Maanpuolustuksellinen päiväkäsky

Ilpo Rossi: 

Millä tavalla maanpuolustuksen rahoitus olisi nostettavissa tasolle, jota NATO ja Euroopan Unioni ovat nyt edellyttämässä? Veroilla, säästöillä vai talouskasvulla? Uskon jokaisen ymmärtävän, että tässä ollaan uusien, vakavien ratkaisujen edessä. Uutta näkemystä ja uusia ratkaisuja tarvitaan sekä maanpuolustukseen että siihen millä tavalla se toteutetaan. 

Kun maanpuolustus on nousemassa äärimmäisen tärkeäksi ykkösluokan prioriteetiksi, sillä on aivan erityinen merkitys maan työvoiman - siis palkansaajien - elämäntilanteeseen ja heidän aktiviteettinsa käyttöön. Perinteisen työn tilalle ja rinnalle nousee  maanpuolustuksen nouseminen niin keskeiseksi, että työvoimaa on irroitettava sotilaallisen voimaan, asevelvollisten kertausharjoituksiin, uuden tekniikan ja sotilaallisen teknologia edellyttämään jatkuvaan koulutukseen ja työtehtäviin kasvavan sotilaallisen strategiakokonaisuuden toiminnallisissa tehtävissä.

Ajatus, että työikäistä väestöä makuutettaisiin vähänevien työttömyyskorvausten varassa kotisohvilla tai lomautettuina, ei voi näissä oloissa enää tulla kysymykseen. Työvoimaa on voitava vapauttaa myös tarpeettomaksi tai toisarvoiseksi katsotusta tuotannosta tärkeämpiin maanpuolustuskoneiston tehtäviin. 

Maksetaanko maanpuolustustehtävissäoloajalta päivärahaa tai palkkaa, on yksi ratkaistavia asioita. Sotamoodiin valmistautuminen tarkoittaa koko kansan osalta paluuta toisenmaailmansodan aikaiseen kokonaisvaltaiseen kansanhuoltoon. Tältä osin nykyinen ja vaivoin pystyynsaatu SOTE-rakenne muodostaa oivallisen pohjan siihen sosiaaliseen vastuun ottoon, jota sodanaikainen yhteiskuntarakenne edellyttää. Sirä ei voida jättää markkinoiden ratkaistavaksi, koska koko aktiiviväestön tulee olla pysyvässä valmiustilassa sotatilan edellyttämiin kutsuntoihin.

Väestönsuojelu, yhteiskuntasuunnittelussa suhteellisen hyvin huomioitu valmiustila edellyttää myös aivan uudenlaista valmiustilaa koko kansan  osalta, josta mm. emerituspresidentti Niinistö kävi pitämässä erityisalustuksen Euroopan Komissipon puheenjohtajan Ursula von der Layenin kutsumana. Tämä edellyttää laajaa, koko kansaan ulottuvaa peruskoulutusta, säännöllisiä harjoituksia sekä tilojen ja logistiikan koeponnistuksia sotatilan edellyttämässä laajuuessa ja oletetuissa olosuhteissa. Näihin tehtäviin tarvitaan nyt lomautetuina, työttöminä ja prioriteettien ulkopuolista työvoimaa.

Kuinka kaikki tämä resurssoidaan ja rahoitetaan? Ajatus taloudellisen kasvun varaan rakentamisesta on täysin epärealistinen, koska koko työvoima on priorisoitava sotilaalliseen moodiin. Näissä oloissa kasvusta puhuminen tai sen aikaansaaminen on alisteista sotaolosuhteiden suurille epävarmuuksille. Kasvua voi syntyä vain sotaolosuhteita vahvistavan teollisuuden ja palveluiden piirissä, jonka toimintaa rajoittaa sotatilan edellyttämä keskitetty ja hierarkinen toimintajärjestrelmä, josta päätöksiä ei tehdä markkinoilla vaan maanpuolustuskoneiston  lineaarisissa järjestelmissä.

On myös varauduttava laajamittaiseen säännöstelytalouteen toisen maailmansodan korttiannosten ja kulutusta muutenkin rajoittavien päätösten muodossa, koska kaikki olennainen voima on suunnattava maanpuolustukseen satunnaistan mielihalujen tyydyttämisen sijasta. Varautuminen sotaan tarkoittaa talousratkaisujen, sosiaalitoimen ja sota-aikaisen koneiston osalta paluuta kansalliseen, nationalistiseen toimintatapaan. Ajatus siitä että Euroopan Komissio voisi Maastrichtin sopimuksen tapaan asettaa rajoituksia kulutukselle tai kasvulle tunnettujen prosenttirajoitusten mukaan, on myös täysin epärealistista ja naivia, sodanaikaisiin olosuhteisiin täysin sopimatonta puuhastelua. Resursseja on oltava silloin kun niitä tarvitaan. 

Se että Euroopan Unioni ei ole makrotalouspolitiikassaan varautunut sotatilan mahdollisuuteen, on johtanut sen sulkemaan fiskaalisesta toiminnastaan pois kaikki suurelle, päätöksentekotavaltaan yhtenäiselle hallintoalueelle mahdolliset  modernit monetaariset, ns. endogeeniset rakenneratkaisut. Yksistään jo tämä puute voi pohjimmiltaan johtaa siihen, että Euroopan Unioni ei kykene puolustamaan itseään tai jäsenmaitaan. Voimistunut taipumus yrittää ratkoa suuria asioita kansallisin keinoin johtaa puolestaan pirstaleisuuteen ja toimimattomaan koneistoon koko yhteisön tasolla. Tällaisella koneistolla ei johdeta sotaa käyvää yhteisöä tai sen maanpuolustusta, sotatilasta puhumattakaan. Vaatimus nykyaikaisesta resurssistrategiasta on tähän saakka kaikunut kuuroille korville markkinaunessa elävässä yhteisössä. Jopa oppositiota edustava vasemmistolainen parlamenttisiipi on taipunut kasvavan oikeistopaineen alla sen edellyttämään nationalistiseen lähestymistapaan. Ylpeyteen ja rankaisumentaliteettiin  taipunut ja huonosti perusteltuja  tulevaisuuskuvia rakentava Euroopan Yhteisö on alueen maanpuolustukselle enemmän taakka kuin se tuki ja turva, jota aikanaan Euroopan Unioniin liittyessämme haaveilimme. 

Kun maanpuolusruksessa on suurelta osin kysymys myös omaisuuden suojelemisesta, NATOn vaatima viiden prosentin taso voitaisiin rahoittaa pääomaverolla ja erityisesti myös saattamalla  listaamattomien yritysten verotusta samalle tasolle muun pääomaverotuksen kanssa. Työvoiman verotuksen varaan rakentaminen ei ole realistista, koska työvoima on viimeistä miestä ja naista myöten sotatilan edellyttämissä tehtävissä.  Mikä olisi työntekijöiden ja palkansaajien osuus? He maksavat osuutensa hengellään ja verellään - sataprosenttisesti.

Onko Euroopan Unionilla NATOlla ja yksittäisillä valtioilla todellista halua ja voimaa vastata modernin teknologian mukanaan tuomaan hirvittävään, yli rintamalinjojen, siviiliasutukseen ja kaikkeen infrastruktuuriin jinhimilliseen elämänmenoon yltävään  sodankäyntiin?

Jos vastaus edellä esittämääni kykymykseen on vähänkään epäröivä ja kansan yhteistä vastaustahtoa ehdollistava, viimeistään silloin on myös kansalliseen maanpuolustukseen sisällytettävä aktiivinen ponnistelu rauhan ja edes tyydyttävän väkivallattoman yhteiskunnallisen tilanteen  saavuttamiseen. Euroopassa on jo olemassa valmis institutionaalinen rakenne ETYJ:n muodossa. Suomalaisia velvoittaa edelleenkin vuoden 1975 ETYK-kokouksen "Helsingin henki", jonka suuri saavutus oli luottamusta, yhteistä turvallisuutta ja rauhanomaisen konfliktien ratkaisun   näkeminen ainoana realistisena ratkaisuna korkean teknologian ja keinoaälyn maailmassa.   Pragmaattisen neuvottelun ja diplomatian kokeminen ainoana mahdollisuutena johtuu ihmisen suuresta sosiaalisesta ja psykologisesta riippuvuus omasta esihistoriastaan ja kyvyttömyystä irtautua keinotekoisen moraalisen kompanssinsa väärää suuntaan osoittavista olettamuksista.

Eli joka leikkiin ryhtyy - se leikin kestäköön. Jos on pakko taistella, niin taistellaan, mutta koneistpon pitää myös olla sitä edellyttävässä kunnossa.

Lisäys 27.6. 2025:

Näihin puolustukseen liittyviin menoihin on erityisesti Saksa kehittänyt ison paketin erilaisia liepeillä olevia menoja. Saksan sotilastehtäviin kuuluvien sosiaali- ja eläkemenot. Saksan sotilashautausmaiden hoito eri puolilla toisen maailmansodan rintamia, ym- Tällä tavalla Saksa ylsi lopulta 1,5, %:n menoihin. Oletukseni on, että sama meno jatkuu tulevaisuudessakin. Meillä ei haluttaisi ottaa mukaan varusmieskoulutustakaan, mutta toisaalta työnantajat vaativat varusmiesajan menetettyjen palkka,ustanniusten huomioimista puolustiuskuluissa. Mielikuvitus ei näytä asetttavan rajoja näiden kulujen määrittämiselle. Kirjoitukseni yritti osoittaa, että todellinen isänmaan puolustustahto työllistää työttömät, lomautetut ja varmistaa koko kansan huollon samaan tapaan kuin toisen maailmansodan aikaan, laadukkaasti ja määrällisesti päivitettynä nykyisen SOTE-järjestelmän osana ja että niitä voidaan arhoittaa osana puolustukseen varattavia määrärahoja. Puolustus on paitisi aseita ja sotilastekniikkaa, myös sosiaalista vastuunotoa kansasta ja kaikkien käytettävissä olevien inhimillisten resurssien aktivointia. Markkinapohjainen lähestymistapa vaarantaa sekä Suomessa että koko Euroopassa maanpuolutustehtävässä onnistumisen niin sisältöjen kuin arvojenkin osalta.

"Meidän on modernisoitava EU:n talous..."

 

S&D-ryhmän johtaja Iratxe García vaatii edistyksellistä EU:n kilpailukykystrategiaa, joka sopii tämän päivän ja huomisen maailmaan

EU tarvitsee ehdotuksia vastatakseen nykyisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Meidän on modernisoitava EU:n talous, jotta se sopisi tulevaisuuteen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmaston oikeudenmukaisuuteen ja taloudelliseen vakauteen perustuvalla eurooppalaisella asialistalla. Tarvitsemme Mario Draghin täyttämään lupauksensa ja tarvitsemme yhtenäisyyttä Euroopan-myönteisten ja demokraattisten voimien välillä Euroopan parlamentissa vahvistaaksemme EU:ta, joka sopii tämän päivän ja huomisen kiireellisimpiin haasteisiin.

"Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan Mario Draghin Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien johtajille EU:n kilpailukykyä käsittelevän raporttiesitelmän jälkeen  Iratxe García kehotti Mario Draghia esittämään ehdotuksen, joka pystyy nykyaikaistamaan ja vähentämään teollisuutemme hiilidioksidipäästöjä keskittyen hyvinvointiin, laadukkaisiin työpaikkoihin ja edulliseen energian hintaan.

S&D-ryhmän puheenjohtaja Iratxe García sanoi:

"EU tarvitsee ehdotuksia vastatakseen nykyisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Meidän on modernisoitava EU:n talous, jotta se sopisi tulevaisuuteen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmaston oikeudenmukaisuuteen ja taloudelliseen vakauteen perustuvalla eurooppalaisella asialistalla.

"Tulevaisuutemme riippuu kokonaisvaltaisesta kilpailukyvystä: vahvasta yhteiskunnallisesta sitoutumisesta työllisyyden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden aloilla sekä ympäristö- ja ilmastoagendan edistämiseen. Kilpailukyky tarkoittaa teollisuuden kasvua, mutta myös sosiaalisen ulottuvuuden rahoittamista.

"Kestävät julkiset investoinnit ja riittävät taloudelliset resurssit ovat avainasemassa, kun halutaan kuroa umpeen eurooppalaisten julkishyödykkeiden rahoitusvaje sekä EU:n budjetin että uuden investointivälineen, kuten investointikapasiteetin, kautta. Tämä on ratkaisevan tärkeää paitsi keskeisten painopisteidemme, kuten vihreään ja digitaaliseen siirtymiseen, mutta myös Euroopan teollisen perustan ja maailmanlaajuisen kilpailukyvyn vahvistamiseen.

"Tätä varten investointikapasiteetin on tuettava uutta EU:n vihreää teollisuussuunnitelmaa, joka kykenee saavuttamaan kilpailukykyisen ja vihreän uudelleenteollistumisen, joka perustuu laadukkaisiin työpaikkoihin ja kohtuuhintaan energian hinnoissa. Green Deal -teollisuussuunnitelma ja "Buy Green and European Act" kohtuulliseen hintaan Katot väärinkäytösten estämiseksi ovat välttämättömiä. Pyydämme myös nykyisten verosääntöjen tarkistamista ja pääomamarkkinoiden loppuun saattamista.

"Tarvitsemme Mario Draghia lunastamaan lupauksensa ja tarvitsemme yhtenäisyyttä Euroopan-myönteisten ja demokraattisten voimien välillä Euroopan parlamentissa vahvistaaksemme EU:ta, joka sopii tämän päivän ja huomisen kiireellisimpiin haasteisiin."

Yksityistä voitontavoittelua priorisoiva järjestelmä ei tarjoa eloonjäämismahdollisuutta

MMT-professori William Mitchell on Helsingin  Yliopiston vieraileva professori ja hän on juuri pitänyt tässä ominaisuudessa avoimen yleisöluennon menneen vuoden kansainvälisestä kehityksestä makrotalouden näkökulmasta. Hänen toinen luentonsa on tarkoitettu vain alan opiskelijoille. Luento on nauhoitettu professorin kotona Australiassa - hän toivoo pääsevänsä "kylmään pohjolaan" vierailevan professuurinsa merkeissä vuonna 2024.  Tässä esitetty perustuu hänen australianenglannilla pitämänsä luennon pohjalta tehtyihin muistiinpanoihin, joten se sisältää paitsi Mitchellin ajatuksia, myös kirjoittajan tulkintaa professorin näkemyksistä.  

Keskuspankit vastanneet inflatioon korkojen nostolla - kaikkialla muualla paitsi Japanissa. 

Keskuspankkien valtavirtatalouden tavoite - kasvun tappaminen, tulotason laskeminen ja toisaalta pankkien ja energianvälittäjien tulojen  valtava kasvattaminen. Keskuspankkipolitiikka on siis tuhonnut matalan tulotason kansalaisten elämisen mahdollisuuksia ja mahdollistanut pankkisektorin ja sen keskeisten toimihenkilöiden nousevat voitot.

Toinen keskeinen piirre menneenä vuonna on sotilasmenojen huomattava kasvu. Mitchell kiinnittää huomiota sotilasmenojen massiiviseen kasvuun samalla kun kritisoidaan julkisen kulutuksen ja velanoton kasvua. Tämä on suuri ongelma progressiiviselle politiikalle, koska ulkomailta tehtävät sotilaalliset hankinnat syövät mahdollisuuksia työllisyyttä, koulutusta ja palveluja parantavalta julkisen sektorin toiminnalta.

Julkisen sektorin ja yhteisen hyvinvoinnin 1970-luvulla tapahtunutta kehitystä seurasi uusliberalismin pääomaa ja markkinaa korostava pitkä kausi, joka katkesi vasta covid19-pandemian nostamaan julkisen sektorin merkityksen uuteen nousuun. Ilman julkisen sektorin tukea oleellinen määrä markkinaa olisi romahtanut.

Mitchell on juuri palannut muutaman kuukauden kestäneeltä vierailultaan Kioton yliopistossa ja hänellä on ollut tilaisuus seurata läheltä Japanin Keskuspankin omaperäistä rahapolitiikkaa. Korkoja ei ole nostettu, inflaatio ei ole noussut länsimaita vastaaviin lukemiin, valtion obligaatioita (bondeja) ostetaan edelleen ja finanssipolitiikalla tuetaan  tulotason säilymistä - tulotaso Japanissa on ylipäätään korkea. Terveydenhoito ja koulutus ovat tärkeitä julkisen sektorin toimintoja. Mikä tekee Japaninin hyvinvoinnista poikkeavan esimerkiksi pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon? Se on juuri keskuspankkipolitiikka, joka tukee vahvaa yleistä ja yhteistä hyvinvointia. Mitchell kutsuu Japanin politiikkaa "solidaristiseksi politiikaksi".

 Toisessa osassa Mitchell puhuu taloudellisesta tietoisuudesta ja kasvatuksesta parempaan taloudelliseen ymmärrykseen. Hän puhuu erityisesti Europan Unionista ja sen  toteuttamasta makrotalouspolitiikasta. Korona-pandemia johti hetkellisesti tietynlaiseen relaksaatioon, helpottamiseen fiskaalipolitiikassa. Määrällisen elvytyksen loppuminen yhdessä inflaation ja EKP:n korkojen noston kanssa on saattamassa Etelä-Euroopan maita erityisen hankalaan asemaan.

Ilmastomuutos aiheuttaa monia eksistentiaalsia uhkia koko planeetalla. Kysymykseen mitä voidaan tehdä "suuren vihreän sopimuksen" aikaansaamiseksi pitää myös kysymyä, onko uusliberaali ideologinen lähestymistapa paras mahdollinen tai edes sopiva tapa tämän ongelman rationaaliseen ratkaisemiseen. Progressiiviset konservatiivit roikkuvat edelleen taloudellisen valtavirta-ajattelun kahleissa ja ovat suureen ääneen vaatimassa säästötoimia julkisella sektorilla eivätkä kiinnitä huomiota makrotaloudellisiin vääristyneisiin rakenteisiin jotka muodostavat pysyvän esteen uuden vihreän sopimuksen aikaansaamiselle. 

Myös edistykselliset poliitikot näyttävät uskovan markkinapohjaisiin ratkaisuihin. Ilmastomuutos vaatii suuria rakennemuutoksia tuotannossa, kulutuksessa, liikenteessä, kommunikaatiossa ja elämäntavassa ylipäätään. Onko tämä mahdollista? Mitchell päätyy oletukseen, jonka mukaan kapitalismi ei ole kykenevä kestävään  ja pysyvään muutokseen ilmaston ja luonnon tasapainon säilyttämiseksi. Voittoa tavoitteleva järjestelmä ei ole oikea vastaus niihin haasteisiin joita ympäristö ilmastomuutos mukaanluettuna aiheuttaa. "Minulla ei ole kuitenkaan kristallipalloa, jonka avulla kykenisin vastaamaan mitä tulee tapahtumaan."

Lopuksi prof. Mitchell vastaa chatissa esiinnostettuihin kysymyksiin.

Olisiko "degrowth"(talouslasku tai nollakasvu),  kulutuksen, rahankäytön ja talouden supistaminen  mahdollinen tienä tasapainoon? Mitchell katselee aluksi tätä kysymystä hiilijalanjäljen pienentämisen näkökulmasta ja toteaa, että hallitusten ja julkisen sektorin panostukset kulttuuriinja ja palveluihin kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ovat samalla osa "degrowth" -lähestymistapaa. Kulutuksen on jokatapauksessa suuntauduttava eim ateriaaliseen,  vähähiilisempään elämäntapaan, ehdottomasti.

Inflation torjunnassa hän on jo viitannut Japanista saamiinsa kokemuksiin. Edistyksellisen makrotalouspolitiikan tehtävänä on estää erityisesti alempien tuloluokkien väestöä vajoamasta kurjuuteen, minkä vuoksi solidaristinen talouspolitiikka juuri inflaation oloissa on tärkeää.

Miten Japani suhtautuu maahanmuuttoon ja vierastyövoimaan. Japanin pääministeri on juuri pitänyt parlamerntissa puheen, jossa on kiinnitetty huomiota väestön ikääntymiseen ja syntyvyyden vähenemiseen. Japani on kuitenkin geografialtaan saarivaltio, jossa tilan valtaaminen lisäasutukselle on vaikeaa, joten ainakin jossakin määrin siellä halutaan sopeutua vähenevän väestön ja siihen sopeutettavan tuotannon suuntaan, mikä on tarpeellista ympäristö- ja myös ilmastosyistä. 

Onko Euroopalla tulevaisuutta? Mitchell sanoo kannattavansa federalistista liittovaltiota, mutta ei pidä sen syntymistä nykyisissä olosuhteissa Euroopassa mahdollisena. Hän ei usko, että Saksa keskeisenä eurooppalaisena valtiona tulee hyväksymään sellaisia fiskaalisia muutoksia, jotka mahdollistaisivat bondeihin perustuvat varojensiirrot (Transfers) niitä tarvitseville EU-jäsenmaille. 

Voiko Euroopan Komissio luopua Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksesta? Mitchellin mukaan Euroopan Keskuspankki voi palata velkakirjojen osto-ohjelmaan, mutta se ei tarkoita luopumista austeristisesta, riistävästä makrotalouspoliittisesta asennoitumisesta.Näissä kysymyksissä sekä Komissio että EKP ovat  masiivisen konservatiivisen painostuksen kohteena, joten ilmeisestikään keskustasolla ei olla taipumassa jäsenvaltioiden suoraan tukemiseen inflaatiosta ja sodasta huolimatta.

Mitä tulee kapitalismin tilalle, kysytään. Mitchell toistaa että hänellä ei ole kristallipalloa eikä sen vuoiksi kykene vastaamaan siihen,  mitä tulee uusliberaalin rakenteen tilalle. Ongelmat tulevat olemaan suuria yhteiskunnallisen toiminnan eri lohkoilla ja tulevaisuus näyttää siis tässä suhteessa hämärältä. Elämme hyvin lyhyen tähtäimen tavoitteita asettavissa yhteiskunnallisissa oloissa eikä tilanne näytä kovinkaan kestävältä. Tulevaisuudesta ei voi sanoa mitään varmaa.