”Velan paradoksi” - tai miten välttää riiston tuleminen uudelleen
Espanjan hallituksen talousarvioehdotukset osoittavat jonkin verran yritystä murtaa konservatiivisen edeltäjänsä ankara austeristinen politiikka. Muuta ohjelmassa on edelleen talousortodoksian mukainen finanssipolitiikan nopea vakauttaminen.
Makrotaloudellinen analyysi opettaa meille, että tietyillä yksilön kannalta järkevillä päätöksillä voi olla vastakkaisia tuloksia, kun kaikki yksilöt toimivat samalla tavalla - tai kun päätöksen tekijänä on maan hallitus. Yksi niistä on ”velan paradoksi”: talouspolitiikassa kaikki yritykset vähentää velan suhdetta bruttokansantuotteeseen (velka / bruttokansantuote) jäädyttämällä tai vähentämällä julkisia menoja voivat itse asiassa lopulta johtaa velan lisääntymiseen.
Tämä on paljon enemmän kuin outo teoreettinen ilmiö - se on tapahtunut viime aikoina Espanjassa, ja se voi tapahtua jälleen, jos noudatamme Euroopan komission, Kansainvälisen valuuttarahaston tai Espanjan keskuspankin viime aikoina esittämiä suosituksia.
Velkasuhteen muutokset BKT:ssa johtuvat kahdesta eri tekijästä. Ensimmäinen on suoraan sidoksissa hallituksen finanssipolitiikkaan, sillä valtion on talousarvion alijäämän vuoksi laskettava liikkeelle uusia joukkovelkakirjoja (varsinkin jos keskuspankki ei voi lainata hallituksille suoraan), kun taas velka pienenee prosentuaalisesti ennenkaikkea talousarvion ylijäämän myötä.
Toinen on lumipallovaikutus: toisaalta hallituksen on maksettava jo olemassa olevan velan korkoja, mikä merkitsee suurempia menoja ja uutta velkaa; toisaalta, jos talous kasvaa, nämä maksut ovat laskeva prosenttiosuus BKT: stä. Lumipallovaikutus pyrkii näin ollen vähentämään julkisen velan painoa, kun kasvuvauhti on korkeampi ja päinvastoin.
Jos hallituksen tavoite on velan ja bruttokansantuotteen supistuminen, julkisten menojen rajoittaminen ensisijaisten ylijäämien saamiseksi ”näyttää” järkevältä suositukselta. Tämä pätee kuitenkin vain, jos finanssipoliittiset päätökset eivät vaikuta kasvuvauhtiin tai jos tämä vaikutus (verotuskerroin) on pieni. Jos näin ei ole, ja finanssipolitiikalla on vaikutusta taloudelliseen toimintaan, tiukemmasta finanssipolitiikasta johtuvat tappiot (heikentynyt talouskasvu ja negatiivinen lumipallovaikutus) saattavat kompensoida sen, mitä hallitus saa ensisijaisesta ylijäämästä (vähemmän otettua uutta velkaa).
Jälkimmäinen on todellakin todennäköisin tulos. Tilanne, jossa ”velan paradoksi” ilmenee, on määritelty: Espanjan tapauksessa tämä johtuisi verotuskertoimesta, joka on yli 0,7, ja empiiriset todisteet osoittavat, että sen arvo on paljon suurempi.
Riiston umpikuja (Cul-De-Sac)
Euroopassa sovellettavan säästöpolitiikan kielteiset seuraukset suuren taantuman aiheuttamien julkistalouden alijäämien ja velkojen kasvun muodossa pitäisi varoittaa meitä siitä, että on olemassa suuri riski tehdä sama virhe uudelleen. Ne eivät vain syösseet meitä "kadonneeseen vuosikymmeneen", vaan osoittivat myös erittäin huonoja tuloksia julkisen velan vähentämisessä. Kahden tutkijan, mukaan lukien entinen Yhdysvaltain valtiovarainministeriön sihteeri, tekemä tutkimus ei jätä epäilystäkään: ”Yritysten pyrkimykset vähentää velkaa julkisen talouden vakauttamisen avulla ovat todennäköisesti johtaneet korkeampaan velan ja BKT: n suhteeseen ja kielteisiin vaikutuksiin pitkän aikavälin tuloksessa.
Euroopan komissio suosittelee kuitenkin edelleen julkisen talouden vakauttamista ja julkisten menojen rajoituksia tulevina vuosina Espanjassa. Ensinnäkin, vaikka sen oma ennuste on, että velan ja BKT: n suhde Espanjassakin laskee, se katsoo, että tulosta tulee liian hitaasti. Bryssel pelkää Espanjan talouden olevan haavoittuvainen korkotason mahdollisesti noustesssa (Euroopan keskuspankki vetäydyttyä nopeasti rahapoliittisesta määrällisestä elvytyksestä) ja siksi se kannustaa nopeampaan velan vähentämiseen. Ongelmana on, että todennäköinen tulos olisi täsmälleen päinvastainen: vähemmän kasvua ja siten myöshuonompaa velan ja BKT: n suhdetta. Tämä lähestymistapa on erityisen huonosti toimiva, koska useimmat tutkimuslaitokset ennakoivat kasvun hidastumista Espanjassa, samalla kun työttömyysaste vakiintuu noin 12–13 prosenttiin, mikä on selvästi yli kriisiä edeltävän tason. Tällainen "austerinen pakkomielle" ei saisi mitäänmuuta aikaan kuin syöksykierteen pahenemisen.
Toiseksi komissio väittää, että lähes koko Espanjan alijäämä on ”rakenteellinen”, ei suhdanteista johtuva. Mutta kaikki ekonomistit, joilla on vähänkään taipumusta kriittisyyteen, tietävät, että "rakenteellisen alijäämän" arviot ovat metodologisesti kyseenalaisia - niiden käyttäminen ainoana tunnuksena finanssipoliittisissa päätöksissä on enemmän kuin riskialtista. Itse asiassa toteamus, jonka mukaan Espanjan alijäämä on pääasiassa ”rakenteellinen”, tarkoittaa sitä, että talous on saavuttanut potentiaalisen bruttokansantuotteensa ja että sen vuoksi tarjonnan puolella on tällä hetkellä tärkeintä kasvun rajoituttaminen (15 prosentin työttömyysasteella!). Tällaista ei voida perustella taloudellisesti, ja samalla se ilmaisee tällaisten rakenteellisten alijäämien arviointitavan käytännön hyödyttömyyden.
Toinen tapa
Meidän on luovuttava suurten ja pysyvien ensisijaisten ylijäämien tavoittelemisesta ja ohjattava finanssipolitiikkaa eri tavoitteisiin: ylläpidettävä talouskasvua koska työttömyys on niin suuri, saatava aikaan käänne peruspalvelujen supistamiseen ja kehitettävä julkisen talouden investointiohjelma todellisen muutoksen aikaansaamiseksi Espanjan tuotantorakenteessa. Jos finanssipolitiikalla pyritään aikaansaamaan myönteinen vaikutus talouskasvuun, nämä tavoitteet ovat täysin yhteensopivia BKT: n velkasuhteen pienentämisen ja tämän tavoitteen varmistamisen kanssa.
Espanjan hallitus on julkaissut vuoden 2019 talousarviota koskevan suunnitelmansa. Yleisesti ottaen se kuvastaa sen ja Podemosin välisen poliittisen sopimuksen tärkeimpiä linjoja, joissa korostetaan tilaisuutta edetä kohti uutta finanssipoliittista ohjelmaa. Jos se toteutetaan täysimääräisesti, se voisi poistaa joitakin viime vuosikymmenen aikana käyttöön otettuja austeristisia säästöpolitiikan muotoja,sekä myös ehdotettujen verouudistusten tuotantoa lisäävien vaikutuksien ansiosta.
Sen soveltamisalaa voi kuitenkin osittain rajoittaa pakkopaita, josta hallitus ei halua vapautua: sen suunnittelee sinnikkäästi jatkavansa virheelliseksi osoittautunutta menojen vähentämistä säilyttääkseen nopean alijäämän supistamispolitiikan tulevina vuosina, mikä perustuu pakkomielteiseen saksalaiseen tyyliin tasapainon saavuttamiseksi. Liian kauan keskustelut finanssipolitiikasta Euroopassa - myös Espanjassa - ovat pääsääntöisesti rajoittuneet tähän yksipuoliseen byrokraattiseen lähestymistapaan: sääntöjä on noudatetava eikä sittenh muuta. On aika avata kauaskantoisempi keskustelu, jossa keskitytään demokraattiseen keskusteluun parhaista talouspoliittisista vaihtoehdoista.
---
Tietoa henkilöistä Jorge Uxó ja Nacho Álvarez
Jorge Uxó on Castilla-La Manchan yliopiston dosentti. Hän kuuluu tällä hetkellä Podemoksen talousryhmään. Nacho Álvarez on Madridin autonomisen yliopiston apulaisprofessori ja Complutense International Institute of International Studiesin (ICEI) tutkija. Hän on tällä hetkellä Podemoksen pääekonomisti.
Velan paradoksi:
---
Kokemusperäinen tieto:
---
Kahden taloustutkijan tutkimus:
---
Dept sustainability Monitor 2019
---
Tämän tunnisteen merkityksettömyys:
---
John Weeksin vaihtoehto:
---
Vaihtoehtoinen taloudellinen narratiivi (Piketty ja OECD):
Espanjan hallituksen talousarvioehdotukset osoittavat jonkin verran yritystä murtaa konservatiivisen edeltäjänsä ankara austeristinen politiikka. Muuta ohjelmassa on edelleen talousortodoksian mukainen finanssipolitiikan nopea vakauttaminen.
Makrotaloudellinen analyysi opettaa meille, että tietyillä yksilön kannalta järkevillä päätöksillä voi olla vastakkaisia tuloksia, kun kaikki yksilöt toimivat samalla tavalla - tai kun päätöksen tekijänä on maan hallitus. Yksi niistä on ”velan paradoksi”: talouspolitiikassa kaikki yritykset vähentää velan suhdetta bruttokansantuotteeseen (velka / bruttokansantuote) jäädyttämällä tai vähentämällä julkisia menoja voivat itse asiassa lopulta johtaa velan lisääntymiseen.
Tämä on paljon enemmän kuin outo teoreettinen ilmiö - se on tapahtunut viime aikoina Espanjassa, ja se voi tapahtua jälleen, jos noudatamme Euroopan komission, Kansainvälisen valuuttarahaston tai Espanjan keskuspankin viime aikoina esittämiä suosituksia.
Velkasuhteen muutokset BKT:ssa johtuvat kahdesta eri tekijästä. Ensimmäinen on suoraan sidoksissa hallituksen finanssipolitiikkaan, sillä valtion on talousarvion alijäämän vuoksi laskettava liikkeelle uusia joukkovelkakirjoja (varsinkin jos keskuspankki ei voi lainata hallituksille suoraan), kun taas velka pienenee prosentuaalisesti ennenkaikkea talousarvion ylijäämän myötä.
Toinen on lumipallovaikutus: toisaalta hallituksen on maksettava jo olemassa olevan velan korkoja, mikä merkitsee suurempia menoja ja uutta velkaa; toisaalta, jos talous kasvaa, nämä maksut ovat laskeva prosenttiosuus BKT: stä. Lumipallovaikutus pyrkii näin ollen vähentämään julkisen velan painoa, kun kasvuvauhti on korkeampi ja päinvastoin.
Jos hallituksen tavoite on velan ja bruttokansantuotteen supistuminen, julkisten menojen rajoittaminen ensisijaisten ylijäämien saamiseksi ”näyttää” järkevältä suositukselta. Tämä pätee kuitenkin vain, jos finanssipoliittiset päätökset eivät vaikuta kasvuvauhtiin tai jos tämä vaikutus (verotuskerroin) on pieni. Jos näin ei ole, ja finanssipolitiikalla on vaikutusta taloudelliseen toimintaan, tiukemmasta finanssipolitiikasta johtuvat tappiot (heikentynyt talouskasvu ja negatiivinen lumipallovaikutus) saattavat kompensoida sen, mitä hallitus saa ensisijaisesta ylijäämästä (vähemmän otettua uutta velkaa).
Jälkimmäinen on todellakin todennäköisin tulos. Tilanne, jossa ”velan paradoksi” ilmenee, on määritelty: Espanjan tapauksessa tämä johtuisi verotuskertoimesta, joka on yli 0,7, ja empiiriset todisteet osoittavat, että sen arvo on paljon suurempi.
Riiston umpikuja (Cul-De-Sac)
Euroopassa sovellettavan säästöpolitiikan kielteiset seuraukset suuren taantuman aiheuttamien julkistalouden alijäämien ja velkojen kasvun muodossa pitäisi varoittaa meitä siitä, että on olemassa suuri riski tehdä sama virhe uudelleen. Ne eivät vain syösseet meitä "kadonneeseen vuosikymmeneen", vaan osoittivat myös erittäin huonoja tuloksia julkisen velan vähentämisessä. Kahden tutkijan, mukaan lukien entinen Yhdysvaltain valtiovarainministeriön sihteeri, tekemä tutkimus ei jätä epäilystäkään: ”Yritysten pyrkimykset vähentää velkaa julkisen talouden vakauttamisen avulla ovat todennäköisesti johtaneet korkeampaan velan ja BKT: n suhteeseen ja kielteisiin vaikutuksiin pitkän aikavälin tuloksessa.
Euroopan komissio suosittelee kuitenkin edelleen julkisen talouden vakauttamista ja julkisten menojen rajoituksia tulevina vuosina Espanjassa. Ensinnäkin, vaikka sen oma ennuste on, että velan ja BKT: n suhde Espanjassakin laskee, se katsoo, että tulosta tulee liian hitaasti. Bryssel pelkää Espanjan talouden olevan haavoittuvainen korkotason mahdollisesti noustesssa (Euroopan keskuspankki vetäydyttyä nopeasti rahapoliittisesta määrällisestä elvytyksestä) ja siksi se kannustaa nopeampaan velan vähentämiseen. Ongelmana on, että todennäköinen tulos olisi täsmälleen päinvastainen: vähemmän kasvua ja siten myöshuonompaa velan ja BKT: n suhdetta. Tämä lähestymistapa on erityisen huonosti toimiva, koska useimmat tutkimuslaitokset ennakoivat kasvun hidastumista Espanjassa, samalla kun työttömyysaste vakiintuu noin 12–13 prosenttiin, mikä on selvästi yli kriisiä edeltävän tason. Tällainen "austerinen pakkomielle" ei saisi mitäänmuuta aikaan kuin syöksykierteen pahenemisen.
Toiseksi komissio väittää, että lähes koko Espanjan alijäämä on ”rakenteellinen”, ei suhdanteista johtuva. Mutta kaikki ekonomistit, joilla on vähänkään taipumusta kriittisyyteen, tietävät, että "rakenteellisen alijäämän" arviot ovat metodologisesti kyseenalaisia - niiden käyttäminen ainoana tunnuksena finanssipoliittisissa päätöksissä on enemmän kuin riskialtista. Itse asiassa toteamus, jonka mukaan Espanjan alijäämä on pääasiassa ”rakenteellinen”, tarkoittaa sitä, että talous on saavuttanut potentiaalisen bruttokansantuotteensa ja että sen vuoksi tarjonnan puolella on tällä hetkellä tärkeintä kasvun rajoituttaminen (15 prosentin työttömyysasteella!). Tällaista ei voida perustella taloudellisesti, ja samalla se ilmaisee tällaisten rakenteellisten alijäämien arviointitavan käytännön hyödyttömyyden.
Toinen tapa
Meidän on luovuttava suurten ja pysyvien ensisijaisten ylijäämien tavoittelemisesta ja ohjattava finanssipolitiikkaa eri tavoitteisiin: ylläpidettävä talouskasvua koska työttömyys on niin suuri, saatava aikaan käänne peruspalvelujen supistamiseen ja kehitettävä julkisen talouden investointiohjelma todellisen muutoksen aikaansaamiseksi Espanjan tuotantorakenteessa. Jos finanssipolitiikalla pyritään aikaansaamaan myönteinen vaikutus talouskasvuun, nämä tavoitteet ovat täysin yhteensopivia BKT: n velkasuhteen pienentämisen ja tämän tavoitteen varmistamisen kanssa.
Espanjan hallitus on julkaissut vuoden 2019 talousarviota koskevan suunnitelmansa. Yleisesti ottaen se kuvastaa sen ja Podemosin välisen poliittisen sopimuksen tärkeimpiä linjoja, joissa korostetaan tilaisuutta edetä kohti uutta finanssipoliittista ohjelmaa. Jos se toteutetaan täysimääräisesti, se voisi poistaa joitakin viime vuosikymmenen aikana käyttöön otettuja austeristisia säästöpolitiikan muotoja,sekä myös ehdotettujen verouudistusten tuotantoa lisäävien vaikutuksien ansiosta.
Sen soveltamisalaa voi kuitenkin osittain rajoittaa pakkopaita, josta hallitus ei halua vapautua: sen suunnittelee sinnikkäästi jatkavansa virheelliseksi osoittautunutta menojen vähentämistä säilyttääkseen nopean alijäämän supistamispolitiikan tulevina vuosina, mikä perustuu pakkomielteiseen saksalaiseen tyyliin tasapainon saavuttamiseksi. Liian kauan keskustelut finanssipolitiikasta Euroopassa - myös Espanjassa - ovat pääsääntöisesti rajoittuneet tähän yksipuoliseen byrokraattiseen lähestymistapaan: sääntöjä on noudatetava eikä sittenh muuta. On aika avata kauaskantoisempi keskustelu, jossa keskitytään demokraattiseen keskusteluun parhaista talouspoliittisista vaihtoehdoista.
---
Tietoa henkilöistä Jorge Uxó ja Nacho Álvarez
Jorge Uxó on Castilla-La Manchan yliopiston dosentti. Hän kuuluu tällä hetkellä Podemoksen talousryhmään. Nacho Álvarez on Madridin autonomisen yliopiston apulaisprofessori ja Complutense International Institute of International Studiesin (ICEI) tutkija. Hän on tällä hetkellä Podemoksen pääekonomisti.
Velan paradoksi:
---
Kokemusperäinen tieto:
---
Kahden taloustutkijan tutkimus:
---
Dept sustainability Monitor 2019
---
Tämän tunnisteen merkityksettömyys:
---
John Weeksin vaihtoehto:
---
Vaihtoehtoinen taloudellinen narratiivi (Piketty ja OECD):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti