Eurooppa antautuu...

Taas kerran joudun lainaamaan Brysselissä toimivaa lehtimiestä Eric Bonsea, joka on muutamassa vuodessa ja omastakin mielestään aivan sattumalta kohonnut blogillaan LOST IN EUROPE merkittäväksi Eurooppa-analyytikoksi. Vastoin nykyisen median yleiseurooppalaista tapaa hän ei suostu pelkkään eurooppapolitiikan hymistelyyn eikä varsinkaan menossa olevaan sotahenkiseen, vihanpitoa ja sotilaallista uhkaa ratkaisumallina korostavaan ilmapiiriin. Hän esittää yksityiskohtaista ja dokumentteihin perustuvaa kritiikkiä tavalla, jota Suomessa ei juurikaan kuule mutta joka muhii meilläkin nyt esillä pidettyjen patologisten ja sodanuhkaa enteilevien asenteiden takana. "Rauhan erakkona" (vrt. Juhani Ahon samanniminen novelli) kauhistelen  totaalisesti muuttunutta yleistä ilmapiiriä, joka on nostanut aikaisemmin peiteltynä ja alitajunnassa piilossa olleen patologisen eurooppalaisen luonteenpiirteen  aikaisemman rauhaa ja luottamuksen rakentamista korostaneen ilmapiirin tilalle. Boncen kooste on erinomainen; se sisältää runsaasti linkkejä tausta-aineistoihin ja on siksi tärkeä dokumentti täälläkin tallennettavaksi tulevaisuuden tapahtumia ajatellen.

Viimeinen mahdollisuus talouspolitiikassa: Von der Leyen antautuu

Eric Bonse blogissaan LOSTINEUROPE, kesäsarjassaan

22. elokuuta 2025

"Miten Saksa ja EU käyttävät "viimeistä tilaisuuttaan"? – Talouspolitiikassa EU:n puheenjohtaja von der Leyen on antautunut Yhdysvaltain presidentille Trumpille. Asiat eivät näytä hyvältä muuallakaan. Kesäsarjan osa 9/10

Aloitetaan yhteenvedolla tärkeimmistä trendeistä viime lainsäädäntökaudelta:

Yhteys katkennut ja teollistuminen alas: Saksan ja Euroopan taloudet ovat menettäneet yhteyden Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Eurooppaa uhkaavat teollistumisen alasajo ja "hidas tuska", varoittaa EKP:n entinen pääjohtaja Draghi.

Draghin "Marshall-suunnitelma": Draghi varoittaa, että ilman uutta "Marshall-suunnitelmaa" Eurooppa ei enää pysty kilpailemaan Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. Hän vaatii 750–800 miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa .

Venäjän vastainen pakotepolitiikka: Uusien pakotteiden  jatkuvasta asettamisesta huolimatta ei ole näyttöä siitä, että rankaisevilla toimenpiteillä olisi ollut toivottu vaikutus . Ne ovat kuitenkin johtaneet korkeampiin energian hintoihin, mikä on vakauttanut Venäjän tuloja, kun taas Saksa ja EU kärsivät energian hintakriisistä.

"Strategisen autonomian" puute: EU on menettänyt itsenäisyytensä Ukrainan sodan jälkeen . "Strategisen autonomian" diskurssista huolimatta EU:n strategiat ovat epäselviä, erityisesti sen suhteissa Yhdysvaltoihin. EU ei ole valmistautunut mahdolliseen kauppasotaan Yhdysvaltojen kanssa.

Taloudelliset rajoitteet: Saksalla ja EU:lla ei ole tarvittavia resursseja selvitäkseen kauppasodasta Yhdysvaltojen kanssa tai tukeakseen Ukrainaa. EU:n uudet velkasäännöt ja Saksan velkajarru estävät ratkaisun löytämisen talousongelmiin.

Tämä on löydös tammikuussa 2025 julkaistusta e-kirjasta "The Commission of Last Chance". Kuusi kuukautta myöhemmin analyysi on pysynyt muuttumattomana. Mutta tilanne on muuttunut entistä vakavammaksi.

Uusi EU-komissio on esitellyt "kilpailukykykompassin" , jolla se aikoo toteuttaa Draghin suositukset. Painopiste on byrokratian vähentämisessä, mikä on tarkoitus saavuttaa niin sanotuilla "omnibus"-paketeilla.

Mutta eurooppalainen "Marshall-suunnitelma" puuttuu, ja investoinnit ovat edelleen huomattavasti kysyntää alhaisemmat. Siksi tie "hitaaseen tuskaan" todennäköisesti jatkuu. Vain Saksa antaa uutta vauhtia (lisää tästä seuraavassa jaksossa).

Uusi, odottamaton ongelma kuitenkin ilmenee: Von der Leyen on antautunut kauppasodassa Yhdysvaltain presidentti Trumpia vastaan. Hän ei ainoastaan ​​hyväksynyt korkeampia Yhdysvaltojen tulleja eurooppalaisille viennille, vaan myös lupasi investointeja Yhdysvaltoihin!

EU-komissio epäonnistuu

Tämä on talouspoliittinen tappio ensiluokkaisesti. EU, ylpeä ja oletettavasti maailman suurin kauppamahti, taipuu Yhdysvaltojen painostukseen – mikä tarkoittaa, että EU-komissio epäonnistuu tärkeimmällä vastuualueellaan – ulkomaankaupassa.

Paljon ylistetty "strateginen autonomia" on typistetty absurdiuteen. Von der Leyen on tehnyt merkittäviä myönnytyksiä Trumpille strategisesti tärkeillä energian ja asevarustelun aloilla, joilla EU:sta tulee tulevaisuudessa entistä riippuvaisempi.

Tämä koskee myös niin kutsuttua "tekoälyä". Yhdysvallat on jopa ottanut sen käytön hallintaansa. Lisäksi joitakin EU-säännöksiä, kuten eurooppalaista toimitusketjulakia (European Supply Chain Act), on tarkoitus mukauttaa Trumpin hallinnon toiveiden mukaisiksi.

Saksan EU-johtaja vastasi lopulta "viimeiseen mahdollisuuteensa" talouspolitiikassa julistamalla riippuvuuden . Lyhyellä aikavälillä tämä voi auttaa lieventämään Trumpin luomaa epävarmuutta – mutta pitkällä aikavälillä se on kohtalokasta.

Koska tätä huonoa "sopimusta" (jota ei ole vieläkään täysin neuvoteltu) seuraavat todennäköisesti Yhdysvaltojen lisävaatimukset. Tämä on ilmeistä Ukrainan politiikassa, ja se on jo käymässä ilmeiseksi Kiinan politiikassa...

Kesäsarjan seuraava jakso esitetään maanantaina 25.8. -25. Kaikki jaksot  ovat katsottavissa täältä . Katso myös Kolme (kehnoa) perustelua antautua Trumpille.

PS: EU-komissio esitteli 21. elokuuta puitesopimuksen, jossa on uusia yksityiskohtia kauppasopimuksesta. Se osoittaa, että EU alistuu Yhdysvalloille entistä voimakkaammin kuin aiemmin tiedettiin. Katso raporttini "taz"-lehdessä!

"Trumpismi, vuosisadan uusi revisionistinen ideologia"

Gnesotto, N. , Blogpost Notre Europe -julkaisussa, Jacques Delors Institute, helmikuu 2025

Euroopan unioni voi yrittää rauhoittaa itseään parhaansa mukaan, mutta Trumpin maailma tulee olemaan dramaattinen testi itselleen, Atlantin liitolle, kansainväliselle järjestelmälle. Tiesimme venäläisestä revisionismista: Putin haluaa tuhota Neuvostoliiton lopulla luodun eurooppalaisen järjestyksen. Tiesimme aasialaisesta revisionismista: Xi Jin Pin haluaa tarkistaa Aasian järjestystä kieltämällä amerikkalaisen läsnäolon legitiimiyden vyöhykkeellä. Aiomme löytää globaalin revisionismin: Donald Trump ja Elon Musk haluavat vain kumota kansainvälisen järjestyksen, jonka heidän esi-isänsä perustivat vuonna 1945.

Tämä perustui kolmeen pilariin: taloudellinen liberalismi, demokratia ja laki. He haluavat korvata ne protektionismilla, autoritaarisella puuttumisella ja kaikkien sellaisten sääntöjen poistamisella, jotka saattavat haitata Amerikan vallan vapautta. Elon Muskin tuki Saksan ja Ison-Britannian äärioikeistolle, natsien tervehdys, jonka hän uskalsi esittää Donald Trumpin virkaanastujaisissa, samaa kuin Putinin ja Kiinan sekaantuminen eurooppalaisiin vaaliprosesseihin: Elon Musk on sitäkin vaarallisempi, koska hänen puuttumisensa on suoraa, julmaa, provosoivaa verrattuna kahden muun mainitun johtajan salaisiin toimiin. Miksi Eurooppa ei tuomitse sitä juhlallisesti, kuten se tekee muitakin ulkomaisia ​​häiriöitä demokratiaamme vastaan?

Mitä tulee lain ensisijaisuuteen yhden henkilön mielivaltaisuuteen, oli kyse sitten kansainvälisestä oikeudesta, liikeoikeudesta tai yksityisoikeudesta, sen haaste on mahtava. Donald Trump haluaa kaapata Panaman kanavan tai Grönlannin mineraalivarat tallaten samalla valtion suvereniteetin ja kansallisten rajojen loukkaamattomuuden periaatteet. Elon Muskin tehtävänä on vapauttaa Yhdysvaltojen ja maailmantalouden sääntely ja poistaa kaikki teknologista innovaatiota rajoittavat säännöt. 

Yksityishenkilöille on varattu asema, jossa hänet tallataan kansalaisna maahan varastamalla tuhansia tietoja Yhdysvaltain hallinnolta. Muutamien etuoikeutettujen amerikkalaisten etujen ja toimintavapauden nimissä yhden ihmisen mielivalta, valta ja tahto saattavat voittaa. Jos tämä kaikki ei käynnistä globaalia, ideologista, voimakasta vallankumousta, joka tuhoaa demokratian ja kansainvälisen oikeuden, voidaan ihmetellä, mitä muuta se voisi olla.

Ei todellakaan missään tapauksessa perinteisen Atlantin liittoutumamme jatkoa. Uudella Yhdysvaltain presidentillä ei ole kiinnostusta periaatteisiin, liittoutumiin tai arvoihin: Nato selviää vain, jos se palvelee sen etuja, toisin sanoen, jos eurooppalaiset suostuvat kaikkiin Washingtonin toiveisiin. Kaikki ei ole enää yhden ja yksi kaikkien puolesta, kuten Naton sopimus ehdottaa, kaikki on yhden puolesta ja yksi ei kenenkään muun kuin itsensä puolesta.

Koska Donald Trumpin strategia on yhtä yksinkertainen kuin se on yksinkertaistettu: se alkaa eräänlaisena perheenpäänä, liittolaisten ja naapureiden keskuudessa, saamalla heiltä epäystävällisen tai jopa väkivaltaisen kiristyksen avulla sitä, mitä presidentti pitää tarpeellisena Yhdysvaltain vallan vahvistamiseksi. Toiseksi sen on kuitenkin kohdattava ainoa todellinen Amerikan vastainen haaste: Kiinan valta. Liittolaiset voivat siksi odottaa toistuvan Donald Rumsfeldin, silloinen puolustusministerin George Bushin nuoremman johtaman kaavan vuonna 2003 Irakin sodan aikana: "joko olet meidän puolellamme tai olet meitä vastaan."

Olemme kuitenkin edelleen hämmästyneitä yhden jos toisenkin eurooppalaisen johtajan naiiveista tai kauhuista julistuksista allianssin lujuudesta ja Euroopan luottamuksesta amerikkalaisiin liittolaisiin. On totta, että Eurooppa kohtaa haavoittuvuuksia, jollaisia se ei ole koskaan kokenut 70-vuotisen historiansa aikana: Venäjän aggression uhka idässä, uhka Amerikan hylkäämisestä lännessä, äärioikeiston uhka kotimaassa massiivisen taloudellisen taantuman taustalla. Tämä Euroopan turvallisuuteen ja demokratiaan kohdistuvien elintärkeiden riskien kasautuminen halvaannuttaa eurooppalaiset ja johtaa luonnollisesti jakautumiseen. 

Euroopan unionin käytettävissä olevista kolmesta skenaariosta välittömin on alistuminen: toimielimet, jäseninään useimmat Euroopan johtajat, odottavat näkevänsä rauhoittumisen, mutta ovat valmiita hyväksymään Yhdysvaltojen määräykset yhteisen puolustuksensa nimissä. Venäjän pelossa ostamme amerikkalaista liuskekaasua (vihreän sopimuksen kustannuksella); Kauppapakotteiden pelossa ostamme amerikkalaisia ​​aseita (Euroopan puolustuksen kustannuksella) ja luovumme kaikesta mikä oli alku Euroopan johtajuudelle ilmaston tai Internetin käyttäjien suojelun alalla. 

Samaan aikaan on syntymässä toinen skenaario, joka ei ole ristiriidassa edellisen kanssa: neuvottelut erilaisissa yhdistelmissä suosituimmuuskohtelusta tälle tai toiselle valtiolle, joka uskoo olevansa Amerikan vielä parempi liittolainen. Italia, Unkari ja Slovakia viljelevät tätä illuusiota. 

Kolmatta skenaarioa, vastarintaa, odotetaan. Mutta se on syntymässä. Donald Tuskin Puola kantaa tänään taakkanaan  kaikkien todellisten eurooppalaisten toiveita. Antonio Costan kanssa Puolan pääministerillä on enää neljä ja puoli kuukautta aikaa saada unioni vastustamaan sitä, mitä kukaan, ei edes Tocqueville, uskaltanut kun hän analysoi diktatuurin siemeniä itse demokratiassa, hän eiuskaltanut kuvitella  Amerikasta:tulevan fasistisen imperialismin uutta muotoa. Tämä eurooppalainen vastarinta on välttämätöntä ja kiireellistä. Amerikkalaisten tuotteiden tulleja koskeviin reaktioihin, teollisuuden ja puolustusbudjettien kiihotuksiin ja komission puheenjohtajan ehdottamiin kilpailukykykompasseihin nähden kysymys ei ole muusta kuin unionin ja itse demokratian selviytymisestä.