Sosiaalinen Eurooppa on myytti

Kuva IPS:n sivuilta

Sosiaalinen Eurooppa on myytti?
Martin Höpner 5. marraskuuta 2018

Edistyksellinen keskustelu Euroopasta on täynnä tabuja ja myyttejä. Näiden keskustelujen käyminen edellyttää tiettyä varovaisuutta. On nimittäin haastavaa ilmaista selkeästi Euroopan yhdentymisen sosiaaliset seuraukset ja - niin tehdessään - joutua ristiriitaan ”sosiaalisen Euroopan” myytin kanssa. Ei ole kaukana jopa joutua leimatuksi euroskeptikoksi. Sosiaalidemokraattisen ja ammattiyhdistysliikkeen piirissä  puheissa on lähes aina mukana myytti sosiaalisesta Euroopasta.

Tämä sosiaalinen Eurooppa voi olla empiirinen, kokemukseen perustuva tai vain odotusarvoinen, ennakoitu tulevaisuuden tila. Joka tapauksessa, olette luultavasti samaa mieltä kanssani siitä, että termi ei oikeastaan kuvaa Euroopan Unionin tilaa. Viime vuosikymmenen aikana on tapahtunut liian paljon, alkaen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimesta, joka puuttuu oikeuttuihin  työtaistelutoimiin (Viking ja Laval), ja jatkuen julkisten infrastruktuurialojen alistamisesta Euroopan kilpailulainsäädäntöön, troikan politiikkaan, joka merkitsee sosiaalisuuden romuttamista maanosan eteläosassa. EU: n molempia sukupuolia koskeva tasa-arvopolitiikka, jota usein kuvataan - eikä syyttä - esimerkkinä toivotun suuntaisesta EU: n sosiaalipolitiikasta, tuskin riittää edustamaan sosiaalisuuden kokonaiskuvaa.

Onko sosiaalinen Eurooppa todella kehittymässä? Ei, siitä ei ole merkkejä. Älä ymmärrä minua kuitenkaan väärin: EU: lla voisi olla enemmän sosiaalisia ulottuvuuksia kuin mitä sillä on tällä hetkellä. Tämä ei ole myytti, ja palaan aiheeseen jatkossa. On kuitenkin myyttistä uskotella, että - kuten puheenvuoro toisensa jälkeen tehdään -  että "enemmän Eurooppaa" tuo meidät lähemmäksi sosiaalista Eurooppaa. Tämä perinteinen kerronta on menettänyt merkityksensä vuosien varrella, ja silti se on edelleen  itsestään selvä osa sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysliikkeiden omaa tietoisuutta.

Taloudellinen yhdentyminen ei tuonut sosiaalista Eurooppaa
Ole hyvä ja palauta kanssani mieleesi EU: n yhdentymisprosessin vaiheet sellaisina kuin olet ne alun perin kokenut . Olet saattanut seurata keskusteluja sisämarkkinasuunnitelmista  1980-luvulla, tai saatat olla nuorempi, jolloin muistosi saattavat alkaa vasta rahaliitosta ja siihen liittyvistä uudistuksista. Kaikki nämä olivat vain askeleita kohti taloudellista yhdentymistä. Miksi sosiaalidemokraatit ja ammattiliitot tukivat niitä aina? Koska se heidän mielestään oli sosiaalinen lupaus - joskus epäsuorasti, joskus melko selkeästikin. Uskottiin, että taloudellinen yhdentyminen laajenisi naapureidenkin alueelle ja lopulta johtaisi sosiaaliseen Eurooppaan.

Kaikki täysin uskottavaa, ainakin teoriassa. Poliittiset tutkijat kannattivat myös ajatusta laajentumisesta, mikä näytti vahvistavan kertomuksen uskottavuutta. Mutta integraation tarina on osoittautunut erilaiseksi. Kunkin laajentumisen myötä EU on tullut yhä heterogeenisemmaksi. Mahdollisuudet toteuttaa kunnianhimoisia sosiaalisen yhdenmukaistamisen hankkeita ovat vähentyneet jatkuvasti - sen sijaan, että ne kasvaisivat taloudellisen yhdentymisen myötä. Ei ole enää mahdollista kuvitella sellaista eurooppalaista sosiaalista valtiorakennetta, joka soveltuisi sekä Bulgarialle että Tanskalle edes teoriassa, puhumattakaan käytännön sovellutuksista. Sama pätee myös toiveisiin, jotka koskevat kunnianhimoisia, yhtenäisiä, Euroopan laajuisia sääntöjä työntekijöiden myötämääräämisestä yritysten viidakossa. Monia muitakin esimerkkejä voitaisiin tässä mainita.

Mutta  ei tässä kaikki. Jäsenvaltioiden kasvava heterogeenisuus ei ole estänyt taloudellista yhdentymistä muuttumasta yhä radikaalimmaksi ja kattavammaksi kaikkiin mahdollisiin ajateltavissa oleviin toimintapolitiikan suuntiin. Itseasiassa se on pursunut yli laitojen. Sen vauhdittajana ei ole kuitenkaan ollut ylikansallinen sosiaalinen eetos,  vaan  tuhoava vapauttamisen dynamiikka, jossa sosiaalinen politiikka ilmenee vielä toistaiseksi, mutta vain  jäsenvaltioiden tasolla.

Liberalisoinnin tuhoava dynamiikka
Tähän liberalisoinnin dynamiikkaan on useita eri lähteitä: ensinnäkin Euroopan kilpailuoikeus, joka sisältää valtion tukien kiellon. Tämä aiheuttaa usein ongelmia julkiselle toiminnalle aloilla, joilla toimijoina on sekä julkinen sektori sekä yksityisiä toimijoita. On esimerkiksi kysymys siitä, onko Ala-Saksiin hyvinvointialan yhdistysten julkinen rahoitus Euroopan kilpailuoikeuden rikkomista, koska se saattaa  yksityiset hoitopalvelujen tarjoajat epäedullisempaan asemaan. Näitä konfliktitilanteita kohtaamme toistuvasti sekataloudessa, esimerkkinä jukisen sektorin liikelaitokset, radio- ja tv-yhtiöt ja kaikki infrastruktuurialat. Yksityiset palveluntarjoajat näkevät Euroopan kilpailuoikeuden keinona valvoa niiden etuja, jotka on tavoittelevat lisää liberalisointia.

Toiseksi yhtenäismarkkinoiden vapaudet, siis markkinatoimijain oikeudet liikkua vapaasti sisämarkkinoilla. Euroopan  Yhteisöjen tuomioistuin tulkitsee nämä oikeudet niin laajasti, että ne muistuttavat kansalaisten  vaatimuksia heidän omasta vapaudestaan. Erityisesti palvelujen  vapauttamisen vaikutukset ovat suuret, ja samaa voidaan sanoa esimerkiksi myös sijoittautumisvapaudesta. Tätä kuvaa hyvin linkin takana oleva tapaus.

Älä usko niitä, jotka väittävät, että Euroopan yhdentyminen on keino suojautua globalisaatiota vastaan. Ns. Polbudin tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin päätti, että - käyttääksemme teknisiä ilmaisuja - yksittäinen rajat ylittävä muutos kuuluu sijoittautumisvapauden tarjoamaan suojaan. Tulevaisuudessa tämä helpottaa yritysten nykyisen oikeudellisen muodonsa levittämistä ja erilaisten,  EU: n esittämien toimintamallien sivuuttamista. Niiden ei tarvitse siirtää hallinnollista päämajaansa tai muita toimintojaan toimiakseen myös EU:n alueella omilla säännöillään. Tämä on sosiaalisesta näkökulmasta räjähdysaltista toimintaa,  koska nyt on helpompaa kiertää työntekijöiden myötämääräämistä yritysten hallintoelimissä. Tällaisen kiertämisen uhka näyttää todennäköiseltä työntekijöiden edustajien kanssa käytävissä ristiriitatilanteissa ja niistä neuvoteltaessa. Tällaiset, aikaisemmin myötämääräämisen kautta saadut päätökset muuttuvat yhä enemmän velvoitteesta vapaaehtoisen järjestelyn suuntaan.

Kaikki tämä varjostaa edelleen euroalueen kriisin seurauksena toteutettuja  makrotalouden kautta vaikuttavia seuranta- ja sopeutumismekanismeja sekä troikan yhteiskunnallisesti erittäin tuhoisia toimia kattaen Euroopan turvallisuusverkoston  jäsenvaltioiden talous-, sosiaali- ja budjettipolitiikan. Sosiaalisten ohjelmien säästöjen ja leikkausten laajalti tunnettujen vaatimusten lisäksi näihin säännöksiin sisältyy ammattiliittojen tahallista heikentämistä, esim. toteuttamalla kohdennettuja toimia alueellisten työehtosopimusten oikeudellisesti sitovaan luonteeseen.

Euroopan sisäiset globalisaatioerot
Tämä luettelo rajoittuu ylikansallisten järjestöjen - Euroopan komission, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen, Euroopan keskuspankin, Kansainvälisen valuuttarahaston - suoraan määräämään vapauttamisdynamiikkaan. Euroopan yhdentyminen luo lisää vauhtia vapauttamiselle tehostamalla taloudellista kilpailua EU: n jäsenvaltioiden välillä, ajatellaan vaikka verotusta. Sisämarkkinoiden tarkoituksena on tietenkin lisätä kilpailua Euroopassa - sitä ei voida kieltää. Älä kuitenkaan usko niitä, jotka väittävät, että Euroopan yhdentyminen on keino suojella globalisaatiota vastaan, toisin sanoen: kansainvälistä kilpailua vastaan. Myös tämä on myytti. Todellisuudessa Euroopan taloudellinen yhdentyminen auttaa vahvistamaan globalisaatioprosessia. EU puolestaan edustaa  jossain määrin eräänlaista  Euroopan sisäistä globalisaatiota.

Mitä tämä kaikki merkitsee toiveillemme EU: ta kohtaan? Jos ei mitään muuta, voisiko se olla vaikutuksiltaan sosiaalisesti myönteisempää kuin menneisyys? En halua ottaa kantaa hylkäämällä visionäärisiä hankkeita Euroopan tasolla. Yksi hyvä hanke olisi esimerkiksi  sosiaaliturvan vähimmäisvaatimusten vahvistaminen tukien muodossa köyhemmissä EU-maissa, joissa tällaista sosiaalista ulottuvuutta ei ole. Tämän ja samanlaisten ideoiden puolesta olisi syytä taistella - ja ne voitaisiin aivan oikeutetusti luokitella sisällöiksi teemaan   "enemmän Eurooppaa".

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että olisi vastuutonta herättää lähitulevaisuudessa vääriä toiveita yhdenmukaistamisesta eli sosiaalisesta yhdentymisestä kaikkialla Euroopassa. Tilanne voi  aikaa myöten muuttua edelleen, aikaisempaa linjaa seuraten huonompaan suuntaan, tottakai. Siihen saakka meidän on kuitenkin opittava hyväksymään tämä omalaatuinen, monitasoinen järjestelmä. Kilpailu, yhtenäismarkkinoiden vapaudet ja  euroon perustuvien tiettyjen lähentymisvaatimusten noudattaminen on suojattu Euroopan tasolla. Samaan aikaan sosiaalisten oikeuksien toteuttamiseksi vaadittavat määräykset ja uudelleen jakamismekanismit ovat edelleen hajautettu jäsenvaltioiden tasolle.

Myyttien loppu
Tämä näkemys on erittäin merkityksellinen johdonmukaisten strategioiden muotoilussa. Pelkästään tulevaisuuden eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa koskevien näkemysten esittäminen ei riitä. Näihin näkemyksiin on liitettävä toinen, täydentävä vaihtoehtoinen strategia, joka tarjoaa paremman suojan sosiaalisille kysymyksille jäsenvaltioiden tasolla, kun tavoitellaan  Euroopan vapauttamisen dynamiikkaa. Yksi keskeinen tekijä on käsite alakohtaisista poikkeuksista, jota eräät ammattiyhdistysliikkeeseen  kuuluvat asianajajat ovat kehittäneet. Niiden tavoitteena on poistaa jäsenvaltioiden työehtoja- ja hyvinvointia koskevat säännökset yhtenäismarkkinoiden vapauksien, Euroopan kilpailulainsäädännön ja korjaavien toimenpiteiden soveltamisalasta ja siihen liittyvistä seuraamuksista.

Ja tämä voidaan saavuttaa - tässä ympyrä sulkeutuu puhuttaessa myytistä Sosiaalisesta Euroopasta - nimenomaan  ”enemmän Euroopalla”. Kiireellistä tarvetta tarjota parempaa suojaa työehtoja  ja hyvinvointia koskevilla säännöksillä ja luoda vapauttavaa eurooppalaista dynamiikkaa ei voida sisällyttää perinteiseen, nyt tarjolla olevaan  kertomukseen. Se että sosiaalinen EU tarvitsee joskus ”enemmän Eurooppaa”, mutta joskus myös ”suojelua liian paljolta Euroopalta” on sosiaalidemokraattien ja ammattiyhdistysliikkeiden keskuudessa edelleen käsittelemätön teema, tabu. Tuloksena on vaarallinen tyhjiö. On olemassa vaara, että vaatimukset laahaavat kaukana jäljessä siitä mitä todella voitaisiin saavuttaa. Elinkelpoisten ratkaisujen on vaikea päästä käsillä oleviin esityslistoihin, koska ne ovat ristiriidassa myyttien kanssa, jotka ovat käyneet käyttökelvottomiksi, mutta silti jatkuvat.

Myytit voivat olla välttämätön osa poliittista itsevarmuutta. Kuten olemme nähneet puhuttaessa sosiaalisen Euroopan myytistä, liian monet myytit voivat olla tuhoisia. Jos haluamme selvittää, miten EU voi tulla yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisemmaksi, meidän on oltava valmiita irrottamaan itsemme myytteistä ja tabuista. Tähän mennessä tällainen valmius on kuitenkin parhaimmillaankin ollut alkeellista. Meidän on kiinnitettävä huomiota siihen riskiin, että kokemusperäiset oivallukset pakotetaan pois Euroopasta käytävästä keskustelusta  - ja myytit jatkavat olemassaoloaan. Kokemukseni mukaan paras tapa on  kutsua myyttejä nimenomaan myyteiksi ja kyseenalaistaa niitä aktiivisesti.

Tämä artikkeli ilmestyi alun perin International Politics and Society (IPS)  lehdessä.
Social Europe - verkkolehti julkaisi artikkelin 5.11. 2018. (Käännös Ilpo Rossi)