Liisa Liimatainen on Fb-sivuillaan kuvannut italialaistumistaan ja eurooppalaistumistaan -ja heräämistään Italian traagiseen tilanteeseen Korona-pandemian ensimmäisenä Euroopassa kohdanneena maana. Samalla hän pohtii paitsi Italian, myö Euroopan Unionin ja sotilasliitto NATOnkin merkitystä nykypäivinä:
"Kerttu Loukola sanoi kommentissaan, että minä olen nykyisin ehkä enemmän italialainen kuin suomalainen. Oikea vastaus kuuluu: olen eurooppalainen, joka on syntynyt Suomessa ja joka on vahvasti kiinni luterilaisessa kulttuurissa vielä nykyisin, vaikka olen elänyt suurimman osan elämästä Italiassa. Kertun kommentissa näkyy myös selvästi eräänlainen vasemmistonäkemys, joka vierastaa EU:ta, Natoa ja vähen kaikkia niitä asioita, jotka muodostavat nykyisen maailman organisaatioverkon.
Tämän vuoden alussa olin täysin sukeltanut Lähi-itään ja menettänyt mielenkiintoni Italiaa kohtaan. Ostin päivälehden 2-3 kertaa viikossa ja seurasin maailmaa kansainvälisten ajatuspajojen kautta. Sitten tuli koronavirus, joka pakotti minut havaitsemaan, että elän Italiassa ja olen tämän maan tapahtumien armoilla. Jouduin myös emotionaalisesti kokemaan kaiken sen, mitä täällä Italiassa on koettu. Oli pitkä kausi, jolloin joka aamu kuolleiden määrä Italiassa, ennen muuta Pohjois-Italiassa oli lähellä tuhatta. Tässä vaiheessa minä havaitsin uudelleen olevani osa tämän maan dramaattisia kokemuksia. Ryhdyin seuraamaan intensiivisesti Italian traagista taistelua koronauhkaa vastaan.
Italia kohtasi viruksen ensimmäisenä Euroopassa ja joutui selviämään epidemiasta ilman sitä koskevaa tietoa. Muut Euroopassa ovat voineet hyötyä Italian kokemuksista, koska teillä oli jo Italiasta tullutta, jo käsiteltyä tietoa, Italian dramaattisten kokemusten kautta saatua tietoa. Voidaankin sanoa, että muu Eurooppa voi selvitä paremmin epidemiasta juuri siksi, että se voi pohjata oman toimintansa Italian kokemuksiin.
Tässä tilanteessa minä jouduin sukeltamaan uudestaan Italiaan ja myös mukaan sen kokemuksiin. Niinpä olen löytänyt uudestaan tavallaan Italian, johon olin alkanut suhtautua hajamielisesti ja skeptisesti. Jouduin myös jakamaan sen tragedian - pitkälle yli 30 000 kuollutta - ja myös tuntemaan itseni taas osaksi tätä maata, vaikka omalla tavallani eurooppalaisena, jolla on rikas kansainvälisen kokemuspohja. Ja nyt kun seuraan Italian hallituksen yrityksiä selvitä äärimmäisen raskaasti kriisistä, en voi olla näkemättä sitä viime kuukausien kokemusten valossa. Juuri siksi toivon, että EU voi tukea Italiaa nyt kun sen pitää päästä ulos tästä kriisistä. EU:n johto on mieltänyt tragedian ja yrittää auttaa Italiaa ja muita eniten kriisistä kärsineitä maita.
Olen seurannut Italian politiikkaa yli 50 vuotta ja tiedän, että se on täynnä konflikteja. Sen sisällä suuri määrä erilaisia vaikuttajia, tuomarikunnan jäseniä, poliiseja, yrittäjiä, toimittajia ja poliittisia vaikuttajia on maksanut omalla elämällään sen, että he eivät ole myöntyneet seuraamaan erilaisten mafioiden taI muiden laittomien klikkien painostukseen. Nykyisin Italian politiikan sisällä taistelua ei enää käydä väkivaltaa käyttämällä, ja siitä pitää kiittää niitä, jotka ovat maksaneet omalla hengellään tämän kehityksen. Mutta Italian politiikan sisällä käydään edelleen kovaa taistelua siitä, mikä on oikein mutta myös mikä on toteutettavissa eli on siis todellisuuden rajojen sisällä.
EU on osa tätä maailmaa ja on toivottavasti tullut jäämään, sillä se on ainoa mahdollinen kansainvälinen organisaatio, joka voi toimia järkevästi ja vaikutusvaltaisesti kansainvälisessä politiikassa. Minä haluaisin, että se toimisi vielä nykyistä määrätietoisemmin Trumpin Yhdysvaltain ja vahvistuvan Kiinan vastapainona.
NATO on olemassa, mutta sen vaikutusvalta on laskenut suuresti, koska nimenomaan Yhdysvallat on menettänyt kiinnostuksensa sitä kohtaan Trumpin aikana. Minä en ole koskaan ollut innostunut tästä sotilasliitosta, mutta sekin on osa sitä maailmaa jossa me elämme. En jaksa innostua siitä, että se nähdään paholaisena. Se on menettämässä merkitystään, koska se liittyi kylmän sodan maailmaan, joka on katoamassa.
Me elämme maailmassa, joka voi olla nyt tienhaarassa, sillä koronavirus on ravistellut käsityksiämme hyvin raskaalla tavalla. Tässä maailmassa minä ainakin haluaisin, että Eurooppa ymmärtäisi, että EU on sen mahdollisuus toimia järjestäytyneesti maailmassa, jossa pyritään kunnioittamaan kansainvälistä lakia ja yritetään löytää uusia sääntöjä ja organisaatiota, jotta emme poukkoilisi maailmassa ilman yhteisiä sääntöjä ja yhteistä organisaatiota.
Minä pelkään, että osa Suomesta etsii nyt suojaa pahaa maailmaa kohtaan sulkeutumalla itseensä eikä näe, että me tarvitsemme suurempia yksiköitä tässä monimutkaisessa ja vaarallisessa maailmassa. Ainakin minulle EU on ainoa olemassa oleva kansainvälinen yksikkö, joka voi toimia myönteisesti tässä maailmassa ja jolla voi olla myös vaikutusvaltaa. Tämän hyväksyminen edellyttää sitä, että luovutaan oman pienen tutun maailman päiväunista. Ja jotta EU selviää tästä valtavasta kriisistä, sen pitää toimia kansainvälisesti eikä vain kansallisten horisonttien näkökulmasta.
Minulla on mielikuva, että monien teidän kuvanne Italiasta on pahasti vanhentunut. Tämä maa elää vielä erilaisten klikkien varjossa, mutta sen sisällä on myös voimia, jotka tekevät koko ajan työtä toisenlaisen Italian puolesta. On kysymys päivittäisestä taistelusta erilaisten ratkaisujen välissä. Oletteko unohtaneet Matteo Salvinin ja hänen strategiansa Orbanin, Putinin ja Marine LePenin liittolaisena? MYös Kiina etsii liittolaisia Euroopassa ja haluaisi lisätä vaikutusvaltaansa, ja sen seireenin kutsuja myös kuunnellaan. Tässä uudessa maailmassa EU on tärkeä kiintotähti, vaikka ei välttämättä täydellinen, mutta mikä on täydellistä maailmassa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti