Paperitiikeri ryöstöparoonina

 Ryöstöparoonien paluu; se on samalla taistelua moninapaista maailmanjärjestystä vastaan. USA yrittää eristää Kiinaa, mutta taitaakin tulla itse eristetyksi. Tällä videolla Geopolitical Economy-ajatuspajan johtaja Ben Norton haastattelee ekonomisti Michael Hudsonia. Hän on kirjoittanut USAsta kirjan "Superimperialism - the economic Strategy of American Imperialism", jonka analyysia haastattelu seuraa.

Sisäpolitiikassa Trump pyrkii eroon valtiosta ja sen palveluista tavoitteena korvata kaikki yritystoiminnalla. Se selittää myös superrikkaiden yritysjohtajien näkyvän mukanaolon Trumpin virkaanastujaisissa. "Make America Great Again" tarkoittaa Amerikkaa ilman suurta valtiota, joka ajetaan alas tilan luomiseksi yritystoiminnalle. 

Kiinan strategia on ollut toinen. Kiina ei ole halunnut ostaa tai kansallistaa yrityksiä, mutta on rahoittanut "rahaa painamalla" yhteisten palveluiden kannalta tärkeää yritystoimintaa. Palkkataso on matala, mutta sitä täydentävät kaikille tarkoitetut julkiset palvelut.

Ulkopolitiikassa MAGA-ohjelma ei tarkoita vastavuoroisuuteen perustuvaa kaupankäyntiä - kuten Kiina tekee - vaan Amerikka haluaa kaiken. Huippukorkeiden tariffien tarkoituksena on yksinkertaisesti pelotella USA:n kanssa kauppaa käyvät maksamaan kynnysrahoja kaupankäynnin jatkumiseksi. Amerikan jälkiteollinen tietoyhteiskunta on kuitenkin hyvin haavoittuvainen, koska siltä puuttuu teollisen ajan tuotantoketjut ja Saksan tapaan se on hyvin riippuvainen muualla maailmassa tuotetuista tuotteista. Näin ei ole Kiinan kohdalla, jolla maailman ytavarantoimittajana ovat tuotantoketjut kunnossa raaka-aineista aina korkeimman tason tuotteisiin. 

Videolla haastateltu taloustutkija ;ichael Hudson  puhuukin USAsta ainoana valtiona, joka on muuttanut kansainvälistä kaupankäyntiään aseistautumisen suuntaan. Aseena käytetään vahvaa luottamusta dollariin ja USA:n valtionvelkakirjoihin sekä SWIFT-järjestelmää kansainvälisen kaupan transaktioissa. Kaikissa näissä USA pyrkii pakkokeinoin rahastamaan ja on tehnyt sitä jo vuosikymmeniä.

Kysymys on siis kahdesta erilaisesta, vastakkaisesta näkemyksestä kansainvälisessä kaupankäynnissä. Kiina - ja myös Venäjä - rakentavat moninapaista, valtioiden omien valuuttojen varaan rakentuvaa järjestelmää yhtäällä, USA:n palatessa pyrkimykseen yksinapaiseen "kaikki itselle" järjestelmään.

Michael Hudsonin mukaan on mahdollista, että Kiina, Venäjä ja niiden kanssa muut BRICS.maat onnistuvat luomaan muutamassa vuosikymmenessä kansainvälisen kaupan järjestelmän, joka on täysin riippumaton USA:n monopolistisesta kansainvälisen kaupan toimintatavasta. Venäjän Keskuspankin luoma ja BRICS-maiden jo nyt hyväksymä järjestelmä perustuu Kiinan valuutan Yanin pohjalle rakennetulle vertailujärjestelmälle, tukilainoille oman kaupan kehittämiseksi globaalin etelän valtioissa, Kiinan mahtavalle Belt and Road projektille ja jopa tavaravaihdon hyväksymiselle kahdenvälisen kaupan toteutustavaksi samaan tapaan kuin mitä vielä 180-luvulla tehtiin Suomen ja Neuvostoliiton välisessä kaupankäynnissä. Tarkoitus on täysin irtautua SWIFT-järjestelmästä, jonka puitteissa rangaistaan ja luodaan riippuvuuksia kauppasuhteiin.

Paluu juurisyihin Ukrainan sodassa

Hannu Ikonen välitti Facebookissa Atte Blomin linkittämän ja alunperin Petteri Hiienkosken julkaiseman ja kääntämän Kupermanin kirjoituksen , jonka perusväittämä on se että presidentti Donald Trump on  oikeassa asettuessaan Venäjän puolelle Venäjän ja Ukrainan aseellisessa konfliktissa, jonka juurisyy on NATOn laajentumispyrkimys ja erityisesti kysymys Ukrainan NATO-jäsenyydestä, josta ehdottomasta vaatimuksesta USA on nyt presidentti Trumpin johdolla luopumassa. 

Tämä Kupermanin "narratiivi" on tärkeä siksi, että se kertoo mielestäni oikein tapahtumien kulun ja tukee myös omia muistikuviani tapahtumiin liittyvillä faktoilla täydennettynä. Vastassa on mm. Euroopan Unionin salaliittoteoriaan perustuva ja viimeisimpien varustelupäätösten perustana oleva narratiivi, jonka mukaan Venäjä muodostaa valloituspyrkimykjsineen uhan koko Euroopalle. Mitään todisteita Ukrainan NATO-jäsenyyspyrkimyksiin liittyvän konfliktin lisäksi ei tietääkseni ole olemassa. Tämän kirjoituksen julkaiseminen täällä ei tarkoita sitä, että olisin erityisen ihastunut Trumpin "MAGA"-politiikkaan sen muilla sektoreilla.

"TRUMP ON VALITETTAVASTI OIKEASSA UKRAINAN SUHTEEN"

The Hill julkaisi 18.3.2025 professori Alan J. Kupermanin kirjoituksen, joka käsittelee Ukrainan konfliktin taustoja ja sitä, miten Kiovan hallitus on suhtautunut sitoumuksiinsa. Kuperman toimii professorina Texasin yliopistossa Austinissa, jossa hän opettaa sotastrategiaa ja konfliktinhallintaa.

"Olen harvoin samaa mieltä presidentti Trumpin kanssa, mutta hänen viimeisimmät kiistanalaiset lausuntonsa Ukrainasta ovat enimmäkseen totta. Ne vaikuttavat järjettömiltä vain sen takia, että länsimaista yleisöä on ruokittu jatkuvalla disinformaatiolla Ukrainasta yli vuosikymmenen ajan. On aika korjata tämä asia kolmessa keskeisessä kohdassa, jotka valaisevat, miksi ukrainalaiset ja entinen presidentti Joe Biden – ei pelkästään Venäjän presidentti Vladimir Putin – ovat merkittävässä vastuussa sodan puhkeamisesta ja sen jatkumisesta Ukrainassa.

[1] Ensinnäkin – kuten äskettäin on dokumentoitu vastaansanomattomilla rikosoikeudellisilla todisteilla ja jopa Kiovan tuomioistuimen vahvistamana – Ukrainan oikeistomilitantit aloittivat väkivallan vuonna 2014. Tämä provosoi Venäjän ensimmäisen invaasion maan kaakkoisosaan, mukaan lukien Krimille. Ukrainalla oli tuolloin Venäjä-mielinen presidentti Viktor Janukovits, joka oli voittanut vapaat ja rehelliset vaalit vuonna 2010 maan kaakkoisosan etnisten venäläisten vahvalla tuella.

Vuonna 2013 hän päätti jatkaa taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa aiemmin suunnitellun Euroopan sijaan. Länsimieliset aktivistit vastasivat tähän pääkaupungin Maidan-aukion ja hallintorakennusten pääosin rauhanomaisella miehittämisellä, kunnes presidentti lopulta tarjosi huomattavia myönnytyksiä helmikuun 2014 puolivälissä. Tämän jälkeen he pääsääntöisesti vetäytyivät.

Silloin oikeistomilitantit alkoivat kuitenkin ampua aukiolla olevia Ukrainan poliiseja ja jäljellä olevia mielenosoittajia. Poliisi vastasi tulittamalla militantteja, jotka sen jälkeen väittivät valheellisesti, että poliisi olisi tappanut aseettomia mielenosoittajia. Tästä näennäisestä hallituksen tekemästä joukkomurhasta raivoissaan ukrainalaiset menivät pääkaupunkiin ja syrjäyttivät presidentin, joka pakeni Venäjälle saadakseen suojelua.

Putin vastasi tähän lähettämällä joukkoja Krimille ja aseita Kaakkois-Donbasin alueen etnisille venäläisille, jotka kokivat, että heidän maansa presidentti oli epädemokraattisesti syrjäytetty. Vaikka nämä taustatapahtumat eivät oikeuta Venäjän invaasiota, ne selittävät sen, että se tuskin oli "provosoimaton".

[2] Toiseksi, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky osallistui laajempaan sotaan rikkomalla Venäjän kanssa tehtyjä rauhansopimuksia ja hakemalla Naton sotilaallista apua ja jäsenyyttä. Sopimukset, jotka tunnetaan nimellä Minsk 1 ja 2, oli neuvoteltu hänen edeltäjänsä presidentti Petro Poroshenkon aikana vuosina 2014 ja 2015 taistelujen lopettamiseksi maan kaakkoisosassa ja uhanalaisten joukkojen suojelemiseksi.

Ukrainan oli määrä taata Donbasille rajoitettu poliittinen autonomia vuoden 2015 loppuun mennessä. Putin uskoi sen riittävän estämään Ukrainaa liittymästä Natoon tai toimimasta sen sotilastukikohtana. Valitettavasti Ukraina kieltäytyi seitsemän vuoden ajan täyttämästä tätä sitoumusta.

Zelenski jopa kampanjoi [presidentinvaaleissa] vuonna 2019 lupaamalla vihdoinkin panna sopimukset täytäntöön estääkseen uuden sodan. Voitettuaan vaalit hän kuitenkin luopui lupauksistaan. Hän oli ilmeisesti vähemmän huolissaan sodan riskistä kuin siitä, että näytti heikolta Venäjää kohtaan.

Zelenski sen sijaan lisäsi aseiden tuontia Nato-maista, mikä oli viimeinen pisara Putinille. Niinpä Venäjä tunnusti 21.2.2022 Donbasin itsenäisyyden, sijoitti sinne joukkoja "rauhanturvaamiseen" ja vaati Zelenskia luopumaan pyrkimyksestään saada Naton sotilaallista apua ja jäsenyyttä.

Kun Zelenski jälleen kieltäytyi, Putin laajensi sotilaallista hyökkäystään massiivisesti 24.2. Zelenski provosoi – tahallaan tai ei – Venäjän aggression, vaikka se ei tietenkään oikeuta Moskovan myöhempiä sotarikoksia.

[3] Kolmanneksi, myös Joe Biden vaikutti ratkaisevasti taistelujen kärjistymiseen ja jatkumiseen. Vuoden 2021 lopulla, kun Putin mobilisoi joukkoja Ukrainan rajalle ja vaati Minskin sopimusten toimeenpanoa, näytti ilmeiseltä, että ellei Zelenski anna periksi, Venäjä hyökkää ja muodostaisi ainakin maasillan Donbasin ja Krimin välille.

Ottaen huomioon, että Ukraina oli jo eksistentiaalisesti riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta avusta, jos presidentti Biden olisi vaatinut Zelenskia noudattamaan Putinin pyyntöä, näin olisi tapahtunut. Valitettavasti Biden sen sijaan jätti päätöksen Zelenskille ja lupasi, että jos Venäjä hyökkää, Yhdysvallat reagoisi "nopeasti ja päättäväisesti". Zelenski piti sitä vihreänä valona uhmata Putinia.

Jos Trump olisi ollut presidentti, hän ei todennäköisesti olisi antanut tällaista avointa shekkiä, eikä Zelenskillä ​​olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin panna Minskin sopimukset täytäntöön sodan estämiseksi. Vaikka Zelenski olisi edelleen kieltäytynyt ja provosoinut Venäjän hyökkäämään, Trump olisi evännyt häneltä rauhanneuvotteluja koskevan veto-oikeuden, jonka Biden piittaamattomasti hänelle antoi julistaessaan: "Ei ole mitään Ukrainaa koskevaa ilman Ukrainaa".

Tämä lupaus traagisesti rohkaisi Ukrainaa pitkittämään sotaa odottaen lopulta ratkaisevaa Yhdysvaltain sotilaallista apua, jota Biden kieltäytyi toimittamasta peläten sen eskaloituvan ydintuhoksi. Tällä tavoin Biden herätti vääriä toiveita Ukrainassa, turhaan jatkaen sotaa, jossa on kuollut tai haavoittunut satoja tuhansia pelkästään viimeisen kahden vuoden aikana ja jonka aikana rintamalinjat ovat siirtyneet alle prosentilla Ukrainan alueesta.

Rauhansopimuksen peruslinjat taisteluiden lopettamiseksi ovat ilmeiset, vaikka yksityiskohdista on vielä neuvoteltava. Trump ja Putin aloittivat neuvottelut tänään [18.3.2025] käymässään puhelinkeskustelussa. Venäjä jatkaa Krimin ja muiden kaakkoisten osien miehitystä, kun taas muu Ukraina ei liity Natoon, mutta saa turvallisuustakuut joiltakin länsimailta. Surullista on, että tällainen suunnitelma olisi voitu toteuttaa ainakin kaksi vuotta sitten, jos presidentti Biden olisi asettanut sotilaallisen avun ehdoksi sen, että Zelenski neuvottelee tulitauosta.

Sitäkin traagisempaa on se, että syntyipä sodan jälkeen millainen rauhansopimus tahansa, on se Ukrainalle huonompi kuin Minskin sopimukset, jotka Zelenski tyhmästi hylkäsi johtuen poliittisista ambitioistaan ja naiivista odotuksestaan, että Yhdysvaltain tuki jatkuisi pohjattomasti."

Atte Blomin kommentti

KOMMENTTI: Kuperman näyttää esittävän historialliset tapahtumat ainakin pääsääntöisesti oikein. Käsitykseni mukaan väitettä Venäjän sotarikoksista ei kuitenkaan ole voitu näyttää toteen. Myös näkemys, jonka mukaan Ukraina saisi lopullisessa rauhansopimuksessa "joiltain länsimailta" turvallisuustakuut, on erikoinen. En näe perusteita tälle oletukselle. 

Kupermanin näkemyksestä, jonka mukaan Biden kieltäytyi toimittamasta Kiovan hallitukselle "ratkaisevaa sotilaallista apua", saa sen käsityksen, että Yhdysvalloilla olisi ollut vielä jotain, minkä avulla Venäjä olisi ollut mahdollista voittaa. Mielestäni tällaista "ratkaisevaa apua" ei ole olemassa.

Kuperman sivuuttaa sen, että Yhdysvaltain tavoite on ollut laajentaa Nato Ukrainaan, jota se on varustanut sotaa varten vuodesta 2014 lähtien. Ellei Biden olisi itsepintaisesti pitänyt kiinni Naton huippukokouksessa huhtikuussa 2008 tehdystä päätöksestä, että Ukrainasta tulee sotilasliiton jäsen, Venäjä tuskin olisi aloittanut sotilaallista erikoisoperaatiota.

Lisäisin Kupermanin kuvaukseen sen, että sotilaallisen erikoisoperaation alkamista edeltävinä päivinä Kiovan hallitus kiihdytti Itä-Ukrainan ns. separatistialueiden pommituksia. Se oli välitön syy operaation alkamiselle.

Käsitykseni mukaan sitä tuskin kuitenkaan voi kutsua "massiiviseksi". Siihen osallistui arvioiden mukaan vain noin 40 000 sotilasta. Tarkoitus oli painostaa Kiovan hallitus neuvotteluratkaisuun. Se toteutuikin Istabulin sopimuksessa, mutta Zelenski vetäytyi siitä Bidenin ja brittipääministeri Boris Johnsonin  vaatimuksesta.

Kupermanin kirjoitus muistuttaa siitä, että Kiovan hallitus on se, joka on rikkonut tulitaukosopimuksia, vaikka Zelenski on syyttänyt siitä Putinia. Venäjällä ei tämän takia ole halua suostua tulitaukoon, jota Kiovan hallitus voisi käyttää varustautumiseen.

Populistit pääsevät valtaan – tässä on syy, miksi demokratia epäonnistuu

Tyytymättömät äänestäjät ja vanhentuneet järjestelmät ruokkivat populismin nousua. Voivatko rohkeat uudistukset palauttaa luottamuksen liberaaliin demokratiaan? Aikaisempi Social Europen päätoimittaja  Henning Meyer keskustelee Mark Blythin kanssa 17 tammikuuta 2025

Henning Meyer:  Mark Blyth, kiitos paljon, että liityit seuraani tänään. Olemme täällä keskustelemassa Trumpin toisen puheenjohtajuuden maailmanlaajuisista seurauksista, erityisesti Euroopan unionin kannalta, poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa olemme – tai kohtaamme itsemme pian. Aloitetaan Trumpin "Amerikka ensin" -agendasta. Miten näet tämän kauppapolitiikan kannalta ja mitä häiriöitä tämä voi aiheuttaa EU:lle? Vielä tärkeämpää on, miten EU:n pitäisi toimia näiden riskien vähentämiseksi?

Mark Blyth:  Kiitos, Henning. No, EU:lla on ollut neljä vuotta aikaa valmistautua tällaiseen – tai ainakin laatia valmiussuunnitelmia. Mutta tämä on nyt tilanne: monet näyttivät olettavan, että Trumpin valinta vuonna 2016 oli poikkeama. Tämä oletus oli virhe. Trumpismi ei ole sattuma; se on uusi normaali.

Näen tämän heijastuvan myös Euroopassa. Isossa-Britanniassa Brexitin arkkitehdin johtama Reform on saamassa vauhtia. Ranskassa Marine Le Penin National Rally voisi hyvinkin nousta johtavaksi puolueeksi. Itävallan politiikka on muuttumassa, ja jopa Saksan AfD, vaikka se on maantieteellisesti rajoitettu, korostaa laajempia suuntauksia. Silti Euroopassa vallitsee jatkuva kieltäminen – uskomus, että populismi on ohimenevä vaihe. Tämä omahyväisyys on jättänyt EU:n huonosti valmistautumaan siihen mitä seuraa.

Haastetta pahentaa Trumpin presidentinkauden pelkkä arvaamattomuus. Hänen hallintonsa on täynnä henkilöitä, jotka suoraan sanottuna näyttävät aikovan vastustaa Eurooppaa. Ja sitten on Trump itse – jokerimerkki. Ei ole mielikuvituksen yläpuolella, että hän voisi julistaa kansallisen hätätilan kyseenalaisin perustein tai ryhtyä rajuihin toimiin, joita emme voi vielä ennakoida.

Henning Meyer:  Tämä arvaamattomuus on hämmentävää. Näyttää siltä, ​​​​että jopa Yhdysvalloissa on vähän selvyyttä siitä, mitkä Trumpin prioriteetit ovat ensimmäisenä päivänä.

Mark Blyth:  Aivan. Kukaan ei tiedä. Ensimmäiset päivät voivat tuoda toimeenpanomääräysten myrskyn, luoden kaaoksen, jonka selvittäminen kestää viikkoja tai kuukausia. Pahimmassa tapauksessa voisimme nähdä hänen horjuttavan instituutioita, kuten Natoa tai ryhtyvän yksipuolisiin toimiin Ukrainan sodan lopettamiseksi. Miten se kävisi – varsinkin ilman Natoa – se jää arvattavaksi.

Kauppa on toinen alue, jota kannattaa seurata. Aikaisemmin Trumpin suuttumus kohdistui Saksan autojen vientiin. Mutta koska Euroopan autoteollisuus on nyt Kiinan kilpailun ja sähköajoneuvoihin siirtymisen paineen alaisena, se on vähemmän huolestuttava. Tariffit kuitenkin? Ne voivat kohdistaa keheen tahansa mistä tahansa syystä. Täällä ollaan kartoittamattomilla vesillä.

Henning Meyer:  Entä Trumpin kotimainen koalitio? Se vaikuttaa hauraalta, varsinkin kun otetaan huomioon jännitteet MAGA-liikkeen ja teknologiamiljardöörien välillä – kaksi ryhmittymää, jotka auttoivat hänet palaamaan virkaan. Voivatko nämä jakautumiset suistaa hänen agendansa?

Mark Blyth:  Se on mielenkiintoinen dynamiikka. Tarvitseeko Trump todella vakaata koalitiota? Hän on osoittautunut taitavaksi väistämään vastuullisuutta ja pelaamaan takaisin tukikohtaansa. Hänen mielestään hänen uudelleenvalintansa on mandaatti, ja hän on ollut avoin tavoitteistaan: joukkokarkotukset ja tullit.

Jos yritämme ymmärtää näitä käytäntöjä, on olemassa teoreettinen kehys, johon tämä sopii. Ote Michael Pettisin ja Matthew Kleinin argumentti kirjassaan  Trade Wars Are Class Wars ; he väittävät, että globalisaatio hyödyttää suhteettomasti suuria yrityksiä samalla kun heikentää työntekijöiden toimeentuloa. Trumpin tiimille Yhdysvallat rakenteellisena maahantuojana – rakentuen Itä-Aasiasta, Saksasta ja Euroopasta peräisin oleviin tuotteisiin – edustaa strategista heikkoutta. Talouden tasapainottaminen vähentämällä tuontia, kannustamalla kotimaista tuotantoa ja kiristämällä työmarkkinoita maahanmuuttorajoituksilla voisi teoriassa luoda omavaraisemman USA:n.

Mutta tässä on ongelma: vaikka näitä ideoita on esitetty, niiden takana ei ole johdonmukaista strategiaa. Se kaikki on improvisaatiota, mikä tekee tulosten ennustamisesta entistä vaikeampaa.

Henning Meyer:  Mitä EU:n johtajien pitäisi tehdä valmistautuakseen? Ursula von der Leyenin toinen komissio on juuri aloittanut toimikautensa, eikä panokset voisi olla suuremmat.

Mark Blyth:  EU:n on ajateltava strategisesti. Se ei voi eristää itseään Yhdysvalloista, mutta sen on valmistauduttava vastakkaisempaan transatlanttiseen suhteeseen. Tämä tarkoittaa investoimista kestävyyteen – olipa kyse puolustuksesta, energiasta tai kaupasta. Suhteiden vahvistaminen muiden globaalien kumppaneiden kanssa, erityisesti Aasiassa, voisi myös auttaa monipuolistamaan Euroopan taloudellisia yhteyksiä.

Ennen kaikkea EU:n on voitettava sisäiset jakautumisensa. Trumpin arvaamattomuus koettelee Euroopan yhtenäisyyttä. Jos jäsenvaltiot eivät pysty muodostamaan yhtenäistä rintamaa, ne ovat haavoittuvia suhteessa "hajota ja hallitse" -taktiikkaan. EU:n ei pitäisi ajatella pelkästään riskien lieventämistä, vaan myös itsensä vahvistamista omana geopoliittisena toimijana.

Henning Meyer:  Ja mitä tulee ajoitukseen, milloin luulet saavamme selkeämmän kuvan siitä, mitä tämä puheenjohtajakausi merkitsee EU:lle ja maailmalle?

Mark Blyth:  Odotan USA:n uuden hallinnon ensimmäisen viikon tuovan tulvan toimeenpanomääräyksiä. Tammikuun loppuun mennessä meillä on parempi käsitys Trumpin prioriteeteista ja siitä, kuinka pitkälle hän on valmis menemään. Mutta todellinen testi tulee seuraavien kuukausien aikana, kun EU arvioi, pystyykö se sopeutumaan ja reagoimaan tehokkaasti – vai jääkö se umpikujaan, jossa se oli vuonna 2016.

Henning Meyer:  Mitä EU:n pitäisi mielestänne tehdä valmistautuakseen strategisesti ja suojellakseen etujaan?

Mark Blyth:  Ensimmäinen asia olisi kaksinkertaistaa EU:n budjetti – vaikka se olisi tietysti hyvin epäsuosittua. EU tarvitsee kuitenkin verotuksellista liikkumavaraa, panostaa tiettyihin toimiin ja vahvistaa yhtenäisyyttään. Esimerkiksi Italiaa ja Unkaria on estettävä tekemästä sivusopimuksia. On oltava yksimielinen kanta esimerkiksi seuraamuksiin. Jos pakotteet ovat käytössä, on välttämätöntä arvioida niiden tarkoitus ja tavoite. Jos ne vaarantavat esimerkiksi Euroopan autoteollisuuden, voidaan harkita vastavuoroisia toimenpiteitä Yhdysvaltoja vastaan, vaikka tehokkaiden kohteiden löytäminen onkin hankalaa.

EU on nyt voimakkaasti riippuvainen amerikkalaisesta nesteytetyn maakaasun tuonnista Ukrainan kriisin vuoksi, mikä antaa Yhdysvalloille nostavan vipuvaikutuksen. Painopiste olisi oltava sellaisten strategisten alojen tunnistamisessa, jotka ovat kriittisiä Euroopan pitkän aikavälin etujen kannalta. Kestääkö Eurooppa mahdolliset tullit? Olisiko autotuotannon siirtäminen Yhdysvaltoihin todella haitallista vai voisiko se luoda mahdollisuuksia? Ehkä tämä on Euroopalle tilaisuus tasapainottaa omaa talouttaan ja vähentää liiallista riippuvuutta viennistä.

Henning Meyer:  Mainitsitte aiemmin EU:n sisäiset jaot. Unkarin Orbánin ja Italian Melonin kaltaisten johtajien kanssa on vaikea löyutää tietä, miten EU voi yhdistyä. Miten tämä vaikuttaa laajempaan turvallisuus- ja puolustusintegraatioon?

Mark Blyth:  Vahvempi keskittyminen turvallisuuteen ja puolustukseen on sekä tarpeellista että myöhässä. Haasteena on kuitenkin määritellä, mitä vastaan ​​Eurooppa puolustaa. Onko se vain venäläistä revansismia? Ihan perusteltua. Mutta suuri osa tästä liittyy myös Kiinaan liittyviin huolenaiheisiin. Samanaikaisesti Eurooppa ei halua, että Yhdysvallat pakottaa sen omaksumaan liian haukkamaisen asenteen Kiinaa kohtaan. Tämä jättää EU:n epävarmaan asemaan, sillä se rapauttaa sisäistä voimaa samalla kun se navigoi yhä haurastuneemmissa ulkosuhteissa. Eurooppa joutuu neuvottelemaan "penkin ja seinän"  välissä.

 Henning Meyer:  Monet ihmiset uskoivat virheellisesti, että vuosi 2016 oli poikkeama. Mutta tämä on perustuslaillisesti Trumpin toinen ja viimeinen kausi. Mitä tapahtuu MAGAlle Trumpin ulkopuolella?

Mark Blyth:  MAGA ei ole vain Trumpista lähtöisin; se on osa laajempaa luottamuksen romahdusta keskustan puolueita ja perinteisiä instituutioita kohtaan. Vuosikymmeniä kestänyt huono taloushallinto rahoituskriisistä säästöpolitiikkaan on murentanut uskoa järjestelmään. Esimerkiksi maahanmuutto on ollut valtava huolenaihe Euroopan väestölle. Vuosien ajan politiikan eliitti hylkäsi nämä huolenaiheet ja leimaa jokaisen ne esiin nostaneen rasisteiksi. Tuo ylimielisyys lisäsi vastareaktiota oikealta.

Tämä tyytymättömyys ei myöskään rajoitu Yhdysvaltoihin; se on globaalia. Vierailin äskettäin kotikaupungissani Dundeessa Skotlannissa. 1980-luvulla se oli vaikeuksissa, mutta pääkadulla oli edelleen vaurauden tunne. Nykyään kolmasosa keskustan myymälöistä on laudoitettu. Tällaisissa paikoissa ihmiset tuntevat itsensä hylätyiksi. Poliittiset johtajat ilmestyvät joka neljäs vuosi lupausten kanssa, mutta heidän todellisuutensa pysyy ennallaan. Tämä ahdinko - mitä NHS:ssä kutsutaan "paskaelämän syndroomaksi" - tukee populistisia hahmoja, kuten Nigel Faragea, jotka tunnustavat nämä turhautumiset, vaikka heidän ratkaisunsa olisivat virheellisiä.

Henning Meyer:  Onko kaikkien näiden haasteiden keskellä mitään syytä olla toiveikas?

Mark Blyth:  Tällä hetkellä on vaikea löytää optimismia. Mutta tässä on pitkän aikavälin näkemys: Amerikka on tekemässä suuren virheen kaksinkertaistamalla hiilen käytön. Ilmastonmuutos on fysiikan, ei politiikan ongelma. Joistakin takaiskuista huolimatta Eurooppa on siirtymässä kohti vihreää siirtymää. Tanskan ja Norjan kaltaiset maat osoittavat, että vihreää taloutta voidaan rakentaa myös hiilidioksidin varassa lyhyellä aikavälillä. Myös Kiina suhtautuu vakavasti vihreän teknologian hallitsemiseen.

Amerikan nykyinen tie saattaa tuoda lyhyellä aikavälillä voittoja, mutta pitkällä aikavälillä muu maailma siirtyy toiseen suuntaan. Euroopalla on tässä mahdollisuus. Jos se pystyy pitämään yllä tasapainoa – kuluttamaan enemmän, investoimaan infrastruktuuriin ja olemaan vähemmän riippuvainen viennistä – se voisi luoda kestävämmän talousmallin. Seuraava vuosikymmen tulee olemaan raastava, mutta jos haluamme selviytyä lajina, tämä on suunta, jota meidän on valittava.

Henning Meyer:  Mark, kiitos vielä kerran, että liitit kanssani keskustelemaan näistä kriittisistä asioista. Tämä keskustelu vaatii varmasti jatkoa lähitulevaisuudessa.

Tämä artikkeli on osa  ”EU Forward”  Social Europe -projektia, jota toteutetaan yhteistyössä Friedrich-Ebert-Stiftungin kanssa.

----

Mark Blyth on William R. Rhodes '57 kansainvälisen talouden professori ja kansainvälisten ja julkisten asioiden professori Watson Institute for International and Public Affairs -instituutissa, Brownin yliopistossa.

Euroopan ja "globaalin etelän" on yhdistettävä voimansa

WILLIAM DESMONTS 21.5.2024

- Social Europe -verkkolehden julkaisu

Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkainasettelun keskellä suurvaltoja voi hallita uudelleen rakennettu monenvälisyys.

Olemme tulleet pois ajanjaksosta, jolloin maailmaa hallitsi Yhdysvallat, josta tuli Berliinin muurin murtumisen jälkeen ainoa supervalta. Tätä ylivaltaa leimasi Yhdysvaltain vahva yksipuolisuus ja samaan aikaan monenvälisen järjestelmän heikkeneminen. Kiinan näyttävä nousu on tuonut meidät takaisin moninapaiseen maailmaan.

Näiden kahden jättiläisen vastakkainasettelu sisältää kuitenkin valtavia riskejä, vaikka todellinen talouksien irrottaminen ja paluu 1950-luvun tyyliin kylmään sotaan vaikuttavat mahdottomalta. Tämä umpikuja tarjoaa mahdollisuuden ehdottaa "globaalin etelän" maille liittoutumaa monenvälisen järjestelmän uudistamiseksi ja vahvistamiseksi. Tavoitteena olisi pitää suurvallat kurissa, jotta niiden vastakkainasettelu ei entisestään pahene, ja kohdata yhdessä ekologisen kriisin aiheuttamat suuret globaalit haasteet.

Länsimaissa on viime aikoina jatkuvasti valitettu siitä, että Kiinan nousu ja Venäjän toimet kyseenalaistavat toisen maailmansodan jälkeen luodun "sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen". Eikä voi olla epäilystäkään siitä, että Venäjän uudistetut keisarilliset tavoitteet Vladimir Putinin ja Xi Jinpingin Kiinan aikana vaarantavat maailmanrauhan ja heidän heikompien naapuriensa suvereniteettia. Näiden kahden johtajan ja heidän liittolaistensa Pohjois-Koreassa ja Iranissa täydellinen epäluottamus tai perusihmisoikeuksien kunnioittamisen puute on todellakin syy vakavaan huoleen Euroopassa ja muualla maailmassa. Mutta tämä ei oikeuta menneisyyden tulkitsemista jälkikäteen.

Yhdysvaltojen hallitsemalla maailmalla, kun se oli ainoa supervalta, ei todellisuudessa ollut juurikaan tekemistä monenväliseen järjestelmään ankkuroidun sääntöihin perustuvan järjestyksen kanssa. Syntynyt Yhdistyneet Kansakunnat ja siihen liittyvät organisaatiot ja niitä isännöinyt  USA New Yorkissa, on pitkään ollut yksi rajoituksillaan ​​YK:ta halveksivimpia . Se ei ole koskaan todella suostunut alistumaan yhteisiin monenvälisiin sääntöihin.

Amerikkalainen unilateralismi

Kieltäytymällä ratifioimasta Kioton pöytäkirjaa, joka hyväksyttiin vuonna 1997 osana YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta, Yhdysvallat hukkasi 20 vuotta maailmanlaajuisista ilmastotoimista. Päästäksemme umpikujasta meidän piti tyytyä vuoden 2015 Pariisin sopimukseen, jossa määrätään vain ei-sitovista toimenpiteistä ja jotka eivät selvästikään ole riittäviä . Useiden vuosien ajan Yhdysvallat on myös estänyt Maailman kauppajärjestön (WTO) toiminnan kieltäytymällä nimittämästä uusia tuomareita sen riitojenratkaisuelimeen, joka on tämän maailmankaupan sääntelykoneiston sydän.

Myös Yhdysvallat on johdonmukaisesti kieltäytynyt alistumasta Kansainvälisen tuomioistuimen lainkäyttövaltaan . Se ei myöskään ole ratifioinut Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamissopimusta, joten sen kansalaiset eivät myöskään ole sen lainkäyttövallan alaisia.

Vuonna 2017 Yhdysvallat erosi YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestöstä – lopetettuaan kaiken rahoituksen vuodesta 2011 lähtien Palestiinan liittymisen jälkeen – ja vuonna 2020 silloinen presidentti Donald Trump ilmoitti eroavansa Maailman terveysjärjestöstä. Joe Bidenin aikana Yhdysvallat kuitenkin palasi Unescon jäseneksi viime heinäkuussa – vastustaakseen Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa – ja WHO:n päätös kumottiin .

Dollarin globaali rahavoima on seurausta Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden vertaansa vailla olevasta koosta ja likviditeetistä. Mutta Yhdysvallat ei ole koskaan kannattanut vahvasti Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) valtuuksien ja resurssien laajentamista säätelemään maailman rahoitusta ja valuuttoja.

Lyhyesti sanottuna maailma, jota Yhdysvallat hallitsi muurin murtumisen jälkeen, oli amerikkalaisen yksipuolisuuden sanelemaa, jota vahvisti kiistaton sotilaallinen ylivoima . Sen huipentuma oli katastrofaalinen hyökkäys Irakiin vuonna 2003. Erityisesti peräkkäiset Israelin hallinnot ymmärsivät tämän selvästi, suosien liittoa amerikkalaisten kanssa  samalla kun he rikkoivat kansainvälistä oikeutta ja kohtelivat YK:ta vihollisena .

Mutta tämän herruuden perusta on katoamassa. Yhdysvaltojen taloudellista ja sotilaallista ylivoimaa uhkaa Kiinan nousu , 1,4 miljardin asukkaan maa, jota vastaan ​​330 miljoonan amerikkalaisen voi olla vaikea kilpailla tulevaisuudessa. Tästä johtuvat kasvavat jännitteet näiden suurvaltojen välillä.

Euroopan strateginen valinta

Tätä taustaa vasten eurooppalaiset joutuvat strategisen valinnan eteen: antaa siis  heilurin heilua USA:n tähänastisen yksipuolisen herruuden ja tulevan Kiinan yksipuolisen herruuden välillä, jota tukee Venäjä-Iran-Pohjois-Korea-akseli, tai toimia välittävänä voimana. yrittäen rakentaa aito monenvälinen järjestelmä. Tämän on kyettävä pakottamaan voimakkaimmat maat noudattamaan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen perussääntöjä .

Euroopan unioni on ollut pitkään erilainen kuin Yhdysvallat näissä asioissa. 1900-luvun kahden maailmansodan ja siirtomaavaltakuntien lopun jälkeen se ei koskaan pyrkinyt maailmanjohtajuuteen. Tänä päivänä eurooppalainen johtaja, joka puolustaisi tällaista kunnianhimoa, tuskin laukaisi muualla maailmassa muuta kuin huvittuneita hymyjä tai kohotettuja kulmakarvoja (vaikka muutamat nostalgiset ranskalaiset tai brittiläiset poliitikot saattavat vielä joskus vaalia sellaista toivoa). Kukaan ei enää pelkää eurooppalaista maailmanvaltaa.

EU on perustamisestaan ​​lähtien aina ollut monenvälisen järjestelmän hyvä oppilas. Se on tukenut YK:ta ja sen eri virastoja, se on uskonut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja pannut täytäntöön Kioton pöytäkirjan , se on haaveillut, että WTO tuo järjestyksen ja kurin maailmankauppaan , se on toivonut, että IMF pystyisi sääntelemään  ja vakauttamaan maailman rahoitusta,  valuuttoja ja niin edelleen.

Uskottava tarjous

EU on siksi uskottava – ainakin selvästi enemmän kuin Yhdysvallat – ehdottaessaan globaalin etelän maille, että ne hyödyntäisivät nykyistä voimatasapainoa rakentaakseen yhdessä uudistetun monenvälisen järjestelmän, jolla on todellista toimintakykyä. Muuten Kiina ja sen liittolaiset vahvistavat valtaansa, kuten BRICS-verkoston syntyessä .

Ekologisen kriisin valtavat paineet, jotka vaativat voimakkaampaa monenvälistä toimintaa, tunnistvat innokkaasti kaikki – mutta erityisesti etelän maat, jotka kärsivät usein pahiten . Eikä maailmassa ole pulaa suurista toimijoista, mukaan lukien Intia, Meksiko, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia ja Nigeria, jotka eivät halua liittoutua jommankumman suurvallan kanssa ja etsivät sen sijaan tapoja suojella itseään näiden ruokahalulta ​​ja vaatimusten liiallisuuksista.

Jos Euroopan tarjouksen halutaan olevan uskottava , sen on kuitenkin tehtävä selväksi, mitä uhrauksia se edellyttää. Toisen maailmansodan jälkeen perustettu monenvälinen järjestelmä antoi eurooppalaisille paikan YK:n turvallisuusneuvostossa ja muissa toimielimissä, mikä on suoraan sanottuna muuttunut suhteettomaksi. Esimerkiksi sopimus , jonka mukaan IMF:n johtaja on eurooppalainen (ja Maailmanpankin pääjohtaja amerikkalainen ), ei voi enää olla voimassa.

Tämä tarkoittaa myös Euroopan (ja muiden kehittyneiden maiden) suurempaa taloudellista sitoutumista monenväliseen yhteistoimintaan. Sodanjälkeisen monenvälisen järjestelmän heikkous ei ole vain Yhdysvaltojen vika: Eurooppakaan ei ole tehnyt sitä, mitä vaaditaan varmistaakseen, että etelän mailla on oikea paikka.

On olemassa todellinen vaara, että Eurooppa on yksi supervaltojen välisen yhteentörmäyksen ensimmäisistä uhreista, jos kanssakäymiselle  ei tehdä pakottavia puitteita. Mutta jos Eurooppa on valmis tekemään vaaditut uhraukset, sillä on tehtävänsä uudistetun ja vahvistetun monenvälisyyden puolestapuhujana. Käyttämällä riittävästi energiaa tähän se tekisi itselleen ja koko ihmiskunnalle valtavan palveluksen.

(Alunperin ranskaksi julkaissut Le Nouvel Observateur)

William Desmonts

"William Desmonts" on korkea ranskalainen virkamies.

Taloudellisen sodankäynnin suunnitelma

 Taloudellisen sodankäynnin suunnitelma

1. helmikuuta 2022

- Käännös verkkolehti Brysselissä ilmestyvästä  "lost in Europe" julkaisusta

Pikkuhiljaa vuotaa yksityiskohtia Yhdysvaltain suunnittelemista Venäjän vastaisista pakotteista  julkisuuteen. Ne kuulostavat taloudelliselta sotasuunnitelmalta – ja herättävät kysymyksen, onko pelote todellakin tulossa käyttöön.

Mitään ei ole vielä virallisesti päätetty. Brysselin ja Washingtonin mukaan vuoropuhelua Moskovan kanssa etsitään edelleen. Pakotteiden valmistelu toimii vain sodan estämisessä.

Mutta jos katsoo yhdysvaltalaisen Bloombergin julkaisemaa rangaistusluetteloa, mieleen hiipii erilainen tunne. Toimenpiteet eivät kuulosta pelotteelta, vaan taloudelliselta sodalta.

Niihin kuuluvat kaikki Venäjälle elintärkeät sektorit energiasta pankkeihin ja strategisesti tärkeisiin teknologioihin. Ja ne pyrkivät lukitsemaan maan tärkeimmältä markkina-alueeltaan - Euroopalta.

Se on yleiskatsaus kidutusvälineisiin, joita Yhdysvallat - EU:n komission aktiivisella osallistumisella - on keksinyt. Se on massiivisin pakotepaketti, jonka Washington ja Bryssel ovat koskaan keksineet:

Pankit ja rahoitusmarkkinat

Venäjä leikataan pois rahoitusmarkkinoilta - joko SWIFTin kautta tai kohdistetuilla toimenpiteillä suuria pankkeja vastaan. Tavoitteena on ilmeisesti ajaa maa perikatoon - koska velan jälleenrahoitusta halutaan vaikeuttaa. Venäjä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä riippuvainen uudesta velasta, sillä on jopa suuria varoja.

Energiaa ja raaka-aineita

Nord Stream 2:n lopettamisen lisäksi Yhdysvallat suunnittelee myös maakaasun tuotannon ja kuljetuksen estämistä esimerkiksi tärkeiden teknologioiden vientikiellolla. Myös terästä, rautaa ja keskeisiä kemikaaleja koskevia rajoituksia harkitaan. Venäjä voi kuitenkin kiertää nämä pakotteet suhteellisen helposti – tiiviimmällä yhteistyöllä Kiinan kanssa.

Huipputeknologiaa ja luksustuotteita

Washington suunnittelee laajaa kauppasaartoa, joka voisi kattaa kaiken puolijohteista ja kvanttitietokoneista ilmailutuotteisiin ja tekoälyyn. Myös venäläisten luksustavaroiden vientirajoituksista keskustellaan. Ilmeisesti kyse on Venäjän heittämisestä vuosia taaksepäin - jopa hyväksi todettu yhteistyö avaruudessa uhrattaisiin

On epäselvää, ovatko nämä maksimivaatimuksia, joilla USA haluaa saada EU:n myönnytyksiin - vai ovatko ne kokonaispaketti, jota ei  enää muuteta.

Yhdysvaltain presidentti Biden ehdottaa jälkimmäistä. Valkoisen talon mukaan pakotteita ei oteta käyttöön asteittain, vaan yhdellä iskulla – tavoitteena heikentää merkittävästi Venäjän taloutta.

Vaikka toimintamme ja EU:n toimet eivät ehkä ole identtisiä, olemme yhtenäisiä aikeissamme saada aikaan massiivisia seurauksia, jotka antaisivat vakavan ja välittömän iskun Venäjälle ja tekisivät ajan myötä sen talouden entistä hauraammaksi ja heikentäisivät Putinin pyrkimyksiä vaikuttaa Venäjään maailman näyttämöllä.

Valkoinen talon hallintovirkamiesten taustatiedote   Venäjän Ukrainan taloudellisista pelotetoimista

Ilmeisesti Washington ei ole enää "vain" huolissaan siitä, että Moskova  joutuisi sotaan Ukrainassa. Se kertoo kattavasta taloussodasta, jonka kaltaista ei ole koskaan käyty.

Tämä taloussota ei ole suunnattu vain Venäjää vastaan ​​– vaan kaikkia, jotka (vielä) käyvät kauppaa maan kanssa. Tämän osoittavat kokemukset Iranin ennakkotapauksesta.

Pohjimmiltaan kyse on EU:sta ja Saksasta. USA näyttää rangaistusluettelollaan eurooppalaisille, että heidän olisi parempi irtautua Venäjästä – mitä nopeammin, sen parempi.

Kohokohta on, että EU:n komissio on mukana irrottamisen valmisteluissa. Se saarnaa "suvereenia Eurooppaa" – ja tulee yhä enemmän riippuvaiseksi Yhdysvalloista…

Katso myös "Von der Leyenin kuuma kaasusopimus Bidenin kanssa"

PS. Muuten, pakoteluettelossa ei mainita venäläistä öljyä. Ehkä tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että USA tuo paljon öljyä Venäjältä!?

Noam Chomsky varoittaa

 Taistele tai kuole!

Viime vuonna saksaksi yllä otsikoidulla nimellä ilmestyneessä kirjassaan tänä vuonna 94 vuotta täyttävä Massachusettsin Teknologiainstituutin professoria Noam Chomskia pidetään yhtenä aikamme merkittävimpänä ajattelijana. Häntä haastatteli Emran Feroz, vuonna 1991 syntynyt afganilais-itävaltalainen toimittaja, joka palkittiin vuonna 2021 ihmisoikeuksia puolustavalla Concordia-palkinnolla. 

Erityisen mielenkiintoisia tässä toistaiseksi suomentamattomassa haastattelukirjassa ovat Chomskyn USA:ta ja Venäjää koskevat mielipiteet. Niiden merkitys korostuu juuri nyt, kun jännitteet Ukraina-kriisissä ovat nousseet äärirajoille ja tempautuminen Euroopassa käytävään sotaan nykyaikaisin välinein on yhtä lähellä kuin maailmanpalo Kuuba kriisin aikoihin 1960-luvun alussa. Seisooko ihmiskunta viimeisellä rannalla? Olemmeko itse omin toiminemme tekemässä loppua antroposeeniseksi, ihmisen valtakautta kuvaavaksi aikaukaudeksi kutsutusta, suhteellisen lyhyestä jaksosta maapallon historiassa?

Kun kirjaa tehtiin, USA:n presidenttinä oli Donald Trump joka osoitti aika suurta mielenkiintoa Venäjää ja sen johtajaa, Vladimis Putinia kontaan. Chomsky jatkaa:"Ajattelen, että myös muissa suhteissa kuin mitä olemme aikaisemmin käsitelleet, tulemme löytämään myös Trumpilta - syistä mitä ne sitten lienevätkään - myös teemoja joita ei voi pitää järjettöminä. Hän on oikeassa todetessaan, että suhteita Venäjään on parannettava. Myöskään Venäjän ei pitäisi kieltäytyä neuvottelemasta USA:n kanssa (näin ei ole myöskään tapahtunut, IR). Wahington on tehnyt menossaolevan vuosisadan pahimman sotarikoksen - hyökkäyksen Irakiin, ja tämä oli hyvin paljon pahempaa kuin mikään se mitä Venäjä on tehnyt. Moskovan ei pidä kuitenkaan kieltäytyä tästä syystä neuvottelemasta. Sama koske myös meitä, amerikkalaisia. 

Meidän ei pitäisi kauhistellen vetäytyä neuvottelemisesta, olkoonpa syyt mitä hyvänsä ja joita varmasti on olemassa. Tilanne on yksinkertaisesti absurdi. Juuri Venäjän rajoilla on erinäisiä jännitteitä, jotka ovat niin kovia että ne saattavat minä hetkenä hyvänsä eskaloitua ja johtaa tuhoisaan atomisotaan. Lopulliseen ja ratkaisevaan kaiken elämän kannalta maapallolla. Tällainen näköala on lähellä, ja meidän on kysyttävä itseltämme, miksi näin on. Ensisijaisesti olisi otettava askeleita tilanteen parantamiseksi. Lisäksi meidän on kysyttävä, miksi ylipäätään olemme ajautuneet näin pitkälle. Luonnollisesti NATOn laajenemisella Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on tässä meŕkitystä. On rikottu kaiki ne lupaukset, jotka Gorbatschoville annettiin. Tämän aloitti jo Busch vanhempi ja se jatkui edelleen Clintonion aikakaudella. Clinton laajensi NATOa Venäjän rajalle ja tämä jatkui myös Obaman kaudella. Amerikkalaiset tekivät aloitteen myös Ukrainan ottamisesta NATOn jäseneksi. Ukraina on Venäjän intressialueen sydämessä. Tästä seuraten on jännitteitä Venäjän rajoilla. Ihmisyhteisöjen ja koko lajin kohtalo on yhteydessä tähän tilanteeseen. Kuinka paljon huomiota kiinnitetään tähän kysymyksenasetteluun? Verrattuna siihen, onko Trump valehdellut vai ei, minusta näyttää että media on perusteellisesti epäonnistunut tämän kysymyksen avaamisessa."

Toimittajan kysyessä  Chomskyn aikaisempiin kannanottoihin perustuen hän vahvistaa kannanottonaan, että  kaikki yhdysvaltain presidentit, jos heihin sovelletaisiin Nürnbergin sodanjälkeisen oikeusprosessin menetelmiä, pitäisi hirttää. Kaikki Yhdysvaltain presidentit ovat hänen mukaansa, Eisenhowerista Obamaan, syyllistyneet vakaviin  ihmisoikeusrikkomuksiin. 

Näistä - ja monista muistakin syistä - Noam Chomsky vaatii kirjassaan meitä nousemaan ihmiskunnan herroja vastaan, koska tuhon tie näyttää niin ilmeiseltä. Kirjan kirjoittamisen jälkeen USA:n ja Venäjän kriisi on entisestään kiihtynyt. Media suorastaan vaatii Suomeakin liittymään NATOn jäseneksi. Tasavallan presidentti on puhunut tässä kysymyksessä milloin liennytyksen, milloin jäsenyyden ja kovien yhteisten eurooppalaisten toimien puolesta. En väitä että hän on väärässä, mutta näen tässä vakavaa integriteetin, henkisen eheyden horjumista. 

Vielä eräs ilmastoon ja sen kuumenemiseen  liittyvä näkökohta. Vuonna 1997 Kioton ilmastosopimuksessa, josta mm. USA sittemmin irtisanoutui, sovittiin siitä että sotilaalliset energiaratkaisut eivät sisälly yhteiseen ilmastosopimukseen. Saksalaisen Spiegelin mukaan yksinomaan USA:n  armeijan kuluttama energiamäärä on niin suuri, ettäö se yksittäisenä maana sijoittuisi 55. sijalle päästöissään ja sen hiilijalanjälki olisi suurempi kuin esimerkiksi koko Ruotsin. Nykyinen sotilaallisen konfliktin uhka ja mahdollinen eskaloituminen sodaksi nopeuutaisi siten valtavasti hiilidioksioidipäästöjä ja heikentäisi kohtalokkaasti mahdollisuuksia ilmastotavoitteiden toteuttamiseen maailmanlaajuisesti.

Joe Bidenin ei pidä hukata Bretton Woods -hetkeä

 

Peter Bofinger 9. marraskuuta 2020 

 

Peter Bofinger väittää, että tulevan presidentin on pidättäydyttävä edeltäjänsä merkantilistisesta kielestä ja palattava asteittaiseen vastaukseen globalisaation  puolesta .

 

Jos Joe Biden vihitään Yhdysvaltojen 46. presidentiksi tammikuussa 2021, hän siirtyy virkaan, jossa kukaan - lukuun ottamatta  yhtä, hänen aikaisepaa edeltäjäänsä Donald Trumpia - ei kadehdi häntä. Hänen on johdettava ja yhdistettävä maa, joka ei ole koskaan ollut poliittisesti ja taloudellisesti niin jakautunut sisällissodan jälkeen.  

Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu - amerikkalaisen unelman sosiaalisen liikkuvuuden myytin syrjäyttämä - on paljon selvempi kuin missään muussa kehittyneessä taloudessa. Yhdysvaltain Gini-kerroin kotitalouksien ja tulojen eriarvoisuudesta ylittää vain Costa Rican, Etelä-Afrikan tai Meksikon kaltaiset maat, ja huipulla oleva yksi prosentti  saa kokonaisen viidenneksen tuloista, mikä selvästi yli 1950- ja 60-luvun tulojakauman.

Tämä yhä kiristyvä sosiaalinen hierarkian äkyy amerikkalaisten elinajanodotteen laskussa vuodesta 2014,  johtuen pääasiassa valkoisten miesten itsemurhista ja huumeriippuvuudesta. Ja luvulla  655 vankia 100 000 asukasta kohden, Yhdysvallat on pitänyt  maailman vankiennätystä hallussaan jo  monien vuosien ajan.

 

Maailman suurimman talouden sosiaalinen epätasapaino johtuu erittäin matalista veroista. Vuonna 2018 Yhdysvaltojen verotulot olivat 24,3 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on selvästi alle Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön jäsenten 34,3 prosentin keskiarvon. Jälleen kerran Irlantia lukuun ottamatta (jonka BKT-rakenteet  ovat täynnä monikansallista pelaamista), vain kehittyvissä maissa - Chilessä ja Meksikossa - verotulot ovat pienemmät. Kattavien sosiaalikorvausjärjestelmien puuttuessa on erityisen haitallista yhdysvaltalaisille työntekijöille, että heidän reaalitulot ovat nousseet vain 8 prosenttia viimeisten 40 vuoden aikana - vuotuinen kasvuvauhti on vajaat 0,2 prosenttia.

Heikkenee edelleen

Biden joutuu kohtaamaan julkisen talouden, joka heikkeni jo ennen Covid-19-pandemiaa. Hyvästä taloudesta perinnöstä huolimatta Trumpin puheenjohtajakaudella velka suhteessa BKT: hen nousi 106,7 prosentista vuonna 2016 108,7 prosenttiin: hänen toteuttamat verovähennykset vuonna 2017 nostivat julkisen talouden alijäämän 6,3 prosenttiin vuoteen 2019 mennessä. Pandemian seurauksena odotetaan (Kansainvälisen valuuttarahaston arvioiden mukaan) alijäämän nousevan tänä vuonna 18 prosenttiin ja velkasuhteen 130 prosenttiin. 

Presidenttikautensa ensimmäisinä kuukausina pandemia hallitsee Bidenin poliittista ja taloudellista asialistaa. Hän on  ilmoittanut  aikovansa "hyväksyä ja laajentaa dramaattisesti lyhytaikaisia ​​korvausohjelmia. Lyhytaikaisessa korvauksessa - joka tunnetaan myös nimellä työnjako - vaikeuksissa olevat yritykset pitävät työntekijät työssä ja liittohallitus auttaa korvaamaan - kuitenkin lyhytaikaisesti - poisjäävistä palkoista johtuvat  erot.  Obama-Bidenin hallinto kannatti tätä lähestymistapaa Yhdysvalloissa, ja tähän mennessä 27 osavaltiota on käynni9stänytlyhytaikaisia ​​korvausohjelmia. Hän viittaa nimenomaisesti  Saksan  Kurzarbeit-ohjelman hyviin suorituksiin vuoden 2008 finanssikriisissä ja nyt taas pandemiassa.

Saksassa tänä vuonna lyhytaikaisessa työssä olevien määrä kasvoi dramaattisesti (kuuteen miljoonaan), kun taas työttömyysaste nousi helmikuun 5,0 prosentista syyskuun kausitasoitettuun  6,3 prosenttiin. Yhdysvalloissa  työttömyysaste nousi helmikuun 3,5 prosentista huhtikuun 14,7 prosenttiin. Lokakuussa se oli 6,9 prosenttia. Toinen myönteinen tekijä Bidenin ohjelmassa on suvaitsevaisuus opiskelijoita ja asuntolainan maksajia kohtaan taloudellisen helpotuksen suhteen, kunnes kriisin taloudellisen pudotuksen pahin vaihe on ohi.

Kaiken kaikkiaan on hyvin todennäköistä, että Biden, kuten hän on sanonut, '' tekee kaiken tarvittavan, käyttää kaiken mitä tarvitsee, helpottaakseen perheitämme ja varmistaaksemme taloudemme vakauden''.  Keskuspankin valtavien valtion  velkakirjaostojen ostojen tukemana  uudella hallinnolla ei ole tältä osin taloudellisia rajoituksia. 

Todellinen haaste uudelle presidentille on pandemian jälkeinen aika, jota muokkaavat rakenteelliset muutokset ja jotka vaikuttavat  talouteen, etenkin ammattitaidottomien työntekijöiden kohdalla. Joe Stiglitz  ilmaisi asian seuraavalla  tavalla : 'Koska virustartunta ei vaikuta koneisiin, ne näyttävät suhteellisesti houkuttelevammilta työnantajille, etenkin niillä aloilla, jotka käyttävät suhteellisesti enemmän ammattitaidotonta työvoimaa.'

Toinen uhka vähemmän koulutettujen alojen työpaikoille on liikematkojen väheneminen, joka todennäköisesti jatkuu ainakin jossakin määrin. Tämä tarkoittaa työpaikkojen menetyksiä siitä riippuvaisilla palvelualoilla (hotellit, lentoyhtiöt, ravintolat, taksit, baarit ja ateriapalvelu). Myös kaupunkikeskusten palveluntarjoajat kärsivät työmatkojen vähenemisestä, koska kotona työskenteleminen jatkuu laajempana pandemian jälkeen.

 

Ei kovin erilaista

Joten Bidenin keskeisenä haasteena on hyvin palkattujen työpaikkojen luominen ja ylläpitäminen Yhdysvalloissa. Silti hän on tältä osin esittänyt lausuntoja, jotka eivät kuulosta kovin erilaisilta kuin Trumpin filosofia. 

Hän on  ilmoittanut,  että hän 'ei hyväksy tuhosuuntaista näkemystä, jonka mukaan automaation ja globalisaation voimat tekevät meistä avuttomia säilyttämään hyvin palkattuja ammattityöpaikkoja ja luomaan niitä enemmän Amerikkaan. Hän ei usko sekuntiakaan näkemystä, jonka mukaan Yhdysvaltain tuotannon elinvoimaisuus on menneisyyttä. Yhdysvaltain oma tuotanto kuului maan  demokraattiseen arsenaaliin toisessa maailmansodassa, ja sen on oltava osa Yhdysvaltain hyvinvoinnin polttoainetta tänään, mikä auttaa työssäkäyvien perheiden elpymistä.''

Kuinka tämä voidaan saavuttaa? Bidenin sanoin: "Jos teemme älykkäitä investointeja valmistukseen ja tekniikkaan, annamme työntekijöillemme ja yrityksillemme kilpailuun tarvittavat välineet, käytämme veronmaksajien dollareita amerikkalaisten tuotteiden ostamiseen ja amerikkalaisten innovaatioiden herättämiseen, vastustamme Kiinan hallituksen väärinkäytöksiä, vaadimme reilua kauppaa ja laajenevia mahdollisuuksia kaikille amerikkalaisille, monet ulkomailla valmistetuista tuotteista voidaan valmistaa täällä tänään.”

Tällainen strategia, "Amerikka ensin" ja "lisää omaa valmistusta" on kyseenalainen. Trumpin pyrkimykset lisätä tuotantoa ja vähentää Kiinan kanssa käytävän kaupan vajetta epäonnistuivat: teollisuuden osuus BKT: sta laski hänen presidenttikautensa aikana. Digitalisaation ja robottien käytön lisääntyessä valmistuksessa pyrkimykset kääntää tämä maanläheinen suuntaus kaikissa kehittyneissä talouksissa on tuomittu  epäonnistumaan.

Mutta mistä uudet työpaikat tulevat? Vastaukset löytyvät Bidenin  ohjelmasta : 

"Tarvitsemme miljoonia rakennusalalle, ammattitaitoista työvoimaa  ja insinöörejä uuden amerikkalaisen infrastruktuurin ja puhtaan energian talouden rakentamiseksi. Nämä työpaikat luovat väyliä nuorille ja ikääntyville työntekijöille, jotka nousevat  uusiin ammatteihin, kaikista kansalais- ja yhteisötaustoista.''

"Biden varmistaa, että Amerikassa on puhtain, turvallisin ja nopein rautatiejärjestelmä maailmassa - sekä matkustajille että rahdille."

Tarjoa jokaiselle yli 100 000 asukkaan amerikkalaiselle kaupungille laadukkaita, päästöttömiä julkisen liikenteen vaihtoehtoja joustavilla liittovaltion investoinneilla, joilla on vahva työvoimakerroin, jotka luovat hyviä, ammattllisen järjestäytymisen mahdollistavia työpaikkoja ja vastaavat näiden kaupunkien tarpeisiin - aina kevyen raideliikenteen verkoista nykyisten kauttakulku- ja bussilinjojen parantamiseen  ja jalankulku- ja pyöräteiden infrastruktuurin rakentamiseen. ''

Yhdysvaltojen sähköalan muutos - ja talouden  kasvavan osuuden sähköistäminen - on 2000-luvun suurin työpaikkoja luova  taloudellisten mahdollisuuksien moottori. Nämä sisältävät kaikenlaisia ​​työpaikkoja tutkijoista rakennustyöläisiin, sähköntuottajiin, hitsaajiin ja insinööreihin. ''

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Biden aikoo 'sijoittaa ensimmäisellä kaudella 400 miljardia dollaria liittovaltion uusiin amerikkalaisten työntekijöiden tekemien tuotteiden ostoihin avoimilla, kohdennetuilla investoinneilla, jotka vapauttavat uuden kysynnän kotimaisille tavaroille ja palveluille ja luovat amerikkalaisia ​​työpaikkoja. Tämä on suurin julkisten investointien hankinta-, infrastruktuuri- ja tutkimus- ja kehitysohjelma toisen maailmansodan jälkeen. ''

Vaikka on laillista asettua vastustamaan Kiinan hallituksen väärinkäytöksiä, on ajatus "ostaa amerikkalaisia", erityisesti julkisissa hankinnoissa, ja tuottaa "monia ulkomailla valmistettavia tuotteita" Amerikassa virheellinen. Adam Smithin ja David Ricardon jälkeen taloustieteilijät ovat tienneet, että kansainvälinen työnjako lisää 'kansakuntien rikkautta'. Ongelma ei ole globalisaatio vaan globalisaation hyötyjen epätasainen jakautuminen - etenkin Yhdysvalloissa. 

Siten "osta amerikkalaista" -strategian sijaan, joka saisi Yhdysvaltojen tärkeimmät kauppakumppanit syyttämään  sitä protektionistisista toimista, haasteena on hyvinvointivaltion kehittäminen Euroopan maiden mallin mukaisesti. Kumoamalla verouudistukset ja verotukselliset edut rikkaille ja suurille yrityksille voitaisiin saada aikaan noin 2 prosentin osuus BKT: sta näihinkin tarkoituksiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Bidenin strategia päivittää ja viherryttää amerikkalaista infrastruktuuria menee oikeaan suuntaan. Vaikka Yhdysvaltojen velka olisi kohonnut, 400 miljardin dollarin määrä neljän vuoden aikana - alle 1 prosentti BKT: sta vuodessa - vaikuttaa hallittavalta. Mutta ajatus lisätä tuotantoa "osta amerikkalaisella" -menetelmällä on Trumpin aikakaudelta peräisin oleva vaarallinen perintö, joka tulisi hylätä, mitä nopeammin, sitä parempi.

Globaalit ratkaisut

Mitä maailma todella tarvitsee, ovat globaalit ratkaisut. IMF: n toimitusjohtaja Kristalina Georgieva  on sanonut : "Vuonna 1944 John Maynard Keynes ja Harry Dexter White johtivat Bretton Woods -järjestelmän perustamista - mukaan lukien IMF:n ja Maailmanpankin perustaminen. He tekivät maailmasta paremman pahimmalla mahdollisella hetkellä, sodan keskellä. Tarvitsemme saman hengen nyt pandemian jälkeiseen maailmaan - rakenntamalla siitä osallistavamman  ja joustavamman. "

Ennen kaikkea monet matalan toimeentulon maat eivät pysty selviytymään kriisistä yksin, koska niiltä puuttuu suurten valuutta-alueiden taloudellinen tila, jossa voidaan luoda resursseja laskemalla liikkeeseen velkakirjoja  omassa valuutassa. Mutta maailmanlaajuiset toimet veronkierron ja verokilpailun torjumiseksi voivat myös tasoittaa tietä korkeampaan  verotukseen Yhdysvalloissa, mikä tarjoaa maalle taloudellisetresurssit oikeudenmukaisemman sosiaalisen järjestyksen luomiseksi.

Neljän Trump-vuoden painajaisen jälkeen maailma odottaa innokkaasti Yhdysvaltojen presidenttiä, joka pystyy ja on halukas vastaamaan planeettamme haasteisiin - haasteisiin, jotka edellyttävät välittömiä ratkaisuja. Bidenin ei pidä hukata tätä Bretton Woodsin hetkeä .

Tämä artikkeli on Social Europen  ja  IPS-Journalin yhteinen julkaisu  . Katso sarjamme Yhdysvaltain vaaleista

Tietoja Peter Bofingeristä:

Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen.

(Käännös IR)

Älä koskaan anna hyvän kriisin mennä hukkaan!

Päivän (8.7. 2020) Guardian kirjoittaa lähes häkellyttävän paljastuksen siitä, miten kaikkein rikkaimmat ovat onnistuneet käyttämään Korona-pandemiaa hyväkseen ja kasvattaneet omaisuuttaan lyhyessä neljän viikon ajassa yli 300 miljardia...

Älä koskaan anna hyvän kriisin mennä hukkaan... 
Kun koronaviruspandemia pyyhkäisee maailmaa, Amerikan väestön  rikkain prosentti  on hyödyntänyt tätä vanhaa sanontaa kannattavasti.

Jotkut Yhdysvaltain rikkaimmista ihmisistä ovat olleet jonon kärjessä, kun hallitus on jakanut miljardeja dollareita tukeakseen talouttaan, jonka se sulki koronaviruspandemiassa. Samaan aikaan miljardööriluokka on lisännyt varallisuuteensa 308 miljardia dollaria neljässä viikossa - samalla kun  jopa ennätyksellinen 26 miljoonaa ihmistä menetti työpaikkansa.

Poliittisten tutkimusinstituutin "Edisteksellinen ajatuspaja" uuden raportin mukaan ,  kasvatti ajanjakso 18. maaliskuuta - 22. huhtikuuta Amerikan plutokraattien vaurautta 10,5%. Viimeisen taantuman jälkeen kului yli kaksi vuotta, jotta miljardöörien kokonaisvarat palasivat tasolle, josta he nauttivat vuonna 2007.


Kahdeksan niistä miljardööreista on nähnyt nettovarallisuutensa kasvavan yli miljardilla dollarilla; näihin kuuluvat  Amazonin pomo Jeff Bezos ja hänen entinen vaimonsa MacKenzie Bezos; Eric Yuan, Zoomin perustaja; entinen Microsoftin päällikkö Steve Ballmer; ja Elon Musk, Tesla ja SpaceX -teknokraatti.

Miljoonat ja miljardöörit purjehtivat porsaanreikien läpi 349 miljardin dollarin suuruisessa pelastusoperaatiossa, jonka tarkoituksena oli pelastaa Korona-epidemian koettelemat pienyritykset . Noin 150 julkista yritystä onnistui nostamaan yli 600 miljoonaa dollaria anteeksiannettavia lainoja ennen varojen loppumista. Heidän joukossaan oli Shake Shack, 6000 työntekijän yritys, jonka arvo on 2 miljardia dollaria. Sittemmin se on kuitenkin antanut nämä rahat takaisin, mutta muut eivät ole.

Fisher Island, vain jäsenille tarkoitettu saari Miamin rannikolla, jossa asukkaiden keskitulot ovat 2,2 miljoonaa dollaria ja rannat on rakennettu Bahamalta tuodusta hiekasta, on saanut tukea 2 miljoonaa dollaria.

Sen asukkaat näyttivät pärjäävän hyvin jo ennen pelastuspalvelua. Tässä kuussa saari osti tuhansia nopeita Covid-19-verikoepakkauksia kaikille asukkaille ja työntekijöille. Muu Florida on vaikeuksissa. Noin 1% Floridan väestöstä on tutkittu koronaviruksen suhteen, ja on selvästi jäljessä kansallisesta 4% prosentin testasluvusta. Valtio on myös keskellä työttömyyskorvauskriisiä , sillä sen alirahoitettu etuusjärjestelmä ei kykene selviytymään hakemusten määrästä.

Kansallisen julkisen radion analyysin mukaan pankit, jotka olivat viimeisimmän laman aikana suurimpia käteisrahan saaneita, ovat myös menestyneet hyvin. Ne ovat saaneet rahoitusta 10 miljardia dollaria valtion lainoista .

"Voitamme päät, mutta menetämme hännät", sanoi Chuck Collins, politiikan tutkimuksen instituutin eriarvoisuutta ja yhteistä etua koskevan ohjelman johtaja ja yksi uuden raportin kirjoittajista.

Collins kertoi pandemian paljastaneen edelleen Yhdysvaltojen politiikan rakenteessa virhelinjoja, jotka ovat vuosikymmenien ajan lisänneet kuilua todella rikkaiden ja muiden välillä.

"Talouden säännöt on käännetty omaisuuden omistajien eduksi kaikkia muita vastaan", sanoi Collins.

Vuoteen 2016 mennessä - seitsemän vuotta viimeisen taantuman päättymisen jälkeen - 90 prosenttia Yhdysvaltojen kotitalouksista ei ollut vieläkään toipunut viimeisestä taantumasta, kun taas kaikkein varakkaimmalla kymmenellä prosentilla oli enemmän varallisuutta kuin vuonna 2007.

Koko elpymisen ajan osakemarkkinoiden voitot suuntautuivat suhteettomasti varakkaisiin. New Yorkin yliopiston ekonomistin Edward Wolffin tutkimuksen mukaan kotitalouksien ylin 1% omistaa lähes 38% kaikista osakkeista . Jo ennen koronaviruksen iskua, Yhdysvaltojen asunto-omistus - perinteinen varallisuuden kasvun lähde - oli selvästi vuoden 2004 huipun alapuolella .

Eikä amerikkalaiset ole ansainneet enemmän. Palkkojen kasvu pysyi hitaana viimeisen taantuman jälkeisen vuosikymmenen mittaisen ennätyksellisen työmarkkinoiden kasvun  aikana.

Mustan  ja latinalais-amerikkalaisten väestön tilanne on huonompi. Palkkaerot ovat nykyään suurempia kuin vuonna 1979.

Samaan aikaan miljardöörit eivät ole kyenneet laittamaan hyvin korottua jalkaa väärin. Poliittisten tutkimusten instituutin mukaan miljardiardien varallisuus kasvoi 1 130% vuonna dollaria vuosina 1990-2020. Tämä kasvu on yli 200 kertaa suurempi kuin keskimääräisen vaurauden 5,37 prosentin kasvu Yhdysvalloissa samana ajanjaksona. Ja Amerikan miljardöörien verovelvollisuudet, mitattuna prosentteina heidän varallisuudestaan, laskivat 79% vuosien 1980 ja 2018 välillä.

Joten kun pandemia iski, varallisuuspyrramidin kärjessä olevat olivat paremmassa asemassa kuin koskaan hyötyäkseen kaaoksesta. Muille ei käynyt yhtä hyvin.

Collins on tutkinut tuloeroja  25 vuotta ja nähnyt todella rikkaiden saavuttaneen voiton voiton jälkeen. Mutta jopa hän yllättyi siitä, kuinka nopeasti Amerikan miljardöörit ovat muuttaneet pandemian voitolliseksi. "Olen edelleen järkyttynyt", hän sanoi.

9.7. 2020
Linkin takana oleva juttu kertoo tilanteesta USA:ssa. Mikä on tilanne Euroopassa - siitä ei ole paljon puhuttu. Pandemian aiheuttama shokki ja siitä aiheutuneet rajoitustoimet loivat tilanteen, johon odotusarvoisen rahan metsästäjät pääsivät iskemään kiinni. Vuoden 2020 alusta käyttöön otetut uudet osaketilit mahdollistivat samantapaisen pelaamisen Suomessakin ihan laillisesti, tosin vanhoilta osaketileiltä ei voinut näille osakkeita siirtää, pelaaminen piti aloittaa ihan tuoreella rahalla. Minkälaisen pelaamismahdollisuuden EKP:n jo vuoden 2014 lopulta jatkunut määrällinen elvytys tarjoaa? Nämä velkakirjojen osto-ohjelmathan on tarkoitettu investointien kiihdyttämiseen ja työpaikkojen luomiseen tätä kautta. Miljardien suuruisista elvytyssummista huolimatta taloudellinen kasvu on ollut Euroopan Unionin alueella kokonaisuudessaan heikkoa Saksan muodostamaa poikkeusta lukuunottamatta. Oletus näiden pääomien - Suomenkin osalta varmuudella yli 30 mrd euroa - avulla saaduista investoinneista ei ole toteutunut kuin nimeksi. Mihin nämä markkinaehtoisesti jaetut rahat ovat menneet? Seikkaperäistä selvitystä - väitöskirjoista puhumattakaan - ei ole tästä rahan logistisesta kulusta tehty, vaan sitä on visusti ja ilmeisen tietoisesti vaiettu. Euroopan Unionin peruskirjat kieltävät tällaiset toimet jäsenvaltioiden omana toimintana, ainoastaan vastuu velkakirjojen mahdollisen lunastuksen muodossa on 'Damokleen miekkana' mahdollisena kurinpitotoimena odottamassa. Yritysten ja julkisen sektorin kautta tapahtuvat investoinnit toimivat eri tavalla - siksi määrällisen elvytyksen jakaminen julkisen sektorin, valtion ja kuntien tehtäviin olisi toiminut tehokkaammin ja tuottanut valtavasti tuloksia.

Sosialidemokratia on nuorison visio - Yhdysvalloissa?

Seppo Tuovinen:
Mielenkiintoinen kolumni globaaliin poliittiseen talouteen erikoistunut tutkija Lauri Holapalta. Yhdysvaltojen uudessa vasemmistoliikehdinnässä on kyse sosialidemokratian tulosta Amerikkaan. Miten sitten menee Euroopassa? Onko täällä vielä demokraattisia sosialisteja? Tiedän, että Englannin Labour-puolueessa on. Onko esimerkiksi SDP:ssä?

Lauri Holappa kirjoittaa: "Eurooppalaiset demarit sen sijaan ovat yleensä kyvyttömiä kanavoimaan yhteiskunnallista pettymystä ja turhautumista, koska eliittivastainen retoriikka on valtaan tottuneille eurodemareille niin vierasta."

"Finanssi- ja eurokriisien jälkeisessä todellisuudessa vasemmiston on kuitenkin enää vaikea menestyä tarjoamalla vain turvallista ja tavanomaista vaihtoehtoa. Luottamus status quo -politiikkaan on rapautunut kenties peruuttamattomasti." Mielestäni podiskelun arvoista tekstiä Laurilta!