Varallisuuden verottaminen miljardöörien hallitsevan aseman murtamiseksi

Verkkolehti Social Europe julkaisi 18.1. 2024 Chiahira Putaturon artikkelin verotuksen suuresta merkityksestä maailman rikkaimpien miesten - valtaosaltaan juuri miehet ovat miljardöörejä - sietämättömäksi muodostuneen erityisaseman korjaamiseksi. Tämä on referaatti kyseisestä artikkelista.

CHIARA PUTATURO 18 tammikuuta 2024

Verotus voisi hillitä kalliisiin pukuihin  pukeutuneiden  miesten valtaa. Heskustelevat maailman johtamisesta Davosissa tällä viikolla. 

Olemme paljon lähempänä maailman ensimmäisen triljonäärin (triljoona=tuhat miljardia) näkemistä kuin köyhyyden lopettamista. Miksi? Koska talousjärjestelmämme palvelee niitä harvoja rikkaimpia yksilöitä, usein miehiä, jotka hallitsevat talouttamme.  

Oxfamin tällä viikolla julkaisema tutkimus paljastaa, että maailman viisi rikkainta miestä ovat lähes kaksinkertaistaneet omaisuutensa vuodesta 2020. Se paljastaa myös, että miljardööri on toimitusjohtaja tai pääosakas seitsemässä maailman kymmenestä suurimmasta yrityksestä. Tämä ei ole sattumaa: varallisuuden keskittyminen ja yritysmonopoli ovat saman kolikon kaksi puolta.

Miesten monopoli

Lähtien teknologiasta aina lääkkeisiin saakka  olemme todistamassa kuinka modernit monopolimiehet keräävät valtavia omaisuuksia ja vaikutusvaltaa. Euroopan unionin viisi rikkainta miestä ovat lisänneet varallisuuttaan 6 miljoonalla eurolla tunnissa vuodesta 2020 lähtien. Tämä merkitsee yli 400 miljardin euron varallisuutta, mikä vastaa puolta kaikkien EU-maiden koulutusbudjeteista. 

Mutta miljardöörien takana ovat usein suuret yritykset, jotka keräävät satumaisia ​​voittoja . Viime vuosi oli suurille yrityksille kannattavin: 22 maailman suurinta EU:ssa pääkonttoriaan pitävää yritystä teki 172 miljardin euron nettovoiton 12 kuukauden ja kesäkuun 2023 välisenä aikana. Tämä oli 66 prosenttia enemmän kuin niiden keskimääräinen voitto vuosina 2018-21.

Nämä voitot ohjataan erittäin rikkaille omistajilleen, jotka voivat sitten ostaa vaikutusvaltaa eri tavoin. Miljardöörit ja heidän yrityksensä voivat maksaa lobbaajien armeijat saadakseen poliittiset päättäjät laatimaan lakeja heidän hyväksi. He voivat päättää, mitkä hankkeet tai sektorit turvaavat investointeja tai lainoja ja mitkä eivät, sillä rikkain prosentti omistaa yli 40 prosenttia maailmanlaajuisista rahoitusvaroista – joukkovelkakirjat ja osakkeet mukaan lukien. Lopuksi he voivat vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen hallitsemalla tärkeitä tiedotusvälineitä. 

Oxfamin analyysi osoittaa, että alle prosentti maailman suurimmista yrityksistä on julkisesti sitoutunut maksamaan työntekijöille toimeentulon. Kahden viime vuoden aikana 800 miljoonaa työntekijää maailmanlaajuisesti on menettänyt 1,4 biljoonaa euroa inflaation vuoksi , mikä vastaa 25 päivän palkanmenetystä jokaista henkilöä kohden. Samaan aikaan yritykset jakavat 80 prosenttia ennätystuloistaan ​​jo rikkaiden osakkeenomistajiensa taskuihin.

Yritykset ja niiden varakkaat omistajat ajavat myös eriarvoisuutta verotusta vastaan. He kannustavat "kilpajuoksua pohjaan" pyrkiessään välttämään veroja samalla kun he riistävät yleisöltä paremmat julkiset palvelut. Tästä syystä EU:n keskimääräinen yhtiöveroaste on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2000 – 32 prosentista 22 prosenttiin – ja miksi viimeisten 30 vuoden aikana seitsemän kahdeksasta EU-maasta on luopunut varallisuusverosta. Keskeisten palveluiden , kuten koulutuksen, veden ja terveydenhuollon, yksityistäminen – yritysten vallan työntämänä – kasvattaa entisestään eriarvoisuutta, koska se rajoittaa maksukykyvyttömien mahdollisuuksia saada näitä palveluja.   

Lopuksi yritysten valta edistää ilmastokatastrofia, joka iskee kaikkein haavoittuvimpiin. Fossiilisia polttoaineita käyttävät yritykset hyötyvät planeettoja tappavasta liiketoiminnastaan ​​samalla kun ne estävät kiireellisten ilmastotoimien edistymisen. Samaan aikaan niiden ultrarikkaat omistajat ovat eniten vastuussa ilmastohätätilanteesta. Oxfam arvioi , että miljardööri päästää yli miljoona kertaa enemmän päästöjä kuin keskivertoihminen ylellisen elämäntapansa ja sijoitustensa johdosta. Samaan aikaan tavalliset ihmiset kärsivät ihmisten ja yritysten ahneuden aiheuttamista helleaaltojen, tulvien ja maanvyörymien tuhoisista vaikutuksista.  

Varallisuus- ja satunnaiset verot

Hyvä uutinen on, että voimme lopettaa tämän. Tarvitsemme hallituksia hankkimaan hallintansa takaisin. Niiden on taattava keskeiset julkiset palvelut, säänneltävä yritysten valtaa ja edistettävä demokraattisesti omistettuja yrityksiä. Tässä kulmakivenä ovat varallisuus ja yhtiöverotus.    

Reilut verot ovat elintärkeitä miljardöörien hallitsevan aseman murtamiseksi ja sen varmistamiseksi, että taloutemme ei palvele vain kourallista erittäin rikkaita ihmisiä, vaan toimii tavallisten ihmisten hyväksi. Esimerkiksi eurooppalainen varallisuusvero voisi kerätä lähes 300 miljardia euroa vuodessa, mikä riittää kattamaan 40 prosenttia EU:n elvytys- ja selviytymisrahastosta . Tämä pieni vero, joka on 2–5 prosenttia EU:n monimiljonäärien ja miljardöörien vuosituloista, mikä ei ainoastaan ​​kasvattaisisi hallitusten kassaa eriarvoisuuden torjumiseen, vaan saisi myös rikkaat saastuttajat maksamaan roolistaan ​​ilmastokriisissä.

Tästä syystä Oxfam tukee – yhdessä ekonomistien, monimiljonäärien ja poliitikkojen kanssa – eurooppalaista  kansalaisaloitetta  eurooppalaisen varallisuusveron puolesta. Jokainen tunti, jossa hallitukset eivät ryhdy toimiin, maksaa kirjaimellisesti miljoonia euroja. Vetoomuksen myötä eurooppalaiset vaativat EU:ta lopettamaan tämän ja verottamaan rikkaita.

Sama koskee yritysten odottamattomia voittoja ja liiallisia voittoja. Action Aidin yhteistyössä Oxfamin kanssa tekemä uusi analyysi osoittaa, että satunnaisten voittojen 90 prosentin vero, jota sovelletaan 36:een suurinta fossiilisten polttoaineiden ja pankkialan yhtiöön ympäri maailman, voisi kerätä lähes 382 miljardia dollaria. Tämä on lähes 20 kertaa enemmän kuin vuonna 2021 maailmanlaajuisesti ilmastonmuutokseen sopeutumiseen käytetty summa.

Globaali ponnistus

Mittakaava on ennennäkemätön ja se on maailmanlaajuinen ongelma. Jotta maailman rikkaimmat ja suurimmat yritykset eivät välttyisi maksamasta kohtuullista osuuttaan veroistaan, tarvitsemme maailmanlaajuisia ponnisteluja, kuten Afrikan maiden kannattamaa Yhdistyneiden Kansakuntien verosopimusta, jota EU:n jäsenvaltiot vastustavat.

Elämme jakautumisen vuosikymmentä. Varallisuus- ja yhtiöverot sekä valtion, julkisen vallan ja kestävän liiketoiminnan lisääminen ovat ainoa tapa luoda talous, jossa ei ole miljardöörien ylivaltaa. On aika luoda perusta taloudelle, joka toimii tavallisten ihmisten ja planeetan hyväksi.

----

(Chiara Putaturo on Oxfamin EU-toimiston apulaisjohtaja, jossa hän toimii epätasa-arvo- ja veropolitiikan neuvonantajana. Hän työskenteli aiemmin Transparency Internationalissa Italiassa. Hänen akateeminen taustansa on valtiotieteen ja kehitystaloustieteen alalta.)

Kuka hullu veroja maksaa?

Veikko Räntilä

Oletteko kuulleet, että EU:lla tai sen jäsenvaltioilla olisi kansainvälisen veronkierron vastustamisen ohjelma, joka sisältää veroparatiisien lopettamisen? Oletteko kuulleet, että Suomen jollakin puolueella olisi kokonaisvaltainen ohjelma samassa tarkoituksessa? - En ole minäkään.

Pääomatulojen erillisen verokohtelun kysymys on noussut keskusteluun, mutta torpattu usealta taholta. Matti Vanhanen piti sitä perusteettomana, koska riskin kantajien pitää saada osansa ja etuoikeutensa, kuten paremmin voisi sanoa. Pia  Viitanen näki yhtälaisen verokannan soveltamisessa nousevan esiin vaikeita teknillisiä ongelmia. 

SDP:n Forssan kokouksen ohjelmassa asia nähtiin yksiselitteisenä, yhtäläinen verokanta kaikille tuloille paitsi tuulentuomille voitoille vielä korkeampi.

Finnwatchin mukaan sähköyhtiöt Caruna ja Elenia ovat hyötyneet korkovähennyksen käytöstä viiden viimeisen vuoden aikana noin 90 milj. euroa. Nämä tulot on siirretty yhtiöiden veroparatiiseissa oleville omistajille, sijoitusyhtiöille. Järjestelyssä on käytetty 8,5 %:n korkokantaa. Vallitseva lainakorko on varsin lähellä nollaa. Tällaisissa sisäisissä, emoyhtiön jaliiketoimintayhtiön välisissä lainajärjestelyissä käytetään jopa yli 10 %:n ylittäviä korkoja. Liiketoimintayhtiön tulos voidaan siirtää näin piiloon verottajalta.

Verohallituksella on ollut suomalaisten suuryhtiöiden kanssa viime vuosina oikeusriitoja yli miljardin euron suuruisista veroista. Näissä oikeusjutuissa on ollut kysymys siirtohinnoittelun käytöstä. Emoyhtiön ja liiketoimintayhtiön välillä voidaan erilaisten palvelusten ylihinnoittelulla siirtää tulosta piiloon verottajalta. 

Suomessa ei ole näitä tapauksia varten yksiselitteistä säännöspohjaa, kun verohallitus joutuu oikeudessa hakemaan saataviaan ja on hävinnyt jopa Nokian renkaiden tapauksessa kanteensa. Tästä ei voi päätellä oikeuden toteutuneen. Verrataan tilannetta käytyihin kartellitapauksiin.

Kartelleissa ylihintaa maksamaan joutuneiden kantajien haasteet menivät nurin, kun oikeus ei voinut todeta kanteen nostaneille aiheutuneen vahinkoa. Tuomioistuin ei löytänyt markkinahintaa, johon verrata, koska markkinat olivat kartellien täysin hallitsemien yhtiöiden hallussa. Näin puun ostossa ja asfaltin teossa.

Suuret investointipankit ovat rikkoneet lakia moneen otteeseen ja joutuneet maksamaan näistä toimistaan USA:lle kymmeniä mijardeja dollareita sakkoina. Ne ovat päässeet toistuvasti neuvotellen rikoksistaan eroon. USA:ta lukuunottamatta mikään muu maa ei edes kykene niitä sakottamaan.

Tuoreessa jutussa, tutkivien journalistien kansainvälisen verkoston mukaan, Malesiassa olleen sijoitusyhtiö IMDB:n laittomassa tyhjentämisessä oli  mukana Goldman Sachs. Rahoja siirrettiin varakkaalle eliitille, poliitikoille ja Goldman Sachsin pankkiireille veroparatiiseihin. Pankin kaksi pankkiiria tuomittiin 3 mrd:n dollarin sakkoihin. Tässä oli kysymys lahjonnasta ja rahanpesusta. Tapaus on ylemmässä oikeusasteessa. Verrattuna yhden vuosineljänneksen voittoihin, yli 300 mrd dollaria, näitä sakkoja voidaan pitää vain välttämättöminä liiketoimintakustannuksina. Näin ko pankit niihin suhtautuvatkin.

Samat instituutiot ovat USA:n lainvalvontaviranomaisen tietovuodon mukaan syyllistyneet rahanpesuun aiemminkin. Tax Justice network on laatinut laajan selvityksen veroparatiiseista ja on käyttänyt siinä OECD:n keräämää aineistoa. Verkosto on tarkastellut veroparatiisitoiminnan välittömiä vaikutuksia. Sen luvut poikkeavat näin ollen jossakin määrin alaspäin OECD:n luvuista. 

Suomen vuosittaisiksi verotulomenetyksiksi arvioidaan OECD:n aineistossa noin yhden miljardin ja verkoston aineistossa 920 miljoonan dollarin menetykset. Nämä ovat aiheutuneet suuryhtiöiden ja rikkaiden veronkierrosta. Molemmat sijoittavat ja kätkevät sekä varallisuutta että tuloja veroparatiisien salaisuuden suojaan.

OECD ryhtyi selvitykseen pitkän patistamisen jälkeen. Se on salannut yritysten ja henkilöiden nimet, jotka se on saanut selville. Sekään ei siis kunnioita läpinäkyvyyden periaatetta. Sen nimiin kuitenkin niin kovasti vannotaan. Valtamedia ei ole tuonut asiaa esiin millään tavalla, eikä esim. Demokraatti tee poikkeusta. Puolueet eivät ole ottaneet asiaan kantaa. Asia sivuutetaan vaieten.

Selvityksen mukaan maailman maat menettävät vuodessa verotuloja 427 mrd dollaria. Summa vastaa noin 39 miljoonan sairaanhoitajan vuosipalkkaa. Tämä on ajankohtainen vertailukohde koronakriisin jyllätessä ja koetellessa maiden täysin valmistautumattomia terveydenhoidon voimavaroja. Yhtiöt olivat vastuussa 245 mrd:n ja rikkaat yksityishenkilöt 182 mrd:n dollarin menetyksistä. Rikkaiden maiden veromenetykset olivat noin 8 % ja matalan tulotason maiden vastaavasti yli puolet terveydenhoidon menoista. OECD-maiden veromenetykset olivat puolet koko summasta. Suomen menetykset olivat siis yli 900 milj dollaria vuodessa vastaten 5 % terveydenhoidon menoista ja noin 20 000 sairaanhoitajan palkkaa. 

Hyvinkin voisi korjata terveydenhoidon resurssivajetta näillä varoilla. Huomattava on, että kysymyksessä on vuosittainen erä. Veronkierron estäminen veroparatiisien avulla riipuu poliittisesta tahdosta. 

EU voisi tehdä asiassa paljon. YK:n roolia pitäisi saada esiin. Veroparatiisien kieltäminen on kiinni ensisijassa OECD-maiden tahdosta. Niiden olemassaolon turvaaminen näyttää kuitenkin olevan maailman poliittisen ja talouseliitin yhteinen etu. Yhtälailla niitä hyödyntävät USA:n ja Kiinan miljardöörit kuin Venäjän oligarkit, paljon pienemmistä varakkaista puhumattakaan. Lähes kaikki maailman suuryritykset hyödyntävät niitä.

Pienempienkin askelten ottaminen niiden käytön rajoittamiseksi on tärkeää. Tarvitaan kansainvälinen verosopimus ja läpinäkyvät järjestelmät. Ylivoittojen yhteinen verotus olisi se missä voisi alkaa. Tässä on kysymys digijättien, finanssialan, lääketeollisuuden ja kiinteistöalan yritysten voitoista. Yhteinen yritysverotuskäytäntö ja verokanta ovat välttämättömiä.

Suuryritysten maakohtaisen tulosraportoinnin säätäminen on perusta niiden verottamiselle siten, että tulosta verotetaan siellä, missä se on syntynytkin. Varallisuuden verottaminen on perusteltua jo siksi, että sen arvot ovat usein tuulentuomia voittoja.

Yksittäisten henkilöiden valtavien tulojen oikeutusta perustellaan sillä, että he ovat ne hankkineet omalla työllään. Kenenkään työ ei kuitenkaan voi olla satoja saati sitten satoja tuhansia kertoja arvokkaampaa kuin keskimääräisen työntekijän. Silloin on kysymys oman valta-aseman hyväksikäytöstä tulosuhteiden määräämisessä, jos näin on. Se taas ei ole enää työllä ansaittua, vaan valta-aseman turvin haltuun otettua. Näinhän on suurten tulojen ja varallisuuden kohdalla. Suuret varallisuudet ovat useimmiten perittyjä.

Tuulen tuomasta lisästä on kysymys mm maailman rikkaimpien kohdalla varsin usein. Esim viikollla 2.-10.10. 2020 11 rikkaimman miljardöörin varallisuus lisääntyi lähes 40 mrd dollaria. Heidän varallisuutensa vaihteli Colin Zheng Huangin 28 mrd:sta Jeff Bezosin 193 mrd:iin dolariin ollen yhteensä lähes 900 mrd dollaria. Heidän yhteinen varallisuutensa on lähes viisinkertainen Suomen bkt:seen nähden ja se kasvoi yhdellä viikolla lähes Suomen budjetin summalla.

Kiinassa miljardöörien määrä on kasvanut vuoden 2010 189:stä vuoden 2020 878:aan. Heidän yhteinen varallisuutensa oli 4000 mrd dollaria. Miljardöörien omaisuus oli 20 kertainen Suomen bkt:seen verrattuna. Heidän omistamiensa yritysten varallisuus vielä monikertainen. Näiden henkilöiden takana olevien liiketoimintojen arvo on tuhansia miljardeja dollareita ja useimmissa tapauksissa täysin aliverotettua sekä tulosten osalta että varallisuuden suhteen. Sama koskee heidän henkilökohtaisia tulojaan ja varallisuuttaan. 

Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, millaista potentiaalia verotuksen lisäämiselle on olemassa. Vastaavia lukuja ei Suomesta ole valmiina ja verohallitus vaikeuttaa niiden saamista nykyisellään. Peruspäätelmän voi kuitenkin siirtää koskemaan Suomeakin.

EKP:n tuhansien miljardien eurojen pumppaaminen finanssitalouteen on aiheuttanut valtavan osakkeiden, arvopaperien, johdannaisten ja kinteistöjen arvojen nousun, finanssikuplan. Nämä omaisuusarvojen nousu edustaa puhtaimmillaan tuulen tuomia voittoja. Vastaava ilmiö näkyy Suomessakin.

26.11.2020 Veikko Räntilä

Miten ulkoistan yhteiskuntavastuun ?

Veikko Räntilä:

Veroja kerätään julkisen vallan käyttöön yhteisten instituutioiden ja rakenteiden luontiin ja ylläpitoon. Oikeus- ja hyvinvointivaltioissa kansa yleensä kokee saavansa vastinetta veroilleen. 

Verotuksen oikeudenmukaisuuteen on luettu aina viime aikoihin asti progressiivisuus, jonka mukaan suurituloinen maksaa prosentuaalisesti enemmän veroja tuloistaan. USA:sta ja Englannista levitettiin uusi talousoppi 1990-luvulla, uusliberalismi. Tämän opin mukaan valtio tuli pienentää minimiinsä, julkiset palvelut yksityistää, omistajan voitonmaksimointi tehdä kaiken kattavaksi ja yksinomaiseksi periaatteeksi, jokainen ihminen panna vastuuseen itsestään ilman yhteiskunnan turvaverkkoja ja verotus nähtiin ryöstönä, joka piti lopettaa. 

Samassa hengessä verotuksessa eriytettiin ansio- ja pääomatulojen verotus. Pääomatulojen verokantoja laskettiin ja linjaksi tuli luoda verojen alennuksen kautta liiketoiminta-kiihokkeita. Luotiin oppi dynaamisista vaikutuksista.

Veronmaksajien keskusliittokin eräänä vuonna esitti huimia veronalennuksia väittäen, että näiden luoma lisääntynyt taloudellisen toimeliaisuus korvaa täysimääräisesti verotulovähennykset uusilla lisääntyvän taloudellisen toiminnan luomilla verotuloilla. Yhteisöveron alentamisen yhteydessä jopa silloinen ministeri Jutta Urpilainen käytti samaa perustelua.

Pitkässä rikkaiden ja pääomatulojen saajien verojen alennuskehityksessä kun ei vaan ole vuosien mittaan ollut mitään korvaavia verotuloja havaittavissa.  Perustelut eivät ole kuolleet omaan pätemättömyyteensä. EVA perustelee tuoreessa yhteisöveron alennusesityksessään asiaa edelleen dynaamisten vaikutusten valtion tulon menetyksiä korvaavalla roolilla. 

Näin väitetään siitä huolimatta, että ollaan syvässä taloudellisessa kriisissä, josta ulospääsy kestää hyvälläkin talouspolitiikalla ja onnella vuosia. Nykyisen taloudellisen toimeliaisuuden saavuttamiseen menee luultavasti lähemmäs kymmenen vuotta. Alennetut yritysverot eivät ole johtaneet toivottuihin reaalitalouden investointeihin. Vain näillä voitaisiin kuroa kiinni kriisin synnyttämää tuotantovajetta. Nyt pitäisi EVA:n mukaan yhteisöveroa laskea 15 prosenttiin. Pitkässä juoksussa se puolittaa ko. tulojen verokannan. 

Samaan aikaan yhteisöveromäärät ovat laskeneet vastaavasti. Verotuksen rakenteessa on tapahtunut selvä muutos rikkaiden ja erityisesti pääomatuloja saavien osuudessa julkisten palvelujen rahoituksessa. Hyvinvointivaltion rahoitus lepää entistä vahvemmin keskiluokkaisen väestön verotulojen ja veronmaksuhalun varassa.

Monikansalliset ja suuryritykset kilpailuttavat valtioita niiden tarjoamien etujen suhteen.  Näistä keskeisiksi ovat muodostuneet verotasot siksi, että kasvanut joukko erilaisia omaisuuden ja tulojen vapaasatamia tarjoaa vaihtoehtoja valtioiden kilpailuttamiseen. Veroparatiiseiksi luokiteltavien valtioiden ja ja niiden osien määrä ylittää nykyään jo sadan. Puolet tällä tavoin menetetyistä verotuloista on OECD-maiden varassa ja tapahtuu niiden suostumuksella. Kilpailu veroeduilla on kilpailua kohti nollaa. Sen jälkeen ei ole mitä tarjota.

Paitsi voidaanhan yritystukia laajentaa. Koronakriisin aikana on tapahtunut yleinen, jopa IMF:n politiikkaa koskeva kurssin tarkistus. Kun Kreikkaa vielä kohdeltiin vanhatestamentillisen rankaisu- ja kostonhaluisesti, tarjotaan nyt kepin sijaan porkkanaa. Valtavat yritystukien määrät ovat tarjolla kaikkialla läntisessä maailmassa. Kapitalismin opin mukaan voittojen oikeutus tulee riskin kannosta. Nyt riskin kantaa valtio ja veronmaksajat. 

Oikeutusta voittoon ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Valtiovarainministeri Matti Vanhanenkinperusteli pääomatulojen alempaa verokantaa nimenomaan näiden tulojen saajien kantamalla riskillä. Yritystukien käytön vaikuttavuutta ei selvitetä asianmukaisesti. Niille ei ole asetetttu voitonmaksimointia rajoittavia yhteiskunnallisia ehtoja. Niiden takaisin maksusta ei puhuta. Pankkikriisin aikaan 1990-luvulla myönnettyihin pankkitukiin sentään kytkettiin jonkin asteinen takaisinmaksuvelvoite.

Nyt puhutaan ikäänkuin talouspolitiikassa olisi tapahtunut syväkin paradigmallinen muutos. Puhutaan jopa paluusta Keynesin oppeihin. Keynesin ajatus oli korjata laman synkentämiä näkymiä julkisin investoinnein. Näitä taas uusliberalismi vierastaa eikä näille näy varatun osaa koronan kukistamisessa. Yritystuet voivat toimia samansuuntaisesti, mutta ne rikkovat talousjärjestelmän perusperiaatetta niin perusteellisesti, että nyt voi puhua tappioiden sosialisoinnista, kun taas voitot jätetään yksityisiksi.

Tämäkään ei näytä horjuttavan eliitin ja laajemmin ihmisten skoa markkinafundamentalismiin. Talousjärjestelmän korjaamisen tarpeista ei puhuta hallituksessa eikä julkisilla foorumeilla.

Yritykset saavat kehittyneissä yhteiskunnissa olennaisesti paremmat edellytykset toiminnalleen. Tästä jo pitäisi syntyä velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Nämä velvollisuudet lunastetaan asian- ja oikeudenmukaisella verojen maksulla. Vallitseva vero-oppi ei puhu tästä puolesta verojen oikeutusta. Verotus nähdään taakkana ja sen helpotukset incentiiveinä yrityksille ja ihmisille. Talouspolitiikan jatkuvasti esiin nousevina kysymyksinä ovat yritysten ja rikkaiden verotuksen löysentäminen ja uskottelut siitä, että tällä tavoin saadaan aikaan korjaus koko kansantalouden alakierteeseen. 

Ongelmana on puolittunut investointiaste, pitkään laskussa ollut yritysten oma tutkimus-, kehittämis- ja innovointirahoitus, pitkään pysähtyneenä ollut tuottavuuden kehitys, täysin olematon valtion teollisten investointien käyttötapa strategisten alojen perustan vahvistamiseen sekä vanha alistussuhteeseen perustuva tuotannon järjestämistapa, jossa työntekijöiden oikeus osallisuuteen ja päätöksentekoon jää tunnustamatta, vaikka heidän tuotantoon sijoittamansa työn pitäisi olla oikeutus tähän.

Näiden ongelmien ratkaisuilla voidaan luoda talouteen uutta dynaamisuutta. Tämä ei ole spekulatiivista vaan reaalisesti suoraan tuotantoon suuntautuvaa toimintaa.

26.11.2020 Veikko Räntilä

Tarkoituksellista harhaanjohtamista

Veikko Räntilä:

Erään iltapäivälehden pääkirjoitus toteaa, että hyvätuloiset eivät vastusta veronkorotuksia ilkeyttään. Samaan hengenvetoon se toteaa, että maassamme on 600 000 sellaista tulonsaajaa, jotka eivät maksa lainkaan valtion tuloveroa sekä, että suurituloisin kymmenes maksaa 70 % kaikista ansiotuloveroista.

Päätelmä tästä on, että ei ole kovin hänmästyttävää, ettei veroja eniten maksava joukko ole halukas maksamaan niitä lisää edes koronan tai solidaarisuuden nimissä. Tutkija Anu Kantola kertoi vasta julkaistusta tutkimuksesta ”Kansalaiset koronakriisin kourissa” tuloksia, todeten sodan jälkeisen konsensuksen säröilyn näkyvän niissä yhtenäisyyden ja solidaarisuuden säröilynä. Pääkirjoitus toteaa vertailun sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja koronakriisin välillä ontuvan. Tässä voi kysyä miksi.

Sotien aikana yhtenäisyys rakennettiin veriliitolla, jossa Suomen työväestön ja maatalousväestön poikien ja miesten verellä lunastettiin itsenäisyys ja oikeus suurten omistusten ja tulojen nautintaan osalle väestöä. Se kesti 1980-luvun lopulle, josta alkaen tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet yhä kärjistyen. Muodollinen irtisanoutuminen tapahtui työntajajärjestöjen sanoessa irti työehtosopimusten teon viime aikoina. Jälleenrakennuksen aikaan rikkaiden ja yritysten verotasot olivat korkeampia ja kansantalouden kasvu parempaa. 

Nyt lehti toteaa, että syy hyvätuloisten nihkeisiin veromielipiteisiin voi olla, että ei uskota entistä kireämmän verotuksen auttavan Suomea talouskasvuun sen jälkeen, kun korona on hellittänyt. Ennen talouskasvun nähtiin johtuvan kysynnästä, markkinoiden kehityksestä, tuotannontekijöiden saatavuudesta, tuottavuudesta, innovaatioista ja investointien rahoituksesta. Koko markkinafundamentalismin ajan yritysten ja rikkaiden vaatimukset ovat kohdistuneet julkiseen valtaan, verotukseen ja sääntelyyn. Syynä on ideologinen muutos.

Verojen kauhistelussa ei tuoda esiin 1990-luvulla tehtyä verotusmuutosta, jossa pääomatulot siirrettiin alennettuun verokantaan erikseen verotettaviksi, eikä sitä, että tästä johtuen suurimpia tuloja saava kymmenes ja erityisesti yksi prosenti ovat kasvattaneet osuuttaan sekä varallisuuuden että tulojen jaossa. Heidän maksamiensa tulojen vero-osuus kokonaisuutena oli samaan tasoa kuin keskimääräisiä  läketuloja saavien ihmisten. Tämän kymmmenen prosentin mahdollisuudet kiertää verotusta ovat laajat, muuttamalla ansiotuloja pääomatuloiksi, panemalla tulot vakuutuskuoreen, omistamalla listaamattoman yrityksen, omistamalla osakkeita hallintarekisterin, säätiön, holdingyhtiön tai veroparatiisien salattujen tilien kautta.

Kirjoittaja vertaa Suomen tilannetta Ruotsiin ja siellä tehtyihin verohelpotuksiin, joiden ajatuksena pidetään sitä, että kuluttajilla on enemmän rahaa kasvattaa ns kotimaista kysyntää. Hän ei tuo esiin hallituksen koronatukien 20 mrd euron elvyttävää vaikutusta. Ikään kuin vain Ruotsi olisi tehnyt asiassa jotain. Kirjoittajan tähtäin on lyhyt. Hän haluaa verohelpotuksia, paheksuu Suomea pitäen sitä maailman viidenneksi innokkaimpana verottajana. 

Verohelpotukset eivät johda rikkaiden osalta kulutuksen lisäämiseen, mutta ne voisivat johtaa mainitun 600 000 ihmisen osalta kulutukseen, jos he voisivat saada näitä helpotuksia. 

Koronan aikana on todettu säästämisasteen nousevan. Yritystuetkaan eivät käynnistä nousua ilman, että korona saadaan kuriin. Parasta elvyttämistä on pandemian taitava kurissapito ja enempien vaurioiden estäminen. Todellinen talouden ylösajo on mahdollista vasta tilanteenselkiytymisen jälkeen. Eikä verohelpotuksin voida maksaa julkisen talouden velkoja. 

Veronalennusten väitetyt ns dynaamiset vaikutukset on kumottu moneen kertaan. Tuloerojen kasvun kautena 1990-luvulta lähtien talouden kasvuluvut ovat olleet heikkeneviä. Kasvaneita pääomatuloja ei ole sijoitettu  tuotantoon.

Verojen paheksunnan yhteydessä unohdetaan mm, että suurin osa niistä käytetään tavalla tai toisella luotettavan ja toimivan liiketoimintaympäristön luontiin. Tässä hyvinvointivaltio toimii kokonaisuutena kysyntää takaavana ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävävänä sekä kansalaisten elämän valintojen tukena.

Raasepori 19.11. 2020 Veikko Räntilä

"Yhteiskuntamme eivät tarvitse miljardöörejä"

Thomas Piketty: "Yhteiskuntamme eivät tarvitse miljardöörejä"

Miljonäärien tuloja voitaisiin  verottaa 80 tai 90 prosentilla, sanoo ranskalainen tähtiekonomisti Thomas Piketty. Historia on opettanut, että mikä kuulostaa dramaattiselta, myös toimii...

Der Standard -lehden haastattelu
András Szigetvari
15. maaliskuuta 2020, klo 7.00  (puoleenpäivään mennessä lehti oli saanut jo 473 viestiä kommenttina. Tekstin käännös IR)

Tiedotusvälineet puhuvat usein "tähtiekonomisteista", ja tämä on melkein aina hieman liioiteltua. Tämä ei päde Thomas Pikettyn kohdalla: Hänen vuoden 2013 kirjaansa "Pääoma 21.llä vuosisadalla" on myyty 2,5 miljoonaa kappaletta. Nyt hän lisää: Hänen toinen teoksensa "Capital and Ideology" (Pääoma ja ideologia) on juuri julkaistu saksaksi. Siinä hän yrittää hahmotella tapoja vähentää epätasa-arvoa.

STANDARD: Käytät kirjoissasi satoja tilastoja siitä, miksi epätasa-arvo on ongelma. Onko olemassa erityisen ikimuistoinen numero, josta meidän kaikkien pitäisi miettiä?
Piketty: Jos etsit ikimuistoisia numeroita, on parasta tarkastella varallisuuden keskittymisen kehitystä. Varallisuuden epätasa-arvo on vähentynyt Euroopan maissa, kuten Ranskassa tai Itävallassa, mutta se on pysynyt korkeana tähän päivään asti. Rikkaimman prosentin omistusosuus 1800-luvulta oli 60-70 prosenttia. Nykyään varakkaimmilla prosenteilla on 30–40 prosenttia varallisuudestaan. Joten se oli kohtuullinen kehitys. Minua huolestuttaa se, että väestön alempi puolikas ei vieläkään omista yli viittä prosenttia varallisuudestaan. 1800-luvulla se oli noin kaksi prosenttia. Joten jotain on parantunut myös täällä, mutta ei tarpeeksi.

STANDARD: Mikä on tämän ongelma yhteiskunnalle? Vaikka yksityinen varallisuus on jakautunut epätasaisesti, julkinen omaisuus on valtava: eläkkeet on turvattu, sairaalajärjestelmä toimii, useimmat koulut ovat hyviä.

Piketty: Se on totta. Mutta voisimme olla parempia. Kyse ei ole siitä, kenellä on kuinka paljon rahaa.Kyse on enemmästä: epätasapaino tarkoittaa, että elämämme mahdollisuudet ovat täysin erilaisia. Ne, joilla ei ole varallisuutta, voivat suunnitella ja hallita elämäänsä vain rajoitetusti. Joka kuukausi on pohdittava laskujen maksamista,  on otettava jokainen työ ja köyhällä ei ole käytännössä mitään neuvotteluvoimaa työnantajan kanssa.

STANDARD: Mainitsit, että kaikki oli 1800-luvulla paljon epätasa-arvoisempaa. Kuinka tuo muuttui?

Piketty: Periaatteessa uuden poliittisen ja sosiaalisen järjestelmän muodostumisen kautta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin otettiin käyttöön asteittainen verotus, perustettiin sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä. Mittasuhteet muuttuivat tätä kautta erilaisiksi.

STANDARD: Mitä tarkoitat?

Piketty: Esimerkiksi Yhdysvalloissa yksi edistyneimmistä tulo- ja perintöverojärjestelmistä otettiin käyttöön maailmansotien välisellä kaudella. Vuosina 1930–1980 tulomiljonääreiden verotus oli keskimäärin 81 prosenttia. Monet ihmiset eivät tiedä tätä, mutta yritän osoittaa kirjassani, että se toimi melko hyvin: erittäin korkeat verot vähensivät eriarvoisuutta ja kasvu oli suurta.

STANDARD: Kuinka se toimi?

Piketty: Korkeita veroja käytettiin julkisen infrastruktuurin, koulujen ja liikenteen investointien rahoittamiseen. Voimme oppia yhden asian tästä ajankohdasta: Yhteiskuntamme eivät tarvitse miljardöörejä kasvun tuottamiseksi. Tarvitsemme varmasti miljonäärejä ja jonkin verran eriarvoisuutta. Mutta ei äärimmäisiä muotoja. Ronald Reaganin johdolla 1980-luvulla tapahtui kurssin muutos, ja monet näistä suurimmista veroista poistettiin. Tämän taustalla oli ajatus, että näiden veronalennusten myötä talouden innovaatiot lisääntyisivät, yritykset investoisivat enemmän ja kasvu lisääntyisi ja kaikki hyötyisivät. Se vain ei toiminut.

STANDARD: Mitä päättelet tästä, millaisia ihanteellisen verojen tulisi olla esimerkiksi miljonääreille?

Piketty: Historiallisesta kokemuksesta sanoisin, että 80–90 prosenttia olisi hyvä. Mutta minun lähtökohtani ei ole niinkään, että jo aiemmin  löydetyt verokannat olisivat ihanteellissia nykyhetkeen. Haluan näyttää, että meidän pitäisi tarkastella taloudellisia kokemuksia yhdessä oppiaksemme niistä. Myös konservatiivisten poliitikkojen, jotka ravistavat päätään ehdotuksilleni, olisi hyväksyttävä, että meidän ei pidä keskustella vain ideologiaan perustuvista lähtökohdista, vaan tarkastella myös tosiasioita.

STANDARD: Kuinka hyödyllisiä historialliset kokemukset ovat? Pääomanliikkeet on sittemmin vapautettu. Varakas henkilö, jolla on korkeat verot yhdessä maassa, voi siirtää rahaa ulkomaille?

Piketty:Jos emme muuta pääoman virtaustapaa, emme voi itse asiassa panna täytäntöön korkeampaa verotusta. Mutta tähän on myös ideoita. Yhdysvalloissa kaksi demokraattista presidenttiehdokasta Bernie Sanders ja Elizabeth Warren ehdottivat kahdeksan prosentin vuosittaisen varallisuusveron käyttöönottoa miljardööreille ja heidän yhtiöilleen. Samanaikaisesti he haluavat luoda poistumisveron: jos haluat viedä vaurautesi pois Yhdysvalloista, voit tehdä sen, mutta joudut maksamaan 40 prosenttia veroa. Sen taustalla on ajatus, että vaurautta luovat ihmiset käyttävät maan infrastruktuuria, koulutusta, juridista ja sosiaalista järjestelmää. Se, että nämä ihmiset voivat yksinkertaisesti ottaa rahansa pois, on puhdas varkaus. Vaurauden rakentaminen on aina kollektiivinen prosessi, meidän pitäisi pitää tämä mielessä.

STANDARD: Sanot, että emme tarvitse miljardöörejä. Ihmiset, kuten Microsoftin perustaja Bill Gates tai Amazonin pomo Jeff Bezos, tekivät hienoa työtä, eikö niin?

Piketty: Mietin vain, onko järkevää, että yhteiskunnassa on enemmän miljardöörejä. Niitä oli paljon vähemmän 1980- ja 1990-luvuilla, mutta kasvu oli kaksinkertaista. Selitys, että enemmän miljardöörejä luo enemmän innovaatioita, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

STANDARD: Mitä ehdotat? Omaisuus pois  gateseilta ja bezoilta?

Piketty: Ei . Valta on jaettava. Jos varallisuusveroa olisi kahdeksan prosenttia, nämä ihmiset menettäisivät 80 prosenttia varallisuudestaan ​​kymmenessä vuodessa. Älä kuitenkaan huoli: Jotkut ostaisivat näiden yhtiöiden osakkeita ja valta jakautuisi.

STANDARD: Pelkoa on myös täällä: Jos perimme liian korkeita veroja, luovat ihmiset menevät muualle. Bezos keksisi Amazonin Bahamalla.

Piketty : Niin hänen pitäisi, siellä on kauniita rantoja. Mutta vakavasti: meidän on lopetettava tämä muutamien ihmisten pyhimyksinä pitäminen. Bill Gates ei keksinyt Microsoftin tietokoneita yksin, vaan tuhansien teknikkojen ja tietotyöntekijöiden avulla. Muuten, on tärkeää ymmärtää, että suurin osa Saksan, Itävallan ja Yhdysvaltojen yrittäjistä eivät ole miljardöörejä. Miljoonäärien lukumäärä on paljon suurempi. Jokainen, joka ansaitsee yhden tai kahden tai 20 miljoonan omaisuuden, on erittäin menestyvä. Juuri nämä keskisuuret yrittäjät pitävät taloutta vauhdissa, eivät superrikkaat.

STANDARD: Ehdotat, että  kaikille 25-vuotiaille annettaisiin 120 000 euroa. Mistä tämän rahan pitäisi tulla, mikä on ajatuksen taustalla? Ja ennen kaikkea: mitä nuorten tulisi tehdä niin suurella rahalla?

Piketty: Sama kuin rikkaat lapset, jotka saavat perintöä: se on heidän vastuullaan. Ottaisin rahaa tulojen ja verojen progressiivisesta verotuksesta. Tämä toimenpide ei lopeta eriarvoisuutta. Itävallan tai Ranskan kaltaisissa maissa puolet väestöstä saisi 120 000 euroa. Laskelmieni mukaan ihmiset, jotka olisivat perineet miljoonan ennen tätä uudistusta, saisivat edelleen siitä 650 000 euroa.

STANDARD: Mutta miksi et ottaisi tätä rahaa ja sijoittaisi sitä esimerkiksi valtion infrastruktuuriin?

Piketty: Koska luotan ihmisiin. Uskon yksilön vapauteen. Ehdotan osallistavaa sosialismia: Haluan enemmän työntekijöiden oikeuksia, mutta haluan myös enemmän yksityistä vaurautta ihmisille kohtuullisessa määrin. Tämä on hyvä tie hyödyntää maksimaalisesti yksilön vapautta. 
(András Szigetvari, 14. maaliskuuta 2020)

Thomas Piketty on Pariisin École d'Economie laitoksen professori ja École des Hautes Études en Sciences Sociales instituutin professori. Piketty oli perjantaina 13.3. 2020 Wienin työkamarin kutsusta esittelemässä uutta kirjaansa.