Davosin Maailman talousfoorumista kirjoittaa Gerhard Bosch, 27. tammikuuta 2020 Social Europe -verkkolehdessä.
Maailman talousfoorumi on tunnustanut älyllisesti, että Skandinavian sosiaaliset mallit tarjoavat vaihtoehdon kasvavalle eriarvoisuudelle. Se ei vain voi hyväksyä tätä ideologisesti.
Viime viikolla Davosissa kokoontunut Maailman talousfoorumi (WEF) on nostanut moraalitasonsa yhä korkeammalle viime vuosina. Uudessa Davosin manifestissa todetaan, että yritysten on maksettava kohtuullinen osuus veroista, se osoittaa suvaitsemattomuutta korruptiolle, puolustaa ihmisoikeuksia; kaikissa maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa on puolustettava tasavertaisia kilpailuedellytyksiä. Ja WEF: n globaalissa kilpailukykyraportissa 2019 kasvavaa sosiaalista eriarvoisuutta kritisoidaan voimakkaasti.
Samalla kuitenkin korostetaan, että eriarvoisuus ei ole globalisaation tai uuden tekniikan kohtalokas seuraus, vaan sitä voidaan torjua poliittisesti. Skandinavian maita kutsutaan malleiksi, koska niistä "ei ole vain tullut maailman teknologisesti edistyneimpiä, innovatiivisimpia ja dynaamisimpia talouksien joukossa, vaan ne tarjoavat myös paremmat elinolosuhteet ja parempaa sosiaalista suojelua, ovat yhtenäisempiä ja kestävämpiä kuin muut maat.
Tietenkin pitää heti kysyä itseltään, kuinka vakaviksi tällaiset lausunnot todella on tarkoitettu? Loppujen lopuksi WEF pyrkii sulkemaan vaikuttamisen pois politiikan ja maailman miljardöörien välillä. Juuri suuret kansainväliset yritykset siirtävät voittojaan veroparatiiseihin eivätkä ole ollenkaan valmiita maksamaan kohtuullista osuutta veroista. Kuinka sitten pitäisi rahoittaa osallistavia hyvinvointivaltioita, kuten tapahtuu Skandinavian maissa?
Lisäksi nämä yritykset alentavat työvoimakustannuksiaan ulkoistamalla monia toimintoja sääntelemättömille alihankintaketjuille kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Huono palkka ja epävarma työllisyys ovat heidän liiketoimintamalliensa keskeinen pylväs ja siten ne vastaavat lisääntyvästä sosiaalisesta eriarvoisuudesta .
Ammottava kuilu
Miljardöörien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, että WEF todella vahvistaisi vastuutaan yleisten julistusten ulkopuolella. Se, kuinka kaukana kuilu sunnuntapuheiden ja päivittäisten toiminnan välillä on. selviäää raportista, joka on julkaistu vuoden 2019 globaalissa kilpailukykyraportissa muutama sivu sen jälkeen kun on tehty yhteenveto Skandinavian hyvinvointivaltioiden erillisten työmarkkinalaitosten arvioinnissa.
Kilpailukykyindikaattorissa ”Palkkojen määrittämisen joustavuus” Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja lasketaan sijoille 118-133 yhteensä 141 maasta - kaukana Yhdysvalloista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Qatarista tai Saudi-Arabiasta. Korkeinta kilpailukykyä edustavat ylimmät sijoitukset annetaan maille, joissa ammattiliitot ovat heikot, palkkaneuvottelut ovat hajanaisia ja työehtosopimukset vähäisiä.
Kilpailukykyindikaattori ”Työn veroaste” näyttää samanlaiselta. Tämä indikaattori, sellaisena kuin se on määritelty raportissa, kattaa kaikki yrityksen pakolliset maksut ja verot bruttopalkan lisäksi, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut. Kehitysmaat, joilla ei ole hyvinvointivaltiota, saavuttavat täällä korkeimmat arvot. Kehittyneistä maista Yhdysvallat on eturintamassa (29. sija), kun taas Skandinavian maat ovat selvästi jäljessä (Ruotsi 132., Suomi 104. ja Norja 67.). 13. sijalla oleva Tanska on ulkopuolinen, mutta vain siksi, että sen hyvinvointivaltiota rahoitetaan suurelta osin progressiivisilla veroilla, ei sosiaaliturvamaksuilla, jotka ovat yrityksissä vastaavasti epäsuosittuja.
Katsotaan lopuksi indikaattoria 'Palkkaaminen ja irtisanomistoimenpiteet'. Täältä löytyy kärkipaikoista Yhdysvallat (5. sija) ja Yhdistynyt kuningaskunta (11.), kun taas Suomi, Norja ja Ruotsi, joilla on hyvä suoja irtisanomiselta, siirretään ala-arvoisimmille sijoille välillä 85–97.
Ohjelmoitu sääntelyn purku
Viesti, jonka WEF välittää tällä arvioinnilla keskeisistä työmarkkinasuhteista, on selkeä: hyvä suoja irtisanomisilta, suuri sitoutuminen työehtosopimuksiin ja korkeat sosiaaliturvamaksut - esimerkiksi yleisen sairausvakuutusjärjestelmän tai pakollinen vanhojen työntekijöiden eläkejärjestelmän rahoittaminen - ovat kilpailun esteitä. Jos maat haluavat menestyä, niiden on päästävä eroon tällaisista kilpailun esteistä. WEF noudattaa siten väitteillään tarkalleen Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Euroopan komission linjaa, joka velvoitti velkaantuneissa maissa, kuten Kreikassa purkamaan työmarkkinoiden sääntelyn lisäämällä dramaattisesti sosiaalista eriarvoisuutta.
Globaalien yritysten kannalta tällaiset arviot ovat tietysti järkeviä. Jos alan suuriin ja pieniin yrityksiin sovellettavat palkkatason sopimukset saadaan läpi vahvojen ammattiliittojen kautta, tämä vaikeuttaa toivotun palkkaan perustuvan kilpailukyvyn saavuttamista alihankintaketjuissa. Heikko suoja irtisanomiselta siirtää riskit yrittäjiltä työntekijöille ja helpottaa suurten sijoittajien mahdollisuuksia nostaa pääomaansa nopeasti ja siirtää se muihin maihin. Korkeat sosiaaliturvamaksut ovat kustannusrasitus, joka tulisi pikemminkin siirtää valtiolle, joilla on kuitenkin samaan lähestymistapaan pohjautuva taloudellinen perusta.
Nämä niin väheksytyt työmarkkinaosapuolet ovat kuitenkin nimenomaan edellytys erittäin kiitetylle sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle Skandinavian maissa. Vain suurella sitoutumisella työehtosopimuksiin voidaan selittää esimerkiksi alhaisen tulotason työntekijöiden erittäin pieni osuus ja erityisen vahva keskiluokka kansainvälisessä vertailussa juuri Skandinavian maissa.
Ideologia ja kiinnostus
Onko mahdollista löytää tieteellinen perusta WEF: n työmarkkinaindikaattoreille vai onko näiden lukujen takana puhdas ideologia ja yksipuolinen, intressipohjainen politiikka? Uusliberaaleissa tutkimusmalleissa, joissa tavoitellaan joustavia palkkkoja, ja tasapainotettua työllisyysastetta tähän voidaan tosiasiallisesti päätyä. Mutta todellisuus on kuitenkion monimutkaisempi.
Vahvat työmarkkinatoimijat saattavat todennäköisesti lisätä kustannuksia lyhyellä aikavälillä, mutta samalla velvoittaa yrityksiä ottamaan huomioon pidemmän aikavälin vaikutukset. Ne joutuvat panostamaan enemmän oppisopimuskoulutukseen ja jatkokoulutukseen sekä tuotteidensa laatuun. Työntekijät ovat motivoituneempia ja heillä on enemmän ostovoimaa ja talous kehittyy paremmin ja kestävämmin kuin maissa, joissa työntekijät ovat enimmäkseen heikosti palkattuja.
Jopa IMF: n äskettäiset tutkimukset osoittavat nykyään että vahvoilla työmarkkinarakenteilla on myönteisiä vaikutuksia. Esimerkiksi yhdessä tutkimuksessa tehtiin selväksi, että maissa, joissa palkkatulot olivat suuria, kasvu ei ollut vain nopeampaa, vaan myös voimakkaampaa kuin maissa, joissa eriarvoisuus oli suurempi. Toinen tutkimus osoittaa lisääntyvät eriarvoisuuden johtavan työmarkkinapolitiikan rapautumiseen ja löytää samalla vähimmäispalkoista ja ammattiliittojen aktiivisuudesta myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen. Näillä uusilla havainnoilla ei kuitenkaan ole ollut lainkaan vaikutusta IMF: n politiikkaan, joka vastoin tutkimustuloksia ehdottaa partnereilleen edelleen ja sinnikkäästi uusliberalistisia parannusvaatimuksia.
Myös OECD on tarkistanut perusteellisesti kantaansa. Vuonna 1994 Jobs Study -tutkimuksessa se kannatti edelleen radikaalia sääntelyn purkamista, mutta sen viimeisimmät empiiriset tutkimukset osoittavat päinvastaista. Esimerkiksi OECD Employment Outlook 2018 osoittaa, että maissa, joissa koordinoidaan palkkapolitiikkaa, on korkeampi työllisyys kuin maissa joissa on hajautettu, pirstaleinen palkkausjärjestelmiä, jotka saavat niin myönteisiä arvioita Maailman talousfoorumilta.
Davosin ongelma
Globaali kilpailukykyraportti 2019 osoittaa maailman talousfoorumin edessä olevan ristiriidan. Tiedämme tarkkaan, että kasvava sosiaalinen eriarvoisuus on tärkein perusta sosiaaliselle polarisaatiolle ja globalisaatiolle vihamielisille virtauksille. Ilmastomuutoksen lisäksi nämä uhkaavat kapitalistisen talouden vakautta pitkällä aikavälillä ja vaarantavat siten koko järjestelmän. Tärkeää olisi silloin vahvojen työmarkkinalaitosten rakentaminen. Samanaikaisesti ei kuitenkaan haluta satuttaa omaa asiakaskuntaa, joka maksaa paljon rahaa konferensseihin osallistumisesta ja asettaa siten foorumin itsensä puolustamaan näiden lyhyen tähtäimen voittoja ja etuja.
Älyllinen ristiriita, johon tämä jakomielisyys johtaa, käy ilmi esimerkeistä Skandinavian sosiaalisten mallien arvioinnissa. Maailman talousfoorumi vastaa näihin ristiriitoihin samoin kuin katolinen kirkko: sunnuntaisin saarnataan vedestä ja viikon aikana juovutaan viinistä.
---
Tietoja Gerhard Boschista
Gerhard Bosch on Duisburg-Essenin yliopiston työ- ja taitoinstituutin (IAQ) professori. Hänen tärkeimmät tutkimusaiheensa ovat palkat, työaika, hyvinvointivaltiot ja työsuhteet.
(Käännös IR)
---
Ilpo Rossi 29.1. 2020:
Korruptoitunut tutkimus valtavirran ideologisena tukena?
Blogissa kirjoitetaan: "Onko mahdollista löytää tieteellinen perusta WEF: n työmarkkinaindikaattoreille vai onko näiden lukujen takana puhdas ideologia ja yksipuolinen, intressipohjainen politiikka? Uusliberaaleissa tutkimusmalleissa, joissa tavoitellaan joustavia palkkkoja, ja tasapainotettua työllisyysastetta tähän voidaan tosiasiallisesti päätyä. Mutta todellisuus on kuitenkion monimutkaisempi.
Blogissaan 29.1. 2020 Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) kehittäjä Bill Mitchell kiinnittää huomiota talouspoliittisen tutkimuksen korruptoitumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset ja niiden tukemat 'ajatuspajat' voivat ostaa toivomiaan tutkimustuloksia esittäviä tutkimuksia ja esittää niitä edelleen 'tieteellisesti pätevinä' lähestymistapoina. Blogin otsikko on "Ole varovainen akateemisen tutkimuksen parissa (Uber)"; Uber tässä yhteydessä viittaa tähän globaalisti tunnettuun lähiliikenneyritykseen, jonka Mitchell väittää käyttävän tutkimusta ja sen tuloksia tällä valtavirtaisen talouspolitiikan tueksi kehitetyllä tavalla: "Se osoittaa, kuinka korruptio toimii syvällä taloustieteen ammatissa seuraten sitä epäpätevyyttä, jota valtavirran makroekonomistit osoittavat. No, olen seurannut tarinaa siitä, kuinka Uber on päättänyt käyttää tätä korruptoitunutta taipumusta omiin tarkoituksiinsa. Se ei ole hieno tarina. -Yhtiö palkkasi tutkimuksen suorittamaan ”hyvin tunnettuja, usein tuotenimillä toimivia taloustieteilijöitä". - Samoin finanssiala palkkasi korkean profiilin akateemisia taloustieteilijöitä tutkimaan alaansa tietäen täysin, että tutkimus ei ole koskaan ollut riippumatonta eikä oikeastaan tutkimusta ollenkaan.
Uber on sittemmin pitänyt tätä ns. 'riippumatonta tutkimusta' puolueettomana todisteena sen tehokkuudesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti