REFEROINTIA JA POHDISKELUA SEPPO LINDBLOMIN KANAVA-LEHDESSÄ JULKAISTUSTA KIRJOITUKSESTA: MAUNO KOIVISTO VISIOI MARXISMIA - ENTÄ NYKY- SDP?
Seppo Lindblom kirjoittaa, että Mauno Koivisto muistetaan ennen muuta pragmaattisena ajattelijana ja toimijana sekä luottamusta herättäneenä valtiomiehenä.
Koivisto oli kuitenkin myös teoreettinen aatteellinen pohdiskelija. Hän oli omaksunut poliittisen uransa alkutaipaleella kriittisen marxilaisen maailmankatsomuksen. Lindblom toteaa, että "kyllähän maailmassa marxilaisia ajattelijoita piisaa, mutta nyt on kyse henkilöstä, joka jo yhteiskunnallisiin asemiin hakeutuessaan oli innokas ideologinen pohtija ja taitava väittelijä. Hän ajoi avoimin valoin valtaan pyrkiessään.” Koivisto teki Lindblomin mukaan tarkoin rajatuissa konteksteissaan lukijoille tai kuulijoille selväksi teoreettisen ja ideologisen suuntautumisensa.
Seppo Lindblom sanoo pari vuotta sitten kahlanneensa läpi laajan aineiston, joka käsitteli hyvinvointivaltion haasteita globalisoituneessa maailmassa. Hän mainitsee Thomas Pikettyn, Dani Rodrikin ja Juha Siltalan teokset, joissa on käsitelty eriarvoisuuden lisääntymistä, ylikansallisia vaikutuksia ja uskoaan tulevaisuuteen kadottavaa keskiluokkaa.
Edellä kuvattua taustaa vasten Lindblomin lukema SDP:n uuden periaateohjelman varhainen versio näytti "väljähtäneeltä ja suorastaan epähistorialliselta muistuttaen enemmän ympäripyöreää vaalipuhetta kuin ideologista julistusta. Siitä puuttui teoreettinen käsitteistö ja sen myötä historiallinen sidos siihen aateperustaan, josta sosialidemokraattinen liike on ponnistanut.”
Lindblom kysyy, pitäisikö sdp:n luoda etsivä katse marxismiin?
”Neuvostoliiton sorruttua on entistä enemmän tilaa avarammalle keskustelulle.” Jos sdp kirjoittaisi uutta periaatejulistusta ideologisella otteella, kyseessä olisi Lindblomin mielestä yritys virittää aatteellista keskustelua.
Se ei ole helppoa nykyisessä viestinnän kvartaalikulttuurissa, jossa pitkäjänteisiä teemoja vierastetaan. Jos sdp hakisi selkänojaa marxilaisesta reformistisesta aateperinnöstä, se kuitenkin Lindblomin mielestä erottaisi puolueen selkeästi oikeistopopulistisesta nationalismista, jota hän pitää uhkana demokratialle.
Eikä se ollut helppoa Mauno Koivistollekaan hänen aktiivipoliitikan aikana. Mauno Koiviston pyrkiessä ensimmäistä kertaa presidentiksi, jolloin marxismin ja sosialismin käsitteet olivat Lindblomin mukaan institutionalisoituneet itäisen naapurimme kourissa. "Kun kotoisessa vuoden 1982 vaalikeskustelussa kysyttiin oliko Koivisto sosialisti, niin varsinaisesti tarkoitettiin, hyväksyikö hän Stalinin julmat tuhoteot."
Mauno Koiviston pragmaattinen toiminta on yksi pieni osa sitä rauhanomaista vallankumousta, jonka tuloksena hyvinvointivaltio askel askeleelta Suomessa kehittyi. Hän seurasi jo nuoruusvuosina julkituotua periaatettaan, että reformistinen poliittinen liike tarvitsee kivijalakseen kriittisen yhteiskuntateorian. Seppo Lindblom toteaa: "Olihan siinä sanomaa, kun sitä vertaa nykyiseen aatteelliseen tyhjyyteen."
Seppo Lindblom miettii sitä, jos SDP kirjoittaisi uutta periaatejulistusta häpeättömällä ideologisella otteella, kyse olisi samalla virittää aatteellista keskustelua ylimalkaan. Lindblom myöntää, ettei aatteellisen keskustelun vilkastaminen ole helppoa. Sosiaalinen mediasta hän sanoo: ”Sen teemat tahtovat kuitenkin olla päiväperhoja, kun ne aamulla lähtevät kiihkeään lentoon, mutta ovat jo illalla tuonen tuvilla.” ”Aatteellisella diskurssilla on puolestaan pitkä jänne, kun se katsoo tähän päivään, historiaan ja tulevaan yhtä aikaa.”
Seppo Lindblom ei kuitenkaan aliarvioi sosiaalisen median merkitystä aatteellisessa keskustelussa, päinvastoin. Lindblom kirjoittaa: "On haastavaa ajatella, että sosiaaliseen mediaan yhä enemmän nojaava päivänpolitiikka ottaisi sen omakseen juuria myöten."
Seppo Lindblomin Kanava-lehden artikkeli on juuri nyt kiinnostava, kun SDP valmistautuu Tampereen puoluekokoukseensa. Siellä on paljon pelissä nimenomaan SDP:n perimmäisten periaatteiden punninnassa. Juuri nykypäivän elämää hallitsevan moniarvoisuuden vieraantumisen problematiikan soisi tunkeutuvan SDP:n uuden ohjelmajulistuksen ytimeen.
Seppo Lindblom päättää artikkelinsa Kanava-lehdessä pohtimalla tilannetta yhteiskunnassa SDP:n näkökulmasta. Periaatejulistukseen selkänojaa voisi hänen mielestään hakea marxilaisesta reformistisesta aateperinnöstä. ”Näin sanoma kaikin tavoin erottuisi kovaa vauhtia etenevästä nationalismista, joka tukeutuu paljolti köyhyyden kasvuun. Vastatoimet ovat osoittautuneet odotettua vaikeammiksi. Euroopan yllä leijuu nyt fasismin aave.” Kuva-aukeama kirjasta: Mauno Koivisto historiantekijät (Juva 1995)
_______
Joonas Honkimaa: Koivisto, Marx ja periaatteet
Olen täysin samaa mieltä, sillä jos periaatejulistusta rakennetaan hyödyntämättä tätä “kapitalismille kriittistä työkalupakkia”, niin se on läpeensä porvarillinen. Miten kehtaan sanoa näin? Kehtaan sanoa sen ihan siitä syystä, että aate on ainoa asia mikä minulle politiikassa merkitsee. Minulta voi ottaa kaikki luottamustoimet pois ja silti minä en poliittisesti kuole, koska en ole itseäni “peliin” hirttänyt. Mutta itse ongelma porvarillisuuden suhteen juontuu seuraavasta. Taloustiede, sen kaikissa keynesiläisissä tyyleissäkin, on lopulta vallitsevan järjestyksen tieteellistä perustelua. Se on hallinnan tiede, kuten taisi Debord asian ilmaista, jos en väärin muista. Jos sosialidemokraattinen ajattelu ei aio edetä ohi tavaramuotoisen tuotannon sekä ylittää pääomaa, ei se silloin määritelmällisesti ole sosialidemokratiaa. Ainakaan se ei vastaa alkuperäistä päämäärää. Siksi varmaan olisi jotain hyvä sanoa tästä asiasta periaatejulistuksessa eikä “jeesustella kierron tasolla”? Tai sitten olen ymmärtänyt koko liikkeen aivan väärin. Toinen hyväkäs on taas sosiologia ja sille tyypillinen jähmettyminen. Otetaan kuva yhteiskunnan hetkestä ja pilkotaan sitä. Liikkeestä tai muutoksesta ei ole tietoakaan. Lopputulos: vallitsevan järjestyksen perustelu, kuten taloustieteen kohdalla. Mitä sitten tulee taas humanistisempiin otteisiin, kyse on valitettavan usein porvarillisten käsitysten tukemista viimeiseen asti näennäisen kriittisyyden suojasta. Kärjistänkö? Ehkä, mutta en jaksa pallotella tällä kertaa “toisaalta, toisaalta, toisaalta…”
9.3. 2020 Ilpo Rossi:
Kun tapasimme Seppo Tuovisen ja Pentti Hämäläisen kanssa lähes kuukausi sitten Työväenliikkeen kirjastossa muissa merkeissä, otin sieltä lainaan Marxin ja Engelsin Koottujen teosten ensimmäisen osan, tarkoitus oli tutustua nuoren Marxin tohtorinväitöskirjaan - minkä teinkin. Olen jatkanut nuoren Marxin varhaisten kirjoitusten lukemista ja heti alkajaisiksi hän kirjoittaa 1800-luvun alun Saksan sensuurista, joka ei pysähdy pelkkiin kirjoituksiin, vaan pyrkii sulkemaan tiettyjä arvopohjaan liittyviä tendenssejä kokonaan julkisen sanan ulkopuolelle. Karl Marx piti tätä piirrettä sensuurissa mitä tuomittavimpana. Demokratia edellyttää ihmisen ja kansalaisen oikeutta vapaasen ja omaehtoiseen mielipiteenmuodostukseen. Karl Marxin kohdalla noiden tendenssien tuomitseminen kirjoitusten sensuroinnin lisäksi johti lopulta elinikäiseen maanpakolaisuuteen. Mainitsen tämän seikan sen vuoksi, että myös näinä päivinä tietyt ajattelu- ja lähestymistavat näyttävät edustavan torjuttua tendenssiä, johon liittyviä kannanottoja ja poliittisia johtopäätöksiä tendenssinomaisesti sensuroidaan ja torjutaan. Tähän nurjaan lähestymistapaan syyllistyy meidän puolueeton, porvarillinen ja markkinoiden ilmoitustuloilla elävä lehdistömme. Tämä taloudelliseen perusrakenteeseen nojaava ideologinen asenne näkyy vaikuttavan myös poliittiseen ilmapiiriin ja ajattelutapoihin myös sosialidemokratian puolella, kuten Lindblom kirjoituksessaan toteaa. Tendenssinomainen arvolähtökohtien jatkuva torjunta on paitsi ilmeistä sensuuria, myös pysyvä osoitus mielipitenvapauteen kohdistuvasta uhasta aikamme autoritaaristen asenteiden tunnusmerkkinä.
Seppo Tuovinen:
Ilpo Rossi. Olen samaa mieltä sinun ja Seppo Lindblomin kanssa. SDP:ssäkin pelätään leimautumista, jos käsittelee Karl Marxin ajattelua. Mauno Koivisto uskalsi. Myös Sanna Marin uskaltaa, kun hän esitti työajan lyhentämisteemaa. Siitä nousi poliittisissa ja talouden piireissä kauhea vastalausemyrsky, mutta monissa euroopalaisissa puheenvuoroissa siihen tartuttiin.. Sanna on siis ajan hermolla. On sanottu, että Thomas Piketty, jonka ajatuksiin Mauno Koivistokin ehti tutustua, jatkaa siitä mihin Karl Marx jäi. Monet suomalaiset taloustietelijät ovat viime aikoina kiinnostuneet Karl Marxista. Muun muassa Sixten Korkman on julkaissut kirjoituksen " Näkökohtia Marxin ajankohtaisuudesta". ( 2015)
Marx kirjoitti vapaasti tulkiten: "Se, joka hallitsee talouden tuotantovälineitä, hallitsee myös henkistä käsitemaailmaa, ja siten myös ymmärrystä, millä taloudellista todellisuutta tulkitaan." Tämä on mielestäni täysin totta nykyäänkin.
Pentti Hämäläinen:
Ilpo Rossi. Vielä sentään joissakuissa elää kriittinen asenne nykyistä uusliberalismin läpitunkemaa talouden, ja sitä kautta määräävästi muidenkin yhteiskunnan sektoreiden, mallia kohtaan. Vaihtoehto voi nousta vain ideologisesta perustasta lähtevillä argumenteilla, niiden sovittamisella tosiasioihin, joiden paljastamiseen antaa perustan tieteen käytäntö. Tämän ideologian terävöittämisestä on kyse, kun puoluekokouksessa julistusta ja ohjelmia käsitellään. Jos siinä ei ole riittävää perustaa aatteellisesti ja kiinnitystä tosiasioihin sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisuutta vaativaa asennetta, ollaan kaltevalla pinnalla, etten sanoisi heikolla jäällä, mikä sulaa nopeasti. Kaipaan myös mukaan työn arvon palauttamista kaiken edistyksen perimmäisenä realisaationa. Siitä lähtee kaikki, minkä päälle muu rakentuu. Tyhjän päälle rakentuu vain yltiöpäinen finanssikapitalismi, mikä elää omassa sfäärissään irti reaalitaloudesta. Mutta kaipaa reaalia, kun kupla puhkeaa. Eikö tälle haluta asettaa mitään rajaa?
Joonas Honkimaa:
Seppo Tuovinen Karl Marxin ajattelun esiin tuomisessa vaikeinta on varmaan se, että saa kuulijan ymmärtämään, mitä Marx todella sanoi ja kirjoitti. Kasoittain kummallisia myyttejä yhä liikenteessä. Pahin on se, missä Marxille mukamas halutaan antaa tunnustusta, mutta sitten tulee merkittävä "mutta..." Usein tällaisella tapauksella on hyvinkin vääristynyt kuva Marxista. Marx nimenomaan taisteli utopisteja vastaan eikä luonut reseptejä tulevaisuuden keittiöön, mitä moni luulee hänen jopa ensisijaisesti tehneen.
Seppo Tuovinen: Sixten Korkman: "On useita syitä ajatella, että Karl Marx on nyt ja ikuisesti ajankohtainen. Hän kehitti kokonaisvaltaisen, koko yhteiskuntaa ja sen historiaa kattavan tarkastelun ja vision. (Ruotsiksi sanottuna hän oli ”systembyggare”.) Tällaisia teorioita ei enää kehitetä, yhteiskuntatieteet ovat eriytyneet ja erikoistuneet. Marx oli filosofi, historioitsija, sosiologi, taloustieteilijä, lehtimies, poliittinen agitaattori ja suuri kirjallisuuden tuntija.
Materialismi ja idealismi
Materialistinen historiakäsitys on erityinen tulkinta historiallisen kehityksen kausaliteetista. Äärimmilleen pelkistettynä se sanoo, että teknologia ja tuotantorakenne määrittävät yhteiskunnalliset suhteet, joista tuotantovälineiden omistuksella on erityinen merkitys. Nämä suhteet heijastuvat vuorostaan yhteiskunnan ”ylärakenteeseen”, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään sekä viime kädessä ideologiaan, siihen miten maailma mielletään.
Klassisen taloustieteen edustajat ja heidän seuraajansa näkevät asian toisin. Valistusajan filosofian sisällään pitämä mullistus on heidän mukaansa siinä, että ihminen voi ajattelullaan muuttaa maailmaa. Ihmisen ei tarvitse elää jumalan tai luonnon armoilla. Hän voi teknologialla alistaa luonnon palvelemaan itseään. Hän voi kehittää instituutioita ja niiden myötä yhteiskuntaa paremmaksi. Tämä idealistinen näkemys oli myös John Maynard Keynesin lähtökohta.
Näkemykset ovat melkein vastakkaisia ja molemmat ovat tänäkin päivänä kiinnostavia. Voi viitata vaikkapa siihen, että kehittyvät taloudet ovat osin informaatioteknologian ja siihen liittyvän globalisaation ansiosta ottamassa uuden ja paljon merkittävämmän roolin maailmantaloudessa. Tämä mullistus johtaa kehittyvissä maissa tarpeeseen koko yhteiskunnan uudistamiseen, niin kuin jo kauan sitten tapahtui teollistumisen ja kaupungistumisen kautta Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Samalla tämä kehitys johtaa globaalin työnjaon nopeaan muuttumiseen, mikä heijastuu myös Suomen talouden murroksena. Näitä prosesseja voi hedelmällisesti tarkastella Marxin materialistisen historiakäsityksen näkökulmasta." Näin siis Sixten Korkman. Joonas Honkimaa toteaa sivuillaan: "Marxin koko maailmankäsitys ei kuitenkaan ole dogmi vaan menetelmä. Se antaa lähtökohdat tulevalle tutkimukselle ja menetelmän tuota tutkimusta varten eikä valmiita dogmeja.” – Engels Werner Sombartille 11.3.1895.
Ilpo Rossi:
Mielenkiintoinen lisäys - erityisesti sen vuoksi että kirjoitus pitää sisällään oikeansuuntaisen - ja porvarillisesta materialismikäsityksestä täysin poikkeavan - sosiaalipsykologisen tulkinnan talouden perusrakenteen vaikutuksesta kaikkeen erityisrakenteeseen joka sen päällä lepää. Lyhyesti, tämä on se suuri syy, miksi rakentaessamme hyvinvointivaltiota jaksamme uskoa siihen, että sen myötä syntyy myös uusi tietoisuus, jos ei välittömästi niin aikojen saatossa ja ennen pitkää rakenteiden ja kansalaisen välisen vuorovaikutuksen kautta. Tämä materialismi, josta Korkman puhuu, on juuri sitä idealistisen hierarkian kyseenalaistamista ja kansan, kansanvallan nostamista etusijalle, yhteiskuntasuhteita määrääväksi tekijäksi. Tältä samalta perustalta kasvaa myös sosialidemokratian suhde materialistiseen historiankäsitykseen...Kuten Joonas Honkimaa näyttää edellä todenneen, kysymys on dialektisesta metodista, vuorovaikutuksesta menetelmänä, liikkeestä kohden vastakohtien tunnistamista ja vapauttavaa yhteiskunnallisten jännitteiden purkamista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti