Asia radikaalille, liberaalille vasemmistolle

Kirjailija Robert Misik julkaisee Social Europe -verkkolehdessä artikkelin "Asiaa radikaalille, liberaalille vasemmistolle". Hän haastaa vasemmistoa luopumaan autoritaarisesta konservatiivisen narratiivin myötäilemisestä. Tässä autorisoimaton käännökseni erityisesti päivän sosialidemokratialle pohdittaessa eurooppalaista tulevaisuuden linjaa...

ROBERT MISIK 1. huhtikuuta 2024

Meidän pitäisi vastustaa radikaalia oikeistoa, Robert Misik kirjoittaa, ei vasemmistopopulismilla vaan järjen voimalla.

Nykyään demokratiaa uhkaa lähes kaikkialla illiberalismin, moniarvoisuuden vastaisuuden ja autoritaarisen äärioikeiston henki . Tällä on useita lähteitä. Niihin kuuluvat kasvava pessimismin ilmapiiri ja taantuman pelko – joka syrjäyttää sodanjälkeisiin vuosikymmeniin liittyvän edistyksen tunteen Länsi-Euroopassa – sekä vastareaktiot progressiivisille kulttuurisille muutoksille ajan myötä, kuten suvaitsevaisuuteen ja syrjinnänvastaisuuteen.

Myös mukaan on tullut  keskustelun tylsistämistä. Lainatakseni lauseen Jürgen Habermasilta, "julkisen sfäärin rakenteellisessa muutoksessa" suoraviivaista propagandaa on välitetty "sosiaalisen median" ja internetin kautta yleensä, iltapäivälehtien otsikkokulttuurin ja mediasensaatiohakuisuuden kautta.

Äärioikeisto toimii käyttäen liioittelua, yksinkertaistamista ja kuviteltujen vihollisten esiinloihtimista. Vaikka se on rikkaiden suojelijoidensa omistuksessa, se tyylittelee itsensä tavallisten miesten puolestapuhujaksi "ylhäällä olevia", "eliittiä" ja poliitikkoja vastaan: kaikkia kuvataan ostetuiksi, korruptoituneiksi, epäpäteviksi, syrjäisiksi, "kansan vastustajiksi", todellakin "järjestelmän" agenteiksi.

Perverssi kapina

Tässä on kuitenkin hyvyyden ydin – kaipuu johonkin täysin erilaiseen, politiikkaan, joka ei tyydy pelkkään olemassa olevan hallintoon ja yksityiskohtien hallintaan. Se on eräänlainen kapina perverssissä muodoissa, halu todelliseen muutokseen järjestelmässä.

Tästä johtuu väite, että maltillisen vasemmiston laajat osat ovat jättäneet nämä kapinalliset energiat äärioikeistolle. Tähän kritiikkiin liittyy toisinaan vetoomus "vasemmiston" populismista. Se, mitä tämän pitäisi olla, ei kuitenkaan usein ole niin selvää.

Muutama vuosi sitten kuollut brittiläis-argentiinalainen filosofi Ernesto Laclau'ta pidettiin yhtenä vasemmistopopulismin älykkäimmistä puolustajista. Laclaun mukaan vasemmiston täytyi vedota vähäosaisiin – vastustuskykyisenä "meinä", "heitä", vakiintuneita, rikkaita, voittajia vastaan, niitä, jotka loivat järjestelmän pelkästään omaksi edukseen.

Toiset yhdistävät vasemmiston populismin yksinkertaisesti radikalismiin tai helposti ymmärrettäviin vaatimuksiin. Tässä mielessä tällaiset vaatimukset tulisi muotoilla voimakkaalla, kaikuvalla kielellä, joka ei katoa elottomaan  "toisaalta" ... "toisaalta" -pohdiskeluun hallinnossa paikkansa löytäneiden kesken.

Masentavia yksinkertaistuksia

Monet tällaiset väitteet eivät ainoastaan kuulosta uskottavilta, vaan niillä on paljon kannatusta. Silti vasemmistopopulismi johtaa hyvin usein umpikujaan, jossa regressiivinen vasemmisto esittelee argumenttinsa vasaroimalla ajatuksensa mustaan ​​ja valkoiseen, hyvään ja pahaan jakautuneeseen maailmaan.

Tällainen manikealaisuus jättää huomiotta todellisuuden moniselitteisyyden ja jokaisen kysymyksen monimutkaisuuden. Eivätkä nämä masentavat yksinkertaistukset, jotka liittyvät pseudo-leninistiseen tulkintaan, edes johda menestykseen. Vasemmistopuolueiden varsin heterogeenisen potentiaalisen äänestäjäkunnan joukossa järjetön voimakasäänisyys pelottaa vähintään yhtä monta kuin se saattaisi houkutella – erityisesti niitä, jotka eivät ideologisesti ole sitoutuneet poliittisen kirjon vasemmalle puolelle, mutta jotka ovat vakuuttuneita kritiikin ja muutoksen tarpeellisuudesta.

Se, mitä Manner-Euroopassa joskus kutsutaan vasemmistoliberalismiksi, on aina ollut vastareaktio vasemmistolle, joka luuli voivansa johtaa konflikteja modernissa maailmassa kadonneen menneisyyden hengessä. Mutta kuten vasemmistopopulismissa, myös siinä on sudenkuoppansa.

Vasemmistoliberalismi löystyy helposti sellaiseksi maltillisuudeksi, joka ei se enää saavuta yhtään mitään. Mikä pahempaa, se usein yksinkertaisesti antautuu "todellisuuksille", nykyisen kapitalismin hyväksymiselle. Ja hyvin usein se on järkevää tylsyyteen asti. Jos se ei voi herättää intohimoja reaalipolitiikkansa vuoksi, kova vasemmisto voi esittää tietyn "epärealismin" välttämättömäksi taistelussa väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta sekä sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta vastaan (kuten menossa olevat poliittiset lakot Suomessa, IR).

Mutta vasemmistoliberalismilla on edelleen yksi suuri etu verrattuna (verbaalisesti) radikaaliin vasemmistopopulismiin. Diskurssin typistäminen – röyhkeys, kuluneet lauseet, kaikkialla läsnä oleva propaganda –, joka kulkee käsi kädessä äärioikeiston kanssa, käy todella monen hermoille. Yrittäessään kilpailla äärioikeistopopulistien kanssa tässä maastossa, tämä taktiikka on käytännössä tie tyhjään.

Sanan voima

Demokraattisen vasemmiston tulisi luottaa sanan voimaan – hiljaisen pohdiskelun ja pohdiskelun voimaan, mutta myös vuoropuhelun voimaan, joka sisältää väittelyn ja vastustamisen sekä kuuntelemisen. "Älyn ääni on pehmeä, mutta se ei lepää ennen kuin se on saanut kuulonsa", Sigmund Freud ehdotti kerran legendaarisessa kaavassa.

Jotkut saattavat vastustaa sitä, että on romanttista, jopa naiivia, luottaa järjen hiljaiseen vastarintaan, siihen, mitä Habermas kutsui "paremman argumentin pakottomaksi voimaksi". Sen mukaan meidän kaikkien pitäisi olla romanttisempia. Koska ei ole muuta hyvää tapaa parantaa yhteiskuntiamme kuin - Immanuel Kantin mukaan - käyttää omaa järkeämme julkisesti ja tuoda sanan voima kantavaksi ääneksi.

Ihanteellinen tie olisi luultavasti jotain "radikaalivasemmistoliberalismia". Tällä vältettäisiin paitsi taaksepäin katsovan vasemmiston autoritaariset kiusaukset, myös niihin sisältyvä maltillisuuden ansa, joka ei enää kykene määrittelemään kunnianhimoisia tavoitteita.

"Vallankumouksellinen reformismi", voisi sanoa. Radikaali sisällöltään, mutta hengeltään ja sävyltään kohtuullinen."

Robert Misik

Robert Misik on kirjailija ja esseisti Wienissä. Hänen viimeisin kirjansa on  Politik von unten: Gelingt das Comeback der Sozialdemokratie? (Politriikkaa alhaalta:Onnistuuko sosialidemokratian takaisinpaluu?) (Picus Verlag). Hän julkaisee  monissa j

Hallitus Ruotsiin Stefan Löfvenin johdolla

Hallitus Ruotsiin Stephan Löfvenin johdolla

- Stefan Löfvenin ensimmäinen puhe uutena pääministerinä

Kuva Seppo Tuovisen allaolevasta Fb-julkaisusta

Seppo Tuovinen:

METALLIDUUNARISTA RUOTSIN POLITIIKAN HUIPULLE. STEFAN LÖFVENISTÄ JÄLLEEN RUOTSIN PÄÄMINISTERI !

Ruotsi sai tänään uuden Stefan Löfvenin ( SAP) johtaman hallituksen. Hallitus on vähemmistöhallitus niin kuin Ruotsissa on viimeisten vuosien aikana ollut tapana. Nyt aloittavassa hallituksessa ovat mukana sosialidemokraatit ja ympäristöpuolue. Ruotsissa hallituksen ovat muodostaneet välistä porvarillinen ja punavihreä blokki lähes vuorotellen.Tilanne on kuitenkin historiallinen, sillä Ruotsissa ei ole ollut tapana tehdä yhteistyötä punavihreän ja porvarillisen blokin välisen rajan yli.

Hallitusta ei olisi syntynyt ilman kompromisseja. Sen ohjelmassa on sosialidemokraateille karvaita ehtoja, mutta karvaampi se taitaa olla oppositioon jääneelle Ruotsin oikeistolle varsinkin Moderaateille. Hallituksen pohja on äärimmäisen kapea, mutta hallitusvastuuseen SAP:ssa päätettiin mennä.

Stefan Löfveniä on syytetty suostumisesta, liiallista alistumisesta keskustapuolueen ja liberaalien vaatimuksiin, mutta hänen mukaansa uuden hallituksen politiikassa on myös paljon sosiaalidemokraattisia piirteitä, kuten lisää rahaa kunnille ja ilmastotoimiin. Hallitusratkaisu pitää sisällään myös sen, että Ruotsi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella.

– Joko tehdään kompromisseja tai sitten jokainen pysyy omassa nurkassaan eikä hallitusta saada aikaiseksi, Löfven perusteli hallitusratkaisua.

Hänen mukaansa Ruotsi valitsi nyt toisen tien kuin ne eurooppalaiset maat, jotka ovat sallineet äärioikeiston esiinmarssin. Mielestäni Löfvenin piikki taitaa osua myös Suomen nykyiseen hallitukseen, joka on ollut täysin riippuvainen ensin perussuomalaisten ja sitten puolueen hajottua sinisten tuesta.

– Meillä on toimintakykyinen hallitus, joka ei ole riippuvainen ruotsidemokraateista, Löfven totesi. Tulevaisuus näyttää oliko SAP:n ja Löfvenin ratkaisu oikea?

Duunari ja ay-taustaisen Stefan Löfvenin tie politiikan huipulle on pitkä ja ainulaatuinenkin Ruotsin poliittisessa historiassa. Kielitaitoinen ja oman tiensä kulkija ja kasvattilapsena Melanderin perheessä Sollefteån kunnassa varttuneen Löfvenin luonne osoittaa peräänantamattomuutta, sitkeyttä ja rohkeutta.

Tässä alla on historiallinen kuvakulma vuodelta 1985. Kuvassa kaksi Ruotsin sosialidemokraattisen työväenpuolueen SAP:n puheenjohtajaa ja pääministeriä - silloinen Olof Palme ( 1927-1986 ) ja nykyinen Stefan Löfven ( s. 1957 ) Palmen takana vasemmalla. Olof Palme vieraili pääministerinä Löfvenin työpaikalla.

Metallityöläinen Stefan Löfven kuului Palmen seurueeseen ammattiosastonsa edustajana. Hänestä tuli myöhemmin Ruotsin Metalliliiton puheenjohtaja. Stefan Löfven sanoi kuvasta: "En unohda koskaan Olof Palmen työpaikkakäyntiä Hägglunds Örnsköldsvikin tehtaalla. Olin silloin nuori osastoni edustaja. Te ymmärrätte varmasti, kuinka ylpeä olin, kun hän tarttui käteeni".

Stefan Löfven on ylpeä duunaritaustaan eikä hän ole mitenkään peitellyt ay-uraansa. Paljon Löfvenistä poliitikkona kertoo se, että hän on pystynyt yhdistämään noustuaan puolueeensa johtoon v. 2012 aiemmin hajanaisen puolueensa yhtenäiseksi. Puolueen kannatus nousi parissa vuodessa gallupeissa hieman runsaasta 20 prosentista yli 30 prosenttiin. Stefan Löfven nousi ensimmäisen kerran pääministeriksi syksyllä 2014 valtiopäivävaalien jälkeen.

Stefan Löfven sanoi yli neljä vuotta sitten vaalituloksen selvittyä, että Ruotsilla on edessään isot haasteet muun muassa korkean työttömyyden ja laskevien koulutulosten vuoksi. - Olemme vakavassa tilanteessa. Meillä on tuhansia työttömiä. Koulutuloksemme laskevat enemmän kuin missään OECD-maassa. Ruotsi on vastannut, että tarvitsemme muutoksen,hän sanoi.

Nyt on hänellä taas uusi haaste toistamiseen pääministerinä edessään. Tilanne on jopa haastavampi kuin ensimmäisellä kerralla. Sanomme hänelle: Grattis och lycka till Stefan och Sverige!


Ilpo Rossi
Löfven otti ensimmäisessä kannanotossaan historiallisen tiukan kannan ruotsidemokraatteja vastaan puhuessaan demokratian puolustamisesta. Mitähän meidän pääministerimme tästä tuumaa?

Seppo Tuovinen:
Nyt näyttää siltä, että päinvastoin kuin Ruotsissa, niin Suomessa otetaan käyttöön bloggipolitiikka. Kun kokoomuslaisilta kysyttiin Iltalehden kyselyssä, kumpi puolueista olisi mieluisampi hallituskumppani, valitsi noin 87 prosenttia keskustan ja vain 13 prosenttia gallupeja johtavan SDP:n. Tähän ovat liittymässä perussuomalaiset, sillä 61 % kokoomuseliitistä haastattelututkimuksen mukaan hyväksyy perussuomalaiset hallituskumppaniksi. Vielä vajaa kaksi vuotta sitten Petteri Orpo sanoi, ettei Halla-ahon puolueen kanssa voi tehdä yhteistyötä, koska kokoomuksen arvot ovat niin erilaiset. Nyt näemmä voidaan. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies hahmotteli jo marraskuussa tulevia hallitusvaihtoehtoja. Tekniikka ja Talous -lehti kertoi Häkämiehen esiintymisestä Hyvinkäällä EK:n seminaarissa.
Jos maahan tulee uusi porvarihallitus, se olisi Häkämiehen mukaan vastuullisen talouden ja korkean työllisyyden hallitus. Hallitus tekisi päätökset työmarkkinauudistuksista ja ay-liike vikisisi. Häkämiehen mukaan työmarkkinauudistukset kannattaisi tehdä heti kärkeen, eikä vasta vaalikauden lopussa.
– Matsi kannattaa ottaa alussa, Häkämies sanoi. Tässä vastaus Ilpo Rossille. Vastaus ei tullut Sipilältä, vaan kokoomukselta kysymykseesi. Tuskin pm. Sipiläkään on erilinjoilla Petteri Orpon kokoomuksen kanssa. Tulossa on siis mitä todennäköisemmin bloggivaalit.Periaatteilla ei ole enää väliä ainakaan Suomen oikeistopolitiikassa. Takki näyttää kääntyvän tarvittaessa tilanteen mukaan. Hyvää tässä on se, että kansalaiset näkevät, mistä on kysymys. Ruotsi valitsi toisin. Eikä päästänyt äärioikeistoa määräämään maan tulevasta linjasta.

Ilpo Rossi:
Kokoomuksen uudet askelmerkit ja Häkämiehen kannanotot suunnannäyttäjänä tarkoittavat sitä, että sosialidemokratian on varauduttava jo nyt seuraavaan neljän vuoden oppositiokauteen, ehkä pidempäänkin. Euroopan Unionin tasolla yhteistä, kansanvaltaista hyvinvointia tavoittelevat voimat on ajettu nurkkaan konsolidoitujen peruskirjojen ja sitä nouttavan politiikan voimin. Onko nyt on vuorossa kansallinen sosialidemokratian illegalisointi? On olemassa vaara että suurelta kansanosalta menee usko kokonaan vaikuttaa kansanvaltaisesti päätöksiin. Kadulle meno Ranskan keltaliivien tapaan tukahdutetaan nopeasti ja tuomitaan ankarasti. Miten toimia? Silloin ollaankin voimavaroinemme samassa tilanteessa nukkuvien puolueen kanssa...