Aika on kypsä uutta EKP-strategiaa varten

(Käännös  Peter Bofingerin tekstistä Social Europe verkkolehdessä 6.1. 2020, IR)

Peter Bofinger 6. tammikuuta 2020

Ei niinkään, että se, mitä Euroopan keskuspankki tekee, ole väärin, vaan se että se ei kehitä yleistä ymmärrystä. Seuraavan EKP: n strategian, kirjoittaa Peter Bofinger, pitäisi tehdä niin.





Christine Lagarde esitti ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan Euroopan keskuspankin presidenttinä 12. joulukuuta kattavan strategisen katsauksen. Hänen mukaansa "On tarkasteltava kaikkea ja kaikkia aiheita, käännetään jokainen kivi ja se vie aikaa, mutta ei saa viedä paljon aikaa".
Tällainen uudelleentarkastelu on myöhässä: viimeinen oli vuonna 2003. Mutta perustavanlaatuisempaa on se, että euroalueen kansalaisten luottamus EKP: hen vähenee. Eurobarometrin mukaan tämä laski euroalueen kriisin aikana ja on toipunut vain osittain (ks. Kaavio).

Lähde: Eurobarometri

Pankki on kuitenkin onnistunut täyttämään toimeksiantonsa ja edistämään euroalueen taloutta. Nykyisen strategian tiedottaminen on siis täysin epäonnistunut.

Kaksi päätoimintoa
Keskuspankkistrategialla on kaksi päätehtävää: sen toimeksiannon tulkinta ja siihen liittyvän analyyttisen kehyksen laatiminen. EKP: n tapauksessa toimeksianto annetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 127 artiklassa:
Euroopan keskuspankkijärjestelmän (jäljempänä 'EKPJ') päätavoite on ylläpitää hintavakautta. EKPJ tukee unionin yleistä talouspolitiikkaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta hintavakauden tavoitteen saavuttamista, jotta voidaan myötävaikuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklassa vahvistettujen unionin tavoitteiden saavuttamiseen.
Siksi sen on strategiassa esitettävä "hintavakauden" konkreettinen määritelmä ja käsiteltävä sitä, miten EKP voi auttaa saavuttamaan 3 artiklan tavoitteet.
Kehyksen luominen, joka kuvaa sitä, kuinka EKP yrittää täyttää valtuutuksensa päivittäisissä operaatioissa, tulisi toimia heuristisesti, ymmärrystä herätävästi. Tämä voi vähentää keskuspankin päätöksenteon monimutkaisuutta siten, että ainakin tietoinen yleisö ymmärtää sen.

Hintavakaus
Suorassa merkityksessä 'hintavakaus' voitaisiin ymmärtää nolla-inflaatioksi. Mutta jos keskuspankki yrittää saavuttaa nollan inflaation normaalina aikoina, mikä tahansa negatiivinen kysyntä tai tarjontaisku johtaa talouden deflaatioalueelle. Kuten hyvin tiedetään, korkojen nolla-alaraja tekee erittäin vaikeaksi torjua deflaatiota, josta voi sitten tulla krooninen sairaus. Lisäksi rahaliitossa keskimääräinen nolla-inflaatio edellyttäisi deflaatiota useissa jäsenvaltioissa, jopa normaaleina aikoina.

Deflaatiovaara vähenee myös yhden prosentin inflaatiotavoitteen suhteen. Siksi kehittyneissä maissa useimmat keskuspankit ovat päättäneet keskimääräisen 2. prosentin inflaatiotavoitteesta. Vuoden 2003 strategisessa katsauksessaan EKP päätti tavoitteeksi ”keskipitkällä aikavälillä 2 prosenttia, tai ainakin lähellä sitä”. Ei ole ilmeistä, että tarkistusta vaaditaan: tavoite 2 prosenttia sinänsä saattaa olla parempi, mutta tämä ei tarkoita perustavanlaatuista muutosta.

Vuonna 2003 EKP ei selventänyt, oliko tavoite epäsymmetrinen vai symmetrinen. Mutta keskittyminen keskipitkälle aikavälille teki jo selväksi, että pankki ei yrittänyt hienosäätää inflaatiota. Kohteen symmetria ilmeni viimeisimmässä menneisyydessä. Esimerkiksi maaliskuun 2016 lehdistötilaisuudessa silloinen presidentti Mario Draghi totesi:
"Mandaatti on määritelty saavuttamaan inflaatio, joka on lähellä 2 prosenttia, mutta alle 2 prosenttia keskipitkällä aikavälillä, mikä tarkoittaa, että meidän on määriteltävä keskipitkä aikaväli siten, että jos inflaatioaste oli pitkään alle 2 prosenttia, se on jonkin aikaa yli 2 prosenttia. Tärkeintä on, että EKP: n neuvosto on symmetrinen keskipitkän aikavälin hintavakautta koskevan tavoitteen määrittelyssä."

Kohteen symmetria voitaisiin kuitenkin selventää.
Ainoa jäljellä oleva kysymys on, pitäisikö EKP: n noudattaa joidenkin keskuspankkien käytäntöjä ja ilmoittaa konkreettinen käytävä inflaatiotavoitteelleen. Verrattuna nykyisen määritelmän epäselvyyteen, tämä saattaa kuitenkin johtaa negatiivisiin vaikutuksiin EKP: n uskottavuuteen, jos erityinen shokki johtaisi inflaatioon käytävän ulkopuolelle.

Vihreä painopiste
Samassa lehdistötilaisuudessa Lagarde lupasi antaa EKP: n strategialle vihreän painopisteen sanomalla, että ”otamme vastaan ​​ilmastomuutoksen haasteet, aloitamme taistelun, jonka Euroopan komissio on ryhtynyt ja joka ulottuu toivottavasti muihin EU: n toimielimiin, ja katsotaan missä ja kuinka voimme osallistua kyseiseen pyrkimykseen. Sitä vastoin Bundesbankin presidentti Jens Weidmann oli varoittanut muutama viikko aiemmin, että selkeästi ympäristötavoitteita noudattava rahapolitiikka voi ylikuormittua.

Ilmastonmuutokseen on ensin puututtava hallitusten, ei keskuspankkien. Hallituksilla on tehokkaita välineitä taisteluun, mukaan lukien hiilivero ja tuet uusiutuville energialähteille, hiilivapaan liikkuvuuden edistäminen sekä energiatehokkaampi asuminen ja valmistus.

Jos ilmastomuutoksen tulevia ​​julkisia menoja ei voida rahoittaa nykyisistä tuloista, ne tulisi rahoittaa alijäämillä: Koska ilmastopolitiikan hyödyt tulevat nuoremmille sukupolville, alijäämärahoituksen sulkemista ei ole syytä sulkea pois. Euroalueella tämä edellyttää vakaus- ja kasvusopimuksen joustavampaa tulkintaa, mutta tämä ei ole ylitsepääsemätön este.(kursiivi ja vahvennus bloginpitäjältä)


Rahoitushankkeet
Julkisten ja yksityisten vihreiden hankkeiden rahoittamiseen on jo olemassa voimakkaita julkisia pankkeja, kuten ”Kreditanstalt für Wiederaufbau”  Saksassa. Euroopan tasolla Euroopan investointipankki on vahva instituutio, joka rahoittaa suurta määrää vihreitä sijoituksia.
Viimeksi 14. marraskuuta EIP: n hallitus hyväksyi uuden ilmastotoimintaa ja ympäristön kestävyyttä koskevan strategian: EIP-ryhmä pyrkii tukemaan miljardin euron investointeja kriittisellä vuosikymmenellä vuoteen 2030 saakka ja pyrkii kasvattamaan ilmastotoimilleen suunnatun rahoituksen osuuttaan. ja ympäristön kestävyys 50 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.

Tähän verrattuna keskuspankkien panos ei ole niin ilmeinen. EKP: n vastuu ilmastopolitiikasta voidaan johtaa perustamissopimuksen 3 artiklasta, jossa mainitaan unionin korkeana tavoitteena korkeatasoinen suojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Mutta tämä herättää kysymyksen siitä, mitkä konkreettiset välineet EKP voisi käyttää tukemaan ilmastomuutoksen torjuntaa. On olemassa kaksi päävaihtoehtoa: sen puitteet vakuudelle liikepankkien jälleenrahoittamisessa ja joukkovelkakirjalainojen ostaminen omaisuuden hankintaohjelmissa.

Eurojärjestelmä - jäsenvaltioiden keskuspankit ja EKP - tarjoaa luottoa vain riittäviä vakuuksia vastaan. Varojen hyväksyttävyyttä arvioivat kansalliset keskuspankit eurojärjestelmän rahapoliittisia instrumentteja koskevassa oikeudellisessa kehyksessä määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Yksi vaihtoehto tukea ”vihreitä yrityksiä” voisi olla vähentää tällaisten vakuuksien laatuvaatimuksia. Mutta tämä loisi kompromissin rahoitusvakauden ja ilmastopolitiikan välillä, jota tulisi välttää.
Toinen tapa olisi jättää tiettyihin ”ruskeisiin yrityksiin” liittyvät varat pois tukikelpoisten luettelosta. Pankeille, joilla ei ollut riittävästi "vihreitä vakuuksia" korvikkeena, tämä vähentäisi niiden jälleenrahoitusta EKP: ltä, mikä vaikuttaisi kielteisesti pankkien luotonantoon ja reaalitalouteen. Tämä voisi luoda kompromissin ilmastopolitiikan ja makrotaloudellisen vakauden välillä, mikä voisi jopa heikentää hintavakauden päätavoitetta. "Ruskeita yrityksiä" syrjimässä vakuuspolitiikassa pitäisi siis olla vain keskipitkän aikavälin näkökulma, jotta pankeille annetaan riittävästi aikaa sopeutumiseen.

Vihreiden joukkovelkakirjalainojen ostamisen osalta Paul de Grauwe on ehdottanut , että EKP ostaisi EIP: n joukkovelkakirjalainat ja rahoittaisi siten epäsuorasti EIP: n 1 miljardilla eurolla vihreää sijoitusohjelmaa. Mutta kun otetaan huomioon tämän laitoksen erinomainen luokitus ja yli 500 miljardin euron EIP: n kokonaistase, ei ole selvää, miksi EIP saattaa tarvita tällaista tukea EKP: ltä.
Kolmansien laitosten tekemän arvion mukaan EKP voisi päättää ostaa vain "vihreitä joukkovelkakirjalainoja" yrityslainoina. Jälleen "ruskeiden joukkovelkakirjojen" syrjintä voisi ainakin lyhyellä aikavälillä johtaa konfliktiin ilmastopolitiikan ja makrotaloudellisen vakauden välillä, jos vihreitä joukkovelkakirjoja ei olisi riittävästi. Ja kun otetaan huomioon monien yksityisten sijoittajien kasvava kiinnostus viimeksi mainittuihin, on jälleen kyseenalaista, tarvitaanko tällaista EKP: n tukea todella.

Tämä herättää yleisemmän ongelman siitä, pitäisikö EKP: stä tulla vihreiden yksityisten sijoitusten pysyvä rahoituslaitos. Olisi erittäin vaikeaa tehdä tämä ”markkinaneutraalilla” tavoilla, jolloin EKP: n olisi toistettava EIP: n tehtävät. Näiden kahden eurooppalaisen instituution välisen epäselvän työnjaon lisäksi EKP: stä tulee kilpailija yksityisille pankeille, joille talouden ekologisen uudelleenjärjestelyn rahoittaminen on lupaava liiketoimintamalli.

15.1. 2020
Helsingin Sanomien artikkeli kertoo edellisenä päivänä Euroopan Komission tekemästä päätöksestä, kuinka ja minkä suuruisilla panoksilla Komissio aikoo ilmastomuutokseen panostaa. Komissio pysyy tiukasti jo olemassaolevassa rahoituskehyksessä lukuunottamatta mainintaa Euroopan Investointipankin lisäpanoksista. Kuinka tämä rahoitus kanavoidaan, siitä ei ole selkeää mainintaa. Oletusarvona voi pitää Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan diktaattia toiminnasta 'erittäin kilpailukykyisen markkinan' kautta. Ydinvoiman rakentaminen on suljettu pois mahdollisuuksien joukosta 'saksalaiseen tapaan' vaikka mm. USA:ssa ja Kiinassa vuoden 2019 viimeisen der Spiegelin mukaan erityisesti uudet, rakenteilla olevat, pienet, sarjaan kytkettävät ydinvoimalat olisivat sekä ehdottoman turvallisia, suhteellisen edullisia ja kykenisivät kehittyneen tekniikan johdosta käyttämään polttoaineena myös nykyisten ydinvoimaloiden ydinjätettä - plutoniumia myöten. Euroopan Unionin ilmasto-ohjelma ja sen rahoitus