Makrotalouden sääntökirja uusiksi

Tunnettu talousasiantuntija Peter Bofinger kirjoittaa Social Europe -verkkolehdessä Euroalueen sääntökirjasta eli Maastrichtin sopimuksen nimellä tunnetusta jäsenvaltioiden velkaantumista ja kasvua rajoittavasta asiakirjasta. Muutamia otteita tästä mielenkiintoisesta endogeenisesta eli omiin päätöksiin perustuvasta raha- ja finanssipoliittisesta puheenvuorosta:

"Kun otetaan huomioon pandemian aiheuttama julkisen velan huomattava kasvu, käydään yhä enemmän keskustelua finanssipolitiikan uusista säännöistä tai standardeista euroalueella. On selvää, että Maastrichtin sopimukseen vuonna 1992 kirjattu 60 prosentin bruttokansantuotteen viitearvo ei voi enää toimia finanssipolitiikan kehyksen ankkurina."

Makrotalouden sääntökirjan uudistaminen on perustelulähtökohtana minulle uusi, vaikka olenkin esittänyt kritiikkiä sitä ja kaiken taustalla olevaa Euroopan Unionin konsolidoitua peruskirjaa kohtaan. Se sisältää linjauksen (ks. artiklat 123 ja 124), jonka mukaan Euroopan Unioni tai sen keskuspankki ei ylipäätään "ota vastuuta" jäsenmaiden velanotosta, mikä tarkoittaa sitä, että sen enempää EKP:n rahapoliittiset toimet kuin Euroopan Komission finanssipolitiikka ei voi suuntautua tukemaan jäsenvaltioita niiden edessä olevien suurten tehtävien hoitamisessa.Tästä on muodostunut eurooppalaiseen päätöksentekoon tabu, jonka seurauksena kaikki tukitoimet suuntautuvat 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' tukemiseen äärirajoille saakka. Vahva, suoritus- ja toimintakykyinen valtio on kuitenkin välttämätön kansanvaltaisen, yhteiseen hyvinvointiin tähtäävän rakennekehityjksen kannalta. Se on myös eurooppalaisen sosialidemokratian lähtökohta yhteistä hyvinvointia luotaessa. Se ei ole yrityspohjaisen markkinan vastakohta, vaan sitä dynaamisesti ohjaava tekijä molempien täydentäessä tuloksen kannalta toinen toisiaan. Autoritaarinen, yksipuoluejärjestelmään perustuva ja yritystoiminnan poissulkeva neuvostotyyppinen reaktionäärinen 'sosialismi' ei ollut sosialidemokratialle hyväksyttävä vaihtoehto. Tämä johti "demokraattisen sosialismin" käsitteen syntymiseen ja äärimmäisen kovaan kamppailuun yhteiskuntien suunnasta. Kun nyt Euroopan Unioni sulkee rakentellisesti mm. professori Mariana Mazzucaton perusteleman vahvan valtion kokonaan pois keinovalikoimastaan, merkitsee se eurooppalaisen sosialidemokratian kannalta sen ohjelmallisten pyrkimysten kieltämistä ja ainakin erittäin voimakasta, autoritaarista rajoittamista. Tämä demokratian ja moniarvoisen pluralismin lähtökohdista kasvava kritiikki on ja pysyy nykyisen Euroopan Unionin pysyvänä muotovirheenä. Tämä muodostaa perustan myös modernin monetaarisen teoriasn monien edustajien (mm. Bill Mitchell) kritiikille Euroopan Unionia kohtaan ja selityksen sen heikolle taloudelliselle suoriutumiskyvylle.

Mitalilla on myös kääntöpuolensa, sen osoittaa Saksalaisessa Süddeutsche Zeitung 12-13.5. 2021, kun  joukko arvovaltaisia saksalaisia vaikuttajia, entisiä liittovaltion ja osavaltioiden ministereitä ja puoluejohtajia - mukana mm. SPD:n entinen valtionvarainministeri Peer Steinbrück ja SPD:n aikaisempi puoluejohtaja Sigmar Gabriel - vaativat paluuta Euroopan Unionin sääntöpohjaiseen toimintatapaan, joka edellyttää luopumista EKP:n viimeisen kahdeksan vuoden aikana harjoittamasta ekspansiivisesta monetäärisestä politikasta, vuosien aikana ostettujen valtion joukkovelkakirjalainojen lukemista mukaan jäsenvaltioiden velkataakkaan, palaamista nopeasti sopeutuksen tielle kasvaneiden velkamäärien lyhennykseen. Tämä asiantuntijajoukko varoittaa jäsenvaltioiden monetaarisesta rahoittamisesta (jota ei toistaiseksi ole tehty, IR) ja palaamista tiukkaan markkinakilpailuun. Syksyllä 2021 pidettyjen liittopäivävaalien jälkeen Saksan on palattava etukäteissäästämiseen ja tiukkaan kurinpitoon sekä saksalaisessa että eurooppalaisessa talouspolitiikassa. Heidän mukaansa Maastrichtin sopimus velkajarruineen ja kasvurajoituksineen on yhä ajankohtainen.