Seppo Tuovinen kommentoi tuoreeltaan Saksan SPD:n tilaa ja tilannetta:
Hyvät pajalaiset!
Tarkastelin tammikuussa 2018 Saksan hallitustilannetta. Saksan demaripuolue SPD päätti tiukkojen äänestysten perusteella mennä hallitukseen DDU/CSU oikeiston kanssa. Olin silloin hyvin kriittinen ratkaisua kohtaan.Pidin sitä tuhoisana SPD:n kannalta.
SPD:n vasemmistolainen nuorisosiipi JUSO pj Kevin Kuhnertin johdolla vastusti myös ankarasti hallitusyhteistyötä CDU/ CSU kanssa. Nimi kannattaa painaa mieleen vastaisuuden varalle.
SPD:n nuorisosiipi ja sen johtaja Kühnert ovat nousseet kokoaan suuremmiksi voimatekijöiksi Saksan nykyisessä poliittisessa myllerryksessä. Kühnert totesi tammikuussa 2018. että neljä vuotta lisää Angela Merkelin johtamassa hallituksessa voi olla entiselle suurpuolueelle SPD:lle kuolinisku. Hän ennusti, että AfD on nousemassa suurimmaksi oppositiopuolueeksi, mikä antaa liittopäivien uudelle tulokkaalle paljon näkyvyyttä.
Kühnert ei halunut siis hallitukseen oikeiston kanssa. Hän halusi SPD:n oppositioon hakemaan uutta vauhtia ja miettimään sitä, miten puolue voisi olla merkittävä äänestäjien silmissä silloin kun myös hänen sukupolvensa nousee valtaan Saksassa.SPD:n on juuri nyt aika muuttaa politiikkaansa ja SPD:n on jälleen pystyttävä erottumaan muista puoleista varsinkin oikeistosta.
Hänen mukaansa näin ei viime hallituskaudella ollut. SPD:n politiikka liukeni Merkelin CDU:n ajamaan politiikkaan. Kühnert on halunnut puolueeltaan nyt entistä punaisempaa ja sosialidemokraattisempaa politiikkaa. Hän haluaa, että SPD puuttuu tuloeroihin, huomioi nykyistä paremmin ympäristön ja vie Saksan digitalisaatiota eteenpäin.
Joidenkin arvioiden mukaan Kühnert halusi jo tammikuussa 2018 sitä, että SPD jää oppositioon ja keskittyy oppositiossa ajamaan kansalaisten tietoisuuteen SPD:n puoluepäivien hyväksymää 10 kohdan ohjelmaa. Sitä eivät SPD:n konservatiivinen ja keskustalainen enemmistö hyväksyneet. Syntyi Merkelin IV hallitus. SPD:n kymmenen kohdan ohjelma joutui käytännössä roskakoriin.
Mielestäni Kevin Kühnert on lähes kaikessa ollut oikeassa paitsi siinä, ettei opposition kärkipuolue olekaan äärikansallinen AFD, vaan vihreät. Tänään tulleiden tietojen mukaan SPD on kastrofaalisessa kriisissä, josta tuskin äkkiä puolue nousee. Se vie ainakin aikaa.Sillä on uskoakseni heijastusvaikutuksia myös Euroopan Unionin politiikkaan.
Tämän päivän uutinen on tässä: -Saksa on ajautumassa poliittiseen kriisiin. Saksan demarien suosion alamäki niin vaaleissa kuin tuoreimmassa kannatuskyselyssä (demareita kannattaa enää 12% saksalaisista) johtivat puolueen puheenjohtajan Andrea Nahlesin kohdalla totaaliseen antautumiseen. Hän eroaa yllättäen sekä puheenjohtajan että ryhmäjohtajan tehtävistä.
Nyt spekuloidaan, lähteekö puolue myös hallituksesta, mikä voisi johtaa ennenaikaisiin liittopäivävasleihin Moni demarien johtohenkilöistä on jo kertonut, että suuri koalitio CDU:n kanssa ei tule enää kuuloonkaan. Mielenkiinnolla seurataan, mitä tapahtuu niin ikään syvenevässä tappiokierteessä olevassa CDU:ssa. Tuoreimmassa kyselyssä vihreät nousivat Saksan suosituimmaksi puolueeksi.
Tämä Saksan demarien tilanne ei koske vain SPD:tä itseään, vaan kaikkia Euroopan sosialidemokraattisia puolueita. Miten meidän pitää toimia, jotta välttäisimme SPD:n tilanteen. SPD kriisihän ei ole uusi asia. Kriisi on jatkunut käytännössä koko 2000-luvun. Puolue on yhä Gerhard Schröderin aikakauden vanki, Hartz-ohjelmineen. SPD:n puheenjohtajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Nahles oli muistaakseni jo 9. SPD:n puheenjohtaja Schröderin jälkeen. Schröderin aikahan päättyi v. 2004.
Suuret koalitiot ovat murtuneet muuallakin mm.Itävallassa ja Italiassakin. Parhaiten murheenalhosta on sosiasti/sosialidemokraattisista puolueista noussut Espanja, joka reivaisi linjansa hienosti Pedro Sanchezin johdolla. Miten käy meidän Suomessa, jossa SDP yrittää punamullan paluuta?.
Tämä keskustelun pohjaksi! Palautetta saa antaa! Liitteenä Saksan SPD:n kymmenen kohdan ohjelma
Hyvää kesää!
Terveisin Seppo
Hyvät pajalaiset!
Tarkastelin tammikuussa 2018 Saksan hallitustilannetta. Saksan demaripuolue SPD päätti tiukkojen äänestysten perusteella mennä hallitukseen DDU/CSU oikeiston kanssa. Olin silloin hyvin kriittinen ratkaisua kohtaan.Pidin sitä tuhoisana SPD:n kannalta.
SPD:n vasemmistolainen nuorisosiipi JUSO pj Kevin Kuhnertin johdolla vastusti myös ankarasti hallitusyhteistyötä CDU/ CSU kanssa. Nimi kannattaa painaa mieleen vastaisuuden varalle.
SPD:n nuorisosiipi ja sen johtaja Kühnert ovat nousseet kokoaan suuremmiksi voimatekijöiksi Saksan nykyisessä poliittisessa myllerryksessä. Kühnert totesi tammikuussa 2018. että neljä vuotta lisää Angela Merkelin johtamassa hallituksessa voi olla entiselle suurpuolueelle SPD:lle kuolinisku. Hän ennusti, että AfD on nousemassa suurimmaksi oppositiopuolueeksi, mikä antaa liittopäivien uudelle tulokkaalle paljon näkyvyyttä.
Kühnert ei halunut siis hallitukseen oikeiston kanssa. Hän halusi SPD:n oppositioon hakemaan uutta vauhtia ja miettimään sitä, miten puolue voisi olla merkittävä äänestäjien silmissä silloin kun myös hänen sukupolvensa nousee valtaan Saksassa.SPD:n on juuri nyt aika muuttaa politiikkaansa ja SPD:n on jälleen pystyttävä erottumaan muista puoleista varsinkin oikeistosta.
Hänen mukaansa näin ei viime hallituskaudella ollut. SPD:n politiikka liukeni Merkelin CDU:n ajamaan politiikkaan. Kühnert on halunnut puolueeltaan nyt entistä punaisempaa ja sosialidemokraattisempaa politiikkaa. Hän haluaa, että SPD puuttuu tuloeroihin, huomioi nykyistä paremmin ympäristön ja vie Saksan digitalisaatiota eteenpäin.
Joidenkin arvioiden mukaan Kühnert halusi jo tammikuussa 2018 sitä, että SPD jää oppositioon ja keskittyy oppositiossa ajamaan kansalaisten tietoisuuteen SPD:n puoluepäivien hyväksymää 10 kohdan ohjelmaa. Sitä eivät SPD:n konservatiivinen ja keskustalainen enemmistö hyväksyneet. Syntyi Merkelin IV hallitus. SPD:n kymmenen kohdan ohjelma joutui käytännössä roskakoriin.
Mielestäni Kevin Kühnert on lähes kaikessa ollut oikeassa paitsi siinä, ettei opposition kärkipuolue olekaan äärikansallinen AFD, vaan vihreät. Tänään tulleiden tietojen mukaan SPD on kastrofaalisessa kriisissä, josta tuskin äkkiä puolue nousee. Se vie ainakin aikaa.Sillä on uskoakseni heijastusvaikutuksia myös Euroopan Unionin politiikkaan.
Tämän päivän uutinen on tässä: -Saksa on ajautumassa poliittiseen kriisiin. Saksan demarien suosion alamäki niin vaaleissa kuin tuoreimmassa kannatuskyselyssä (demareita kannattaa enää 12% saksalaisista) johtivat puolueen puheenjohtajan Andrea Nahlesin kohdalla totaaliseen antautumiseen. Hän eroaa yllättäen sekä puheenjohtajan että ryhmäjohtajan tehtävistä.
Nyt spekuloidaan, lähteekö puolue myös hallituksesta, mikä voisi johtaa ennenaikaisiin liittopäivävasleihin Moni demarien johtohenkilöistä on jo kertonut, että suuri koalitio CDU:n kanssa ei tule enää kuuloonkaan. Mielenkiinnolla seurataan, mitä tapahtuu niin ikään syvenevässä tappiokierteessä olevassa CDU:ssa. Tuoreimmassa kyselyssä vihreät nousivat Saksan suosituimmaksi puolueeksi.
Tämä Saksan demarien tilanne ei koske vain SPD:tä itseään, vaan kaikkia Euroopan sosialidemokraattisia puolueita. Miten meidän pitää toimia, jotta välttäisimme SPD:n tilanteen. SPD kriisihän ei ole uusi asia. Kriisi on jatkunut käytännössä koko 2000-luvun. Puolue on yhä Gerhard Schröderin aikakauden vanki, Hartz-ohjelmineen. SPD:n puheenjohtajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Nahles oli muistaakseni jo 9. SPD:n puheenjohtaja Schröderin jälkeen. Schröderin aikahan päättyi v. 2004.
Suuret koalitiot ovat murtuneet muuallakin mm.Itävallassa ja Italiassakin. Parhaiten murheenalhosta on sosiasti/sosialidemokraattisista puolueista noussut Espanja, joka reivaisi linjansa hienosti Pedro Sanchezin johdolla. Miten käy meidän Suomessa, jossa SDP yrittää punamullan paluuta?.
Tämä keskustelun pohjaksi! Palautetta saa antaa! Liitteenä Saksan SPD:n kymmenen kohdan ohjelma
Hyvää kesää!
Terveisin Seppo
Ilpo Rossi:
Kiitokset Sepolle ajankohtaisesta ja sisällöllisesti merkityksellisestä reagoinnista saksalaisen sosialidemokratian tilaan ja tilanteeseen. Tallensin koko tekstin ja myös SPD:n kohdan ohjelman - kuvana - blogiin "Kohden uudenlaista maailmaa" erityisesti siksi, että nyt alkavat olla käsillä kohtalon hetket sosialidemokratialle.
Traagista ja paradoksaalista tässä on se, että sosialidemokratialle taitaa olla käymässä samalla tavalla kuin kävi kommunistisille puolueille vajaa kolmekymmentä vuotta sitten Berliinin muurin, DDR:n ja Neuvostoliiton romahtaessa. Yhtäkkiä aidosti Marxin kommunismiin uskovat huomasivat olevansa tyhjän päällä. Tänäänkin voidaan kysyä, onko sosialismi - edes sen demokraattisessa muodossa - mahdollista toteuttaa rauhanomaisesti Euroopassa samaan tapaan kuin mitä se pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa toteutettiin.
Vahva valtio on Euroopassa ja erityisesti Saksassa ollut vuosikausia pois muodista - sitä on pidetty jäänteenä DDR:n poliittisesta järjestelmästä. Euroopan unioni on rakennettu kokonaan toisenlaiselle pohjalle, joka sekään yksiulotteisena ja selvästi ideologisesti valittuna, Euroopan unionin peruskirjoihin ankkuroituna diktaattina ei näytä dynaamiselta ja sellaisia yhteiskunnallisia tavoitteita toteuttavalta, jotka ovat tyypillisiä pohjoismaiselle sosialidemokratialle.
Saksalainen keskustelukulttuuri, "keskustelukäytävä" der Spiegelin sanoin - ei salli tämän markkinadiktaatin arvostelua eikä yritystä puuttua Euroopan unionin perusrakenteisiin tältä pohjalta. Eteenpäinpääsy nykyisen rakenteen puitteissa ei ole juurikaan mahdollista, CDU:lla olisi tarve suuntautua vahvemmin oikealle - mutta siellä on "Vaihtoehto Saksalle" (AfD) ärhäkkäine kolmannen valtakunnan natsi-ideologiasta muistuttavine paroleineen.
DDR:n autoritaarinen sosialismimalli estää vahvan valtion palauttamisen - tästäkin on mm. der Spiegel kirjoittanut tämän vuoden puolella useaan kertaan - näyttäähän siltä, että edes suuret saksalaisyritykset eivät kykene tai uskalla vastata mm. Kiinan nousun esittämiin teknologisiin haasteisiin.
Tilanne muistuttaa Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen yhtä pilapiirrosta, jossa autonkuljettaja joutuu umpikujaan, kun sekä eteenpäinmeno että kääntyminen oikealle tai vasemmalle on kielletty. Karin piiroksessa oli U-käännöskin kielletty. Katso blogikirjoitustani "Ultima ratio" ...
Nuoren polven Juusojen yritys hakea vastausta näihin ongelmiin kansallistamisesta on ymmärrettävää, onhan mm. kaupunkien vuokra-asuntotoiminta ajautunut jo pitkälle kansainvälisten suuryritysten ansaintalogiikkaa seuraavaksi ja aivan hälyttäviä ongelmia tuottavaksi mm. Berliinissä. Jättiläismäiset autonvalmistajat VW, BMV, Audi ja Merrcedes ovat kaikki ajautuneet mitä vakavimpaan kriisiin käytettyään autoissaan Boschilta tilaamaansa päästöjeen määrää mittaustilanteessa väärentävää ohjelmaa. Sakot ja tulossa olevat rangaistukset ovat niin mittavia että esitys kansallistamisesta saattaa hyvinkin josakin muodossa tulla ajankohtaiseksi, koska nämä suuryritykset näkevät takuuiehenä mieluummin koko Saksan valtion kuin esim. osakkeenomistajat. Kansallistamiskeskustelussa saattaa olla mukana siis samanlainen tilanne kuin suurten pankkien kohdalla: liian suuria päästää kaatumaan.
Sosialidemokratian ongelmille ei näytä olevan löytymässä ratkaisua kansalliselta tasota edes Saksassa, saati sitten muualla Euroopassa. Mielestäni Euroopan Unionin perusrakenteen merkittävää roolia ja asemaa sosialidemokratian toimintamahdollisuuksien kannalta ei ole arvopohjaisesti yritettykään ratkaista ja kyseenalaista. Onko se ylipäätään mahdollista nykyisen, konsensuksella aikaansaadun peruskirjan uudelleenarvioinnissa?
Viimeksi mm. Nobelpalkittu Joseph Stiglitz on esittänyt varsin jäätvän arvostelun uusliberaalin politiikan mahdollisuuksista ratkaista maanosamme suuria ongelmia. Sosialidemokraattisen rakennepolitiikanhan se sulkee jo peruskirjassa ehdottomasti keinovalikoiman ulkopuolelle.
Löytyykö kalevalaisen kansan arvoperinteestä sitä kalevalaista peukalonpituista miestä, joka muutamalla kirveeniskulla kaataa pilvet, tuulen ja auringonkierron estävän tammen? Heinäluoma taitaa olla liian pitkä...
Terveisin
Ilpo Rossi
Pentti Hämäläinen:
Kiitos jälleen kerran Ilpolle erinomaisesta tilanteen avaamisesta.
Jos Saksan SPD menettää poliitisen otteensa ja työläisjoukkojen luottamuksen, on edessä todella turbulentti ja epävarma tulevaisuus. Kuitenkaan asetelma omistajien, heidän myötäjuoksijoidensa ja työllään arvonlisän aikaansajien kesken ei muutu, tulkinnat muuttuvat. Verrataan tilannetta kotimaiseen asetelmaan: missä on työpanoksensa antavien puolustajien joukko, kun 'yhteishyvä' antaa perustulon ja muutakin turvaa? Kuinka kauan se toimii? Jossakin vaiheessa yhteishyvän rahamassi tyhjenee ja vain nillä, joilla on tautalla muutakin kuin palkkatulonsa, ovat kukkulan kunkkuja. Silloin on paljon menetetetty, ja nousu on aikaa vievä, kun uutta luottamusdta rakennetaan. Siihen suuntaan ovat tähdet nyt kallellaan. Mitä tullaankaan kirjoittamaan puolueen peruskirjaan, kun sillä yhteiskuntapolitiikan perusteita halutaan ohjata? Kuka tietää?
Kiitos Sepolle tilanteen avaamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti