Makrotalouden sääntökirja uusiksi

Tunnettu talousasiantuntija Peter Bofinger kirjoittaa Social Europe -verkkolehdessä Euroalueen sääntökirjasta eli Maastrichtin sopimuksen nimellä tunnetusta jäsenvaltioiden velkaantumista ja kasvua rajoittavasta asiakirjasta. Muutamia otteita tästä mielenkiintoisesta endogeenisesta eli omiin päätöksiin perustuvasta raha- ja finanssipoliittisesta puheenvuorosta:

"Kun otetaan huomioon pandemian aiheuttama julkisen velan huomattava kasvu, käydään yhä enemmän keskustelua finanssipolitiikan uusista säännöistä tai standardeista euroalueella. On selvää, että Maastrichtin sopimukseen vuonna 1992 kirjattu 60 prosentin bruttokansantuotteen viitearvo ei voi enää toimia finanssipolitiikan kehyksen ankkurina."

Makrotalouden sääntökirjan uudistaminen on perustelulähtökohtana minulle uusi, vaikka olenkin esittänyt kritiikkiä sitä ja kaiken taustalla olevaa Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa kohtaan. Se sisältää linjauksen (ks. artiklat 123 ja 124), jonka mukaan Euroopan Unioni tai sen keskuspankki ei ylipäätään "ota vastuuta" jäsenmaiden velanotosta, mikä tarkoittaa sitä, että sen enempää EKP:n rahapoliittiset toimet kuin Euroopan Komission finanssipolitiikka ei voi suuntautua tukemaan jäsenvaltioita niiden edessä olevien suurten tehtävien hoitamisessa.Tästä on muodostunut eurooppalaiseen päätöksentekoon tabu, jonka seurauksena kaikki tukitoimet suuntautuvat 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' tukemiseen äärirajoille saakka. Vahva, suoritus- ja toimintakykyinen valtio on kuitenkin välttämätön kansanvaltaisen, yhteiseen hyvinvointiin tähtäävän rakennekehityjksen kannalta. Se on myös eurooppalaisen sosialidemokratian lähtökohta yhteistä hyvinvointia luotaessa. Se ei ole yrityspohjaisen markkinan vastakohta, vaan sitä dynaamisesti ohjaava tekijä molempien täydentäessä tuloksen kannalta toinen toisiaan. Autoritaarinen, yksipuoluejärjestelmään perustuva ja yritystoiminnan poissulkeva neuvostotyyppinen reaktionäärinen 'sosialismi' ei ollut sosialidemokratialle hyväksyttävä vaihtoehto. Tämä johti "demokraattisen sosialismin" käsitteen syntymiseen ja äärimmäisen kovaan kamppailuun yhteiskuntien suunnasta. Kun nyt Euroopan Unioni sulkee rakentellisesti mm. professori Mariana Mazzucaton perusteleman vahvan valtion kokonaan pois keinovalikoimastaan, merkitsee se eurooppalaisen sosialidemokratian kannalta sen ohjelmallisten pyrkimysten kieltämistä ja ainakin erittäin voimakasta, autoritaarista rajoittamista. Tämä demokratian ja moniarvoisen pluralismin lähtökohdista kasvava kritiikki on ja pysyy nykyisen Euroopan Unionin pysyvänä muotovirheenä. Tämä muodostaa perustan myös modernin monetaarisen teoriasn monien edustajien (mm. Bill Mitchell) kritiikille Euroopan Unionia kohtaan ja selityksen sen heikolle taloudelliselle suoriutumiskyvylle.

Mitalilla on myös kääntöpuolensa, sen osoittaa Saksalaisessa Süddeutsche Zeitung 12-13.5. 2021, kun  joukko arvovaltaisia saksalaisia vaikuttajia, entisiä liittovaltion ja osavaltioiden ministereitä ja puoluejohtajia - mukana mm. SPD:n entinen valtionvarainministeri Peer Steinbrück ja SPD:n aikaisempi puoluejohtaja Sigmar Gabriel - vaativat paluuta Euroopan Unionin sääntöpohjaiseen toimintatapaan, joka edellyttää luopumista EKP:n viimeisen kahdeksan vuoden aikana harjoittamasta ekspansiivisesta monetäärisestä politikasta, vuosien aikana ostettujen valtion joukkovelkakirjalainojen lukemista mukaan jäsenvaltioiden velkataakkaan, palaamista nopeasti sopeutuksen tielle kasvaneiden velkamäärien lyhennykseen. Tämä asiantuntijajoukko varoittaa jäsenvaltioiden monetaarisesta rahoittamisesta (jota ei toistaiseksi ole tehty, IR) ja palaamista tiukkaan markkinakilpailuun. Syksyllä 2021 pidettyjen liittopäivävaalien jälkeen Saksan on palattava etukäteissäästämiseen ja tiukkaan kurinpitoon sekä saksalaisessa että eurooppalaisessa talouspolitiikassa. Heidän mukaansa Maastrichtin sopimus velkajarruineen ja kasvurajoituksineen on yhä ajankohtainen.

Nyt on nykyaikaisen rahateorian hetki

 

Koronaviruskriisi: nyt on nykyaikaisen rahateorian hetki

Peter Bofinger väittää, että MMT tarjoaa älyllisen oikeutuksen  finanssipoliittiselle  "whatever it takes"vastauksena mahdollisesti suurimpaan sodanjälkeiseen taloudelliseen haasteeseen.Toimenpiteet koronaviruspandemian hillitsemiseksi eivät ole vain ainutlaatuinen terveyspolitiikan kokeilu. Niillä on niin suuria sosiaalipoliittisia ja taloudellisia vaikutuksia, että ne lopputulemana vaikuttavat ihmiskunnan kohtaloon. Taloustieteilijöiden on periaatteessa hyväksyttävä terveyspolitiikan ensisijaisuus. Siksi on nyt kyse siitä, että väistämättömät taloudelliset vaikutukset pidetään mahdollisimman rajallisina. Turvatoimenpiteiden vaikutukset ovat kuitenkin verrattavissa koko talousjärjestelmän keinotekoiseen koomaan. Talouspolitiikalla on siis tehtävä "potilaan" keinotekoinen ruokinta ja hengittäminen tässä vaiheessa mahdollisimman kattavasti, jotta potilas kärsisi mahdollisimman vähän pitkäaikaisia vahinkoja.

Suorat tulonsiirrot

Lyhyellä aikavälillä tähän liittyy lähinnä toimenpiteitä likviditeetin turvaamiseksi. 

Näihin sisältyvät verojen laskeminen ja kattavat valtiontakaukset lainoille, joita tarvitaan likviditeetin pullonkaulojen poistamiseksi. Saksassa lyhytaikaisen työttömyyskorvauksen välineellä on tärkeä rooli. Se antaa yrityksille mahdollisuuden vähentää työntekijöiden työaikaa maksamalla palkkakorvaukset ja sosiaaliturvamaksut liittovaltion työvoimavirastolta (yleensä 60 prosenttia normista tai 67 prosenttia, jos kotitaloudessa on lapsi).

Likviditeetin turvaaminen on kuitenkin vain ensimmäinen puolustuslinja. 

Koska kriisi on jatkunut vähintään 4-6 viikkoa, valtion on korvattava yritysten ja monien itsenäisten ammatinharjoittajien tulonmenetys suorilla siirroilla. Tämä voidaan tehdä lyhyellä aikavälillä suorilla tuilla, kuten Baijerin vapaavaltion tarjoamalla hätäavulla.

Negatiivisen tuloveron mallia olisi pidettävä kokonaisratkaisuna. 

Verovirasto palauttaisi yritykselle ja itsenäiselle ammatinharjoittajalle takaisin tietyn prosenttiosuuden (aluksi olisi mahdollista 25 prosenttia) vuonna 2019 jo maksetusta tulo- tai yhteisöverosta. Pahimpien vaikutusten välttämiseksi vuoden 2020 veroilmoitus voitaisiin tarkistaa ja katsoa, onko voittojen todellista heikkenemistä tapahtunut vuoteen 2019 verrattuna. Jos tulojen menetys on vain pieni  (esimerkiksi 20 prosenttia), negatiivinen tulovero maksetaan takaisin.Ilman tällaisia>kauaskantoisia siirtoja koskien koko  taloutta, etenkin rahoitusjärjestelmälle aiheutuu jatkuvaa vahinkoa, mikä vaikeuttaa nopeaa talouden elpymistä pandemian rauhoittuessa. Koska tämä keinotekoinen talouden ruokinta aiheuttaa korkeita verokustannuksia, kysytään usein, pystyvätkö valtiot keräämään tarvittavat taloudelliset resurssit.

Ei rahoitusrajoituksia

Vastaus tähän on Moderni Monetaarinen Teoria 

Sen pääviesti on, että suurille maille ei periaatteessa ole rajoituksia. Historiallisesti verrannollinen esimerkki on sotien rahoitus. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tiedot osoittavat (ks. Kaavio), että velkasuhde bruttokansantuotteeseen kasvoi merkittävästi kahden maailmansodan aikana. Mutta tämä ei johtanut suuriin inflaatio-ongelmiin lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Koska julkisen velan kasvu kompensoi voimakkaan negtiivisen kysynnän shokin, se ei aiheuttanut rahoitusongelmia eikä inflaation lisääntymistä. Lisäksi Japanin erittäin korkea velkasuhde osoittaa, että tämän suhdeluvun rajat ovat hyvin joustavia. Historialliset tiedot yleisön hallussa olevasta liittovaltion velasta

Suuren taantuman jälkeen monissa maissa velkasuhde vaati jälleen voimakasta nousua (katso kaavio).

Hyvä uutinen on siis se, että suuret maat pystyvät täysin korvaamaan koronaviruksen aiheuttamat tulojen menetykset yrityksille, työntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille kattavilla suorilla siirroilla ilman taloudellisia rajoituksia. 

Jos valtion ylimääräistä velkaa ei ole mahdollista rahoittaa pääomamarkkinoiden yksityisten sijoittajien kautta, keskuspankit ovat valmiita ostamaan valtion joukkovelkakirjoja periaatteessa ilman rajoituksia. Yhdysvaltain keskuspankki vahvisti tämän nimenomaisesti 15. maaliskuuta ja Euroopan keskuspankki 18. maaliskuuta.

MMT-kriitikoiden pelkäämä vaara, että korkeat alijäämät voivat johtaa inflaatioon, on erittäin epätodennäköinen Covid-19-kriisin tapauksessa. 

Se, mitä olemme todistamassa, on kulutuskysynnän romahtaminen, jota ei ole koskaan aiemmin koettu tällä voimakkuudella, jolla itsessään on selvästi  deflaatiovaikutus.  Valuuttakriisien riski voidaan myös sulkea pois, koska kaikki maat lisäävät velkaansa samanaikaisesti

Eurolainat

Ongelmia syntyy vain niissä maissa, jotka eivät pysty ottamaan lainaa riittävästi omassa valuutassaan. 

Euroopassa tämä pätee erityisesti euroalueen erittäin velkaantuneisiin jäsenvaltioihin,ennen kaikkea Italiaan . Tässä on löydettävä ratkaisut yhteisrahoitukseen (eurolainat), jolloin varoja ei makseta yksittäisille jäsenvaltioille lainan muodossa, vaan siirtona.Yksi yhteisen lainanoton malli on vuonna 1975 perustettu Euroopan yhteisön luottolimiitti öljykriisin aiheuttamien maksutaseongelmien rahoittamiseksi. Kehittyville ja kehitysmaille voidaan pyytää tukea Kansainvälisestä  valuuttarahastosta.

Kaiken kaikkiaan koronaviruskriisi on todennäköisesti suurin haaste maailmantaloudelle toisen maailmansodan jälkeen. 

Niin sanotusti entisen EKP pääjohtajan Mario Draghin mukaan ratkaisevaa on 'whatever it takes' finanssipolitiikka. Hyvä uutinen on, että suurille maille ei ole asetettu taloudellisia rajoituksia tältä osin.

__________

Tämä artikkeli on Social Europen ja ja IPS-Journalin yhteinen julkaisu; käännös: IR 

Peter Bofinger

Peter Bofinger on Würzburgin yliopiston taloustieteen professori ja entinen Saksan talousasiantuntijaneuvoston jäsen.

 

Perustuloa ja sen aaltoilevaa historiaa

 Johanna Perkiö väitteli vapunaattona 2021 tohtoriksi Suomen perustuloa koskevasta keskustelusta, sen historiasta, aaltoliikkeistä puolesta ja vastaan sekä sen sisällön suuntautumisesta vastikkeellisuuden ja omaehtoisen elämäntavan välillä. 

"Olemme ihmiskuntana tienristeyksessä, jossa joudumme vakavasti pohtimaan, mitä osia nykyisestä ekosysteemejä tuhoavasta elämänmuodostamme kannattaa säilyttää. Tässä tilanteessa tarvitaan niin uusia ideoita, kuin vanhojen luutuneiden ajatusmallien kyseenalaistamista.Vaikka perustulosta keskustellaan usein sosiaaliturvan uudistamisen viitekehyksessä, ymmärrän itse perustulon merkityksen pelkkää sosiaaliturvan uudistamista laajempana. 

Minulle kiinnostavinta perustulon ideassa on sen tarjoamat mahdollisuudet keskustella yhteiskunnallisen tulonjaon periaatteista sekä ihmisten oikeudesta tehdä omaa elämäänsä koskevia vapaita, riippumattomia päätöksiä. Lisäksi perustulo mahdollistaa keskustelun työn roolista ja merkityksestä, sekä siitä, miten työ tulevaisuudessa muuttuu.

Perustulokeskustelun yhteydessä voidaan kysyä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Ovatko ne periaatteet, joilla taloudellisia resursseja yhteiskunnissa tällä hetkellä jaetaan, edelleen toimivia ja oikeudenmukaisia? Onko myös heikommassa asemassa olevilla ihmisillä oikeus tehdä riippumattomia elämänvalintoja? Miten työ muuttuu digitalisaation ja kestävyysmurroksen seurauksena, ja mikä on työn rooli ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa?"

___

Muistan kirjoittaneeni 1980-luvun alussa silloiseen Suomen Sosialidemokraattiin kirjoituksen "kansallisesta palkkarahastosta", joka oli idealtaan nykyisiä työeläkerahastoja vastaava, julkisen sektorin ja yritystoiminnan yhteinen ponnistus yhteiskuntavastuullisen reservin luomiseksi ja silloin tärkeänä pidetyn täystyöllisyyden saavuttamiseksi. Pidin sitä suuremmoisena mahdollisuutena työväenliikkeen arvoperintöön kuuluvan "työn ja työvoiman vapauttamisen" idean toteuttamiseksi ja samalla mahdollisuuden luomiseksi osallistua työnteon kautta yhteiskuntaa ylläpitävään mielekkääsen toimintaan. Erityisen tärkeänä pidin palkkarahaston merkitystä kansalaisen "irroittamiseksi turpeesta",  millä tarkoitin pakollista pysyttäytymistä missä tahansa työsuhteessa toimeentulon varmistamiseksi.

Tämä samaa ideaa edustaa Modernissa Monetaarisessa Teoriassa itsenäisen valtion tai yhteisön kuten Euroopan Unionin mahdollisuus optimaaliseen resurssien (työvoima, luonnonvarat) käyttöönottoon luomalla velkasuhteita, so. projekteja ja ohjelmia joilla rahoitetaan infrastruktuuria, palveluja ja ilmasto- ja luonnonvarakriisissä varteenotettavia teknologioita ja innovaatioita. Raha on MMT:ssä endogeenista eli omiin päätöksiin ja velkasuhteiden luomiseen ja luottamukseen perustuvaa vaihdon välinettä, jota luodaan tyhjästä ja tarpeen mukaan. Tässä katsannossa työttömyys ja työsuhteiden puute on ideologinen valinta. Itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö ei voi koskaan ajautua konkurssiin. Lisäksi sillä näyttää olevan mahdollisuus säädellä myös inflaatiota verotuksen ja korkotasoa keskuspankin omien toimenpiteiden avulla. Aikamme valtavirtainen talousoppi uuskeynesiläisyys on luonteeltaan eksogeenista, etukäteissäästämiseen ja puritaanisuuteen perustuvaa, Adam Smithin "näkymättömän käden" markkinaehtoista, arvaamatonta ohjausta.

Euroopan tulevaisuuden hallintotapa

Hajauttaminen ja demokratisointi samalla kun uudistetaan Euroopan taloushallintoa; 

(käännös Social Europe verkkolehden artikkelista 9.5. 2021)

Vivien Schmidt 9. toukokuuta 2021 @vivienaschmidt

Euroopan tulevaisuuskonferenssissa on käsiteltävä sitä, miten EU: n hallinto voidaan sovittaa legitimiteettikriisin lopettamiseksi.

Konferenssi Euroopan tulevaisuudesta, eurooppalaisesta hallintotavasta

Vivien A Schmidt:

Covid-19-pandemia on ollut eräänlainen herätyssoitto Euroopan unionille. EU tunnusti lopulta, että euroalueen talouspolitiikka, jota se oli harjoittanut 1990-luvulta lähtien - vahvistettu euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 -, oli vahingollinen kansalaistensa ja planeetan hyvinvoinnille.

Vakaus- ja kasvusopimuksen ('Sääntely sääntöjen mukaan ja numeroiden mukaan') pakkomielle keskittyä matalaan alijäämään ja velkoihin tarkoitti sitä, että EU ei ollut onnistunut investoimaan tulevaisuuteensa. Tällaiset säännöt ja numerot varmistivat, että ne, joilla ei ole "finanssipoliittista tilaa" (lue Etelä-Eurooppa), eivät pysty investoimaan, kun taas finanssipolitiikkaa käyttämättömät (Pohjois-Eurooppa) eivät halua. EU:n euroalueen hallinto aiheutti      "legitimiteettikriisin", jossa menettelysääntöjen kaksinkertaistaminen johti huonoon taloudelliseen suorituskykyyn ja yhä myrkyllisempään politiikkaan.

Uusi alku

Pandemian aiheuttama siirtyminen seuraavan sukupolven EU:hun lupaa investoida vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen samalla kun puututaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Sopeutumiskyky ja elvytysrahasto (RRF) eniten apua tarvitseville maille on uusi alku euroalueen talouspolitiikassa ja hallinnossa. Politiikkoja on kuitenkin vahvistettava uusilla välineillä EU:n laajuisen kestävän kehityksen edistämiseksi, kun taas hallinto on hajautettava ja demokratisoitava.

Näitä välineitä varten EU:n on rakennettava seuraavan sukupolven EU:ta - tehden siitä pysyvä ja paljon suurempi - samalla kun Euroopan keskuspankille (EKP) annetaan valtuudet tehdä enemmän työllisyyttä ja vihreämpää taloutta koskevien toissijaisten tavoitteidensa merkeissä. Hallinnointia varten euroalueen on kehitettävä demokraattisempi prosessi, jossa on joustavat suuntaviivat sekä makrotalous- ja teollisuuspolitiikkaa koskeva vuoropuhelu, jotka mahdollistavat työmarkkinaosapuolten ja kansalaisten osallistumisen parlamenttiensa edustajien kanssa. Jotta tällainen hajautettu ja demokratisoitu euroalueen hallinto voidaan toteuttaa, meidän on kuitenkin harkittava myös institutionaalisia järjestelyjä.

On monia uusia ideoita siitä, mitä EKP voisi tehdä EU: n taloudellisten näkymien parantamiseksi sen roolin avulla rahapolitiikassa ja makrotaloudellisessa koordinoinnissa. Pandemian aikana se on jo mennyt hyvin pitkälle pandemian hätäostohankkeensa kautta, mutta monet muut aloitteet ovat mahdollisia - useimmat niistä n keskustelussa, mutta joista yhtään ei ole vielä otettu käyttöön. Ennen kaikkea EKP: n olisi siirryttävä lähes yksinomaisesta keskittymisestä peruskirjassaan asetettuihin ensisijaisiin tavoitteisiin toissijaisiin tavoitteisiin.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että pankki asettaa itselleen tavoitteen täystyöllisyydestä samalla tasolla kuin inflaation torjunnassa;  "neutraalin" joukkovelkakirjojen oston lopettaminen (tarkoittaen saastuttavan teollisuuden joukkovelkakirjojen ostamisen lopettamista); luomalla ympäristöystävällisiä joukkovelkakirjoja tai jopa tarjoamalla "helikopterirahoja" suoran tuen tarpeessa oleville kotitalouksille. Lopuksi, olisi erittäin hyödyllistä luoda EU: n turvallinen omaisuuspohja ja ratkaista samalla valtionvelan ylitysongelma (koska velkojen uudelleenjärjestely maittain ei ole mahdollista) siten, että Euroopan vakausmekanismi ostaa osan EKP: n hallussa olevista valtion joukkovelkakirjoista. .

Vastuullisuus ja avoimuus

Tärkeää on, että tällaisia ​​toimia tehdessään EKP hyötyisi vastuunsa ja avoimuutensa parantamisesta samalla kun prosessia demokratisoidaan. Vastuu Euroopan parlamentille voisi olla suurempi esimerkiksi toimielinten välisen vuoropuhelun muodollisten vaatimusten avulla.

EU:n makrotalouden hallinnosta voisi olla myös tilaa demokraattisemmalle mielipiteenvaihdolle ja keskustelulle. Kutsutaan sitä "suureksi makrotaloudelliseksi vuoropuheluksi", jossa järjestetään vuosittainen konferenssi, jossa hahmotellaan tulevan vuoden suuret talousstrategiat ja luodaan tilaa vuoropuhelulle EKP: n ja muiden toimijoiden - sekä Euroopan Parlamentin että myös Euroopan komission ja neuvoston - välillä sekä pääoman, työvoiman ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa kaikkialta Euroopasta.

Luonnollisesti EKP säilyttäisi peruskirjaan perustuvan itsenäisyytensä sopivimpana pitämänsä politiikkojen harjoittamiseksi, mutta ainakin pystyy laillistamaan kaikki rohkeammat toimet viittaamalla Suuren makrotaloudellisen vuoropuhelun kautta tarjottuihin "poliittisiin ohjeisiin". Tällainen prosessi antaisi epäilemättä oikeutuksen kansallisille keskuspankeille, jotka toimisivat kansallisen politiikan puitteissa ja vapauttamallaa EKP EU: n tason toimintoihin

Sijoitusrahastot

Seuraavan sukupolven EU: ta ja RRF: ää on vahvistettava pysyvän, EU: n tason järjestelyn avulla, joka voisi tarjota sijoitusrahastoja kaikille jäsenvaltioille säännöllisesti. Ajattele sitä EU:n sijoitusrahastona, joka muistuttaa kansallisia valtion varoja.

Se antaisi velkaa globaaleilla markkinoilla sijoittamaan jäsenvaltioille myönnettävillä avustuksilla - koulutukseen, tulotukeen, talouden vihreyttämiseen ja ihmisten digitaaliseen yhdistämiseen sekä suuriin fyysisiin infrastruktuurihankkeisiin. Se voisi myös investoida EU: n tason rajat ylittäviin pyrkimyksiin sekä uudelleenjakelutarkoituksiin useiden innovatiivisten EU-rahastojen kautta, mukaan lukien työttömyys- ja jälleenvakuutusrahasto , pakolaisten kotouttamisrahasto (maille, jotka ottavat vastaan ​​enemmän turvapaikanhakijoita) , EU: n rahasto oikeudenmukaiselle liikkuvuudelle (joka keskittyy "aivovuotoon") tai jopa köyhyyden lievittämiseen tarkoitettu rahasto - vaikka tällaisiin aloitteisiin voitaisiin sen sijaan tarjota muita EU: n talousarvion "omia varoja".

Seuraava kysymys olisi, kuinka varmistaa jälkimmäisen onnistuminen. Eurooppalainen ohjausjakso on ihanteellinen väline valvontaa ja apua varten, mutta vain jos ajattelemme uudelleen sen tarkoitusta ja sääntöjä. Euroalueen rajoittavat alijäämä- ja velkasäännöt, joita vahvistettiin euroalueen kriisin aikana, eivät selvästikään toimineet, ja niitä on joka tapauksessa muutettava vastaamaan uusia olosuhteita ja tavoitteita.

Sääntöjen ja lukujen yksinkertaisen mukauttamisen sijaan ne olisi pysyvästi keskeytettävä - ja korvattava esimerkiksi  "finanssiperiaatteilla" kestävyyden arvioimiseksi asiayhteydessä. Jos tämä ei olisi mahdollista, olisi kehitettävä paljon joustavampi sääntöjen joukko, joka keskittyy vastasykliseen talouspolitiikkaan ja jossa on tarkemmat arviot siitä, mihin yksittäiset jäsenvaltiot sijoittuvat suhdannevaiheessa suhteessa alijäämiin ja velkoihin, sekä arviot kasvunäkymistä ja näkymät sijoitustavoitteiden saavuttamiseksi.

Avainsanana joustavuus

Joustavuuden on oltava avainsana - ja kestävän, oikeudenmukaisen kasvun on oltava tavoite. Ajattele Italiaa, jolla on ollut ensisijainen ylijäämä kaikki nämä vuodet, mutta koska se on joutunut rahoittamaan 1980-luvulta peräisin olevan velkansa, se ei ole kyennyt investoimaan kasvua edistäville alueille. Sen on todellakin pitänyt sen sijaan jatkaa leikkauspolitiikkaa - suureksi vahingoksi velan maksamisen ja pandemiaan vastaamisen kannalta.

Julkisia (teollisia ja sosiaalisia) investointeja, joiden katsotaan hyötyvän seuraavalle sukupolvelle, ei pidä laskea alijäämiin tai velkoihin ("kultainen sääntö"). Itse asiassa tässä erittäin alhaisen korkotason ympäristössä, jossa EKP harjoittaa laajaa "määrällistä keventämistä", julkinen velka voidaan jättää huomioimatta, jos se on kestävää (kuten silloin, kun hallitus voi lainata korkoja alhaisemmalla korolla kuin kotimaisen bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvu). Muussa tapauksessa veroja voidaan nostaa .

Yksi viime vuosikymmenen opetuksista on se, että säästöillä ei voi päästä eroon julkisesta velasta - ainoa tapa on kasvu. Tässä mielessä toisen aloitteen pitäisi olla velkajarrun poistaminen kansallisesta perustuslaista tai toimintaohjelmista (Suomessa tästä käytetään nimitystä kehysbudjetointi). Tämä oli merkittävä este investoinneille jopa maissa, joissa julkisen talouden liikkumavaraa olisi olemassa.

Otetaan esimerkiksi Saksan Liittotasavalta, jossa osavaltiot vastaavat yliopistokoulutuksesta ja paikalliset viranomaiset paikallisista infrastruktuureista. Lainsäädäntö (perustuslaki) rajoittaa uusia investointeja köyhemmille (ja siten jo enemmän velkaantuneille) osavaltioille ja paikkakunnille, mikä lisäsi eriarvoisuutta liittovaltion yksiköiden välillä ja samalla hidasti kasvupotentiaalia.

Upea arkkitehtuuri

Myös eurooppalaisen ohjausjakson (European Semester) menettelyt on kuviteltava uudelleen. Ohjausjakso tarjoaa hämmästyttävän arkkitehtuurin koordinoinnille, mutta mitä tarkoitusta varten? Euroalueen kriisin alkaessa vuonna 2010 se muutettiin pehmeän lain mukaisesta koordinointimekanismista (joka muistuttaa 'avointa koordinointimenetelmää') ylhäältä alaspäin rangaistavaksi valvontajärjestelmäksi - vaikkakin vuodesta 2013 lähtien sovellettiin yhä joustavammin paremman suorituskyvyn varmistamiseksi.

Tänään, pandemian antamien haasteiden valossa, komission tehtävä on muuttunut, jättäen suurelta osin taakanvalvojan ja sitten euroalueen kriisinvalvojan roolin tullakseen uusien teollisuuspoliittisten aloitteiden edistäjiksi kansallisten sietokyky- ja elvytyssuunnitelmien (NRRP) kautta. Nämä ovat paljon enemmän jäsenvaltioiden hallitusten  harjoituksia alhaalta ylöspäin, kun taas komissio valvoo edelleen ja antaa suosituksia uudistuksiksi. Talouskomissaari Paolo Gentiloni ja kabinettipäällikkö Marco Buti kuvasivat tätä Harvardin yleisölle viime kuussa siirtymänä "erotuomarista" investointien mahdollistajaksi.

Kysymys on sitten mikä on paras tapa harjoittaa koordinoivaa valvontaa samalla kun hajautetaan ja demokratisoidaan prosessia? Yleisen suuren strategian saavuttamiseksi - todellakin, Euroopan  "strategisen autonomian rakentamiseksi " - olisi ihanteellinen uusi teollisuuspoliittinen vuoropuhelu kaikkien sidosryhmien kanssa (vaikka se voisi olla myös osa suurta makrotaloudellista vuoropuhelua) asettaa yleiset tehtävät ja tavoitteet, esimerkiksi vihreämmille investoinneille ja sosiaalisen eriarvoisuuden torjumiselle.

Yhtä tärkeää olisi kuitenkin hajauttaa kansallisten uudistusohjelmien suunnitteluprosessi alueelliselle ja paikalliselle tasolle samalla kun se demokratisoidaan menettelyllisesti ottamalla mukaan työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat sekä poliittisesti ottamalla mukaan parlamenttien edustajat. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden finanssipolitiikasta vastaavat hallitukset ja kilpailukykyneuvostot olisi muutettava teollisuuspoliittisen neuvonnan lähteiksi.

Vaikka kansallisten hallitusten tulisi viedä suunnitelmansa kansallisten parlamenttiensa hyväksyttäväksi, EU:n tulisi ottaa parlamentti mukaan paljon enemmän talouspolitiikan EU-ohjausjakson eri vaiheisiin (erityisesti RRF: n uudelleenjaon vuoksi). Ohjausjakso itsessään on liitettävä täysin sosiaaliseen vuoropuheluun Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin yhteydessä.

Kaiken tämän uuden EU-tason investointikyvyn lisäksi - paitsi RRF: n lisäksi myös SURE: n, pandemian aikaan käyttöön otetun työllisyyden tukivälineen ja muiden mahdollisten rahastojen kanssa - EU tarvitsee epäilemättä keskitetympää laitosta hallinnoida varoja. Tätä varten korkea finanssivalvonta olisi toinen idea - jonka Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti muutama vuosi sitten.

Kompastuskivet

EU: lla on kuitenkin monia mahdollisia esteitä ja kompastuskiviä tällaisten ideoiden toteuttamisessa. Poliittiset erimielisyydet pysyvät Eurooppa-neuvostossa - muistakaa kuinka "säästäväiset neljä plus" vaativat RRF: n olevan väliaikaisia ​​ja vastustivat avustuksia ylipäätään. Jos korkosijoitusrahasto ei tuota kasvua tai jos ylimääräisiä investointeja ei käytetä viisaasti tärkeimmissä kohdemaissa (Italia ja Espanja), innostus heikkenee ja pysyvän rahaston todennäköisyys vähenee. Lisäksi, jos Keski- ja Itä-Euroopassa ilmenee siihen liittyviä oikeusvaltiokysymyksiä ja rahat menevät laittomien hallitusten johtajien huijauksiin (erityisesti Unkarissa ja Puolassa), huoli varojen käytöstä kasvaa.

Lisäksi säästöhaukat ovat todennäköisesti palanneet - varsinkin kun pandemia on ohi ja asiat palaavat jonkinlaisiin (uusiin) normaaleihin. Jos finanssipoliittisia sääntöjä ei muuteta tai ainakin lievennetä, vakaus- ja kasvusopimuksen pakolausekkeesta poistumisella on vahingollisia seurauksia niille maille, jotka tarvitsevat vielä aikaa kasvattaakseen alijäämänsä ja velkansa. Austeristeilla on muodolliset oikeudelliset perusteet viedä komissio oikeuteen ilman peruskirjojen  muutoksia - ja juuri tästä syystä. Ja voimme olla varmoja siitä, että konservatiiviset saksalaiset taloustieteilijät ja muut menevät jälleen suoraan Saksan perustuslakituomioistuimeen ja vaativat tiukempaa täytäntöönpanoa.

Tämä on yhä suuri ongelma, koska rajoittavat säännöt ja numerot on kirjattu perussopimuksiin ja lainsäädäntöön niin monissa eri paikoissa: finanssipoliittisessa sopimuksessa velkajarru otettiin käyttöön kansallisissa perustuslaeissa, kun taas ”sic-pack” ja ”two-pack” koottiin yhdeksi kokoelmaksi, koskien paitsi alijäämää ja velkaa koskevia lukuja myös sovellettavia seuraamuksia. Ja miten sopimuksia voidaan muuttaa, jos edes yksi jäsenvaltio vastustaa yksimielisyyttä? Tämä voi asettaa melkein ylittämättömiä esteitä, ellei passerelle- lauseketta (komentokeskus) voida käyttää - mutta asiasta riippuen myös tämä vaatii yksimielisyyttä neuvoston tapauksessa ja ehdottoman enemmistön parlamentissa.

Tarkistaminen vaaditaan

Jotta EU: n hallintotapa olisi todella toimiva, hallitustenvälisen päätöksenteon yksimielisyyttä koskeva sääntö on hylättävä, ja se on korvattava "perustuslakisopimuksilla", joita voidaan muuttaa kahden kolmasosan tai kolmen neljäsosan enemmistöllä. Samaan aikaan monista perussopimuksiin perustuvista laeista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä, jota voidaan muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä yhteispäätösmenettelyllä.

Esimerkiksi, vaikka Lissabonin sopimus pysyisi epäilemättä perustuslaillisena sopimuksena, jota voidaan kuitenkin muuttaa kahden kolmasosan tai neljän viidesosan enemmistöllä, euroalueen eri sopimuksista tulisi tulla tavallista lainsäädäntöä. Tällöin ne olisivat avoimia muutoksille poliittisten keskustelujen ja kompromissien avulla ja yhteispäätösmenettelyn alaisena - mikä kaikki lisäisi EU: n demokraattista legitiimiyttä.

Lisäksi EU:n poliittisissa yhteisöissä on sallittava suurempi erilaistuminen. Euroalueelle tämä merkitsisi esimerkiksi sitä, että jos jotkut jäsenet pidättävät omat äänensä EU: n talousarviosta äänestettäessä, tarkoittaa se sitä että edustajansa äänestävät ainoana talousarviosta ja sen käytöstä - vaikka kaikki voisivat keskustella siitä. Joten ei olisi erillistä euroalueen parlamenttia, vaan erillinen äänestys syvemmän budjettiliiton jäsenille.

EU: n keskeisissä sitoumuksissa oikeusvaltioon ja demokraattisiin periaatteisiin, jotka takaavat vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja lehdistönvapauden, ei kuitenkaan voida tehdä eroa. Ja edustavia instituutioita on vahvistettava. Tällä hetkellä EU palvelee populistien tarkoitusta tyhjentämällä tällaiset kansalliset instituutiot, mikä antaa populisteille mahdollisuuden väittää olevansa "kansan" todellisia edustajia vastaten heidän ilmaisemaansa huoleen.

Tämän muuttamiseksi EU: n on tehtävä enemmän kansalaisten edustuksen ja osallistumisen vahvistamiseksi. Erityisesti euroalueelle tämä vaatii ainakin Euroopan parlamentin suurempaa osallistumista päätöksentekoon palaamalla yhteisömenetelmään sekä lisäämällä eurooppalaisen ohjausjakson hallinnon hajauttamista ja demokratisointia. Lisäksi euroalueen sopimusten muuttaminen tavalliseksi lainsäädännöksi auttaisi pääsemään umpikujasta lainsäädännön muuttamisessa ja saisi niistä aikaan poliittista keskustelua.

Mutta Euroopan Parlamentin olisi myös löydettävä lisää tapoja tuoda kansalliset parlamentit EU:n tason päätöksentekoon. Ja koko EU:n on suunniteltava uudet keinot kannustaa kansalaisten osallistumista.

___

Tietoja Vivien Schmidtistä

Vivien A Schmidt on Jean Monnet'n Euroopan integraation professori Bostonin yliopiston Pardee-koulussa ja kunniaprofessori Rooman LUISS Guido Carli -yliopistossa. Hänen viimeisin kirja on Euroopan legitiimiyden kriisi: sääntöjen hallinta ja numeroiden hallitseminen euroalueella (Oxford University Press).

Lännen rankaisuhenkisyys

 Suomen ulokoministeri Pekka Haavisto on lähdössä 15.2. 2021 Venäjälle tapaamaan mm. ulkoministeri Lavrovia tilanteessa jossa Euroopan Unionin ja Venäjän suhteet ovat aallonpohjassa. Läntinen arvoyhteisö EU on pitänyt tarpeellisena sanktioilla osoittaa moraalista erinomaisuuttaan paitsi Venäjän, myös Valko-Venäjän toimia kohtaan. Seurauksena tästä on myös Venäjä koventanut kielenkäyttöään ja toimiaan karkoittamalla EU:n toimien vastapainona Euroopan Unionin jäsenmaiden lähetystöjen diplomaatteja. Tämä on tapahtunut samaan aikaan kun Euroopan Unionin  ulkopolitiikan korkea edustaja oli vierailemassa Moskovassa.

Herää kysymys, millä tavalla ulkoministeri Pekka Haavisto tulee puolustamaan EU:n sanktiopolitiikkaa? Onko odotettavissa myönnytyksiä vai lisää kylmää kyytiä Venäjän ja Euroopan Unionin suhteille, mahdollisesti jopa vastasanktioita Suomenkin suuntaan?

Saksalainen viikottainen poliittinen aikakauslehti der Spiegel kirjoittaa Christiane Hoffmannin kynällä läntisten rankaisutoimien tarkoituksenmukaisuudesta ja tehosta lehdennumeross 45 lokakuun lopulla (30.10. 2020) viime vuonna eli 2020. 

Juuri läntiset demokratian ovat ottaneet tavakseen käyttää näitä 'sanktioita' - sana sanktio tulee uskonnollisesta perinteestä  ja sana sanctus (lat.) tarkoittaa jotakin pyhitettyä ja sen suojelua. Sanktiointi on muodostunut niin tavanomaiseksi että sitä voi pitää yhtenä oman mielenilmaisun muotona. Näyttäisi siltä että tarkoitus ei ole kuitenkaan sotkea suuria kansallisia hankkeita kuten esim. Nordstream 2:n valmistumista osaksi sanktiopolitiikkaa. Sanktioita kohdistetaan yksittäisiin henkilöihin, jotka ovat keskeisessä asemassa. Selvää tietenkin on että ne myrkyttävät maiden välisiä suhteita ja luovat painetta yhä voimakkaampiin mielenilmaisuihin. Yksittäisiin ihmisiin kohdistettuna ne liippaavat läheltä ihmisoikeus§loukkauksia. Saksan talousministeri Peter Altmaierin mukaan hän ei tunne yhtään tapausta, jossa sanktiot olisivat vaikuttaneet  suurvallan poliittiseen asennoitumiseen. Pikemminkin ne ovat nostaneet sanktioiden kohteeksi joutuneen maan kansallista ylpeyttä.  Venäjän koventunut kielenkäyttö ulkoministeri Sergei Lavrovin suulla on tästä esimerkkinä.

Suurvaltojen kohdalla sanktiot eivät näytä juuri vaikuttaneen poliittisiin asenteisiin ja valintoihin. Pienemmät maat ovat kärsineet näistä kovastikin, ajatellaan vain Irakiin, Iraniin, Venezueelaan tai pohjois-koreaan suuntautuneita pakotteita.

USA laajensi sanktioiden käyttöä moraalisen pyhityksen alueelta myös taloudelliseen kilpailuun; näyttöä Huawein tai kiinalaisyritysten digitaalisesta vakoiluelementtien sijoitamisesta puhelimiin tai TikTokin kaltaisiin internet-alustoihin ei ole, mutta taloudellIsia yhteyksien sulkutoimia on tullut lähes nauhalta, erityisesti presidentti Donald Trumpin aikakaudella. Kiinaan ei näillä näytä oleen suurempaa vaikutusta. Kiina aloitti kyllä nämä sulkutimet ensimmäisenä sulkien mm. Googlen ja Facebookin kiinalaisilta vihamielisiksi miellettyjen sivustojen ylläpitämisen johdosta.

Kiina on edelleen jatkanut lihan ja soijan osto-ohjelmia amerikkalaisilta yrityksiltä ja on korvannut Amerikan markkinoilla menetettyjä ohjelmia yhteistyöllä Etelä-Aasian ja Afrikan maiden kanssa. Sanktiot ovat siis laajentuneet välineeksi taloudellisessa kilpailusssa maailmanherruudesta ja ovat taipuvaisdia jakamaan maailmaa globaalin internetin aiakaudella toisiansa poissulkeviin ryhmiin. 

Cristiane Hoffmannin mukaan sanktioilla on suurvaltojen ulkopuolella ollut myös vaikutusta tavallisten kansalaisten elämisen ehtoihin. ne ovat aiheuttaneet suoranaista kurjuutta ja jopa nälänhätää sellaisissa maissa kuin Iran, Pohjois-Korea tai Venezuela.

Kirjoittaja päättelee että sanktiopolitiikka on heikentänyt niiden kohteeksi joutuneiden maiden kansalaisten uskoa läntisen demokratian houkuttelevuuten taloudellisesti suorituskykyisenä vapauden ja ihmisarvon kunnioittajana. Hän uskoo että sanktioiden sijasta myös Euroopan täytyy osoittaa myös muulla tavoin olevansa yhteiskunnallinen esikuva muulle maailmalle.

Länsi siis käyttää sanktioiden muodossa jo nyt niitä keinoja, joita se pelkää sanktioiden kohteeksi joutuneiden maiden mahdollisesti käyttävän itseään vastaan. 

Ulkonministeri Haavistolla on epäkiitollinen tehtävä taiteilla vierailunsa aikana luottamuksellisten naapurisuhteiden ja Euroopan Unionin sanktiopolitiikan välimaastossa. 

Valtio, markkinat ja hyvinvointivaltio

 Tässä FM Seppo Tuovisen mainio artikkeli kuuluisan talousvaikuttajan Mariana Mazzucaton edustamasta vahvan valtion merkityksestä yhteiselle hyvinvoinnille. Mazzucaton mielstä juuri julkinen zsektori on innovatiivinen, "globaalin älyn" keskittymä, joka kykenee pitkäjännitteisyydellään tukemaan tärkeää perustutkimusta ja mahdollistamaan uusia innovaatioita, joista Seppo Tuovinenkin mainitsee kirjoituksessaan muutamia. juuri äskettäin Mariana Mazzucato puhui Euroopan Ammattiyhdistysinstituutin ETUI:n järjestämässä avoimessa nettikonferenssissa valtion merkityksestä. Hän korosti, että jos 'markkina' mielletään - kuten Europan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa on tehty -   olennaisesti yritysten toteuttamaksi toiminnaksi, unohdetaan kansanvaltaisen valtion ja suuren yleisön sekä kansalaisjärjestöjen  merkitys markkinan kokonaisuudessa. Tämä kapea näkemys on johtanut Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin yksipuoliseen yritykseen ratkaista tuotannon, kysynnän ja hyvinvoinnin tärkeimmät kysymykset pelkällä yritysten tarjonnan lisäämisellä. Tämä puolestaan on johtanut aneemisen Euroopan syndroomaan, josta on todella vaikeaa päästä ulos peruskirjojen ehdottoman autoriteetin ja niiden edellyttämän yksimielisyyden vuoksi.

Mazzucaton kirja, johon Seppo Tuovinen kirjoituksessaan viittaa, The Enterpreneurial State - Debunking Private vs. Public Sector Myths" löytyy pääosiltaaan myös Youtubesta Mazzucaton puolentoistatunnin mittaisena luonto- ja keskusteluversiona. 

Miksi valtion rooli on myös euroopan unionissa niin tärkeä? Ennenkaikkea siksi että se kykenee rahoituksen saatuaan vastaamaan investouinneilla ja palvelutarjonnalla kansalaisten tarpeisiin ja luomaan tätä kautta aitja, oikeita, toimeentulon tarjoavia työpaikkoja. Yritykset investoivat vain, jos on riittävästyi maksukykyistä kysyntää - ei muutoin. Kun Euroopan Unioni asettuu sääntömääräisesti vahvaa valtiota vastaan kieltäytymällä tukemasta jäsenvaltioitaan mutta suorastaan syytää rahaa yritysmaailman tueksi, ollaan tekemisissä yksiulotteisen, autoritaarisen järjestelmän kanssa. Tähän 'kantoon kaskessa' törmää tietenkin myös Mazzucaton vahvan valtion peräänkuuluttaminen- Ja tähän samaan seikkaan törmää myös euroopalaisen vasemmiston, so. ennenkaikea sosialidemokratian yritys toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ideaa Euroopan tasolla. Yhdessä työnantajien pyrkim,yksen kanssa lopettaa neuvpttelu- ja sopimistoiminta ammattiyhdistysliikkeen kanssa muodostaa tämä uusliberaali lähestymistapa myrkyllisen yhdistelmän, jota vastaan demokratian ja parlamentarismin keinot suljetaan pois yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinovalikoimasta. Mitä siitä seuraa?

Yrityksen kannattavuuden monta puolta

 

Kunta-alan opiston emeritus-toiminnanjohtaja Veikko Räntilä kirjoittaa seuraavassa yritystoiminnan riippuvuudesta yhteiskunnallisista tuista ja myös mahdollisuudesta yritystoiminnan lähestymistavan muuttamiseen yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Mitä yhteyttä tällä on paljon puhuttuun "luovaan tuhoon" muutostilanteessa?

Yrityksen kannattavuuden monta puolta

Valtavirtaisessa taloustieteessä vannotaan liiketoiminnan harjoittamisen perusteena maksimivoiton ja  omistajan pääoman arvon jatkuvan kasvattamisen nimiin. Kannattavuudesta puhutaan toisaalta ehdottomana maksimina tai mystisenä riittämättömyytenä. Jälkimmäinen merkitys tulee esiin  puhuttaessa ns. luovan tuhon aiheuttamista yritysten vaikeuksista ja konkursseista. Nämä oikeutetaan sellaisenaan tarkastelematta asiaa yksityiskohtaisemmin. Jos yritys ei selviä taloudellisesta kriisistä, jota se ei ole edes itse aiheuttanut, se on epäkelpo. Oletetaan, että yrityksen  tuottavuus ja kannattavuus ovat olleet heikot ja siten sillä ei olisi edellytyksiä selvitä edes kriisin jälkeisissä normaalioloissa. Vaikeuksien syyksi ei ajatella esim. käyttöpääoman satunnaista tai kriisistä aiheutuvaa puutetta. Toisaalta nykyisessä koronakriisissä tämä ollaan valmiita tunnustamaan, kun vaaditaan yhteiskunnan tukea kattamaan yritysten kustannuksia ja menetettyä kysyntää. Tukea arvostellaan aiheestakin, että se ei kohdennu vain elinkelpoisiin yrityksiin, jotka voisivat kriisin jälkeen selvitä omillaan vaan myös normaalioloissa kannattamattomiin yrityksiin.

Luovan tuhon apostolit eivät ole johdonmukaisia vannoessaan kapitalismin kriisien aiheuttaman ns. luovan tuhon hyvää tekeviin vaikutuksiin. Yritysten tuhoutumisen ja uusien, väitetysti tehokkaampien yritysten syntymisen uskotaan olevan hyväksi taloudelle. Tämän opin puolustajat eivät kuitenkaan vaadi opin tuhovaikutusten soveltamista ruuan tuotantoon, energian tuotantoon, puolustusteollisuuteen, huoltovarmuutta turvaavaan toimintaan tai Suomen kohdalla edes lentoliikenteeseen. Kriisien tuhovaikutusten oikeuttaminen ei huomioi niiden tuottamia valtavia  yhteiskuntataloudellisia, sosiaalisia ja inhimillisiä kustannuksia ja kärsimyksiä. Se ei myöskään tarkastele tuhon aiheuttamia haittoja tuotantokapasiteetin ja pääomien tuhoutumisen muodossa. Huomiotta jäävät myös kansantalouden putoaminen tuotantopotentiaaliensa alapuolelle, bkt:n kasvun pysähtyminen ja sen kasvukäyrän alempi taso sekä näistä johtuva alhaisempi elintaso. Kriisin jälkeenkin suuri osa tuotannontekijöistä on poissa käytöstä, kuten työvoima laajan joukkotyöttömyyden muodossa. Kokemusten mukaan kriisiä edeltävä bkt:n taso saavutetaan vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Tällöin ollaan usein jo uudessa kriisissä.

Valtavirtaisen talousopin ongelmana on, että se ei pysty sanomaan, millä perusteella voidaan karsia jyvät akanoista. Sen tekee sitten aikanaan näkymätön käsi. Tämän ympäriinsä huitovan, yrityksiä kaatavan voiman vaikutuksen tarkkuus on vähintään yhtä huono kuin tässä moitetta saaneiden koronatukien. Vaikka sitä ei sanota, näytetään oletettavan, että taloudessa toimii laaja kilpailu ja ettei monopolien ja kartellien tms. kannattavuutta ja tehokkuutta vääristävää vaikutusta ole. Tuomionsa ansaitsevien yritysten johdon toiminnalle ei aseteta kriteereitä sen enempää kuin  liiketoiminnan tunnusluvuille tai yrityksen strategiselle ankkuroinnille hankintoihinsa, markkinoihinsa ja teknologiseen kehitykseensä. Kannattamattomiksi osoittautuvat mm. monet heikon kysynnän kaatamat, patenttisuojan syrjimät, kilpailijan dumppauksen tai hallitsevan markkina-aseman vahingoittamat yritykset. Kaatuneiden tilalle ei suinkaan synny aina edes tehokkaampia yrityksiä. Suuret markkinoita hallitsevat yritykset eivät ole puuttuvan kilpailun johdosta pakotettuja tehokkaisiin ratkaisuihin. Ne kuitenkin useimmiten jäävät eloon kriiseissä.  Nykyisissä kriiseissä keskeinen asema on rahoituslaitoksilla. Ne ovat tunnetusti kaataneet elinkelpoisia yrityksiä eväämällä niiltä rahoituksen ja ajamalla ne suoritustilaan niiden omaisuuden realisoimiseksi. Näin on Suomessa toimittu mm. pankkikriisissä ja finanssikriisissä. Tässä tuli nimettyä ”luovan tuhon”  keskeinen toimija. Kriisistä selviytyäkseen yrityksen riittävän kannattavuuden määrittely jää tässä talousopissa spekulatiiviseksi. Tieteenomainen tarkastelu jää vajaaksi.

Jos irtaudutaan valtavirtaisen  markkinafundamentalismin uskomuksista ja tarkastellaan  kannattavuutta tuotantopanoksensa antavien vastavuoroisena hyötynä, saadaan asiasta erilainen kuva. Se tarkoittaa sitä, että sidosryhmät voivat saada osuutensa palkkoina tai muina korvauksina, jolloin ylijäämälle asettavat vaatimukset pienenevät. Nykyisellään kannattavuus syntyy pitkälti sen varassa, että osa yrityksen kustannuksista on ulkoistettu. Näistä kuluista kantaa vastuun muu yhteiskunta tai sitten niiden sisältämät haitat ja vahingot eivät ole kenenkään vastuulla, mutta tuottavat haittaa muulle yhteiskunnalle. Ensimmäinen osa tällaisia kuluja muodostuu yhteiskunnan turvaamasta liiketoimintaympäristöstä sekä valtion, tutkimuslaitosten ja yliopistojen tki-panostuksista. Toinen osa ulkoistetuista kustannuksista aiheutuu tuotannon ja myynnin tuottamista jätteistä, kierrätyksen laiminlyönnistä, terveyshaitoista, ympäristön pilaantumisesta ja ilmaston  muutoksesta sekä heikosta vastuusta yrityksestä uloslyödystä työvoimasta ja sen koulutuksesta. Jos yhteiskunta edellyttäisi näiden vastuiden kattamista yrityksen tuloksesta, kannattavuuden taso ja merkitys muuttuisivat. Näiden lisäksi yhteiskunta on ottanut kannettavakseen suuren osan yritysten kustannuksista yritystukien muodossa. Suomessa niiden mittaluokka on 5-8 mrd:n euron tasolla  suorien tukien ja verotukien muodossa. Näitä saavat monet suuryrityksetkin. Niiden on todettu  vahvistavan lähinnä ko. yritysten markkina-asemaa. Ne eivät ole lisänneet talouden tehokkuutta tai uudistuskykyä. Kannattavuus ei ole nykyisellään vain yritysten omien liiketoimien varassa vaan usein yhteiskunnan tarjoaman kainalosauvan tai suorastaan proteesin varassa. 

Kaikki yhteiskunnalliset järjestelyt yritysten toiminnan varmistamiseksi tukevat yhteiskunnallista sidosryhmäedustusta yrityksen toiminnassa ja jopa omistuksessa.Yksiselitteinen käsitys omillaan toimeentulevista kannattavista yrityksistä on lähes mahdoton. Yrityksen sidosryhmämallissa  yhteiskunta ja yrityksen muut sidosryhmät saisivat suurelta osin osuutensa yrityksen normaalin toimintatavan puitteissa.  Yrityksen toiminta ja tulos kattaisivat tällöin sen tarvitsemat panostukset ja aiheuttamat haittavaikutukset. Näiden lisäksi yrityksen tulevaisuuden turvaaminen edellyttää ylijäämää tuotannollisten investointien ja kehittämispanostusten kattamiseen. Omistajien riskinotto, saati sijoittajien tuotto-odotukset eivät tässä mallissa olisi kovinkaan merkittävä peruste ylijäämälle ja  sen ulosotolle yrityksestä. Jos omistajat ja muut sidosryhmät ottavat korvauksensa yritystä hyödyttävästä toiminnasta palkkoina, tarvittavan ylijäämän määrä pienenee. Investointien ja  kehittämistyön tulorahoitus asettavat perusteet ylijäämälle.

Jos muutetaan omistajuuden rakennetta sellaiseksi, että omistuksessa ovat mukana sidosryhmät, intressi toiminnan jatkuvuuden ja sen sijainnin säilymisen hyväksi vahvistuu. Sidosryhmien  intressien sovittaminen takaisi sen, että yritysten kehittämiseen tarvittavista tuotoista ei kovin helposti oteta liikaa ulos pelkkinä voittoina toiminnan jatkuvuutta vaarantaen. Yksi tapa edetä tähän suuntaan on yrityksen kehittämisrahasto, johon osapuolet sijoittavat omia varojaan. Kun osa voitoista sijoitetaan esitetyllä tavalla tulevaisuuden varmistamiseen, puhe maksimivoitosta saa erilaisen merkityksen. Kun voittoa käytetään yrityksen hyväksi, sen hyväksyttävyys lisääntyy.

Viime vuosina on alettu puhua zombiyrityksistä. Näillä tarkoitetaan sellaisia yrityksiä, jotka eivät pysty maksamaan velkojensa korkoja. Tällaisia yrityksiä väitetään olevan kehittyneissä Euroopan  maissa 20-25 % yritysten määrästä. Näiden yritysten konkursseja on pyritty välttämään mm. sillä, että niiden vaatimista suoritustilaan on rajoitettu. Suomessa tällainen suoja poistui vuoden alussa ja saatamme nähdä, missä määrin näitä yrityksiä tulee olemaan. Konkurssiin joutumiseen koronakriisissä voi olla myös muita syitä kuin pitkäaikainen heikko tuottavuus ja kannattavuus. Korona on hävittänyt monen palvelualan yrityksen kysynnän. Näin ollen tulevat konkurssit eivät kerro ns. zombiyritysten määrästä. Jos yritykset saavat luottoa lähes nollakorolla, eivät korot muodosta kovin suurta haastetta täyttää em. opin käsitystä terveestä yrityksestä. Korkojen nousu on uhka, mutta laajempaa taustaa vasten tarkasteltuna epätodellinen. EKP ei pysty nostamaan korkoa vaarantamatta usean Euroopan maan valtion tilaa ja siten myös koko EMU-alueen taloutta.  Näyttää myös siltä, että osa valtionlainoista  tulee jäämään ikuisiksi, joita tuskin koskaan maksetaan takaisin EKP:lle. Tämäkin tukee em oletusta alhaisen korkotason  jatkumisesta pitkään. Missä määrin  alhainen korkotaso on syy alhaiseen pitkäaikaiseen kokonaistuottavuuden kehitykseen, on arvoitus. Laiminlyöty tki-toiminta sitä vastoin on sen merkittävä selittäjä.

Tuottavuuden nousun keskeisinä tekijöinä ovat olleet automaatio, robotit ja digitalisaatio sekä osaamisen kehitys. Liiketoimintaympäristön paraneminen on tärkeä kokonaistuottavuuden tekijä, jonka osuutta on vaikea arvioida. Joka tapauksessa se on ollut tuottavuuden kasvun taustatekijä. Investointien kannattavuudelle alhainen korko tarjoaa houkuttelevat näköalat. Rahoitus on halpaa eikä voittojen tarvitse olla huippuluokkaa turvatakseen terveen yrityksen. Riittävä kysyntä varmistuu vasta talouden normalisoituessa. Tarpeellisten investointien kriteerit eivät kuitenkaan ole samoja kuin riittävän kysynnän mahdollistamat investoinnit. Voitto toiminnan kannustimena ohjaa investoinnit maksukykyisen kysynnän varaan, ei esim. kansanterveyden edellyttämien palvelusten tuotantoon. Näin ollen voi olla olemassa sellainen zombiyritykseksi luonnehdittu yritys, joka pyrkii tuottamaan esim. rokotteita köyhien kehittyvien maiden käyttöön. Sen kannattavuus on heikko asiakkaiden heikon maksukyvyn johdosta. Sen tehokkuus voi olla mitä parhain. Se kuitenkin kuolee kun maksajien tulot ehtyvät. Zombiyrityksen käsite on riittämätön lausuttaessa tuomioita siitä, mitkä yritykset ovat elinkelpoisia.

Riittävän kannattavuuden määrittely tulee mahdolliseksi vasta kun yritys kantaa vastuun kaikista tarvitsemistaan panostuksista ja aiheuttamistaan haitoista. Vielä on huomioitava yhteiskunnan tarjoaman liiketoimintaympäristön arvo yritykselle ja siitä maksettava korvaus verotuksen muodossa. Kannattavuuden tasoa saattaa nostaa yhteiskunnan tukien korvaaminen yrityksen tuotoilla. Kapitalismin periaatteiden mukaan kysynnän ohjaava vaikutus pääomien allokoinnissa on riittävä. Se ei kuitenkaan ohjaa pääomia monille välttämättömille tuotannon aloille. Näiden periaatteiden mukaan monet suuret riskit suurissa investoinneissa eivät myöskään houkuttele  pääomia. Tässä tullaan yhteiskunnan mukaan tuloon yritystoiminnan harjoittamiseen suuren riskin alueilla ja kansan välttämättömien tarpeiden tyydyttämisessä. Tämän jälkeen ei löydy  yksinkertaista kannattavuuden tai kannattamattomuuden rajaa. Kaiken kaikkiaan kannattavuus on yhteiskunnallisten päätösten ja käytäntöjen määrittämä käsite. Nykyistä yritysten kannattavuutta kannattelee laaja yhteiskunnallisten vastuiden ja puolesta tekemisen verkosto. Jotta liiketoiminta kohtaisi paremmin ympäristöllisen ja sosiaalisen kestävyyden haasteet kuten myös laajemman talouden demokratisoinnin vaatimukset on kannattavuuden yhteiskunnallisia reunaehtoja muutettava vastaavasti. 

Raaseporissa 26.1.2021

Veikko Räntilä