Nyt on nykyaikaisen rahateorian hetki

 

Koronaviruskriisi: nyt on nykyaikaisen rahateorian hetki

Peter Bofinger väittää, että MMT tarjoaa älyllisen oikeutuksen  finanssipoliittiselle  "whatever it takes"vastauksena mahdollisesti suurimpaan sodanjälkeiseen taloudelliseen haasteeseen.Toimenpiteet koronaviruspandemian hillitsemiseksi eivät ole vain ainutlaatuinen terveyspolitiikan kokeilu. Niillä on niin suuria sosiaalipoliittisia ja taloudellisia vaikutuksia, että ne lopputulemana vaikuttavat ihmiskunnan kohtaloon. Taloustieteilijöiden on periaatteessa hyväksyttävä terveyspolitiikan ensisijaisuus. Siksi on nyt kyse siitä, että väistämättömät taloudelliset vaikutukset pidetään mahdollisimman rajallisina. Turvatoimenpiteiden vaikutukset ovat kuitenkin verrattavissa koko talousjärjestelmän keinotekoiseen koomaan. Talouspolitiikalla on siis tehtävä "potilaan" keinotekoinen ruokinta ja hengittäminen tässä vaiheessa mahdollisimman kattavasti, jotta potilas kärsisi mahdollisimman vähän pitkäaikaisia vahinkoja.

Suorat tulonsiirrot

Lyhyellä aikavälillä tähän liittyy lähinnä toimenpiteitä likviditeetin turvaamiseksi. 

Näihin sisältyvät verojen laskeminen ja kattavat valtiontakaukset lainoille, joita tarvitaan likviditeetin pullonkaulojen poistamiseksi. Saksassa lyhytaikaisen työttömyyskorvauksen välineellä on tärkeä rooli. Se antaa yrityksille mahdollisuuden vähentää työntekijöiden työaikaa maksamalla palkkakorvaukset ja sosiaaliturvamaksut liittovaltion työvoimavirastolta (yleensä 60 prosenttia normista tai 67 prosenttia, jos kotitaloudessa on lapsi).

Likviditeetin turvaaminen on kuitenkin vain ensimmäinen puolustuslinja. 

Koska kriisi on jatkunut vähintään 4-6 viikkoa, valtion on korvattava yritysten ja monien itsenäisten ammatinharjoittajien tulonmenetys suorilla siirroilla. Tämä voidaan tehdä lyhyellä aikavälillä suorilla tuilla, kuten Baijerin vapaavaltion tarjoamalla hätäavulla.

Negatiivisen tuloveron mallia olisi pidettävä kokonaisratkaisuna. 

Verovirasto palauttaisi yritykselle ja itsenäiselle ammatinharjoittajalle takaisin tietyn prosenttiosuuden (aluksi olisi mahdollista 25 prosenttia) vuonna 2019 jo maksetusta tulo- tai yhteisöverosta. Pahimpien vaikutusten välttämiseksi vuoden 2020 veroilmoitus voitaisiin tarkistaa ja katsoa, onko voittojen todellista heikkenemistä tapahtunut vuoteen 2019 verrattuna. Jos tulojen menetys on vain pieni  (esimerkiksi 20 prosenttia), negatiivinen tulovero maksetaan takaisin.Ilman tällaisia>kauaskantoisia siirtoja koskien koko  taloutta, etenkin rahoitusjärjestelmälle aiheutuu jatkuvaa vahinkoa, mikä vaikeuttaa nopeaa talouden elpymistä pandemian rauhoittuessa. Koska tämä keinotekoinen talouden ruokinta aiheuttaa korkeita verokustannuksia, kysytään usein, pystyvätkö valtiot keräämään tarvittavat taloudelliset resurssit.

Ei rahoitusrajoituksia

Vastaus tähän on Moderni Monetaarinen Teoria 

Sen pääviesti on, että suurille maille ei periaatteessa ole rajoituksia. Historiallisesti verrannollinen esimerkki on sotien rahoitus. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tiedot osoittavat (ks. Kaavio), että velkasuhde bruttokansantuotteeseen kasvoi merkittävästi kahden maailmansodan aikana. Mutta tämä ei johtanut suuriin inflaatio-ongelmiin lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Koska julkisen velan kasvu kompensoi voimakkaan negtiivisen kysynnän shokin, se ei aiheuttanut rahoitusongelmia eikä inflaation lisääntymistä. Lisäksi Japanin erittäin korkea velkasuhde osoittaa, että tämän suhdeluvun rajat ovat hyvin joustavia. Historialliset tiedot yleisön hallussa olevasta liittovaltion velasta

Suuren taantuman jälkeen monissa maissa velkasuhde vaati jälleen voimakasta nousua (katso kaavio).

Hyvä uutinen on siis se, että suuret maat pystyvät täysin korvaamaan koronaviruksen aiheuttamat tulojen menetykset yrityksille, työntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille kattavilla suorilla siirroilla ilman taloudellisia rajoituksia. 

Jos valtion ylimääräistä velkaa ei ole mahdollista rahoittaa pääomamarkkinoiden yksityisten sijoittajien kautta, keskuspankit ovat valmiita ostamaan valtion joukkovelkakirjoja periaatteessa ilman rajoituksia. Yhdysvaltain keskuspankki vahvisti tämän nimenomaisesti 15. maaliskuuta ja Euroopan keskuspankki 18. maaliskuuta.

MMT-kriitikoiden pelkäämä vaara, että korkeat alijäämät voivat johtaa inflaatioon, on erittäin epätodennäköinen Covid-19-kriisin tapauksessa. 

Se, mitä olemme todistamassa, on kulutuskysynnän romahtaminen, jota ei ole koskaan aiemmin koettu tällä voimakkuudella, jolla itsessään on selvästi  deflaatiovaikutus.  Valuuttakriisien riski voidaan myös sulkea pois, koska kaikki maat lisäävät velkaansa samanaikaisesti

Eurolainat

Ongelmia syntyy vain niissä maissa, jotka eivät pysty ottamaan lainaa riittävästi omassa valuutassaan. 

Euroopassa tämä pätee erityisesti euroalueen erittäin velkaantuneisiin jäsenvaltioihin,ennen kaikkea Italiaan . Tässä on löydettävä ratkaisut yhteisrahoitukseen (eurolainat), jolloin varoja ei makseta yksittäisille jäsenvaltioille lainan muodossa, vaan siirtona.Yksi yhteisen lainanoton malli on vuonna 1975 perustettu Euroopan yhteisön luottolimiitti öljykriisin aiheuttamien maksutaseongelmien rahoittamiseksi. Kehittyville ja kehitysmaille voidaan pyytää tukea Kansainvälisestä  valuuttarahastosta.

Kaiken kaikkiaan koronaviruskriisi on todennäköisesti suurin haaste maailmantaloudelle toisen maailmansodan jälkeen. 

Niin sanotusti entisen EKP pääjohtajan Mario Draghin mukaan ratkaisevaa on 'whatever it takes' finanssipolitiikka. Hyvä uutinen on, että suurille maille ei ole asetettu taloudellisia rajoituksia tältä osin.

__________

Tämä artikkeli on Social Europen ja ja IPS-Journalin yhteinen julkaisu; käännös: IR 

Peter Bofinger

Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen.

 

Makrotalouden paradigman muutos - valtavirrasta moderniin rahateoriaan

 Makrotalouden paradigman muutos - moderni rahateoria

Bill Mitchell, australialainen MMT-professori, joka on myös Helsingin aalto-yliopiston vieraileva professori, on kirjoittanut japanilaiseen "Nikkei" -talouslehteen artikkelin makrotaloudesta ja sen edellyttämästä muutoksesta uusliberaalista "valtavirtaparadigmasta" moderniin rahateoriaan. Hän osoittaa Japanin talouskehityksessä säästämisen johtaneen 1980-luvulla bruttokansantuotteen putoamiseen ja toisaalta pelkojen korkeasta velkaantumisasteesta 2000-luvulla jääneen toteutumatta: ei inflaatiota, korkotaso alhaalla, keskuspankkirahoituksella myönteinen vaikutus maan talouteen. Professori Mitchell on saanut Japanin hallitukselta apurahan kahden kuukauden tutkimustyöhön Japanin makrotalouspolitiikasta vuonna 2021. 

MMT-professori kirjoittaa tässä maista joilla on oma itsenäinen keskuspankki, joten hänen esittämänsä näkemykset eivät ole suoraan sovellettavissa Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaiden talouteen. Euroopan Komissio ja Euroopan Keskuspankki voisivat toteuttaa tätä jo ounasteltavissa olevaa makrotalouspolitiikkaa myös Euroopan Unionin talouteen prof. Mitchellin esittämällä tavalla, ellei uusliberaalisti painottunut ja "Treatyyn" perustuva lähestymistapa asettaisi sille ehkä  kohtalokkaaksi muodostuvaa estettä. Allaoleva teksti on suoraa käännöstä Mitchellin 23.12. 2020 julkaisemasta blogikirjoituksesta. 

"Sarja kriisejä - vuoden 1991 taantuma, maailmanlaajuinen finanssikriisi (GFC) ja nyt pandemia - on paljastanut makrotalouden valtavirran puutteet ja kiinnittänyt huomiota moderniin rahateoriaan (MMT), joka on kilpaileva paradigma.

Olemme siirtyneet uuteen finanssipoliittisen hallinnan aikakauteen, kun päättäjät hylkäävät riippuvuutensa rahapolitiikasta talouden vakauttamiseksi.

Jopa IMF myöntää, että "keskuspankit… ovat helpottaneet finanssipolitiikkaa ... rahoittamalla suuria osia maansa velkakehityksestä", mikä on auttanut "pitämään korkoja historiallisella alhaisella tasolla".

Tämä politiikan muutos on vastakkainen sille, mitä makrotalouden valtavirrat ovat kannattaneet vuosikymmenien ajan, kun he toistuvasti varoittivat, että korkeat alijäämät ja julkisen velan tasot sekä laajamittaiset keskuspankkien joukkovelkakirjojen ostot johtavat katastrofiin.

Heidän ennustuksensa ovat kuitenkin olleet dramaattisesti vääriä, eivätkä ne anna mitään tarkoituksenmukaista opastusta käytettävissä olevalle finanssipolitiikalle eikä näiden poliittisten ääripäiden seurauksille korkotasoon ja inflaatioon.

Japanin kokemus on havainnollistava.

Se otti käyttöön uusliberaalit yksityiset luottolimiitit 1980-luvulla, mikä aiheutti vuoden 1991 omaisuusarvojen romahduksen.

Hallituksen vastaus työnsi talouspolitiikan tavanomaisten rajojen äärirajoille - jatkuvasti suuret alijäämät, suuri julkinen velka; Japanin keskuspankki osti suurimman osan siitä.

Tärkeimmät taloustieteilijät ennustivat korkojen ja joukkolainojen tuottojen nousua, kiihtyvää inflaatiota ja väistämättä valtion maksukyvyttömyyttä.

Kaikki ennustukset epäonnistuivat.

Japanissa on edelleen matala työttömyys, matala inflaatio, nollakorko ja voimakas julkisen velan kysyntä (ks. Kuva Mitchellin ko. blogissa).

Toimitin tämän kaavion The Nikkei -lehdelle, joka esittää yhteenvedon makrotaloudellisesta finanssi- ja rahatiedosta.

Samanlaisia ​​ennusteita tehtiin suuren finanssikriisin (GFC: n) aikana, jolloin monet hallitukset seurasivat Japanin esimerkkiä.

Ne epäonnistuivat jälleen, koska taustalla oleva talousteoria on väärä.

Austeristisiin säästöihin suuntautuneet pakkomielteiset hallitukset sovelsivat tätä virheellistä teoriaa pakottaen kansakuntansa kestämään hitaampaa tuotannon ja tuottavuuden kasvua, korkeaa ja jatkuvaa työttömyyttä ja alityöllisyyttä, alhaista palkkojen kasvua ja kasvavaa eriarvoisuutta.

MMT on jatkuvasti kannattanut paluuta finanssipolitiikan määräävään asemaan ja varoittaa meitä väitteistä, joiden mukaan julkisen talouden alijäämiä on vältettävä.

MMT määrittelee finanssipolitiikan toiminnallisessa mielessä suhteessa käytettävissä oleviin todellisiin tuotantoresursseihin sen sijaan, että keskityttäisiin valtion epäolennaisiin vakavaraisuusvaatimuksiin.

Suurin osa siitä, mitä mediasta on kirjoitettu MMT: stä, on harhaanjohtavaa, ja näyttää siltä, ​​että se hylätään "seteleiden painamisena", mikä kriitikkojen mielestä johtaa inflaatioon.

Sen sijaan, että MMT olisi jonkinlainen poliittinen järjestelmä, MMT on itse asiassa suurennuslasi joka antaa paremman käsityksen Fiat-rahajärjestelmistämme, erityisesti valuuttaa liikkeeseenlaskevien hallitusten valmiuksista.

MMT-ymmärryksen operatiiviseksi toteuttamiseksi on hylättävä joukko arvoja. Suurin osa poliittisista valinnoista, jotka perustuvat "taloudellisiin välttämättömyyksiin", ovat itse asiassa vain poliittisia tai ideologisia valintoja.

Fiat-rahakausi alkoi, kun Yhdysvaltain dollarin sidos kultaan päättyi vuonna 1971.

Tämä avasi finanssipolitiikan valuuttaa liikkeeseen laskevalle hallitukselle, koska Bretton Woodsin vaatimukset kulujen tasoittamiseksi verotuksella ja / tai lainalla eivät enää olleet sitovia kelluvien valuuttojen vallitessa.

Hallituksen kulutukselle ei siis ole taloudellisia rajoituksia. Toisin kuin kotitaloudet, jotka käyttävät valuuttaa ja ovat taloudellisesti rajoitettuja, valuuttaa liikkeeseen laskevalla hallituksella ei voi olla puutetta rahasta.

Se voi ostaa mitä tahansa tavaroita ja palveluja, jotka ovat myynnissä sen valuutassa, mukaan lukien kaikki käyttämättön työvoima. Tästä seuraa, että joukkotyöttömyydestä tulee poliittinen valinta.

MMT antaa meille mahdollisuuden siirtyä pakkomielteisistä taloudellisista rajoituksista ja kaikista kielteisistä varoituksista, jotka koskevat tarvetta "rahoittaa" julkisia menoja, keskittymiseen todellisiin resurssirajoitteisiin.

Siinä keskitytään siihen, miten politiikka edistää haluttuja toiminnallisia tuloksia, eikä alijäämän suuruutta.

Tehokkuuden maksimoimiseksi hallituksen olisi käytettävä näitä toimenpiteitä  täystyöllisyyteen saakka.

Julkisen talouden tulos määräytyy tällöin pitkälti valtiosta riippumattomien säästöpäätösten kautta (automaattisten vakauttajien muodossa).

Ainoa merkityksellinen rajoitus on "inflaatiokatto", joka saavutetaan, kun kaikki tuotantoresurssit ovat täysin käytössä. 

Tavanomaiset taloustieteilijät väittävät tietävänsä tämän koko ajan, koska heidän sanoinsa hallitukset voivat aina "painaa rahaa", mutta ei pidä, koska se nostaa inflaatiota.

MMT osoittaa kuinka tämä päättely ja terminologia ovat virheellisiä.

Ensinnäkin kaikkia valtion menoja helpotetaan siten, että keskuspankit kirjoittavat finanssipoliittisten päätösten numerot pankkitileille.

Verotuksen ulkopuolista kulutusta, joukkovelkakirjojen myyntiä tai "seteleiden painamista" ei tässä yhteydessä käytetä.

Kehittyneet kirjanpito- ja institutionaaliset prosessit, jotka näyttävät siltä ne olisivat kuin veronpalautusta ja / tai velkaan perustuvaa kulutusta, ovat vapaaehtoisia järjestelyjä, jotka toimivat asettamalla hallituksille vaatimuksen poliittistesta kurinalaisuudesta.

Toiseksi kaikilla menoilla on inflaatioriski.

Jos nimellinen menojen kasvu ylittää tuotantokapasiteetin, inflaatiopaineet nousevat esiin. Hallituksen menojen lisäykseen perustuva toimintapolitiikka  voi aina tuoda käyttämättömät resurssit takaisin käyttöön aiheuttamatta inflaatiota.

Täystyöllisyydessä hallituksen, joka haluaa lisätä resurssien käyttöä, on vähennettävä muiden toimijoiden  kuin hallitusten resurssien käyttöä.

Rajoittamalla yksityistä ostovoimaa verotuksella hallitus voi vähentää inflaatiopaineita, koska ylimääräisiä resursseja  ei tarvita menojen rahoittamiseen.

Monet kommentaattorit väittävät sitten, että MMT-ekonomistit ovat naiiveja, koska inflaation torjumiseksi on poliittisesti vaikeaa asettaa korkeampia veroja (tai toteuttaa leikkauksia).

Hallitukset käyttävät kuitenkin säännöllisesti harkinnanvaraisia ​​julkisen talouden leikkauksia julkisen talouden vakauttamisen varjolla. Japanin myyntiveron korotukset ovat esimerkki tästä.

Toinen esimerkki on austerismi ,  ankarat säästätoimet joita monet hallitukset ottivat käyttöön suuren finanssikriisin (GFC) aikana.

Lisäksi monet inflaation laukaisevat tekijät eivät vaadi supistuvaa kysyntäpolitiikkaa: esimerkiksi muutokset hallinnollisiin hintoihin (indeksointijärjestelyt) ja sääntelyyn liittyvät muutokset, kun markkinavoimaa käytetään väärin.

Hallitusten tulisi aina ennakoida alakohtaisia ​​pullonkauloja ja toteuttaa taiten kehittämispolitiikkaa työvoimavaatimusten ylläpitämiseksi.

Hyödyllistä infrastruktuuria lisäävät laajamittaiset julkiset työt voidaan myös skaalata vastaamaan muuttuvia taloudellisia olosuhteita.

Kaiken kaikkiaan kriisin laajuuden vuoksi inflaatiota kiihdyttävällä liiallisella kysynnällä ei ole juurikaan mahdollisuuksia tulevina vuosina.

Myös 1970-luvun tyyppiseen stagflaatioon on vähän mahdollisuuksia.

Hallitukset reagoivat väärin poliittisesti motivoituun tarjonta-sokkiin (öljyn hinnankorotukset) supistuvalla kysyntäpolitiikalla, kun niillä olisi oltava nopeasti tilanteeeseen vastaavaa energian korvaustekniikkaa.

Äärimmäiset tarjonnan häiriöt selittävät 1920-luvun Saksan ja nykypäivän Zimbabwen hyperinflaation, joiden molempien väitetään säännöllisesti, mutta virheellisesti, osoittavan julkisen talouden alijäämän vaaralliseksi.

Zimbabwen hallituksen takavarikoi erittäin tuottavia valkoisten maatilojen palkkioiksi  sotilaille, joilla ei ollut kokemusta maataloudesta, mikä aiheutti maatilojen tuotannon romahtamisen ja vahingoitti siten tuotantoa.

Jopa julkisen talouden ylijäämien kanssa hyperinflaatio olisi toteutunut niin, että tarjonnan supistuminen olisi ollut syvää.

Entä määrällinen keventäminen?

Kun keskuspankit aloittivat laajamittaiset valtion joukkolainojen osto-ohjelmat, valtavirran ekonomistit ennustivat inflaation kiihtyvän.

Keskuspankkiirit perustelivat QE: tä keinona lisätä inflaatiota, joka on ollut järjestelmällisesti heidän hintavakauden tavoitteidensa alapuolella.

Vaikka nämä joukkovelkakirjojen osto-ohjelmat rahoittivat tosiasiallisesti julkisen talouden alijäämiä, inflaatiota ei tapahtunut, koska menojen kasvu ei työntänyt taloutta resurssirajoitusten ulkopuolelle.

Makrotalouden valtavirta väittää myös, että pankkien luotonanto on rajoitettua ja  kilpailu julkisten alijäämien kanssa niukkojen säästöjen vuoksi nostaa korkoja ja "syrjäyttää" tuottavammat yksityiset kulut.

Todellisessa maailmassa pankkilainojen määrää rajoittavat vain lainaa hakevat luotonsaajat. Lisäksi keskuspankkiirit voivat pitää tuotot ja korot erittäin alhaisina loputtomiin poliittisten tarkoitustensa mukaisesti.

Joukkovelkakirjamarkkinat voivat määrittää tuotot vain, jos keskuspankin omaavat  hallitukset sallivat sen.

MMT-taloustieteilijät ovat aina katsoneet, että pakkomielteet  julkisen talouden ylijäämistä olivat perusteettomia ja tukivat tuhoisia poliittisia toimia. Nyt, enemmän kuin koskaan ennen, sosioekonomisten ja ekologisten haasteiden laajuus edellyttää, että nämä taloudellisen valtavirran pakkomielteet hylätään.

Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii huomattavaa fiskaalista tukea pitkällä aikavälillä. Tuen ennenaikainen lopettaminen pahentaa tilannetta.

MMT osoittaa, että tulevaisuuden ongelma ei ole liiallinen alijäämä ja / tai julkinen velka tai inflaatio.

Haasteena on pikemminkin saada aikaan  tuottavuusinnovaatioita, jotka perustuvat investointeihina julkiseen infrastruktuuriin, koulutukseen ja työpaikkojen luomiseen ikääntyvissä  yhteiskunnissamme.

Valtavirtainen yleinen  talousteoria on osoittanut yhä uudelleen, ettei se pysty vastaamaan tehokkaasti nykypäivän haasteisiin."

Poksahtaako Kiinan velkakupla?

 Helsingin Sanomat pohtii 23.12. 2020 numerossaan Kiinan ongelmia, vähäistä syntyvyyttä, "rahatalouskuplaa" ja mm. saasteongelmaa.

Poksahtaako velkakupla?

Kiinalla on valtavasti velkaa, Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n mukaan 280 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kiinan talouskasvu on pitkään nojannut velalla rakennettuihin lentokenttiin, tehtaisiin ja muihin isoihin hankkeisiin.

Kaikelle rakennetulle infrastruktuurille ei näytä olevan oikeasti tarvetta. Monet yritykset ja paikallishallinto ovat eläneet velalla, ja nyt kuluttajatkin ovat päässeet velan makuun.

Poksahtaako jättimäinen velkakupla ja runtelee Kiinan talouden?

Mattlinia vähän naurattaa. Hän ei naura velalle, vaan maailman talousasiantuntijoille ja Kiinan-tutkijoille – myös itselleen – sillä he ovat veikanneet 1990-luvulta lähtien Kiinalle finanssikriisiä. Poksahdusta ei ole vieläkään tapahtunut. Kiina on tähän asti uhmannut vanhoja lakeja.

”Pitkään on näyttänyt ilmeiseltä, että finanssikriisi on tulossa, mutta velkaantuminen on vain jatkunut ja jatkunut. Kiinalla on kuitenkin myös vahvuuksia: Rahoitusjärjestelmä on valtion kontrollissa ja pääoman liikkumista rajojen yli rajoitetaan edelleen. Resurssejakin on, kuten suuri valuuttavaranto.”

Entä USA:n velkakupla joka kasvaa nopeasti?

 600 dollaria käteen ja 300 dollarin viikoittainen nosto työttömyyskorvauksiin – tällainen on Yhdysvaltojen noin 900 miljardin dollarin koronapaketti

Noin 900 miljardin dollarin apupaketin ytimessä ovat suorat rahalähetykset kotitalouksille, yritysten tukeminen sekä monet eri aloille kohdistetut tukipaketit.

Tuomas Niskakangas HS

22.12. 13:34

YHDYSVALTOJEN uutta talouden tukipakettia jouduttiin rukkaamaan ja karsimaan raskaalla kädellä, mutta vesitetyksi sitä ei voi sanoa.

Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi maanantaina toisen suuren koronapaketin, jolla kotitalouksia ja yrityksiä tuetaan epidemian yli.

Noin 900 miljardin dollarin (740 miljardin euron) suuruinen paketti on ensimmäistä, maaliskuussa hyväksyttyä pakettia pienempi, mutta kokoluokaltaan samaa tasoa Euroopan unionin hitaasti edenneen elvytyspaketin kanssa.

EU:n paketin ensimmäisten tukien jakamisen pitäisi alkaa vuoden 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Kultainen sääntö ja europpalaisen pakkopaidan helpottaminen

 

Tämä kirjoitus on suoraa käännöstä Social Europe -lehden kirjoituksesta, jonka laatija on lehden vakituinen avustaja Peter Bofinger. Hän on erittäin keskeinen talousvaikuttaja Saksassa ja hänen kannanottojaan on julkaistu mm. arvostetussa viikkolehdessä Spiegelissä. Tässä kirjoituksessa hän kiinnittää huomiota julkisten investointien alhaiseen tasoon euroalueella ja siihen, että talous- ja vakaussopimuksessa jäsenvaltioita ei edes mainita, vaan rajat asetetaan bruttokansantuotteen ja kansalaisten määrän välisenä suhteena. Euroopan Unionin suurista haasteista, kuten Korona-pandemiasta, ilmastokriisistä,  digitalisaatiosta, sosiaalisesta polarisaatiosta  tai pakolaiskysymyksen hallinnasta ei selvitä ilman valtavia julkisia investointeja. Nämä seikat pakottavat katselemaan Vakaus- ja kasvusopimuksen rajoja uudesta näkökulmasta.

Peter Bofinger nostaa keskusteluun "Kultaisen säännön" jossa jäsenvaltioiden investoinnit irroitettaisiin velkasuhdekytkennästä, mikä mahdollistaisi kokoaan uudenlaisen lähestymistavan. Kun nyt on rohkaistuttu uusien makrotalouteen liittyvien monetarististen  (EKP) ja finanssipoliittisten (Euroopan Komissio)  välineiden käyttöön, tämä "kultainen sääntö" vapauttaisi Valuuttaunionin jäsenvaltiot auttamatta vanhentuneeksi käyneestä säästöpolitiikasta ja "mustan nollan" tavoittelusta talouspolitiikassaan. Tämä liittyy myös olennaisena kysymyksenä paljon puhuttuun vakauden tavoitteluun, joka ei onnistu ilman julkisen talouden, investointien ja palvelujen samanaikaista nostamista.  

Peter Bofinger:

"Pandemian aikana julkisen talouden tila on heikentynyt merkittävästi kaikissa maissa. Kansainvälisen valuuttarahaston ennusteiden mukaan useissa euroalueen jäsenvaltioissa vuonna 2021 velan suhde bruttokansantuotteeseen on noin kaksinkertainen (Belgia, Ranska, Espanja ja Portugali) tai jopa kolminkertainen (Italia, Kreikka) verrattuna Maastrichtin sopimuksessa asetettuun   60 sentin enimmäismäärä /henkilö. (Kuvio 1)

Nämä suuret velat aiheuttavat valtavia haasteita finanssipolitiikalle jäsenvaltioissa. Joulukuussa 2011 voimaan tullut ns. '' Six pack '' velvoittaa heidät vähentämään nykyisen velkansa ja 60 prosentin vertailuarvonsa eroa 20: llä vuodessa. Kuten Euroopan finanssilautakunnan laskelmat osoittavat , vaatimus tuoda velka tämän rajan alle kahden vuosikymmenen aikana merkitsee suurta budjettijäämää.

Verrattaessa näitä lukuja keskimääräisiin ensisijaisiin ylijäämiin, joita erittäin velkaantuneet euroalueen jäsenvaltiot pystyivät saavuttamaan vuosina 2014--2019, on selvää, että vaadittu velan vähentäminen voidaan toteuttaa vain julmilla säästöillä (taulukko 1).

Viime vuosikymmenen kokemus osoittaa, että julkisen talouden vakauttamisella on kielteinen vaikutus julkisiin investointeihin, koska tällaisia ​​menoja on helpompi leikata kuin sosiaalimenoja tai julkisen sektorin palkkoja (kuvio 2).

Tulos ei ole yllättävä, koska julkisilla investoinneilla ei ole merkitystä vakaus- ja kasvusopimuksen puitteissa. Sääntökirjan ankkuri on julkisen bruttovelan suhde bruttokansantuotteeseen - julkisen taseen velkojen ottaminen huomioon ilman viittausta julkiseen pääomakantaan varojen puolella. Kolmen prosentin budjettivaje ei myöskään rajoita julkisia investointeja. Kuten EFB huomauttaa , niin sanottuun investointilausekkeeseen, joka antaa jonkin verran liikkumavaraa velkarahoitteisille julkisille investoinneille ja johon on harvoin vedottu lähinnä siksi, että se vaatii negatiivisen kasvuennusteen tai 'tuotantokuilun' alle 1,5 prosenttia potentiaalisesta BKT: sta .

Tämän seurauksena julkiset nettoinvestoinnit euroalueella ovat vuodesta 2012 lähtien olleet lähellä nollaa tai jopa sen alapuolella (kuvio 3). Se on ollut paljon pienempi kuin euroalueen ulkopuolisissa EU: n jäsenvaltioissa ja Yhdysvalloissa.

Tämän finanssipolitiikan palauttaminen Covid-19-kriisin poikkeuksellisen järjestelmän jälkeen tekisi mahdottomaksi rahoittaa valtavia julkisia investointeja, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen, pandemian seurausten ja digitaalisen muutoksen samanaikaisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Uudistuksen lähtökohta

Vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisen ilmeinen lähtökohta on julkisen velan 60 prosentin ankkuri. Se laskettiin EU: n jäsenvaltioiden keskimääräisenä velkasuhteena suhteessa BKT: hen vuonna 1990. Samalla menettelyllä voidaan laskea 70 prosentin viitearvo vuodelle 2000, 86 prosenttia vuonna 2010 ja 101 prosenttia vuodelle 2020. .

Akateemiset taloustieteilijät eivät ole kyenneet saamaan tieteellisesti vertailuarvoa, jonka näyttöön perustuvan talouspolitiikan olisi noudatettava. Merkittävä esimerkki oli Reinhartin ja Rogoffin vuoden 2010 paperi, jossa yritettiin vahvistaa 90 prosentin viitearvo, mutta sen havaittiin kärsivän "vakavista virhelaskelmista". Vuoden 2014 IMF: n valmisteluasiakirjassa todettiin:

Tuloksemme eivät tunnista selkeää velkakynnystä, jonka ylittyessä keskipitkän aikavälin kasvunäkymät ovat dramaattisesti vaarantuneet. Päinvastoin, velan ja keskipitkän aikavälin kasvun välinen yhteys heikkenee melko heikosti korkealla velkaantumisasteella, etenkin kun verrataan maan ikätovereiden keskimääräistä kasvutasoa.

Tämän epäselvyyden seurauksena entinen IMF: n pääekonomisti ja kollegat ovat äskettäin ehdottaneet finanssisääntöjen korvaamista "finanssiperiaatteilla": 

Se, onko velalla vaarana tulla kestämättömäksi, ei riipu pelkästään velan ja alijäämän tasosta, vaan useista epävarmoista taloudellisista ja poliittisista tekijöistä. Jopa monimutkaisilla finanssipolitiikkasäännöillä ei voida ottaa huomioon tätä epävarmuutta, koska on mahdotonta ennustaa ja määritellä asiaankuuluvia ennakoimattomia ennakkoon. Säännöt johtavat varmasti virheisiin, jotka rajoittavat finanssipolitiikkaa joko liikaa tai liian vähän.

Keskeinen päätös euroalueen jäsenille on, ovatko he halukkaita luopumaan "Six-Packin" velan vähentämistä koskevasta säännöstä tai heikentämään  sitä merkittävästi. Uusi sääntö saattaa lyhentää sopeutumisaikaa 50 vuoteen tai sama tavoite voidaan saavuttaa harkinnan mukaan siten, että Euroopan komissio ja EU: n neuvosto päättävät maakohtaisista keskipitkän aikavälin velkatavoitteista.

Kultainen sääntö

Korkotasosta ja arvioidusta nimellisestä kasvuvauhdista riippuen tällaiset velkatavoitteet voivat jättää tilaa ensisijaisille alijäämille. Sen varmistamiseksi, että tätä finanssipolitiikkaa käytettiin investointeihin, lähestymistapaa olisi täydennettävä kultaisella säännöllä. Tällaisella säännöllä - käsityksellä, että julkisella lainalla tulisi rahoittaa investointeja, ei pelkästään päivittäisiä menoja - on etuna velkasääntöihin nähden, että se on yleisesti hyväksytty taloustieteilijöiden keskuudessa. Jopa konservatiivinen Saksan talousasiantuntijaneuvosto, kehittäessään maan velkajarrua ( Schuldenbremse ) vuonna 2007, sisälsi nimenomaisesti kultaisen säännön.

Kultaiseen sääntöön liittyvistä eduista ja ongelmista on keskusteltu intensiivisesti . Suurin ongelma on sijoituksen asianmukainen määritelmä. Pitäisikö se määritellä bruttoksi vai nettoksi? Pitäisikö se rajoittaa "tiiliin ja laastiin" vai määritelläkö se kattavammin "tulevaisuuteen suuntautuvina" investointeina - mukaan lukien julkiset menot koulutukseen ja perheisiin, parempiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan?

Käytännössä julkiset investoinnit voitaisiin määritellä nettoinvestoinneina, joihin lisätään kaikki koulutukseen, ilmastonmuutokseen, digitalisaatioon sekä tutkimukseen ja kehitykseen liittyvät menot, jotka ylittävät vuosien 2014--2019 keskiarvon. Menojen luokitteleminen kultaisen säännön alaiseksi edellyttää erillisen kansallisen finanssipolitiikan hyväksyntää.

Tällaisissa puitteissa menosäännöllä voi olla tärkeä rooli - itse asiassa monet finanssipolitiikan uudistusehdotukset suosivat sitä . Konkreettisen menopolun muodostamiseksi on kuitenkin ensin määriteltävä oikea tavoite velkatasolle. Silloin kultainen sääntö voi varmistaa, että mahdollista alijäämätilaa käytetään laajasti määriteltyihin julkisiin investointeihin."

Tietoja Peter Bofingeristä

Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen.

Kuinka raha syntyy? Mitä on kasvu?

 Ekonomisti Ann Pettifor puhuu tässä videossa rahan olemuksesta ja kasvusta. 

Kuinka raha syntyy?

Maailmalla 95% ja ja USA:ssa jopa 99 % rahasta syntyy pankkien toimesta ja useimmiten spekulointitarkoituksiin. Pettiforin mielestä rahaa pitäisi luoda yhteiseen hyvinvointiin ja yhteisiin tarpeisiin. Rahaa riittää pankeille ja jopa asevarusteluuhn, mutta yhteisiin tarpeisiin sitä ei Britanniassakaan näytä riittävän. Ann Pettiforin argumentti on että rahaa voidaan luoda ja sitä pitää luoda riittävästi myös kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin.

Yleinen käsitys on että raha yhteisiin tarpeisiin tulee verotuksella, mikä ei ole totta. Verotus on seurausta ja mahdollisuus sen jälkeen kun rahaa on ensiksi luotu. Verottaminen on siten mahdollista sen jälkeen kun yksityinen sektori tai valtio ovat investoineet. Tavalinen arkikokemus osoittaa tämän ymmärrettävästi. Kun olet saanut työpaikan ja saat ensimmäisen kuukausipalkkasi, sinua verotetaan siitä ja valtio saa verotuloja. Verotus on siis seurausta jo sitä ennen tehdyistä investoinneista. Ne on puolestaan tehty lainaamalta pankeilta rahaa ja laittamalla investointi liikkeelle; lainaaminen on siis tässä mielessä hyvä asia. 

Kasvaako raha puussa?

Juuri äskettäin UK laski liikkeelle joukkovelkakirjalainan, jota kansainväliset yritykset voivat ostaa. Muutamassa tunnissa tätä joukkovelkakirjaa merkittiin kuusinkertainen määrä, mikä osoittaa että yksityinen sektori haluaa lainata USA:lle tai Britannialle suorastaan epätoivoisella vimmalla rahaa. Miksi juuri valtiolle? Siksi että esimerkiksi Britannian joukkovelkakirjojen takana on 30 miljoonaa veronmaksajaa. Britanniassa on hyvä verotusjärjestelmä ja siksi valtion joukkovelkakirjalainat on turvallisin tapa sijoittaa rahaa. Valtion turvana on itsenäinen keskuspankki, joka on yksi valtion 'käsistä' talouden hoitamiseksi. Englannin keskuspankki ei ole yksityinen vaan kansalliseksi vuonna 1947 perustettu rahalaitos, seurauksena vuonna 1929 suurta talouskriisiä. Se voi myöskin omalta osaltaan helpottaa lainarahan käyttöä ostamalla markkinoilta edelleen näitä joukkovelkakirjalainoja ja pitää samalla niiden korkotasoa alhaisena. 

Täten hallitus voi investoida tarpeelliseksi katsottuihin hankkeisiin, luoda niihin työpaikkoja ja saada tätä kautta lisääntyvässä määrin tuloja. Kansalaiset siis suorastaan kantavat aktiivisuudellaan rahaa hallitukselle. Tällä rahalla on mahdollista maksaa otettua lainaa takaisin ja luoda edelleen uusia investointeja ja työpaikkoja.

Myös yksityinen sektori, markkinat voivat investoida ja luoda edellytyksiä lisääntyvälle voitontavoittelulle. Näin on käynyt mm. Lontoon asuntomarkkinoilla, jossa uusien asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin. Lainarahan käyttäminen spekulointiin tarkoittaa juuri sitä, että sillä luotujen palvelujen, kuten asuntojen hinnat karkaavat tavallisen kasalaisen käsistä.

Pitäisikö julkisia investointeja vähentää vai lisätä?

Investoiminen julkisiin paleluihin kuten koulutuksen on ehdottoman tärkeää. Kun valtio investoi koulutuslaitokseen, siinä samalla luodaan työpaikkoja sekä rakennusvaiheessa että itse opetuksen toteuttamiseen - ja näistä töitä maksetaan sitten lisää veroa valtiolle. 

Valtion investoinnit 'moninkertaistavat' (multiplier) työpaikkojen luomisen ja veronmaksun kautta. Työpaikan saaneet ostavat myös yritysten tuotteita, tarjoavat yritykselle mahdollisuuden kasvattaa yritystä, maksavat tuotteista  liikevaihtoveroa. Investoiminen osakkeisiin ei luo välttämättä työpaikkoja lainkaan ja on siksi. Julkiset investoinnit koulutukseen, sosiaalitoimeen ja terveydenhoitoon luovat työpaikkoja ja maksavat tätä kautta takaisin niihin tehtyjä investointeja moninkertaistajien kautta takaisin. Väitteet että ei ole varaa tällaisiin ivestointeihin eivät siis voi pitää paikkaansa.

Kuinka kasvattaa taloutta?

Kasvulla luonnossa ymmärrämme sitä, että kun istutamme siemenen, se juurtuu, alkaa kasvaa ja tuottaa kasvun kautta meille sille ominaista hyvää ja kuolee sitten pois. OECD:n ja brittiläisen Financial Timesin journalistin Samuel Brittenin mukaan taloudellinen kasvu on matemaattista, eksponentiaalista tästä ikuisuuteen. Talousajattelu seuraa yleensä tätä kaavaa odottaen kasvun jatkuvan ikuisuuteen, mikä on kuitenkin harhaluulo. 

Kuluttajina me olemme osa luontoa ja jossakin vaiheessa kuolemme pois. Meidän ei pitäisi koskaan ajatella kasvua matemaattisena suureena, korkojen tuottona tai liian korkeana tai matalana inflaationa. Meidän tulisi ajatella, että jos työttömyys kasvaa liian suureksi, sitä on hillittävä lisäämällä taloudellista kasvua. Ylipäätään meidän pitäisi nähdä kasvu luontoon suhteutettuna rajallisena arvona eikä matemaattisena, eksponentiaalista kasvua merkitsevänä arvona.

Ovatko ihmiset tärkeämpia kuin taloudellinen kasvu?

Meidän tulisi asettaa sekä ihmiset mutta myös luonto taloudellisen kasvun ytimeen. Ekonomisteilla on sokea piulkku katsannossaan ekologiseen todellisuuteen. Näin äskettäin piirroksen jossa kuvattiin taloudellista kasvua ja öljyntuotantia viimeisen sadan vuoden aikana - niiden käyrät nousivat koko ajan samassa suhteessa. Jos jatkamme tätä eksponentiaalisen kasvun käyrää, tulemme tuhoamaan sekä ekosysteemin että ihmiskunnan. Sitä ei pitäisi talouden nimissä tehdä.

_____

Ann Pettifor (s. helmikuuta 1947) on brittiläinen ekonomisti, joka neuvoo hallituksia ja järjestöjä. Hän on julkaissut useita kirjoja. Hänen työnsä keskittyy maailmanlaajuiseen rahoitusjärjestelmään , valtionvelan uudelleenjärjestelyihin , kansainväliseen rahoitukseen ja kestävään kehitykseen . Pettifor tunnetaan parhaiten ennustamalla oikein vuosien 2007–2008 finanssikriisi . Hän oli yksi Jubilee 2000: n velkojen peruutuskampanjan johtajista .

Hän on Key Research in Macroeconomics (PRIME) -verkoston taloustieteilijöiden verkosto, joka tutkii keynesiläistä rahateoriaa ja -politiikkaa , kunniatutkija Lontoon yliopiston Cityn poliittisen talouden tutkimuskeskuksessa (CITYPERC), [1] poliittisen politiikan puheenjohtaja talouden tutkimuskeskuksen neuvottelukunta at Goldsmithsin , [2] fellow New Economics Foundation , johtaja ajosta Internationalin ja edunvalvoja PREP säätiön moniarvoisen taloustieteen . [3] Pettifor on Green New Deal -ryhmän jäsen, joka edustaa taloustieteilijöitä, ympäristönsuojelijoita ja yrittäjiä.

_______________

29.11. 2020

Jyrki moi! Kiitos Ann Pettifor -linkistä, jonka videon katselin huolellisesti läpi ja  tein sisällöstä muistiinpanoja. Ann Pettifor edustaa tässä hienosti jälkikeynesiläistä talousajattelua, jonka mahdollisuuksia olen itsekin ollut viime aikoina avaamassa. Hän kuvaa talousajattelun uudistamisen mahdollisuuksia yhteyttä kasvun teoriaan. Talouskasvu ei voi olla loputtomiin eksponentiaalia vaan sillä on omat luonnon ja ekologian  sanelemat reunaehtonsa. Jos ajattelen tätä suhteessa Euroopan Unioniin ja nyt riidan alaisena olevaan Korona-kasvupakettiin, voi vain todeta etä se on ensimmäinen yritys käyttää yhteisön tasolla  finanssipoliittista päätksentekoa  uusien resurssien synnyttämiseksi. EKP on tehnyt tätä jo kuusi vuotta ja Suomenkin markkinoiden hyväksi yli 50 miljardin edestä. Sekä EKP:n että Euroopan Komission rahoitusyritykset kilpistyvät Euroopan Unionin peruskirjan  markkinaehtoiseen lähestymistapaan. Euroopan Unioni ei voi tukea keskuspankille luonteenomaisella tavalla  jäsenvaltiotia, koska se onkonsolidoidussa peruskirjassa nimenomaan kiellety. Tässä EU törmää omalta osaltaan 'oikeusvaltioperiaatteeseen'. Suomi haluaisi todennäköisesti EU-rahoituksen takaavan nyt Korona-pandemian johdosta tehtyä huimaa velanottoa, mutta sääntöjen mukaan se on oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti ehdottomasti kiellettyä. Suomen tiukka oikeusvaltioperiaatetulkinta tulee osaltaan johtaman siihen, että Euroopan Unionin peruskirjaa on muutettava. Kuinka se voisi konsensus-periaatteella toteutua - siihen ei ole vastauista näkyvissä... https://leonardodaverde.blogspot.com/2020/11/kuinka-raha-syntyy.html

30.11. 2020

Koska siat lentävät? 

MMT-professori Bill Mitchell kirjoittaa 30.11. 2020 blogissaan pitkän ja perusteellisen analyysin Euroopan Unionin demokraattisen legimiteetin puutteista,. Euroopan Unionin ja EKP:n tapa tulkita perussopimusten sisältöä muopdostaa demokraattisen legimiteetin 'villin lännen'. Blogikirjoituksen avauskappaleessa hän toteaa: 

" EKP: n toimet ovat kuin villi länsi ja demokraattisen legitimiteetin ulkopuolella. Luin viime viikolla erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka tekivät kaksi hollantilaista tutkijaa - EKP, tuomioistuimet ja kysymys demokraattisesta legitiimiydestä Weissin jälkeen - joka julkaistaan Common Market Law Review -lehdessä (osa 57, nro 6, 2020). Siinä tarkastellaan tapaa, jolla EKP: n poliittiset toimet ovat ylittäneet Maastrichtin sopimuksen alkuperäisen tarkoituksen ja ovat nyt ristiriidassa demokraattisen vastuun kanssa. Vaikka kirjoittajat ehdottavat tapoja puuttua demokratiavajeeseen, olen skeptinen. Pohjimmiltaan perustamissopimukseen on tehtävä perusteellinen muutos ja tavoitteena todelliseen Euroopan hallitukseen liitetyn liittovaltion finanssipoliittisen kapasiteetin luominen. Vasta sitten siat saattavat lentää!