Eurooppalaisesta köyhyydestä

Michael Dauderstädt kirjoittaa 16.1. 2019 Social Europe -verkkolehdessä eurooppalaisesta köyhyydestä. 

EU: n virallinen tilasto peittää köyhyyden ja epätasa-arvon hälyttävän määrän Euroopassa. Heikosta hiljattain tapahtuneesta lieventämisestä huolimatta sen vaarallinen laajuus uhkaa Euroopan sosiaalista ja poliittista yhteenkuuluvuutta.

EU: n tilastotoimisto Eurostat on julkaissut viralliset luvut yleiseurooppalaisesta köyhyydestä ja epätasa-arvosta vuodesta 2005 köyhyysasteen ja S80 / S20-suhteen muodossa. Köyhyysaste on väestön osuus, joka ansaitsee alle 60 prosenttia mediaanitulosta; koska kyseessä on pikemminkin suhteellinen kuin absoluuttinen köyhyys, sitä kutsutaan myös köyhyysriskiksi. Koko EU: n Eurostatin luvut lasketaan kansallisten verokantojen keskiarvojen perusteella, jotka painotetaan väestömäärän mukaan.

Tämä laskentamenetelmä on metodologisesti puutteellinen ja aliarvioi massiivisesti köyhyyden ja eriarvoisuuden todellista laajuutta, koska siinä jätetään huomiotta valtavat erot jäsenvaltioiden tuloissa. Nämä erot ovat erityisen korkeat, jos tuloja verrataan käyttäen valuuttakursseja, vaikka ne olisivat kuitenkin huomattavasti alhaisempia, jos niitä verrataan ostovoimapariteetin (PPP) valuuttakursseihin, jotka tunnustavat, että samat tulot edustavat suurempaa ostovoimaa köyhissä maissa.

Lähes 142 miljoonaa eurooppalaista uhkaa köyhyys. Olemme jo useita vuosia julkaisseet realistisempia arvioita yleiseurooppalaisesta epätasa-arvosta, jossa otetaan huomioon sekä maiden sisäiset että maiden väliset tuloerot. Olemme täydentäneet tätä analyysia arvioimalla yleiseurooppalaisen köyhyysasteen, joka hyödyntää olennaisesti samaa menetelmää. Tällä menetelmällä lasketut arvot ovat huomattavasti suuremmat kuin viralliset luvut.

Voidaan väittää, että ei ole tarkoituksenmukaista luokitella ihmisiä, jotka ovat suhteellisen hyvässä asemassa omassa maassaan kuuluvan Euroopan köyhiin. Tämä kansakeskeinen näkemys kuitenkin aliarvioi, missä määrin eri maiden sosiaalinen tilanne on tullut eurooppalaistuneeksi, mikä vaikuttaa maahanmuuttoon ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. EU: n kansalliset köyhyysasteet vaihtelevat yli 25 prosentista Romaniassa ja alle 10 prosentilla Tšekin tasavallassa. Saksan osalta luku on 16,5 prosenttia (2016). EU: n koko virallinen virallinen Eurostatin luku on 17,3 prosenttia, mikä asettaa köyhyyden EU: ssa vain hieman korkeammaksi kuin Saksassa. Jos kuitenkin lasketaan asianmukaisesti EU: n köyhyysraja, luku on huomattavasti suurempi.

Arvioimme köyhyysriskin kynnysarvon koko EU: lle (60 prosenttia EU: n mediaanituloista) olevan noin 9 760 euroa, joka perustuu markkinakursseihin tai 9 780 euroon PPP-valuuttakurssien perusteella. Suurin osa köyhistä EU: n laajuisista vertailukelpoisista kotitalouksista, joiden tulot ovat alle kynnysarvon, ovat köyhemmissä jäsenvaltioissa, pääasiassa Bulgariassa ja Romaniassa, joilla ei ole vain alhaisin henkeä kohti laskettu tulo vaan myös korkeimmat köyhyysasteet. Käytännössä kaikki näissä jäsenvaltioissa olevat kotitaloudet ovat huonoja tässä yleiseurooppalaisessa vertailussa. Muissa jäsenvaltioissa tähän ryhmään kuuluu vastaavasti vähemmän kotitalouksia. Esimerkiksi Skandinavian maissa ei kvintilejä (viidenneksiä) ole kynnyksen alapuolella. Alla oleva kartta (kuva 1 alkuperäistekstissä) tarjoaa karkean yleiskuvan siitä, miten asiat ovat kunkin maan kannalta.

Arviomme mukaan, jos markkinakursseja käytetään, EU: n laajuinen köyhyysaste on 28,2 prosenttia (se vastaa noin 142 miljoonaa EU: n väestöstä mikä on noin 500 miljoonaa), mikä on suurempi kuin missään yksittäisessä jäsenvaltiossa. Jos sen sijaan käytetään PPP-valuuttakursseja, luku laskee 23,2 prosenttiin (noin 117 miljoonaan), mikä on suurempi kuin Bulgarian köyhyysaste. Eurostatin virallinen 17,3 prosentin köyhyysaste vastaa EU: ssa vajaata 87 miljoonaa köyhyysriskissä elävää. Tämä luku jättää siten joko 30 miljoonaa tai 55 miljoonaa köyhyyskynnyksen ulkopuolelle, riippuen siitä, mitataanko tämä kynnys markkina- tai PPP-valuuttakursseilla.

Köyhyysaste on laskenut hieman vuodesta 2015 lähtien, ja köyhyysriski EU: ssa on laskenut  noin 4 miljoonalla. Tämä lasku vastaa vain yhtä prosenttiyksikköä. Edistyminen voi johtua suhteellisen voimakkaasta kasvusta etenkin köyhemmissä maissa. Kuten kuvasta 2 käy ilmi, yleiseurooppalainen epätasa-arvo laski nopeasti vuoteen 2009 asti, nousi jälleen vuonna 2010 ja on laskenut vain hitaasti sen jälkeen. Kahden suhteellisen köyhän ja väestörikkaan maan, Bulgarian ja Romanian, jotka liittyivät EU: hun vuonna 2007, liittymisen seurauksena EU-27: n eriarvoisuus on huomattavasti korkeampi kuin EU-25: ssä. Ostovoimaeroavaisuuksilla on merkittävä vaikutus: eriarvoisuus on merkittävästi pienempää. Virallinen Eurostat-luku S80 / S20-suhdeluvusta, joka on laskettu metodologisesti virheelliseltä pohjalta, poikkeaa edelleen noin 5: n prosenttiyksikön verran, vaikka myös se on laskenut hieman (0,1).

Niin tervetullut kuin epätasa-arvon vähäinen lasku vuosien 2015 ja 2016 välillä onkin, väheneminen on edelleen paljon hitaampaa kuin vuosien 2005 ja 2009 välillä. Se merkitsee vain vähäistä muutosta vuoden 2011 jälkeen havaittavasta pysähtyneestä tasosta (etenkin kun käytetään markkinakursseja). Syyt löytyvät ensinnäkin maan sisäisen epätasa-arvon hieman vähenemisestä (kuten Eurostatin virallisesta laskutavasta ilmenee) ja toisaalta monien köyhempien jäsenvaltioiden jatkuvasta  menestyksekkäästä kasvusta.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen
Kuten edellä todettiin, eriarvoisuus on yksi suurempia maahanmuuttoon vaikuttavista tekijöistä, mikä puolestaan lisää ahdistuneisuuden ja turvattomuuden tunteita ja populismin nousua. Maahanmuutto oli keskeinen tekijä Brexitin takana, ja se on keskeinen tekijä monien populistististen puolueiden nousulle kaikkialla Euroopassa, myös Skandinaviassa, Ranskassa, Alankomaissa, Saksassa, Italiassa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Suuret tuloerot maiden välillä, joilla on läheiset taloudelliset siteet, myötävaikuttavat myös työvoimavaltaisten tuotantovaiheiden ulkoistamiseen, mikä puolestaan uhkaa palkkoja ja työllisyyttä alueilla, joilla oli aikaisemmin ollut suurempi taloudellinen hyvinvointi kuin matalampaa ammattitaitoa vaativassa teollisuudessa.

Nämä tekijät kaikkinensa antavat aiheen kiinnittää enemmän huomiota eriarvoisuuden vähentämiseen. EU: n laajuista eriarvoisuutta ja köyhyyttä voidaan vähentää kahdella tavalla: a) vähentämällä maiden välistä eriarvoisuutta tai b) vähentämällä maiden sisäistä eriarvoisuutta.

a) Maiden sisäistä epätasa-arvoa lisäävät hyvinvointiin kohdistuneet leikkaukset ja työmarkkinoiden sääntelyn purkaminen, teknologinen muutos ja globalisaatio. Kaikkiin näihin syihin voidaan vaikuttaa ratkaisevasti hallitusten politiikalla. Esimerkiksi Saksassa vähimmäispalkan käyttöönotto on pysäyttänyt eriarvoisuuden nousua havaittavasti vuodesta 1995. EU: ssa tiukempi toiseen maahan  lähetettyjen työntekijöiden direktiivi voisi hillitä palkkakilpailua. Äskettäin julkaistussa kirjassaan edesmennyt Tony Atkinson esitteli lukuisia ehdotuksia siitä, miten maan sisäistä epätasa-arvoa voitaisiin vähentää kattaen kaikki olennaiset syyt. Valitettavasti EU: n talouspoliittiset neuvot ja velkaantuneille maille asettamat vaatimukset ovat pikemminkin lisänneet epätasa-arvoa.

b) Maiden välinen epätasa-arvo perustuu monimutkaisiin historiallisiin syihin, joilla on sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia ulottuvuuksia. Useat maat ovat kuitenkin kyenneet poistamaan historiallisen kuilun muiden maiden kanssa onnistuneen kasvupolitiikan avulla. Erityisen huomionarvoinen EU: ssa on Irlanti, joka nousi yhdestä EU-15: n köyhimmästä jäsenestä toiseksi rikkaimmaksi asukasta kohti, vaikka tämä saavutettiin osittain ongelmallisilla ja helposti yleistetyvillä menettelytvoilla (verokilpailu, siirtohinnoittelun manipulointi). Etelä- ja Keski-Eurooppa ovat kuitenkin saaneetpitkiä aikoja  korkeampaa kasvua kuin EU: n rikkaat  keskeiset maat. Vaikka EU tuki tätä kasvua aluepolitiikallaan, se heikensi sitä aliarvioimalla käyttämiensä  austerististen ratkaisumallien paniikinomaista vaikutusta.

Euroopan köyhyyden ja eriarvoisuuden viimeaikainen lasku on tervetullut tauko edellisten vuosien pysähtymiseen.  Kun otetaan huomioon, että virallisissa luvuissa aliarvioitu ongelma on suuri, se on aivan liian pieni askel oikeaan suuntaan. Tarvitaan voimakkaampaa edistystä ja päättäväisempää politiikkaa, jotta Euroopan hajoaminen estetään.

Tämä artikkeli perustuu FES: n (Friedrich Ebert Säätiö) julkaisemaan pidempään versioon.

Tietoa henkilöstä Michael Dauderstädt:
Michael Dauderstädt on freelance-konsultti ja toimitusjohtaja Dietz-kustantamossa ja Friedrich Ebert Säätiön entinen talous- ja sosiaalipolitiikan osaston johtaja.