perjantai 14. helmikuuta 2020

Apu olisi lähempänä kuin arvataankaan

Harva taitaa tietää, että maailmankuulu Modernin Monetaarisen Teorian kehittäjä, australialainen professori Bill Mitchell on Helsingin Aalto-yliopiston vieraileva professori. Suomalainen media ei ole ollut tästä tietääkseensä, vaikka hänen endogeenisen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuva talousteoriansa saattaisi nopeassa aikataulussa ratkaista minkä hyvänsä oman itsenäisen keskuspankin omaavan maan tai yhteisön - kuten Euroopan Unionin - kasvavat ongelmat ja selvän jälkeenjääneisyyden edessä olevien haasteiden (pakolaiskysymys, sosiaalinen eriarvoisuus, ilmastoystävällinen energiapolitiikka, digitalisaation kehittäminen) hoitamisessa. Intensiivisemmällä seurannalla saattaisi olla valtava myönteinen merkitys paitsi Suomen EU-politiikalle, myös koko maanosan kehittämiselle. Tässä ote hänen blogipäivityksestään 12.2. 2020:

"Torstai on viimeinen opetuspäiväni Helsingissä. Kiertomatka siirtyy huomenna Dubliniin, missä toivon oppivan paljon Irlannin äskettäisten vaalien tuloksista, joissa Sinn Féin tuli tyhjästä, kuten sanotaan, saadakseen eniten ääniä ja 37 paikkaa, vain yhden vähemmän kuin oikealla oleva oikeistopopulistinen konservatiivinen puolue Fianna Fáil ja kaksi enemmän kuin toinen oikeistolainen konservatiivinen puolue, hallitseva Fine Gael. Minulla on useita kokouksia Helsingissä torstaina, kun lopetan tämän vuoden Helsinki-vierailun (vaikka palaan kesäkuussa perustuen muihin sitoumuksiin). Liitän tänään mukaan videon esityksestäni Italian senaatissa viime perjantaina (7. helmikuuta 2020)."
Käy katsomassa tämä mielenkiintoinen, Italian senaatille pidetty esitelmä!


Pari kommenttia Fb-sivuilta Mitchellin Italian Senaatille tehtyyn MMT-presentaatioon liittyen:

Ilpo Rossi:
" Mikä oli Bill Mitchellin pääsanoma Italian senaatille? Hänen mukaansa Italian on palautettava itselleen itsenäinen rahajärjestelmä, koska sitoutuminen Euroopan Unionin uusliberalismiin ankkuroituun talous- ja rahaliittoon tulee merkitsemään lisää tuhoisia, alaspäin vieviä vuosia tästä eteenpäin..."

"Italian Senaatille pitämässään alustuksessa Bill Mitchell mainitsi myös, että EKP:n pääjohtaja Mario Draghi olisi lokakuussa 2019 pitämässään puheenjohtajakautensa päätöspuheessaan antanut tukensa Modernin Monetaarisen Teorian soveltamiselle myös Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikassa. Tämä tarkoittaisi mahdollisuuksien avaamista Unionille itselleen ja sitä kautta myös jäsenvaltioille finanssi- ja rahapoliittisten välineiden käyttämiseen eurooppalaisen yhteiskunnan tervehdyttämiseen. Tällä hetkellä tämä ei ole mahdollista - sen kieltävät Euroopan Unionin konsolidoidut peruskirjat kategorisesti ja kaikilla tasoilla. Sivuseikkana mainittakoon että eräät Etelä-Suomen kaupunkikunnat ovat ryhtyneet perustamaan hankeyhtiöitä ns. tunninjunan rakentamiseksi Helsingin ja Tampereen, ilmeisesti myös Helsingin ja Turun välille. Jäädään siis mielenkiinnolla odottamaan, miten tällainen hanke toteutetaan nykyisten peruskirjojen voimassaollessa."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti