Populismia vaiko tekemättä jäänyttä analyysia?

Mistä on kysymys, kun nuori Sveitsissä, Frankfurtissa ja Lontoossa uraa tehnyt pankkimanageri jättäytyy huippupalkatuista strategisista tehtävistä sivuun, muuttaa Berliiniin, ryhtyy kirjailijaksi ja alkaa kirjoittaa valtion suuresta merkityksestä investoijana ja yhteisen hyvinvoinnin luojana?
---
Seppo Tuovinen
Tässä hieman huomioita vahvasta valtiosta, jollainen pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on parhaimmillaan ollut. 1. Valtio turvaa kansalaisten vapausoikeudet, pitää voimassa oikeusturvan ja takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden. Taloudellinen turva, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat valtion ja muiden julkisten toimijoiden ylläpidettäviä, mukaan lukien turva sairautta, vammautumista tai muuta turvaa edellyttävää tilannetta vastaan.

2. Erityinen huomio on kohdistettava siihen, että valtio on valmis ottamaan vastuuta silloin, kun yksityinen pääoma on kykenemätön tai haluton uudistamaan talouden rakenteita ja varmistamaan tuotannontekijöiden tehokkaan käytön. Valtio on kykenevä riskinottaja ja uuden rahoittaja myös tutkimuksen ja kehitystoiminnan alueella, mikä pohjustaa talouden edistystä ja rakenteiden uudistamista sekä innovaatioiden syntyä. Valtion vastuuta korostaa myös talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava teknologinen murros sekä siitä aiheutuvat vaikutukset kansalaisten elämään.

3. Valtion on ohjattava kansantalouden voimavarojen suuntautumista ja tehokkaan kysynnän varmistamista. Viimekädessä valtion tehtävänä on tarjota työtä heille, jotka sitä haluavat tehdä vähintään sopimusten mukaisella vähimmäispalkkatasolla. Tämä valtion velvoite voidaan toteuttaa myös organisoimalla tuotantovälineitä yritystoiminnaksi. Tässä tarkoituksessa valtio voi käyttää aloiteoikeutta yritysten perustamisessa joko yksin tai yhteistyössä yksityisen pääoman kanssa.

4. Vahva julkinen talous toimii suhdanteiden vaihteluita tasaavana vakauttajana. Valtio on markkinoiden säätelijä ja raamittaja. Valtion rooli on varmistaa, että toimintaympäristö on tasapuolinen. Monopolitilanteissa valtion ja muun julkisen toimijan vastuulla on tämänkaltaisten tehtävien hoitaminen, jotta poliittinen kontrolli ja vastuu ovat kansalaisten turvana pääoman saalistamista vastaan. Konfliktiriskien maailmassa talouden huoltovarmuus on edelleen tärkeä osa valtion vastuullisista tehtävistä.Seppo Tuovinen Tässä hieman huomioita vahvasta valtiosta, jollainen pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on parhaimmillaan ollut. 1. Valtio turvaa kansalaisten vapausoikeudet, pitää voimassa oikeusturvan ja takaa henkilökohtaisen koskemattomuuden. Taloudellinen turva, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat valtion ja muiden julkisten toimijoiden ylläpidettäviä, mukaan lukien turva sairautta, vammautumista tai muuta turvaa edellyttävää tilannetta vastaan.

2. Erityinen huomio on kohdistettava siihen, että valtio on valmis ottamaan vastuuta silloin, kun yksityinen pääoma on kykenemätön tai haluton uudistamaan talouden rakenteita ja varmistamaan tuotannontekijöiden tehokkaan käytön. Valtio on kykenevä riskinottaja ja uuden rahoittaja myös tutkimuksen ja kehitystoiminnan alueella, mikä pohjustaa talouden edistystä ja rakenteiden uudistamista sekä innovaatioiden syntyä. Valtion vastuuta korostaa myös talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava teknologinen murros sekä siitä aiheutuvat vaikutukset kansalaisten elämään.

3. Valtion on ohjattava kansantalouden voimavarojen suuntautumista ja tehokkaan kysynnän varmistamista. Viimekädessä valtion tehtävänä on tarjota työtä heille, jotka sitä haluavat tehdä vähintään sopimusten mukaisella vähimmäispalkkatasolla. Tämä valtion velvoite voidaan toteuttaa myös organisoimalla tuotantovälineitä yritystoiminnaksi. Tässä tarkoituksessa valtio voi käyttää aloiteoikeutta yritysten perustamisessa joko yksin tai yhteistyössä yksityisen pääoman kanssa.

4. Vahva julkinen talous toimii suhdanteiden vaihteluita tasaavana vakauttajana. Valtio on markkinoiden säätelijä ja raamittaja. Valtion rooli on varmistaa, että toimintaympäristö on tasapuolinen. Monopolitilanteissa valtion ja muun julkisen toimijan vastuulla on tämänkaltaisten tehtävien hoitaminen, jotta poliittinen kontrolli ja vastuu ovat kansalaisten turvana pääoman saalistamista vastaan. Konfliktiriskien maailmassa talouden huoltovarmuus on edelleen tärkeä osa valtion vastuullisista tehtävistä.

Osallistavat työmarkkinat

YLE:n uutissivuilla on analysoitu tuoreita Gallup-lukuja, joiden mukaan SDP on tällä hetkellä selvässä johdossa ja ainut yli 20 prosenttiyksikön yltävä poliittinen voima. Miten edetä tästä eteenpäin?

"Demareissa on nyt täysin eri tunnelma kuin vuosi sitten kesällä. Puolueen suosio heikkeni viime vuoden elokuussa 15,6 prosenttiin ja puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) joutui vastaamaan kysymyksiin uransa jatkosta puolueen johdossa.

Tällä kertaa kesähelteet näyttävät vaikuttaneen myönteisesti puolueen kannatukseen. Demarit nostavat suosiotaan Ylen heinäkuun mittauksessa 0,9 prosenttiyksikköä aina 21,2 prosenttiin.

– Nyt voitaneen sanoa, että SDP on tällä hetkellä Suomen suosituin puolue. Demareiden kasvu tulee lähinnä peruskannattajakunnasta, sillä heidän suosio työväestön keskuudessa on kasvanut, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo.

Turjan mukaan demareihin valuu kannattajia muista puolueista. Aiemmin oppositiopuolue vihreitä, vasemmistoliittoa ja perussuomalaisia kannattaneet suomalaiset olisivat nyt valmiita äänestämään SDP:t"

SDP:n gallupkannatus on noussut, mutta edelleenkin ollaan tilanteessa jossa ollaan hallituksen muodostamisen kannalta riippuvaisia porvarillisesti ja jopa uusliberaalisti asemoituvista puolueista. Vaikka myös Kokoomuksessa näkyy merkkejä empimisestä kovan markkinapolitiikan toteuttamisessa, se kuitenkin edustaa edelleen  markkina-alisteista pitkää linjaa. 

Keskustapuolue on Eurooppa-yhteistyön ja nyt Juha Sipilän hallituskauden aikana suorastaan romahtanut uusliberaaliin "eurooppalaiseen syliin"  ja senmukaisiin ratkaisuihin. Keskustapuolueessa on kuitenkin edelleen "sosialisti"-siipi, joka vaatii tukeutumista valtioon ja yhteisiin voimavaroihin hädän hetkellä. Sellainen näyttää juuri olevan tulossa jo toisena vuonna maataloutta koskevan huonon sadon vuoksi. Edellisen vuoden sadon pilasivat jatkuvat sateet viljojen jäädessä korjaamatta, nyt piinaa armoton kuivuus.

Olettaa voi, että turvautuminen valtioon ja uusiin tukitoimiin syntyneen tilanteen johdosta jakaa yhä selvemmin keskustan kenttää yhteisöllisiä arvoja korostaviin ja uhmakasta uusliberaalia toimintalinjaa ajaviin "urbaaneihin" kepulaisiin.

Talouspoliittista sekalinjaa edustava sivistyneistö, joka on ammattiasemansa ja äänestystraditionsa johdosta ollut pumpulikäsineet kädessä porvarillisen elämäntavan ja arvomaailman suuntaan, on alkanut sekin vaatia myös yhteisöllisen motivaation ja kaikkia koskevan katselutavan nostamista uudelleen arvolähtökohdaksi.

Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden kohtalo näyttää olevan ruhjoutuminen nationalististen arvojen ja uusliberaalin talousmyllyn koneistossa aatteelliseksi mössöksi, jonka menestyminen tulevissa vaaleissa jää joidenkin jo asemia saavuttaneiden persoonallisuuksien varaan.

Nukkuvat äänestäjät? 
Tämä suuri ryhmä on sitä massaa, jonka aktivoimiseen tulevissa hallituksissa on kiinnitettävä huomiota rakenneratkaisuin. Kysymys on "osallistamisen valtatien" rakentamisesta, joka mielestäni oikein toteutettuna muodostaisi sosialidemokraattisen vaihtoehdon nykyhallituksen työllistämispolitiikan  "Frankenstein"-mallille.

Osallistamisen ja työllisyyden yhdistäminen on lähes välttämätöntä, koska ei voida olettaa yritysten investoivan sosialidemokraattien johtokaudella sitäkään mitä ne ovat tehneet valtavien yritystukien ja EKP:n määrällisen elvytyksen valtakaudella.

Osallistumattomuus, yhteiskunnallinen passiivisuus ja poliittinen ymmärtämättömyys ovat sosialidemokratian suurimpia vihollisia. Siksi panostuksia olisi suunnattava osallistumisen ja uuden työn yhdistämiseen heti hallituskauden alussa - ja hallitusohjelmaan perustuen - määrätietoisesti ja voimakkaasti. Mahdolliset porvarilliset hallituskumppanit eivät voine ainakaan julkisesti asettua vastustamaan kansan herättämiseen suunnattuja toimia. Tästä ulottuvuudesta olen kirjoittanut paljon toisessa blogissani, "Kuuta osoittavassa sormessa".

Euroalueen arkkitehtuurin kaksoissynti

Euron kaksi perussyntiä - rahan ja talouden arkkitehtuuri ja rahapoliitikan toimeenpano
Euron pelastaminen, kirjan sivut 83-103

- Thomas Palley on tämän luvun kirjoittaja

Euro on joutunut kahden perussynnin kierteeseen: rahapolitiikan irtaantuminen talouspolitiikasta ja sen joutuminen uusliberaalisti muotoillun rahapolitiikan välineeksi. Nämä synnit ovat tuottaneet ankean taloudellisen tuleman, mikä puolestaan on ruokkinut rumia poliittisia toimintatapoja, jotka tuovat kaikuja 1930-luvulta ja aiheuttavat euron hajoamista enteilevän riskin.

Tämän luvun esityksen tarkoituksena on tehdä näkyväksi tämän kaksoissynnin todellisuus. Mitä talouteen tulee, euro on rahapoliittinen väline. Se tarkoittaa, että oikein käytettynä se tarjoaa mahdollisuuden menestykseen. Toisenlainen poliittinen lähestymistapa voi vahvistaa euroaluetta ja sen taloudellista ilmettä, mutta ilman oikeaa rahapoliittista arkkitehtuuria menestyminen jää väistämättä hämärän peittoon.

Mitä tulee politiikkaan, perustavaa laatua oleva ongelma on euroalueen muodostuminen suvereeneista valtioista, jotka ovat joutuneet luopumaan välttämättä tarvitsemastaan rahapoliittisesta itsenäisyydestä. Nämä valtiot kuitenkin tarvitsevat rahapoliittista itsenäisyyttä puolustaakseen julkista talouttaan ja toteuttaaksen määrätietoista politiikkaa  taloudellisten taantumien aikoina.
Euroalue antaa heikosti tukea tällaiselle politiikalle, johtuen taloudellisen romahtamisen muodossa tapahtuvasta moraalisen epäonnistumisen pelosta ja älyllisestä sokeudesta. Euroalueen rahapolitiikan  arkkitehtuurin korjaaminen ja taloudellisen suvereniteetin mahdollistaminen on olennaista poliittisen toimintatilan luomiseksi kansallisille hallituksille ja euron tekemiseksi uudelleen elinkelpoiseksi.

Euroalueen ongelmien diagnoosia
Kun euro otettiin käyttöön tammikuussa 1999, euroalueen taloudellinen esitys oli nipin napin tyydyttävä vuoteen 2008 saakka, mutta on sen jälkeen näyttäytynyt surkeana aina vuoden 2014 lopulla alkaneeseen määrällisen elvytykseen saakka.  Vuoden 1960 huipputasosta euroalueen bruttokansantuote on jatkuvasti pudonnut koko 1990-luvun ajan. Tämän kehnon kehityksen seurauksena työttömyyden kasvu on heijastellut huonoa talouskehitystä vuonna 2008 alkaneeseen talouskriisiin ja sen jatkumiseen.
Tätä surkeaa kehitystä osoittavien tilastojen takana on yhtä surkea talouspoliittinen historia.  Tämä historia alkaa 1970-luvun loppupuolelta, jolloin omaksuttiin tiukka inflaationvastainen politiikka, mikä sitten kääntyi uusliberaaliksi suuntautumiseksi 1980-luvun alussa. Tästä seurasi että euroalue ei koskaan kunnolla toipunut 1970-luvun taantumasta.

Uusliberaali politiikka lukittiin sitten pysyväksi lähestymistavaksi 1990-luvulla ja sinetöitiin Maastrichtin sopimuksella ja sen tiukoilla sopeutumisehdoilla, jotka edellyttivät deflatorista politiikkaa asetettujen kriteereiden saavuttamiseksi. 2000-luvun alussa oli lyhyt läpimenovaihe, jolloin matalat korot tarjosivat mahdollisuuksia spekulaatiolle. Tultaessa 2008 kriisiin pientä ponnahdusta seurasi ankara kosto. Ikävät seuraukset olivat seurausta euroalueen järjestelmään liittyvistä toimintatavoista ja jäivät laajalti ratkaisematta. Ne muodostavat edelleenkin uhkan euron olemassaololle.

Euroalueen heikko taloudellinen suoriutuminen on mitä ilmeisimmin seurausta sen rahapoliittisesta arkkitehtuurista ja sen poliittisesta toteutustavasta. Tästä arkkitehtuurista ja sen pohjalta tapahtuneesta rahapolitiikan muotoilusta on seurannut kansallisen talouspolitiikan toimintamahdollisuuksien massiivinen romahtaminen ja samalla alistaminen markkinoiden epävakaudelle. Vanhan, omien valuuttojen  järjestelmän aikana jokaisella kansallisella hallituksella oli keskuspankki joka myös toimi "hallituksen pankkina". Siten kansalliset keskuspankit auttoivat hallituksien talouspolitiikkaa  ja suojasivat niiden velkakirjoja spekulatiivisia hyökkäyksiä vastaan. Tämä hallituksen pankkina toimiminen sivuutettiin euron luojien toimesta kokonaan ja virheellisesti. Siten heikennettiin hallitusten kykyä rahoittaa talouspolitiikkaansa antaen samalla markkinaperusteiselle taloudelle massiivista voimaa ohi ja yli kansallisten hallitusten toimintamahdollisuuksien (Palley, 2011a, 2011b) .

Kirjoituksessa osoitetaan tämän euron virheellisen rahapoliittisen arkkitehtuurin heikentäneen euroalueen talouspoliittista suoriutumista, mitä voidaan pitää seurauksena uusliberaalin toimintapolitiikan omaksumisesta. Kirjoittaja osoittaa rahapoliittisen epäonnistumisen esityksensä kuviossa no.1.
Taustalla uusliberaalin politiikan toteutuksessa on kuuluisa Chigagon koulukunnan makrotaloustiede, jonka keskeisiä väittämiä ovat:
a) Raja ja inflaatio ovat neutraaleja eikä niillä ole vaikutusta reaalitalouteen;
b) Inflaatio on nimenomaista seurausta rahan liikatarjonnasta;
c) Reaalitalous palaa automaattisesti ja nopeasti täystyöllisyyteen  hintojen ja palkkojen sopeutumisen muodossa;
d) Taloudelliset markkinat ovat tehokkaat ja vapaat ja määrävät luonnollisen korkotason ja saavat tätä kautta aikaan täystyöllisyyden;
e) Rahapolitiikka on sellaisenaan tehoton keino tasapainon saavuttamiseen.

Tämä Chigagon koulukunnan lähestymistapa oli määräävää, hegemonista  Euroopan Unionin politiikalle 1990-luvulla ja myös sellaiset sosialistit kuin Jaques Delors ja Wim Duisenberg hyväksyivät sen lähtökohtaisesti. Siten se onnistui asettumaan euroalueen talousarkkitehtuurin kivijalaksi.

Kirjoittaja näkee euroalueen politiikan soveltamisessa kaksi keskeistä ongelmaa. Inflaation pitäminen matalana aiheuttaa deflaatiota ja vähentää työllisyyttä. Keynesiläisetä näkökulmasta rahan lisääminen olisi johtanut myös työllisyyden paranemiseen. Kirjoittaja avaa tätä ulottuvuutta kuuluisan Phillipsin käyrän tulkinnalla. Toisen ongelman muodostaa euroalueen virallisen politiikan mukainen pyrkimys vähentää työntekijöiden oikeuksia, työsuojelua ja ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoimaa. Politiikka perustuu ns. luonnollisen työttömyyden käsitteeseen. Pankit ovat tukeneet voimakkaasti tätä työn joustavuuden lisäämistä. Tästä seuraa palkkojen kasvun pysähtymistä, stagnaatiota ja  lisääntyvää epätasa-arvoa tulonjaossa.

Kolmas euroalueen politiikkaan liittyvä ongeloma on usko siihen, että joustavat työmarkkinat ja matala inflaatio sellaisenaan johtaisivat kohden täystyöllisyyttä. Tämä puolestaan perustuu klassisen talousajattelun uskoon talouden ominaisuudeta sopeutua  sille tyypillisellä tavalla markkinatalouteen. Tämä selittää euroalueen vastarinnan ja vetäytymisen julkista taloutta koskevasta rahapolitiikasta määrällisen elvytyksen muodossa. Elvyttävällä rahapolitiikalla oli kuitenkin Palleyn mukaan keskeinen merkitys toisen maailmansodan "kultaisen kauden" talouskasvussa.

Euroalueen keskeinen ogelma on siis uusliberaalista lähestymistavasta johtuva linkin katkeaminen talouiden ja rahapolitiikan välillä. Euroalue on toteuttanut eron rahapolitiikan ja kansallisen talouspolitiikan välillä. Klassisen taloustieteen lähtökohdista pidetään selvänä että rahapolitiikka on välineenä tehoton ja että rahan lisääminen aiheuttaa ainoastaan inflaatiota. Tästä syystä ei ole tarvetta rahapolitiikan käyttämiseen talouspolitiikassa ja ero taloudellisen autoriteetin (hallitukset) ja rahapoliittisen autoriteetin (EKP) välillä on perusteltua.

Jos siis hallitukset haluavat lisätä alijäämiä politiikassaan, niiden on klassien talousteorian mukaan pakotettava yritykset investoimaan. Tämä on tehoton keino talouden allokoinnissa, suunnitelmallisessa käytössä.

Euroopan talous- ja rahapolitiikan korjaaminen
Euron erottaminen raha- ja talouspoliittisista auktoriteeteista on aiheuttanut vakavan ongelman euroalueen jäsenvaltioiden hallituksille ja vaikeuttanut puolustautumista taloudellisia lamoja ja kansainvälisiä spekulantteja vastaan. Perinteinen viisaus on ollut se, että Eurooppa tarvitsee talousunionin voittaakseen euroalueen talousarkkitehtuurin puutteet. Tosiasia kuitenkin on, että euroalueen jäsenmaat eivät tätä poliittisesti halua. Palley on esittänyt, että Valuuttaunioni tarvitsee kollektiivisen velkojenmaksujärjestelmän, joka toteutetaan jäsevaltioiden kansalaisten päälukuun perustuen.

Rahoittava Unioni tarvitsee finanssiautoriteetin, "European Finance Authority (EFA)" , jota hallinoivat jäsenmaiden talousministerit. Tämä elin voisi laskea liikkeelle yhteisiä bondeja (velkakirjoja), jotka Euroopan Keskuspankki (EKP) lunastaisi. EFA ei itse toteuttaisi projekteja vaan suunnitelmaan perustuvat voimavarat jaettaisiin jäsenmaille per/capita periaatteella. Kysymys olisi siis suunnitellusta, yhdenvertaisuuteen perustuvasta velkaantumisesta. Maan joka katsoisi että ei tarvitse tällaista tukea, tulisi kuitenkin ottaa ne vastaan mutta saisi jättää halutessaan ne käyttämättä ja pienentää siten velkaansa suhteessa muihin jäsenmaihin. Jäsenmaat voisivat laskea liikkeelle myös kansallisia vekakirjoja, mutta niihin liittyisi selkeä omavastuu.

Rahoittavalla talousunionilla on monia etuja, joista kolme tärkeintä ovat: Ensiksi, se elvyttäisi jatkuvasti euroa, antaisi mahdollisuuden velkakirjojen käyttöön EKP:n  vastuunottoon yhdistettynä. Toiseksi, sillä vältyttäisiin keskinäisestä riippuvuudesta ja liiallisesta kontrollista ja kurinpidosta. Maat itse päättävät kuinka ne käyttäisivät EKP:n tarjoaman taloudellisen mahdollisuuden. Kolmanneksi, se loisi uudellen yhteyden rahan ja kansallisten hallitusten välille. Samalla sillä vältettäisiin vaarana pidetty moraalinen epäonnistuminen ja riippuvaisuus EFAsta ja EKPstä.


Jatkuu...

Markkinahimmelirynnäkkö

Emeritusprofessori Markku Kuisman viimeaikaiset, huolestuneet puheenvuorot markkinoiden tuhoisasta ylivallasta ovat alkaneet herättää huomiota.

"Markkinat on uskomaton voima. Ne ovat kuin tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun markkinatalous pannaan töihin oikealla tavalla, se tekee yhteiskunnalle suuren palveluksen. Mutta jos sen dynamiikan ja logiikan annetaan hallita kaikkea, ei siitä tule yhtään mitään. Nyt siitä on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto. Vähän kuin sosialismi aikaisemmin, Kuisma sanoo."
Lainaus on Helsingin Sanomien 29.7. 2018 tilaajille rajatusta kirjoituksesta, jossa kerrotaan tämän juuri eläköityneen Suomen ja pohjoismaiden historian professorin sydänkohtauksesta ja pitämättä jääneestä jäähyväisluennosta.





”Hyvän ja iloisen tulee ihmisen olla”. Noin on kirjoitettu vanhaan seinävaatteeseen, jonka löysimme maalaistalomme edellisten asukkaiden jälkeenjääneistä tavaroista. Ihan hyvä ohje. Ollaan ihmisiksi ja iloisia.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin. Yliopisto on kestänyt tuhat vuotta, kyllä se kestää nykyiset markkinahimmelirynnäkötkin. On pakko.

Valtion supistaminen kiistanalaista

Ylen Päivä kasvo -ohjelman vieraana maanantaina ollut oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen kommentoi suomalaisen hyvinvointivaltion nykytilaa ja ilmaisi huolensa hyvinvointivaltion tulevaisuutta kohtaan.

Kekkosen mukaan hyvinvointivaltion julkiset rakenteet ovat joutuneet kovenevan kritiikin kohteeksi, joka ei ole pelkästään rationaalisen keskustelun seurausta, vaan myös ideologisten ainesten värittämää.

Valtiota on supistettu varmasti osin tarkoituksenmukaisesti, mutta myös eräin toimenpitein, jotka ovat ehdottomasti kiistanalaisia taloudellisesti ja tutkimuksen näkökulmasta, Kekkonen sanoo.

Professorin mukaan hyvinvointivaltion kannalta pahin uhkakuva on se, "jos luullaan, että on yksi oikea totuus, johon pyrkimällä päästään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta".