Paluu juurisyihin Ukrainan sodassa

Hannu Ikonen välitti Facebookissa Atte Blomin linkittämän ja alunperin Petteri Hiienkosken julkaiseman ja kääntämän Kupermanin kirjoituksen , jonka perusväittämä on se että presidentti Donald Trump on  oikeassa asettuessaan Venäjän puolelle Venäjän ja Ukrainan aseellisessa konfliktissa, jonka juurisyy on NATOn laajentumispyrkimys ja erityisesti kysymys Ukrainan NATO-jäsenyydestä, josta ehdottomasta vaatimuksesta USA on nyt presidentti Trumpin johdolla luopumassa. 

Tämä Kupermanin "narratiivi" on tärkeä siksi, että se kertoo mielestäni oikein tapahtumien kulun ja tukee myös omia muistikuviani tapahtumiin liittyvillä faktoilla täydennettynä. Vastassa on mm. Euroopan Unionin salaliittoteoriaan perustuva ja viimeisimpien varustelupäätösten perustana oleva narratiivi, jonka mukaan Venäjä muodostaa valloituspyrkimykjsineen uhan koko Euroopalle. Mitään todisteita Ukrainan NATO-jäsenyyspyrkimyksiin liittyvän konfliktin lisäksi ei tietääkseni ole olemassa. Tämän kirjoituksen julkaiseminen täällä ei tarkoita sitä, että olisin erityisen ihastunut Trumpin "MAGA"-politiikkaan sen muilla sektoreilla.

"TRUMP ON VALITETTAVASTI OIKEASSA UKRAINAN SUHTEEN"

The Hill julkaisi 18.3.2025 professori Alan J. Kupermanin kirjoituksen, joka käsittelee Ukrainan konfliktin taustoja ja sitä, miten Kiovan hallitus on suhtautunut sitoumuksiinsa. Kuperman toimii professorina Texasin yliopistossa Austinissa, jossa hän opettaa sotastrategiaa ja konfliktinhallintaa.

"Olen harvoin samaa mieltä presidentti Trumpin kanssa, mutta hänen viimeisimmät kiistanalaiset lausuntonsa Ukrainasta ovat enimmäkseen totta. Ne vaikuttavat järjettömiltä vain sen takia, että länsimaista yleisöä on ruokittu jatkuvalla disinformaatiolla Ukrainasta yli vuosikymmenen ajan. On aika korjata tämä asia kolmessa keskeisessä kohdassa, jotka valaisevat, miksi ukrainalaiset ja entinen presidentti Joe Biden – ei pelkästään Venäjän presidentti Vladimir Putin – ovat merkittävässä vastuussa sodan puhkeamisesta ja sen jatkumisesta Ukrainassa.

[1] Ensinnäkin – kuten äskettäin on dokumentoitu vastaansanomattomilla rikosoikeudellisilla todisteilla ja jopa Kiovan tuomioistuimen vahvistamana – Ukrainan oikeistomilitantit aloittivat väkivallan vuonna 2014. Tämä provosoi Venäjän ensimmäisen invaasion maan kaakkoisosaan, mukaan lukien Krimille. Ukrainalla oli tuolloin Venäjä-mielinen presidentti Viktor Janukovits, joka oli voittanut vapaat ja rehelliset vaalit vuonna 2010 maan kaakkoisosan etnisten venäläisten vahvalla tuella.

Vuonna 2013 hän päätti jatkaa taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa aiemmin suunnitellun Euroopan sijaan. Länsimieliset aktivistit vastasivat tähän pääkaupungin Maidan-aukion ja hallintorakennusten pääosin rauhanomaisella miehittämisellä, kunnes presidentti lopulta tarjosi huomattavia myönnytyksiä helmikuun 2014 puolivälissä. Tämän jälkeen he pääsääntöisesti vetäytyivät.

Silloin oikeistomilitantit alkoivat kuitenkin ampua aukiolla olevia Ukrainan poliiseja ja jäljellä olevia mielenosoittajia. Poliisi vastasi tulittamalla militantteja, jotka sen jälkeen väittivät valheellisesti, että poliisi olisi tappanut aseettomia mielenosoittajia. Tästä näennäisestä hallituksen tekemästä joukkomurhasta raivoissaan ukrainalaiset menivät pääkaupunkiin ja syrjäyttivät presidentin, joka pakeni Venäjälle saadakseen suojelua.

Putin vastasi tähän lähettämällä joukkoja Krimille ja aseita Kaakkois-Donbasin alueen etnisille venäläisille, jotka kokivat, että heidän maansa presidentti oli epädemokraattisesti syrjäytetty. Vaikka nämä taustatapahtumat eivät oikeuta Venäjän invaasiota, ne selittävät sen, että se tuskin oli "provosoimaton".

[2] Toiseksi, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky osallistui laajempaan sotaan rikkomalla Venäjän kanssa tehtyjä rauhansopimuksia ja hakemalla Naton sotilaallista apua ja jäsenyyttä. Sopimukset, jotka tunnetaan nimellä Minsk 1 ja 2, oli neuvoteltu hänen edeltäjänsä presidentti Petro Poroshenkon aikana vuosina 2014 ja 2015 taistelujen lopettamiseksi maan kaakkoisosassa ja uhanalaisten joukkojen suojelemiseksi.

Ukrainan oli määrä taata Donbasille rajoitettu poliittinen autonomia vuoden 2015 loppuun mennessä. Putin uskoi sen riittävän estämään Ukrainaa liittymästä Natoon tai toimimasta sen sotilastukikohtana. Valitettavasti Ukraina kieltäytyi seitsemän vuoden ajan täyttämästä tätä sitoumusta.

Zelenski jopa kampanjoi [presidentinvaaleissa] vuonna 2019 lupaamalla vihdoinkin panna sopimukset täytäntöön estääkseen uuden sodan. Voitettuaan vaalit hän kuitenkin luopui lupauksistaan. Hän oli ilmeisesti vähemmän huolissaan sodan riskistä kuin siitä, että näytti heikolta Venäjää kohtaan.

Zelenski sen sijaan lisäsi aseiden tuontia Nato-maista, mikä oli viimeinen pisara Putinille. Niinpä Venäjä tunnusti 21.2.2022 Donbasin itsenäisyyden, sijoitti sinne joukkoja "rauhanturvaamiseen" ja vaati Zelenskia luopumaan pyrkimyksestään saada Naton sotilaallista apua ja jäsenyyttä.

Kun Zelenski jälleen kieltäytyi, Putin laajensi sotilaallista hyökkäystään massiivisesti 24.2. Zelenski provosoi – tahallaan tai ei – Venäjän aggression, vaikka se ei tietenkään oikeuta Moskovan myöhempiä sotarikoksia.

[3] Kolmanneksi, myös Joe Biden vaikutti ratkaisevasti taistelujen kärjistymiseen ja jatkumiseen. Vuoden 2021 lopulla, kun Putin mobilisoi joukkoja Ukrainan rajalle ja vaati Minskin sopimusten toimeenpanoa, näytti ilmeiseltä, että ellei Zelenski anna periksi, Venäjä hyökkää ja muodostaisi ainakin maasillan Donbasin ja Krimin välille.

Ottaen huomioon, että Ukraina oli jo eksistentiaalisesti riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta avusta, jos presidentti Biden olisi vaatinut Zelenskia noudattamaan Putinin pyyntöä, näin olisi tapahtunut. Valitettavasti Biden sen sijaan jätti päätöksen Zelenskille ja lupasi, että jos Venäjä hyökkää, Yhdysvallat reagoisi "nopeasti ja päättäväisesti". Zelenski piti sitä vihreänä valona uhmata Putinia.

Jos Trump olisi ollut presidentti, hän ei todennäköisesti olisi antanut tällaista avointa shekkiä, eikä Zelenskillä ​​olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin panna Minskin sopimukset täytäntöön sodan estämiseksi. Vaikka Zelenski olisi edelleen kieltäytynyt ja provosoinut Venäjän hyökkäämään, Trump olisi evännyt häneltä rauhanneuvotteluja koskevan veto-oikeuden, jonka Biden piittaamattomasti hänelle antoi julistaessaan: "Ei ole mitään Ukrainaa koskevaa ilman Ukrainaa".

Tämä lupaus traagisesti rohkaisi Ukrainaa pitkittämään sotaa odottaen lopulta ratkaisevaa Yhdysvaltain sotilaallista apua, jota Biden kieltäytyi toimittamasta peläten sen eskaloituvan ydintuhoksi. Tällä tavoin Biden herätti vääriä toiveita Ukrainassa, turhaan jatkaen sotaa, jossa on kuollut tai haavoittunut satoja tuhansia pelkästään viimeisen kahden vuoden aikana ja jonka aikana rintamalinjat ovat siirtyneet alle prosentilla Ukrainan alueesta.

Rauhansopimuksen peruslinjat taisteluiden lopettamiseksi ovat ilmeiset, vaikka yksityiskohdista on vielä neuvoteltava. Trump ja Putin aloittivat neuvottelut tänään [18.3.2025] käymässään puhelinkeskustelussa. Venäjä jatkaa Krimin ja muiden kaakkoisten osien miehitystä, kun taas muu Ukraina ei liity Natoon, mutta saa turvallisuustakuut joiltakin länsimailta. Surullista on, että tällainen suunnitelma olisi voitu toteuttaa ainakin kaksi vuotta sitten, jos presidentti Biden olisi asettanut sotilaallisen avun ehdoksi sen, että Zelenski neuvottelee tulitauosta.

Sitäkin traagisempaa on se, että syntyipä sodan jälkeen millainen rauhansopimus tahansa, on se Ukrainalle huonompi kuin Minskin sopimukset, jotka Zelenski tyhmästi hylkäsi johtuen poliittisista ambitioistaan ja naiivista odotuksestaan, että Yhdysvaltain tuki jatkuisi pohjattomasti."

Atte Blomin kommentti

KOMMENTTI: Kuperman näyttää esittävän historialliset tapahtumat ainakin pääsääntöisesti oikein. Käsitykseni mukaan väitettä Venäjän sotarikoksista ei kuitenkaan ole voitu näyttää toteen. Myös näkemys, jonka mukaan Ukraina saisi lopullisessa rauhansopimuksessa "joiltain länsimailta" turvallisuustakuut, on erikoinen. En näe perusteita tälle oletukselle. 

Kupermanin näkemyksestä, jonka mukaan Biden kieltäytyi toimittamasta Kiovan hallitukselle "ratkaisevaa sotilaallista apua", saa sen käsityksen, että Yhdysvalloilla olisi ollut vielä jotain, minkä avulla Venäjä olisi ollut mahdollista voittaa. Mielestäni tällaista "ratkaisevaa apua" ei ole olemassa.

Kuperman sivuuttaa sen, että Yhdysvaltain tavoite on ollut laajentaa Nato Ukrainaan, jota se on varustanut sotaa varten vuodesta 2014 lähtien. Ellei Biden olisi itsepintaisesti pitänyt kiinni Naton huippukokouksessa huhtikuussa 2008 tehdystä päätöksestä, että Ukrainasta tulee sotilasliiton jäsen, Venäjä tuskin olisi aloittanut sotilaallista erikoisoperaatiota.

Lisäisin Kupermanin kuvaukseen sen, että sotilaallisen erikoisoperaation alkamista edeltävinä päivinä Kiovan hallitus kiihdytti Itä-Ukrainan ns. separatistialueiden pommituksia. Se oli välitön syy operaation alkamiselle.

Käsitykseni mukaan sitä tuskin kuitenkaan voi kutsua "massiiviseksi". Siihen osallistui arvioiden mukaan vain noin 40 000 sotilasta. Tarkoitus oli painostaa Kiovan hallitus neuvotteluratkaisuun. Se toteutuikin Istabulin sopimuksessa, mutta Zelenski vetäytyi siitä Bidenin ja brittipääministeri Boris Johnsonin  vaatimuksesta.

Kupermanin kirjoitus muistuttaa siitä, että Kiovan hallitus on se, joka on rikkonut tulitaukosopimuksia, vaikka Zelenski on syyttänyt siitä Putinia. Venäjällä ei tämän takia ole halua suostua tulitaukoon, jota Kiovan hallitus voisi käyttää varustautumiseen.

Ukrainan tukisitoumukset iskevät lujasti erityisesti Saksaan

Saksa on sitoutunut Ukrainan tukemiseen Euroopan Unionissa tehtyjen päätösten lisäksi myös Scholzin ja Zelenskyn toukokuussa 2023 allekirjoittamalla yhteisellä sopimuksella. Blogi "Lost in Europe" palauttaa tämän mieliin bloggarin vuonna 2023 eniten luetussa ja jo 15.5. 2023 ensimmäisen kerran julkaistussa blogikirjoituksessaan. 

"Toukokuussa 2023 liittokansleri Scholz ja presidentti Zelensky allekirjoittivat "yhteisen julistuksen". Ne sitovat Saksaa vielä kauan sodan jälkeen - mutta eivät Ukrainaa ollenkaan. Seuraukset näkyvät tänään.

Tähän asti Saksa on ollut sidottu Ukrainaan ensisijaisesti EU:n päätöksillä. Mutta Zelenskyjin Berliinin-vierailulla tämä muuttui perusteellisesti.

Kansleri Scholz ei ole vain luvannut uusia asetoimituksia 2,7 miljardin euron arvosta. Hän teki myös lupauksia, jotka sitovat Saksaa pitkälle sodan jälkeen.

Tässä muutamia otteita "Ukrainan ja Saksan yhteisestä julistuksesta":

Saksa jatkaa poliittisen, taloudellisen, humanitaarisen ja sotilaallisen tuen antamista Ukrainalle niin kauan kuin se on tarpeen - sekä kansallisesti että kansainvälisen yhteistyön puitteissa Euroopan unionissa, G7:ssä, Natossa, Yhdistyneissä Kansakunnissa ja muissa muodoissa.

Lisäksi Saksa on varannut yhteensä yli 11 miljardia euroa vuodelle 2023 ja sen jälkeen jatkaakseen sotilaallista tukea Ukrainalle.

Ukraina ja Saksa ovat yhtä mieltä tarpeesta ylläpitää ja lisätä kollektiivista painostusta Venäjään ja sen sotaponnisteluja tukeviin uusiin sanktioihin heikentääkseen Venäjän kykyä jatkaa laitonta hyökkäyssotaa.

Saksa yhdessä kansainvälisten järjestöjen sekä eurooppalaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa on sitoutunut osallistumaan Ukrainan talouden elvyttämiseen ja jälleenrakentamiseen .

Ukraina ja Saksa ilmoittavat olevansa halukkaita vahvistamaan edelleen kahdenvälisiä taloussuhteitaan kaikilla aloilla. (…) Lisäksi Saksa tukee aktiivisesti Ukrainan energiateollisuuden modernisointia ja jälleenrakennusta, mukaan lukien energiainfrastruktuuri, kahdenvälisen energiakumppanuuden kautta.

Vielä enemmän miljardeja Ukrainan sotaan , vielä enemmän sanktioita Venäjää vastaan ​​ja rajoittamaton apu jälleenrakennukseen: Scholz on ilmeisesti syrjäyttänyt kaikki huolenaiheet. Mottona ei ole vuotaa, vaan tukkia.

Hänen lupauksensa menevät pitkälle. Puhumme vuosista, ellei vuosikymmenistä (kun on kyse EU:hun liittymisestä). Mistä liittokansleri itse asiassa sai mandaatin sitoa Saksa EU:n ulkopuoliseen jäsenvaltioon niin pitkään ja niin lujasti?

---

Ja miksi vain Saksa sitoutuu, mutta ei Ukraina? Teksti ei sisällä yhtä ainoaa velvoitetta Kiovalle - mutta vielä enemmän Berliinille. Scholz ei myöskään kyennyt asettamaan ehtoja lupauksilleen.

Ei diplomaattista aloitetta

Miksi aseapua ei ole ehdollinen? Missä sanotaan, että Ukraina ei saa käyttää väärin saksalaisia ​​aseita - esimerkiksi hyökätäkseen Venäjää vastaan? Scholz luottaa suullisiin lupauksiin, mutta sitoutuu.

Ja hän tekee virheen asettuessaan epämääräiseen, keskeneräiseen "Ukrainan rauhankaavaan" " lähtökohtana lisäkeskusteluille " . Näin tehdessään hän luovuttaa vihdoin oman diplomaattisen aloitteensa hallinnan.

Nyt puuttuvat vain hävittäjät – ja vihreä valo Natoon liittymiselle. Mutta sitäkin valmistellaan jo...

PS Saksalais-ukrainalainen lausunto vahvistaa tammikuussa "Press Clubissa" antamani arvion siitä, että Scholz on hylännyt kaikki punaiset linjat panssarivaunujen toimittamisessa. Hän ottaa ukrainalaisia ​​kantoja muotoilematta itse strategioita tai tavoitteita. Näin tehdessään hän vetää Saksaa syvemmälle ja syvemmälle sotaan kuin unissakävelija..."

Noam Chomsky varoittaa

 Taistele tai kuole!

Viime vuonna saksaksi yllä otsikoidulla nimellä ilmestyneessä kirjassaan tänä vuonna 94 vuotta täyttävä Massachusettsin Teknologiainstituutin professoria Noam Chomskia pidetään yhtenä aikamme merkittävimpänä ajattelijana. Häntä haastatteli Emran Feroz, vuonna 1991 syntynyt afganilais-itävaltalainen toimittaja, joka palkittiin vuonna 2021 ihmisoikeuksia puolustavalla Concordia-palkinnolla. 

Erityisen mielenkiintoisia tässä toistaiseksi suomentamattomassa haastattelukirjassa ovat Chomskyn USA:ta ja Venäjää koskevat mielipiteet. Niiden merkitys korostuu juuri nyt, kun jännitteet Ukraina-kriisissä ovat nousseet äärirajoille ja tempautuminen Euroopassa käytävään sotaan nykyaikaisin välinein on yhtä lähellä kuin maailmanpalo Kuuba kriisin aikoihin 1960-luvun alussa. Seisooko ihmiskunta viimeisellä rannalla? Olemmeko itse omin toiminemme tekemässä loppua antroposeeniseksi, ihmisen valtakautta kuvaavaksi aikaukaudeksi kutsutusta, suhteellisen lyhyestä jaksosta maapallon historiassa?

Kun kirjaa tehtiin, USA:n presidenttinä oli Donald Trump joka osoitti aika suurta mielenkiintoa Venäjää ja sen johtajaa, Vladimis Putinia kontaan. Chomsky jatkaa:"Ajattelen, että myös muissa suhteissa kuin mitä olemme aikaisemmin käsitelleet, tulemme löytämään myös Trumpilta - syistä mitä ne sitten lienevätkään - myös teemoja joita ei voi pitää järjettöminä. Hän on oikeassa todetessaan, että suhteita Venäjään on parannettava. Myöskään Venäjän ei pitäisi kieltäytyä neuvottelemasta USA:n kanssa (näin ei ole myöskään tapahtunut, IR). Wahington on tehnyt menossaolevan vuosisadan pahimman sotarikoksen - hyökkäyksen Irakiin, ja tämä oli hyvin paljon pahempaa kuin mikään se mitä Venäjä on tehnyt. Moskovan ei pidä kuitenkaan kieltäytyä tästä syystä neuvottelemasta. Sama koske myös meitä, amerikkalaisia. 

Meidän ei pitäisi kauhistellen vetäytyä neuvottelemisesta, olkoonpa syyt mitä hyvänsä ja joita varmasti on olemassa. Tilanne on yksinkertaisesti absurdi. Juuri Venäjän rajoilla on erinäisiä jännitteitä, jotka ovat niin kovia että ne saattavat minä hetkenä hyvänsä eskaloitua ja johtaa tuhoisaan atomisotaan. Lopulliseen ja ratkaisevaan kaiken elämän kannalta maapallolla. Tällainen näköala on lähellä, ja meidän on kysyttävä itseltämme, miksi näin on. Ensisijaisesti olisi otettava askeleita tilanteen parantamiseksi. Lisäksi meidän on kysyttävä, miksi ylipäätään olemme ajautuneet näin pitkälle. Luonnollisesti NATOn laajenemisella Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on tässä meŕkitystä. On rikottu kaiki ne lupaukset, jotka Gorbatschoville annettiin. Tämän aloitti jo Busch vanhempi ja se jatkui edelleen Clintonion aikakaudella. Clinton laajensi NATOa Venäjän rajalle ja tämä jatkui myös Obaman kaudella. Amerikkalaiset tekivät aloitteen myös Ukrainan ottamisesta NATOn jäseneksi. Ukraina on Venäjän intressialueen sydämessä. Tästä seuraten on jännitteitä Venäjän rajoilla. Ihmisyhteisöjen ja koko lajin kohtalo on yhteydessä tähän tilanteeseen. Kuinka paljon huomiota kiinnitetään tähän kysymyksenasetteluun? Verrattuna siihen, onko Trump valehdellut vai ei, minusta näyttää että media on perusteellisesti epäonnistunut tämän kysymyksen avaamisessa."

Toimittajan kysyessä  Chomskyn aikaisempiin kannanottoihin perustuen hän vahvistaa kannanottonaan, että  kaikki yhdysvaltain presidentit, jos heihin sovelletaisiin Nürnbergin sodanjälkeisen oikeusprosessin menetelmiä, pitäisi hirttää. Kaikki Yhdysvaltain presidentit ovat hänen mukaansa, Eisenhowerista Obamaan, syyllistyneet vakaviin  ihmisoikeusrikkomuksiin. 

Näistä - ja monista muistakin syistä - Noam Chomsky vaatii kirjassaan meitä nousemaan ihmiskunnan herroja vastaan, koska tuhon tie näyttää niin ilmeiseltä. Kirjan kirjoittamisen jälkeen USA:n ja Venäjän kriisi on entisestään kiihtynyt. Media suorastaan vaatii Suomeakin liittymään NATOn jäseneksi. Tasavallan presidentti on puhunut tässä kysymyksessä milloin liennytyksen, milloin jäsenyyden ja kovien yhteisten eurooppalaisten toimien puolesta. En väitä että hän on väärässä, mutta näen tässä vakavaa integriteetin, henkisen eheyden horjumista. 

Vielä eräs ilmastoon ja sen kuumenemiseen  liittyvä näkökohta. Vuonna 1997 Kioton ilmastosopimuksessa, josta mm. USA sittemmin irtisanoutui, sovittiin siitä että sotilaalliset energiaratkaisut eivät sisälly yhteiseen ilmastosopimukseen. Saksalaisen Spiegelin mukaan yksinomaan USA:n  armeijan kuluttama energiamäärä on niin suuri, ettäö se yksittäisenä maana sijoittuisi 55. sijalle päästöissään ja sen hiilijalanjälki olisi suurempi kuin esimerkiksi koko Ruotsin. Nykyinen sotilaallisen konfliktin uhka ja mahdollinen eskaloituminen sodaksi nopeuutaisi siten valtavasti hiilidioksioidipäästöjä ja heikentäisi kohtalokkaasti mahdollisuuksia ilmastotavoitteiden toteuttamiseen maailmanlaajuisesti.

Suomalaisten kuva Italiasta pahasti vanhentunut?

Liisa Liimatainen on Fb-sivuillaan kuvannut italialaistumistaan ja eurooppalaistumistaan -ja heräämistään Italian traagiseen tilanteeseen Korona-pandemian ensimmäisenä Euroopassa kohdanneena maana. Samalla hän pohtii paitsi Italian, myö Euroopan Unionin ja sotilasliitto NATOnkin merkitystä nykypäivinä:

"Kerttu Loukola sanoi kommentissaan, että minä olen nykyisin ehkä enemmän italialainen kuin suomalainen. Oikea vastaus kuuluu: olen eurooppalainen, joka on syntynyt Suomessa ja joka on vahvasti kiinni luterilaisessa kulttuurissa vielä nykyisin, vaikka olen elänyt suurimman osan elämästä Italiassa. Kertun kommentissa näkyy myös selvästi eräänlainen vasemmistonäkemys, joka vierastaa EU:ta, Natoa ja vähen kaikkia niitä asioita, jotka muodostavat nykyisen maailman organisaatioverkon.

Tämän vuoden alussa olin täysin sukeltanut Lähi-itään ja menettänyt mielenkiintoni Italiaa kohtaan. Ostin päivälehden 2-3 kertaa viikossa ja seurasin maailmaa kansainvälisten ajatuspajojen kautta. Sitten tuli koronavirus, joka pakotti minut havaitsemaan, että elän Italiassa ja olen tämän maan tapahtumien armoilla. Jouduin myös emotionaalisesti kokemaan kaiken sen, mitä täällä Italiassa on koettu. Oli pitkä kausi, jolloin joka aamu kuolleiden määrä Italiassa, ennen muuta Pohjois-Italiassa oli lähellä tuhatta. Tässä vaiheessa minä havaitsin uudelleen olevani osa tämän maan dramaattisia kokemuksia. Ryhdyin seuraamaan intensiivisesti Italian traagista taistelua koronauhkaa vastaan.
Italia kohtasi viruksen ensimmäisenä Euroopassa ja joutui selviämään epidemiasta ilman sitä koskevaa tietoa. Muut Euroopassa ovat voineet hyötyä Italian kokemuksista, koska teillä oli jo Italiasta tullutta, jo käsiteltyä tietoa, Italian dramaattisten kokemusten kautta saatua tietoa. Voidaankin sanoa, että muu Eurooppa voi selvitä paremmin epidemiasta juuri siksi, että se voi pohjata oman toimintansa Italian kokemuksiin.

Tässä tilanteessa minä jouduin sukeltamaan uudestaan Italiaan ja myös mukaan sen kokemuksiin. Niinpä olen löytänyt uudestaan tavallaan Italian, johon olin alkanut suhtautua hajamielisesti ja skeptisesti. Jouduin myös jakamaan sen tragedian - pitkälle yli 30 000 kuollutta - ja myös tuntemaan itseni taas osaksi tätä maata, vaikka omalla tavallani eurooppalaisena, jolla on rikas kansainvälisen kokemuspohja. Ja nyt kun seuraan Italian hallituksen yrityksiä selvitä äärimmäisen raskaasti kriisistä, en voi olla näkemättä sitä viime kuukausien kokemusten valossa. Juuri siksi toivon, että EU voi tukea Italiaa nyt kun sen pitää päästä ulos tästä kriisistä. EU:n johto on mieltänyt tragedian ja yrittää auttaa Italiaa ja muita eniten kriisistä kärsineitä maita.

Olen seurannut Italian politiikkaa yli 50 vuotta ja tiedän, että se on täynnä konflikteja. Sen sisällä suuri määrä erilaisia vaikuttajia, tuomarikunnan jäseniä, poliiseja, yrittäjiä, toimittajia ja poliittisia vaikuttajia on maksanut omalla elämällään sen, että he eivät ole myöntyneet seuraamaan erilaisten mafioiden taI muiden laittomien klikkien painostukseen. Nykyisin Italian politiikan sisällä taistelua ei enää käydä väkivaltaa käyttämällä, ja siitä pitää kiittää niitä, jotka ovat maksaneet omalla hengellään tämän kehityksen. Mutta Italian politiikan sisällä käydään edelleen kovaa taistelua siitä, mikä on oikein mutta myös mikä on toteutettavissa eli on siis todellisuuden rajojen sisällä.

EU on osa tätä maailmaa ja on toivottavasti tullut jäämään, sillä se on ainoa mahdollinen kansainvälinen organisaatio, joka voi toimia järkevästi ja vaikutusvaltaisesti kansainvälisessä politiikassa. Minä haluaisin, että se toimisi vielä nykyistä määrätietoisemmin Trumpin Yhdysvaltain ja vahvistuvan Kiinan vastapainona.

NATO on olemassa, mutta sen vaikutusvalta on laskenut suuresti, koska nimenomaan Yhdysvallat on menettänyt kiinnostuksensa sitä kohtaan Trumpin aikana. Minä en ole koskaan ollut innostunut tästä sotilasliitosta, mutta sekin on osa sitä maailmaa jossa me elämme. En jaksa innostua siitä, että se nähdään paholaisena. Se on menettämässä merkitystään, koska se liittyi kylmän sodan maailmaan, joka on katoamassa.

Me elämme maailmassa, joka voi olla nyt tienhaarassa, sillä koronavirus on ravistellut käsityksiämme hyvin raskaalla tavalla. Tässä maailmassa minä ainakin haluaisin, että Eurooppa ymmärtäisi, että EU on sen mahdollisuus toimia järjestäytyneesti maailmassa, jossa pyritään kunnioittamaan kansainvälistä lakia ja yritetään löytää uusia sääntöjä ja organisaatiota, jotta emme poukkoilisi maailmassa ilman yhteisiä sääntöjä ja yhteistä organisaatiota.

Minä pelkään, että osa Suomesta etsii nyt suojaa pahaa maailmaa kohtaan sulkeutumalla itseensä eikä näe, että me tarvitsemme suurempia yksiköitä tässä monimutkaisessa ja vaarallisessa maailmassa. Ainakin minulle EU on ainoa olemassa oleva kansainvälinen yksikkö, joka voi toimia myönteisesti tässä maailmassa ja jolla voi olla myös vaikutusvaltaa. Tämän hyväksyminen edellyttää sitä, että luovutaan oman pienen tutun maailman päiväunista. Ja jotta EU selviää tästä valtavasta kriisistä, sen pitää toimia kansainvälisesti eikä vain kansallisten horisonttien näkökulmasta.

Minulla on mielikuva, että monien teidän kuvanne Italiasta on pahasti vanhentunut. Tämä maa elää vielä erilaisten klikkien varjossa, mutta sen sisällä on myös voimia, jotka tekevät koko ajan työtä toisenlaisen Italian puolesta. On kysymys päivittäisestä taistelusta erilaisten ratkaisujen välissä. Oletteko unohtaneet Matteo Salvinin ja hänen strategiansa Orbanin, Putinin ja Marine LePenin liittolaisena? MYös Kiina etsii liittolaisia Euroopassa ja haluaisi lisätä vaikutusvaltaansa, ja sen seireenin kutsuja myös kuunnellaan. Tässä uudessa maailmassa EU on tärkeä kiintotähti, vaikka ei välttämättä täydellinen, mutta mikä on täydellistä maailmassa?"

Sodan partaalle saakka

Yleinen mielipide on otaksunut - ja niin taitaa otaksua myös tasavallan presidentti - että syvemmistä NATO-suhteista kuten jäsenyydestä ja siihen liittyvistä sotilaallisista ulottuvuuksista päätetään kansanäänestyksellä. Kun katselen isäntämaasopimuksen tekstejä, joudun toteamaan että se ohittaa todellisuudessa kansanäänestyksen ja siirtää jatkotoimet - muodollista jäsenyyttä lukuunottamatta - eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä päätettäväksi.

Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta on kuitenkin voitava käydä keskustelua - avointa keskustelua, koska minusta näyttää että ilman mitään erillispäätöksiä Suomen sotilaallinen maanpuoplustusdoktriini on kokenut rajun muutoksen. Nyt ei rakenneta ystävyyden,  luottamuksen ja yhteistyön varaan vieressämme olevan suurvallan Venäjän kanssa, vaan lähtökohtana ovat epäluulo, vihamieliset asenteet ja ilmaisut sekä Euroopan Unionin myötä käyttöön tulleet molemminpuoliset sanktiot.

31.10. 2018 Ilpo Rossi.

Suomi on mukana NATOn suursotaharjoituksessa Norjassa ja päivän lehtien mukaan on tulossa uusi, erikoisena" piderty sotharjoitus, jossa Suomen ja NATOn toimintojen yhteensopivuutta testataan. Olen liittänyt tämän päivityksen yheyteen "lehtileikkeleitä" kyseisistä uutisista.


31.10. 2018
Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi kommentoi harjoitusta ja Suomen osallisuutta kovasanaisesti.

”Suomikin on mukana harjoituksessa täysimittaisesti. On turha puhua kumppanimaan roolista tai kansallisesta lähtökohdasta. Harjoitus on aggressiivinen voimannäyttö ja osa Yhdysvaltain pullistelupolitiikkaa.”

”Tällainen harjoitustoiminta johtaa väistämättä kansainvälisen tilanteen kiristymiseen pohjoisessa. Venäjä ilmoittikin jo vastatoimenaan aloittavansa oman ohjusharjoituksensa Naton harjoitusalueen keskellä. Suomi ei kaipaa räyhän- vaan rauhanpolitiikkaa”, Mustajärvi sanoo tiedotteessaan.

Edustajan mielestä kansainvälisillä sotaharjoituksilla halutaan muuttaa Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

2.11. 2018 Ilpo Rossi:

"Eri puolilla Suomea – ja etenkin Haminan ja Sotkamon seuduilla – ovat aiheuttaneet melkoista kuhinaa amerikkalaisen Silent Partner Groupin (SPG) kertomat suunnitelmat datakeskusten rakentamisesta. Kolmannellakin paikkakunnalla saattaa kohta riittää hämmästeltävää."

Tämä taitaa liittyä myös Suomen hallituksen solmimaan mutta toistaiseksi vielä vailla eduskuntakäsittelyä olevaan isäntämaasopimukseen?

5.11. 2018
"Lisää kovan luokan, mysteerisinä pidettyjä  dataverkostohankkeita Suomeen:
"Viime viikkojen kuumia it-puheenaiheita on ollut amerikkalaisen Silent Partner Groupin (SPG) kertoma suunnitelma valtavien datakeskusten rakentamisesta Suomeen. Aluksi puhuttiin kolmesta datakeskuksesta, maanantaina kerrottiin vielä, että neljäs laitos olisi tulossa Tornioon.

Aikaisemmin tietojen mukaan luvassa on ollut kolme datakeskusta, joista yksi nousisi Haminaan ja kaksi muuta Sotkamoon. Maanantaina kerrottiin vielä neljännen sijainti. Tivin esiin kaivamat tiedot eivät suinkaan poista epäilyksiä hankkeen realistisuuden suhteen.

Kun esillä ovat olleet etenkin Suomen mittakaavassa valtavan kokoiset 250 megawatin datakeskukset, moni on kysynyt, onko voiko hanke olla lainkaan toteutuskelpoinen vai jotain aivan muuta. Luonnollisesti asia on kiinnostanut suuresti FDCF-datakeskusyhdistystä (Finnish Data Center Forum)."

6.11. 2018
Silent Partner - vaitonainen kumppani
Maanantaina SPG kertoi yhdessä Finnish Datacenter Forumin kanssa julkaistussa tiedotteessa jo neljännestä Suomeen kaavailemastaan datakeskuksesta. Se on suunnitteilla Tornioon.

7.11. 2018
Vaikuttavatko sotilaalliset lupaukset mm. tienpitoon?
Isäntämaasopimus NATOn kanssa edellyttää tietenkin ympärivuotista valmiutta saada kuljetukset toimimaan olivatpa olosuhteet millaiset hyvänsä. Sotilaalliset kuljetukset eivät yleensä ole kaikkein kevyimmästä päästä.
"TEIDEN talvihoidon pitäisi parantua jo vuodenvaihteen jälkeen yli 10 000 tiekilometrillä. Tienhoito paranee etenkin vilkkailla tieosuuksilla, joilla ajaa paljon raskasta liikennettä.

Talvihoidon parantaminen tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuudessa yhä useammille teille levitetään suolaa.

Tiistaina Liikennevirasto julkaisi uudet talvihoidon toimintalinjansa. Uusissa linjauksissa huomioidaan erityisesti raskas liikenne, jonka sujuvuutta yritetään jatkossa parantaa. "

12.11. 2018
Laki yksityisteiteistä muuttunut: kantavuudet kuntoon, valtakunnallinen digiroad-verkosto... 
"Valtio voi edelleen avustaa ELY-keskuksen kautta yksityisteitä (rakentamista ja kunnossapitoa) sen mukaan, kun valtion talousarviossa osoitetaan varoja. Samoin kunta voi varoistaan avustaa yksityisteitä. Valtion ja – uutena asiana - kunnan avustamisen ehtona on, tiellä on tiekunta. Samoin tiekunnan tiedot on oltava ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä ja ns. kansallisessa tietietojärjestelmässä eli Digiroadissa (painorajoitukset, tienkäytön rajoitukset tai kieltämiset). Myös järjestäytymättömän tien osakkaiden on ilmoitettava em. tiedot Digiroadiin."

Myös henkilötietojen käsittely tiekunnassa muuttuu. Taustalla on voimaan tullut tietosuoja-asetus. Nämä kaikki muutokset vaikuttavat myös toimielimen vastuisiin. Muita aiheita tiepäivässä ovat tienpidon tehostaminen erityisesti metsäteillä, tieliittymät ja teiden kantavuuden mittaukset.

13.11. 2018
"ILKKA kommentoi julkisuuteen tullutta epäilyä, jonka mukaan Venäjä harjoitti Lapin alueella gps-signaalin häirintää viime viikolla Naton suursotaharjoituksen aikana.

”Asioilla on nähtävissä selvä yhteys, kuten aiemmin ilmatilaloukkaukset olivat piiloviestintää, jolla osoitettiin omaa voimaa. Venäjä oli tavalla tai toisella osa harjoituksia, joihin sitä ei ollut kutsuttu. Maa suoritti samaan aikaan myös ohjusammuntoja samalla alueella Nato-harjoitusalueen kanssa.”

"Suomen viranomaiset ovat varsin vaitonaisia häirinnän lähteestä toisin kuin norjalaiset kollegansa, joiden ­mukaan häirintä tulee Venäjältä. Se oli myös looginen päätelmä tilanteessa, jossa Natolla oli suursotaharjoitus ­Trident Juncture meneillään.”


20.11. 2018
Reino Seppänen:
Olen puntaroinut tätä ongelmaa nyt monelta kantilta. Se laittomuuden tila, joka nyt vallitsee tässä Nato-asiassa, ei avaudu pohjiaan myöten yhdellä selitystavalla. Tästä on johdettavissa se hypoteesi, että takana mitä ilmeisemmin on tietoinen suunnitelma toteuttaa tavoite, jota Suomen kansan enemmistö ei hyväksy ja joka siksi ei mene läpi laillista tietä. Esteenä tälle puhtaain keinoin (lue: demokraattisin) toteutetulle Nato-jäsenyydelle ovat myös maatamme sitovat kansainväliset sopimukset, kuten Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimuksen korvannut sopimus Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista vuodelta 1992. Olemme siirtyneet eräänlaiseen "kaksoisvallan" kauteen, jossa poliittisen eliitin ja korkeiden virkamiesten sekä sotilasjohdon hahmoton juntta tekee päätöksiä, joita markkinoidaan valtamedian voimin ikään kuin laillisina päätöksinä, sopimuksina ja ratkaisuina. Koska perustuslakimme on edelleenkin voimassa, ei Suomea koskevia sitovia päätöksiä voi tehdä mikään muu taho kuin eduskunta. Yhtään Nato-sopimusta ei ole tuotu eduskuntaan eikä niitä ole ratifioitu siten asianmukaisesti. Ymmärrän sen, että eduskuntaa on helppo kusettaa, koska varsinkaan tavallisella rivikansanedustajalla ei todellakaan ole harmaata aavistusta asioista ja tuskin edes oikeaa kiinnostusta ottaa selvää. Ja tämä on se ammottava musta aukko, jota rikolliset käyttävät hyväkseen (kysehän on valtiopetoksesta eikä muusta). Se minua kuitenkin ihmetyttää, miksi oikeuskansleri ja valtiosääntöä tulkitsevat viisaat vaikenevat.
---
Reino Seppänen Ilpo Rossille liittyen tämän blogisivun esilleottoon:
 Hyvää pohdintaa, joka kuulostaa tutulta eikä ihme, kun sitä on tullut pähkäiltyä ihan itsekin. Asiassa on vain yksi iso mutta, joka on esteenä jutussa. Tällä isäntämaasopimuksella, johon viittaat, ei ole mitään juriidista arvoa kansainvälisen oikeuden ja vielä vähemmän suomalaisen oikeudenkäytön näkökulmasta. Sen on allekirjoittanut, todella näyttävässä ja arvokashenkisessä tilaisuudessa ihan presidentti Niinistön läsnä ollessa puolustusvoimien komentaja Lindberg. Olipa sitten paikalla vaikka itse paavi ja Lapin paliskuntien edustajat, se ei sopimusta pätevöitä. Sopimus on juriidisesti tehty vain kenraali Lindbergin, Pohjois-Atlantin liiton tranformaatioesikunnan komentajan johtoesikunnan (HQSACT) ja Pohjois-Atlantin liiton operaatioesikunnan (SHAPE) välillä. Suomea sopimus ei sellaisenaan voi sitoa, koska kenraali Lindbergillä ei ole ollut oikeutta sitä allekirjoittaa Suomen tasavallan puolesta. Asia vaatisi näet perustuslainmukaisen käsittelyn eduskunnassa ja sellaista ei todellakaan ole tapahtunut. Eduskunnalle on annettu asiasta vain kaksisivuinen, vieläpä harhaanjohtava (huom. upseerit ja herrasmiehet kunnioineen ja valoineen!) vääristelty paperi. Samassa yhteydessä meidä kuulu. mutta epämääräisen habituksen omaava rauhanenkelimme Erkki Tuomioja puhui potaskaa vääristellen omalta osin sopimuksen merkitystä. Nyt olemmekin mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä Suomi on viety läntisen sotilasliiton kiinteään yhteyteen korkeiden virkamiesten ja sotilashenkilöiden toimesta. On varteenotettavat syyt olettaa, että tässä salahankkeessa on osallisena myös poliittista johtoa. Pidän nimittäin asiaa salahankkeena ja jos eläisimme todellisessa oikeusvaltiossa, tulisi perusteellisesti tutkia täyttääkö tapaus valtiopetoksen tunnusmerkit.

Reino Seppänen:
Tuli muuten nyt mieleen tästä Pariisin rauhansopimuksen mitätöinnistä pääargumentti, joka ei sellaisenaan sovi varsinaiset rauhansopimuksen oleelliseen asiasisältöön. Kävinkin tsekkaamassa sen ja se kuuluu: "Sen jälkeen kun Saksa on yhdistynyt ja sen täysivaltaisuus palautettu, Suomen hallitus katsoo, että Pariisin rauhansopimuksen III osan Saksaa koskevat määräykset ovat menettäneet merkityksensä." Kuinka niin menettäneet merkityksensä? Tosiasiallisesti yhdistynyt Saksa on paljon vaarallisempi uhka (tosin nyt vain vähän potentiaalinen Iso-Britanian kannalta) kuin kaksi erillistä Saksan valtiota. Eikö Britania estänytkin yhden lentokonekaupan jenkkien kanssa tähän sopimukseen vetoamalla?

15.12. 2018
Yhdysvallat on lahjoittanut puoli miljoona dollaria Helsinkiin syksyllä perustetulle Euroopan hybridiuhkien torjumisen osaamiskeskukselle. Summa on euroissa runsaat 440 000. Mistä tämä kertoo? Ilmeisesti Suomea ollaan Isäntämaasopimuksen hengessä sitomassa yhä tiukemmin digitaaliseen sodankäyntiin ja sotilaallisen varustautumisen kyberulottuvuuteen?

4.2. 2019
Tässä linkki Eduskunnan puhemiehen Tuula Haataisen kriittiseen kirjoitukseen puolustusministeri Niinistön tavalla laittaa liikkeelle sotaharjoituksia mm. tässä avatun "Isäntämaasopimuksen" hengessä.

7.2. 2019
Johanna Lehtonen:
ISÄNTÄMAASOPIMUS ei ole KANSANedustajien hyväksymä!
__
"Tasavallan PRESIDENTTI ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen MINISTERIVALIOKUNTA linjasivat 22.8.2014, että Suomi allekirjoittaa isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan SUOMEN ja NATOn välillä." 
__
"Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle on annettu 29.4.2014 perustuslain 97 §:n mukainen selvitys isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittamisesta Suomen ja Naton välillä. HNS MOU -asiaa käsiteltiin eduskunnassa keväällä 2014 myös useissa asiantuntijakuulemisissa. Eduskunnan puolustusvaliokuntaa on informoitu HNS MOU -valmisteluista ensimmäisen kerran vuonna 2010 puolustusministeriön kansainvälistä sopimustoimintaa koskevan selvityksen yhteydessä. Lisäksi isäntämaatukea koskevasta kumppanuustavoitteesta on informoitu eduskuntaa säännöllisesti vuoden 2002 jälkeen."

2.5.2019 Sodan partaalle saakka myös teknisesti
Suomi johtaa yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan (US Joint Staff) kanssa keväällä 2019 Bold Quest 19.1:een liittyvän Suomessa toteutettavan osuuden sekä osoittaa käyttöön tarvittavat alueet ja isäntämaatuen.

Päätapahtumapaikkana on Sodankylä, josta käsin Puolustusvoimat johtaa usealla paikkakunnalla Suomessa sekä ulkomailla tapahtuvaa testaus- ja tutkimustoimintaa yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan kanssa. Tapahtumaan osallistuu tietoverkon välityksellä Suomen rajojen ulkopuolelta useita johtamispaikkoja, järjestelmiä sekä virtuaalisimulaattoreita.

Suomessa järjestettävä tapahtuma on osa Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan omistamaa ja johtamaa Bold Quest- testaus- ja todentamistapahtumien kokonaisuutta, jonka tavoitteena on teknisen yhteensopivuuden ja toimintatapamallien kehittäminen maalla, merellä ja ilmassa toimivien järjestelmien välillä.

Suomesta tapahtumaan osallistuu noin 700 sotilasta. Ulkomaisia joukkoja odotetaan saapuvan kaikkiaan noin 1500 osallistujaa 14 maasta.

17.8. 2019
Vastavalkea kirjoittaa haastavasti - ja erinomaisen kuvaavasti - siitä yksipuolisesta ja normaalit parlamentaariset tavat ohittavasta lännettymisestä, joka on päässyt valloilleen viimeisten 7-8- vuoden aikana ja eritoten Sipilän jo orpon hallituskaudella vuosina 2014-2018. Pääministeri Rinne on puuttunut asiaan uuden puolustusvoimien komentajan nimityksen yhteydessä.

Kun pääministeri Rinne elokuun alussa muistutti uutta armeijan komentajaa siitä, että Suomessa poliitikot sitten tekevät ulko- ja turvallisuuspoliittiset päätökset ja armeija toteuttaa niitä, Naton etuja Suomessa ajavan Mediapoolin innoikkaimpiin jäseniin kuuluva Ilta-Sanomat pillastui täysin. Lehden mielestä pääministeriltä oli täysin kohtuutonta sanoa moista. Ja jottei asia unohtuisi, Ilta-Sanomat riensi kyselemään asiasta presidentti Niinistöltä, joka on kaulaansa myöten äärettömän epäselvissä sotilaskuvioissa nimenomaan juridiikan kannalta.

Pääministeri Rinne viittasi lausunnoissaan presidentti Niinistön kommentteihin ulkomaisten sotajoukkojen Suomessa pitämistä harjoituksista. Kommenteista päätellen ainakin yksi moinen harjoitus oli pantu pystyyn ilman että presidentti, puolustusvoimien ylipäällikkö, oli edes ollut tietoinen asiasta. Jos näin oli, se tarkoittaa sitä että joku alempi taho tai sotilaat olivat ohittaneet ylipäällikön ja siten kumonneet laillisen järjestyksen.