Kirjoitin muutama päivä sitten suhteellisen tarkan referaatin Modernin Monetaristisen Teorian kehitttäjän Bill Mitchellin blogin perusteella. Kirjoituksen taustalla on valtavirtaiselle "uusklassille" talousajattelulle kasvanut haaste, joka ei ole niitä kaikkein vähäisimpiä. Bill Mitchell väittää - tässä ja monissa aikaisemmissa, jo vuosia sitten kirjoitetuissa blogikirjoituksissaan - että valtavirtainen talousajattelu perustuu paikkaansapitämättömiin lähtökohtiin ja että sen pohjalta kasvanut uusliberalistinen talousjattelu köyhdyttää ja kuristaa tarpeettomasti ja julmasti valtaosaa työtätekeviä kansalaisia Euroopassa ja laajemminkin maailmalla.
Tässä ensimmäisessä analyysissaan Mitchell väittää, että sosialidemokraattiset puolueet ovat aivan liikaa nojautuneet uusliberaaliin taloudelliseeen perustelutapaan ja jättäneet omista lähtökohdistaan kasvavan talousanalyysin kielen ja argumentoinnin kehittämättä. Tämä ristiriita näkyy kaikessa sosialidemokraattisessa talouspoliittisessa keskustelussa: sosialista oikeudenmukaisuutta hehkuva kieli ei johda taloudellisissa toimenpiteissä vakuuttaviin konkreettisiin ehdotuksiin.
Bill Mitchellin ja hänen kanssaan brittiläiseen Tribuneen kirjoittaneen Thomas Fazin lähtökohtana on Englannin työväenpuolueen entisen neuvonantajan kirjoitus, jossa hyökätään MMT-ajattelua vastaan. Mittchell ja Fazi puolestaan väittävät että työväenpuoleen taloudellinen neuvonantaja nojaa kaikissa keskeisissä lähtökohdissaan valtavirtaiseen talousajatteluun, joka itse asiasta estää Labourin työväenliiikkeen arvopohjasta lähtevän finanssi- ja rahapolitiikan toteuttamisen siinä tapauksessa, että Labour voittaisi edessä olevat vaalit ja pääsisi hallitusvastuuseen ja toteuttamaan tavoittelemiansa sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Näiden kahden talousajattelijan kirjoitus Tribuneen on analyyttinen vastaus ja samalla huolenaihe siitä, etttä Labourin eräät talousasiantuntijat ovat taipuneet valtavirtaisen talousajattelun väitteisiin monetaristisen finanssipolitiikan politiikan turmiollisuudesta sen käyttämisessä valtion suurten hankkeiden käynnistämiseen. Taustalla on eksogeenisen ja endogeenisen talousajattelun ristiriita.
Tässä toisessa kirjoituksessaan Bill Mitchell osoittaa, että James Meadway, Corbynin varjohallituksen ministerin John Mc Donnellin taloudellinen neuvonantaja on perusteellisesti väärässä nojatessaan uusliberalistiseen keskustelukehykseen ja perustelutapaan hyökätessään MMT:tä vastaan. Todettakoon jo tässä vaiheessa että John Maynaard Keynes oli ensimmäisiä keskeisiä endogeenisen talousjattelun suosittelijoita. Ḱysymys on uudenlaisesta monetaristisesta talousajattelusta, jonka avulla voitaisiin nopeasti ja tehokkaasti puuttua suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Mitä on eksogeeninen ja endogeeninen talousajattelu? Lainaan tähän kuvan muodossa Ossi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirjan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta", sen käsitteitä avaavasta osasta eksogeenisen ja endogeenisen talousajattelun eroa:
Euroopan Unioni ja erityisesti Euroopan Valuuttaunioni on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltioiltaan yhteiskunnallisiin tosiasioihin ja poliittiseen tahdonmuodostuksen perustuvan endogeenisen rahapolitiikan. EU on konsensuspäätöksillä sitoutunut "mahdollisimman kilpailukykyiseen markkinapolitiikkaan". Ainoa kovana faktana esitetty perustelu on epäily valtioiden kyvyttömyydestä hallita poliittsiin päätöksiin perustuvaa monetaristista rahapolitiikkaa - sen pelätään aiheuttavan inflaatiota ja sitä kautta hävittävän saavutetun väliaikaisen hyödyn. Tämä ei ole estänyt EU:ta ja EKP:ta käyttämistä poliittiseen päätöksentekoon - siis endogeeniseen perusteluun - perustuvaa rahapolitiikkaa yritysmaailman suuntaan vuosina 2014-2018 toteutetussa laajamittaisessa, varmuudella yli 3000 mrd:iin euroon kasvaneella määrällisellä elvytyksellään. MMT väittää, että yhteyttä monetaristisen finassipolitiikan ja inflaation välillä ei ole - eikä sitä tässäkään vaiheessa ole ilmennyt.
Eksogeenisen rahan teoriassa ainoa endogeeninen muuttuja ovat korot ja luottoluokituslaitosten - kaupallisíssa yrityksiä nekin - uhkaavasti ylöshilaamat korot "liikaa velkaa ottaville" maille. Modernissa rahataloudessa kuitenkin velka on aina kasvua luova tekijä ja ennenkaikkea valtioiden mahdollisuus velkaantua omassa valuutassaan, jotta suuria uudistushankkeita ja työllisyyttä voitaisiin aidosti ja tehokkaasti parantaa. Ilman endogeenisen rahapolitiikan mahdollisuutta toimintakäytävä jää aina kapeaksi ja suuret, koko manteretta koskevat hankkeet todennäköisesti toteutumatta. Tällaisia hankkeita olisi Euroopankin tasolla paljon. Pakolaiskysymyksen asiallinen hoito, Afrikan nostaminen omille jaloilleen, vastaaminen digitaalisen vallankumouksen haasteisiin, rapistuvan eurooppalaisen infrastruktuurin modernisointi, laajalti puuttuvien yhteisten palvelujen dynaaminen kehittäminen.
Juuri päivän (12.6. 2019) uutisissa USA ehdottaa Euroopan Unionille yhteistyötä Kiinan nopean kasvun ja vyörytttämisen suitsimisessa. Entä jos ero onkin talousajattelun perusteissa? Kiina taitaa jo nyt kieli- ja kultturimuurinsa takana käyttää tehokkaasti endogeenisen rahan teoriaa ja sovellutuksia hyväkseen. Euroopan Unionin ja USA:n yhteistyö voi näillä näkymin perustua ainoastaan eksogeenisen rahan teoriaan eikä USA tässä tule Euroopan Unionin avuksi, koska se haluaa itse olla aina ensimmäinen.
Bill Mitchellin ja Thomas Fazin kirjoitusten taustalla on tällä kertaa Euroopan Sosialidemokraattien taipumus taloudellisessa kielenkäytössään suostua uusliberaaliin perustelutapaan ja jopa inttää vastaväitteistä huolimatta sen olevan ainoa oikea. Onko niin että herääminen arvoperustamme mukaiseen taloudelliseen talous- ja rahapolitiikkaan voi tapahtua vain hautajaisten kautta?
Tässä ensimmäisessä analyysissaan Mitchell väittää, että sosialidemokraattiset puolueet ovat aivan liikaa nojautuneet uusliberaaliin taloudelliseeen perustelutapaan ja jättäneet omista lähtökohdistaan kasvavan talousanalyysin kielen ja argumentoinnin kehittämättä. Tämä ristiriita näkyy kaikessa sosialidemokraattisessa talouspoliittisessa keskustelussa: sosialista oikeudenmukaisuutta hehkuva kieli ei johda taloudellisissa toimenpiteissä vakuuttaviin konkreettisiin ehdotuksiin.
Bill Mitchellin ja hänen kanssaan brittiläiseen Tribuneen kirjoittaneen Thomas Fazin lähtökohtana on Englannin työväenpuolueen entisen neuvonantajan kirjoitus, jossa hyökätään MMT-ajattelua vastaan. Mittchell ja Fazi puolestaan väittävät että työväenpuoleen taloudellinen neuvonantaja nojaa kaikissa keskeisissä lähtökohdissaan valtavirtaiseen talousajatteluun, joka itse asiasta estää Labourin työväenliiikkeen arvopohjasta lähtevän finanssi- ja rahapolitiikan toteuttamisen siinä tapauksessa, että Labour voittaisi edessä olevat vaalit ja pääsisi hallitusvastuuseen ja toteuttamaan tavoittelemiansa sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Näiden kahden talousajattelijan kirjoitus Tribuneen on analyyttinen vastaus ja samalla huolenaihe siitä, etttä Labourin eräät talousasiantuntijat ovat taipuneet valtavirtaisen talousajattelun väitteisiin monetaristisen finanssipolitiikan politiikan turmiollisuudesta sen käyttämisessä valtion suurten hankkeiden käynnistämiseen. Taustalla on eksogeenisen ja endogeenisen talousajattelun ristiriita.
Tässä toisessa kirjoituksessaan Bill Mitchell osoittaa, että James Meadway, Corbynin varjohallituksen ministerin John Mc Donnellin taloudellinen neuvonantaja on perusteellisesti väärässä nojatessaan uusliberalistiseen keskustelukehykseen ja perustelutapaan hyökätessään MMT:tä vastaan. Todettakoon jo tässä vaiheessa että John Maynaard Keynes oli ensimmäisiä keskeisiä endogeenisen talousjattelun suosittelijoita. Ḱysymys on uudenlaisesta monetaristisesta talousajattelusta, jonka avulla voitaisiin nopeasti ja tehokkaasti puuttua suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Mitä on eksogeeninen ja endogeeninen talousajattelu? Lainaan tähän kuvan muodossa Ossi Ahokkaan ja Lauri Holapan kirjan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta", sen käsitteitä avaavasta osasta eksogeenisen ja endogeenisen talousajattelun eroa:
Eksogeenisen rahan teoria:
Endogeenisen rahan teoria:
Eksogeenisen rahan teoriassa ainoa endogeeninen muuttuja ovat korot ja luottoluokituslaitosten - kaupallisíssa yrityksiä nekin - uhkaavasti ylöshilaamat korot "liikaa velkaa ottaville" maille. Modernissa rahataloudessa kuitenkin velka on aina kasvua luova tekijä ja ennenkaikkea valtioiden mahdollisuus velkaantua omassa valuutassaan, jotta suuria uudistushankkeita ja työllisyyttä voitaisiin aidosti ja tehokkaasti parantaa. Ilman endogeenisen rahapolitiikan mahdollisuutta toimintakäytävä jää aina kapeaksi ja suuret, koko manteretta koskevat hankkeet todennäköisesti toteutumatta. Tällaisia hankkeita olisi Euroopankin tasolla paljon. Pakolaiskysymyksen asiallinen hoito, Afrikan nostaminen omille jaloilleen, vastaaminen digitaalisen vallankumouksen haasteisiin, rapistuvan eurooppalaisen infrastruktuurin modernisointi, laajalti puuttuvien yhteisten palvelujen dynaaminen kehittäminen.
Juuri päivän (12.6. 2019) uutisissa USA ehdottaa Euroopan Unionille yhteistyötä Kiinan nopean kasvun ja vyörytttämisen suitsimisessa. Entä jos ero onkin talousajattelun perusteissa? Kiina taitaa jo nyt kieli- ja kultturimuurinsa takana käyttää tehokkaasti endogeenisen rahan teoriaa ja sovellutuksia hyväkseen. Euroopan Unionin ja USA:n yhteistyö voi näillä näkymin perustua ainoastaan eksogeenisen rahan teoriaan eikä USA tässä tule Euroopan Unionin avuksi, koska se haluaa itse olla aina ensimmäinen.
Bill Mitchellin ja Thomas Fazin kirjoitusten taustalla on tällä kertaa Euroopan Sosialidemokraattien taipumus taloudellisessa kielenkäytössään suostua uusliberaaliin perustelutapaan ja jopa inttää vastaväitteistä huolimatta sen olevan ainoa oikea. Onko niin että herääminen arvoperustamme mukaiseen taloudelliseen talous- ja rahapolitiikkaan voi tapahtua vain hautajaisten kautta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti