"Mitä heikompaa on yhteisöllisyys kansallisella tasolla, sitä vaikeampaa on vaatia katkeroituneilta kansalaisilta yhteisöllisyyttä yli oman maan rajojen. Liberaali demokratia tarvitsee yhteisöllisyyttä hyvin toimiakseen. Tätä ei minkään maan hallitus saa unohtaa, Ilkka Kantola muistuttaa."
- Yleisellä tasolla oikeansuuntainen lähestymistapa - mutta kevään kuluessa tarvitaan lihaa luiden ympärille. Presidentti Clintonia mukaillen kysynkin. Mikä on sosialidemokratian pihvi Eurooppa-vaaleissa?
Seppo Tuovinen:
Yhteisöllisyys on ihan aiheellinen tavoite. SDP on nostanaut kaikkein tärkeimmän asian esille. Siitä pisteet. Onko siihen mahdollisuuksia? Miten on käynyt esimerkiksi finanssiikriisin jälkeen? Ensinnäkin euro-järjestelmän pohjimmaisia ongelmia ei ole korjattu, eikä myötäsyklistä talousoppia ole uudistettu. Euroopan keskuspankin rahapoliittinen elvytys on voidellut talouden rattaita, mutta raha on mennyt reaalitalouden sijaan omaisuusarvojen kasvuun. Rahoitusmarkkinoiden koko suhteessa reaalitalouteen on entisestään kasvanut. Kriisinhallintatoimet ovat kylväneet uuden kriisin siemenen.
Nyt moni kysyy, olisiko EU:n syytä hiljentää vauhtiaan esim. laajentumisen suhteen ja palata perusasioihin. Se olisi oikea tie edistää Euroopan integraatiota ja keskittyä unionin tekniseen kehittämiseen. Tätä pitäisi SDP:ssä vakavasti pohtia. Toiseksi euron valuvikojen korjaaminen on yksi suuren luokan kysymys, josta mm. talousnobelisti Joseph Stiglitz on toistuvasti puhunut.
Kolmanneksi, johon SDP:n pitäisi ottaa kantaa on tämä: Professori Markku Kuisma hakee vastausta hyvinvointiyhteiskuntien tulevaisuuteen sellaisena kuin me sen Pohjolassa tunnemme, joissa kansalaistoiminta on laajaa ja työ-, ihmis- ja ammattiyhdistysoikeudet kunniassa. Pohjola on demokraattisten melko yhtenäisten kansallisvaltioiden luomus. Kuisma kysyy: Näkeekö joku näille historiallisille peruspilareille lupaavaa tulevaisuutta, tai kuinka moni edes sitä haluaa? Vaikka kuinka toivoisi, sellaiselle on vaikea havaita mahdollisuuksia ja kannatuspohjaa unionin kaltaisessa laajassa muodostelmassa. Riittävän laajaa sosiaalista yhteisöllisyyttä Pohjolan demokratioiden tapaan ei ole, eikä lähempään sataan vuoteen synny, jollei suunta käänny.
Kuten hyvin tiedämme on EU on lähtenyt kilpailuun mahtiesikuviensa Kiinan ja USA:n kanssa. EU:n perussopimukset ovat markkina-alisteisia. Kilpailevissa esikuvissa kuten Kiinassa tai Intiassa eivät edes USA:ssakaan kansanvalta, ihmisoikeudet ja pohjoismainen malli ole kovaa valuuttaa. Neljäntenä kohtana tulee suhtautuminen liittovaltiokysymykseen. Miten siihen SDP.ssä vastaamme? Euroopan Integraatiota – liittovaltiota tuskin syntyy pakottamalla. Sellaista liittovaltiota tuskin syntyy, jossa keskeistä valtaa eivät käyttäisi Saksa ja Ranska. Ranskalais-saksalaisen hegemonia ajattelu säilyy myös tulevaisuudessa.
Professori Markku Kuisma, joka muuten tänään oli Maarit Tastulan haastattelussa TV 1:ssä sanoo, että osa suomalaisesta vallasväestä ehkä tyytyisi ylhäältä tulevaan käskytykseen. ”Ja vaikka Suomi olisikin nykytyylillään kyselemättä mukana, niin Ruotsi ja Tanska tuskin liittyisivät pakottamallakaan. Yllättävää olisi, jos Puola ja Unkari menisivät mukaan liittovaltioon, tai edes Italia, joka sentään on ollut aikaisemmin integraation puolestapuhuja.”Markku Kuisma näkee, että nationalismin, suvaitsemattomuuden ja populismin nousu ei ollut euro-kriisin syy eikä seuraus. Syy oli siinä äärimmäisessä ylemmyydentunteessa ja moralisoinnissa, jota monet euro-parlamentaarikot Kreikkaa kohtaan osoittivat. Kreikan kriisissä toimittiin hävettävästi ja nolosti. Solidaarisuus ja yhteistunto kärsivät kovan kolauksen. ”Kukaan ei enää kiistä, että nimenomaan eurosta on tullut Euroopan syvän kriisin ja henkisen pirstoutumisen suurin syy ja näkyvin symboli. Jälki oli rumaa. Pitää mennä vuosikymmeniä takaisinpäin maanosan historiaan tavatakseen vastaavaa voimapoliittista alistamista, kulttuurista demonisointia ja yhtä rajua kansallisen suvereniteetin jyräämistä kuin mitä Kreikan kriisin yhteydessä ilmeni. (Markku Kuisma: ”Euroopan yhdentyminen kartellien, suurvaltakilpailun ja valtioetujen jännitteissä”, s. 21, 29, 30, 31. ”Hajoaako Unioni?” Kirjoituksia EU:n kohtalon kysymyksistä. Toim. Jouko Kajanoja & Eero Yrjö-Koskinen, Into 2016, Helsinki 2016.)
- Yleisellä tasolla oikeansuuntainen lähestymistapa - mutta kevään kuluessa tarvitaan lihaa luiden ympärille. Presidentti Clintonia mukaillen kysynkin. Mikä on sosialidemokratian pihvi Eurooppa-vaaleissa?
Seppo Tuovinen:
Yhteisöllisyys on ihan aiheellinen tavoite. SDP on nostanaut kaikkein tärkeimmän asian esille. Siitä pisteet. Onko siihen mahdollisuuksia? Miten on käynyt esimerkiksi finanssiikriisin jälkeen? Ensinnäkin euro-järjestelmän pohjimmaisia ongelmia ei ole korjattu, eikä myötäsyklistä talousoppia ole uudistettu. Euroopan keskuspankin rahapoliittinen elvytys on voidellut talouden rattaita, mutta raha on mennyt reaalitalouden sijaan omaisuusarvojen kasvuun. Rahoitusmarkkinoiden koko suhteessa reaalitalouteen on entisestään kasvanut. Kriisinhallintatoimet ovat kylväneet uuden kriisin siemenen.
Nyt moni kysyy, olisiko EU:n syytä hiljentää vauhtiaan esim. laajentumisen suhteen ja palata perusasioihin. Se olisi oikea tie edistää Euroopan integraatiota ja keskittyä unionin tekniseen kehittämiseen. Tätä pitäisi SDP:ssä vakavasti pohtia. Toiseksi euron valuvikojen korjaaminen on yksi suuren luokan kysymys, josta mm. talousnobelisti Joseph Stiglitz on toistuvasti puhunut.
Kolmanneksi, johon SDP:n pitäisi ottaa kantaa on tämä: Professori Markku Kuisma hakee vastausta hyvinvointiyhteiskuntien tulevaisuuteen sellaisena kuin me sen Pohjolassa tunnemme, joissa kansalaistoiminta on laajaa ja työ-, ihmis- ja ammattiyhdistysoikeudet kunniassa. Pohjola on demokraattisten melko yhtenäisten kansallisvaltioiden luomus. Kuisma kysyy: Näkeekö joku näille historiallisille peruspilareille lupaavaa tulevaisuutta, tai kuinka moni edes sitä haluaa? Vaikka kuinka toivoisi, sellaiselle on vaikea havaita mahdollisuuksia ja kannatuspohjaa unionin kaltaisessa laajassa muodostelmassa. Riittävän laajaa sosiaalista yhteisöllisyyttä Pohjolan demokratioiden tapaan ei ole, eikä lähempään sataan vuoteen synny, jollei suunta käänny.
Kuten hyvin tiedämme on EU on lähtenyt kilpailuun mahtiesikuviensa Kiinan ja USA:n kanssa. EU:n perussopimukset ovat markkina-alisteisia. Kilpailevissa esikuvissa kuten Kiinassa tai Intiassa eivät edes USA:ssakaan kansanvalta, ihmisoikeudet ja pohjoismainen malli ole kovaa valuuttaa. Neljäntenä kohtana tulee suhtautuminen liittovaltiokysymykseen. Miten siihen SDP.ssä vastaamme? Euroopan Integraatiota – liittovaltiota tuskin syntyy pakottamalla. Sellaista liittovaltiota tuskin syntyy, jossa keskeistä valtaa eivät käyttäisi Saksa ja Ranska. Ranskalais-saksalaisen hegemonia ajattelu säilyy myös tulevaisuudessa.
Professori Markku Kuisma, joka muuten tänään oli Maarit Tastulan haastattelussa TV 1:ssä sanoo, että osa suomalaisesta vallasväestä ehkä tyytyisi ylhäältä tulevaan käskytykseen. ”Ja vaikka Suomi olisikin nykytyylillään kyselemättä mukana, niin Ruotsi ja Tanska tuskin liittyisivät pakottamallakaan. Yllättävää olisi, jos Puola ja Unkari menisivät mukaan liittovaltioon, tai edes Italia, joka sentään on ollut aikaisemmin integraation puolestapuhuja.”Markku Kuisma näkee, että nationalismin, suvaitsemattomuuden ja populismin nousu ei ollut euro-kriisin syy eikä seuraus. Syy oli siinä äärimmäisessä ylemmyydentunteessa ja moralisoinnissa, jota monet euro-parlamentaarikot Kreikkaa kohtaan osoittivat. Kreikan kriisissä toimittiin hävettävästi ja nolosti. Solidaarisuus ja yhteistunto kärsivät kovan kolauksen. ”Kukaan ei enää kiistä, että nimenomaan eurosta on tullut Euroopan syvän kriisin ja henkisen pirstoutumisen suurin syy ja näkyvin symboli. Jälki oli rumaa. Pitää mennä vuosikymmeniä takaisinpäin maanosan historiaan tavatakseen vastaavaa voimapoliittista alistamista, kulttuurista demonisointia ja yhtä rajua kansallisen suvereniteetin jyräämistä kuin mitä Kreikan kriisin yhteydessä ilmeni. (Markku Kuisma: ”Euroopan yhdentyminen kartellien, suurvaltakilpailun ja valtioetujen jännitteissä”, s. 21, 29, 30, 31. ”Hajoaako Unioni?” Kirjoituksia EU:n kohtalon kysymyksistä. Toim. Jouko Kajanoja & Eero Yrjö-Koskinen, Into 2016, Helsinki 2016.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti