Soste ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas on laatinut mielestäni mainion blogikirjoituksen Koronakriisistä ja sen vaikutuksista - niin kielteisistä kuin uskalletuista myönteisistäkin - Sorsa-Säätiön sivuille. Kysymys on äärimmäisen tärkeä Suomen hallitukselle, suomalaiselle sosialidemokratialle ja eurooppaosallistumisen kautta koko Euroopan Unionille ja sen koossapysymiselle. Lainaan tähän pienen osan kirjoituksesta - käy lukemassa se linkin kautta kokonaisuudessaan!
"Koronavirusepidemia on valtava yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen haaste. Se tulee mittaamaan erityisesti sellaisten taloudellisten ja poliittisten järjestelmien kestävyyden, jotka lähtökohtaisesti ovat valuvikaisia – toisin sanoen liian jäykkiä ja säännöiltään joustamattomia suurten shokkien vastaanottamiseen. On perusteltua pitää Euroopan talous- ja rahaliittoa tällaisena järjestelmänä.
Kun koronakriisi on pakottanut pysäyttämään talouden terveydenhuollon kestävyyden turvaamiseksi, keskuspankit ja valtiot ovat joutuneet ottamaan talouden kannateltavakseen. Juuri EMU-järjestelmälle tämänkaltainen tilanne on painajainen, sillä valuuttaunionia luotaessa ajateltiin poliittisesti neutraalin keskuspankin ja tiukan kansallisesti toteutetun finanssipolitiikan olevan järjestelmän peruskivet. Jo globaalin finanssikriisin ja eurokriisin aikana näistä periaatteista jouduttiin toki perääntymään, mutta koronakriisi asettaa talouspolitiikalle ehkä vieläkin suurempia vaatimuksia kuin viime vuosikymmenen kriisit.
Euroopan keskuspankki on ottanut tilanteessa johtajuuden ja ostanut aikaa valtioille löytää poliittinen ratkaisu tilanteeseen. Euromaat ovat kuitenkin jakautuneet talouspoliittista yhteisvastuuta vastustavaan pohjoiseen ja sitä kannattavaan etelään. Toisin kuin vielä eurokriisissä, nyt eteläisten euromaiden syyllistämiselle on vaikea löytää perusteita. On mahdollista, että pohjoiset jäsenmaat ovat aliarvioineet sen, kuinka tulenarka tilanne onkaan. Jos nimittäin eteläiset jäsenmaat pettyvät pohjoisen olemattomaan solidaarisuuteen, niiden syyt pysytellä valuuttaunionissa voivat vähentyä oleellisesti. Voidaan esittää kysymys, onko eurojärjestelmällä ja yhteisvaluutalla sen jälkeen tulevaisuutta?"
_____________________
Ilkka Kaukoranta, SAK:n pääekonomisti:
"Hallituksen epäkiitollinen tehtävä on tehdä vaikeita ratkaisuja, joissa on kyse ihmisten työpaikoista, yrittäjien elämäntyöstä ja myös julkisen talouden kestävyydestä. Ratkaisuja pitää tehdä nopeasti ja hyvin puutteellisin tiedoin. Nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen, että vaikutuksia selvitetään perusteellisesti kuukausikaupalla. Sen takia on peräti todennäköistä, että kriisin hoidossa tullaan tekemään satojen miljoonien tai jopa miljardien eurojen virheitä. Tukia tullaan todennäköisesti maksamaan liian vähän, liikaa tai väärille yrityksille.
Epäonnistumisen pelko ei saa kuitenkaan johtaa toimettomuuteen, koska toimettomuus olisi todennäköisesti kaikkien kannalta se huonoin ja kallein vaihtoehto. Silti samaan aikaan toimet pitäisi suunnitella niin hyvin kuin mahdollista, jotta niillä edistetään nimenomaan yleistä etua, työllisyyttä ja julkisen talouden kestävyyttä.
En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat näitä päätöksiä nyt tekemään. Toivotan päätöksenteossa viisautta ja työrauhaa—ajattelin pyrkiä omalta osaltani välttämään tarpeettoman jälkiviisastelun, koska tiedän, että tukitoimista optimaalinen suunnittelu on mahdoton tehtävä."
_______________
Olli Rehn, Suomen Pankin pääjohtaja 3.4. 2020
ehdottaa Korona-bondeja yhtenä vaihtoehtona suuren Korona-kriisin ratkaisemiseksi. Korona-bondi olisi ilmeisesti määräsuuruinen mutta ajaltaan rajoittamaton velkakirja, jota joko tarjotaan EKP:n toimesta ostettavaksi tai sitten BKT:n suhteutettuna määrällisenä tukena euromaille. Tätä finanssipoliittista vaihtoehtoa Rehn pitänee välttämättömänä, koska rahapolitiikalla pelkästään ei asiaa ratkaista. Siis varovaista avaamista endogeenisen, poliittisella päätöksellä ja kirjanpidolla toteutettavan ratkaisun suuntaan.
"Euroalueen yhteiset lainat koronapandemian seurausten lieventämiseksi eli niin sanotut koronabondit voisivat Rehnin mukaan olla yksi vaihtoehto.
Euroalueen pohjoiset maat kuten Saksa, Hollanti ja Suomi ovat vastustaneet ajatusta yhteisistä koronabondeista. Saksa pitää parempana vaihtoehtona, että esimerkiksi kriisistä pahasti kärsinyt Italia hakee lainaa pelastusrahastoksi luodulta Euroopan vakausmekanismilta.
________________
Mikael Kallavuo 2.4. 2020 Osallisuusmediassa:
"Maailmantalous on historiansa pahimman romahduksen partaalla, varoittaa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki blogi-kirjoituksissaan Maailmantalouden kaikkien kriisien äiti (osat 1–4).
Osakemarkkinoille on syntynyt valtava superkupla, kun vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talouskasvua tuettiin ”pumppaamalla helppoa velkarahaa sijoittajien käyttöön”, Patomäki kirjoittaa. Finanssimarkkinoissa oli vakavia häiriöitä jo syyskuussa 2019, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed alkoi tarjota 75 miljardia dollaria päivässä tukeakseen elintärkeää takaisinostositoumus repo-markkinoita (repurchase agreement), kirjoittaa Patomäki."
_____________________
S-Pankin pääekonomisti Lippo Suominen:
Ikuiset nollakorot ja velka taivaasta läpi?
"Koronakriisissä on alusta alkaen ollut selvää, että valtioiden ja keskuspankkien on tehtävä kaikkensa talouden pelastamiseksi. Ja se on hyvä asia. Pulma on siinä, että samat tahot ovat joutuneet pelastustalkoisiin kerta toisensa jälkeen pienemmissä ja suuremmissa taloushaasteissa. Talous ei enää tulekaan toimeen ilman jatkuvaa viranomaisten tekohengitystä, sillä sitä ei onnistuttu poistamaan edes taloussuhdanteen huipulla.
Keskuspankit voivat luoda rahaa tyhjästä, joten niillä eivät elvytysrajat tule vastaan. Ja jos keskuspankit ovat valmiita rahoittamaan valtioita, rajat eivät tule vastaan myöskään valtioilla. Jo ennen koronaa, mutta varsinkin sen jälkeen, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa valtioiden rooli taloudessa on isompi kuin mihin niiden rahat riittäisivät. Tämän turvaamiseksi keskuspankkien on pakko toimia rahoituksen lähteinä tulevaisuudessakin. Korot ovat painuneet nolliin, eivätkä ne voi nousta sieltä, sillä talous ja velkaantuneet valtiot eivät kestä merkittävästi korkeampia korkoja. Nollakorot ja velkaantuvat valtiot ovat tulleet jäädäkseen, kunnes jokin tulevaisuuden kriisi lopulta kaataa tämän paketin. Johtaako se jonain päivänä hyperinflaatioon vai yleiseen "japanifikaatioon", jää nähtäväksi."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielialamuutos.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielialamuutos.. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Koronaviruskriisi - Euroalueen kohtalonhetki?
Labels:
eksogeenisuus,
Euro,
euroalue,
Euron pelastaminen,
Italia,
Jussi Ahokas,
keynesiläisyys,
Mielialamuutos.,
MMT,
ModernMonetaryTheory,
monetarismi,
yritystalous
tiistai 26. maaliskuuta 2019
Vasemmiston palattava juurilleen
"Toivoisinkin vasemmiston palaavan edes hitusen omille juurilleen ja ymmärtävän, että me elämme edelleen kapitalismissa, jonka keskeisin ristiriita on työn ja pääoman välinen ristiriita, eikä suinkaan miesten ja naisten ristiriita tai työssä olevien ja työttömien ristiriita tai jokin muu vastaava. Jälkimmäiset eivät oikeastaan ole ristiriitoja ollenkaan, vaan asioita, jotka pohjimmiltaan juontuvat työn ja pääoman ristiriidasta. Kapitalistit kyllä hieroskelevat tyytyväisinä käsiään, jos he saavat vaikkapa miehet ja naiset tuhlaamaan energiansa keskinäiseen tappeluun.
Vasemmiston paluu työväenpuolueiden juurille voisi hyvinkin palauttaa vasemmiston ainakin osittain menetetyn yhteyden kansaan, erityisesti työväenluokkaan, ja auttaa voittamaan oikeistopopulistien esiinmarssi. Jossain vaiheessa voitaisiin päätyä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa vaikkapa Ranskan keltaliivien mielenosoituksessa kylttiä, jossa lukee ”L’etat me tue” eli ”valtio tappaa minut”.
Tuomo Liias on eläkkeellä oleva taloustieteilijä, joka on tehnyt työuransa pääosin Tilastokeskuksessa.
Labels:
kapitalismi,
Mielialamuutos.,
sosialidemokratia,
Vasemmisto
torstai 21. helmikuuta 2019
Sosiaalinen tyytymättömyys ja demokratia EU: ssa
Aiheesta kirjoittaa Pavian yliopiston professori Guido Montani Social Eorope -verkkolehdessä 19. helmikuuta 2019; edessä ovat Euroopan Parlamentin vaalit.
Euroopan kansalaiset näyttävät seisovan rauhallisena eurooppalaisen tien risteyskohdassa. Toukokuun parlamenttivaalien jälkeen EU: n demokratia voi mennä eteenpäin - tai populistit voivat toistaa pimeääa historiaa.
Rauhalliset mielenosoitukset ovat oikeutettuja, ja poliitikoilla on velvollisuus kuunnella ja vastata niihin. Viimeaikaisilla yhteiskunnallisilla vallankumouksilla Euroopassa on kuitenkin syviä juuria. Ne ovat seurausta siitä, että EU ei kyennyt tarjoamaan uskottavaa vastausta globalisaation haasteisiin, monikansallisten yritysten kasvuun, uusiin teknologioihin ja hallitsemattomiin muuttovirtoihin - puhumattakaan finanssikriisin huonosta hallinnosta, josta jopa kymmenen vuotta myöhemmin monet Euroopan maissa eivät ole vielä toipuneet.
Siksi meidän ei pitäisi olla hämmästyneitä siitä, että kansalliset suuntautuneet oikeistolaiset puolueet ovat kasvaneet ja kyenneet hyödyntämään yleisiä pelkoja epävarmasta tulevaisuudesta, tai siitä että monet ovat liikkeellä varojen epäoikeudenmukaista jakautumista vastaan, kuten on laita Ranskassa vaikuttavien keltaliivien kohdalla. Nämä voimat näkevät Euroopan parlamentin vaalit mahdollisuutena kumota perinteisten eurooppalaisten puolueiden ilmeisen proeurooppalainen, vuosikymmenten pituinen ylivalta. Tällä hetkellä nämä antieurooppalaiset puolueet näyttävät olevan nousussa, eikä kukaan voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että he saattavat saada pysäyttävän enemmistön tai ainakin riittävän enemmistön estääkseen pyrkimyksiä parantaa Euroopan Unionia.
Polvillaan
Perinteiset eurooppalaiset voimat näyttävät olevan polvillaan. Poliittiset johtajat näyttävät kykenemättömiltä välittämään eurooppalaista tuntoja. Hallitukset ovat jo vuosia keskustelleet talous- ja rahaliiton uudistamisesta sekä Euroopan puolustusvoimien ja Euroopan ulkopolitiikan perustamisesta, mutta todellisia uudistuksia ei ole toteutettu. Päinvastoin, Ranska ja Saksa ovat sitoutuneet siihen, että Saksa saa liittyä YK: n turvallisuusneuvostoon. Italian hallitus on perustellusti käynnistänyt ajatuksen EU: n yhdestä paikasta turvallisuusneuvostossa. Tässä suhteessa tämä omatyylisensä populistinen, itsemääräämisvaltainen hallitus on todellakin enemmän eurooppalainen kuin Ranskan ja Saksan akseli.
Vaikka eurooppalaiset puolueet ovat nimenneet kärkiehdokkaansa, poliittisessa keskustelussa suvereenit ja nationalistit ovat päällimmäisinä. Merkityksellisten ehdotusten laatiminen vaikeuksissa olevan unionin uudistamiseksi ei näytä kiinnostavan ketään. Onko tämä sitä tämän päivän eurooppalaisuutta?
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Kiinasta on tullut maailman toiseksi suurin taloudellinen voima ja pian se tulee olemaan kilpailukykyinen myös sotilaallisella puolella. Nykypäivän Venäjä toimii ydinvoima-supervoimana ja hyödyntää kaikkia mahdollisuuksia laajentaa vaikutusvaltaansa Manner-Euroopassa ja Välimerellä. Sisäisten kansallismielisyyksien heikentämä Euroopan unioni - hyvin herkullinen tavoite - puretaan ja sitä hallitaan ulkopuolelta. Eurooppalaiset äänestäjät ovat huolissaan koska he näkevät nämä uhkat, kun taas poliitikot näyttävät vain perääntyvän.
Sosiaalinen malli
EU: n ja sen kansalaisten tulevaisuuden suojeleminen on mahdollista, jos voimme luopua virheellisistä uskomuksista. Näistä pysyvin on se, että tarkoitukseen sopimattomilla keinoilla voidaan saavuttaa halutut päämäärät, kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen.
Globalisaation aiheuttamat eriarvoisuudet ovat olleet vuosien ajan aivan liian ilmeisiä. Riittää, kun mainitaan vuoden 2003 YK: n raportti "Eriarvoisuuden ulottuvuudet", Branko Milanovicin vuonna 2016 tekemä tutkimus, maailmanlaajuinen eriarvoisuus ja Oxfamin äskettäinen vahvistama tieto negatiivisesta kehityksestä: vuonna 2018 1. prosentilla väestöstä oli 45,6 prosenttia planeetan vauraudesta. Silti tämän globaalin ja eurooppalaisen skenaarion edessä poliittiset voimat ja asiantuntijat ehdottavat vain kansallisia korjaustoimenpiteitä, kuten progressiivisempaa verojärjestelmää kattamaan sosiaalipalvelujen edellyttämät julkiset menot.
Ja todellisuus on hieman erilainen. Kukin kansallinen hallitus näyttää tekevän parhaansa houkutellakseen pääomaa myöntämällä verohelpotuksia varakkaille yksityishenkilöille ja monikansallisille yrityksille. Maakohtainen verokilpailu on maailmanlaajuista: yksityishenkilöiden verotus laski tyypillisestä 62. prosentista vuonna 1970 38. prosenttiin vuonna 2013, ja voittojen verot ovat laskeneet samalla tavalla. Kansallisen verotuksen itsemääräämisoikeus ja sen puolustaminen on muuttunut julmaksi petokseksi kansalaisia vastaan.
Jos tätä suuntausta ei ole käännetä, ilman riittäviä julkisia varoja sosiaalipolitiikka on vakavasti vaarassa. Eurooppalainen sosiaalinen malli perustuu kansallisiin instituutioihin, joita koordinoi eurooppalainen lainsäädäntö ja Euroopan komissio, joka ylläpitää elämänlaatua yhdessä virastojen kanssa; ne valvovat jatkuvasti elinympäritöämme, ottamiamme lääkkeitä, terveyttä ja työturvallisuutta, tuotantoa ja tuotantoa. kemikaalien käyttöä, elintarvikkeiden turvallisuutta ja perusoikeuksiamme.
Sivilisaatio-hanke
Eurooppalainen sosiaalinen malli on erottamaton osa toisen maailmansodan jälkeisen rauhan maanosaa. Se on uusi sivilisaatioprojekti, jonka saavuttamiseksi kansakunnat ovat taistelleet, ja jotka päättivät olla koskaan turvautumatta sotaan säädelläkseen keskinäisiä suhteitaan. Euroopan unioni on oikeusvaltio. Tämä arvokas perintö perustuu ihanteisiin ja arvoihin, jotka Euroopan eri osapuolten on sisällytettävä ajatukseensa edistymisestä.
Edistyminen Euroopassa tarkoittaa demokratian lujittamista ja edistämistä kaikilla tasoilla, kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Olemassa olevia instituutioita on uudistettava, jotta jokaisen kansakunnan kansalaiset voivat auttaa suunnittelemaan rauhanomaista tulevaisuutta seuraavan sukupolven ajan. Eurooppa, joka kykenee edistämään uutta mallia rauhanomaisesta yhteistyöstä kaikkialla maailmassa, on vaihtoehto kansainväliselle järjestykselle, jota hallitsevat suuret voimat, jotka harjoittavat vihamielistä ja aggressiivista lihasten pullistelua.
Kehittyvien puolueiden on hyödynnettävä vaalikampanjaa vakuuttamaan kansalaiset siitä, että Euroopan unioni voi ja tulee hankkimaan itselleen tarvittavat valtuudet ongelmien ratkaisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Komissio on julkaissut eräänlaisen käsikirjan unionin uudistamiseksi nimeltä Unioni, joka tarjoaa, mikä osoittaa, miten Lissabonin sopimus luo tietä sellaisten valtioryhmien luomiselle, jotka aikovat toimia tehokkaiden uudistusten toteuttamiseksi - ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, verotuksessa sisämarkkinoiden ja energiamarkkinoiden toteuttaminen, ympäristönsuojelu kestävän kehityksen ja sosiaalipolitiikan alalla. Vaikka Eurooppa-neuvoston suostumus vaaditaan ehdotettujen menettelyjen aktivoimiseksi, vastuu uudistusprosessin johtamisesta voisi vihdoin siirtyä valtavan, epävarman neuvoston käsistä "suvereenin eurooppalaisen kansan" valitseman parlamentin ja komission johtaman parlamentin käsiin.
Realistinen tavoite
Edistykselliset puolueet voivat siksi vaaliohjelmissaan osoittaa realistisen tavoitteen rakentaa eurooppalainen demokraattinen hallitus, tietäen, että Lissabonin sopimus tarjoaa siirtymämenettelyn hyväksymällä määräenemmistöpäätöksen, joka velvoittaa kansalliset hallitukset neuvottelemaan kompromisseista. Jos siirtyminen onnistuu, tietyssä vaiheessa sopimus on uudistettava ja muutettava demokraattiseksi eurooppalaiseksi perustuslaiksi. Tällä hetkellä vaalikampanjaa voidaan käyttää ja sitä pitäisi käyttää Euroopan Unionin toimielimiin kohdistuvan, nationalistien elitistisenä byrokratiana hylkäämän epäluottamuksen ilmapiirin voittamiseksi.
Eurooppalainen poliittinen yhtenäisyys ei voi yksinkertaisesti pudota taivaalta eikä syntyä hallitustenvälisten huippukokousten tuloksena. Se on poliittisen taistelun tulos, jossa kaikkien kansalaisten Euroopan kansalaisten on osallistuttava aktiivisesti heidän edustajiensa kanssa Euroopan parlamentissa. Jos parlamentti päätyy autoritaaristen ja eurooppalaisten puolueiden käsiin, kansallinen demokratia kärsii. Edistyvien eurooppalaisten puolueiden on pyrittävä saamaan kansalaiset mukaansa ja toimimaan yhdessä heidän kanssaan, jotta he voisivat tuntea ylpeyttä liittymisestä unioniin, luoda yhteinen mielipide eurooppalaisesta ”isänmaallisuudesta”.
Euroopan demokratialla ja kansallisella demokratialla on yhteinen kohtalo: yhdessä he menestyvät, tai yhdessä he hukkuvat.
Tietoa henkilöstä Guido Montani:
Guido Montani on kansainvälisen poliittisen talouden professori Pavian yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Supranational Political Economy: valtion ja markkinoiden suhteiden globalisaatio (Routledge, 2019). Vuonna 1987 hän perusti Altiero Spinelli -instituutin Ventotenessa; hän on entinen Italian föderalistisen liikkeen puheenjohtaja ja Euroopan föderalistien liiton kunniajäsen.
Ilpo Rossin kommentti 21.2, 2019:
Millainen on tämä Lissabonin sopimuksen erityismenettely, josta Guido Montani lupaavasti ja optimistisesti kirjoittaa?
Kysymys on seuraavista asioista - suoraan kyseisestä dokumentista käännettynä:
"On nähty tarvetta jonain päivänä laajentaa määräenemmistöpäätöksen soveltamisalaa, Lissabonin sopimus sisältää tällaisia "Joustavuusmekanismeja". Nämä mahdollistavat yksinkertaisempia prosesseja päätöksenteossa ja mahdollistavat tehokkaammat toimivaltuudet niillä Unionin harjoittaman politiikan alueilla, joilla edellytetään eritystä lainsäädäntömenettelyä yksimielisyyden säilyttämiseksi. Nämä yksinkertaistukset eivät vaatisi hankalaa perussopimusten uudistamista (korostus IR). Niistä käytetään usein nimitystä ”Passerelle-lausekkeet”, jotka mahdollistavat• siirtymisen yksimielisestä äänestämisestä tekemällä enemmistöpäätökset päteviksi tietyillä politiikan aloilla, tai; siirtyminen erityisestä lainsäädäntömenettelystä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen tietyillä alueilla."
"Sekä yleistä passerelle-lauseketta
1) sovelletaan kaikkiin eurooppalaisiin politiikkoihin - lukuun ottamatta sotilaallisia tai puolustuksellisia päätöksiä - sekä erikseen määritellyillä passerelle-lausekkeilla toimiin, jotka määrittävät tiettyjä eurooppapolitiikan aloja, nimittäin:
2) yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, juridinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa, sosiaalipolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja monivuotista rahoitusta koskeva kehys.
3 On myös varautumisia, jotka koskevat tiiviimpää päätöksiä edellyttävää yhteistyötä
---
Passerelle lausekkeen määrätelmä (Yhdyskäytävälauseke:"tukee toisaalta niitä institutionaalisiin menettelyihin tehtäviä demokraattisia parannuksia, jotka voidaan hyväksyä nykyisten Euroopan unionin perussopimusten määräysten nojalla, esimerkiksi neuvoston avoimuuden parantamista, komitologiamenettelyn uudistamista, siirtymäjärjestelyn käyttöä määräenemmistöpäätöksiin sekä yhteispäätösmenettelyä oikeus- ja sisäasioiden alalla, kansallista parlamentaarisen valvonnan parantamista ja kansalaisaloitteen käyttöönottoa jossain muodossa "
"Vuoden 2017 syyskuun tilannekatsauksensa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker herätti uudelleen henkiin vielä käyttämättömät parselle-lausekkeet, esitellen ne tärkeänä työkaluna vahvemman, tehokkaamman ja demokraattisemman unionin toteuttamisessa: väline, joka voi auttaa unionia rakentamaan sen uutta tulevaisuutta EU: n 27 jäsenvaltion yhteisönä ja jatkaa tätä kautta enemmän kauaskantoisempia ja kunnianhimoisempia uudistuksia. Hän tunnisti myös erityisiä politiikan aloja, joissa passerelle-lausekkeet ovat olisi toteutettava ja siten ensisijaisesti varmistettava päätöksenteon tehokkuus: yhteinen konsolidoitu yhtiöveropohja, arvonlisävero, oikeudenmukainen verotus digitaaliselle teollisuudelle, rahoitusliikennevero (transaktiovero) ja eräät ulkopoliittiset kysymykset."
"Vuotta myöhemmin Euroopan komissio palasi asiaan konkreettisten ehdotusten muodossa:
siirtyä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksiin tietyillä EU: n toimialoilla:
yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP). Nämä ehdotukset tunnistavat kolme aluetta, joilla olisi mahdollistaa auttaa EU: ta edistämään paremmin arvojaan maailmanlaajuisesti ja puolustaamaan etujaan, eli: 1) vastaamaan kollektiivisesti ihmisoikeuksia vastaan kohdistuviin hyökkäyksiin 2) toteuttaen tehokkaita seuraamuksia ja 3) käynnistämään ja hallitsemaan siviilioperaatioita. Ehdotukset tehostetusta määräenemmistöäänestyksen käytöstä verotuksen ja sosiaalipolitiikan alalla odotetaan esitettävän vuoden 2019 ensimmäisinä kuukausina."
---
Passerelle-lauseke tulee suoraan brittiläisestä yritylainsäädännöstä ja se tarkoittaa jokseenkin samaa kuin määräenemmistöpäätökset julkisessa hallinnossa tai yhdistystoiminnassa. Se että Lissabonin sopimuksen erityismenettelyä koskevassa kuvauksessa käytetään nimenomaan yrityslainsäädännöstä tulevaa termiä, kuvaa melko tarkkaan sitä henkeä jossa erityismenettelyä mitä todennäköisimmin tullaan käyttämään. Mielestäni professori Guido Montaani on liian optimistinen sen suhteen, että juuri tämä erityismenettely takaisi sosiaalisen ulottuvuuden demokraattisesti johdetun ja organisoidun sosiaalisen ulottuvuuden toteutumisen Euroopan Unionissa. Erityismenettely ei voi ylittää eikä ohittaa EU:n konsolisoidun peruskirjan tai Lissabonin sopimuksen tarjoamaa eritysasemaa markkinoille kansanvaltaisen valtiorakenteen - hyvinvointivaltion - sijasta.
Euroopan kansalaiset näyttävät seisovan rauhallisena eurooppalaisen tien risteyskohdassa. Toukokuun parlamenttivaalien jälkeen EU: n demokratia voi mennä eteenpäin - tai populistit voivat toistaa pimeääa historiaa.
Rauhalliset mielenosoitukset ovat oikeutettuja, ja poliitikoilla on velvollisuus kuunnella ja vastata niihin. Viimeaikaisilla yhteiskunnallisilla vallankumouksilla Euroopassa on kuitenkin syviä juuria. Ne ovat seurausta siitä, että EU ei kyennyt tarjoamaan uskottavaa vastausta globalisaation haasteisiin, monikansallisten yritysten kasvuun, uusiin teknologioihin ja hallitsemattomiin muuttovirtoihin - puhumattakaan finanssikriisin huonosta hallinnosta, josta jopa kymmenen vuotta myöhemmin monet Euroopan maissa eivät ole vielä toipuneet.
Siksi meidän ei pitäisi olla hämmästyneitä siitä, että kansalliset suuntautuneet oikeistolaiset puolueet ovat kasvaneet ja kyenneet hyödyntämään yleisiä pelkoja epävarmasta tulevaisuudesta, tai siitä että monet ovat liikkeellä varojen epäoikeudenmukaista jakautumista vastaan, kuten on laita Ranskassa vaikuttavien keltaliivien kohdalla. Nämä voimat näkevät Euroopan parlamentin vaalit mahdollisuutena kumota perinteisten eurooppalaisten puolueiden ilmeisen proeurooppalainen, vuosikymmenten pituinen ylivalta. Tällä hetkellä nämä antieurooppalaiset puolueet näyttävät olevan nousussa, eikä kukaan voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että he saattavat saada pysäyttävän enemmistön tai ainakin riittävän enemmistön estääkseen pyrkimyksiä parantaa Euroopan Unionia.
Polvillaan
Perinteiset eurooppalaiset voimat näyttävät olevan polvillaan. Poliittiset johtajat näyttävät kykenemättömiltä välittämään eurooppalaista tuntoja. Hallitukset ovat jo vuosia keskustelleet talous- ja rahaliiton uudistamisesta sekä Euroopan puolustusvoimien ja Euroopan ulkopolitiikan perustamisesta, mutta todellisia uudistuksia ei ole toteutettu. Päinvastoin, Ranska ja Saksa ovat sitoutuneet siihen, että Saksa saa liittyä YK: n turvallisuusneuvostoon. Italian hallitus on perustellusti käynnistänyt ajatuksen EU: n yhdestä paikasta turvallisuusneuvostossa. Tässä suhteessa tämä omatyylisensä populistinen, itsemääräämisvaltainen hallitus on todellakin enemmän eurooppalainen kuin Ranskan ja Saksan akseli.
Vaikka eurooppalaiset puolueet ovat nimenneet kärkiehdokkaansa, poliittisessa keskustelussa suvereenit ja nationalistit ovat päällimmäisinä. Merkityksellisten ehdotusten laatiminen vaikeuksissa olevan unionin uudistamiseksi ei näytä kiinnostavan ketään. Onko tämä sitä tämän päivän eurooppalaisuutta?
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Kiinasta on tullut maailman toiseksi suurin taloudellinen voima ja pian se tulee olemaan kilpailukykyinen myös sotilaallisella puolella. Nykypäivän Venäjä toimii ydinvoima-supervoimana ja hyödyntää kaikkia mahdollisuuksia laajentaa vaikutusvaltaansa Manner-Euroopassa ja Välimerellä. Sisäisten kansallismielisyyksien heikentämä Euroopan unioni - hyvin herkullinen tavoite - puretaan ja sitä hallitaan ulkopuolelta. Eurooppalaiset äänestäjät ovat huolissaan koska he näkevät nämä uhkat, kun taas poliitikot näyttävät vain perääntyvän.
Sosiaalinen malli
EU: n ja sen kansalaisten tulevaisuuden suojeleminen on mahdollista, jos voimme luopua virheellisistä uskomuksista. Näistä pysyvin on se, että tarkoitukseen sopimattomilla keinoilla voidaan saavuttaa halutut päämäärät, kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen.
Globalisaation aiheuttamat eriarvoisuudet ovat olleet vuosien ajan aivan liian ilmeisiä. Riittää, kun mainitaan vuoden 2003 YK: n raportti "Eriarvoisuuden ulottuvuudet", Branko Milanovicin vuonna 2016 tekemä tutkimus, maailmanlaajuinen eriarvoisuus ja Oxfamin äskettäinen vahvistama tieto negatiivisesta kehityksestä: vuonna 2018 1. prosentilla väestöstä oli 45,6 prosenttia planeetan vauraudesta. Silti tämän globaalin ja eurooppalaisen skenaarion edessä poliittiset voimat ja asiantuntijat ehdottavat vain kansallisia korjaustoimenpiteitä, kuten progressiivisempaa verojärjestelmää kattamaan sosiaalipalvelujen edellyttämät julkiset menot.
Ja todellisuus on hieman erilainen. Kukin kansallinen hallitus näyttää tekevän parhaansa houkutellakseen pääomaa myöntämällä verohelpotuksia varakkaille yksityishenkilöille ja monikansallisille yrityksille. Maakohtainen verokilpailu on maailmanlaajuista: yksityishenkilöiden verotus laski tyypillisestä 62. prosentista vuonna 1970 38. prosenttiin vuonna 2013, ja voittojen verot ovat laskeneet samalla tavalla. Kansallisen verotuksen itsemääräämisoikeus ja sen puolustaminen on muuttunut julmaksi petokseksi kansalaisia vastaan.
Jos tätä suuntausta ei ole käännetä, ilman riittäviä julkisia varoja sosiaalipolitiikka on vakavasti vaarassa. Eurooppalainen sosiaalinen malli perustuu kansallisiin instituutioihin, joita koordinoi eurooppalainen lainsäädäntö ja Euroopan komissio, joka ylläpitää elämänlaatua yhdessä virastojen kanssa; ne valvovat jatkuvasti elinympäritöämme, ottamiamme lääkkeitä, terveyttä ja työturvallisuutta, tuotantoa ja tuotantoa. kemikaalien käyttöä, elintarvikkeiden turvallisuutta ja perusoikeuksiamme.
Sivilisaatio-hanke
Eurooppalainen sosiaalinen malli on erottamaton osa toisen maailmansodan jälkeisen rauhan maanosaa. Se on uusi sivilisaatioprojekti, jonka saavuttamiseksi kansakunnat ovat taistelleet, ja jotka päättivät olla koskaan turvautumatta sotaan säädelläkseen keskinäisiä suhteitaan. Euroopan unioni on oikeusvaltio. Tämä arvokas perintö perustuu ihanteisiin ja arvoihin, jotka Euroopan eri osapuolten on sisällytettävä ajatukseensa edistymisestä.
Edistyminen Euroopassa tarkoittaa demokratian lujittamista ja edistämistä kaikilla tasoilla, kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Olemassa olevia instituutioita on uudistettava, jotta jokaisen kansakunnan kansalaiset voivat auttaa suunnittelemaan rauhanomaista tulevaisuutta seuraavan sukupolven ajan. Eurooppa, joka kykenee edistämään uutta mallia rauhanomaisesta yhteistyöstä kaikkialla maailmassa, on vaihtoehto kansainväliselle järjestykselle, jota hallitsevat suuret voimat, jotka harjoittavat vihamielistä ja aggressiivista lihasten pullistelua.
Kehittyvien puolueiden on hyödynnettävä vaalikampanjaa vakuuttamaan kansalaiset siitä, että Euroopan unioni voi ja tulee hankkimaan itselleen tarvittavat valtuudet ongelmien ratkaisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Komissio on julkaissut eräänlaisen käsikirjan unionin uudistamiseksi nimeltä Unioni, joka tarjoaa, mikä osoittaa, miten Lissabonin sopimus luo tietä sellaisten valtioryhmien luomiselle, jotka aikovat toimia tehokkaiden uudistusten toteuttamiseksi - ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, verotuksessa sisämarkkinoiden ja energiamarkkinoiden toteuttaminen, ympäristönsuojelu kestävän kehityksen ja sosiaalipolitiikan alalla. Vaikka Eurooppa-neuvoston suostumus vaaditaan ehdotettujen menettelyjen aktivoimiseksi, vastuu uudistusprosessin johtamisesta voisi vihdoin siirtyä valtavan, epävarman neuvoston käsistä "suvereenin eurooppalaisen kansan" valitseman parlamentin ja komission johtaman parlamentin käsiin.
Realistinen tavoite
Edistykselliset puolueet voivat siksi vaaliohjelmissaan osoittaa realistisen tavoitteen rakentaa eurooppalainen demokraattinen hallitus, tietäen, että Lissabonin sopimus tarjoaa siirtymämenettelyn hyväksymällä määräenemmistöpäätöksen, joka velvoittaa kansalliset hallitukset neuvottelemaan kompromisseista. Jos siirtyminen onnistuu, tietyssä vaiheessa sopimus on uudistettava ja muutettava demokraattiseksi eurooppalaiseksi perustuslaiksi. Tällä hetkellä vaalikampanjaa voidaan käyttää ja sitä pitäisi käyttää Euroopan Unionin toimielimiin kohdistuvan, nationalistien elitistisenä byrokratiana hylkäämän epäluottamuksen ilmapiirin voittamiseksi.
Eurooppalainen poliittinen yhtenäisyys ei voi yksinkertaisesti pudota taivaalta eikä syntyä hallitustenvälisten huippukokousten tuloksena. Se on poliittisen taistelun tulos, jossa kaikkien kansalaisten Euroopan kansalaisten on osallistuttava aktiivisesti heidän edustajiensa kanssa Euroopan parlamentissa. Jos parlamentti päätyy autoritaaristen ja eurooppalaisten puolueiden käsiin, kansallinen demokratia kärsii. Edistyvien eurooppalaisten puolueiden on pyrittävä saamaan kansalaiset mukaansa ja toimimaan yhdessä heidän kanssaan, jotta he voisivat tuntea ylpeyttä liittymisestä unioniin, luoda yhteinen mielipide eurooppalaisesta ”isänmaallisuudesta”.
Euroopan demokratialla ja kansallisella demokratialla on yhteinen kohtalo: yhdessä he menestyvät, tai yhdessä he hukkuvat.
Tietoa henkilöstä Guido Montani:
Guido Montani on kansainvälisen poliittisen talouden professori Pavian yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Supranational Political Economy: valtion ja markkinoiden suhteiden globalisaatio (Routledge, 2019). Vuonna 1987 hän perusti Altiero Spinelli -instituutin Ventotenessa; hän on entinen Italian föderalistisen liikkeen puheenjohtaja ja Euroopan föderalistien liiton kunniajäsen.
Ilpo Rossin kommentti 21.2, 2019:
Millainen on tämä Lissabonin sopimuksen erityismenettely, josta Guido Montani lupaavasti ja optimistisesti kirjoittaa?
Kysymys on seuraavista asioista - suoraan kyseisestä dokumentista käännettynä:
"On nähty tarvetta jonain päivänä laajentaa määräenemmistöpäätöksen soveltamisalaa, Lissabonin sopimus sisältää tällaisia "Joustavuusmekanismeja". Nämä mahdollistavat yksinkertaisempia prosesseja päätöksenteossa ja mahdollistavat tehokkaammat toimivaltuudet niillä Unionin harjoittaman politiikan alueilla, joilla edellytetään eritystä lainsäädäntömenettelyä yksimielisyyden säilyttämiseksi. Nämä yksinkertaistukset eivät vaatisi hankalaa perussopimusten uudistamista (korostus IR). Niistä käytetään usein nimitystä ”Passerelle-lausekkeet”, jotka mahdollistavat• siirtymisen yksimielisestä äänestämisestä tekemällä enemmistöpäätökset päteviksi tietyillä politiikan aloilla, tai; siirtyminen erityisestä lainsäädäntömenettelystä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen tietyillä alueilla."
"Sekä yleistä passerelle-lauseketta
1) sovelletaan kaikkiin eurooppalaisiin politiikkoihin - lukuun ottamatta sotilaallisia tai puolustuksellisia päätöksiä - sekä erikseen määritellyillä passerelle-lausekkeilla toimiin, jotka määrittävät tiettyjä eurooppapolitiikan aloja, nimittäin:
2) yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, juridinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa, sosiaalipolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja monivuotista rahoitusta koskeva kehys.
3 On myös varautumisia, jotka koskevat tiiviimpää päätöksiä edellyttävää yhteistyötä
---
Passerelle lausekkeen määrätelmä (Yhdyskäytävälauseke:"tukee toisaalta niitä institutionaalisiin menettelyihin tehtäviä demokraattisia parannuksia, jotka voidaan hyväksyä nykyisten Euroopan unionin perussopimusten määräysten nojalla, esimerkiksi neuvoston avoimuuden parantamista, komitologiamenettelyn uudistamista, siirtymäjärjestelyn käyttöä määräenemmistöpäätöksiin sekä yhteispäätösmenettelyä oikeus- ja sisäasioiden alalla, kansallista parlamentaarisen valvonnan parantamista ja kansalaisaloitteen käyttöönottoa jossain muodossa "
"Vuoden 2017 syyskuun tilannekatsauksensa Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker herätti uudelleen henkiin vielä käyttämättömät parselle-lausekkeet, esitellen ne tärkeänä työkaluna vahvemman, tehokkaamman ja demokraattisemman unionin toteuttamisessa: väline, joka voi auttaa unionia rakentamaan sen uutta tulevaisuutta EU: n 27 jäsenvaltion yhteisönä ja jatkaa tätä kautta enemmän kauaskantoisempia ja kunnianhimoisempia uudistuksia. Hän tunnisti myös erityisiä politiikan aloja, joissa passerelle-lausekkeet ovat olisi toteutettava ja siten ensisijaisesti varmistettava päätöksenteon tehokkuus: yhteinen konsolidoitu yhtiöveropohja, arvonlisävero, oikeudenmukainen verotus digitaaliselle teollisuudelle, rahoitusliikennevero (transaktiovero) ja eräät ulkopoliittiset kysymykset."
"Vuotta myöhemmin Euroopan komissio palasi asiaan konkreettisten ehdotusten muodossa:
siirtyä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksiin tietyillä EU: n toimialoilla:
yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP). Nämä ehdotukset tunnistavat kolme aluetta, joilla olisi mahdollistaa auttaa EU: ta edistämään paremmin arvojaan maailmanlaajuisesti ja puolustaamaan etujaan, eli: 1) vastaamaan kollektiivisesti ihmisoikeuksia vastaan kohdistuviin hyökkäyksiin 2) toteuttaen tehokkaita seuraamuksia ja 3) käynnistämään ja hallitsemaan siviilioperaatioita. Ehdotukset tehostetusta määräenemmistöäänestyksen käytöstä verotuksen ja sosiaalipolitiikan alalla odotetaan esitettävän vuoden 2019 ensimmäisinä kuukausina."
---
Passerelle-lauseke tulee suoraan brittiläisestä yritylainsäädännöstä ja se tarkoittaa jokseenkin samaa kuin määräenemmistöpäätökset julkisessa hallinnossa tai yhdistystoiminnassa. Se että Lissabonin sopimuksen erityismenettelyä koskevassa kuvauksessa käytetään nimenomaan yrityslainsäädännöstä tulevaa termiä, kuvaa melko tarkkaan sitä henkeä jossa erityismenettelyä mitä todennäköisimmin tullaan käyttämään. Mielestäni professori Guido Montaani on liian optimistinen sen suhteen, että juuri tämä erityismenettely takaisi sosiaalisen ulottuvuuden demokraattisesti johdetun ja organisoidun sosiaalisen ulottuvuuden toteutumisen Euroopan Unionissa. Erityismenettely ei voi ylittää eikä ohittaa EU:n konsolisoidun peruskirjan tai Lissabonin sopimuksen tarjoamaa eritysasemaa markkinoille kansanvaltaisen valtiorakenteen - hyvinvointivaltion - sijasta.
lauantai 2. helmikuuta 2019
Kaksi maailmaa törmäyskurssilla
Seppo Tuovinen:
HAKARISTIN VARJOSSA - ONKO TOTALITARISMI PALAAMASSA EUROOPPAAN?
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta kirjoittaa Natsi-Saksan historiasta: "Alle 14-vuotiaat ammuttiin, 14-15-vuotiaat saatettiin jättää eloon, 16-45-vuotiaat pakotettiin orjatöihin, naiset murhattiin viimeistään 55- ja miehet 65-vuotiaina, sairaat surmattiin tai annettiin kuolla hoitamattomina itsekseen Tässä ote saksalaisten natsien keskitysleirien toimintaohjeista. Kaikki tämä hakaristin varjossa."
Pertti Rönkön kirjoitus on pysäyttävä. Olen itse tehnyt havaintoja Suomessa, Ne, jotka eivät hyödytä yhteiskuntaa halutaan syrjään tänäänkin, Heidät halutaan näkymättömiksi. Pois silmistä kuten vanhukset, alkoholi- ja huumeongelmaiset, pitkäaikaistyöttömät, vammaiset, sairaat, muuten hädässä elävät köyhät syrjäytyneet. Olemmahan Suomessakin kuulleet puheita valtaapitäviltä "ihmisroskista".
Pääomien valta määrää nyt tahdin. Kaikki työelämästä lähtien alkaa olla alistettu markkinoille.Kilpailutuksen ideologia on viety äärirajoille meilläkin niin kuin esimerkiksi vanhus- ja vammaispalveluissa olemme viime aikoina nähneet. Tänään Aamulehti otsikoi jutun: "Vakavasti sairas lempääläisrouva toimitettiin Acutasta kotiinsa: Virui puolitoista vuorokautta ennen kuin hoivakodissa alettiin kaivata häntä, kuoli samana iltana". Eikö tämä ole heitteille jättö?
Demokratia ja kansalaisoikeudet ylipäätään ovat vaarassa monissa EU:n jäsenmaissa kuten Unkarissa, Puolassa, Tsekissä, Italiassa, Itävallassa. Perustuslakia eikä ihmisoikeuksia kunnioiteta.
Professori Markku Kuisma uskaltaa puolustaa demokratiaa. Markku Kuisma sanoo, että jokainen, joka tutkii pitkään suuryritysten päätöksentekoa, saa vamman sieluunsa. Alkaa ymmärtää rahamiesten ajattelutapaa ja löytää äkkiä itsestäänkin kovettumisen merkkejä.
– Valta ja menestys tekee ihmisestä helposti sokean ja kuuron suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Kovettuminen muiden kärsimyksille on ehkä jopa menestymisen ehto.
– Me hoidamme hommat suoraviivaisesti, niin kuin me olemme päättäneet ja te muut olette tiellä. Rattaat rouskuttavat ja joku jää alle, mutta sille ei voi mitään. Älkää nyt häiritkö. Demokratia on turha hidaste.
Markku Kuisma sanoo, että aika monessa työpaikassa nykyään, joudutaan pelkäämään, että sinut erotetaan ja rationalisoidaan tehokkuuden nimissä. Eikä tätä tapahdu vain yksityisissä firmoissa, vaan myös julkisella sektorilla. On parempi pitää suu supussa ja tehdä se, mikä käsketään. Seurauksena on, että työilmapiiri romahtaa ja tehokkuus laskee.
- Tämä malli on pohjoismaiselle ihmiselle outo ja siksi se tuntuu meistä niin perverssiltä ja vaikealta hyväksyä. Tiedämme, että pohjoismainen malli toimisi paljon tehokkaammin ja paremmin. Ja niin se edelleen toimiikin paljolti, mutta vaikeudet tulevat siitä, että tässä törmää kaksi maailmaa toisiinsa.
Olen itsekin jo pitkään ollut sitä mieltä, että kovat arvot eivät tee vain tuloaan, vaan ne ovat tosiasioita kaikkialla Euroopassa. Muureja ja piikkilankoja pystytetään.
Olemmeko menettämässä elämämme hallinnan? Mekään Suomessa emme ole tästä kehityskulusta syrjässä. Kaiken totalitarismin siemen on juuri siinä, että menetämme kunnoituksen ja luottamuksen yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin.
Olemme kadottamassa sopimusyhteiskunnan ja demokratian. Tätä emme kai halua.? Hereillä pitää mielestäni olla ja historiasta pitää oppia.
maanantai 29. lokakuuta 2018
Hajamietteitä SPD:n ja sosialidemokratian tilasta
Seppo Tuovinen: Hajamietteitä?
Olenko siis sosialidemokraatti, joka yhdistää sosiaalisuuden ja kansanvallan demokraattiseksi sosialismiksi? Vai olenko markkinademokraatti, joka kokee yritysten menestyksen, kilpailukyvyn ja ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona ja sietää yritysvastuun kautta generoituvaa eriarvoisuutta?
Tästä oli Saksankin hallitusneuvotteluissa vuoden 2018 alkukuukausina lopulta kysymys. Nyt tiedämme vastauksen, kun katsomme, miten SPD:n kannatus on kehittynyt. SPD on gallupkannatukseltaan vasta neljänneksi suurin puolue n. 15 prosentin kannatuksella. Edellä ovat CDU/CSU, AFD ja vihreät. Linke on aivan SPD:n kannassa.
SPD on kokenut rökäletappiot kaksissa viime osavaltiovaaleissa. Puheenjohtaja Andrea Nahlesin vaihtoa povataan. Nahlesin seuraaja olisi jo 9. SPD:n puheenjohtaja vuoden 2004 jälkeen. Kuka uskaltaa ottaa puheenjohtajavastuun, kun kaksi viimeistä puheenjohtajaa ovat epäonnistuneet kahden vuoden sisällä - Martin Schulz ja Andrea Nahles.
SPD:n puoluejohtajalla Andrea Nahlesille Hessenin vaalitappio on vakava paikka. Nahles pitää selvänä, että Saksan hallituksen kompurointi ja jatkuva riitely vaikutti SPD:n kannatukseen Hessenissä. Hänen tavoitteenaan on pitää SPD hallituksessa, vaikka suuri osa puolueen jäsenistä sitä vastustaa. Uudet vaalit kävisivät kuitenkin demareille niin taloudellisesti kuin poliittisesti kalliiksi.
Nahlesilla on kova työ pitää omansa sen takana, ettei hallitusta hajoteta. ”Sitä, miten hallitus nyt toimii, ei voi hyväksyä”, Nahles sanoi sunnuntai-iltana ja vaati, että koalition työtapojen on muututtava. Nahles lupasi esitellä maanantaina oman ehdotuksensa hallituksen uudeksi työsuunnitelmaksi.
Toinen kannatustaan ja vaalitappioita kerännyt puolue päähallituspuolue CDU vaihtaa lähiaikoina johtajaa. Angela Merkel on ilmoittanut eroavansa, mutta haluaa jatkaa liittokanslerina. Onko näin? Uutiselle ei ole vielä täyttä varmuutta. Nyt jo kysytään: Miten käy suuren koalition?
Syitä Saksan SPD:n alamäelle tietysti monia. Väitän, että sen on ensijaisesesti kuitenkin aatepoliittinen. Mitä ajatuksia tämä herättää SDP:ssä Suomessa? Syntyykö SDP:n järjestöväen ja kaaderien piirissä aatteellista pohdintaa ja keskustelua? Millaista aatteellista linjaa SDP Suomessa ja Euroopan Unionissa tavoittelee?
Onko se markkinaliberaalinen vai demokraattiseen sosialismiin nojaava linja? Edellinen nostaa kilpailukyvyn ja yritysten menestyksen ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona. Vai jälkimmäinen, joka haluaa yhdistää kestävän kehityksen,sosiaalisuuden ja kansanvallan?
Pohjoismaissa olemme tottuneet siihen, että kansanvalta tarkoittaa myös sopimusyhteiskuntaa. Sopimusyhteiskunta nojaa yhteisiin sääntöihin ja lakien ja sopimusten kunnioittamiseen. Olof Palme korosti poliitikkona ja kansanvallan puolustajana, että sopimusyhteiskunta tarkoittaa vahvaa julkista toimintaa oikeudenmukaisuuden takeena, mutta se ei sulje pois kilpailun oloissa toimivaa elinkeinoelämää.
Mitä mieltä olette?
29.10. 2018 Ilpo Rossi:
Saksan tilannetta on ehdottoman tärkeää seurata myös Suomessa. Illan lähetyksessä Facebookissa 29.10. 2018 Andrea Nahles korosti koalitiohallituksen ohjelmallisten kysymysten esilläpitämistä, mutta valitteli hallituksen sisäisen etenemisen jumiutuneen yhtäällä CSU:n ja CDU:n väliseen ristiriitatilanteeseen ja koalitiohallituksen hallitusohjelmasta käydyn keskustelun reunailmiöiden puimiseen, mikä on häirinnyt ja viivästyttänyt eteenpäinmenoa. Saksan SPD haluaa jatkaa hallituksessa yhdessä CDU/CSU:n kanssa. Eurooppakysymyksissä hän edellytti koalitiohallituksen yhteistä linjaa ja esiintymistä. Se kertoo aika paljon tulevaisuuden suunnasta. Nuorsosialistien puheenjohtaja Kevin Kühnert on jo julistanut hallitusyhteistyön de facto päättyneeksi vaatien uusia vaaleja.
30.10. 2018 Reino Seppänen:
Sosialidemokraattisilla puolueilla on etenkin pohjoismaissa hieno menneisyys. Demokraattisen sosialismin aate on luonut hyvinvointiyhteiskunnan, aikaansaannos lienee parasta, mitä teollinen
aikakausi on saanut aikaan. Tuo saavutus on nyt joutunut uhanalaiseksi usliberalismin toimesta. Näyttää valitettavasti siltä, ettei sosialidemokratia ole vieläkään ymmärtänyt, miten vaarallisesta asiasta on kyse.
Poliittinen aloite ja valta on siirtynyt oikeistolle lähes kaikkialla Euroopassa. Kyse on nyt siitä, onko sosialidemokratialla tahtoa ja löytääkö se keinot vastata uusliberalismin haasteeseen. Kysymys ei ole
pelkästään hyvinvoinnista ja sen tasaisesta jakautumisesta, asiasta joka kuului taannoiseen sosialidemokraattisen politiikan keskiöön.
Uusliberalismiin sisältyy myös poliittisia tavoitteita, joista oleellisin näyttää olevan länsimaisen, perinteisen demokratian aventaminen pääomalle ja eliitille myönteisesti. Oman vahvan haasteensa
antaa myös ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat.
Uusliberalismin menestyksellinen eteneminen on jo johtanut organisoiduilta vaikuttaviin hyökkäyksiin palkansaajien etuja ja ammattiliittoja vastaan. Samalla kun yhteiskunnassa varallisuus
keskittyy yhä pienemmälle omistajajoukolle, toimeentulomahdollisuudet kaventuvat etenkin heikoimman kansanosan keskuudessa. Taantumus repii yhteiskunnan turvaverkkoja. Vanhakantainen köyhyys on palannut ja tuolle auperismin kasvulle sekä syvenemiselle ei näytä löytyvän loppua.
Oleellista tässä tilanteessa on nyt kysyä, haluaako sosialidemokratia ottaa perinteisen paikkansa tässä muuttuvassa tilanteessa palkansaajien ja vähäosaisten puolustajana? Kyse ei ole mistään
"sosiaaliliberalismista" köyhäintalojen hoitajana ja nälkäisten ruokajonojen sopanjakajana toimimisesta. Demokraattisen sosialismin on kyettävä esittämään todellinen poliittinen ohjelma uusliberalismin uhrien organisoimiseksi yhteiskunnalliseen muutokseen.
Uusliberalismin aiheuttamat yhteiskunnalliset muutokset ovat aiheuttaneet ihmisissä syvää tyytymättömyyttä, yhteiskunnallista passivoitumista ja toisaalta myös halua etsiä apua koettuun
näköalattomuuteen Tämä on otollinen kasvupohja populismille ja epädemokraattisille liikkeille, kuten fasismille ja kommunismille. Toisaalta yhtenä vaihtoehtona on se, että perinteinen vasemmistolaisuus organisoituu uusilla tavoilla, kuten on käynyt jo Kreikassa ja Portugalissa.
Sosialidemokraattien on kyettävä nyt tekemään arviot ja päätökset poliittisesta suunnasta. Tärkeintä on kuitenkin asiasta käytettävä perusteellinen keskustelu.
30.10. 2018 Pentti Hämäläinen:
Nyt kun ehdin mukaan tähän viestiketjuun, voin sellaisenaan kuitata teidän analyysinne ja johtopäätöksenne tilanteesta. On osoitettava rohkeutta nostaa aateperusta selkeästi esiin poliittisissa vaatimuksissa. On asemoiduttava yhteiskunnan heikommin varustettujen puolustajaksi, ja on uskallettava vaatia siihen vahvaa valtiota toteuttajaksi. Vahva valtio tarvitaan myös markkinamenon suitsijaksi ja oikeudenmukaisuuden puolustajaksi uusliberalismin ja sosiaalidarvinismin vyörytyksen pysäyttäjäksi. Mutta sammutetuilla lampuilla ajaminen ja saksanmallin kopioimisella ei tavoitteisiin päästä. Portugalin suuntaan voi katsetta kohdistaa. Ja Britannian. Niissä selkeä aateprofiloituminen on nostattaja. Kaikkien syleily ei ole onnistunut missään vakiinnuttamaan vahvaa asemaa. Mutta kuka linjan julistaa? Ja minkälaisen?
31.10. 2018 Leena Heino: Lisää hajamietteitä
Kun mietitään missä me nyt oikeastaan olemme ja mikä on tilamme tai miksi sosialidemokratia ei myy? Yksi syy tuohon on se, että kaikki asiat pyritään yksinkertaistamaan yksilön ongelmiksi ja siirtämään kaikki vain yksilön vastuulle. Yhteiskunnan pienimmän ja heikoimman lenkin vastuulle. Lisäksi tuo kaikki puetaan "yksilönvapauden" nimiin. Kun puhutaan, että yhteiskunnan tulisi tukea heikommassa asemassa olevia, niin vastapuoli toteaa, että tuo on yksilönvapauden rajoittamista tai siihen puuttumista.
Meidän pitäisi vastata siihen, että tuet ovat itseasiassa yksilönvapauden mahdollistamista. Mitä se sosiaaliturva ja -tuki on, se on juuri mahdollistamista, yksilön mahdollistamista, yksilön riskien jakamista yhteisön kesken. Mitä on yleinen terveydenhuolto, se on yksilön riskien jakamista yhteisön kesken, se on yksilön mahdollistamista eikä rajoittamista.
Sosialidemokratia ei siis ole yksilön vapauden rajoittamista, vaan yksilön vapauden mahdollistamista ja riskien jakamista yhteisön kesken. Riskien jakaminen yhteisön kesken ei poista yksilön vastuuta päätöksistään tai valintojen seurauksista.
Neoliberalismi on vain institutionalisoitua ja tieteelliseen kaapuun puettua ahneuden ja eriarvoisuuden ylistämistä ja edistämistä. Neoliberalismi "toimii" siinä mielessä kun lasketaan vain kokonaistulosta, maailman bkt on lisääntynyt ja siihen puolustajat aina vetoavatkin. Neoliberalismi ei toimi kun katsotaan kokonaisuutta, jossa suurin osa kasvun hedelmistä valuu hyvin pienelle rahaeliitille ja yksilön kohdalle jää vain lähinnä kasvavat kustannukset. Neoliberalismi ja taloustiede eivät myöskään auta ilmaston muutoksessa, tai ylipäätään minkään konkreettisen asian ratkaisemisessa.
Ymmärtääkö ihmiset tämän kaiken? Kyllä. Mutta miksei tapahdu muutosta? Koska tavallinen ihminen on niin monessa mielessä köyhässä, tiukassa ja heikossa asemassa, että hyvätuloisellakin (mutta ei hyväosaisella) elämä menee suurimmaksi osaksi vain arjesta ja sen kustannuksista selviytymiseen.
Mikä minusta on neoliberalismin tai markkinoiden/pääoman vapauttamisen suurin synti? Siinä annetaan mahdollisimman paljon vapauksia entiteeteille, joita eivät rajoita luonnolliset rajoitteet (niillä ei ole asuinpaikkaa, sukulaisia, lapsia, ja niihin liittyviä velvotteita), joilla on käytännössä rajaton elinaika, jotka eivät tule vanhoiksi, joilla ei ole moraalia, jotka eivät välitä kuin oman arvonsa kasvattamisesta, jotka näkevät muut vain välineellisinä arvoina, joiden tehtävänä on siirtää kustannukset muiden harteille ja pitää voitot itsellään. Lyhyesti: kannustamme markkinoita käyttäytymään kuin se olisi pahin mahdollinen sosiopaatti.
4.11. 2018 Ilpo Rossi
Saksan SPD:n tilanteeseen vaikuttaa edelleen Saksan kahtiajakautuminen ja DDR:n puolella toteutettu "autoritaarinen monipuoluejärjestelmä". Siellähän ei kaikkia puolueita lakkautettu, vaan perustettiin vuonna 1949 DDR:n Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue (Sozialistische Einheispartei Deutschlands SED), johon kaikkien puolueiden piti kuulua. Itä-Saksan sosialidemokraattinen puolue liittyi siihen Otto Grotewohlin johdolla. Länsi-Saksan SPD ei koskaan hyväksynyt tätä alisteista asemaa Saksan Kommunistisen puolueen enemmistönä sanelemille "sosialistisille" päämäärille. Demokratiaan kuuluu poliittisesti itsenäisten puolueiden oikeus omaan ohjelmalliseen työhön ja myös vastuunottoon omien arvopäämäärien ja ohjelmallisten tavoitteiden toteuttamiseksi sitten kun poliittinen demolkratia antaa siihen mahdollisuuden.
Berliinin muurin murruttua Sosialistinen yhtenäisyysrintama hajosi ja sosialidemokraattiset yhdistykset perustettiin uudelleen SPD:n alaisuuteen. Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen raunioille syntyi vasemmistopuolue die Linke, jota Saksan liittopäivien muut puolueet eivät ole hyväksyneet hallituskumppaniksi - päinvastoin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa Suomen Kansan Demokraattisen liiton jäsenenä olleet kommunistit ja kansandemokraatit otettiin mukaan Rafael Paasion vasemmistoenemmistöiseen hallitukseen jo 1960-luvulla.
Saksan SPD on sittemmin ollut mukana monissa hallituskoalitioissa, useita kertoja konservatiivisen pääpuolueyhdistelmän CDU:n ja CSU:n kanssa. Tämä DDR:n ajoista alkanut katkera risriita näkyy edelleen saksalaisen sosialidemokratian kielteisenä suhtautumisena Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen perilliseen die Linkeen. Hallitusyhteistyö konservatiivien kanssa on puolestaan johtanut siihen, että die Linken riveissä luottamus SPD:hen on vähäistä ja vastakkainasettelu tästä johtuen pysyvää.
Kuitenkin itäisellä puolella Thüringenin osavaltiossa harrastetaan jo puna-puna-vihreää (R2G) yhteistyötä ja Berliinissä on periaatteessa yhteistoiminta etenemässä yhteisen hallituspolitiikan toteuttamiseen vapaavaltio Berliiniä vahvistamalla, ei äärimmäisen raskaalla ja ahdistavalla säästäpolitiikalla ja valtion heikentämisellä - joka on konservatiivileirin ideologinen pääsanoma. Tämä kysymys hallitusyhteistyöstä osavaltioissa jakaa sisäisesti myös Saksan SPD:tä. Hallitusyhteistyössä seura tekee kaltaisekseen ja niinpä esimerkiksi puolustusyhteistyössä tai Eurooppakysymyksissä SPD ei ole kyseenalaistanut "läntisen arvoyhteisön" politiikkaa NATOssa tai Euroopan Unionin peruskirjan konsolidoitua periaatetta markkinoiden vahvasta, jopa etuoikeutetusta asemasta suhteessa demokraattiseen valtioon.
Sosialidemokratian alisteinen asema DDR:ssä suhteessa Saksan Kommunistisen Puolueen sanelemaan linjaan SED:ssa aiheuttti siis pysyvän vamman länsisaksalaisen sosialidemokratian sieluun, mutta vastaavanlainen ehdoton alistuminen markkina-arvojen ehdoilla toimivaan Euroopan Unioniin - joka sekin on saksalaisen ideologisen ajattelutavan ilmentymä - ei ole sitä ainakaan toistaiseksi aiheuttanut. Tosin ei myöskään SPD:n vasemmalta laidalta eikä myöskään die Linken piiristä ole kuulunut Euroopan Unionin peruskirjaan kohdistuvaa kritiikkiä, mikä sekin puhuu jonkinlaisesta historiallisesta sokeudesta saksalaisessa mielenlaadussa.
Seuraukset ovat saksalaisen vasemmiston kannalta olleet kohtalokkaita. Molemminpuolinen epäluottamus on poikinut lisää epäluottamusta myös omia johtajia kohtaan niin SPD:ssä kuin myös die Linken piirissä. Sen ytimeen kuuluu myös Oscar Lafontaine, entinen sosialidemokraattinen Saarbrückenin pääministeri ja Gerhard Schröderin hallituksesta eronnut valtionvarainministeri, joka sitten erosi SPD:stä ja liittyi die Linken riveihin. Hän on löytänyt henegenheimolaisen ja rakastetun die Linken sosialistista arvoperintöä jatkavasta Sahra Wagenknechtistä, Rosa Luxemburgin manttelinperijästä. Oscar Lafontaine ja Sahra Wagenknecht ovat äskettäin perustaneet kokoomaliikkeen nimeltä "Aufstehen", joka kokoaa sekä die Linken että SDP:n riveistä vallitsevaan menoon tyytymättömiä voimia yhteen. Mukana on myös Nuorsosialistien Kevin Kühnert, joka kuitenkin näyttää odottavan vanhan polven väistymistä SPD:n johdiosta enemmän kuin yhteistä vasemmistorintamaa. SPD:n puolella pelätään tämän kokoomaliikkeen edustavan vanhaa DDR:n kommunistista yhtenäisyyspuolueen perintöä, mikä siten muodostaa uuden mielipiteitä jakavan ja mahdollista yhteistyötä vaikeuttavan ongelman.
Erikoista SPD:ssä on puolueen kokouksissa on siellä käytettävä voimakkaan retoorinen, vanhaa sosialidemokraattista traditiota painottava esiintyminen - ja sen jälkeinen palaaminen perinteiseen koalitiohallitusten yhteistyöhön, enimmäkseen konservatiivien kanssa. Tätä ristiriitaa on ulkopuolisen vaikea ymmärtää - eikä sitä näy oikein ymmärtävän Saksan kansakaan.
Vihreiden suhtautuminen yhteistyöhön vasemmiston kanssa on liittotasavallan tasolla ollut ristiriitaista. He ovat solmineen koalitiohallituksia sekä punaisten että mustien kanssa, välillä onnistuen, välillä turpiinsa saaden. Kaikesta tästä neuvottomuudesta on seurannut - taas kerran - äärioikeiston muukalaisvihaan ja myös poliittisiin vastustajiin kohdistuneen vihapuheen ja -toimien voimakas vahvistuminen. Äärikoikeiston nousu on puolestaan vetämässä CDU:ta ja CSU:ta poliittisesti yhä muukalaisvihamielisemmälle linjalle, josta osoituksena on Baijerin pääministerin Markus Söderin ja koalitiohallituksessa sisäministerinä olevan Horst Seehoferin jyrkät, liittokansleri Angela Merkeliä syvästi vahingoittaneet irtiotot.
Olenko siis sosialidemokraatti, joka yhdistää sosiaalisuuden ja kansanvallan demokraattiseksi sosialismiksi? Vai olenko markkinademokraatti, joka kokee yritysten menestyksen, kilpailukyvyn ja ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona ja sietää yritysvastuun kautta generoituvaa eriarvoisuutta?
Tästä oli Saksankin hallitusneuvotteluissa vuoden 2018 alkukuukausina lopulta kysymys. Nyt tiedämme vastauksen, kun katsomme, miten SPD:n kannatus on kehittynyt. SPD on gallupkannatukseltaan vasta neljänneksi suurin puolue n. 15 prosentin kannatuksella. Edellä ovat CDU/CSU, AFD ja vihreät. Linke on aivan SPD:n kannassa.
SPD on kokenut rökäletappiot kaksissa viime osavaltiovaaleissa. Puheenjohtaja Andrea Nahlesin vaihtoa povataan. Nahlesin seuraaja olisi jo 9. SPD:n puheenjohtaja vuoden 2004 jälkeen. Kuka uskaltaa ottaa puheenjohtajavastuun, kun kaksi viimeistä puheenjohtajaa ovat epäonnistuneet kahden vuoden sisällä - Martin Schulz ja Andrea Nahles.
SPD:n puoluejohtajalla Andrea Nahlesille Hessenin vaalitappio on vakava paikka. Nahles pitää selvänä, että Saksan hallituksen kompurointi ja jatkuva riitely vaikutti SPD:n kannatukseen Hessenissä. Hänen tavoitteenaan on pitää SPD hallituksessa, vaikka suuri osa puolueen jäsenistä sitä vastustaa. Uudet vaalit kävisivät kuitenkin demareille niin taloudellisesti kuin poliittisesti kalliiksi.
Nahlesilla on kova työ pitää omansa sen takana, ettei hallitusta hajoteta. ”Sitä, miten hallitus nyt toimii, ei voi hyväksyä”, Nahles sanoi sunnuntai-iltana ja vaati, että koalition työtapojen on muututtava. Nahles lupasi esitellä maanantaina oman ehdotuksensa hallituksen uudeksi työsuunnitelmaksi.
Toinen kannatustaan ja vaalitappioita kerännyt puolue päähallituspuolue CDU vaihtaa lähiaikoina johtajaa. Angela Merkel on ilmoittanut eroavansa, mutta haluaa jatkaa liittokanslerina. Onko näin? Uutiselle ei ole vielä täyttä varmuutta. Nyt jo kysytään: Miten käy suuren koalition?
Syitä Saksan SPD:n alamäelle tietysti monia. Väitän, että sen on ensijaisesesti kuitenkin aatepoliittinen. Mitä ajatuksia tämä herättää SDP:ssä Suomessa? Syntyykö SDP:n järjestöväen ja kaaderien piirissä aatteellista pohdintaa ja keskustelua? Millaista aatteellista linjaa SDP Suomessa ja Euroopan Unionissa tavoittelee?
Onko se markkinaliberaalinen vai demokraattiseen sosialismiin nojaava linja? Edellinen nostaa kilpailukyvyn ja yritysten menestyksen ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona. Vai jälkimmäinen, joka haluaa yhdistää kestävän kehityksen,sosiaalisuuden ja kansanvallan?
Pohjoismaissa olemme tottuneet siihen, että kansanvalta tarkoittaa myös sopimusyhteiskuntaa. Sopimusyhteiskunta nojaa yhteisiin sääntöihin ja lakien ja sopimusten kunnioittamiseen. Olof Palme korosti poliitikkona ja kansanvallan puolustajana, että sopimusyhteiskunta tarkoittaa vahvaa julkista toimintaa oikeudenmukaisuuden takeena, mutta se ei sulje pois kilpailun oloissa toimivaa elinkeinoelämää.
Mitä mieltä olette?
29.10. 2018 Ilpo Rossi:
Saksan tilannetta on ehdottoman tärkeää seurata myös Suomessa. Illan lähetyksessä Facebookissa 29.10. 2018 Andrea Nahles korosti koalitiohallituksen ohjelmallisten kysymysten esilläpitämistä, mutta valitteli hallituksen sisäisen etenemisen jumiutuneen yhtäällä CSU:n ja CDU:n väliseen ristiriitatilanteeseen ja koalitiohallituksen hallitusohjelmasta käydyn keskustelun reunailmiöiden puimiseen, mikä on häirinnyt ja viivästyttänyt eteenpäinmenoa. Saksan SPD haluaa jatkaa hallituksessa yhdessä CDU/CSU:n kanssa. Eurooppakysymyksissä hän edellytti koalitiohallituksen yhteistä linjaa ja esiintymistä. Se kertoo aika paljon tulevaisuuden suunnasta. Nuorsosialistien puheenjohtaja Kevin Kühnert on jo julistanut hallitusyhteistyön de facto päättyneeksi vaatien uusia vaaleja.
30.10. 2018 Reino Seppänen:
Sosialidemokraattisilla puolueilla on etenkin pohjoismaissa hieno menneisyys. Demokraattisen sosialismin aate on luonut hyvinvointiyhteiskunnan, aikaansaannos lienee parasta, mitä teollinen
aikakausi on saanut aikaan. Tuo saavutus on nyt joutunut uhanalaiseksi usliberalismin toimesta. Näyttää valitettavasti siltä, ettei sosialidemokratia ole vieläkään ymmärtänyt, miten vaarallisesta asiasta on kyse.
Poliittinen aloite ja valta on siirtynyt oikeistolle lähes kaikkialla Euroopassa. Kyse on nyt siitä, onko sosialidemokratialla tahtoa ja löytääkö se keinot vastata uusliberalismin haasteeseen. Kysymys ei ole
pelkästään hyvinvoinnista ja sen tasaisesta jakautumisesta, asiasta joka kuului taannoiseen sosialidemokraattisen politiikan keskiöön.
Uusliberalismiin sisältyy myös poliittisia tavoitteita, joista oleellisin näyttää olevan länsimaisen, perinteisen demokratian aventaminen pääomalle ja eliitille myönteisesti. Oman vahvan haasteensa
antaa myös ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat.
Uusliberalismin menestyksellinen eteneminen on jo johtanut organisoiduilta vaikuttaviin hyökkäyksiin palkansaajien etuja ja ammattiliittoja vastaan. Samalla kun yhteiskunnassa varallisuus
keskittyy yhä pienemmälle omistajajoukolle, toimeentulomahdollisuudet kaventuvat etenkin heikoimman kansanosan keskuudessa. Taantumus repii yhteiskunnan turvaverkkoja. Vanhakantainen köyhyys on palannut ja tuolle auperismin kasvulle sekä syvenemiselle ei näytä löytyvän loppua.
Oleellista tässä tilanteessa on nyt kysyä, haluaako sosialidemokratia ottaa perinteisen paikkansa tässä muuttuvassa tilanteessa palkansaajien ja vähäosaisten puolustajana? Kyse ei ole mistään
"sosiaaliliberalismista" köyhäintalojen hoitajana ja nälkäisten ruokajonojen sopanjakajana toimimisesta. Demokraattisen sosialismin on kyettävä esittämään todellinen poliittinen ohjelma uusliberalismin uhrien organisoimiseksi yhteiskunnalliseen muutokseen.
Uusliberalismin aiheuttamat yhteiskunnalliset muutokset ovat aiheuttaneet ihmisissä syvää tyytymättömyyttä, yhteiskunnallista passivoitumista ja toisaalta myös halua etsiä apua koettuun
näköalattomuuteen Tämä on otollinen kasvupohja populismille ja epädemokraattisille liikkeille, kuten fasismille ja kommunismille. Toisaalta yhtenä vaihtoehtona on se, että perinteinen vasemmistolaisuus organisoituu uusilla tavoilla, kuten on käynyt jo Kreikassa ja Portugalissa.
Sosialidemokraattien on kyettävä nyt tekemään arviot ja päätökset poliittisesta suunnasta. Tärkeintä on kuitenkin asiasta käytettävä perusteellinen keskustelu.
30.10. 2018 Pentti Hämäläinen:
Nyt kun ehdin mukaan tähän viestiketjuun, voin sellaisenaan kuitata teidän analyysinne ja johtopäätöksenne tilanteesta. On osoitettava rohkeutta nostaa aateperusta selkeästi esiin poliittisissa vaatimuksissa. On asemoiduttava yhteiskunnan heikommin varustettujen puolustajaksi, ja on uskallettava vaatia siihen vahvaa valtiota toteuttajaksi. Vahva valtio tarvitaan myös markkinamenon suitsijaksi ja oikeudenmukaisuuden puolustajaksi uusliberalismin ja sosiaalidarvinismin vyörytyksen pysäyttäjäksi. Mutta sammutetuilla lampuilla ajaminen ja saksanmallin kopioimisella ei tavoitteisiin päästä. Portugalin suuntaan voi katsetta kohdistaa. Ja Britannian. Niissä selkeä aateprofiloituminen on nostattaja. Kaikkien syleily ei ole onnistunut missään vakiinnuttamaan vahvaa asemaa. Mutta kuka linjan julistaa? Ja minkälaisen?
31.10. 2018 Leena Heino: Lisää hajamietteitä
Kun mietitään missä me nyt oikeastaan olemme ja mikä on tilamme tai miksi sosialidemokratia ei myy? Yksi syy tuohon on se, että kaikki asiat pyritään yksinkertaistamaan yksilön ongelmiksi ja siirtämään kaikki vain yksilön vastuulle. Yhteiskunnan pienimmän ja heikoimman lenkin vastuulle. Lisäksi tuo kaikki puetaan "yksilönvapauden" nimiin. Kun puhutaan, että yhteiskunnan tulisi tukea heikommassa asemassa olevia, niin vastapuoli toteaa, että tuo on yksilönvapauden rajoittamista tai siihen puuttumista.
Meidän pitäisi vastata siihen, että tuet ovat itseasiassa yksilönvapauden mahdollistamista. Mitä se sosiaaliturva ja -tuki on, se on juuri mahdollistamista, yksilön mahdollistamista, yksilön riskien jakamista yhteisön kesken. Mitä on yleinen terveydenhuolto, se on yksilön riskien jakamista yhteisön kesken, se on yksilön mahdollistamista eikä rajoittamista.
Sosialidemokratia ei siis ole yksilön vapauden rajoittamista, vaan yksilön vapauden mahdollistamista ja riskien jakamista yhteisön kesken. Riskien jakaminen yhteisön kesken ei poista yksilön vastuuta päätöksistään tai valintojen seurauksista.
Neoliberalismi on vain institutionalisoitua ja tieteelliseen kaapuun puettua ahneuden ja eriarvoisuuden ylistämistä ja edistämistä. Neoliberalismi "toimii" siinä mielessä kun lasketaan vain kokonaistulosta, maailman bkt on lisääntynyt ja siihen puolustajat aina vetoavatkin. Neoliberalismi ei toimi kun katsotaan kokonaisuutta, jossa suurin osa kasvun hedelmistä valuu hyvin pienelle rahaeliitille ja yksilön kohdalle jää vain lähinnä kasvavat kustannukset. Neoliberalismi ja taloustiede eivät myöskään auta ilmaston muutoksessa, tai ylipäätään minkään konkreettisen asian ratkaisemisessa.
Ymmärtääkö ihmiset tämän kaiken? Kyllä. Mutta miksei tapahdu muutosta? Koska tavallinen ihminen on niin monessa mielessä köyhässä, tiukassa ja heikossa asemassa, että hyvätuloisellakin (mutta ei hyväosaisella) elämä menee suurimmaksi osaksi vain arjesta ja sen kustannuksista selviytymiseen.
Mikä minusta on neoliberalismin tai markkinoiden/pääoman vapauttamisen suurin synti? Siinä annetaan mahdollisimman paljon vapauksia entiteeteille, joita eivät rajoita luonnolliset rajoitteet (niillä ei ole asuinpaikkaa, sukulaisia, lapsia, ja niihin liittyviä velvotteita), joilla on käytännössä rajaton elinaika, jotka eivät tule vanhoiksi, joilla ei ole moraalia, jotka eivät välitä kuin oman arvonsa kasvattamisesta, jotka näkevät muut vain välineellisinä arvoina, joiden tehtävänä on siirtää kustannukset muiden harteille ja pitää voitot itsellään. Lyhyesti: kannustamme markkinoita käyttäytymään kuin se olisi pahin mahdollinen sosiopaatti.
4.11. 2018 Ilpo Rossi
Saksan SPD:n tilanteeseen vaikuttaa edelleen Saksan kahtiajakautuminen ja DDR:n puolella toteutettu "autoritaarinen monipuoluejärjestelmä". Siellähän ei kaikkia puolueita lakkautettu, vaan perustettiin vuonna 1949 DDR:n Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue (Sozialistische Einheispartei Deutschlands SED), johon kaikkien puolueiden piti kuulua. Itä-Saksan sosialidemokraattinen puolue liittyi siihen Otto Grotewohlin johdolla. Länsi-Saksan SPD ei koskaan hyväksynyt tätä alisteista asemaa Saksan Kommunistisen puolueen enemmistönä sanelemille "sosialistisille" päämäärille. Demokratiaan kuuluu poliittisesti itsenäisten puolueiden oikeus omaan ohjelmalliseen työhön ja myös vastuunottoon omien arvopäämäärien ja ohjelmallisten tavoitteiden toteuttamiseksi sitten kun poliittinen demolkratia antaa siihen mahdollisuuden.
Berliinin muurin murruttua Sosialistinen yhtenäisyysrintama hajosi ja sosialidemokraattiset yhdistykset perustettiin uudelleen SPD:n alaisuuteen. Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen raunioille syntyi vasemmistopuolue die Linke, jota Saksan liittopäivien muut puolueet eivät ole hyväksyneet hallituskumppaniksi - päinvastoin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa Suomen Kansan Demokraattisen liiton jäsenenä olleet kommunistit ja kansandemokraatit otettiin mukaan Rafael Paasion vasemmistoenemmistöiseen hallitukseen jo 1960-luvulla.
Saksan SPD on sittemmin ollut mukana monissa hallituskoalitioissa, useita kertoja konservatiivisen pääpuolueyhdistelmän CDU:n ja CSU:n kanssa. Tämä DDR:n ajoista alkanut katkera risriita näkyy edelleen saksalaisen sosialidemokratian kielteisenä suhtautumisena Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen perilliseen die Linkeen. Hallitusyhteistyö konservatiivien kanssa on puolestaan johtanut siihen, että die Linken riveissä luottamus SPD:hen on vähäistä ja vastakkainasettelu tästä johtuen pysyvää.
Kuitenkin itäisellä puolella Thüringenin osavaltiossa harrastetaan jo puna-puna-vihreää (R2G) yhteistyötä ja Berliinissä on periaatteessa yhteistoiminta etenemässä yhteisen hallituspolitiikan toteuttamiseen vapaavaltio Berliiniä vahvistamalla, ei äärimmäisen raskaalla ja ahdistavalla säästäpolitiikalla ja valtion heikentämisellä - joka on konservatiivileirin ideologinen pääsanoma. Tämä kysymys hallitusyhteistyöstä osavaltioissa jakaa sisäisesti myös Saksan SPD:tä. Hallitusyhteistyössä seura tekee kaltaisekseen ja niinpä esimerkiksi puolustusyhteistyössä tai Eurooppakysymyksissä SPD ei ole kyseenalaistanut "läntisen arvoyhteisön" politiikkaa NATOssa tai Euroopan Unionin peruskirjan konsolidoitua periaatetta markkinoiden vahvasta, jopa etuoikeutetusta asemasta suhteessa demokraattiseen valtioon.
Sosialidemokratian alisteinen asema DDR:ssä suhteessa Saksan Kommunistisen Puolueen sanelemaan linjaan SED:ssa aiheuttti siis pysyvän vamman länsisaksalaisen sosialidemokratian sieluun, mutta vastaavanlainen ehdoton alistuminen markkina-arvojen ehdoilla toimivaan Euroopan Unioniin - joka sekin on saksalaisen ideologisen ajattelutavan ilmentymä - ei ole sitä ainakaan toistaiseksi aiheuttanut. Tosin ei myöskään SPD:n vasemmalta laidalta eikä myöskään die Linken piiristä ole kuulunut Euroopan Unionin peruskirjaan kohdistuvaa kritiikkiä, mikä sekin puhuu jonkinlaisesta historiallisesta sokeudesta saksalaisessa mielenlaadussa.
Seuraukset ovat saksalaisen vasemmiston kannalta olleet kohtalokkaita. Molemminpuolinen epäluottamus on poikinut lisää epäluottamusta myös omia johtajia kohtaan niin SPD:ssä kuin myös die Linken piirissä. Sen ytimeen kuuluu myös Oscar Lafontaine, entinen sosialidemokraattinen Saarbrückenin pääministeri ja Gerhard Schröderin hallituksesta eronnut valtionvarainministeri, joka sitten erosi SPD:stä ja liittyi die Linken riveihin. Hän on löytänyt henegenheimolaisen ja rakastetun die Linken sosialistista arvoperintöä jatkavasta Sahra Wagenknechtistä, Rosa Luxemburgin manttelinperijästä. Oscar Lafontaine ja Sahra Wagenknecht ovat äskettäin perustaneet kokoomaliikkeen nimeltä "Aufstehen", joka kokoaa sekä die Linken että SDP:n riveistä vallitsevaan menoon tyytymättömiä voimia yhteen. Mukana on myös Nuorsosialistien Kevin Kühnert, joka kuitenkin näyttää odottavan vanhan polven väistymistä SPD:n johdiosta enemmän kuin yhteistä vasemmistorintamaa. SPD:n puolella pelätään tämän kokoomaliikkeen edustavan vanhaa DDR:n kommunistista yhtenäisyyspuolueen perintöä, mikä siten muodostaa uuden mielipiteitä jakavan ja mahdollista yhteistyötä vaikeuttavan ongelman.
Erikoista SPD:ssä on puolueen kokouksissa on siellä käytettävä voimakkaan retoorinen, vanhaa sosialidemokraattista traditiota painottava esiintyminen - ja sen jälkeinen palaaminen perinteiseen koalitiohallitusten yhteistyöhön, enimmäkseen konservatiivien kanssa. Tätä ristiriitaa on ulkopuolisen vaikea ymmärtää - eikä sitä näy oikein ymmärtävän Saksan kansakaan.
Vihreiden suhtautuminen yhteistyöhön vasemmiston kanssa on liittotasavallan tasolla ollut ristiriitaista. He ovat solmineen koalitiohallituksia sekä punaisten että mustien kanssa, välillä onnistuen, välillä turpiinsa saaden. Kaikesta tästä neuvottomuudesta on seurannut - taas kerran - äärioikeiston muukalaisvihaan ja myös poliittisiin vastustajiin kohdistuneen vihapuheen ja -toimien voimakas vahvistuminen. Äärikoikeiston nousu on puolestaan vetämässä CDU:ta ja CSU:ta poliittisesti yhä muukalaisvihamielisemmälle linjalle, josta osoituksena on Baijerin pääministerin Markus Söderin ja koalitiohallituksessa sisäministerinä olevan Horst Seehoferin jyrkät, liittokansleri Angela Merkeliä syvästi vahingoittaneet irtiotot.
Kuka luottaa kehenkin Saksassa? Kun katsellee Saksan puoluekenttää, retoorisesti kiivasta ja voimakkaan värittynyttä kielenkäyttöä, näyttää siltä että kukaan ei luota enää kehenkään: kaikilla puolueilla on sisäiset oppositionsa ja puolueiden yhteistyö on enemmän tai vähemmän pakkoavioliittoja, joissa yritetään saada yliote vastapuolesta. SPD näyttää tarrautuvan hallitusohjelman mukaiseen koalitioyhteistyöhön CDU/CSU:n kanssa, joka näyttää puolestaan olevan henkisesti irtautumassa yhteisesti sovitusta.
Labels:
Mielialamuutos.,
Seppo Tuovinen,
sosialidemokratia
keskiviikko 22. elokuuta 2018
Puna-puna-vihreä koalitiosopimus Berliinissä
Löysin Seppo Tuovisen vihjeen perusteella 23.8. 2018 merkittävän linkin puna-puna-vihreä yhteistyöstä - kysymys on 250-sivuisesta sopimusluonnoksesta Berliinissä, Saksan pääkaupungissa, mikä tekee siitä merkittävän. Tästä sopimuksesta näyttää olevan kirjoitus myös die Welt-lehdessä, mutta se on rajoitettu vain tilaajille.
Berliinissä sosialidemokraatit ovat hallinneet yhdessä porvarillisen CDU:n kanssa itseasiassa uusliberaalin politiikan merkeissä jo pitkään; julkista sektoria on supistettu merkittävästi, Berliinin palveluita on yksityistetty ja lisäksi on päätetty "velkajarrusta", mikä tarkoittaa velanoton tiukkaa rajaamista, vaikka rahaa saavat myös julkisen sektorin hankkeet edullisesti. Tämä koalitio-ohjelma sisältää vahvoja toimia julkisen sektorin elvyttämiseksi, uusien toimien perustamista palveluihin, sanalla sanoen täyskäännöstä Berliinin politiikkaan.
Tätä koalitio-ohjelmaa ei ole vielä ryhdytty panemaan täytäntöön, välissä taitavat olla vaalit Berliinissä. Kysymys on siis Saksan pääkaupungin ratkaisuista. SPD:n sivuilta en löytänyt mitään mainintaa tästä koalitiosopimuksesta. SPD:llähän on voimassa periaatepäätös, jonka mukaan DDR:n perillisen "die Linken" kanssa yhteistyötä ei liittovaltion tasolla tehdä. Berliini edustaa siis tässä suhteessa uutta avausta.
Mainittava on myös, että sopimus koskee berliiniläistä paikallispolitiikkaa ja siinä ei taida olla periaateosuutta Eurooppa-politiikkaan. Visio tässä suhteessa odottaa vielä avautumistaan...
Berliinissä sosialidemokraatit ovat hallinneet yhdessä porvarillisen CDU:n kanssa itseasiassa uusliberaalin politiikan merkeissä jo pitkään; julkista sektoria on supistettu merkittävästi, Berliinin palveluita on yksityistetty ja lisäksi on päätetty "velkajarrusta", mikä tarkoittaa velanoton tiukkaa rajaamista, vaikka rahaa saavat myös julkisen sektorin hankkeet edullisesti. Tämä koalitio-ohjelma sisältää vahvoja toimia julkisen sektorin elvyttämiseksi, uusien toimien perustamista palveluihin, sanalla sanoen täyskäännöstä Berliinin politiikkaan.
Tätä koalitio-ohjelmaa ei ole vielä ryhdytty panemaan täytäntöön, välissä taitavat olla vaalit Berliinissä. Kysymys on siis Saksan pääkaupungin ratkaisuista. SPD:n sivuilta en löytänyt mitään mainintaa tästä koalitiosopimuksesta. SPD:llähän on voimassa periaatepäätös, jonka mukaan DDR:n perillisen "die Linken" kanssa yhteistyötä ei liittovaltion tasolla tehdä. Berliini edustaa siis tässä suhteessa uutta avausta.
Mainittava on myös, että sopimus koskee berliiniläistä paikallispolitiikkaa ja siinä ei taida olla periaateosuutta Eurooppa-politiikkaan. Visio tässä suhteessa odottaa vielä avautumistaan...
Onko eurooppalainen silta romahtamassa?
11.9. 2016 - viisitoista vuotta World Trade Centerin romahtamisen jälkeen - taitaa muodostua taitekohdaksi myös minun julkisessa bloggailussani. Huomaan analyysini käyneen vuosien varrella yhä pessimistisemmäksi suhteessa demokratian mahdollisuuksiin.
Viimeisin negatiivinen kommenttini koskee äänekoskelaisen nuoren sosialidemokraatin kirjoitusta Demokraatissa, jossa hän kirjoittaa äänekoskelaisen kunnallisdemokratian toteutumisesta - varovasti samaan sävyyn kuin minäkin. Vastasin Facebookissa seuraavasti:"Tämä on se synkkä näkymä mitä tulee kunnallisvaaleihin. Kun vaaleista toiseen nuoret valtuutetut joutuvat omien toiveidensa toteuttamisen sijasta virkamieskunnan leikkauslistojen ja porvarillisen, todelliseen kunnan vahvistamiseen vastentahtoisesti suhtautuvan enemmistön painostukseen, menee siinä nuorelta uudistuksia tavoittelevalta valtuutetusta konseptit sekaisin. Kun taustalla on kuntia köyhdyttävä hallituspolitiikka, jonka takana puolestaan Euroopan Unionin yhä suurempaan markkina-alisteisuuteen painostava valtavirta, niin kysyttäväksi jää: Miksi vaivautua?"
15.9. 2016
Europan Keskuspankki tukee kansallisten jäsenpankkiensa kautta valtoita - salaa - siten, että on antanut näille luvan ostaa massiivisessa mittakaavassa jäsenvaltioidn velkakirjoja, kuukausittain, kymmeniin miljardeihin nousevan määrän. Suomen kohdalla se merkitsee sitä, että Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaantumisraja ei ylity vaikka valtio ottaa 5,5 mrd lisävelkaa. Toimi on ristiriidassa EKP:n peruskirjan ja Maastrichtin sopimuksen kanssa - EKP:n ei pitäisi sääntöjensä mukaan ottaa mitään vastuuta jäsenvaltioidensa - siis valuuttaunioniin kuuluvien maiden - tekemistä veloista. Toimi on yksipuolinen ja sellaisenaan autoritaarinen, koska EKP voi yksin määrätä milloin ja missä olosuhteissa se tälalista tukea antaa - eikä siihen ole olemassa vaikutus-, puuttumis- tai valitusoikeutta.
Tällainen käytäytyminen muodostaa tietynlaisen ideologisen pommin koko Euroopan Unionin rakenteeseen. Oletukseni on, että tämä on nyt mahdollista, kun Valuuttaunionin jäsenmaissa on porvarillinen enemmsitö Italiaa ja Ranskaa lukuunottamatta. Vai onko sittenkin niin että juuri nämä perustajamaat olisivat saaneet ahdinkoonsa tällaisen myönnytyksen, jotta koko Unioni ei alkaisi romahtaa? Kas siinäpä kysymys.
Viimeisin negatiivinen kommenttini koskee äänekoskelaisen nuoren sosialidemokraatin kirjoitusta Demokraatissa, jossa hän kirjoittaa äänekoskelaisen kunnallisdemokratian toteutumisesta - varovasti samaan sävyyn kuin minäkin. Vastasin Facebookissa seuraavasti:"Tämä on se synkkä näkymä mitä tulee kunnallisvaaleihin. Kun vaaleista toiseen nuoret valtuutetut joutuvat omien toiveidensa toteuttamisen sijasta virkamieskunnan leikkauslistojen ja porvarillisen, todelliseen kunnan vahvistamiseen vastentahtoisesti suhtautuvan enemmistön painostukseen, menee siinä nuorelta uudistuksia tavoittelevalta valtuutetusta konseptit sekaisin. Kun taustalla on kuntia köyhdyttävä hallituspolitiikka, jonka takana puolestaan Euroopan Unionin yhä suurempaan markkina-alisteisuuteen painostava valtavirta, niin kysyttäväksi jää: Miksi vaivautua?"
15.9. 2016
Europan Keskuspankki tukee kansallisten jäsenpankkiensa kautta valtoita - salaa - siten, että on antanut näille luvan ostaa massiivisessa mittakaavassa jäsenvaltioidn velkakirjoja, kuukausittain, kymmeniin miljardeihin nousevan määrän. Suomen kohdalla se merkitsee sitä, että Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaantumisraja ei ylity vaikka valtio ottaa 5,5 mrd lisävelkaa. Toimi on ristiriidassa EKP:n peruskirjan ja Maastrichtin sopimuksen kanssa - EKP:n ei pitäisi sääntöjensä mukaan ottaa mitään vastuuta jäsenvaltioidensa - siis valuuttaunioniin kuuluvien maiden - tekemistä veloista. Toimi on yksipuolinen ja sellaisenaan autoritaarinen, koska EKP voi yksin määrätä milloin ja missä olosuhteissa se tälalista tukea antaa - eikä siihen ole olemassa vaikutus-, puuttumis- tai valitusoikeutta.
Tällainen käytäytyminen muodostaa tietynlaisen ideologisen pommin koko Euroopan Unionin rakenteeseen. Oletukseni on, että tämä on nyt mahdollista, kun Valuuttaunionin jäsenmaissa on porvarillinen enemmsitö Italiaa ja Ranskaa lukuunottamatta. Vai onko sittenkin niin että juuri nämä perustajamaat olisivat saaneet ahdinkoonsa tällaisen myönnytyksen, jotta koko Unioni ei alkaisi romahtaa? Kas siinäpä kysymys.
Labels:
Demokratia EU:ssa,
epätoivo,
Mielialamuutos.,
nujertaminen
perjantai 10. elokuuta 2018
Osallistavat työmarkkinat
YLE:n uutissivuilla on analysoitu tuoreita Gallup-lukuja, joiden mukaan SDP on tällä hetkellä selvässä johdossa ja ainut yli 20 prosenttiyksikön yltävä poliittinen voima. Miten edetä tästä eteenpäin?
"Demareissa on nyt täysin eri tunnelma kuin vuosi sitten kesällä. Puolueen suosio heikkeni viime vuoden elokuussa 15,6 prosenttiin ja puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) joutui vastaamaan kysymyksiin uransa jatkosta puolueen johdossa.
Tällä kertaa kesähelteet näyttävät vaikuttaneen myönteisesti puolueen kannatukseen. Demarit nostavat suosiotaan Ylen heinäkuun mittauksessa 0,9 prosenttiyksikköä aina 21,2 prosenttiin.
– Nyt voitaneen sanoa, että SDP on tällä hetkellä Suomen suosituin puolue. Demareiden kasvu tulee lähinnä peruskannattajakunnasta, sillä heidän suosio työväestön keskuudessa on kasvanut, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.
Turjan mukaan demareihin valuu kannattajia muista puolueista. Aiemmin oppositiopuolue vihreitä, vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia kannattaneet suomalaiset olisivat nyt valmiita äänestämään SDP:t"
SDP:n gallupkannatus on noussut, mutta edelleenkin ollaan tilanteessa jossa ollaan hallituksen muodostamisen kannalta riippuvaisia porvarillisesti ja jopa uusliberaalisti asemoituvista puolueista. Vaikka myös Kokoomuksessa näkyy merkkejä empimisestä kovan markkinapolitiikan toteuttamisessa, se kuitenkin edustaa edelleen markkina-alisteista pitkää linjaa.
Keskustapuolue on Eurooppa-yhteistyön ja nyt Juha Sipilän hallituskauden aikana suorastaan romahtanut uusliberaaliin "eurooppalaiseen syliin" ja senmukaisiin ratkaisuihin. Keskustapuolueessa on kuitenkin edelleen "sosialisti"-siipi, joka vaatii tukeutumista valtioon ja yhteisiin voimavaroihin hädän hetkellä. Sellainen näyttää juuri olevan tulossa jo toisena vuonna maataloutta koskevan huonon sadon vuoksi. Edellisen vuoden sadon pilasivat jatkuvat sateet viljojen jäädessä korjaamatta, nyt piinaa armoton kuivuus.
Olettaa voi, että turvautuminen valtioon ja uusiin tukitoimiin syntyneen tilanteen johdosta jakaa yhä selvemmin keskustan kenttää yhteisöllisiä arvoja korostaviin ja uhmakasta uusliberaalia toimintalinjaa ajaviin "urbaaneihin" kepulaisiin.
Talouspoliittista sekalinjaa edustava sivistyneistö, joka on ammattiasemansa ja äänestystraditionsa johdosta ollut pumpulikäsineet kädessä porvarillisen elämäntavan ja arvomaailman suuntaan, on alkanut sekin vaatia myös yhteisöllisen motivaation ja kaikkia koskevan katselutavan nostamista uudelleen arvolähtökohdaksi.
Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden kohtalo näyttää olevan ruhjoutuminen nationalististen arvojen ja uusliberaalin talousmyllyn koneistossa aatteelliseksi mössöksi, jonka menestyminen tulevissa vaaleissa jää joidenkin jo asemia saavuttaneiden persoonallisuuksien varaan.
Nukkuvat äänestäjät?
Tämä suuri ryhmä on sitä massaa, jonka aktivoimiseen tulevissa hallituksissa on kiinnitettävä huomiota rakenneratkaisuin. Kysymys on "osallistamisen valtatien" rakentamisesta, joka mielestäni oikein toteutettuna muodostaisi sosialidemokraattisen vaihtoehdon nykyhallituksen työllistämispolitiikan "Frankenstein"-mallille.
Osallistamisen ja työllisyyden yhdistäminen on lähes välttämätöntä, koska ei voida olettaa yritysten investoivan sosialidemokraattien johtokaudella sitäkään mitä ne ovat tehneet valtavien yritystukien ja EKP:n määrällisen elvytyksen valtakaudella.
Osallistumattomuus, yhteiskunnallinen passiivisuus ja poliittinen ymmärtämättömyys ovat sosialidemokratian suurimpia vihollisia. Siksi panostuksia olisi suunnattava osallistumisen ja uuden työn yhdistämiseen heti hallituskauden alussa - ja hallitusohjelmaan perustuen - määrätietoisesti ja voimakkaasti. Mahdolliset porvarilliset hallituskumppanit eivät voine ainakaan julkisesti asettua vastustamaan kansan herättämiseen suunnattuja toimia. Tästä ulottuvuudesta olen kirjoittanut paljon toisessa blogissani, "Kuuta osoittavassa sormessa".
"Demareissa on nyt täysin eri tunnelma kuin vuosi sitten kesällä. Puolueen suosio heikkeni viime vuoden elokuussa 15,6 prosenttiin ja puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) joutui vastaamaan kysymyksiin uransa jatkosta puolueen johdossa.
Tällä kertaa kesähelteet näyttävät vaikuttaneen myönteisesti puolueen kannatukseen. Demarit nostavat suosiotaan Ylen heinäkuun mittauksessa 0,9 prosenttiyksikköä aina 21,2 prosenttiin.
– Nyt voitaneen sanoa, että SDP on tällä hetkellä Suomen suosituin puolue. Demareiden kasvu tulee lähinnä peruskannattajakunnasta, sillä heidän suosio työväestön keskuudessa on kasvanut, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.
Turjan mukaan demareihin valuu kannattajia muista puolueista. Aiemmin oppositiopuolue vihreitä, vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia kannattaneet suomalaiset olisivat nyt valmiita äänestämään SDP:t"
SDP:n gallupkannatus on noussut, mutta edelleenkin ollaan tilanteessa jossa ollaan hallituksen muodostamisen kannalta riippuvaisia porvarillisesti ja jopa uusliberaalisti asemoituvista puolueista. Vaikka myös Kokoomuksessa näkyy merkkejä empimisestä kovan markkinapolitiikan toteuttamisessa, se kuitenkin edustaa edelleen markkina-alisteista pitkää linjaa.
Keskustapuolue on Eurooppa-yhteistyön ja nyt Juha Sipilän hallituskauden aikana suorastaan romahtanut uusliberaaliin "eurooppalaiseen syliin" ja senmukaisiin ratkaisuihin. Keskustapuolueessa on kuitenkin edelleen "sosialisti"-siipi, joka vaatii tukeutumista valtioon ja yhteisiin voimavaroihin hädän hetkellä. Sellainen näyttää juuri olevan tulossa jo toisena vuonna maataloutta koskevan huonon sadon vuoksi. Edellisen vuoden sadon pilasivat jatkuvat sateet viljojen jäädessä korjaamatta, nyt piinaa armoton kuivuus.
Olettaa voi, että turvautuminen valtioon ja uusiin tukitoimiin syntyneen tilanteen johdosta jakaa yhä selvemmin keskustan kenttää yhteisöllisiä arvoja korostaviin ja uhmakasta uusliberaalia toimintalinjaa ajaviin "urbaaneihin" kepulaisiin.
Talouspoliittista sekalinjaa edustava sivistyneistö, joka on ammattiasemansa ja äänestystraditionsa johdosta ollut pumpulikäsineet kädessä porvarillisen elämäntavan ja arvomaailman suuntaan, on alkanut sekin vaatia myös yhteisöllisen motivaation ja kaikkia koskevan katselutavan nostamista uudelleen arvolähtökohdaksi.
Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden kohtalo näyttää olevan ruhjoutuminen nationalististen arvojen ja uusliberaalin talousmyllyn koneistossa aatteelliseksi mössöksi, jonka menestyminen tulevissa vaaleissa jää joidenkin jo asemia saavuttaneiden persoonallisuuksien varaan.
Nukkuvat äänestäjät?
Tämä suuri ryhmä on sitä massaa, jonka aktivoimiseen tulevissa hallituksissa on kiinnitettävä huomiota rakenneratkaisuin. Kysymys on "osallistamisen valtatien" rakentamisesta, joka mielestäni oikein toteutettuna muodostaisi sosialidemokraattisen vaihtoehdon nykyhallituksen työllistämispolitiikan "Frankenstein"-mallille.
Osallistamisen ja työllisyyden yhdistäminen on lähes välttämätöntä, koska ei voida olettaa yritysten investoivan sosialidemokraattien johtokaudella sitäkään mitä ne ovat tehneet valtavien yritystukien ja EKP:n määrällisen elvytyksen valtakaudella.
Osallistumattomuus, yhteiskunnallinen passiivisuus ja poliittinen ymmärtämättömyys ovat sosialidemokratian suurimpia vihollisia. Siksi panostuksia olisi suunnattava osallistumisen ja uuden työn yhdistämiseen heti hallituskauden alussa - ja hallitusohjelmaan perustuen - määrätietoisesti ja voimakkaasti. Mahdolliset porvarilliset hallituskumppanit eivät voine ainakaan julkisesti asettua vastustamaan kansan herättämiseen suunnattuja toimia. Tästä ulottuvuudesta olen kirjoittanut paljon toisessa blogissani, "Kuuta osoittavassa sormessa".
torstai 9. elokuuta 2018
Elämä huonon isännän palveluksessa?
Sixten Korkman kirjoittaa kolumnissaan populismin myönteisistä puolista. Kirjoitus on samalla aräänlainen irtiotto kylmäkiskoisesta markkinameiningistä. "Kansalaiset ovat tyytymättömiä elintasoonsa ja kokevat jääneensä poliittisilta päättäjiltä unholaan. Näin on etenkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa mutta myös Manner-Euroopassa.
Tyytymättömyyteen on aihetta. Rikkaat ovat rikastuneet rajusti viime vuosikymmeninä, etenkin anglosaksisissa maissa. Keskiluokan elintaso on sen sijaan polkenut paikallaan ja köyhyys lisääntynyt."
Korkman arvostelee rahapolitiikan yksipuolisuutta, mutta syyttää siitä pankkeja eikä esimerkiksi poliittisia perusratkaisuja Euroopan Unionissa. Tällä kohden tarvitsisin lisäopetusta - mielestäni juuri DDR:n hajoamisen ja Berliinin muurin murtumisen jälkeen tehdyt perusratkaisut Euroopan Unionin rahapolitiikan sitomisessa yksipuolisesti ja ehdottomasti markkina-alisteiseen rakenteeseen luovat näköalattomuutta, irrationaaleja ratkaisuja ja estävät aidon pluralistisen demokratian toteutumisen. Tästä ei kärsi ainoastaan sosialidemokratia, vaan koko suurten ihmismassojen maanosa - Euroopan Unionissa on 550 miljoonaa kansalaista.
perjantai 3. elokuuta 2018
Vallan ja vastuun liitto ei sovi markkinoille
"Ilolla voi tervehtiä viime aikoina on noussutta keskustelua, miten yhteiskunnan vastuulla oleviin tehtäviin yritetään käyttää markkinatalouden oppeja ja kuinka huonosti ne tähän soveltuvat. Professori Markku Kuisma (HS 29.7.) kuvasi ansiokkaasti, miten huolestuttavaa on vallan antaminen markkina-ajattelulle. Tämä on aivan toisenlainen ajattelu kun nykyisellä Sipilän hallituksella", toteaa SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero.
- Sote-palveluissa vallan ja vastuun liitto on vahvempi kuin ehkä millään muualla toimialalla. Siksi markkina-ajattelu sopii siihen huonosti ja voi toimia vain palveluita täydentävänä toimintana. Ihmisten hyvinvointi ei ole kauppatavaraa eikä sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisvastuu voi perustua kilpailuajattelulle.
Vanha sanonta pitää edelleen kutinsa: markkinat hyvä renki mutta huono isäntä.
- Valta ja vastuu kulkevat soteasioissa tiukasti käsi kädessä. Siksi myös päätöksenteko täytyy tapahtua sillä taholla, jolla on vastuu asiasta. Markkinat eivät koskaan ota kokonaisvastuuta, vaan se on aina julkisella puolella, ja siksi päätöksiä verovaroin tuotettavista palveluista on voitava tehdä kansanvallan mukaisesti. Kun kyse on ihmisten terveydestä ja elämästä, päätöksiin tarvitaan yhä virkavastuulla toimivat työntekijät, muistuttaa Paatero.
Useimmat esimerkit osoittavat tämän niin kotimaasta kuin naapurista.
- Sote-palveluissa vallan ja vastuun liitto on vahvempi kuin ehkä millään muualla toimialalla. Siksi markkina-ajattelu sopii siihen huonosti ja voi toimia vain palveluita täydentävänä toimintana. Ihmisten hyvinvointi ei ole kauppatavaraa eikä sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisvastuu voi perustua kilpailuajattelulle.
Vanha sanonta pitää edelleen kutinsa: markkinat hyvä renki mutta huono isäntä.
- Valta ja vastuu kulkevat soteasioissa tiukasti käsi kädessä. Siksi myös päätöksenteko täytyy tapahtua sillä taholla, jolla on vastuu asiasta. Markkinat eivät koskaan ota kokonaisvastuuta, vaan se on aina julkisella puolella, ja siksi päätöksiä verovaroin tuotettavista palveluista on voitava tehdä kansanvallan mukaisesti. Kun kyse on ihmisten terveydestä ja elämästä, päätöksiin tarvitaan yhä virkavastuulla toimivat työntekijät, muistuttaa Paatero.
Useimmat esimerkit osoittavat tämän niin kotimaasta kuin naapurista.
Labels:
epätoivo,
Mielialamuutos.,
sosialidemokratia,
uusliberalismi
sunnuntai 29. heinäkuuta 2018
Markkinahimmelirynnäkkö
Emeritusprofessori Markku Kuisman viimeaikaiset, huolestuneet puheenvuorot markkinoiden tuhoisasta ylivallasta ovat alkaneet herättää huomiota.
"Markkinat on uskomaton voima. Ne ovat kuin tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun markkinatalous pannaan töihin oikealla tavalla, se tekee yhteiskunnalle suuren palveluksen. Mutta jos sen dynamiikan ja logiikan annetaan hallita kaikkea, ei siitä tule yhtään mitään. Nyt siitä on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto. Vähän kuin sosialismi aikaisemmin, Kuisma sanoo."
Lainaus on Helsingin Sanomien 29.7. 2018 tilaajille rajatusta kirjoituksesta, jossa kerrotaan tämän juuri eläköityneen Suomen ja pohjoismaiden historian professorin sydänkohtauksesta ja pitämättä jääneestä jäähyväisluennosta.
”Hyvän ja iloisen tulee ihmisen olla”. Noin on kirjoitettu vanhaan seinävaatteeseen, jonka löysimme maalaistalomme edellisten asukkaiden jälkeenjääneistä tavaroista. Ihan hyvä ohje. Ollaan ihmisiksi ja iloisia.
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Yliopisto on kestänyt tuhat vuotta, kyllä se kestää nykyiset markkinahimmelirynnäkötkin. On pakko.
Labels:
Mielialamuutos.,
turhautuminen,
uusliberalismi,
valtio
tiistai 24. heinäkuuta 2018
Pienillä panoksilla mielialamuutokseen
Erinomainen esimerkki siitä, että jopa Euroopan Unionin uusliberaaleissa oloissa vaihtoehtoinen politiikka on vieläkin mahdollista, vaikka sen mahdollisuudet on rajattu "ainoalla oikealla" uusliberaalilla lähestymistavalla lähes olemattomiin. Se osoittaa samalla yhteisölliseen motiiviin perutusvan dynaamisen voiman.
https://www.nytimes.com/2018/07/22/business/portugal-economy-austerity.html
https://www.nytimes.com/2018/07/22/business/portugal-economy-austerity.html
Labels:
Euro,
Eurooppa,
Mielialamuutos.,
sosialidemokratia,
Strategiasolmu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)