luo ja alatte puhua heidän kanssaan maailmanlopusta, he eivät ole vastaanottavaisia ​​teille, varsinkin kun heidän ainoa huolensa on ”miten päästä kuukauden loppuun”.

Joten jos haluat kestävän kehityksen olevan hanke, jonka monet ihmiset voivat hyväksyä suuressa osassa yhteiskuntaa, meidän on liikkeenä varmistettava, että sosiaalinen kestävyys on laajaa, muuten tät äei tapahdu.

Lopuksi haluan mainita jotain, jota ei ole mainittu tänään usein. Haluan mainita sen nyt kansallisten johtajien ollessa läsnä, ainakin heitä
on täällä tänään kolme, jotka ovat kannattaneet tätä soihtua, ja tämä on meidän suhteemme Afrikkaan.

Ihmiset, olkaamme ilman illuusioita. Jos emme ymmärrä, että sisarmantereen kehitys on olennaisen tärkeää kollektiiviselle tulevaisuudellemme, niin teemme valtavan virheen. Jos emme ymmärrä, että Afrikan kohtaama haaste on verrattavissa haasteeseen, jonka Ranska ja Saksa joutuivat kohtaamaan vuonna 1945, kun heidän oli löydettävä sovinto;, ja se on verrattavissa haasteeseen, jonka Eurooppa joutui kohtaamaan vuonna 1989, kun meidän oli ryhdyttävä parantamaan diktatuurin haavat. Se on kohtalonkysymys.

Afrikkalaiset ovat heräämässä siihen, että heidän kumppanuutensa Kiinan kanssa ei anna sitä, mitä he olivat toivoneet. He havaitsevat myös, että Yhdysvallat on täysin kiinnostunut vain omasta kohtalostaan. Niinpä, kuka tulee käsittelemään heidän kohtaloaan: Euroopan ja Afrikan kohtalo ovat sidoksissa toisiinsa molemmin puolin. Olemme tässä yhdessä. Meidän kohtalomme ovat yhteydessä toisiinsa.

Ja ainoa tapa, jolla voimme saada maahanmuuttokysymyksen hallittavaksi ja hallittavaksi ilman, että menetämme arvojamme, on se, että olemme osa Afrikan kestävää kehitystä sanan kaikissa merkityksissä.

Jos johdan seuraavaa komissiota, varmistan, että tämä asia on yhtä tärkeänä Ruotsin pääministerin esityslistalla - häntä minun ei koskaan tarvitse vakuuttaa - mutta myös kaikissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopan maissa. Euroopalla on yhteinen vastuu koko
Afrikasta- lännessä, idässä, pohjoisessa ja etelässä.

Vaihtoehdot ovat hyvin yksinkertaisia. Jos emme ota tätä vastuuta harteillamme, pakolaisten ja maahanmuuttajien dehumanisointia jatketaan. Ja kiinnostus Välimeren alueella hukkuviin ihmisiin vähenee. Ja sitten menetämme yhteyden arvoihimme.

Olen oppinut elämästäni yhden asian - ja minulla on ollut jonkin verran kokemusta, kun sodat olivat menossa Balkanilla - kun astutte toisen ihmisen dehumanisoimisprosessiin, oma ihmisyytenne kuolee vähän kerrallaan. Ja sitten emme enää ole eurooppalaisia.

Aloitin puheenvuoroni viittaamalla isoisäni. Haluan lopettaa viittaamalla nuorimpaan tyttäreemme.
Elämme Alankomaiden ja Saksan raja-alueella. Muutama vuosi sitten pyöräilimme sieltä, missä me asumme, Heerlenistä Aacheniin. Jossain kohdin rajaa on vielä toisen maailmansodan jäänteitä, näitä betonisia jäännöksiä, joilla he yrittivät pysäyttää tulossa olevia tankkeja. Kuvasin mitä ne tarkoittivat.
Ja sitten tyttäreni, joka oli silloin noin kahdeksan vuotta vanha, sanoi minulle: ”Isä, puhut rajoista. Mitkä ovat rajat? "
Eikö se ole kaunis lahja raja-alueella asuvalle henkilölle? Eikö olekin jotain, jota meidän on kiitettävä Euroopasta?
Ja sanon tämän, koska Jean Jaurès sanoi kerran: "Joutuessaan mereen joki pysyy uskollisena edelleen lähteelleen".
Se, että me sosiaalidemokraatit pysymme uskollisina lähtökohdillemme, on osa tulevaisuuteen suuntautumistamme. Työskentelemme lapsiemme hyväksi, ja samalla kunnioitamme isovanhempiamme.
Kun parannamme yhteiskuntaa, rakennamme samalla Euroopan tulevaisuutta
Suuret kiitokset tuestanne.
Kiitos.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Työeläkeyhtiöiden kuormasta syödään

Oikeuden päätös avasi tiedot
EK on ollut kannustamassa yritysten tulemista työeläkeyhtiöiden jäseniksi. Merkit viittaavat siihen, että tästä ei ole hyvää seurannut. "Kuormasta syöminen" näkyy tulleen yritysten tavaksi heidän jäsensuhteessaan työeläkeyhtiöihin.

"Työeläkeyhtiöt joutuvat raportoimaan Finanssivalvonnalle huomattavat ja poikkeukselliset liiketoimet, joita ne tekevät asiakkaidensa kanssa. Viime kesään asti Finanssivalvonta kieltäytyi antamasta tarkkoja tietoja työeläkeyhtiöiden liiketoimista.

"Hallinto-oikeus päätti elokuussa, että tiedot ovat julkisia (siirryt toiseen palveluun). Tämä on tarjonnut mahdollisuuden tarkastella, keiden kanssa työeläkeyhtiöt tekevät esimerkiksi kiinteistökauppoja. Eteran ja Esperi Caren taloudellisten suhteiden tiiviys käy ilmi juuri näistä tiedoista."

torstai 24. tammikuuta 2019

Suunta moniarvoisempaan Eurooppaan

Euroopan Parlamentin vaalit ovat toukokuussa 2019. Nyt asetetaan ehdokkaita ja poliittisten ryhmien kärkiehdokkaita, nyt keskustellaan Euroopan tilanteesta ja mantereen tulevaisuudesta. Luvalla sanoen keskustelua tästä nykypäivän yhteiskuntapolitiikan keskeisestä vaikuttajasta on käyty aivan liian  vähän.

Euroopan Unionin  uhkakuvat ovat valtavia, ovathan poliittiset mannerlaatat liikkeellä; ilmastomuutos, kamppailu luonnonvaroista, markkinoiden aiheuttama tuloerojen polarisoituminen, yksinvaltaiset hallitukset,  pakolaisuus, äärimmilleen viety protektionistinen kilpailu, moraaliseen närkästymiseen perustuva vihanpito ja sanktiot sekä ilmeinen sodanuhka - kaikki nämä ovat todellisuutta.  Samalla ne ovat niitä suuria kysymyksiä joihin sosialidemokratian on otettava kantaa.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Euroopan parlamentin vaalit: näkymät vasemmistolle?



- Arthur Moinet kirjoittaa Social Europe verkkolehdessä  22. tammikuuta 2019 tulevista Euroopan parlamentin vaaleista ja eurooppalaisen vasemmiston menestymisen mahdollisuuksista. Tässä Sinulle nuoremman polven edustajan ajatuksia edistyksellisen Euroopan visiosta!


"Kansallisten tappioiden jälkeen sosiaalidemokraattiset puolueet ovat huonosti valmistautuneet tuleviin Euroopan parlamentin vaaeihin. Toukokuussa vasemmiston menestys riippuu sen kyvystä muuttaa poliittista argumentointia.

Euroopan vasemmisto  on kriisissä. Jan Rovny kertoo oivaltavassa artikkelissa "Mitä tapahtui Euroopan vasemmistolle?" selittäen, että sosiaalidemokraattisten puolueiden poliittiset tappiot  Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Tšekin tasavallassa ja Kreikassa  johtuvat siitä, että painopistettä on siirretty  uuden keskiluokan suuntaan ja jätetty prekariaatti, osattomat vajoamaan kansalliseen protektionismiin. Rovnylle poliittinen maisema kiteytyy uutena railona kosmopoliittien ja perinteisesti asennoituvien välillä, jossa vasemmisto, varsinkin sosialidemokratia, jätetään vähitellen kokonaan huomiotta.


Sosialidemokratian heräämisen on löydettävä lähde uudesta eurooppalaisesta hankkeesta. Kriisissä on parempi palata perustekijöihin. Historiallisesti sosialismi ja sosialidemokratia sisälsivät kansainvälistyvät arvot. Toisin kuin ääriryhmille, Eurooppan rakentaminen on vasemmistolainen taistelu. Tulevat Euroopan parlamentin vaalit voisivat siis olla hyvä tilaisuus vahvistaa vasemmiston arvomaailmaa.

Tämä on kuitenkin mahdollista vain sitoutumalla perusperiaatteisiin. Ensimmäinen on se, että Euroopan sosialistipuolue erottautuu  lopullisesti Euroopan kansanpuolueen (PPE) arvopohjasta. Eikö   konservatiivisuuden tavoite ole säilyttää vakiintunut järjestys? Monet kansalaiset ajattelevat, että Euroopalla ei ole vaikutusta heidän jokapäiväiseen elämäänsä. EPP: n ja PES: n välinen "suuri koalitio" edistää ääriliikkeiden vahvistumista.
ääriliikkeiden


Euroopan Sosialistipuolueen PES:n jäsenenä olevien sosialidemokraattien ja sosialistien täytyy vihdoin tehdä pesäero PPE-ryhmän konservatiiveihin. Tämä on ainoa tapa rikkoa eurooppalainen status quo ja edetä kohden rohkeita tavoitteita. Jopa tappion sattuessa PES selviää paremmin  parlamentaarisessa oppositiossa  kuin EPP: n hallitsevassa komissiossa, jossa sillä ei ole vaikutusvaltaa.
Institutionaalinen uudistus
Lisäksi konservatiivit hylkäävät toimielinten kokonaisvaltaisen uudistamisen. Euroopan vasemmiston on kuitenkin esitettävä institutionaalinen uudistus, jolla edistetään todellista lainsäädäntövoimaa ja annetaan tehokasta valvontavaltaa Euroopan parlamentille. Liian usein parlamentti on pelkkä kaikukammio sen sijasta, että se valvoisi  Euroopan komissiota.

Parlamentin olisi saatava enemmän budjetti- ja rahapoliittisia oikeuksia. Se voisi esimerkiksi äänestää erilaisista taloudellisista tavoitteista, kuten alijäämän tai velan tavoitteista. Se voisi saada enemmän oikeuksia todellisilla Euroopan parlamentin vaaleilla: valtioiden rajat ylittävillä ehdokaslistoilla olisi keskityttävä eurooppalaisiin kysymyksiin ja haasteisiin ja kieltäydyttävä sallimasta sitä, että kansalliset kysymykset hallitsevat vaaleja.

On myös tärkeää varmistaa Alueiden Komitean ja Talous- ja Sosiaalikomitean vahva rooli eurooppalaisessa  työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun edistämisessä. Viime kädessä eurooppalaisen vasemmiston olisi pyrittävä  luomaan asianmukainen, kokonaisvaltainen Euroopan talousarvio, jota rahoitetaan tehokkaamman verotuksen avulla ja joka on pääasiassa suunnattu infrastruktuuriin tehtäviin investointeihin ja alueelliseen kehitykseen.

Äsketttäisessä kirjassaan, "Leftism Reinvented", Stephanie Mudge väittää, että vasemmistopuolueet ovat luopuneet velvollisuudestaan suojella köyhimpiä ja ryhtyneet avaamaan tietä ääriryhmille. Vaikka arvio tuntuu liian kovalta, vasemmistopoliitikkojen on otettava se vakavasti.

Euroopan vasemmiston pitäisi ehdottaa yhteistä verouudistusta. EU: n jäsenvaltioiden olisi yhdenmukaistettava veronsa ja määriteltävä yhteiset verokannat erityisesti yhtiöverojen osalta. Tällä politiikalla olisi kaksi etua: yhtenäismarkkinoilla edelleen havaittavien polkumyynnin ja sen vaikutusten rajoittaminen ja maailmanlaajuisten yritysten tehokkaampi verottaminen.

Olemme jo vuosien ajan nähneet, että monet suuret yritykset, erityisesti digitaalisella sektorilla (surullisenkuuuluisa GAFA), ovat aktivoituneet  tavoilla, jossa toimintaa on vaikea paikantaa ja siten verottaa oikein. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hengessä meidän pitäisi verottaa näitä yrityksiä Euroopan tasolla niiden käyttäjien määrän mukaan kussakin maassa. Tällainen yhteinen verotus voitaisiin ulottaa koskemaan esimerkiksi Euroopan jalkapalloteollisuuden älyttömiä voittoja.

Tämän uuden eurooppalaisen verotuksen tuloilla olisi täydennettävä Euroopan Sosiaalirahastoa ja Koheesiorahastoa yhteisen eurooppalaisen sosiaalisen mallin rakentamisen edistämiseksi. Kauppasopimusten osalta Euroopan vasemmiston olisi ennen kaikkea vahvistettava sitoumuksensa vahvaan eurooppalaiseen teollisuuspohjaan sekä ympäristö- ja sosiaalistandardeihin, sillä se on ainoa tapa saada aikaan tehokas ja suojaava eurooppalainen kansallisen ylittävä rakenne.

Sosiaalinen ekologia
Euroopan vasemmiston keskeisenä tavoitteena on vakuuttaa äänestäjät, että eurooppalaistuminen ja globalisaatio eivät välttämättä ole huonoja asioita. Kuten Roberto Unger totesi, kysymyksen ei pitäisi kuulua ”kuinka paljon globalisaatiota?” vaan pikemminkin ”minkälaista globalisaatiota?”.

Jos EU on saavuttanut tärkeimmän historiallisen päämääränsä - kestävän rauhan aikaansaamisen - sen on suuntauduttava nyt uuteen tavoitteeseen: luoda yhteinen sosiaalinen malli, joka perustuu solidaarisuuteen ja yhteiseen identiteettiin. Se on edellytys sille, että Euroopasta tulee  ihmisten elämää muuttaava solidaaarisuuden  takaaja.

Vasemmistolla on tässä keskeinen rooli - ensinnäkin edistettäessä ekologisesti suuntautuvaa ideologiaa. Tänään ei ole mahdollista olla vasemmalla ilman ekologista suhtautumista. Puhuttaessa sosiaalisen ekologian käsitteestä on todettava,  että ekologisen politiikan on oltava lähtökohtana kaikelle sosiaalipolitiikalle. Ilmaston lämpenemisen takia Euroopan vasemmisto voisi ehdottaa eurooppalaista ympäristösopimusta, joka voisi olla vakaus- ja kasvusopimuksen ja Maastrichtin kriteerien ekologinen vastine.


Toiseksi Euroopan vasemmiston, jos se voittaa valtaa, on osoitettava, että Eurooppa voi saada aikaan sosiaalista kehitystä. Tällä hetkellä poissaolollaan loistava  eurooppalainen siirtolaisstrategia voisi lopulta ratkaista myös muuttoliikekriisin. Direktiivissä rajoitetaan tällä hetkellä viikottainen työaikaa 48 tuntiin - tätä enimmäismäärää olisi edelleen vähennettävä. Ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on tuomittava ne valtiot, jotka tavoittelevat  Euroopan koko ihmisoikeustuomioistuimen sivuuttamista; tämä on tehtävä sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. EU toimisi sitten kansalaistensa suojana ja siten olisi mahdollista toteuttaa eurooppalainen unelma, joka keskittyy enemmän politiikkaan ja kansalaisuuteen.


Jos Euroopan vasemmisto onnistuu nostamaan keskusteluun  kunnianhimoisia muutosehdotuksia, se saa myös lisää voimaa Euroopan maissa. Institutionaaliset uudistukset, sosiaalisen ja verotuksen yhdenmukaistaminen, ekologinen kunnianhimo, sosiaalinen edistys - tähän suuntaan pitäisi toimia tulevina kuukausina."

__________

Tietoa henkilöstä Arthur Moinet
Arthur Moinet on SciencePo-opiskelija ja aktivisti. Hän on julkisen keskusteluyhdistyksen Olivaint-konferenssin rahastonhoitaja   ja L'Alternative lycéennen (vaihtoehtoinen lukiolainen) kirjoittaja.

maanantai 21. tammikuuta 2019

Demokraattinen hallitus Euroopalle?

Professori Guido Montani kirjoittaa eurooppavaalien ja EU:n hallituksen demokratisoinnista Social Europe   - verkkolehdessä 21.1. 2019; hän kiinnittää huomiota EU:n nykyisen hallinnon ja konsolidoidun perussopimuksen väliseen ristiriitaan. Tässä ristiriidassa hän asettuu peruskirjan sääntömääräisten vaatimusten kannattajaksi ja puhuu niiden mukaisen toimintatavan toteuttamisen  puolesta.
Neuvoston ylivoimainen etuoikeus on toistuva veto-oikeuden jatkuminen. Euroopan parlamentti ei voi yksimielisesti päätetyissä kysymyksissä taata sen äänen kuulemista. Euroopan demokratiavajeella on ollut kaksi vakavaa seurausta: nationalististen puolueiden nousu ja EU: n kyvyttömyys toimia ulkopolitiikassa.


 Guido Montani:

Euroopan parlamentin vaaleissa toukokuussa on yksi suuri virhe: se ei voi johtaa demokraattisen eurooppalaisen hallituksen valintaan.demokraattinen eurooppalainen hallitusGuido MontaniOn yksi asia, jota osapuolet, jotka aikovat osallistua tuleviin Euroopan parlamentin vaaleihin, ei voida jättää huomiotta - demokraattisen eurooppalaisen hallituksen puuttuminen. Tämä on Euroopan unionin kriisin pääasiallinen syy: valtioiden ja kansalaisten liitto ei voi menestyä tai selviytyä ilman hallitusta. Koska EU: lla ei ole demokraattista hallitusta, se on luonut "hallinnon", jonka avulla Eurooppa-neuvosto - näin ollen kansalliset hallitukset - voivat käyttää lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltuuksia Euroopan unionin perustamissopimuksen 15 artiklan vastaisesti.



Äskettäin järjestetyssä konferenssissa Jürgen Habermas tuomitsi neuvoston - erityisesti Saksan ja Ranskan - toteuttamat kovat toimenpiteet Kreikan kaltaisia heikompia maita vastaan finanssikriisin aikana: "Oli skandaalimaista, että Euroopan Unionin rakenteilla oleva talo iski niin syvästi muiden kansakuntien sosiaaliturvaverkkoon. Siinä ei ollut kysymys peruslaillisuudesta  - ainakaan demokraattisten normien mukaisesti… Euro otettiin käyttöön sillä odotuksella ja poliittisella lupauksella, että elintaso kaikissa jäsenvaltioissa kääntyisi kasvuun - itse asiassa on käynyt täysin päinvastoin."

Tapahtunut yhdistyy Unionin puutteisiin maailmanpolitiikassa: se ei ole läsnä  Lähi-idässä ja Afrikassa, kuten maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen osoittaa; se ei edes täytä oikeutettua paikkaansa Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Eurooppalaisen hankkeen tuen väheneminen onkin seurausta myös unionin kyvyttömyydestä puuttua kasvavaan kansainväliseen epäjärjestykseen. Neuvostoliiton kuolema osoitti, että Yhdysvallat ei voi toimia yksinään, kun suuret mannermaat, kuten nyt Kiina ja Venäjä, eivät halua soittaa toista viulua. Unipolaarisella maailmanjärjestyksellä ei ole tulevaisuutta, kun taas moninapainen maailmanjärjestys kasvattaa kansainvälistä anarkiaa, taloudellisia ja sosiaalisia kriisejä ja sotia.

Puutteiden korjaaminen
Mahdollisista keinoista korjata demokratiavaje, Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti mielenkiintoisen ehdotuksen vuoden 2017 puheenvuorossaan unionin tilastasta - että hänen seuraajansa pitäisi olla myös neuvoston puheenjohtaja. Johtajalla, siis hallituksella, on oltava kansalaisten ja parlamentin tuki, joka voidaan nyt saavuttaa "kärkiehdokas"-menettelyllä. Luonnollisesti neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk vastusti tätä välittömästi. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jopa torjunut kärkiehdokas-järjestelyn, mikä on ristiriidassa hänen suunnitelmansa kanssa suvereenille, demokraattiselle unionille. Kuitenkin, jos ratkaisevat päätökset jäävät edelleen neuvostolle, elimelle jota Euroopan parlamentin jäsenet eivät voi kyseenalaistaa, EU pysyy edelleen käsittämättömänä - pelkkänä byrokratiana - kansalaisilleen. Miksi äänestää, jos emme itse asiassa saa päättää hallituksesta?

Näistä vaikeuksista huolimatta tärkeimmät eurooppalaiset puolueet ovat jo valinneet kärkiehdokkaansa: Euroopan kansanpuolue on nimittänyt Manfred Weberin, sosialistit ja demokraatit Frans Timmermansin sekä vihreät Ska Kellerin ja Bas Eichoutin, kun taas Euroopan liberaalidemokraattien liitossa on kokonainen ehdokkaiden joukko. Niihin liittyy pian muita, mukaan lukien ne, jotka edustavat joitakin kansallismielisiä / ääripuolueita tai -ryhmiä.

Tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat ratkaisevan tärkeä EU: n tulevaisuuden kannalta. Parlamentin enemmistöllä on valta vaikuttaa politiikkoihin ja uudistuksiin. On totta, että kaikilla eurooppalaisilla puolueilla on ryhmiä Euroopan Federaation ja muiden, varovaisempien mallien toteuttamisesta, jotka suosivat askel-askeleelta strategiaa ja samalla vastustavat demokraattista eurooppalaista hallitusta. Yleensä jotkut puolueet ovat progressiivisempia ja toiset konservatiivisempia. Eurooppa tarvitsee nyt selkeän progressiivisen enemmistön.

Edistykselliset ja konservatiiviset puolueet eroavat toisistaan niiden arvojen ja uudistusten suhteen, joita he haluavat ajaa eteenpäin ja toteuttaa. EU on ylikansallinen polittinen koneisto, joka on antanut Euroopan kansalaisille vähintään kaksi suurta eurooppalaista julkista hyödykettä: sisämarkkinat ja euro. Sen suurin saavutus oli kuitenkin vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkintokomitean toteamus - muuntaa suurin osan Euroopasta sodan mantereesta rauhan mantereeksi. Tämä on se julkinen hyve,  joka ei ole pelkästään eurooppalainen vaan myös kosmopoliittinen, koska EU edustaa uutta sivilisaatiomallia, jota jokainen maanosa voi soveltaa.

Pascal Lamy ja Jakob von Weizsäcker ovat oikeutetusti laatineet luettelon julkisista tavoitteista, jotka olisi sisällytettävä osapuolten ohjelmiin. Euroopan julkiset hyödykkeet: pakolaisten humanitaarinen kohtelu ja ulkorajojen valvonta, turvallisuus ja puolustus; uusi kumppanuus Afrikan kanssa; energian siirtäminen; yleiseurooppalaiset infrastruktuurit yhtenäismarkkinoiden tukemiseksi; innovatiivisuus ja digitaalinen muutos. Näitä painopistealoja tuetaan myös useimmissa muissa valtioissa. ”Tämä on tapa vahvistaa  eurooppalaista projektia sivilisaatio-hankkeena ja varmistaa, että se pysyy ytimenä Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
luettelon julkisista hyödykkeistä


Teitä eteenpäin
Tästä avautuu edistyksellisille puolueille kolme strategiaa. Ensimmäinen on, että jokaisella on oma kärkiehdokas, lähestymistapa, joka vie pelin aivan Weberin ja EPP: n käsiin - puolue, jota rasittaa unkarilaisen Viktor Orbánin ja hänen kumppaniensa nationalismi ja jota voidaan kuvailla vain konservatiiviseksi. Se aiheuttaisi tappion progressiivisille puolueille ja EU: lle. Toinen vaihtoehto on, että osapuolet valitsevat yhden ehdokkaan, joka edustaa progressiivista koalitiota yhteisellä ohjelmalla, jonka tavoitteena on saavuttaa kriittinen massa ääniä ja joka voi ottaa PPE-ryhmän. Näin äänestäjät näkisivät, että edistykselliset voimat ovat vakavissaan tavoittelemassa voittoa.

Mutta kolmas vaihtoehto ja tulevien vaalien edistyksellisten voimien voitonlippu   muodostuu ensisijaisista tavoitteista. Paras tapa valita yksi ehdokas edustamaan koalitiota olisi järjestää ensisijaista asiaa edustava  yksi viikonloppu vuoden 2019 alussa kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä muodostaisi vastaiskun populistisille syytöksille, joiden mukaan EU on byrokraattinen, kansalaisia koskettamaton ulottuvuus. Sillä olisi todennäköisesti vaikutusta äänestysprosenttiin, joka on laskenut tasaisesti vuodesta 1979 lähtien. Jokaisella EU-valtion kansalaisella olisi mahdollisuus olla valitsemassa haluamansa kärkiehdokas puhumaan paikallisille parlamenttiehdokkaille heidän tavoitteistaan  ja mahdollistaa tietoinen äänestäminen vaaleissa.

Selkeä vaalivoitto eteneville voimille osoittaisi, että EU voi ylläpitää rauhaa ja solidaarisuutta kaikille maailman kansalaisille - että siitä voi tulla aktiivinen toimija kansainvälisessä politiikassa ja on sitoutunut uudistamaan hallintonsa tavoitteena luoda demokraattinen EU: n hallitus, hylätä kansallismielisyys ja suojella kansalaistensa hyvinvointia.
suojella kansalaistensa hyvinvointia


Tietoa henkilöstä Guido Montani
Guido Montani on kansainvälisen poliittisen talouden professori Pavian yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Supranational Political Economy. Markkina-alan suhteiden globalisaatio, Routledge, 2019. Vuonna 1987 hän perusti Altiero Spinelli -instituutin Ventotenessa; hän on entinen Italian federalistisen liikkeen puheenjohtaja ja Euroopan federalistien liiton kunniajäsen.


---------------------------
Guido Montani kiinnittää huomiota Euroopan Unionin hallinnon "demokratiavajeeseen" eli neuvostojen autorisoituun toimivaltaan. Niitä ovat käytännössä kaikkien kansallisten ministeriöiden eurooppalaiset yhteistyöelimet, ministerineuvostot, päämnisterikokous kaikkein tärkeimpänä. Niissä ratkotaan asioita ja kuten Montani toteaa, kaikilla neuvostoilla on pysyvä ja toistuva veto-oikeus europarlamentin päätöksiin. Hän viittaa kirjoituksessaan konsolidoidun perussopimuksen 15. artiklaan ja nykyisen hallinnon rakenteen ristiriitaan  perussopimuksen kanssa.

Olen jo pidemmän aikaa blogikirjoituksissani viitannut toiseen, Euroopan Unionin politiikan sisältöihin liittyvään demokratiavajeeseen. Siinä peruskirja itse rajaa Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden talous- ja rahapolitiikkaa kahdella tapaa: se asettaa varsin tiukat rajat budjettien kasvattamiselle ja jäsenvaltioiden velkaantumiselle. Tähän myös Montani Jürgen Habermasia lainaten viittaa. Tämä toinen tapa on vielä jyrkempi ja ideologisesti rajoittava: valtioilla ei ole oikeutta itsenäiseen rahapolitiikkaan, minkä lisäksi konsolidoitu peruskirja kieltää jyrkästi ja ehdotomasti endogeenisen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan valtion, siis julkisen hallinnon rahapolitiikan toimintavälineiden ulkopuolelle. Käy vilkaisemassa Euroopan Unionin Peruskirjan konsolidoidussa toisinnossa artikloita 127 - 139, jotka rajaavat jäsenvaltion itsenäisen rahapolitiikan keinovalikoiman ulkopuolelle. Tämä on valtava puute Euroopan Unionissa ja sen ytimessä, valuuttaunionissa. Paitsi että se muodostaa pysyvän esteen maanosan rationaaliselle kehittämiselle, se uhkaa ajaa koko Euroopan globaaliksi alikehittyneeksi takapajulaksi. Se on liian kova hinta aikanaan tehdystä ideologisesta valinnasta pitää valtio dynaamisen kehittämisen ulkokehällä.

Mainitsen tässä vielä sen, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakentunut vahvan, kansanvaltaisen julkisen sektorin yhteisiä investointeja ja palveluja tuottavaksi, transparentiksi ja toimivaksi  koneistoksi. Kun konsolidoitu peruskirja rajoittaa voimakkaasti tätä ulottuvuutta ja sen dynaamisen rahoittamisen sijasta antaa "ensi yön oikeuiden" markkinoille ja yritysvetoiselle lähestymistavalle, samalla tullaan todellisuudessa kieltäneeksi sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio eurooppalaisena ulottuvuutena.