Koronaviruskriisi - Euroalueen kohtalonhetki?

Soste ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas on laatinut mielestäni mainion blogikirjoituksen Koronakriisistä ja sen vaikutuksista - niin kielteisistä kuin uskalletuista myönteisistäkin - Sorsa-Säätiön sivuille. Kysymys on äärimmäisen tärkeä Suomen hallitukselle, suomalaiselle sosialidemokratialle ja eurooppaosallistumisen kautta koko Euroopan Unionille ja sen koossapysymiselle. Lainaan tähän pienen osan kirjoituksesta - käy lukemassa se linkin kautta kokonaisuudessaan!

"Koronavirusepidemia on valtava yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen haaste. Se tulee mittaamaan erityisesti sellaisten taloudellisten ja poliittisten järjestelmien kestävyyden, jotka lähtökohtaisesti ovat valuvikaisia – toisin sanoen liian jäykkiä ja säännöiltään joustamattomia suurten shokkien vastaanottamiseen. On perusteltua pitää Euroopan talous- ja rahaliittoa tällaisena järjestelmänä.

Kun koronakriisi on pakottanut pysäyttämään talouden terveydenhuollon kestävyyden turvaamiseksi, keskuspankit ja valtiot ovat joutuneet ottamaan talouden kannateltavakseen. Juuri EMU-järjestelmälle tämänkaltainen tilanne on painajainen, sillä valuuttaunionia luotaessa ajateltiin poliittisesti neutraalin keskuspankin ja tiukan kansallisesti toteutetun finanssipolitiikan olevan järjestelmän peruskivet. Jo globaalin finanssikriisin ja eurokriisin aikana näistä periaatteista jouduttiin toki perääntymään, mutta koronakriisi asettaa talouspolitiikalle ehkä vieläkin suurempia vaatimuksia kuin viime vuosikymmenen kriisit.

Euroopan keskuspankki on ottanut tilanteessa johtajuuden ja ostanut aikaa valtioille löytää poliittinen ratkaisu tilanteeseen. Euromaat ovat kuitenkin jakautuneet talouspoliittista yhteisvastuuta vastustavaan pohjoiseen ja sitä kannattavaan etelään. Toisin kuin vielä eurokriisissä, nyt eteläisten euromaiden syyllistämiselle on vaikea löytää perusteita. On mahdollista, että pohjoiset jäsenmaat ovat aliarvioineet sen, kuinka tulenarka tilanne onkaan. Jos nimittäin eteläiset jäsenmaat pettyvät pohjoisen olemattomaan solidaarisuuteen, niiden syyt pysytellä valuuttaunionissa voivat vähentyä oleellisesti. Voidaan esittää kysymys, onko eurojärjestelmällä ja yhteisvaluutalla sen jälkeen tulevaisuutta?"

_____________________

Ilkka Kaukoranta, SAK:n pääekonomisti:
"Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on tehdä vaikeita ratkaisuja, joissa on kyse ihmisten työpaikoista, yrittäjien elämäntyöstä ja myös julkisen talouden kestävyydestä. Ratkaisuja pitää tehdä nopeasti ja hyvin puutteellisin tiedoin. Nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen, että vaikutuksia selvitetään perusteellisesti kuukausikaupalla. Sen takia on peräti todennäköistä, että kriisin hoidossa tullaan tekemään satojen miljoonien tai jopa miljardien eurojen virheitä. Tukia tullaan todennäköisesti maksamaan liian vähän, liikaa tai väärille yrityksille.

Epäonnistumisen pelko ei saa kuitenkaan johtaa toimettomuuteen, koska toimettomuus olisi todennäköisesti kaikkien kannalta se huonoin ja kallein vaihtoehto. Silti samaan aikaan toimet pitäisi suunnitella niin hyvin kuin mahdollista, jotta niillä edistetään nimenomaan yleistä etua, työllisyyttä ja julkisen talouden kestävyyttä. 

En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat näitä päätöksiä nyt tekemään. Toivotan päätöksenteossa viisautta ja työrauhaa—ajattelin pyrkiä omalta osaltani välttämään tarpeettoman jälkiviisastelun, koska tiedän, että tukitoimista optimaalinen suunnittelu on mahdoton tehtävä."
_______________
Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja 3.4. 2020
ehdottaa Korona-bondeja yhtenä vaihtoehtona suuren Korona-kriisin ratkaisemiseksi. Korona-bondi olisi ilmeisesti määräsuuruinen mutta ajaltaan rajoittamaton velkakirja, jota joko tarjotaan EKP:n toimesta ostettavaksi tai sitten BKT:n suhteutettuna määrällisenä tukena euromaille. Tätä finanssipoliittista vaihtoehtoa Rehn pitänee välttämättömänä, koska rahapolitiikalla pelkästään ei asiaa ratkaista. Siis varovaista avaamista endogeenisen, poliittisella päätöksellä ja kirjanpidolla toteutettavan ratkaisun suuntaan. 

"Euroalueen yhteiset lainat koronapandemian seurausten lieventämiseksi eli niin sanotut koronabondit voisivat Rehnin mukaan olla yksi vaihtoehto.

Euroalueen pohjoiset maat kuten Saksa, Hollanti ja Suomi ovat vastustaneet ajatusta yhteisistä koronabondeista. Saksa pitää parempana vaihtoehtona, että esimerkiksi kriisistä pahasti kärsinyt Italia hakee lainaa pelastusrahastoksi luodulta Euroopan vakausmekanismilta.
________________

Mikael Kallavuo 2.4. 2020  Osallisuusmediassa:

"Maailmantalous on historiansa pahimman romahduksen partaalla, varoittaa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki blogi-kirjoituksissaan Maailmantalouden kaikkien kriisien äiti (osat 1–4).

Osakemarkkinoille on syntynyt valtava superkupla, kun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talouskasvua tuettiin ”pumppaamalla helppoa velkarahaa sijoittajien käyttöön”, Patomäki kirjoittaa. Finanssimarkkinoissa oli vakavia häiriöitä jo syyskuussa 2019, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed alkoi tarjota 75 miljardia dollaria päivässä tukeakseen elintärkeää takaisinostositoumus repo-markkinoita (repurchase agreement), kirjoittaa Patomäki."

_____________________

S-Pankin pääekonomisti Lippo Suominen:
Ikuiset nollakorot ja velka taivaasta läpi?
"Koronakriisissä on alusta alkaen ollut selvää, että valtioiden ja keskuspankkien on tehtävä kaikkensa talouden pelastamiseksi. Ja se on hyvä asia. Pulma on siinä, että samat tahot ovat joutuneet pelastustalkoisiin kerta toisensa jälkeen pienemmissä ja suuremmissa taloushaasteissa. Talous ei enää tulekaan toimeen ilman jatkuvaa viranomaisten tekohengitystä, sillä sitä ei onnistuttu poistamaan edes taloussuhdanteen huipulla.

Keskuspankit voivat luoda rahaa tyhjästä, joten niillä eivät elvytysrajat tule vastaan. Ja jos keskuspankit ovat valmiita rahoittamaan valtioita, rajat eivät tule vastaan myöskään valtioilla. Jo ennen koronaa, mutta varsinkin sen jälkeen, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa valtioiden rooli taloudessa on isompi kuin mihin niiden rahat riittäisivät. Tämän turvaamiseksi keskuspankkien on pakko toimia rahoituksen lähteinä tulevaisuudessakin. Korot ovat painuneet nolliin, eivätkä ne voi nousta sieltä, sillä talous ja velkaantuneet valtiot eivät kestä merkittävästi korkeampia korkoja. Nollakorot ja velkaantuvat valtiot ovat tulleet jäädäkseen, kunnes jokin tulevaisuuden kriisi lopulta kaataa tämän paketin. Johtaako se jonain päivänä hyperinflaatioon vai yleiseen "japanifikaatioon", jää nähtäväksi."

Saksa sallimassa finanssipoliittisen yhteisvastuun Euroopassa?

Lainaan tähän tekstiä kahdesta saksalaisesta arvostetusta julkaisusta, die Zeit-päivälehdestä, joka kirjoittaa "likaisesta salaisuudesta" ja viikottain ilmestyvästä der Spiegelistä, jota molemmat vaativat Saksaa luopumaan tässä uudessa ja koko Europan Unionille suureksi vaaraksi osoittautuvassa kriisissä eurooppalaisen, ainakin Euroopan Valuuttaunionin  jäsenmaihin suuntautuneesta yhteisen eurooppalaisen finanssipolitiikan, siis yhteisen vastuunoton  jarruttamisesta. Juuri nyt on aika luopua "likaisesta salaisuudesta" (Die Zeit) ja lopettaa jarruttaminen. "Mitä me odotamme", kysyy der Spiegelin toimittaja. Tämä sama sopii osviitaksi myös meillä juuri perustetulle  makrotalouspoliittiselle "asiantuntijatyöryhmälle". 

Likainen salaisuus
1.4. 2020
Mark Schieritz, saksalaisen die Zeit-lehden kolumnisti kirjoittaa Euroopan taloudelliseen pelastamiseen liittyvästä teemasta; Saksa on perinteisesti vastustanut yhteistä taloudellista vastuunottoa, mutta on olemassa likainen salaisuus, joka edellyttää saksalaisen linjan muuttamista.

"Muistaako joku syksyä 2008? Tuolloin investointipankki Lehman Brothers romahti New Yorkissa, ja koska talous myös pysähtyi Saksaan, vaadittiin talouden elvytysohjelmaa. Silloisen valtiovarainministerin nimi oli Peer Steinbrück, eikä useimpien hallituksen poliitikkojen tavoin halunnut tietää siitä.Talouden piristyspaketti? Se kuulosti Keynesilta, kuten maailmanlaajuiselta talouden hallinnalta, vuoden 1970 jälkeen. Kaikki asiat, joiden kanssa et halunnut olla tekemisissä. Tai kuten Steinbrück sanoi tuolloin: "Siinä vain rahaa poltetaan".  

Loppujen lopuksi hallitus tietenkin käynnisti kuitenkin talouden elvytysohjelman talouden romahtamisen estämiseksi. Sitä ei vain voitu kutsua siksi. Sen sijaan sitä kutsuttiin kasvun vahvistamisohjelmaksi.

Ja tänään? Tuntuuko sinusta mielestäsi samanlaiselta tilanteelta, kun seuraat keskustelua Korona-kriisin eurooppalaisesta ulottuvuudesta?  

Muistutuksena on yksimielisyys siitä, että kriisin taloudellisia vaikutuksia voidaan lieventää vain, jos valtio pitää talouden liikkeessä julkisen elämän rajoitusten ajan. Se maksaa rahaa - niin paljon rahaa, että se voidaan ottaa käyttöön vain lisälainoilla. Tämä on ongelma valtioille, joilla on jo runsaasti velkaa, kuten Italialle. 

Siksi jotkin maat ovat ehdottaneet kerätä tarvittavat varat koronalainoilla. Nämä ovat joukkovelkakirjalainoja, jotka laskevat liikkeeseen euroalueen maat, jolloin taloudellisesti heikommat maat hyötyvät taloudellisesti vahvempien maiden luottokelpoisuudesta.   

Vastuu ja valvonta hajoavat aina
Idea on herättänyt puolustavia refleksejä, kuten viimeksi kuultiin eurokriisin aikana. Talousministeri Peter Altmaier puhuu "haamukeskustelusta".  CDU: n talousneuvosto pelkää, että Saksa menettää "suvereniteettinsa budjettipolitiikkaansa kohtaan" ja talousasiantuntijaneuvosto pelkää, että "tällainen vastuu ja valvonta" hajoavat tällaisen yhteisörahaston vuoksi . 

Se voi olla niin, mutta kerron tässä vaiheessa likaisen salaisuuden: vastuu ja valvonta hajoavat aina riippumatta siitä, minkä rahoitusmallin valitset. 

Ei pidä paikkaansa, että italialaiset pitää jättää oman onnensa nojaan. Päinvastoin: melkein kaikkien liittopäivien edustamien puolueiden huippupoliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että maata on autettava. Vaihtoehtona koronalainoille otetaan käyttöön Euroopan keskuspankin (EKP) tukiohjelmat tai erityinen luottolimiitti Luxemburgissa sijaitsevalta pelastusrahastolta ESM, jota, toisin kuin tavallisesti, ei pitäisi yhdistää tiukkoihin talouspoliittisiin vaatimuksiin.  

Taitavasti pakatut eurobondit
Mutta mitä tapahtuu, jos EKP ostaa Italian valtion joukkovelkakirjalainoja antaakseen italialaisille lisää verotuksellista liikkumavaraa? Vastaus: EKP vie nämä joukkovelkakirjat taseeseensa, josta kaikki euromaat ovat vastuussa hätätilanteessa. Ja kaikki jäsenvaltiot jakavat myös ESM: n. Hän jälleenrahoittaa lainansa joukkovelkakirjoilla, jotka on turvattu näiden maiden luottokelpoisuudella. Toisin sanoen ESM-laina tai keskuspankin likviditeettilinja on vain fiksuisti pakattu joukkovelkakirjalaina.  

Vastuuväite on siis harhaanjohtava. Tämä ei tarkoita, että koronalainat ovat parempia kuin kaikki muut rahoitusvaihtoehdot. Jokaiselle tukivaihtoehdolle on hyviä taloudellisia ja poliittisia perusteita. EKP voi reagoida nopeasti eikä ole riippuvainen parlamenttien suostumuksesta, mutta keskuspankki, joka rahoittaa jatkuvasti yksittäisiä maita jatkuvasti kasvavilla velkasuhteilla, ei oikeastaan ​​ole Eurooppa-sopimusten mukaista toimintaa. ESM voidaan aktivoida suhteellisen helposti, mutta luottolimiitti, joka todella auttaa italialaisia, olisi suunniteltava niin anteliaasti, että on kyseenalaista, pystyykö rahasto saavuttamaan sen. Coronan joukkovelkakirjat sallivat rahoituksen varautumisen puitteisa, mutta niitä on vaikea välittää poliittisesti monissa pohjoisissa maissa olevan vastustuksen vuoksi. Päätelmäksi jää, että yhteisövastuunotto  toimii parhaiten edessäolevien vaatimusten suhteen. 

Sinun ei tarvitse jakaa tätä arviota, mutta tämä on  se taso, jolla sinun tulisi keskustella. Tilanne on liian vakava ideologisiin perustavanlaatuisiin keskusteluihin." 



________
Mitä me odotamme?

29.3. 2020
Henrik Müller, Der Spiegel-lehden kolumnisti kirjoittaa Korona-kriisin aiheuttamasta vakavasta kriisistä kokonaisuudessaankin, mutta myös aiheuttamsta vakavasta uhasta erityisesti julkiselle hallinnolle ja jäsenvaltioiden vakaudelle. On aika heittää vanhentuneet, yhteistä vastuuta ja yhteisiä ratkaisutapoja estävät  ideologiset päähänpinttymät sivuun ja ottaa yhteisvastuuta Euroopasta.

Kriisi kriisin jälkeen on jo syntymässä. Euroopan maat ovat vaarassa mennä konkurssiin koronaepidemian seurauksena . Jos Italia , Espanja ja mahdollisesti Ranska eivät voi enää lainata rahaa hyväksyttävin ehdoin, taloudellinen tilanteemme romahtaa. Mikään ei olisi sama kuin ennen: sisämarkkinat, valuutta, vaurautemme. Sosiaalisia ja poliittisia seurauksia ei voida enää odottaa.

Tämä skenaario ei ole mitenkään järjetön. Epidemia on lisännyt velkaantumista harppauksin. Kuukausia kestäväkoko maanosan sulkeminen pienentää taloudellista tuotantoa kaksinumeroisin prosenttimäärin. Valtion tulot ovat vapaassa pudotuksessa, kun taas menot kasvavat voimakkaasti (katso uusia työttömyyslukuja tiistaina ja keskiviikkona). Rauhan aikana ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta. Jo 1930-luvun suuren talousromahduksen aikana talousluvut  eivät laskeneet näin jyrkästi.

Hermostuneisuus ja rahoitusmarkkinoiden hämmennys oli jo nähtävissä viime viikkoina. Italian, Espanjan ja Ranskan julkisen velan korot nousivat, koska sijoittajat pelkäsivät näissä maissa suurempaa konkurssiriskiä. Riskipreemiot ovat laskeneet uudelleen vasta sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti ostavansa arvopapereita 750 miljardin euron arvosta . Toistaiseksi on ollut hiljaista. Mutta ottaen huomioon synkät näkymät, tämä hiljaisuus ei voi kestää pitkää aikaa.

Eurokriisi palaa takaisin 
Vuosina 2010–2015 valtioiden  konkurssiuhka on pitänyt Eurooppaa ja muuta maailmaa varpaillaan. Euroopassa on paljon muuttunut näiden vuosien aikana. Mutta yksi asia on edelleen kuten aikaisemminkin: euroalue ei voi reagoida vakaviin, akuutteihin kriiseihin kuten muut valuutta-alueet, koska se merkitsisi yhteistä taloudellista vastuunottoa. Tämä on perustavanlaatuinen ongelma.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa se toimii näin: parlamentti, Yhdysvaltain kongressi, päättää ottaa uuden velan, jonka hallitus sitten lainaa valtion joukkovelkakirjojen muodossa. Jos näiden joukkovelkakirjalainojen myynnissä rahoitusmarkkinoilla on ongelmia, liittovaltion keskuspankki ostaa arvopapereita, tarvittaessa laajassa mittakaavassa. Keskuspankit voivat estää valtion konkursseja. Tämän hinta voi olla inflaation nousu myöhemmin, mutta nykyisen kaltaisessa akuutissa kriisissä tämä ei ole pääongelma. Järjestelmän kaatumisen välttäminen on ehdottoman tärkeää.

Yhteisvastuun ongelma
Euroalueella velka syntyy kuitenkin yksittäisten  jäsenvaltioiden kautta. Kansalliset parlamentit päättävät julkisesta lainanotosta. Jos ne romahtavat lainojen kanssa myöhemmin, ei ole mitään kansallista keskuspankkia, joka voisi astua määräämättömäksi ajaksi ja rauhoittaa markkinoita. Jos EKP ostaisi kansallisen velan, tämä johtaisi riskien uudelleenjakamiseen, josta mikään parlamentti ei ollut aiemmin päättänyt. Jos europankki ostaisi massiivisen Italian valtion velan, lopulta kaikkien Eurostatojen olisi vastattava siitä ilman, että heillä olisi mahdollisuus olla etukäteen sanottavaa. (Juuri tämän uudelleenjakamisvaikutuksen välttämiseksi EKP ostaa osana obligaatioiden osto-ohjelmaa kaikkien euromaiden arvopapereita vastaavien pääomaosuuksiensa mukaisesti.)

Akuutissa kriisissä vain keskuspankki pystyy toimimaan rajattomilla resursseilla, koska vain se voi luoda rajatonta rahaa - vain se voi lopulta ja tehokkaasti torjua kokonaisten luottomarkkinoiden romahtamisen. Jotta keskuspankki toimisi tällä tavalla, se tarvitsee arvopapereita, joita se voi ja voi ostaa teoriassa määräämättömästi. Mutta euroalueella sellaista ei ole toteutettu.

Koronakriisin vuoksi tämä valuuttaliiton rakennusvirhe on nyt tulossa selväksi. Koska Euroopassa ei ole laillista liittovaltiotasoa, yhteiselle lainanotolle -  ts. yhteisvastuulle - on asetettu rajoja.

Mitä tehdä akuutissa vaiheessa olevan korona-onnettomuuden edessä, joka on saattanut talouden vapaan pudotuksen tilaan? Viime viikolla järjestetyssä EU: n huippukokouksessa valtion- ja hallitusten päämiehet lykkäsivät tätä ehdotettua ratkaisua toistaiseksi .

Toistaiseksi vanhat refleksit ovat edelleen päällä. Ranska, Italia, Espanja ja muut eteläiset valtiot vaativat yhteisöltä jäsenvaltioiden rahoittamista.  Saksa, Alankomaat ja muut pohjoiset valtiot kuitenkin ovat sanoneet kieltäytyvänsä.

Videokokous oli ilmeisesti jotain tällaista. Etelät vaativat eurolainoja (nykyisin nimeltään "koronalainat"): velkakirjat, joista euromaat ovat yhteisvastuussa. Pohjoinen ei halunnut tietää niistä mitään - saa nähdä mitä tapahtuu.

Tämä kuulostaa uudelta esitykseltä eurokriisiin kiusallisen pitkässä draamassa. Tuolloin Saksan ja muiden Pohjois-Euroopan maiden kova asenne voitiin ehkä vielä perustella: velkakriisi aiheutti tuskaa maille, joiden niidenkin julkinen talous on epävakaa, ja erityiseti  talouksille, jotka eivät olleet kovin vahvoja. Nykyisen kriisin pitäisi opettaa heille kurinalaisuutta. Tämä voi olla kyyninen kanta, mutta siinä oli ainakin tietty logiikka: kriisin varoittavan vaikutuksen pitäisi varmistaa euroalueen pitkäaikainen vakaus.

Paniissa tarvitaan päättäväisyyttä
Kaikki on tällä kertaa erilaista. Se on nyt luonnonkatastrofi, jota valtio ei voi hallita, kuten Liittopäivät  päättivät viime viikolla, samalla kun 'velkajarrun' toiminta keskeytettiin . Siksi on väärin viivyttää välineiden käyttöä tai sulkea niitä kokonaan pois. Nyt tehtävänä on oltava auttaa maita, joihin pandemia on vaikuttanut erityisen kovasti. Näin asia on.

Kyse on ihmisen elämästä - ja myös Euroopan sisäisen solidaarisuuden symboleista. Niitä, jotka nyt seuraavat kumppanimaiden menoa konkurssiin, on syytä syyttää myöhemmin vastuusta euroalueen hajoamisesta. Sitten hyvää yötä: vihamielisyyden täyttämästä maailmasta yksittäisistä Euroopan maista tulee koko maapallon  pelipalloja.

On aihetta hillitä valtavaa epävarmuutta
 Paras tapa hallituksille tehdä tämä on paljastaa työkalupakkinsa ja vakauttaa siten kansalaisten, yritysten ja sijoittajien odotukset niin pitkälle kuin mahdollista. Menetelmä pienten askelten ottamiseen, odottamiseen ja epäröintiin on tietyissä olosuhteissa väärä . Poliitikot eivät saa nyt luoda ylimääräistä epävarmuutta lykkäämispäätöksillään. Paniikissa tarvitaan päättäväisyyttä. 

Ja kyse on lopullisesta uskottavuudesta. Ainoa tapa, jolla euroalue voi saavuttaa tämän, on antaa EKP: lle mahdollisuus ostaa rajoittamattomia määriä valtioiden velkaa. Sovellettavien sääntöjen mukaan EKP voi vaikuttaa vain maihin, joilla on avustusohjelma ESR: n kanssa. 

Vasta sitten EKP voi hypätä yksittäisten maiden tueksi -  toistaiseksi. Kunn  "taseenvahvistusohjelmien" (OMT) suuntaviivat on vahvistettu, ilmoitus entisen EKP johtajan  Mario Draghi ehdotus  tukea yksittäisiä euromaita voi tulla voimaan. Mitä siitä seuraa, on silloin virallistettu ja laillisesti turvattu.

Entisen Saksan korkeimman virkamiehen Klaus Reglingin johtamalla ESM-euron pelastusvarjolla olisi keskeinen merkitys korona-onnettomuudesta selviytymisessä. Rahasto ja sen edeltäjä EFSF voivat lainata yhteensä enintään 700 miljardia euroa. Tätä rajaa voidaan nostaa useita kertoja, jos kaikki euromaat ovat yhtä mieltä. Rahasto lainaa suurimman osan tästä rahasta pääomamarkkinoilta laskemalla liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja. Tämän takaavat 19 euron jäsenvaltiota, jotka ovat rahaston osakkeenomistajia pääomaosuuksiensa perusteella, minkä puolestaan ​​kansalliset parlamentit oikeuttavat.

Mitä me odotamme?
Jos kaikki euroalueen jäsenvaltiot sopisivat ennalta varautumiseen tarkoitetuista lainaohjelmista tulevaa kriisiä varten ESM: n kanssa, Euroopan keskuspankki voisi ostaa yksittäisten konkurssivaarassa olevien maiden joukkovelkakirjalainat sekä ESM: n joukkovelkakirjalainat, joista tulisi sitten todellisia eurolainoja. Se olisi samalla vakuutus kansallisia konkursseja vastaan. Koronakriisin seuraukset olisivat edelleen tarpeeksi vakavat mutta ainakaan osa Euroopasta ei menisi konkurssiin ilman että ei oltu tehty mitään. Ja se olisi myös vakuutus sellaisille populistisille johtajille, kuten Italian Matteo Salvinille, joka torjuu ehdottomasti ESM-ohjelmat, koska he näkevät sen puuttumisena kansalliseen suvereniteettiin.

Nämä eivät ole aikoja strategisille peleille, jolloin lähestytään ongelmia varovaisesti pienin askelin. Tämän luonnonkatastrofin vuoksi se, mikä oli euro-kriisin aikana perusteltua, on nyt täysin väärin.

Tämä voisi olla Euroopan hetki. Hetki, jolloin "yhä tiiviimpi Euroopan kansojen liitto", kuten EU: n sopimuksessa todetaan, muuttuu todelliseksi liittovaltioksi. Ja tämä muutosta edistävä väline voisi olla yhteinen raha.

Julkisella hallinnolla ja taloudella on edelleen suuri merkitys  Euroopassa. Reaktiot koronaviruksen aiheuttamaan vaaraan ovat saattaneet aluksi olla kansallisia. Mutta se ei riitä keskipitkällä aikavälillä. Mitä me odotamme?

Onko se pahasta, kun valtio tulostaa rahaa?

Saksalainen der Spiegel -lehti käsitteli 12.12. 2019 oikeastaan ensimmäistä kertaa Modernia Monetaarista Teoriaa, haastateltavanaan saksalainen talousvaikuttaja Cyrus de la Rubian. on pääekonomisti Hampurissa sijaitsevassa Hamburg Commercial Bankissa, jossa hän analysoi valuutta- ja korkomarkkinoiden globaalia kehitystä. Hän työskentelee myös nousevien talouksien talouspoliittisessa neuvonnassa ja oli monien vuosien ajan luennoitsija Frankfurtin talous- ja hallintokoulussa. Hän on myös kirjan "Rahamme kriisissä" -kirjoittaja . Teksti on der Spiegelin toimittajan käsialaa, sisältö tulee Cyrus de la Rubianilta.



Oletko myös MMT:n kannattaja? 
No? Voi, et edes tiedä mikä on MMT? Sitten on syytä lukea tämä lyhyt selitys, koska MMT - lyhenne sanoista Modern Monetary Theory - on taloustieteilijöiden keskuudessa melko 'hepetetty'  teema. Sillä on tällä hetkellä tärkeä rooli etenkin Yhdysvaltojen vaalikampanjassa, jota edustaa pääosin yksi demokraattisista presidenttiehdokkaista Bernie Sanders. Hänen tutkielmansa: Valtion mahdollisuudet käyttää enemmän rahaa on paljon suurempi kuin yleisesti oletetaan. Siksi hallituksella ei olisi mitään ongelmaa luoda työpaikkoja kaikille tai rahoittaa "vihreää sopimusta" ympäristönsuojelun lisäämiseksi.

Kuinka sen pitäisi toimia? 
Aloitetaan ajatusleikillä.

Valtiovarainministeriö ja keskuspankki fuusioituvat yhteen

Valtiovarainministeriö ja keskuspankki ovat riippumattomia valtion yksiköitä. Kuvittele nyt, että molemmat sulautuvat yhteen instituutioon. Valtiolla olisi tällöin kolme vaihtoehtoa rahoittaa kulut:   1. nostaa veroja, 2. ottaa velkaa tai 3. tulostaa rahaa.

Klassiset taloustieteilijät, etenkin Saksassa, antavat nopeasti sellaisen kuvan, että hallitus painaa hätätilassa rahaa, saadakseen lisää hengitystilaa. Veropolitiikkaa olisi tässä tapauksessa ajateltava hyvin eri tavalla: Jos valtio haluaisi kasvattaa menojaan, se voisi luopua korkeammista veroista ja veloista ja sen sijaan yksinkertaisesti hyvittää valtiota luomaa uutta rahaa. Väite, jonka mukaan valtio ei voi rakentaa uusia teitä tai tietoverkkoja ja kunnostaa rappeutuneita kouluja varojen puutteen vuoksi, vanhenee. Tällaisen institutionaalisen järjestelyn avulla valtiolla olisi aina tarpeeksi rahaa. Tavallaan tämä on perusidea, johon MMT perustuu.

Rahoituspolitiikkaa rajoittamattomilla resursseilla

Tosiasia on, että nykyaikaiset modernit valtiot pitävät valtiovarainministeriön ja keskuspankin tiukasti erillään ja keskuspankilla on korkea poliittinen riippumattomuus. Saksalle Euroopan keskuspankin (EKP) riippumattomuus oli Saksan ehdoton edellytys euron käyttöönotolle. Miksi oikeasti?

Riippumaton keskuspankki on lakiin ja instituutioihin sidottu kokonaisuus, joka keventää keinotekoisesti verorasitusta ja pitää inflaation kurissa. Yhteiskuntamallimme toimii erinomaisesti sellaisissa yhteyksissä  kuten siviililainsäädäntö, joka antaa meille mahdollisuuden elää rauhallisesti yhdessäsovittujen sääntöjen puitteissa, elämällä niiden mukaan ja toteuttamalla niitä.

Valtiovarainministeriön ja keskuspankin erottamisen perusajatuksena on rajoittaa valtion mielivaltaista pääsyä talouteen. Seteleitä painamalla valtio voisi teoriassa ostaa kaikki yritykset ja hallita kaikkia maan resursseja. Ilman budjettirajoituksia valtion tukitoimia koskeva vaatimus ulottuisi  kaikkialle , lähtien pankkien pelastamisesta, talouden vauhdittamisesta tai rappeutuneen teollisuuden hengissä pitämisestä. Omien seteleiden tulostamatta jättäminen tarkoittaa kuitenkin budjetin rajoittamista. Verotulot ovat rajalliset, koska liian korkeat verot luovat negatiivisia tuloskannustimia ja heikentävät siten taloudellista suorituskykyä - myös veropohjaa. Jopa lainaaminen on mahdollista vain tiettyyn määrään saakka, koska muuten yhä korkeampien korkovaatimusten takia on riski suistua alaspäin vievään kierteeseen  - kuten Kreikassa tapahtui. Tämän vuoksi taloudellisia keinoja on käytettävä maltillisesti. Näin paljon tässä teoriasta.

Poliitikkoilla on viimeinen sana. Aina.

Mutta rehellinen katsaus viime vuosikymmenten kehitykseen osoittaa, että keskuspankin ja valtiovarainministeriön välillä ei ole koskaan ollut selvää eroa sen puhtaimmassa muodossa. Ja ehkä ei ole syytä siihen pyrkiäkään. Vaikka keskuspankki on paperilla poliittisesti riippumaton, poliitikot ja markkinat tietävät, että se voidaan hätätilanteessa alistaa valtion toimintalogiikalle ja sen on toimittava viime käden rahoituksen lähteenä. Esimerkiksi sodan sattuessa kukaan ei rajoita tätä rahoituslähdettä. Eikä selvästi myöskään pankkikriiseissä: Tuskin kukaan epäili vuonna 2009 vakavasti, että Yhdysvaltain hallituksella olisi varaa pelastaa ja rekapitalisoida - siis rahoittaa -  suuret pankit uudelleen. USA vain teki sen.

Vain vähemmistö asiantuntijoita uskoo, että Japani voisi jonakin päivänä mennä konkurssiin, vaikka maan valtionvelka on kasvanut yli 250 prosenttia yli bruttokansantuotteen. (Vertailun vuoksi: euromaiden vakaussopimuksessa määrätään 60 prosentin enimmäismäärä.) Japanin velasta hieman alle 50 prosenttia on kuitenkin keskuspankilla. Valtiovarainministeriön keskuspankille maksamat korot virtaavat takaisin valtiovarainministeriölle keskuspankin voitonjaon kautta. Kuinka valtion konkurssi voisi siis tapahtua?

Toisin sanoen: MMT on ollut olemassa jo pitkään. Japanissa, Yhdysvalloissa ja osittain myös euroalueella, vaikka institutionaalinen erityispiirre on se, että keskuspankki ja valtio ovat siellä vielä enemmän erillään toisistaan, koska kansallisia rahoitusministeriöitä on 19 erilaista. Kuitenkin EKP: n sitoutuminen eurokriisin aikana vuonna 2012 ostamaan valtion joukkovelkakirjalainoja tietyissä olosuhteissa oli jo merkittävä askel kohti MMT: tä.

Hallitus hallitsee inflaatiota

MMT-vastustajien suurin pelko on kuitenkin liiallinen inflaatio. Ja aivan oikein, koska setelipainon väärinkäyttö rahoituksen lähteenä on historiallisesti  johtanut toistuvasti rahan tuhoon ja katastrofaaliseen taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. MMT-kannattajien kannalta tämä  kehitys ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Tämän näkökulman ymmärtämiseksi rahapolitiikkaa on myös harkittava uudelleen valtiovarainministeriön ja keskuspankin välisen yhtenäisyyden lähtökohdista. Tällöin valtio pystyisi myös vähentämään jälleen jakamiaan rahamääriä,  lisätä veroja ja ottaa siten pois rahaa järjestelmästä. Se hidastaisi inflaatiota. Toisaalta, jos inflaatiota halutaan lisätä, siirtomaksut tai helikopterirahat saattavat olla tehokkain tapa saavuttaa tämä. Teoreettiselta kannalta valtio pystyy hallitsemaan aktiivisesti inflaatiota MMT-maailmassa.

Keinotekoisesti luotu pelko

Joten MMT: n tavoitteena ei ole yksinkertaisesti käynnistää setelipainokonetta jokaisessa poliittisesti vaikeassa tilanteessa. Kyse on pikemminkin tiedostamisesta, että yhteiskunnalle tärkeiksi tunnustettujen tehtävien ei tarvitse epäonnistua rahoituksen takia. Pelko siitä, että valtio voi mennä konkurssiin, on keinotekoisesti luotu pelko, joka ylittää järkevän logiikan. Lisäksi on syytä mainita, että MMT: n kannattajilla, kuten yhdysvaltalaisella professorilla Stephanie Keltonilla, australialaisella taloustieteilijällä Bill Mitchellillä tai saksalaisella taloustieteilijällä Dirk Ehntsillä, on hyvin erilaisia ​​ideoita siitä, mitä MMT:llän on ymmärrettävä.

Lopuksi toinen ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos seuraavissa liittovaltion vaaleissa saadaan enemmistö puolueelle, joka vaihtaisi sähköiseen liikenteeseen kymmenessä vuodessa, rakentaisi täydellisesti kattavan  5G-verkon viiden vuoden aikana ja toteuttaisi koulutusmenojen lisäämisen kolmanneksella per oppilas heti? Se vaatisi valtavia julkisia menoja.

Mahdollisuus ajatella uudelleen

Oletetaan vielä, että uusi hallitus tarkistaa velkajarrua, neuvottelee vapautuksista EU: n kanssa (esimerkiksi vähentämällä julkiset investoinnit budjettialijäämiä laskettaessa) ja rahoittaa sitten päätetyt menot uudella velalla - tietäen, että sijoittajat ovat   kaikkialla maailmassa 'hengessä mukana'? Olisiko MMT:tä sovellettaessa Saksan valtion konkurssi epätodennäköinen? Voisiko se toimia? Kyllä, se olisi mahdollista.

Siksi meidän ei pitäisi hylätä MMT: tä alusta alkaen uutena  kehruukoneena, vaan pikemminkin tilaisuutena. Joten kaikkia julkisia keskusteluja valtion investointihankkeista ei upoteta heti budjetin varjolla rahoituksen puutteen vuoksi. Toisaalta kuka tahansa, joka vaatii setelipainon  esteetöntä käyttöä MMT: n puolesta, tekee karhunpalveluksen tämän uuden opin suhteen. Ja myös yhteiskunta.

(Cyrus de la Rubialta on jäsen vaikuttajia ja manager-magazin.de.verkkolehdessä.  Siitä huolimatta, tämä sarake ei välttämättä heijasta manager-lehden toimituksen mielipidettä.) Linkki der Spiegelin kirjoitukseen.

______________

9.4. 2010


Tässä "Positive Money" -lehden artikkeli koskien Englannin keskuspankin aloittamaa finanssipoliittista monetaristista elvytystä, siis suoraa palveluiden ja rakenteiden rahoittamista. Näin tehtään siitäkin huolimatatta että sitä pidetään kiistanalaisena toimena kilpailuun pohjautuvilla markkinoilla. Samalla artikkelissa arvostellaan markkinoille, ts. pankkeihin ja yritystoimintaan suuntautuvaa määrällistä elvytystä tehottomuudesta, koska sen kautta tullut tuki ei ole aikaisemminkaan ulottunut reaalitalouteen saakka. "Englannin keskuspankki rahoittaa epäsuorasti valtiovarainministeriön menoja Covid-19-vastaukselle. Olemme tyytyväisiä tähän kehitykseen, mutta avoimuutta on lisättävä. Pankin on nyt aika sitoutua suoraan monetääriseeen rahoitukseen.

Sen 19 : nnen maaliskuuta pankki ilmoitti £ 200 miljardia laajennusvaiheen sen määrällisen keventämisen (QE) -ohjelma. Suurin osa näistä uusien omaisuuserien ostosta tulee valtion joukkovelkakirjalainoista, vaikka pankki ostaa myös enemmän yrityslainoja. Positiivisella rahalla olemme aina korostaneet QE: n tehottomuutta ja kielteisiä sivuvaikutuksia ja seuraamme edelleen tarkkaan yrityslainaostoksia, kun lisätietoja tulee saataville.

Näissä olosuhteissa pankin pyrkimyksessä ostaa valtion joukkovelkakirjalainoja on kuitenkin jonkin verran myönteistä, koska tällä kertaa ostojen tarkoituksena ei ole taloudellisen toiminnan edistäminen. Tiedämme, että aiemmissa QE-kierroksissa ei onnistuttu saavuttamaan tätä tavoitetta , sillä suuri osa vastikään luodusta rahasta juuttui rahoitusmarkkinoille, nosti omaisuushintoja eikä auttanut reaalitaloutta. Nyt joukkovelkakirjalainojen oston tarkoituksena on puuttua Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoiden heikkenemiseen. Toisin sanoen niiden alentamalla Yhdistyneen kuningaskunnan valtion joukkovelkakirjojen tuottoja on tarkoitus helpottaa valtiovarainministeriön rahoitusolosuhteita sen sijaan, että edistettäisiin yksityisten lainanottoa ja kuluttamista.

Koska markkinat etsivät epätoivoisesti likviditeettiä, valtion joukkovelkakirjojen ostaminen lisää niiden kysyntää, koska sijoittajat ovat vakuuttuneita siitä, että he voivat aina myydä ne edelleen pankille käteisvarojen vastineeksi. Tämä tarkoittaa, että Englannin keskuspankki rahoittaa välillisesti valtion alijäämämenoja, joita on valtavasti koristeltu Covid-19-toimenpiteiden vuoksi. Tämä on sellaista koordinoitua toimintaa pankin ja valtiovarainministeriön välillä, jota Positiivinen raha on vaatinut muiden kriisien, kuten ilmasto- ja ekologisten hajoamisten, ratkaisemiseksi.

Edelleen on vielä paljon tehtävää. Ensinnäkin pankin on oltava avoimempi toimiensa tarkoituksista ja vaikutuksista. Vaikka pankin ilmoituksessa mainittiin markkinoiden heikkeneminen perusteena omaisuuserien oston laajentamiselle, pankin verkkosivusto käyttää edelleen QE: n klassista päättelyä toimiensa tueksi - mainitsematta kuitenkaan mitään verotuksellisista vaikutuksista. Sen markkina ilmoitusta , pankki sanoi ”MPC tarkkailee tapauksessa osallistua ensimarkkinoilla.” Monet tulkitsi tämän siten, että pankki harkitsee ostamista valtionlainat suoraan, harjoittaa suoraa Valtiovarainministeriön rahallista rahoitusta. Tarkemman lukemisen perusteella uskomme kuitenkin, että pankki viittaa yrityslainoihin. Joka tapauksessa tämä lausunto on erittäin epäselvä.

Kuvernööri Andrew Bailey on myös ollut epäselvä asiasta. Hän sanoi, että hän tekee "kaiken tarvittavan talouden ja ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi", mutta hän väitti, että he eivät aio luopua raharahoituksen vastaisesta filosofiasta, mutta ehdottivat samalla, että harkitaan jotain sen kaltaista. Tämä sekava viestintä ei ole tietenkään vaatimukset täyttävää, varsinkin kun kriisin aikana kansalaiset ansaitsevat pankilta täydellisen selkeyden ja avoimuuden.

Positiivisen rahan kohdalla meidän mielestämme pankin tulisi sitoutua suoraan mnetaariseen rahoitukseen. Elleimarkkinat osoita lisää epävakautta, toiminnallinen vaikutus valtionkassan menoihin olisi sama kuin mitä pankki tekee nyt, toisin sanoen joukkovelkakirjalainojen ostot jälkimarkkinoilla. Mutta institutionaalisesti siirtyminen suoriin raharahoituksiin olisi iso askel.

Jos pankki ostaa joukkovelkakirjalainoja suoraan valtiovarainministeriöltä (tai yksinkertaisesti hyvittää valtiovarainministeriön tiliä), se hämärtää lopullisesti sen harhakuvan, että hallitus on riippuvainen markkinoista rahoittaakseen menojaan. Ajatusta siitä, että säästötoimet olivat ”taloudellista välttämättömyyttä ”,joutaa romukoppaan, ja ketään, joka ehdottaa, että hallituksen on tasapainotettava kirjansa seurauksena koronaviruksen vastaisista menoista, ei varmasti oteta vakavasti. Raharahoitus merkitsee myös sitä, että taloudelliset perusteet, jotka viivästyttävät vastaustamme muihin kriiseihin, kuten ilmasto- ja ekologiset häiriöt, menettävät lopulta kaiken uskottavuuden. Tämä mahdollistaa sitten laajemman julkisen keskustelun ja ymmärryksen valtion menojen todellisista rajoituksista, nimittäin inflaatiosta.

Lisäksi, jos pankki sitoutuu ohjaamaan raharahoitusta nyt, vältetään QE: n jatkuva käyttö tulevaisuuden välineenä talouden stimuloimiseksi, joka on riippumaton julkisista menoista. Tiedämme, että QE ei yksinkertaisesti toimi talouden elpymisen kannustimena, ja se on aikaisemmin edistänyt eriarvoisuutta. Jos pankki osoittaa nyt pystyvänsä tekemään "ihmisiin kohdistuvaa elvytystä" sitoutumalla suoraan valtiovarainministeriön Covid-19-vastauksen rahoitukseen, ei ole syytä soveltaa minkäänlaista muuta varmistusta taloudellisena elvytyksenä, kun olemme poistuneet tästä terveyskriisistä.

Kansallinen hätätilanne ei välttämättä ole ihanteellinen aika keskuspankin itsenäisyyden käsitteen riitauttamiseen, minkä vuoksi pankin tulisi ennalta ilmoittaa olevansa valmis suorittamaan suoraa monetaarista rahoitusta, varsinkin jos kilpailluilla markkinoilla on enemmän ongelmia. Toisin sanoen sen olisi nimenomaisesti ilmaistava, että se ei salli sijoittajien puuttua valtionkassan suunnitelmiin reagoida tähän kriisiin. Tämä merkitsisi pankin työkalupakin laajentamista sen äkillisen yhteistyön sijasta.

On hienoa nähdä, että valtiovarainministeriö ottaa johtoaseman vastatessa koronaviruskriisiin. Vaikka jäljellä onkin kysymyksiä, kuten viivästyksiä taloudellisen tuen myöntämisessä , suosittelemme suurta osaa tähän mennessä toteutetuista toimista. Mutta Englannin keskuspankilla on myös ratkaiseva rooli, joka vaatii jatkuvaa valvontaa. Sen on nyt sitouduttava täydelliseen avoimuuteen ja suoraan raharahoitukseen, jotta voidaan tukea ihmisten pelastamista, ei rahoitusmarkkinoita."

Suorien monetaaristen transaktioiden tekniset ominaisuudet

LEHDISTÖTIEDOTE:
Suorien monetaaristen transaktioiden tekniset ominaisuudet
6. syyskuuta 2012

Kuten 2. elokuuta 2012 ilmoitettiin, Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on tänään tehnyt päätöksiä monista teknisistä ominaisuuksista, jotka liittyvät eurojärjestelmän suoriin transaktioihin valtion toissijaisilla joukkovelkakirjamarkkinoilla ja joilla pyritään turvaamaan asianmukainen rahapolitiikan välitys ja erillisyys. rahapolitiikan. Ne tunnetaan nimellä suorat rahaliikenne (OMT), ja ne toteutetaan seuraavissa puitteissa:

Ehdollisuus
Suorien monetaaristen transaktioiden välttämätön edellytys on tiukat ja tehokkaat ehdollisuudet, jotka liittyvät asianmukaiseen eurooppalaiseen rahoitusjärjestelmän / Euroopan vakausmekanismin (EFSF / ESM) ohjelmaan. Tällaiset ohjelmat voivat olla täydellisen EFSF / ESM-makrotaloudellisen sopeutusohjelman tai ennalta varautumisohjelman (Enhanced Condition Credit Line) muodossa, edellyttäen, että niihin sisältyy mahdollisuus EFSF / ESM: n päämarkkinaostoista. IMF: n osallistumista on myös haettava maakohtaisten ehtojen suunnittelussa ja tällaisen ohjelman seurannassa.

EKP: n neuvosto harkitsee suoria rahamääräisiä transaktioita siltä osin kuin ne ovat perusteltuja rahapoliittisesta näkökulmasta, kunhan ohjelman ehtoja noudatetaan täysin, ja lopettaa ne, kun niiden tavoitteet saavutetaan tai kun makrotaloudellista sopeutusta tai varotoimenpiteitä ei noudateta. ohjelmoida.

Perusteellisen arvioinnin jälkeen EKP: n neuvosto päättää suorien monetaaristen transaktioiden aloittamisesta, jatkamisesta ja keskeyttämisestä täysin harkinnanvaraisesti ja rahapoliittisen mandaattinsa mukaisesti.

Kattavuus
Suorat rahataloustoimet otetaan huomioon tulevissa EFSF / ESM-makrotaloudellisten sopeutusohjelmien tai ennalta varautumisen ohjelmien tapauksissa, kuten edellä on määritelty. Niitä voidaan harkita myös makrotaloudellisen sopeutusohjelman piiriin kuuluvissa jäsenvaltioissa, kun ne palauttavat joukkovelkakirjamarkkinoille pääsyn.

Transaktiot keskittyvät tuottokäyrän lyhyempaan osaan ja erityisesti valtion joukkovelkakirjalainoihin, joiden maturiteetti on yksi tai kolme vuotta.

Suoraan rahaliikenteeseen ei aseteta ennakko määrällisiä rajoituksia.

Velkojajärjestely
Eurojärjestelmä aikoo selventää suoria rahamääräisiä transaktioita koskevassa säädöksessä, että se hyväksyy saman (pari passu) kohtelun kuin yksityiset tai muut velkojat suhteessa euroalueen maiden liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjalainoihin, jotka eurojärjestelmä on ostanut suorien rahamääräisten transaktioiden kautta, tällaisten joukkovelkakirjojen ehdot.

Sterilointi
Suoraan rahaliikenteeseen luotu likviditeetti steriloidaan täysin.

Läpinäkyvyys
Suorat rahataloudelliset transaktiot ja niiden markkina-arvot julkaistaan ​​viikoittain. Rahoitustransaktioiden keskimääräinen kesto ja erittely maittain julkaistaan ​​kuukausittain.

Arvopaperimarkkinaohjelma
Tämän päivän päätöksen perusteella suorista rahansiirroista suoritetaan arvopaperimarkkinaohjelma (SMP). SMP: n kautta lisätty likviditeetti imeytyy edelleen, kuten aikaisemmin, ja SMP-salkun nykyiset arvopaperit pidetään eräpäivään asti.

Euroopan keskuspankin
viestinnän pääosasto
Sonnemannstrasse 20, 60314 Frankfurt am Main, Saksa
Puh .: +49 69 1344 7455, sähköposti: media@ecb.europa.eu
Verkkosivusto: www.ecb.europa.eu
Jäljentäminen on sallittua, mikäli lähde mainitaan.

_____________________

Esimerkkejä 
Steriloitu interventio valuutan heikkenemisen estämiseksi 
Oletetaan, että maan valuutta heikkenee . Tämän estämiseksi maan keskuspankki voi päättää puuttua valuuttamarkkinoihin . Kannustaakseen maan valuutan arvoa keskuspankki voi turvautua keinotekoisen kysynnän luomiseen valuutalleen. Se voi tehdä se valuuttavarantoaan ostamalla paikallisessa valuutassa. Syntyvä kysyntä pysäyttää valuutan arvon alenemisen, mutta vähentää myös kotimaan rahan tarjontaa kahdella tavalla. Ensin pankki poistaa suoraan osan kansallisesta valuutasta liikkeestä, kun se ostaa sitä. Toiseksi, jos keskuspankki ylittää tavoitteen, sen interventio voi luoda tai pahentaa vaihtotasetta. Alijäämä johtuu siitä, että korjattu vaihtokurssi on edullisempi tuojille kuin viejille. Tämä alijäämä poistaa valuuttaa maasta, vähentäen edelleen likviditeettiä.

Tästä johtuvalla rahan tarjonnan vähentymisellä on todennäköisesti deflaatiovaikutus, joka voi olla toivottavaa, etenkin jos maassa on jo huomattava työttömyys. Rahan tarjontaan kohdistuvan vaikutuksen kompensoimiseksi keskuspankki voi steriloida valuuttatoimintansa. Se voi tehdä tämän harjoittamalla avoimuuteen liittyviä operaatioita, jotka lisäävät järjestelmään likviditeettiä, ostamalla paikallisia rahatuotteita, kuten paikallisen valuutan määräisiä joukkovelkakirjalainoja, ja tarjoamalla mahdollisuuden käyttää maksua niistä  paikallisena valuuttana.

Steriloitu interventio arvonalentumisen varalta voi olla tehokas vain keskipitkällä aikavälillä, jos valuutan arvon menetyksen taustalla oleva syy voidaan korjata. Jos syy oli poliittiseen epävarmuuteen perustuva spekulatiivinen hyökkäys , se voidaan mahdollisesti torjua. Käytännössä steriloitujen interventioiden syynä 1900-luvun lopulla oli usein se, että korkea rahatarjonta oli johtanut siihen, että paikalliset korot olivat alhaisemmat kuin kansainvälisesti, mikä loi olosuhteet vientiteollisuudelle. Tässä tarkoitetaan sitä, että markkinaosapuolet lainaavat kotimaassaan ja lainaavat kansainvälisesti korkeammalla korolla, jonka sivuvaikutus on kohdistaa alaspäin suuntautuvaa painetta lainattavaan valuuttaan. Koska steriloiva interventio pitää rahan tarjonnan ennallaan korkealla tasolla, paikallisesti käytettävissä olevat korot voivat silti olla alhaiset. Siksi rahtikauppa on edelleen kannattavaa, ja keskuspankin on puututtava siihen uudestaan, jos se haluaa edelleen estää poistoja. Tämä voi jatkua  kauan ennen kuin keskuspankilla on loppumassa valuuttavarannot, joihin se voi puuttua. 

Steriloitu interventio valuutan arvonnousun estämiseksi 
Keskuspankki voi puuttua valuuttamarkkinoihin estääkseen valuutan vahvistumisen myymällä oman valuutan valuuttamääräisiin omaisuuseriin ja siten kasvattamalla valuuttavarantoaan onnellisena sivuvaikutuksena. Koska keskuspankki on kuitenkin luomassa tai ainakin luovuttamassa enemmän valuuttaansa liikkeeseen, se laajentaa rahan tarjontaa - ulkomaisten varojen ostamiseen käytetty raha menee aluksi muihin maihin, mutta sitten löytää pian takaisin kotimaiseen talouteen maksuna. vientiin. Rahatarjonnan laajeneminen voi aiheuttaa inflaatiota, joka voi heikentää kansakunnan vientikilpailukykyä yhtä paljon kuin valuutan vahvistuminen.

Klassinen tapa steriloida kotimaahan  virtaavan ylimääräisen rahan inflaatiovaikutus on, että keskuspankki käyttää avoimien markkinoiden operaatioita, joissa se myy joukkovelkakirjalainoja kotimaassa, ja imee siten uutta käteistä, joka muuten kiertäisi kotitalouksissa. Joskus käytetään useita erilaisia ​​toimenpiteitä.  Keskuspankki hyväksyy yleensä pienen tappion yleisestä sterilointitoiminnastaan , koska korko, jonka se saa ulkomaisten varojen ostamisesta arvonkorotuksen estämiseksi, on yleensä pienempi kuin se, joka sen on maksettava kotimaan liikkeeseen laskemista joukkolainoista inflaation torjumiseksi. Viime vuosisadan ensimmäisten vuosien aikana Kiina onnistui saamaan hyvän vuotuisen voiton sterilointitoiminnoistaan, jonka arvioidaan olevan lähes 60 miljardia dollaria vuodessa. Noin 2008 maa alkoi tehdä tappiota, arviolta noin $ 40 miljardia 2010. Myös muut maat havaitsivat steriloinnin kalliimmaksi vuoden 2008 jälkeen, joka koski elvyttävää rahapolitiikkaa. Kehittyneisiin talouksiin iski finanssikriisi , aivan erityisesti Yhdysvaltoihin, mikä tarkoitti niiden ulkomaisten varojen suhteellisen alhaisia ​​korkoja. Klassisten avoimien markkinoiden operaatioiden kasvaneet tappiot vuodesta 2008 lähtien ovat soittaneet, että Kiina käyttää yhä enemmän vaihtoehtoisia menetelmiä rahan määrän kasvun estämiseksi - nostamalla suurempien pankkien varantovelvoitetta.

Toisin kuin valuutan heikkenemisen vastaiset interventiot, interventioille, joilla pyritään estämään arvonnousu, ei ole luontaisia ​​rajoituksia. Jos keskuspankilla loppuu kotimaan valuutta ostamaan valuuttavarantoja, se voi aina päätksillään luoda sitä enemmän. Muut kansakunnat voivat kohdistaa näihin toimiin poliittista painostusta, jos heidän mielestään maa antaa viejilleen liikaa etuja, äärimmäisessä tapauksessa tämä voi laajentua valuutasotaan . Kotimaassa voi olla myös poliittista painostusta, jos eturyhmät kokevat sterilointitoimenpiteistä liian suuria menetyksiä. 

Korona-virus Covid-19 on mahdollisuus Euroopalle

Covid-19 on mahdollisuus Euroopalle
by Lucrezia Reichlin on 17th March 2020 

Entinen Euroopan keskuspankin tutkimusjohtaja Lucrezia Reichlin on taloustieteen professori London Business Schoolissa kirjoittaa 17.3. 2020 Social Europe verkkolehdessä rahapolitiikan suuresta merkityksestä nyt, kun koko Eurooppaa - muuan maailman ohella - on kohdannut vakava kriisi Korona-pandemian muodossa.

EU on aina edennyt kriisien takana. Covid-19-tautipesäke tarjoaa mahdollisuuden yhdistää resurssit koordinoituun finanssipolitiikkaan.

Jo vuosien ajan on ollut pelkoa siitä, että ”musta joutsen” testaisi Euroopan unionin kriisinhallintavalmiuksia. Koronaviruksen puhkeamisen jälkeen nämä pelot ovat toteutuneet - eikä ole lainkaan selvää, pystyykö EU kestämään sen.

Covid-19 -epidemia ei ole vain stressitesti. Ensinnäkin se vaikuttaa todennäköisesti koko maailmaan, mikä johtaa synkronoituun kasvun hidastumiseen tai jopa taantumaan. Synkronoidut taantumat ovat käytännössä aina syvempiä ja pidempiä kuin yksittäisten talouksien taantumat, ja niistä kärsivät erityisen kovasti avoimet taloudet, kuten EU:n jäsenmaat.

Koska jokainen EU: n jäsenvaltio on kokenut vakavan shokin, ongelma on edelleen monimutkainen ja he pystyvät nyt auttamaan toisiaan paljon vähemmän kuin vuonna 2010 alkaneen euroalueen kriisin aikana. On varma, että Italia on kärsinyt tähän mennessä eniten. Mutta muualla aikaisemmat leviämismallit viittaavat siihen, että Covid-19 jatkaa leviämistä kaikkialle Eurooppaan, aiheuttaen jokaiselle maalle kasvavan rasituksen.

Tietysti on mahdotonta sanoa tarkkaan kuinka epidemia etenee. Mutta tämä epävarmuus vain pahentaa talouden laskua, koska se heikentää investointeja ja kotitalouksien kulutusta.
Taantuman esiinnostaja
Virus on jo häirinnyt toimitusketjuja ja hidastanut maailmankauppaa, ja sillä on ennustettavasti kielteisiä vaikutuksia yritysten tuloihin ja työllisyyteen. Matkailu- ja liikenneala ovat kärsineet erityisen kovasti, johtuen paitsi hallituksen määräämistä matkustusrajoituksista, myös vapaaehtoisesta ”sosiaalisesta etäisyydestä” ja liikkumisen vähentymisestä. Seurauksena on, että kokonaiskysyntä on jo laskussa, mikä näkyy öljyn hinnan laskuna - tyypillisenä maailmanlaajuisen taantuman piirteenä.

On selvää, että negatiivisen sokin, kuten Covid-19, seuraukset saattavat olla lyhytaikaisia. Mutta vaikka Kiina näyttää saaneen uudet tartunnat hallintaan, tapausten määrä kasvaa edelleen muualla. Ellei tämä muutu pian, taloudelliset vaikutukset eivät todennäköisesti ole väliaikaisia.

Todennäköisempi skenaario on, että Covid-19-sokki testaa kansanterveysjärjestelmien, työsuhteiden sekä muodollisen että epävirallisen yhteisvastuumekanismien kestävyyttä koko EU: ssa. Ja ellei pandemiaan kohdistu aggressiivista ja oikea-aikaista poliittista vastausta, sen vaikutukset ovat todennäköisesti pitkäkestoisia, etenkin jos vahvistusmekanismit aktivoidaan.

Tällaiset mekanismit toimivat tyypillisesti rahoitusalan kautta. Hyvä uutinen on, että parantuneen sääntelyn ansiosta pankit ovat pääoman suhteen paremmin varustautuneet  kuin vuonna 2008, jolloin puhkesi viimeinen maailmanlaajuinen finanssikriisi. Mutta joissakin maissa on edelleen vakavia heikkouksia, ja pienten ja keskisuurten yritysten kestävyys on edelleen kyseenalainen. Valmistusalalla pk-yritykset jo kärsivät. Pitkittyneen kriisin tapauksessa heille aiheutuvat vahingot ajautuvat  pankkien taseisiin.

Koordinoitu toimintaEU: ssa kyky reagoida tehokkaasti ja kestää väistämättömiä vaurioita (mukaan lukien kysynnän yleinen lasku) vaihtelee jäsenmaasta toiseen. Mutta jopa suhteellisen hyvin varustetuissa maissa yksipuolisilla, tilapäisillä toimenpiteillä on vain rajallinen potentiaali. Koordinoidut toimet - etenkin verotuksen piiriin kuuluvilla aloilla - olisivat paljon tehokkaampia.

Tämä ei tarkoita yksinkertaisesti sitä, että sallitaan jäsenvaltioiden hoitaa suurempia julkisen talouden alijäämiä. Vaikka tämä auttaisi - etenkin parantamalla EU: n ja sen kansalaisten välisiä suhteita -, se vaikuttaisi joidenkin maiden riskipreemioihin (kuten Italian tapaus osoittaa). Opimme kymmenen vuotta sitten, että tämä saattaa uhata euroalueen koko selviytymistä ja pahentaa kriisiä johtamalla taloudelliseen segmentoitumiseen.

Rahapolitiikka voi auttaa eri tavoin - nimittäin tarjoamalla likviditeettiä tarvittaessa. Poliittiset päättäjät voisivat esimerkiksi toteuttaa kohdennettuja toimia pienille ja keskisuurille yrityksille pankkien lainojen muodossa. Laajemmin keskuspankkien on käytettävä kaikkia käytettävissä olevia välineitä öljynhintojen laskun aiheuttamien inflaatio-odotusten taloudellisen alamäen  korvaamiseksi. 

Mutta mitä EU todella tarvitsee, on koordinoitu finanssipoliittinen elvytys, joka hyödyntää sen yhteisrahoitusvoimaa. Siitä huolimatta tällä hetkellä ei ole olemassa työkalua jäsenvaltioiden tukemiseksi suurten yhteisten häiriöiden keskellä. Eurooppalainen vakausmekanismi voitaisiin aktivoida äärimmäisessä tilanteessa, mutta sen käyttäminen kysynnänhallintavälineenä olisi sopimatonta. Ja EU: n solidaarisuusrahasto on liian pieni tähän työhön.

Kriisinhallintamekanismi
Covid-19-pandemia on siten EU: lle mahdollisuus luoda tehokas kriisinhallintamekanismi, joka yhdistää jäsenvaltioiden resurssit ja ohjaa ne kohti koordinoitua finanssipolitiikkaa. Idea tällaisesta 'vakuutusrahastosta' ei ole uusi: useat taloustieteilijät puolustivat ideaa viime kriisin jälkeen, kun keskustelu hallintouudistuksesta oli täydessä vauhdissa.

EU:lla on taipumus edetä etenkin vaikeina  aikoina. Ja koska miljoonat ihmiset, jotka ovat joutuneet jäämään Italiaan ja sen ulkopuolelle, voivat todistaa, Covid-19-taudinpurkaus on erittäin vaikea aika. Nyt on EU: n hetki ryhtyä nopeaan koordinoituun toimintaan ja hyödyntää vauhtia rakentaakseen tarvittavat instituutiot entistä tehokkaamman toiminnan helpottamiseksi seuraavalla kerralla.

Nykyisen geopoliittisen tilanteen pitäisi vahvistaa Euroopan motivaatiota vahvistaa kriisinhallintakykyään. Vuonna 2008 kansainvälinen yhteistyö vallitsi, ja Yhdysvallat oli luotettava kumppani Euroopalle. Kun eurooppalaiset pankit tarvitsivat epätoivoisesti Yhdysvaltain dollaria, valuutanvaihtolinjat perustettiin nopeasti rahoitusvakauden turvaamiseksi.

Nykyään sitä vastoin eristäytymismielisyys on nousussa, USA: n johtaessa. Yhdysvaltain keskuspankki ei kuunnellut ketään ennen viimeaikaisen hätäkorkoleikkauksen toteuttamista. Tämä johtaa turhautuneesti ajattelemaan, mitä tapahtuisi, jos eurooppalaiset pankit tarvitsisivat kiireellisesti dollarien rahoitusta tässä yhteydessä.

Covid-19: n pitäisi toimia voimakkaana varoituksena hallituksille ympäri maailmaa. Ympäristön pilaantumisen ja syvän taloudellisen yhteyden yhdistelmä on tehnyt maailman haavoittuvaisemmaksi kuin koskaan ennen äkillisiä, laajoja iskuja. EU on velkaa sen kansalaisilleen, että se pystyy vastaamaan.

Tietoja Lucrezia Reichlinistä:
Entinen Euroopan keskuspankin tutkimusjohtaja Lucrezia Reichlin on taloustieteen professori London Business Schoolissa.

Keskuspankkitalous - rahapolitiikan uusi ilmiö

Keskuspankkitalous

Jussi Ahokas ja Lauri Holappa, 'Rahatalous haltuun' kirjan kirjoittajat (2014 Like) keskustelevat Podcast -lähetyksessä aiheesta nimeltä "Kohden keskuspankkikapitalismia".

Jussi Ahokas on työskennellyt viime aikoina kirjaprojektin partissa. Tulossa on  tietokirja John  Maynaard Keynesistä: Lauri Holappa toteaa Rahatalous haltuun -blogin olleen kolme ja puoli vuotta tauolla - lopetettu sitä ei ole. Seuraavassa yhteenveto Ahokkaan ja Holapan Podcast -keskustelusta keskuspankkitaloudesta. Mukana on allekirjoittaneen muutama kuuntelun lomassa mieleen noussut ajatus IR:n kommentin muodossa.

Finanssikriisin aikana ja jälkeen keskuspankkien rooli talouden vakaajana on kasvanut huomattavasti. Tästä kertoo EKP:n pääjohtajan Draghin kommentti vuonna 2012 siitä, että 'tehdään kaikki mahdollinen' euron vakauden ylläpitämiseksi.

Mitä tämä kertoo kapitalismin muodonmuutoksesta? Mitä tämä merkitsee Euroopan Unionin jäsenvaltioiden taloudelle? Keskuspankin rooli on perinteisesti ollut toimia viimekäden lainaajana. Keskuspankki on pitänyt kriisien aikana kapitalismin jollakin tavalla pystyssä. Nykyään ymmärretään keskuspankin tehtävä olla ennen kaikkea hintavakauden turvaajana. Rahapolitiikan sijasta voitaisiin käyttää myös finanssipolitiikkaa. 'Volcker shock' ( (Paul Adolph Volcker toimi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajana Jimmy Carterin ja Ronald Reaganin presidenttikausilla vuosina 1979−1987) merkitsi sitä, että korot nousivat USA:ssa Fedin toimesta pilviin - se oli luonteeltaan  monetaristinen linjaus, ylikireä rahapolitiikka johti yritysten ongelmiin ja deindustrialismiin, teollisuuden alasajoon. Endogeenin tearianmuodostus - poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon pohjautuva 'rahanteko' lähti tästä liikkeelle.

Finanssikriisin jälkeen on päädytty keskuspankkitalouteen täysin uutena ilmiönä. Rahapolitiikan pienellä justeeraamisella pidetään mm. inflaatiota kurissa. Finanssipolitiikka tehokkaimmassa muodossaan edellyttäisi kuitenkin julkisen talouden vahvistamista. Poliittinen järjestelmä ei ole ollut millään tavalla valmis ekspansiivisempaan finanssipolitiikkaan. Sitä on hyväksytty vain lyhyinä, väliaikaisina toimenpiteinä, kuten korkopolitiikalla kohden nollakorkoja ja jopa negatiivisiin korkoihin suuntautumisena, määrällisenä elvyttämisenä ja erityisohjelmina pankeille. Kukaan ei olisi kymmenen vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että jotain tällaista voisi olla olemassa.

Tärkeänä seikkana on huomattava rahapoliittisen suvereniteetin puuttuminen Euroopan Valuuttaunionin jäsenmailta. Julkisen velkaantumisen kasvu aiheutti kriisin oikeastaan vain euroalueella. Pelastusta voitiin tarjota vain  ostamalla jonkin maan velkakirjoja määrättömästi ja painamalla tällä tavalla korkotason siedettävälle tasolle.

Kyse on siis 'keskuspankkikapitalismista. Mikä näiden toimien vaikutus oli rahoitusmarkkinoilla? Sillä vältettiin puuttumasta riskipitoisiin lainarakenteisiin. Minsky nimitti tätä 'moneymanagerkapitalismiksi'.  Ilman likviditeettiruisketta monet pankit kaatuisivat. Nykyoloissa emme tiedä, milloin laskukausi loppuu ja seuraava nousukausi alkaa. Kapitalismin nousu on yleensä perustunut jonkinlaiseen boomin, jonka perusteita ei ole koskaan selvitetty. Esimerkiksi valtion julkiset investoinnit valtionyhtiöiden toimesta ovat luoneet ankkurin nousulle. Keskuspankin elvytystoiminta pitää yllä 'uutta luottamusta'.  Esimerkiksi Fed on luvannut vuoroin korkojen kiristämistä ja vuoroin elvytystä.

Millainen linkki on rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden välillä? Miten se on vaikuttanut nousukauteen, Jollakin tavalla nämä toimet ovat valuneet reaalitalouteen. Lauri Holappa ei ole kohdannut vakuuttavaa selvitystä. Mikä tämän kuvion oikein selvittää? Nollakorolla jää tietenkin velanmaksajalle rahaa käteen enemmän kuin muuten olisi.

Ahokkaan mukaan tässä tarvittaisiin lisäksi finanssipolitiikkaa, eli valtion roolin vahvistamista talouspoliittisten päätösten muodossa.
Mikä rooli arvopaperien osto-ohjelmilla on, ovatko ne tuoneet jotakin hyvää tänne reaalitalouteen?  'Animal-spirit' pitää hyvää odotusmieltä yllä. Reaaliset vaikutukset ovat olleet suhteellisen pieniä. Osakekurssien indeksit ovat nousseet, riskien oton mahdollista lisääntymistä on saattanut tapahtua. Rahoituksen saatavuus ei ole ongelma endogeenisen rahan maailmassa. Ehkä se on estänyt ajautumisen uuteen kriisiin. Tässä joudutaan menemään spekulatiiviselle kentälle, jolla ei Ahokkaan mukaan  "twitterissä paljon  pisteitä kerätä".

Finanssipolitiikan tulevaisuuden mahdollisuudet?
Ahokas: seuraava vaihe kapitalismin kehityksessä lienee finanssipolitiikan jonkin asteinen takaisintuleminen. Bernie Sanders postkeyseniläisyyden edustaja  oli laittanut Twitteriin uskontunnustuksen, jonka mukaan keskuspankkien rahapolitiikalla ei päästä pidemmälle, vaan kuvaan mukaan tulee väistämättä ennen pitkää talouspolitiikka . Tarvitaan fundamentalistisempaa tukea kokonaiskysynnälle.

Holappa ei usko kuitenkaan finanssipolitiikan nopeaan tulemiseen. Kriisin torjumista tapahtuu vain  lisäämällä löpöä koneeseen - sen varassa kapitalismi elää. Ekspansiivisen talouspolitiikan torjuminen merkitsee sitä, että keskuspankin koneen öljyäminen riittää sen käynnissä pitämiseksi, vaikka tehoja ei suuremmin olekaan.

Ahokas: Trump lähtenyt haastamaan voimakkaasti Fedin toimintaa. Tästä voisi seurata heilahdus, joka avaisi tietä 'toisesta suunnasta' finanssipolitiikalle. Poliittista taloutta tarvitaan, koska ilman sitä rahamarkkinoita ei voida ymmärtää, Paineita voi tulla (esim. Italia) kovan suunsoiton kuittaamiseksi finanssipoliittisilla toimilla.

Holappa: Voiko tälle kuviolle, siis keskuspankkivetoiselle rahapolitiikalle  tulla päätöspiste? Kuinka pitkään voidaan tätä ruiskuttamista jatkaa ja minkälaisia esteitä sille voi tulla?

Ahokas: Jos 1,3 prosentin kasvu riittää, niin aika maltillisilla ohjelmilla pärjätään. Ostettavaa ilmeisesti riittää. (IR:Siksi uusia valtioiden velkakirjoja lasketaan liikkeelle). Valtioiden kohdalla alkavat jo rajat paukkua.

Holappa: Sisälle on luotu markkinakurin järjestelmä jonka mukaan ostamisesta päätetään aina erikseen. Mitä muuta ostettavaa on kuin velkakirjoja? Missä vaiheessa ollaan jo finanssipolitiikan puolella? Helikopteriraha tai keskuspankin suorat investoinnit? (IR: esimerkiksi Euroopan Investointipankin ilmastosatsaukset 1000 mrd  hiilen käytöstä luopumiseksi).

Holappa: Missä kulkee finanssipolitiikan ja rahapolitiikan raja? Ei ole olemassa mitään selvää rajaa. Voitaisiinko helikopteriraha nimetä Drohnerahaksi - uusi brändäys? Markkinakuri, onko se kokonaan häviämässä rahamarkkinoilta?

 Ahokas: Keskuspankkien väliintulon laajeneminen, korkojen negatiivisuus, merkitsee sitä  että markkinakuri on korvautunut markkinavapaudella. Italia on joutunut ottamaan tosissaan  EKP:n uhkauksen rahahanojen kiinnipanoista. Holappa: tässä tullaan poliittisiin kysymyksiin, josta voi seurata kriisiin reaalitaloudessa. OMT-ohjelman mielenkiintoisuus. Keskuspankkiohjelmien vastapainoksi vaaditaan tiukkoja reaalitalouden toimenpiteitä, jolloin reaalitalous ajautuu ideologisperäiseen kriisiin. Poliittisen kiristyksen uhka on näistä suurimpia 'oikeusavaltioperiaatteen' (IR) muodossa. Mikä OMT-ohjelman merkitys finanssipolitiikan rajoittajana, vaikka sitä ei ole aktivoitu. (IR: merkille kannattaa kuitenkin panna se, että EKP ei ole ryhtynyt vaatimaan valtioiden velkakirjojen lunastusta niiden maturiteetin puitteissa, mikä viittaa siihen että niiden OMT-ohjelman mukaisesta steriloinnin periaatteesta pidetään kiinni)


Kuinka pitkään tämä määrällinen elvyttäminen voi jatkua? Jälkikeynesiläiset eivät ajattele että se voisi kriisiytyä. Myös valtavirtaiset poliitikot ovat turvautuneet QE:hen. (IR: määrällinen elvytys endogeenisena modernina taloudellisten voimavarojen luontina on mm. Bill Mitchellin mukaan sinänsä poliittisesti neutraalia eli sitä voidaan käyttää minkä hyvänsä ideologisen tavoitteen toteuttamiseen).

Itävallan koulukunnan kovan linjan hayekilaiset ovat esittäneet näkemyksiä, joiden mukaan keskuspankit ovat tuhonneet kapitalismin. Jälkikeynesiläiset näkevät tilanteen huonona välivaiheena, josta voidaan edetä finanssipoliittisiin ratkaisuihin eli demokraattisen valtion vahvistamiseen.

Pitävätkö keskuspankit pitävät yllä zombiyrityksiä? Virtuaalisia yrityksiä, jotka olisivat syntyneet määrällisen elvytyksen tuloksena? Ahokas: Kun likviditeettiä on lisätty, voidaan kysyä, onko se aiheuttanut markkinoilla lisääntynyttä riskinottoa. Miten tästä edetään joutumatta totaaliseen tuhoon, sitä ei Ahokas pysty hahmottamaan. (IR: Vapaakaupan yhteydessä luodut ja luotavat erityistuomioistuimet jo aiheuttaneet Martti Koskenniemen mukaan myös zombiyritysten muodossa suuria menetyksiä valtioille).

Keskuspankkien maksuvalmiuden lisääminen on laskenut rimaa myös huonoille yrityksille päästä markkinoille. Onko tätä seurauksena  'luova tuho'  tai onko se tietoisena pyrkimyksenä hayekilaisella koulukunnalla? Näkymättömän käden hintasignaalit? Onko tällainen olemassa tai voidaanko sellaiseen palata? Voidaanko rahahanat pistää todella kiinni?

Holappa: Siinä ei ole mukana mitään yhteiskunta-analyysia.
----
Tämä oli sitä poliittista taloutta...

Ilpo Rossi: 
Kun EKP jäsenpankkeineen (mm. Suomen Pankki) ostaa valtion velkakirjoja taseisiinsa, se tarkoittaa vastaavansuuruisen likviditeetin syntymistä valtion rahaliikenteeseen. Tuota rahaa voidaan käyttää kirjanpidollisesti korvaamaan valtion muutoinkin harjoittamaan yritystoiminnan tukemista eri muodoissa, jolloin käyttöpääomaa vapautuu muihin  tarkoituksiin. Oletukseni on, että kaikkea tätä rahaa ei ole välittömästi käytetty yritystukiin, vaan luotu odotusarvoisia mahdollisuuuksia valtion tätä toimintaa harjoittaviin rakenteisiin paisuttamalla niiden taseita sen lisäksi että mahdollisuus anteliaaseen yritystukeen on kasvanut.

Tietenkin osalla markkinaa on ollut mahdollisuus kasvattaa investointejaan tätä kautta ja myös sillä on pidetty yllä rakentamista ja työllisyyttä. Kun katsoo kuvaa ja valtavia käytössä olevia pääomamääriä, voi todeta että paljon on jäänyt yritysten taseisiin, vararahastoihin ja ties minne käyttämättömiä resursseja.

21.1. 2020

Ilpo Rossi
Davosissa on juuri alkanut Maailman Talousfoorumi ja keskeiseksi teemaksi näyttää nousevat ilmastokysymykset. Mm. Greta Thunberg puhuu tänään tiistaina Foorumissa, Suomen pääministeri Sanna Marin on myös paikalla. Näyttäisi siltä, että 'mahdollisimman kilpailukykyinen markkina' haluaisi ottaa vetovastuun ilmastomuutoksen torjunnasta teknisen muodonvaihdoksen merkeissä, jossa hiilipohjaiset polttoaineet korvataan sähkömoottoreilla. Ne puolestaan edellyttävät valtavaa akkuteollisuuden lisäämistä. Myös Suomen valtio on valtio-omisteisten sijoitusyhtiöiden kautta lisäämässä satsauksiaan tähän uudenlaista jäteongelmaa muodostavaan ja nopeasti kasvavaan teoillisuudenhaaraan. Saksassa - jossa ei ole kaikkia akuissa tarvittavia alkuaineita kuten kobolttia - on alettu puhua myös nousevin äänenpainoin vetyvoiman puolesta, jonka jätepäästönä muodostuu - vettä! Vedyn käyttöönotto laajamittaisesti on kuitenkin huikaisevan vaativa tehtäväi. Nämä muutosprosessit ovat äärimmäisiä ja myös riskialttiita, joten ne edellyttävät yritysvastuun lisäksi mitä vakavinta yhteiskuntavastuuta sanan globaalissa merkityksessä.. Keskuspankkitalouden kannalta pitäisi tässä yhteydessä nostaa esiin kysymys: miksi ei käytetä finanssipolitiikkaa ja mahdollisteta EU:n itsensä ja jäsenvaltioiden dynaaminen ote näihin suuriin prosesseihin?

Petäistö ja Suomen tie valuuttaunionin uudistamisessa

Helena Petäistö on julkaissut mielenkiintoisen kolumnin Euroopan Valuuttaunionin, "rahaliiton" uudistamisesta MTV:n uutisten nettiversiossa. Euroopan Unionin huippuvirat näyttävät valuvan suomalaisilta sivu suun. Hän arvostelee Suomen epäjohdonmukaisuutta Euroopan keskeisten voimien, Saksan ja Ranskan  tukemisessa; osallistuminen epäviralliseen Hollannin ja pohjoismaiden "Hansaliittoon" on tainnut lopullisesti pudottaa Suomen vaikuttajamaiden sisärenkaasta - jos sitten koskaan olemme siellä todella olleet. Mitään uutta strategiaa Helena Petäistö ei varsinaisesti esitä, pikemminkin haluaa vannoa että "Ei kukaan väitä, että talouskurista pitäisi lipsua tai antaa etelän jatkaa kriisiä edeltänyttä huoletonta menoa. Mutta jokin tolkku ja kohtuus täytyy kaikessa olla." Rahaliiton uudistamisen sisällöstä hän ei esitä mitään tarkempaa, vaikka pohjoismainen sosiaalinen omatunto kolumnissa vilkahteleekin. 



 Näin Helena Petäistö kirjoittaa MTV-uutisten kolumnissaan:
"Enemmän kuin mitään muuta Euroopan Unioni on ennen kaikkea suuri kompromissi. Sitä on aina rakennettu yhteistyötä hakemalla ja vahvistamalla, ei jakolinjoja vetämällä. Kun Suomi tavoittelee tulevaisuudessa huippuvirkoja, pitäisi tämä perussääntö palauttaa taas kirkkaasti mieleen, Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.

Jos Antti Rinteen hallituksen ohjelmasta pitäisi hakea yksi selkeästi hyvä pointti, se on kyllä se, ettei sinne ole kirjattu niin sanottua uutta Hansa-liittoa, joka on Suomen aktiivisella myötävaikuttamisella repinyt EU:n sisälle uuden jakolinjan - niin kuin entisissä ei olisi jo ollut tarpeeksi.



Tällä tarkoitan ennen kaikkea toimintatapaa Euroopassa, joka ei edistä mitään, mutta saattaa kyllä osua kipeästi omaan nilkkaan. Nyt näyttää siltä, että Suomessa on viimeinkin havahduttu sille tosiasialle, ettei tällainen avoimesti EU:ta hajottava toiminta ole koskaan omien etujemme mukaista - saati sitten Euroopan.

On mahdotonta sanoa, olisiko Suomella ollut parempi onni nimitysruletissa, jos emme olisi olleet mukana Hansa-ryhmässä, mutta selvää on, ettei se ainakaan vahvistanut yhdenkään suomalaisehdokkaan asemaa.

Kummankin Hansa-ryhmän maan ehdokkaat, Hollannin Dijsselbloem ja Suomen Olli Rehn, jäivät soittelemaan lehdellä, kun Ranska runnoi läpi kolmannen, bulgarialaisen Kristalina Giorgievan, EU:n ehdokkaaksi Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon.

Molemmat maat, Suomi ja Hollanti, ovat olleet näkyvästi etunenässä vastustamassa presidentti Emmanuel Macronin pyrkimyksiä uudistaa Unionin rahaliittoa.

Toki myös Rehnin ja Dijsselbloemin välillä oli eroa, sillä Dijsselbloem oli Saksan ehdokas. Rehn ei taas ollut kummankaan, ei Saksan eikä Ranskan ehdokas.

Kysehän ei ole siitä, millaista talouspolitiikkaa Suomi ajaa EU:ssa, vaan siitä, miten se sitä ajaa. Ajaako se asiaansa repimällä avoimesti EU:lle uutta jakolinjaa vai kulisseissa kompromissia hakien? On aika ristiriitaista, että Suomi haluaa tässä ulkoisten uhkien maailmassa tukeutua vahvaan EU:niin, mutta on samaan aikaan heikentämässä sitä lietsomallaan vastakkainasettelulla.

Koko Unionin olemassaolo perustuu Euroopan historian suureen kompromissiin, ja sitä on Unionissa aina pakon edessä haettu. EU:n perusta on kahden suuren maan, kahden entisen verivihollisen, Saksan ja Ranskan sovinto.

Kun kaksi niin täysin erilaista maata ja kansaa, joilla ei ole juuri mitään yhteistä, tekee sovun, se on pakostakin vaikea kompromissi. Ja sen pohjalle on rakennettu koko EU:ta, sillä jos nämä mentaliteetiltaan ja poliittiselta historialtaan niin erilaiset maat löytävät kompromissin, voivat siihen lähteä mukaan myös etelän maat Ranskan perässä ja pohjoiset maat Saksan perässä. Muuta vaihtoehtoa ei Euroopassa ole kuin kompromissin tie.


Maaosamme on sellainen kuin se on, pahuksenmoinen erilaisten maiden kirjo. Sille tosiasialle me emme vain voi mitään - niin kuin emme sillekään, että naapurimaamme on Venäjä. Siperia on opettanut meidät hakemaan kompromisseja Venäjän kanssa. Sama pitäisi nyt osata Euroopassakin, missä etelä nyt vain on täysin erilainen kuin pohjoinen.

Vasta yhdessä, 530 miljoonan hengen Euroopassa, olemme vahvoja, jos vedämme yhtä köyttä. Siihen kuuluu niin etelä kuin pohjoinenkin, halusimme sitä tai emme. Vasta sellainen kokonaisuus pystyy pitämään puoliaan ja ajamaan etujaan putineita, pingejä ja trumpeja vastaan. Ja takaamaan jäsenilleen rauhan ja vaurauden epävakaassa maailmassa.

EU-jäsenyytensä ensimmäiset runsaat kymmenen vuotta Suomi toimi käymällä tasapuolisesti sekä Berliinissä että Pariisissa varmistaen kulisseissa omat etunsa molempien suurten kautta meteliä pitämättä. Suomi lähti pääministeri Paavo Lipposen johdolla tukemaan vahvasti Välimeri-politiikkaa ja sai sitä kautta etelän tuen pohjoisen ulottuvuuden politiikalleen.

Unionissa mikään osapuoli ei - ei etelä eikä pohjoinen - voi koskaan saada kaikkea, vaan jokaisen on suostuttava kompromissin tekoon. Se on vaikea, mutta ainoa mahdollinen tie. Ja tunnetusti pienten on siinä kokonaisuudessa osattava aina olla muita ovelampia.

Jos pienet ovat tukemassa ja edesauttamassa suurten kompromissiin pääsyä, silloin niillä on parhaat mahdollisuudet saada myös itselleen eniten. Tämän pienten ydinmaiden sillanrakentajan rooli eli kultakauttaan Lipposen aikana, jolloin Hollanti, Belgia, Luxembourg ja Suomi ponnistelivat Euroopan yhtenäisyyden eteen, kun Gerhard Schröderin ja Jacques Chiracin johtama Saksa–Ranska -akseli vähät välitti Unionista. Silloin syntyi termi Beneflux, jossa F tarkoitti Suomea. Nyt ovat Hollanti ja Suomi lähteneet vetämään aivan eri suuntaan, kun taas Belgia ja Luxembourg jatkavat samalla hyväksi havaitsemallaan linjalla.

Juuri nyt, kun Saksan ja Ranskan vastakkainasettelu on kärjistynyt, tarvittaisiin tavallistakin enemmän sillanrakentajia, ei siltojen rikkojia. Kun Euroopan ehdokasta IMF:n johtoon viimeksi valittiin, olivat ajat erilaiset.

Saksa ja Ranska pääsivät nopeasti sopuun ranskalaisesta Dominique Strauss-Kahnista, joka oli myös muiden jäsenmaiden arvostama talousosaaja. Silloin olivat murheet täysin toista luokkaa: ainoa päättäjien pöydässä esille noussut huoli oli hänen tunnettu naisten perässä juoksemisensa - joka sitten koituikin hänen kohtalokseen dramaattisella tavalla syöksemällä hänet newyorkilaiseen vankilaan. Se taas avasi tien Christine Lagardelle hänen seuraajakseen.

Mutta nyt on tilanne täysin erilainen. Euroalueen tulevaisuus riippuu sen kyvystä uudistua. Ranskan presidentin ehdotusten tyrmääminen ilman kompromissihakuisuutta ei tuota hedelmää, eikä edistä Suomen omia pyrkimyksiä sen paremmin nimityksissä kuin muussakaan.

Suomi haluaa Unionilta lisää rahaa arktisille alueille, mutta vetää silti tiukkaa EU-budjetin nollalinjaa. Macron puolestaan ajaa nimenomaan aivan yhtä sääntömääräistä rahaliittoa kuin Suomikin, ja on juuri siksi pistänyt oman maansa asioita kuntoon olosuhteissa, joissa heikommat johtajat olisivat jo kaatuneet. Kun Ranskalla on vihdoinkin vuosikymmenien odotuksen jälkeen vahva johtaja, joka hakee koko Euroopan etua tähtäämällä vahvaan Eurooppaan, pitäisi siihen osata tarttua.

Yhtä hyvin pitäisi myös alkaa nähdä, mihin Saksan vetämä schäublelainen talouskuri on johtanut. Kuluneella viikolla Nato-lähteistä ilmeni, että Saksan 128:sta hävittäjäkoneesta enää vain 39 on lentokunnossa! Pieni Suomikin saisi enemmän hävittäjiä ilmaan tuntien sisällä!

Samassa kunnossa on Saksan infrastruktuuri, rautatiet ja moottoritiet. Puhumattakaan että Saksa olisi osallistunut yhteenkään kalliista Afrikan-operaatioista, joilla islamilaisterrorismia on kitketty Euroopan takapihalta, ettei se vyöryisi tänne. Kaiken kukkuraksi Saksan paluu halpaan hiilienergiaan on tehnyt siitä Euroopan suurimman ilmansaastuttajan Puolan ohella. Sellaista talouspolitiikkaako Suomi tukee?

Ei kukaan väitä, että talouskurista pitäisi lipsua tai antaa etelän jatkaa kriisiä edeltänyttä huoletonta menoa. Mutta jokin tolkku ja kohtuus täytyy kaikessa olla. Jos yksi kansa, kreikkalaiset, kuristetaan niin, että jopa IMF myönsi tunnontuskissaan, että överiksi meni, ja jos kovan hevoskuurin käyneiden Portugalin ja Espanjan saavutukset ja Ranskan paluu rahaliiton budjettivajeraamien sisään ohitetaan olankohautuksella, ei sillä luoda edellytyksiä kaikkien tarvitsemalla eurooppalaiselle yhteistyölle.

Nyt kun etelässä palattu kaidalle tielle, on oikea hetki tarttua siihen, uudistaa rahaliittoa ja korjata sen puutteet niin, ettei seuraava kriisi sitä kaada. Suomen tehtävä olla valppaana, että se toteutetaan tarpeeksi tiukoin säännöin - ei olla estämässä välttämätöntä uudistusta.

Nyt jos koskaan Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana olisi oikea hetki palata Suomen jäsenyyden ensimmäisen vuosikymmenen menestyksekkääseen Eurooppa-politiikkaan, rakentaa uudelleen sillat ja avata kompromissihakuinen tie tasapuolisesti Euroopan molempiin veturivaltioihin. Sellaisesta politiikasta ei olisi taatusti ollut haittaa juuri nähdyssä nimitysruletissakaan. "
----
Kommentteja:
Ilpo Rossi: Suomalaisten menestyminen näistä lähtökohdista, siis ilman uusia sisällöllisiä näkemyksiä valuuttaunionista, tarkoittaisi suomalaisten joutuvan myös keskeisissä asemissa sitoutumaan "erittäin kilpailukykykyisen" markkinapolitiikan kurinalaisuuteen. Tässä suhteessa suomalaisilla - varsinkaan sosialidemokraateilla - ei taida olla  juurikaan uutta annettavaa. Oikeusvaltioperiaate EU:ssa tarkoittaa markkinoiden varaan rakentamista ja demokraattisen valtion alisteisuutta tälle periaatteelle. Erityisen selvästi se näkyy suurten vapaakauppasopimusten oikeuskäytännössä, niissä mahdollistettujen erityistuomioistuinten muodossa. Harmaan talouden suitsimisessa suomalaisilla saattaisi olla jotakin annettavaa, mutta se taas organisoituna rikollisuutena ei ole yksin Eyroopan Unionin hallinnassa oleva ulottuvuus. Euroopan Unionin huippuvirassa oleva on mitä tiukimmin sidottu myös ulostuloissaan EU:n keskeisiin toimintaperiaatteisiin - on vastoin poliittista etikettiä ryhtyä ajamaan jotakin täysin muuta kuin mitä on kirjoihin ja kansiin yhteisellä hyväksymmällä präntätty.
Mikä lopulta jumittaa niin kovasti eurooppalaisessa politiikassa? Talous- ja rahapolitiikan osalta juuret taitavat juontaa Saksan vuonna 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin ja sen sisälle rakennettuihin velkaantumista ja valtion roolia rajaaviin jarruihin. Talous- ja rahapolitiikan sitominen itse perustuslakiin tai konsolidoituihin peruskijoihin EU:n tapaan on paitsi oikeusvaltioperiaatetta, myös poliittista moniarvoisuutta loukkaavaa - estäähän tällöin jo perustuslailliset asiakirjat sosialidemokratian keskeisen päämäärän, vahvan kansanvaltaisen sosiaalivaltion rakentamisen. Olen pohdiskellut tätä ongelmaa myös äskettäisessä blogikirjoituksessani. 

Toukokuun ensimmäisen päivän painotuksia

Poimintoja vappupuheista vuonna 2019

Tytti Tuppurainen Siikajoella

"Sosialidemokraattien osalta kyse on ainakin seuraavista asioista: eläkkeensaajien toimeentuloa tulee vahvistaa ja vanhuspalvelulakiin on kirjattava 0.7 hoitajamitoitus, subjektiivinen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen on palautettava kaikille lapsille ja koulutukseen on investoitava muun muassa toteuttamalla oppivelvollisuuden laajennus ja maksuton toinen aste. Työmarkkinoiden sopimuskulttuuria on vahvistettava ja työttömien kohtelua on parannettava kumoamalla epäoikeudenmukainen aktiivimalli, Tuppurainen summaa."


Merja Mäkisalo-Ropponen Tohmajärvellä

"Esimerkiksi eläkeläisten köyhyyteen on puututtava konkreettisilla parannuksilla. Inhimillinen yhteiskunta ei voi sivusta seurata ikäihmistensä ahdinkoa. Siksi olemme vaatineet 100 euron tasokorotusta kaikkein pienimpiin eläkkeisiin useamman vuoden ohjelmalla. Pienten eläkkeiden korotuksen lisäksi edellytämme, että kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksitarkistukset tehdään lainsäädännön mukaisesti. Arvioiden mukaan näillä toimilla on mahdollista nostaa yli 50 000 ihmistä köyhyysrajan yläpuolelle ja parantaa satojen tuhansien pienituloisten eläkeläisten arkea.

Toiseksi olemme vaatineet, että vanhustenhoidon palvelut on viimein laitettava kuntoon. Siksi tarvitsemme vanhustenhoitoon 0,7 minimi hoitajamitoituksen. Johdollani puolueessa valmisteltiin uusi ikäpoliittinen ohjelma, jonka otsikkona on: Oikeus oman näköiseen ja hyvään elämään – myös ikääntyneenä. Tämä asiakirja antaa hyvät eväät ikäihmisten palvelujen kehittämiseen."


Tuula Haatainen Kirkkonummella

"Ikäihmisten keskeinen huolenaihe liittyy toimeentuloon.

SDP haluaa parantaa kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saavien toimeentuloa. Tavoitteenamme on nostaa alle 1400 euroa ansaitsevien eläkkeitä taloudellisen tilanteen salliessa kaikkiaan sadalla eurolla. Lisäksi indeksijäädytysten on loputtava. Neljässä vuodessa jäädytyksillä on syöty merkittävästi kansaneläkkeen ostovoimaa. Jatkossa indeksikorotukset on tehtävä eläkkeisiin vuosittain. Näissä toimenpiteissä on kyse ennen kaikkea oikeudenmukaisuudesta ja köyhyyden vähentämisestä. Olemme arvioineet, että näillä toimilla voidaan nostaa yli 50 000 eläkeläistä köyhyysrajan yläpuolelle.
---
Julkisuudessa on viime aikoina ollut esillä vaikeasti sairaiden vanhusten kotihoito. Vastenmielisintä on ollut lukea uutisointia, miten yksityinen voitontavoittelu ja ahneus ovat ajaneet vanhusten inhimillisen kohtelun ylitse. Näin ei voi jatkua. Vanhukset ja lapset eivät ole kauppatavaraa!

Tällä hetkellä kotona asuu aivan liian huonokuntoisia ikäihmisiä. Tämä johtuu siitä, että laitoshoitoa on vähennetty liikaa. Me tarvitsemme riittävästi kodinomaisia ympärivuorokautisia hoitopaikkoja sekä muistisairaiden ryhmäkoteja ja palveluasumista. Jokaisella vanhuksella on oikeus turvalliseen arkeen hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti.

Siksi tarvitaan lakiin selkä määräys vähimmäishoitajamitoituksesta ympärivuorokautisessa hoidossa. SDP esittää, että 0,7 vähimmäistaso tulee lakiin."


Erkki Tuomioja Kuusakoskella

"Näkemys työväenliikkeen hiipumisesta seurauksena sen menestyksestä luokkayhteiskunnan hävittämisessä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä päivittäin yhteiskuntaamme ja ympäristöämme tarkkailemalla voimme havaita.

Tänään voimme nähdä miten tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet, miten sivuun syrjäytettyjen ihmisten määrä on lisääntynyt, miten heikommassa asemassa olevien ihmisten tarvitsemia tulonsiirtoja ja palveluja on leikattu ja ajettu alas, ja miten varallisuus maailmanlaajuisesti on keskittynyt niin että kahdeksan (8) rikkainta ihmistä maailmassa omistaa yhtä paljon varallisuutta, kuin koko maapallon asukkaiden köyhempi puolisko eli 3.7 miljardia ihmistä.

Kaikki tämä kertoo sen luokkayhteiskunnan paluusta, jonka toivoimme ja kuvittelimme parhaimmillaan pohjoismaiden kaltaisissa hyvinvointivaltioissa jo hävittäneemme. Siten esimerkiksi pohjoismaita leimannut voimakas sosiaalinen liikkuvuus on jälleen vähentynyt. Yhä useampi suomalainenkin pysyy koko elämänsä ajan siinä sosiaaliryhmässä johon on syntynyt.

Eriarvoisuuden kasvu näkyy monin tavoin, kuten esimerkiksi kansanterveydessä. Pitkään jatkunut terveyserojen kaventuminen on taas kääntynyt niiden kasvuksi niin, että alimpaan sosiaaliryhmään syntyvän miehen elinikäodote on kaksitoista vuotta lyhyempi kuin ylimpään syntyneen.

Tässä ei kyse ole paluusta vanhaan työväenliikkeen synnyttäneeseen luokkayhteiskuntaan, vaan sen uuteen 2.0 versioon, jota voi kutsua luokkayhteiskunnaksi ilman luokkatietoisuutta."



Piritta Rantanen Koskenpäällä

"Eläkeläisten köyhyyteen on puututtava konkreettisilla parannuksilla. Siksi olemme vaatineet mm. sadan euron tasokorotusta kaikkein pienimpiin eläkkeisiin useamman vuoden ohjelmalla. Tavoitteenamme on, että terveyskeskuslääkärin- ja hoitajan vastaanottomaksuista voitaisiin luopua ja jokaisella on oltava oikeus laadukkaaseen hoitoon. Tänä keväänä olemme myös saaneet lukea toinen toistaan järkyttävämpiä uutisia vanhusten hoivalaitoksista ja niissä ilmenneistä laiminlyönneistä, on arvovalinta, että bisnes ei ohita ihmisoikeutta!

Hyvät ystävät,

Me sosialidemokraatit haluamme turvata vanhuksille hyvän ja turvallisen hoidon myös silloin, kun omat voimavarat eivät riitä!

Suomalainen erikoissairaanhoito on maailmallakin arvostettua ja tuotamme huipputuloksia pienin kustannuksin. Palveluntarve tulee kuitenkin kasvamaan ja sote-palveluiden uudistaminen on välttämätöntä. Haasteena on, että samaan aikaan kun väestö ikääntyy ja palveluntarve kasvaa myös sote-alan ammattilaiset ikääntyvät ja jäävät eläkkeelle. Terveydenhuoltoalalla vuosia vellonut myllerrys on myös vähentänyt kiinnostusta hoitoalan töihin. Tarvitsemme hoitotyön arvostuksen palautusta, työolojen kehittämistä ja riittävää palkkaa myös näistä töistä."

Nina Malm Simpeleellä

"Eläkeläisten köyhyys oli teema, johon vaalikentällä törmäsi useasti. SDP on ollut tästä ajan hermolla jo ohjelmatyötä tehdessään, ja meidän ratkaisumme on 100 euron tasokorotus kaikkein pienimpiin eläkkeisiin. Me emme halua seurata sivusta ikäihmisten ahdinkoa. Lisäksi olemme vaatineet 0,7 hoitajamitoituksen kirjattavaksi lakiin. Markkinat eivät ole pystyneet ilman velvoittavaa lainsäädäntöä hoitamaan asiaa niin, että hoitajilla olisi jokaiselle vanhukselle riittävästi aikaa tai, että valvonta olisi riittävää. Tämän takia hoitajamitoituksesta on sädettävä laissa."


Antti Rinne Helsingissä

"Mitä vähemmän eriarvoisuutta, sitä parempi ja menestyvämpi yhteiskunta. Tästä Suomi ja muut pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat eläviä esimerkkejä.

Yksi eriarvoisuuden räikeimmistä osoituksista on pitkän työuran tehneiden suomalaisten köyhyys. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että vuonna 2019 – Suomen ollessa yksi maailman rikkaimmista valtioista – maamme rakentaneet ihmiset joutuvat miettimään, ostavatko he ruokaa vai lääkkeitä. Sivistyneeseen valtioon ja hyvinvointivaltioon ei kuulu se, että pitkän työuran ja maamme rakentaneet ihmiset joutuvat jatkuvasti kamppailemaan toimeentulonsa kanssa.

Kyse on vanhemmistamme ja isovanhemmistamme.

Selitysten ja tekosyiden aika on kerta kaikkiaan nyt ohi.

Eläkeläisten köyhyyteen on viimein puututtava konkreettisilla parannuksilla. Inhimillinen yhteiskunta ei voi sivusta seurata ikäihmistensä ahdinkoa. Siksi olemme vaatineet 100 euron tasokorotusta alle 1400 euron eläkkeisiin useamman vuoden ohjelmalla. Asiantuntijoiden mukaan tämä yksittäinen esitys nostaa 55 000 eläkeläistä pois köyhyydestä.

Toinen luottamusta lisäävä parannus on se, että vanhustenhoidon palvelut laitetaan viimein kuntoon. Vanhusten hoivapalveluissa selville tulleet törkeydet ovat saaneet monet ikäihmiset jopa pelkäämään vanhenemista."

Eveliina Heinäluoma Lohjalla

"Myös ikäihmisten turvaa pitää vahvistaa. Tarvitsemme vanhustenhoitoon 0,7 hoitajamitoituksen.”

Antti Lindman Tikkurilassa

"Suomen sivistyksen mitta on, miten huolehdimme heistä, jotka tämän maan ovat meille rakentaneet. Ikäihmisten hoivan epäkohtien korjaaminen on arvovalinta. Riittävä hoitajien määrä on kirjattava lakiin ja kotihoitoon tarvitaan lisää aikaa ja ihmisiä.

Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja inhimilliseen ikääntymiseen ja siksi pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa on parannettava. Hallitusohjelmaan on kirjattava suuntaviivat tälle tavoitteelle."