Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. marraskuuta 2023

Demokraattinen sosialismi ja osallistava yritystoiminta

Kirjoituksessa kiinnitetään huomiota siihen, että sopimustoimintaa ei ole syytä rajata pelkkiin palkkavaatimuksiin, vaan sopimus (contract) voi pitää sisällään muitakin ulottuvuuksia. Tällaisia ovatr mm. yrityksen voiton jakaminen omistajan lisäksi myös niille jotka työllään ovat olleet tulosta tekemässä. Yritysten omat eläkerahastot voisivat tuoda tuntuvaa lisää selvästi haperoitumassa olevaan eläkejärjestelmään. Myös palkansaajarahasto yrityksen sisällä voisi mahdollistaa monenlaista uutta ulottuvuutta yhteisen hyvinvoinnin luomiseen. Kun puhutaan paikallisesta sopimisesta, ei ole syytä takertua pelkkiin vanhoihin sopimuksiin, vaan tarkastella sopimista laajemmasta näkökulmasta. Ei kaikilla omistajilla ole pelkkä henkilökohtaisen voiton tavoittelu ainoana motiivina. Hyvinvoinnille voitaisiin tätä kautta rakentaa vahvan valtion ruinnalle toista tukijalkaa. Tämä on tärkeää myös siksi, että Euroopan Unionin ideologinen rakenne ei suosi valtion voimistamista ja tätä kautta tapahtuvaa kuntoutumista.




 


Kolme selitystä esitetään: vähäinen kiinnostus yhteisorganisaatioita kohtaan, ammattiyhdistysten merkitys organisaation oppimisessa, vastakkainasettelu kapitalismin ja markkinoiden poliittisen vasemmiston kanssa  ja  ”palkansaajien varojen” eli palkansaajarahastojen politiikan epäonnistuminen."


 Miksi taloudellinen demokratia ei ole edennyt yrityksiin Ruotsissa, vaikka maa on tunnetusti maailman johtava sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio? Göteborgin yliopiston poliittisten tieteiden professori Bo Rothstein pohtii tätä kysymystä Social Europe -verkkolehden julkaisemassa artikkelissa. "Yritykset, jotka ovat niiden työntekijöiden  omistuksessa ja / tai hallitsemia työntekijöiden osuuskunnan, optio-ohjelman tai työntekijöiden muutoin saavuttaman luottamuksen kautta, on tutkittu empiirisesti melkein neljä vuosikymmenien ajan. Tulokset osoittavat, että tällaiset yritykset menestyvät ovat keskimäärin parempia ja tuottavampia kuin yritykset jonka omistavat ulkopuoliset kapitalistit / omistajat / sijoittajat ja ne maksavat myös jonkin verran korkeampia palkkoja. Lisäksi heillä on paljon vähemmän työntekijöiden muutoin saavuttaman luottamuksen kautta, on tutkittu empiirisesti melkein neljä vuosikymmenien ajan. Tulokset osoittavat, että tällaiset yritykset menestyvät ovat keskimäärin parempia ja tuottavampia kuin yritykset jonka omistavat ulkopuoliset kapitalistit / omistajat / sijoittajat ja ne maksavat myös jonkin verran korkeampia palkkoja. Lisäksi heillä on paljon vähemmän


henkilöstön vaihtuvuutta ja työntekijät ovat tyytyväisempiä


heidän työoloihinsa. Monissa tapauksissa tällaiset yritykset voivat


myötävaikuttaa taloudellisen eriarvoisuuden vähenemiseen, koska


palkkojensa lisäksi työntekijät hyötyvät myös pyhtiön pääomasta yleensä huomattavasti korkeampien eläkkeiden muodossa. Tällaisissa yrityksissä työskentelevät ihmiset ovat


demokraattisempia ja kansalanläheisempiä. Kun otetaan huomioon nämä monet myönteiset tulokset, tämä artikkeli esittää vastakohtaisen kysymyksen: miksi taloudellinen demokratia tässä  työntekijöiden omistamissa muodossa ja / tai  hallinotoon osallistamisen mahdollistavissa yrityksissä, ei ole ollut Ruotsin poliittisella asialistalla?


Syitä on monia. Meidän olisi itse asiassa pitänyt kokea tällaisten yritysten suorastaan hyökkäävän sisään Ruotsiin, kun otetaan huomioon sen voimakas työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue, mutta maassa on tällaisen kehitykseen kuitenkin kiinnostusta suhteellisen vähän.


 


Tämä analyysi on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se näyttäisi tarjoavan vahvan hyvinvointivaltion varaan rakentavalle sosialidemokratialle 'toisen tien' eli markkinan ja erityisesti yritystoiminnan demokratisoimisen ja osallistamisen kautta. Kirjoituksessa kiinnitetään huomiota siihen, että sopimustoimintaa ei ole syytä rajata pelkkiin palkkavaatimuksiin, vaan sopimus (contract) voi pitää sisällään muitakin ulottuvuuksia. Tällaisia ovatr mm. yrityksen voiton jakaminen omistajan lisäksi myös niille jotka työllään ovat olleet tulosta tekemässä. Yritysten omat eläkerahastot voisivat tuoda tuntuvaa lisää selvästi haperoitumassa olevaan eläkejärjestelmään. Myös palkansaajarahasto yrityksen sisällä voisi mahdollistaa monenlaista uutta ulottuvuutta yhteisen hyvinvoinnin luomiseen. Kun puhutaan paikallisesta sopimisesta, ei ole syytä takertua pelkkiin vanhoihin sopimuksiin, vaan tarkastella sopimista laajemmasta näkökulmasta. Ei kaikilla omistajilla ole pelkkä henkilökohtaisen voiton tavoittelu ainoana motiivina. Hyvinvoinnille voitaisiin tätä kautta rakentaa vahvan valtion ruinnalle toista tukijalkaa. Tämä on tärkeää myös siksi, että Euroopan Unionin ideologinen rakenne ei suosi valtion voimistamista ja tätä kautta tapahtuvaa kuntoutumista.

"Yritykset, jotka ovat niiden työntekijöiden  omistuksessa ja / tai hallitsemia työntekijöiden osuuskunnan, optio-ohjelman tai


työntekijöiden muutoin saavuttaman luottamuksen kautta, on tutkittu empiirisesti melkein neljä vuosikymmenien ajan. Tulokset osoittavat, että tällaiset yritykset menestyvät ovat keskimäärin parempia ja tuottavampia kuin yritykset jonka omistavat ulkopuoliset kapitalistit / omistajat / sijoittajat ja ne maksavat myös jonkin verran korkeampia palkkoja. Lisäksi heillä on paljon vähemmän


henkilöstön vaihtuvuutta ja työntekijät ovat tyytyväisempiä


heidän työoloihinsa. Monissa tapauksissa tällaiset yritykset voivat


myötävaikuttaa taloudellisen eriarvoisuuden vähenemiseen, koska


palkkojensa lisäksi työntekijät hyötyvät myös pyhtiön pääomasta yleensä huomattavasti korkeampien eläkkeiden muodossa. Tällaisissa yrityksissä työskentelevät ihmiset ovat


demokraattisempia ja kansalanläheisempiä. Kun otetaan huomioon nämä monet myönteiset tulokset, tämä artikkeli esittää vastakohtaisen kysymyksen: miksi taloudellinen demokratia tässä  työntekijöiden omistamissa muodossa ja / tai  hallinotoon osallistamisen mahdollistavissa yrityksissä, ei ole ollut Ruotsin poliittisella asialistalla?


Syitä on monia. Meidän olisi itse asiassa pitänyt kokea tällaisten yritysten suorastaan hyökkäävän sisään Ruotsiin, kun otetaan huomioon sen voimakas työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue, mutta maassa on tällaisen kehitykseen kuitenkin kiinnostusta suhteellisen vähän.


Kolme selitystä esitetään: vähäinen kiinnostus yhteisorganisaatioita kohtaan, ammattiyhdistysten merkitys organisaation oppimisessa, vastakkainasettelu kapitalismin ja markkinoiden poliittisen vasemmiston kanssa  ja  ”palkansaajien varojen” eli palkansaajarahastojen politiikan epäonnistuminen."


 


 


Tämä analyysi on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se näyttäisi tarjoavan vahvan hyvinvointivaltion varaan rakentavalle sosialidemokratialle 'toisen tien' eli markkinan ja erityisesti yritystoiminnan demokratisoimisen ja osallistamisen kautta. 

lauantai 8. elokuuta 2020

"Jumala nimeltä raha"



Professori Thomas Piketty, ranskalainen talousteoreetikko, poliittisen vasemmiston kunnioittama sankari, on julkaissut aiemmin tänä vuonna uuden kirjajärkäleen, 1300-sivuisen "Pääoma ja ideologia" teoksen, jonka der Spiegel esittelee numerossaan 11/2020. Pikettyltä ilmestyi muutama vuosi sitten bestseller "Pääoma 21. vuosisadalla", jossa hän kertoo  pitkän historian osoittavan, että pääoma on kasautunut ja polarisoitunut jo 1700-luvulta lähtien. 

Tässä teoksessaan Piketty osoittaa että taloudellisen kasvun kautta ei poliittisen vasemmiston  haaveilemaa tasa-arvoa saavuteta koskaan. Jos pääomaa merkitään kirjaimella r ja kasvua kirjaimella g, on Pikettyn mukaan aina voimassa kaava r>g eli pääoma lisääntyy kasvua nopeammin - ja polarisoituminen jatkuu äärimmäisyyteen saakka.

Kuinka paljon rikkaimmat - kuuluisa vajaa 1% - sitten omistavat? Jos haluaisit säästämällä päästä maailman rikkaimmaksi, esivanhempiesi olisi pitänyt aloittaa säästäminen jo Bastiljin valloituksen aikaan 14.7. 1789  ja säästää - myös Sinun -  n. 8000 euroa joka päivä nykyhetkeen saakka. Tällaisen laskelman on Spiegelin mukaan tehnyt Oxfam, köyhyyttä ja epätasa-arvoa vastaan taisteleva kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä.

Spiegelin mukaan hyvä koulutus, ahkeruus ja säästäväinen elämä eivät takaa pääsyä rikkaimpien joukkoon. Lehti lainaa vapaasti runoilija Rainer Maria Rilkeä: "Jos sinulla ei ole nyt taloa, et tule omistamaan sellaista tulevaisuudessakaan." 


Sodanjälkeinen nopea kasvu tosin poisti köyhyyttä ja yhä useammat pääsivät mukaan keskiluokkaan ja turvattuun elämään. Se ei kuitenkaan muuttanut miksikään sitä tosiasiaa, että polarisaatio taloudessa jatkui edelleen; kasvu paransi elintasoa, mutta  ei poistanut jatkuvasti kasvavaa taloudellista eriarvoistumista.

Spiegelin mukaan tämä teos käsittelee laajasti koko maailman keskeisten valtioiden taloushistoriaa, alkaen Intian kastijärjestelmästä, Venäjän tsaarien rikkauksista ja jatkuen läntisiin teollisuusmaihin. Tarinat vaihtelevat, mutta yksi suure jää pysyväksi: rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet, minkä lisäksi erosta on tullut pysyvä: taloudellinen kasvu ei pysty poistamaan polarisaation vahvistumista.

Kirjassaan Piketty ei ainoastaan kuvaa muutosta orjatyöyhteiskunnista nykyiseen uusliberaaliin talousjärjestykseen, vaan etsii myös vastauksia siihen, kuinka yhteiskunnat voisivat olla toimivia ja tehokkaita. Hänelle talous ei ole luonnontieteen kaltainen tieteellinen oppi, vaan aina poliittisesti ja ideologisesti määräytyneiden ennakkoehtojen muovaamaa. Sellaiset yhteiskunnat, joissa taloudellisen voimavarat ovat jakautuneet tasaisesti, ovat aina voimakkaampia ja tehokkaampia kuin oligarkkien varaan rakentuneet ja kasvavaan eriarvoisuuteen jämähtäneet taloudet.  

Hän esittää myös utopistiselta tuntuvia ehdotuksia; yksi niistä on universaali perintö. Sen mukaan jokainen saisi 25-vuotispäivänään 'maailmanperintönä' hänelle kuuluvan, 60%:n   perintöosan keskimääräisestä varallisuudesta. Spiegel laskee että se olisi Saksassa noin 120 000 euroa. Pääoma tähän hankittaisiin verotuksella, mikä tarkoittaisi samalla pääoman liikkumista ja 'pysymistä nuorena'.

Toinen hänen ehdotuksistaan seuraa taloustieteilijä Julia Cagén ehdotusta poliittisen puolueiden rahoittamisesta, joka meilläkin on jatkuvan ristiriitaisen keskustelun kohteena. Hän ehdottaa että kaikki ulkopuolinen puoluerahoitus kiellettäisiin, mutta valitsijat saisivat äänioikeutta vaaleissa käyttäessään  myös oikeuden poliittisen kantansa mukaiseen, hänen ääntään seuraavaan puoluetukeen, jonka suuruus  erikseen päätettäisiin. Hän haaveilee myös 'maailmanparlamentista', jolla olisi käsissään päätösvalta ja resurssit mm.ilmasto- ja oikeudenmukaisuuskysymyksissä. Kansallisella tasolla pysyttäytyminen aiheuttaa poliittia ja oikeudellisia ongelmia, ne rajoittavat horisonttia. Erityisesti hän moittii sosialidemokraatteja ja sosialisteja rajoittumisesta kansalliseen lähestymistapaan samalla kun pörsseissä olevat yritykset verkottuvat kansallisvaltioiden yläpuolella maailmanlaajuisesti.
"Niin kauan kuin pääomalla ei ole mitään rajoja, eikä ole olemassa euroopanlaajuista verotusoikeudella ja talouden hallintavälineillä varustettua toimeenpanoelintä  - elävät eurooppalaiset epäoikeudenmukaisissa oloissa." Spiegel kertoo, että  Piketty kaavailee matkaa Saksaan tavatakseen m. SPD:n edustajia keskustellakseen heidän kanssaan mm. eurooppalaisesta pääomaverosta.

Lehden mukaan Pikettyn tapaaminen oli tartuttava ja uusia näköaloja avaava kohtaaminen. Hän tavoittelee oikeudenmukaisempaa maailmanlaajuista yhteisöllisyyttä, joka pelastaa ihmiset kurjuudelta ja aktivoi heidät uudelleen toimeliaaseen elämään. Tavoite on kulttuurinen, joka rakentuu paremman ja mielikuvitusrikkaan julkisen tilan rakentamiseen, hyvään koulutukseen ja kokonaisvaltaiseen terveyden ja sairaanhoitoon.

Thomas Piketty, vasemmistolaisesti suuntautuneiden, etelä-Ranskasta vuohien kasvatuksesta lähteneiden vanhempien poika tavoittelee siis uudenlaista maailmaa ja myös tavanomaisesta poikkeavilla keinoilla.

Ei liene epäilystäkään siitä, että hänen uudesta kirjastaan "Pääoma ja ideologia" tulee lukumenestys myös Suomessa - sitten kun se saadaan käännettyä.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Beyond Growth - kasvun tuolla puolen

Soste ry:n pääekonomisti Jussi Ahokas kirjoittaa Kansan Uutisten verkkolehdessä äskettäin pidetyn "Kasvun tuolle puolen" seminaarin keskeisestä annista:

"Samalla kun lähtisimme tavoittelemaan myös nykyistä tasaisemmin jaettuja hyvinvoinnin edellytyksiä ja toteutunutta hyvinvointia kaikille ihmisille, meidän tulisi pystyä huolehtimaan maapallomme ja ympäristömme hyvinvoinnista. Ekologinen kriisi ei liity ainoastaan ilmastonmuutokseen, vaan ekologiset hälytyskellot soivat monella muullakin saralla, luonnonvarojen riittävyys, maaperän hedelmällisyys ja luonnon monimuotoisuus tässä mainitakseni.

Kun olemme sisäistäneet nämä haasteet ja vakuuttuneet niistä, on konkreettisten ihmisten ja maapallon hyvinvointia vaalivien politiikkatavoitteiden asettamisen aika. Se ei kuitenkaan vielä riitä, vaan meidän on löydettävä myös keinot politiikan toimeenpanoon. Siinä erilaiset mittarit voivat olla suuri apu, sillä niiden kautta tavoitteemme konkretisoituvat ja politiikkatoimien onnistumisen seuraaminen tulee mahdolliseksi."

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Taistelu Euroopan sielusta



Taistelu Euroopan sielusta

Laitan tämän puheen talteen näille sivuille lähinnä siksi, että voisimme jäljestäkinpäin katsoa, mista europarlamenttivaaleissa 2019 Euroopan sosialistit ja demokraatit puhivat...

Euroopan Sosialidemokraattisen Puolueen EU-vaalien kärkiehdokkaan Frans Timmermansin puhe kongressissa Lissabonissa  tammikuussa 2019:


"Kuten tiedän jo teini-iästä lähtien, portugalilaisessa peheessä usein ankeista olosuhteista huolimatta voit aina löytää paikan heidän ruokapöydässään, jossa jaetaan sitä mitäö perheellä on. Se on Portugalin henki. Tämä on Antonio Costan henki.
Olen kuunnellut tänään monia ihania puheita, ja se on pelottava haaste, jonka olette asettaneet harteilleni. Mutta katso ketä on minua tukemassa?. Miten se voi mennä pieleen? Se ei voi. Kun kuuntelin aamuna pidettyjä puheenvuoroja, palasi taas mieleeni se pikkupoika, joka istui isoisän polkupyörän tarakalla hänen viemänään pelaamaan jalkapalloa - josta tuli suuri intohimoni. Isoisäni syntyi vuonna 1910, hän oli kivihiilikaivosmies. Hänen täytyi lähteä koulusta 12-vuotiaana, koska he olivat köyhiä. Hän työskenteli hiilikaivoksissa yli 40 vuott, 40 vuotta maan alla. Kun hän jäi eläkkeelle, hänellä oli kivikeuhko, mutta hänen sydämensä oli vielä suuri. Ja kaikki, mitä hän halusi vielä elämältään, oli se että hänen tyttärensä ja pojanpoikansa saisivat enemmän mahdollisuuksia kuin mitä hänellä koskaan oli. Hän käytti ylpeänä kaivostyöläisten ammattiliiton kultaista pinssiä. En ole koskaan nähnyt häntä ilman tuota pinssiä.  40 vuoden jäsenyyden jälkeen hän sai sen. Ja se oli yksi hänen arvokkaimmista omaisuuksistaan. Hän tiukkasi aina, että sosialistien ja sosiaalidemokraattien osalta - ja muuten hän oli sosialisti siinä osassa Alankomaita, joissa tämä puolue ei ollut kovin suosittu, mutta hän oli sitä siitä huolimatta - ja hän sanoi aina: "Me sosialistit emme  ole koskaan tarpeeksi tyytyväisiä siihen olemme. Meidän on pyrittävä parempaan maailmaan, yhteiskunnallemme, parempaan maailmaan itsellemme ja parempaan maailmaan lapsillemme ja lapsenlapsillemme. ”Ja minä sanon, mitä olemme saavuttaneet tämän, ja sanon teille tämän, koska tämä oli minun ajatuksissani tänä aamuna.



Mutta en ole mies, joka elelee nostalgiassa. Nostalgia on mukava asia. Nostalgia on kuin viini. Jos otat yhden lasin, ehkä kaksi, se on kohottavaa ja saa sinut tuntemaan olosi paremmin. Mutta jos otat koko pullon, sinä mmenet sekaisin eikä sinulla  ole suuntaa. Liian monet Euroopan nationalistit elävät nostalgian pullon parissa, eikä heillä ole aavistustakaan, minne he haluavat mennä.Tulin miettineeksi mitä Winston Churchill sanoi tästä, kun hänestä tuli pääministeri 10. toukokuuta 1940, joka oli päivä, jolloin natsi-Saksa hyökkäsi Alankomaihin, ja päivä, jonka isoisäni josta puhuin aikaisemmin, oli siellä suorittamassa sotilaspalvelustaan, sai hevonen  jonka selässä hän istui osuman saksalaisen lentokoneen ammuksesta.Churchill sanoi: "Jos ryhdymme riitelemään  nykyisen ja menneisyyden välillä, olemme vaarassa menettää tulevaisuuden." Tämä sanottiin vuonna 1940, mutta se on yhtä hyvin sovellettavissa vielä tänäänkin. Menneisyys voi olla opettajamme, mutta menneisyyden ei pidä olla tulevaisuutemme, siten olemme hukassa. Niinpä meidän pitäisi ajatella tulevaisuutta, koska maailma muuttuu nykyään salamannopeasti. Ei ole mitään tavanomaista. Ei ole tilaa "oloon niinkuin ennenkin" tai "menköön niinkuin menee". Meistä tulee joko oman kohtalomme mestareita, tai meistä tulee taapahtumien orjia , tapahtumien joita emme kykene hallitsemaan. Tämä meidän on ymmärrettävä eurooppalaisina. Nämä EU-vaalit ovat  toukokuussa, ja ystäväni, ne eivät ole tavalliset vaalet. Näissä vaaleissa on ensimmäistä kertaa vaakalaudalla suuria asioita ensimmäistä kertaa sen jälkeen , kun Eurooppa meni Euroopan parlamentin suoriin vaaleihin vuonna 1979.
Nämä vaalit koskevat Euroopan sielua. Koska meidän eteemme on asetettu valinta , perustuvatko toimemme edelleen demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen, vai palaammeko takaisin vallan kautta voiman käyttöön.

Joissakin jäsenmaissamme jo jo nyt ihmiset ovat kokeneet olevansa kahlittuja heidän johtajiensa pelottelun muodja kokevat tulevansa ketjutetuiksi johtajiensa sanelupolitiikkaan, joka perustuu heidän saavuttamaansa valtaan. He voivat sanoa, että "demokraattinen äänestys on antanut heille oikeuden rajoittaa sananvapautta mediassa, tehdä kansalaisjärjestöjen toiminnasta mahdotonta, ja ahdistaa maidemme yliopistoja." Voisitteko kuvitella, että tässä päivässä ja iässä yhdessä jäsenvaltiossamme yliopisto on lakkautettu, koska kyseisen yliopiston näkemykset eivät ole sopivia kyseisen maan johtajalle. Euroopan unionissa. Näissä vaaleissa on siis paljon vaakalaudalla. Ja meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä on demokratia? Onko demokratia vain enemmistön valtaa? Se on demokratuuria , se ei ole demokratiaa.
Demokratian kuuluu  myös vähemmistöjen kunnioittaminen. Olemme vähemmistöjen maanosa. Jopa Euroopan suurin väestö, saksalaiset, on katsottaessa europanlaajuisesti vähemmistö. Kaikki eivät näytä ymmäetävän tätä.  Mutta me selitämme sen heille.
Ei ole sattumaa, että Saksa on kansakunta niin sitoutunut Euroopan unioniin ja eurooppalaiseen ideaan. Koska Saksa kansakuntana tietää, että jos alistat voimankäytöllä, sinut pitää jatkaa hallitsemista voimankäytöllä. Ja ”ei koskaan enää” on se,mitä Saksa on sanonut.

Haluan sanoa ystävillemme Puolasta, haluan antaa teille tänään juhlallisen lupauksen: en koskaan, koskaan hylkää Puolan kansaa sen taistelussa  demokratian, vapauden ja oikeusvaltioperiaatteen puolesta. Ja tiedätte miksi olen varma, että tulemme voittamaan?  Ei sen vuoksi, että minä olisin niin päättänyt, ei sen vuoksi, että sain tukea Espanjan hallitukselta, Portugalin hallitukselta, Saksan hallitukselta, Ranskan hallitukselta ja muilta hallituksilta. Ei. Se on Puolan kansan takia. Koska puolalaiset haluavat olla eurooppalaisia. Kyynikot sanovat aina että  "kyllä, näen sinisiä lippuja, jossa on keltaiset tähdet , heilutettavan Warsovan kaduilla, koska he saavat rahaa rakennerahastoista." Mitään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Nuoret puolalaiset, jotka kulkevat kaduilla, joissa on kaunis sininen lippu ja keltaiset tähdet, tekevät sitä sen vuoksi, koska se lippu edustaa arvoja, joihin he uskovat. Koska lippu on sitä mitä he ovat.
Ja sanon myös unkarilaisille ystävillemme: Nämä ovat kovia aikoja Unkarissa. Herra Orban käyttää paljon aikaa kertoakseen  kansalaisilleen kaikenlaisia hirvittäviä tarinoita Euroopasta. Ja tästä kaikesta  huolimatta, valtaosa unkarilaisista sanoo selvästi, että ”me kuulumme Eurooppaan, me kuulumme siihen arvoyhteisöön”. Niinpä myös Unkarissa me tulemme menestymään.

Ja on melko yllättävää nähdä pääministeri, joka näyttää käyttävän diplomaattitaksia tuomituttujen rikollisten kuljettamiseen,  mutta ... Zoran voi kertoa meille jotakin tästä.

Näen tänään kolme näkökulmaa tulevaisuuden Euroopasta. Yksi on se, jota ehdottavat autokraatit, kansallismieliset. Ja se on tapa tuhota. Tuhotaan Eurooppa, hajotetaan se. Ja he uskovat, että tämä tuhoaminen palauttaisi kansakuntien Euroopan, joka on jälleen vahva. Tämä on ensimmäinen visio. Mielestäni se on itsetuhoinen. Kuten  tiedätte, suuri ero patriootin ja nationalistin välillä on se, että patriootti intohimoisesti rakastaa maata, on ylpeä maastaan ja on myös utelias muista maista, ja hän haluaa jakaa maansa kokemuksen, koska hän uskoo että hänellä on jotakin mistä kertoa. Mutta hän on myös utelias tietämään muista maista.
Sen sijaan kansallismielinen tarvitsee vihollisia. Nationalisti vihaa muita maita. Koska viha se on polttoaine, joka ajaa heitä. Ja he etsivät aina vihollisia, ei ainoastaan  rajojen ulkopuolella, mutta myös sisällä. Ei ole sattumaa, että antisemitismi nousee jälleen voimakkaasti Euroopassa. Ei ole sattumaa, että romaaneilla on niin kauheita kokemuksia monissa jäsenvaltioissamme. Ei ole sattumaa, että kansallista identiteettiä korotava politiikka on tulossa hallitsevaksi joissakin maissa.


Sosialisteina ja sosiaalidemokraateina on meillä vain yksi asia sanottavana , että  ihmiset ovat  vain yksi rotu.
Joten meillä on niitä, jotka haluavat tuhota Euroopan. Sitten meillä on niitä, jotka haluavat pysäyttää, jäädyttää Euroopan, pysymään  sellaisena kuin se on. Ja joskus he jopa teeskentelevät, että he haluavat olla antamassa  sen takaisin. Ja sitten ihmettelen aina, kenelle?

Heillä on Euroopan komission puheenjohtaja, neuvoston puheenjohtaja, Euroopan parlamentin puhemies, tilintarkastustuomioistuimen puheenjohtaja, komission pääsihteeri, Euroopan parlamentin pääsihteeri. Kenellä on valta? Onko heillä se? Siten Manfred Weber illä on erittäin helppoa. Hän voisi vain kysyä heiltä ja hän saa samalla vastauksen.

Mutta se ei ole Eurooppa, johon uskon. Eurooppa, joka on jäädytetty sen nykyiseen tilaan. Se ei tule toimimaan. Koska, kuten sanoin neljännen teollisen vallankumouksen paineessa maailma muuttuu niin nopeasti, että jos emme muutu maailman kanssa, meistä tulee tarpeettomia kansalaisillemme. Me joko vetäydymme ja kuolemme, kuten on käynyt monille instituutioille teollisessa vallankumouksessa. Voit joko mukautua tai tulla tarpeettomaksi. Ja meidän on mukauduttava. Ja me olemme poliittinen voima, jolla on valmiudet sopeutua, sopeutumiskykyä.


Ja nyt haluan korostaa  mielelläni sitä, mitä Pedro Sanchez juuri sanoi viidestä toimintalinjasta, joiden eteen  meidän on tehtävä työtä ,kirjoittaaksemme uuden sosiaalisen sopimuksen kaikille Euroopan kansalaisille. Siinä paljon järkeä ja, Pedro, lupaan teille, jos olen komission puheenjohtaja, tämä on se toimintalinja, jonka eteen tulemme toimimaan.Tiedätte, että kaikki nämä epävarmuustekijät, joita näette eurooppalaina, kaikkialla, kaikissa jäsenvaltioissa, neljäs teollinen vallankumous muuttaa kaiken maailmassa; tapa, jolla elämme, miten työskentelemme, miten me suhtaudumme muihin. Ja tietenkin se on suuri epävarmuuden lähde, jos et tiedä, onko tämä uusi maailma myös sinua varten.

Niinpä eräs lause jota on käytetty Yhdistyneessä kuningaskunnassa Brexit-kansanäänestyksessä , ei mielestäni vain kuvasta Yhdistyneessä kuningaskunnassa vallitsevia tunteita, vaan laajasti Euroopan unionissa tai jopa Länsi-maailmassa, on "valvonta omiin käsiin". Nyt kun tarkastellaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa, voisi ihmetellä, miten se toimii kansalaisen kohdalla. Mutta älkäämme mene siihen. Mutta haluan sanoa muutamia asioita Brexitista, koska poliittisessa elämässäni kaikkein ihanin asia, jonka sain kokea, samana vuonna, valitettavasti, kun isoisäni kuoli, mutta poikani Mark syntyi vuonna 1989, muuri murtui  ja Eurooppa parantui. Tämä on kaikkein upein kokemus poliittisessa elämässäni, ja meidän on vaalittava sitä. Euroopan on pysyttävä yhtenäisenä. Ja autoritaaristen voimien  ei pitäisi sallia erottaa meitä  toisistaan.

Joten tämä oli minun kohokohtani. Mutta absoluuttinen matala kohta minulle oli Brexit-äänestys. Mielestäni se on Yhdistyneen kuningaskunnan kannalta käsittämätöntä. Mutta lisäävän heti, että kunnioitamme brittiläisiä. Se on heidän suvereeni valintansa ja mahdollisuutensa.

Mutta haluan myös sanoa pari muuta asiaa. Äänestyksen jälkeen on  paljon muuttunut. Katso millaiseksi maailma on tuon äänestyksen jälkeen muuttunut. Emme tiedä, miten toteuttaa elämäntapamme, elämäntapamme, elämäntapamme. 

Meillä on nyt niin paljon todisteita siitä uhasta, jonka Vladimir Putin asettaa elintapamme, tapaamme, meidän tapa järjestää demokratiaamme.

JSen lisäksi meillä on nyt Yhdysvaltain presidentti, joka uskoo ensimmäistä kertaa sodanjälkeisessä historiassa syistä, joita en yksinkertaisesti voi ymmärtää, että jaettu Eurooppa on amerikkalaisten etu. Ja niin väärässä kuin hän on, hän muuttaa sen politiikaksi. Niinpä Euroopan on puolustettava enemmän itsestään.En ole varma, että Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliset erityissuhteet tarjoavat Yhdistyneelle kuningaskunnalle tarpeeksi vaihtoehtoja, jotta se kykenee puolustamaan arvojaan



Mutta myös Euroopan unioni on muuttunut viime vuosina. Maros Sefcovic puhui tästä. Emme enää halua hyväksyä sitä, että samassa työsuhteessa olevien henkilöiden palkoissa on tällaisia ​​eroja vain siksi, että he asuvat toisessa valtiossa. Emme voi enää hyväksyä samoja autotehtaita koskevien palkkojen suuria eroja juuri sen mukaan, mihin  maahan autotehdas on sijoitettu. Ihmiset tekevät samaa työtä, työn laatu on sama, joten miksi niitä ei pitäisi maksaa samaa palkkaa? Tämä on kysymys, joka meidän on asetettava.

Siitä lähtien olemme myös mukauttaneet työntekijöiden lähettämistä koskevaa direktiiviä, joka on kivulias prosessi, koska monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa sitä pidettiin toimenpiteenä niitä vastaan ​​sisämarkkinoilta saamastaan ​​voitosta. Olemme kuitenkin oppineet, että tämä tarkistus oli erittäin välttämätön, koska työntekijöiden hyväksikäyttö joka suunnassa oli niin kamalaa. Ja olemme ottaneet vasta ensimmäisen askeleen. Toivon, että tuette minua pitämällä kaikki hallitukset vastuullisina tämän direktiivin sääntöjen noudattamisesta, jotta lopettaisimme palkkakilpailukäytännnön, siis lopetamme sellaisen käytännön, joka johtaa ihmisten orjuuttamiseen.
Muutaman vuoden kuluttua pakolaiskriisin huipun jälkeen olemme myös oppineet, että meillä on kaikissa jäsenvaltioissa suuri tehtävä integroida yhteiskunnassamme nämä uudet ihmiset, jos mielimme, että heidät hyväksytään laajemmin yhteiskunnassa. Luotan teihin siinä, että seuraavan komission rakennerahastoista merkittävä osa suunnataan auttamaan auttamaan kaupunkeja ja alueita integroimaan uusia tulokkaita, jotta he voisivat kotoutua elämäntapaamme.
Ymmärrämme myös, että maahanmuuttajien hyväksyntä on suurempaa, jos heille on kouluja, jos heille on tarjolla terveydenhuoltopalveluita, jos on olemassa muita palveluita, jotta he voivat integroitua, oppia kieltä ja olla osa yhteiskuntaa.
Joten osa Brexitin viestistä on hyvin ymmärretty kaikkialla Euroopassa ja me toimimme sen mukaisesti.

Joten minulle, kun tarkastellaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja kuunnellessanin eilen Jeremy Corbynia, minulla on kysymys. Kaikkien suunnitelmien mukaan Jeremy ajaa sosiaalista Yhdistynyttä kuningaskuntaa, joka pitää huolta enemmän työntekijöiden oikeuksista, palkkaerojen ratkaisemisesta ja kaikista muistakin kysymyksistää, miten luulet tämän onnistuvan parhaiten? Yhdessä kanssamme Euroopan unionissa? Kyllä vai ei? Ajattele sitä.

Olen huolissani, ja toivon, että puhun teidän kaikkien puolesta, Yhdistynyt kuningaskunta on aina enemmän kuin tervetullut pysymään osana tätä perhettä.

Joten nyt toivon todella, että joku lähettää sinulle kuvan suosionosoituksista ja reaktioistamme Yhdistyneeseen kuningaskuntaan niin, että kaikki ne ihmiset, jotka ajattelevat että ”eivät pidä meistä Euroopassa, eivät halua meitä Euroopassa, he haluavat päästä meistä Euroopassa eroon, tietävät, että Euroopassa on ainakin yksi poliittinen perhe, joka haluaa teidän pysyvän.
Jos me kaikkialla maanosassa haluamme antaa vastauksen kysymykseen "valta omiin käsiin", mielestäni me yhdistyneenä onnistumme Euroopassa paljon paremmin kuin yksittäisinä jäsenvaltioina.

Aloitetaan siis asioista, joita kansalaiset pitävät oikeutetusti erittäin epäoikeudenmukaisina.

Mitä meidän on tehtävä? Meidän on pienennettävä palkkaeroja. Meidän on vaadittava voimakkaammin työntekijöiden osallistumista. Mielestäni meidän on laadittava yhdessä ammattiliittojen kanssa suunnitelma pakottaa jäsenvaltiot, ja myös yksityinen sektori, ottamaan ammattiliitot vakavasti kumppaninaan työehtosopimusneuvotteluissa, koska tämä on ainoa tapa, jolla me voimme varmistaa, että työntekijöiden oikeudet on suojattu riittävällä tavalla.

Meidän on kiellettävä näennäistyöt ja varmistettava, että työpaikat ovat asianmukaisesti suojattuja. 16-vuotias poika liikkeellä polkupyörällä,  n selässään  Deliveroo-laukku pyöräillen Amsterdamin läpi? Anteeksi Jessaan kiireessä ja osuu raitiovaunuun, kaatuu ja katkaisee kätensä, yrittäjänä hän on yksin vastuussa. Tätä ei voiuda hyväksyä.

Kannatan uutta taloutta ja kannatan kaikkia näitä palveluja, jotka helpottavat elämäämme. Mutta kysykää itseltänne rehellisesti, ettekö olisi valmiita maksamaan ylimääräisen 10 senttiä, joten nämä ihmiset, jotka tekevät näitä palveluita meille, olisivat asianmukaisesti suojattuja, kun he sairastuvat tai loukkaantuvat tai heillä on jokin muu ongelma? Kysykää itseltänne tätä, kun seuraavan kerran tilaat kotiintuotavan aterian.

Mielestäni on myös korkea aika, ja kuten muutkin ovat sanoneet, että yritysten on alettava maksaa veroja, jos he saavat voittoa. Kannatan Jeffrey Sachsia, ei saa asettaa vähimmäispalkkaa, sillä he eivät pysty maksamaan veroja kilpailutilanteen vuoksi. Se on hölynpölyä. Olemme odottaneet kyseistä vähimmäispalkkaa jo liian kauan - ei enää. Miksi pyydämme sitä myös pieniltä yrityksiltä? Niiltä, jotka työskentelevät kaupoissaan, päivittäistavarakaupoissa, polkupyörien korjaamoissa tai muualla, maksavat veroja mutta emme pyydä Googlea, Facebookia ja kaikkia muita suuria teknologiayrityksiä tekemään samoin? On kysymys niin suuresta epäoikeudenmukaisuudesta että sitä on käsiteltävä. Ja sitten reaktio on "woah, mutta sinä vihaat amerikkalaista hallintoa!". No, Washingtonissa on tarpeeksi hulluutta, mitäpä tuosta. Varmistetaan vain, että ihmiset maksavat veroja.

Mutta ystävät, pyritään olemaan myös selkeitä. Kyse ei ole pelkästään suurista teknologioista tai suurista yrityksistä. On myös suuria eurooppalaisia yrityksiä, jotka ovat löytäneet kaikenlaisia rakenteita verojen välttämiseksi, neuvotellen yksittäisten jäsenvaltioiden kanssa. Olen samaa mieltä kuin Mette (Frederiksen) - verokilpailu on menneisyyden asia. Se saattoi toimia, kun valtiot olivat vahvoja ja yritykset  heikkoja. Mutta meillä on nyt yrityksiä, jotka ovat voimakkaampia kuin yksittäiset jäsenvaltiot, joten ne pakottavat valtioita ratkaisuihin, jotka ovat huonoja näille yhteiskunnille. Tämä ei ole enää hyväksyttävää. Emme kannata sitä.

Ja vaikka olemme tätä mieltä,on olemassa uusi superrikas luokka, joka ei maksa myöskään veroja. He ovat löytäneet kaikenlaisia rakenteita, joissa heidän rahansa liikkuvat ympäri maailmaa, eivätkä he maksa veroa missään. Nämä ovat yksittäisiä ihmisiä. Niin kauan kuin 10% ihmisistä joutuu tekemään työtä köyhänä, niin kauan kuin 10% kansalaisista ei pysty maksamaan lämmityskustannuksiaan,  niin kauan kuin 10%: lla ei ole tarpeeksi ruokaa pöydässään, kun lähes neljäsosa lapsistamme uhkaa joutua köyhyyteen. Niin kauan kuin näin on, on korkea aika, että erittäin rikkaat alkavat maksaa veroja.


Näit Clement Attleen aikaisemmin ja löysin siitä lainauksen verotuksesta, jonka haluan jakaa kanssasi: ”Hyväntekeväisyys on kylmä, harmaa, rakkautta vauilla oleva lähestymistapa. Jos rikas mies haluaa auttaa köyhää, hänen pitäisi maksaa veronsa mielellään. Älä ryhdy samaan leikkiin tämän kaverin kanssa. ”Seuraavan kerran, kun näet maailman miljardöörit, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä, ajattele tätä asiaa ja kerro heille,”Kaveri, maksa vain verosi!” Se auttaa yhteiskuntaa paljon paremmin.

Suuri osa oikeudenmukaisimmasta yhteiskunnista on tasa-arvoisia yhteiskuntia. Suuri ystäväni ja uskomaton inspiraationi lähde Gloria Steinem sanoi, että "kaikki haluamme on tasa-arvoa". Ainoa mitä me pyydämme, on tasa-arvo. Toistetaan: Ainoa mitä me pyydämme, on tasa-arvo. Keskimääräinen palkkaero on edelleen keskimäärin 14%, miesten ja naisten eläkkeiden välinen ero on 40%, lasikatto on edelleen olemassa, ja tiedäthän mikä uusin ilmiö on – se on lasimäki. Naiset pannaan epäonnistumaan ja heidät työnnetään alas jyrkänteeltä. Tämä on uusi ilmiö, ja se meidän on torjuttava.

Meillä ei ole varaa tasa-arvoon? Sen lisäksi, että väite on erittäin epäoikeudenmukainen ja sen lisäksi että emme halua sellaista yhteiskuntaa, emme voi sallia laittaa puolta ihmiskunnasta takaisin poltettavaksi; Ajatus että  puolet lahjakkuuksistamme laiettaisiin poltettavaksi, emme voi sallia sitä.
Tarvitsemme siis työelämän tasapainon. Tarvitsemme isiä ja äitejä viettämään yhdessä aikaa lasten kanssa kun he ovat syntyneet. On olisi suuri lahja isille ja nuorille isille. Kun nostimme ehdotuksen esille, he olivat innokkaimpia reagoimaan siihen. Olen nelinkertainen isä, ja joka kerta, kun minusta tuli isä, sain kaksi vapaapäivää - yhden olla läsnä syntymässä ja yhden syntymän rekisteröimiseksi kunnantoimistossa. Se on kaikki mitä meillä on. Tämä ei ole enää hyväksyttävää. Ja luulen, että isä haluaa olla osa lastensa kasvatusta yhtä paljon kuin äiti sitä tekee, ja äiti haluaa saada kehitttyä urallaan yhtä paljon kuin isä. Tähän meidän on luotava parempi tasapaino.

Haluan siirtyä kysymykseen, jonka merkeissä Zita (Gurmai) ja monet muut ovat taistelleet – se on naisiin kohdistuva väkivalta. Voinko pyytää teitä toimimaan tässä asiassa mielikseni? Auttakaa minua vakuuttamaan puolueemme ihmiset, jotka eivät vielä ole vakuuttuneita, että Istanbulin yleissopimuksen ratifiointi on hyvä asia.

Niin kauan kuin yli puolella eurooppalaisista naisista, joilla on työpaikka, on kokemusta jonkinlaisesta seksuaalisesta häirinnästä, meillä on vielä pitkä matka.
Seksuaalisesta häirinnästä ei ole kyse sukupuolesta, vaan kyse on vallasta, lähinnä siitä, evaltattä seettä valta haluaa käyttää fyysistä voimaa ja muita keinoja naisten tilanteeseen.

Tiedän, että monet teistä olisivat halunneet nähdä naisen seisovan täällä, missä seison nyt. Valitettavasti en voi tarjota sitä. Ainoa asia, jonka voin tehdä, on tarjota itseäni miesfeministinä. Ja se on minä olen.

Äiti-maa on saavuttanut äärirajansa pitää meistä kaikista huolta. Jos jatkamme kuluttaumista ja elämää tällä tavalla, äiti maan voimavarat heikkenevät hyvin nopeasti, ja maailmassa syttyy sota resursseista ja silloin kaikki menettävät. Vesi tulee yhdeksi maailman kalleimmista hyödykkeistä, jos emme ole todella varovaisia. Katson Pedroa ja hän tietää, mitä tämä tekee Espanjalle aavikoitumisen muodossa. Ja se on pelottavaa.
Hyvä puoli asiassa on, että me voimme korjata tämän ongelman. Se on äärimmäisen monimutkaista, mutta voimme päästä eroon riippuvuudestamme fossiilisista polttoaineista, voimme vähentää globaalin lämpötilan nousun nopeutta, voimme siirtyä liikkuvuuteen, joka ei tukahdutaa meitä, voimme saada muovia pois valtameristämme, voimme tehdä työtä sen varmistamiseksi, että taloutemme on kiertotaloutta. Se voidaan tehdä, se me vain tahdomme tehdä sen.

Minun on lisättävä yksi asia, joka muistuttaa myös sitä, mitä Maros (Sefcovic) on aiemmin sanonut. Tähän mennessä sanotut sanani ovat myös täysin samansuuntaisia muiden poliittisten liikkeiden - erityisesti vihreiden ja ehkä liberaalien eräiden osien - kanssa. Tämä ei ole keskeistä. Meillä on laajempi vastuu. Meidän velvollisuutemme on että kukaan ei jää jalkoihin siirtymävaiheessa. Tämä on meidän vastuullamme.
J
a tiedän myös, että jos menette ihmisten  luo ja alatte puhua heidän kanssaan maailmanlopusta, he eivät ole vastaanottavaisia ​​teille, varsinkin kun heidän ainoa huolensa on ”miten päästä kuukauden loppuun”.

Joten jos haluat kestävän kehityksen olevan hanke, jonka monet ihmiset voivat hyväksyä suuressa osassa yhteiskuntaa, meidän on liikkeena varmistettava, että sosiaalinen kestävyys on laajaa, muuten tämä ei tapahdu.

Lopuksi haluan mainita jotain, jota ei ole mainittu tänään usein. Haluan mainita sen nyt kansallisten johtajien ollessa läsnä, ainakin täällä on tänään kolme, jotka ovat kannattaneet tätä soihtua, ja tämä on meidän suhteemme Afrikkaan.

Ihmiset, olkaamme ilman illuusioita. Jos emme ymmärrä, että sisarmantereen kehitys on olennaisen tärkeää kollektiiviselle tulevaisuudellemme, niin teemme valtavan virheen. Jos emme ymmärrä, että Afrikan kohtaama haaste on verrattavissa haasteeseen, jonka Ranska ja Saksa joutuivat kohtaamaan vuonna 1945, kun heidän oli löydettävä sovint;, ja se on verrattavissa haasteeseen, jonka Eurooppa joutui kohtaamaan vuonna 1989, kun meidän oli ryhdyttävä parantamaan diktatuurin haavat. Se on kohtalonkysymys.

Afrikkalaiset ovat heräämässä siihen, että heidän kumppanuutensa Kiinan kanssa ei anna sitä, mitä he olivat toivoneet. He havaitsevat myös, että Yhdysvallat on täysin kiinnostunut vain okasta kohtalostaan. Niinpä, kuka tulee käsittelemään heidän kohtaloaan: Euroopan ja Afrikan kohtalo ovat sidoksissa toisiinsa molemmin puolin. Olemme tässä yhdessä. Meidän kohtalomme ovat yhteydessä toisiinsa.

Ja ainoa tapa, jolla voimme saada maahanmuuttokysymyksen hallittavaksi ja hallittavaksi ilman, että menetämme arvojamme, on se, että olemme osa Afrikan kestävää kehitystä sanan kaikissa merkityksissä.

Jos johdan seuraavaa komissiota, varmistan, että tämä asia on yhtä tärkeänä Ruotsin pääministerin esityslistalla - jota en minun ei koskaan tarvitse vakuuttaa - mutta myös kaikissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopan maissa. Afrikka on yhteinen vastuu koko Euroopasta - lännessä, idässä, pohjoisessa ja etelässä.

Vaihtoehdot ovat hyvin yksinkertaisia. Jos emme ota tätä vastuuta harteillamme, pakolaisten ja maahanmuuttajien dehumanisointia jatketaan. Ja kiinnostus Välimeren alueella hukkuviin ihmisiin vähenee. Ja sitten menetämme yhteyden arvoihimme.

Olen oppinut elämästäni yhden asian - ja minulla on ollut jonkin verran kokemusta, kun sodat olivat menossa Balkanilla - kun astutte toisen ihmisen dehumanisoimisprosessiin, oma ihmisyytenne kuolee vähän kerrallaan. Ja sitten emme enää ole eurooppalaisia.

Aloitin puheenvuoroni viittaamalla isoisäni. Haluan lopettaa viittaamalla nuorimpaan tyttäreemme.
Elämme Alankomaiden ja Saksan raja-alueella. Muutama vuosi sitten pyöräilimme sieltä, missä me asumme, Heerlenissä Aacheniin. Jssain kohdin rajaa on vielä toisen maailmansodan jäänteitä, näitä betonisia jäännöksiä, joilla he yrittivät pysäyttää tulossa olevia tankkeja. Kuvasin mitä ne tarkoittivat.
Ja sitten tyttäreni, joka oli silloin noin kahdeksan vuotta vanha, sanoi minulle: ”Isä, puhut rajoista. Mitkä ovat rajat? "
Eikö se ole kaunis lahja raja-alueella asuvalle henkilölle? Eikö olekin jotain, jota meidän on kiitettävä Euroopasta?
Ja sanon tämän, koska Jean Jaurès sanoi kerran: "Joutuessaan mereen joki pysyy uskollisena edelleen lähteelleen".
Se, että me sosiaalidemokraatit pysyvät uskollisina lähtökohdilleen, on osa tulevaisuuteen suuntautumistamme. Työskentelemme lapsiemme hyväksi, ja samalla kunnioitamme isovanhempiamme.
Kun parannamme yhteiskuntaa, rakennamme samalla Euroopan tulevaisuutta
Suuret kiitokset tuestanne.
Kiitos!"

lauantai 2. helmikuuta 2019

Kaksi maailmaa törmäyskurssilla

Seppo Tuovinen: 
HAKARISTIN VARJOSSA - ONKO TOTALITARISMI PALAAMASSA EUROOPPAAN?

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta kirjoittaa Natsi-Saksan historiasta: "Alle 14-vuotiaat ammuttiin, 14-15-vuotiaat saatettiin jättää eloon, 16-45-vuotiaat pakotettiin orjatöihin, naiset murhattiin viimeistään 55- ja miehet 65-vuotiaina, sairaat surmattiin tai annettiin kuolla hoitamattomina itsekseen Tässä ote saksalaisten natsien keskitysleirien toimintaohjeista. Kaikki tämä hakaristin varjossa."

Pertti Rönkön kirjoitus on pysäyttävä. Olen itse tehnyt havaintoja Suomessa, Ne, jotka eivät hyödytä yhteiskuntaa halutaan syrjään tänäänkin, Heidät halutaan näkymättömiksi. Pois silmistä kuten vanhukset, alkoholi- ja huumeongelmaiset, pitkäaikaistyöttömät, vammaiset, sairaat, muuten hädässä elävät köyhät syrjäytyneet. Olemmahan Suomessakin kuulleet puheita valtaapitäviltä "ihmisroskista".

Pääomien valta määrää nyt tahdin. Kaikki työelämästä lähtien alkaa olla alistettu markkinoille.Kilpailutuksen ideologia on viety äärirajoille meilläkin niin kuin esimerkiksi vanhus- ja vammaispalveluissa olemme viime aikoina nähneet. Tänään Aamulehti otsikoi jutun: "Vakavasti sairas lempääläisrouva toimitettiin Acutasta kotiinsa: Virui puolitoista vuorokautta ennen kuin hoivakodissa alettiin kaivata häntä, kuoli samana iltana". Eikö tämä ole heitteille jättö?

Demokratia ja kansalaisoikeudet ylipäätään ovat vaarassa monissa EU:n jäsenmaissa kuten Unkarissa, Puolassa, Tsekissä, Italiassa, Itävallassa. Perustuslakia eikä ihmisoikeuksia kunnioiteta.

Professori Markku Kuisma uskaltaa puolustaa demokratiaa. Markku Kuisma sanoo, että jokainen, joka tutkii pitkään suuryritysten päätöksentekoa, saa vamman sieluunsa. Alkaa ymmärtää rahamiesten ajattelutapaa ja löytää äkkiä itsestäänkin kovettumisen merkkejä.

– Valta ja menestys tekee ihmisestä helposti sokean ja kuuron suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Kovettuminen muiden kärsimyksille on ehkä jopa menestymisen ehto.

– Me hoidamme hommat suoraviivaisesti, niin kuin me olemme päättäneet ja te muut olette tiellä. Rattaat rouskuttavat ja joku jää alle, mutta sille ei voi mitään. Älkää nyt häiritkö. Demokratia on turha hidaste.

Markku Kuisma sanoo, että aika monessa työpaikassa nykyään, joudutaan pelkäämään, että sinut erotetaan ja rationalisoidaan tehokkuuden nimissä. Eikä tätä tapahdu vain yksityisissä firmoissa, vaan myös julkisella sektorilla. On parempi pitää suu supussa ja tehdä se, mikä käsketään. Seurauksena on, että työilmapiiri romahtaa ja tehokkuus laskee.

- Tämä malli on pohjoismaiselle ihmiselle outo ja siksi se tuntuu meistä niin perverssiltä ja vaikealta hyväksyä. Tiedämme, että pohjoismainen malli toimisi paljon tehokkaammin ja paremmin. Ja niin se edelleen toimiikin paljolti, mutta vaikeudet tulevat siitä, että tässä törmää kaksi maailmaa toisiinsa.

Olen itsekin jo pitkään ollut sitä mieltä, että kovat arvot eivät tee vain tuloaan, vaan ne ovat tosiasioita kaikkialla Euroopassa. Muureja ja piikkilankoja pystytetään. 
Olemmeko menettämässä elämämme hallinnan? Mekään Suomessa emme ole tästä kehityskulusta syrjässä. Kaiken totalitarismin siemen on juuri siinä, että menetämme kunnoituksen ja luottamuksen yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin.

Olemme kadottamassa sopimusyhteiskunnan ja demokratian. Tätä emme kai halua.? Hereillä pitää mielestäni olla ja historiasta pitää oppia.

torstai 27. joulukuuta 2018

Yhdellä siivellä ei voi lentää

Tämä on se yksinkertainen mutta koko Euroopan tulevaisuuteen vaikuttava syy, miksi vuoden 2019 aikana alkavan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana pitäisi tehdä esitys Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan talous- ja rahapolitiikan muuttamiseta sekatalousjärjestelmän suuntaan avaamalla sekä koko Unionille, sen Keskuspankille että jäsenvaltioille mahdollisuus endogeeniseen, valtion aloitteellisuuden mahdollistavaan suuntaan. Suomi on ainoa pohjoismaisen hyvinvointivaltio-käsitteen piiriin kuuluva ja Valuuttaunioniin kuuluva pohjoismaa; tätä ainutlaatuista asemaa on nyt käytettävä hyväksi ja samalla avattava koko Unionille uusi, dynaaminen toimintalinja. Pidän tätä suomalaisen sosialidemokratian ainutlaatuisena tilaisuutena, jota ei pitäisi jättää käyttämättä. Kalevalaista metafooraa käyttääkseni tämän eurooppalaisittain peukalonpituisen toimijan tulisi muutamalla ajatuksellisella kirveeniskulla kaataa se ideologinen tammi l. pato, joka estää päivää paistamasta, kuuta kumottamasta ja pilviä kulkemasta...


Tässä kyseinen blogiteksti kokonaisuudessaan:

Tarvitaan investointeja, jotta saadaan sitä mitä tarvitaan; siinä samalla syntyy työpaikkoja. Mitä työvaltaisempaa, siis inhimillistä työvoimaa tarvitseva kyseinen tarve ja siihen tehtävä investointi on, sitä enemmän syntyy työpaikkoja, palkkatyötä - ja toimeentuloa,  joka työntekijän kannalta on ratkaisevaa. Investointi sellaisenaan edustaa tavoitteen määrällistä ja laadullista ulottuvuutta, joka kirjanpidossa tasaa lisääntyvänä omaisuutena siihen sijoitetun pääoman.  Tietyillä edellytyksillä investointia ja sen tulosta voidaan kutsua edistykseksikin - riippuen siitä, mitä tuotetaan ja kuinka hyvin se palvelee kansalaisten toiveita ja tarpeita.

Onko sillä väliä, kuka investoi? Yksityisellä investoinnilla ja julkisella investoinnilla on huomattava ero sekä sen syntyvaiheessa että lopullisena tuloksena ihmisen ja hyvinvoinnin - esimerkiksi ympäristön - kannalta. Ero johtuu ensisijaisesti siitä, että yksityisellä sijoituksella tulee olla kysyntää kansalaisten keskuudessa. Samoin investoinnin edellytyksenä on se, että kansalaisilla on riittävästi ostovoimaa. Jos kysyntää ja ostovoimaa, kumpaa tahansa puuttuu, yksityiseen investointiin ei kannata lähteä olipa se kuinka tarpeellinen tahansa. Ei ole myöskään viisasta eikä moraalisesti oikein houkutella jo olemassa olevia yrityksiä investoimaan jos edellytykset sen onnistumiselle puuttuvat. Kysymys on vapaaseen kilpailuun liittyvästi riskinotosta, joka myös oikeuttaa sellaisen ylimäärän, "voiton" tavoittelun että yrittäjä saa katetta sekä sijoittamalleen pääomalle että panoksestaan projektin onnistumiseen ja laadukkaaseen suorittamiseen.

Vielä kyseenalaisempaa on houkutella nuorempaa sukupolvea ryhtymään yrittäjäksi aikana, jolloin ostovoima ja kysyntä eivät ole voimissaan. Kysymys on uhkapelistä, koska uusi yrittäjä kilpailee silloin vakiona pysyttelevän ostovoiman jakaantumisesta toisten yrittäjien kanssa. Yhden onnistuminen on pois toisen pussista, siitä mitä jää "viivan alle" lopullisessa tuloksessa ja taseessa. Jos kysyntää tai ostovomaa ei ole riittävästi, investointiin on turha lähteä vaikka resursseja, rahaa sattuisikin olemaan käytettävissä.

Julkisen sektorin investointi syntyy erilaisen prosessin tuloksena. Se perustuu kansalaisten keskuudessa ilmaistuna tarpeena  ja pyrkimyksenä tuon tarpeen tyydyttämiseen. Se voi olla mikä tahansa kansalaisia kiinnostava ulottuvuus alkaen sosiaalisesta palvelusta, kansalaisten yhdenvertaisuuden tavoittelusta, aina kulttuurin tuottamiseen tai yhteiskunnallisen tietoisuuden kehittämiseen. Myös "pehmeä sektori" tuottaa ja teknisesti automatisoituvassa maailmassa sillä on yhä enemmän merkitystä.

Kun tarve on ilmaistu, julkinen sektori, veronkanto-oikeudella varustettu valtio tai kunta tekee päätöksen ja perustaa projektin. Se ei välttämättä edellytä investoinnin edellyttämän rahan olemassaoloa, koska rahaa voidaan synnyttää perustamalla projekti ja lainaamalla rahaa. Projektin perustaja vastaa myös siitä että riittävää kysyntää hankkeen tulokselle on olemassa. Se myös maksaa hankkeen toteuttajalle aiheutuneet kustannukset.

Voi olla että julkisella sektorilla ei ole investoinnin edellyttämiä henkilöstöresursseja, "teknistä laitosta" hankkeen toteuttamiseen. Tällöin astuu kuvaan mukaan yrittäjä, joka toteuttaa hankkeen. Julkinen sektori voi ja sen pitääkin kilpailuttaa tarjoukset ja löytää oikea hinta/laatusuhde hankkeen toteuttamiselle.

Kansalaiselle toteutettu hanke merkitsee jotakin uutta ulottuvuutta arkielämässä; koulua, päiväkotiua, lenkkipolkua, urheilutaloa, kirjastoa - tai jotakin vielä tiedostamatonta, täysin uutta ulottuvuutta. Ajattelen tässä yhteydessä osallistavien rakenteiden kehittämistä, kansansivistystä, kansalaisjärjestöjen elvyttämistä, viriiliä yhteisöllisyyteen, yhteistoimintaan, aktivoitumiseen ja vastuunottoon kasvattavia rakenteita. Kaikki tämä merkitsee mahdollisuutta yrityksille,  kansalaisjärjestöille ja maksajalle, julkiselle sektorille uutta laadullista ja määrällistä tasoa hyvinvontiyhteiskunnassa. Talouden kielellä kysymys on yhteisestä, julkisesta säästämisestä - ei säästämisestä julkisesta.

Mistä rahat? Arvaan että tämä on tietenkin seuraava ja sinänsä oikeutettu kysymys. Itsenäinen valtio, jolla on oma pankki ja oma valuutta, omaa edellytykset laittaa pystyyn mikä hyvänsä tarpeelliseksi katsotun projektin. Se voi luoda tarvittavan pääoman omilla päätöksillään ja kirjanpidolla. Hankkeen aiheuttaman velan se voi kuitata poistoina suhteessa käyttöikään tai rahoittaessaan vaikkapa kansalaistoimintaa mahdollistaa velkojen lyheneminen negatiivisella korolla ja laskennallisella määrällisellä tai laadullisella hyödyllä, jonka hyvinvointivaltio saa hankkeen toteuttamisesta. Itsenäinen valtio ei voi mennä konkurssiin.

Miksi tätä ei sitten tehdä? Tai miksi esimerkiksi Kiina näyttää toimivan tähän suuntaan maailmanlaajuisesti rakentamisen, innovaatioiden,logistiikan ja kaupan alalla? Katse kääntyy Euroopan Unionin perusrakenteisiin, jotka estävät itsenäiselle valtiolle niin tarpeellisen rahapolitiikan dynaamisen sopveltamisen. Käy vilkaisemassa Euroopan Unionin Peruskirjan konsolidoidussa toisinnossa artikloita 127 - 139, jotka rajaavat jäsenvaltion itsenäisen rahapolitiikan keinovalikoiman ulkopuolelle. Tämä on valtava puute Euroopan Unionissa ja sen ytimessä, valuuttaunionissa. Paitsi että se muodostaa pysyvän esteen maanosan rationaaliselle kehittämiselle, se uhkaa ajaa koko Euroopan globaaliksi alikehittyneeksi takapajulaksi. Se on liian kova hinta aikanaan tehdystä ideologisesta valinnasta pitää valtio dynaamisen kehittämisen ulkokehällä.

Yksityisen investoinnin tarve ja suunnitelma syntyvät yrittäjän odotuksista mahdolliseen menestykseen ja se voi olla kansalaisyhteiskunnan, yksityisen kuluttajan tai ympäristön kannalta hyvää tai huonoa. Pääasia on kysynnän ja ostovoiman lisäksi siis voiton - rajoittamattoman voiton - tavoittelu. Julkisen sektorin investointi vastaa kansalaisten keskuudessa ilmaistuun tarpeeseen ja julkisen sektorin mahdollisuuteen toteuttaa tämä hanke. Kuinka hyvin yksityinen tai julkinen investointi on vastuullinen tuloksen jakautumisesta tai investoinnin seurauksista juuri nyt ajankohtaisen ilmastomuutoksen ja ympäristövaikutuksen osalta? Siihenkin on otettava investointipolitiikassa kantaa.

Investointipolitiikan kannalta siis molempia tarvitaan sekä julkista etä yksityistä toimijaa. Kumpikaan puoli ei pärjää yksin: julkisen sektorin tehtävä on luoda kysyntää ja ostovoimaa, yksityisen sektorin tarjottava tilanteesen sopivaa tuottamista ja palvelua.

Yhdelläsiivellä ei voi lentää - siksi tarvittaisiin avausta sekatalouden, julkisen ja yksityisen mahdollisuuksien täyteen hyväksikäyttöön.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Kansalainen, vatio ja kansalaisyhteiskunta

22.11. 2018 Hannu Ikonen:
KANSALAINEN VALTIO JA KANSALAISYHTEISKUNTA

Kansalaisten kyky muodostaa demokraattisesti toimiva kansalaisyhteiskunta on riippuvainen valtiosta, lainsäädännöstä ja rahoituksesta. Kansalaisyhteiskunta ( ns kolmas sektori) alkaa kompuroimaan, jos lainsäädännöllä tehtäviä sille työnnetään yli sen fyysisten ja henkisten edellytysten, sitä resurssoimatta ja kansalaisten taloudellisia sekä ajallisia edellytyksiä toimintaan heikentämällä. Tästä meillä on kokemuksia työ-, ympäristö- ja sosiaalilainsäädännön alueilla, kolmatta sektoria kuormitetaan liikaa valtion paetessa vastuutaan. Näin on synnytetty eriarvoinen yhteiskunta, jossa varakkaiden ”anekauppana”, suovat sosiaallisen ”hyvän mielen” antajina, ”Nenäpäivät” ja muut saman vetovoiman omaavat projektit yksilöille ja yhteisöille. Lisäävätkö ne eriarvoisuuden tunnetta kansalaisissa?

Kansalaisyhteiskunta on abstrakti käsite, kansalaisen kokemukseen perustuva käsite, joka on riippuvainen kansallisesta kulttuurisesta kehityksestä. Suomen historiassa kansalaisyhteiskunnan suurina harppauksina voidaan pitää ”yleisen- ja yhtäläisen äänioikeuden saamista” ja 30-luvulla sosiaalilainsäädännön kehityksen ensiaskelia, jotka loivat kokemuksia vaikuttamisesta, kokemuksia yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta kansalaisina. Sota ja sodanjälkeinen aika hyvinvoinnin kehityksineen vahvisti yhteisöllisyyden-, osallisuuden tunnetta, kansalaisyhteiskuntaa. Valtio, lainsäädäntö tuki kehitystä koulutuksessa, ympäristöasioissa, SOTE-alueella ja kansalaisten yhdenvertaisten, taloudellisten edellytysten kehityksenä, tulo- ja varallisuuserojen kaventamisena.

80-luvun puolivälin jälkeen siirryimme monetaristiseen, uusliberaaliin aikaan, joka alkoi kasvattaa tulo- ja varallisuuseroja, jota EU jäsenyys vauhditti entisestään. Vuosituhannen vaihteen tietämissä olimme OECD:n kärkimaa funktionaalisen tulonjaon muuttuessa pääomatulojen eduksi, palkkatulojen siivun kavetessa. Kehitys on näkynyt yhteisöllisyyden rapautumisena, kansalaisyhteiskunnan koettuna heikkenemisenä, lainsäätäjän, valtion käyttäessä hyväkseen kansalaisyhteiskunnan heikkouden tilaa ”kikyttämällä”, siirtämällä tehtäviä ”kolmannelle sektorille”, kansalaisten valvonnan tiukentamisella, kansalaisten vapaus-oikeuksien rajoituksilla ja kasvattamalla edelleen tulo- ja varallisuuseroja. Yhteisöllisyys, kansalaisyhteiskunta on saatettu kaaoksen tilaan ja yhä useampi haluaa siitä ”syrjäytyä” voimattomana, mikä näkyy äänestysaktiivisuuden- ja yleensä osallistumisen heikkenemisenä, harvenevan aktiivijoukon kuormituksena.

Onko meillä oikeus arvostella yhteiskuntia, joissa kansalaisoikeudet ovat olleet aina valtion rajoittamia, joissa oikeudet eivät ole kasvaneet ”läntisiin” mittoihin kun meillä niitä on ryhdytty kaventamaan, eriarvoisuutta kasvattamaan? Ulottaako globalisaatio vaikutuksensa, kulttuuriset piirteensä talouden myötä kansalaisten vapausoikeuksiin, toisaalla niitä laventaen ja toisaalla supistaen, valvontaa tiukentaen kilpailukyvyn nimissä?
Suomessa on pidennetty työaikaa, niin elinikäistä, viikottaista kuin vuotuistakin ja kasvatettu työntekijöiden omavastuuta. Ympäristö- ja maankäyttö kysymyksissä virallista valvontamenettelyä on ”kevennetty” ja kansalaisten osallistumisoikeutta rajattu. Kasvatuksessa (ml. liikunta) ja koulutuksessa sekä SOTE-sektorilla on kansalaisten omavastuita lisätty pisteeseen, jossa ei voida puhua perustuslaillisesta ”yhdenvertaisuudesta”.
Kansalaisyhteiskunnan yhteisiä arvoja ylläpitää tasasempi tulojen- ja varallisuuksien jako, mikä edellyttää lainsäädännöllistä tahtoa toteuttaa tasa-arvoon-, yhteisöllisyyteen- ja yhdenvertaisuuteen tähtääviä toimia, tahtoa asettaa tarvittaessa”yhteisöllisyys” globalisaation edelle.

Hannu Ikonen sd
Lieksa

lauantai 13. lokakuuta 2018

Onko eurooppalainen "kansankoti" mahdolllinen?

Sheri Berman pohdiskelee perjantain 12.10. 2018 Social Europe -kirjoituksessaan, voisiko hengeltään liberaali sosialidemokratia antaa uuden, kansanvaltaisemman sisällön vapaamielisenä ja riippumattomana pidetylle liberaalille ajattelulle. Sosialidemokratia on menettänyt asemiaan kaikkialla Euroopassa oikeistoa loppupeleissä tukeville populistisille, paluuta kansallismieliseen politiikkaan vaativille voimille. Poliittinen oikeisto näyttää olevan valmis "America first" politiikan soveltamiseen myös Euroopan Unionin jäsenmaissa (Britannia, Unkari, Puola, itävalta ja myös Saksan CSU, kristillisdemokraattien  unioni).

Taustana kirjoituksessa on tällaisten liberaalien, koko kansan yhteistä hyvinvointia edustavien voimien nousu erityisesti 1930-luvulla. Eurooppa kääntyi silloin laajasti tukemaan saksalaista "kansallissosialismia", mutta samaan aikaan Ruotsin sosialidemokraatit lanseerasivat sosiaalisesti oikeudenmukaista ja kansanvaltaisuutta ajavan "kansankoti" -ajatuksensa. Syntyi vuosikymeniä jatkunut poikkeuksellisen vahva, Ruotsia ja Ruotsin kansalaisia nykyiseen huippukorkeaan elintasoon nostanut sosialidemokraattinen hyvinvointi-liike, joka sitten sai muotoja ja sovellutuksia sen naapurimaissa pohjoisimaisen hyvinvointivaltion muodossa.

Analysoin omasta puolestani tätä samaa kohtalonkysymystä "Kuuta osoittava sormi" blogissani.


perjantai 28. syyskuuta 2018

Työelämän demokratisointi


TYÖELÄMÄN DEMOKRATISOINTI 

Alpo Jokinen 27.8.2018

Julkisuudessa ylläpidetään myyttiä, että työntekijät vastustaisivat kaikkia muutoksia. Samalla leimataan ay-liikettä ei-liikkeeksi, jolle työelämän muutokset eivät kävisi. Syytökset ovat yksipuolisia ja muutosvaatimuksissa korostetaan yleensä työntekijöihin kohdistuvia "joustoja" ja "jäykkyyksien poistamista". Niillä tarkoitetaan työntekijöiden työehtojen heikennyksiä ja palkkojen alennuksia. Työväenliike on kuitenkin muutosliike, joka nimenomaan haluaa muutoksia, mutta työntekijöiden kannalta parempaan suuntaan. Kysymys on siis muutoksen suunnasta, ei muutoksen vastustamisesta. Nyt on aika aloittaa työelämän demokratisointi.



Elinkeinoelämä ja oikeisto vyöryttävät koko ajan työelämään työehtojen heikennyksiä, työajan lisäyksiä ja palkanalennuksia. Viimeisimpänä porvarihallituksen ehdotuksena on irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 työntekijän työpaikoilla. Sdp:n ja ay-liikkeen pitää lähteä vastahyökkäykseen ja nostaa yhteiskunnallisen keskustelun agendalle työelämän demokratisointi.



Porvarihallitus ja elinkeinoelämä vyöryttävät jatkuvasti julkisuuteen työntekijöiden työehtojen heikennyksiä: työajan lisäämistä, palkkojen alentamista, irtisanomisten helpottamista, joustoja työnantajien hyväksi → työntekijöiden muuttamista työvoimatavaraksi.

Hyvinvointivaltiota rakennettiin Pohjoismaissa pikkuhiljaa, askel askeleelta, kunnes mallia alettiin pitää valmiina. Sitten kehitys pysähtyi. Hyvinvointivaltiota alettiin korvata uusliberaaleilla ideoilla ja korvata osaksi markkinamallilla.

Hyvinvointivaltion puolustajien on nyt astuttava esiin
tarvitaan työelämän demokratisointi
tarvitaan talouden demokratisointi, jotka tukevat toisiaan

Oikeiston ja elinkeinoelämän hyökkäyksiin on vastattava näillä uusilla avauksilla

Yhteiskunnan valtavirta vaatii rakenteellisia muutoksia mm. työelämään. Muutokset ovatkin tarpeen, mutta näkemykset muutoksen suunnasta eroavat. Työväenliike vaati 70-luvulla työpaikkademokratiaa ja silloin saatiinkin säädetyksi Yhteistoimintalait (yt), joiden piti olla lähtölaukaus yritysdemokratian etenemiselle. Toisin on käynyt. On muodostunut epäterveitä käytäntöjä, jotka ovat siirtyneet yrityksiltä toisille ilman, että niitä olisi voimakkaasti haastettu. Yt-laista on tullut käytännössä lähinnä irtisanomislaki. Lain edellyttämien yt-neuvottelujen tuloksena työnantajien ilmoittamia irtisanomisia ei voi parhaallakaan tahdolla nimittää yhteistoiminnaksi.

Noam Chomsky mainitsee, että työpaikkademokratia oli yleinen tavoite vielä 1800-luvulla.

Presidentti Mauno Koivisto puolusti 1950-luvulla kirjoituksissaan työpaikkojen demokratiaa. Käytännössä demokratiaa ei ole kuitenkaan saatu työpaikoille vieläkään.

Ruotsissa sosialidemokraateilla oli kunnianhimoisia uudistushankkeita 1970-luvun alussa. Vuonna 1976 Ruotsin LO hyväksyi ruotsalaisten taloustieteilijöiden Gösta Rehnin ja Rudolf Meidnerin suunnitelman työntekijöiden vaikutusvallan ja vastuun laajentamisesta työelämässä. Samanlaista ideaa oli hahmoteltu jo toisen maailmansodan jälkeen Saksassa ja Tanskassa. Avainasemassa olisivat olleet palkansaajien rahastot, joilla olisi ostettu yritysten osakkeita.


Työelämän demokratisoiminen 

Työelämän demokratisoiminen tarkoittaa rakenteellista muutosta, jolla suomalaisen työn arvostus, kilpailukyky ja tuottavuus nostetaan maailman kärkeen. Työntekijöiden koulutustaso, asiantuntijuus ja osaaminen otetaan täysimittaisesti käyttöön.
Toimenpiteet kytkeytyvät samalla taloudellisen demokratian toteuttamiseen – oikeudenmukaiseen tulonjakoon. 

Osakeyhtiölakia pitää muuttaa vastuullisemmaksi, niin että se ottaa huomioon yhteiskunnan laajemmin eikä pelkästään omistajien etuja. Tällaisia ovat mm. työntekijöiden työehdot ja -olot, sosiaaliset oikeudet ja ympäristöasiat sekä yhteiskunnan tuottamat rakenteet ja kehityspanokset. Kapitalistisen kilpailun sijaan tarvitaan yhteistyötä ja tasavertaisen vuorovaikuttamisen kulttuuria.

Yritystoimintaa säätelevän osakeyhtiölain tarkoituspykälä tulee määritellä laajemmin kuin nykyisessä laissa. Lain 5 §:ssä toiminnan tarkoitus määritellään: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.” Yhteiskunta ylläpitää yhtiöiden toimintaympäristöä rakenteillaan, työntekijöiden kouluttamisella, yleisellä ja yritystoimintaan kohdistuvalla tutkimustoiminnalla, tukiaisilla, oikeudellisilla säädöksillä ja muilla normeilla, jotta ympäristö on luotettava, ennakoitava ja uudistuva yritystoiminnan tarpeisiin nähden. Nämä ovat perusteltuja tukimekanismeja, jotka pitää ottaa huomioon myös yritysten tarkoitusta määriteltäessä. Esim. Kalifornian yliopiston professorin ja Clintonin hallinnon työministerin Robert Reichin mielestä kapitalismin pelastamiseksi tämänlaisia linjauksia ja uudelleenmäärittelyjä tarvitaan vastuullisen yritystoiminnan määrittelyssä.

Tähän liittyy Thomas Pikettyn ajatus toteuttaa inhimillisen pääoman kasvupolku, jossa taloudellisen tietämyksen ja osaamisen lisääntyminen johtaa myös demokratian lisäämiseen ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Tämän toteuttamiseksi ja talousjärjestelmän rakenteiden uudistamiseksi on käynnistettävä kansallinen ohjelma. Siinä inhimillinen sivistyspääoma on nostettava tärkeimmäksi tuotannontekijäksi ydintavoitteena täystyöllisyys.


Kilpailukyvyn parantamiseksi strategisia resursseja on järjestettävä uusiksi. Me emme voi kilpailla massatuotannosta halpatuotantomaiden kanssa, vaan meidän on suunnattava strategiset resurssimme uudella tavalla. Kilpailukykyä tuotetaan kilpailijoihin nähden ylivoimaisella työn organisoinnilla ja johtamisella. Kaikki strategiset resurssit pitää ottaa käyttöön.


Kello raksuttaa mennyttä aikaa

Nykyään työelämän organisointi ja johtaminen perustuvat pääpiirtein vuosikymmenten takaiseen isännänvaltaan ja käskyttämiseen. Vielä 1950 – 60-luvuilla työntekijöiden koulutustaso saattoi olla varsin heikko ja työn johtaminen perustui ”niskaanpuhaltamiseen”. Nykyisin koulutustaso ja osaaminen työssä ovat aivan toista luokkaa ja kohoavat koko ajan sukupolvien vaihtuessa. Työn organisoinnin ja johtamisen osalta voidaan sanoa, että ”kello raksuttaa mennyttä aikaa”. Uudet koulutetut sukupolvet eivät enää hyväksy 60-luvun johtamismenetelmiä, joihin suuret ikäluokat joutuivat tyytymään. Uusi tietoteknologia taas aiheuttaa sen, että tiedonkulku ja ihmissuhteet eivät enää toimi hierarkkisissa yrityksissä, vaan niiden sijaan pitää luoda luottamuksen ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiri.

Yhdessä tekemisen työkulttuuri voittaa

Kehittyneimmät organisaatiot ovat Suomessakin viime vuosien aikana luopuneet tai luopumassa vanhanaikaisesta käskyttämiseen ja kyttäämiseen perustuvasta johtamistavasta. On huomattu, että motivointi ja kannustaminen johtavat tehokkaammin tulosten parantumiseen ja työhön sitoutumiseen. Pyrkiminen tasavertaisen vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen työntekokulttuuriin lisääntyy ja tulevaisuudessa se on välttämätöntä. Jo nyt on nähtävissä, että parhaiten menestyvät ne organisaatiot, joissa henkilöstöä kohdellaan aikuisina ja joissa vallitsee luottamuksen ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiri. Häviäjiä ovat vääjäämättä byrokraattiset ja hierarkkiset organisaatiot, joissa ilmapiiri on ahdistava ja tunkkainen.

Kaikkein tärkeintä on oppia se, että työn laatua ei kyetä kohottamaan eikä toisaalta voida kokea työnteossa täydellisyyden tunnetta, ellei osata työskennellä yhdessä.

Työntekijät eivät ole raaka-aineen luonteista työvoimatavaraa, vaan ajattelevia, tuntevia ja luovia ihmisiä.


Tulkintaetuoikeus työntekijöille

Ongelmia aiheutuu myös, jos organisaatiossa henkilökunnalla olisi osaamista ja halua tehdä asioita toisin tai jopa tehdä vaativampia tehtäviä kuin heidän nykyiset tehtävänsä ovat, mutta organisaation jäykkyyksistä, johtamisjärjestelmien kehittymättömyydestä tms. johtuen se ei ole mahdollista. Työntekijöiden on tällöin pakko ”ajaa käsijarru päällä”, mikä johtaa turhautumiseen ja pitkään jatkuessaan työssä väsymiseen. Johtamisjärjestelmää ja työn organisointia kehittämällä työnantaja saa ilmaista etua, kun kaikki piileväkin osaaminen otetaan käyttöön.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lakkosakkojen roimaa korottamista, jotta ns. laittomat lakot saataisiin kuriin. Em. lakot ovat kuitenkin pääsääntöisesti työnantajien itsensä aiheuttamia heidän tulkitessaan sopimuksia yksipuolisesti itselleen sopivalla tavalla. Tavoitteeksi tuleekin ottaa työnantajien te-sopimusten tulkintaetuoikeuden kääntäminen työelämän heikomman osapuolen, eli työntekijöiden, tulkintaetuoikeudeksi. Tällä menettelyllä laittomat lakot loppuvat todennäköisesti kokonaan. Muutoksesta hyötyvät molemmat osapuolet eikä se maksa mitään.


Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen voi edetä tuloksellisesti vain samaa tahtia työelämän demokratisoinnin kanssa.

Sopimusteorioiden alalta Nobel-palkittu taloustieteilijä Bengt Holmström on tutkinut mm. epäsymmetristä informaatiota. Se tarkoittaa asetelmaa, jossa yhdellä sopimusosapuolella on muita enemmän tietoa. Otetaanpa esimerkiksi paikallinen sopiminen työpaikoilla, mitä maan hallitus ja elinkeinoelämä ovat vaatineet lisättäväksi. Myös Holmström on suositellut paikallisen sopimisen lisäämistä.

Paikallisen sopimisen ongelmana on paradoksaalisesti juuri sopimistilanteen epäsymmetrinen informaatio. Neuvottelussa työnantajalla on ylivoimainen informaatio käytettävissään yrityksensä taloudesta, investointisuunnitelmista ja muusta kokonaistilanteesta. Työntekijäpuolelle annetaan se tilannekuva, joka työnantajan edun mukaisen lopputuloksen kannalta tulkitaan parhaaksi. Holmströmiä mukaillen ongelmana tässä on se, että havaitsija (työntekijäpuoli) ei näe, missä olosuhteissa päätös tehdään, ja siitä syystä päätöksenteko vinoutuu.

Taloustiede ei olekaan muusta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta irrallinen ilmiö, vaan osa kokonaisuutta. Yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat voimakkaasti talouteen ja siten esim. elinkeinoelämään. Johtamistaidon professori Isaac Getz on tutkinut yrityksiä ja yhteisöjä, joiden toiminta ei perustu hierarkiaan ja valvontaan. Jonain päivänä työntekijät nähdään työpaikoilla aikuisina. Heille annetaan vapauksia työssä, mutta myös vastuuta työstään. Vapautuminen lisää tuottavuutta ja parantaa kilpailukykyä.


Jaettua johtajuutta

Professori Arja Ropo on puhunut jaetusta johtajuudesta, jolla pyritään sekä ihmisten hyvinvointiin että organisaation taloudelliseen menestykseen.
Jaettua johtajuutta voi lähestyä kahdelta suunnalta. Sen voi ajatella tarkoittavan johtajan tehtäväkuvan tai vastuiden jakamista. Toinen, mielenkiintoisempi suunta, on yhteiseksi tekemisen prosessi. Kun työpaikalla jaetaan tehtäviä ja vastuita, kohdataan ihminen kehollisena ja historiallisena persoonana; hänen ihanteensa, arvonsa, sukupuolensa, luottamuksensa, vallanhalunsa ja aikakäsityksensä tulevat mukaan prosessiin. Silloin tavoitellaan johtajuuden jakamista.

Yhteiseksi tekeminen tarkoittaa sitä, että organisaation sisällä jaetaan kokemuksia ja vaihdetaan ajatuksia eli kuunnellaan ja kerrotaan siitä, minkälaisia tulkintoja itsellä ja muilla on arjen tapahtumista. Siinä jaetaan tietoa, tietämättömyyttä, arvostusta ja luottamusta. Tiedon jakaminen sisältää sekä faktojen että tulkintojen jakamista. Samanaikaisesti haetaan turvaa ja vähennetään pelkoa.


Vaihtoehdot esiin

Professori Gary Hamelin mukaan organisaation muutoskyky edellyttää vaihtoehtoja, joita ei synny ilman toisinajattelijoita. Avoin ja voimakas toisinajattelu on tarpeen, sillä se kohottaa päätöksenteon laatua vääjäämättömästi. Se varmistaa, että virhepäätöksiin palataan aina uudestaan. Autoritaarisesti ja hierarkkisesti johdetut organisaatiot eivät yleensä ole kovin läheisessä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Autoritaarinen johto ei saa koskaan ketään sitoutumaan mihinkään. Työntekijän sitoutuminen on monin verroin arvokkaampaa kuin se, että hän tottelee käskyjä.

Kansanvaltaisessa demokratiassa raportointivelvollisuuden suunta on alaspäin samalla kun vallan ja valtuuttamisen suunta on alhaalta ylöspäin. Yritysmaailmassa asetelma on päinvastainen: työntekijät ovat raportointivelvollisia esimiehilleen, kun taas vallan ja valtuuttamisen suunta on ylhäältä yhtiön omistajilta ja hallituksesta alaspäin. Yhtiön hallitus on raportointivelvollinen vain osakkeenomistajille. Siitä syntyy ongelmia, koska lisäarvoa eivät tuota yhtiöiden hallitukset, vaan lisäarvo syntyy lähinnä työntekijöiden osaamisen ja ahkeruuden kautta.




Hyvinvointivaltion vastaisku

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen ovat kirjassaan ”Hyvinvointivaltion vastaisku” haastatelleet useita yhdysvaltalaisia asiantuntijoita, jotka pitävät pohjoismaista hyvinvointivaltiota amerikkalaista mallia parempana. Kirjassa on myös paljon työelämää koskevaa tekstiä.

Maailman tunnetuimmaksi intellektuelliksi luonnehdittu Noam Chomsky sanoo, että työpaikkojen tulisi olla demokraattisia ja kurjuuden uhalla palkkatyöhön kiristäminen on moraalitonta. Työelämässä käskytetään liikaa ja tilalle tarvitaan demokratiaa.

Työpaikkojen demokratia voisi tarkoittaa muuten nykyisen kaltaisia yrityksiä, mutta ulkopuolisen omistuksen sijaan työntekijät olisivat keskenään tasavertaisia osakkaita.

Klassisiksi liberaaleiksi itseään kutsuvat ajavat varsinkin matalapalkkaisiin töihin ns. joustoja, jotta suorittavan työn palkkoja voitaisiin laskea entisestään. Adam Smith varoitti heistä jo 240 vuotta sitten. Jos Adam Smith eläisi nyt, hän todennäköisesti vastustaisi kapitalismia (Chomsky).

Todellinen demokratia edellyttää äärimmilleen vietyä hyvinvointivaltiota. Jotain vielä pidemmälle vietyä kuin mitä esim. Suomessa on nähty. Yritysten tulisi olla yhdessä omistettuja ja päätösten tulisi olla demokraattisia.

Car Alperovitz on uuden talouden (the new economy) puolestapuhuja. Termillä kuvataan monenlaisia USA:ssa tehtyjä ratkaisuja, joilla sivuutetaan perinteistä kapitalismia ja kirjoitetaan talouden pelisääntöjä uusiksi. Lukuisat yritykset ovat siirtyneet esimerkiksi työntekijäomistukseen tai siihen, että työntekijät johtavat itse yritystä ilman ulkopuolelta tuotua johtoa.

New Jerseyn osavaltiossa Newarkissa on esimerkiksi voittoa tavoittelematon rakennus- ja kiinteistöhuoltoyritys, joka työllistää kaksituhatta ihmistä. Se omistaa paikallisen tavaratalon ja asuinalueita sekä järjestää työntekijöidensä ja alueen asukkaiden terveydenhuollon. Liikevoitot palautetaan yhteisössä tärkeinä pidettyihin investointeihin, kuten terveydenhuoltoon, työpaikkoihin ja kouluihin.

Michael Albert sanoo, että yhteiskunnallisten muutosten keskiössä tulisi olla konkreettisia rakenteellisia muutoksia. Sellaisia, jotka ohjaavat toimintaa ja ajattelua uusiin mahdollisuuksiin ja uusien asioiden tekemiseen. 
Hyökkäys on paras puolustus → TPD


Millä hyvinvointivaltio iskee takaisin

Työn tasapainottamisella ja täystyöllisyydellä
työ ruokkii yksilön luovuutta ja kohottaa omanarvontuntoa
työlainsäädännöllä sekä käytännön kokeiluilla julkisella ja yksityisellä sektorilla
kaikille on turvattava oikeus monipuoliseen ja käskytyksestä vapaaseen työhön
nykyisiä töitä jakamalla useampi pääsee töihin
Työn demokratialla
Suomi on otollista maaperää työpaikkademokratiaan
osuustoiminta tukee demokratiaa taloudessa
Suomessa on asukaslukuun suhteutettuja osuuskuntajäseniä eniten maailmassa
on rakennettava osuuskuntapohjaisia työpaikkoja, jotka ovat demokraattisen työelämän koelaboratorioita
lainsäädännöllä on helpotettava demokraattisten yritysten perustamista, esim. Rudolf Meidnerin mallin mukaisia ratkaisuja
julkisissa hankinnoissa tulee suosia demokraattista yritystoimintaa
yritysympäristöä on muokattava työn demokratialle suotuisammaksi
Osallistavalla demokratialla
edustuksellinen ja suora demokratia voidaan yhdistää niin, että päätöksenteossa annetaan valtaa kansalaisille
Kestävällä ja yhteisöllisellä kulutuksella
kuluttamisen voimavaroja on koottava yhteen ja tehtävä kaukokatseisia hankintoja ja investointeja
ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää yhteiskunnan infrastruktuuriin mullistavia muutoksia
yhteiset suurhankinnat, kuten kattavat pyörätieverkostot ja luotijunat, ovat ekologisesti kestävämpiä
Päästöjen vähentämisellä
tavoitteena nollapäästöjärjestelmien läpimurto liikenteessä, kulutuksessa ja tuotannossa
markkinoiden reunaehtojen asettaminen, korkea verotus ja vahva valtion omistajaohjaus ovat hyvinvointivaltioiden vahvuuksia
Päämäärätietoisella aktivismilla
muutosta ei saavuteta haikailemalla parempia aikoja tai ostamalla luomua
kehitystä saadaan aikaan kansanliikkeissä, jotka vaikuttavat pysyvästi yhteiskunnan suuntaan
ihmiset pitää motivoida käyttämään aikaansa ja voimavarojaan yhteiseen asiaan ja tukemaan ja rohkaisemaan toisiaan kovaan työhön yhteiskunnan muuttamiseksi

Motto
Mary Parker Follett: Tulevaisuuteen on aivan mahdotonta kurkistaa, jos seistään keskellä oman ajan valtavirtaa.

Kirjallisuutta:
Gary Hamel & C.K. Prahalad: KILPAJUOKSU TULEVASTA
Gary Hamel: JOHTAMISEN TULEVAISUUS
Kristiina Heikkilä-Laakso & Jorma Heikkilä: INNOVATIIVISUUTTA ETSIMÄSSÄ
Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen: HYVINVOINTIVALTION VASTAISKU
W. Chan Kim & Renee Mauborgne: SINISEN MEREN STRATEGIA
Maija-Riitta Ollila: LAUMAN VALTA
Maija-Riitta Ollila: AJATUSTEN VANGIT KARKUMATKALLA
Thomas Piketty: PÄÄOMA 2000-LUVULLA
Arja Ropo ym: JAETUN JOHTAJUUDEN SÄRMÄT
Timo Santalainen: STRATEGINEN AJATTELU
Joris Luyendijk: RAHAN RUHTINAAT
Immanuel Wallerstein ym: ONKO KAPITALISMILLA TULEVAISUUTTA

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Populismia vaiko tekemättä jäänyttä analyysia?


Mistä on kysymys, kun nuori Sveitsissä, Frankfurtissa ja Lontoossa uraa tehnyt pankkimanageri jättäytyy huippupalkatuista strategisista tehtävistä sivuun, muuttaa Berliiniin, ryhtyy kirjailijaksi ja alkaa kirjoittaa valtion suuresta merkityksestä investoijana ja yhteisen hyvinvoinnin luojana?
---
Seppo Tuovinen
Tässä hieman huomioita vahvasta valtiosta, jollainen pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on parhaimmillaan ollut. 1. Valtio turvaa kansalaisten vapausoikeudet, pitää voimassa oikeusturvan ja takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden. Taloudellinen turva, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat valtion ja muiden julkisten toimijoiden ylläpidettäviä, mukaan lukien turva sairautta, vammautumista tai muuta turvaa edellyttävää tilannetta vastaan.

2. Erityinen huomio on kohdistettava siihen, että valtio on valmis ottamaan vastuuta silloin, kun yksityinen pääoma on kykenemätön tai haluton uudistamaan talouden rakenteita ja varmistamaan tuotannontekijöiden tehokkaan käytön. Valtio on kykenevä riskinottaja ja uuden rahoittaja myös tutkimuksen ja kehitystoiminnan alueella, mikä pohjustaa talouden edistystä ja rakenteiden uudistamista sekä innovaatioiden syntyä. Valtion vastuuta korostaa myös talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava teknologinen murros sekä siitä aiheutuvat vaikutukset kansalaisten elämään.

3. Valtion on ohjattava kansantalouden voimavarojen suuntautumista ja tehokkaan kysynnän varmistamista. Viimekädessä valtion tehtävänä on tarjota työtä heille, jotka sitä haluavat tehdä vähintään sopimusten mukaisella vähimmäispalkkatasolla. Tämä valtion velvoite voidaan toteuttaa myös organisoimalla tuotantovälineitä yritystoiminnaksi. Tässä tarkoituksessa valtio voi käyttää aloiteoikeutta yritysten perustamisessa joko yksin tai yhteistyössä yksityisen pääoman kanssa.

4. Vahva julkinen talous toimii suhdanteiden vaihteluita tasaavana vakauttajana. Valtio on markkinoiden säätelijä ja raamittaja. Valtion rooli on varmistaa, että toimintaympäristö on tasapuolinen. Monopolitilanteissa valtion ja muun julkisen toimijan vastuulla on tämänkaltaisten tehtävien hoitaminen, jotta poliittinen kontrolli ja vastuu ovat kansalaisten turvana pääoman saalistamista vastaan. Konfliktiriskien maailmassa talouden huoltovarmuus on edelleen tärkeä osa valtion vastuullisista tehtävistä.Seppo Tuovinen Tässä hieman huomioita vahvasta valtiosta, jollainen pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on parhaimmillaan ollut. 1. Valtio turvaa kansalaisten vapausoikeudet, pitää voimassa oikeusturvan ja takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden. Taloudellinen turva, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat valtion ja muiden julkisten toimijoiden ylläpidettäviä, mukaan lukien turva sairautta, vammautumista tai muuta turvaa edellyttävää tilannetta vastaan.

2. Erityinen huomio on kohdistettava siihen, että valtio on valmis ottamaan vastuuta silloin, kun yksityinen pääoma on kykenemätön tai haluton uudistamaan talouden rakenteita ja varmistamaan tuotannontekijöiden tehokkaan käytön. Valtio on kykenevä riskinottaja ja uuden rahoittaja myös tutkimuksen ja kehitystoiminnan alueella, mikä pohjustaa talouden edistystä ja rakenteiden uudistamista sekä innovaatioiden syntyä. Valtion vastuuta korostaa myös talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava teknologinen murros sekä siitä aiheutuvat vaikutukset kansalaisten elämään.

3. Valtion on ohjattava kansantalouden voimavarojen suuntautumista ja tehokkaan kysynnän varmistamista. Viimekädessä valtion tehtävänä on tarjota työtä heille, jotka sitä haluavat tehdä vähintään sopimusten mukaisella vähimmäispalkkatasolla. Tämä valtion velvoite voidaan toteuttaa myös organisoimalla tuotantovälineitä yritystoiminnaksi. Tässä tarkoituksessa valtio voi käyttää aloiteoikeutta yritysten perustamisessa joko yksin tai yhteistyössä yksityisen pääoman kanssa.

4. Vahva julkinen talous toimii suhdanteiden vaihteluita tasaavana vakauttajana. Valtio on markkinoiden säätelijä ja raamittaja. Valtion rooli on varmistaa, että toimintaympäristö on tasapuolinen. Monopolitilanteissa valtion ja muun julkisen toimijan vastuulla on tämänkaltaisten tehtävien hoitaminen, jotta poliittinen kontrolli ja vastuu ovat kansalaisten turvana pääoman saalistamista vastaan. Konfliktiriskien maailmassa talouden huoltovarmuus on edelleen tärkeä osa valtion vastuullisista tehtävistä.




tiistai 7. elokuuta 2018

Palataanko 1800-luvun irtolaisasenteisiin?


Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoittaa blogissaan:
"Kun joku työtön pullikoi vastaan eikä suostu palkattomaan työhön, niin viranomaiset ovat näköjään valmiita jopa kyseenalaistamaan hänen terveytensä ja kykynsä huolehtia itsestään. Näin kävi Seura-lehden artikkelin Miialle, joka sai tarpeekseen kahden vuoden palkattomasta työstä, kieltäytyi tekemästä sitä ja samalla kieltäytyi asioimasta Te-toimiston kanssa. Kunta teki hänestä edunvalvontailmoituksen maistraatille.

Lain mukaan edunvalvoja voidaan määrätä täysi-ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin.


keskiviikko 1. elokuuta 2018

Hyvinvointi jakaantuu heikosti

Kansakunnan hyvinvointi
Hyvinvointi jakaantuu Suomesa heikosti. Pohjoismaista olemme viimeisellä sijalla. Sitoituksemme on sitten 2009 pudonnut neljänneltä sijalta kahdeksanneksi.

"Maiden on vastustettava kiusausta tavoitella talouskasvua kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella, jopa talouskriisin keskellä", BCG:n osakas Tuomas Rinne sanoo tiedotteessa.

Vertailun kärjessä olivat Norja, Sveitsi ja Islanti. Suomi oli kahdeksas ja Pohjoismaista viimeinen. Vielä vuonna 2009 Suomi oli neljäs. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on jäänyt jälkeen muun muassa tulotasossa ja työllisyydessä.