Onko "Euroopan vihreä sopimus" todella sopimus?

Estrella Dura Ferrandis ja Irina de Sancho Alonso kirjoittavat  14. tammikuuta 2020 Social Europe verkkolehdessä


New Deal oli sosiaalinen sopimus amerikkalaisten kanssa. Euroopan vihreän New Deal'in on niin ikään vaalittava sosiaalisia kysymyksiä ekologisten pyrkimysten rinnalla.

Idea ”New Dealista” sai alkunsa Yhdysvalloissa 1930-luvulla vastauksena laajalti levinneelle mielipiteelle, ejonka mukaan hallitus oli epäonnistunut velvollisuuksissaan ja että talous ei tuonut vaurautta laajoille joukoille. Siksi oli päätettävä uudesta sopimuksesta ihmisten, hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä edistyksen, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon perimmäisten tavoitteiden saavuttamiseksi.


Vuonna 1933 Franklin D Roosevelt kertoi virkaanastujaispuheessaan tästä uudesta sopimuksesta amerikkalaisten kanssa: joukko ohjelmia, julkisia hankkeita, rahoitusuudistuksia ja -säännöksiä tarjoaisi helpotusta köyhille ja työttömille. Se sisälsi finanssijärjestelmän uudistuksen ja suunnitelman taloudellisesta pelastuksesta suuresta lamasta. Uusi sopimus laajensi liittohallituksen kokoa ja laajuutta - etenkin sen roolia taloudessa.

Kansalaisten sopimuksen vahvistamiseksi sitä täydennettiin vuonna 1935 toisella uudistuspaketilla (toinen uusi sopimus), joka keskittyi sosiaaliseen toiminta-alueeseen: työttömien julkiset työllisyysohjelmat, kansallinen työsuhdelaki ammattiliittojen toimintaoikeuksien suojelemiseksi , sosiaaliturvalaki, työttömyysvakuutus ja julkinen valtiontuki huollettaville lapsille ja vammaisille. Lyhyesti sanottuna, Rooseveltin Uusi sopimus loi perustan hyvinvointivaltiolle sellaisena kuin me sen tunnemme.

Euroopan vihreä uusi sopimus


Poliittinen tyytymättömyys
Nyt, ottaen huomioon yleisen  tyytymättömyyden nykyisiin yhteiskuntataloudellisiin järjestelmiin ja poliittisen tyytymättömyyden ylipäätään, Euroopan komissio tarjoaa "Euroopan vihreää sopimusta". Tärkeitä kysymyksiä tulee väistämättä esiin. Onko tämä ehdotus myös uusi ratkaisu eurooppalaisille? Tarjoaako se helpotusta köyhille ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta monille?

Komission tiedonanto sisältää sarjan ehdotuksia ja välineitä, jotka kulkevat oikeaan suuntaan: ilmastoneutraalisuus, nollasaasteet, kestävä liikkuvuus, puhdas energia, puhdas ilma ja vesi kaikille, ”maatilalta haarukkaan” -ruokastrategia, oikeudenmukainen siirtyminen uuteen, kestävän kehityksen Eurooppaan liittyvä investointisuunnitelma, Euroopan ilmastopankki ja eurooppalainen ilmastosopimus. Tiedonanto on epäilemättä laaja-alainen ja kunnianhimoinen suunnitelma, etenkin verrattuna äskettäiseen epäonnistumiseen Yhdistyneiden Kansakuntien COP25-konferenssissa Madridissa, jolla pyritään tehostamaan kansallisia sitoumuksia vuoden 2015 Pariisin sopimuksen tavoitteisiin.

Positiivisista asioista huolimatta se on kuitenkin yksisuuntainen suunnitelma, ellei sitä täydennetä sosiaalisilla tavoitteilla. Se ei riitä torjumaan niitä ahdistuksen, epäonnistumisen ja hylkäämisen tunteita, jotka ovat vallitsevia Euroopan ryhmissä ja alueilla ns. "Globalisaation häviäjien" ja "jälkeenjääneiden" joukossa.

Köyhyyden aukko
Eurooppalaisen polun luomiseksi kohti kestävää tulevaisuutta tarvitaan enemmän kuin vihreää sopimusta. Otsoniaukon täyttö on hätätapaus, mutta myös kansallisten hallitusten ja Euroopan unionin on toimittava samalla kiireellisyydellä kaventaakseen kasvavaa eriarvoisuuskuilua ja köyhyysaukkoa, johon miljoonat ihmiset ovat joutuneet. Tarvitsemme 'uuden vihreän sopimuksen' sanan laajimmassa merkityksessä.

Ilmastomuutos, ympäristön pilaantuminen  ja  tuhoaminen ovat lisänneet eriarvoisuutta, ja ne vaikuttavat suhteettomasti köyhiin ja haavoittuvimpiin ryhmiin, alueisiin ja yhteisöihin. Eurooppalaisen vihreän uuden sopimuksen on oltava paljon kunnianhimoisempi ja sen on sisällettävä pitkän aikavälin visio muutoksesta, jossa yhdistyvät ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset toimenpiteet. Vihreä sopimus keskittyy investointeihin, joilla siirrytään hiilihapottomaan, ilmastoneutraaliin talouteen, mikä ei ole hyvä asia ihmisille, jos samalla ei investoida haavoittuvimpiin varmistaaksemme kestävän tulevaisuuden kaikille .

Uuden vihreän eurooppalaisen sopimuksen tulisi olla väline kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen lisäksi myös Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3.3 artiklassa vahvistettujen globaalien tavoitteiden saavuttamiseksi: ihmisten hyvinvointi, kestävä kehitys, erittäin kilpailukykyiset sosiaalinen markkinatalous, täystyöllisyys, sosiaalinen kehitys, korkeatasoinen ilmastonsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen, sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjunta, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja suojelun edistäminen, naisten ja miesten tasa-arvo, sukupolvien välinen solidaarisuus ja lapsen oikeudet.

Uuden, Euroopalle sopivan, ihmisille suunnatun sopimuksen pitäisi tarkoittaa uutta ja oikeudenmukaisempaa resurssien jakamista, köyhien suojelemista ja ihmisten voimaannuttamista, talouksien uudistamista yhteisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja saavutusten  jakamiseksi sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Sen tulisi olla pohjimmiltaan sopimus, joka perustuu kestävään kehitykseen, yhteisvastuuseen ja yhteiseen vaurauteen.


Uusi sosiaalinen sopimus
Komissio on esittänyt sopimuksen ensimmäisen osan - vihreän osan. Meidän on nyt aloitettava taistelut toisesta uudistuspaketista, jotta saadaan päätökseen sopimus ihmisille - sosiaalinen osa, tekemällä siitä vihreä uusi sopimus. Vasta sitten voimme puhua uudesta Euroopan sosiaalisesta sopimuksesta, jolla taataan hyvinvointi ja sosioekologinen edistyminen kaikille, jättämättä ketään henkilöä tai  aluetta ulos vihreästä ja digitaalisesta siirtymiseen.

Tämän sopimuksen toisen osan tulisi sisältää seuraavat toimenpiteet:

Kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sopimisen , mikä asettaa sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita samalla tasolla kuin mitä se tekee budjettikurin ja eurooppalaisen poliittisen arkkitehtuurin suhteen. Sopimuksen pitäisi taata, että taloudelliset edut eivät ole etusijalla kansalaisten sosiaalis-ekologisiin oikeuksiin nähden. Sen pitäisi täydentää vakaus- ja kasvusopimusta ja ratkaista olemassaolevat perustavanlaatuiset ristiriidat sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuuden suhteen.

Eurooppalaisen ohjausjakson prosessien uudistus, jotta siitä tulisi eurooppalaisen kestävän kehityksen prosessi, koordinoiden talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän uudistuksen on tehtävä ympäristö- ja sosiaalisista indikaattoreista yhtä pakollisia kuin taloudellisista on jo tehty.

Kokonaisvaltainen, kattava ja tehokas toimintasuunnitelma sosiaalisten oikeuksien eurooppalaisen pilarin toteuttamiseksi, joka koostuu lainsäädäntöehdotuksista ja tukitoimenpiteistä, mukaan lukien rahoitus- ja hallintotavat, ja lopullisena tavoitteena on integroida sosiaalinen pilari perussopimuksiin. Toimintasuunnitelmaan on sisällyttävä muun muassa ihmisarvoisen toimeentulon takaaminen Euroopassa lailla tai työehtosopimusneuvotteluilla, direktiivi, jolla taataan kunnolliset työolot kaikentyyppisille työpaikoille, työehtosopimusjärjestelmien vahvistaminen, lainsäädäntövälineet kieroutumien suhteen, kuten sukupuolten palkkaerot ja pakotettu itsenäinen ammatinharjoittaminen, sekä digitaalisten työntekijöiden oikeuksien oikeudellisetpuitteet, kuten oikeus irtisanoutumiseen, työntekijöiden yksityisyyden suojaaminen ja suojaaminen digitaaliselta seurannalta. Pitää saada aikaan myös välitön lasten oikeuksien turvaaminen kuten Euroopan parlamentti ehdottaa ja jolla on erityinen budjetti ja eurooppalainen, kohtuuhintaisten asuntojen investointisuunnitelma.

Sen on oltava siirtymä kaikille ja se asettaa ihmiset etusijalle yli yritysten ahneuden. On siirryttävä kestävään Eurooppaan, jossa yritysten yhteiskuntavastuu on pakollista, työpaikkademokratia on normi, rakenneuudistusprosesseista sovitaan työntekijöiden ja alueiden kanssa, ja laadukkaita työpaikkoja luodaan pysyvien elinolosuhteiden aloille jotka tarjoavat lisäarvoa yhteisöille . Sen on oltava sellainen, jossa työntekijät voivat elää arvokkaasti ja kokea menestymisen mahdollisuuksia. Heillä on oltava visio elämää varten, elämää jossa nuoret voivat tulla itsenäisiksi, perustaa perheen halutessaan ja saada kohtuuhintaisia ​​asuntoja, eikä kenenkään tarvitse pelätä ikääntymistä tai tulemista sairaaksi tai vammaiseksi, koska koko yhteiskunta tukee häntä solidaarisesti. Eurooppa, jossa vallitsee yleinen vauraus, jossa luonnonalueet ja luonnonvarat ovat suojassa, jossa ilma, vesi ja energia ovat puhtaita.

Emme halua pelkästään vihreää Eurooppaa, vaan myös 'sateenkaari'-Eurooppaa - täysin osallistavaa hanketta, jossa kaikkien tulevaisuus hehkuu rauhan, toivon ja ilon kirkkaissa väreissä.
_________________

Tietoja henkilöistä Estrella Durá Ferrandis ja Irina de Sancho Alonso:
Estrella Durá Ferrandis on Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien poliittisen ryhmän ja työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan jäsen. Irina de Sancho Alonso on parlamentissa toimivan Espanjan sosialistien valtuuskunnan työllisyys- ja sosiaalipolitiikan vanhempi neuvonantaja.

Pääministeri Sanna Marinin uudenvuodentervehdys

Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019


Tässä muutamia otteita pääministerin tervehdyksestä. Lue linkin takaa koko tervehdys!
"Hallitus on tarttunut työhön, jolla Suomea uudistetaan vakaasti, kestävästi ja rohkeasti. Hallituksen ohjelman ja työn tavoitteena on rakentaa Suomesta yhteiskunta, joka on taloudellisesti vastuullinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ympäristöllisesti kestävä. Me uskomme, että yhteiskuntaa voi ja pitää kehittää tasapainoisesti. Kaikki ihmiset ja kaikki alueet on pidettävä mukana."
"Tammikuussa pienituloiset eläkeläiset saavat enemmän euroja elämiseen. Yli 600 000 suomalaisen eläke paranee. 70 prosentilla suomalaisista käytettävissä olevat tulot kasvavat. Työttömät ihmiset voivat keskittyä hakemaan uutta työpaikkaa ilman huolta toimeentulon leikkauksesta, kun aktiivimalli poistuu.

Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata sen vauraimpien vahvuudella vaan sillä, kuinka sen heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset elämässään pärjäävät. On kysyttävä, onko jokaisella mahdollisuus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään.

Ympäristön kannalta kestävää yhteiskuntaa tavoittelemme tekemällä oman osamme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luontomme monimuotoisuuden turvaamiseksi. Olemme sitoutuneet siihen, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Edessämme on ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta ratkaisujen vuosikymmen. Tämä edellyttää päätöksiä, joilla päästöjä vähennetään ja hiilinieluja vahvistetaan. Nojaamme toimemme tutkittuun tietoon ja huomioimme ratkaisuissa niiden sosiaaliset ja alueelliset vaikutukset.

Teemme ilmastotekoja Suomessa, mutta on vähintäänkin yhtä tärkeää vaikuttaa ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kansainvälisesti. Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja. Jokaisen maan on tehtävä oma osansa. Suomi ja Eurooppa voivat johtaa kehitystä, ja samalla voimme parantaa oman teollisuutemme ja yritystemme kilpailukykyä. Uudelle ilmastoteknologialle on valtava kysyntä ja markkinat. Onko maallamme kykyä olla rohkea edelläkävijä ja vaurastua?"

Yhteisen, julkisen toimintatilan ryöstäminen ja hävittäminen

Yhteisen ryöstäminen ja hävittäminen

Tämä teksti perustuu Social Europe -verkoehden päätoimittajan Henning Meyerin tekemään kirjailija Guy Standingin  videohaastatteluun hänen  otsikon teemasta julkaisemansa kirjan johdosta. Teksti ei ole käännöstä vaan referaattia siitä mistä haastattelussa on kysymys. Kokonaisuus on vaikuttava puheenvuoro yhteisöllisen intressin ja etiikan puolesta - ja samalla raastava kuvaus siitä mitä olemme menettäneet ja edelleen menettämässä.

Mitä yleinen, yhteinen, julkinen on?
Mitä "common", yhteinen oikein on? Se ei ole yksityistä eikä julkisessa hallinnassa olevaa.Yhteinen tila on joutunut monella tavalla ryöstämisen ja hävittämisen kohteeksi. Kirjassaan "Yhteisen ryöstäminen" Guy Standing kuvaa mitä yhteinen tila on ja miten se on joutunut ryöstämisen ja hävittämisen kohteeksi.

Magna Charta vuodelta 1217 yhteisen perustana
Kirjailija kuvaa yhteisen tilan syntymistä Britanniassa jo vsta 1217 Magna Chartan osana  ja vertaa sitä mm. Amerikan perustuslakiin ja sen suomiin vapauksiin. Kun Itävallan taloudellinen koulukunta Friedrich von Hayekin johdolla  syntyi ja pääsi vaikuttamaan 1970- ja 80-luvuilla, se totesi että sellainen millä ei ole hintaa ei ole myöskään mitään arvoa. Siten avoimilla metsillä, järvillä, vedellä, ilmalla tai puistoilla ja kirjastoilla ei tämän mukaan olisi mitään arvoa. Julkisen tilan esineellistäminen johti sitten myös sen yksityistämiseen.

Julkinen tila kuuluu kansalaisille
Kirjailijan mukaan hallituksilla ei ole oikeutta ottaa kansalaisilta pois julkista tilaa, koska se "ei kuulu yhteiskunnalle" vaan kansalaisille. Magna Chartan "metsä-charter" on vanhin brittiläisestä oikeuskäsityksestä lähes muuttumattomana pysynyt osa, vaikka vuosisatojen kuluessa on käyty jatkuvaa taistelua siitä mikä on julkista, yhteistä tilaa ja jota sitten on päätöksillä pyritty siirtämään ensisijaisesti aristokratialle.

Maa, metsä, vesi, ilma, joet ja järvet yleisenä tilana
Englannin yhteinen maa on  suurelta osin siirretty yksityisille maanomistajille, ja suurin yksityinen omistaja on 1660-luvulla kuningas Charlesin  äpäräpojan perillinen 10. sukupolvessa, joka omistaa 277 tuhatta eekkeriä (1121 neliökilometriä)  hyvää viljelysmaata. Omistamisoikeuden mukana siirtyi myös maan ja sen rikkauksien käyttöoikeus pois julkisesta, yhteisestä tilasta ja käytöstä.

Yksityistäminen, kaupallistaminen
Margaret Tatcher jatkoi ja laajensi tätä julkisen tilan yksityistämistä mm. ottamalla koulujen leikki- ja pelikentät yksityistämisen piiriin. Samoin hän yksityisti kaiken veden Britanniassa ja niin tuli vedestä yksityistä omaisuutta. Veden yksityistämisen ja "osakkeistamisen" myötä myös brittien joet siirtyivät yksityisomistukseen. Tästä seurasi pääomien siirtymistä voittojen myötä laajasti yksityisille yrityksille. Ikävänä seurauksena kävi myös niin, että yhdenkään joen vesi Britanniassa ei ole nykyisin juoma- tai uimakelpoista.

Yksityistämisen myötä Tatcher antoi 424 tuhatta eekkeriä (1715 neliökilometriä) maata vedet omistaville yhtiöille. Sitten vuonna 1993 seurasi Britannian rautatiejärjestelmän yksityistäminen. Sitä ennen se oli ollut julkista, yhteistä omaisuutta eikä Tatcherilla ollut mitään oikeutta rautatiejärjestelmän yksityistämiseen.

Julkisen tilan kolonisaatio
Julkisen yksityistäminen on Britannian esimerkin mukan johtanut julkisen tilan kolonisaatioon; kansainväliset yritykset ovat ostaneet brittiyrityksiä ja samalla joet ja vedet, rautatiet ja muu yksityistetty yhteinen on johtanut tietynlaiseen siirtomaavaltaan.

Kirjastot, museot, kansallinen terveydenhoitojärjestelmä on suurelta osin yksityistetty. Yritysostojen kautta amerikkalaiset terveydenhoitoalan yritykset ovat omineet itselleen koko brittien terveydenhoitojärjestelmän. Samalla tavoin vanhustenhoito ja lastenhoito on muuttunut osaksi yritysten voitontekokoneistoa.

Julkinen ja yleinen voimaannuttavana tekijänä
Tämän ilmiön tarkastelu "julkisen, yhteisen tilan" lähtökohdista on voimaannuttavaa, koska julkinen ja yhteinen ei ole ollut yksityistä omaisuutta eikä voitontavoittelun kohteena. Yksityistämisen
ja julkisen, yhteisen menettämisen myötä epätasa-arvo on ottanut Britanniassa huimia askeleita kokonaan uudelle tasolle.


Yleisen ja yhteisen viisi ulottuvuutta
On olemassa viidenlaista julkista tilaa: luonnollinen yhteinen - kuten metsät, vesi, joet, maapohja, mineraalit ja ilma; kaikki nämä ovat joutuneet yksityistämisen kohteeksi ja kolonialistiseen, kansainväliseen omistukseen.

Toisen ulottuvuuden muodostavat palvelut jotka on peritty edellisiltä sukupolvilta. Sosiaalinen asuminen (council-housing) on yksityistetty suurelta osin. Tällä hetkellä on kaksi miljoonaa sosiaalisen asumisen yksikköä vähemmän kuin mitä oli vuonna 1980. Opiskelija-asuntojen
menettäminen on myös julkisen, yhteisen menettämistä. Aikaisemmin opiskelija-asunnot olivat osa julkista, yhteistä yliopistokokonaisuutta, nyt 80 % opiskelija-asunnoista omistaa muuan kansainvälinen firma nimeltä Goldman Sachs.

On tapahtunut myös suuria menetyksiä julkisen tilan siirtymisessä yksityisomistukseen (POPS=Private Owned Public Space); kokonaisia kaupunkeja yksittäisten palveluiden lisäksi on siirtynyt kansainvälisten yritysten hoitoihin. Esimerkiksi suuri osa Lontoon keskustasta, joka kuului vuosisatoja yhteisen hyvän piiriin, kuuluu nyt amerikkalaisille, malesialaisille, kiinalaisille tai
arabitaustaisille suuromistajille. Heillä on myös lain mukaan oikeus valvontaan omilla alueillaan; he ovat perustaneet yksityisiä vartiointiyrityksiä alueille, jotka aikaisemmin kuuluivat yhteiseen käyttöön ja heillä on oikeus kieltää ihmisten liikkuminen noilla alueilla.

Sama koskee myös puita eri puolilla Britannia, Skotlannissa, Walesissa ja muualla; puiden ja puistojen hoito on yksityistetty. Kun suurten puiden hoitaminen käy kalliiksi, isot, vanhat, komeat puut kaadetaan pois ja tilalle istutetaan puiden taimia, joiden hoito on edullisempaa. Kaiken kaikkiaan, kysymys on valtavasta, yhteisen, julkisen tilan menettämisestä.

Kolmas yhteisen tilan ryöstämisen muoto on kansalaisoikeuksien menetys, jos vertaa sitä Britanniassa siihen mitä vuoden 1207 Magna chartassa luvattiin. Ketään ei saa pitää syyllisenä johonkin, jollei sitä ole julkisessa oikeusprosessissa sellaiseksi todettu. Kansalaisen on voitava kertoa tuomarille asiansa ja vaatia oikeudenmukaista kohtelua. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden
aikana ja ennenkaikkea viime vuosina on tapahtunut muutoksia, jossa joku byrokraatti voi ottaa esim. opiskelijalta tai työttömältä  pois oikeuksia pelkän epäilyn perusteella. Kun ihminen menettää tulonsa ja etunsa jonkin "aktiivimallin" seurauksena, tämä voi johtaa itsemurhiin ja mielenterveyden menetyksiin, kun asianomainen jää ilman tuloja.

Sama koskee julkisen tilan siivouksen tai valvonnan yhteydessä tapahtuvaa "sakottamista"; paperinpalan pudottaminen kadulle saattaa johtaa rahallisiin korvauksiin ilman mitään oikeudenkäyntejä. Pienituloiselle ihmiselle tämä merkitsee koko elämän näköalan menettämistä.

Yksityistetty julkinen tila on Guy Standingin mielestä totaalisesti laitonta. Vankiloiden yksityistäminen muuttaa koko vankilalaitoksen tavoitetta; yksityinen vankilayrittäjä tarvitsee mahdollisimman paljon vankeja voiton maksimoimiseen.

Kulttuurisen julkisen menettäminen on seuraava ulottuvuus; kulttuuriperintö on olennainen, sisäinen osa elävää yhteiskuntaa. Museoiden, teattereiden, orkestereiden ja tanssin julkista tukea on jatkuvasti vähennetty ja koko kulttuuritila on jätetty amerikkalaiseen malliin suurille yrityksille ja yksityisille lahjoittajille. Tästä on seurannut, että kouluissa ja oppilaitoksissa kulttuuriulottuvuus on pudonnut pois  inhimillisen pääoman ilmentymänä. Esimerkiksi musiikin opetus on Britanniassa käytännössä kadonnut kouluista, koska kulttuuriaineista on helppo leikata.

Ja viimeisenä, yhteisestä julkisesta tietoisuudesta on viimeisen vuosisadan aikana ollut katoamassa tieto, tietämys ja informaatio yhteisenä, julkisena osaamisalueena. Sekä sosiaalisen median että lehdistön ovat valloittaneet raharuhtinaat, plutokraatit ja paikallinen media on käytännössä tapettu. Samoin olemme menettämässä älyllisen, intellektuaalisen yhteisöllisyyden ja julkisen tilan patenttien ja copyright oikeuksien muodossa. Ideoiden ja ajatusten privatisointi on kauhistuttavaa kehitystä.

Samoin olemme menettämässä koulutuksen julkisena ja yhteisöllisenä ulottuvuutena. Koulut ja yliopistot on suuressa määrin esineellistetty ja kaupallistettu ja suunnattu työelämälle alisteiseksi
menestymiseksi ja kriittisen ajattelun tukahduttajaksi. Koulutuksen julkisen tilan menettäminen merkitsee minulle populistisen ja fasistisen agendan astumista kriittisen ja moniulotteisen ajattelun ja opettamisen sijalle, sanoo Guy Standing.

Tänä päivänä tapaa yhä enemmän opiskelijoita jotka eivät ymmärrä mitään politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista, koska heitä ei ole opetettu kriittisen ajatteluun esineellistetyssä koulutusjärjestelmässä.

Kun katselee yhteisen, julkisen tilan menetyksiä kokonaisuutena, ymmärtää miten syvässä kriisissä me todellisuudessa olemme. Erityisen huolestuttavaa on yhteisöllisen, julkisen kolonisaatio, siirtäminen suurten yksityisten kansainvälisten yritysten hallintaan. Sekä taloudellinen tulos että sisällöllinen rikkaus on valumassa yhteisön ulkopuolelle.

Kun suuret kansanjoukot menettävät yhteisöllisen julkisen ulottuvuuden ei voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että tämä suunnaton menetys on jollakin tavalla korvattava, kompensoitava.

Entä digitaalinen yhteisöllisyys, digitaalinen julkinen?
Sellaiset suuret yritykset kuten Google, Apple, Facebook ja Microsoft keräävät valtavia voittoja digitaalisesta yhteisöllisestä ja julkisesta toimintatilasta. Aina kun menemme tietokoneen ääreen alamme tehdä heille voittoa. He käyttävät tietojamme ja dataamme voittojen kasvattamiseen.

Keskiluokka ja prekariaatti näyttävät olevan tietoisia tästä tilanteesta ja se antaa mahdollisuuden rakentaa uudelleen yhteinen, julkinen digitaalinen toimintatila. Tämä muodostaa samalla hänen kirjansa viimeisen osion, jossa pohditaan sitä, miten rakentaa uudelleen julkinen yhteisöllinen toimintaulottuvuus tilana ja sisältöinä.

Yhteinen tila ja akateeminen maailma
Yhteisen menettäminen koskettaa myös akateemista maailmaa. Tutkimustuloksia käytetään parhaan henkilökohtaisen taloudellisen tuloksen saavuttamiseen, mikä alistaa ja esineellistää tutkimustyön osaksi voitontavoittelua eikä suuntaudu takaisin kasvatus- ja opetustyöhön. Akateemisen tutkimuksen kohtalo esineellistettynä ja kaupallisuudelle alistettuna on osa yhteisen julkisen tilan menetystä. Itse opetustehtävä korruptoituu ja tulee uusliberaalin markkinan kaappaamaksi.

Akateemisesti koulutetulle tämä merkitse oman integriteetin ja eheyden menetystä, mitä ilmiötä vastaan on taisteltava. Kun akateemisia tutkimuksia julkaistaan vain paljon maksavissa akateemisessa yhteyksissä, se sulkee suuren osan akateemisessa yhteisössä työskenteleviä ulos tästä tietovirrasta ja muodostaa yhdessä kehitysmaiden yliopistojen koulutettujen akateemikkojen kanssa uuden
"akateemisen prekariaatin", jolla ei ole edellytyksiä päästä viimeisimpään tutkimustietoon.

Yhteisöllisen, julkisen toimintaulottuvuuden eroosio murtaa lopulta toimintamme eettisen ja moraalisen perustan. Siksi yhteisön, julkisen vallan on otettava uudelleen kontrolli koulutuksesta ja sen kehittämisen suunnasta. Sekä politiikan, opettajien että opiskelijoiden on saatava uudelleen ote moniarvoisesta yhteisöllisestä kasvamaan saattamisesta ja rajattava esineellistämisen ja kaupallisuuden aiheuttamaa koulutuksen, oppimisen ja tieteellisen työn eroosio ulos yhteisestä, julkisesta.

Julkisen ja yleisen menetys on kompensoitava
Omana ehdotuksenaan asioiden saamiseksi uudelleen hallintaan Guy Standing ehdottaa, että kaikki se tulo joka on lähtöisin julkisen, yhteisen toimintaulottuvuuden menettämisestä, tulisi saattaa erityisverotuksen piirriin. Nämä varat olisi kerättävä erityiseen yhteisen hyvinvoinnin rahastoon meidän työeläkerahastojemme tapaan. Yritykset jotka käyttävät vesiämme, maperäämme, metsiämme - ja Britannian tapauksessa mm. Pohjanmeren öljyvaroja - tulisi saattaa erityisen ekologisen
verotuksen piiriin. Raha joka tällä tavalla kerätään pitää kierrättää takaisin yhteisöllisen ja julkisen kehittämiseen. Muuten rahastojen keräämisellä ei ole positiivista merkitystä.

Yhteisöllinen oikeudentunto
Yhteisen ja julkisen ryöstäminen ja sen vaatiminen  takaisin yhteisön lailliseksi omaisuudeksi ei perustu kateuteen vaan yhteisölliseen oikeudentuntoon. Meidän julkinen tilamme, toimintamahdollisuutemme on otettu meiltä pois ja meille se on myös kompensoitava takaisin.

Otsikointi lisätty; käy katsomassa videohaastattelu! 

Yhteisöllisyyttä vai autoritaarisuutta?

"Mitä heikompaa on yhteisöllisyys kansallisella tasolla, sitä vaikeampaa on vaatia katkeroituneilta kansalaisilta yhteisöllisyyttä yli oman maan rajojen. Liberaali demokratia tarvitsee yhteisöllisyyttä hyvin toimiakseen. Tätä ei minkään maan hallitus saa unohtaa, Ilkka Kantola muistuttaa."
- Yleisellä tasolla oikeansuuntainen lähestymistapa - mutta kevään kuluessa tarvitaan lihaa luiden ympärille. Presidentti Clintonia mukaillen kysynkin. Mikä on sosialidemokratian pihvi Eurooppa-vaaleissa?

Seppo Tuovinen:
Yhteisöllisyys on ihan aiheellinen tavoite. SDP on nostanaut kaikkein tärkeimmän asian esille. Siitä pisteet. Onko siihen mahdollisuuksia? Miten on käynyt esimerkiksi finanssiikriisin jälkeen? Ensinnäkin euro-järjestelmän pohjimmaisia ongelmia ei ole korjattu, eikä myötäsyklistä talousoppia ole uudistettu. Euroopan keskuspankin rahapoliittinen elvytys on voidellut talouden rattaita, mutta raha on mennyt reaalitalouden sijaan omaisuusarvojen kasvuun. Rahoitusmarkkinoiden koko suhteessa reaalitalouteen on entisestään kasvanut. Kriisinhallintatoimet ovat kylväneet uuden kriisin siemenen.
Nyt moni kysyy, olisiko EU:n syytä hiljentää vauhtiaan esim. laajentumisen suhteen ja palata perusasioihin. Se olisi oikea tie edistää Euroopan integraatiota ja keskittyä unionin tekniseen kehittämiseen. Tätä pitäisi SDP:ssä vakavasti pohtia. Toiseksi euron valuvikojen korjaaminen on yksi suuren luokan kysymys, josta mm. talousnobelisti Joseph Stiglitz on toistuvasti puhunut.
Kolmanneksi, johon SDP:n pitäisi ottaa kantaa on tämä: Professori Markku Kuisma hakee vastausta hyvinvointiyhteiskuntien tulevaisuuteen sellaisena kuin me sen Pohjolassa tunnemme, joissa kansalaistoiminta on laajaa ja työ-, ihmis- ja ammattiyhdistysoikeudet kunniassa. Pohjola on demokraattisten melko yhtenäisten kansallisvaltioiden luomus. Kuisma kysyy: Näkeekö joku näille historiallisille peruspilareille lupaavaa tulevaisuutta, tai kuinka moni edes sitä haluaa? Vaikka kuinka toivoisi, sellaiselle on vaikea havaita mahdollisuuksia ja kannatuspohjaa unionin kaltaisessa laajassa muodostelmassa. Riittävän laajaa sosiaalista yhteisöllisyyttä Pohjolan demokratioiden tapaan ei ole, eikä lähempään sataan vuoteen synny, jollei suunta käänny.
Kuten hyvin tiedämme on EU on lähtenyt kilpailuun mahtiesikuviensa Kiinan ja USA:n kanssa. EU:n perussopimukset ovat markkina-alisteisia. Kilpailevissa esikuvissa kuten Kiinassa tai Intiassa eivät edes USA:ssakaan kansanvalta, ihmisoikeudet ja pohjoismainen malli ole kovaa valuuttaa. Neljäntenä kohtana tulee suhtautuminen liittovaltiokysymykseen. Miten siihen SDP.ssä vastaamme? Euroopan Integraatiota – liittovaltiota tuskin syntyy pakottamalla. Sellaista liittovaltiota tuskin syntyy, jossa keskeistä valtaa eivät käyttäisi Saksa ja Ranska. Ranskalais-saksalaisen hegemonia ajattelu säilyy myös tulevaisuudessa.

Professori Markku Kuisma, joka muuten tänään oli Maarit Tastulan haastattelussa TV 1:ssä sanoo, että osa suomalaisesta vallasväestä ehkä tyytyisi ylhäältä tulevaan käskytykseen. ”Ja vaikka Suomi olisikin nykytyylillään kyselemättä mukana, niin Ruotsi ja Tanska tuskin liittyisivät pakottamallakaan. Yllättävää olisi, jos Puola ja Unkari menisivät mukaan liittovaltioon, tai edes Italia, joka sentään on ollut aikaisemmin integraation puolestapuhuja.”Markku Kuisma näkee, että nationalismin, suvaitsemattomuuden ja populismin nousu ei ollut euro-kriisin syy eikä seuraus. Syy oli siinä äärimmäisessä ylemmyydentunteessa ja moralisoinnissa, jota monet euro-parlamentaarikot Kreikkaa kohtaan osoittivat. Kreikan kriisissä toimittiin hävettävästi ja nolosti. Solidaarisuus ja yhteistunto kärsivät kovan kolauksen. ”Kukaan ei enää kiistä, että nimenomaan eurosta on tullut Euroopan syvän kriisin ja henkisen pirstoutumisen suurin syy ja näkyvin symboli. Jälki oli rumaa. Pitää mennä vuosikymmeniä takaisinpäin maanosan historiaan tavatakseen vastaavaa voimapoliittista alistamista, kulttuurista demonisointia ja yhtä rajua kansallisen suvereniteetin jyräämistä kuin mitä Kreikan kriisin yhteydessä ilmeni. (Markku Kuisma: ”Euroopan yhdentyminen kartellien, suurvaltakilpailun ja valtioetujen jännitteissä”, s. 21, 29, 30, 31. ”Hajoaako Unioni?” Kirjoituksia EU:n kohtalon kysymyksistä. Toim. Jouko Kajanoja & Eero Yrjö-Koskinen, Into 2016, Helsinki 2016.)