Mitä varten keskuspankit ovat olemassa?

Adam Tooze 
kirjoittaa 18.3. 2019 Social Europe verkkolehdessä, että Euroopan Unionin  perussopimusten ilmeisen vaikeaksi osoittautuvan muuttamisen lisäksi toinenkin tie on olemassa - nimittäin Euroopan Keskuspankin toimeksiannon muuttaminen.
---
Euroalue kärsii edelleen työttömyydestä ja  samaan aikaan  Euroopan keskuspankki pyrkii vain inflaatioon hillitsemiseen. Adam Tooze aloittaa sarjan sosiaalisia Eurooppa-kolumneja selittämällä Fedin  menestyneen kaksoisvaltuutuksen ansiosta - osana sen kätkettyä historiaa.


Tammikuussa 2013 Yhdysvaltain keskuspankki antoi merkittävän lausunnon. Se ilmoitti, että se lisää rahapoliittista elvytystään ja pitää korkotason alhaisena, kunnes Amerikan työttömyysaste laskee 6,5 prosenttiin. Maailman tärkein keskuspankki julisti, että rahapolitiikka, joka vaikuttaa kymmenien triljoonien (kymmenien tuhansien miljardien) dollareihin voimalla rahoitukseen ympäri maailmaa, vaikuttaa Amerikan työmarkkinoihin.

Ja Fed myös piti sanansa. Sen puheenjohtaja Janet Yellen ei nostanut hintoja joulukuuhun 2015 saakka, jolloin Yhdysvaltain työttömyys oli laskenut 5 prosenttiin. Tänään se on 4 prosenttia.

Kontrasti euroalueen kanssa on tuskallinen. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kuulutti heinäkuussa 2012, että hän "tekisi mitä tahansa" säästääkseen euron. Mutta mitä tämä tarkoitti Euroopan valtioin velkamarkkinoiden vakauttamisen kannalta, ei kuitenkaan pelastanut Euroopan työttömiä.

Seuraavien kuukausien aikana EKP ei antanut kannustimia, vaan se avasi taseensa sopimukselle. Se ei millään tavoin kompensoinut euroalueen valtioiden budjettien tiukkaa finanssipoliittista pakkopaitaa. Vuoden 2013 loppuun mennessä euroalueen työttömyys oli noussut 12 prosenttiin ja oli lähes kaksinkertaisen Fedin tavoitearvoon verrattuna. Mutta edes tämä ei riittänyt käynnistämään elpymistä.

Vasta, kun Euroopan unioni joutui kärsimään vakavasta deflaatioriskistä, EKP lopulta hyväksyi "määrällisen elvytyksen" löyhemmän rahapolitiikan. Työttömyys on vuodesta 2013 lähtien lieventynyt, mutta kesällä 2018 se oli edelleen yli 8 prosenttia. EKP ilmaisi pelottomasti, että se päättäisi joukkovelkakirjojen ostamisen ja ilmoitti ennakoidusti korkojen korotuksista. Tämä perustui  oletettuun inflaation kiihtymiseen.

Se osoittautui kuitenkin täysin perusteettomaksi. Vuoden 2019 alussa euroalue on jälleen vaarassa liukua taantumaan.

Yksisilmäinen lähestymistapa
Jos kysytään, miksi EKP kiinnittää niin vähän huomiota työttömyyteen, tavallinen vastaus on, että täystyöllisyys ei kuulu sen toimeksiantoon. Sitä vastoin Yellenin edeltäjä Ben Bernanke saattoi vedota vuoden 1978 Humphrey Hawkinsin täystyöllisyyttä koskevaan lakiin. Tämä antaa Fedille kaksoisluonteen, joka pyrkii maksimoimaan työllisyyden ja hintavakauden. Kuten kaikki tietävät, EKP: n yksioikoinen keskittyminen hintavakauteen on peäisin Saksan Bundesbankista.

Mutta todellisuudessa  yksiulotteinen keskittyminen inflaatioon ei ole ominaista yksinomaan Saksalle tai EKP: lle. Riippumattomaien keskuspankkien suuntautuminen ainoastaan  inflaation kurissapitämiseen oli maailmanlaajuinen muoti, jonka käynnisti Uuden-Seelannin keskuspankki  vuonna 1990.

Tämän mallin takana oleva poliittinen mielipide oli vahva. Jos oletetaan, että pitkällä aikavälillä työttömyyden määräävät ei-monetaariset ”tarjonnan” tekijät, kuten työmarkkinoiden sääntely, taidot ja koulutus, rahapolitiikan käyttäminen työllisyystavoitteen ajamiseksi ei ole pelkästään  resepti turhautumiseen. Keskuspankin on myös vaikeampaa sitoutua uskottavasti pyrkimään todelliseen tehtäväänsä - hintavakauteen. Tällä uskottavuuden puute tarkoittaa, että ”markkinat” vaativat korkeampia korkoja ja että ne siten haittaavat kasvua ja työllisyyttä. Pitkällä aikavälillä paras työllisyyspolitiikka olisi periksiantamaton keskittyminen hintavakauteen.

Perustelu ei toimi
Viime vuosikymmenten todisteet eivät tue näitä väitteitä, vaikka ne näyttävätkin pintapuolisesti pakottavilta. Kaksinkertaisesta toimeksiannosta huolimatta Fedin ennätys inflaation torjumisesta on  on kiistämätön. Ja kokemukset viittaavat siihen, että inflaatiosuuntautuneet keskuspankit ovat harvoin niin yksiulotteisia kuin mainostetaan. Keskuspankit seuraavat työmarkkinoita tiiviisti - viimekädessä siksi, että palkankorotukset vaikuttaa takaisin hinnoitteluun. Kuten EKP osoittaa, yksiulotteinen toimeksianto yksinkertaisesti vaikeuttaa  esittää  pankkipolitiikka tapahtumiin reagoivana ja oikein tasapainotettuna.

Tämä ei ole vahingollista vain  keskuspankkiviestinnän selkeyden ja rehellisyyden kannalta. Maailmassa, jossa inflaatiovoimat eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin muutama vuosikymmen sitten, se voi olla myös riskialtista. 1970-luvun korkean inflaationjohdosta kaksinkertainen toimeksianto oli pysyvä pyrkimys vahvistaa hintavakautta. Nykyään riski on päinvastainen. Ilman riittävää huomiota työmarkkinoiden helpottamiseen keskuspankki saattaa epäonnistua oikea-aikaisessa kannustamisessa  ja uhkaa ajautua deflaatioon. Toisin sanoen vuonna 2018 Uusi-Seelanti päätti lisätä keskuspankin toimeksiantoon työllisyyden toiseksi tavoitteeksi.

Kukaan ei tietenkään voi väittää, että Euroopan työttömyysongelman poistaminen olisi  yksinomaan EKP: n tehtävä. Sen ratkaiseminen nykyiseksi vakiintuneessa muodossaan edellyttää rahapolitiikan, verotuksen, työmarkkinoiden ja teollisuuspolitiikan yhdistelmää. EKP: n toimeksiannon laajentaminen  avaisi siten oven tasapainoisemmalle politiikalle.

Tämä johtaisi todennäköisesti vastakkainasetteluun rahapoliittisesti konservatiivisten voimien kanssa. Ne pitävät tiukasti kiinni EU:n konsolidoidusta peruskirjasta. Sopimus ei kuitenkaan ole niin rajoittava kuin mitä halutaan ajatella. Erityisesti 127 artiklassa edellytetään, että EKP tukee ”unionin yleistä talouspolitiikkaa”, johon kuuluvat ”täystyöllisyys” ja ”tasapainoinen talouskasvu”. Siirtyminen ”kaksinkertaiseen toimeksiantoon” voitaisiin helposti esittää nykyisen käytännön uudistuksena kulttuurivallankumouksen sijasta.

Kysymys kuuluu, onko sillä mitään eroa. Loppujen lopuksi ei ole tarvetta muuttaa retoriikkaa vaan siirtyä todellisiin talouspoliittisiin painopisteisiin. EKP: n toimeksiannon muuttamisella olisi merkitystä, jos se olisi osa yleistä pyrkimystä julistaa jatkuva massatyöttömyys - etenkin nuorten suuressa osassa Eurooppaa - kriisiksi, joka vaatii jokaisen talouspolittiisen toimijan kiireellistä ja heltymätöntä huomiota. Tämä tarkoittaa voimaa tuoda pisteet kotiin, kun  tarkastelemme Fedin historiallista kaksoisvelvollisuutta.

Räjähtävä kysyntä
Täystyöllisyyttä koskeva laki USA:ssa hyväksyttiin vuonna 1978, mutta kampanja, jolla kirjoitettiin täystyöllisyysvaltuutus Yhdysvaltain lainsäädäntöön, alkoi vuosikymmeniä aikaisemmin, kun taisteltiin kysynnän lisäämisen puolesta; sen mukaan hallituksen oli taattava yleinen "oikeus hyödylliseen, palkitsevaan, säännölliseen ja kokopäiväiseen työhön".  Tämän taistelun ensimmäinen liikkeellepano tapahtui New Dealin myöhäisessä vaiheessa, taustanaan alkava kylmä sota. Hallituksen takaaman täystyöllisyyden kumouksellinen vaatimus neutraloitiin vuonna 1946 tehdyllä työllisyyslainsäädännöllä, jossa tähdennettiin sen sijaan kasvun tavoitetta "suurena työllistäjänä, tuotannon ja ostovoiman" eli talouskasvun lisääjänä.

Yhdysvalloissa, kuten Euroopassa, ajattelemme yleensä 1950- ja 1960-luvun vuosikymmeniä nopean kasvun ja täystyöllisyyden aikana. Mutta silloinkin syrjäytyneet mustat yhteisöt kärsivät USA:ssa kauhistuttavasta työttömyydestä. Kun kansalaisoikeuskampanja voimistui 60-luvun alussa, se elvytti uudelleen vaatimuksen työpaikkatakuusta. Kuuluisan  vuoden 1963 marssin koko nimi Washingtonissa  oli "Marssi työpaikkojen ja vapaudenpuolesta". Martin Luther King piti kuolemattoman "Minulla on unelma" -puheen, mutta julisteissa luki: ”Kansalaisoikeudet + täystyöllisyys = vapaus”.



King murhattiin vuonna 1968, mutta hänen leskensä, Coretta Scott King, joka oli merkittävä sosiaalisten oikeuksien aktivisti, jatkoi taistelua. Hänen vaatimuksensa työpaikkatakuusta ei saanut tukea ammattiliittojen keskusjärjestöltä AFL-CIO:lta ja myös työnantajajärjestöt vastustivat sitä. Mutta hän sai tukea työväenliikkeen  radikaalimmalta siiveltä, jota johtivat United Auto Workers ja keskeiset afroamerikkalaiset kongressiedustajat. Vaikka demokraattien johtaja Jimmy Carter ei ollut kovin innostunut, vauhti oli sellainen, että Humphrey-Hawkins nimellä tunnettu laki toteutettiin vuonna 1978. Mutta jälleen kerran se oli vesitetty kompromissi.

Täystyöllisyystakuu korvattiin maksimaalisen työllisyyden tavoitteen toistamisella. Lisäksi Fedin ja Carterin hallinnon tehtävänä oli tulkita, miten politiikan painopisteet olisi asetettava. Dollarin laskun ja inflaation kiihtymisen valossa heidän valintansa oli ennustettavissa.

Tuskallinen ironia on, että vuoden aikana, kun Fed sai kaksinkertaisen toimeksiannon, Fed Volkkerin johdolla toimiva Fed sai aikaan nykyajan suurimman korkoshokin. Tämä syöksi dollarin nousuun ja tuhosi suuren osa amerikkalaista teollista valmistusta miljoonien työpaikkojen kustannuksella.

Historiallinen merkitys
Toimeksiannon merkitys riippuu sitä ympäröivästä poliittisesta kamppailuista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lainsäädännöllä olisi historiallista merkitystä. Toimeksianto jäi aikakirjoihin. Humphrey-Hawkins-lain  kumoamista on vastustettu. Ja vuonna 2008 tapahtuneen kansallisen hätätilanteen ja  vakavan inflaatiopaineen  sekä alun perin lailla perustellun legitiimiyskriisin puutteen vuoksi, Bernakella ja Fedillä, toisin kuin EKP: llä, oli selkeä vastuu toimia.

Oikeudelliset valtuudet eivät itsessään ole ratkaisevia. Mutta ne mahdollistavat. Ne tarjoavat mahdollisuuden siihen, mitä poliittinen filosofi Seyla Benhabib kuvailee demokraattisena aloitteellisuutena - keskusteluina, joiden kautta yleismaailmallisia oikeuksia ja periaatteita riitautetaan ja avataan, vedotaan ja kumotaan, asetetaan ja sijoitetaan oikeus- ja poliittisiin instituutioihin sekä kansalaisyhteiskunnan yhdistyksiin ”. Tässä prosessissa lainsäädäntötoimeksiannot toimivat räikkäinä, äänenpitäjänä jolloin jokainen keskustelun aloite voi asteittain muuttaa poliittisten yhteisöjen ja instituutioiden ymmärrystä tehtävään.

Itse asiassa Fed ei suuntautunut pelkästään kansallisen työttömyyden torjuntaan; se alkoi olla kiinnostunut myös alueellisesta taloudellisesta kehityksestä ja eriarvoisuuden ongelmista. Mikä dramaattisinta, Demokraattisen puolueen vasen siipi on herättänyt henkiin Coretta Scott Kingin inspiraation ja vaatii, että Fedin pitää myös todella suuntautua täyden työllisyyden toteuttamiseen. Työpaikkatakuun vaatimus on palannut.

Kun otetaan huomioon euroalueen talouspolitiikan viime vuosikymmenen tuhoisa epäonnistuminen EU: n korkeiden odotusten täyttämisessä  kyseenalaistamalla sen legitiimiyden - on korkea aika, että EKP: n toimeksianto asetetaan  perusteellisen demokraattisen uudelleentarkastelun kohteeksi.

Tietoja Adam Toozesta
Adam Tooze on Columbian yliopiston historian professori ja kirjan "Crashed" kirjoittaja: Miten talouskriisin vuosikymmenen muutti  maailmaa.

 (Käänös IR)