Professori Guido Montani kirjoittaa eurooppavaalien ja EU:n hallituksen demokratisoinnista Social Europe - verkkolehdessä 21.1. 2019; hän kiinnittää huomiota EU:n nykyisen hallinnon ja konsolidoidun perussopimuksen väliseen ristiriitaan. Tässä ristiriidassa hän asettuu peruskirjan sääntömääräisten vaatimusten kannattajaksi ja puhuu niiden mukaisen toimintatavan toteuttamisen puolesta.
Neuvoston ylivoimainen etuoikeus on toistuva veto-oikeuden jatkuminen. Euroopan parlamentti ei voi yksimielisesti päätetyissä kysymyksissä taata sen äänen kuulemista. Euroopan demokratiavajeella on ollut kaksi vakavaa seurausta: nationalististen puolueiden nousu ja EU: n kyvyttömyys toimia ulkopolitiikassa.
Guido Montani:
Euroopan parlamentin vaaleissa toukokuussa on yksi suuri virhe: se ei voi johtaa demokraattisen eurooppalaisen hallituksen valintaan.demokraattinen eurooppalainen hallitusGuido MontaniOn yksi asia, jota osapuolet, jotka aikovat osallistua tuleviin Euroopan parlamentin vaaleihin, ei voida jättää huomiotta - demokraattisen eurooppalaisen hallituksen puuttuminen. Tämä on Euroopan unionin kriisin pääasiallinen syy: valtioiden ja kansalaisten liitto ei voi menestyä tai selviytyä ilman hallitusta. Koska EU: lla ei ole demokraattista hallitusta, se on luonut "hallinnon", jonka avulla Eurooppa-neuvosto - näin ollen kansalliset hallitukset - voivat käyttää lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltuuksia Euroopan unionin perustamissopimuksen 15 artiklan vastaisesti.
Äskettäin järjestetyssä konferenssissa Jürgen Habermas tuomitsi neuvoston - erityisesti Saksan ja Ranskan - toteuttamat kovat toimenpiteet Kreikan kaltaisia heikompia maita vastaan finanssikriisin aikana: "Oli skandaalimaista, että Euroopan Unionin rakenteilla oleva talo iski niin syvästi muiden kansakuntien sosiaaliturvaverkkoon. Siinä ei ollut kysymys peruslaillisuudesta - ainakaan demokraattisten normien mukaisesti… Euro otettiin käyttöön sillä odotuksella ja poliittisella lupauksella, että elintaso kaikissa jäsenvaltioissa kääntyisi kasvuun - itse asiassa on käynyt täysin päinvastoin."
Tapahtunut yhdistyy Unionin puutteisiin maailmanpolitiikassa: se ei ole läsnä Lähi-idässä ja Afrikassa, kuten maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen osoittaa; se ei edes täytä oikeutettua paikkaansa Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Eurooppalaisen hankkeen tuen väheneminen onkin seurausta myös unionin kyvyttömyydestä puuttua kasvavaan kansainväliseen epäjärjestykseen. Neuvostoliiton kuolema osoitti, että Yhdysvallat ei voi toimia yksinään, kun suuret mannermaat, kuten nyt Kiina ja Venäjä, eivät halua soittaa toista viulua. Unipolaarisella maailmanjärjestyksellä ei ole tulevaisuutta, kun taas moninapainen maailmanjärjestys kasvattaa kansainvälistä anarkiaa, taloudellisia ja sosiaalisia kriisejä ja sotia.
Puutteiden korjaaminen
Mahdollisista keinoista korjata demokratiavaje, Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti mielenkiintoisen ehdotuksen vuoden 2017 puheenvuorossaan unionin tilastasta - että hänen seuraajansa pitäisi olla myös neuvoston puheenjohtaja. Johtajalla, siis hallituksella, on oltava kansalaisten ja parlamentin tuki, joka voidaan nyt saavuttaa "kärkiehdokas"-menettelyllä. Luonnollisesti neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk vastusti tätä välittömästi. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jopa torjunut kärkiehdokas-järjestelyn, mikä on ristiriidassa hänen suunnitelmansa kanssa suvereenille, demokraattiselle unionille. Kuitenkin, jos ratkaisevat päätökset jäävät edelleen neuvostolle, elimelle jota Euroopan parlamentin jäsenet eivät voi kyseenalaistaa, EU pysyy edelleen käsittämättömänä - pelkkänä byrokratiana - kansalaisilleen. Miksi äänestää, jos emme itse asiassa saa päättää hallituksesta?
Näistä vaikeuksista huolimatta tärkeimmät eurooppalaiset puolueet ovat jo valinneet kärkiehdokkaansa: Euroopan kansanpuolue on nimittänyt Manfred Weberin, sosialistit ja demokraatit Frans Timmermansin sekä vihreät Ska Kellerin ja Bas Eichoutin, kun taas Euroopan liberaalidemokraattien liitossa on kokonainen ehdokkaiden joukko. Niihin liittyy pian muita, mukaan lukien ne, jotka edustavat joitakin kansallismielisiä / ääripuolueita tai -ryhmiä.
Tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat ratkaisevan tärkeä EU: n tulevaisuuden kannalta. Parlamentin enemmistöllä on valta vaikuttaa politiikkoihin ja uudistuksiin. On totta, että kaikilla eurooppalaisilla puolueilla on ryhmiä Euroopan Federaation ja muiden, varovaisempien mallien toteuttamisesta, jotka suosivat askel-askeleelta strategiaa ja samalla vastustavat demokraattista eurooppalaista hallitusta. Yleensä jotkut puolueet ovat progressiivisempia ja toiset konservatiivisempia. Eurooppa tarvitsee nyt selkeän progressiivisen enemmistön.
Edistykselliset ja konservatiiviset puolueet eroavat toisistaan niiden arvojen ja uudistusten suhteen, joita he haluavat ajaa eteenpäin ja toteuttaa. EU on ylikansallinen polittinen koneisto, joka on antanut Euroopan kansalaisille vähintään kaksi suurta eurooppalaista julkista hyödykettä: sisämarkkinat ja euro. Sen suurin saavutus oli kuitenkin vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkintokomitean toteamus - muuntaa suurin osan Euroopasta sodan mantereesta rauhan mantereeksi. Tämä on se julkinen hyve, joka ei ole pelkästään eurooppalainen vaan myös kosmopoliittinen, koska EU edustaa uutta sivilisaatiomallia, jota jokainen maanosa voi soveltaa.
Pascal Lamy ja Jakob von Weizsäcker ovat oikeutetusti laatineet luettelon julkisista tavoitteista, jotka olisi sisällytettävä osapuolten ohjelmiin. Euroopan julkiset hyödykkeet: pakolaisten humanitaarinen kohtelu ja ulkorajojen valvonta, turvallisuus ja puolustus; uusi kumppanuus Afrikan kanssa; energian siirtäminen; yleiseurooppalaiset infrastruktuurit yhtenäismarkkinoiden tukemiseksi; innovatiivisuus ja digitaalinen muutos. Näitä painopistealoja tuetaan myös useimmissa muissa valtioissa. ”Tämä on tapa vahvistaa eurooppalaista projektia sivilisaatio-hankkeena ja varmistaa, että se pysyy ytimenä Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
luettelon julkisista hyödykkeistä
Teitä eteenpäin
Tästä avautuu edistyksellisille puolueille kolme strategiaa. Ensimmäinen on, että jokaisella on oma kärkiehdokas, lähestymistapa, joka vie pelin aivan Weberin ja EPP: n käsiin - puolue, jota rasittaa unkarilaisen Viktor Orbánin ja hänen kumppaniensa nationalismi ja jota voidaan kuvailla vain konservatiiviseksi. Se aiheuttaisi tappion progressiivisille puolueille ja EU: lle. Toinen vaihtoehto on, että osapuolet valitsevat yhden ehdokkaan, joka edustaa progressiivista koalitiota yhteisellä ohjelmalla, jonka tavoitteena on saavuttaa kriittinen massa ääniä ja joka voi ottaa PPE-ryhmän. Näin äänestäjät näkisivät, että edistykselliset voimat ovat vakavissaan tavoittelemassa voittoa.
Mutta kolmas vaihtoehto ja tulevien vaalien edistyksellisten voimien voitonlippu muodostuu ensisijaisista tavoitteista. Paras tapa valita yksi ehdokas edustamaan koalitiota olisi järjestää ensisijaista asiaa edustava yksi viikonloppu vuoden 2019 alussa kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä muodostaisi vastaiskun populistisille syytöksille, joiden mukaan EU on byrokraattinen, kansalaisia koskettamaton ulottuvuus. Sillä olisi todennäköisesti vaikutusta äänestysprosenttiin, joka on laskenut tasaisesti vuodesta 1979 lähtien. Jokaisella EU-valtion kansalaisella olisi mahdollisuus olla valitsemassa haluamansa kärkiehdokas puhumaan paikallisille parlamenttiehdokkaille heidän tavoitteistaan ja mahdollistaa tietoinen äänestäminen vaaleissa.
Selkeä vaalivoitto eteneville voimille osoittaisi, että EU voi ylläpitää rauhaa ja solidaarisuutta kaikille maailman kansalaisille - että siitä voi tulla aktiivinen toimija kansainvälisessä politiikassa ja on sitoutunut uudistamaan hallintonsa tavoitteena luoda demokraattinen EU: n hallitus, hylätä kansallismielisyys ja suojella kansalaistensa hyvinvointia.
suojella kansalaistensa hyvinvointia
Tietoa henkilöstä Guido Montani
Guido Montani on kansainvälisen poliittisen talouden professori Pavian yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Supranational Political Economy. Markkina-alan suhteiden globalisaatio, Routledge, 2019. Vuonna 1987 hän perusti Altiero Spinelli -instituutin Ventotenessa; hän on entinen Italian federalistisen liikkeen puheenjohtaja ja Euroopan federalistien liiton kunniajäsen.
Neuvoston ylivoimainen etuoikeus on toistuva veto-oikeuden jatkuminen. Euroopan parlamentti ei voi yksimielisesti päätetyissä kysymyksissä taata sen äänen kuulemista. Euroopan demokratiavajeella on ollut kaksi vakavaa seurausta: nationalististen puolueiden nousu ja EU: n kyvyttömyys toimia ulkopolitiikassa.
Guido Montani:
Euroopan parlamentin vaaleissa toukokuussa on yksi suuri virhe: se ei voi johtaa demokraattisen eurooppalaisen hallituksen valintaan.demokraattinen eurooppalainen hallitusGuido MontaniOn yksi asia, jota osapuolet, jotka aikovat osallistua tuleviin Euroopan parlamentin vaaleihin, ei voida jättää huomiotta - demokraattisen eurooppalaisen hallituksen puuttuminen. Tämä on Euroopan unionin kriisin pääasiallinen syy: valtioiden ja kansalaisten liitto ei voi menestyä tai selviytyä ilman hallitusta. Koska EU: lla ei ole demokraattista hallitusta, se on luonut "hallinnon", jonka avulla Eurooppa-neuvosto - näin ollen kansalliset hallitukset - voivat käyttää lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltuuksia Euroopan unionin perustamissopimuksen 15 artiklan vastaisesti.
Äskettäin järjestetyssä konferenssissa Jürgen Habermas tuomitsi neuvoston - erityisesti Saksan ja Ranskan - toteuttamat kovat toimenpiteet Kreikan kaltaisia heikompia maita vastaan finanssikriisin aikana: "Oli skandaalimaista, että Euroopan Unionin rakenteilla oleva talo iski niin syvästi muiden kansakuntien sosiaaliturvaverkkoon. Siinä ei ollut kysymys peruslaillisuudesta - ainakaan demokraattisten normien mukaisesti… Euro otettiin käyttöön sillä odotuksella ja poliittisella lupauksella, että elintaso kaikissa jäsenvaltioissa kääntyisi kasvuun - itse asiassa on käynyt täysin päinvastoin."
Tapahtunut yhdistyy Unionin puutteisiin maailmanpolitiikassa: se ei ole läsnä Lähi-idässä ja Afrikassa, kuten maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen osoittaa; se ei edes täytä oikeutettua paikkaansa Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Eurooppalaisen hankkeen tuen väheneminen onkin seurausta myös unionin kyvyttömyydestä puuttua kasvavaan kansainväliseen epäjärjestykseen. Neuvostoliiton kuolema osoitti, että Yhdysvallat ei voi toimia yksinään, kun suuret mannermaat, kuten nyt Kiina ja Venäjä, eivät halua soittaa toista viulua. Unipolaarisella maailmanjärjestyksellä ei ole tulevaisuutta, kun taas moninapainen maailmanjärjestys kasvattaa kansainvälistä anarkiaa, taloudellisia ja sosiaalisia kriisejä ja sotia.
Puutteiden korjaaminen
Mahdollisista keinoista korjata demokratiavaje, Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti mielenkiintoisen ehdotuksen vuoden 2017 puheenvuorossaan unionin tilastasta - että hänen seuraajansa pitäisi olla myös neuvoston puheenjohtaja. Johtajalla, siis hallituksella, on oltava kansalaisten ja parlamentin tuki, joka voidaan nyt saavuttaa "kärkiehdokas"-menettelyllä. Luonnollisesti neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk vastusti tätä välittömästi. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jopa torjunut kärkiehdokas-järjestelyn, mikä on ristiriidassa hänen suunnitelmansa kanssa suvereenille, demokraattiselle unionille. Kuitenkin, jos ratkaisevat päätökset jäävät edelleen neuvostolle, elimelle jota Euroopan parlamentin jäsenet eivät voi kyseenalaistaa, EU pysyy edelleen käsittämättömänä - pelkkänä byrokratiana - kansalaisilleen. Miksi äänestää, jos emme itse asiassa saa päättää hallituksesta?
Näistä vaikeuksista huolimatta tärkeimmät eurooppalaiset puolueet ovat jo valinneet kärkiehdokkaansa: Euroopan kansanpuolue on nimittänyt Manfred Weberin, sosialistit ja demokraatit Frans Timmermansin sekä vihreät Ska Kellerin ja Bas Eichoutin, kun taas Euroopan liberaalidemokraattien liitossa on kokonainen ehdokkaiden joukko. Niihin liittyy pian muita, mukaan lukien ne, jotka edustavat joitakin kansallismielisiä / ääripuolueita tai -ryhmiä.
Tulevat Euroopan parlamentin vaalit ovat ratkaisevan tärkeä EU: n tulevaisuuden kannalta. Parlamentin enemmistöllä on valta vaikuttaa politiikkoihin ja uudistuksiin. On totta, että kaikilla eurooppalaisilla puolueilla on ryhmiä Euroopan Federaation ja muiden, varovaisempien mallien toteuttamisesta, jotka suosivat askel-askeleelta strategiaa ja samalla vastustavat demokraattista eurooppalaista hallitusta. Yleensä jotkut puolueet ovat progressiivisempia ja toiset konservatiivisempia. Eurooppa tarvitsee nyt selkeän progressiivisen enemmistön.
Edistykselliset ja konservatiiviset puolueet eroavat toisistaan niiden arvojen ja uudistusten suhteen, joita he haluavat ajaa eteenpäin ja toteuttaa. EU on ylikansallinen polittinen koneisto, joka on antanut Euroopan kansalaisille vähintään kaksi suurta eurooppalaista julkista hyödykettä: sisämarkkinat ja euro. Sen suurin saavutus oli kuitenkin vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkintokomitean toteamus - muuntaa suurin osan Euroopasta sodan mantereesta rauhan mantereeksi. Tämä on se julkinen hyve, joka ei ole pelkästään eurooppalainen vaan myös kosmopoliittinen, koska EU edustaa uutta sivilisaatiomallia, jota jokainen maanosa voi soveltaa.
Pascal Lamy ja Jakob von Weizsäcker ovat oikeutetusti laatineet luettelon julkisista tavoitteista, jotka olisi sisällytettävä osapuolten ohjelmiin. Euroopan julkiset hyödykkeet: pakolaisten humanitaarinen kohtelu ja ulkorajojen valvonta, turvallisuus ja puolustus; uusi kumppanuus Afrikan kanssa; energian siirtäminen; yleiseurooppalaiset infrastruktuurit yhtenäismarkkinoiden tukemiseksi; innovatiivisuus ja digitaalinen muutos. Näitä painopistealoja tuetaan myös useimmissa muissa valtioissa. ”Tämä on tapa vahvistaa eurooppalaista projektia sivilisaatio-hankkeena ja varmistaa, että se pysyy ytimenä Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
luettelon julkisista hyödykkeistä
Teitä eteenpäin
Tästä avautuu edistyksellisille puolueille kolme strategiaa. Ensimmäinen on, että jokaisella on oma kärkiehdokas, lähestymistapa, joka vie pelin aivan Weberin ja EPP: n käsiin - puolue, jota rasittaa unkarilaisen Viktor Orbánin ja hänen kumppaniensa nationalismi ja jota voidaan kuvailla vain konservatiiviseksi. Se aiheuttaisi tappion progressiivisille puolueille ja EU: lle. Toinen vaihtoehto on, että osapuolet valitsevat yhden ehdokkaan, joka edustaa progressiivista koalitiota yhteisellä ohjelmalla, jonka tavoitteena on saavuttaa kriittinen massa ääniä ja joka voi ottaa PPE-ryhmän. Näin äänestäjät näkisivät, että edistykselliset voimat ovat vakavissaan tavoittelemassa voittoa.
Mutta kolmas vaihtoehto ja tulevien vaalien edistyksellisten voimien voitonlippu muodostuu ensisijaisista tavoitteista. Paras tapa valita yksi ehdokas edustamaan koalitiota olisi järjestää ensisijaista asiaa edustava yksi viikonloppu vuoden 2019 alussa kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä muodostaisi vastaiskun populistisille syytöksille, joiden mukaan EU on byrokraattinen, kansalaisia koskettamaton ulottuvuus. Sillä olisi todennäköisesti vaikutusta äänestysprosenttiin, joka on laskenut tasaisesti vuodesta 1979 lähtien. Jokaisella EU-valtion kansalaisella olisi mahdollisuus olla valitsemassa haluamansa kärkiehdokas puhumaan paikallisille parlamenttiehdokkaille heidän tavoitteistaan ja mahdollistaa tietoinen äänestäminen vaaleissa.
Selkeä vaalivoitto eteneville voimille osoittaisi, että EU voi ylläpitää rauhaa ja solidaarisuutta kaikille maailman kansalaisille - että siitä voi tulla aktiivinen toimija kansainvälisessä politiikassa ja on sitoutunut uudistamaan hallintonsa tavoitteena luoda demokraattinen EU: n hallitus, hylätä kansallismielisyys ja suojella kansalaistensa hyvinvointia.
suojella kansalaistensa hyvinvointia
Tietoa henkilöstä Guido Montani
Guido Montani on kansainvälisen poliittisen talouden professori Pavian yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Supranational Political Economy. Markkina-alan suhteiden globalisaatio, Routledge, 2019. Vuonna 1987 hän perusti Altiero Spinelli -instituutin Ventotenessa; hän on entinen Italian federalistisen liikkeen puheenjohtaja ja Euroopan federalistien liiton kunniajäsen.
---------------------------
Guido Montani kiinnittää huomiota Euroopan Unionin hallinnon "demokratiavajeeseen" eli neuvostojen autorisoituun toimivaltaan. Niitä ovat käytännössä kaikkien kansallisten ministeriöiden eurooppalaiset yhteistyöelimet, ministerineuvostot, päämnisterikokous kaikkein tärkeimpänä. Niissä ratkotaan asioita ja kuten Montani toteaa, kaikilla neuvostoilla on pysyvä ja toistuva veto-oikeus europarlamentin päätöksiin. Hän viittaa kirjoituksessaan konsolidoidun perussopimuksen 15. artiklaan ja nykyisen hallinnon rakenteen ristiriitaan perussopimuksen kanssa.
Olen jo pidemmän aikaa blogikirjoituksissani viitannut toiseen, Euroopan Unionin politiikan sisältöihin liittyvään demokratiavajeeseen. Siinä peruskirja itse rajaa Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden talous- ja rahapolitiikkaa kahdella tapaa: se asettaa varsin tiukat rajat budjettien kasvattamiselle ja jäsenvaltioiden velkaantumiselle. Tähän myös Montani Jürgen Habermasia lainaten viittaa. Tämä toinen tapa on vielä jyrkempi ja ideologisesti rajoittava: valtioilla ei ole oikeutta itsenäiseen rahapolitiikkaan, minkä lisäksi konsolidoitu peruskirja kieltää jyrkästi ja ehdotomasti endogeenisen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan valtion, siis julkisen hallinnon rahapolitiikan toimintavälineiden ulkopuolelle. Käy vilkaisemassa Euroopan Unionin Peruskirjan konsolidoidussa toisinnossa artikloita 127 - 139, jotka rajaavat jäsenvaltion itsenäisen rahapolitiikan keinovalikoiman ulkopuolelle. Tämä on valtava puute Euroopan Unionissa ja sen ytimessä, valuuttaunionissa. Paitsi että se muodostaa pysyvän esteen maanosan rationaaliselle kehittämiselle, se uhkaa ajaa koko Euroopan globaaliksi alikehittyneeksi takapajulaksi. Se on liian kova hinta aikanaan tehdystä ideologisesta valinnasta pitää valtio dynaamisen kehittämisen ulkokehällä.
Mainitsen tässä vielä sen, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakentunut vahvan, kansanvaltaisen julkisen sektorin yhteisiä investointeja ja palveluja tuottavaksi, transparentiksi ja toimivaksi koneistoksi. Kun konsolidoitu peruskirja rajoittaa voimakkaasti tätä ulottuvuutta ja sen dynaamisen rahoittamisen sijasta antaa "ensi yön oikeuiden" markkinoille ja yritysvetoiselle lähestymistavalle, samalla tullaan todellisuudessa kieltäneeksi sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio eurooppalaisena ulottuvuutena.
Guido Montani kiinnittää huomiota Euroopan Unionin hallinnon "demokratiavajeeseen" eli neuvostojen autorisoituun toimivaltaan. Niitä ovat käytännössä kaikkien kansallisten ministeriöiden eurooppalaiset yhteistyöelimet, ministerineuvostot, päämnisterikokous kaikkein tärkeimpänä. Niissä ratkotaan asioita ja kuten Montani toteaa, kaikilla neuvostoilla on pysyvä ja toistuva veto-oikeus europarlamentin päätöksiin. Hän viittaa kirjoituksessaan konsolidoidun perussopimuksen 15. artiklaan ja nykyisen hallinnon rakenteen ristiriitaan perussopimuksen kanssa.
Olen jo pidemmän aikaa blogikirjoituksissani viitannut toiseen, Euroopan Unionin politiikan sisältöihin liittyvään demokratiavajeeseen. Siinä peruskirja itse rajaa Euroopan Unionin ja sen jäsenvaltioiden talous- ja rahapolitiikkaa kahdella tapaa: se asettaa varsin tiukat rajat budjettien kasvattamiselle ja jäsenvaltioiden velkaantumiselle. Tähän myös Montani Jürgen Habermasia lainaten viittaa. Tämä toinen tapa on vielä jyrkempi ja ideologisesti rajoittava: valtioilla ei ole oikeutta itsenäiseen rahapolitiikkaan, minkä lisäksi konsolidoitu peruskirja kieltää jyrkästi ja ehdotomasti endogeenisen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan valtion, siis julkisen hallinnon rahapolitiikan toimintavälineiden ulkopuolelle. Käy vilkaisemassa Euroopan Unionin Peruskirjan konsolidoidussa toisinnossa artikloita 127 - 139, jotka rajaavat jäsenvaltion itsenäisen rahapolitiikan keinovalikoiman ulkopuolelle. Tämä on valtava puute Euroopan Unionissa ja sen ytimessä, valuuttaunionissa. Paitsi että se muodostaa pysyvän esteen maanosan rationaaliselle kehittämiselle, se uhkaa ajaa koko Euroopan globaaliksi alikehittyneeksi takapajulaksi. Se on liian kova hinta aikanaan tehdystä ideologisesta valinnasta pitää valtio dynaamisen kehittämisen ulkokehällä.
Mainitsen tässä vielä sen, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on rakentunut vahvan, kansanvaltaisen julkisen sektorin yhteisiä investointeja ja palveluja tuottavaksi, transparentiksi ja toimivaksi koneistoksi. Kun konsolidoitu peruskirja rajoittaa voimakkaasti tätä ulottuvuutta ja sen dynaamisen rahoittamisen sijasta antaa "ensi yön oikeuiden" markkinoille ja yritysvetoiselle lähestymistavalle, samalla tullaan todellisuudessa kieltäneeksi sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio eurooppalaisena ulottuvuutena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti