Sääntöjen mukaan vai niitä pragmaattisesti soveltaen?

Tällä kertaa tämän Fb-sivun nimi osuu naulan kantaan; onko uusjako mahdollista - siitä tässä on kysymys. Erityisen tärkeää Euroopan kehittämisen katseleminen uudesta näkökulmasta on sosialidemokratalle; tarvitaan vahvaa, toimintakykyistä valtiota joka vastaa kansalaisten tarpeisiin ja kykenee investoimaan infraan ja palveluihin. Vahva valtio on samalla rauhan ja demokratian tae. Jatkossa nähdään, mennäänkö tässä 'koronaelvytyksesäkin' markkinakylki edellä vai suodaanko tilaa pohjoismaistyyppiselle hyvinvointivaltiolle. Sellaisen vaihtoehdon peruskirjat sallivat vain poikkeusoloissa.

Tässä Euroopan Unionin perussopimuksiin liittyvä ristiriita pähkinänkuoressa. Eurooppaoikeuden professorin Juha Raition mukaan 
"Euroopan unionin perussopimuksen mukaan apua voidaan ”tietyin edellytyksin” antaa jäsenvaltiolle, jos sellaiset luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia."

TURUN yliopiston eurooppaoikeuden professorin Jukka Snellin mielestä komission ehdotuksessa keskeinen oikeudellinen kysymys liittyy perussopimuksen artiklaan 125. Sen mukaan EU tai yksittäinen jäsenvaltio ei saa ottaa vastakseen toisen valtion taloudellisia sitoumuksia. ”Ehdotuksessa ei ole kysymys siitä, että EU vastaisi yhdenkään jäsenvaltion taloudellisista sitoumuksista. Kysymys on siitä, että koronaviruspandemian erittäin poikkeuksellisissa oloissa jäsenvaltioille annetaan tilapäisesti taloudellista avustusta ja mahdollisesti lainaa. Se on eri asia kuin taloudellisista sitoumuksista vastaaminen.”

Snell korostaa yhteisvastuun olevan EU:n keskeisiä arvoja, joka on myös kirjattu perussopimukseen.

Omana kommenttinani totean vain että Euroopan Komission puheenjohtaja Ursula von der Layen ja EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde ovat nyt ottaneet sen roolin, jota heiltä valittaessa odotettiinkin. EKP on tuonut määrällisen elvytyksen jatkamisen muodossa uusia, endogeenisia (sisäsyntyisiä) elementtejä keskuspankkirahoitukseen. Lainakorkojen matala taso, inflaation pysyminen toivotuissa rajoissa, valtioiden velkakirjojen osto ja niiden sterilisointi eli pitäminen EKP:n taseissa niiden määräajan päättyessä ovat tällaisia toimia. Euroopan Komissio on myös hyväksynyt joustamisen Maastrichtin sopimuksen velkarajoista ja lukuisia rahoitustoimia on pantu käyntiin. 

On siis irtauduttu jo aika pitkälle mm. Saksan edellyttämästä eksogeenisesta (ulkosyntyisestä) talouspolitiikan ehdollistamisesta. Suomenkin valtio voi alijäämän lisäämisen (velanoton) muodossa tavoitella koko hallitusohjelman toteuttamista edelleen vaikeutuneista olosuhteista huolimatta. Se on sosialidemokratian suosiman pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannalta toimivin vaihtoehto, koska se mahdollistaa investoinnit ja palvelujen kehittämsen julkisella sektorilla. 

Entä voidaanko kuitenkin jäsenvaltioita tukea vai suuntautuuko tukimiljardit edelleen 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus) luomiseen? Ehkä tässäkin voidaan joustaa kun huomataan, että saadakseen investoinnit käyntiin yritystoiminta tarvitsee ostovoimaa - ja sen luomisessa julkinen sektori, valtio, alueet (osavaltiot) ja kunnat ovat ratkaisevassa asemassa. Valittu tie taitaa olla ainoa mahdollinen uuden sukupolven Eurooppa-sopimuksen aikaansaamiseksi, koska peruskirjoja ei saada uudistettua - sellaista yksimielisyyttä, konsensusta ei Euroopasta löydy.

Tämän 'semesterin' (Komission toimikausi) ylivoimaisesti tärkein aloite on siis nyt tehty. Tällaista ei olisi voinut odottaa edellisiltä, Barroson ja Junckerin johtamilta komissioilta. Nyt ei pidä siis katkaista johtavan kaksikon käsiä vaan tukea heitä vaivalloisessa pyrkimyksessä uudistaa Euroopan Unionia modernimpaan suuntaan.
____________

Timo Miettinen YLEn uutissivuilla 28.5. 2020:
Koronakriisin talouteen tuoma isku on niin kova, että pitää joko sallia elvytys kansallisella tasolla tai elvyttää EU-tasolla. EU:n tasolla voidaan Miettisen mukaan elvyttää järkevämmin

– Jos elvytystoimet jätettäisiin vain valtioille, ne todennäköisesti pelastasivat vain omia yhtiöitään, jolloin EU-tason mukaan tuloon liittyy selkeä eurooppalainen lisäarvo.

EU:n tasolla elvytystä voidaan ohjata muun muassa kestävään kehityksen hankkeisiin.

Pentti Hämäläinen 28.5. 2020:

Unioni ja pelastus-/elvytyspaketti
Kommentaaria Ilpon keskeiset elementit sisältävään erinomaiseen tilanne-arvioon.
Rohkea ja ajankohdan huomioon ottaen oikea askel von der Layenilta luoda edellytykset unioni koheesion vahvistamiselle pitkään jatkuneen liudentumisen, ja eräissä yhteyksissä jopa repivänoloisten asenteiden esiintymisen tilalle. Saako tuki- ja lainarahoitusehdotus hyväksynnän, ja jos saa, minkälaisen väännön ja ehkä tinkimisen jälkeen, on tärkeää. Nouseeko tässä korona-ajassa solidaarisuus ja yhteisen (talous)unionin säilyttäminen tärkeäksi, vai jatkuuko otattelu kurin ja solidaarisuuden välillä. Media viestittää, että osa ankaruutta edustavasta nelikosta Hollanti, Tanska, Ruotsi, Itävalta, olisi liudentamassa kantaansa. Jos komission esitys toteutuu, on se eittämättä askel federaatiokehityksen polulla. 
Kun katselee hiukankin avarammin globaalissa ulottuvuudessa tapahtuvaa kehitystä ja suhteuttaa EU:n tilannetta ja sen hajautumisilmiöiden täplittämää kyvykkyyttä suoriutua niistä tavoitteista, mitkä on välttämättömiksi ehdoiksi tunnistettu säilyttääksemme pallon elinkelpoisena, ei pitäisi olla epäselvää, mistä ratkaisua on lähdettävä hakemaan. Tämänhetkisen poikkeustilanteen yli voitaneen komission ehdottamilla tuki- ja lainoitustoimilla edetä. Mutta nekään eivät ole vailla ehtoja, vaan suunnattuja niihin rakenteita uudistaviin kohteisiin, mitkä ohjelmajulistuksessa komissio on esittänyt. Siis samalla tulevaisuusorientoituneita. Mutta välittömän pelastustehtävän lisäksi, ja samanaikaisesti globaalin agendan kanssa, on päättäväisesti haettava ratkaisua perustavampaan ongelmaan: unionin jäsenmaiden talouksien suuren eriparisuuden tasoittamiseen. Tämän ’haasteen’, siis ongelman erityisesti euromaille, hanskaaminen ja eriparisuuden tasoittaminen on vaativampaa kuin ehkä uskalletaankaan uloskirjoittaa. Kohtuullinen tasoitus talouden rakenteiden muutoksena ja siihen liittyvinä yhteiskuntien suorituskykyjen välttämättömyyksinä on ylisukupolvinen. Eikä se voi tapahtua pelkästään ”yhä kilpailukykyisemmän unionin” ideologian alla. Jos sillä tiellä jatketaan, ilman yhteishyvän tavoitteen ehtona tarvittavaa solidaarisuutta, eivät tulevat työelämän kohortit suostu edessä olevaan ’korpivaellukseen’. Tässä katsannossa komission nyt tekemä ehdotus, tultuaan hyväksytyksi vaikkapa hiukan liudentuneena, voi olla riittävä koheesion vahvistamiseksi ja tulevien välttämättömyyttä hyveenä pidettävien yhteispäätösratkaisujen varmistamiseksi myös jatkossa.

Tämän päivän Kauppalehden aihetta käsittelevässä jutussa Varman Risto Murto käyttää edelleen ilmaisua Suomesta ”nettomaksajana”. En ole koskaan ymmärtänyt tämän asettamuksen mukaista perustelua sille, että unionin jäseneksi halunneet valtiot haluavat jäsenyyttä saadakseen unionilta euroja laskelmissa enemmän kuin antavat jäsenmaksuna. Tämä asenne vertautuu siihen, että hakeudutaan ’yhteishyvän yhdistykseen’, mutta ollaan valmiit olemaan jäsenenä vain sillä edellytyksellä, että saanto on euroissa suurempaa kuin jäsenmaksu. Muita yhteisön jäsenyyden tuomia etuja ei siis kalkyyliin oteta mukaan. Populistista sanailua, älyllistä naivismia, mutta aihe on vakava. Jos tämänlaisten vertailujen todellinen merkitys on niin suuri, että siitä pitää tehdä aina unionin budjettiasioita käsiteltäessä ’numero, niin nyt kannattaa ottaa mallia Britannian etenemisestä pois unionin kiristysliinoista. Siinä ovat ensimmäiset askelmerkit vapautumiseen tulossa. Seuraavalle askeltaminen on jo asteen verran helpompaa. 

30.6. 2020
Seppo Tuovinen kiinnitti huomiota myös Li Anderssonin elpymisrahastoa koskevaan analyysiin:
Li Andersson:
Kirjoitin pidemmän analyysin komission esittämästä uudesta elpymisrahastosta, tässä keskeisimmät huomiot:

- Ratkaisuille on suuri tarve: on koko Euroopan ja myös Suomen intressissä välttää euroopanlaajuista ja syvää talouskriisiä.

- Elpymisrahasto ei ole ongelmaton, ja parempia vaihtoehtojakin olisi. On myös ymmärrettävää kysyä, miksi veronmaksajien pitäisi maksaa yksityiseltä pankkisektorilta otettua lainaa sen sijaan että unioni hyödyntäisi Euroopan keskuspankkia elvytysvaran luomisessa. Elpymisrahastoa parempia ja tehokkaampia ratkaisuja Euroopalle olisivat esimerkiksi EKP:n suora rahoitus jäsenmaille ja velkojen yhteinen leikkaaminen tasapuolisesti kaikilta mailta.

- Koska näitä esityksiä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä pöydällä tai näköpiirissä, on arvioitava komission esitystä elpymisrahastosta sekä sen hyötyjä ja haittoja nykyisessä tilanteessa.

- Eurokriisissä jäsenmaat maksoivat tukipaketeista, joilla todellisuudessa pelastettiin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Vasemmistoliitolle elpymisrahaston hyväksymisen ehto on, että tämä virhe ei toistu, vaan elvytysvaroilla on pankkituen sijaan tuettava esimerkiksi kunnianhimoista vihreän kehityksen ohjelmaa sekä panostettava digitalisaatioon, osaamiseen, terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. Näin tehdyillä taloudellisilla panostuksilla voi syntyä eurooppalaista lisäarvoa yksittäisten jäsenmaiden toimiin verrattuna.

- Avaukset EU:n omien varojen keräämiseen ympäristön saralla (muovivero, päästökauppa, hiilitullit) ovat lupaavia ja kannatettavia.


- On kuitenkin todella tärkeää, että elpymisrahaston ehdoilla ei kavenneta jäsenmaiden omaa talouspoliittista päätösvaltaa. Rahaston ehdoista ei saa muodostua komission kiristysruuvia, jolla vaaditaan vahingollisia rakenteellisia uudistuksia tai finanssikriisin aikaan pahaa jälkeä tehnyttä talouskuria, eli kovaa yksityistämis- ja leikkauspolitiikkaa. On nurinkurista, että tahot, jotka kritisoivat liittovaltiokehitystä samaan aikaan vaativat kovaa ehdollisuutta elpymisrahaston varoihin. Käytännössä se tarkoittaisi komission talouspoliittisen päätäntävallan kasvattamista kansallisten parlamenttien kustannuksella.
___

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén 30.5. 2020:
”Leimallien piirre on silloin yhteisvastuu, ja jos nykyistä rahoitusehdotusta käytetään mallina, implisiittinen lupaus siitä, että vaikeuksiin joutuneet (ylivelkaantuneet) maat pelastetaan ’whatever it takes’ -periaatteella.”

"Liittovaltiokehitys tarkoittaisi yhteisvastuun ja samalla tulonjaon lisääntymistä EU:n jäsenmaiden välillä. Komission esittämän paketin 750 miljardista eurosta valtaosa, 500 miljardia, olisi lainan sijaan suoraa avustusta.

”Sinänsä ei ole mitään ihmeellistä siinä, että EU:sta on tulossa entistä selvemmin tulojakomekanismi. Kaikki liittovaltiot jakavat tuloja uudelleen. Yhdysvallatkin. Kyse on vain siitä, miten läpinäkyvää toiminta on ja mikä kannatus tässä toiminnalla on kansalaisten keskuudessa. Olennaista on toki myös, kannustaako omaksuttu tulonjakomekanismi parannuksiin instituutiossa ja politiikkasäännöissä ja sitä kautta pienentyneeseen tarpeeseen jakaa tuloja uudelleen. Kannustaako se välttämään ylivelkaantumista? Kannustaako se muihin rakenteellisiin uudistuksiin? Näistä asioista komission ehdotus on pahaenteisen hiljaa”, Virén kirjoittaa.


Ilpo Rossi: Matti Virénin blogikirjoituksen peruslähtökohta näkyy edustavan ns. valtavirtaista lähestymistapaa; monet Euroopan Komission esitykset poikkeavat endogeeniseen suuntaan noudatetusta uusliberalistisesta lähtökohdasta... ___

YLEn Areenan "politiikkaradiossa"  kävivät Satu Hassi ja Elina Lepomäki keskustelua elvytyspoaketin hyvistä ja huonoista puolista.
___
1.6. 2020
Poliittisen talouden Podcast, haastateltavana SAK:n ekomonisti Anni Marttinen. Euroopan makrotalouden infrastruktuurin uudistamisen välttämättömyys. Kun valtioilla on oikeus painaa itselleen kolikkoja, miten olisi miljardin euron kolikon lyöminen?

Miten ulos Koronan pahentamasta talouskriisistä?

Iltasanomien/Taloussanomien toimittaja Jan Hurri pohdiskelee tuon tuostakin euroalueen talouskysymyksiä ja niin tälläkin kertaa. Tässä muutama henkilökohtainen kommentti viimeisimmän 27.5. 2020 julkaistun kolumnin annista:

Kohtalaisen hyvää pohdinta Jan Hurrilta siitä, mitä nykyisen konsolidoidun perusrakenteen sisällä voidaan tehdä. Olisin jossakin vaiheessa odottanut Hurrilta yritysten, so. 'markkinan' ja valtion erilaisten roolien analysointia kasvua luotaessa. Valtio ja sen ilmaisemat kansalaisten tarpeet on aivan ylivoimainen keino uuden kasvun luomiseen vaikka velkarahalla. Valtion ja kuntien verotusoikeus jo yksistään takaa sen että jokainen vellalakin nykykoroilla luotu työpaikka luo lähes automaattisesti hyvinvointia ja kasvua, sekä tarjoaa sekataloudessa myös markkinalle mahdollisuuksia investointeihin ja kasvuun ostovoioman kasvaessa. Tämä endogeeninen malli olisi aivan  ehdottomasti toimivin malli selviämiseen tästäkin kriisistä. On suurta tuhlauista pitää työvoimaa työttömänä ja vaikka mahdollisuutta luontaiseen aktiivisuuteen kuluttajana ja taloudellisena toimijana. Euroopan Unioni kamppailee tämän ongelman kanssa niin kauan kuin nykyiset peruskirjat ovat voimassa.


Keskuspankkirahoituksella ei voida valtioiden velkataakkaa suoraan keventää; juuri se on tiukasti kielletty konsolidoiduissa perussopimuksissa. Sksi määrällinen elvytys ja sen jakaminen onkin organisoitava niin että se ei ole suoranaisessa yhteydessä valtion omiin budjettisuoritteisiin. Jos valtio on kuitenkin aiemmin tukenut yrityksiä, on kirjanpidollinen mahdollisuus koirvata näitä menoja määrällisellä elvytyksellä.

Onko määrällinen elvytys tuottanut talouskasvua? Yritysten investoinnit ovat olleet todella vähäisiä, koska määrällinen elvytys suuntautuu tarjonnan lisäämiseen mutta ei juurikaan lisää ostovoimaa. Nämä miljardit menevät yritysten taseisiin, ja Business Finlandin hyväksymiin kohteisiin, kuten koneiden ja laitteiden uusimiseen, innovaatioihin ja täysin uusiin hankkeisiin.

Inflaation mahdollisuus pysyy edelleen vähäisenä, koska EKP voi omilla toimillaan vaikuttaa korkotasoon. Tämä on yksi keskuspankin toiminnan mukanaan tuomia myöänteisiä påuolia. Toisaalta EKP joutuu tukemaan pankkeja muilla tavoin miinusmerkkisten korkojen aikana.

Velkasaneerauksesta - kuten Kreikan tapauksessa tehtiin - on surullisia ja pelottavia kokemuksia. Yhteinen velka saattaisi juridisesti ja sääntöperusteisesti johtaa tähänkin mahdollisuuteen uudelleen. Toinen velkasaneerauksen muoto olisi jäsenvaltioiden velkojen osto EKP:n taseisiin, mikä nykyisillä säännöillä on kielletty vaihtoehto.

Inflaatiota koskevassa kappaleessa Hurri tekee ajatusvirheen puhuessaan inflaation kasvusta:"Näin luultavasti kävisi ainakin siinä tapauksessa, että EKP euroalueella ja maailman muut suuret keskuspankit muilla mantereilla eivät yhtäkkiä luopuisi vakiintuneista ja monin paikoin lakisääteisistä hintavakaustavoitteistaan." Näin tapahtuisi vain, jos pankit luopuvat hintavakaustavoitteistaan.

Jan Hurri päättää kolumninsa varoitukseen korvata etukäteissäästämisellä juuri tähän hetkeen sopiva velanotto:
"Vyönkiristyksillä vikatikkeihin
Talouspolitiikan vyönkiristykset ovat jo alkaneet kummitella poliitikkojen ja poliittisten kommentaattoreiden puheissa, vaikka talous kompastui koronaan ja painui taantumaan vasta pari kuukautta sitten.

Tämä lienee omanlaisensa ennätys, sillä samaan itsetuhoiseen "ratkaisuun" päädyttiin niin 1990-luvun lamavuosina kuin viime vuosikymmenen kriisivuosina sentään vasta pari vuotta noiden edellisten suurten talouskriisien alkamisen jälkeen.

Ja niin kuin kummallakin edellisellä kerralla niin todennäköisesti myös seuraavalla kerralla talouspolitiikan kiristäminen alkaa ennen aikojaan – ja lisää eikä suinkaan supista valtion velkaantumista.

Yritykset supistaa julkisen talouden alijäämiä ja velkatarpeita kääntyvät herkästi tarkoitustaan vastaan jos niihin ryhdytään ennen kuin talous on kunnolla toipunut kasvuun ja kestää julkisen talouden tasapainottamista tapailevat veronkorotukset ja tai menoleikkaukset."

_____
SAK:n ekonomisti Anne Marttinen tänään 27.5. 2020 julkaistusta Euroopan Unionin ehdotuksesta Korona-kriisin taloudellisiin vaikutuksiin vastaavan elpymisrahaston raameista:
"SAK:n mielestä ei ole Suomen tai EU:n etu, että tässä kohtaa asetutaan komission ehdotuksia vastaan. Elvytyspaketti on saatava mahdollisimman nopeasti ja järkevästi läpi. Koronakriisin hoidossa tulisi olla pragmaattinen ja ottaa huomioon ratkaisun käytännön vaikutukset euroalueen talouteen. Euroalue tarvitsee investointeja talouden kuopasta ylös pääsemiseksi ja elpymisrahasto on tähän oiva työkalu. Rahastosta hyötyy myös Suomi, kun se saa suoraan varoja omien investointiensa rahoittamiseen."
Mielestäni hyvä ja perusteltu kannanotto...

Veikko Räntilä 15.5. 2020
Kriisin hyödyntäjät

On aika tyypillistä, että kriiseissä talouseliitti, yritykset ja jopa huijarit hyödyntävät tilannetta. Koronakriisin taloudellisten vaikutusten hillitsemiseksi on  käynnistetty miljardien tukiohjelma ilman yhteiskunnallisia velvoitteita,  ilman ympäristö- tai ilmastotavoitteita puhumatta  minkään asteista takaisinmaksusta. Markkinatalouteen kuuluu, että huijarit ottavat aina osansa kriiseissä kuten nyt maskikaupoissa.

Suojainten kansallinen tuotanto käynnistyy vastaa toukokuussa.  Näiden markkinat syntyivät vasta, kun julkinen puoli päätti ryhtyä niiden tilauksiin.  Yksityisen puolen aloiteellisuutta ei juuri aiemmin esiintynyt. USA:ssa oli kylläkin mielenkiintoinen tilanne. Vaikka Trump hylkäsi liittovaltiolle tarjotun sertifioidun  kasvosuojainten tuotannon käynnistämisen tammikuussa, voi siitä tuskin tehdä yleisiä päätelmiä julkisen toimijan tavasta toimia. Sama koskee myös yksityistä toimijaa. Erot ovat suuria ymmärryksessä, tavoitteissa, moraalissa ja vastuullisuudessa.  Sama henkilö toimii julkisena ja yksityisenä päätöksentekijänä.  Kovin  yksinkertaisia päätelmiä yksityisen ja julkisen paremmuudesta ei ole tehtävissä. Tiedetään myös, että useimmat merkittävät tuotannolliset innovaatiot  ovat julkisissa tutkimuskeskuksissa  luotuja tai julkisen rahan tukemina synnytettyjä. Julkisen ja yksityisen yhteenkietoutuminen on syvää ja laajaa. Puhtaan kapitalismin tai  sosialismin  sovellusta ei kehittyneistä maista tahdo löytää.

Vallanpitäjien läheisten väitetään sosialistisissa järjestelmissä  saavan suhteillaan epäoikeudenmukaisia etuja. Sama koskee kapitalismia. Laaja lobbauskoneisto, korruptio, mafia ja hyväveliverkostot hoitavat erityisetuja näille tahoilla kaikkialla.

Toiveet valtion roolin pienentämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa yhä kasvavien yritystukivaatimusten  kanssa.  Koronan jälkeen  näyttää Suomen valtion yritystuista aiheutunut  velka nousevan useaan kymmeneen  miljardiin euroon. Veronalennusten ja yritystukien riskinä on  myös, että niistä tulee pysyviä. Näin on usein käynyt. Seuraavassa kriisissä ei tällöin ole mitään  pelivaraa.  Suhdannepolitiikan oikeaoppinen harjoittaminen tahtoo olla  vaikeaa niin keynesiläisille kuin  uusliberalisteillekin. Markkinataloudesta ei taida myöskään enää olla kysymys kun talous on pysyvästi julkisilla tukijaloilla.


Tampereella 15.5.2020 Veikko Räntilä

EU nostanut kiistan erityistuomioistuimista YK-tasolle

847 000 allekirjoitusta  erityistuomioistuimia  ja yrityksiä koskevia sääntöjä  vastaan  

Itävallan Attac -järjestö raportoi neuvotteluista  Euroopan Komission ja YK:n kansainvälisen kauppaoikeuskomission ( (UNCITRAL)  välillä.  Ne  ovat johtaneet siihen, että 847 000 allekirjoittajaa vaatii erityisten ISDS -oikeustuomioistuinten  lopettamista ja sen sijaan laatimaan yrityksille  sääntöjä, jotka saattavat ne vastuuseen  ihmisoikeusrikkomuksista. Itävallan ASttac on erityisen kiinnostunut näistä neuvotteluistab siksikin, että Wien on näiden neuvottelujen toinen vuosittainen järjestämispaikka.

"Yhdessä Foorumin järjestöjen "Anders Handeln" ja "Itävallan Allianssi " kanssa olemme allekirjoittaneet vetoomuksen "Oikeuksia ihmisille - sääntöjä yrityksille - lopettakaa ISDS!" ja se on luovutettu Itävallan koko maan hallitusta edustaneelle varakansleri Werner Koglerille 6. helmikuuta. Allekirjoitukset kerättiin yhdessä yli 200 muun eurooppalaisen organisaation, ammattiliiton ja sosiaalisen liikkeen kanssa vuoden aikana. Kiitos kaikille, jotka allekirjoittivat!

Itävallan olisi näytettävä esimerkkiä ja luotava painostusta EU: n tasolla, jotta ihmisten oikeudet ja yrityksiä koskevat säännöt lopulta pannaan täytäntöön.

Erityistuomioistuimet yrityksille (ISDS) ovat etuoikeuksia, joita ei voida perustella millään. Yritykset voivat vaatia valtioita yksityisiin välimiesoikeuksiin, jos he pelkäävät, että uudet ilmastonsuojelutoimenpiteet tai parannetut työntekijöiden oikeudet voivat vähentää niiden odotettuja voittoja.

 Nämä erityiset lailliset oikeudet myönnetään kauppaa ja investointeja koskevilla sopimuksilla, kuten CETA tai energiaperuskirja.
"ISDS-oikeudenkäyntien lisääntyminen ilmastonsuojelulakeja vastaan, kuten öljyntuotannon kielto Italiassa Adrianmerellä tai Uniperin uhkaama oikeusjuttu Hollannin hiilen lopettamista vastaan, viivästyvät ja tekevät ilmastonsuojelusta kalliimpaa tulevaisuuden kustannuksella. Sen sijaan, että lopettaisimme tämän rinnakkaisoikeuden ja sen korvausvaatimukset, EU yrittää ankkuroida sen maailmanlaajuisesti YK: n kansainvälisen kaupan oikeuden komitean (UNCITRAL) puitteissa ”, kritisoivat foorumin perustajat Anders Handel ja Itävallan Allianssi.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää yrityksille sitovia sääntöjä

Vaikka EU jatkaa yritysten rinnakkaisoikeuden edistämistä, neuvottelut YK: n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevasta sopimuksesta ovat kovat. Tällainen sopimus takaisi sen, että yrityksiä voidaan pitää vastuussa ihmisoikeusrikkomuksista maailmanlaajuisesti.

Vetoomuksen allekirjoittajien suurella määrällä on kuitenkin jo ollut vaikutus. Osana viidettä neuvottelukierrosta lokakuussa 2019 EU ja yksittäiset jäsenvaltiot osallistuivat enemmän keskusteluun. Itävallan Allianssi ja Anders Handeln suhtautuvat tähän myönteisesti ja vaativat varaministeriä ja hallitusta puolustamaan YK: n sopimusta sekä Itävallan ja EU: n laajuista due diligence -lakia (Tällä kartoitetaan ennakolta yrityskauppaan liittyviä riskejä ja vastuita.) sekä EU: n neuvotteluvaltuuksia. ”Tästä eteenpäin sen on oltava voimakkaampaa. Viimeinkin on varmistettava, että ihmisoikeuksia loukkaavat yritykset eivät enää jää rankaisematta. Itävallan olisi näytettävä hyvää esimerkkiä ja luotava painostusta EU: n tasolla, jotta kansalaisten oikeudet ja yrityksiä koskevat säännöt lopulta pannaan täytäntöön. "

Yli 200 organisaation, ammattiliiton liitto käynnisti tammikuussa 2019 yleiseurooppalaisen kampanjan "Ihmisten oikeudet, yritysten säännöt - lopeta ISDS!" ja sosiaaliset liikkeet alkoivat. Täydellinen luettelo organisaatioista löytyy täältä . Vetoomus allekirjoitettiin 22. tammikuuta 2019 - 24. tammikuuta 2020.

*Vetoomuksen koko teksti:

"Nykyisissä kauppa- ja sijoitussopimuksissa yrityksille annetaan kauaskantoisia erityisiä oikeuksia ja mahdollisuus käyttää rinnakkaisoikeutta näiden oikeuksien toteuttamiseksi. Kehotamme EU: ta ja sen jäsenvaltioita lopettamaan nämä etuoikeudet vetämällä ne pois kauppa- ja sijoitussopimuksista, jotka sisältävät erityiset laillisia  oikeuksia. Emme enää tee tällaisia,  erityisillä laillisilla oikeuksilla varustettuja ​​sopimuksia. Kutsumme myös EU: ta ja sen jäsenvaltioita puolustamaan parhaillaan neuvoteltua YK: n sitovaa sopimusta, jonka mukaan yritykset ovat vastuussa ihmisoikeusrikkomuksista ja siten lopettaa niiden rankaisemattomuus; Jäsenvaltioiden sopimusten  on laillisesti velvoitettava yritykset kunnioittamaan ihmisoikeuksia, ympäristöä ja sosiaalisia normeja harjoittaessaan liiketoimintaa ulkomailla.Yritysten ihmisoikeusrikkomusten kohteeksi joutuneiden on saatava oikeusturvaa. "

Mikä on MIC?

Idea  monenvälisestä Investemt Court -tuomioistuimesta - lyhenteenä  MIC -  syntyi EU: n komission reaktiona yksityisten välimiesoikeuksien laajalle levinneelle kritiikille vapaakauppasopimusten  TTIP ja  CETA käsittelyn yhteydessä .  Tarkoitus on saada uusi alusta paljon kritiikkiä saaneeseen ehdotukseen kauppasopimusten erityistuomioistuimista.


Mikä on MICja mitä sillä tavoitellaann?
MIC-ajatukseen ei ensisijaisesti kuulu varsinainen  monenkeskinen sopimus, vaan pyrkimys määritellä  sijoittajavaltion vastuu oikeusprosesseissa.  MIC on tarkoitettu  korvaamaan nykyiset yksityiset välimiesoikeudet.  MIC on tarkoitus ankkuroida tuleviin EU: n sopimuksiin yksityisten välimiesoikeuksien sijaan.  Oikeudenkäyntien oikeusperustana on  kahden tai useamman maan väliset sijoitussopimukset.  Ainoastaan yrityksillä yksinoikeus nostaa kanteita, jos ne eivät ole tyytyväisiä muutoksiin, vaan sen sijasta hyödyttävät ympäristöä tai yhteiskuntaa.

Onko MIC parempi kuin yksityiset välimiesoikeudet?
Verrattuna sijoittajien ja valtioiden oikeudenkäynteihin, kuten vanhoihin sijoitussopimuksiin (esimerkiksi  energiaperuskirjaa koskevaan sopimukseen  ) se  tuo pieniä parannuksia prosessiin.  Esimerkiksi menettelyjen on oltava avoimempia ja muutoksenhaun pitäisi olla mahdollisia.  Ehdotus on lisännyt  jäsenvaltioiden kiinnostusta rinnakkaisoikeuden käyttöön ja sen ongelmiin.  Monissa maissa (Meksikossa, Turkissa, Perussa, Italiassa, Filippiineillä) pyritään pääsemään niistä eroon kokonaan.  Intia, Etelä-Afrikka ja Indonesia ovat jo hyväksyneet tällaiset sopimukset.

Mitkä ovat MIC-ongelmat?
MIC ei perusteellisesti muuta epäoikeudenmukaista järjestelmää, tästä turvajärjestelystä  on paljon hyödytyä ennenkaikkea ulkomaisille sijoittajille. Kuten yksityiset välimiesoikeudet, myös se haastaa   ne demokraattiset käytännöt, joissa lähtökohtana on yleinen etu. Kuten yksityisissä välimiesoikeuksissa, ulkomaisilla sijoittajilla on etuoikeus ryhtyä toimiin 'uuvuttamatta  turhaan kansallista oikeusprosessia'.

Oikeudenkäyntien oikeusperusta ja myöskään muutu.  Yritykset edellyttävät voivansa saada valtioita turvalausekkeita, kuten "oikeudenmukainen ja edullinen kohtelu".  Tämä antaa niille mahdollisuuden saada suuria korvauksia osavaltioiden, liittovaltioiden ja kuntien suorittamista toimenpiteistä yleisen edun nimissä. Yrityksillä on siis kauaskantoisia erityisiä oikeuksia, mutta niiltä ei vaadita erityisesti mitään.

Miten tämä prosessi etenee?
Aloitteen lähtökohtana on EU: n komission kesäkuusta  2016 lähtien tavoittelema erityisen oikeusmenettelyn perustaminen (monenkeskinen sijoitustuomioistuin, MIC).  Tätä koskeva toimeksianto tehtiin maaliskuussa 2018.

Yrittäjät voivat parhaiten edistää tätä tavoitetta  UNCITRAL-ohjelmassa (Yhdistynyt Kansakuntien kansainvälinen kaupan oikeuden komitea).  Tämä Wienissä toimiva YK: n organisaatio kokoontuu kahdesti vuodessa - vuorotellen New Yorkissa (kevät) kyllä Wienissä (syksy).

EU: n komission tavoitteena on aloittaa konkreettiset neuvottelut MIC: stä.  Aikaisemmissa keskusteluissa kerättiin esiinnousseet ongelmat olemassa olevasta ISDS-järjestelmästä. Aluksi on käsitelty sellaisia keskeisiä kohtia, joihin arvellaan löydettävän ratkaisuja.  UNCITRAL-työryhmässä ei tarvitse kuitenkaan missään nimessä ole laajaa käyttöä EU: n komissio ehdotuksille.  Maat, kuten Etelä-Afrikka, Brasilia, Indonesia tai Intia, tekevät omia ehdotuksiaan, jos osa suuntautuu eri suuntaan.

Kritiikki ja  kansalaisyhteiskunnan vastustus erityistuomioistuimia kohtaan jatkuu siis - mutta nyt Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tasolla.

12.2. 2020
Päivän (12.2. 2020) Frankfurter Rundschau kertoo, että Saksan kristillisdemokraattinen Unioni CDU vastustaa Paulskirchenin kaupungissa Saksassa järjestettävää Attacin 20-vuotisjuhlaa. Kaupungin pormestari Peter Feldmann (SPD) aikoo avata Paulskirchen globalisaation vastustajille päästäen Attacin juhlimaan sen 20. vuosipäivää. Lauantaina 15. helmikuuta järjestetään kaupungin ja Attacin yhteinen tapahtuma. Feldmann haluaa toivottaa aktivistit henkilökohtaisesti tervetulleiksi Paulskirchen puheessa. Attac-järjestö on tunnettu globlisaatiokritiikistään. Saksan valtionvarainministeriön kansalaisjärjestötoimintaa tukeva yksikkö on ilmoittanut ettei Attacia tueta kansalaisjärjestönä 'sen poliittisen luonteen' vuoksi. Attac suhtautuu myös kriittisesti mm. Euroopan Unionin lukuisiin vapaakauppasopimuksiin ja erityisesti niiden yhteydessä tavoiteltuihin erityistuomioistuimiin. Samoin Attac on arvostellut voimakkaasti vapaakaupan ympäristövaikutuksia ja sosiaalisen sekä työoikeudellisen lähestymistavan sivuuttamista.

---
12.2. 2020
Attac arvostelee EU: n ja Vietnamin sopimuksen hyväksymistä

Ei ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien suojaamista, rinnakkaisoikeuden laajentaminen edelleen yrityksille...

Euroopan parlamentin enemmistö hyväksyi tänään kauppasopimuksen ja EU: n ja Vietnamin välisen investointisopimuksen.  Itävaltalaisten parlamentin Vihreät ja sosiaalidemokraattiset jäsenet ovat hylänneet molemmat sopimukset. ÖVP: n, NEOS: n ja FPÖ: n parlamentin jäsenet ovat hyväksyneet sopimuksen.

Globalisaatiota kritiiselle Attac-verkostolle hyväksyminen on seuraava menetetty mahdollisuus EU: n kauppapolitiikan uudelleensuuntaamiseen ilmaston suojelemiseksi sekä työ- ja ihmisoikeuksien parantamiseksi.

Tämän päivän  EU: n parlamentin enemmistöpäätös on ristiriidassa sen 15. tammikuuta 2020 tekemän päätöksen kanssa vihreästä sopimuksesta. Sen mukaan "kaikissa kansainvälisissä kauppa- ja investointisopimuksissa tulisi olla vahvat, sitovat ja täytäntöönpanokelpoiset luvut kestävästä kehityksestä - mukaan lukien ilmasto ja ympäristö".  Mitään näistä ei kuitenkaan löydy m EU: n ja Vietnamin välisessä sopimuksessa. "Ilmastoa ja työntekijöiden suojelua koskevat luvut ovat edelleen hampaattomia", kritisoi Attacin Alexandra Strickner.

Sijoitussopimukseen sisältyvien yritysten erityisillä oikeudenkäynneillä nämä ja ulkomaiset sijoittajat voivat nostaa oikeudenkäynnin kaikissa sopimusvaltioissa, myös Itävallassa, vahingoista, jos ne esimerkiksi säätävät sellaisia ilmastonsuojelua, työturvallisuutta ja työterveyttä koskevia lakeja, jotka voivat vähentää yritysten voittoja, Attac arvostelee.

Vaikka kauppasopimus voi tulla voimaan EU: n parlamentin hyväksynnällä, sijoitussopimus, mukaan lukien erityiset lailliset oikeudet yrityksille, on edelleen kuljettava kaikkien EU: n jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien läpi.

Yksityiskohtainen kritiikki sopimuksesta löytyy myös EP: n jäsenille osoittamassa kirjeessä Erilaiset toimet.

Petäistö ja Suomen tie valuuttaunionin uudistamisessa

Helena Petäistö on julkaissut mielenkiintoisen kolumnin Euroopan Valuuttaunionin, "rahaliiton" uudistamisesta MTV:n uutisten nettiversiossa. Euroopan Unionin huippuvirat näyttävät valuvan suomalaisilta sivu suun. Hän arvostelee Suomen epäjohdonmukaisuutta Euroopan keskeisten voimien, Saksan ja Ranskan  tukemisessa; osallistuminen epäviralliseen Hollannin ja pohjoismaiden "Hansaliittoon" on tainnut lopullisesti pudottaa Suomen vaikuttajamaiden sisärenkaasta - jos sitten koskaan olemme siellä todella olleet. Mitään uutta strategiaa Helena Petäistö ei varsinaisesti esitä, pikemminkin haluaa vannoa että "Ei kukaan väitä, että talouskurista pitäisi lipsua tai antaa etelän jatkaa kriisiä edeltänyttä huoletonta menoa. Mutta jokin tolkku ja kohtuus täytyy kaikessa olla." Rahaliiton uudistamisen sisällöstä hän ei esitä mitään tarkempaa, vaikka pohjoismainen sosiaalinen omatunto kolumnissa vilkahteleekin. 



 Näin Helena Petäistö kirjoittaa MTV-uutisten kolumnissaan:
"Enemmän kuin mitään muuta Euroopan Unioni on ennen kaikkea suuri kompromissi. Sitä on aina rakennettu yhteistyötä hakemalla ja vahvistamalla, ei jakolinjoja vetämällä. Kun Suomi tavoittelee tulevaisuudessa huippuvirkoja, pitäisi tämä perussääntö palauttaa taas kirkkaasti mieleen, Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.

Jos Antti Rinteen hallituksen ohjelmasta pitäisi hakea yksi selkeästi hyvä pointti, se on kyllä se, ettei sinne ole kirjattu niin sanottua uutta Hansa-liittoa, joka on Suomen aktiivisella myötävaikuttamisella repinyt EU:n sisälle uuden jakolinjan - niin kuin entisissä ei olisi jo ollut tarpeeksi.



Tällä tarkoitan ennen kaikkea toimintatapaa Euroopassa, joka ei edistä mitään, mutta saattaa kyllä osua kipeästi omaan nilkkaan. Nyt näyttää siltä, että Suomessa on viimeinkin havahduttu sille tosiasialle, ettei tällainen avoimesti EU:ta hajottava toiminta ole koskaan omien etujemme mukaista - saati sitten Euroopan.

On mahdotonta sanoa, olisiko Suomella ollut parempi onni nimitysruletissa, jos emme olisi olleet mukana Hansa-ryhmässä, mutta selvää on, ettei se ainakaan vahvistanut yhdenkään suomalaisehdokkaan asemaa.

Kummankin Hansa-ryhmän maan ehdokkaat, Hollannin Dijsselbloem ja Suomen Olli Rehn, jäivät soittelemaan lehdellä, kun Ranska runnoi läpi kolmannen, bulgarialaisen Kristalina Giorgievan, EU:n ehdokkaaksi Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon.

Molemmat maat, Suomi ja Hollanti, ovat olleet näkyvästi etunenässä vastustamassa presidentti Emmanuel Macronin pyrkimyksiä uudistaa Unionin rahaliittoa.

Toki myös Rehnin ja Dijsselbloemin välillä oli eroa, sillä Dijsselbloem oli Saksan ehdokas. Rehn ei taas ollut kummankaan, ei Saksan eikä Ranskan ehdokas.

Kysehän ei ole siitä, millaista talouspolitiikkaa Suomi ajaa EU:ssa, vaan siitä, miten se sitä ajaa. Ajaako se asiaansa repimällä avoimesti EU:lle uutta jakolinjaa vai kulisseissa kompromissia hakien? On aika ristiriitaista, että Suomi haluaa tässä ulkoisten uhkien maailmassa tukeutua vahvaan EU:niin, mutta on samaan aikaan heikentämässä sitä lietsomallaan vastakkainasettelulla.

Koko Unionin olemassaolo perustuu Euroopan historian suureen kompromissiin, ja sitä on Unionissa aina pakon edessä haettu. EU:n perusta on kahden suuren maan, kahden entisen verivihollisen, Saksan ja Ranskan sovinto.

Kun kaksi niin täysin erilaista maata ja kansaa, joilla ei ole juuri mitään yhteistä, tekee sovun, se on pakostakin vaikea kompromissi. Ja sen pohjalle on rakennettu koko EU:ta, sillä jos nämä mentaliteetiltaan ja poliittiselta historialtaan niin erilaiset maat löytävät kompromissin, voivat siihen lähteä mukaan myös etelän maat Ranskan perässä ja pohjoiset maat Saksan perässä. Muuta vaihtoehtoa ei Euroopassa ole kuin kompromissin tie.


Maaosamme on sellainen kuin se on, pahuksenmoinen erilaisten maiden kirjo. Sille tosiasialle me emme vain voi mitään - niin kuin emme sillekään, että naapurimaamme on Venäjä. Siperia on opettanut meidät hakemaan kompromisseja Venäjän kanssa. Sama pitäisi nyt osata Euroopassakin, missä etelä nyt vain on täysin erilainen kuin pohjoinen.

Vasta yhdessä, 530 miljoonan hengen Euroopassa, olemme vahvoja, jos vedämme yhtä köyttä. Siihen kuuluu niin etelä kuin pohjoinenkin, halusimme sitä tai emme. Vasta sellainen kokonaisuus pystyy pitämään puoliaan ja ajamaan etujaan putineita, pingejä ja trumpeja vastaan. Ja takaamaan jäsenilleen rauhan ja vaurauden epävakaassa maailmassa.

EU-jäsenyytensä ensimmäiset runsaat kymmenen vuotta Suomi toimi käymällä tasapuolisesti sekä Berliinissä että Pariisissa varmistaen kulisseissa omat etunsa molempien suurten kautta meteliä pitämättä. Suomi lähti pääministeri Paavo Lipposen johdolla tukemaan vahvasti Välimeri-politiikkaa ja sai sitä kautta etelän tuen pohjoisen ulottuvuuden politiikalleen.

Unionissa mikään osapuoli ei - ei etelä eikä pohjoinen - voi koskaan saada kaikkea, vaan jokaisen on suostuttava kompromissin tekoon. Se on vaikea, mutta ainoa mahdollinen tie. Ja tunnetusti pienten on siinä kokonaisuudessa osattava aina olla muita ovelampia.

Jos pienet ovat tukemassa ja edesauttamassa suurten kompromissiin pääsyä, silloin niillä on parhaat mahdollisuudet saada myös itselleen eniten. Tämän pienten ydinmaiden sillanrakentajan rooli eli kultakauttaan Lipposen aikana, jolloin Hollanti, Belgia, Luxembourg ja Suomi ponnistelivat Euroopan yhtenäisyyden eteen, kun Gerhard Schröderin ja Jacques Chiracin johtama Saksa–Ranska -akseli vähät välitti Unionista. Silloin syntyi termi Beneflux, jossa F tarkoitti Suomea. Nyt ovat Hollanti ja Suomi lähteneet vetämään aivan eri suuntaan, kun taas Belgia ja Luxembourg jatkavat samalla hyväksi havaitsemallaan linjalla.

Juuri nyt, kun Saksan ja Ranskan vastakkainasettelu on kärjistynyt, tarvittaisiin tavallistakin enemmän sillanrakentajia, ei siltojen rikkojia. Kun Euroopan ehdokasta IMF:n johtoon viimeksi valittiin, olivat ajat erilaiset.

Saksa ja Ranska pääsivät nopeasti sopuun ranskalaisesta Dominique Strauss-Kahnista, joka oli myös muiden jäsenmaiden arvostama talousosaaja. Silloin olivat murheet täysin toista luokkaa: ainoa päättäjien pöydässä esille noussut huoli oli hänen tunnettu naisten perässä juoksemisensa - joka sitten koituikin hänen kohtalokseen dramaattisella tavalla syöksemällä hänet newyorkilaiseen vankilaan. Se taas avasi tien Christine Lagardelle hänen seuraajakseen.

Mutta nyt on tilanne täysin erilainen. Euroalueen tulevaisuus riippuu sen kyvystä uudistua. Ranskan presidentin ehdotusten tyrmääminen ilman kompromissihakuisuutta ei tuota hedelmää, eikä edistä Suomen omia pyrkimyksiä sen paremmin nimityksissä kuin muussakaan.

Suomi haluaa Unionilta lisää rahaa arktisille alueille, mutta vetää silti tiukkaa EU-budjetin nollalinjaa. Macron puolestaan ajaa nimenomaan aivan yhtä sääntömääräistä rahaliittoa kuin Suomikin, ja on juuri siksi pistänyt oman maansa asioita kuntoon olosuhteissa, joissa heikommat johtajat olisivat jo kaatuneet. Kun Ranskalla on vihdoinkin vuosikymmenien odotuksen jälkeen vahva johtaja, joka hakee koko Euroopan etua tähtäämällä vahvaan Eurooppaan, pitäisi siihen osata tarttua.

Yhtä hyvin pitäisi myös alkaa nähdä, mihin Saksan vetämä schäublelainen talouskuri on johtanut. Kuluneella viikolla Nato-lähteistä ilmeni, että Saksan 128:sta hävittäjäkoneesta enää vain 39 on lentokunnossa! Pieni Suomikin saisi enemmän hävittäjiä ilmaan tuntien sisällä!

Samassa kunnossa on Saksan infrastruktuuri, rautatiet ja moottoritiet. Puhumattakaan että Saksa olisi osallistunut yhteenkään kalliista Afrikan-operaatioista, joilla islamilaisterrorismia on kitketty Euroopan takapihalta, ettei se vyöryisi tänne. Kaiken kukkuraksi Saksan paluu halpaan hiilienergiaan on tehnyt siitä Euroopan suurimman ilmansaastuttajan Puolan ohella. Sellaista talouspolitiikkaako Suomi tukee?

Ei kukaan väitä, että talouskurista pitäisi lipsua tai antaa etelän jatkaa kriisiä edeltänyttä huoletonta menoa. Mutta jokin tolkku ja kohtuus täytyy kaikessa olla. Jos yksi kansa, kreikkalaiset, kuristetaan niin, että jopa IMF myönsi tunnontuskissaan, että överiksi meni, ja jos kovan hevoskuurin käyneiden Portugalin ja Espanjan saavutukset ja Ranskan paluu rahaliiton budjettivajeraamien sisään ohitetaan olankohautuksella, ei sillä luoda edellytyksiä kaikkien tarvitsemalla eurooppalaiselle yhteistyölle.

Nyt kun etelässä palattu kaidalle tielle, on oikea hetki tarttua siihen, uudistaa rahaliittoa ja korjata sen puutteet niin, ettei seuraava kriisi sitä kaada. Suomen tehtävä olla valppaana, että se toteutetaan tarpeeksi tiukoin säännöin - ei olla estämässä välttämätöntä uudistusta.

Nyt jos koskaan Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana olisi oikea hetki palata Suomen jäsenyyden ensimmäisen vuosikymmenen menestyksekkääseen Eurooppa-politiikkaan, rakentaa uudelleen sillat ja avata kompromissihakuinen tie tasapuolisesti Euroopan molempiin veturivaltioihin. Sellaisesta politiikasta ei olisi taatusti ollut haittaa juuri nähdyssä nimitysruletissakaan. "
----
Kommentteja:
Ilpo Rossi: Suomalaisten menestyminen näistä lähtökohdista, siis ilman uusia sisällöllisiä näkemyksiä valuuttaunionista, tarkoittaisi suomalaisten joutuvan myös keskeisissä asemissa sitoutumaan "erittäin kilpailukykykyisen" markkinapolitiikan kurinalaisuuteen. Tässä suhteessa suomalaisilla - varsinkaan sosialidemokraateilla - ei taida olla  juurikaan uutta annettavaa. Oikeusvaltioperiaate EU:ssa tarkoittaa markkinoiden varaan rakentamista ja demokraattisen valtion alisteisuutta tälle periaatteelle. Erityisen selvästi se näkyy suurten vapaakauppasopimusten oikeuskäytännössä, niissä mahdollistettujen erityistuomioistuinten muodossa. Harmaan talouden suitsimisessa suomalaisilla saattaisi olla jotakin annettavaa, mutta se taas organisoituna rikollisuutena ei ole yksin Eyroopan Unionin hallinnassa oleva ulottuvuus. Euroopan Unionin huippuvirassa oleva on mitä tiukimmin sidottu myös ulostuloissaan EU:n keskeisiin toimintaperiaatteisiin - on vastoin poliittista etikettiä ryhtyä ajamaan jotakin täysin muuta kuin mitä on kirjoihin ja kansiin yhteisellä hyväksymmällä präntätty.
Mikä lopulta jumittaa niin kovasti eurooppalaisessa politiikassa? Talous- ja rahapolitiikan osalta juuret taitavat juontaa Saksan vuonna 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin ja sen sisälle rakennettuihin velkaantumista ja valtion roolia rajaaviin jarruihin. Talous- ja rahapolitiikan sitominen itse perustuslakiin tai konsolidoituihin peruskijoihin EU:n tapaan on paitsi oikeusvaltioperiaatetta, myös poliittista moniarvoisuutta loukkaavaa - estäähän tällöin jo perustuslailliset asiakirjat sosialidemokratian keskeisen päämäärän, vahvan kansanvaltaisen sosiaalivaltion rakentamisen. Olen pohdiskellut tätä ongelmaa myös äskettäisessä blogikirjoituksessani. 

Mitä varten keskuspankit ovat olemassa?

Adam Tooze 
kirjoittaa 18.3. 2019 Social Europe verkkolehdessä, että Euroopan Unionin  perussopimusten ilmeisen vaikeaksi osoittautuvan muuttamisen lisäksi toinenkin tie on olemassa - nimittäin Euroopan Keskuspankin toimeksiannon muuttaminen.
---
Euroalue kärsii edelleen työttömyydestä ja  samaan aikaan  Euroopan keskuspankki pyrkii vain inflaatioon hillitsemiseen. Adam Tooze aloittaa sarjan sosiaalisia Eurooppa-kolumneja selittämällä Fedin  menestyneen kaksoisvaltuutuksen ansiosta - osana sen kätkettyä historiaa.


Tammikuussa 2013 Yhdysvaltain keskuspankki antoi merkittävän lausunnon. Se ilmoitti, että se lisää rahapoliittista elvytystään ja pitää korkotason alhaisena, kunnes Amerikan työttömyysaste laskee 6,5 prosenttiin. Maailman tärkein keskuspankki julisti, että rahapolitiikka, joka vaikuttaa kymmenien triljoonien (kymmenien tuhansien miljardien) dollareihin voimalla rahoitukseen ympäri maailmaa, vaikuttaa Amerikan työmarkkinoihin.

Ja Fed myös piti sanansa. Sen puheenjohtaja Janet Yellen ei nostanut hintoja joulukuuhun 2015 saakka, jolloin Yhdysvaltain työttömyys oli laskenut 5 prosenttiin. Tänään se on 4 prosenttia.

Kontrasti euroalueen kanssa on tuskallinen. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kuulutti heinäkuussa 2012, että hän "tekisi mitä tahansa" säästääkseen euron. Mutta mitä tämä tarkoitti Euroopan valtioin velkamarkkinoiden vakauttamisen kannalta, ei kuitenkaan pelastanut Euroopan työttömiä.

Seuraavien kuukausien aikana EKP ei antanut kannustimia, vaan se avasi taseensa sopimukselle. Se ei millään tavoin kompensoinut euroalueen valtioiden budjettien tiukkaa finanssipoliittista pakkopaitaa. Vuoden 2013 loppuun mennessä euroalueen työttömyys oli noussut 12 prosenttiin ja oli lähes kaksinkertaisen Fedin tavoitearvoon verrattuna. Mutta edes tämä ei riittänyt käynnistämään elpymistä.

Vasta, kun Euroopan unioni joutui kärsimään vakavasta deflaatioriskistä, EKP lopulta hyväksyi "määrällisen elvytyksen" löyhemmän rahapolitiikan. Työttömyys on vuodesta 2013 lähtien lieventynyt, mutta kesällä 2018 se oli edelleen yli 8 prosenttia. EKP ilmaisi pelottomasti, että se päättäisi joukkovelkakirjojen ostamisen ja ilmoitti ennakoidusti korkojen korotuksista. Tämä perustui  oletettuun inflaation kiihtymiseen.

Se osoittautui kuitenkin täysin perusteettomaksi. Vuoden 2019 alussa euroalue on jälleen vaarassa liukua taantumaan.

Yksisilmäinen lähestymistapa
Jos kysytään, miksi EKP kiinnittää niin vähän huomiota työttömyyteen, tavallinen vastaus on, että täystyöllisyys ei kuulu sen toimeksiantoon. Sitä vastoin Yellenin edeltäjä Ben Bernanke saattoi vedota vuoden 1978 Humphrey Hawkinsin täystyöllisyyttä koskevaan lakiin. Tämä antaa Fedille kaksoisluonteen, joka pyrkii maksimoimaan työllisyyden ja hintavakauden. Kuten kaikki tietävät, EKP: n yksioikoinen keskittyminen hintavakauteen on peäisin Saksan Bundesbankista.

Mutta todellisuudessa  yksiulotteinen keskittyminen inflaatioon ei ole ominaista yksinomaan Saksalle tai EKP: lle. Riippumattomaien keskuspankkien suuntautuminen ainoastaan  inflaation kurissapitämiseen oli maailmanlaajuinen muoti, jonka käynnisti Uuden-Seelannin keskuspankki  vuonna 1990.

Tämän mallin takana oleva poliittinen mielipide oli vahva. Jos oletetaan, että pitkällä aikavälillä työttömyyden määräävät ei-monetaariset ”tarjonnan” tekijät, kuten työmarkkinoiden sääntely, taidot ja koulutus, rahapolitiikan käyttäminen työllisyystavoitteen ajamiseksi ei ole pelkästään  resepti turhautumiseen. Keskuspankin on myös vaikeampaa sitoutua uskottavasti pyrkimään todelliseen tehtäväänsä - hintavakauteen. Tällä uskottavuuden puute tarkoittaa, että ”markkinat” vaativat korkeampia korkoja ja että ne siten haittaavat kasvua ja työllisyyttä. Pitkällä aikavälillä paras työllisyyspolitiikka olisi periksiantamaton keskittyminen hintavakauteen.

Perustelu ei toimi
Viime vuosikymmenten todisteet eivät tue näitä väitteitä, vaikka ne näyttävätkin pintapuolisesti pakottavilta. Kaksinkertaisesta toimeksiannosta huolimatta Fedin ennätys inflaation torjumisesta on  on kiistämätön. Ja kokemukset viittaavat siihen, että inflaatiosuuntautuneet keskuspankit ovat harvoin niin yksiulotteisia kuin mainostetaan. Keskuspankit seuraavat työmarkkinoita tiiviisti - viimekädessä siksi, että palkankorotukset vaikuttaa takaisin hinnoitteluun. Kuten EKP osoittaa, yksiulotteinen toimeksianto yksinkertaisesti vaikeuttaa  esittää  pankkipolitiikka tapahtumiin reagoivana ja oikein tasapainotettuna.

Tämä ei ole vahingollista vain  keskuspankkiviestinnän selkeyden ja rehellisyyden kannalta. Maailmassa, jossa inflaatiovoimat eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin muutama vuosikymmen sitten, se voi olla myös riskialtista. 1970-luvun korkean inflaationjohdosta kaksinkertainen toimeksianto oli pysyvä pyrkimys vahvistaa hintavakautta. Nykyään riski on päinvastainen. Ilman riittävää huomiota työmarkkinoiden helpottamiseen keskuspankki saattaa epäonnistua oikea-aikaisessa kannustamisessa  ja uhkaa ajautua deflaatioon. Toisin sanoen vuonna 2018 Uusi-Seelanti päätti lisätä keskuspankin toimeksiantoon työllisyyden toiseksi tavoitteeksi.

Kukaan ei tietenkään voi väittää, että Euroopan työttömyysongelman poistaminen olisi  yksinomaan EKP: n tehtävä. Sen ratkaiseminen nykyiseksi vakiintuneessa muodossaan edellyttää rahapolitiikan, verotuksen, työmarkkinoiden ja teollisuuspolitiikan yhdistelmää. EKP: n toimeksiannon laajentaminen  avaisi siten oven tasapainoisemmalle politiikalle.

Tämä johtaisi todennäköisesti vastakkainasetteluun rahapoliittisesti konservatiivisten voimien kanssa. Ne pitävät tiukasti kiinni EU:n konsolidoidusta peruskirjasta. Sopimus ei kuitenkaan ole niin rajoittava kuin mitä halutaan ajatella. Erityisesti 127 artiklassa edellytetään, että EKP tukee ”unionin yleistä talouspolitiikkaa”, johon kuuluvat ”täystyöllisyys” ja ”tasapainoinen talouskasvu”. Siirtyminen ”kaksinkertaiseen toimeksiantoon” voitaisiin helposti esittää nykyisen käytännön uudistuksena kulttuurivallankumouksen sijasta.

Kysymys kuuluu, onko sillä mitään eroa. Loppujen lopuksi ei ole tarvetta muuttaa retoriikkaa vaan siirtyä todellisiin talouspoliittisiin painopisteisiin. EKP: n toimeksiannon muuttamisella olisi merkitystä, jos se olisi osa yleistä pyrkimystä julistaa jatkuva massatyöttömyys - etenkin nuorten suuressa osassa Eurooppaa - kriisiksi, joka vaatii jokaisen talouspolittiisen toimijan kiireellistä ja heltymätöntä huomiota. Tämä tarkoittaa voimaa tuoda pisteet kotiin, kun  tarkastelemme Fedin historiallista kaksoisvelvollisuutta.

Räjähtävä kysyntä
Täystyöllisyyttä koskeva laki USA:ssa hyväksyttiin vuonna 1978, mutta kampanja, jolla kirjoitettiin täystyöllisyysvaltuutus Yhdysvaltain lainsäädäntöön, alkoi vuosikymmeniä aikaisemmin, kun taisteltiin kysynnän lisäämisen puolesta; sen mukaan hallituksen oli taattava yleinen "oikeus hyödylliseen, palkitsevaan, säännölliseen ja kokopäiväiseen työhön".  Tämän taistelun ensimmäinen liikkeellepano tapahtui New Dealin myöhäisessä vaiheessa, taustanaan alkava kylmä sota. Hallituksen takaaman täystyöllisyyden kumouksellinen vaatimus neutraloitiin vuonna 1946 tehdyllä työllisyyslainsäädännöllä, jossa tähdennettiin sen sijaan kasvun tavoitetta "suurena työllistäjänä, tuotannon ja ostovoiman" eli talouskasvun lisääjänä.

Yhdysvalloissa, kuten Euroopassa, ajattelemme yleensä 1950- ja 1960-luvun vuosikymmeniä nopean kasvun ja täystyöllisyyden aikana. Mutta silloinkin syrjäytyneet mustat yhteisöt kärsivät USA:ssa kauhistuttavasta työttömyydestä. Kun kansalaisoikeuskampanja voimistui 60-luvun alussa, se elvytti uudelleen vaatimuksen työpaikkatakuusta. Kuuluisan  vuoden 1963 marssin koko nimi Washingtonissa  oli "Marssi työpaikkojen ja vapaudenpuolesta". Martin Luther King piti kuolemattoman "Minulla on unelma" -puheen, mutta julisteissa luki: ”Kansalaisoikeudet + täystyöllisyys = vapaus”.



King murhattiin vuonna 1968, mutta hänen leskensä, Coretta Scott King, joka oli merkittävä sosiaalisten oikeuksien aktivisti, jatkoi taistelua. Hänen vaatimuksensa työpaikkatakuusta ei saanut tukea ammattiliittojen keskusjärjestöltä AFL-CIO:lta ja myös työnantajajärjestöt vastustivat sitä. Mutta hän sai tukea työväenliikkeen  radikaalimmalta siiveltä, jota johtivat United Auto Workers ja keskeiset afroamerikkalaiset kongressiedustajat. Vaikka demokraattien johtaja Jimmy Carter ei ollut kovin innostunut, vauhti oli sellainen, että Humphrey-Hawkins nimellä tunnettu laki toteutettiin vuonna 1978. Mutta jälleen kerran se oli vesitetty kompromissi.

Täystyöllisyystakuu korvattiin maksimaalisen työllisyyden tavoitteen toistamisella. Lisäksi Fedin ja Carterin hallinnon tehtävänä oli tulkita, miten politiikan painopisteet olisi asetettava. Dollarin laskun ja inflaation kiihtymisen valossa heidän valintansa oli ennustettavissa.

Tuskallinen ironia on, että vuoden aikana, kun Fed sai kaksinkertaisen toimeksiannon, Fed Volkkerin johdolla toimiva Fed sai aikaan nykyajan suurimman korkoshokin. Tämä syöksi dollarin nousuun ja tuhosi suuren osa amerikkalaista teollista valmistusta miljoonien työpaikkojen kustannuksella.

Historiallinen merkitys
Toimeksiannon merkitys riippuu sitä ympäröivästä poliittisesta kamppailuista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lainsäädännöllä olisi historiallista merkitystä. Toimeksianto jäi aikakirjoihin. Humphrey-Hawkins-lain  kumoamista on vastustettu. Ja vuonna 2008 tapahtuneen kansallisen hätätilanteen ja  vakavan inflaatiopaineen  sekä alun perin lailla perustellun legitiimiyskriisin puutteen vuoksi, Bernakella ja Fedillä, toisin kuin EKP: llä, oli selkeä vastuu toimia.

Oikeudelliset valtuudet eivät itsessään ole ratkaisevia. Mutta ne mahdollistavat. Ne tarjoavat mahdollisuuden siihen, mitä poliittinen filosofi Seyla Benhabib kuvailee demokraattisena aloitteellisuutena - keskusteluina, joiden kautta yleismaailmallisia oikeuksia ja periaatteita riitautetaan ja avataan, vedotaan ja kumotaan, asetetaan ja sijoitetaan oikeus- ja poliittisiin instituutioihin sekä kansalaisyhteiskunnan yhdistyksiin ”. Tässä prosessissa lainsäädäntötoimeksiannot toimivat räikkäinä, äänenpitäjänä jolloin jokainen keskustelun aloite voi asteittain muuttaa poliittisten yhteisöjen ja instituutioiden ymmärrystä tehtävään.

Itse asiassa Fed ei suuntautunut pelkästään kansallisen työttömyyden torjuntaan; se alkoi olla kiinnostunut myös alueellisesta taloudellisesta kehityksestä ja eriarvoisuuden ongelmista. Mikä dramaattisinta, Demokraattisen puolueen vasen siipi on herättänyt henkiin Coretta Scott Kingin inspiraation ja vaatii, että Fedin pitää myös todella suuntautua täyden työllisyyden toteuttamiseen. Työpaikkatakuun vaatimus on palannut.

Kun otetaan huomioon euroalueen talouspolitiikan viime vuosikymmenen tuhoisa epäonnistuminen EU: n korkeiden odotusten täyttämisessä  kyseenalaistamalla sen legitiimiyden - on korkea aika, että EKP: n toimeksianto asetetaan  perusteellisen demokraattisen uudelleentarkastelun kohteeksi.

Tietoja Adam Toozesta
Adam Tooze on Columbian yliopiston historian professori ja kirjan "Crashed" kirjoittaja: Miten talouskriisin vuosikymmenen muutti  maailmaa.

 (Käänös IR)

Euroopan parlamentin vaalit: näkymät vasemmistolle?

- Arthur Moinet kirjoittaa Social Europe verkkolehdessä  22. tammikuuta 2019 tulevista Euroopan parlamentin vaaleista ja eurooppalaisen vasemmiston menestymisen mahdollisuuksista. Tässä Sinulle nuoremman polven edustajan ajatuksia edistyksellisen Euroopan visiosta!


"Kansallisten tappioiden jälkeen sosiaalidemokraattiset puolueet ovat huonosti valmistautuneet tuleviin Euroopan parlamentin vaaeihin. Toukokuussa vasemmiston menestys riippuu sen kyvystä muuttaa poliittista argumentointia.

Euroopan vasemmisto  on kriisissä. Jan Rovny kertoo oivaltavassa artikkelissa "Mitä tapahtui Euroopan vasemmistolle?" selittäen, että sosiaalidemokraattisten puolueiden poliittiset tappiot  Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Tšekin tasavallassa ja Kreikassa  johtuvat siitä, että painopistettä on siirretty  uuden keskiluokan suuntaan ja jätetty prekariaatti, osattomat vajoamaan kansalliseen protektionismiin. Rovnylle poliittinen maisema kiteytyy uutena railona kosmopoliittien ja perinteisesti asennoituvien välillä, jossa vasemmisto, varsinkin sosialidemokratia, jätetään vähitellen kokonaan huomiotta.


Sosialidemokratian heräämisen on löydettävä lähde uudesta eurooppalaisesta hankkeesta. Kriisissä on parempi palata perustekijöihin. Historiallisesti sosialismi ja sosialidemokratia sisälsivät kansainvälistyvät arvot. Toisin kuin ääriryhmille, Eurooppan rakentaminen on vasemmistolainen taistelu. Tulevat Euroopan parlamentin vaalit voisivat siis olla hyvä tilaisuus vahvistaa vasemmiston arvomaailmaa.

Tämä on kuitenkin mahdollista vain sitoutumalla perusperiaatteisiin. Ensimmäinen on se, että Euroopan sosialistipuolue erottautuu  lopullisesti Euroopan kansanpuolueen (PPE) arvopohjasta. Eikö   konservatiivisuuden tavoite ole säilyttää vakiintunut järjestys? Monet kansalaiset ajattelevat, että Euroopalla ei ole vaikutusta heidän jokapäiväiseen elämäänsä. EPP: n ja PES: n välinen "suuri koalitio" edistää ääriliikkeiden vahvistumista.
ääriliikkeiden


Euroopan Sosialistipuolueen PES:n jäsenenä olevien sosialidemokraattien ja sosialistien täytyy vihdoin tehdä pesäero PPE-ryhmän konservatiiveihin. Tämä on ainoa tapa rikkoa eurooppalainen status quo ja edetä kohden rohkeita tavoitteita. Jopa tappion sattuessa PES selviää paremmin  parlamentaarisessa oppositiossa  kuin EPP: n hallitsevassa komissiossa, jossa sillä ei ole vaikutusvaltaa.
Institutionaalinen uudistus
Lisäksi konservatiivit hylkäävät toimielinten kokonaisvaltaisen uudistamisen. Euroopan vasemmiston on kuitenkin esitettävä institutionaalinen uudistus, jolla edistetään todellista lainsäädäntövoimaa ja annetaan tehokasta valvontavaltaa Euroopan parlamentille. Liian usein parlamentti on pelkkä kaikukammio sen sijasta, että se valvoisi  Euroopan komissiota.

Parlamentin olisi saatava enemmän budjetti- ja rahapoliittisia oikeuksia. Se voisi esimerkiksi äänestää erilaisista taloudellisista tavoitteista, kuten alijäämän tai velan tavoitteista. Se voisi saada enemmän oikeuksia todellisilla Euroopan parlamentin vaaleilla: valtioiden rajat ylittävillä ehdokaslistoilla olisi keskityttävä eurooppalaisiin kysymyksiin ja haasteisiin ja kieltäydyttävä sallimasta sitä, että kansalliset kysymykset hallitsevat vaaleja.

On myös tärkeää varmistaa Alueiden Komitean ja Talous- ja Sosiaalikomitean vahva rooli eurooppalaisessa  työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun edistämisessä. Viime kädessä eurooppalaisen vasemmiston olisi pyrittävä  luomaan asianmukainen, kokonaisvaltainen Euroopan talousarvio, jota rahoitetaan tehokkaamman verotuksen avulla ja joka on pääasiassa suunnattu infrastruktuuriin tehtäviin investointeihin ja alueelliseen kehitykseen.

Äsketttäisessä kirjassaan, "Leftism Reinvented", Stephanie Mudge väittää, että vasemmistopuolueet ovat luopuneet velvollisuudestaan suojella köyhimpiä ja ryhtyneet avaamaan tietä ääriryhmille. Vaikka arvio tuntuu liian kovalta, vasemmistopoliitikkojen on otettava se vakavasti.

Euroopan vasemmiston pitäisi ehdottaa yhteistä verouudistusta. EU: n jäsenvaltioiden olisi yhdenmukaistettava veronsa ja määriteltävä yhteiset verokannat erityisesti yhtiöverojen osalta. Tällä politiikalla olisi kaksi etua: yhtenäismarkkinoilla edelleen havaittavien polkumyynnin ja sen vaikutusten rajoittaminen ja maailmanlaajuisten yritysten tehokkaampi verottaminen.

Olemme jo vuosien ajan nähneet, että monet suuret yritykset, erityisesti digitaalisella sektorilla (surullisenkuuuluisa GAFA), ovat aktivoituneet  tavoilla, jossa toimintaa on vaikea paikantaa ja siten verottaa oikein. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hengessä meidän pitäisi verottaa näitä yrityksiä Euroopan tasolla niiden käyttäjien määrän mukaan kussakin maassa. Tällainen yhteinen verotus voitaisiin ulottaa koskemaan esimerkiksi Euroopan jalkapalloteollisuuden älyttömiä voittoja.

Tämän uuden eurooppalaisen verotuksen tuloilla olisi täydennettävä Euroopan Sosiaalirahastoa ja Koheesiorahastoa yhteisen eurooppalaisen sosiaalisen mallin rakentamisen edistämiseksi. Kauppasopimusten osalta Euroopan vasemmiston olisi ennen kaikkea vahvistettava sitoumuksensa vahvaan eurooppalaiseen teollisuuspohjaan sekä ympäristö- ja sosiaalistandardeihin, sillä se on ainoa tapa saada aikaan tehokas ja suojaava eurooppalainen kansallisen ylittävä rakenne.

Sosiaalinen ekologia
Euroopan vasemmiston keskeisenä tavoitteena on vakuuttaa äänestäjät, että eurooppalaistuminen ja globalisaatio eivät välttämättä ole huonoja asioita. Kuten Roberto Unger totesi, kysymyksen ei pitäisi kuulua ”kuinka paljon globalisaatiota?” vaan pikemminkin ”minkälaista globalisaatiota?”.

Jos EU on saavuttanut tärkeimmän historiallisen päämääränsä - kestävän rauhan aikaansaamisen - sen on suuntauduttava nyt uuteen tavoitteeseen: luoda yhteinen sosiaalinen malli, joka perustuu solidaarisuuteen ja yhteiseen identiteettiin. Se on edellytys sille, että Euroopasta tulee  ihmisten elämää muuttaava solidaaarisuuden  takaaja.

Vasemmistolla on tässä keskeinen rooli - ensinnäkin edistettäessä ekologisesti suuntautuvaa ideologiaa. Tänään ei ole mahdollista olla vasemmalla ilman ekologista suhtautumista. Puhuttaessa sosiaalisen ekologian käsitteestä on todettava,  että ekologisen politiikan on oltava lähtökohtana kaikelle sosiaalipolitiikalle. Ilmaston lämpenemisen takia Euroopan vasemmisto voisi ehdottaa eurooppalaista ympäristösopimusta, joka voisi olla vakaus- ja kasvusopimuksen ja Maastrichtin kriteerien ekologinen vastine.


Toiseksi Euroopan vasemmiston, jos se voittaa valtaa, on osoitettava, että Eurooppa voi saada aikaan sosiaalista kehitystä. Tällä hetkellä poissaolollaan loistava  eurooppalainen siirtolaisstrategia voisi lopulta ratkaista myös muuttoliikekriisin. Direktiivissä rajoitetaan tällä hetkellä viikottainen työaikaa 48 tuntiin - tätä enimmäismäärää olisi edelleen vähennettävä. Ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on tuomittava ne valtiot, jotka tavoittelevat  Euroopan koko ihmisoikeustuomioistuimen sivuuttamista; tämä on tehtävä sosiaalisen kehityksen edistämiseksi. EU toimisi sitten kansalaistensa suojana ja siten olisi mahdollista toteuttaa eurooppalainen unelma, joka keskittyy enemmän politiikkaan ja kansalaisuuteen.


Jos Euroopan vasemmisto onnistuu nostamaan keskusteluun  kunnianhimoisia muutosehdotuksia, se saa myös lisää voimaa Euroopan maissa. Institutionaaliset uudistukset, sosiaalisen ja verotuksen yhdenmukaistaminen, ekologinen kunnianhimo, sosiaalinen edistys - tähän suuntaan pitäisi toimia tulevina kuukausina."

__________

Tietoa henkilöstä Arthur Moinet
Arthur Moinet on SciencePo-opiskelija ja aktivisti. Hän on julkisen keskusteluyhdistyksen Olivaint-konferenssin rahastonhoitaja   ja L'Alternative lycéennen (vaihtoehtoinen lukiolainen) kirjoittaja.

SOTE-hanke ja sen notifiointi

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän lakimies Valtteri Aaltonen on tuoreeltaan kirjoittanut ensimmäisen analyysinsa eduskunnan sosiaalivaliokunnan tuoreesta SOTE-kokonaisuudesta sen nyt lähtiessä Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Asia koskee pakollista valinnanvapautta terveys- ja sosiaalipalveluja valittaessa ja niiden oikeudellista perustaa. Tämän hankkeen etenemistä ennen eduskuntavaaleja pyrimme täällä myös aktiivisesti seuraamaan.

SOTE-hanke ja sen notifiointi
"Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan antoi eilen mietintöluonnoksensa hallituksen sote-uudistusta koskevasta lakiesityspaketista.
Yksi uutinen mietintöluonnoksessa on, että valiokunta ei hallituspuolueiden enemmistön turvin ole tekemässä mitään merkityksellistä sote-esityksen EU-oikeudellisille ongelmille. Nämä ongelmat ovat olleet jonkin verran esillä julkisessa keskustelussa, mutta hiukan vajavaiseksi tuntuu jääneen ymmärrys siitä, kuinka merkittävistä riskeistä asiassa on kyse. Seuraavassa koitan avata hallituksen mallin EU-oikeudellisia kipukohtia niin selkeästi kuin osaan. Valitan jo etukäteen, että EU-oikeutta nyt ei vaan liene mahdollista käsitellä niin, ettei satu yhtään."

Notifikaatio - mikä tarina Euroopan oikeudesta?

Perustuslakimme, EU-oikeus, eurooppalainen oikeuskäsitys

SOTE-ratkaisuun liittyy yhtenä olennaisena - ja todennäköisesti kiertämättömänä - ulottuvuutena ns. notifikaatio eli lausunnon hakeminen suurelle SOTE-hankkeelle Eurooppa-oikeudesta. Onko Suomen perustuslaki ja Eurooppa-oikeus oikeuskäsityksessään identtisiä tai edes yhdensuuntaisia? Vai onko niin, että Eurooppa-oikeuden on tulkittava Euroopan Unionin perusasiakirjoja ja pysyttävä jo olemassaolevan eurooppalaisen lainsäädännön asettamissa raameissa? Mitä sanoo Valtiotieteellinen yhdistys Euroopasta ja eurooppalaisesta oikeuskäsityksestä? Tässä aiheesta kirjoittaa Kaius Tuori, Helsoingin yliopiston eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian huippuyksikön johtaja.