Käydäänkö väärää taistelua: Euroopan parlamentin vaalit
Peter Scherrer ja Wolfgang Kowalksy:
Tällä hetkellä keskustelu Euroopasta on hyvin yksipuolista - ”poliittisesti korrektia”. Euroopan kritiikki näyttää olevan kiellettyä tai ainakin siitä seuraa paljon negatiivista palautetta. Kriittisyys mielletään "nationalistiseksi" tai jopa "kansallissosialistiseksi", jotta se voidaan sulke pois poliittisesti korrektin ja hyväksyttävän keskustelun alueelta. Erityisesti nyt, neljä kuukautta ennen Euroopan parlamentin vaaleja, ”Sosiaalisesta Euroopasta” on tullut rituaalin tuntuinen loitsu, kuten pimeässä viheltäminen, jolla suojellaan jotakin epämiellyttävää - ”epäsosiaalista Eurooppaa” tai ”uusliberaalia Eurooppaa”.
Onko sosiaalinen Eurooppa pelkästään illuusio, saavuttamaton unelma, rakastettu myytti? Tähän kysymykseen ei voida vastata ennen kuin selvitetään muutakin. Mitä voimme odottaa sosiaaliselta Euroopalta? Jokainen näyttää tarkoittavan termiä käytettäessä jotain erilaista. Voiko kansakunta tai ylikansallinen toimielin olla ”sosiaalinen”? Ja jos se on mahdollista, mitkä ovat sosiaalisen Euroopan kriteerit? Entä jos emme vstaa tähän kysymykseen? Tässä tapauksessa meidän on myönnettävä, että käsitettä voidaan täyttää melko mielivaltaisesti sisällyttäen siihen kaikenlaisia illa mahdollisia merkityksiä.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen ammattiliitot ovat jääneet kiinni seuraavasta ongelmasta: sosiaalista Eurooppaa koskevat vaatimukset eivät vastaa EU: n uusliberaalista todellisuutta. On totta, että "sosiaalinen ulottuvuus" on epämääräinen. Se vain täydentää EU: n sisämarkkinoiden rakentamista, eikä sitä pidetä itse tavoitteena. Tavoitteena sosiaalinen Eurooppa on niin epäselvä, että monet poliittiset toimijat voivat helposti yhtyä siihen.
Sosialistiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet heräävät usein ennen Euroopan parlamentin vaaleja usein julistamaan "sosiaalisen Euroopan" tavoitteeksi tai yksinkertaisesti vaalikampanjan haaleaksi iskulauseeksi. Se sallii heidän esiintyä eurooppalaisena ja sosiaalisena määrittelemättä sille erityisiä vaatimuksia tai poliittista sisältöä. Sosiaalisen Euroopan lupaus on säännöllisesti toistettu, mutta tähän mennessä sitä tuskin on saavutettu.
Taisteluun työntekijöiden oikeuksien puolesta
Sosiaalinen Eurooppa” ei ole myytti: se on päämäärää edustava keino. Myös poliittisten johtajien valinnalla on tärkeä rooli. On esimerkiksi epäselvää, miten Frans Timmermans, yksi kärkiehdokas EU: n Euroopan komission puheenjohtajaksi, joka on usein ollut enemmän oikealla kuin Jean-Claude Juncker sosiaalipolitiikassa ja joka on estänyt aktiivisesti sosiaalilainsäädäntöä, voisi auttaa luomaan sosiaalinen Eurooppaa. Hän voisi esimerkiksi ehdottaa EU: n vähimmäiskokoa standardiksi pääsylle ministerineuvostoihin. Voiko puheenjohtajakandidaatti, joka herättää vain vähän innostusta ammattiliittojen keskuudessa, odottaa näiltä arvokasta tukea? Voiko hän voittaa äänestyksiä tällaisella profiililla?
Tai kansallisella tasolla: saksalaisten sosiaalidemokraatittien pääehdokas Katarina Barley, joka haluaa nostaa sosiaalista Eurooppaa eteenpäin, pitää edelleen säilyttävät alhaista profiilia EU: n yhtiöoikeuspaketissa, josta neuvotellaan. Näin ollen hän näyttää hyväksyvän sen, että työntekijöiden osallistumisoikeudet vaarantuvat.
EU: n komission yhtiöoikeutta koskevissa ehdotusehdotuksissa työntekijöiden osallistumista koskevat säännöt ovat vakavassa vaarassa eri maissa. Myös hänen edeltäjänsä olisi pitänyt painottaa voimakkaasti komission ehdotusta sen sijaan, että se jäi toimettomaksi - ehdotettu yhden jäsenen yritys olisi varmasti ollut lopullinen naula Saksan työntekijöiden osallistumista oikeuksien romuttumiseen.
Siksi ei ole yllättävää, että jotkut ammattiliitot ovat taipuvaisia puolustamaan kansallisia instituutioita ja säännöksiä ennen kaikkea esimerkiksi suosimalla kotimaisten yritysten työntekijöiden osallistumista sen sijaan, että he kyseenalaistaisivat uusliberalistisia hankkeia EU: n sisämarkkinoiden toteuttamiseksi. He eivät halua minkäänlaista uutta vapautettua yhtiöoikeutta, joka muodollisesti tarjoaa joustavia palveluja liike-elämälle, mutta vaarantaa samalla työntekijöiden osallistumisen.
Sosiaalisen Euroopan puolestapuhujien on kysyttävä itseltään keskeinen kysymys - voivatko ne saavuttaa todellista edistystä vai ovatko he jo pitkään olleet osa järjestelmää, joka mahdollistaa sosiaalisen ulottuvuuden pelkästään "kakun koristeena"? Ovatko ne edelleen osa ratkaisua vaiko jo osa ongelmaa?
Hämärä iskulause "Sosiaalinen Eurooppa" pyrkii enemmän kiillottamaan asioita kuin viemään niitä eteenpäin, vielä vuosikymmen finanssikriisin jälkeen. Saksan liittovaltion hallitus kantaa tästä suurelta osalta vastuuta. Se ei näytä antavan vastausta Macronin EU:n / euroalueen poliittisiin ehdotuksiin.
Jopa saksalaisen hallituksen sosiaalidemokraattiset koalitio-kumppanit eivät näytä tuntevan tarvetta kiirehtiä. Ranskan hallitus otti käyttöön digitaaliveron 1. tammikuuta tänä vuonna, joten miksi Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz ei nosta esiin tätä ajatusta? Hän väittää edelleen, että meidän on ensin edettävä kansainvälisellä tasolla, ja ehkä edistystä voidaan saada aikaan vuonna 2020. Verotus on ratkaisevan tärkeää, koska verojen maksaminen on oikeudenmukaisuuskysymys. Toisin sanoen Euroopan jatkuva demokratisointi kulkee käsi kädessä verotuksen kanssa.
Eurooppalainen vaali - ei pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onko "Sosiaalinen Eurooppa" vain jotakin synkkää ja kalvavaa, onko se asiaa syvemmin ajattelemattomien opportunistista väärinkäyttöä vai onko se valmiutta uuteen alkuun? Monet ihmiset ovat pettyneitä. Sosiaalisia lupauksia ei ole pidetty, ja tämä ei ole pelkästään väärinkäsitystä. Austeristinen, kurjistava politiikka, sosiaalinen polkumyynti ja sääntelyn purkaminen estävät vaihtoehtoisen kertomuksen. Macron halusi mobilisoida ihmisiä Euroopan parlamentin vaaleihin esittämällä yksinkertaisen kertomuksen: nodtsmslls eurooppamyönteisen taistelun euroskeptismiä vastaan. Parastaikaa Macron on kuitenkin polkee pedaleita taaksepäin.
Aikana, jolloin populistit ovat selvästi nousemassa, Euroopan parlamenttivaali ei ole sopiva foorumi vastakkainasettelulle joko Euroopan puolesta tai sitä vastaan. Nykyinen Eurooppa ei todellakaan anna tarpeeksi näyttöä sellaisesta sosiaalisesta kehityksestä / sosiaalisen säännöstön kehittämisestä, joka vakuuttaisi populistit tai euroskeptikot. Euroopan unioni varmistaa tietenkin rauhaa, mutta se samalla myös ylläpitää alikehittyttä sosiaalista ulottuvuutta ja pitkittää kriisiä, joka näkyy korkeana työttömyytenä syrjäisillä alueilla, ja aiheuttaa lähentymisen sijasta poikkeamisen U-käännökseen (taloudelliset ja sosiaaliset pohjois-etelä-erot) ja paljon, paljon muuta.
Meidän on oltava kiitollisia Martin Höpnerille kannustavasta panoksesta keskusteluun sosiaalisesta Euroopasta! (Tässä linkki suomennokseen) Tyhjänä kuorena sosiaalisen Euroopan tyhjä kuori on täytettävä sisällöllä! Mitä ehdotuksia kannattaa erityisesti harkita? On muutamia asioita: ammattiliitot ovat toimittaneet osapuolille tarpeeksi ehdotuksia. Suuri askel eteenpäin olisi yrityksen työntekijöiden osallistuminen tai oikeudellisesti taattu pääsy sosiaaliturvajärjestelmiin, siis toimeentuloon, terveyteen ja työttömyystukeen. Siten ”sosiaalinen Eurooppa” olisi hyvin konkreettinen.
Nyt ja erityisesti Euroopan parlamentin vaalien jälkeen poliittisten puolueiden tehtävänä on luoda tämä sosiaalinen Eurooppa! Demokratia on yhtä tärkeää. Voidaanko demokratisoida Eurooppaa ja samalla vahvistaa demokratiaa työpaikalla? Uskalla saada enemmän demokratiaa! Kaikkialla Euroopassa! Vai onko Saksan filosofi Jürgen Habermas oikeassa, kun hän sanoo, että EU on muuttumassa kilpailuperiaateeseen perustuvaksi ”jälkidemokraattiseksi toimeenpanojärjestelmäksi”? Nämä molemmat kysymykset - sosiaalisuus ja demokraattisuus eurooppalaisina erityispiirteinä - mikä voisi olla keskeisempää Euroopan parlamentin vaaleissa. Kysymys ei ole pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan.
Peter Scherrer on Euroopan Ammatillisen Keskusjärjestön EAY:n apulaispääsihteeri vuodesta 2015. Hän oli aiemmin Euroopan metalliteollisuuden liiton (EMF) pääsihteeri. Wolfgang Kowalsky on poliittinen neuvonantaja, joka työskentelee ammattiyhdistysliikkeessä Brysselissä.
Tämä artikkeli on lyhennetty / muokattu versio kirjoituksesta, joka alun perin ilmestyi IPS -International Politics and Society-julkaisussa
Peter Scherrer ja Wolfgang Kowalksy:
Tällä hetkellä keskustelu Euroopasta on hyvin yksipuolista - ”poliittisesti korrektia”. Euroopan kritiikki näyttää olevan kiellettyä tai ainakin siitä seuraa paljon negatiivista palautetta. Kriittisyys mielletään "nationalistiseksi" tai jopa "kansallissosialistiseksi", jotta se voidaan sulke pois poliittisesti korrektin ja hyväksyttävän keskustelun alueelta. Erityisesti nyt, neljä kuukautta ennen Euroopan parlamentin vaaleja, ”Sosiaalisesta Euroopasta” on tullut rituaalin tuntuinen loitsu, kuten pimeässä viheltäminen, jolla suojellaan jotakin epämiellyttävää - ”epäsosiaalista Eurooppaa” tai ”uusliberaalia Eurooppaa”.
Onko sosiaalinen Eurooppa pelkästään illuusio, saavuttamaton unelma, rakastettu myytti? Tähän kysymykseen ei voida vastata ennen kuin selvitetään muutakin. Mitä voimme odottaa sosiaaliselta Euroopalta? Jokainen näyttää tarkoittavan termiä käytettäessä jotain erilaista. Voiko kansakunta tai ylikansallinen toimielin olla ”sosiaalinen”? Ja jos se on mahdollista, mitkä ovat sosiaalisen Euroopan kriteerit? Entä jos emme vstaa tähän kysymykseen? Tässä tapauksessa meidän on myönnettävä, että käsitettä voidaan täyttää melko mielivaltaisesti sisällyttäen siihen kaikenlaisia illa mahdollisia merkityksiä.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen ammattiliitot ovat jääneet kiinni seuraavasta ongelmasta: sosiaalista Eurooppaa koskevat vaatimukset eivät vastaa EU: n uusliberaalista todellisuutta. On totta, että "sosiaalinen ulottuvuus" on epämääräinen. Se vain täydentää EU: n sisämarkkinoiden rakentamista, eikä sitä pidetä itse tavoitteena. Tavoitteena sosiaalinen Eurooppa on niin epäselvä, että monet poliittiset toimijat voivat helposti yhtyä siihen.
Sosialistiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet heräävät usein ennen Euroopan parlamentin vaaleja usein julistamaan "sosiaalisen Euroopan" tavoitteeksi tai yksinkertaisesti vaalikampanjan haaleaksi iskulauseeksi. Se sallii heidän esiintyä eurooppalaisena ja sosiaalisena määrittelemättä sille erityisiä vaatimuksia tai poliittista sisältöä. Sosiaalisen Euroopan lupaus on säännöllisesti toistettu, mutta tähän mennessä sitä tuskin on saavutettu.
Taisteluun työntekijöiden oikeuksien puolesta
Sosiaalinen Eurooppa” ei ole myytti: se on päämäärää edustava keino. Myös poliittisten johtajien valinnalla on tärkeä rooli. On esimerkiksi epäselvää, miten Frans Timmermans, yksi kärkiehdokas EU: n Euroopan komission puheenjohtajaksi, joka on usein ollut enemmän oikealla kuin Jean-Claude Juncker sosiaalipolitiikassa ja joka on estänyt aktiivisesti sosiaalilainsäädäntöä, voisi auttaa luomaan sosiaalinen Eurooppaa. Hän voisi esimerkiksi ehdottaa EU: n vähimmäiskokoa standardiksi pääsylle ministerineuvostoihin. Voiko puheenjohtajakandidaatti, joka herättää vain vähän innostusta ammattiliittojen keskuudessa, odottaa näiltä arvokasta tukea? Voiko hän voittaa äänestyksiä tällaisella profiililla?
Tai kansallisella tasolla: saksalaisten sosiaalidemokraatittien pääehdokas Katarina Barley, joka haluaa nostaa sosiaalista Eurooppaa eteenpäin, pitää edelleen säilyttävät alhaista profiilia EU: n yhtiöoikeuspaketissa, josta neuvotellaan. Näin ollen hän näyttää hyväksyvän sen, että työntekijöiden osallistumisoikeudet vaarantuvat.
EU: n komission yhtiöoikeutta koskevissa ehdotusehdotuksissa työntekijöiden osallistumista koskevat säännöt ovat vakavassa vaarassa eri maissa. Myös hänen edeltäjänsä olisi pitänyt painottaa voimakkaasti komission ehdotusta sen sijaan, että se jäi toimettomaksi - ehdotettu yhden jäsenen yritys olisi varmasti ollut lopullinen naula Saksan työntekijöiden osallistumista oikeuksien romuttumiseen.
Siksi ei ole yllättävää, että jotkut ammattiliitot ovat taipuvaisia puolustamaan kansallisia instituutioita ja säännöksiä ennen kaikkea esimerkiksi suosimalla kotimaisten yritysten työntekijöiden osallistumista sen sijaan, että he kyseenalaistaisivat uusliberalistisia hankkeia EU: n sisämarkkinoiden toteuttamiseksi. He eivät halua minkäänlaista uutta vapautettua yhtiöoikeutta, joka muodollisesti tarjoaa joustavia palveluja liike-elämälle, mutta vaarantaa samalla työntekijöiden osallistumisen.
Sosiaalisen Euroopan puolestapuhujien on kysyttävä itseltään keskeinen kysymys - voivatko ne saavuttaa todellista edistystä vai ovatko he jo pitkään olleet osa järjestelmää, joka mahdollistaa sosiaalisen ulottuvuuden pelkästään "kakun koristeena"? Ovatko ne edelleen osa ratkaisua vaiko jo osa ongelmaa?
Hämärä iskulause "Sosiaalinen Eurooppa" pyrkii enemmän kiillottamaan asioita kuin viemään niitä eteenpäin, vielä vuosikymmen finanssikriisin jälkeen. Saksan liittovaltion hallitus kantaa tästä suurelta osalta vastuuta. Se ei näytä antavan vastausta Macronin EU:n / euroalueen poliittisiin ehdotuksiin.
Jopa saksalaisen hallituksen sosiaalidemokraattiset koalitio-kumppanit eivät näytä tuntevan tarvetta kiirehtiä. Ranskan hallitus otti käyttöön digitaaliveron 1. tammikuuta tänä vuonna, joten miksi Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz ei nosta esiin tätä ajatusta? Hän väittää edelleen, että meidän on ensin edettävä kansainvälisellä tasolla, ja ehkä edistystä voidaan saada aikaan vuonna 2020. Verotus on ratkaisevan tärkeää, koska verojen maksaminen on oikeudenmukaisuuskysymys. Toisin sanoen Euroopan jatkuva demokratisointi kulkee käsi kädessä verotuksen kanssa.
Eurooppalainen vaali - ei pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onko "Sosiaalinen Eurooppa" vain jotakin synkkää ja kalvavaa, onko se asiaa syvemmin ajattelemattomien opportunistista väärinkäyttöä vai onko se valmiutta uuteen alkuun? Monet ihmiset ovat pettyneitä. Sosiaalisia lupauksia ei ole pidetty, ja tämä ei ole pelkästään väärinkäsitystä. Austeristinen, kurjistava politiikka, sosiaalinen polkumyynti ja sääntelyn purkaminen estävät vaihtoehtoisen kertomuksen. Macron halusi mobilisoida ihmisiä Euroopan parlamentin vaaleihin esittämällä yksinkertaisen kertomuksen: nodtsmslls eurooppamyönteisen taistelun euroskeptismiä vastaan. Parastaikaa Macron on kuitenkin polkee pedaleita taaksepäin.
Aikana, jolloin populistit ovat selvästi nousemassa, Euroopan parlamenttivaali ei ole sopiva foorumi vastakkainasettelulle joko Euroopan puolesta tai sitä vastaan. Nykyinen Eurooppa ei todellakaan anna tarpeeksi näyttöä sellaisesta sosiaalisesta kehityksestä / sosiaalisen säännöstön kehittämisestä, joka vakuuttaisi populistit tai euroskeptikot. Euroopan unioni varmistaa tietenkin rauhaa, mutta se samalla myös ylläpitää alikehittyttä sosiaalista ulottuvuutta ja pitkittää kriisiä, joka näkyy korkeana työttömyytenä syrjäisillä alueilla, ja aiheuttaa lähentymisen sijasta poikkeamisen U-käännökseen (taloudelliset ja sosiaaliset pohjois-etelä-erot) ja paljon, paljon muuta.
Meidän on oltava kiitollisia Martin Höpnerille kannustavasta panoksesta keskusteluun sosiaalisesta Euroopasta! (Tässä linkki suomennokseen) Tyhjänä kuorena sosiaalisen Euroopan tyhjä kuori on täytettävä sisällöllä! Mitä ehdotuksia kannattaa erityisesti harkita? On muutamia asioita: ammattiliitot ovat toimittaneet osapuolille tarpeeksi ehdotuksia. Suuri askel eteenpäin olisi yrityksen työntekijöiden osallistuminen tai oikeudellisesti taattu pääsy sosiaaliturvajärjestelmiin, siis toimeentuloon, terveyteen ja työttömyystukeen. Siten ”sosiaalinen Eurooppa” olisi hyvin konkreettinen.
Nyt ja erityisesti Euroopan parlamentin vaalien jälkeen poliittisten puolueiden tehtävänä on luoda tämä sosiaalinen Eurooppa! Demokratia on yhtä tärkeää. Voidaanko demokratisoida Eurooppaa ja samalla vahvistaa demokratiaa työpaikalla? Uskalla saada enemmän demokratiaa! Kaikkialla Euroopassa! Vai onko Saksan filosofi Jürgen Habermas oikeassa, kun hän sanoo, että EU on muuttumassa kilpailuperiaateeseen perustuvaksi ”jälkidemokraattiseksi toimeenpanojärjestelmäksi”? Nämä molemmat kysymykset - sosiaalisuus ja demokraattisuus eurooppalaisina erityispiirteinä - mikä voisi olla keskeisempää Euroopan parlamentin vaaleissa. Kysymys ei ole pelkästään Euroopan puolesta tai sitä vastaan.
Peter Scherrer on Euroopan Ammatillisen Keskusjärjestön EAY:n apulaispääsihteeri vuodesta 2015. Hän oli aiemmin Euroopan metalliteollisuuden liiton (EMF) pääsihteeri. Wolfgang Kowalsky on poliittinen neuvonantaja, joka työskentelee ammattiyhdistysliikkeessä Brysselissä.
Tämä artikkeli on lyhennetty / muokattu versio kirjoituksesta, joka alun perin ilmestyi IPS -International Politics and Society-julkaisussa
Olisiko kuitenkin kaikkein keskeisin asia maailmankaupan ehtojen hahmottaminen uudelleen. Orjuuden kaltaisissa olosuhteissa hyödynnetyn työvoiman käytön rinnastaminen laittomaksi ja tullien määräämisen mahdollistaminen tällaisille tuotteille. Nykyisellään EU:n työolosuhteita pyritään viemään kohti kehittyvien maiden vastaavia kun suunta pitäisi olla täysin päinvastainen.
VastaaPoista