maanantai 16. maaliskuuta 2020

Korona-pandemia voi pakottaa uudenlaiseen ajatteluun...

Seppo Tuovinen lähetti viestinä luettavakseni Liisa Liimataisen 16.3. 2020 päivityksen Roomasta. Raporttti tulee Korona-viruksen kanssa kamppailevasta Italiasta - mutta sen sanoma on syvempi. Se liittyy asenteisiimme ja arvoihimme, siihen, minkälaisessa maailmassa haluamme elää. Täm pandemia on sydäntäriipaiseva hätähuuto vahvan hyvinvointivaltion puolesta. Raportti siis kannattaa julkaista myös tällä sivustolla. Kiitokset Liisalle, jonka kanssa olin 1960-luvun lopulla samassa SDP:n puolueosastossa - Alppilan Sosialistiseurassa...

Liisa Liimatainen Roomasta tänään! Maanantaiaamun uutisraportti Roomasta.

Kävin vähän aikaa sitten ulkona niin kuin olen tehnyt joka aamu vaikka ulkonaliikkumista pitää säännöstellä ankarasti. Minä laitan käsineet käteen ja huivin suun ja nenän eteen ja vien jätteet ulos ja käyn lehtikioskilla. Tänä aamuna piti myös käydä raha-automaatilla, mutta käteisen otto ei onnistunut jostain syystä.

Lehtikioskinpitäjä kertoi, että hän oli myynyt eilen sunnuntaina lehdet kaikki loppuun. Näin suurta lehtien myyntiä hän ei muista. Se johtuu tietenkin siitä, että ihmisten on pakko kököttää kotona myös sunnuntaina ja siksi heille jää aikaa lukea lehtiä. Toiseksi lehdistä saa toisenlaista tietoa kuin esimerkiksi televisiosta. Lehdet analysoivat ja pyörittelevät ongelmia eri kulmista.

Koirien omistajia näkyy paljon ulkona ja heitä käy melkein kateeksi, koska koiran kanssa voi liikkua vapaammin vaikka heillekin suositellaan vain pikaista lenkkiä asunnon lähellä. Täällä kerrotaan, että ihmiset pyytävät saada lainata koiria, koska näin heillä on oikea tekosyy liikkua. Eräät koirat ovat kuulemma jo kyllästyneet uloskäynteihin, vaikka entisenä koiranomistaja tiedän, että koirat ovat yleensä aina valmiita lähtemään ulos.

Havaitsin myös että myös pesuaineita ja erilaisia taloustavaroita myyvä liike oli myös auki. Niinpä kävin täydentämässä puhdistukseen ja desinfiointiin tarvittavien aineiden varastoani.

Eilen Katariina Mustakallio kysyi, miksi juuri Bergamo on niin vakava tapaus. Nyt olen täydentänyt tietojani: näyttää siltä, että juuri se, että Bergamo ja sen lääni ovat tiiviisti tehtaita täynnä selittää epidemian aikaan saamaa tuhoa. Ilmeisesti alueen teollisuus ei halunnut rajata toimintaansa ja hyväksyä sitä, että siitä olisi tullut niin sanottu punainen vyöhyke, jossa liikkumista rajataan suuresti ja ei-välttämättömät tehtaat joutuvat keskeyttämään toimintansa. Samanlaisessa eli melkein yhtä vakavassa tilassa on Brescia, toinen Lombardian teollisuuskeskus.

Sen sijaan ensimmäiseksi punaiseksi alueeksi julistettu Codogno on jo pääsemässä pois karanteenista, koska se julistettiin muiden alueiden kanssa punaiseksi vyöhykkeeksi ja siellä valvottiin todella tiukasti liikkumista. Ehkä sen teollisuuslaitokset ovat pienempiä, mutta ennen kaikkea ne laitettiin kiinni, se mitä ei tapahtunut Bergamossa. Työntekijät menivät tehtaisiin ilman minkäänlaista suojelua, siis naamareita, käsineitä, riittävän suuria välimatkoja ja desinfioituja paikkoja.

Mitä tästä opimme? 
Sen että koronaviruksen tarttuvuuden vuoksi se vaatii tiukkoja liikkumis- ja hygienianormeja. Ihmisten terveydestä huolehtivien viranomaisten ja maan poliittisen johdon ei pidä kuunnella paikallisten taloudellisia etuja edustavien tahojen anomuksia olla noudattamatta kovia normeja. Tällainen ajattelu on lyhytnäköistä ja voi saada monet ihmiset kuolemaan.

Sen sijaan hallitusten pitää huolehtia talouselämän, yritysten mutta myös monenlaisten vapaiden ammattilaisten, freelancereiden ja pienyrittäjien eduista. Italia on laatinut kokonaisvaltaisen tukiohjelman kaikille talouden sektoreille. Tämä on myös EU:n ohjelma. EU ei voi sallia sitä, että sen talous kuolee tämän epidemian vuoksi. Siksi nyt sovelletaan erilaisia normeja myös taloudessa.

Siksi onkin toivoa, että jos selviämme hengistä epidemiasta, se voi pakottaa uudenlaiseen ajatteluun. Ennen muuta nyt pitää antaa arvo yhteiskuntamallille, jossa olemme vastuussa myös toisten hyvinvoinnista. Se ei ole mikään uusi asia. Sen nimi on eurooppalainen hyvinvointivaltio. Meille pohjoismaalaisille se on vielä selvemmin pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka pitää pelastaa ja jota pitää vahvistaa. Se ei tarkoita makoilua sohvalla veronmaksajien rahoilla, mutta se tarkoittaa sitä, että yhteiskunta perustuu sen jäsenten hyvinvoinnin, terveyden, koulutuksen, infrastruktuurien ylläpitämiseen, jotta vältymme tällaisilta kokemuksilta.

Minä toivon, että koronavirus auttaa meitä vapautumaan uusliberaalista näkemyksestä. Tarkoitan sillä ajattelua, joka lähes kriminalisoi julkisen edun ajamisen. Kaiken pitää olla yritystaloutta. Tietenkin tällä kentällä Eurooppa eroaa suuresti Yhdysvalloista, ja Pohjois-Amerikassa Kanada on varsin erilainen. Siellä terveydenhoito, koulutus ja sosiaaliturva ovat julkisia. Minun tyttäreni syövän yhteydessä jouduin perehtymään Kanadan terveydenhoitoon ja näkemään kuinka vastuullinen, eurooppalaista järjestelmää muistuttava se on. Sen sijaan Yhdysvallat on villi järjestelmä, jonka puutteet ehkä joudumme näkemään pian.

Näin suuri epidemia pakottaa arvioimaan uudestaan sekä järjestelmää jossa elämme että meidän arvojamme.
Fabio Fazio eli hyvin tunnettu tv-henkilö kertoo tänään La Repubblican kommentisivuilla, mitä hän on oppinut epidemiasta, jonka aikana hän on joutunut eristetyksi viruksen vuoksi.Tässä muutama esimerkki.

1. Minun pitää laittaa omat arvoni uuteen järjestykseen ja selvittää itselleni, mikä on todella tärkeää. Kun epidemia on päättynyt, minun on pidettävä kiinni niistä arvoista, jotka nyt havaitsen oleellisiksi.
2. Nyt minun pitää luoda yhteys maapalloon ja luontoon. Jos emme kunnioita luontoa, se ei kunnioita meitä.
3. Me ihmiset emme ole kaikkivaltiaita, vaan tapahtuu asioita, jotka eivät ole meidän tahdostamme kiinni.
4. Olen löytänyt uudestaan aikaisemmin hylkäämiemme asioiden arvon. Niitä ovat hyvinvointivaltio ja ihmisten välinen solidaarisuus.
5. On selvää, että veronkierto on laitonta mutta sen lisäksi siihen syyllistyvät ovat vastuussa myös siitä, että sairaaloissa ei ole riittävästi vuodepaikkoja ja hengityslaitteita. (Tämä asia liittyy hyvin tiukasti Italiaan.)
6. Tästä lähtien en hyväksi enää minkäänlaista kyynistä ajattelua, sillä elämme hyvin karua todellisuutta, mutta sen hienoja piirteitä on yhteisyyden uudelleen löytäminen.
7. Olen oppinut, että sanojen todellinen merkitys on arvokas, lähes koskematon asia.
8. Olen oppinut kättelyn arvon mutta myös miten tärkeää on ojentaa käsi toiselle.
9. Tästä lähtien vaadin, että maittemme johdossa olevien pitää olla paremmin perillä asioista kuin ne joita he hallitsevat.
10. Olemme joutuneet havaitsemaan, että rajoja ei ole olemassa vaan olemme kaikki samassa veneessä.
11. Ja koska olemme kaikki samassa veneessä, on parempi että satamat ovat aina avoimia kaikille. ( tässä Fazio tietenkin viittaa Matteo Salvinin kampanjaan hänen hallitusaikanaan kun hän pyrki sulkemaan kaikki satamat maahanmuuttajilta.)

Nämä asiat ja eräitä muita (joita en ottanut mukaan) Fabio Fazio, tunnettu italialainen tv-persoona haluaa kunnioittaa myös sitten kun olemme päässeet eroon koronaviruksesta.



Tämä kirjaus vielä Liisalta! 
"Pääministeri Conte on toiminut hyvin. Epidemian vakavuus on vahvistanut hallituksen yhteistyötä. Salvinin ongelma nyt on se, että hän ampuu Punaista ristiä, jos käy hallituksen kimppuun. Myös hänen yrityksensä leimata hallitus vain vallanhaluiseksi klikiksi ei toimi yhtään. Italialaiset näkevät, että tämä hallitus tekee hurjasti töitä kun se yrittää pelastaa italialaiset virukselta.Conten ja koko hallitusrintaman arvovalta on noussut hurjasti. Joissakin parlamentin äänestyksissä oikeistorintamakin on antanut äänensä. Tilanne koetaan kansalliseksi murhenäytelmäksi, jossa turha rimpuilu ei kiinnosta ketään. Epidemia on muuttanut Italian poliittisen tilanteen täysin.Katsotaan mitä sitten tapahtuu kun henkiinjääneet ryhtyvät pitämään ensimmäisiä palavereita."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti